perjantai 29. syyskuuta 2017

KALJUPÄINEN GALLUP

Laittelenpa tähän kuun loppuun sen, mitä olen ajatellut laittaa jo aikaa sitten, eli jonkunlaisen gallupin jolla pyrin selvittämään hieman lukijoitten puolue (tai jotain sinnepäin) kantaa. Aikaisemmin tällaista gallupia on ollut hieman turhaa tehdä, sillä niin kuin lukijakin tietää, ennen kuluvan vuoden kesäkuuta puoluekannan merkitys oli käytännössä ihan yksmonta, sillä mitään tosiasiallista vaihtoehtoa federalistis-monikultturistiselle ideologialle ei ollut. Vaikka niin ehkä kuviteltiinkin.

Äänestyksen kysymys on siis se, että mitä puoluetta äänestäisit, jos vaalit olisivat juuri nyt. Oletan, että tätä blogia lukee niitäkin ihmisiä jotka eivät vaella täällä Voiman Pimeällä Puolella ja jotka pitävät meitä nuivia jopa suurina vihollisinakin. Kommentteja heiltä tulee hyvin harvoin, mutta pyydän heiltä että klikatkaa ihmeessä mieleisenne vaihtoehto. Tässä gallupissa ei ole vääriä vastauksia. Vain mielipiteitä.

Äänestyksen lopputulosta ei mitä suurimmalla varmuudella analysoida päivystävien dosenttien toimesta Ylessä ja Helsingin Sanomissa.

Siirrytään sitten vaihtoehtoihin, aloittaen äärivasemmalta.

Vihr: Eli Vihreät de Gröna. Puolue, joka on aloittanut toimintansa ihan oikeasti ympäristön tilasta huolissaan olevana liikkeenä mutta on myöhemmin jalostanut itsensä suomen itäsaksalaisimmaksi puolueeksi joka pyrkii jatkuvasti kasvavaan valvontaan, kieltoihin, määräyksiin, rajoituksiin ja byrokratiavaltaan. Pyrkimyksensä ja utopistisen ideologiansa myötä puolue haluaa siirtää haja-asutusalueen asukkaat radanvarsikaupunkien kanahäkkeihin ja tuhota suomalaisen teollisuuden sekä elinkeinoelämän kuvitellun maailman pelastamisen ja sen myötä syntyvän tiedostavan hyvän olon nimissä.

Vas: Eli Vasemmistoliitto. Muistuttaa varsin paljon vihreitä mutta flirttailee sitä enemmän väkivaltaisten anarkistien ja leikkipartisaanien kanssa eikä suostu tunnustamaan että se vasemmistolainen väkivalta tekee ihan yhtä kipeetä kuin kaikki muukin väkivalta. Vasemmistoliitto ei oikeastaan ole puolue, vaan jonkun toisen kustantamat jatkuvat ja loputtomat bailut. Vasemmistoliitto on syntynyt SKP:n ruumiista. SKP:tä johti aikanaan Aarne Saarinen. Vasemmistoliittoa johtaa nykyisin Li Andersson. Ehkä se kertoo Vasemmistoliitosta kaikkein eniten.

SDP: Sosiaalideodoraat… eiku anteeks, siis sosialidemokraattinen puolue. Puolue on aikanaan ollut tarpeellinen ja arvostettava ryhmittymä jolla on ollut olennainen osa siihen, että suomalainen työläinen saattoi oikeasti haaveilla omakotitalosta, autosta ja kesämökistä sekä myös toteuttaa unelmansa. Se linja alkoi 1970-luvulta alkaen muuttua, saavuttaen nykyisen lakipisteensä jolloin SDP on akateemisten julkishallinnossa toimivien naisten unelmoiva maailman-, muttei Suomenpelastukseen perustuvat Tupperware-kutsut joka onnistuu närkästymään ja loukkaantumaan lähestulkoon aivan kaikesta.

KEPU: Eli Keskustapuolue. Tunnettu aikaisemmin nimellä Maalaisliitto eli maaseutuväestön etujen ajaja. Ajaakseen niin maaseutu- kuin muunkin väestön etuja puolue johtaa hallitusta joka on antautumassa EU:n integraatiokehitykselle enemmän kuin mikään muu hallitus tätä ennen. Mitä voidaan pitää omanlaisena saavutuksena. Puoluetta on aikanaan pidetty maakuntapuolueena ja sitä myötä se on muuttamassa Suomeakin maakunnaksi. Itse asiassa sehän on tapahtunut jo. Kepusta sanotaan, että se pettää aina. Se on sinänsä paskapuhetta sillä nimenomaan se, että kepu pettää on fakta, jota se ei koskaan petä. Mainittakoon vielä että kepulla on uskollinen äänestäjäkunta jonka ydin on äänestänyt kepua jo 200 vuotta ennen kuin kepu on perustettu.

PERSUT: Eli Perussuomalaiset. Ennen vuoden 2017 kesäkuuta persut olivat Timo Soinin roudariryhmä. Siitä eteenpäin persut ovat olleet kansallismielinen, haittamaahanmuuttoa ja federalismia vastustava puolue. Ainoa merkittävä suomalainen sellainen.

UUVATIT: Eli Uusi Vaihtoehto eli Sininen Tulevaisuus eli uuvatit. Ei edes varsinaisesti puolue, vaan se Timo Soinin roudariryhmä joka valittaa vallankaappauksesta kun heidän vallankaappauksensa persuissa ei onnistunut, vaan persut valitsivat johtonsa niin kuin halusivat. Uuvatit ovat myös haudasta esiin manattu SKYP:n raato, tosin huonommalla taloudellisella menestyksellä. Muutaman vuoden päästä yleinen kysymys paskalehtien ”kymmenen kysymystä”-osiossa on ”muistatko keitä olivat uuvatit”.

RKP: Poliittinen ryhmittymä jonka periaatteessa pitäisi pitää huolta ruotsinkielisen väestönosamme hyvinvoinnista mutta mikä keskittyy äärimokuttavaan politiikkaan ja on ottanut asiakseen katsoa, kuinka monella tavalla suomenkielisen väestönosan voi kyrpiinnyttää. Tyhmempi voisi kuvitella, että puolueen päälinja on pitää yllä juopaa kahden eri kieltä puhuvan väestönosan välillä.

KOK: Eli Kokoomus. Käyttää itsestään termiä ”Kansallinen Kokoomus”, mikä on ollut jo aikaa huonosta vitsistä kertova vielä huonompi vitsi. Suomen federalistisin puolue joka on täysillä mukana liittovaltiokiimassa. Kokoomus nimittää itseään oikeistopuolueeksi mutta kannattaa silti kaikkia mahdollisia julkisia rahansiirtoja. Erityisesti jos ne menevät haittamaahanmuuttoon.

NUKK: Eli nukkuvien puolue. Tätä voivat äänestää gallupissa he, jotka eivät aio äänestää vaaleissa. Säännöllisesti Suomen suurin puolue. Puolueen äänestämättä jätetyt äänet valuvat erityisesti punavihreitten ja federalistien laariin. Sinänsä on ymmärrettävää, että usea ihminen päätyy kyrpiintyneenä äänestämään nukkuvia toivoen, että joskus vielä perustetaan LALLI, eli kirves- ja talikkopuolue.

MUU: En laittanut tähän kaikkia sirpalepuolueita. Jos lukija äänestää kohtaa ”muu” ja laittaa äänestämänsä tahon joko kommenttiin tai sähköpostiin, niin otan sen huomioon lopputuloksissa.

Paskaaks tässä sen enempää. Ääni on vapaa. Maa ei välttämättä ole.


Muuan kaljupäinen mies, jonka ei pahemmin tarvinnut välittää gallupeista.

55 kommenttia:

jyri kirjoitti...

jykä tere. äänestäisin perussuomalaisia

Joppos123 kirjoitti...

Tältä kaljupäältä ääni menisi Persuille. Vituttaa armottomasti se, että niin meni viime vaaleissakin. Soinista kuoriutui kaikkien aikojen petturi Suomen poliittisen historian aikana.
Jospa nykyiseen puolueeseen voisi luottaa,muut puolueet edustavat peruuttamatonta väestönvaihtoa ja kansan kurjistamista matujen hyväksi.

Tita kirjoitti...

Kiitos näistä kirjoituksista - ihan highlight on päivitys blogissasi, vaikka isommin en ääntä pidäkään kommenttilootassa. Olet silti odotettu ja nautittu mies. Äänestin, ja yllätyin näkemistäni vastauksista.

Imulippo kirjoitti...

äänestäminenhän on eri mieltä olevien väkivallan uhalla pakottamista rahoittamaan omasta mielestä hyviä ideoita, puoluekannasta riippumatta. Siispä demokratia on moraaliton järjestelmä. Vaihtoehto tälle on vapaaehtoisuus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jyrille, joppos 123:lle, Titalle ja Imulipolle & kiitos kommenteistanne.

Jyri: Niin minäkin. Niitä nykyisiä.

joppos 123: Se persuihin liittyvä soinikusetuksen määrä nosti minunkin verenpainettani. Mutta nyt puolue on oikeasti vaihtoehto. Poliittisessa mielessä mitään muuta ei ole.

Tita: Lämmin kiitos.

Imulippo: Ymmärrän mielipiteesi. Mutta ei kai meillä juuri nyt muutakaan vaihtoehtoa ole? Se LALLI-vaihtoehto tietysti kummittelee, mutta mitä se tuo tullessaan?

Anonyymi kirjoitti...

Kepun virallinen nimihän on vissiin nykyään Suomen Keskusta rp. Maalaisliitto-nimi kesti Santeri Alkion ajoista 60-luvulle asti, jolloin kaiketi Virolainen alkoi ohjata puoluetta yleispuolueen suuntaan, ja nimi vaihdettiin Keskustapuolueeksi. Nykyinen nimi on luultavasti Matti Vanhasen ajoilta. Siitähän vitsailtiin lehdissä, että kuinkas uusi nimi pitäisi lyhentää - Suokusta? Alkio oli muuten monella yhteiskunnan sektorilla mielestäni oikein särmä ukko, arvostan suuresti. Sääli, että ovat Santerin perinnön paskoneet.

Kokoomuksen kypäräpappilinja murtui suomettumisen ydinjakson aikaisen korpivaelluksen kuluessa, kun puolue Harri Holkerin johdolla koetti saavuttaa salonkikelpoisuutta kaikin mahdollisin konstein. Puolueen oikeistolaisuus oli toki kansallismielisyyttäkin, mutta ehkä ratkaisevammin kapitalismiin asemoitumista: kunnon kokoomuslainen ei mielellään asioinut osuustoiminnallisissa kaupoissa, pankkihommat hoidettiin jos mahdollista Kansallis-Osake-Pankissa, jne. Puolueella oli tiiviit suhteet kansallismielisiin suurpääoman edustajiin (ruotsinkieliset kapitalistit sitten asioivat mieluummin sfp:n kanssa). Tämä häivä puolueen oikeistolaisuudesta on edelleen elossa, joskin muuntuneena: Kokoomuksen nykyinen ideologinen johto on sitä porukkaa, joka 80- ja 90-luvuilla taloustieteen alkeiskursseilla omaksui purematta idean siitä, että pääomien vapaa liikkuvuus varmistaa kilpailun toteutumisen ja kansantalouden parhaan mahdollisen kasvun. Niinpä kokoomuslaiset ovat ensimmäisinä myymässä kansallista omaisuutta ja ihan yhteiskunnan omistamia peruspalveluja ensimmäiselle tarjoajalle. Ja kuuntelevat herkällä korvalla kansainvälisten suuryritysten ohjeita. Kokoomuksesta ei siis löydy jarrua esim. lääketeollisuuden intressien tunkemiselle syvälle julkiseen terveydenhoitoon. Ja kuinka ollakaan, monet maailman suurimpien pääomakeskittymien taustoittamat yritykset ovat myös nykyisten väestönvaihtojen kannalla, sillä ne haluavat luoda kulttuurisesti yhtenäiset, maailmanlaajuiset markkinat kansallisten hallitusten toteuttamana, ja veronmaksajien rahoilla. Ja mikään yrityshän ei ole oletusarvolta vapaan kilpailun kannattaja: jos se pystyy luomaan monopolin, se sen luo. Näin ollen maailmanluokan kapitalistien ja uusvasemmiston intressit kohtaavat. Tämä selittänee senkin, että antifanttien mielenilmaisujen järjestämiseen löytyy jostakin ihme ngo-yhteisöjen verkostoista aina vaan rahaa ja viestintävoimaa. Mutta kokoomus on siis nähdäkseni tällaisen mutkan kautta tulleen ohjauksen voimasta ajamassa samoja asioita, joita Vasemmistoliitto ajaa suoraan oman höyrypäisyytensä voimalla.

Terv. Achtung

vieras kirjoitti...

Soinin toiminta kusetuksen jälkeen tai oikeastaan jo ekasta jytkystä lähtien otti päähän jatkuvasti. Soini saattoi kyetä johtamaan pikkupuoluetta jossa hän hoitaa joka asian ja kaikki tuntevat toisensa. Soini ei yksinkertaisesti kelvannut suuren puolueen johtajaksi kun ei ollut kokemusta puolueen noususta pikkupuolueesta keskisuureksi ja keskisuuresta suureksi. Oma kysymys on hänen persoonansa luonteensa. Olisiko hänestä ollut toimimaan edes silloinkaan jos puolue olisi kasvanut asteittain.

Tämä Soinin show päättyi kun Soini ja roudarit ottivat loparit ja luulivat tekevänsä peliliikkeen. Se olikin hyppy poliittiselle hautausmaalle. Poliittinen hautausmaa ei kuitenkaan haittaa Soinia kun hänelle on varattu hillotolppa. Jälkeenpäin arvioituna Soinille ylipäätään koko politiikan tarkoitus on aina ollut hillotolppien perässä kulkeminen.

Jäljelle jääneet persut ovat sitten ne jotka tekevät persuista oikean puolueen. Harmi vaan että jäljelle jäänyt eduskuntaryhmä on torso. Onko 17 kansanedustajaa pienpuolue vai pienpuolueen ja keskisuuren välimaastossa?

Ajat ovat menneet koko ajan vaikeammiksi mutta onneksi tietoja löytää paremin kuin aiemmin ja niitä saa paremmin levitettyä. Peruilla on puoluetuet ja puolueorganisaatio joilla pelata.

Harmi kun 17 kansanedustajan nuivapuoluetta ei ollut sillä hetkellä kun Ykä avasi blogin eli 2007 vaalien jälkeen. (Eka juttu on julkaistu 5.4.2007.) Tai mieluiten silloin kun Jussi Halla-aho aloitti Scriptan eli 2003 vaalien jälkeen. (Eka juttu on julkaistu 6.6.2003.) Noista lähtökohdista olisi ollut parempi kiivetä ylös 10 tai 14 vuoden aikajanalla verrattuna siihen jos on tyhjästä aloitettu.

Huomasiko Ykä tämmöistä juttua:

https://www.suomenuutiset.fi/muslimijohtaja-lansimaisten-poliitikkojen-tulisi-lakata-teeskentelemasta-ettei-terrorismilla-mitaan-tekemista-islamin/

Anonyymi kirjoitti...

Uuvattien kannattaa alkaa harjoittelemaan jo TE-toimiston digtaalisten työvoimapalvelujen käyttöä. Tulee tarvetta ensi vaalien jälkeen, kun Soini lähtee juppikootteriksi Lontooseen ja sotkee ladun perässähiihtäjiltä. Digipalveluihin on kuulemma rakennettu monta ansaa jolla putoaa pois listoilta. Näin saadaan työllisyys kasvuun, ja jos ei, niin ainakin työttömyys laskuun.

Anonyymi kirjoitti...

Helkkari, että oli hyvä analyysi puolueista! Ja kaikkia se leipä ja puoluetuki elättää.

Rouva Ano

Hemuli kirjoitti...

Äänestystulosta kun katselee niin lukijakunta taitaa olla nuivan puoleista....

Anonyymi kirjoitti...

Nykypersut ovat ainoa varteenotettava vaihtoehto ,jos aiotaan edes hillitä hieman tätä vallitsevaa hulluutta. Ääni siis sinne. Ja sitten jos ei sekään auta,niin Lalli on kakkosvaihtoehto. Muita nykypuolueita jos vaikka kuvittelenkin äänestäväni, niin laatta lentää.
Suosion kasvusta päätellen pelkään vaan että jollain tavalla puolue vielä kielletään. Sen verran muut puolueet pelkäävät uutta nousua että persuja lyödään kaikkialla kuin vierasta sikaa. Tuo linkissä oleva on vanhaa,mutta pätee kyllä esimerkistä missä mennään, varsinainen reilukerho.
https://m.youtube.com/watch?v=ptb5GsCV2CQ

T. Ymmi

Snowcamo kirjoitti...

Persujahan sitä on pakko äänestää, kun ei vaihtoehtojakaan ole. Ei mikään täydellinen puolue, mutta ylivoimaisesti vähiten huono tässä tilanteessa. Ja huomattavasti parempi kuin vuosi sitten.

Sen sijaan kaikkia muita kehotan äänestämään feministejä. Jos joku on niin tyhmä että se kuulostaa vaihtoehdolta, niin parempi sellaisen pistää äänensä kokonaan hukkaan kuin vihreille pahaa kasvamaan.

Feministien tunnus julkistettiin hiljan ja sai aivan liian vähän julkisuutta. Sehän on huipputiedostavasti "F!" . Kansainvälisyyskin on siis huomioitu, mutta voisi siitä olla rinnakkaiskäytössä suomenkielinen "V!" :kin. Kuka muuten kertoisi, onko tuo alkuperäinen englantia vai ruotsia?

Hemuli kirjoitti...

Persuissa on sekin hyvä puoli, että persujen kädet eivät ole ihan yhtä syvällä muiden taskuissa kuin vasemmistolla.

Josko soisin, että persut ottaisivat kantaa esmes peruskoulujen ja ammattikoulujen rahoitukseen - asia josta persut ovat olleet kuin kusi sukassa.
Uskoisin, että vaikkapa demareilta ja vihreiltä olisi mahdollista saada äänestäjiä. Äänestäjiä joita maahanmuutto suuntaan eikä toiseen käytännössä kiinnosta mutta ovat huolissaan vaikkapa juuri koulutuksesta ja lapsiperheistä.

Soinin perintönä kun hypättiin kokkareiden kelkkaan ja suostuttiin leikaamaan kaikilta muilta kuin kultamunilta.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Persuille meni. Perustelut blogissa.
Kiitos Ymmi! Pystyin katsomaan n. 5 min. Jussi H-a:lla on ala-arvoisen vittuilun sietokyky käsittämätön. Parin minuutin jälkeen olisin tarjoillut leirivaihtoehtoa ja muita hoitometodeja paikalla oleville sössöttäjille. Minkähän vuoksi juutalaisista Suomen suulliseen julkiseen ulostukseen on valittu luonnehäiriöisiä kommareita, vaikka heimosta löytyy maailman älykköjen terävin kärki? Tieđät, tieđän.
Urkin aikoja kaipaillen

Historix kirjoitti...

Ykältä varsin mainioita huomioita puolueista. Halla-ahon johtamat Perussuomalaiset taitavat olla meidän viimeinen mahdollisuutemme vaikuttaa demokraattisesti. Seuraavat vaalit ovat 2019, globalistit ehtivät tehdä vielä paljon pahaa Suomelle ja suomalaisille. Mutta mitä pirua sitten jos globalistit saavat kansan pidettyä vaaleissa unessa tai mikäli Persujen nousseesta kannatuksesta huolimatta heidät ajetaan syrjään päätöksenteosta?

MM kirjoitti...

Nykypersuille menee ääneni. Hyviä ja kantaaottavia juttuja yrjöltä löytyy - täytyy myöntää. Itse olen siirtynyt voiman pimeälle puolelle jo kauan ennen kuin siitä tuli muotia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Vieraalle, Ano:lle, Rouva Anolle, Hemulille, Ymmille, Snowcamolle, Veijo Hoikalle, Historixille ja MM:lle & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Joo Suomen Keskustahan se nykyisin. Silloin aikanaan kepuhan tunnettiin nimenomaan Kekkosen puolueena joka piti sen vallankahvassa aina. Kokoomuksen määrittelit hyvin osuvasti. Ja sen myyntikiiman myötä myydään infrakin ulkomaille.

Vieras: Näyttää siltä tosissaan että Soini ihan oikeasti kuvitteli persujen menestyksen johtuvan hänen kuvitellusta karismastaan ja miehen ego vaan kasvoi sitä myötä kuin puolue. No, Soini on historiaa ja sinne kuuluukin. Voi tietysti spekuloida siitä, kuinka olisi käynyt jos se nuiva puolue oltaisiin perustettu aikaisemmin. Nyt eletään kuitenkin tässä tilanteessa ja parempihan se on kuin vielä ennen kesäkuuta. Kiitos muuten sähköposteista. Kaljoista tunsin Holsteinin, Kozelin ja Löwenbraun. Siinä viestissä mainittu lause: ” Ongelma jonka olemassaoloa ei tunnusteta, ei ole ratkaistavissa” kiteyttää asian.

Ano: Luulen näin. Soinille hillotolppa on hankittu ja parille muulle ehkä suojatyövirka mutta kyllä monelle uuvatille jää käsiin tuulen huuhtoma perse.

Rouva Ano: Kiitokset. Sinänsä selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan näkökulmasta analyysi oli puhdas viha-analyysi.

Hemuli: Joo, nuivaa on ja yllättävänkin nuivaa. Tähän mennessä kokkarit ovat saaneet pari ääntä ja siinä se. Tuosta toisesta mainitsemastasi asiasta olen samaa mieltä. Samoin persujen kannattaisi puuttua siihen, kuinka paljon koulutuksessa on tarkoituksellista ylivenyttämistä ja kannattaisiko koulutusta yleensäkin miettiä enemmän siitä näkökulmasta että siitä olisi oikeasti hyötyä työelämässä.

Ymmi: Luulenpa että moni ihminen kiristelee hampaitaan ja tuumii, että LALLI alkaisi pian olla paikallaan. Tuota persujen kieltoa tai ainakin sen yrittämistä olen minäkin uumoillut. Ei se ole mahdotonta. Muistan tuon linkittämäsi farssin hyvin. Kirjoitin siitä aikanaan itsekin:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2009/02/eleita-ja-ilmeita.html

Snowcamo: Nuo feministit unohdin tuosta listasta mutta menkööt nuo tahattoman tragikomiikan mestarit osiossa ”muut”.

Veijo: Ja Jussi on vielä niistä ajoista parantanut. Tyyppi vetää toimittajia naama peruslukemilla kerta toisensa jälkeen faktoilla turpaan. Tuon Stillerin linjaa ihmettelen itsekin. Luuleeko heppu, että islamilaiset pitävät häntä ystävänään vaikka kuinka nöyristelisi?

Historix: Niin totta. Persujen myötä meillä on se viimeinen demokraattisen vaikuttamisen mahdollisuus. Toivotaan, että se mahdollisuus herättää mahdollisimman monen nukkuvien puolueen kannattajan.

MM: May the dark side be with you…

Anonyymi kirjoitti...

Ääni kansalaispuolueelle menee jos saavat vaaliin ehdokkaat ja ylipäätään osallistuvat. Väyrys Pate on kuitenkin viisas mies kaikesta muusta kohusta huolimatta. Tämän vaalipiirin persut ovat olleet pääosin sen verran tolppasia ja tolvanoita, ettei niitä ole mitenkään voinut äänestää. Ja kuten saatiin nähdä nytkin... uuvattia pukkaa.

Sepi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Sepi. Merkitään kansalaispuolueelle ääni lopullisissa tuloksissa. Uuvatteja muuten saattaa hetken aikaa pukata, mutta SKYP:n tietähän ne kulkevat. Millekä ne ovat vaihtoehto? Vaihtoehdolle?

QroquiusKad kirjoitti...

Vihreiden luonnehdinta Suomen itäsaksalaisimmaksi puolueeksi voi osua enemmän kuin kohdalleen, mikäli on uskominen väitettä Saksan hippivihreiden (die Hippie-Grünen) alkuperästä. Kyseessä olisi DDR:n Ministerium für Staatssicherheitin eli tuttavallisemmin Stasin ulkomaanorgaanien projekti.

Projekti olisi ollut jatkumoa aiemmalle, epäonnistuneelle yritykselle liittotasavallan renatsifioimiseksi vasemmistoterrorismilla. Tavoitteena oli saada Länsi-Saksa lisäämään turvallisuusviranomaisten määrää ja toimivaltuuksia niin pitkälle, että kansalaiset alkaisivat kokea elävänsä Neljännessä Valtakunnassa ja tekisivät vallankumouksen.

Operaatio meni pieleen, koska länsisaksalaiset eivät suinkaan kokeneet turvallisuusorgaanien vahvuuden ja valtuuksien lisäämistä renatsifiointina, vaan päinvastoin kansalaisten turvallisuudesta huolehtimisena. Niinpä Baader ja kumppanit saivat jäädä oman onnnensa nojaan tunnetuin seurauksin ja aloitettiin uusi projekti liittotasavallan talouden ja yhteiskuntarakenteen luhistamiseksi ympäristönsuojelun varjolla.

En tiedä, pitääkö tämä kieltämättä hieman foliopipojutulta vaikuttava tarina paikkansa, mutta jos pitää, on operaatio onnistunut viimeisen päälle, liian myöhään tosin. Mutta ennustaminen on vaikeaa, tulevaisuuden ennustaminen erityisen vaikeaa.

Nykyhetken hahmottaminenkin voi olla hämmästyttävän vaikeaa, vaikka hahmottajalla olisi tohtorinväitös ja professuuri. Näin kuitenkin itse itsestään omin sanoin todistaa historiasta väitellyt filosofian tohtori, maakuntalehti Ilkan entinen päätoimittaja Kari Hokkanen:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005388252.html

Artikkelissa Hokkanen siis maalailee Persujen, Kepun ja Sintu-uuvattien yhteistyötä. Siinä ei haittaisi edes se kauhistuttava Halla-aho, koska:

"Monia kantakirjakepulaisia – ja varsinkin keskustanuoria – taatusti kauhistuttaa, että Hokkanen kutsuu liittoon myös Jussi Halla-ahon johtamat Perussuomalaiset. 'Pahat rasistit' ovat Hokkasen mukaan puolueessa vähemmistönä.
– Tuskin voitonuhoinen Jussi Halla-aho tarjoukseen tarttuu, mutta kutsua kannattaa hänetkin. Niin puhdasotsainen euroliberalismissaan ei nykykeskusta saa olla, ettei valmiutta keskusteluun olisi, Hokkanen muotoilee."

Eli fil.tri Hokkasen silmissä kaiken pahan alku ja juuri, rasistinen rotutohtori Viha onkin lientynyt mukavaksi, joskin voitonuhoiseksi lällyliberaaliksi ja puolueessa on enää vain muutama rasisti?

LALLI-puolueesta totean sen mitä ennenkin, että siihen vaaditaan kyllä Suomen talouden totaalinen romahdus. Niin kauan kuin kansalle voidaan jakaa leipää keskioluen ja sirkushuveja jääkiekon muodossa, ei mistään kapinasta ole toivoakaan.

En ole ihan vakuuttunut siitäkään, pitäisikö ylipäänsä toivoa nuijasodan uusintaa: tiedämmehän kaikki, miten kävi siinä ja muissakin rahvaankapinoissamme alkaen Davidin kapinasta 1438-39 päättyen punakapinaan 1918.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Aikanaan niin Stasi kuin KGB:kin pyrki organisoimaan länsieurooppalaista niin vihreää kuin ympäristöliikettäkin. Eihän tuo suuri salaisuus sinänsä ole. Työn hedelmät jäi vain poimimatta kun Suuri ja Mahtava hajosi. Länsisaksalaiset terroristit muuten käsittääkseni saivat itselleen turvapaikan Itä-Saksasta.

Tuo Hokkasen avautuminen kepun, persujen ja uuvattien liitosta on yhden jätkän täysin epärealistinen kuvitelma joka näköjään piti tuoda valtamedian kautta esille. Sitä ei tarvitse ottaa vakavasti. Ei sitä ota vakavasti kepu, persut ja edes uuvatitkaan joille liittolaiset kyllä kelpaisivat.

LALLIn kohdalla olet oikeassa. Ei sitä väsäillä, ennen kuin tilanne näkyy tavallisen kansalaisen lompakossa ja jääkaapissa. Itse näen, että LALLI ei pyrkisi mihinkään kansannousuun vaan haja-asutusalueitten tietyn asteiseen irtaantumiseen monikulttuurisesta Suomesta. Ehkä sellaista henkeä näkyisi kaupungissakin, jonka kantaväestön asukkaat alkavat vittuuntua turvattomasta tilanteesta ja maksuautomaatin osasta.

Anonyymi kirjoitti...

Vasemmisto, puolue joka tuntuu vihreiltä.

Merja Kyllönen äänesti puolesta siinä EU
metsä äänestyksessä.

Vas olisi ollut tehtävää, mutta tekemättä on jäänyt.



SDP, tänä vuonna ollut Antti Rinteellä
ollut populistisia äänenpainoja mm sote.
Jolla yritetty lisätä kannatusta.

Muita tunnettuja demareita.
Hanna Huumoselle jolle MVlehti on suurikin ongelma,
mutta eihän Huumosella taida parempia ongelmia
olla.

Halusitko julkisuuteen?

https://yle.fi/uutiset/3-9721659


SDP joka kadotti yhteytensä työttömiin.
Paljon olisi ollut tehtävää, mutta ette
ole tehneet mitään.

Vielä vähän aikaa katsottavana, samaa sanoi Jungner.

https://areena.yle.fi/1-4125383

Hemuli kirjoitti...

Off topic:
Espanjassa poliisi sitten päätti alkaa pamputtamaan äänestäjiä joista osa vanhuksia. Mielenkiintoiseksi asian tekee että useita tunteja tämän jälkeen yksikään EU valtion johtohahmo ei ole tuominnut väkivältää eikä Juha Sipilä ole twiitannut olevansa shokissa.

EU demokratiaa parhaimmillaan!

vieras kirjoitti...

Tuosta puoluelistasta puuttui krisilliset. Sen pahimpiin synteihin kuului osallistuminen Käteisen ja Stubidon hallituksiin. Oppositiossa se olisi voinut olla hyvä yhteistyökumppani persuille, mikäli olisi pelannut korttinsa paremmin.

Toisaalta krisillisille voi antaa mahdollisuuden saada syntejä anteeksi, jos se alkaisi asia-, tapaus-, ja tilannekohtaisesti yhteistyöhön Jussin persujen kanssa. Nyt olisi mahdollista kun molemmat ovat oppositiossa. Kristillisten piäisi luopua holhoavista näkemyksistä tyyliin "keskiolut Alkoon". Sitten mokuilijat pois tärkeiltä paikoilta jos se haluaa etteivät nuivat kristityt karkaa persuihin.

vieras kirjoitti...

Mitä Ykä tuumii siitä mitä Kataloniassa tapahtuu? Onko Antero ja äänimiehet tarkkailemassa tilannetta? Toivon Kataloniaan rauhanomaista ratkaisua.

Itsenäisestä Kataloniasta on mietityttänyt se olisiko se nuivempi vai suvakimpi kuin Espanja? Ei ole käsitystä miten Katalonian aluehallitus on toiminut itsehallinnon valtuuksien puitteissa. Onko se mokuillut vai nuivistellut, ei mitään tietoa. Espanjan itsehallintoalueilla on nimensä mukaisesti itsehallinto.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Espanjan_itsehallintoalueet


Jos Kataloniaa verrataan Irakin kurdialueelle, niin ei kai Bagdad noin vaan uskalla lähtettä sotilaita, kun kurdien armeija, Peshmerga, pitäisi hanttiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Hemulille ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Hjuu, sen Huumosen tulisi ymmärtää, että jos avautuu julkisesti niin se saattaa saada aikaan vastareaktionkin.

Hemuli: Kyllä, ja pahalta näyttää tuo tilanne siellä muutenkin. Katalonian poliisihan ei ole tuossa mukana vaan poliisit on tuoltu muualta. Jos Katalonian poliisi päättää auttaa katalonialaisia niin siinä ei olla kaukana sisällissodasta. Joka tapauksessa toivotan onnea ja menestystä katalonialaisille. Jos he haluavat itsenäisyyttä niin heillä on siihen oikeus.

Vieras: Perskeles, niinpäs puuttuu. Ja puuttuu jatkossakin, sillä tuohon galluppiin ei pysty enää lisäämään vaihtoehtoja. Se pitäisi panna kokonaan uusiksi. Minun moka, pahoittelen. Minä en kyllä henkilökohtaisesti laske kristillisten varaan yhtään mitään. Kataloniaa kommentoinkin tuossa Hemulille vastatessani. Pahalta näyttää se tilanne siellä joka tapauksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Laita äänestys Hommalle.

vieras kirjoitti...

Ai niin. Tuossa äänestyksessä ääni meni persuille.

Huomasiko Ykä että Arabiemiraatit on laatinut listan terrorijärjestöiksi luokitelluista ryhmistä, ja että listalla ovat mm. Muslimiveljeskunta ja CAIR? Onko siinä kyse jäsentenvälisestä vai onko niin että emiraateissa tajutaan ettei niitten pidä antaa toimia?

https://www.thenational.ae/uae/government/list-of-groups-designated-terrorist-organisations-by-the-uae-1.270037

vieras kirjoitti...

Täällä oli se juttu josta otin sen linkin listasta.

http://beta.oikeamedia.com/o1-39916

Imaamin poika puhuu asiaa:

http://beta.oikeamedia.com/o1-39916

Historix kirjoitti...

Ykä perhana sua näkijää. Katalonian tapahtumista on suora linkki eräisiin kirjoituksiisi, jossa liittovaltion ylikansalliset joukot tulevat palauttamaan "järjestyksen" liittovaltion kapinoivaan osaan. Nyt sitten näemme uutisfilmeistä livenä mitä meilläkin on vielä edessä...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Vieraalle ja Historixille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Näitä äänestyksiä on Hommalla säännöllisesti.

Vieras: Tuo uutinen oli minulle vieras, mutta lienee niin että Arabiemiraatit satsaavat siihen aikaan kun öljy loppuu joten sen myötä kyseinen lista vaikuttaa pitkässä juoksussa viisaalta.

Historix: Jep. Touhu on rumaa siellä jo tällä hetkellä ja nyt vaan odotellaan sitä, että Katalonian poliisi tuumii että nyt saa lakata se omien hakkaaminen ja panee kovat piippuun. Minkä ratkaisun kyllä ymmärrän. Tulee muistaa, että espanjalaisilla on toistensa kalttaamisesta varsin paljon kokemuksia. EU vaan raapii muniaan ja tuumii että Katalonian itsenäisyys on Espanjan perustuslain vastaista. Dominovaikutustahan siellä pelätään. Espanja ei ole mikään monoliitti ja esmes Pohjois-Italiassa (Padania) on ollut itsenäistymisajatuksia jo aikaisemmin.

Juha kirjoitti...

Persuille ehdottomasti!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. Jep, persut ovat tällä hetkellä ainoa mahdollisuus kansallismieliseen poliittiseen toimintaan. Toivotaan, että se säilyy.

LW kirjoitti...

Ihmeellistä sähläämistä espanjalaisilta. Pitää paikkansa, että perustuslaissa on se kohta Espanjan yhtenäisyydestä ja jakamattomuudesta, joka taitaa periytyä Francon ajoilta, ja äänestys on sikäli laiton. Madrid olisi kuitenkin voinut ottaa myös tällaisen linjan: "Ilman perustuslain muuttamista tämä äänestys ei voi olla laillisesti sitova, mutta pidetään vain neuvoa-antava, epävirallinen äänestys. Toivotamme tervetulleeksi tilaisuuden kertoa, miksi olemme vahvempia yhdessä, ja luotamme siihen, että katalonialaiset äänestävät oikein."

Sitten vain kampanjointia kehään, ja Katalonian espanjalaismieliset puolueet rohkaisemaan ihmisiä uurnille boikotoinnin sijasta. Viimeisimmät gallupit taisivat olla luokkaa 41% puolesta ja 49% vastaan, joten Ei olisi voinut aivan mainiosti voittaa. Jos itsenäisyys olisi, niin no, äänestyshän oli epävirallinen, mutta autonomian lisäämisestä oltaisiin voitu neuvotella.

Riskinsä tuollakin vaihtoehdolla olisi ollut, mutta vähemmän kuin tällä linjalla. Jo Machiavelli totesi, että ihmisiä pitää joko kohdella hyvin, tai heidät pitää murskata, koska pienet vääryydet he kostavat, mutta isojen kostamiseen he eivät pysty. Vielä ihmisiä ei voi Euroopassa murskata, joten johtopäätöksen pitäisi olla selvä, mutta näköjään ei. Siitä se Maidankin lähti käyntiin, kun ihmiset päästivät vähän höyryjä yhtä poikkeusta lukuunottamatta harmittomilla mielenosoituksilla, ja Berkut kävi vetelemässä pampulla osanottajia ja siinä samalla lähellä olleita sivullisia. Sitä seuraavana päivänä meno ei ollutkaan enää niin rauhallista. Saapa nähdä miten Kataloniassa. Varsinaista sisällissotaa tuosta tuskin tulee, koska Katalonialla ei ole mitään poliisia raskaampia sotavoimia, ja armeijan näkemykset maan yhtenäisyydestä kuulemma vieläkin hieman francolaisia, mutta ETA:n tyylinen terrorismi voi olla toinen juttu.

Sinänsä tämä on Espanjan, ei EU:n asia, mutta sekin kertoo jotain. Jos maa ei halua ottaa vastaan palleroita, niin Bryssel ja Berliini ovat raivoissaan, mutta äänestämistä yrittäneiden mummojen pamputtaminen... Meh, whatever.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Tämä liittyy aiheseen, koska korkeatasoisessa blogiaarrekammiossa on oltava myös linkkejä muualle, ettei vain jää lukematta...

http://peterlindberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243771-posetiivarin-apina

Ei voi kuin ihailla!

Unknown kirjoitti...

Persut 100%

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset mahdollisuudesta äänestää!
Aika nuivaa väkeä tämä blogin lukijakunta - toisaalta, vielä on 65 päivää aikaa Oikein Ajattelevilla Ihmisillä vaikuttaa äänestystulokseen.
Että pienpuolueet ja nukkuvat kisaavat kakkosijasta, ei oikeastaan yllätä. Muiden "puolueiden" kannatuksen puute vain alleviivaa sitä, että EU:n pohjoisin provinssi on käytännössä siirtynyt kaksipuoluejärjestelmään...
Jos jostain käsittämättömästä syystä täällä pohjoisessa provinssissa päätettäisiinkin alkaa äänestelemään itsenäisyydestä, olisikohan meno samanmoista kuin nyt Kataloniassa? Lähettäisikö Bryssellä EU:n "sisäisen turvallisuuden joukkoja " pistämään tuulipukukansan kuriin?
Elämme perin jänniä aikoja,
T. Riku Raunioilla

Anonyymi kirjoitti...

Gallup osoittaa persujen ylivoimaisen edustuksen tällä forumilla. Tämä on valitettavaa, sillä se tuntuu osoittavan blogin lukijoiden olevan jo valmiiksi Ykän kanssa samaa mieltä. Huono juttu, sillä toisenlainen jakauma osoittaisi, että blogi saattaisi toimia paremmin mielipidevaikuttajana. No, onhan toki sellainenkin teoreettinen mahdollisuus, että Ykän vastaansanomattomat argumentit kääntävät lukijan kuin lukijan silmänräpäyksessä persuksi.

Toinen professori

Anonyymi kirjoitti...

Ennen oli Kekkonen, joka totesi: "Kansalaiset...Meillä on hyvä maa, jonka puolesta kannattaa ponnistella", oli vuosi -81.

Nyt meillä on Sipilä, joka totesi: Annan kotini "turvapaikanhakijoille".

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ykälle, osuva analyysi puolueista. Tunnen henkilökohtaisesti eri puolueiden jäseniä ja kannattajia. Ovat fiksuja ihmisiä kaikki, ei siinä mitään. Valitettavasti en ole heidän kanssaan päässyt keskustelemaan politiikasta sen syvällisemmin, niin että suurempia eroja löytyisi. Ehdottomasti paras puolue syntyisi, jos jokaisesta puolueesta voitaisiin ottaa vain rationaalisesti ja maalaisjärjellä ajattelevat omaksi ryhmäkseen. Nyt päätöksiä tehdään paljolti mutu-tuntumalta antaen tunteille liikaa valtaa.

Eduskunta- ja kunnallisvaaleissa on syytä muistaa, että ääni menee puolueelle - ei ehdokkaalle, jota äänestät. Jos laskentatapa olisikin sellainen, että tietty määrä eniten ääniä saaneet tulevat valituksi - toteutuisi demokratia sellaisena, kun sen monet nyt ymmärtävät.

Mitä puolueisiin tulee, niin oikeastaan vain Perussuomalaiset ovat ainoana kyenneet jotenkin uusiutumaan ja kertomaan tavoitteensa selkeästi julkisuuteen.

Kokoomus eli entinen koti-uskonto-isänmaa puolue on tätä nykyä vain EK:n ja suurpääoman juoksupoika. Ihmettelen heidän suurta kannatuslukuaan sekä niitä ihmisiä, jotka heitä äänestävät. Kekkonen oli oikeassa kokoomuksen suhteen.

Keskusta menetti EU:n myötä asemansa maajussien ja metsänomistajien puolueena.
Sipilällä yritettiin tehdä jonkinlaista face-uppia, mutta mönkään meni. Sipilän ajatusmaailma tuli selväksi viimeistään Bernerin nimityksen myötä. Tavoite ei liene muuta kuin saada lisää hilloa omalle tolpalle.

SDP on eniten hukassa tällä hetkellä. Siinä että demarit nokkivat aina ensin omiaan, ei ole mitään uutta. Jotenkin vaikuttaa siltä, että feministisiipi on ottanut vallan demareissa ja siksi se jatkaa näivettymistään.

Vasemmistoliiton ja cityvihreät voi niputtaa yhteen. Tyypillistä on epälooginen ja ristiriitainen ajattelu. Kannattajakunta koostunee enimmäkseen yli-ikäisistä baarissa viihtyvistä yliopisto-opiskelijoista ja heitä komppaavista humanisteista. Suomessa ei oikeaa vihreätä puoluetta tällä hetkellä ole.

Loput pienpuolueet ovat ja pysyvät marginaalissa omista syistään, eikä sieltä ole näköpiirissä ketään yllättäjää.

-kitupiikki





Veijo Hoikka kirjoitti...

Yhdistäviä tekijöitä?
https://yle.fi/uutiset/3-9861924
https://beta.oikeamedia.com/o1-28636
Potilaat ehkä sanovat: annan tubini Sipilälle, joka lupasi antaa tupansa meille.
"...sidekalvontulehdusta, botulismia, vesirokkoa, koleraa, kryptosporidioosia, denguekuumetta, ekinokokkoosia, E. colia, giardiaasia, hantavirusta, hepatiittia, verenvuotokuumetta, HIViä / AIDSia, lepraa, malariaa, tuhkarokkoa, aivokalvontulehdusta, sikotautia, pikkulavantautia, vihurirokkoa, punatautia, kuppaa, toksoplasmoosia, trikinoosia, tuberkuloosia, jänisruttoa, pilkkukuumetta ja hinkuyskää esiintyy yhä laajemmin Saksassa."
Ja Suomessa myös, varmasti.
Nyt katsotaan miten ylenantomedia yrittää menetelmällä livahdus-väistö-luikahdus pimittää syyt ja seuraukset.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys LW:lle, Veijo Hoikalle, Heikki Hegemonille, Rikulle Raunioilla, Toiselle professorille, Anolle ja Kitupiikille & kiitos kommenteistanne.

LW: Luulen, että olet oikeassa tuossa tuumailussasi. Suomessa on mainio sanonta eli ”taidolla takav***u naidaan eikä vehkeen suuruudella” ja espanjalaisilla unohtui tuo viisaus nyt tyystin. Käsittääkseni muuten EU:n suunnasta ei ole pahemmin Espanjan toimia tuomittu.

Veijo: Kovasti asiallinen kirjoitus oli tuon linkin takana. Ja tuo tautien leviäminen ei ole valitettavasti mikään yllätys.

Heikki: Tällä hetkellä ei ole pahemmin muita vaihtoehtoja.

Riku & Toinen professori: Kieltämättä tämän hetkinen tulos on hienoinen yllätys. Ehkä se kertoo omalta pieneltä osaltaan kansan polarisoitumisesta ja siitä että juoksuhaudat – ainakin siellä ajatusten tasolla – on kaivettu. Suomessahan ei nykyisen hallinnon aikana itsenäisyyttä edes tavoitella. Päinvastoin sen lopullinenkin menettäminen on tavoitteena.

Ano: Tiivistit tilanteen osuvasti.

Kitupiikki: Tiivistit asian hyvin. Ja on totta, että kaikissa puolueissa – jopa vihreissä ja vasureissa – löytyy ihan varmasti tolkullisia ihmisiä. Nimenomaan niitten puolueitten äänestäjissä. Puoluekoneistoista taas sellaiset on raivattu aikaa sitten pois.

Becker kirjoitti...

Meikäläisen onkin tunnustauduttava laumasieluksi kun äänestin eniten ääniä saanutta puoluetta. Harvinaista kyllä nyt olen laumasielu oikein mielelläni.

Tuota Espanjan touhua olen katsellut inholla. Ns. demokraattinen valtio ei saa hakata rauhanomaisesti käyttäytyviä kansalaisiaan vaikka kyseessä olisikin hallinnon kieltämä äänestys. Äänestys kuuluu kansalaisoikeuksiin, tai ainakin pitäisi. Meillähän ei myöskään saa järjestää kansanäänestyksiä mitkä ovat poliittisen aatelin kannan vastaisia, pelkona tietty että hallintoalamaiset saattavat olla eri mieltä hallinnon kanssa. Pienemmistäkin aiheista ovat sodat syttyneet. Meillä poliitikot ovat etupäässä pitäneet turpansa kiinni, jotta eivät vastaavassa tilanteessa joutuisi syytetyksi kaksinaamaisuudesta. Odotellaan ensin hissukseen EU:n kannaottoja ennekuin uskalletaan ottaa kantaa tapahtumiin. "Vie sie mie vikisen" periaatteeella.

Nyt vaikuttaa siltä että Las Vegasin ampuja olisi 64-vuotias konvertiitti Stephen Craig Paddock, joka olisi 30-vuotiaana tunnustaunut islaminuskoiseksi. Tätä asiaa saa kyllä tikulla kaivella median uutisista jotka ovat jo varmaan kokeneet peitetyllä tyydytyksellä valkoisen heteromiehen suorittamasta verilöylystä. Hänellä vaikutti olevan thaimaalaista alkuperää oleva naisystävä jota poliisi nyt etsii. Sikäli vähän erikoista, sillä thaimaalaiset ovat yleensä buddhisteja, mutta ehkä naisystävä kuului paikalliseen islamia tunnustavaan vähemmistöön.
Odotellaan mielenkiinolla mitä jatkossa seuraa. Tuleeko taas taskusta kaiveltua tuo ryppyinen paperi johon on tuhrattu tuo sympstia kannanotto. Toivottavasti muistavat Turun sijasta lukea Las Vegasin.

Juho kirjoitti...

Tosiaan poliitikot ovat kovin hiljaa Katalonian tapahtumista ja syykin on selvä. He tietävät, että sama (kansanäänestyksen väkivaltainen estäminen tai rauhallisen mielenosoituksen väkivaltainen tukahduttaminen) on ennen pitkää edessä myös kotikulmilla ja tasoittavat tietä sille vainenemisellaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Juholle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Ollaan vaan hyvällä omallatunnolla laumasieluja. Meitä vastassahan ovat ”yksilölliset ja älykkäät ihmiset” jotka muitten samanlaisten kanssa tuomitsevat natseiksi kaikki ne, jotka eivät ole heidän kanssaan samaa mieltä. Espanjahan muuten ei ole mikään monoliitti vaan muistuttaa tavallaan edesmennyttä Jugoslaviaa. Eli Kastilia (se suurin ja voimakkain), Katalonia, Galicia, Andalusia ja Baskimaa. Jos (mielestäni oikeutettua) separatismia pyrkii tukahduttamaan kylvämällä väkivaltaa niin sitä samaa saa usein niittää.

Las Vegasin ampujasta lähinnä hommaforumin kautta olen saanut samanlaisia tietoja. Sääliksi muuten käy juuri toimintansa aloittavaa NHL-joukkuetta Vegas Golden Knightsia. Ei ala kausi mitenkään juhlallisissa tunnelmissa.

Juho: No niinpä ovat. Heillä saattaa mielessä olla se, että kansanjoukot saattavat joskus haluta tiettyjä ihmisiä vastuuseen teoistaan. He tietävät myös, että näin tapahtuu aiheesta.

Anonyymi kirjoitti...

Äänestin Perussuomalaisia ihan periaatteesta, muilla puolueilla kun ei näyttäisi olevan tarjolla varteenotettavaa maahanmuuttopolitiikka, pikemminkin noilla muilla se on kritiikitöntä multikultin ihannointia.

Hallintoneuvostomme on suuressa viisaudessaan keksinyt tällaisen haastekampanjan, enpäs taida ottaa haastetta vastaan.

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois. Tuon haastekampanjanhan voisi suomentaa muotoon ”Sitoudun torjumaan järjestelmää arvostelevaa puhetta”-kampanjaksi. Ja mukana on myös Sampo Terho. Sanni ”vähänks on hienoo, kun mä oon ministeri” Grahn-Laasosen osallistuminen oli tietysti täysin ennustettavissa. Haistakoot paskan. En osallistu enkä irtisanoudu siitä, minkä he tulkitsevat vihapuheeksi. En muista antaneeni heille tulkintavaltaa.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

KesKUSTAn presidenttiehdokas on valmis ampumaan kansalaisia: https://yle.fi/uutiset/3-9862583

Sledge Hammer kirjoitti...

Hei Ykä,

tulipa osallistuttua. Moniarvoisuuden kannattajana harkitsen myös kahta pienpuoluetta, niin sinne.

En malta olla mainitsematta raskaan arjen vastapainoksi tätä hupimielistä vaalikonetta, jolla selviää, kuka hiippailee maailmankuvasi varjopuolissa, nimittäin www.supervaalikone.com. Omana epähenkilönä luonnollisesti Rambo. Toivottavasti suo hupia muillekin kuin vain minulle.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Stephen Peddock tuli, näki ja tappoi vihollisiaan. Nyt on demonipuolueen laitettava paljon valkaisuainetta uutisten huuhteluun. Kyseessä pankkiryöstäjän jälkeläinen, joka oli aktiivinen Trumpin vastustaja https://www.inquisitr.com/4530962/stephen-paddock-facebook-casino-lawsuit-twitter-calls-shooter-left-anti-trump-democrat-bernie-sanders-fan/
Naikkonen, Marilou Danley on ammattilainen, aiemmin mm. kasinonainen eli hostess. Hänen ei todettu osallistuvan turneeseen, katsotaan.
Islamivihjailuakin leijuu ilmassa?

Katalonia puhuttaa. Jo nyt saaneet paljon aikaan: EU:n suhtautuminen EU-hyvään väkivaltaan jakaa rintamalinjoja Euroopassa. Jos isommat matsit seuraavat, seurauksena Espanjan talouden romahdus. Kriisi leviää muihinkin eteläisen Euroopan maihin, ja EU hajoaa. Suomi voi aloittaa kolmannen kerran itsenäisen Suomen kuntoon saattamisen. Ja kaikki taas hyvin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Sledge Hammerille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Just… kyllä rauhallisiin äänestäjiin kohdistettu väkivalta ei ole missään ”hyväksyttävyyden äärirajoilla”. Nähtävästi tuo tuppeensahattu tyyppi hyväksyisi vastaavan meilläkin. Sama tyyppihän vuonna 1985 vastusti hyvin näkyvästi Baltian maitten itsenäisyyspyrkimyksiä.

Sledge Hammer: Hähhää, teinpä vaalikoneen ja ehdokkaani oli se tietty neliöviiksinen mies.

Veijo: Joo, tämmösiä havaintoja minullakin. Luulen, että jätkän motiivit ja taustat häviävät valtamediastamme ja se keskittyy kauhistelemaan yksityisaseita.

Jani Alander kirjoitti...

Perussuomalaiset. Vihdoin silläkin puolueella on jämäkkä johto, ja asialinja kohdallaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jani. Kyllä. Persut ovat nyt oikea kansallismielinen vaihtoehto. Äänestyksessä muuten persujen ja uuvattien taistelu kiristyy. Persut johtavat tällä hetkellä enää äänin 384 - 1.

Unknown kirjoitti...

Vihapuheeksi menee, mutta menköön. Lupasin jo aiemmin, ettei Soini tule ikinä saamaan ääntä minulta. Nyt on persut taas varteenotettava vaihtoehto. Ja Espanjan on parempi alkaa toimia Lissabonin sopimuksen mukaan, muutenhan nuo kansainväliset sopimukset on ihan tyhjän kanssa jos vain Suomi niitä noudattaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Unknown. Minäkin kannatin aikanaan persuja ei Soinin vuoksi vaan Soinista huolimatta. Mutta ikävä tosiasia on, että poliittinen eliittimme tulee noudattamaan EU:n sille määräämiä sopimuksia maailman tappiin saakka. Jos EU alkaa hajota, niin Suomi on niitä viimeisiä, jotka siitä irtaantuu.