LAITTOMAT LÖYLYT JA TERRORI-ISKU

Pinnanmaan maakunta, Huitsinnevadan Örnätjärvi, joskus tuonnempana…

Mikäs olisi mukavampaa kuin istua kesämökkinsa terassilla saunatauolla ja ottaa siinä samalla tölkillinen Tsuhnan Kostoa? Näitä tuumailee moni ja tuumaili myös Kutvosen Kake – muuan Ykän ja Lötjösen hyviä kavereita muuten – joka asusteli vaimonsa kanssa omassa rivitalokaksiossa Huitsinnevadassa. Kun lapset olivat lähteneet maailmalle niin pariskunta vaihtoi isomman asuntonsa pienempään, osti rivariasunnon ja laittoi kaupan voiton siihen että osti rantatontin Lälläveden rannalla.

Osaavana kirvesmiehenä Kutvoselle ei ollut kovakaan homma rakennella se unelmien mökki. Eli itse asiassa vähän parakkia isompi lautamökki jossa oli laveri, pöytä, pari tuolia, kamiina, kaasuliesi, kaasujääkaappi ja hieman säilytystilaa. Sekä tietysti mökin päädyssä oleva pieni sauna joka sai pesuvetensä käsipumpulla Lällävedestä. Sähköä mökille ei tullut. Pienet aurinkopaneelit antoivat virtaa lampulle ja läppärille. Viihteestä vastasi pieni matkaradio jossa kuului luonnollisesti Huitsinnevadan paikallisradio.

Tällä askeettisella mutta äärimmäisen mukavalla mökillään Kutvoset nauttivat olostaan kaikessa rauhassa, keskittyivät pitämään huolen omista asioistaan eivätkä millään tavalla häirinneet muita. Mikäs tässä oli istuskella saunatauolla? Mikä voisi häiritä sitä? Ei niin mikään.

Paitsi Pinnanmaallakin aika ajoin esiintyvä vahinkoeläin.

Pinnanmaan ulkopuolelta tullut viranomainen.

Voimasavuke Bostonia sytyttävä Kutvonen huomasi että mökin pihalle ajoi poliisiauto ja sen perässä ajoi sellainen muodikas sähköauto. Ja – perkele – sehän ei tiennyt mitään muuta kuin jakkupukuhirviötä. Poliisiautosta marssi mökin eteen Kutvosen vanhat tutut eli vanhemmat konstaapelit Köyriäinen ja Lärvänder jotka sanoivat varsin nolon näköisenä:

- Niin tota Kake… tossa patterikananmunassa on kärsänsä ihmisten asioihin tunkeva virkahenkilö Anni-Inkreetta Läärälä-Nälvén ympäristömoralisointi- ja yleisjeesusteluministeriöstä. Nuo harpyiat kun eivät suostu menemään minnekään ilman poliisipartiota mutta niillä on kovasti, niin kovasti asiaa. Niin että yritä nyt olla leipomatta sitä turpaan ettei meidän tartte puuttua mihinkään. Me ei ihan tosissaan haluttaisi. Sinä kun olet kovasti tolkun mies.

Anni-Inkreetta Läärälä-Nälvén saapui paikalle ilmeellä jossa aisti sen, että mehiläiskuningatar katseli työläismehiläisiä. Syöttiläs katsoi syöttäjiään suurella halveksunnalla.

- Niin tämä on teidän kesämökkinne?

- Kai se on teillä tiedossa kun olette osanneet tänne tulla? Vai luuletteko että me ollaan murtauduttu jonkun toisen mökille?

- Olette rakentaneet tämän vuosi sitten?

- Niinhän siellä papereissanne epäilemättä lukee.

- Niin lukee. Ja niiden papereiden mukaan mökkinne lämmityksenä toimii puukamiina ja puulla lämpiävä saunan kiuas. Koska mökkinne tulkitaan uudisrakennukseksi niin tämä lämmitysmuoto on laiton.

- No milläs me sitten tämä lämmitetään?

- Ilmastoystävällisellä sähköllä tietenkin.

- Jaa että ihan sähköllä? Otin selvää siitä että jos tähän mökinräähkään vetää sähköt niin se kustantaa 18.000 euroa. Eihän tää mökkikään maksa niin paljoa. Tää kun on täysin itse tehty.

- Mutta valtiohan antaa teille lämmitysmuodon vaihtamisesta kompensaatiorahaa.

- Jep. 1.800 euroa. Paljonkos jää omalle kukkarolle?

- Mutta ympäristöministeriön poliittisesti valveutuneet asiantuntijat ovat arvioineet että tuo puun polttaminen tappaa vuodessa 200 suomalaista. Ymmärrättekö, että te olette murhaaja?

Näytti siltä että Kutvosta oltiin varoitettu virkahenkilön vierailusta. Ettei vaan ne perkeleen poliisit? Niitten lojaalisuuteen ei ollut luottamista. Ainakaan täällä Pinnanmaalla. Takapajuisten ihmisten takapajuisella seudulla. Sillä Kutvonen kävi mökissään ja kävi hakemassa printatun paperinipun jonka hän antoi Läärälä-Nälvénille:

- Ja tuossa on puolestaan Hömpstadin Vähänköehkäopiston tutkimus jonka on tehnyt ylempi aivoräätäli Veikko Vopakki. Siinä todistetaan että järjettömien sääntöjen ja virkakoneiston niiden pilkuntarkan nussimisen vuoksi Suomessa kuolee vuodessa 1.800 ihmistä totaalisen vittuuntumisen takia tapahtuviin veren väärinpäin kiertämisen aikaansaamiin komplikaatioihin. Eli murhaaja tällä tontilla kyllä on, mutta sillä on jakkupuku päällä ja korkokengät jalassa.

- Mutta te rikotte myös ilmasto- ja ympäristötunnelakia. Koska teillä on kaksi erillistä asuntoa niin te osoitatte selkeästi piittaamattomuutenne valveutuneitten kansalaisten ilmastotunteita kohtaan. Se aiheuttaa ahdistusta ja sairastumisia.

- Joo, osoittaa sekä piittaamattomuuteni että syvän halveksuntani. Tartteeko minun ja vaimoni ruveta todellakin elämään joidenkin helsinkiläisten koliikkiämmien hormonitoiminnan ylikierrosten mukaisesti?

- Kyllä tarvitsee. Sillä me elämme interperspirationaalisessa yhteiskunnassa eikä missään toksisen maskuliinisessa insinööritodellisuudessa.

- Mites muuten teidän valveutuneitten kansalaisten lennot etelään? Eikös niihin puututa samassa määrin kuin johonkin perkeleen saunan pesään?

- Se on aivan eri asia. He ovat interperspirationaalisen kehittyneen yhteiskunnan kannalta välttämättömiä työtätekemättömiä iskutyöläisiä. Heillä on ansaittu oikeus lomailemiseen. Mutta teille puolestaan on tulossa äärimmäisen ankara rangaistusverotus.

Samassa paikalle tuli vanhempi konstaapeli Köyriäinen joka sanoi virkahenkilölle:

- Nyt on kuulkaa niin että meidän poliisien täytyy lähteä välittömästi. Örnätjärvellä on käynnissä terrori-isku. Mutta tehän voitte jäädä selvittämään asioitanne Kutvosen kanssa keskenänne.

- Jaa minäkö jäisin yksin tommosen… tommosen käppäukon kanssa? Täällä jossain hevonvitunkuusessa? Eihän tästä puutu kuin hörökorvainen banjonsoittaja. Ei tule kuuloonkaan.

Kärsänsä ihmisten asioihin tunkeva virkahenkilö Anni-Inkreetta Läärälä-Nälvén ympäristömoralisointi- ja yleisjeesusteluministeriöstä sipsutteli korkokengissään sähköautolleen mutta huusi vielä Kutvoselle:

- Tämä ei sitten jää tähän!

Kutvonen tuumaili itsekseen että kyllä se muuten saattaa jäädä ja kävi hakemassa mökistään kännykän…

Poliisiautossa:

Köyriäinen ja Lärvänder kuuntelivat ajaessaan poliisin johtokeskuksen raporttia:

Ympäristömoralisointi- ja yleisjeesusteluministeriön ilmastotarkkailudrooni on huomannut Örnätjärvellä osoitteessa Vemppan-tumppasentie 8 hälyttävää toimintaa josta ovat kiistatta vastuussa Pinnanmaan Lälläntäiseurakunnan lälläntäiterroristit.

Osoitteessa asuu n. 75-vuotias liikuntarajoitteinen eläkeläispariskunta. Paikalle on tullut parikymmentä työhaalaripukuista miestä jotka ovat vetäneet päähänsä Hankkijan lippalakin, huutaneet ”lällähu akpaar” ja sen jälkeen alkaneet aggressiiviset remontointi- ja huoltotoimenpiteet kyseisessä asunnossa ja tontilla.

Koska kyseessä on Kannustetun Vapaaehtoisen Maaltapoistumisprojektin vastainen aggressiivisesti teräaseilla suoritettu toiminta, niin toiminta tulkitaan Supon määritelmän mukaisesti äärioikeistolaiseksi terrorismiksi.

Teillä on tiedossa Pinnanmaan Poliisin harjoittelema protokolla näitä toimia kohdatessanne. Toimikaa protokollan mukaisesti. Tarvitsetteko tukipartioita?

- Ei tarvita. Kyllä meillä on homma hanskassa. Partio HUI-5 kuittaa.

Köyriäinen ja Lärvänder ajoivat Vemppan-tumppasentielle ja huomasivat että terroristiseksi toiminnaksi luokiteltu toiminta oli täydessä käynnissä. Porukasta osa oli korjaamassa talon ränsistyneitä ulkorappusia, yksi oli katolla nuohoamassa hormeja ja suurin osa oli tekemässä klapikoneella paikalle kuskattua traktorikärryllistä puita haloiksi. Osa piti paikalla kenttägrilliä jossa paistettiin makkaraa. Eläkeläispariskunta oli juuri syömässä makkaraa erinomaisen hyväntuulisena.

Poliisit nousuivat autoistaan ja huusivat:

- Lälläntäiterroristit! Onko teillä jonkinlaista johtajaa täällä?

Poliisien luo saapui noin kuusikymppinen mies, Väinö Vituttes, poliisien vanha tuttava metsästyshommista:

- No eihän meillä varsinaista johtajaa ole mutta kun minä olen rakennusmestari niin minä olen tässä hommassa vähän niin kuin kymppinä. Niin että lällähu akpaar vaan teillekin.

- Toimintanne on luokiteltu suojelupoliisin toimesta sekä ympäristömoralisointi- ja yleisjeesusteluministeriön määräyksestä terroristiseksi. Esitämme teille poliisin ehdottoman vaatimuksen. Teidän on lopetettava terroristiseksi luokiteltu toimintanne neljäntoista vuorokauden kuluessa. Mikäli ette suostu poliisin vaatimuksiin, niin poliisi lopettaa neljäntoista vuorokauden kuluttua toimintanne voimakeinoin. Suostutteko poliisin vaatimuksiin?

- Jo vain suostumme. Eihän tässä urakassa mene kuin pari päivää. Ja nyt kun on nuo viralliset protokollat hoidettu pois tieltä niin ottaaks jätkät slörvänderiä? Olis Lälläveden Läski & Leivonnaisen perinteistä vanhan ajan käyrää.

- No totta helepuatenassa otetaan.

Syötyään maittavat makkarat poliisit ottivat yhteyden poliisin johtokeskukseen:

- Lälläntäiterroristit ovat suostuneet poliisin vaatimuksiin ja poistuvat paikalta annetun aikarajan puitteissa. Tilanne täysin hallinnassa. Lisätoimenpiteitä ei tarvita.

- Kuitti. Ilmoitetaan tämä Helsinkiin. Sitä miellyttävällä tavalla. Takertumatta tarpeettomiin yksityiskohtiin.

- Vaan entäs ne kyttädroonit?

- Sattumoisin Örnätjärven Erämiehet suorittavat alueella koeammuntoja pienriistaohjuksilla. Kerrankos se vahinko sattuu. Tai toisen ja kolmannenkin kerran.

- HUI-5 kuittaa.

Köyriäinen ja Lärvänder totesivat partioautoon noustuaan että vaikka poliisin tehtävissä Pinnanmaallakin oli tiettyjä, ulkopuolisten viranomaisten aiheuttamia haittapuolia niin paras paikkahan tämä oli poliisin hommia tehdä. Rauhallisten ja tolkullisten ihmisten keskuudessa. Aina kun Pinnanmaalla aukesi poliisin virka niin sitä haki muualtakin Suomesta aina noin puolitoistatuhatta poliisia.

Samaan aikaan Kutvosen mökillä Lällävedellä…

Kutvonen oli kaivanut kännykkänsä, sytyttänyt voimasavuke Bostonin ja soitti ensiksi kaverilleen Pöntisen Pavelle joka oli taitava ja kokenut metallimies:

- Morjens… mökillä joo… kuule, viittitkö joutessasi väsäillä mulle rautaputkesta sellaisen mökkitieni levyisen sulkupuomin… joo… ja sitten jos vielä teet kyltin jossa lukee ”Tie ja mökki tuhoutuneet ilmastomuutoksen vuoksi”… okke… kiitos…

Seuraavaksi hän soitti maanrakennusyrittäjä Pätisen Pentille:

- Terve… joo… kuule, viititkö kaivaa sen meikäläisen mökkitien viisitoista ensimmäistä metriä semmoselle metrin montulle… joo, siihen mutkaan saakka missä on se tuuhea häpelikkö… ja sitten siinä vieressä on se puro… joo, siinä itäpuolella… jos kaivat siitä ojan sitten siihen monttuun niin että siitä tulee lampi… siinä on sitten kyllä rumpu että vesi pääsee pois mutta tekee mukavan lammikon… jaa milläkö minä mökille… siinä lähellä on vanha mettätien pohja… siitä kun ottaa häpelikköä pois niin kyllä siitä pääsee mönkkärillä ihan mukavasti… mutta korkokenkäiset koliikkinaiset ei enää pääse… ai kävikö… mitäs luulet… joo, täällä hipit ei hillu eikä anarkistit askartele…

PELLEKAVALKADI

Niin kuin lukija hyvin tietää, aikovat egoaan ruokkivat ja partisaania leikkivät Egokapina-liikkeen jäsenet panna Mannerheimtien tukkoon. Suomen Uutiset sai haltuunsa videon jossa porukka kehuskelee sitä että he voivat tehdä niin kuin lystäävät. Niin kuin voivatkin. Mutta katsokaapa tarkemmin tuota videolla olevaa porukkaa. Klikatkaa kuva suuremmaksi:

No niin, sitten kuva pienemmäksi ja kysymys: Mitä tuo kapinallista leikkivä porukka saisi aikaiseksi jos sillä ei olisi valtakoneiston ja valtamedian täydellinen tuki? Ei tietenkään mitään. Nuo tyypit eivät ole varsinainen sairaus vaan sairauden oire ja se sairaus löytyy ihmisistä jotka päättävät suomalaisten asioista.

Ja joo, hotellin respassa ei sumenneta noita pärstiä vaikka kyseinen porukka niin vaatikin:

Ovat meinaan niin mielellään paistatelleet valtamediassa omalla, sumentamattomalla pärställään. Siinähän vaaditte. Hotellin respassa vaaditaan että ruokitte egoanne jollain muulla tavalla esim. kiiltokuvia keräilemällä. Niin kuin tytöille on ominaista. Tietyssä iässä. Kunnes ne kasvavat aikuisiksi.

TURHAA JA TUPLATEN

Laitetaan postaukseen pari irrallista asiaa jotka kuitenkin liittyvät toisiinsa. Ensimmäisenä se – ei niin yllätyksellinen – tieto että Suomessa on liikaa kaikenlaisia yhteiskuntatanhuamisen tutkijoita joita sitten palkataan erilaisiksi akateemisiksi suojatyöntekijöiksi. Nyt taitaa sekin piikki olla täynnä eli kyseisistä yhteiskuntatanhuajista ja poliittisista teologeista on ylitarjontaa. Sen tunnustaa Ilta-Sanomatkin jonka graafikko taitaa tietyllä tummennuksella hiukan piruilla:

Sinänsä vahinko on jo päässyt tapahtumaan ja kyseisellä porukalla on Suomessa aivan liian suuri – ja haitallinen – vaikutus. Pahimpana esimerkkinä tietysti nämä sukupuolenhässijättutkijat joitten aikaansaannoksia näkyy seuraavassa otsikossa:

Ja uutinen jatkaa:

Tänä syksynä minua on hyväntuulisesti muistutettu jo moneen otteeseen, etten saa puhua tytöistä ja pojista luokissa, joissa moni on epävarma omasta sukupuolisuudestaan. Minua on valistettu panseksuaalisuuden ja queerseksuaalisuuden eroavaisuuksista ja siitä, että kutsumanimellä on suuri merkitys identiteetin kannalta eikä ristimänimi ole kiveen hakattu vaan itselleen voi keksiä uudenkin nimen.

Elämme aikaa, joilloin pienen ryhmän hysteerinen muoti / muodikas hysteria on muuttumassa pakolliseksi normiksi. Se on pirun pelottavaa se. Kertoo siitä, kuinka pienet porukat voivat saada kokonaiset kansakunnat vituralleen kun ei ollut tarpeeksi niitä, jotka panevat hanttiin.

Eikös sellaista ole tapahtunut historiassa ennenkin?

HIKINAUTIT JA TUNTEMATON KAVERI

Eräänä syksynä, jossain päin Suomea…

Tie. Siinä se on mainio keksintö. Se mahdollistaa ihmisen liikkumisen kätevästi paikasta toiseen ilman että joutuu rämpimään pitkiä matkoja läpi korpien ja soitten tavaroitaan satularepussa kantaen tai purilailla kiskoen, ähkien ja kiroillen. Sitten kun aikanaan keksittiin se autokin niin jopa kaikenlaiset äijänräähkät pystyivät siirtymään satoja kilometrejä paikasta toiseen suhteellisen vähällä vaivalla.

Äijänräähkät, niin kuin vaikka tässä tapauksessa Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka ajoivat eräässä suomalaisessa välivähäpohjoiskeskisessä kunnassa ja kurvasivat punaisella Nissanin pick-upilla pienelle levikkeelle. Miehet nousivat ylös autosta valitellen vanhuuden mukanaan tuomaa väistämätöntä jäykkyyttä joka oli siirtynyt olennaisista paikoista selkään. Totesivat väärän paikan jäykkyyteen että sehän ei ole enää vika, vaan ominaisuus ja panivat palamaan voimasavuke Bostonit. Vielä ei suinkaan oltu perillä. Matkaa oli jäljellä. Päämääränä oli Häkälän kunnan Turpaanpuottamanjärvellä sijaitseva mökki josta lähdettäisiin sitten metsästämään Jatsinkajauttamankankaalle.

Levikkeen vieressä oli jonkin verran alamäkeä jonka pohjalla näkyi jo sammaloituneita sokkeleita ammoin puretuista taloista. Olipa mäessä vanhaa tienpohjaakin jolle oli alkanut kasvamaan häpelikköä kun luonto otti takaisin sen, minkä oli joskus aikaisemmin ihmiselle menettänyt. Lötjönen veteli toksisen maskuliinisia voimasavuja ja osasi siinä samalla kertoa:

- Satun yhden tuttavan kautta tietämään että tuossa mäen alla on aikanaan ollut puolen tusinaa rintamamiestaloa. Tai oikeastaan jo ennen sotia rakennettuja samanlaisia tyyppitaloja. Ne ei ollut omakotiasuntoja vaan kuuluivat täällä pitkään toimineelle suurelle sahalle. Näissä asusteli sahan työläisiä perheineen. Ne purettiin joskus 1980-luvun lopulla ja tarkoitus oli rakentaa tilalle rivitaloja mutta sitten tuli se Suuri Lama, saha meni nurin, kunta sen mukana ja suunnitelmat sen myötä.

Ykä totesi tähän:

- Kyllähän nää tämmöset firman talot on mullekin lapsuudesta tuttuja. Se lama vaan oli kyllä saatanallis-perkeleellistä aikaa ja suomalaisesta sielusta katkesi silloin se tietty säie. Tai ainakin sen päättävistä kerroksista. Joskus aikanaan 60.000 työtöntä oli hätätilahallituksen paikka. Nyt sadat tuhannet työttömät on vaan tilastoluku ja unohdettava painolasti jonka tilalle halutaan osaajia siitä suunnasta mistä ei osaajia taatusti tule. Elätettäviä pelkästään. Suomalaista ihmistä ei ole valtakoneistolle enää olemassakaan.

Miehet sammuttivat savukkeet, kääntyivät Nissaniin päin ja huomasivat sen muuttuneen kahdeksi 1970-luvun pitkäsatulaisiksi Tunturi-polkupyöriksi. Sitten he katsoivat toisiaan:

- Hä-hää, mehän ollaan kymmenvuotiaita nulikoita. Sinänsä aika mukavaa vaihtelua että tää bassobaritoniörinä nousee Geddy Leen oktaaveille näin vuosikymmenten jälkeen.

Niinhän he olivat. Kekkoslovakian nulikoita. Tukka reilusti yli korvan, melkein leukaan saakka. Partaahan nulikoilla ei ollut muutenkaan. Päällä leveälahkeiset farkut ja farkkutakki sekä päässä pitkälippainen lippis, lippa tietysti muodinmukaisesti taaksepäin. Ja jalassa Retu-kengät sekä selässä reput. Hikinauttien varustus oli valmiina uuteen seikkailuun. Mutta mikä se olisi?

- Moi, jätkät! Tulkaa sisään!

A-haa. Ne tyyppitalot olivat palanneet ja heitä lähimmän talon rappusilla vilkutti heidän laillaan kymmenvuotias poika. Täysin vieras, mutta silti hänessä oli jotain tuttua. Ja Kalevi Keihäsen Aikamatkat olivat lähettäneet ökkötölöhölököttimellä hikinauttien mieleen tiedon, että poika oli nimeltään Jone. Sekä myös tiedon, että Jone oli heidän kaverinsa. No, eihän siinä muuta kuin sisään vaan.

Talohan oli tyypiltään hikinauteille kovin tuttu puolitoistakerroksinen. Tuulierkkeri ja sitten eteinen josta läksi raput ylös. Siellä epäilemättä oli Jonen huone mutta pitihän sitä ensin käydä esittäytymässä. Jonen äiti oli puuhaamassa keittiössä jotain.

- Äiti, jätkät tuli!

Ja kohteliailta kymmenvuotisilta / melkein kuusikymppisiltä hikinauteilta oli lähtenyt jo lippalakki päästä niin kuin asiaan kuuluu:

- Päivää.

- Päivää.

Jonen äiti hymyili ja totesi:

- Minä tässä väsäilen vähän lämpimäisiä. Ne on jonkun ajan päästä valmiit. Joiskos pojat kahvit sitten?

- Joo, kiitos.

Jonen huone oli yläkerrassa niin kuin veikattiinkin. Suurin osa yläkertaa oli ullakkoa mutta Jonella oli mukava ehkä kahdeksan neliön lukaali. Mitäs pikkupoika sen enempää tarvitsikaan? Katossa oli lentokoneiden pienoismalleja. Seinällä Suosikki-lehdestä saatuja bändijulisteita jotka oli kiinnitetty silloin uudella keksinnöllä eli sinutarralla. Ja hyllyssä – voi jepa – matkalevysoitin. Ykä ja Lötjönen silloin aikanaan nauttivat rock´n´rollista vain radiomankalla c-kasetille äänitetyistä kappaleista joita tuli Nuorten Sävellahjassa. Täähän oli luksusta tää. Ja Jone otti vielä Sladen levyn Sladest. Ei tarvinnut edes kysyä että pannaanko soimaan. Mitäs kuvittelisit? Jone aukaisi levarin, asetti levyn soimaan ja levarin kantena toimineesta kaiuttimesta alkoi tulla Cum On Feel The Noize.

- Ne sanoo, että ei tolla Noddy Holderilla ole vahvistimet kuin muodon vuoksi. Ei se niitä oikeesti tarvii.

Ei se niitä tarvinnutkaan vaan karjui lehdetkin puusta. Ja sitä rokkia oli kiva kuunnella kun siitä englanninkielestä ei pikkupoikana ymmärtänyt mitään. Kun se englannin kielen taito oli tasoa mii tartsan, juu jane. Se Led Zeppelin-yhtyeenkin hitin Whole Lotta Loven kertosäe kuulosti kekkoslovakialaiselle möllille että Ö hölö hölölö lö. Ja Slade lausuttiin tietenkin Slade eikä Sleid.

Sitten oli vuorossa protokollan mukainen karkkien jako ja vaihtaminen. Jonella oli Jenkki-purkkaa. Niitä viiden tyynyn pötköjä. Nyt hikinauttien reput tulivat mukaan. Mitäs Ykällä… joo, merirosvorahoja. Ja Lötjösellä puolestaan lakritsitupakoita. Niitä Pamel-merkkisiä. Niillähän saatiin homma toimimaan ja seuraavaksi oli tietysti vuorossa pikkupoikien lainauspalvelu. Pikkupojat tiesivät että suomalaista korkeakirjallisuutta ei tarvinnut jokaista kappaletta ostaa eikä siihen varaakaan ollut mutta niitä saattoi sitten lainata kavereilta. Jone sanoi:

- Mulla olis tässä Bustereita ja Zoomeja. Ja pari Mustanaamiota.

Ykä kaiveli reppuaan:

- Kolme Shokkia. Ja sitten yksi Cocco Bill.

Lötjönen kaiveli puolestaan kirjallisuusvalikoimaansa.

- Kaksi ilmojen Korkeajännitystä ja yksi Battler Britton.

Lainausprotokollat suoritettiin ja siirryttiin seuraavaan osioon. Eli lätkäkortteihin. Ei niihin myöhemmin muotiin tulleisiin NHL-kortteihin vaan levyjenkkipurkan myötä myytäviin oheistuotteisiin.

- Mulla olis Aleksander Maltsev, Börje Salming ja Timo Turunen.

- Mulla olis Jiri Holecek, Vellu Ketola ja Hexi Riihiranta.

- Ja mulla olis Vladislav Tretjak, Vaclav Nedomansky ja Antti Leppänen.

Samalla rapusta kuului Jonen äidin ääni:

- Tulkaas pojat sumpillen!

Ja sinnehän mentiin. Raput alas. Ja haisteltiin että oliko ne lämpimäiset tuoretta pullaa… ei ollut pullaa… vaan… voi juma örtsy…

Keitinpiirakoita.

Toki kymmenenvuotiaat / liki kuusikymppiset hikinautit eivät voineet sanoa että tuota herkkua ei ole tullut syötyä kymmeniin vuosiin. Mutta voi että niitä oli ilo äyskäröidä ääntä kohti. Kahvikin oli tietysti vanhaa kunnon pannukahvia ja kannussa oleva kahvimaito punaista kulutusmaitoa. Elettiin sentään aikaa jolloin kevytmaito meni nippa nappa ja rasvaton maito oli pilattua maitoa, suolistorikos ja huono vitsi.

Keittiön radiossa Yleisradion rinnakkaisohjelma soitti Irwinin iskelmää Vain Elämää ja Jonen äiti hyräili sitä hiljakseen siinä samalla. Eihän Kekkoslovakialaiset osanneet aavistaa että termiin Vain Elämää tulisivat myöhempien aikojen suomalaiset kyllästyneet pahemman kerran. Mutta eihän se Irwinin vika ollut millään muotoa.

Tässähän olisi viettänyt aikaa pitempäänkin mutta Keihäsen Aikamatkojen ökkötölöhölökötin ilmoitti hikinauteille että oli aika siirtyä takaisin joskus vuodesta 1974 masentavaan nykypäivään. Niinpä kaljupää-turaparta / siloposki-pitkätukkahikinautit kiittivät Jonen äitiä kauniisti. Jonen äiti antoi vielä Lötjöselle muutaman keitinpiirakan voipaperiin käärittynä ja totesi:

- Ottakaas mukaanne… kun selvästi ette noita vähään aikaan ole syöneet…

- Juu… ei ainakaan… tota noin… puoleen vuoteen… mutta kiitos kovasti.

Toverukset kiittivät ja pokkasivat, niin kuin kuuluukin, siirtyivät ulos ja pian Tunturin fillarit sulautuivat yhteen ja muuttuivat jälleen punaiseksi Nissanin pick-upiksi. Talostakin oli jäljellä taas enää pelkkä sammaloitunut sokkeli. Kymmenvuotiaat hikinautitkin muuttuivat taas liki kuusikymppisiksi käppäukoiksi. Lötjönen raapi päätään josta hiukset olivat kaikonneet ja tuumi:

- Eihän me oikeasti tunnettu tuota Jonea. Vai tunnettiinko me?

Ykä kaiveli rintataskusta voimasavuke Bostonia ja tuumasi:

- Ehkä me tunnettiin. Ehkä Jone oli menneisyyden kaiku. Jonkinlainen keskiarvo niistä hyvistä kavereista joita meillä silloin aikanaan oli. Niistä harvoista. Eihän niitä paljon ollut. Vaan onkos sulla niitä keitinpiiraita vielä? Olis meinaan ykkösluokan matkaevästä loppureissulle.

Lötjönen kaivoi voipaperiin käärityt keitinpiirakat esille mutta ne muuttuivat samantien pölyksi ja sitten suorastaan sumuksi joka hävisi tuulenpuuskan myötä kaukaisuuteen.

- Vaan jos niissä oli niitä vanhan ajan järjen siemeniä? Tuuli käy pohjoisesta. Jos ne lentäisivät sinne Helsinkiin saakka? Siellähän niitä eniten tarvittaisiin. Jos tämä oli menneitten aikojen salakavala järkimiinoitus nykyajalle?

Toivotaan näin. Eihän mikään ole mahdotonta, vaikka moni asia onkin äärimmäisen epätodennäköinen. Näin totesivat hikinauteista taas käppäukoiksi muuttuneet miehet ja siirtyivät autoon. Turpaanpuottamanjärvelle oli vielä matkaa. Mutta matka oli ainakin alkanut lupaavissa merkeissä.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXLVI

1. Oikeaoppista alaleuan väpätystä

Jos ns. kulttuurihenkilö haluaa varmaa julkisuutta valtamediassa niin sehän kannattaa tehdä pyytämällä anteeksi oikeaoppisia asioita. Ja sillä reseptillä toimii laulajatar Chisu jonka avautumisesta otsikoidaan Ilta-Sanomissa komeasti:

Chisu tajusi tehneensä valtavan virheen Vain elämää -ohjelmassa – pahoittelee asiaa jo etukäteen

– Kaiken tän haluun nyt tuoda esille ja pyytää anteeksi tekemääni virhettä, sanoo laulaja Chisu somessa.

Ja mikähän se oli se virhe? Jotain vakavaa epäilemättä, ainakin otsikosta päätellen. Ja olihan se, lähes kuolemansynti sillä kyseinen laulajatar pyytää anteeksi sitä, että hän on käyttänyt pikkulettejä. Sehän on sitä kulttuurista apprpörpörröttämistä joka loukkaa syvästi afrikkalaisia sivistyskansoja.

Hotellin respassa tuumitaan suuren myötähäpeän lisäksi että jos ihminen pyrkii kumartamaan olemattomalle vielä syvempään, niin näyttää siltä kuin hän yrittäisi kohottaa päätänsä.

Hotellin respassa tuumitaan myös että miksi afrikkalaisilta sivistyskansoilta ei vaadita anteeksipyyntöä muutamista heidän omimista asioista jotka eivät tietenkään ole ihan yhtä merkittäviä kuin pikkuletit eli länsimaisesta tekniikasta, vaatetuksesta, lääketieteestä ja infrastruktuurista yleensäkin.

Muistutetaan muuten että afrikkalaisten sivistyskansojen edustajat ovat suivaantuneet aikanaan siitäkin että valkoiset naiset twerkkaavat eli kulttuurisesti apprpörpörröttävät. Eli siis heiluttavat persettään. Päätellen Afrikan väkiluvun kasvusta afrikkalaiset sinänsä osaavat sen valkoisia paremmin.

Entäs Predator? Koska se pyytää anteeksi lettejään?

2. Leikkipartisaanit iskevät jälleen

Eli Egokapina seikkailee osa X: Nyt tämä pelleporukka uhkaa sulkea Mannerheimintien kymmeneksi vuorokaudeksi. Jos tuota elämysmatkailua ei estetä, niin se on todiste siitä että ns. oikean asian edustajia ei tässä maassa lait koske. Sen sijaan, niin kuin kommentoija Joppos123 totesi:

Mietin vaan kauanko saisi tavallisista ihmisistä koostuva sakki istuskella jos vaatimuksena olisi vaikkapa "matuhätätila" jossa vaadittaisiin loppua suomalaisten raiskauksille, tappamisille, ryöstöille ja pahoinpitelyille.

Aikaa ei tarvitsisi mitata varmaankaan päivissä vaan ihan sekkari riittäisi siihen kun K9 järsisi kinttua ja kyynelkaasu lentäisi.

Kyseinen pellelauma haluaa siis sulkea Manskin kymmeneksi vuorokaudeksi. Mitä se saa aikaan maailman ilmastolle?

No sen, että ne sulkevat Manskin kymmeneksi vuorokaudeksi. Plus saavat itselleen hyvän leikkipartisaanin mielen.

3. No ny meni jauhot suuhun

Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen jota jotkut sivistymättömät siat joihin kuulun itsekin pitävät surullisenkuuluisana Sirpa ”selvin päin en ajaisi kännissä” Pietikäisenä on pamauttanut meille muurahaiskansalaisille sellaiset argumentit EU:n puolesta että kyllä tässä vallan hiljenee:

Ei se komissio siellä istu kiusatakseen Suomea, vaan se yrittää ratkoa ja saada tukea rakentaville ratkaisuille. Ei Hämeenlinnankaan kannata yksin hoitaa korkeakoulua, yliopistollista keskussairaalaa ja puolustusvoimia, ja kun valtion pitää, niin kyllä silloin hämeenlinnalaistenkin pitää siitä maksaa pikkuisen.

Muistutettakoon että kyseistä Pietikäistä äänesti viime eurovaaleissa 77.588 suomalaista.

4. Uusia ammattinimikkeitä

Hanhien muutto on jälleen käynnissä. Valitettavasti valtamedia ei vittuile ympäristöministeri Mikkoselle hänen loistavasta hanhipeltoajatuksesta vaan vaikenee siitä kohteliaasti. Siitä meinaten joutaisi vittuilla taajaan ja enemmän. Sinänsä hanhiasiassa auttaisi haulikot sekä tuli vapaa-komento plus oikeus syödä ampumansa hanhet. Mutta eihän niin voi tehdä. Kun se olisi käppäukon mielestä viisasta ja silloin se on lähtökohtaisesti väärin. Mutta onhan asian tiimoilta tullut uusia ammattinimikkeitä:

Hotellin respassa jäädään odottamaan että palkataan sukkahousuteollisuuden valvonnan haarakiilantarkastajia. Tässähän sitä olikin näin viikonlopun aluksi. Hyvää viikonloppua kaikille.

YLE JA NOUSEVA TÄHTI

Koska Yle on pakkoverorahoitteinen pakkosyöttökoneisto niin se pitää oikeutenaan etsiä, löytää ja ennen kaikkea esitellä omia sankareitaan joita sitten nostetaan jalustalle muurahaiskansalaisille esimerkkinä, oppina ja opastuksena. Näitä sankareitahan ei löydy pitkän työuran tehneistä raappahousuäijistä eikä käppäukoista. Eikä käppäeukoistakaan. Eikä yleensäkään ihmisistä jotka pitävät maatamme pystyssä.

Eihän toki, sankareitten täytyy mieluiten olla nuoria fanaattisia yliopistossa opiskelevia naisia. Yksi nainen, tai no, tyttö jolla on kova noste Ylessä ja valtamediassa yleensäkin on muuan Ellen Ojala. Hänestä – siis nimenomaan hänestä – kertovissa lukuisissa jutuissa on pidetty huoli että hänestä otetaan mahdollisimman paljon valokuvia. Niin joo, hänhän on ns. ilmastoaktivisti jos jollekin jäi epäselväksi.

Tuorein juttu hänestä oli sellainen diakuvatyyppinen Ylen juttu jossa mainostettiin että hän on ilmastoaktivisti vasten tahtoaan. Hän vaan mieltää, että tilanne on pakottanut hänet siihen vaikka ei huvittaisikaan. Kai vähän niin kuin sotilas, joka on viety rintamalle kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Tosin kyseinen Ojala kertoi Iltalehdelle aikaisemmin:

Aktivistiksi ei kuitenkaan yleensä ajauduta ilman kimmoketta. Ojalan kohdalla kimmokkeita oli kaksi: vuosi 2018 ja Thunbergin ilmestyminen kotimaiseen ja kansainväliseen uutisointiin sekä maaliskuussa 2019 järjestetty ensimmäinen nuorten kansainvälinen ilmastolakko. Lakkopäivään osallistui yli miljoona ihmistä 120:stä maasta.

Suomen suurin lakkotapahtuma järjestettiin tuolloin Helsingissä, jossa mielenosoitukseen osallistui noin 3 000 nuorta. Ojala osallistui tapahtumaan Tampereella, jossa hän oli “katsomassa, onko tämä hänen juttunsa.”

Ja kyllä oli.

– Siitä ei ollut enää paluuta.

Juu. Ei ollut pakkoa. Hän löysi juttunsa. Hyvässä ja samanmielisessä seurassa. Eli nuori neito löysi tavan ruokkia egoaan ja leikkiä partisaania. Turvallisissa olosuhteissa ja ympäristössä. Katsokaapas meinaan tuota Ylenkin juttua jossa häntä kuvataan monesta, monesta kulmasta. Missäs he toimivat? Missä on heidän taistelunsa? No Suomessa. Maassa, joka on ilmastoasioissaan maailman ehdotonta kärkeä. Kyseinen Ellen toteaa:

Miten pahasti päättäjät ovat epäonnistuneet, kun minä joudun tekemään tätä?

Mutta eiväthän päättäjät ole ollenkaan epäonnistuneet. Ainakaan Ellenin kohdalla. Ellen kaltaisineen tekee juuri sitä mitä nykyinen hallituksemmekin haluaa. Toimii sen puolesta, että ilmastohysterian nimissä tuhotaan Suomen elinkeinoelämää ja sitä myötä Suomen elinkelpoisuutta. Sen Suomen, joka elättää kyseisen Elleninkin. Ja nimenomaan Suomen, koska missään muualla heillä ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa. Missään muualla he eivät pystyisi ruokkimaan egoaan. Missään muualla heistä ei nakata paskaakaan.

Ja nimenomaan egon ruokkimisesta tässä on kysymys. Ns. ilmastoasiantuntija Ellen Ojala totesi aikaisemmin Iltalehdelle että väestöräjähdys ei ole ympäristöön ja ilmastoon liittyvä ongelma:

– Ongelma on kapitalismissa ja liikakulutuksessa eikä missään väestön määrässä.

Eli väestöräjähdys ei ole ongelma. Päästiin sylttytehtaalle ja asiaan joka kovasti miellyttää nuorta mieltä. Niin kuin minuakin joskus kauan, kauan sitten. Tosin minä paranin. Kapitalismin vastakohta sosialismihan on tunnetusti ollut äärimmäisen ympäristöystävällinen. Mutta joo, hotellin respassa tuumitaan että jokainen saa tietysti ajatella mitä lystää. Mielellään omilla rahoillaan ja elatuksellaan. Antaa tytön ruokkia egoaan kaikessa rauhassa. Ympäristön ja ilmaston kannalta maailman parhaassa maassa. Mutta kun pakkoverorahoitteinen Yle tarjoaa meille säännöllisesti näitä sankareita ihailtavaksi ja tekee samalla härskiä vihervasemmistolaista vaalityötä niin kai siitä saa hieman huomauttaa?

Vai onko sekin vihapuhetta ja maalittamista?

Joka tapauksessa kyseisen Ellenin tulemme näkemään aikanaan eduskunnassa. Hän on nouseva tähti. Valtamedian suurella avustuksella. Ja joo, koska kyseinen Ellen haluaa mahdollisimman suurta näkyvyyttä pärställeen asialleen niin tokihan häntä auttaa myös Yle peräti seitsenosaisella tv-sarjalla.

Nämä ovat niitä elämysmatkailevia sankareita joita Yle meille tarjoaa. Sankareita, jotka pyrkivät näivettämään sekä heitä että Yleä ruokkivat kädet.

ÄÄRIHÄPÄISTYT

Joukkomielenhallinnan operaatiokeskus, Helsinki, joskus tuonnempana…

Mielenhallinta- ja joukkomanipulointipsykologian opiskelija Utopeetta Riivistö Tampereen yliopistosta oli innokkaana valmis aloittamaan opiskeluun liittyvän harjoittelujaksonsa Joukkomielenhallinnan operaatiokeskuksessa. Täällä tehtiin sitä, mistä hän luki, mitä hän opiskeli, mitä hän omaksui ja mitä hän palavasti halusi itsekin tekemään. Hänen opiskelunsa ohjaajana toimi kokenut operaattori Wille Nilvestö joka toimi työnsä lisäksi myös jatkuvasti hallituksen arvovaltaisena neuvonantajana.

Nilvestö oli kertonut Utopeetalle että koska hän oli kurssinsa lahjakkain opiskelija ja omasi kurssinsa korkeimman vääryydenvihaamispisteytyksen hänet oli hyväksytty mukaan tutustumaan aivan uuteen joukkomielenhallinnan tai tarkemmin sanottuna väärinajattelijoiden rangaistusmuodon kehittämistyöhön ja sen muuntamiseen käytäntöön.

Utopeetta oli innokkuudestaan huolimatta hieman hämmentynyt tästä ja hän totesikin Nilvestölle:

- Eikös meidän… tai siis teidän tehtävä ole ohjata nimenomaan suurien ihmismassojen ajattelua? Hyväksyttyyn oikeaan suuntaan? Hienovaraisen ja välillä suoremmankin propagandan keinoin? Eikös yksittäisten henkilöiden rangaistusmenettelyt kuulu Sovelletulle Oikeuslaitokselle?

Nilvestö hieroi hieman parransänkeään, kohenteli silmälasejaan ja vastasi:

- Niin… sehän on meidän päätehtävämme… mutta on muutakin… kaikki nämä rangaistukset ovat sinänsä vahvistettu toveritartuomioistuimessa. Meidän tehtäväksemme jää niiden toteuttaminen ja toteuttaminen mahdollisimman tehokkaasti. Kas kun meillä on sekä välineet että osaaminen. Onhan meinaan niin, että kansallismieliset ja väestönjalostusta vastustavat viha-ajattelijat eivät ole säikähtäneet tähän mennessä käytössä olleista rangaistuksista. Sakkorangaistukset on hoidettu nopeasti yhteisesti kerätyllä kolehdilla ja vankeusrangaistukset ne ovat lusineet kiltisti eikä se ole niiden ajattelua muuttanut mihinkään. Varsinkin kun nykyinen laki mahdollistaa sen, että ne lusivat lisko-osastolla. Poissa etnisesti edistyksellisten vankien antamasta, no, ulkoistetusta ja lopullisesta rangaistuksesta.

- Tiedän. Ja tämä on hirvittävää. Väärinajattelu on kerta kaikkiaan saatava loppumaan. Se loukkaa pelkällä olemassaolollaan yhteiskunnan täydellistänyttä intersektionaalisen feminististä hallintoa. Mutta onko teillä siis joku uusi rangaistusmuoto sitä varten? Joku tehokkaampi?

Nilvistö katsoi Utopeettaa hetken ajan ovelasti ja sanoi sitten:

- Onhan meillä. Avuksi tulee ihmisten synnynnäinen tirkistelynhalu ja ilkeämielisyys. Ihmisten alhaisimmat tunteet. Mietipäs, minkälainen olisi äärimmäinen häpeärangaistus.

- En osaa tähään hätään sanoa. Onhan viha-ajattelijoiden nimet, kuvat ja osoitteet laitettu nettiin kaikkien halveksuttavaksi mutta ei se ole auttanut.

- Ei ole niin. Nyt me menemme ihmisten pään sisälle. Ihmisellä on elämässään paljon ryönää. Pahaa ryönää. Jokaisella. Paljon sellaista, joka aiheuttaa hänelle suurta häpeää. Äärimmäistä häpeää, jota hän ei halua jakaa kenenkään kanssa. Ehkä lapsena kiusattuna olemisen häpeän tunnetta. Ehkä epäonnistumisia rakkaus- ja varsinkin seksuaalielämässä. Surkeita suorituksia ja petetyksi tulemisen aiheuttamaa tuskaa. Mitä tahansa. Yleensäkin sellaista häpeää, jota ihminen ei puhu kenellekään. Ei veljelleen, ei vaimolleen, ei edes koiralleen. Ja ihminen pitää sen häpeän omana tietonaan. Ikuisesti. Haluten unohtaa sen. Mutta hänen aivonsa ovat tallentaneet sen. Pysyvästi.

Utopeetan silmät kirkastuivat ja hän oli oivalluksen syrjällä:

- Te puhutte uudesta mielentallenne- ja jakelujärjestelmästä.

- Juuri siitä. Kymmentä ensimmäistä tuomittua ollaan tuomassa tiloihimme ja laitteistollamme saamme imettyä heidän aivoistaan kaiken, aivan kaiken äärimmäisen häpeän mitä he ovat elämässään kokeneet. Ja datajakelujärjestelmällä saamme sen levitettyä julkiseksi. Tirkistelynhaluisen ihmisen ei tarvitse kuin panna datakypärä päähänsä ja hän pääsee nauttimaan viha-ajattelijan elämän häpällisimmistä hetkistä. Ja usko huviksesi että niitä ihmisiä riittää. Viha-ajattelijat riisutaan alastommaksi kuin alaston. Paljonkos Suomessa olikaan niitä datakypäriä?

- No onhan niitä kolmatta miljoonaa kappaletta.

- Niin on. Ja sen kautta katsoja pääsee nauttimaan ihmisen alhaisimmista tunteista. Hän pääsee tirkistelemään henkilökohtaisesti toisen ihmisen täydellistä nöyryyttämistä ja nauttimaan aidosta vahingonilosta. Juuri niistä tunteista, joihin tosi-tv:n suosio perustuu. Tämä on vain sitä potenssiin kuusi. Jo kolme kaupallista kanavaa on ostanut valtiolta täydet lähetysoikeudet. Kyseiset ihmiset tulevat muuttumaan pilkatuiksi epähenkilöiksi. Heitä kyräillään, heistä kuiskutellaan, heidät eristetään. He ovat naurunalaisia. Heidän elämänsä tuhotaan. Eikä heistä ole sinänsä niin väliä. Vaan siitä, että he toimivat varoituksena muille väärinajattelijoille. Pidä turpasi kiinni, niin vältyt minuutesi riisumiselta ja äärimmäiseltä julkiselta häpeältä.

Poliisit alkoivat tuoda tuomittuja yksi kerrallaan, heidät istutettiin väkisin toimenpidetuoliin, asetettiin datakypärä päähän ja hetken kuluttua koko heidän elämänsä häpeällisimmät hetket oli riistetty kaikkien tirkisteltäväksi. Ja niitä tirkistelijöitä riittäisi. Utopeetta katsoi operaatiota haltioituneena. Ehkä heillä viimeinkin olisi lopullinen ase väärinajattelua vastaan. Lopullinen ratkaisu. Tämä olisi myös hänen elämänuransa. Se olisi varmaa. Sitä hän haluaisi. Ja siitä hän nauttisi.

*

Viisi vuotta myöhemmin, sama paikka…

Joukkomielenhallinnan operaatiokeskuksen mielirangaistusosaston hiljattain virkaansa nimitetty johtaja Utopeetta Riivistö otti vastaan uuden opiskelijan Tampereen yliopistosta. Utopeetta oli tullut johtajaksi itsensä ampuneen Wille Nilvestön tilalle. Nilvestön itsemurha oli suuri mysteeri. Hän oli saavuttanut työssään suurta menestystä ja arvostusta. Mitään muuta vinkkiä ei ollut kuin Nilvestön kirjoittama lappu jossa luki ”liikaa”.

Kolmannen vuoden opiskelija Alisteetta Sadistela tutustui paikkoihin innoissaan ja kysyi sitten Utopeetalta:

- Rangaistusmuodon edistyksellisyys on suorastaan loistava mutta minkälaisia tuloksia te olette tarkalleen saaneet aikaiseksi?

Utopeetta oli osannut odottaa kysymystä ja katsoi tablettiaan:

- Mielenriisto- ja häpeänjulkistamiskäsittelyssä on ollut kaikkiaan 1.237 väärinajattelijaa. Heistä kaikkiaan 62 prosenttia on tehnyt itsemurhan vuoden kuluessa käsittelystä. Jäljelle jääneistä puolet ovat mielisairaalassa suljetulla osastolla ja puolet ovat muuttaneet jonnekin syrjemmälle. Jostain syystä syrjäseutujen ihmisiä ei kiinnosta mielenriistorangaistuksen mahdollistama irveily. Joka tapauksessa jokainen on lopettanut kaikenlaisen vihakirjoittamisen.

Alisteetta totesi ihastuksissaan:

- Mutta silloinhan taistelu väärinajattelua vastaan on voitettu.

Utopeetta huokaisi ja totesi:

- Taistelu on voitettu. Mutta sotaa ei. Sillä väärinajattelijat keräävät edelleenkin yhdessä ajatuksiaan ja niitä levittävät netissä ihmiset, joihin mielirangaistus ei tehoa.

- Minkälaiset ihmiset?

- Vanhukset. Kuolemansairaat vanhukset. Joilla on elinaikaa maksimissaan yksi vuosi. He eivät enää välitä äärimmäisestä häpeärangaistuksesta. Eivät he siitä kauaa joudu kärsimään. Ja he asuvat erillään muutenkin. Nakkaavat paskat kaikelle. Sinä tulet aikanaan palkatuksi tälle osastolle. Ja tässä sinulla on työsarkaa. Väärinajattelua ei ole vielä voitettu. Mutta se täytyy tuhota lopullisesti.

Alisteetta vastasi:

- Niin se tullaan tuhoamaan. Mielentallenne- ja jakelujärjestelmällähän pystytään myös siirtämään muistoja toisen ihmisten mieleen niin että he muistavat ne ominaan. Imuroidaan vain vankimielisairaaloiden pahimmilta tapauksilta heidän pahimmat muistonsa, upotetaan ne noiden vanhusten omiin muistoihin ja laitetaan julkisiksi. Se pistää vanhuksenkin miettimään vaikka horsmat jo takapihalla kasvaisivatkin.

- Tuohan on loistava idea!

Utopeetta Riivistö ymmärsi että Joukkomielenhallinnan operaatiokeskus olisi tulevaisuudessakin hyvissä, osaavissa ja oikeudenmukaisissa käsissä.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXLV

1. Vihan rehut

Suvaitsevais-tiedostavaistollahan on menossa jatkuva kilpailu siitä, kuka keksii jälleen uusia termejä jotka tulee kieltää loukkaavina. Kilpailu on muuttunut itseään ruokkivaksi koneeksi joka vaatii aina uutta jauhettavaa. Uuden aluevaltauksen teki Ylen kirjailijaksi kehuma joku, nimeltään Raisa Omaheimo joka ottaa ja tuomitsee:

Mutta kun otin selvää mullattomasta kasvatuksesta ja altakastelun paremmuudesta, opin samalla, että suomalaisilla viherkasveilla on ärsyttävän monia naisvihamielisiä ja rasistisiakin lempinimiä. On selvää että moni nimi, joka oli entisaikaan hyväksyttävä, ei sitä enää ole. Olen kieltäytynyt käyttämästä niitä, puhun mieluummin sansivieriasta, nukkatyräkistä ja kultasiilikaktuksesta.

Itse en kyllä tunne kyseisiä nimiä enkä tiedä tietääkö Ylen esille nostama jokukaan, mutta eihän se estä tuomitsemasta. Periaatteessa tästä olisi vaikeaa pistää paremmaksi mutta kyllä joku toinen esille haluava joku sen tekee viimeistään viikon sisällä.

2. Me tavalliset, vaaralliset ihmiset

On olemassa ihmisiä jotka uskovat että biologia on tiede, eikä muoti- ja mielipidekysymys. Näin ollen he uskovat myös että sukupuolia on vain kaksi. Näin sanoo biologiakin. Heitä on hyvin paljon. Vielä joku aika sitten heitä oltaisiin sanottu tavallisiksi täysjärkisiksi ihmisiksi. Mutta entäs nykyisin? Antaa meidän kaikkien suuresti arvostamamme Eva Biaudetin kertoa meidän – juuri meidän – muodostamasta suuresta vaarasta:

Eva Biaudet: Anti-gender-liike on merkittävä uhka

– Anti-gender-liike on järjestäytynyt ja hyvin rahoitettu, ja siksi yksi suurimpia sukupuolten tasa-arvon haasteita. Euroopassa se pyrkii paitsi estämään kehitystä myös peruuttamaan jo aikaansaatuja sopimuksia ja lainsäädäntöä, Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja (r.) Eva Biaudet sanoo.

*

Liikettä luonnehditaan tiedotteessa ”merkittäväksi uhkaksi naisille”. 

*

Tiedotteeen mukaan myös esimerkiksi ulkoministeri Pekka Haavisto on nostanut esiin anti-gender-liikkeen uhkan länsimaiselle demokratialle ja tasa-arvolle.

*

Liikkeen kerrotaan rakentaneen ”monipuolisen globaalin verkoston kansalaisyhteiskuntiin hyödyntäen ja yhdistellen konservatiivista, uskonnollista ja nationalisten populismin eetosta”.

*

Niin. Elämme aikaa jolloin tervejärkisyys on merkittävä uhka länsimaiselle demokratialle ja tasa-arvolle.

Jos tämän näköinen nainen tulee varoittamaan teitä niin varokaa varoittajaa.

3. Oodi avuttomuudelle

Tämä Foodoran mainoshan on ollut tv:ssä jo pidemmän aikaa mutta tuli vasta hiljattain youtubeen. Se kuvaa aikamme avuttomuutta ylistävää henkeä erinomaisesti:

Ei sitten muuta kuin noutokiinalaista yksivuotiaalle ja pannaanpa taas uusi viikko alkuun.

ÄRJYN ENSIMMÄINEN

Joitain vuosia taaksepäin, Huitsinnevadan Örnätjärvellä…

Se heräsi aavistukseen. Jaa mikä se? No tietysti Ärjy, parivuotias harmaapystykorvauros joka asusteli muuan Perskeleen perheen naapurina, tosin ei tietenkään seinänaapurina niin kuin niissä kaupunkien omakotitaloalueissa jossa omakotitalot erottaa rivitaloista likimain vain metrin väli. Täällä Örnätjärvellä oli tilaa.

Mutta mikä se oli se aavistus? No, sehän se. Isäntä saapui. Ja isännällä oli päällä pääosin oranssi takki jossa oli seassa vähän mustaa kuviota. Isäntä heitti autoon repun ja asepussin jossa Ärjy tiesi olevan sellaisen paukkuvan pitkulaisen putken. Ärjyhän ol koira. Toisin kuin ihmiset jotka käynnistyivät ärsyttävän hitaasti se muuttui täydestä levon tilasta täyteen innokkaaseen toimintatilaan yhdessä pienessä hetkessä ja ilmoitti sen isännälle voimakkaasti haukkumalla. Haukkumisen ideahan oli se, että:

- Kyllä hei minä tiedän, että sinä olet lähdössä metsään! Älä jätkä kuvittelekaan, ettet ota minua mukaan!

Eihän isäntä jättänyt vaan tuli hymyillen tarhalle, aukaisi oven. laittoi hihnan Ärjyn kaulaan ja vei sen maastoauton takapaksiin. Joku – ehkä se kuuluisa vaisto – kertoi Ärjylle että vaikka isännän kanssa oli monta kertaa metsässä harjoiteltu niin nyt oli edessä se tosipaikka. Ei Ärjy oikein tiennyt että odottiko se sitä tosipaikkaa. Olihan sille metsä ollut muutenkin kaikkien mukavien aistiärsykkeiden loputon taivas jossa kulkemiseen ei koskaan kyllästynyt. Mutta innoissaan se oli.

Ajo ei kestänyt pitkään. Auto pysähtyi metsäautotien kääntöpaikalle jossa oli muitakin autoja ja miehiä niitten oranssien takkien ja paukkuvien putkien kanssa. Isäntä otti Ärjyn hihnasta ja yksi niistä miehistä totesi sillä ihmisten kielellä jota se ei ymmärtänyt mutta aisti kumminkin:

- Ärjy se slöhöh mm´nääk ekkolat koklaa hrrrvetä ykkenäs, repajekkuma, hlää´mmät.

Ärjy ymmärsi jotenkin miehen tarkoittaneen että nyt ei ollut muita koiria paikalla vaan Ärjyllä oli vastuu yksin. Isäntä kuskasi sitä vielä hieman hihnassa ja kysyi siltä puolestaan:

- No, mröhennäk Ärjy hökkemät hrrrvetä mleippän, loo?

Isäntä tarkoitti että haukkuisiko Ärjy heille hirven. No mitäs luulisit, hei? Ota se hihna pois niin päästään asiaan.

Ja niinhän isäntä teki. Ärjy hyökkäsi metsään hajujen maailmaan. Se oli koira. Se oli nuori, innokas, voimakas ja väsymätön. Nyt se ei välittänyt  metsäkankaan ja viereisen suon kutsuvista hajuista. Se etsi muuta hajua. Eikä kestänyt kauaa, kun se haistoi jäljen. Jäljen, jota se seurasi ja jonka myötä se löysi hirven. Se oli iso ja vanha uroshirvi joka pakeni sitä. Ärjy seurasi sitä, kiersi sen eteen ja pysäytti sen alkaen voimakkaan haukun. Hirvi pysyi paikallaan jonkin aikaa ja läksi sitten juoksemaan. Ärjy kiersi hieman sen taakse ja ajoi sitä siihen suuntaan jossa tiesi ihmisten olevan. Se pysähtyi jälleen ja Ärjy aloitti jälleen haukkumisen.

Hetkeä myöhemmin kuului kaksoispamaus ja hirven lavoissa pöllähti. Ärjy ei tiennyt niitten putkien ominaisuuksista mutta kaksoispamaushan kertoi että laukaus oli lähtenyt liikkeelle ja myös osunut johonkin. Hirvi näytti hetken siltä, ettei ollut osumasta moksiskaan, voimakas eläin kun oli ja läksi juoksemaan. Mutta sadan metrin päässä se alkoi horjua ja kaatui maahan hengettömänä. Ärjy syöksyi kaatuneen saaliin luo innoissaan. Paikalle tuli ihminen. Ei isäntä, vaan joku toinen oranssitakkinen. Ärjy suojeli kiihkoissaan omaa ja isännän saalista ja sanoi koiran kielellä miehelle:

- Tulehan, perkele, niin järsin perslihojasi.

Mies oli kokenut metsästäjä, tajusi että saalille ei ollut vielä asiaa ja pysyi kauempana. Mutta pian paikalle tuli myös isäntä joka rapsutteli Ärjyä ja jonka ilmeestä se näki että siitä oltiin ylpeitä. Hyvin ylpeitä.

- Ärjy pwrrkkl, hywweä haukkemo.

Sitten isäntä laittoi sen hihnaan kiinni ja sitoi hieman kauemmas pieneen näreeseen kiinni. Antaen tietysti hieman makupaloja ja se saattoi nähdä, kuinka ihmiset toimivat. Ihmismiehet laskivat hirvestä veren ja alkoivat suolistaa sitä. Siinä mukana tuli tietysti lisää makupaloja. Ärjy oli jo rauhoittunut ja antoi toistenkin tulla silittelemään ja rapsuttelemaan itseään. Se oli ylpeä itsestään. Ja se tiesi. että siitä tulisi ammattilainen joka hoitaisi homman himaan jatkossakin varmasti ja eleettömän tyylikkäästi.

Lopulta isäntä vei sen hihnassa autoon ja isännän ilme kertoi että kotona olisi luvassa jotain mukavaa spesiaalia. Se oli onnellinen ja tyytyväinen koira.

Seuraavana aamuna…

Rouva Ylva Perskeles oli kävelemässä kohti postilaatikoita hakemassa Huitsinnevadan Paikallisdemokraattia. Postilaatikoita oli useita yhtenä ryppäänä ja Perskeleiltä oli sinne jonkun verran kävelymatkaa. Eihän täällä Huitsinnevadan Örnätjävellä posti sentään ihan pihalle asti kulkenut. Lähellä postilaatikoita oli naapurin koiratarha ja siellä majaili parivuotias harmaapystykorvauros Ärjy. Komea koira kuin mikä. Ärjy oli jo aikaa sitten tottunut Perskeleisiin, eikä Ylvan ohimarssi normaalisti saanut aikaiseksi kuin nopean vilkauksen ja toteamisen että tuohan kuuluu kalustoon. Ei aiheuta operatiiviisia toimenpiteitä. Muuta kuin muutaman ystävällismielisen haukahduksen joita jatkui kunnes rouva Perskeles tervehti Ärjyä muutamilla sanoilla.          

Tällä kertaa Ärjyllä oli kuitenkin enemmän asiaa. Se vuoronperään hyppi innokkaasti sinne tänne, välillä juoksi vauhdikasta paskarinkiä, heilutti häntäänsä niin että meinasi lähteä lentoon ja tuumasi Ylvalle painokkaasti:

- Wäy wäy wäy! Yrrgllgörgglhauhau mmnjömnn! Vuff!

(Käännös: Eikös Perskeleen rouva huomaa, mitä mulla täällä on?)

- No mutta Ärjy! Sullahan onkin siellä kokonainen hirvenkoipi. Tuota sitä kelpaa järsiä.

- Hau hau mmrrröölgllöll murr wuff wuff & häntä: viuht viuht viuht viuht ja vähänköehkä viuht!

(Käännös: Tietääkös rouva Perskeles, kenenkä haukusta tää ammuttiin?)

- Se on varmaan ammuttu sinun haukusta. Olikos tuo sinun ensimmäisesi?

- Öywöywöy wuffhauhau mörlllglgl örr!

(Käännös: Ensimmäinen oli. Mutta ei taatusti ollut viimeinen!)

- Kyllä sinä olet vaan aika poika.

Ylva kävi laatikosta Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin ja läksi kulkemaan kotia kohti. Tällä mukavalla tapaamisella oli mainiota aloittaa uusi päivä. Ärjy totesi vielä poispäin kulkevalle Ylvalle:

- Mörrlwörrghauwuff görgll…

(Käännös: Ne on pyyntimiehet erikseen ja saantimiehet erikseen…)

Ja koirathan ne ovat muutenkin vallan mainioita otuksia. Ihmisen parhaita ja uskollisimpia ystäviä.