lauantai 18. elokuuta 2018

TURKU, 18. ELOKUUTA 2017


Tasan vuosi sitten eräs marokkolainen jätkä murhasi Turussa kaksi ihmistä ja haavoitti kahdeksaa. Marokkolainen jätkä joka oli hakenut Suomesta turvapaikkaa ilman turvapaikan tarvetta. Marokkolainen jätkä joka oli saanut hakemukseensa hylsyn mutta joka ”sankarijuristien” avulla oli laittanut valitusmyllyn käyntiin ja täten hylsystään huolimatta sai notkua Suomessa suomalaisten elättämänä. Marokkolainen jätkä jonka terrori-iskusta valtiokoneistomme ei ole oppinut – tai lähinnä halunnut oppia – mitään vaikka asia väännettiin sille kerralla ratakiskosta.

Valtiokoneistomme asennetta edustaa erinomaisesti Turun kaupunginjohtaja ja poliittisen broilerikoneiston tuote Minna Arve. Hän ei  haluaisi että Turun iskua muistetaan vaan toteaa:

Traaginen rikos tai sen tekijä eivät mielestämme ansaitse muistopäiviä.

Tietäen oikein hyvin että muistotilaisuuksia ei pidetä tekijän vaan uhrien vuoksi. Sitten Arve putsaa broileripöydän toteamalla:

Kunnioitamme uhreja ja auttajia työskentelemällä joka päivä turvallisuuden, kulttuurien yhteisymmärryksen ja maahanmuuttajien kotoutumisen parantamiseksi yhdessä muiden viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.

Eli kunnioitamme uhreja toimimalla juuri sillä tavalla minkä vuoksi saatiin aikaan tämäkin terrori-isku. Sillä samalla tavalla jonka vuoksi suomalaisiin kohdistuu jatkuvasti arkipäivän terrorismia tappojen, raiskausten, ryöstöjen ja pahoinpitelyitten muodossa.

On tietysti selvää ettei Arve halua tuota terrori-iskua muisteltavan. Sillä silloin muistetaan sitäkin että valtiokoneistomme sinisilmäinen typeryys sai sen iskun aikaiseksi. Arve haluaa jatkaa kollektiivista valehtelua ja pitää yllä kuvaa että pian kolmekymmentä vuotta jatkunut järkyttävä virhe onkin ollut suuri onnistuminen tai vähintäänkin pyhä velvollisuus jota ei saa arvostella. Voisi kysyä kyseiseltä naiselta että hävettääkö. Mutta ehkä 15 300 euron kuukausipalkka on tarpeeksi että omatunto puutuu. Jos sitä on alun perin ollut olemassakaan.



33 kommenttia:

Historix kirjoitti...

Turun naiskaupunginjohtajan käytös ei yllätä millään tavalla. Olen seurannut naisten yhteiskunnallisen vallan kasvua Suomessa 1980-luvun lopulta lähtien, samalla tallentaen arkistooni siihen liittyvää media-aineistoa. Tämä aineisto, ja historian tarjoamat esimerkit menneisyydestä, osoittavat että naisilla ei ole yhteiskunnallisten asioiden hoitoon tarvittavia luontaisia tai opittuja kykyjä. Naiset eivät ole rakentaneet yhtäkään imperiumia, suurvaltaa tai yhteiskuntaa: päinvastoin he ovat käyttäneet ja käyttävät hyväkseen miesten heille pystyttämiä rakenteita. Tämän mahdollistaa parisuhdebiologia, miehen ja naisen välinen kysynnän ja tarjonnan laki.

Kun miesten elinvoima sitten hiipuu, kuten länsimaissa on tapahtunut, naiset pääsevät hallitsemaan miesten heille rakentamaa yhteiskuntaa. Kun ei olla rakennettu, ei myöskään ymmärretä miten yhteiskunta toimii. Näin tehdyt ratkaisut perustuvat tunteisiin ja vastuuttomiin haaveisiin siitä, miten asioiden tulisi olla – ei tietoon ja realismiin. Tässä on naisten perusongelma yhteiskunnallisina päättäjinä. Kun siihen lisätään lyhytnäköinen ja itseään vastaan kääntyvä, ylimielinen itsekkyys (eli feminismi) on soppa valmis. Esimerkkinä mainittakoon eräs persujen paikallispoliitikkonainen, joka tämän viikon lehtikolumnissaan otti esille perheväkivallan. Hän syyllisti miehet yksipuolisesti väkivallan tekijöiksi, jättäen karun todellisuuden syystä tai toisesta mainitsematta: naiset ovat parisuhteissaan jopa hieman miehiä väkivaltaisempia. Siinä se naisen handicap tuli esille. Ei voitu myöntää itselle epämieluisia yhteiskunnallisia faktoja. Epäilen, että naiset eivät myöskään pysty tunnustamaan tekemiään yhteiskunnallisia virheitä maahanmuuton tai monikulttuurisen yhteiskunnan siunauksellisuuden suhteen. Siksi valehtelu jatkuu.

Naiset länsimaissa tuhoavat parhaillaan miesten heille rakentamia yhteiskuntia. Tuhoavat niin kauan kun heillä on poliittista valtaa. Ne harvat tolkulliset naiset, joita heitäkin toki on, eivät pysty estämään kanssasisartensa aiheuttamaa tuhoa. Varsinkin kun naisia avustavat ja kannustavat täysin moraalittomat nykyiset miespoliitikot ja valtionhallinnon virkamiehet. Kun yhteiskunta menettää elinvoimansa, se ei enää suojele itseään ja asumisensa piiriä, alkaa kehitys jonka päätteeksi yhteiskunta romahtaa sisäänpäin. Näin meillä on nyt vihervasemmisto antifoineen, poliittinen korrektius valheineen, maahantunkeutujat rikoksineen, sensuuri sananvapauden asemesta, soijjapojat nutturoineen, suomalaiset toisen luokan kansalaisina omassa maassaan, alati lisääntyvät sudet ihmisten pihoilla, meetoot sun muut hysteriat ja ties montako kymmentä sukupuolta, onpa mieskin synnyttänyt! Yhteiskunnalle turmiollisten naisten lista on pitkä ja kasvaa päivä päivältä…

Joppos123 kirjoitti...

Onhan noita aika koviakin mimmejä ollut kutempa ihan lonkalta heitettynä Kleopatra tai rautamuija Thatsher(voi olla väärin kirjoitettu).
Turun tapa suhtautua asioihin on oiva esimerkki siitä kuinka jihadistit ottavat valtaa. Juuri tähän sekin puukottajamulkku pyrki. Ei vaan uskalleta ottaa kantaa kun pelätään.
Halveksin tuollaista pelkoa. Jos joku vähänkin kansallismielisiin yhdistettävissä oleva olisi tappanut 2 kaapumimmiä vuosi sitten niin Turku olisi tänään täynnä marssibuutsit rasvanneita antirasisteja.
Ihmishenki ei ole enää samanarvoinen. Tuokin Marokkolainen korvilla varustettu täysmulkku pääsee ulos alta 15 vuoden ja arvatkaapa saako sitä ulos maasta?
Ei saa koska ihmisoikeudet, jne lässynläät.
En yleensä uhkaile vaan toimin mutta jos minun rakkaan ihmisen olisi tappanut niin voin vannoa, että ensimmäinen henkäys vapaudessa olisi se viimeinen.
Taito, tahto ja välineet on vain asennekysymys, ammattitaito on taas ihan toinen juttu.

Vasarahammer kirjoitti...

Tuohon listaan voi lisätä infrastruktuurin rapautumisen, kun rahat menevät erilaisiin sosiaaliohjelmiin. Historixin mainitsema ilmiö on ollut pahin juuri Ruotsissa, jossa feminismistä on tullut valtiollinen ideologia. Nykyinen hallitus nimesi itsensä feministihallitukseksi.

Katsoin tuon Minna Arven historiaa ja kyseessä oli todellakin Varsinais-Suomen nouseva Kokoomuspoliitikko. On vaikea keksiä typerämpää ja ylimielisempää lausuntoa kuin tuo Arven katteettomaan optimismiin perustuva töräys.

On parempi, että virallinen taho muistaa terrori-iskua kuin se, että nasset ja Antifa tappelevat surmapaikalla keskenään. Terrori-iskun muiston politisoi kuitenkin ensimmäisenä Arve itse.

MikkoK kirjoitti...

Luonto täyttää tyhjiöt. Kun kulttuuri menettää itsekunnioituksensa, se menettää myös tahdon puolustaa itseään ja tulee tuhotuksi. Siksi valtamedia ja päättäjät vähättelevät omaa kansaansa halutessaan tuhota äänestäjänsä uuden uljaan maailman tieltä.

Suomea on lihasvoiman aikakausina suojellut karu luonto, kova talvi ja liikkumisen ja tiedonkulun hitaus. Eläminen on ollut omavaraista, joskin osa porukasta on kuollut nälkään kovasta työstä huolimatta. Veroja ei ole voitu kerätä sellaisia määriä, että eliitti olisi voinut elättää täällä satoja tuhansia ulkomailta tuotuja ihmisiä.

Tilanne on muuttunut. Sotien jälkeen maahamme on rakennettu infra, joka mahdollistaa mukavan talviasumisen. Veronmaksajat ovat vielä tässä vaiheessa nöyriä ja rehellisiä. Lisäksi maamme maine lainanottajana on vielä niin hyvä, että päättäjämme pystyvät ottamaan nousukaudellakin joka vuosi miljardikaupalla syömävelkaa. Siten globalistisen utopian edistäminen väestönsiirtoineen on vielä mahdollista. DDR-Kokoomus ja sen veljespuolueet vasemmistoliittoa myöten ovat talkoissa mukana. Oman anteeksipyytelevän ja vieraskorean kulttuurimme tilalle tunkee aggressiivinen ja anteeksipyytelemätön, selväränttinen rispekti-kulttuuri. Kuinka pitkälle pohjoiseen se voi ulottua?

Sosialistiutopistit eivät tajua, että himmeli on hauras. Tai jos tajuaa, se luottaa vieraan (Bilderberg-konnat ym) apuun. Harmaa talous houkuttaa kansalaisia yhä enemmän. Kuititon maksaminen nähdään jopa moraalisempana kuin verojen maksu eliitille. Eliittihän kuitenkin hassaa rahat korruptioon ja omiin bisneksiinsä. Infrasta ei ole uusille asukkaille hyötyä, kun sähkön ja lämmön tulo katkeaa. Mellakoiden yhteydessä kaupat voi ryöstää kerran ja pankkiautomaatit särkeä, mutta siihen "omavaraisuus" loppuukin. Tässä vaiheessa alkaa todellinen eloonjäämiskamppailu, jossa pohjoisiin oloihin tottuneilla on tuhansien vuosien etumatka. Kukin turvatuu silloin niihin ihmisiin, joihin voi luottaa. Yliopistojen politrukeilta ei neuvoja kysellä eikä kuunnella. Elämme mielenkiintoista aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaupunginjohtaja Arve (kok.) on tomppeli. Entä muut naispoliitikot? Sote-uudistuksen valmstelu on naisten käsissä: molemmat ministerit (Saarikko ja se sininen) ovat naisia, eduskunnan sote-valiokunnan puheenjohtaja ja varapuheeenjohtaja ovat naisia. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on nainen.

Ovat kuulemma "vahvoja naisia". Ei vaan tule lasta eikä pastaa.

Imulippo kirjoitti...

Haittamaahanmuutto on täysin valtion/verotuksen luoma ongelma, mutta silti haittamaahanmuuttoon tarjotaan aina ratkaisuksi lisää valtiota. Mitä se Einstein sanoikaan mielisairauden määritelmästä: toimitaan joka kerta samalla tavalla mutta odotetaan erilaista tulosta.

Valtion nimissä toimivat ihmiset eivät ole sinisilmäisä, he ovat häikäilemättömän loogisia. He päästävät sisään pahoja ihmisiä, jotka tekevät pahoja asioita ja saavat suomalaiset olemaan peloissaan ja huutamaan valtiota apuun. He pyrkivät tekemään manipulaation kohteistaan, siis "kansalaisistaan" valtiosta riippuvaisia, jotta heitä itseään tarvittaisiin. Ja hyvinpä ovat tehneet kun kenellekään ei tule mieleen kohdistaa syyttävä sormi valtioon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Historixille, joppos 123:lle, Vasarahammerille, MikkoK:lle, Anolle ja Imulipolle & kiitos kommenteistanne. Vaikka joku feministi varmaan repii pelitampooninsa Historixin kommentista niin kyllä hän on pitkälle oikeassa. Toki maassamme löytyy valtava määrä järkeviä ja asiallisia naisia. Mutta kuinka monta niitä löytyy poliittisen ja virkamieseliitin sekä valtamedian uusrälssistä? Eikä kyseinen rälssi toimi minkään maan tai kansan vaan itsensä ja asemansa vuoksi. Ennen kaikkea kyseinen rälssi ei koskaan myönnä virheitään vaan pyrkii vaientamaan rälssin arvostelijat. MikkoK:nkin kommentissa oli silkkaa asiaa. Tänne ei tule rakentajia vaan elätettäviä jotka ovat riippuvaisia suomalaisten kehittämästä infrasta.

Imulipolle erikseen: en lähde kinastelemaan mainostamastasi anarkokapitalismista mutta totean että sanomasi ”toimitaan joka kerta samalla tavalla mutta odotetaan erilaista tulosta” pitää kyllä täysin paikkansa. Täällä voiman pimeällä puolella kyllä osoitetaan se syyttävä sormi nimenomaan valtioon ja sen poliittiseen koneistoon.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä naisoletettu Arve.Ihan suoriltaan voi sanoa,että ei varmasti ole palkkansa arvoinen.

Anonyymi kirjoitti...

Taas mentiin kontalleen monikulttuurisuuden tulosten edessä.En keksi tarpeeksi ilkeää luonnehdintaa tuosta arvon kaupunginjohtajasta.
T. Ymmi

Imulippo kirjoitti...

Ykä, "anarkokapitalismi" ei ole järjestelmä yhteiskunnallisessa mielessä, koska ainoa asia mihin "se" ottaa kantaa on, että ovatko yksilöt vapaita. Ihmisten välinen kanssakäyminen on aina joko vapaaehtoista tai pakotettua. Sekä oikeisto että vasemmisto kannattaa kollektiivin vallan ulottamista yksilön luonnollisten oikeuksien yli, eli toisin sanoen väkivaltaa eri mieltä olevia kohtaan. Eettisessä mielessä ei ole olemassa oikeistoa eikä vasemmistoa, vain tyrannia tai vapaus. Mutta valtion nimissä toimivien ihmisten ei tietenkään tarvitse noudattaa samaa moraalia, joka koskee muita kuolevaisia, joten se siitä.

Joppos123 kirjoitti...

Itseäni joskus, aika usein itseasiasiassa ihmetyttää se, että feministit ja kaikenmaailnan LBGT titityy porukka fanittaa islamin maahantuloa täysin varauksettomasti.
Kiehtooko vaarantunne vai mikä siinä on.
Me valkoiset lihaa syövät miehet ei pahemmin korvaamme lotkauteta noille tyypeille. Antaa olla kunhan ei samaan punkkaan ole tunkemassa.
Jos ja kun se islam sitten saapuu pysyväksi olotilaksi niin noita fanittajia aletaan heittelemään katoilta alas, ilman laskuvarjoa.
Täytyy olla jonkinlainen psykoosi päällänsä jos omaa kuolemaa ihannoi tuolla tavalla.
En vaan pysty ymmärtämään, olen siis natsi.

Joppos123 kirjoitti...

Mimmit ovat ihan jees mutta... olen viimeiset 20 vuotta nuohonnut erilaisia maaiman persläpiä ja kokemuksella voin sanoa, että mimmeistä on ollut enemmän riesaa kuin hyötyä. Joskus meinannut henki mennä kiuttelun vuoksi. Mun porukohin ei vaan tule yhtään muijaa. Piste. Tämä oli anolle.

Anonyymi kirjoitti...

Joppos123 kirjoitti:
"Onhan noita aika koviakin mimmejä ollut kutempa ihan lonkalta heitettynä Kleopatra tai rautamuija Thatsher(voi olla väärin kirjoitettu)."
Se muuten kirjoitetaan Thatcher.

Mainitsemasi Kleopatra kylläkin johti valtakuntansa tuhoon. Mutta noin 1500 vuotta aikaisemmin Egyptiä oli hallinnut vahva naisfaarao, Hatšepsut. Hänen valtakautensa oli Egyptin uuden valtakunnan kukoistuskautta.

Maineikkaita naishallitsijoita on toki ollut koko joukko muitakin, esimerkiksi Englannin Elisabet I (se 1500-luvulla elänyt, ei hänen nykyinen kaimansa) sekä Ruotsin Kristiina ja Venäjän Katariina Suuri. Yksikään heistä ei toki ole perustanut mitään valtakuntaa, vaan he ovat olleet miespuolisten hallitsijoiden seuraajia, mutta he ovat kyllä hallinneet maitaan aivan mallikelpoisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset osuvasta kirjoituksesta.
Turun terrori-isku ja sen jälkimainingit ovat olleet monella tapaa silmiä avaava kokonaisuus.
Se, että tapahtumasta selvittiin ”vain” kahdella surmansa saaneella ja ”vain” kahdeksalla haavoittuneella, oli käsittääkseni aivan pelkkää käsittämätöntä hyvää tuuria. Jos paikalle sattunutta partiota ei olisi ollutkaan, että se olisi ollut suorittamassa jotain toista tehtävää, saattaisivat kuolleiden ja haavoittuneiden lukemat olla hyvinkin erilaisia.
Välittömästi iskun jälkeen alkanut tapahtuneen vähättely ja iskun luonteen kiistäminen - jota kesti oikeuden päätökseen saakka - on varmasti saanut monet tavalliset ihmiset ihmettelemään että ”mit vit?” Samaten median raivopäinen tekijän puolustelu ja uhriuttaminen on myös saattanut saada aikaan enemmän kuin muutamia kulmakarvojen kohotteluja.
Polpon mestarietsivä Taposen tviitit aiheeseen liittyen aiheuttivat aikamoisen pöyristymisen aallon - ja ovat varmaankin romuttaneet usean tavantallaajan luottamuksen poliisin, sen puolueettomuuteen ja ennen kaikkea sen halukkuuteen turvata kansalaisten henki ja elämä.

Että viralliset tahot eivät halua, että terrori-iskua ja sen uhreja muistetaan, on täysin ymmärrettävää. Hallitseva rälssi ei halua että heidän monumentaalista munaustaan, koko heidän pinkinpunaisen unelmahöttökuplansa puhkeamista muistettaisiin. Kun Turun kaupunginjohtajatar toteaa että: ”Kunnioitamme uhreja ja auttajia työskentelemällä joka päivä turvallisuuden, kulttuurien yhteisymmärryksen ja maahanmuuttajien kotoutumisen parantamiseksi yhdessä muiden viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.” hän tarkoittaa: ”Haluamme, että homma jatkuu aivan kuin mitään ei olisi oikeasti tapahtunutkaan - joka on asiasta eri mieltä, pitäköön naamansa ummessa.”

Omalla kohdallani Turun isku käynnisti projektin, joka on tässä vaiheessa syönyt satoja työtunteja ja joka toivottavasti lähitulevaisuudessa - ehkäpä vielä tämän vuoden puolella - konkretisoituu niin, että tulevaisuudessa terroristien, ym. örkkien toiminta saattaa kenties hieman hankaloitua… täällä ollaan suuren jännän äärellä.

Loppukaneettina täytyy vain todeta, että ei voi kuin ällistellä, kuinka Kansallisesta Kokoomuksesta on huikean lyhyessä ajassa kuoriutunut täysin kommunistinen puolue! Somessa tuli vastaan termi ”Globalistinen KansanDemokraattinen Kokoomus”, joka kyllä kuvaa tuota Vihapuhe On Rikos-urpon putiikkia enemmän kuin hyvin…

Terveiset tsadista, jossa jälleen jonkun festivaalin melu raikaa läpi kaupungin ja varmaan sen rajojenkin ulkopuolelle.
Riku Raunioilla

QroquiusKad kirjoitti...

joppos 123:n mainitsema Kleopatra ei tiettävästi tehnyt itse kovin paljon muuta kuin kannatutti itsensä Julius Caesarin makuuhuoneeseen. Siellä tapahtui jotain, joka sai Caesarin lopulta tunnustamaan heidän äpäräpoikansa omaksi pojakseen, joka olisi Kleopatran kuoltua ollut Egyptin kuningas ja Caesarin kuoltua Egyptin ja Rooman kuningas.
Tämä oli suurimpia syitä siihen, että Caesar sai erään parhaista ystävistään, Marcus Brutuksen kekluttamaan häntä keuhkoon.

Tämän tapahduttua Kleopatra kutsui Caesarin ratsuväkikomentajan Marcus Antoniuksen makuuhuoneeseensa. Sieltä tultuaan Antonius aloitti sisällissodan Roomaa vastaan!
Laillisen hallituksen johtaja, Caesarin sisarenpoika ja sittemmin adoptiopoika Gaius Octavius sai Caesarin perintönä nimen Gaius Julius Caesar Octavianus ja johti Rooman hallituksen joukot voittoon.

Tämän tapahduttuta Antonius itsemurhasi, mutta Kleopatra kutsui Octavianuksen makuuhuoneeseensa...
Octavianus vastasi ei kiitos: hän oli nähnyt jo kahdesti mitä tapahtuu jos sinne eksyy.
Niinpä Kleopatrakin itsemurhasi.

Mutta tämä meni jo koko lailla off-topiciksi. Eli mitä Minna Arve ajattelee viimeisestä? Eikö häntä yhtään hävetä?
Ei tietenkään. Hänellä on meidän hänelle antamamme avoin valtakirja perseillä niin paljon kuin perseilyttää.
Emmehän me edes äänestä Perussuomalaisille mainittavaa vaalivoittoa, saati siten unkarilaisjytkyä. Ei. Me emme tee mitään sellaista.
Me vain odotamme Ihmettä, joka muuttaisi tämän kaiken.

Sitä odotellessamme minnat, toukot, ainot ja soma Li senkun jyräävät menemään.
Koska me emme tee mitään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ymmille, Imulipolle, joppos 123:lle, Ano2:lle, Rikulle Raunioilla ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano1 & Ymmi: Ja tulee muistaa että virallisen Suomen mielestä kyseinen Arve on järjen ja kohtuullisuuden ääni jota meidän rahvaan edustajien tulee kuunnella ja uskoa.

Imulippo: Tää menee teorian puolelle enkä tiedä kannattaako siitä vääntää. Reaalimaailmassa tuota täydellistä yksilönvapautta ei ole koskaan ollut, sitä ei ole nyt eikä sitä koskaan tule. Minä pyrin itse vaikuttamaan – hyvin pieneltä osaltani – tässä vähemmän täydellisessä järjestelmässä sen sijaan että haikailisin jotain jota ei koskaan tapahdu. Toki sallin sinulle oman näkemyksesi ja tapasi toimia.

joppos 123: Joo, tästä on puhuttu monta kertaa. Feninistit & LGBTQTiiTyy kontra islamilaiset on aikamme yksi suurimpia paradokseja.

Ano2: Onhan näitä ollut maailman sivu mutta tosiaankaan valtakunnan perustajia ei taida olla.

Riku: Kiitokset sinullekin. Tosiaankin tässä oli hyvääkin tuuria mukana. Voi myös ajatella sitä tilannetta että sitä partiota ei olisi ollut ja häiskällä olisi ollut vielä pistooli ja muutama irtolipas. Onneksi ei. Tämäkin oli liikaa. Mitä kirjoitat virallisen tahon tahallisesta muistikatkoksesta pitää täysin paikkansa. En tiedä mikä projektisi on mutta toivotan onnea. Ja joo, jos nykyistä kokoomusta oltaisiin esitelty vaikkapa Edwin Linkomiehelle niin hän olis todennut että onks tää totta vai trikkikuva.

Qroquius Kad: Kiitos historian pläjäyksestä. Tuossa oli mulle uutta. Ja siitä muusta asiasta: Lienet valitettavan oikeassa. Ankara ei-minkään tekeminen jatkunee myös vuonna 2019.

Anonyymi kirjoitti...

"Maineikkaita naishallitsijoita on toki ollut koko joukko muitakin, esimerkiksi Englannin Elisabet I (se 1500-luvulla elänyt, ei hänen nykyinen kaimansa) sekä Ruotsin Kristiina ja Venäjän Katariina Suuri. Yksikään heistä ei toki ole perustanut mitään valtakuntaa, vaan he ovat olleet miespuolisten hallitsijoiden seuraajia, mutta he ovat kyllä hallinneet maitaan aivan mallikelpoisesti."

Kristiina ei kyllä ollut mallikelpoinen hallitsija. Hän jakoi valtion omaisuutta holtittomasti aatelisille suosikeilleen ja saattoi Ruotsin lähes taloudelliseen perikatoon. Hänen jälkeensä jouduttiin suorittamaan ns. reduktio. Kristiina oli kyllä sivistynyt ja kiinnostunut tieteistä ja kulttuurista (tämä tosin sai aikaan sen, että Descartes kuoli keuhkokuumeeseen), mutta se ei oikein hallitsijalle riitä.

Toinen professori

Veijo Hoikka kirjoitti...

Suomen Uutiset otti kantaa monipuukotuksen muistotilaisuuteen. Suosittelen kylmästi lukemaan.
https://www.suomenuutiset.fi/jihadistisen-terrori-iskun-vuosipaivana-tapoihin-kuuluu-tuomita-rasismi/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Toiselle professorille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

Toinen professori: Kiitos lisätiedoista. Sinänsä jos mietitään noita esille tuotuja naisia (silloin ei varmaan vielä ollut naisoletettuja) niin heidän kohdallaan on ollut kyse heidän henkilökohtaisista johtajantaidoistaan tai niitten puutteista. Vertaus nykytilanteeseen hieman ontuu sillä silloin ei ollut vielä olemassa nykymaailmaa riivaavaa hysteeristä syöpää nimeltä feminismi joka nostaa naiseuden itsensä arvostelun yläpuolella olevaksi toteemiksi.

Veijo: Kiitos linkistä. Oli erittäin asiallinen kirjoitus.

Hemuli kirjoitti...

Koskahan joku puolue alkaisi ajamaan miehille tasa-arvoa? Miten syvälle suohon miehet pitää talloa ennen vastareaktiota?
Toisaalta viime aikoina on ollut valtalehdissäkin satunnaisia kirjoituksia joissa varovasti on jo kyseenalaistettu mm. miesten esineellistämistä.

Kun persut eivät enää enempää voi loukata vihervasemmistoa niin miten olisi miesasia nuivuuden rinnalle?

Anonyymi kirjoitti...

historixilla oli hieman kärjekäs käsitys meistä naisista, mutta eipä ihan väärässäkään ole. Ykä sitten hieman softasi, että maastamme löytyy "valtava määrä järkeviä ja asiallisia naisia". Kyllä, mutta kuka järkevä ja asiallinen minkäänsukupuolinen menisi politiikkaan? Tai virkaeliittiin? Näissä kahdessa järkevyys ja asiallisuus ovat haitta, ei meriitti.

Ruotsi painii omassa mutasarjassaan, suomalaisesta feminismistä en olisi niin huolissani. Nämä muutamat vitunvirkkaajat, tussuteatterilaiset tai keppihevostelijat ovat lähinnä surkuhupaisia huomiontavoittelijoita joiden merkittävyyttä aulis media mielellään liioittelee. Kun huutaa idioottimaisuuksia oikein kovaa, kukaan ei - heidän onnekseen - kuule sanoja.

Pari vahvaa naista lisäisin joppoksen listalle: Golda Meir ja kotoisa Eila Kännö. Kännön perintö tuhottiin tosin alta aikayksikön, mutta Meirin elää ja voi hyvin. Joku voi pitää julmana sitä, että hän lähetti Mossadin Muenchenin terroristien perään eliminointitarkoituksessa, itse pidän sitä tehokkaana tapana osoittaa terroristeille että sitä niittää mitä kylvää. Jos israelilaiset poliitikot toimisivat kuten nykysuomalaiset, koko kansa olisi istunut siellä meren pohjassa jo vuosia.

Arven luokaton ulostulo ei enää minun kommenttiani kaipaa.
tira+

QroquiusKad kirjoitti...

Kuten ylempänä mainittu, maailmanhistoriassa on ollut lukuisia kuningattaria ja keisarinnoja, mutta aika harva heistä on todella hallinnut. Kovasti moni on ollut taustallaan vaikuttaneen erinomaisen pienen ja suljetun mieseliitin kulisseja.

Ne, jotka ovat todistetusti hallinneet itse, kuten Englannin Elisabet I ja Venäjän Katariina Suuri eivät kyllä ole oikein olleet sitä, mitä feminiitat juhlapuheissaan julistavat:
naisen pitää hallita, koka nainen on Lempeä Synnyttäjä jonka mies on Toksisessa Maskuliinisuudessaan alistanut vain ja ainoastaan väkivaltansa uhriksi, uhriksi, uhriksi...
Jos vain naiset saisivat tilaisuuden päästä hallitsemaan, he tekisivät Paratiisin Maan päälle!

Eipä se Englannin ykkös-Lissun tai ryssän-Katrin hallitseminen kyllä eronnut millään tavoin aikalaistensa mieshallitsijoiden edesottamuksista: sotia käytiin ja poliittisia vastustajia pantiin päätä lyhyemmäksi. - Ruotsin Kristiina oli muuten tässä suhteessa kolmikymmenvuotisen sodan uhri aivan oikeasti:
sen ajan sodankäyntiperiaate oli, että sota maksakoon itse itsensä. Niinpä huollolle kuului lähinnä ampumatarvikehuolto ja lääkintä sen ajan puitteissa, eli varsin vaatimattomissa.
Muona- ja vaatetushuolto oli paljolti joukkojen omissa käsissä, niinpä Wallensteinin sotaretki Jyllantiin vuonna 1627 vaikutti sikäläiseen talouteen vielä satoja vuosia myöhemmin.

Sotilaiden odotettiin siis saavan palkkansa lähinnä sotasaaliista. Sodan loputtua Kristiina joutui vähän keljuun välikäteen upseeriensa perätessä palkkojaan, joita Ruotsilla ei tietenkään ollut varaa maksaa ainakaan rahana. Eipä sitä tuohon aikaan toki muillakaan valtioilla ollut.
Niinpä Kristiina oli pakotettu luovuttamaan upseeristolleen valtakuntansa maa-alaa asujaimistoineen läänityksinä, jotka rasittivat kansan- ja valtiontaloutta luonnollisesti aavistuksen verran.

Asiaan palattiin hänen serkunpoikansa Kaarle XI:n reduktioiden myötä, mutta se on on jo toinen tarina, sanoi Kipling.

Anonyymi kirjoitti...

Syytönhän Arve siihen on. Ainoa oikea syyllinen, joka toki totta totisesti ansaitsee, että häntä siitä syytetään ja vihataan, on tietysti Abderrahman Bouanane itse. Hänhän sen teki, eikä suinkaan Arve.
Tai jos jotakuta muuta voidaan syyttää yllyttäjänä, niin ehkä sitten Muhammedia?

Anonyymi kirjoitti...

Valtioon kohdistunutta iskua pitäisi muistella valtion toimesta.
-valtsu-

MikkoK kirjoitti...

Kun Olli Immonen kritisoi monikulttuuria netissä, oli tuloksena unelmamielenosoitus, johon päättäjätkin osallistuivat. Kun Torniainen potkaisi Karttusta Asema-aukiolla ja Karttunen sairaalasta omin päin lehdettyään kuoli viikon päästä, ponkaistiin pystyyn taas eri puolilla maata lukuisia mielenosoituksia "rasismia" vastaan (Torniainen vs. Karttunen!), joita tuki valtiovalta presidenttiä myöten.

Nyt Turun kaupungin johto on hissukseen, eikä presidenttikään loihe lausumaan mitään. Itselleni on poliitikoilta jäänyt parhaiten mieleen yhden terroriteon jälkeen ulkoministeri Soinin lausunto, jonka mukaan tällainen nyt vain kuuluu avoimeen yhteiskuntaan (=open society=rajat auki). Soini itse sai ulkoministerin paikan maahanmuuttokriittisten äänien ansioista. Hänen hallitusaikansa merkittävin monumentti on ollut jytkymaahanmuutto 2015, oman puolueensa kavaltaminen sekä puheet (ilman tekoja) Irakin kanssa tehtävästä palautussopimuksesta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hemulille, tira+:lle, Qroquius Kadille, Anolle, valtsulle ja MikkoK:lle & kiitos kommenteistanne.

Hemuli: Toi Laasasen Henryhän on pitänyt asiaa aika hyvin tapetilla ja on kyllä feministien syvästi vihaama.

tira+: Voisi yleensäkin sanoa, että ei politiikkaan – ainakaan valtapuoluekoneiston kautta – hankkiudu kuin tietynlaiset ihmiset ja niihin eivät nämä järkevät ja asialliset ihmiset lukeudu. Kummastakaan sukupuolesta. Niin kuin totesit, järkevyys ja asiallisuus ei ole Oy Poliittinen Koneisto Ab:ssä minkäänlainen meriitti. Suomalaiset vitunvirkkaajat eivät ehkä ole vielä siinä valta-asemassa kuin ruotsalaiset kollegansa mutta täälläkin valtamedia komppaa heitä kybällä. No, miksei komppaisi kun niitä virkkaajiahan nekin ovat. Meir ja Kännö ansaitsevat arvostuksen. Ja iipoista voi todeta että heille henkiin jääminen ei todellakaan ole mitään teoreettista pohdiskelua vaan se vaatii voimaa ja uskallusta käyttää sitä.

Qroquius Kad: Kiitos lisäyksistä.

Ano: Ei Arve sitä terrori-iskua tietenkään tehnyt mutta toimii aktiivisesti sen politiikan eteen että se uusiutuu.

valtsu: Jep, kyseessä oli isku nimenomaan vääräuskoista yhteiskuntaa kohtaan ja silloin uhrit valikoituvat täysin sattumalta.

MikkoK: Erittäin hyvä kommentti. Valtiovallan taholta on tarjolla vain syvä hiljaisuus. Mikä on selvää, sillä se on typeryydellään saanut tuon iskun aikaiseksi.

Becker kirjoitti...

Suomalaiset poliitikot ovat kausaalisesti vastuusssa Turun verilöylystä ja niinikään myös tulevista haittamamujen suorittamista veriteoista. Henkilökohtaisesti en oikein ymmärrä tuota Turun torin kukittamista ja siellä surutyön tekemistä. Mielestäni tehokkaampaa olisi jos porukka kantaisi hautjaisseppeleitä eduskuntatalon rappusille ja heristäisivät nyrkkiä pääoven suuntaan.
Tuo Arve edustaa hyvin sitä Orpon tarjoilemaa kokoomuksen arvopohjaa.

Lemminkäinen kirjoitti...

Hesarissa on artikkeli "Turun puukotuksen vuosipäivän ilta..". Ei sanaakaan (en ainakaan nähnyt) terrorismista ja eikös tuo puukko itse asiassa ollut keittiöveitsi! Mutta onhan se tietysti selvää että kun katselee maailmaa The Unelma-lasien läpi, niin silloin lehmätkin lentää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Vastuussa ovat sillä ilman heidän typeryyttään ei noita veritekojen suorittajia maassa edes olisi. Mutta toi sinun idea olis kyllä aika hyvä. Jos rekvisiitaksi tuotaisiin vielä kaksi ruumisarkkua jonka päälle ne seppeleet laskettaisiin.

Lemminkäinen: Jep. Valtamedia on jatkuvasti yrittänyt puhua ympyrän neliöksi ja kääntää koko asian jonkunlaiseksi traagiseksi vahingoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki tarpeellinen on jo sanottu, hyvin ja perustellusti. Lisään vain sen, mikä itseäni suututtaa ja ärsyttää ja se on valtamedian puheet ja kirjoitukset PUUKKOISKUSTA! Vieläkin työnnetään pää pensaaseen ja valtakunnassa kaikki hyvin, vaikka kysymyksessä oli selvä islamistinen terroriteko, joka myös sellaisena sai tuomion oikeudessa.


Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Tuo on totta. Kun median kannattama ideologia pissii reisilleen niin asiaa on yritettävä edes jotenkin lieventää. Jos ei muuten niin termistöllä kikkailemalla.

Sturm22 kirjoitti...

http://ylewatch.blogspot.com/2018/08/turussa-marssittiin-islamistiterrorismi.html

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Sturm22 ja kiitos linkistä.