JOTAIN IHAN MUUTA LVI

On taas aika vaihteeksi tuulettaa ajatuskoneistoa globalistisesta punavihreästä vallitsevasta todellisuudesta ja kirjoittaa jotain ihan muuta. Otsikon mukaisesti hotellin respasta tehdään ensin kunniaa lämpö-, vesi- ja ilmastointialan ammattilaisille. Ilman selitteläätiön ja soveltavan spedestetiikan ammattilaisia pärjätään kyllä oikein hyvin mutta ilman teitä ei pärjättäisi ensinkään.

Sinänsä tämä jotain ihan muuta ei liity otsikkoaan enempää LVI-hommiin vaan jatkamme ilmailun parissa ja laittelemme näkyville puoliarvovallattoman yhden miehen raadin näkemyksen kakkosrähinän jälkeisen ajan tyylikkäimmistä ilmamasiinoista. Mukana on sekä sotilas- että siviilikalustoa. Sulassa sovussa. Miksei olisi? Tämähän on kumminkin rauhanblogi. Yritän pysyä suhteellisen hyvin aikajärjestyksessä 1940-luvusta nykypäivään todennäköisesti surkeasti epäonnistuen. Aloitamme koneella joka oli mukana jo kakkosrähinässä ja joka mainittiin jo aikaisemmassa asiaan liittyvässä postauksessa. Kakkosrähinän koneethan suunniteltiin lähinnä suursodan myllyyn kulutustavaraksi eikä niitten käyttöä silloin pahemmin sodan jälkeiselle ajalle mietitty. Se sota kun piti voittaa/hävitä ensin ja fundeerata jatkoa vasta sitten. Mutta tämä kone teki itselleen pitkän ja menestyksekkään uran sodan jälkeenkin:

Eli kyseessä on jälleen legendaarinen Douglas DC-3 joka Suomessakin palveli rauhan aikana Karhumäki Airwaysin, Finnairin ja puolustusvoimien palveluksessa. Kyseisessä kuvassa oleva kone on ainoa Suomessa oleva lentokuntoinen yksilö. Kiitos kuvasta kommentoija S.E.P:lle. Myös Neuvostoliitolla oli vähän samanlainen tosin varsin eri näköinen mutta yhtä lailla tyylikäs ilmojen työjuhta eli Antonov An-2:

Kyseessä on käsittääkseni suurin koskaan valmistettu kaksitasoinen ja yksimoottorinen kone jolle edesmenneessä Neuvostoliitossa oli käyttöä sillä sattuneesta syystä siellä päin maailmaa etäisyydet ovat suhteellisen pitkiä. Jos lukija haluaa nähdä kyseisen koneen livenä niin sellainen löytyy ainakin Utin ABC:ltä. Aikanaan sellainen oli myös Temmeksessä erään bensiksen pihalla mutta käsittääkseni se on sieltä hävinnyt. En ole muutamaan vuoteen käynyt paikassa joten en ole aivan varma asiasta.

Siirrytään sotilaspuolelle ja rumuuden kauneuteen jota löydämme naapurimaastamme Ruotsista. Eli esittelemme hävittäjäkoneen Saab 29 Tunnan:

Koneen lempinimi oli siis ”tynnyri” mutta oman näkemykseni mukaan kone muistuttaa enemmän veneen pohjalla suutaan aukovaa ahventa. Joka tapauksessa konetta voi pitää menestyksenä sillä ruotsalaiset valmistivat sitä kaikkiaan 661 kappaletta eivätkä ruotsalaiset ihan kaikissa asioissa typeryksiä ole. Eivät ainakaan siihen aikaan kun noita koneita valmistettiin. Myöhempi historia on sitten tietysti asia erikseen. Koneesta oli sekä hävittäjä-, rynnäkkö- että tiedusteluversio. Sen huippunopeus oli 1.060 km/h ja aseistuksena neljä 20 millin tykkiä ja kaksi Sidewinder-ohjusta sekä erilaisia ilmasta maahan-raketteja.

Siirrymme pommikoneisiin ja Neuvostoliittoon jonka kalustosta esittelemme kevyen pommikoneen (liekö ollut viimeisiä varsinaisia kevyitä pommikoneita) mallia Iljušin Il-28:

Kyseisen pommikoneen suurin nopeus oli 900 km/h ja pommikuorma nykyaikaan nähden varsin vaatimaton 2.500 kiloa. Lisäksi koneessa oli kaksi eteenpäin ampuvaa 23-millistä tykkiä ja kaksi samanlaista taka-ampumossa. Suomalaisilla näitä koneita oli käytössä neljä kappaletta vaikka Pariisin rauhansopimus kielsi meiltä sisäisillä pomminripustimilla varustetut pommikoneet. Näitä koneita käytettiinkin maalinhinauskoneina sekä meritiedustelussa. Asiasta lukemani mukaan nämä koneet partioivat jatkuvasti Suomenlahtea kun Tshekkoslovakian miehitys oli käynnissä ja epävarmuus tulevasta Suomessakin suuri. Neuvostolaivastohan oli silloin liikkeellä myös varsin lähellä Suomen aluevesiä huomattavan suurella alusmäärällä.

Mainittakoon että kyseinen konetyyppi esiintyi Arto Paasilinnan vuonna 1972 kirjoittamassa tulevaisuusfiktiossa ”Operaatio Finlandia” joka käsitteli Suomen ja Ruotsin välillä vuonna 1977 käytyä sotaa eli joka on siis nykyisin vaihtoehtohistoriaa. Kirjassa nämä neljä Iljušinia hyökkäsivät suomalaisten Drakenien saattamana Uumajaan ja saivat aikaan huomattavaa tuhoa. On pakko tunnustaa että kirjassa lievää suuremmin liioiteltiin näitten siihen aikaan jo pahasti vanhentuneitten koneitten taistelukykyä sillä hyökkäyksessä tuhottiin neljällä koneella Svenska Cellulosa Ab:n tehtaat, muuntaja Holmsundin puolella ja vielä riitti pommeja terroripommittamaan Uumajan keskustaakin.

Kirjassa meni myös tulevaisuuden veikkaaminen totaalisesti reisille. Kyseisessä fiktiossa Ruotsi oli muuttunut fasistiseksi valtioksi joka terrorisoi ulkomaalaisia. Tosiasiassahan Ruotsi muuttui fasistiseksi valtioksi joka terrorisoi ruotsalaisia. Siirrytäänpä sitten reippaaseen rynnäkkötunnelmaan ja esitellään seuraavaksi Douglas A-1 Skyraider:

Koneen tyylikkyys pohjautuu tietysti siihen että sen ulkonäkökin selkeästi kertoo että ”täältä pesee”. Vaikka kyseessä oli vanhanaikainen mäntämoottorikone niin sitä käytettiin paljon vielä Vietnamin sodassa. Koneessa oli aseistuksena neljä 20-millistä tykkiä sekä 3.600 kilon asekuorma joka koostui pommeista tai raketeista.

On aika siirtyä taas hävittäjiin ja esitellä suomalaisillekin (ainakin kekkoslovakialaisille) kovin tuttu MiG-21:

Kuvan kone on Suomeen 1970-luvun lopulla ostettu Mig-21 bis-versio joka oli kehittyneempi kuin aikaisemmin suomalaisten käytössä ollut F-versio. Voin henkilökohtaisesti todeta että noissa MiGeissä oli varsin miehekäs ääni johon verrattuna esmes nykyiset Hornettimme ovat varsin hiljaisia. Kyseisen bis-version maksiminopeus oli 2511 km/h ja sen aseistuksena yksi 23-millinen kaksiputkinen tykki sekä neljä joko infrapuna- tai tutkaohjusta tai vaihtoehtoisesti neljä rakettikasettia.

Länsipuolella samoja aikoja tuli tapetille hävittäjäpommittaja McDonnell Douglas F-4 Phantom:

Koneella oli nopeutta komeat 2780 km/h ja se kuljetti mukanaan kahdeksan ja puolen tuhannen kilon asekuorman joka koostui ohjuksista ja/tai pommeista. Kone tuli Yhdysvalloissa käyttöön vuonna 1961 mutta on vieläkin käytössä esim. Saksassa joka odottelee Eurofighter Typhoon-koneitten valmistumista. Siirrymme pommikoneisiin ja palaamme 1950-luvun vanhukseen joka käy ja kukkuu tänäkin päivänä eli vuorossa on Boeing B-52 Stratofortress:

Kyseinen vuonna 1955 käyttöön otettu ja vieläkin käytössä oleva pommikone on oikeastaan symboli koko kakkosrähinän jälkeisille pommikoneille. Koneen asekuorma on kaikkiaan 31.500 kiloa (mikä saa esmes kakkosrähinän Lentävän Linnoituksen tuntumaan lentävältä kioskilta) ja kuorma koostuu joko konventionaalisesta ranttalista tai sitten ydinaseista. Neuvostoliittolaisella vastapuolella on sitten puolestaan raskaan ja kovaäänisen metallin puolella tarjolla Tupolev Tu-95:

Heavy-metalista on kyseisen koneen kohdalla kyse siinäkin mielessä että se lienee maailman kovaäänisin lentokone. Alun perin strategiseksi pommikoneeksi suunniteltua konetta on käytetty lähinnä meritiedusteluun mutta se pystyy kuljettamaan sisällään kaikkiaan 15.000 kiloa kaikkea hyvin ilkeää. Neuvostoliitolla oli toki vielä kehittyneempiäkin pommikoneita mutta ei yhtään näin tylyn tyylikästä.

Jos pysytään oikein heavy metallissa niin seuraavaksi täytyy esitellä amerikkalainen North American XB-70 Valkyrie:

Tämä prototyyppivaiheeseen jäänyt pommikone oli sitten lopulta liian kallis jopa amerikkalaisille. Koneen tarkoitus oli lentää 25 kilometrin korkeudella nopeudella 3797 km/h jolloin silloiset neuvostoliittolaiset sekä hävittäjät että ilmatorjuntaohjukset eivät olisi mahtaneet sille mitään. Kone olisi kuljettanut sisällään 31.700 kiloa kaikenlaista ikävää räjähtävää ja ydinräjähtävää. Koneita kuitenkin tehtiin vain kaksi kappaletta.

Heavy metallin puolella pysytään nytkin, tosin matalammissa lentokorkeuksissa ja esitellään rynnäkkökone LTV A-7 Corsair II:

Tämän rynnäkkökoneen habitus kertoo myös että ”täältä pesee”. Koneen aseistuksena oli 20-millinen kuusiputkinen tykki sekä kaikkiaan 6.800 kiloa erilaista sovellettua neuvottelumateriaalia.

Siirrytään heavy metallista light metalliin ja esitellään James Bond-elokuvastakin tuttu gyrokopteri Wallis WA-116 Agile:

James Bondhan pisti kyseisellä gyrokopterilla haisemaan elokuvassa You Only Live Twice. Tässä parhaat palat helipööperitaistelusta. Suomalaisethan muuten kehittivät omankin gyrokopterin mallia Kokkola Ko-04:

Sitä hotellin respassa ei tiedetä että onko Supon salainen agentti Jaska Pöntynen käyttänyt gyrokopteria tehtävissään. Jollain gyrokopterilla lennettiin Speden leffassa ”Leikkikalugangsteri” mutta en tiedä onko kyseessä tämä vai joku muu. Pystyään vielä varsin kevyessä mutta kuitenkin jo kiinteäsiipisessä kalustossa ja esitellään uusseelantilainen Bennet PL-11 Airtruck:

Kone kuuluu sarjaan ”niin ruma, että on jo kaunis”. Konetta oli tarkoitus käyttää maatalouskoneena (siis sen oikeassa merkityksessä) mutta sitä tehtiin vain kaksi kappaletta.

Siirrytään sitten helipööpereihin jolloin esille täytyy ilman muuta nostaa suomalaisillekin varsin tuttu Mil Mi-8:

Kyseinen kopteri palveli Suomessa sekä sotilas- että pelastustehtävissä kunnes se korvattiin NH90-koptereilla joista henkilökohtaisten tuttavatietojeni mukaan ei olla Utissa kovinkaan innostuttu. Kyseiset kopterithan hankittiin kun Suomeen suunniteltiin sitä helikopteripataljoonaa joka olisi tarvinnut turvakseen taisteluhelikoptereita joita ei sitten tilattukaan ja koko homma jäi pahasti vaiheeseen. Omasta amatöörimäisestä mielestäni kyseiseen pataljoonaan olisi sopinut oikein hyvin Mil Mi-24:

Sen lisäksi että kyseinen pööperi on erittäin tyylikkään ”täältä pesee”-näköinen se kuljetti mukanaan pirunmoisen asekuorman sekä ryhmän verran jalkaväkisotilaita. Yleensäkin masiina oli/on edelleenkin ikävä uutinen kaikille, jotka olivat sen keulan etupuolella. Seuraavaksi voimme heittää kysymyksen että onko se lintu… onko se kala… onko se laiva… onko se lentokone… onko se Teräsmies… ei, vaan sehän on Ekranoplan:

Eli Neuvostoliiton kehittämä laivan ja lentokoneen sekoitus joka käytti hyväkseen ns. maaefektiä joka salli laivan/lentokoneen/whatever lentää muutaman metrin merenpinnan yläpuolella. Koneen aseistuksena oli neljä 23-millistä tykkiä sekä kuusi meritorjuntaohjusta ja sen suurin nopeus oli 550 km/h. Koneen/laivan/whatever kuljetuskapasiteetti oli sata tonnia joten esmes maihinnousuhyökkäyksissä kyseessä olisi ollut varsin soiva peli. Tätä ei kuitenkaan tehty kuin yksi prototyyppi.

Käydään välillä matkustajakonepuolella joita tässä postauksessa on varsin vähän johtuen ihan siitä että matkustajakoneet ovat olleet jo hyvin pitkään aivan saman näköisiä. Mutta nostetaan esille muutama eli ensiksi vielä mäntämoottoriajoilta amerikkalainen Lockheed Constellation:

Ja sitten esitellään Finnairinkin aikanaan käyttämä Douglas DC-8:

Kyseinen kone kuljetti suomalaisia etelän aurinkorannoille varsin mukavalla nopeudella 850 km/h mutta jos etsitään matkustajakonetta joka meni vielä kovempaa haipakkaa niin sehän oli tietysti Concorde:

Tämä ranskalais-englantilainen kone lenteli Atlantin yli nopeudella 2499 km/h eli oli nopeampi matkustajakone kuin mikään koskaan. Neuvostoliitolla oli samanlainen projekti nimeltä Tupolev Tu-144 mutta kun siitä tuli Pariisin ilmailunäyttelyssä vuonna 1973 Putolev eikä projekti muutenkaan kannattanut (Neuvostoliitossa kun ei ollut sattumoisin kovin paljoa matkustajia joilla oli varaa maksaa tonneja per lento) niin koneesta sitten luovuttiin. Koneita kuitenkin valmistettiin 16 kappaletta.

Jos puhutaan nopeudesta niin silloin kannattaa mennä tiedustelukoneitten puolelle ja tuoda esille strateginen tiedustelukone Lockheed SR-71 Blackbird:

Tämä konehan meni melkoista haipakkaa ja vei haipakan toiseen potenssiin eli se kävi vaklailemassa paikkoja nopeudella mach 3,35 eli 4.062 km/h 26 kilometrin lakikorkeudessa mikä teki siitä ylivoimaisen maalin Neuvostoliiton niin hävittäjille kuin ilmatorjuntaohjuksille. Siirrytään korkeuksista sitten matalammalle eli rynnäkkötehtäviin ja esitellään amerikkalainen rynnäkkökone Fairchild Republic A-10 Thunderbolt II:

Konehan on lihaksi – tai no, metalliksi – muuttunut Simpauttaja-kirjan Impan lausuma ”tulehan, niin saat turpaas”. Itse asiassa kone on lentävä seitsemänputkinen 30-millinen konetykki, tulinopeudeltaan 3.900 laukausta minuutissa. Sen lisäksi koneen siivissä oli tarjolla 7.200 kiloa kaikenlaista pikku- ja isoa ilkeää. Kone oli suunniteltu toimimaan mahdollisen kolmosrähinän alkaessa Neuvostoliiton panssarikiiloja vastaan ja koneen tykin sarja olisi repinyt parhaatkin panssarit kuin sillipurkin.

Siirrytään kevyempään rynnäkkökoneeseen ja esitellään argentiinalainen FMA IA 58 Pucará:

Konehan ei varsinaisesti ole rynnäkkökone siinä mielessä kuin se normaalisti ajatellaan vaan ns. COIN-kone eli counter-insurgency aircraft eli kone jota käytetään kaiken maailman sissijärjestöjä vastaan. Etelä-Amerikassahan ei olla oikein käyty niitä valtioitten välisiä sotia aikoihin mutta kaikenmaailman sissiyrittäjää on kyllä löytynyt. Koneen huippunopeus oli 500 km/h ja aseistuksena kaksi 20-millistä tykkiä, neljä 7,62-millistä konekivääriä sekä kaikkiaan 1.600 kilon asekuorma. Argentiinalaiset käyttivät kyseistä konetta Falklandin sodassa mutta huonolla menestyksellä. Suurimman osan koneista englantilaiset tuhosivat lentokentille.

Toinen tällainen kevyehkö potkureilla varustettu rynnäkkökone oli Rockwell OV-10 Bronco:

Vietnamin sodassakin käytetty kone oli ominaisuuksiltaan varsin paljon virkaveljeään Pucaraa vastaava mutta kantoi melkein tuplasti isomman kuorman. Pannaan sitten jälkipoltto päälle ja esitellään ruotsalainen Saab 37 Viggen:

Siihen aikaan kun Ruotsilla oli vielä huomattavan voimakkaat puolustusvoimat kyseinen kone oli pitkään sen tehokkain ilmanyrkki. Koneen maksiminopeus oli 2572 km/h ja sen aseistuksena oli 30-millinen tykki sekä kuusi infrapuna- tai tutkaohjusta ja rynnäköintitehtävissä neljä 135 mm rakettikasettia tai 1920 kiloa pommeja tai kaksi meritorjuntaohjusta. Ruotsalaiset valmistivat konetta kaikkiaan 329 kappaletta ja se olisi todennäköisesti ollut hankala vastus niin itä- kuin länsiblokin parhaalle kalustolle.

Aikanaan amerikkalaisten lähinnä omien liittolaistensa käyttöön valmistama Northrop F-5 Freedom Fighter palveli mm. Norjan ja myös puolueettoman Sveitsin ilmavoimissa:

Tämän siron ja kevyen hävittäjän huippunopeus oli 1700 km/h ja aseistuksena kaksi 20-millistä tykkiä ja 3200 kilon asekuorma (ohjuksia, rakettikasetteja ja pommeja). Kone on sinänsä vanhentunut mutta käytössä vielä useitten maitten ilmavoimissa.

Kokonaan käytöstä poistettu puolestaan on tämä neuvostoliittolainen korkealla lentävä Sukhoi Su 15-torjuntahävittäjä:

Koneen lakikorkeus oli 18 kilometriä, huippunopeus 2230 km/h ja aseistuksena kuusi ohjusta. Konetta pidettiin sen verran oleellisena osana Neuvostoliiton ilmapuolustusta että sitä ei viety edes liittolaismaihin. Mainittakoon että tämä kyseinen Su-15 ampui vuonna 1983 alas korealaisen matkustajakoneen aiheuttaen 296 ihmisen kuoleman.

Sama tyyppinimike Su-15 oli myös prototyyppiasteelle jääneellä neuvostohävittäjällä vuodelta 1949:

Käytöstä poistettujen listalta täytyy tietysti nostaa esille brittiläinen lentokenttää tarvitsematon Hawker Siddeley Harrier:

Tämän VTOL-koneen huippunopeus oli 1176 km/h ja aseistuksena kaksi 30-millistä tykkiä sekä 2268 kilon asekuorma erilaisia pommeja, raketteja ja/tai ohjuksia. Nämä koneet olevat erityisesti tapetilla vuonna 1982 käydyn Falklandin sodan aikana. Kyseiseen sotaan osallistui myös viidellä eri pommituslennolla pommikoneveteraani Avro Vulcan:

Pian Falklandin sodan jälkeen käytöstä poistettu Vulcan oli alun perin suunniteltu korkealla lentäväksi pitkänmatkan ydinpommittajaksi joka kuljettaa mukanaan yhden 1,1 megatonnin (melkein sata Hiroshimaa) ydinpommin. Konventionaalisessa ranttalissa se kuljetti 21 tuhatpaunaista pommia eli 9534 kiloa.

Siirrytään jälleen venäläisiin koneisiin joista ilman muuta on mainittava venäläinen Sukhoi Su-27:

Kyseinen ilmaherruushävittäjä ja sen eri tyypit ovat vieläkin Venäjän ilmavoimien ykkösnyrkki ja pysyvät sellaisina varmaan varsin pitkäänkin sillä venäläisen viidennen polven Su-57:n kehitys on tietojen mukaan joko lopetettu tai pitkälle viivästynyt. Koneen huippunopeus on 2500 km/h ja aseistuksena 30-millinen tykki sekä kymmenen erilaista ohjusta tai vaihtoehtoisesti pommeja ja rakettikasetteja.

Kovasti saman näköinen mutta enempi torjuntahävittäjänä käytetty MiG-29 oli tapetilla Kekkoslovakian aikaan. Tai no, siinä mentiin jo Koiviston aikaan kylläkin. Mikäli Suuri ja Mahtava ei olisi romahtanut niin se 1990-luvun kuuluisa hävittäjäkilpailu olisi jäänyt käymättä ja suomalaiset olisivat läiskineet kiltisti sinivalkoiset kokardit kyseiseen konetyyppiin:

Ajat ovat muuttuneet siinäkin mielessä että kun kekkoslovakialaiselle neuvostokoneen synonyymi oli MiG niin nykyisin venäläiskoneen synonyymi alkaa olla Sukhoi. Vissiinkin jossain vaiheessa MiG hävisi kilpailun Sukhoille ja kun CCCP:n pohjaton sotilaskassa ehtyi, ei Venäjällä ole varaa pitää yllä samanlaista lentokoneteollisuutta kuin aikanaan.

Kyseiseen 1990-luvun hävittäjäkilpailuun osallistui myös amerikkalainen General Dynamics F-16 Fighting Falcon:

Kyseessä on yksi maailman tämän hetken yleisimpiä hävittäjäkoneita. Sen nopeus on 2120 km/h ja se kantaa 7700 kilon asekuorman ohjuksia tai muuta ilkeää ja lisäksi siinä on 20-millinen kuusiputkinen Vulcan-tykki joka tyhjentää koneen 511 ammuksen pajatson viidessä sekunnissa. Noin henk koht olin silloin 1990-luvulla Stetson – Harrison-metodiin pohjautuen aivan varma että Suomen uudeksi konetyypiksi olisi valittu juuri tämä F-16. Veikkasin väärin. Tämän nykyisen  HX-hankkeen lopputulosta en lähde veikkailemaan koska tieto ei riitä.

Lisätään listalle vielä itämaista rautaa etelä-korealainen KAI T-50:

Kyseessähän on harjoitushävittäjä ja koska suomalaisten Hawkit menevät joskus 2020-luvulla vaihtoon niin tässä olisi pieni vinkki ilmavoimille. Koneen nopeus on 1640 km/h, sen aseistuksena on kolmeputkinen 20-millin tykki sekä ilmasta-ilmaan ja ilmasta-maahan ohjuksia. Lisäksi siinä – toisin kuin Hawkissa – on myös tutka. Kyllä tuolla ainakin rynnäkkökoneita voisi tosipaikan tullen jahdata koulutustehtävien lisäksi. Ostihan Suomi Etelä-Koreasta niitä K9-telakanuunoitakin.

Laitetaanpa sitten varsinaisen listan loppuun varsinaista heavy-metalia joskin tutkassa näkymätöntä sellaista eli amerikkalainen Northrop Grumman B-2 Spirit-pommikone:

Tämä bumerangin näköinen häivepommikone ei ole ihan persaukisten valtioitten ostoslistalla sillä sen kappalehinta on 737 miljoonaa dollaria. Koneessa on kaksihenkinen miehistö, sen huippunopeus on 1010 km/h ja se kuskaa mukanaan 23000 kiloa konventionaalista tai ydinranttalia.

Siinähän niitä oli varsinainen ruko. On hyvin vaikeaa löytää sitä kaikkein tyylikkäintä ehdotusta joten otetaan avuksi scifi ja esitellään äärityylikäs alus eli Babylon 5-sarjassa usein esiintynyt Omega-luokan avaruusristeilijä:

Tämä alus edustaa tällaisen raappahousuäijän tyylitajun huippua eli kyseessä on avaruudessa lentävä pakkilaatikko jonka ympärillä pyörii neljä pienempää pakkilaatikkoa. Aivan pieniä tosin nekään pakkilaatikot eivät ole, sillä koko möhkäleen pituus on 1,74 kilometriä, paino 44,6 miljoonaa tonnia, siinä on 850 hengen miehistö, se kuljettaa mukanaan 18.500 sotilasta ja 36 erillistä hävittäjää ja siinä on ihan pirunmoinen määrä erinäköistä hiukkas-, laser- ja ohjusaseistusta. Jos tätä juttua lukee tarpeellisilla tiedoilla ja osaamisella varustettu henkilö, hän voisi esittää arviolaskelman siitä että paljonko kyseisen möhkäleen kappalehinta mahtaisi olla mikäli sellaista pystyttäisiin yleensäkään valmistamaan.

Eikä ihan vielä malta lopettaa. Niin kuin lukija tietää, yksi mieliharrastuksistani on ottiatuotailu erilaisten vaihtoehtohistorioitten muodossa. Näin ollen palataan vielä kertaalleen kakkosrähinän aikaan ja esitellään piirustuspöydälle jäänyt suomalainen hävittäjä VL Puuska:

Eli siis VL Puuska, ei VL Pyörremyrsky joka pääsi sentään prototyyppiasteelle. Kyseessä olisi ollut pienikokoinen (puolitoista metriä Me 109:ää lyhyempi) pääosin puurakenteinen hävittäjä jonka huippunopeus olisi ollut mukavat 650 km/h mutta toisaalta siinä ei olisi ollut minkäänlaista panssarointia. Aseistuksena siinä olisi ollut vain yksi MG 151-tykki eikä tarina kerro olisiko se ollut kyseisen aseen 15- vaiko 20-millinen versio.

Jatkosodan lopputulokseen olisi tuskin yhtään mikään vaikuttanut yhtään mitään mutta voihan sitä ottiatuotailla ja ajatella että jos noita oltaisiin ehditty tehdä laivue tai pari, niin kuinka ne olisivat mahtaneet pärjätä taistelussa.

Ja tässä nämä Jotkut Ihan Muut tällä kertaa. Oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille.