Hotelli Yrjöperskeleen respasta käsin on aikaisemminkin kommentoitu näitten wanna be-sandinistien edesottamuksia. Mainion kirjoittajan Kullervo Kalervonpojan sivuilla voi tutustua uuteen yrittäjään eli tällaiseen Pink Black Block-ryhmittymään, jossa jonkunlaisena päärähisijänä vaikuttaa neitonen nimeltä Akuliina Saarikoski. Hotelli Yrjöperskeleen näkövinkkelistä kyseessä on aikaisemmin tuntematon suuruus, mutta on odotettavissa, että neitonen päätyy eduskuntaan ehkä jo seuraavissa vaaleissa. Näytöt ovat sen verran vahvat, että tarvittava höplästä vedettävä äänestäjäkunta kyllä löytyy. Kullervo Kalervonpoika kertoo jutussaan nuo näytöt hyvin, joten mitäpä niitä tässä toistamaan.
Tässä kirjoituksessa keskityn lähinnä, taas kertaalleen, miettimään tämmöisten partisaaniroolipelaajien mielenlogiikkaa. Niin kuin aikaisemminkin olen todennut, on Suomi tällaiselle roolipelaamiselle varsin otollinen maa, sillä täällä on toimiva yhteiskunta, joka mahdollistaa taloudellisesti tällaisen roolipelaamisen. Meiltä löytyy myös kiltti poliisi, joka ei ammu näitä roolipelaajia sekä hoivakoneisto, joka silittää päätä, jos (kun) roolipelaajia ei oteta tosissaan ja sen vuoksi heille tulee henkinen pipi.
Katsotaanpas tämän Pink Black Blockin manifestia ja otetaan selvää, mitä he ovat vailla:
*
New kids on the Pink Black Block vol. II
VIHA
KUOLEMA
TRANS-GRESSIO
Haluamme rikosta kuin panemista pistohaavaan.
Vihaamme jokaista heterokulttuurin ilmentymää ja instituutiota. Jokainen tilanne, jossa ruumiimme kielletään ja halumme tehdään näkymättömäksi, kasvattaa vihaamme.
Hetero-oikeuksia käyttävät henkilöt on riisuttava aseistaan.Meidän täsmäaseemme on halu. Se ei ole tuhottavissa, ei haltuunotettavissa eikä laimennettavissa valtion uusintamiseen. Haluamme synnyttää vain haluja.
Ruumiimme ovat nautittavaksemme ja käytettäväksemme. Diilaamme itse hormonimme ja viillämme rintamme. Kohotetut nyrkkimme ovat valmiina panemaan.
Ryöstämme rahat, asunnot, palvelut ja työpaikat, joilla yhteiskunta palkitsee heteroseksuaalisen näytelmän näyttelijät. Tuhoamme valtion, joka tunkeutuu intiimisuhteisiimme. Emme halua, että rakastajamme kädet ovat valtion kädet.
Panemme, ammumme, laukeamme ja tuhoamme, kunnes kaikki on meidän.
KUOLEMA HETEROKULTTUURILLE!
*
Komeeta tekstiähän tuo, pakko myöntää. Verta ja karvoja piisaa. Tässähän saa selvästi semmosen käsityksen, että kyseessä on porukka, jota on kohdeltu Törkeän Väärin, ja sen takia he ovat Pahalla Päällä. Koska he ovat Pahalla Päällä, he saattavat Panna Töpinäksi, joten ilmoittavat olevansa Uhka. Heidät tulee ottaa Tosissaan.
Vaan mitä tossa sitten oikiastaan on?
Tossahan on ryhmä ellejä, jotka tykkää duunata ellejä. Ja he ilmoittavat, että he ovat pirun erinomaista ja erilaista porukkaa, kun he tykkäävät duunata ellejä. Pitäishän sen nyt tyhmempienkin hoksata.
Mutta kun kukaan ei välitä. Ketään ei kiinnosta. Tavallinen Taavi ja Tiina toteaa, että noi ellit tykkää duunata ellejä, jaa, vai silleen, no, duunatkoon. Jokos se sauna pannaan lämpiämään?
Kukaan ei noteeraa heidän erinomaisuuttaan. Eihän heitä helvetti soikoon edes vainota.
Olishan se toki hienoa, jos heitä vainottais. Sitten he saisivat olla ihan oikeita marttyyrejä. Tietysti se vainoaminen pitäis tapahtua tämmösen pohjoismaisen mittapuun mukaan, niin että ei kellekään ottais kipeää, eikä heitä sitten sillai aikuisten oikeesti vainottais, vaan niinku sillai niinku.
Vaan kun kukaan ei vainoa. Ketään ei kiinnosta.
Mutta tämmösissä piireissä on aina osattu panna mutkat suoriksi ja todeta, ettei todellisuuden kannata antaa pilata hyvää läppää. Väitetään vaan kivenkovaan, että kyllä heitä sit kumminkin Vainotaan ja sen takia ollaan sitten Pahalla Päällä ja sitten Pannaan Töpinäksi.
Töpinäksi Paneminen tarkoittanee tässä tapauksessa jotain väkivaltaista. Niin nämä ellit, kuin yleensäkin nää leikkipartisaanit ovat kovasti mieltyneet väkivaltaiseen retoriikkaan. Myös Pink Black Block julistaa ainakin vihaa, ryöstämistä, ampumista ja tuhoamista.
Eli näillä elleillä lienee siis mielessään yhteiskuntajärjestelmän väkivaltainen muuttaminen. Mikäs siinä. Pannahan töpinäksi. Yleisen kaavan mukaan homma menee kolmiportaisena operaationa. Ensiksi aloitetaan terroristitoiminta. Seuraavaksi, voimien ja omien joukkojen lisääntyessä siirrytään sissisotaan, jolla kulutetaan vihollisen voimia. Viimeisessä vaiheessa, vihollisen voimien vähennyttyä ja vihollisen joukkojen moraalin sortuessa siirrytään avoimeen rintamahyökkäykseen, jolla tuhotaan vihollisen voimat, vallataan strategisesti tärkeät paikat, teloitetaan vihollisen johtajat ja otetaan valta.
Jotenkin vaan on vaikeaa kuvitella anarkistista Rapalan mannekiinia sissinä. Ja sama pätee näihin Pink Black Block-pimuihin. Mitenkähän niillä tuon sotilaskoulutuksen laita on? Osataanko sissitoimissa tarvittavat erätaidot? Kestetäänkö pitkäaikaisen sodan aiheuttamia rasituksia? Mitenkä lävistyskorut saadaan desinfioitua kenttäoloissa?
Onkohan Pink Black Block-pimuista itse asiassa yhdelläkään edes auttavia aseenkäsittelytaitoja? Ja mistäs ne aseet? Laillista hankkimislupaa ei oikein viitsi valtesmannilta pyytää, kun silloin pitäis liittyä metsästys- tai ampumaseuraan. Ja nehän on täynnä lihavia ja hielle haisevia heteromiehiä. Laittoman aseen kanssa voi olla ihan yhtä heikkoa. Jos ellit sattumoisin edes jostain myyjän löytävät, niin pirunkurinen asekauppias Aleksandr Gangsterinov myy niille kumminkin piruuttaan trukkilavallisen airsoft-pyssyjä.
Eli tekemättähän se vallankumous taas kertaalleen jäi. Ei ala sodan melske, taiston tuoksina. Vinkuen ei lennä luoti. Ei oo tarjolla hurmejuomaa korppien. Sen tietää tavallinen Taavi ja Tiina. Sen tietää myös Pink Black Blockin inhoama valtio. Ennen kaikkea sen tietävät Pink Black Block-pimut itse. Miksi siis moinen uho? Miksi meuhkata väkivallalla, jota tekemään heistä ei ole? Miksi meuhkata vääryyksistä, joita ei oo tehty? Ainakin Hotelli Yrjöperskeleen respassa ollaan opittu, että jos elämän nakkikioskeilla uhoaa lyömisellä, niin silloin pitää myös pystyä lyömään. Jos bluffaat, niin jossain vaiheessa joku katsoo bluffisi.
Yleensä ja erikseen: mitä kouriintuntuvaa tosta pimujen manifestista sitten jäi?
No se, että Pink Black Block on ryhmä ellejä, jotka tykkää duunata ellejä.
Vaan olis kai tuo vähemmälläkin mesoamisella ymmärretty?