tiistai 24. heinäkuuta 2018

JOTAIN IHAN MUUTA LIV


Ja kerran vielä Li. Sitten jätetään hänet rauhaan. Jos hän jättää meidät rauhaan. Mitä kylläkin epäilen:



Myöskään näissä joissain ihan muissa jutuissa ei käsitellä Li Anderssonia millään tavoin. Tässä helteisessä heinäkuussa ei myöskään käsitellä mitään politiikkaa. Niin kuin esmes tätä Trump / Putin-tapaamista. Eihän sitä tartte käsitelläkään sillä valtamediammehan totesi että maailmanloppu tuli jo. Ja niin kuin tiedämme, on olemassa kaksi kiistatonta totuutta eli:

1. Valtamedia puhuu aina totta

2. Kiinalaisia on vaan muutama

Niinpä tässä kirjoituksessa keskitytään puhtaasti bloginpitäjän henkilökohtaisen kiinnostuksen kohteisiin jo pikkupoika-ajoilta. Silläkin uhalla ettei se lukijaa kiinnosta poislukien ne jotka Ykän lailla aikanaan väkersivät lentokoneitten pienoismalleja. Eli nyt käsitellään kakkosrähinän tyylikkäimmät hävittäjälentokoneet erään Y. Perskeleen näkemyksen mukaan.

Kirjoituksessa ei siis käsitellä kyseisen rähinän parhaimpia hävittäjiä. Eikä varsinaisesti kauneimpiakaan ja kauneushan on muutenkin katsojan silmässä. Onhan mopsikin lutunen vaikkei se varsinaisesti kaunis olekaan. Siirrytään siis ensimmäiseen hävittäjään:

Boeing P-26


Kyseinen hävittäjä tunnettiin myös nimellä ”Peashooter” eli hernepyssy. Koneen huippunopeus oli 377 km/h ja aseistuksena oli kaksi 30-06 kaliiberista konekivääriä. Kyseinen kaliiberi on tuttu myös suomalaisille hirvenmetsästäjille. Voi tietysti miettiä että oliko kone varsinaisesti mukana kakkosrähinässä mutta itse lasken siihen rähinään mukaan Japanin – Kiinan sodan jossa kiinalaiset ampuivat kyseisellä konetyypillä alas kuusi japanilaista pommikonetta ja varsinaisessa kakkosrähinässä filippiiniläiset pudottivat konetyypillä yhden japanilaisen hävittäjän ja yhden pommikoneen. Siirrymme seuraavaan koneeseen ja sehän ehti osallistua kunnolla varsinaiseen kakkosrähinäänkin. Ainakin siinä ihan alkuvaiheissa:

PZL P.11


Tämä lokinsiipinen ja sodan alkaessa jo vanhentunut puolalaiskone oli samalla jonkunlainen symboli ylivoimaista vihollista vastaan taistelemisesta. Suomalaisten Fokkerien urotöistä talvisodassa tiedetään meillä toki mutta tuolla vanhentuneella hävittäjällä jonka huippunopeus oli vain 390 km/h ja aseistuksena 2 – 4 7,7 mm konekivääriä pudotettiin puolalaisten toimesta kuitenkin noin 120 saksalaista lentokonetta. Eli parhaansa jätkät tekivät sielläkin ylivoimaista vihollista vastaan. Ja kun talvisota mainittiin niin siirrytään seuraavaksi sinne. Vaikka nyt puhutaan talvisodasta niin esille ei nosteta Fokker D XXI-konetta sillä nyt ei etsitä gloriaa vaan tyylikkyyttä joten esille nostetaan vihollisen kone:

Polikarpov I-16



Tämä tynnyrimäinen neuvostokone on mukana siksi, että se on todella vittumaisen näköinen. Vittumaisemman kuin suomalaisten jatkosodassa käyttämä myös tynnyrimäinen Brewster Buffalo. Koneen huippunopeus oli 440 km/h ja aseistuksena kaksi 7,62 mm konekivääriä ja kaksi 20 mm tykkiä. Ominaisuuksiltaan sinänsä heikompi suomalaisten päähävittäjä Fokker D XXI pärjäsi tälle Neuvostoliiton talvisodan ykköshävittäjälle hyvin. Fokkereilla ammuttiin talvisodassa alas 127 viholliskonetta joista 16 noita Polikarpoveja. Tyylikkäimmillään kyseinen ”Rata” oli tietysti Suomen maaperälle alas ammuttuna.

Koska tykkään noista lokinsiipikoneista niin otetaan listalle myös toinen viholliskone:

Polikarpov I-153

Niin kuin kuvasta näkyy näitä tynnyrirunkoisia kaksitasoja oli Suomellakin sotasaaliskoneina. Kaikkiaan 21 kappaletta ja niitä käytettiin lähinnä tiedustelukoneina. Koneen huippunopeus oli 430 km/h ja aseistuksena oli neljä 7,62 mm konekivääriä.


Talvisota loppui ja sen jälkeen loppui länsirintamalla myös sitzkrieg, seurasi blitzkrieg, Ranskan romahdus ja alkoi Taistelu Englannista. On oikeastaan pakko laittaa tähän seuraavaksi ne eeppiset taistelun osapuolet eli ensiksi:

Supermarine Spitfire

sekä Messerschmitt Bf 109

Näitä kahta legendaarista tappelupukaria tuskin tarvitsee sen kummemmin esitellä. Esitellään mieluummin myös kyseisessä kahinassa ollut tyylikäs kone eli:


Messerschmitt Bf 110

Tämä kolhon- ja kömpelöntyylikäs kone näyttää itse asiassa enemmän pommikoneelta kuin hävittäjältä. Sen huippunopeus oli 590 km/h ja aseistuksena oli kaksi 20 mm tykkiä ja neljä 7,92 m konekivääriä. Kone jytäsi vielä Puolaa vallatessa mutta länsirintamalla vastus koveni eivätkä nämä kömpelöt koneet pärjänneet brittivastustajilleen. Kyseinen konetyyppi koki sitten myöhemmin sodassa renesanssinsa tutkalla varustettuna yöhävittäjänä.

Sittenhän se alkoi se jatkosotakin ja sen suomalaiskalustosta nostetaan esille kaksi konetta. Ensimmäisenä:

Curtiss Hawk

Voi tietysti olla että kyseinen konetyyppi pääsi tälle listalle senkin vuoksi että se oli ensimmäinen pienoismalli jonka pikku-Ykä aikanaan rakensi. Koneen huippunopeus oli 440 km/h ja aseistuksena oli 1 – 2 12,7 mm konekivääriä ja 2 – 4 7,7 tai 7,9 mm konekivääriä. Kone (niin kuin moni muukin suomalaisten käytössä ollut kone) oli jatkosodan alussa jo hieman vanhentunut mutta niin vain näilläkin koneilla ammuttiin alas 190 viholliskonetta omien tappioiden ollessa 14 konetta. Toinen suomalaiskäytössä ollut tyylikäs kone tuli saapasmaasta eli:


Fiat G.50

Kyseinen kone oli niitä talvisodan Mussolinin apuja. Koneen huippunopeus oli 484 km/h ja aseistuksena oli kaksi 12,7 mm konekivääriä. Talvisodassa Fiatit ampuivat alas yksitoista viholliskonetta ja jatkosodassa kaikkiaan 88. Sinänsä Fiatien pudotussuhde per omat pudonneet koneet oli koko sotiemme paras eli jokaista vihollisen pudottamaa Fiatia kohtaan Fiatit pudottivat 44 vastustajaa. Tulee tietysti muistaa että kyseiset Fiatit eivät taistelleet vuoden 1944 ratkaisutaisteluissa. Silloin suhdeluku olisi varmasti muuttunut huomattavasti rumemmaksi.

Samaan aikaan kun Suomessa sodittiin jatkosotaa niin kiinalaiset olivat jo vuosia tapelleet japanilaisia vastaan. Kiinalaisten avuksi tuli vapaaehtoinen ”Flying Tigers”-osasto jonka kalustona oli ehkä tyylikkäin kakkosrähinän aikainen amerikkalainen ja elokuvistakin tuttu hävittäjä eli:

Curtiss P-40

Konetta kutsuttiin nimillä Warhawk, Tomahawk ja Kittyhawk. Koneen huippunopeus oli 580 km/h ja aseistuksena oli 6 kappaletta 12,7 mm konekivääriä. Nuo lentävät tiikerit olivat vissiinkin se ensimmäinen porukka joka maalasi koneisiinsa nuo hainhampaat jotka kieltämättä lisäsivät koneen tyylikkyyttä. Vastapuolellahan sitten taisteli yksinkertaisen tyylikäs hävittäjä eli:


Mitsubishi A6M Reisen, tunnettu myös nimellä Zero

Allekirjoittaneen mielestä Zeroa voisi verrata Toyota Corollaan. Ei se kaunein. Ei se tyylikkäin. Eikä missään mielessä paras. Mutta taitavan kuskin käsissä hoiti hommansa paremmin kuin hyvin kunnes amerikkalaiset saivat parempia koneita sitä vastaan. Koneen huippunopeus oli 534 km/h ja aseistuksena kaksi 20 mm tykkiä ja kaksi 7,7 mm konekivääriä.

Tyynenmeren rintamalla taisteli myös suomalaisille hieman tuntematon mutta mukavan näköinen australialainen pöppiäinen eli CAC Boomerang:

Kyseisen hävittäjän huippunopeus oli 491 km/h ja aseistuksena kaksi 20 mm tykkiä ja kaksi 7,7 mm konekivääriä. Boomerangin taistelutehtävät olivat pääosin maataistelutehtäviä ja tiedustelulentoja.


Euroopan rintamalla oltiin puolestaan siirrytty siihen aikaan jolloin Saksaa pommitettiin oikein urakalla. Näitä pommituksia vastaan toimi yöhävittäjänä jo aikaisemmin mainittu Messerschmitt Me 110 mutta tyylikkäimpien koneitten listalle voidaan myös listata samassa tehtävässä toiminut Heinkel He 219 ”Uhu”.

Koneen suurin nopeus oli 670 km/h, se oli maailman ensimmäinen paineistetulla ohjaamolla ja heittoistuimilla varustettu lentokone ja sen erikoisuutena oli ”schräge musik” eli yläviistoon ampuvat tykit. Kone osoittautui erittäin hyväksi taistelussa liittoutuneitten pommikoneita vastaan mutta niitä ehdittiin valmistaa liian vähän ja liian myöhään.

Samoihin aikoihin saksalaiset ottivat käyttöön myös tyylikkään Messerschmitt Me 410-hävittäjän:

Kyseisen ”herhiläisen” huippunopeus oli 624 km/h ja aseistuksena kaksi 20-millistä tykkiä, kaksi 7,92-millistä konekivääriä sekä kaksi taaksepäin ampuvaa kauko-ohjattavaa 13-millistä konekivääriä. Näistä sodan loppupuolen saksalaisista tuotoksista tulee mieleen ne paljon mainostetut saksalaiset ihmeaseet joista Jaska Brown tekikin aikanaan varsin mukavan jutun. Suosittelen.

Yöhävittäjiä kehittivät myös amerikkalaiset ja saivat aikaiseksi tehokkaan mutta ehkä yhden kakkosrähinän rumimpiin kuuluvan hävittäjän:


Northrop P-61 Black Widow

Ruma, mutta ruman tyylikäs. Mahdollisesti koneen suunnittelija on ollut surrealistisella tuulella. Koneen huippunopeus oli 589 km/h ja aseistuksena neljä eteenpäin ampuvaa 20-millistä tykkiä sekä neljä 12,7 millistä konekivääriä koneen katolla olevassa kauko-ohjatussa ampumossa. Konetta käytettiin nimenomaan Tyynenmeren taisteluissa. Tyynellämerellä taisteli myös amerikkalainen tukialushävittäjä Vought F4U Corsair:


Koneen nopeus oli peräti 717 km/h ja aseistuksena kuusi 12,7 mm konekivääriä (englantilaisten versiossa neljä 20 mm tykkiä).

Sota jatkui tietysti myös itärintamalla ja koneet paranivat. Saksalaisilla oli tarjota sekä tehokas että tyylikäs Focke-Wulf Fw 190:

Sen lisäksi että kone oli erittäin tyylikäs se edusti saksalaisen hävittäjätuotannon huippua. Koneen huippunopeus oli 650 km/h ja aseistuksena oli neljä 20-millistä tykkiä ja kaksi 13-millistä konekivääriä. Kone liittyy Suomen historiaankin varsin olennaisesti sillä nämä koneet taistelivat Osasto Kuhlmeyn riveissä kesän 1944 ratkaisutaisteluissa.


Sitä saksalaisen hävittäjätuotannon huippua niin ominaisuuksissaan kuin tyylikkyydessään edusti sitten suihkuhävittäjä Messerschmitt Me 262, joka oli (oman subjektiivisen näkemykseni mukaan) huomattavasti tyylikkäämpi kuin brittiläisten vastapeluri Gloster Meteor.

Koneen aseistuksena oli neljä 30-millistä tykkiä. Sen nopeus (870 km/h) oli liittoutuneitten koneisiin nähden täysin ylivoimainen joskin sen ongelmana oli hidas kiihtyvyys. Joka tapauksessa tuossa vaiheessa sotaa liittoutuneilla oli jo täydellinen ilmaherruus joten nämäkään koneet eivät vaikuttaneet sodan lopputulokseen.

Sotaa käytiin tietysti myös Välimerellä. Italialaisten sotamenestyshän on ollut aina vähän sieltä tännepäin mutta tyylikkään näköisiä lentokoneita ne osasivat tehdä. Jo aikaisemmin mainitun Fiat G.50:n lisäksi voidaan tähän lisätä Fiat G.55:

Sen lisäksi että kone oli tyylikäs se oli ominaisuuksiltaan myös varsin hyvä. Nopeutta koneella oli 630 km/h ja aseistuksena oli kolme 20-millistä tykkiä ja kaksi 12,7-millistä konekivääriä. Koneet tulivat tosin sotaan sen verran myöhään ettei niillä ehtinyt olla sen suurempaa vaikutusta. Mainitaan vielä että Italian menestyksekkäin hävittäjä-ässä oli Teresio Martinoli joka ampui alas 22 vihollista itse ja jolla oli jaettuja ilmavoittoja neljätoista.


Kirjoituksen lopussa siirrytään Suomeen ja vedetään tylysti kotiinpäin. Erittäin tyylikäs kone oli myös suomalainen VL Myrsky:

Tämän kotimaisen hävittäjän suurin nopeus oli 535 km/h ja sen aseistuksena oli neljä 12,7-millistä konekivääriä. Kone ehti nippa nappa sotatoimiin jatkosodan loppuvaiheissa ja niillä vaurioitettiin kahta venäläishävittäjää.

Jokaisella tyylikkyyskilpailulla on voittajansa ja tämänkertainen voittaja tulee myös Suomesta. Ei kotiinpäinvedon vuoksi vaan siksi että VL Pyörremyrsky on äärimmäisen tyylikäs kone:

Selvää tietysti on että eihän Pyörremyrskystä tehty kuin prototyyppi mutta sehän antaa aihetta mukavaan jossitteluun. Jos tuotanto olisi ollut nopeampaa ja noita koneita olisi vuonna 1944 ollut käytössä vaikka joku 80 kappaletta niin olisihan se antanut mukavan lisän. Tietysti sodan lopputulokseen niilläkään tuskin olisi ollut vaikutusta. Koneen huippunopeus oli 620 km/h ja aseistuksena yksi 20 millin tykki ja kaksi 12,7 millistä konekivääriä.


Tässä nämä tällä kertaa mutta käsitelläänpä vielä ykkösrähinän tyylikkäin hävittäjäkone. Siinähän pokaalin vie ilman muuta hävittäjä-ässä Ressun tuunattu Sopwith Camel:

Ja sen myötä pannaankin lopuksi soimaan Kontra-yhtyeen kappale Ressu ja Punainen Paroni.


27 kommenttia:

Heikki Välimäki kirjoitti...

Teknistä hauskuutta, Sopwith Camel sai nimensä konekiväärien suojapellistä joka muistutti kamelin kyttyrää. Moottori oli pyörivä tähtimoottori joka varmisti sen että gyroskooppiset voimat olivat melkoiset. Lisäksi kone oli luonnostaan varsin epätasapainoinen koska suurin osa massaa keskittyi kahden metrin matkalle koneen keulaan. Jos en muista väärin niin koneessa ei ollut kaasuttimia vaan vakiomääräinen polttoaineen syöttö ja kierroslukua säädettiin katkomalla sytytysvirtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoisia ja erikoisiakin valintoja. Tuosta P-40 ja lentävien tiikereiden hainkita-maalauksissta sen verran että varmuudella he eivät sitä ensimmäisenä ottaneet käyttöön vaikka sen kuuluisaksi tekivätkin. Ensimmäisiä maalauksia varmuudella ainakin ZG 76 Me-110 hävittäjissä jo Balkanin sotaretken aikaan. Varhaisin kuva mitä minä olen nähnyt on päivätty toukokuulle 1940. Voi olla ottä on aikaisempiakin mutta ei ole tullut vastaan. Olin vain joskus poikasenea kiinnostunut noista maaluksista...

-Jussi-

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Jotta pilikunnus-sian maineeni ei haihtuisi, niin:
Tuossa Me 410:ssä 7,92 on kasvanut tykiksi asti?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Heikki Välimäelle, -Jussille- ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Heikki: Kiitos lisätiedosta. Sinänsä ihmettelen kuinka ne heput aikanaan niillä rättihärveleillä yleensä uskalsivat lentää.

-Jussi-: Valinnathan pohjautuvat ihan omiin mieltymyksiin. Voit olla oikeassa noitten hainhampaitten kanssa sillä olet vissiin niitä enemmän tutkinut. Nuo hainhampaathan ovat periytyneet aina uusiin konetyyppeihin niin kuin vaikka tähän amerikkalaiseen A-10 rynnäkkökoneeseen. Tai siis lentävään konetykkiin:

http://imagesvc.timeincapp.com/v3/foundry/image/?q=60&url=http%3A%2F%2Fd254andzyoxz3f.cloudfront.net%2Frc-rcp_8669.jpg

VNV: No kas, tulipa historian pienin tykkikaliiberi. Virhe korjattu. Ja koska kyseessä oli selvä oma moka niin kysymystä ”montako pilkku sai ja missä asennoissa” ei tarvita.

Unknown kirjoitti...

Hyvä lista, ensimmäisenä pelkäsin kuitenkin boomerangin uupumista. Tavallaan olisin halunnut nähdä mosquiton listalla, mutta se on jotenkin aina joka paikassa. Kaunis konehan se on kuin mikä, mutta sisäinen kauneus on tärkeämpää. Rakenne oli aikalaisekseen hyvinkin erikoinen vaneri-balsa-vaneri kerroslevy.

Komet olisi ehkä sopinut listaan ja Ju-52 on ikoninen myös, mutta nuo nyt on makuasioita. Uhu käsittääkseni toimi A-10 suunnittelussa inspiraation lähteenä. Oman artikkelin saisi kirjoitettua myös moottoreista mitä noissa vehkeissä on käytetty.

Erikoisuutena Frecciassa oli risiiniöljyllä voitelu, yhden tarinan mukaan mekaanikot yrittivät paakkasella käynnistellä näitä vehkeitä, joten öljyt lämmitettiin muuripadassa, kaadettiin säiliööna ja startattiin. Aino ongelma oli että kine leikkasi kiinni. Kovia jätkiä oli lentäjät, mutta mekaanikot ja valtion lentokonetehdas ansaitsevat myös hatunnoston toiminnastaan.

Hyvä lista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Unknown. Boomerang on suomalaisille varmaan aika vieras. Mosquitohan on itse asiassa pommikone ja niistä & muista ajattelin tehdä oman juttunsa. Johon Tante Ju-kyllä myös tulee. Tämä oli juttu vain hävittäjistä. Fiatin risiiniöljyongelmista olen myös lukenut ja sodan ajan mekaanikot ansaitsevat todellakin hatunnoston. Meinaan, kun suomalaisilla oli niitä koneita kymmeniä eri malleja hankittu kuka mistäkin niin siinä nyrkkipajateknikoille oltaisiin voitu myöntää yhteisesti Mannerheim-risti.

Anonyymi kirjoitti...

Liekö ollut sarjakuvien kuuluisin Spitfire-ässä muuan Batler Britton, joka lenteli muistaakseni iolmojen KorkeaJännitys lehdissä. Myös Siivet kuuluivat lukemistoon,varsinkin silloin kun niitä käsiinsä sai.
En muista yksittäisiä henkilöitä Brittonin vastustajista, mutta yleensä vastaan tuli ME 109, eli kuten lehdissä sanottiin Mersu.Ja hyökkäsi lähes aina klo yhdeksästä.. No noo..kaikkea sitä. Kiitos Ykä valaisevasta jutusta. Vaikka ilman Liviä:)
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Menee kai vähn off-topic? tai sitten ei. Minuakin aikoinaan houkuttelivat useatkin nuorison poliittiste liikkeet mukaansa, syytä en ymmärrä tänääkään, mutta paras hokutin oli tämä. Liity kommareihin/vassareihin, niillä on parhaan näköiset ja anteliaimmat naiset. Olisikohan minustakin tullut ministeri/kanisteri tai jotain reittä myöten ihmettelee Huru-ukko.
Siis jos olisin liittynyt. Kylä ny harmittaa:)

Jani Alander kirjoitti...

Hmm Pyörremyrsky, oliskohan koneen lento ominaisuudet kumminkin olleet yhtä tappavat kuin edeltävällä kotimaisella, eli Myrskyllä, sehän söi koelentäjiä oikein urakalla.

Unknown kirjoitti...

Jahas, omalta osalta meni reisille heti. Ei meillä nuoremmilla polvilla tuo ulkolukutaito enää oikein ole hallussa. Tai sitten vain menin sekaisin kun toinen maailmansota ja ilmailu mainittu.

Ehkä innovatiivisin sota ilmailun osalta, innovaatioiden määrä sinä lyhyehkönä aikana aivan tolkuton.

vieras kirjoitti...

Onko täällä tuttuja koneita?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisodan_ulkomainen_apu

nakajima kirjoitti...

Puurakenteisilla koneilla on aivan yhtä hyvät lento-ominaisuudet kuin metallisilla. Ongelmat syntyivät sodan aikana liimoista ja kuuluista Moskiitosta tuli hitti vasta uudentyyppisen liiman ansiosta. Liimaongelmat olivat myös suomalaisten suurimpia hidastajia. Orgaaninen liima tahtoo kosteuden noustessa antaa periksi ja se tietenkin vaikeuttaa ylläpitoa. Vaneri on kuitenkin hyvä materiaali ja sakuillakin se olisi säästänyt kallista alumiinia ja muita metalleja.

Netissä olevia Tiede ja ase -lehden numeroita lukiessa saa aika hyvän kuvan ongelmista sotatarviketuotannossa. On kovin vaikeaa taistella esimerkiksi toimimattomien sytyttimien kanssa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Jani Alanderille, Unknownille, vieraalle ja nakajimalle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko:

Viesti1: Argh, ne pirut tulivat auringosta… joo, tämä kirjoitus on paljon velkaa sille pikku-Ykälle joka ahmi korkkareita Kekkoslovakiassa.

Viesti2: Niinhän ne sanovat että kyseisellä taholla oli se jalkovälivärväyksen jalo taito hyvin hallussa.

Jani: Tässähän ei haettu parhaita koneita. Myrskyn kehitystyössä todellakin kuoli koelentäjiä mutta ainakin wikin mukaan koneen lopullinen versio oli miellyttävä lentää. Pyörremyrskyähän tehtiin vain se prototyyppi joten lopullisen version lento-ominaisuuksia ei osaa arvata.

Unknown: Sattuu ja tapahtuu. Näkisitpä minun pahimmat lukihäröt. Kakkosrähinässä tekniikka todellakin kehittyi valtavalla nopeudella. Nykyisin jos ryhdytään sotimaan niin tilanne on toinen. Nykyaikaisten lentokoneitten valmistaminen on niin hidasta että sota käydään sillä kalustolla mitä sodan alkaessa on.

vieras: Tuttuja on. Onhan siellä mukana se kuuluisa Afrikan apukin.

nakajima: Siinä käsityksessä minäkin olen että suomalaisten ongelmana oli pitävien liimojen puute.

KKi kirjoitti...

"
Nykyisin jos ryhdytään sotimaan niin tilanne on toinen. Nykyaikaisten lentokoneitten valmistaminen on niin hidasta että sota käydään sillä kalustolla mitä sodan alkaessa on.
"

Niin, tai ainakin aloitetaan. Loppuun se käydäänkin kivillä ja kepeillä.

Hemuli kirjoitti...

Itselläni on vähän vinoutunut maku, joten oma valinta komeaksi on Lockheed P-38 Lightning, rujoudessaan komia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi:lle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

Kki: Näinhän sitä silloin kylmän sodan aikana tuumittiin ja ajateltiin ydinaseita. Sen aikaiset hallitukset olivat onneksi tarpeeksi viisaita etteivät ylittäneet sitä kynnystä. Ehkä ydinaseelle pitäisi antaa Nobelin rauhanpalkinto kolmosrähinän estämisestä. Mutta pelkoa herättää se, että entäs jos fanaattiset islamilaiset saavat ydinaseen. Entäs jos vaikka ydinasevaltio Pakistan päätyy ääri-islamilaisten käsiin?

Hemuli: No joo, kieltämättä kyseinen kone olisi myös voinut olla listalla. On siinä kyllä oma, omaperäinen tyylinsä ja sehän pärjäsi tehtävissään varsin mallikkaasti.

KKi kirjoitti...

Noh, itse antaisin sen Nobelin luonnenäyttelijä R. Reaganille. Jätkä veti loistavan roolin Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain presidenttinä.

Ydinase päriseväpertaisten käsissä on pelottava ajatus. Paha sanoa, mitä tapahtuisi kun ydintabu olisi murrettu. Mutta veikkaan, että siinä kohtaa ählämeiltä saattaisi hävitä ne uhristatuspisteet joilla he nyt suvaitsevaistossa surffailevat.

Noista koneista. Toi Northrop P-61 Black Widow on suosikkini. Laitoksessa on jotain sellaista rumaa jyhkeyttä.

Trilisser kirjoitti...

Nytpä sattui aihe, joka on todella lähellä sydäntä (lukenut aiheesta 30 vuotta ja tärvännyt siihen tuhansia euroja). Ja siksi meinaa ottaa päähän! Näet tämä on aihe, jossa suurin osa kommentoijista on liikkeellä samalla tavalla kuin Annika Lapintie aseasioissa eli tietämättömyys on voimaa! Muutamia huomioita, numeroitu helpottamaan, ei tärkeyttämään:

1. Annetut nopeusarvot ovat hiukan epämääräisiä. Esimerkiksi yksikään suomalainen Fiat G.50 ei kulnut vaakalennossa likikään 484 km/h. Todellisia arvoja olisi löytynyt helposti Jukka Raunion kirjasta Lentäjän näkökulma II, joka on ehdoton pakkohankinta aiheesta kiinnostuneille.

Samoin vaikkapa F4U Corsairille annettu 717 km/h vaatii tarkennusta eli alatyypin. Pääasiassa käytetyt F4U-1:n eri versiot eivät kulkeneet näin lujaa. Vaatisi siis F4U-4:n.

Tärkeää olisi myös mainita nopeuden antava tehoasetus eli ahtopaine ja kierrosluku.

2. Jani Alanderille suosittelen perehtymistä lähteisiin Suomen ilmailuhistoriallisen lehden erikoisnumero 1 (Myrsky) sekä Jukka Raunion Lentäjän näkökulma I. Myrskyn lento-ominaisuudet olivat hyvät.

3. Pyörremyrskystä löytyy lento-ominaisuuksien arvostelu mm. Kansa taisteli -lehdessä (joko 1982 tai 1983), johon koelentäjä Lauri Hämäläinen kirjoitti jutun. PM oli parempi ja helpompi lentää kuin Mersu ja oli protoksi erittäin onnistunut mm. siiven osalta. PM:n aerodynamiikka oli hyvä, sillä se oli lähes yhtä nopea kuin Mersu huolimatta selvästi suuremmasta siivestä.

4. Northrop P-61:siä oli myös Euroopassa. Ko. koneessa oli mielenkiintoisesti mm. spoileriohjaus ja kaksoissolalaskusiivekkeet. Kone oli erittäin hyvä lentää ja esim. kaartosakkausominaisuudet olivat ihanteelliset (ts. kone ei sakkaa varoituksetta siivelleen vaan varoituksen myötä nyökkää nokalleen). Yksi lempikoneistani.

Tässä vähän alkua.

Juha kirjoitti...

Kylmäkäynnistyksistä olen lukenut tämmöisenkin tarinan, saksalaisilla oli myös pakkasaamuina suuria vaikeuksia saada koneet starttaamaan. Aputyövoimana ollut venäläisvanki sitten sai töhöilystä tarpeekseen ja kertoi kikat: lennolta palattua valutetaan öljyt talteen ja sulatetaan ne nuotiolla aamulla. Silloin myös kone lämpiää heti kuuman öljyn vaikutuksesta. Tai sitten vain sytytetään nuotio moottorin alle.

Anonyymi kirjoitti...

Mosquitohan suunniteltiin alun perin pommittajaksi. Se oli kuitenkin niin hyvä, että siitä tuli nykykielellä "Multirole" -taistelukone: Pommittaja, tiedustelukone, hävittäjä-pommittaja, yöhävittäjä, maalinhinauskone, torpedokone.

Talvisodassa "Tsaikat" (I-153) olivat kai ne pahimmat vastustajat. Kone, joka oli ainakin yhtä nopea kuin Fokker, mutta paljon nousukykyisempi ja ketterämpi. Sinä ei Fokkerilla auttanut muuta kuin syöksyä pois.

Jatkosodassakin tämä kone ampui alas enemmän suomalaisia koneita kuin mikään muu konetyyppi.

Timppa

Kissamies kirjoitti...

Itse pidän erityisesti noista kaksimoottorisista raskaista hävittäjistä. Kaikki isommat kakkosrähinän osanottajat kehittivät niitä, tosin Neuvostoliiton projekti ehti muuttua välissä pommittajaksi josta tuli myöhemmin se hävittäjävariantti. Myös hollantilaisilla oli konetyypiksi hyvin ketterä Fokker G.I, jolla on esteettiseti samanlaisia piirteitä kuin amerikkalaisten P-38:ssa ja P-61:ssä. Keskustelussa mainitusta deHavilland Mosquitosta oli hävittäjäversioitakin, vaikka se oli kai ensisijaisesti pommittaja. Aika yleistä raskaille hävittäjillekin. Kun yksimoottoriset hallitsivat ilmatilan haltuunottoa, raskaille hävittäjille keksittiin muuta käyttöä: maataistelukone, jabo, tiedustelutehtävät, yöhävittäjä.

Trilisser kirjoitti...

Eniten rakennettu Mosquiton malli oli kuitenkin FB.VI eli 4 tykillä aseistettu hävittäjäpommittaja. Otti myös 2 pommia pommikuiluun runkoon ja 2 lisää siipiin.

Trilisser kirjoitti...

Se paljon puhuttu kylmäkäynnistysmenetelmä "Kaltstart" on kyllä kehitetty periaatteessa ennen sotaa. Siinä sekoitetaan ennen moottorin sammutusta öljyyn bensiiniä, jolloin se notkistuu. Seuraavan käynnistyksen jälkeen bensiini haihtuu öljyn lämmettyä lämmityskäytössä. Oli käytössä myös jenkki- ja brittikoneissa (löytyy ohjekirjoissa kohdasta "oil dilution").

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Trilisserille, Juhalle, Timpalle ja Kissamiehelle & kiitos kommenteistanne.

KKi: Reaganin ansiot ovat kiistattomat. Ja koska parranpäristäjien touhua ei rajoita järki niin ne saattaisivat sitä ydinasetta ihan oikeasti käyttääkin. Ruma jyhkeys on aika hyvä määritelmä Black Widowista.

Trilisser: En tiedä kannattaako tästä sentään päreitä polttaa. Nuo nopeudethan ovat wikipediasta niitä maksiminopeuksia ja jos kaikkien mallien eri yksityiskohdat olisi luetteloinut niin jutusta olisi tullut pitkä kuin nälkävuosi. Mutta kiitos joka tapauksessa teknisestä lisävalaistuksesta. Pyörremyrsky sinänsä on aina kiinnostanut minua ”entäs jos”-ajatteluna. Tilanne vaan oli ikävä kyllä silloin se että resurssipulat olivat pirunmoiset.

Juha & Trilisser: Venäläisethän ovat oppineet pärjäämään kylmän kanssa. Kiitos Trilisserille lisätiedosta, tuo oli ainakin mulle uutta.

Timppa & Trilisser: Monella koneella tehtävä muuttui suunniteltua laajemmaksi. Tai sitten aivan toiseksi. Esmes venäläinen Petljakov Pe-2 suunniteltiin alun perin raskaaksi korkealla lentäväksi hävittäjäksi mutta siitä tulikin syöksypommittaja. ”Tsaika” oli kyllä kova vastus mutta noinko tuo jatkosodassa se suurin venäläisten ässäkone oli? Niillä kun oli jo paljon parempaa kalustoa. Väittämään en ala kun en tiedä.

Kissamies: Joo, se neuvostoprojektihan oli siis se Petljakov Pe-2. Tuo hollantilainen Fokker G.I olisi sinänsä voinut tulla mainituksi. Hollantilaisten koneitten kyky jäi oikeastaan testaamatta sillä saksalaisilla oli niin totaalinen ilmaylivoima siinä vaiheessa sotaa.

Tuumailija kirjoitti...

Tämä oli mielenkiintoinen katsaus! Kakkosrähinän aikaisten lentokoneiden parhausjärjestystä voi pyöritellä monelta näkökulmalta loputtomiin ja makuasioista kiistellään. Sääli ettei Myrskyä ja Pyörremyrskyä ehditty saada torjuntataisteluihin. PM tuo äkkiseltään mieleen Mersu 109:n.

Haluaisin tuoda soppaan oman lisäni: Japanilaiskoneiden tunnettuus on täällä lännessä harmillisen pientä. Ei sillä että itsekään olin sen parempi ennen tutustumistani aiheeseen. Ne laittoivat kovasti vastaan jenkeille Tyynellämerellä. Kuten jenkeillä, myös japseilla oli omat koneensa niin laivastolle kuin armeijalle. Suosittelen tutustumaan, sillä ne ovat oma mielenkiintoinen osa-alueensa myös niille jotka tuntevat jo länsi- ja saksalaiskoneet läpikotaisin. Tässä ihan muutama maistiainen:

Mitsubishi A6M Reisen "Zero" oli ketterä ja tulivoimainen, mutta huonosti panssaroitu. Hyvä osuma saattoi repiä koneen silpuksi. Kuuluisin japanilaiskone, joka osallistui Pearl Harboriin. Operoi useimmiten lentotukialuksilta.

Nakajima Ki-43 Hayabusa. Vielä ketterämpi, mutta aseistukseltaan surkea. Tämän kanssa ei kannattanut joutua kaartotaisteluun, etenkin kun japanilaislentäjien taso yksilötaistelijana oli kova.

Nakajima Ki-84 Hayate olikin jo edistynyt hävittäjä. Siinä oli voimakas tykkiaseistus ja parempi panssarointi.

Kawasaki Ki-61 Hien oli saanut vaikutteita saksalaisilta ja oli varsin erityylinen kuin muut japanilaishävittäjät.

Japanilaisetkin ehtivät saada oman suihkukoneen ilmaan juuri ennen sodan loppua: Nakajima Kikka ehti lentää yhden prototyyppilennon. Myös tämä kone oli saksalaisvaikutteinen ja muistuttaa Me 262:ta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tuumailija. Joo, ei japanilaisten tarvinnut häevetä koneitaan eikä osaamistakaan millään muotoa. Tuo Zerohan oli tässä jutussa mukana. Samoin Japanin laivastohan oli varsin huippuluokkaa. Pearl Harboria jenkit pitävät sucker punchina ja sitähän se tietysti olikin mutta harvaa sotaa on voitettu reilulla pelillä.

Trilisser kirjoitti...

Tuosta Pearl Harborin "yllätysiskusta": Kun japanilaiset hyökkäsivät samalla tavalla ilman sodanjulistusta Venäjää vastaan Venäjän-Japanin sodassa, amerikkalainen, lehdistö piti nerokkaana sotajuonena. Ts. jenkit ovat kaksinaismoralismissaan aivan ykittämätöntä sakkia.

Japsikoneista: Edelleen paras yleisteos aiheesta (ihmisten kielellä) on Rene J. Francillonin Japanese Aircraft of the Pacific War. Sammakkojen kurkkutaudiksi
(ranskaksi) löytyy hyviä kirjoja. Japaniksi tietysti paljon huippukirjoja, mutta kuka osaa japsia.

Zeron rakenne ei varsinaisesti ollut heikko, täytti yhtä kovat lujuusvaatimukset kuin muittenkin maiden koneet, mun polttoainesäiliöt olivat suojatta. Polttoainesäiliöitä ei varsinaisesti panssaroitu, vaan ne tehtiin itsetiivistyviksi. Aiheesta on hyvä kirjakin, Richard Dunnin Exploding Fuel Tanks.