Lukaisin hiljattain maanmainion Kullevo Kalervonpojan kirjoituksen ”A Zoom 27.2.2009:”Ei pitäisi ajatella etta on suomalaisten veroraha” ja se pisti mieleeni muutamia ajatuksia.
Tässä A Zoom-ohjelmassa oli mukana Abdirahin Hussein, joka kehuskeli Suomelle maksamillaan veromarkoilla. Näistä veromarkoista siirrän ajatuksen itseeni, Yrjöperskeleeseen. Minä olen nimittäin loinen. Minä en tee tälle maalle ensimmäistäkään veromarkkaa. Minun työni rahoitetaan metallimiesten, paperimiesten, ahtaajien yms tienaamilla veromarkoilla. Minulta toki tilinauhassa otetaan tietty määrä veroina pois, mutta sen vaikutus on sama, kuin mies siirtää meisselinsä vasemmasta puntista oikeaan. Meisseleitä on silti vain yksi, eikä sen koko kasvanut siirrosta ensinkään.
Mutta minun työni, lastensuojelutyö siis, mielletään kansan keskuudessa tarpeelliseksi ja suht välttämättömäksi. Abdirahin Hussein, somalian kielen tulkki, on mies, joka tekee työtä, jota ei tarvittaisi, mikäli somaleita ei tänne alun perin olisi tullutkaan. Lisäksi somaleilla on ollut kohta parikymmentä vuotta aikaa opetella suomenkieli. Ei pitäisi elvistellä asialla, josta ei ole elvistelemistä.
Toinen asia, mikä iski silmään (uskon, että Kullervo Kalervonpoika tekee tästä ainakin viikon, ellei sitten vuoden mokutuksen):
” Minusta Suomea on autettu. Onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin, kun Suomessa oli hätää ja ongelmia. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen. Oliko se silloin, pitikö silloin miettiä, että se on meidän verorahaa ei sais lähettää Suomeen.”
Koska näin Yrjöperskeleen ominaisuudessa suhtaudun asioihin positiivisesti, en tyrmää lausetta asiaa tutkimatta. Ja kun asiaa tutkitaan, selviää, että Afrikasta todellakin tuli Suomeen apua talvisodan aikana. Nimittäin Etelä-Afrikan Liittovaltio lähetti Suomeen 29 kappaletta Gloster Gauntlet-hävittäjäkonetta. Koneet olivat kaksitasoisia ja auttamattomasti vanhentuneita. Ja ne saapuivat Suomeen vasta talvisodan jälkeen. Ei niillä jatkosodassakaan ollut mitään käyttöä. (Korjaus tuohon, ei käyttöä rintamalla, mutta käytettiinhän niitä koulutuskoneina).
Mutta ajatus ratkaisee. Kyllähän Etelä-Afrikka sentään yritti. Mutta missä on se Somalian apu? Tuliko Somaliasta Suomeen sotiemme aikaan jotain salaista apua? Miksi tätä ei ole tuotu julki? Että osattais kiittää oikein kunnolla.
Yleisradion toimittaja olisi varmaan voinut kysyä, että onko sulla jätkä jotain perusteita tolle väitteellesi. Vaan eipä kysynyt. Yleisradiossa saa monikulttuurisuuden nimessä puhua paskaa minkä ennättää. Ellei sitten Abdirahin Husseinin väite ole tosi. Tää pitää selvittää. Tuliko Tali-Ihantalaan tarvitut panssarinyrkit somalialaisella rahoituksella? Maksoiko Mogadishun Pankki- ja Tavaravälitys salaisesti osasto Kuhlmeyn tarvitsemat bensat ja pommit? Opettiko somalialainen tykistökenraali Mohammed Hassan Abdul suomalaiselle kollegalleen V.P. Nenoselle korjausmuuntimen toiminnan?
Helvattu. Asiat tietoon. Selvitettävä on. Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu.
Kuudettakymmentä käyvä suomalainen mies. Pitkä työkokemus lastensuojelulaitoksissa. Juuri siksi ei erityisemmin pidä monikulttuurisuudesta.
lauantai 28. helmikuuta 2009
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
VINKKI TYÖNANTAJILLE
Hotelli Yrjöperskeleen tiedotus työnantajille:
Myyntityö on raskasta työtä. Puhelinmyyntityö varsinkin. Yleensä myyjällä on asiakkaalleen tarjottavana sellainen tuote, josta asiakkaalle ei ole mitään hyötyä, joka maksaa turhan paljon, ja josta on pitkässä juoksussa pelkkää harmia. Puhelinmyyntityötä ei voi tehdä vaan vasemmalla kädellä, vaan myyjän on uskottava tuotteeseensa täydellä sydämellä. Tyyliin: ”tää maistuu kalanmaksaöljyltä, elikkä on helevetin pahaa, eikä siinä silti ole kalanmaksaöljyn terveyttä ylläpitäviä ominaisuuksia. Tää litku on vielä helevetin kallista ja tosiasiassa se haittaa sun terveyttäsi, mutta siitä huolimatta minä uskon, että tää tuote on sulle hyväksi, ja sun täytyy ostaa sitä. Muuten mulle itselleni tulee henkinen pipi ja pomokin vittuilee.”
Mikäli puhelinmyyntifirmat haluavat riveihinsä henkilöitä, jotka pystyvät antaumuksella myymään jonninjoutavia, haitallisia ja kalliita tuotteita, kehotan firmojen henkilöstöpäällikköjä tutustumaan seuraavaan nimilistaan. Sieltä saattaisi löytyä sopivia palkattavia. Ovat käytettävissä viimeistään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen:
Ahde Matti /sd
Ahonen Esko /kesk
Akaan-Penttilä Eero /kok
Alanko-Kahiluoto Outi /vihr
Andersson Janina /vihr
Anttila Sirkka-Liisa /kesk
Asell Marko /sd
Asko-Seljavaara Sirpa /kok
Blomqvist Thomas /r
Brax Tuija /vihr
Feldt-Ranta Maarit /sd
Gustafsson Jukka /sd
Guzenina-Richardson Maria /sd
Haapoja Susanna /kesk
Haavisto Pekka /vihr
Hakola Juha /kok
Harkimo Leena /kok
Hautala Heidi /vihr
Heinonen Timo /kok
Heinäluoma Eero /sd
Hiltunen Rakel /sd
Holmlund Anne /kok
Huovinen Susanna /sd
Hurskainen Sinikka /sd
Hyssälä Liisa /kesk
Häkämies Jyri /kok
Hänninen Tuomo /kesk
Jaakonsaari Liisa /sd
Jaskari Harri /kok
Järvinen Heli /vihr
Kaikkonen Antti /kesk
Kalli Timo /kesk
Kalliomäki Antti /sd
Kallis Bjarne /kd
Kalmari Anne /kesk
Kaltiokumpu Oiva /kesk
Kanerva Ilkka /kok
Kangas Matti /vas
Kankaanniemi Toimi /kd
Kantola Ilkka /sd
Karhuvaara Arja /kok
Karimäki Johanna /vihr
Karjula Kyösti /kesk
Karpela Tanja /kesk
Kasvi Jyrki /vihr
Katainen Elsi /kesk
Katainen Jyrki /kok
Kataja Sampsa /kok
Kaunisto Timo /kesk
Kauppila Matti /vas
Kerola Inkeri /kesk
Kiljunen Anneli /sd
Kiljunen Kimmo /sd
Kiuru Krista /sd
Kiviniemi Mari /kesk
Kiviranta Esko /kesk
Komi Katri /kesk
Korhonen Martti /vas
Korhonen Timo V. /kesk
Koski Valto /sd
Koskinen Jari /kok
Koskinen Johannes /sd
Kuoppa Mikko /vas
Kuusisto Merja /sd
Kyllönen Merja /vas
Kähkönen Lauri /sd
Kärkkäinen Kari /kd
Kääriäinen Seppo /kesk
Lahtela Esa /sd
Lapintie Annika /vas
Larikka Jari /kok
Laukkanen Markku /kesk
Lauslahti Sanna /kok
Laxell Jouko /kok
Lehti Eero /kok
Lehtomäki Paula /kesk
Leppä Jari /kesk
Lindén Suvi /kok
Lintilä Mika /kesk
Lipponen Päivi /sd
Manninen Hannes /kesk
Matikainen-Kallström Marjo /kok
Mieto Juha /kesk
Mustajärvi Markus /vas
Mäkelä Jukka /kok
Mäkelä Outi /kok
Mäkinen Tapani /kok
Nauclér Elisabeth /r
Niinistö Ville /vihr
Nordman Håkan /r
Nurmi Tuija /kok
Nylander Mikaela /r
Nylund Mats /r
Ojansuu Kirsi /vihr
Ollila Heikki A. /kok
Orpo Petteri /kok
Paasio Heli /sd
Paatero Sirpa /sd
Pakkanen Markku /kesk
Palm Sari /kd
Peltonen Tuula /sd
Pentti Klaus /kesk
Perkiö Sanna /kok
Pihlajaniemi Petri /kok
Puhjo Veijo /vas
Pulliainen Erkki /vihr
Puumala Tuomo /kesk
Rajala Lyly /kok
Rajamäki Kari /sd
Rauhala Leena /kd
Ravi Pekka /kok
Rehula Juha /kesk
Reijonen Eero /kesk
Risikko Paula /kok
Rossi Markku /kesk
Räsänen Päivi /kd
Saarinen Matti /sd
Salo Petri /kok
Salolainen Pertti /kok
Sarkomaa Sari /kok
Sasi Kimmo /kok
Satonen Arto /kok
Seurujärvi Janne /kesk
Sihto Paula /kesk
Sinnemäki Anni /vihr
Sirnö Minna /vas
Skinnari Jouko /sd
Sumuvuori Johanna /vihr
Söderman Jacob /sd
Tabermann Tommy /sd
Taimela Katja /sd
Taiveaho Satu /sd
Tallqvist Tarja /kd
Tennilä Esko-Juhani /vas
Thors Astrid /r
Tiusanen Pentti /vas
Toivakka Lenita /kok
Tuomioja Erkki /sd
Tynkkynen Oras /vihr
Tölli Tapani /kesk
Ukkola Tuulikki /kok
Uotila Kari /vas
Urpilainen Jutta /sd
Vahasalo Raija /kok
Wallin Stefan /r
Valpas Unto /vas
Vanhanen Matti /kesk
Vapaavuori Jan /kok
Vehkaperä Mirja /kesk
Vehviläinen Anu /kesk
Wideroos Ulla-Maj /r
Viitamies Pauliina /sd
Viitanen Pia /sd
Viljanen Ilkka /kok
Vilkuna Pekka /kesk
Virolainen Anne-Mari /kok
Virtanen Erkki /vas
Vuolanne Antti /sd
Väyrynen Paavo /kesk
Yrttiaho Jyrki /vas
Zyskowicz Ben /kok
Sen sijaan näitä henkilöitä emme suosittele em. työhön. Heillä on rasitteenaan mm. kyky ajatella.
Oinonen Pentti /ps
Ruohonen-Lerner Pirkko /ps
Soini Timo /ps
Virtanen Pertti /ps
Vistbacka Raimo /ps
Myyntityö on raskasta työtä. Puhelinmyyntityö varsinkin. Yleensä myyjällä on asiakkaalleen tarjottavana sellainen tuote, josta asiakkaalle ei ole mitään hyötyä, joka maksaa turhan paljon, ja josta on pitkässä juoksussa pelkkää harmia. Puhelinmyyntityötä ei voi tehdä vaan vasemmalla kädellä, vaan myyjän on uskottava tuotteeseensa täydellä sydämellä. Tyyliin: ”tää maistuu kalanmaksaöljyltä, elikkä on helevetin pahaa, eikä siinä silti ole kalanmaksaöljyn terveyttä ylläpitäviä ominaisuuksia. Tää litku on vielä helevetin kallista ja tosiasiassa se haittaa sun terveyttäsi, mutta siitä huolimatta minä uskon, että tää tuote on sulle hyväksi, ja sun täytyy ostaa sitä. Muuten mulle itselleni tulee henkinen pipi ja pomokin vittuilee.”
Mikäli puhelinmyyntifirmat haluavat riveihinsä henkilöitä, jotka pystyvät antaumuksella myymään jonninjoutavia, haitallisia ja kalliita tuotteita, kehotan firmojen henkilöstöpäällikköjä tutustumaan seuraavaan nimilistaan. Sieltä saattaisi löytyä sopivia palkattavia. Ovat käytettävissä viimeistään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen:
Ahde Matti /sd
Ahonen Esko /kesk
Akaan-Penttilä Eero /kok
Alanko-Kahiluoto Outi /vihr
Andersson Janina /vihr
Anttila Sirkka-Liisa /kesk
Asell Marko /sd
Asko-Seljavaara Sirpa /kok
Blomqvist Thomas /r
Brax Tuija /vihr
Feldt-Ranta Maarit /sd
Gustafsson Jukka /sd
Guzenina-Richardson Maria /sd
Haapoja Susanna /kesk
Haavisto Pekka /vihr
Hakola Juha /kok
Harkimo Leena /kok
Hautala Heidi /vihr
Heinonen Timo /kok
Heinäluoma Eero /sd
Hiltunen Rakel /sd
Holmlund Anne /kok
Huovinen Susanna /sd
Hurskainen Sinikka /sd
Hyssälä Liisa /kesk
Häkämies Jyri /kok
Hänninen Tuomo /kesk
Jaakonsaari Liisa /sd
Jaskari Harri /kok
Järvinen Heli /vihr
Kaikkonen Antti /kesk
Kalli Timo /kesk
Kalliomäki Antti /sd
Kallis Bjarne /kd
Kalmari Anne /kesk
Kaltiokumpu Oiva /kesk
Kanerva Ilkka /kok
Kangas Matti /vas
Kankaanniemi Toimi /kd
Kantola Ilkka /sd
Karhuvaara Arja /kok
Karimäki Johanna /vihr
Karjula Kyösti /kesk
Karpela Tanja /kesk
Kasvi Jyrki /vihr
Katainen Elsi /kesk
Katainen Jyrki /kok
Kataja Sampsa /kok
Kaunisto Timo /kesk
Kauppila Matti /vas
Kerola Inkeri /kesk
Kiljunen Anneli /sd
Kiljunen Kimmo /sd
Kiuru Krista /sd
Kiviniemi Mari /kesk
Kiviranta Esko /kesk
Komi Katri /kesk
Korhonen Martti /vas
Korhonen Timo V. /kesk
Koski Valto /sd
Koskinen Jari /kok
Koskinen Johannes /sd
Kuoppa Mikko /vas
Kuusisto Merja /sd
Kyllönen Merja /vas
Kähkönen Lauri /sd
Kärkkäinen Kari /kd
Kääriäinen Seppo /kesk
Lahtela Esa /sd
Lapintie Annika /vas
Larikka Jari /kok
Laukkanen Markku /kesk
Lauslahti Sanna /kok
Laxell Jouko /kok
Lehti Eero /kok
Lehtomäki Paula /kesk
Leppä Jari /kesk
Lindén Suvi /kok
Lintilä Mika /kesk
Lipponen Päivi /sd
Manninen Hannes /kesk
Matikainen-Kallström Marjo /kok
Mieto Juha /kesk
Mustajärvi Markus /vas
Mäkelä Jukka /kok
Mäkelä Outi /kok
Mäkinen Tapani /kok
Nauclér Elisabeth /r
Niinistö Ville /vihr
Nordman Håkan /r
Nurmi Tuija /kok
Nylander Mikaela /r
Nylund Mats /r
Ojansuu Kirsi /vihr
Ollila Heikki A. /kok
Orpo Petteri /kok
Paasio Heli /sd
Paatero Sirpa /sd
Pakkanen Markku /kesk
Palm Sari /kd
Peltonen Tuula /sd
Pentti Klaus /kesk
Perkiö Sanna /kok
Pihlajaniemi Petri /kok
Puhjo Veijo /vas
Pulliainen Erkki /vihr
Puumala Tuomo /kesk
Rajala Lyly /kok
Rajamäki Kari /sd
Rauhala Leena /kd
Ravi Pekka /kok
Rehula Juha /kesk
Reijonen Eero /kesk
Risikko Paula /kok
Rossi Markku /kesk
Räsänen Päivi /kd
Saarinen Matti /sd
Salo Petri /kok
Salolainen Pertti /kok
Sarkomaa Sari /kok
Sasi Kimmo /kok
Satonen Arto /kok
Seurujärvi Janne /kesk
Sihto Paula /kesk
Sinnemäki Anni /vihr
Sirnö Minna /vas
Skinnari Jouko /sd
Sumuvuori Johanna /vihr
Söderman Jacob /sd
Tabermann Tommy /sd
Taimela Katja /sd
Taiveaho Satu /sd
Tallqvist Tarja /kd
Tennilä Esko-Juhani /vas
Thors Astrid /r
Tiusanen Pentti /vas
Toivakka Lenita /kok
Tuomioja Erkki /sd
Tynkkynen Oras /vihr
Tölli Tapani /kesk
Ukkola Tuulikki /kok
Uotila Kari /vas
Urpilainen Jutta /sd
Vahasalo Raija /kok
Wallin Stefan /r
Valpas Unto /vas
Vanhanen Matti /kesk
Vapaavuori Jan /kok
Vehkaperä Mirja /kesk
Vehviläinen Anu /kesk
Wideroos Ulla-Maj /r
Viitamies Pauliina /sd
Viitanen Pia /sd
Viljanen Ilkka /kok
Vilkuna Pekka /kesk
Virolainen Anne-Mari /kok
Virtanen Erkki /vas
Vuolanne Antti /sd
Väyrynen Paavo /kesk
Yrttiaho Jyrki /vas
Zyskowicz Ben /kok
Sen sijaan näitä henkilöitä emme suosittele em. työhön. Heillä on rasitteenaan mm. kyky ajatella.
Oinonen Pentti /ps
Ruohonen-Lerner Pirkko /ps
Soini Timo /ps
Virtanen Pertti /ps
Vistbacka Raimo /ps
perjantai 20. helmikuuta 2009
MENETETYT TYÖVUODET
Hotelli Yrjöperskeleen respassa on pantu merkille, että asevelvollisuudesta käydään taasen kovaa keskustelua. Elikkä säilytetäänkö asevelvollisuus, tehdäänkö siitä jonkunlainen lottoarvonta vaiko poistetaan kokonaan. Ns. tiedostavat ihmisethän ovat aina olleet asevelvollisuutta ja puolustusvoimia vastaan yleensäkin, perinteisistä syistä eli aseöljy haisee pahalle, pauke käy korvaan, luoteja lentää kuin pyssyn suusta, suomalaiset jalkaväkimiinat tappavat viattomia lapsia Angolassa, militarismi on muutenki niinqu kauheeta, ja eihän sitä sotaa enää koskaan tule (mitä muuten hoettiin 1920-luvullakin).
Uusin vippakonsti asevelvollisuuden vastustamisessa on se hoksaus, että siinähän suomalaiset nuoret miehet ovat 6 - 12 kk poissa työelämästä ja tämähän on se korsi joka katkaisee kamelin taloudellisen selän.
Hotelli Yrjöperskeleen respassa ollaan kiistatta huolissaan siitä, että työelämä menettää täysin työkykyisen porukan työpanosta. Meillä päin ei tosin ajatella sitä, että varusmiespalvelu olisi siihen syynä, tämä tappio ollaan valmiita kestämään. Puolustusvoimathan ovat kuin vakuutus. Kallis maksaa, mutta hyvä tiukan paikan tullen olla olemassa.
Sen sijaan täällä respassa mättää se asia, että maassamme on tolkuton määrä ihmisiä, joitten työpanoksen yhteiskunta menettää, ja he nauttivat silti täyttä palkkaa. Eivät siis mitään työttömyyskorvausta.
Mitäs porukkaa tämä tämmöinen sitten on? Ehkä olisi helpointa määritellä asia luomalla jonkunlainen keskiarvotyyppi. Käytetään hänestä vaikka nimitystä esimerkkihenkilö x.
Kun esimerkkihenkilö x on kirjoittanut itsensä ylioppilaaksi, hän menee yliopistoon lukemaan jotain sopivan mukavaa yhteiskunnallista ainetta. Miespuolinen x tietysti käy sitä ennen joko varusmies- tai siviilipalveluksen.
Esimerkkihenkilö x käy sitten yliopistoa tommosen kuusi vuotta, jonka ajan hän on poissa työelämästä. Tavallaan tämä opiskeluaika on yhteiskunnan kannalta hänen tuottavinta aikaansa, sillä hän saattaa olla opiskelujen lomassa osa-aikahommissa esmes Hesburgerin kassalla. Mistä tietysti kaikki kunnia hänelle.
Opiskelujensa loppuvaiheessa hän väsää sitten gradutyön esimerkiksi aiheesta ”Vaikuttaako opiskelijaboksin paskahuussin hygieeninen tila opiskelijan tenttimenestykseen”. Hän väsää gradun kasaan hyväksyttyjä tutkimusmenetelmiä käyttäen, tekee tilastoja, päätelmiä ja yhteenvetoja ja lopulta toteaa, että eipä tuo hyysin puhtaus tenttimenestykseen vaikuta millään lailla. Gradu hyväksytään erinomaisin arvosanoin ja vastaleivottu maisteri lähtee maailmalle.
Maisterillehan täytyy löytyä töitäkin, ja koska hänen tutkintonsa ei oikeastaan valmenna ihmistä työtä varten, hänelle täytyy kehittää sopiva elinkeino. Saattaapa hän päätyä vaikka julkisrahoitteiseen pulaakiin, joka kehittää asioille uusia nimiä, vaikkei tarvita. Esim. tämä miestyövuoden muuttaminen henkilötyövuodeksi, päästötodistuksen muuttaminen päättötodistukseksi ja sairasloman muuttaminen sairauslomaksi. Saattaapa esimerkkihenkilö x olla parasta aikaa kehittämässä täsmäiskua kansallismielisiä ihmisiä vastaan valmistelemalla sanan ”homma” kriminalisoimista ja korvaamista sopivalla uuskielisellä sanalla kuten vaikkapa ”vähävaiheinen”, ”projektolaatio” tai ”menneskyhäinen”.
Saattapa esimerkkihenkilö x, jos sattuu olemaan oikeaa sukupuolta päätyä myös naistutkijaksi, joka keskittyy mm. heteromelankolian analyysiin, luonnon, maiseman ja sukupuolen esittämiseen ja aistimiseen, sukupuolen representaatioihin, ruumiin fenomenologiaan tai vaikkapa queer-teoriaan.
Vaihtoehtoja on monia. Esimerkkihenkilö x saattaa päätyä myös rasismin tutkijaksi, joka voi julkaista vaikkapa tutkimuksen ”Koska valtiosta A tulevat henkilöt menestyvät suomalaisessa työelämässä erinomaisesti, on huomattava, että mikäli mennään mutkat suoriksi Viljalan peltojen kautta ja siitä sit vähän matkaa sinne maitolaiturille päin ja sitten katotaan viistosti itäkoilliseen ja samalla painetaan silmämunia sormella alapuolelta, niin nähdään selvästi, että valtioitten R ja K kansalaisia tulee raijata tänne pilvin pimein”.
Esimerkkihenkilömme x voi siis viettää työelämänsä kaikenlaisissa mukavissa hommissa täydellä palkalla. Yhteistä näissä hommissa on se, että niillä ei ole mitään vaikutusta varsinaiseen työelämään, niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään ja koko puuhastelu tapahtuu yliopistopiireissä. No, tietysti lehdet mielellään uutisoivat heidän tuotoksistaan.
Yhtä kaikki, kun esimerkkihenkilömme x siirtyy aikanaan eläkkeelle, sanotaanko vaikka 63-vuotiaana, on yhteiskunta menettänyt hänen kohdallaan 43 työvuotta, jos sitä vaikkapa parikymppisestä ruvetaan laskemaan. Poislukien tietysti se pätkä, jolloin hän oli Hesburgerin kassana.
Esimerkkihenkilö x:n ura on sinänsä paljon parempi vaihtoehto kuin esimerkkihenkilö y:n ura. Esimerkkihenkilö x:n kohdalla kun menetetään vain hänen omat työvuotensa. Mutta esimerkkihenkilö y palkkautuu maisterin paperit saatuaan julkishallintoon vaikkapa hallintojohtajaksi, hallinto- ja kehittämisjohtajaksi, projektipäälliköksi, arviointipäälliköksi, hallintopalvelupäälliköksi, henkilöstöpäälliköksi, kehittämispäälliköksi, aluekehittäjäksi, erityissuunnittelijaksi, strategiapäälliköksi, tulosaluejohtajaksi, tulosaluesihteeriksi, ryhmäpäälliköksi tai henkilöstövisiosuunnittelijaksi.
Tossa nipussa on paljon komeita titteleitä, mutta ne tarkoittavat itse asiassa kaikki samaa, eli esimerkkihenkilö y:n tehtävänä on saada käytäntö pyörimään teorian mukaan. Näin ollen hänellä on koko aika menossa kehittämisprojekti A, laatuprojekti B sekä kehittämisprojekti A:n ja laatuprojekti B:n laadunvalvontaprojekti C.
Näissä projekteissa ei riitä se, että esimerkkihenkilö y kirjoittelee koneelle tekstiä ja lähettelee sähköposteja. Hänen hommiinsa kuuluu pitää tyhmemmälle väelle koulutus-, keskustelu-, syventämis-, leventämis- ja laajentamispäiviä. Näillä päivillä mietitään joko sitä, kuinka pyörä keksitään uudestaan, tai sitä, voiko sorvilla tehdä soikean kappaleen tai sitten vaan rupatellaan mukavia ja tehdään paljon ryhmätöitä.
Yhteistä näissä tilaisuuksissa on se, että työntekijöiltä menee niissä aina työpäivä hukkaan. Jos lasketaan, että esimerkkihenkilö y pitää yllä kolmea projektia kolmelle työporukalle ( á 20 henkeä) niin hän pitää jokaisesta projektista vuoden aikana kolme koulutus- jne. -päivää joka porukalle. Eli siis yhdeksän hukkapäivää per porukka kertaa kolme porukkaa kertaa 20 henkeä, jolloin vanhan matematiikan mukaan hän saa aikaan 540 täydellistä hukkapäivää eli pyöristäen puolitoista menetettyä miestyövuotta per vuosi.
Ja tätä meininkiä jatkuu ajasta iäisyyteen sillä projektit A, B ja C eivät koskaan valmistu, sillä kesken projektien hoksataan yllättäen, että tarvitaankin uudet projektit D, E ja F. Jotka nekään eivät valmistu koskaan, eikä niitten ole tietenkään tarkoituskaan valmistua.
Lisäksi esimerkkihenkilömme y osallistuu jatkuvasti kiivaaseen ja erittäin tarpeelliseen hallinto- ja organisaatiouudistukseen, joka menee suurinpiirtein niin, että on hallintomalli A, joka sitten päätetään muuttaa hallintomalliksi B. Ennen kuin malli B on saatu toimivaksi, huomataan, että tarvitaan ehdottomasti hallintomalli C, joka on melko pian kylläkin muutettava hallintomalli D:ksi, joka sattumoisin on kyllä ihan sama kuin hallintomalli A alun perin oli… jatkuu… ja jatkuu…
Veikkaisin noin hatusta että näissä hallinto- ja organisaatiomallien uudistuksissa menee hukkaan ainakin se kaksi miestyövuotta per vuosi per esimerkkihenkilö y.
Jos ajatellaan, että esimerkkihenkilömme y alkaa tämän säätämisen noin 33:n vuoden iässä, niin jäädessään eläkkeelle 63-vuotiaana kunnioitettuna hilavitkuta- ja härvelineuvoksena on yhteiskunta menettänyt hänen kohdaltaan hänen omat 43 työvuottansa ja lisäksi hänen muilta työntekijöiltä ryssimänsä 105 työvuotta.
Eli hänen on onnistunut 43:ssa vuodessa jättää tekemättä 148:n vuoden työt. Tämähän ei amatööriltä onnistu, joten hän nauttii suurta yhteiskunnallista arvostusta ja hänen mielipiteillään on arvoa. Saattaapa joku toimittaja kysyä häneltä hänen mielipidettään varusmiespalveluksesta, johon hän vastaa olevansa huolissaan siitä, että siinä menee hukkaan 6 - 12 kuukautta tehokasta työaikaa per mies.
Jos toimittaja olisi tilannetajuinen, hän saattaisi kysyä, että huomaatko lausessasi tiettyä tahatonta huumoria. Mutta ei esimerkkihenkilömme sitä huomaisi. Hän olisi aivan äimänä ja katsoisi toimittajaa kuin mielen köyhää. Hän miettisi vielä viikkoja jälkeenpäin, että mitähän se toimittaja oikein tarkoitti.
Uusin vippakonsti asevelvollisuuden vastustamisessa on se hoksaus, että siinähän suomalaiset nuoret miehet ovat 6 - 12 kk poissa työelämästä ja tämähän on se korsi joka katkaisee kamelin taloudellisen selän.
Hotelli Yrjöperskeleen respassa ollaan kiistatta huolissaan siitä, että työelämä menettää täysin työkykyisen porukan työpanosta. Meillä päin ei tosin ajatella sitä, että varusmiespalvelu olisi siihen syynä, tämä tappio ollaan valmiita kestämään. Puolustusvoimathan ovat kuin vakuutus. Kallis maksaa, mutta hyvä tiukan paikan tullen olla olemassa.
Sen sijaan täällä respassa mättää se asia, että maassamme on tolkuton määrä ihmisiä, joitten työpanoksen yhteiskunta menettää, ja he nauttivat silti täyttä palkkaa. Eivät siis mitään työttömyyskorvausta.
Mitäs porukkaa tämä tämmöinen sitten on? Ehkä olisi helpointa määritellä asia luomalla jonkunlainen keskiarvotyyppi. Käytetään hänestä vaikka nimitystä esimerkkihenkilö x.
Kun esimerkkihenkilö x on kirjoittanut itsensä ylioppilaaksi, hän menee yliopistoon lukemaan jotain sopivan mukavaa yhteiskunnallista ainetta. Miespuolinen x tietysti käy sitä ennen joko varusmies- tai siviilipalveluksen.
Esimerkkihenkilö x käy sitten yliopistoa tommosen kuusi vuotta, jonka ajan hän on poissa työelämästä. Tavallaan tämä opiskeluaika on yhteiskunnan kannalta hänen tuottavinta aikaansa, sillä hän saattaa olla opiskelujen lomassa osa-aikahommissa esmes Hesburgerin kassalla. Mistä tietysti kaikki kunnia hänelle.
Opiskelujensa loppuvaiheessa hän väsää sitten gradutyön esimerkiksi aiheesta ”Vaikuttaako opiskelijaboksin paskahuussin hygieeninen tila opiskelijan tenttimenestykseen”. Hän väsää gradun kasaan hyväksyttyjä tutkimusmenetelmiä käyttäen, tekee tilastoja, päätelmiä ja yhteenvetoja ja lopulta toteaa, että eipä tuo hyysin puhtaus tenttimenestykseen vaikuta millään lailla. Gradu hyväksytään erinomaisin arvosanoin ja vastaleivottu maisteri lähtee maailmalle.
Maisterillehan täytyy löytyä töitäkin, ja koska hänen tutkintonsa ei oikeastaan valmenna ihmistä työtä varten, hänelle täytyy kehittää sopiva elinkeino. Saattaapa hän päätyä vaikka julkisrahoitteiseen pulaakiin, joka kehittää asioille uusia nimiä, vaikkei tarvita. Esim. tämä miestyövuoden muuttaminen henkilötyövuodeksi, päästötodistuksen muuttaminen päättötodistukseksi ja sairasloman muuttaminen sairauslomaksi. Saattaapa esimerkkihenkilö x olla parasta aikaa kehittämässä täsmäiskua kansallismielisiä ihmisiä vastaan valmistelemalla sanan ”homma” kriminalisoimista ja korvaamista sopivalla uuskielisellä sanalla kuten vaikkapa ”vähävaiheinen”, ”projektolaatio” tai ”menneskyhäinen”.
Saattapa esimerkkihenkilö x, jos sattuu olemaan oikeaa sukupuolta päätyä myös naistutkijaksi, joka keskittyy mm. heteromelankolian analyysiin, luonnon, maiseman ja sukupuolen esittämiseen ja aistimiseen, sukupuolen representaatioihin, ruumiin fenomenologiaan tai vaikkapa queer-teoriaan.
Vaihtoehtoja on monia. Esimerkkihenkilö x saattaa päätyä myös rasismin tutkijaksi, joka voi julkaista vaikkapa tutkimuksen ”Koska valtiosta A tulevat henkilöt menestyvät suomalaisessa työelämässä erinomaisesti, on huomattava, että mikäli mennään mutkat suoriksi Viljalan peltojen kautta ja siitä sit vähän matkaa sinne maitolaiturille päin ja sitten katotaan viistosti itäkoilliseen ja samalla painetaan silmämunia sormella alapuolelta, niin nähdään selvästi, että valtioitten R ja K kansalaisia tulee raijata tänne pilvin pimein”.
Esimerkkihenkilömme x voi siis viettää työelämänsä kaikenlaisissa mukavissa hommissa täydellä palkalla. Yhteistä näissä hommissa on se, että niillä ei ole mitään vaikutusta varsinaiseen työelämään, niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään ja koko puuhastelu tapahtuu yliopistopiireissä. No, tietysti lehdet mielellään uutisoivat heidän tuotoksistaan.
Yhtä kaikki, kun esimerkkihenkilömme x siirtyy aikanaan eläkkeelle, sanotaanko vaikka 63-vuotiaana, on yhteiskunta menettänyt hänen kohdallaan 43 työvuotta, jos sitä vaikkapa parikymppisestä ruvetaan laskemaan. Poislukien tietysti se pätkä, jolloin hän oli Hesburgerin kassana.
Esimerkkihenkilö x:n ura on sinänsä paljon parempi vaihtoehto kuin esimerkkihenkilö y:n ura. Esimerkkihenkilö x:n kohdalla kun menetetään vain hänen omat työvuotensa. Mutta esimerkkihenkilö y palkkautuu maisterin paperit saatuaan julkishallintoon vaikkapa hallintojohtajaksi, hallinto- ja kehittämisjohtajaksi, projektipäälliköksi, arviointipäälliköksi, hallintopalvelupäälliköksi, henkilöstöpäälliköksi, kehittämispäälliköksi, aluekehittäjäksi, erityissuunnittelijaksi, strategiapäälliköksi, tulosaluejohtajaksi, tulosaluesihteeriksi, ryhmäpäälliköksi tai henkilöstövisiosuunnittelijaksi.
Tossa nipussa on paljon komeita titteleitä, mutta ne tarkoittavat itse asiassa kaikki samaa, eli esimerkkihenkilö y:n tehtävänä on saada käytäntö pyörimään teorian mukaan. Näin ollen hänellä on koko aika menossa kehittämisprojekti A, laatuprojekti B sekä kehittämisprojekti A:n ja laatuprojekti B:n laadunvalvontaprojekti C.
Näissä projekteissa ei riitä se, että esimerkkihenkilö y kirjoittelee koneelle tekstiä ja lähettelee sähköposteja. Hänen hommiinsa kuuluu pitää tyhmemmälle väelle koulutus-, keskustelu-, syventämis-, leventämis- ja laajentamispäiviä. Näillä päivillä mietitään joko sitä, kuinka pyörä keksitään uudestaan, tai sitä, voiko sorvilla tehdä soikean kappaleen tai sitten vaan rupatellaan mukavia ja tehdään paljon ryhmätöitä.
Yhteistä näissä tilaisuuksissa on se, että työntekijöiltä menee niissä aina työpäivä hukkaan. Jos lasketaan, että esimerkkihenkilö y pitää yllä kolmea projektia kolmelle työporukalle ( á 20 henkeä) niin hän pitää jokaisesta projektista vuoden aikana kolme koulutus- jne. -päivää joka porukalle. Eli siis yhdeksän hukkapäivää per porukka kertaa kolme porukkaa kertaa 20 henkeä, jolloin vanhan matematiikan mukaan hän saa aikaan 540 täydellistä hukkapäivää eli pyöristäen puolitoista menetettyä miestyövuotta per vuosi.
Ja tätä meininkiä jatkuu ajasta iäisyyteen sillä projektit A, B ja C eivät koskaan valmistu, sillä kesken projektien hoksataan yllättäen, että tarvitaankin uudet projektit D, E ja F. Jotka nekään eivät valmistu koskaan, eikä niitten ole tietenkään tarkoituskaan valmistua.
Lisäksi esimerkkihenkilömme y osallistuu jatkuvasti kiivaaseen ja erittäin tarpeelliseen hallinto- ja organisaatiouudistukseen, joka menee suurinpiirtein niin, että on hallintomalli A, joka sitten päätetään muuttaa hallintomalliksi B. Ennen kuin malli B on saatu toimivaksi, huomataan, että tarvitaan ehdottomasti hallintomalli C, joka on melko pian kylläkin muutettava hallintomalli D:ksi, joka sattumoisin on kyllä ihan sama kuin hallintomalli A alun perin oli… jatkuu… ja jatkuu…
Veikkaisin noin hatusta että näissä hallinto- ja organisaatiomallien uudistuksissa menee hukkaan ainakin se kaksi miestyövuotta per vuosi per esimerkkihenkilö y.
Jos ajatellaan, että esimerkkihenkilömme y alkaa tämän säätämisen noin 33:n vuoden iässä, niin jäädessään eläkkeelle 63-vuotiaana kunnioitettuna hilavitkuta- ja härvelineuvoksena on yhteiskunta menettänyt hänen kohdaltaan hänen omat 43 työvuottansa ja lisäksi hänen muilta työntekijöiltä ryssimänsä 105 työvuotta.
Eli hänen on onnistunut 43:ssa vuodessa jättää tekemättä 148:n vuoden työt. Tämähän ei amatööriltä onnistu, joten hän nauttii suurta yhteiskunnallista arvostusta ja hänen mielipiteillään on arvoa. Saattaapa joku toimittaja kysyä häneltä hänen mielipidettään varusmiespalveluksesta, johon hän vastaa olevansa huolissaan siitä, että siinä menee hukkaan 6 - 12 kuukautta tehokasta työaikaa per mies.
Jos toimittaja olisi tilannetajuinen, hän saattaisi kysyä, että huomaatko lausessasi tiettyä tahatonta huumoria. Mutta ei esimerkkihenkilömme sitä huomaisi. Hän olisi aivan äimänä ja katsoisi toimittajaa kuin mielen köyhää. Hän miettisi vielä viikkoja jälkeenpäin, että mitähän se toimittaja oikein tarkoitti.
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
MUSIIKILLINEN ERO
Allekirjoittanuthan on ollut lähes koko elämänsä jonkun sortin sosialisti, tai ainakin semmoinen ottokivivuorelainen sosialidemokraatti, joka on viime vuosina tosin äänestänyt perussuomalaisia, koska varsinainen sosialidemokraattinen puolue on päättänyt, että tavallisen suomalaisen asia ei häntä kiinnosta, ja Abdul on se, jonka eteen voimat pitää keskittää.
Sosialisteja, tai vasemmistolaisia (ihan miten sen nyt haluaa sanoa) on aina ollut kahdenlaisia, elikkä tämä duunarivasemmisto, joka on äänestänyt vasemmistopuolueita ja kuulunut ammattiliittoon ihan siitä syystä, että sitä kautta saataisiin duunareista tehtyä kapitalisteja hyvien palkkojen muodossa. Mitä minä olen aina pitänyt ihan järkevänä, teollisuuspaikkakunnalta kun itsekin alun perin olen kotoisin.
Sitten on aina ollut ne toisen sortin sosialistit, eli tämä akateeminen / kulttuurivasemmisto, jotka ihan oikeasti halusivat aikanaan puuhata sitä vallankumousta. Hyvä tietysti, että ne vallankumouksen puuhaajat löytyivät tosta porukasta, koska eiväthän ne koskaan mitään vallankumousta olisi aikaiseksi saaneet. Siihen oltaisiin tarvittu niitä duunarivasemmistolaisia, jotka taas eivät ole vallankumouksesta kovinkaan kiinnostuneet, vaan käyttivät aikansa remontoidakseen taloa ja kesämökkiään. Mikä sekin on äärimmäisen järkevää.
Meidän tiukimmat vallankumousta kannattavat akateemis- / kulttuurivasemmistolaisethan leikkivät nykyisin vihreää, mutta aikanaanhan he olivat kovasti tosissaan. Silloin 1970-luvulla siis. On olemassa sanonta, joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, ja jota tikulla silmään, sitä sonnalla suuhun (copyright Pahkasika, Jurpo-sarjakuva). Senkin uhalla muistelen vanhoja aikoja eli 1970-lukua.
Meinaten, jos vuonna 1995 syntynyt nuori huitsinnevadalainen kaveri kysyisi minulta, että kerroppas Ykä, että mitä eroa niissä duunari- ja kulttuurisosialisteissa oikein oli, niin saattaa olla, että selittäisin asian käyttämällä apukeinona musiikkia.
Saattaisinpa soittaa nuorelle miehelle esimerkiksi kulttuurisosialisteista tämän kappaleen, jonka teki yhtye Agit Propin Kisällit vuonna 1975. Kappaleen nimi on Hei Vaan, Berliini.
Hyödyllisiä idiootteja on aina tarvittu
Koska kappale vedettiin sen verran tunteella, että osa sanoista saattoi jäädä epäselväksi, pistetäänpä ne vielä kirjallisessa muodossa:
Hei vaan, Berliini
Hei vaan tultiin festivaalimaahan ja Berliiniin
Hei vaan tultiin sosialistiseen kaupunkiin
Neuvostojuna tahdin jyskytti
Kun aron halki laulettiin
Minskin Komsomol-tytön
Sanat jäivät sydämiin
Mir, Druzba, Solidarnastj! Frieden, Freundschaft, Solidarität!
Rauha, ystävyys, solidaarisuus!
Hei vaan tultiin festivaalimaahan ja Berliiniin
Hei vaan tultiin sosialistiseen kaupunkiin
Kansanvallan puolesta
Chilessa taistellaan
Hävityksen tilalle rauha
Lähi-itään, Indokiinaan
Hei vaan...
MPLA, Frelimo,
PAIGC
Jos et niitä tue,
et rauhantyötä tee!
Hei vaan...
Angela Davis totesi
Päättäjäispuheessa
Nuorison rintaman yhtenäisyys
Ja voima on kasvava
Hoch die internationale, solidarität!
Hoch die internationale, solidarität!
Hei vaan...
Hei vaan, festivaaleilta palattiin
Hei vaan, saatiin voimaa uusiin tehtäviin
Hei vaan, rauhantehtäviin
Hei vaan, uusiin tehtäviin
Hei vaan!
Musiikillisista mielipiteistä on tietysti turha kinata, koska makuasiat ovat makuasioita, mutta sen nyt voi tietysti sanoa ihan noita keskustelusääntöjä ajatellen, että se, joka rupeaa huutamaan, on yleensä hävinnyt väittelyn. Vuonna 1995 syntynyt huitsinnevadalainen nuori mies saattaisi kysyä minulta, että ihanko ne oikeesti kuvittelivat saavansa katu-uskottavuutta tekemällä itsestään pellen. Johon minä saattaisin tuumata, että niinhän se on, nuori mies. Osataanhan se tänäänkin. Kattopa ympärilles.
Toi äskeinen kappale meni sinänsä hassunhauskassa retromeiningissä, joka toivottavasti ei palaa enää koskaan takaisin.
Vaan seuraava musiikillinen esimerkki on sitten vastenmielisempi. Tossa 1970-luvullahan tuli tavaksi, että ”tiedostavat” ihmiset veivät kaikennäköisiin mielenosoituksiin muksunsa mukanaan. Siinä sitten kulkueessa kuljetettiin mukuloita lastenvaunuissa ja muksujen kaulassa oli pahvilappuja joissa luki jotain ”Ydinaseeton Pohjola Murmanskin rauhanohjuksia lukuunottamatta on aikaansaatava heti! Aikaa ensi tiistaihin! Muuten murjotetaan!” tai ”NATON risteilyohjukset on kiellettävä! Muuten ruvetaan tupakkilakkoon eikä osteta Coca-Colaa enää ikuna!”
Eiväthän nämä pennut ymmärtäneet höykäsen pöläystä siitä, että mitä niitten vanhemmat oikeen meuhkasivat. Se oli vaan tiedostavien ihmisten mielestä hellyttävää, että pikkumuksu, joka tekee vielä vaippoihinsa kantaa iskulausetta kaulassaan. Pennut pitäisi yleensäkin jättää kaikenlaisesta poliittisesta propagoinnista pois, ja antaa niitten olla pentuja. Mutta sehän ei ole tiedostavalle kulttuurivasemmistolaiselle ollut ikinä mikään moraalinen kysymys. Tämä kappale kai kuvaa sitä parhaiten:
Mitähän noi ”Meripioneerit” oikein olivat iältään? Kuusi? Seitsemän? Entäs jos kokoomukselaiset tyypit pistäisivät nyt kasaan muksukuoron nimeltä ”Meripartiolaiset” ja ne laulaisivat vaikka että ”George W-setä asuu Teksasiiiissaaa, ja sieltäää on piiitkä matka Bagdadiin jne”. Minkähänlainen henkinen pipi asiasta tulisi?
Tässä vaiheessa, nämä pari kappaletta kuunneltuaan alkaisi vuonna 1995 syntynyt nuori huitsinnevadalainen mies tuumia, että joo, nyt mä alan hoksaamaan. Mutta mitäs niitten duunareitten levylautasella sitten soi?
No tietysti tämä:
Yrjöperskeleen loppulausuma: onko 1970-luvussa ja vuodessa 2009 loppujen lopuksi kovinkaan paljon eroa? Milloinkas muuten pidetään se totuuskomissio suomettumisen ajasta?
Sosialisteja, tai vasemmistolaisia (ihan miten sen nyt haluaa sanoa) on aina ollut kahdenlaisia, elikkä tämä duunarivasemmisto, joka on äänestänyt vasemmistopuolueita ja kuulunut ammattiliittoon ihan siitä syystä, että sitä kautta saataisiin duunareista tehtyä kapitalisteja hyvien palkkojen muodossa. Mitä minä olen aina pitänyt ihan järkevänä, teollisuuspaikkakunnalta kun itsekin alun perin olen kotoisin.
Sitten on aina ollut ne toisen sortin sosialistit, eli tämä akateeminen / kulttuurivasemmisto, jotka ihan oikeasti halusivat aikanaan puuhata sitä vallankumousta. Hyvä tietysti, että ne vallankumouksen puuhaajat löytyivät tosta porukasta, koska eiväthän ne koskaan mitään vallankumousta olisi aikaiseksi saaneet. Siihen oltaisiin tarvittu niitä duunarivasemmistolaisia, jotka taas eivät ole vallankumouksesta kovinkaan kiinnostuneet, vaan käyttivät aikansa remontoidakseen taloa ja kesämökkiään. Mikä sekin on äärimmäisen järkevää.
Meidän tiukimmat vallankumousta kannattavat akateemis- / kulttuurivasemmistolaisethan leikkivät nykyisin vihreää, mutta aikanaanhan he olivat kovasti tosissaan. Silloin 1970-luvulla siis. On olemassa sanonta, joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, ja jota tikulla silmään, sitä sonnalla suuhun (copyright Pahkasika, Jurpo-sarjakuva). Senkin uhalla muistelen vanhoja aikoja eli 1970-lukua.
Meinaten, jos vuonna 1995 syntynyt nuori huitsinnevadalainen kaveri kysyisi minulta, että kerroppas Ykä, että mitä eroa niissä duunari- ja kulttuurisosialisteissa oikein oli, niin saattaa olla, että selittäisin asian käyttämällä apukeinona musiikkia.
Saattaisinpa soittaa nuorelle miehelle esimerkiksi kulttuurisosialisteista tämän kappaleen, jonka teki yhtye Agit Propin Kisällit vuonna 1975. Kappaleen nimi on Hei Vaan, Berliini.
Hyödyllisiä idiootteja on aina tarvittu
Koska kappale vedettiin sen verran tunteella, että osa sanoista saattoi jäädä epäselväksi, pistetäänpä ne vielä kirjallisessa muodossa:
Hei vaan, Berliini
Hei vaan tultiin festivaalimaahan ja Berliiniin
Hei vaan tultiin sosialistiseen kaupunkiin
Neuvostojuna tahdin jyskytti
Kun aron halki laulettiin
Minskin Komsomol-tytön
Sanat jäivät sydämiin
Mir, Druzba, Solidarnastj! Frieden, Freundschaft, Solidarität!
Rauha, ystävyys, solidaarisuus!
Hei vaan tultiin festivaalimaahan ja Berliiniin
Hei vaan tultiin sosialistiseen kaupunkiin
Kansanvallan puolesta
Chilessa taistellaan
Hävityksen tilalle rauha
Lähi-itään, Indokiinaan
Hei vaan...
MPLA, Frelimo,
PAIGC
Jos et niitä tue,
et rauhantyötä tee!
Hei vaan...
Angela Davis totesi
Päättäjäispuheessa
Nuorison rintaman yhtenäisyys
Ja voima on kasvava
Hoch die internationale, solidarität!
Hoch die internationale, solidarität!
Hei vaan...
Hei vaan, festivaaleilta palattiin
Hei vaan, saatiin voimaa uusiin tehtäviin
Hei vaan, rauhantehtäviin
Hei vaan, uusiin tehtäviin
Hei vaan!
Musiikillisista mielipiteistä on tietysti turha kinata, koska makuasiat ovat makuasioita, mutta sen nyt voi tietysti sanoa ihan noita keskustelusääntöjä ajatellen, että se, joka rupeaa huutamaan, on yleensä hävinnyt väittelyn. Vuonna 1995 syntynyt huitsinnevadalainen nuori mies saattaisi kysyä minulta, että ihanko ne oikeesti kuvittelivat saavansa katu-uskottavuutta tekemällä itsestään pellen. Johon minä saattaisin tuumata, että niinhän se on, nuori mies. Osataanhan se tänäänkin. Kattopa ympärilles.
Toi äskeinen kappale meni sinänsä hassunhauskassa retromeiningissä, joka toivottavasti ei palaa enää koskaan takaisin.
Vaan seuraava musiikillinen esimerkki on sitten vastenmielisempi. Tossa 1970-luvullahan tuli tavaksi, että ”tiedostavat” ihmiset veivät kaikennäköisiin mielenosoituksiin muksunsa mukanaan. Siinä sitten kulkueessa kuljetettiin mukuloita lastenvaunuissa ja muksujen kaulassa oli pahvilappuja joissa luki jotain ”Ydinaseeton Pohjola Murmanskin rauhanohjuksia lukuunottamatta on aikaansaatava heti! Aikaa ensi tiistaihin! Muuten murjotetaan!” tai ”NATON risteilyohjukset on kiellettävä! Muuten ruvetaan tupakkilakkoon eikä osteta Coca-Colaa enää ikuna!”
Eiväthän nämä pennut ymmärtäneet höykäsen pöläystä siitä, että mitä niitten vanhemmat oikeen meuhkasivat. Se oli vaan tiedostavien ihmisten mielestä hellyttävää, että pikkumuksu, joka tekee vielä vaippoihinsa kantaa iskulausetta kaulassaan. Pennut pitäisi yleensäkin jättää kaikenlaisesta poliittisesta propagoinnista pois, ja antaa niitten olla pentuja. Mutta sehän ei ole tiedostavalle kulttuurivasemmistolaiselle ollut ikinä mikään moraalinen kysymys. Tämä kappale kai kuvaa sitä parhaiten:
Mitähän noi ”Meripioneerit” oikein olivat iältään? Kuusi? Seitsemän? Entäs jos kokoomukselaiset tyypit pistäisivät nyt kasaan muksukuoron nimeltä ”Meripartiolaiset” ja ne laulaisivat vaikka että ”George W-setä asuu Teksasiiiissaaa, ja sieltäää on piiitkä matka Bagdadiin jne”. Minkähänlainen henkinen pipi asiasta tulisi?
Tässä vaiheessa, nämä pari kappaletta kuunneltuaan alkaisi vuonna 1995 syntynyt nuori huitsinnevadalainen mies tuumia, että joo, nyt mä alan hoksaamaan. Mutta mitäs niitten duunareitten levylautasella sitten soi?
No tietysti tämä:
Yrjöperskeleen loppulausuma: onko 1970-luvussa ja vuodessa 2009 loppujen lopuksi kovinkaan paljon eroa? Milloinkas muuten pidetään se totuuskomissio suomettumisen ajasta?
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
ELEITÄ JA ILMEITÄ
Allekirjoittanutkin sai katsottua tämän Pressiklubi-ohjelman, jossa yritettiin jyrätä Jussi Halla-ahon henkilö. Nimenomaan henkilö, sillä vaikka kyseessä oli ns. keskusteluohjelma, ei siinä kylläkään keskusteltu mitään, vaan kolme jätkää jänkkäsi neljännelle, että jätkä sinä olet väärässä, tunnusta pois.
Näin ollen meikäläisen on kovin vaikea kirjoittaa itse keskustelusta mitään. Ei semmoisesta voi kirjoittaa, mitä ei ole. Halla-aho olis kyllä mielellään keskustellut, mutta kun siihen ei annettu mahdollisuutta.
Katsonpa siis tätä Pressiklubi-ohjelmaa toisesta vinkkelistä. Allekirjoittaneellahan on ollut työn takia jonkinlainen pakko kehittää kykyä lukea kehon kieltä, eleitä, ilmeitä, äänenpainoja ja sen sellaista. Tämä sen vuoksi, että osaa päätellä, selvitäänkö tilanteesta puhumalla, vai onko edessä väistämätön avohärdelli ja sen mukaiset toimenpiteet. En siis keskity siihen, mitä ohjelmassa kuulin, vaan mitä näin.
Saska Saarikoski oli huono mies korttiringissä. Saarikoskesta näki, että hän tietää katsovansa miestä, joka tulee puhkaisemaan kuplan, jonka päällä Saska itsekin mukavasti leijuu. Saarikoskesta näki, että hänellä oli huonot kortit, mutta hän pyrki siihen, ettei kortteja katsotakaan, ja bluffi menee läpi. En nähnyt Saarikoskessa sen kummempaa vihaa, mutta selvää hämmennystä ja pelkoakin. Kun vastassa oli mies, joka ei pelaakaan hänen peliään. Sitä peliä, joka on vuosien mittaan niin tutuksi ja helpoksi käynyt. Saskan ei kannata mennä oikeaan korttirinkiin. Veikkaan, ettei hän saa pottia herttareetilläkään.
Ruben Stiller oli se poika, joka kulkee kiusaajaöykkäreitten porukoissa ihan vaan siksi, että ei joudu itse kiusatuksi. Isojen öykkäreitten selän takana hän sitten itsekin aina naureskelee kiusatulle sen verran, että on mukamas hengessä mukana. Stilleriä katsellessa olisi voinut nähdä ajatuskuplan ”Riittäähän tämä? Teinhän tarpeeksi? Onhan mulla töitä ensi viikollakin?”
Leif Salmén oli se pienempiään kiusaava öykkäri. Ja vielä sellainen öykkäri, joka tietää olevansa raggarinuransa loppusuoralla, koska se kaveri, jota hän kiusaa on jo ensi vuonna häntä isompi ja saattaakin vetäistä kiusaajaansa pleksiin. Ottaen huomioon sen, että Salmén väitti Halla-ahon ratsastavan vihalla, näkyi Salménissa sellainen määrä purkautumistaan odottavaa vihaa, että miehen olis kannattanut mennä pöydän äärestä suoraan salille ja alkaa mäiskiä säkkiä.
Salménista, rauhaa puolustavasta humanistista, näkyi kilometrin päähän se, että jos hänelle olisi annettu tarvittavat valtuudet, hän olisi saman tien allekirjoittanut Halla-ahoa koskevan teloitusmääräyksen. Sanovat, että suomalaiset ovat vittumaista kansaa, ja kaipa se pitää paikkansa, kun humanistimmekin ovat tätä tasoa. Onkohan Salménilla käsiaseita?
Halla-ahostahan tietysti näki sen, että miestä vitutti niin, että veri kiersi väärinpäin. Vaan ketäpä ei olisi vituttanut? Jos ollaan tultu puhumaan mutta tultiinkin kuuntelemaan lällälläätä. Halla-ahon yläpuolella saattoi nähdä ajatuskuplan ”Kelpaisikohan arvon herroille, että minä ensimmäiseksi ammun naulapyssyllä kämmenestäni läpitte? Niin että saatais se pahin verenhimo tyydytettyä. Jos sitten päästäis vaikka keskustelemaan”. Voimia eloon Halla-aholle ja jatkuvaa menestystä.
Noin yleensä tosta ohjelmasta, ja Ylen tasosta yleensäkin (varsinkin sen ”rotutohtori”-systeemin jälkeen): Ylehän kehuu tuottavansa laatumediaa. Minä itte en töissäni kehu tuottavani laatukasvatusta, mutta kyllä meillä jotain sentään yritetään. Yksi kasvatustyön perusasioista ovat käytöstavat. Joihin kuuluu se, että antaa puhujan puhua lauseensa loppuun, ennen kuin kommentoi. Eihän meillä tulokset mitään täydellisiä ole, mutta välillä on hyvinkin jouheva keskusteluyhteys asiakkaitten kanssa.
Halla-aho ei saanut puhua ensimmäistäkään lausetta keskeyttämättä. Veikkaanpa, jos Pressiklubi-ohjelmasta oltais heitetty ne kolme ”rautaista ammattilaista” huuthelvettiin ja otettu tilalle summamutikassa kolme mölliä meikäläisen laitoksesta, niin ohjelma olisi ollut huomattavasti korkeatasoisempi.
Näin ollen meikäläisen on kovin vaikea kirjoittaa itse keskustelusta mitään. Ei semmoisesta voi kirjoittaa, mitä ei ole. Halla-aho olis kyllä mielellään keskustellut, mutta kun siihen ei annettu mahdollisuutta.
Katsonpa siis tätä Pressiklubi-ohjelmaa toisesta vinkkelistä. Allekirjoittaneellahan on ollut työn takia jonkinlainen pakko kehittää kykyä lukea kehon kieltä, eleitä, ilmeitä, äänenpainoja ja sen sellaista. Tämä sen vuoksi, että osaa päätellä, selvitäänkö tilanteesta puhumalla, vai onko edessä väistämätön avohärdelli ja sen mukaiset toimenpiteet. En siis keskity siihen, mitä ohjelmassa kuulin, vaan mitä näin.
Saska Saarikoski oli huono mies korttiringissä. Saarikoskesta näki, että hän tietää katsovansa miestä, joka tulee puhkaisemaan kuplan, jonka päällä Saska itsekin mukavasti leijuu. Saarikoskesta näki, että hänellä oli huonot kortit, mutta hän pyrki siihen, ettei kortteja katsotakaan, ja bluffi menee läpi. En nähnyt Saarikoskessa sen kummempaa vihaa, mutta selvää hämmennystä ja pelkoakin. Kun vastassa oli mies, joka ei pelaakaan hänen peliään. Sitä peliä, joka on vuosien mittaan niin tutuksi ja helpoksi käynyt. Saskan ei kannata mennä oikeaan korttirinkiin. Veikkaan, ettei hän saa pottia herttareetilläkään.
Ruben Stiller oli se poika, joka kulkee kiusaajaöykkäreitten porukoissa ihan vaan siksi, että ei joudu itse kiusatuksi. Isojen öykkäreitten selän takana hän sitten itsekin aina naureskelee kiusatulle sen verran, että on mukamas hengessä mukana. Stilleriä katsellessa olisi voinut nähdä ajatuskuplan ”Riittäähän tämä? Teinhän tarpeeksi? Onhan mulla töitä ensi viikollakin?”
Leif Salmén oli se pienempiään kiusaava öykkäri. Ja vielä sellainen öykkäri, joka tietää olevansa raggarinuransa loppusuoralla, koska se kaveri, jota hän kiusaa on jo ensi vuonna häntä isompi ja saattaakin vetäistä kiusaajaansa pleksiin. Ottaen huomioon sen, että Salmén väitti Halla-ahon ratsastavan vihalla, näkyi Salménissa sellainen määrä purkautumistaan odottavaa vihaa, että miehen olis kannattanut mennä pöydän äärestä suoraan salille ja alkaa mäiskiä säkkiä.
Salménista, rauhaa puolustavasta humanistista, näkyi kilometrin päähän se, että jos hänelle olisi annettu tarvittavat valtuudet, hän olisi saman tien allekirjoittanut Halla-ahoa koskevan teloitusmääräyksen. Sanovat, että suomalaiset ovat vittumaista kansaa, ja kaipa se pitää paikkansa, kun humanistimmekin ovat tätä tasoa. Onkohan Salménilla käsiaseita?
Halla-ahostahan tietysti näki sen, että miestä vitutti niin, että veri kiersi väärinpäin. Vaan ketäpä ei olisi vituttanut? Jos ollaan tultu puhumaan mutta tultiinkin kuuntelemaan lällälläätä. Halla-ahon yläpuolella saattoi nähdä ajatuskuplan ”Kelpaisikohan arvon herroille, että minä ensimmäiseksi ammun naulapyssyllä kämmenestäni läpitte? Niin että saatais se pahin verenhimo tyydytettyä. Jos sitten päästäis vaikka keskustelemaan”. Voimia eloon Halla-aholle ja jatkuvaa menestystä.
Noin yleensä tosta ohjelmasta, ja Ylen tasosta yleensäkin (varsinkin sen ”rotutohtori”-systeemin jälkeen): Ylehän kehuu tuottavansa laatumediaa. Minä itte en töissäni kehu tuottavani laatukasvatusta, mutta kyllä meillä jotain sentään yritetään. Yksi kasvatustyön perusasioista ovat käytöstavat. Joihin kuuluu se, että antaa puhujan puhua lauseensa loppuun, ennen kuin kommentoi. Eihän meillä tulokset mitään täydellisiä ole, mutta välillä on hyvinkin jouheva keskusteluyhteys asiakkaitten kanssa.
Halla-aho ei saanut puhua ensimmäistäkään lausetta keskeyttämättä. Veikkaanpa, jos Pressiklubi-ohjelmasta oltais heitetty ne kolme ”rautaista ammattilaista” huuthelvettiin ja otettu tilalle summamutikassa kolme mölliä meikäläisen laitoksesta, niin ohjelma olisi ollut huomattavasti korkeatasoisempi.
torstai 5. helmikuuta 2009
RUOTSALAISET RUMAT SANAT
Selväähän on, että ihmisen tulee pyrkiä positiiviseen ajatteluun ja etsiä synkimmästäkin pilvestä sitä kultareunaa. Muuten on vaarana vajota katkeruuteen ja epätoivoon. Hotelli Yrjöperskeleen respassakin tällaista positiivista ajattelua pyritään harjoittamaan. Koska Suomessa yleinen touhu on varsin nännistis-lellististä pelleilyä, on kuitenkin hyvä huomata, että asiat voisivat olla vieläkin lähempänä Pahkasika-horisonttia, niin kuin tämä uutinen Ruotsista osoittaa:
*
Ruotsalaispoliisi kutsui mellakoivaa nuorta apinaksi
Helsingin Sanomat
Malmön poliisijohtaja on joutunut pyytämään anteeksi alaistensa toimia viime joulukuussa leimahtaneen mellakan tukahduttamisessa. Poliisin itse kuvaamalta videolta kuuluu, kuinka eräs viranomainen kutsuu mellakoivaa maahanmuuttajanuorta "apinanpirulaiseksi".
Video tuli julkisuuteen keskiviikkona, kun Malmössä alkoi oikeudenkäynti mellakkaan osallistunutta 21-vuotiasta miestä vastaan. Video oli poliisin todiste, mutta sen sisältö ohjasi oikeudenkäynnin huomion pian itse mellakasta viranomaisten käyttäytymiseen.
Uutistoimisto TT kertoi torstaina, että poliisin toiminta johtaa tutkintaan.
Video näyttää, kuinka poliisit jahtaavat mellakkaan osallistunutta nuorta.
"Steriloinko hänet, kun otan kiinni?", eräs poliisi sanoo kollegalleen.
Taustalta kuuluu naurua.
"Kyllä, hän saa niin selkäänsä, ettei voi seisoa jaloillaan", vastaa toinen poliisi.
Yksi poliisi sanoo lisäksi nuorelle kasvokkain, että "te mutakuonot olette saapuneet rettelöitsemään väärään kuntaan".
Malmön ylin poliisipäällikkö Ulf Sempert pahoitteli poliisin toimintaa Sydsvenskan-lehdessä. Sempertin mukaan asianomaisia poliiseja kuulustellaan ja heidät todennäköisesti siirretään toisiin tehtäviin. Myös poliisin ohjeistuksiin voi tulla muutoksia.
Sempertin mukaan sisäinen tutkinta ei tee tyhjäksi mellakoitsijoiden toimintaa. Hän tähdensi kuitenkin, että poliisilta odotetaan säntillistä käyttäytymistä hankalassakin tilanteessa.
Malmön Rosengårdissa leimahti useita päiviä kestänyt suurmellakka joulukuussa. Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisi tyhjensi maahanmuuttajanuorten luvatta valtaamaan kerhotilan, jossa oli aiemmin toiminut kellarimoskeija. Mellakka laajeni merkittävästi, kun paikalle saapui pian myös äärivasemmistolaisia mellakoitsijoita.
Poliisilla oli suuria vaikeuksia saada tilanne hallintaan. Mellakoitsijat muun muassa heittivät poliisia kivillä ja sytyttivät tuleen autoja ja roskakoreja.
Mellakka saatiin tukehtumaan lopulta maahanmuuttajayhteisöstä tulleiden vapaaehtoisten avulla.
*
Kun Suomessa valveutuneet nuoret, eli liimatilhit, punavihervästäräkit, sukkahousukoppelot ja muut Rapalan mannekiinit harrastivat lievää mellakointia, metelöitiin meillä, että poliisi käytti liian kovia otteita. Puhutaan siis voimankäytöstä. Ruotsissa metelöidään siitä, että poliisi puhui mellakoijille rumia. No eihän semmonen, jumangega, käy laatuun. Saattaa tulla mellakoijalle henkinen pipi.
Sehän on tietysti totta, että poliisilta tulee odottaa korrektia käytöstä, mutta poliisikin on ihminen. Ja jos mellakkaa on jatkunut muutama päivä, ihminen väsyy ja silloin saattaa tulla ruma sana. Lähinnä kai pitää ihmetellä, että kellään poliisilla ei niissä mellakoissa napsahtanut päässä, niin että virkarevolli olis ilmestynyt holsterista kouraan ja apuharvennus olis alkanut. Vaan eipä alkanut.
Nyt sitten Ruotsin poliisi odottaa uusia ohjeistuksia. Sen arvaa, että ruotsalaisten poliisien v-käyrä on varmasti korkealla. Kun edestä sataa kiviä ja takaakin tulee puukkoa selkään. Veikkaanpa, että itse mellakoitsijat nauravat parhaillaan paskaista naurua koko episodille.
Tietysti onhan tätä harrastettu meilläkin. Joku vuosihan sitten afrikkalaisperäinen huippuosaaja suoritti sukupuolielimen luvattoman käyttöönoton. Meteli ei noussut rikoksesta, vaan poliisin antamista tuntomerkeistä, joista kävi ilmi, että kyseessä oli afrikkalaisperäinen huippuosaaja.
Ja naapurimaan tilannetta tulee tietysti seurata senkin takia, että sieltä apinoidaan tänne kaikki mahdollinen hölmöily. Veikkaanpa, että poliisin JOUHA-yksikölle ollaan jo valmistelemassa uusia ohjeistuksia, joihin kuuluu aseitten ja suojavarusteitten poistaminen, jotta ei vaan provosoitaisi ketään. Sen lisäksi poliisin haalareihin tulee kirjailla kukkia ja rauhanlauseita. Todennäköisesti tunnelman keventämiseksi poliisin tulee suorittaa tehtävänsä savon murteella.
”Vuan voeskohan se arvon mellakoihtija siirttee sitä astalova vähän sivummalle? Muuten minä oun pakotettu kahtommaan teitä tiukasti silimmiin vuorovaekutuksellisen ihmiskontaktin luomiseksj ja kirjottammaan teillen ankaran kirjallisen huommautuksen. Jos se vuan teitillen soppii? Jos ei sovi, niin myö männään poes.”
*
Ruotsalaispoliisi kutsui mellakoivaa nuorta apinaksi
Helsingin Sanomat
Malmön poliisijohtaja on joutunut pyytämään anteeksi alaistensa toimia viime joulukuussa leimahtaneen mellakan tukahduttamisessa. Poliisin itse kuvaamalta videolta kuuluu, kuinka eräs viranomainen kutsuu mellakoivaa maahanmuuttajanuorta "apinanpirulaiseksi".
Video tuli julkisuuteen keskiviikkona, kun Malmössä alkoi oikeudenkäynti mellakkaan osallistunutta 21-vuotiasta miestä vastaan. Video oli poliisin todiste, mutta sen sisältö ohjasi oikeudenkäynnin huomion pian itse mellakasta viranomaisten käyttäytymiseen.
Uutistoimisto TT kertoi torstaina, että poliisin toiminta johtaa tutkintaan.
Video näyttää, kuinka poliisit jahtaavat mellakkaan osallistunutta nuorta.
"Steriloinko hänet, kun otan kiinni?", eräs poliisi sanoo kollegalleen.
Taustalta kuuluu naurua.
"Kyllä, hän saa niin selkäänsä, ettei voi seisoa jaloillaan", vastaa toinen poliisi.
Yksi poliisi sanoo lisäksi nuorelle kasvokkain, että "te mutakuonot olette saapuneet rettelöitsemään väärään kuntaan".
Malmön ylin poliisipäällikkö Ulf Sempert pahoitteli poliisin toimintaa Sydsvenskan-lehdessä. Sempertin mukaan asianomaisia poliiseja kuulustellaan ja heidät todennäköisesti siirretään toisiin tehtäviin. Myös poliisin ohjeistuksiin voi tulla muutoksia.
Sempertin mukaan sisäinen tutkinta ei tee tyhjäksi mellakoitsijoiden toimintaa. Hän tähdensi kuitenkin, että poliisilta odotetaan säntillistä käyttäytymistä hankalassakin tilanteessa.
Malmön Rosengårdissa leimahti useita päiviä kestänyt suurmellakka joulukuussa. Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisi tyhjensi maahanmuuttajanuorten luvatta valtaamaan kerhotilan, jossa oli aiemmin toiminut kellarimoskeija. Mellakka laajeni merkittävästi, kun paikalle saapui pian myös äärivasemmistolaisia mellakoitsijoita.
Poliisilla oli suuria vaikeuksia saada tilanne hallintaan. Mellakoitsijat muun muassa heittivät poliisia kivillä ja sytyttivät tuleen autoja ja roskakoreja.
Mellakka saatiin tukehtumaan lopulta maahanmuuttajayhteisöstä tulleiden vapaaehtoisten avulla.
*
Kun Suomessa valveutuneet nuoret, eli liimatilhit, punavihervästäräkit, sukkahousukoppelot ja muut Rapalan mannekiinit harrastivat lievää mellakointia, metelöitiin meillä, että poliisi käytti liian kovia otteita. Puhutaan siis voimankäytöstä. Ruotsissa metelöidään siitä, että poliisi puhui mellakoijille rumia. No eihän semmonen, jumangega, käy laatuun. Saattaa tulla mellakoijalle henkinen pipi.
Sehän on tietysti totta, että poliisilta tulee odottaa korrektia käytöstä, mutta poliisikin on ihminen. Ja jos mellakkaa on jatkunut muutama päivä, ihminen väsyy ja silloin saattaa tulla ruma sana. Lähinnä kai pitää ihmetellä, että kellään poliisilla ei niissä mellakoissa napsahtanut päässä, niin että virkarevolli olis ilmestynyt holsterista kouraan ja apuharvennus olis alkanut. Vaan eipä alkanut.
Nyt sitten Ruotsin poliisi odottaa uusia ohjeistuksia. Sen arvaa, että ruotsalaisten poliisien v-käyrä on varmasti korkealla. Kun edestä sataa kiviä ja takaakin tulee puukkoa selkään. Veikkaanpa, että itse mellakoitsijat nauravat parhaillaan paskaista naurua koko episodille.
Tietysti onhan tätä harrastettu meilläkin. Joku vuosihan sitten afrikkalaisperäinen huippuosaaja suoritti sukupuolielimen luvattoman käyttöönoton. Meteli ei noussut rikoksesta, vaan poliisin antamista tuntomerkeistä, joista kävi ilmi, että kyseessä oli afrikkalaisperäinen huippuosaaja.
Ja naapurimaan tilannetta tulee tietysti seurata senkin takia, että sieltä apinoidaan tänne kaikki mahdollinen hölmöily. Veikkaanpa, että poliisin JOUHA-yksikölle ollaan jo valmistelemassa uusia ohjeistuksia, joihin kuuluu aseitten ja suojavarusteitten poistaminen, jotta ei vaan provosoitaisi ketään. Sen lisäksi poliisin haalareihin tulee kirjailla kukkia ja rauhanlauseita. Todennäköisesti tunnelman keventämiseksi poliisin tulee suorittaa tehtävänsä savon murteella.
”Vuan voeskohan se arvon mellakoihtija siirttee sitä astalova vähän sivummalle? Muuten minä oun pakotettu kahtommaan teitä tiukasti silimmiin vuorovaekutuksellisen ihmiskontaktin luomiseksj ja kirjottammaan teillen ankaran kirjallisen huommautuksen. Jos se vuan teitillen soppii? Jos ei sovi, niin myö männään poes.”
maanantai 2. helmikuuta 2009
REILUN REISKAN REILUT AUTOT
Täytyy tunnustaa, että allekirjoittaneen hahmotuskyky ei tämmösissä laajemmissa asioissa ole välttämättä aina maisteritasoa. Niin kuin esmes tässä virallisessa maahanmuuttopolitiikassa. Olen ymmärtänyt, valveutunutta mediaa lukiessamme ja valveutuneita poliitikkoja ja virkamiehiä kuunnellessamme, että maahanmuuttajat ovat jotakin, mitä työelämämme imee jatkuvalla syötöllä sisään, ja jos heitä ei olisi, rattaat pysähtyisivät alta aikayksikön. Siis jotain kertakaikkisen välttämätöntä.
Toisaalta taas olen ymmärtänyt, että ongelmana on, ettei heille saada töitä. Työperäisen työläisen työllistäminen on työlästä. Näin ollen heitä täytyy yrittää työllistää kerjäämällä kansalaisilta lisäropoja vielä normaalin verotuksen päälle. Kirkon yhteisvastuukeräyksessähän näitä ropoja keräillään. Nyt asiaan puuttui, keräyksen tiimoilta, myös kunnioitettu presidenttimme Tarja Halonen, joka totesi, että meidän tulee ihan aikuisten oikeesti huolehtia maahanmuuttajien työllistämisestä. Syyllistipä meitä vielä asenteista. Ja kielitaitovaatimuksistakin puhui. En tosin tiedä sitä, vaatiko hän meikäläistä opettelemaan seemiläis-haamilaisia kieliä vaiko toisinpäin, mutta eihän tämmönen tavallinen Yrjö arvaa mennä presidentille soittelemaan ja kyselemään tarkennusta. Tulee vaan nolattua ittensä.
Niin että vähän semmosta mustaa usvaa tää asia on. Tässä on nyt jotakin, mitä ehdottomasti tarvitaan, muuten tulee tulva ja heinäsirkat, mutta siitä huolimati täytyy maksaa siitä ehdottoman tarpeellisesta, kun sillä ei sitten kuitenkaan oikein mitään tee. Ei hahmota. Vaan ei huolta. Ihmisellähän on yhdeksänkymmentäyhdeksän keinoa ja vielä vippakonsti. Niin kuin esmes r-vikaisella, joka saa itteään munaamatta snagarilla makkaraperunat, kun tilaa ne nimellä nakkihässäkkä.
Ittellä tämmönen kiertokonsti on se, että yritän hahmottaa vaikeaa asiaa minulle tuttujen ilmiöitten kautta. Tästä maahanmuuttopolitiikasta olen saanut jonkinlaisen kuvan vertaamalla sitä autokauppaan. Mitään tieteellistä faktaahan tämä ei oo, enkä sitä todeksi väitä, mutta mielikuva asiasta mulla on jotenkin seuraavanlainen:
*
Tapahtumapaikka: Reilun Reiskan Reilu Autokauppa
Asiakas: Päivää
Reiska: Päivääpä hyvinkin. Voisinkos palvella?
Asiakas: Johan nyt toki. Kun meikäläinen tässä on vuosia kitkuttanut ja veloistaan irti päässyt, niin tässä on tota rahaa jääny pikkusen sukanvarteenkin. Niin että ajattelin kerrankin ostaa kunnon auton. Te olette mainostaneet sitä uutta Mersua.
Reiska: Herra on muuten tullut just oikeaan paikkaan. Meiltä löytyy rautaa rahojen vastineeksi. Herra tarkoittanee tätä uutta Mercedes-Benz SDPTiiTyy 4,3 ÖZG DeLuxe-mallia?
Asiakas: Sitäpä hyvinkin. Voisittekos hieman esitellä?
Reiska: Tää on sen verran upea auto, että pitää melkein pestä hampaat, ennen kuin alkaa siitä puhumaan. Tässähän on 4,3-litrainen tuplatriplaturboahdettu kone, jonka voimalla vehje kulkee vauhtia Herra Armahda ja se kiihtyy nollasta sataan sen karkaussekunnin aikana, mikä joskus uudenvuoden aikana kelloihin lisätään. Siitä huolimati tää vie bensaa vaan kaks litraa satasella. Ohjaustehostin on niin tehokas, että ratti kääntyy ihan vaan sinne päin hönkimällä. Lisäksi tässä on megawatin äänentoistolaitteet. Lisävarusteena on niin paljon härspiräättöriä ja hilavitkutinta että jos kaikki meinaa ääneen sanoa, niin happi loppuu kesken lauseen, mutta herra on hyvä ja kattoo tosta listasta.
Asiakas: No voe mahoton, onpa tässä tavaraa tässä listassa. Vaikuttaa kyllä hienolta.
Reiska: Niinpä. Lisäks tää osaa vaihtaa itte öljynsä, kun herra on nukkumassa ja tarvittaessa tää osaa vaihtaa vaipatkin niin ala- kuin yli-ikäisiltä. Maastossa tää painaa kuin Mietaan Jussi suksilla aikanaan ja takuu on täältä ikuisuuteen tai vaihtoehtosesti kaks ja puoli miljoonaa kilometriä. Tää ei oo auto, vaan kaveri ja perheenjäsen. Hinta on montakytkuus tonnii.
Asiakas: Ei oo paha hinta.
Reiska: No ei oo niin. Pannaankos nimet paperiin?
Asiakas: Mitäs tässä miettimään. Pannaan vaan.
Kynän rapinaa paperilla
Vinyylin vinkumista
Käden läpsäytykset
Reiska: Ja sitten ei muuta kuin avaimet käteen ja käydäänpä varastosta herralle auto.
Kävelevät varastopuolelle. Reiska kävelee vanhan Ladan luo, läpsäyttää asiakkaalle avaimet kouraan ja toteaa että ”iloista autoilua”.
Asiakas: Hetkinen… mikäs… täähän on ihan pommi… mikä vitsi tää on… Mersustahan minä maksoin.
Reiska: Pitää paikkansa. Herra maksoi Mercedes-Benz SDPTiiTyy 4,3 ÖZG DeLuxesta kaikilla mausteilla. Hinta montakytkuus tonnii. Ja tässä on herralle vanha kunnon nappisilmä-Latukka, vuosimalli 1979, ei oo ajettu kuin yks reissu, meinaan Afganistanin sotareissu, ja ehkä pikkusen jotain siirtoajoa siihen päälle, mutta sitä ei oo kuin korkeintaan joku parisataa tuhatta. Ison auton ominaisuudet, meinaan iso kääntösäde ja kulutus.
Asiakas: No mitäs helevettiä tää nyt tarkoittaa? Minä maksoin Mersusta ja haluan sen Mersun!
Reiska: Herra ei nyt taida käsittää, että tämä on Reilun Kaupan Autokauppa. Se mistä maksetaan, ei tarkoita sitä, millä ajetaan. Yrittäkääpäs nyt herra käsittää, että mulla on noita Mersuja varastossa ainoastaan yksi kappale. Onko herra niin höhlä, että luulee minun kannattavan myydä se vain yhdelle asiakkaalle? Näitä Latukoita löytyy täällä vaikka kuinka. Mikä vika Latukassa on? Siinä on neljä pyörää, kone ja ratti ja se vie paikasta a paikkaan b siinä kuin Mersukin. Eikö auton väri ehkä miellytä herraa?
Asiakas: No eihän tässä nyt millään värillä ole minkään väliä, mutta minä jumalauta ostin Mersun ja te tarjootte mulle tämmöstä matolaatikkoa. Minä haluan kaupan peruttavaksi. Ette te voi näin toimia.
Reiska: Kuules jätkä, sun nimi on tossa paperissa ja siinä lukee, että sitoudut maksamaan Mersun hinnan. Maksamaan siis. Ei siinä lue sitä, että sun pitäis saada Mersu. Ja kuules ny jätkä, niin kuin mä sanoin, niin mulla on noita Mersuja vaan yks. Jos minä siitä luovun, niin millä minä tätä pulaakia sitten mainostan? Ladoillako? Kun sulla ei tunnu olevan pienintäkään hajua siitä, miten autokauppaa käydään, niin älä jätkä tuu opettaan isääs naimaan.
Asiakas: Nyt ei oo muuten kaukana, etten hölväse sua koijaria turpaan. Se Mersu tänne ja heti!
Reiska: Jaa, sitä ruvetaan sitten mieltä osoittamaan. No mikäs siinä…
Kaivaa kännykän ja soittaa poliisille
Reiska: Reiska täällä terve… täällä olis taas yks… jaa alta minuutissa… hyvä homma, som´moro.
Ulkoa alkaa välittömästi kuulua sireenin ulinaa ja pihaan tulee kolme koppiautoa. Konstaapelit lyövät asiakkaan rautoihin
Reiska: Te pojat sitten toimitte aina nopeesti.
Poliisi: Joo, kun ei ollu sen kiireempiä. On tuolla yks kukkakaupan ryöstö menossa, mutta first things first. Tää kaveri lähtee vuodeksi kalterien taakse rauhoittumaan, semmonen tuomio tosta autoasennevammasuudesta yleensä tipahtaa.
Reiska: Joo, ton röyhkeyden vielä kestäis, mutta kun nää urpot luulee vielä tietävänsä, mikä on heille hyväksi.
Reiska (asiakkaalle): Ja kuules juippi, toi sun Ladasi ei oo täällä missään ilmaisessa säilytyksessä. Autopaikan vuokrasta tulee lasku.
Poliisit lähtevät raahaamaan asiakasta koppiautoon
Reiska (huutaa vielä perään): Niin hei tervetuloa taas uudestaan Reiluille Autokaupoille! Meille on tilattu Ferrareitakin! Saattaa tulla lähivuosina!
*
Niin että kun tätä touhua meikäläisen hahmotuskyvyllä miettii, niin kusetushan tässä on kyseessä. Sitä vaan on vielä hankala hahmottaa, että kuka kusetuksesta potin korjaa? Kusetuksessahan siirretään aina rahat tyhmemmän taskuista fiksummalle. Vaan ne maahanmuuttajat, jotka suoraan tulevat töihin, eivät tätä kusetusta tarvitse. Ja ne, jotka eivät tule töihin, eivät ole sitä keksineet. Jokuhan sen potin korjaa. Paras kusetushan on tietysti semmonen, että kukaan ei edes huomaa kusetusta. Mutta tässä tapauksessa on tietysti vielä vähän hiomista.
Mutta se meikäläistä kiistatta jurppii, että kun minua kusetetaan, ja minä tiedän, että minua kusetetaan, niin minun pitäis silti todeta suureen ääneen, että tää touhu on mulle vaan hyväksi. Sanoisivat edes suoraan, että muroihisi kustiin, syö lautanen tyhjäksi ja pidä turpasi kiinni. Se olis sentään rehellistä.
Toisaalta taas olen ymmärtänyt, että ongelmana on, ettei heille saada töitä. Työperäisen työläisen työllistäminen on työlästä. Näin ollen heitä täytyy yrittää työllistää kerjäämällä kansalaisilta lisäropoja vielä normaalin verotuksen päälle. Kirkon yhteisvastuukeräyksessähän näitä ropoja keräillään. Nyt asiaan puuttui, keräyksen tiimoilta, myös kunnioitettu presidenttimme Tarja Halonen, joka totesi, että meidän tulee ihan aikuisten oikeesti huolehtia maahanmuuttajien työllistämisestä. Syyllistipä meitä vielä asenteista. Ja kielitaitovaatimuksistakin puhui. En tosin tiedä sitä, vaatiko hän meikäläistä opettelemaan seemiläis-haamilaisia kieliä vaiko toisinpäin, mutta eihän tämmönen tavallinen Yrjö arvaa mennä presidentille soittelemaan ja kyselemään tarkennusta. Tulee vaan nolattua ittensä.
Niin että vähän semmosta mustaa usvaa tää asia on. Tässä on nyt jotakin, mitä ehdottomasti tarvitaan, muuten tulee tulva ja heinäsirkat, mutta siitä huolimati täytyy maksaa siitä ehdottoman tarpeellisesta, kun sillä ei sitten kuitenkaan oikein mitään tee. Ei hahmota. Vaan ei huolta. Ihmisellähän on yhdeksänkymmentäyhdeksän keinoa ja vielä vippakonsti. Niin kuin esmes r-vikaisella, joka saa itteään munaamatta snagarilla makkaraperunat, kun tilaa ne nimellä nakkihässäkkä.
Ittellä tämmönen kiertokonsti on se, että yritän hahmottaa vaikeaa asiaa minulle tuttujen ilmiöitten kautta. Tästä maahanmuuttopolitiikasta olen saanut jonkinlaisen kuvan vertaamalla sitä autokauppaan. Mitään tieteellistä faktaahan tämä ei oo, enkä sitä todeksi väitä, mutta mielikuva asiasta mulla on jotenkin seuraavanlainen:
*
Tapahtumapaikka: Reilun Reiskan Reilu Autokauppa
Asiakas: Päivää
Reiska: Päivääpä hyvinkin. Voisinkos palvella?
Asiakas: Johan nyt toki. Kun meikäläinen tässä on vuosia kitkuttanut ja veloistaan irti päässyt, niin tässä on tota rahaa jääny pikkusen sukanvarteenkin. Niin että ajattelin kerrankin ostaa kunnon auton. Te olette mainostaneet sitä uutta Mersua.
Reiska: Herra on muuten tullut just oikeaan paikkaan. Meiltä löytyy rautaa rahojen vastineeksi. Herra tarkoittanee tätä uutta Mercedes-Benz SDPTiiTyy 4,3 ÖZG DeLuxe-mallia?
Asiakas: Sitäpä hyvinkin. Voisittekos hieman esitellä?
Reiska: Tää on sen verran upea auto, että pitää melkein pestä hampaat, ennen kuin alkaa siitä puhumaan. Tässähän on 4,3-litrainen tuplatriplaturboahdettu kone, jonka voimalla vehje kulkee vauhtia Herra Armahda ja se kiihtyy nollasta sataan sen karkaussekunnin aikana, mikä joskus uudenvuoden aikana kelloihin lisätään. Siitä huolimati tää vie bensaa vaan kaks litraa satasella. Ohjaustehostin on niin tehokas, että ratti kääntyy ihan vaan sinne päin hönkimällä. Lisäksi tässä on megawatin äänentoistolaitteet. Lisävarusteena on niin paljon härspiräättöriä ja hilavitkutinta että jos kaikki meinaa ääneen sanoa, niin happi loppuu kesken lauseen, mutta herra on hyvä ja kattoo tosta listasta.
Asiakas: No voe mahoton, onpa tässä tavaraa tässä listassa. Vaikuttaa kyllä hienolta.
Reiska: Niinpä. Lisäks tää osaa vaihtaa itte öljynsä, kun herra on nukkumassa ja tarvittaessa tää osaa vaihtaa vaipatkin niin ala- kuin yli-ikäisiltä. Maastossa tää painaa kuin Mietaan Jussi suksilla aikanaan ja takuu on täältä ikuisuuteen tai vaihtoehtosesti kaks ja puoli miljoonaa kilometriä. Tää ei oo auto, vaan kaveri ja perheenjäsen. Hinta on montakytkuus tonnii.
Asiakas: Ei oo paha hinta.
Reiska: No ei oo niin. Pannaankos nimet paperiin?
Asiakas: Mitäs tässä miettimään. Pannaan vaan.
Kynän rapinaa paperilla
Vinyylin vinkumista
Käden läpsäytykset
Reiska: Ja sitten ei muuta kuin avaimet käteen ja käydäänpä varastosta herralle auto.
Kävelevät varastopuolelle. Reiska kävelee vanhan Ladan luo, läpsäyttää asiakkaalle avaimet kouraan ja toteaa että ”iloista autoilua”.
Asiakas: Hetkinen… mikäs… täähän on ihan pommi… mikä vitsi tää on… Mersustahan minä maksoin.
Reiska: Pitää paikkansa. Herra maksoi Mercedes-Benz SDPTiiTyy 4,3 ÖZG DeLuxesta kaikilla mausteilla. Hinta montakytkuus tonnii. Ja tässä on herralle vanha kunnon nappisilmä-Latukka, vuosimalli 1979, ei oo ajettu kuin yks reissu, meinaan Afganistanin sotareissu, ja ehkä pikkusen jotain siirtoajoa siihen päälle, mutta sitä ei oo kuin korkeintaan joku parisataa tuhatta. Ison auton ominaisuudet, meinaan iso kääntösäde ja kulutus.
Asiakas: No mitäs helevettiä tää nyt tarkoittaa? Minä maksoin Mersusta ja haluan sen Mersun!
Reiska: Herra ei nyt taida käsittää, että tämä on Reilun Kaupan Autokauppa. Se mistä maksetaan, ei tarkoita sitä, millä ajetaan. Yrittäkääpäs nyt herra käsittää, että mulla on noita Mersuja varastossa ainoastaan yksi kappale. Onko herra niin höhlä, että luulee minun kannattavan myydä se vain yhdelle asiakkaalle? Näitä Latukoita löytyy täällä vaikka kuinka. Mikä vika Latukassa on? Siinä on neljä pyörää, kone ja ratti ja se vie paikasta a paikkaan b siinä kuin Mersukin. Eikö auton väri ehkä miellytä herraa?
Asiakas: No eihän tässä nyt millään värillä ole minkään väliä, mutta minä jumalauta ostin Mersun ja te tarjootte mulle tämmöstä matolaatikkoa. Minä haluan kaupan peruttavaksi. Ette te voi näin toimia.
Reiska: Kuules jätkä, sun nimi on tossa paperissa ja siinä lukee, että sitoudut maksamaan Mersun hinnan. Maksamaan siis. Ei siinä lue sitä, että sun pitäis saada Mersu. Ja kuules ny jätkä, niin kuin mä sanoin, niin mulla on noita Mersuja vaan yks. Jos minä siitä luovun, niin millä minä tätä pulaakia sitten mainostan? Ladoillako? Kun sulla ei tunnu olevan pienintäkään hajua siitä, miten autokauppaa käydään, niin älä jätkä tuu opettaan isääs naimaan.
Asiakas: Nyt ei oo muuten kaukana, etten hölväse sua koijaria turpaan. Se Mersu tänne ja heti!
Reiska: Jaa, sitä ruvetaan sitten mieltä osoittamaan. No mikäs siinä…
Kaivaa kännykän ja soittaa poliisille
Reiska: Reiska täällä terve… täällä olis taas yks… jaa alta minuutissa… hyvä homma, som´moro.
Ulkoa alkaa välittömästi kuulua sireenin ulinaa ja pihaan tulee kolme koppiautoa. Konstaapelit lyövät asiakkaan rautoihin
Reiska: Te pojat sitten toimitte aina nopeesti.
Poliisi: Joo, kun ei ollu sen kiireempiä. On tuolla yks kukkakaupan ryöstö menossa, mutta first things first. Tää kaveri lähtee vuodeksi kalterien taakse rauhoittumaan, semmonen tuomio tosta autoasennevammasuudesta yleensä tipahtaa.
Reiska: Joo, ton röyhkeyden vielä kestäis, mutta kun nää urpot luulee vielä tietävänsä, mikä on heille hyväksi.
Reiska (asiakkaalle): Ja kuules juippi, toi sun Ladasi ei oo täällä missään ilmaisessa säilytyksessä. Autopaikan vuokrasta tulee lasku.
Poliisit lähtevät raahaamaan asiakasta koppiautoon
Reiska (huutaa vielä perään): Niin hei tervetuloa taas uudestaan Reiluille Autokaupoille! Meille on tilattu Ferrareitakin! Saattaa tulla lähivuosina!
*
Niin että kun tätä touhua meikäläisen hahmotuskyvyllä miettii, niin kusetushan tässä on kyseessä. Sitä vaan on vielä hankala hahmottaa, että kuka kusetuksesta potin korjaa? Kusetuksessahan siirretään aina rahat tyhmemmän taskuista fiksummalle. Vaan ne maahanmuuttajat, jotka suoraan tulevat töihin, eivät tätä kusetusta tarvitse. Ja ne, jotka eivät tule töihin, eivät ole sitä keksineet. Jokuhan sen potin korjaa. Paras kusetushan on tietysti semmonen, että kukaan ei edes huomaa kusetusta. Mutta tässä tapauksessa on tietysti vielä vähän hiomista.
Mutta se meikäläistä kiistatta jurppii, että kun minua kusetetaan, ja minä tiedän, että minua kusetetaan, niin minun pitäis silti todeta suureen ääneen, että tää touhu on mulle vaan hyväksi. Sanoisivat edes suoraan, että muroihisi kustiin, syö lautanen tyhjäksi ja pidä turpasi kiinni. Se olis sentään rehellistä.