Hotelli Yrjöperskeleen respassa pantiin merkille semmoinen seikka, että apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt otti ja pisti maahanmuuttajien ikätarkastukset jäihin. Lindstedtin mukaan testejä ei pidä tehdä, koska niitä ei säädellä lailla lainkaan. Hän totesi myös, että ” Testillä puututaan henkilön koskemattomuuteen ja yksityisyyteen. Ei ole mitenkään säännelty, kuka näitä testejä voi tehdä ja millaisilla menetelmillä. Eli sääntelyn tarvetta on paljon”.
Monet tavalliset han-suomalaiset ovat nykäisseet asiasta pellollisen herneitä nokkaan ja tuumineet siihen malliin, että tämä hemmohan on itse rikollinen, koska se estää viranomaisia puuttumasta rikolliseen toimintaan.
Meillä respassa ollaan vapaamielisempiä ja avarakatseisempia, ja meillä pyritään ns. haistelemaan maailman tuulia. Tällä hetkellä tuntuu just puhaltavan tuolta tunkion suunnalta mutta lantahan muuttuu aikanaan luomuleiväksi. Täytyy ymmärtää ja suvaita ja muistaa oman kansamme mitättömyys. Muuten tuuli voi tuoda tarttuvaa rasismia, joka suistaa kansamme helvettiin.
Jukka on oikeilla linjoilla, mutta suomalaisesta lainsäädännöstä tulisi käydä periaatteellista keskustelua yleensäkin.
Onhan suorastaan imperialistista ajattelua, että tämmöisen onnettoman pohjoisen kansansirpaleen lainsäädäntö olisi kiveen hakattua jumalan sanaa edes omassa maassamme. Ajatelkaa, minkälaisen ristiriidan alaisuudessa tietyt maahanmuuttajaryhmät joutuvat täällä elämään. Mietitään esimerkiksi tilannetta, jossa toisesta kulttuuripiiristä tullut henkilö suorittaa han-suomalaisen naisen kanssa vapaaehtoisrajoitteisen tutustumispenetraation, jota myös raiskaukseksi kutsutaan. Miehen omassa kulttuurissa voi olla niin, että mikäli tapahtumalle ei ole tarvittavaa määrää todistajia, ei kyseessä ole raiskaus ollenkaan, vaan naisen suorittama haureus ja aviorikos, josta voidaan rangaista kuolemalla esim. kivittämällä.
Mies on voinut omaksua oman kulttuurinsa lait ja tavat ja elää hyvinkin nuhteettomasti niitten mukaan, mutta suomalainen rajoittunut lainsäädäntö estää häntä suorittamasta kansalaisvelvollisuuttaan elikkä hän ei voi ilmiantaa naista poliisille, koska häntä itseään syytettäisiin rikoksesta. Pahimmassa tapauksessa hänet karkoitettaisiin maasta, ja mikäli hänen kotimaassaan saadaan selville, että hän ei ole toiminut oman maansa lakien mukaan, häntä saattaa odottaa nosturin päässä roikkuva leukakeinu.
Han-suomalainen saattaa tietysti rääpiä tässä vaiheessa turpaansa ja todeta, että Suomen valtion alueella on elettävä Suomen lakien mukaan, mutta ei ole mitenkään säännelty, kuinka vieraitten maitten lakeja tulkitaan vieraitten maitten kansalaisten kohdalla. Eli sääntelyn tarvetta on paljon. On vain aina eletty siinä tyhmässä uskossa, että oma lakimme riittää. Asiaa on ehdottomasti käsiteltävä eduskunnassa ja ennen sitä on kaikki ulkomaalaisia koskevat rikostutkinnat laitettava jäihin.
Ei voi edes kuvitella sitä, kuinka suuria traumoja aiheuttaa elää kahden, ehkä keskenään ristiriitaisen lain ja moraalikäsityksen alaisuudessa. Uskon, että eduskunta kantaa vastuunsa tässä asiassa, ja tulee pian perustamaan Joustavan Kansallisuuden ja Lainkuuliaisuuden Viraston, jossa maahanmuuttajalle hänen niin halutessaan annetaan henkilökohtainen lainopillinen sovitteluneuvoja, jonka kanssa hän voi vertailla Suomen ja oman maansa lakia, ja tehdä ns. laillisuussuunnitelman, jossa määritellään, mitä Suomen- ja mitä oman maansa lakia hän näkee hyväksi noudattaa. Toiminta perustuu tietysti vapaaehtoisuuteen, sillä pakkokeinoja ei sivistynyt maa käytä.
Tällaisen viraston perustaminen auttaa myös maatamme nousemaan lamasta, sillä siihen tulee palkata paljon demokraattisia lakimiehiä sekä välttämättömän teoreettisen viitekehyksen luomiseksi ja ylläpitämiseksi suuri määrä yhteiskuntatieteitten maistereita.
Tämäkin on tietysti vain alku ihmisen oikeuksia kunnioittavan lainsäädännön tiellä. Respassamme tuumitaan, että maassamme on paljon epäkohtia, joihin tulisi välittömästi puuttua. Ajatellaanpa esimerkiksi näitä queer-henkilöitä. Jos queer-henkilö jää kiinni vaikkapa ylinopeudesta, sakottaa poliisi häntä naisena, mikäli hänen henkilötunnuksensa ilmoittaa hänen olevan nainen. Tämä on loukkaavaa ja aiheuttaa ahdistusta, sillä hänhän on voinut sinä päivänä määritellä sukupuoli-identiteettinsä jonnekin biseksuaalisen miehen ja trilobiitin välimaastoon. Johon hänellä on tietysti täysi oikeus.
Lukija voi tietysti ajatella, että nyt meni homma nenänkaiveluksi, mutta hei, asia voi olla jollekin todella tärkeä, eikä olla mitenkään säännelty, kuinka muuttuvien sukupuoli-identiteettien aiheuttamia ongelmia suhteessa poliisin ylinopeusvalvontaan käsitellään, eikä myöskään olla mitenkään säännelty, määritelläänkö ongelman olevan ylinopeusvalvontaa suorittavan poliisin päässä vaiko valvonnan kohteena olevassa henkilössä. Eli sääntelyn tarvetta on paljon.
Eihän nyt jumaliste ilman voimassaolevaa lakia voida asioita tehdä. Ja mietitäänpäs seuraavanlaista tilannetta: miehen henkilötunnuksen omaava queer-henkilö joutuu rikoksesta epäiltynä henkilöön käyvän tarkastuksen kohteeksi. Tarkastuksen suorittaa miespoliisi, mutta queer-henkilön sukupuoli-identiteetti sattuukin olemaan sillä hetkellä nainen. Kyseessähän on selvä seksuaalirikos ja valtuuksien ylittäminen.
Tämä on suuri ongelma, eikä sitä voi pienemmäksi selittää sillä, että eipä oo ennen tullut ajateltua. Tähän on onneksi olemassa yksinkertainen ratkaisu, eli neliportainen henkilötunnus. Jos henkilö on syntynyt vaikkapa 19.12.1974, voi hän halutessaan olla:
1. Mies, jolloin hänen henkilötunnuksensa on esim.
191274-183E
2. Nainen, tunnuksella
191274-184E
3. Mielialan tai tuulen suunnan mukaan joko mies tai nainen, tunnuksella
191274-18>>½??E
4. Kertakaikkinen ottiatuota, tunnuksella
191274-18OMGLOL~E
Selväähän on, että tämä neliportainen henkilötunnus on annettava kaikille kansalaisille. Tämä johtuu siitä, että asia on tärkeä vain noin 0,000084 %:lle kansalaisista, ja mikäli järjestelmä koskisi vain heitä, se olisi selvästi osoittelevaa. Näin ollen järjestelmä ulotetaan koskemaan kaikkia, ja mikäli henkilö ei suostu käyttämään kuin yhtä henkilötunnusta, on hänen maksettava sen johdosta suvaitsevaisuudesta kieltäytymismaksu, joka on 100€ per käyttämätön henkilötunnus. Maksu voidaan periä samassa yhteydessä mediamaksun kanssa.
Tämän asian tiimoilta on luonnollisesti perustettava Seksuaalisten Identiteettien Rekisteröimis-, Hallinto- ja Tutkimuskeskus Queeria, johon on palkattava valvontatoimiin runsaasti demokraattisia lakimiehiä sekä tietenkin teoreettisen viitekehyksen luomiseksi ja ylläpitämiseksi suuri määrä yhteiskuntatieteitten maistereita.
Valveutunut lukija saattaa nyt ymmärtää, kuinka paljon korjattavaa ja säädettävää löytyy. Tässähän on vain pari esimerkkiä. Koska Hotelli Yrjöperskeleen henkilökunta ei ole aikanaan saanut asianmukaisia koulupsykologin palveluja, me emme oikein hyvin pysty hahmottamaan, kuinka monesta asiasta Henkisen Pipin saattaakin kehittää. Mutta varmasti tarvittavia asiantuntijoita löytyy.
Eli kyllä Lindstedtin Jukka ihan oikeilla linjoilla on. Älkää natkuttako. Opetelkaa uimaan.
lauantai 30. toukokuuta 2009
torstai 28. toukokuuta 2009
JOTAIN IHAN MUUTA II
Eräs muisto muksuvuosilta:
Sehän oli alkukesää jotain vuonna 1973 tai 1974. Koulut olivat taas kesäksi loppuneet ja pikkupojalle oli tullut vapauden aika, joka osattiin myös taiten käyttää. Siinä olin minä, Perskeleen Ykä ja kaverini Pöntisen Jone. Pari semmosta tavallista räkänokkaa siis. Me oltiin semmosella aukealla, lähellä Pöntisten taloa. Ojitettu se joskus oli, mutta ei siinä kasvanut kuin jonkun verran lepikkoa. Sehän oli Firman maita, niin kuin melkein kaikki kotikunnassamme. Firma oli kai sen muutaman hehtaarin läntin vallan unohtanut.
Meille nöösipojillehan se sopi. Siellä oli kiva pyöriä ja keksiä kaikenlaista puuhaa, mitä nöösipojat nyt yleensäkin tapaavat puuhailla. Kaikenlainen räjäyttäminen oli yksi mielipuuhiamme. Tykinlaukaukset ja kiinanpommit olivat siihen aikaan aivan eri tason jytkyjä kuin sitten parikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin niitä kiinalaisia ylijäämämukamastykinjyskyjä sai ostaa ämpärillisen kympillä.
Siihen aikaan paukut olivat tietysti paljon kalliimpia, eikä sitä rahaakaan niin kauheasti nyrkillätapettavilla ollut. Mutta kun kimpassa kerättiin pennoset, niin paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä sai aina jonkinlaisen arsenaalin mukaansa. Jos ei muuta, niin sitten papatteja. Ei meillä Jonen kanssa sinä päivänä muuta ollutkaan mukana. Papattimatto tietysti purettiin ja jokainen paukku pamautettiin yksi kerrallaan. Sillä tavoin hupia riitti pitkäksi aikaa. Jokainen paukaus maustettiin pikkupojan räkänaurulla. Se vaan kuului asiaan.
Aukean vieressä oli rautatie. Aina kun aukealla käytiin, piti tietysti käydä myös rautatiellä. Eihän siinä loppujen lopuksi ollut kuin kivenmurikoita alla ja liipettejä ja kiskoja päällä, mutta jotakin kumman vetoavaa siinä oli. Se hajukin siinä oli pikkupojan nenään niin kovin kutsuva. Ihan niin kuin siinä olisi ollut tuulahdus siitä isojen ja vahvojen äijien maailmasta, johon mekin aikanaan mentäisiin. Joskus kiskot tuntuivat pitävän humisevaa ääntä. Me painettiin korvat kiskoa vasten ja koitettiin kuulostella, miten kaukana seuraava juna olisi. Lucky Lukessakin tehtiin niin. Tosin Lucky Lukessa ne osasivat sen jotenkin paremmin. Niillä oli Lucky Lukessa kuudestilaukeavat ja kaikki. Meillä niitä ei ollut, mutta meillä oli aseista mahtavin – pikkusen pojan mielikuvitus. Käynti aukealla ja radalla oli aina seikkailu.
Sinä päivänä seikkailua ei tarvinnut kuvitella. Kun me siinä poksauttelimme papatteja yksi kerrallaan, huomasimme rataa pitkin kulkevan meitä kohden sellaisen hökötyksen, jota ennen emme olleet nähneet. Se oli aivan kuin kiskoille nostettu UAZ:in pakettiauto (ainakin armeijan käyneet sällit tietävät mistä on kyse). Mehän tuijoteltiin sitä silmät teevateina ja huomattiin samalla, että sehän jarruttaa. Päissämme tapahtui nopea, pikkupojille tuttu yhtälö, jossa määriteltiin toisaalta uuden asian kiinnostavuus kontra mahdollinen tehdystä tai ainakin suunnitellusta pahanteosta kiinnijäämisen ja remmiapelin uhka. Koska papatteja järeämpää arsenaalia ei tällä kertaa ollut mukana, uteliaisuus voitti.
Häkkyrä pysähtyi ja ulos astui pari VR:n miestä, jotka moikkasivat meitä päin iloisesti ja kysyivät, että mitäs möllit. Normaalin mitästässä-vastauksen jälkeen me kysyimme, että mitä te oikein teette. No miehethän puhuivat tehtävästään, josta yli puolet meni kyllä pään ja hilseen yli, kun tommosten pikkumöllien tekninen käsitystaito tuppaa jäämään sinne polkupyörän tasolle. Sen verran ymmärrettiin, että oli tulossa joku oikein raskas kuljetus, ja ne vähän mittailivat radan kestävyyttä. Niin me ainakin se ymmärrettiin.
Hoidettuaan touhunsa miehet kysyivät, että haluaakos pojat ilmaista junakyytiä. Heidän seuraava stoppinsa oli vajaan kilometrin päässä oleva tasoristeys ja he voivat heittää meidät sinne, jos vaan kyyti kelpaa. Eihän meitä kahdesti tarvinnut käskeä. Me hypättiin kyytiin ja istuttiin semmoselle pikkupenkille. Häkkyrä piti aivan tolkutonta meteliä kulkiessaan, mutta ei se meitä haitannut, koska tuo kiskopompannappi oli täynnä kaikenlaista mielenkiintoista mittaria, venttiiliä ja hantaakia. Oltiinhan me molemmat jo oltu junassakin, mutta ei lättähatun vaunussa istuminen tuntuisi tämän jälkeen enää miltään. Mepä pojat oltiin mukana seikkailussa. Paska jäykkänä, mutta silti riemumielin.
Vajaan kilometrin matka ei kestä kuin vajaan kilometrin, joten ilo jäi lyhköseksi. Jotenkin sitä vaan ymmärsi, että kyytiä tuli tämän verran, eikä lisää kannata pyytää. Me kiitettiin ja pokattiin VR:n miehiä ja jatkettiin matkaa jalkaisin. Lähestöllä oli pikkunen puro, jota kutsuttiin Paskaojaksi. Siellä me paukuteltiin loput papatit. Tuumailtiin siinä keskenämme, että kertoiskos kavereille ja päätettiin, että ei kerrota. Ei ne usko kuitenkaan.
Ja totta kai me niille kerrottiin. Ja eihän ne tietenkään uskonut. Mutta oli se silti hieno päivä. Ja hieno kesä. Semmonen pikkusen pojan kesä.
Tommonen muisto pyörähti mieleeni. Jotenkin vaan tulee ajateltua, että mahtaakohan pikkupojille vuosimallia 2009 olla tommosia päiviä tarjolla? En tiedä, liekö niitä kiskoilla kulkevia arpakuutioita enää onkaan, mutta se ei sinänsä mitään meinaa. Ykä ja Jone vuosimallia 2009 ei uskaltaisi siihen vaunuun hypätä, koska heidät oltaisiin peloteltu tönkkösuolatuksi pedofiileillä.
Samasta syystä VR:n kaverit mallia 2009 eivät edes ehdottaisi kyytiä pojille. Tässä mitään pedofiilisyytettä lähdetä hakemaan.
Ja kohtahan pojilta viedään ne papatitkin. Niin kuin mahdollisuus hölmöillä yleensäkin.
Minkähänlaista olisi elää aikuisena, jolla ei ole mitään muistelemista lapsuudestaan?
Sehän oli alkukesää jotain vuonna 1973 tai 1974. Koulut olivat taas kesäksi loppuneet ja pikkupojalle oli tullut vapauden aika, joka osattiin myös taiten käyttää. Siinä olin minä, Perskeleen Ykä ja kaverini Pöntisen Jone. Pari semmosta tavallista räkänokkaa siis. Me oltiin semmosella aukealla, lähellä Pöntisten taloa. Ojitettu se joskus oli, mutta ei siinä kasvanut kuin jonkun verran lepikkoa. Sehän oli Firman maita, niin kuin melkein kaikki kotikunnassamme. Firma oli kai sen muutaman hehtaarin läntin vallan unohtanut.
Meille nöösipojillehan se sopi. Siellä oli kiva pyöriä ja keksiä kaikenlaista puuhaa, mitä nöösipojat nyt yleensäkin tapaavat puuhailla. Kaikenlainen räjäyttäminen oli yksi mielipuuhiamme. Tykinlaukaukset ja kiinanpommit olivat siihen aikaan aivan eri tason jytkyjä kuin sitten parikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin niitä kiinalaisia ylijäämämukamastykinjyskyjä sai ostaa ämpärillisen kympillä.
Siihen aikaan paukut olivat tietysti paljon kalliimpia, eikä sitä rahaakaan niin kauheasti nyrkillätapettavilla ollut. Mutta kun kimpassa kerättiin pennoset, niin paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä sai aina jonkinlaisen arsenaalin mukaansa. Jos ei muuta, niin sitten papatteja. Ei meillä Jonen kanssa sinä päivänä muuta ollutkaan mukana. Papattimatto tietysti purettiin ja jokainen paukku pamautettiin yksi kerrallaan. Sillä tavoin hupia riitti pitkäksi aikaa. Jokainen paukaus maustettiin pikkupojan räkänaurulla. Se vaan kuului asiaan.
Aukean vieressä oli rautatie. Aina kun aukealla käytiin, piti tietysti käydä myös rautatiellä. Eihän siinä loppujen lopuksi ollut kuin kivenmurikoita alla ja liipettejä ja kiskoja päällä, mutta jotakin kumman vetoavaa siinä oli. Se hajukin siinä oli pikkupojan nenään niin kovin kutsuva. Ihan niin kuin siinä olisi ollut tuulahdus siitä isojen ja vahvojen äijien maailmasta, johon mekin aikanaan mentäisiin. Joskus kiskot tuntuivat pitävän humisevaa ääntä. Me painettiin korvat kiskoa vasten ja koitettiin kuulostella, miten kaukana seuraava juna olisi. Lucky Lukessakin tehtiin niin. Tosin Lucky Lukessa ne osasivat sen jotenkin paremmin. Niillä oli Lucky Lukessa kuudestilaukeavat ja kaikki. Meillä niitä ei ollut, mutta meillä oli aseista mahtavin – pikkusen pojan mielikuvitus. Käynti aukealla ja radalla oli aina seikkailu.
Sinä päivänä seikkailua ei tarvinnut kuvitella. Kun me siinä poksauttelimme papatteja yksi kerrallaan, huomasimme rataa pitkin kulkevan meitä kohden sellaisen hökötyksen, jota ennen emme olleet nähneet. Se oli aivan kuin kiskoille nostettu UAZ:in pakettiauto (ainakin armeijan käyneet sällit tietävät mistä on kyse). Mehän tuijoteltiin sitä silmät teevateina ja huomattiin samalla, että sehän jarruttaa. Päissämme tapahtui nopea, pikkupojille tuttu yhtälö, jossa määriteltiin toisaalta uuden asian kiinnostavuus kontra mahdollinen tehdystä tai ainakin suunnitellusta pahanteosta kiinnijäämisen ja remmiapelin uhka. Koska papatteja järeämpää arsenaalia ei tällä kertaa ollut mukana, uteliaisuus voitti.
Häkkyrä pysähtyi ja ulos astui pari VR:n miestä, jotka moikkasivat meitä päin iloisesti ja kysyivät, että mitäs möllit. Normaalin mitästässä-vastauksen jälkeen me kysyimme, että mitä te oikein teette. No miehethän puhuivat tehtävästään, josta yli puolet meni kyllä pään ja hilseen yli, kun tommosten pikkumöllien tekninen käsitystaito tuppaa jäämään sinne polkupyörän tasolle. Sen verran ymmärrettiin, että oli tulossa joku oikein raskas kuljetus, ja ne vähän mittailivat radan kestävyyttä. Niin me ainakin se ymmärrettiin.
Hoidettuaan touhunsa miehet kysyivät, että haluaakos pojat ilmaista junakyytiä. Heidän seuraava stoppinsa oli vajaan kilometrin päässä oleva tasoristeys ja he voivat heittää meidät sinne, jos vaan kyyti kelpaa. Eihän meitä kahdesti tarvinnut käskeä. Me hypättiin kyytiin ja istuttiin semmoselle pikkupenkille. Häkkyrä piti aivan tolkutonta meteliä kulkiessaan, mutta ei se meitä haitannut, koska tuo kiskopompannappi oli täynnä kaikenlaista mielenkiintoista mittaria, venttiiliä ja hantaakia. Oltiinhan me molemmat jo oltu junassakin, mutta ei lättähatun vaunussa istuminen tuntuisi tämän jälkeen enää miltään. Mepä pojat oltiin mukana seikkailussa. Paska jäykkänä, mutta silti riemumielin.
Vajaan kilometrin matka ei kestä kuin vajaan kilometrin, joten ilo jäi lyhköseksi. Jotenkin sitä vaan ymmärsi, että kyytiä tuli tämän verran, eikä lisää kannata pyytää. Me kiitettiin ja pokattiin VR:n miehiä ja jatkettiin matkaa jalkaisin. Lähestöllä oli pikkunen puro, jota kutsuttiin Paskaojaksi. Siellä me paukuteltiin loput papatit. Tuumailtiin siinä keskenämme, että kertoiskos kavereille ja päätettiin, että ei kerrota. Ei ne usko kuitenkaan.
Ja totta kai me niille kerrottiin. Ja eihän ne tietenkään uskonut. Mutta oli se silti hieno päivä. Ja hieno kesä. Semmonen pikkusen pojan kesä.
Tommonen muisto pyörähti mieleeni. Jotenkin vaan tulee ajateltua, että mahtaakohan pikkupojille vuosimallia 2009 olla tommosia päiviä tarjolla? En tiedä, liekö niitä kiskoilla kulkevia arpakuutioita enää onkaan, mutta se ei sinänsä mitään meinaa. Ykä ja Jone vuosimallia 2009 ei uskaltaisi siihen vaunuun hypätä, koska heidät oltaisiin peloteltu tönkkösuolatuksi pedofiileillä.
Samasta syystä VR:n kaverit mallia 2009 eivät edes ehdottaisi kyytiä pojille. Tässä mitään pedofiilisyytettä lähdetä hakemaan.
Ja kohtahan pojilta viedään ne papatitkin. Niin kuin mahdollisuus hölmöillä yleensäkin.
Minkähänlaista olisi elää aikuisena, jolla ei ole mitään muistelemista lapsuudestaan?
perjantai 15. toukokuuta 2009
VÄÄRÄ OTSIKKO
Näin alkuun lukijalle: allekirjoittaneen mielestä ihmisiä ei saa töniä. Ei isoja eikä pieniä. Semmonen on hullun touhua. Tönimistä rankempi väkivallankäyttö on tietysti vielä hullumpaa.
Sitten asiaan. Saska Saarikoskihan se kehui hiljattain Pressiklubissa, että Helsingin Sanomilla on tämmönen valistustehtävä tavalliseen kansaan nähden. Nähtävästi idea on se, että HeSa suojelee ihmisiä ajattelemasta vääränalaisia ajatuksia. HeSa myös määrittelee sen, minkälaiset ajatukset ovat vääriä.
Torstaina HeSa toimi opetustehtävänsä mukaisesti, ja otti ykkösuutisekseen sen, että 8-vuotias somalityttö on tönäisty rautatieasemalla nurin aikuisen, mahdollisesti suomalaismiehen toimesta.
Onko tämän uutisoinnin opetuksellinen tehtävä valistaa, että alaikäisiin kohdistuva lieväkin väkivalta on anteeksiantamatonta ja se on armotta tuomittava? Saattaa olla niin. Mutta en usko. Sillä viime vuoden puolella useat alaikäiset tytöt joutuivat Itä-Helsingissä nimenomaan somalityttöjen taholta kohdistuvan, huomattavasti raaemman väkivallan kohteeksi. Muitakin esimerkkejä tiettyjen väestöryhmien alaikäisiä kohtaan suorittamasta väkivallasta on, mutta otetaan asia tyyliin yksi tapaus vastaan yksi tapaus.
Jos HeSan opetustehtävään kuuluu yksiselitteinen alaikäisten suojelu väkivallalta, olisi uutisointi suomalaistyttöjen rääkkäämisestä ollut luonnollisesti vielä suurempaa. Väkivallan uhrien kasvoja oltaisiin esitelty lehdessä ja oltaisiin etsitty myös naapurustosta ihmisiä antamaan lausuntoja kohtaamastaan samantyyppisestä väkivallasta. Aivan niin kuin tuoreessa tapauksessa tehtiinkin
Mutta Helsingin Sanomia ei asia kiinnostanut.
Yhteen lapseen kohdistuva lievä väkivalta herätti Helsingin Sanomissa suuren mielenkiinnon. Useaan lapseen kohdistuva raaempi väkivalta ei herättänyt Helsingin Sanomissa minkäänlaista mielenkiintoa.
Mitä Helsingin Sanomat siis haluaa opettaa? Asia jää itselleni epäselväksi, enkä itse rupea lehden puolesta ajattelemaan. Ehkäpä he sitten asiasta meitä joskus valistavat.
Vaan sen voisin todeta, että otsikko jutussa oli väärä. Oikea otsikko voisi olla vaikka tämä:
”Helsingin Sanomien toimituksessa saatiin tuhansia pieniä. Vuosia etsitty rasistinen väkivallanteko on nyt ehkä löytynyt. Oikeaoppisille toimittajille luvassa oikeaoppista työtä ainakin vuodeksi eteenpäin”.
Vaikeaa oli Vietnamissakin, mutta suomalaisten raakuudelta ei säästy kukaan.
Sitten asiaan. Saska Saarikoskihan se kehui hiljattain Pressiklubissa, että Helsingin Sanomilla on tämmönen valistustehtävä tavalliseen kansaan nähden. Nähtävästi idea on se, että HeSa suojelee ihmisiä ajattelemasta vääränalaisia ajatuksia. HeSa myös määrittelee sen, minkälaiset ajatukset ovat vääriä.
Torstaina HeSa toimi opetustehtävänsä mukaisesti, ja otti ykkösuutisekseen sen, että 8-vuotias somalityttö on tönäisty rautatieasemalla nurin aikuisen, mahdollisesti suomalaismiehen toimesta.
Onko tämän uutisoinnin opetuksellinen tehtävä valistaa, että alaikäisiin kohdistuva lieväkin väkivalta on anteeksiantamatonta ja se on armotta tuomittava? Saattaa olla niin. Mutta en usko. Sillä viime vuoden puolella useat alaikäiset tytöt joutuivat Itä-Helsingissä nimenomaan somalityttöjen taholta kohdistuvan, huomattavasti raaemman väkivallan kohteeksi. Muitakin esimerkkejä tiettyjen väestöryhmien alaikäisiä kohtaan suorittamasta väkivallasta on, mutta otetaan asia tyyliin yksi tapaus vastaan yksi tapaus.
Jos HeSan opetustehtävään kuuluu yksiselitteinen alaikäisten suojelu väkivallalta, olisi uutisointi suomalaistyttöjen rääkkäämisestä ollut luonnollisesti vielä suurempaa. Väkivallan uhrien kasvoja oltaisiin esitelty lehdessä ja oltaisiin etsitty myös naapurustosta ihmisiä antamaan lausuntoja kohtaamastaan samantyyppisestä väkivallasta. Aivan niin kuin tuoreessa tapauksessa tehtiinkin
Mutta Helsingin Sanomia ei asia kiinnostanut.
Yhteen lapseen kohdistuva lievä väkivalta herätti Helsingin Sanomissa suuren mielenkiinnon. Useaan lapseen kohdistuva raaempi väkivalta ei herättänyt Helsingin Sanomissa minkäänlaista mielenkiintoa.
Mitä Helsingin Sanomat siis haluaa opettaa? Asia jää itselleni epäselväksi, enkä itse rupea lehden puolesta ajattelemaan. Ehkäpä he sitten asiasta meitä joskus valistavat.
Vaan sen voisin todeta, että otsikko jutussa oli väärä. Oikea otsikko voisi olla vaikka tämä:
”Helsingin Sanomien toimituksessa saatiin tuhansia pieniä. Vuosia etsitty rasistinen väkivallanteko on nyt ehkä löytynyt. Oikeaoppisille toimittajille luvassa oikeaoppista työtä ainakin vuodeksi eteenpäin”.
Vaikeaa oli Vietnamissakin, mutta suomalaisten raakuudelta ei säästy kukaan.
perjantai 8. toukokuuta 2009
TYÖLLISTÄVÄÄ KASVISRUOKAA
Köyhän ja karttuisen kansan tiedoksi saatettiin huhtikuussa uutinen, että Helsingin Vihreät Nuoret ovat ehdottaneet, että Helsingin kouluissa ja muissa kaupungin ruokaloissa tarjottaisiin liharuokaa korkeintaan kerran viikossa.
Tavallinen Perskeles, Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen tai Pätinen saattaa tuumia ideasta, että zwidduakos se kellekkään niittinaamalle kuuluu, mitä ihminen suuhunsa äyskäröi. Voi tulla mieleen myös erinomainen suomalainen viisaus ”älä tyrkytä tapojasi”.
Vaan meillä Hotelli Yrjöperskeleen respassa pyritään ajattelemaan asioita hieman syvällisemmin. Tässä tapauksessa ei pidä ajatella ehdotuksen kohdetta, eli jotain 15-vuotiasta jätkänmöllikkää, joka ei biodynaamista parsaa suuhunsa kumminkaan pistä, päätettiin Helsingissä mitä hyvänsä.
Täytyy ajatella ehdotuksen antajaa, eli Helsingin Vihreitä Nuoria, ja miettiä sitä, mitä ehdotuksen hyväksyminen valtuustossa heille merkitsisi. Tätä taustaa ajatellen ehdotus on suorastaan nerokas, semminkin, kun sillä on ihan oikea mahdollisuus mennä läpi. Mitä älyttömämpi ehdotus, sen varmemmin se saa komppaajia päättäviltä tahoilta ja virkamiehistössä.
Jaa miksikö?
No, täytyy muistaa, että Vihreät nuoret, samoin kuin vihreät yleensäkin koostuu pitkälti jonninjoutotieteen maistereista tai semmosista, jotka sellaiseksi opiskelevat tai sellaisista, jotka haluavat joskus sellaisiksi opiskella. Yhteinen piirre suurelle osalle heistä on se, että heidän palveluksistaan ei ole kenellekään mitään hyötyä, eikä niitä tarvita. Heille täytyy siis rakennella suojatyöpaikkoja. Olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin.
Kun ajatellaan, että vihreissä on paljon elatusta kaipaavia maistereita ja siihen hommaan opiskelevia, ja muistetaan, että elämme maassa, jossa virallinen koneisto ei kertakaikkiaan usko siihen, että ihmiset pystyvät ajattelemaan ja tekemään itseään koskevia päätöksiä ilman viranomaisia, huomaamme, ettei vihreitten ehdotus ole niinkään terveyspoliittinen, vaan työvoimapoliittinen. Tämähän tarjoaa loistavia työllistymismahdollisuuksia.
Ajatellaanpa, että ehdotus astuu voimaan. Asian tiimoilta täytyy lisätä viranomaiskoneistoa, joka valvoo asiaa. Mikäli päätös tulee voimaan, tullaan Helsingin opetusviraston alaisuuteen perustamaan Eettisen Kouluruokailun Osasto. Tärkeää on nimi eettinen, sillä se siirtää asian pois terveysviranomaisilta ja mahdollistaa sen, että tehtäviin paikataan sopivia yhteiskuntatieteitten maistereita, eikä esimerkiksi laitoskeittäjiä, jotka saattaisivat asiasta jotain ymmärtääkin.
Eettisen Kouluruokailun Osasto olisi henkilökunnaltaan suurinpiirtein seuraavanlainen:
EETTISEN KOULURUOKAILUN OSASTO
Hallinto:
1 x osastopäällikkö
1 x apulaisosastopäällikkö
1 x henkilöstönhallintapäällikkö
1 x toimistotyöntekijä (henkilöstöasiat)
1 x toimistotyöntekijä (osaston talousasiat)
Valvonta:
10 x eettisen ravitsemuksen valvoja
4 x erityisasiantuntija
2 x eettisen ravitsemuksen valvonnan koordinaattori
4 x kiertävä ruokailukuraattori
4 x keittiöhenkilökunnan asennevalvoja- ja kasvattaja
Tutkimus-, projekti- ja kehittämistoiminta:
1. Kasvisruokailu ja etiikka yleisesti
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
2. Myönteisen ajattelun kehittäminen kasvisruokailuun ala-asteikäisten keskuudessa
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
3. Myönteisen ajattelun kehittäminen kasvisruokailuun yläasteikäisten keskuudessa
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
4. Myönteisen ajattelun kehittäminen kasvisruokailuun lukiolaisten ja ammattikoululaisten keskuudessa
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
5. Myönteisen ajattelun kehittäminen kasvisruokailuun Helsingin kaupungin työntekijöitten keskuudessa
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
6. Projektien 2 – 5 seuranta- ja koordinoimisprojekti
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
7. Kasvisruokailua kohtaan esitettyjen negaatioiden löytämis-, tutkimus-, analysointi- ja valistusprojekti
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
8. Kasvisruokailu osana rasisminvastaista työtä
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
9. Eettisten kasvisruokavalintojen kehittäminen kansainvälisestä näkökulmasta
1x projektipäällikkö
1 x projektityöntekijä (Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Keski-Aasian kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Itä-Aasian kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Länsi-Afrikan kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Itä-Afrikan kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Keski- ja Etelä-Afrikan kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Keski- ja Etelä-Amerikan kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
2 x projektikoordinaattori (edellämainittujen osa-alueitten kartoittaminen, tutkimustyö ja teoreettisen viitekehyksen luominen)
10. Liharuoka ja suomalaisen miehen väkivaltaisuus
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
11. Eläimet ystävinämme: karjaeläinten palauttaminen luontoon niille luontaiseen pesimis- ja lisääntymistoimintaan
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
Ja voilá (eiku anteeks kasvisöljyllá)! Näin ollaan palkattu 99 työntekijää tärkeän tuntuiseen virkaan. Ja tulee muistaa, että nämä ovat iäisyysvirkoja ja-projekteja, sillä edelleenkään se 15-vuotias Seppo Sönönen ei syö kouluruokailussa tarjottavaa biodynaamista parsaa, vaan menee lähimmälle mäkkärille ja tilaa Doubleshitburgerin tai Chickenfuckinnuggetsit tai mitä siellä nyt oikein myydäänkään (Hotelli Yrjöperskeleen tietämys näistä annoksista on perin vähäinen, koska meillä suositaan kotiruokaa).
Näin ollen tätä projektia ja hallinnon osa-aluetta voidaan jatkaa ikuisesti. Ja systeemi tuottaa myös selvää säästöä. Meinaten, kun kasvisruokaa ei syö kuin muutama sosiaalista elämäntuskaa kärsivä niittinaama, voidaan kasvisruokapäivien annoksista tehdä neljä kertaa pienempiä kuin liharuuista. Ja silti jää roskiin heitettävää. Nää vihreet ovat kerta kaikkiaan nerokkaita. Ei voi muuta sanoa.
PS: I don´t know, but I´ve been told, että jotkut vegaanit ovat niinkin uskollisia asialleen, että syöttävät lemmikkieläimillensäkin pelkkää kasvisruokaa. Toivottavasti tämä on vaan urbaanilegenda. Esmes kissalla kun on sen verran lyhyt suoli, että jos sille syötät porkkanan, se paskoo porkkanan, eikä ravintoa mirriin matkan varrella jäänyt. Kissa tarttee lihaa. Eikä eläimelle syöminen muutenkaan ole mikään filosofinen / eettinen / poliittinen valinta. Sillä on vaan nälkä, ja se tarttee ittelleen sopivaa evästä.
Tavallinen Perskeles, Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen tai Pätinen saattaa tuumia ideasta, että zwidduakos se kellekkään niittinaamalle kuuluu, mitä ihminen suuhunsa äyskäröi. Voi tulla mieleen myös erinomainen suomalainen viisaus ”älä tyrkytä tapojasi”.
Vaan meillä Hotelli Yrjöperskeleen respassa pyritään ajattelemaan asioita hieman syvällisemmin. Tässä tapauksessa ei pidä ajatella ehdotuksen kohdetta, eli jotain 15-vuotiasta jätkänmöllikkää, joka ei biodynaamista parsaa suuhunsa kumminkaan pistä, päätettiin Helsingissä mitä hyvänsä.
Täytyy ajatella ehdotuksen antajaa, eli Helsingin Vihreitä Nuoria, ja miettiä sitä, mitä ehdotuksen hyväksyminen valtuustossa heille merkitsisi. Tätä taustaa ajatellen ehdotus on suorastaan nerokas, semminkin, kun sillä on ihan oikea mahdollisuus mennä läpi. Mitä älyttömämpi ehdotus, sen varmemmin se saa komppaajia päättäviltä tahoilta ja virkamiehistössä.
Jaa miksikö?
No, täytyy muistaa, että Vihreät nuoret, samoin kuin vihreät yleensäkin koostuu pitkälti jonninjoutotieteen maistereista tai semmosista, jotka sellaiseksi opiskelevat tai sellaisista, jotka haluavat joskus sellaisiksi opiskella. Yhteinen piirre suurelle osalle heistä on se, että heidän palveluksistaan ei ole kenellekään mitään hyötyä, eikä niitä tarvita. Heille täytyy siis rakennella suojatyöpaikkoja. Olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin.
Kun ajatellaan, että vihreissä on paljon elatusta kaipaavia maistereita ja siihen hommaan opiskelevia, ja muistetaan, että elämme maassa, jossa virallinen koneisto ei kertakaikkiaan usko siihen, että ihmiset pystyvät ajattelemaan ja tekemään itseään koskevia päätöksiä ilman viranomaisia, huomaamme, ettei vihreitten ehdotus ole niinkään terveyspoliittinen, vaan työvoimapoliittinen. Tämähän tarjoaa loistavia työllistymismahdollisuuksia.
Ajatellaanpa, että ehdotus astuu voimaan. Asian tiimoilta täytyy lisätä viranomaiskoneistoa, joka valvoo asiaa. Mikäli päätös tulee voimaan, tullaan Helsingin opetusviraston alaisuuteen perustamaan Eettisen Kouluruokailun Osasto. Tärkeää on nimi eettinen, sillä se siirtää asian pois terveysviranomaisilta ja mahdollistaa sen, että tehtäviin paikataan sopivia yhteiskuntatieteitten maistereita, eikä esimerkiksi laitoskeittäjiä, jotka saattaisivat asiasta jotain ymmärtääkin.
Eettisen Kouluruokailun Osasto olisi henkilökunnaltaan suurinpiirtein seuraavanlainen:
EETTISEN KOULURUOKAILUN OSASTO
Hallinto:
1 x osastopäällikkö
1 x apulaisosastopäällikkö
1 x henkilöstönhallintapäällikkö
1 x toimistotyöntekijä (henkilöstöasiat)
1 x toimistotyöntekijä (osaston talousasiat)
Valvonta:
10 x eettisen ravitsemuksen valvoja
4 x erityisasiantuntija
2 x eettisen ravitsemuksen valvonnan koordinaattori
4 x kiertävä ruokailukuraattori
4 x keittiöhenkilökunnan asennevalvoja- ja kasvattaja
Tutkimus-, projekti- ja kehittämistoiminta:
1. Kasvisruokailu ja etiikka yleisesti
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
2. Myönteisen ajattelun kehittäminen kasvisruokailuun ala-asteikäisten keskuudessa
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
3. Myönteisen ajattelun kehittäminen kasvisruokailuun yläasteikäisten keskuudessa
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
4. Myönteisen ajattelun kehittäminen kasvisruokailuun lukiolaisten ja ammattikoululaisten keskuudessa
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
5. Myönteisen ajattelun kehittäminen kasvisruokailuun Helsingin kaupungin työntekijöitten keskuudessa
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
6. Projektien 2 – 5 seuranta- ja koordinoimisprojekti
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
7. Kasvisruokailua kohtaan esitettyjen negaatioiden löytämis-, tutkimus-, analysointi- ja valistusprojekti
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
8. Kasvisruokailu osana rasisminvastaista työtä
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
9. Eettisten kasvisruokavalintojen kehittäminen kansainvälisestä näkökulmasta
1x projektipäällikkö
1 x projektityöntekijä (Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Keski-Aasian kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Itä-Aasian kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Länsi-Afrikan kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Itä-Afrikan kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Keski- ja Etelä-Afrikan kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
1 x projektityöntekijä (Keski- ja Etelä-Amerikan kasvisruokakulttuuri ja siihen liittyvät eettiset valinnat ja kehittämistoimenpiteet suhteessa suomalaiseen koululaiseen)
2 x projektikoordinaattori (edellämainittujen osa-alueitten kartoittaminen, tutkimustyö ja teoreettisen viitekehyksen luominen)
10. Liharuoka ja suomalaisen miehen väkivaltaisuus
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
11. Eläimet ystävinämme: karjaeläinten palauttaminen luontoon niille luontaiseen pesimis- ja lisääntymistoimintaan
1 x projektipäällikkö
5 x projektityöntekijä
Ja voilá (eiku anteeks kasvisöljyllá)! Näin ollaan palkattu 99 työntekijää tärkeän tuntuiseen virkaan. Ja tulee muistaa, että nämä ovat iäisyysvirkoja ja-projekteja, sillä edelleenkään se 15-vuotias Seppo Sönönen ei syö kouluruokailussa tarjottavaa biodynaamista parsaa, vaan menee lähimmälle mäkkärille ja tilaa Doubleshitburgerin tai Chickenfuckinnuggetsit tai mitä siellä nyt oikein myydäänkään (Hotelli Yrjöperskeleen tietämys näistä annoksista on perin vähäinen, koska meillä suositaan kotiruokaa).
Näin ollen tätä projektia ja hallinnon osa-aluetta voidaan jatkaa ikuisesti. Ja systeemi tuottaa myös selvää säästöä. Meinaten, kun kasvisruokaa ei syö kuin muutama sosiaalista elämäntuskaa kärsivä niittinaama, voidaan kasvisruokapäivien annoksista tehdä neljä kertaa pienempiä kuin liharuuista. Ja silti jää roskiin heitettävää. Nää vihreet ovat kerta kaikkiaan nerokkaita. Ei voi muuta sanoa.
PS: I don´t know, but I´ve been told, että jotkut vegaanit ovat niinkin uskollisia asialleen, että syöttävät lemmikkieläimillensäkin pelkkää kasvisruokaa. Toivottavasti tämä on vaan urbaanilegenda. Esmes kissalla kun on sen verran lyhyt suoli, että jos sille syötät porkkanan, se paskoo porkkanan, eikä ravintoa mirriin matkan varrella jäänyt. Kissa tarttee lihaa. Eikä eläimelle syöminen muutenkaan ole mikään filosofinen / eettinen / poliittinen valinta. Sillä on vaan nälkä, ja se tarttee ittelleen sopivaa evästä.
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
LYHYESTI ERÄÄSTÄ PÄÄTÖKSESTÄ
Hotelli Yrjöperskeleen respaankin tuli tieto eräästä päätöksestä, eli tarkemmin sanoen siitä, että poliisi on lopettanut esitutkinnan asiassa, joka koski Jussi Halla-ahon nimittelyä Yleisradion uutislähetyksessä rotutohtoriksi.
Uutinenhan ei ole sinänsä mikään uutinen, koska tämänhän saattoi arvata etukäteen. Jussi Halla-ahoa yritetään torpata turvalleen ns. viralliselta taholta kaikin voimin. Moni ihminen ajattelee tämän johtuvan siitä, että Halla-aho sanoo ääneen Vääriä Mielipiteitä. Itse uskoisin tämän johtuvan siitä, että Halla-aho yleensäkin sanoo (ja nimenomaan kirjoittaa) ääneen Mielipiteitä.
Ns. virallisella poliittisella tahollahan on jo pitkään uskottu, että tavalliset suomalaiset kansalaiset ovat aikaa sitten ulkoistaneet asioittensa hoidon Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:lle ja ulkoistaminen on toimenpiteenä pysyvä. Oy:ssä on useita eri alaosastoja mm. Vihreät, Vasemmistoliitto, Sosialidemokraatit, Keskusta, Kristilliset, Ruåttalaiset ja Kokoomus. Kaikki ovat kuitenkin saman firman alaosastoja, ja firma kouluttaa itselleen oppisopimuspohjalta uusia työntekijöitä sitä mukaa, kun vanhemmat työntekijät eläköityvät tai siirtyvät palkkiovirkoihin. Tämä on se ainoa oikea tapa tulla Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:n palvelukseen.
Jussi Halla-aho rikkoo tämän kaavan. Hän ei ollut alunperinkään kiinnostunut politiikon urasta, mutta hän toi mielipiteitään julki. Kirjallisesti. Internetin kautta. Ihmiset lukivat niitä ja alkoivat kiinnostua niistä.
Blogikirjoittaminenhan ei ole poliitikkojen keskuudessa sinänsä kovin suosittua, koska kun olet kertaalleen tekstin nettiin lyönyt, se on siellä ja pysyy. Mieluisampi tapa Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:n työntekijälle kertoa mielipiteitään on esmes Yleisradion uutislähetys, jossa toimittaja kysyy ammattipoliitikolta paljonko kello on, johon ammattipoliitikko vastaa puhumalla viisi minuuttia siitä, minkä vuoksi kelloja tarvitaan, toiset viisi minuuttia siitä kuinka kelloja valmistetaan ja lopuksi kysyy toimittajalta itseltään, paljonko kello on. Jos viikkoa myöhemmin joku toinen toimittaja kirjoittaa asiasta jutun, voi ammattipoliitikko sanoa täysin todistetusti, että hän ei ole sanonut väärää kellonaikaa.
Jussi Halla-aho on toiminut toisin, eli täysin väärällä tavalla. Hän on kirjoittanut ihan selkeitä mielipiteitä nettiin. Ihmiset, piru vie, lukevat niitä. Ja ovat samaa mieltä. Hän on ottanut selvän riskin siitä, että mielipidettä ei voi viikkoa myöhemmin perustella toiseksi. Ja hän on myös kantanut vastuunsa mielipiteistään. Harvan tyypin niskaan on viime aikoina kaadettu niin monta ämpärillistä paskaa virallisen tahon puolesta kuin hänen.
Pistäähän se ammattipoliitikonkin miettimään. Eihän noin voi toimia. Tommosen yleistyminenhän tarkoittaa, että minunkin pitäisi olla jostain ihan oikeasti jotain mieltä. Eikö se nyt Herra nähköön riitä, että olen töissä Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:ssä? Pitäiskös minun muka vielä vastata sanomisistani jollekin rasvapersnahkaiselle duunarille? Mihin tää maailma oikein on menossa?
Sinänsä, vuonna 1995 Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy muuttui Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oyj:ksi. Silloinhan firma myytiin Euroopan Unionin Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oyj:lle. Ideahan on vähän sama, jos suomalainen paperifirma muuttuu Oyj:ksi ja listautuu pörssiin, ja sen osakkeita ostaa vaikkapa floridalainen eläkevakuutusfirma. Ihan sama se floridalaisille on, mistä se voitto tulee, kunhan se tulee.
Ihan helvetisti voimia Jussi Halla-aholle ja hänen perheelleen. Ja meille kaikille. Pidetään meteliä yllä. Syksyllä on Jussin oikeudenkäynti. Mitä enemmän meteliä, sen vaikeampaa on antaa poliittista tuomiota.
Uutinenhan ei ole sinänsä mikään uutinen, koska tämänhän saattoi arvata etukäteen. Jussi Halla-ahoa yritetään torpata turvalleen ns. viralliselta taholta kaikin voimin. Moni ihminen ajattelee tämän johtuvan siitä, että Halla-aho sanoo ääneen Vääriä Mielipiteitä. Itse uskoisin tämän johtuvan siitä, että Halla-aho yleensäkin sanoo (ja nimenomaan kirjoittaa) ääneen Mielipiteitä.
Ns. virallisella poliittisella tahollahan on jo pitkään uskottu, että tavalliset suomalaiset kansalaiset ovat aikaa sitten ulkoistaneet asioittensa hoidon Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:lle ja ulkoistaminen on toimenpiteenä pysyvä. Oy:ssä on useita eri alaosastoja mm. Vihreät, Vasemmistoliitto, Sosialidemokraatit, Keskusta, Kristilliset, Ruåttalaiset ja Kokoomus. Kaikki ovat kuitenkin saman firman alaosastoja, ja firma kouluttaa itselleen oppisopimuspohjalta uusia työntekijöitä sitä mukaa, kun vanhemmat työntekijät eläköityvät tai siirtyvät palkkiovirkoihin. Tämä on se ainoa oikea tapa tulla Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:n palvelukseen.
Jussi Halla-aho rikkoo tämän kaavan. Hän ei ollut alunperinkään kiinnostunut politiikon urasta, mutta hän toi mielipiteitään julki. Kirjallisesti. Internetin kautta. Ihmiset lukivat niitä ja alkoivat kiinnostua niistä.
Blogikirjoittaminenhan ei ole poliitikkojen keskuudessa sinänsä kovin suosittua, koska kun olet kertaalleen tekstin nettiin lyönyt, se on siellä ja pysyy. Mieluisampi tapa Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:n työntekijälle kertoa mielipiteitään on esmes Yleisradion uutislähetys, jossa toimittaja kysyy ammattipoliitikolta paljonko kello on, johon ammattipoliitikko vastaa puhumalla viisi minuuttia siitä, minkä vuoksi kelloja tarvitaan, toiset viisi minuuttia siitä kuinka kelloja valmistetaan ja lopuksi kysyy toimittajalta itseltään, paljonko kello on. Jos viikkoa myöhemmin joku toinen toimittaja kirjoittaa asiasta jutun, voi ammattipoliitikko sanoa täysin todistetusti, että hän ei ole sanonut väärää kellonaikaa.
Jussi Halla-aho on toiminut toisin, eli täysin väärällä tavalla. Hän on kirjoittanut ihan selkeitä mielipiteitä nettiin. Ihmiset, piru vie, lukevat niitä. Ja ovat samaa mieltä. Hän on ottanut selvän riskin siitä, että mielipidettä ei voi viikkoa myöhemmin perustella toiseksi. Ja hän on myös kantanut vastuunsa mielipiteistään. Harvan tyypin niskaan on viime aikoina kaadettu niin monta ämpärillistä paskaa virallisen tahon puolesta kuin hänen.
Pistäähän se ammattipoliitikonkin miettimään. Eihän noin voi toimia. Tommosen yleistyminenhän tarkoittaa, että minunkin pitäisi olla jostain ihan oikeasti jotain mieltä. Eikö se nyt Herra nähköön riitä, että olen töissä Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy:ssä? Pitäiskös minun muka vielä vastata sanomisistani jollekin rasvapersnahkaiselle duunarille? Mihin tää maailma oikein on menossa?
Sinänsä, vuonna 1995 Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oy muuttui Suomen Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oyj:ksi. Silloinhan firma myytiin Euroopan Unionin Poliittinen Toiminta ja Tiedotus Oyj:lle. Ideahan on vähän sama, jos suomalainen paperifirma muuttuu Oyj:ksi ja listautuu pörssiin, ja sen osakkeita ostaa vaikkapa floridalainen eläkevakuutusfirma. Ihan sama se floridalaisille on, mistä se voitto tulee, kunhan se tulee.
Ihan helvetisti voimia Jussi Halla-aholle ja hänen perheelleen. Ja meille kaikille. Pidetään meteliä yllä. Syksyllä on Jussin oikeudenkäynti. Mitä enemmän meteliä, sen vaikeampaa on antaa poliittista tuomiota.