keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

PIENI JUHANNUSTARINA 2019


Jossain Järvi-Suomessa, 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla


Elettiin juhannusta, vielä Ahtisaaren aikaan. Muuan järvellä sijaitsevassa saaressa oli pieni, vanhanaikainen lautamökki joka havahtui syvästä unestaan kuullessaan perämoottorin ääntä. Ei mitä tahansa varsin suurella järvellä kovin tavallista risteilyä vaan ääni tuli suoraan mökkiä kohti. Saaren, ja siinä sijaitsevan mökin suuntaan ajoi muuan mies. Helsingissä asuva kyseinen muuan mies oli ottanut tilaisuudesta vaarin kun hänen vanhempi tuttavansa oli kertonut lähtevänsä perheensä kanssa juhannukseksi etelään ja mökki oli tyhjillään. Kertoipa vielä ettei siellä hyvin paljon tullut enää käytyä muutenkaan. Mökki kun oli varsin askeettinen eivätkä perheen jo maailmalle muuttaneet lapset halunneet viettää siellä aikaansa. Vähän poispilattuja niistä oli tullut. Kiinnostaisikos miestä viettää juhannus mökillä? Hintaan 0 mk 0 p?

Muuan mies oli todennut tarjoukseen niin kuin savolainen vihillä eli no jumalauta. Ongelmana oli vain se, että eihän miehellä ollut minkäänlaista autoa kun ei yksinäinen mies sellaista Helsingissä tarvinnut mutta tuttava tarjosi hänelle lainaksi perheen kakkosauton eli vanhan mutta kunnossapidetyn Volvo 66:n. Muuan mies läksi ajamaan aikaisin juhannusaattona. Mökki sijaitsi järvi-Suomessa ja sinne oli muutaman tunnin ajomatka. Perillä odotti vene ja sen vieressä yhteinen venevaja jossa oli lukon takana perämoottori. Ikivanha viisiheppainen Terhi. Ei se venettä kovin suurella vauhdilla liikuttaisi mutta eipähän saareenkaan ollut matkaa kuin sata metriä. Ja ei rosvotkaan tuollaisesta vanhasta moottorista olleet kiinnostuneet. Saiko tuota kenellekään myytyäkään?

Muuan mies lastasi veneen täyteen ja asetti perämoottorin paikalleen. Vanha uskollinen käynnistyi muutamalla nykäisyllä ja mies otti kurssin kohti saarta. Saavuttuaan saaren rantaan hän veti veneen rantaan ja katseli mökkiä. Vanha lautamökki. Pieni tupapuoli jossa oli kamiina, kaksipisteinen kaasuliesi, kaasujääkaappi, pieni pöytä sekä kaksikerroksinen makuulaveri. Lisäksi pieni, kahden ja puolen perseen sauna sekä liiteri ja huussi hieman sivummalla. Ei minkäänlaista sähköä.

Täydellinen.

Muuan mies kävi ensi töikseen laittamassa kaasujääkaapin päälle. Sitten hän kuskasi veneessä olevat tavarat sisälle. Vähäinen tuoretavara jääkaappiin ja muu sai jäädä hyllylle. Seuraavaksi oli aika käydä liiterillä. Muuan mies teki ensiksi saunapuut ja sitten vielä satsin kamiinaa varten. Hän sytytti kamiinan ensiksi. Lämmön takia sitä ei oltaisi sinänsä tarvittu mutta mökillä ei oltu asusteltu muutamaan viikkoon ja kamiinan lämpö vei tietyn asumattomuuden nihkeyden pois. Seuraavaksi oli vuoro saunan. Sen verran luksusta mökillä oli että siellä oli käsipumppuinen kaivo. Muuan mies kävi ensimmäisenä täyttämässä saunan kiukaassa olevan kuumavesisäiliön ja sytytti sitten tulen. Niin kuin kamiinassakin hän poltti ensin hieman paperia nähdäkseen että hormi veti kunnolla.

Niin sauna kuin kamiinakin vetivät erinomaisesti joten mies täytti vielä tarvittavat vesiämpärit, istui sitten mökin pienelle kuistille, väänsi sätkän ja otti oluen. Oluet hän oli vienyt jäähtymään lähellä virtaavaan puroon. Tölkkiolutta. Kalliimpaa siihen maailman aikaan kuin pullo-olut mutta huomattavan paljon kätevämpää tällaisella reissulla. Sauna näytti olevan nopeasti lämpiävää mallia joten muuan mies alkoi valmistautua. Nyt ei olisi kiire. Kiire jäi sinne Helsinkiin. Ensiksi täytyi tietysti laittaa eväs lämpiämään. HK Blöö kiuaspussiin, hieman olutta voiteluaineeksi ja sitten satsi kiuaskiville. Siihen aikaan HK:n sininen oli vielä makkaroitten aatelia.

Sauna oli sellainen harvalattiainen sauna joka antoi aivan taivaalliset löylyt. Muuan mies terästi löylyjä laittamalla löylykippoon olutta. Se antoi saunaan sellaisen mukavan viljan tuoksun. Löylysession jälkeen tietysti istumasessio mökin pienellä kuistilla. Uusi tölkki auki, sätkä huuleen ja katse tyynelle järvelle. Kuumavesisäiliössä oleva vesi alkoi kiehua joten mies tyhjäsi sitä valmiiksi ämpäriin ja lisäsi vettä. Niinhän ne kiukaassa olevat säiliöt tuppasivat aina tehdä. Vaativat oman huolenpitonsa.

Tyynellä järvellä uiskenteli sorsia räpättäen keskenään kuka mitäkin ja lokit antoivat oman lisänsä rauhalliseen juhannuskonserttoon. Muuan mies pani merkille että muutamilla heinäsorsauroksilla oli menossa tilanne josta ei rauhallisella vaakkumalla selvitty. Kaksi heinäriä lensi kolmannen perässä räpättäen niin perkeleesti. Mies ei oikein hahmottanut sorsien kieltä mutta päätteli takaa-ajajien toteavan suurin piirtein:

- Maltahan perkeleen vääkkä kun saadaan sut kiinni niin me revitään sulta joka ainoa perssulka irti!

Sorsat katosivat edessä olevan niemen taakse ja muuan mies ihmetteli että mistähän niille moiset ränävälit oli oikein tulleet. Joitain reviirikiistoja varmaankin. Mies tuumasi että eihän se sorsien asia hänen tuumailullaan sen valmiimmaksi tule ja keskittyi omaan asiaansa.

Lenkkiä.

Mies otti kiuaspussin kiukaan päältä, istui saunan minimaalisen pieneen pukuhuoneeseen, laittoi sinappia HK Blööhön, haukkasi, otti hörpyn olutta ja nautti elämästään. Tällä reissulla ei grillailtu. Grillailu oli ohjelmanumero mutta tämä oli yksinäisen miehen reissu. Tänään syötiin saunalenkki ja huomenna keiteltäisiin soppaa jossa oli makaroonia ja säilykelihaa. Tavallinen kaupan säilyke oli muuttumassa huomattavan huonoksi mutta miehellä olikin mukana eräältä laivareissulta ostettua brasilialaista Corned Beef-säilykettä. Siitä sai aikaiseksi maittavan evään ja höysteeksi olisi Ylhäisten näkkileipää ja sen päälle Koskenlaskijaa sekä hyvää pötkömeetvurstia. Sitähän näkkärievästä saattoi pistellä vielä tänäkin iltana jos hiuko uudelleen yllättäisi.

Mies pani merkille, että ilmanala oli muuttumassa. Päivä oli ollut helteinen, hautova ja ukkosta enteilevä. Kuin lehmä olisi hönkinyt päin naamaa. Ukkosta enteilivät myös lännen suunnasta tulevat synkät pilvet. Mies söi makkaran loppuun, poltti sätkän ja totesi että antaa tulla lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Seuraavan löylysession aikana ukkonen tulikin sitten saaren päälle. Mies katseli järvenselällä rätiseviä salamoita ja tuumi itsekseen että tämä oli juuri oikea paikka nauttia tällaisista luonnonvoimista. Ukkonen ei hajoittaisi mökillä ensimmäistäkään sähkövehjettä koska niitä ei täällä ollut. Pesua edeltävän taukonsa hän piti mökin pieneen pukuhuoneen puolella sillä tuuli löi veden kuistille. Tauolle hän oli hakenut piippunsa jota poltteli harvoin. Nyt oli kumminkin sen aika. Mies latasi piippunsa, sytytti ja katseli luonnonvoimien myllerrystä mukavan katon suojassa.

Samalla kun mies pesi saunassa itsensä alkoi ukkonen tyyntyä. Mies siirtyi tuvan puolelle ja teki itselleen ykkösdrinksun eli Koskenkorvaa puolukkamehulla. Samalla hän oli laittanut pienen matkaradion päälle. Sieltä tuli Yleisradion ohjelmaa. Siihen aikaan sitä saattoi vielä kuunnellakin. Ideahan ei ollut kuunnella, vaan kuulla. Se oli siellä jossain taustalla. Niin kuin aikanaan pikkupoikana kun muuan mies oli mökillä vanhempiensa kanssa. Mies muisti kuinka aikanaan, vuonna 1976 oli kuunneltu se Lasse Virenin kultamitalijuoksu Montrealin viidellä tonnilla vähän samanlaisessa mökissä kuin tämä. Kuinka hienolta se silloin tuntuikaan.

Mies maisteli kossupuolukkayömyssyään ja tuumasi että on muuten homma aika kohdallaan. Piru vie kun tänne voisi jäädä lopun iäkseen. Mutta eihän se onnistuisi. Tämä juhannusviikonloppu olisi vain kaunis uni joka päättyisi silloin kuin mies palauttaisi laina-autonsa ja siirtyisi jatkamaan matkaansa HKL:n julkisilla kulkuneuvoilla. Sinne omaan kanahäkkiin jossa hän asusti. Kanahäkkiin, josta ei tuntunut olevan pois pääsyä. Mies totesi taas kertaalleen itselleen että ei hän oikeastaan Helsinkiä vihannut. Hän vain tiesi olevansa väärä mies väärässä paikassa ilman mahdollisuutta paeta pois. Mutta olihan sitä kaunista unta vielä jäljellä. Mies aukaisi makuupussinsa laverilla olevan patjan päälle. Sellainen halpa huoltoasemapussi mutta eihän kesällä muuta tarvinnutkaan.

Järven ääniä ja kaikkoavaa ukkosta kuunnellessa uni tuli nopeasti. Edessä olisi vielä pari kiireetöntä päivää.



Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille lukijoille.

58 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Ykä ja hyvää orastavaa juhannusta.
Tuommoinen saaressa sijaitseva vaatimaton lautamökki olisi nykyisinä hulluuden aikoina painonsa arvoinen kultaa.
Olihan se varmaan silloin 70-luvullakin, mutta tuskin kukaan silloin olisi uskonut,jos olis kerrottu minkälaisen mielettömyyden tyyssija maastamme tulisi vajaassa 50:ssä vuodessa.
T. Ymmi

Krypta kirjoitti...

Kiva tarina. Hyvää juhannusta sinulle ja perheelle.

Niemistö kirjoitti...

Ei tuollaista hienoa mökkitunnelmaa varmaan ymmärrä muut kuin alkuperäis Suomalaiset.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Olen suomalainen juntti!

Jorma Etto kirjoittaa runossaan Suomalainen: ”Suomalainen on sellainen, joka vastaa, kun ei kysytä, / kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään, / sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla, / ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen: - - Sellaisella suomalaisella on aina kaveri, / koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on suomalainen.”

Kirjailijan ”uskontunnustus” on aito. Hän on suomalainen ja hän kertoo sen rehellisesti. Siihen on hyvä samaistua. Niinpä minä samaistunkin. En osaa kysyä, enkä vastata, en puhua kauniisti, en viisaasti vaieta. Eksyn kun pitäisi osata neuvoa muita. Ajatukseni katkeaa, mutta puheeni ei. Minulla on onneksi kaveri ja sen nimi on Kaveri (Helkama Mopo!), siksi se onkin hyvä kaveri. Olen usein väärässä paikassa väärään aikaan, istun A-paikalla, vaikka kuulun B-luokkaan. Olen suomalainen juntti.

Kaikeksi onneksi ei tarvitse olla yksin. Meitä on monia resupekkoja, lökäpöksyjä ja millä nimillä meitä milloinkin haukutaan. Meidän elämäntapamme ovat boheemeja, kun ei kehdata ilkeämmin sanoa. Meidän näkemyksemme ovat säälittäviä, käyttäytymisemme barbaarista (varsinkin baarissa...!), meidän työmme on yksitoikkoista ja niin on kuulemma elämämmekin. Vieläpä meidän kurjien junttien kristillisyyskin on viheliäistä. Olemme onnetonta sakkia, me suomalaiset juntit.

Ihanaa kuitenkin: Meillä on valistajia, tiennäyttäjiä, opastajia aina julkisen sanan palstaa myöten. Meitä sivistyneempi luokka, se A-luokka, on kaikkitietävässä viisaudessaan ja suuressa kärsivällisyydessään kulkemassa edellämme. Se luokka osaa ja tietää. Ikävä vain, että se joutuu häpeämään meitä juntteja. Harras pyyntömme onkin, että se ei menettäisi uskoaan meidän edistymiseemme. Kun sen luokan edustajat ovat ah, niin erinomaisia airueita, joita myös jupeiksi kutsutaan, on tietysti suuri vaara olemassa, että he jättävät meidät juntit omiin muhiimme myörimään. Sekös vasta menetys olisi...?

Miten osuvasti sana sanookaan: ”Parempi päivä junttina kuin tuhat juppina”!

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Hyvää juhannusta Perskeleen perheelle. Minulla on itselläni kesämökki jossa ei ole kuin yksi huone, keskellä kamiina, seinällä kaasuhella ja monitoimi kylmäboxi joka toimii 12V, imatranvoimalla ja kaasulla. Tarvittaessa on lämmintä, jos pimeällä tarvitsee valoa virittää hasakin. Tottapuhuen jos joutuisin viettämään aikaa laatumedioiden esittelemissä kesähuviloissa rakentaisin äkkiä pusikkoon laavun. Ruoka pitää olla hyvää ja tiskin vähäistä. Vielä kun tuo rokka olisi kotona tehtyä, pohjaliemi keitetty savustetuista luista ja eväänä sianpotkat. Syönnin jälkeen kääntää kylkeä, päräyttää kunnon paukut Rinteen hallitukselle ilmaston muutoksesta. Herää aamuyöstä keventelee pohjavesiä pistää sätkän tai piipullisen palamaan ja kuuntelee heräävän luonnon ääniä ja on onnellinen. Nykäisee vielä pienet unet ja herättyään keittää sumpit ja liipaisee sellaisen voikkarin huuleen että kaikki hallituksen naisministerit ja naismaiset ministerit pahoittavat mielensä. Aamupuurossa on pikkupojan nyrkin kokoinen voisilmä jotta hämäränäkö säilyy. Kaikki kun eivät ole kuin pikku Greta joka pärjää pimeässä infrapunanäön kanssa. No tuossa on meikäläisen tämmöisen dinosaurusten ajassa elävän käsitystä onnellisuudesta.

Olavi Koskela kirjoitti...

Jou, semmostahan se: "Elämä on jatkuvaa rajua pyrkimystä olla sitä mitä emme ole ja tehdä sitä mitä emme osaa" (William Hazlitt) Joskus siitä täytyy repäistä itsensä irti, vaikka vain hetkeksi. Oikein hyvää jussia Ykälle.

Anonyymi kirjoitti...

Mukava juhannustarina, oikea idylli.

Ensikatsomisella näytti kuvassa olevan perikunnan mökki mutta tarkemmin katsoessa akkunat on liian suuret.

Perikunnan mökillä olen jonkun kesän asunut. Terhi vei ja toi - kunhan sen huolsi oikein. Haitekkia, kaasujääkaappia, ei ollut. Oli maakuoppa ja kannellinen ämpäri. Kalaa tuli järvestä, kauppaan 8 minuuttia rantaan ja 3 minuuttia kävelyä rannasta. Kaupalta voi soittaa puhelimella, jos tarvis - ja sinne voi jättää soittopyynnön.

Oli ne kesiä, kuikan huuto elokuussa yön pimeydessä ja lokkien meteli juhannuksen aikaan...

Hyvää juhannusta Ykälle ja muillekin Voiman pimeälle puolelle.

Pyssymies

Tuumailija kirjoitti...

Kerrassaan mukava tarina. Rauhallinen ja kiireetön tunnelma.

Minäkin tykkään kovasti mökillä olosta. Myönnän tosin, että olen liian mukavuudenhaluinen ja kaipaan sähköjä. Sähköttömällä mökillä saattaisin ehkä pari yötä viettää rentoutumassa, mutta luulisin että viimeistään viikossa alkaisin kaivata moderniutta. Mutta kiukaan suhteen olen ehdoton; sen pitää olla puulämmitteinen. Sähkösaunat ovat kerettiläisten keksintö.

Anonyymi kirjoitti...

Jatkossa sitä mennäänkin taas (tai oikeammin vasta maanantaista) kohti lisääntyvää pimeyttä.

Niemistölle sen verran, että siinä kun muut kansat ja niiden ihmiset ovat tulleet tutuiksi niin meidän suomalaisten lisäksi venäläiset vielä arvostavat tuollaista perinteistä mökkeilyä omilla lauta-datshoillaan. Kas kun ei sielläkään kaikki ole oligarkkeja.

Hyvää keskikesän juhlaa ja olkaapa hukkumatta siellä!


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ymmille, Kryptalle, Niemistölle, Terho Hämeenkorvelle, Patelle Pankavaarasta, Olavi Koskelalle, Pyssymiehelle, Tuumailijalle ja Taisteluvälineupseerille.

Ymmi: Noita mökkejähän on vielä paljonkin mutta ne eivät ole sillä lailla esillä kun ei niitä juuri vuokrailla eikä niitä taida olla paljon myynnissäkään. Ne ovat juuri niitä perikuntamökkejä. Itse olisin kyllä onnellinen jos omistaisin sellaisen.

Krypta: Kiitokset ja oikein hyvää juhannusta teillekin.

Niemistö & Tvälups: Tommonen rantamökkeily on varmasti varsin suomalainen ilmiö mutta käsittääkseni mökkeilyä on toki muuallakin. Korjatkaa, jos olen väärässä mutta miellän että esmes Amerikoissa on paljon tommosta hunting cabin-systeemiä. Mitenkä lie tilanne Ruotsissa? Norjalaisillahan on sitten niitä tunturimökkejä mutta siellähän ei ole saunoja. Hukkumisesta puheenollen voi ilolla todeta että nykyisin hukutaan vähemmän kuin joskus 1970-luvulla. Ihmiset ovat oppineet pitämään liivejä päällä ja kai se törpöttely ja veneily osataan pitää nykyisin paremmin erossa toisistaan.

Terho: Jaan ajatuksesi ja pidän omalta osaltani yllä meidän junttien häpeämätöntä virtuaalista Veijo Esson baaria.

Pate: Kuulostaa erinomaiselta.

Olavi: Oikein hyvää jussia sinullekin.

Pyssymies: Hyvältä kuulostaa tuokin. Oikein mukavaa juhannusta sinullekin.

Tuumailja: Varsin monessa lautamökissäkin on jonkun sortin sähköt ja helpottaahan se monilla tavoin olemista. Mutta ne eivät ole sellaisia nykyajan ”mökkejä” ts. hirsikartanoita joissa on noin hehtaarin kokoinen nurmikko ympärillä. Semmoliset tietysti soveltuu lapsiperheille hyvin, on tilaa pelailla kaikenlaista. Itse tykkään luonnontilaisesta ja kivisestä tontista.

KKi kirjoitti...

Niinpä, oikea mökki on oikea mökki...

Meillä jää Juhannus vähemmälle. Viikko vielä logistiikan ihmeellisessä maailmassa ja sitten lomille.

Vaan rauhaisaa Juhannusta sinne Pinnanmaan sydänmaille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi ja oikein rauhaisaa juhannusta täältä Pinnanmaan sydänmailta. Ja oikein mukavia lomia.

SuiGeneris kirjoitti...

Kiitoksia tarinasta, tuli mieleen omat lautamökkikokemukset samoilta ajoilta. Hyvää ja rauhallista juhannusta sinulle ja vaimollesi täältä Espoosta

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää ja kaunista Juhannusta

sinulle sinne synnyinmaahani täältä länsirannikon saarelta. Mökissä asun ihan jatkuvasti, tosin kaikkine mukavuuksineen (on täällä kamiinakin ja ulkoveski). Olen kuin herran kukkarossa enkä muuta pois täältä muuten kuin että sitten kantavat pois kuka tai ketkä lienevätkin.

//Eija

Becker kirjoitti...

Kyllä ruotsalailla mökkejä on, muttei siinä määrin kuin suomalaisilla. Eikä saunoja. Eikä saunan jälkeistä HK Blöötä tai kaljaa röökin kera. Niillä on mökin edessä pitkä pöytä jossa on sitten porukkaa mölyämässä Ruotsissa kun ollaan. Sitäpaitsi mökkeily vaatii vähän kädentaitoja mikä näiltä nuoremman polven svennuilta puuttuu. Olletenkin kun maahan työntyy porukkaa joka ei ymmärrä muuta asumismuotoa kuin moskeijan lähistöllä olevat betonikuutiot, niin mökkien merkitys vähenee entisestään. Mökille kun tuo imaamin kutsuhuuto ei oikein kuulu. Eikä niillä ole parvekkeita mistä perheen kunniaa loukanneen tyttären voi heittää pihalle.

Tuo Ykän tunnelmoima saunominen on sitä parasta mitä yksin voi tehdä. Sääliksi käy näitä oligarkkeja jotka tarvitsee lomailuun oman jetin tai satametrisen huvijahdin. Tuolla pilvenreunalla kun ollaan niin taitaa eräillä olla jutut aika vähissä kun vertaillan maallisten nautintojen hintalaatusuhdetta.

Ykälle ja Ylvalle sekä blogin kommentoijille oikein rauhallista juhannusta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys SuiGenerikselle, Eijalle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

SuiGeneris: Kiitokset sinullekin ja oikein mukavaa juhannusta.

Eija: Kiitokset ja hyvää juhannusta sinne saareen.

Becker: Eikös niitten ruotsalaisten perinteisiin kuulu myös pistellä poskeen sitä hapansilakkaa? Ja tuo oligarkkivertas oli kyllä osuva. Oikein mukavaa juhannusta sinullekin.

Becker kirjoitti...

Hapansilakka on svennujen ihan oma "herkku." Sehän on ikivanha tapa säilöä kalaa pitkille merimatkoille. Se voidaan nauttia ohuen näkkileivän päällä maustettuna eri sipulilajeilla purjolla ihan miten halutaan. Ja kyytipojaksi snapsi. Tämäkin tyypillistä ruotsalaista. Snapsia ei voida ottaa ilman hyvää tekosyytä, eli hapansilakkaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. En ole maistanut kyseistä tuotetta mutta olen nähnyt muutaman kyseisen videon youtubesta ja niitten videoitten yökkimisreaktioista päättelen että se tarvittava snapsi on oltava melko tukevaa.

kertsu59 kirjoitti...

Täällä maalla menee juhannus vanhaan totuttuun tapaan. Ensin ollaan rannassa paistamassa muuripohjalettuja kylätoimikunnan hyväksi. Sitten kotiin ja saunanlämmitykseen ulkosauna puulämmitteinen kiuas tottakai.Ja sitten grillataan ja syödään koko perhe taitaa olla paikalla joten mikäs sen mukavampaa. Lapset telmivät pihalla sitä on niin mukavaa katsella. Hyvää Juhannusta Ykä ja kaikki lukijat!

Joppos123 kirjoitti...

Kyllähän noi vanhat mökit ovat tunnelmaltaan aivan mahtavia. Joskus tulee Lomarenkaan kautta vuokrattua mökki ja en todellakaan halua mitään luksusta.
Kunhan vieressä on kalaisa järvi niin se riittää.
Aikoinaan kun olin vielä "Pirunsaarella" (Santahamina) duunissa niin liitolla oli pieni kalastajamökki Vallisaaressa.
Pää kumarassa piti mennä sisään jopa tämmöinen kanantaluttaja.
Tupa, kaksi makuuhuonetta joissa kerrossängyt, vanha VR:n kamiina, kaasulla toimiva jääkaappin ja sauna.
Nelijöitä vissiin sellaiset 30.
Aivan mahtava mesta. Puut piti soutaa sandiksesta kuten makea vesi.
Yksi kesä tuli käytyä sieltä käsin töissä, soutuveneellä.
Kalaa tuli sopivasti ja siihen aikaan ei ollut varaa autoon niin bussilla Laajasaloon hakemaan tykötarpeita.
Mielestäni mökkeilyn ei tartte olla mitään sadomasokismia mutta jotenkin vaan itse tykkään vähän alkeellisemmasta touhusta.
Ensi sunnuntaina Volvon nokka osoittaa kohti Pelloa, lohensoutuun.
Kaverilta sain taas mökin lainaksi. Siellä on kyllä kaikki mukavuudet, sisävessasta lähtien.
Tuo lohi on vähän sellainen kala, että sitä kandee pyytää vaikka ei saisikaan.
Lohilaskurin mukaan nousu on ollut aika nihkeää, viime kesä vissiin vaikuttaa kuten poronlihan saantiin.
Suunnitelma kaverin kanssa on se, että 3 vuorokautta kalastetaan suurinpiirtein samoilla silmillä. Sitten laitetaan vavat kasaan ja ryypätään 2 vuorokautta, nukutaan yksi vuorokausi ja ajellaan kotia.
Vesillä ei pisaraakaan viinaa.
Aika arvaamattomia noi Torniojoen vedet.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Lueskelin illalla paria juttua joista Yrjöperskeleellä on varmasti enemmän kosketuspintaa. Alan uskoa edesmenneen naapurin rouvan joka oli 40 vuotta kansankynttilän sivukouluilla teoriaan ensimmäisistä kunnallisenpäivähoidon ja peruskoulun pilaamista vanhemmista. Krista Kososta en ole tähänkään päivään asti pitänyt ihan täysillä käyvänä. Mutta hän oli huolestunut 3 vuotiaan pikkuneidin prinsessa leikeistä ja meni vielä kysymään oikeusministeriön tasa-arvoasiantuntijalta neuvoja. Miksei lasten anneta olla lapsia. Tänäpäivänä jos kiskaisisin 50 vuoden takaa päällikkö roikkuvan rään sulkapäähineen ja laittaisin kuvan nettiin niin oventakana olisi kaikki päivystävät jänkhäsomalit Helsingistä ja tutkintapyyntö alkuperäiskansoihin kohdistuvasta vihateosta. Toinen maalla kasvaneena sai tukehtumaan nauruun ja miettimään ihan aikuisten oikeasti mitä kaikkia 36 sukupuolta edustavien virkahenkilöiden yläpäässä liikkui oli tämä kun ori Usvainen tömisytti tannerta ja kaatoi aitaa. Eläinsuojeluvalvoja vaatii tallia laittamaan hakaan varoituskyltin että täällä tehdään pikku hepoja ja tämä ei sovi kaikille katsojille. Vielä järjettömämpää oli se että tapahtuneesta on tehty poliisille tutkintapyyntö. Hakeeko konstaapelit mondeolla ensiksi survottuaan kaakit takapenkille laitokselle. Kuka tekee asianosaisia kuultuaan kuulustelupöytäkirjan ja oliko aktiin molempien syostumus vai oliko tuommoinen meetoo tapaus vai siveetön käytös haassa. Anna mun kaikki kestää, vai onko lämpö sulattunut asianomaisten virkahenkilöiden lantuista sen vähäisenkin mitä järjeksi kutsutaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kertsu59:lle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

kertsu59: Kuulostaa perinteiseltä ja viisaushan on että jos se toimii, niin älä räplää. Oikein hyvää juhannusta sinullekin.

Joppos123: Lomarenkaalta tulee vuokrattua itsekin ja sellaisia perinteisiä mökkejä siellä on aika harvassa. Sekä tuo Vallisaaren mökki että tuleva Pellon reissu kuulostaa mainiolta. Hyvää jussia sinullekin.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Joskus tuli savusaunan lämmityksen loppuvaiheessa kaivettua halstari ja muikut siihen. Ei muuta kuin suurella nautinnolla ääntä kohti. Pikku vinkki kun niitä ahvenia tulee savustettua eikä jaksa kaikkia syödä kerrallaan niin rapsii lihat irti ja maustaa oman maun mukaan tehden niistä tahnaa jota voi käyttää leivän täytteenä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate. Meni näemmä kommentit vähän ristiin. Tuo mitä kerroit on todellakin ”normaalia” ajankuvaamme ja kyseinen - jopa roolimallina pidetty - Kosonen on oikeasti huolissaan siitä että hänen kolmivuotias tyttärensä käyttäytyy niin kuin normaali kolmevuotias tyttö käyttäytyy.

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/780127-krista-kososen-tytolle-tuli-prinsessavaihe-hs-nayttelija-pyysi-apua-ministerion

Ja kiitos vinkistä.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Muistan kun nyt jo kolmissakymmenissä olevan velipojan kummitytölle oliko neljä vai viisi piti lähteä joulun alla hipihipi vauhtia ostamaan lahjaksi ohjeiden mukaan prisessavarusteet. No sitten kun rinsessat kasvavat tulevat heppatytöt. Sitten ei mene kauankaan kun alkaa jokaisen isän painajaiset eli poikaystävät, mopon pärinä käy pihassa. Mutta juttu on niin että jos lapselle ei osteta leikkikaluja ja lapsi haluaa leikkiä se tekee ne itse ja siinä on vain lapsen mielikuvitus rajana. Kun ei ole ostettu leikkipyssyjä niin toisenmaailmansodan historia teos kouraan ja lautataapelille. Niillä näemmä leikki myös seuraava sukupolvi, puupyssyjen teossa oli myös mukana sukulaisukot pikkuhiivoissa, veteraanit sitten vähän maistelleina arvioivat aina lopputuloksia. Kumma miten tytöillä vaikka kuinka oltaisiin edistyksellisiä kulttuurimarxisteja tulee nämä kotileikit, prinsessaleikit ja muut. Se on jonkilaista vissiin sisäänrakennettua kasvamista aikuiseksi. Tuskimpa pikkutytöt yhtävähän kuin pojatkaan haluavat aikuisia neuvomaan leikeissään.

Becker kirjoitti...

Tällaisten K Kososten ei pitäisi saada lapsia ollenkaan. He ovat kelvottomia vanhempia. Kunn kotona roolit sotketaan sotketaan myös identiteetti. Ja lopputuloksena on sitten sekopäisiä "ruotsalaisia."

Naapurin rouva tuli meidän tontilla piipahtamaan ja perässä taapersi vain vaipat jalassaan perheen nuorin. Jässikkä ei edes osannut puhua vielä, mutta nähdessään tallin lattialla pukeilla olevan V-8:n, osoitti sitä sormellaan ja sanoi: "Brumm."
Näytin taaperoa sormellani ja sanoin "En pojke." Rouva oli samaa mieltä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta ja Beckerille & kiitos kommenteistanne. Kyseinen tapaus kuvaa hyvin aikaamme. Ihminen on huolissaan siitä että hänen lapsensa on normaali ja asiasta tehdään vielä uutinen.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo ruotsalaismökkien saunattomuus, josta Becker kirjoitti, näyttäytyy Suomessakin.

Nimittäin Nylpyrän Päällystöyhdistyksellä on kesämökki Syndalenin ampuma-alueen eteläosassa niemessä meren rannalla.

Ensimmäinen sauna sen yhteyteen rakennettiin vasta 1996 (SIC) OU pk 52:n valmistuttua ja palvelukseenastuttua upouusina vänrikkeinä ko joukko-osastossa.
PK52 oli ensimmäinen peruskurssi jolta pakkomäärättiin opistoupseereiden palveluspaikaksi tuo p-läpi. Kas kun kyseinen joukko-osasto ei kykene itse tuottamaan niitä halukkaita ruotsinkielisiä sotilasuralle. Siksi hiiteen kapiaisten oikeus äidinkieleensä: menette ja opettelette ruotsinkielen koska tuleva joukko-osastonne on ruotsinkielinen!

Ei nuo keltiäiset (paikallisten "hellittelynimitys") olleet saunaa edes kaivanneet?! mikä taas meille suomenkielisille on pakollinen pahe ja mökki ilman saunaa on pikemminkin vankila.

Lautaparakkimökki sähköillä. Erilliset ulkogrillit ja ruokien säilytyssammiot pihallaan (maahan haudattu maitotonkka). Ulkohuussi, liiteri ja sitten se erinomainen hirsinen rantasauna laitureineen. Kyseisellä mökillä tuli vietettyä monta lomaviikkoa ja vapaata viikonloppua.
Ampuma-alueelle pääsi ampumaan kellon ympäri ja haluamallaan kalustolla: esimerkiksi taisteluhaudan vyörytys käkr+ihap:ein heiteltynä ja kp/rk:lla kovilla ampuen on ihan toista kuin asian koulutus antaa kuvan...
Soutuvenhe kuuluu varustukseen ja kalaa sai merestä verkoilla (kampelaa ja meriahvenia) tai ostettua naapurin ammattikalastajalta (lohta ja silakkaa). Tontilla kasvaa ruohosipulia ja muitakin maustamiseen sopuisia yrttejä. Paratiisi ihan parhaasta päästä.

Joppos123:n mainitsema Vallisaari tuli myöskin erittäin tutuksi.
Siellä kun sijaitsi hallinnoimani räjähdevarasto ja SlRR Erämiesten metsästysalueet käsittivät mm Valli- ja Kuningassaaret (teeriä Helsingissä? Kyllä!). Vallisaaressa maanmainio seuran "metäsästysmaja" eli kivitalon puolikas (2H+K+sauna) sekä Kukisalmen rannalla sijainnut suurikokoinen rantasauna...
Jälkimmäinen on ilmeisesti purettu?! Kun saaret avattiin iljettäville siviileille niin päätin etten käy siellä enää koskaan sillä tahdon muistaa ne sellaisina kuin itse sain niistä nauttia, en massaturismin kertakäyttökohteina.

Olipa kerran Ylämyllyllä sijainnut Pohjois-Karjalan Patteristo ja sen päällystöyhdistyksen sauna Leinosen rannalla... Kuten myös Pohjois-Karjalan Prikaatin vastaava kesämökki saunoineen saaressa Höytiäisellä... Olipa kerran mutta eipä ole enää.

Näitä kantahenkilökunnan virkistäytymispaikkoja on jäänyt ikävä; joukko-osastojen lakkauttamiset sekä Senaattikiinteistön ryöstövuokrat ovat hävittäneet näistä pääosan mikä on synti ja häpeä senkin suhteen etteivät uudet sotilaanalut pääse niistä enää nauttimaan sekä arvostamaan sitä peruskarua kapiaisen lomanviettotapaa mistä me aiemmat sotilaat ammensimme virkistäytymistämme.


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri ja kiitokset hienoista jaetuista muistoista. Nythän muuten sotavaltiolla olisi meininki irroittautua Senaattikiinteistöistä ja perustaa oma Puolustuskiinteistöt.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Tväl ups samaa mieltä. Syndalenissa ei osata edes hoitaa saunaa, sain sieltä haisevasta saunasta sieni-ihottuman jonka hoidossa meni vuosi. Alapäässä kirveli niin että luulin saaneeni veneerisen taudin, urologi sanoi jotenkin arkisesti sienihän se vain on. Vuoden piti kerta viikkoon syödä ison pavun kokoinen pilleri.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate. Nimenomaan yleisessä käytössä olevat saunat tulisi tietysti siivota säännöllisesti. Nuo kaikenlaiset ihoinfektiot ovat käsittääkseni aina häijyjä ja vaikeasti parannettavia.

Joppos123 kirjoitti...

Tvällärille.
Onhan noita virkistysalueita vielä kuten Siniset aallot Taipalsaaressa ja meillä sulkahatuilla liiton mökit Konttaisenrannassa Rukalla.
Ryssähän yritti ostaa tuon Siniset aallot hässäkän mutta siinä vaiheessa tuli kerrankin kuunneltua sotavaltion mielipidettä.
Maasotakoulun tärkein harjoitusalue on siinä ihan vieressä.

Anonyymi kirjoitti...

Liittojen lomakylät erikseen. Tunnelma ei ole sama kuin näillä entisillä erillismökeillä.
Löytyyhän niitä kaupunkiasuntojakin mm Helsingistä liiton kautta lomakohteeksi. Tack ej.

Syndalenin ampuma-alueen rantasauna on sellainen kolhoosikohde ettei ihme, että sieltä on tarttunut visvasyylä persauksiin. Kun ao varuskunnassa ei ole saunomiskulttuuria niin sitä ei ole. Eihän siellä ollut varusmiehillä viikkosaunaakaan ennen vuotta 1996! Sellainen uutuus sitten laitettiin viikko-ohjelmiin vaikka vastustus uudistuksen suhteen olikin voimakasta.


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Persviikin silloisilla Päällystö- tai upseerikerhoilla ei ollut edes saunaosastoja!
Eikä varuskunnassa vietetty siten saunailtojakaan.
Ai miten niin eri kulttuuri?
Kai saunominen koettiin sitten junttiudeksi ja aito keltiäinen ei peseydy...
Meinaan kun niin itäisella Uudellamaalla kuin Pohjanmaan ruotsalaisseuduilla sauna on arvossaan.


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

btw tällaisille metsien miehille suositeltava tv-sarja:
https://areena.yle.fi/1-4149341

Monsen on kova ukko! eikä tuon juontajattaren (Anne Rimmen) katsominenkaan pahaa tee..


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne. Kun itse on kotoisin sauna-Suomesta niin toi Syndalenin juttu kummastuttaa. No, eivät vaan varmaan ole tottuneet. Tuli mieleen että rajavartiolaitoksen kavereilla on ampuma-alue Jukajärvellä suht hulppeissa maisemissa. Veikkaisin, että sieltä saattaisi löytyä vetokelpoinen sauna ja systeemit.

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä jussin jatkoja vaan kaikille, täällä lahden eteläpuolella aletaan valmistautumaan sen "Võidupüha"-päivän juhlintaan. Kovaa juhlimista kun pitää ensin kärsiä suomalainen juhannus ja sen jälkeen vielä se virolainen! Autoon ei ainakaan tarvitse lähipäivinä koskea ja kannattaa vältellä vesialueita, mutta joo koitetaan pitää kohtuus kaikessa. Jopa ryyppäämisessä :).

OT:nä muutamia videopätkiä maailmalta:

"Jaappanin pojjaat" vauhdissa 40-luvulla. Onhan noi kirsikankukat ihan kauniin värisiä ja erään taistelulaivan vesillelaskussa on nähdä se krysanteemikukka-tunnus noin keisarillisen perheen kunniaksi. Pätkän lopussa lienee kuvausta kun britit antautuivat Singaporessa japanilaisille, jota Winston Churchill piti eräänä suurimpana häpeäpilkkuna brittiläisen imperiumin historiassa. Edes sakut eivät pystyneet valloittamaan engelsmanneja, mutta japseilta onnistui vallata heidän suurin laivastotukikohta Aasiassa.

Amiraali Yamamoto taisi todeta Pearl Harbourin hyökkäyksen jälkeen, kun hän kysyi upseereiltaan, jotta tuhottiinko näistä jotakin:

a.) USA:n lentotukialukset
b.) laivaston polttoainesäiliöt
c.) sukellusveneiden huolto/korjaustelakat

saadessaan kieltävän vastauksen e.m. kohtiin, hän totesi jotensakin näin "herätimme uinuvan jättiläisen"...

Sarjassamme suomalaista huumoria, jo edesmennyt Esko Nikkari näyttelee humalaista kuulusteltavaa Pohjanmaa-leffassa, heh lieneekö oikeasti ollut kännissä? Pistoolin osto- ja aseenkantoluvissa oli jotain pientä epäselvyyttä, niiden hankkiminen taisikin olla hieman kimuranttia. Ja toi Kauhavan kunnanlogo onkin paljonpuhuva!

TIVOLI!, heh joo "eikö edes kaksi maailmansotaa opeta sakuja tavoille & nyt pidetään skandinaavinen ilta", hyviä repliikkejä Nikkarilta kuten noi tylyhköt ilmaisut ravintelin paikallisasiakkaista "s**tana ja idiootit". Kaljaa pöytään! Sitä en tiedä olisiko viesti mennyt paremmin perille jos Nikkari olisi karjaissut "Halt das Maul Idioten", mutta se ei tainnut kuulua käsikirjoitukseen.

Lentsu-leffan kuorma-autoepisodi, jossa Eskolla palaa hihat liikkuvaan poliisiin. "Ruttotulot" olivat yrittäjällä ainakin kohdillansa! Erästä kommentoijaa siteeratakseni "Nikkaria olisi pitänyt käyttää Volvon rekkamainoksissa. :)"

Kummeli kultakuume elokuvan natsi-kohtaus jossa Vesa Vierikko vastaa puhelimeen "Göringeillä, Hermann puhelimessa", hakaristikin on sopivasti väärinpäin ja taustalta kuuluu Aatun puhetta. Ekan kerran kun näin tämän pätkän niin suupielet menivät väkisinkin kohti korvia!

Niin, ja mainitaanhan tuossa melkein kaikki Keski-Euroopan mäkiviikon kisapaikat, vain Innsbruck puuttuu! Siteeraan jälleen erästä kommentoijaa "Leffaa käsikirjoittaessa on ilmeisesti katsottu sivusilmällä myös saksalaista futista ja hydrauliikkafilmejä kun hahmoina on 1kpl jalkapallonpelaajia ja yksi pornotähti :D (Rummenigge + North)".



- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Entisillä merivartioasemilla kuten myös maarajan vartioasemilla oli komeat saunat, joten luonnollisesti Jukajärvellä sekä Hiienvaaran ampuma-alueilla sellaiset löytyvät myöskin.

Asemaverkkoa kun on supistettu merkittävästi, kiitos Senaatin, ja tilalle pykätty sellaisia kelluvia pömpeleitä joissa saunatkin ovat kokoa kompakti...

Eräs hienoimpia RVL:n sauna-osastoja löytyi Suomenlahden merivartiostosta, jonka entiseen johtokeskukseen Katajanokalle tehtiin edustussauna 2000-luvun alkuvuosina (Senaatti oli varmasti riemuissaan!). Muutoin ko vartioston edustustilaisuudet pidettiin valtioneuvoston tiloissa Moisniemessä, jossa onkin sitten saunat sekä rantamajat sen mukaisesti...

Lieksan Timitrasta löytyy sitten sellainen savusauna josta Moisniemessäkin voidaan vain haaveilla!


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Kiitos linkeistä. Tuo Japanihan oli Yhdysvaltain kauppasaarron takia (johon se tietysti osittain oli itse syyllinen) oikeastaan pakotettu hyökkäämään. Ja se hyökkäyshän samalla ratkaisi koko kakkosrähinän. Yhdysvaltain teollinen voima oli yksinkertaisesti niin ylivoimainen ja todellakin Pearl Harborin hyökkäyksessä ei noita Yamamoton tavoitteita saavutettu.

Tvälups: Kiitos lisäyksistä. Maailmassa on monta hienoa saunaa käymättä. Ja tottahan niin sotavaltion kuin RVL:n toimintoja on supistettava kun meillä suomalaisilla on koko maailma elätettävä ja vielä ilmasto ihan yksin pelastettavana.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Pitäsikö RVL osittain ulkoistaa intialaisille tai pakeille. Torniojoen sillalle Haaparannan ja Tornion väliin kukonheltta tai turbaani jannut esittämään sulkeisia joissa jalkakin nousee korkeammalla kuin Moulin Rougen tanssitytöillä. Päälle ruma irvistys niin ylimääräiset tulijat palaa takaisin Rinkebyyhyn tai Jarvaan ehkä säikyimmät Malmöön.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Yamamoto itse arvio että USA:lta menee 2 vuotta saada armeija, laivasto ja ilmavoimat sekä teollisuus täyteen iskuun missä hän oli jälkeenpäin arvioituna aika oikeassa. Pitää muistaa että amiraali itse oli nuorena upseerina USA:ssa ja loi arvionsa omien kokemusten pohjalta. Japanilaiset olivat sen verran ovelia että Kiotosta tuli kaikessa hiljaisuudessa toinen keskus Tokion ohella. Syynä ratkaisuun oli se että Roosevelt oli joskus käynyt kaupungissa ja ihastunut siihen joten arvelivat että se ei ole muuttumassa tuhka- ja sorakasaksi. Japanilaiset pitivät sukellusveneillä yhteyksiä Saksaan ja hupsista tässä tuleekin pikkuinen Suomi kuvioihin kun Luftwaffe suunnitteli Junkers 390 ja vastaavilla koneilla ilmayhteyttä Nautsista Mantschuriaan. Japanilaiset taas eivät halunneet ärsyttää Stalinia sillä että Luftwaffen koneet olisivat lentäneet Nl:n ilmatilassa Japanin miehittämille alueille. USA:n sotahistoria noloin taistelu käytiin Aleuttien saaristossa kun koko arsenaalin voimalla hyökättiin autiolle tyhjälle saarelle tulivalmistelujen jälkeen ja tuli omia tappioita vaikkei siellä ollut ensimmäistäkään japanilaista.

Kevennystä youtubelta löytyy mm. piirretty Commando Duck missä Aku vyöryttää japanilaisen tukikohdan, private Snafu, Kippari Kallea sekä komentajaksi ylenneen muistaakseni purppurasydämmenkin saaneen John Fordin dokumentti elokuvat Midway ja USS Hornetin VT 8 torpedolentue joka tuhoutui täydellisesti. Lisäksi Liinahamarista rahdattiin 1940 S/S American Legionissa evakuoitavien oliko 1400 siviiliä lisäksi 40mm Boforssin it tykin piirrustukset ja pari mallikappa
letta joista tuli standardi USS navylle aina ohjus- ja gatlingtykkikauteen

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate. Kakkosviestistä totean että kiitos lisäyksistä. Ykkösviestistä taas - vaikka vitsin kärjen ymmärränkin ja olen minäkin niitä videoita nähnyt- että ei brrgele. Eiköhän kuitenkin hoideta homma omilla RVL:n kavereilla ja ennen kaikkea tarvittavilla valtuuksilla. Siks toiseks, jos Tornion rajavalvonta ulkoistettaisiin sekä intialaisille että pakistanilaisille niin sinne jouduttaisiin joka tapauksessa hälyttämään Kainuun prikaati paikalle kun ne olisivat toistensa kurkuissa kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ulkoistetaan niin sitten pohjois-korealaisille. Ne kun tekee töitä ruokapalkalla ja kynnys ampua rajanylittäjiä on just tänne käypäinen...

Immolassa on muuten vielä saunat vartioston hallussa ja eräs niistä on sijoitettu siten ettei kannata uida yli sitä vesistöä kun vastarannalla onkin jo Venäjä.


-Tvälups-

Joppos123 kirjoitti...

RVL:n koiramiehillä oli aikoinaan piilotukikohta missä sauna oli rakennettu maanalle, liekö vielä olemassa?
Onhan meidän lentäjillä myös jo surullisen kuuluisa lapinmaja,hehehh.
Yritin saada sitä diskopalloa lainaksi meidän tyhypäivään mutta kolleega lunttas luurin korvaan kun soitin sille.
On se kuulemma viety SAP:iin.

Joppos123 kirjoitti...

Patelle.
Annetaan meille valtuudet hoitaa työmme niin yksikään karvakäsi ei tule rajan yli. Ei siihen pakeja tarvita.
Tämän maan ainoa ja paras puolustaja on Suomalainen mies, muita ei tämä homma kiinnosta loppupelissä hittojakaan.
Karvis pysähtyy siihen paikkaan kun naamariin hiihtää 7,62mm burana.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

No kun tässä kirjoitettu rajavalvonnasta niin kuinka moni tietää että näyttelijä Joel Rinne on ollut rajavartioryhmän johtaja Kuhmossa nuorena miehenä ennenkuin näyttelijän ura vei miehen.

Joppos123 kirjoitti...

Enpäs muuten tuotakaan tiennyt. Aika harva tietää, että Riku "kaarnavene" Rantalainen on käynyt muutaman kuukauden kadettikoulua. Hänen isänsä on eversti.
Ei ollut minun aikaan siellä, aika kylmää kyytiä olisi tuolla asenteella ollut.

Joppos123 kirjoitti...

Nyt juhannuksen jälkeen voi tehdä juhannustaikoja.
Kokeilkaapa seuraavaa, toimii kuin vanhan junan vessa.
Vetäkää aivan kaameat koomat, käykää olohuoneen lattilalle x asentoon ja paskokaa housuihinne (jos sattuu olemaan housut jalassa, aina ei ole).
Seuraavana aamuna tunkekaa pää ämpäriin ja laittakaa liikkeelle kunnon huutoyrjö. Kun oikein tarkkaan katselee niin sieltä ämpärin pohjalta näkyy tulevan exvaimon kasvot.
Tehtaan takuu.

QroquiusKad kirjoitti...

Rinne taisi olla varusmiesryhmänjohtaja Kainuun Rajavartiostossa?
Vaan jatketaan knoppikysymyksillä:
moniko tietää Kannaksen rajavartioinnin olleen itsenäisyyden alussa sekä tullin että poliisin muodostaman tullipoliisin alainen, joskin muodostelma oli sisäasiainministeriön alainen?

http://runeberg.org/tieto/11/0498.html
http://www.aikamatkakannakselle.fi/?p=karjalankannas/rajavyohyke/vartiointi

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Ja tuosta Aleuttien sotatoimista kiersi vielä huhu jonka paikkansa pitävyyden Roosevelt kielsi lehdistötilaisuudessa. Väitettiin että Rooseveltin tarkastusmatkalla olisi hänen lemmikkikoiransa unohtunut saarelle ja topparoikka lähti risteilijällä hakemaan piskiä, sitä en muista oliko kevyt vai raskas mutta hupaa hommaa veronmaksajille.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Minä uskon vanhan kansan viisauteen nälkä lähtee syömällä ja akka juomalla.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Korpraali Rinteellä taisi olla 11 miehen ryhmä joka vietiin veneellä ja jalkaisten tiettömän taipaleen taakse asemalle. Tämä oli kohta vapaussodan jälkeen. Muutaman kuukauden palveluksen jälkeen teatterinjohtaja meni Helsingissä esikuntaan ja pyysi saada Rinteen Helsinkiin näyttelijäksi. Tämä oli Rinteen elämänkerrassa "Jopin Kirja". Sodan aikana Rinne oli kersanttina viihdytysjoukoissa.

QroquiusKad kirjoitti...

Kyllä sinä veli Joppos olet saanut takuut aivan muualta kuin toimivalta tehtaalta:
olen tehnyt tuon sekä tällä että edellisvuosituhannella yhä uudestaan, enkä silti ole koskaan ollut naimisissa.

Mistä tuo takuu on oikein peräisin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Joppos123:lle, Patelle Pankavaarasta ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Mulle tuli tuossa ihan uutta tietoa. Ja siellä rajaveijareitten piilotukikohdassa olis mukavaa päästä kertaalleen saunomaan. Ja se Qroquius Kadin takuu toimii kai vain ukkomiehillä.

”Jos lähdet juhannuksena kolmen promillen kännissä veneilemään ilman pelastusliivejä saatat nähdä rannalla tulevan leskesi”.

Joppos123 kirjoitti...

Taitaa tosiaan olla niin, että se takuu on voimassa vain meillä ukkomiehillä.
En muuten edes tiedä mistä sekin sanonta on peräisin mutta täytyy nostaa hattua veli kadille jos on tuon juhannustaian tehnyt. Tämä oli sitten aidosti kunnioituksella, ei vittuilulla.
Itse olen toista kertaa naimisissa, ensimmäisen kanssa tuli tehtyä jälkikasvu.
Nykyisen kanssa ei.
Vanhin poika menee syyskuussa naimisiin, aika hienoa.

Joppos123 kirjoitti...

Minäpäs Ykä vähän tiedustelen jos se mesta on vielä olemassa. Laitan YV: llä tietoa. Sen verran on noihin rajasakkeihinkin suhteita, että kyllä yksi saunareissu järkkääntyy.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123.

Viesti1: Lämpimimmät onnittelut pojallesi & puolisolleen ja kaikkea lyckaa elon teillä.

Viesti2: Kiitos etukäteen. Anta asian hautua ajatuksen tasolla siihen saakka kunnes näitä kirjoituksia voi julkaista ilman nimimerkkiä. Se oliskin varsin mainio juhlistamispaikka.

QroquiusKad kirjoitti...

Olen todellakin tehnyt tuon juhannustaian, joskin vain kerran, se ei tapahtunut jussina eikä alkoholilla ollut osuutta asiaan.

Olin karseassa mahataudissa, joka oli iskenyt yllättäen. Aluksi oksensin mahan ympäri jokusen kerran, sitten jouduin posliinipöntön täyttäjäisiin. Ja sitten alkoi taas yrjöttää.

Koska ruikulissa tuntui olevan tulitauko, vedin kalsarit jalkaan ja astuin lavuaarin eteen, koska en halunnut työntää päätäni pönttöön sattuneesta syystä.
Siinä siten ryöppyävästi lähinnä limaa oksentaessani vatsalihassupistusten rekyyli laukaisi kalsareihini lastin kuin mikäkin sinko.

Siinä sitten ajattelin: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Sitten menin suihkuun jatkamaan sessiota, kunnes poistettava tuntui loppuneen.