TOINEN YMMÄRRYSHARJOITUS

Tulipa törmättyä Hommaforumin kautta Taloussanomissa olleeseen kirjoitukseen, jossa toimittaja Jussi Tuormaa on huolestunut (kuinka ollakaan) suomalaisesta internetissä vellovasta vihapuheesta. Sinänsä kirjoitus on oikeaoppinen tämän tyyppinen huolestumiskirjoitus, sillä siinä mainitaan Suomi, vihapuhe, kansankiihotus, hyvin organisoidut kiihottajat, 1930-luku, IKL, Kosola, muilutukset, Saksa, natsit, Hitler, keskitysleirit, holokausti ja 60-70 miljoonaa kuollutta. Ja niin kuin tämän tyyliseen kirjoitukseen luonnollisesti kuuluu, sinä ei kertaakaan mainittu, että keitähän ne hyvin organisoidut suomalaiset kiihottajat ovat ja mitä he itse asiassa sitten sanoivat. Ja tämäkin on tietysti luonnollista, sillä silloinhan lukija saattaisi mennä ja tutustua heidän mielipiteisiinsä. Ja saada ehkä ahaa-elämyksen.

Perussettiä siis. Merkitään tiedoksi, ei aiheuta toimenpiteitä. Mutta kirjoituksessa on eräs pätkä, jossa toimittaja paljasti puolivahingossa villakoiran ytimen:

Eräästäkin jutustani kommentoija sanoi, että se on huono. Miksi? Koska se ei ilmeisestikaan miellyttänyt ja vahvistanut hänen väitteitään. Vihanlietsoja ei halua keskustelupalstoilla keskustella - ei kunnioittaa keskustelukumppania, ei yrittää ymmärtää eri tavalla ajattelevaa, eikä perustella omia mielipiteitään.

Tällaisen suomalaisen ansiota ei vähimmässäkään määrin ole Suomen huippusijoitus kakkoseksi OECD:n tuoreessa PIAAC (Program for the International Assessment of Adult Competencies) -vertailussa . Siinä testattiin 24 teollisuusmaan aikuisväestön kykyä lasku-, luku- ja ongelmanratkaisutaidoissa.

Eli toimittaja kyseenalaistaa kommentoijan älyllisen kapasiteetin. Ei edes siksi, että kommentoija on eri mieltä toimittajan kanssa. Vaan siksi, että kommentoija ei pitänyt hänen kirjoitustaan hyvänä. Voisi todeta toimittajalle, että pata kattilaa soimaa ja kysyä, että kukas se vihanlietsoja olikaan. Ja todeta, että taisipa ottaa toimittajan herneprinsessamaiselle egolle kipeää. Ja asian ydin pääsi puolivahingossa lipsahtamaan. Helvattu soikoon, eikö ne otakaan häntä vakavasti? Sitä on kieltämättä vaikeaa kestää.

Perusteeton haukku ei haavaa tee, mutta totuus tekee kipeää. Tässähän ei ole kyse vain tästä nimenomaisesta toimittajasta, vaan hyvin lukuisasta määrästä humanitaarista maahanmuuttoa koskevista niin pääkirjoituksista kuin kolumneista, jotka ovat ammattitoimittajien kirjoittamia. Tuoreimpana esimerkkinä vaikkapa joukkoloukkaantuminen siitä, kun Jussi Halla-aho suhtautui penseästi tänne otettaviin ylimääräisiin syyrialaispakolaisiin.

Se eräs kommentoija kun sattumoisin oli oikeassa. Ne jutut ovat oikeasti huonoja. Jos puhutaan niistä puhtaasti kirjoituksina. Eikä niitten kirjoittajia enää jaksa ottaa vakavasti. Jurppiihan se tietysti kirjoittajaa, sehän on selvä.

Kyse ei ole varmaankaan siitä, että toimittajat olisivat tyhmiä. Eikä siitäkään, etteivätkö he osaisi kirjoittaa. Varmaankin osaavat. Mutta kun nämä tietynlaiset jutut täytyy ajaa tietynlaisen yleissabluunan läpi, on toimittaja loppujen lopuksi mahdottoman tehtävän edessä. Sabluunahan menee suurinpiirtein niin, että:

- Eilen, tänään ja tulevaisuudessa tapahtuva humanitaarinen maahanmuutto on painovoimaan verrattava maailman valuvian parantava luonnonvoima, jota ei saa kyseenalaistaa. Se pitää vain yksinkertaisesti hyväksyä ja se tulee nähdä positiivisena asiana ja mahdollisuutena, joka vielä joku päivä toteutuu, kun siihen vaan jaksaa uskoa. Erityisesti uskoa pitävät yllä asiaan vannoutuneet toimittajat.

- Humanitaarisen maahanmuuton kustannuksista ei tule käydä keskustelua, sillä ihmisiä ei voi arvottaa rahan perusteella, ja se, mistä raha hankitaan ja mistä hankittu raha on mahdollisesti pois on kysymyksenä epäolennainen. Tähän vedoten ei myöskään saa esittää kysymystä, missä on lopullinen suomalaisten kustantaman humanitaarisen piikin raja, tai onko sitä ollenkaan. Tällainen kysymys johtaa väistämättä kaasukammioihin ja polttouuneihin.

- Humanitaarisen maahanmuuton maassamme aiheuttamat ongelmat ja tiettyjen maahanmuuttajien heikko tai olematon integroituminen johtuu siitä, että suomalaiset eivät ole antaneet heille tarpeeksi tukitoimia, jotka mahdollistavat sen, ettei heidän alun alkaenkaan tarvitse integroitua. Jos tätä asiaa miettii paradoksina ja kyseenalaistaa sen järkevyyden, se johtaa väistämättä kaasukammioihin ja polttouuneihin.

- Myös suomalaiset ovat aikanaan muuttaneet maailmalle, mutta kysymys siitä, oliko suomalaisia varten mm. Yhdysvalloissa, Australiassa ja Ruotsissa perustettu sosiaalihuolto-, kotouttamis- ja puolestaloukkaantumiskoneisto johtaa väistämättä kaasukammioihin ja polttouuneihin.

- Tiettyjen humanitaaristen maahanmuuttajaryhmien ylikorostunut osuus väkivalta- ja seksuaalirikollisuudesta on joko tilastollinen tarkoitushakuinen harha, tai sitten se johtuu rakenteellisen rasismin aiheuttamasta syrjäytymisestä. Yleensäkään näitä tapauksia ei saa yleistää, vaan niitä on aina käsiteltävä yksittäistapauksina, joista ei saa tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä, sillä johtopäätökset johtavat väistämättä kaasukammioihin ja polttouuneihin.

- Yleistäminen on sen sijaan suotavaa, jos kyseessä ovat kantasuomalaiset. Mikäli puhutaan suomalaisista saavutuksista, onnistumisista ja varsinkin kansallisylpeydestä, on toistuvasti muistutettava, että suomalaisuutta ei varsinaisesti ole olemassakaan, vaan se on muualta pieninä palasina kopioitu myytti. Sen sijaan jos puhutaan suomalaisuuden huonoista puolista, on Suomi ja suomalaiset kansana ilman muuta olemassa ja valuviasta suomalaisuuden piirteissä X, Y ja Z tulee muistuttaa taajaan, toistuvasti ja vielä kertaalleen. Olemassaolevan / olemassa olemattoman Suomen kansan velvollisuuksista muita olemassaolevia / olemassaolevia kansoja kohtaan tulee jatkuvasti muistuttaa.

- Vaikka suomalaiset – silloin kun ne sattuvat asianhaaroista riippuen olemaan yleensäkään  olemassa – ovat totaalisen junttia pölkkypääkansaa, joka on kopioinut kaiken mainittavan ulkomailta, niin juuri näillä samoilla suomalaisilla on oltava hallussaan kyky ratkaista ne humanitaarisen maahanmuuton ongelmat, joita mitkään huomattavasti sivistyneemmätkään kansat eivät ole pystyneet ratkaisemaan. Jos tätä asiaa miettii paradoksina ja kyseenalaistaa sen, se johtaa väistämättä kaasukammioihin ja polttouuneihin.

- Mikäli kirjoituksessa on vielä jotakin epäselvää, ota selvää, mitä perussuomalaiset ja eritoten Jussi Halla-aho on asiasta mieltä, ja ole sitten täysin päinvastaista mieltä.

- Muistuta vielä kertaalleen kaasukammioista ja polttouuneista.

Vaikka tällä sabluunalla saadaan aikaiseksi kieltämättä oikeaoppinen ja sekä toimittaja- että poliittisissa piireissä hyväksytty kirjoitus, se kirjoitus on myös luonnollisesti myös erinomaisen huono. Koska se ei ole enää mikään kirjoitus, vaan hokema, joka kopioi samaa hokemaa, joka on hoettu jo satoja kertoja aikaisemmin.

Ja jos tällaisesta kirjoituksesta todetaan, että se oli huono, on toimittajan sinänsä turha suuttua. Toimittaja tajuaa kyllä itsekin, että jos häneltä on viety mahdollisuus esittää kysymyksiä, kyseenalaistaa asioita, miettiä toisenlaisia ratkaisuja sekä tarvittaessa pistää kieli poskeen, ei lopputulema kovin kaksinen ole. Mikä pistää kieltämättä hieman säälimään toimittajia. He kun ovat käyneet vuosien koulutuksen nimenomaan kirjoittamisessa ja päätyvät käveleviksi kopiokoneiksi. Päätyivätkö he sellaisiksi omasta halustaan? Siihen vastaamiseen ei ymmärrykseni riitä.

Meillä ns. voiman pimeällä puolella taas on se mahdollisuus esittää kysymyksiä, kyseenalaistaa asioita, miettiä toisenlaisia ratkaisuja sekä tarvittaessa pistää kieli poskeen. Toimittajilla niitä ei ole, mutta toisaalta voidaan miettiä, onko heillä ammatillisen laiskuuden takia edes halua muuttaa toimintatapojaan? Vai pelkäävätkö he, että heidät demonisoidaan niin kuin Ulla Appelsin? Helpompaa on tietysti vaatia, että oikeus kyseenalaistaa viedään kaikilta muiltakin. Kun me ei kerran voida, niin onhan se epiä että te voitte. Kun teidän ammatti-identiteetti ja elanto ei ole edes kiinni näistä kirjoituksista. Ettekö te voisi jättää tämän kirjoittamisen meille? Niin kuin silloin ennen? Vanhoina hyvinä aikoina.

Muistutetaanpa vielä tästä Suomen Sanomalehtimiesten Huoneentaulusta. Toimiiko nykyinen toimittajakunta sen mukaan?

MOTTO: Vastuusi perustuu lakiin ja hyvään lehtimiestapaan.

1.        Totuuden ja oikeudenmukaisuuden kunnioittaminen on tärkein velvollisuutesi.

2.       Kunnioita yksilön mainetta, loukkaamattomuutta ja ihmisarvoa.

3.       Pysy tosiasioissa, epämieluisissakin.

4.       Erota oma mielipiteesi tapahtumien kerronnasta.

5.       Vältä aiheetonta yleistämistä, muista sanojen ja kuvien vastuu.

6.       Muista että syyte ei ole tuomio etkä sinä ole tuomari.

7.       Muista nimisuojan velvoitukset.

8.       Suojaa omaisia.

9.       Puolusta uutisen rehellisen hankkimisen ja julkaisemisen oikeutta sekä arvostelun vapautta.

10.    Älä kirjoita omantuntosi vastaisesti. Muista käytöksesi heijastuminen koko ammattikuntaasi.

11.     Ajattele, harkitse, TARKISTA.

Villakoiran ytimenä on se, että toimittajakunnan on hyvin vaikeaa sietää sitä, että ihmiset, jotka ovat heidän näkövinkkelistään amatöörejä, ovat tulleet lupaa kysymättä heidän tontilleen. Ja näitten amatöörien lukijakunta kasvaa. Samalla kun toimittajien edustaman valtamedian levikki laskee. Hirveintä toimittajille lienee se, että näitten amatöörien taloudellinen asema ei ole ollenkaan kiinni heidän kirjoittamista kirjoituksistaan.

Toimittajakunta saa syyttää itseään. He ovat hylänneet huoneentaulunsa ja muuttaneet termin ”toimitettu teksti” tarkoittamaan pelkkää poliittista mielipidekirjoitusta, joka on kirjoitettu jo satoja kertoja ennenkin. Toimittajakunnalla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on pyrkiä hiljentämään nämä amatöörit, joihin itsekin kuulun. Koska suurin osa näistä amatööreistä käyttää amerikkalaisia palvelimia, se vaatii toimittajajuntan vallankaappausta Washingtonissa. Toivotan onnea. Barack Obama ei välttämättä tue teitä.

Toinen vaihtoehto on se, että toimittajakunta polttaa keskenään seitsemätkin perstupakit, miettii, että mitähän sitä oikeastaan on tullut julistettua viimeiset kymmenen vuotta, kauhistuu ja hylkää sabluunansa. Tämä lienee yhtä epätodennäköistä. Sillä osa toimittajista oikeasti uskoo tuohon sabluunaansa, eikä edes voi kuvitella sen kyseenalaistamista. Ja osa taas kyllä tajuaa huoraamisensa, mutta ei kerta kaikkiaan kestä kasvojensa menettämistä. Näin ollen toimittajakunnan itse aiheutettu alennustila vain jatkuu. Ja toimittajat eivät tajua, että jos oma ammattikunta on alennustilassa, tilanne ei parane sillä, että vaaditaan alennustilan levittämistä muuallekin.

Laitetaanpa loppuun vielä mainos:

Suositeltaviin Lukemistoihin lisätään Iltapaska, joka irvii asioista vähän suuntaan jos toiseenkin siten, että Hotellin respassa naama menee hymyn tirrille ja tiedostava toimittaja saa vihakohtauksen. Ja ehkäpä kirjoittaa sen jälkeen vihaa tihkuvan huolestumiskirjoituksen. Jossa hän vaahtoaa, että pelottavaa jotakin on jossain ja paljon onkin, muttei tosin taaskaan sano, että mitä ja missä. Mutta 1930-luku muistetaan kyllä mainita.