POHJOISEN VINKKELISTÄ ELI KIUSAAJIEN HÄTÄ

Hotelli Yrjöperskeles on viettänyt viimeiset ajat kaikenlaisten sähköisten viestintävälineitten tavoittamattomissa eli tunturissa. Lapin turnee jatkuu edelleen, mutta tämän uuden ihmevehkeen eli mokkulan avulla saa mökillekin viestejä kiinnostavista tapahtumista eli tässä tapauksessa Jussi Halla-ahon oikeudenkäynnistä. Monet kirjoittajat, mm. Jukka Hankamäki ovat kommentoineeet asiaa erinomaisesti, eikä allekirjoittaneella ole itse oikeudenkäynnistä ja sen vaikutuksesta suomalaiseen sananvapauteen ja poliittiseen elämään yleensä juurikaan lisäämistä.

Tuumailen asiaa lähinnä inhimillisestä näkökulmasta. Täällä pohjoisessa kun maisema on suurta ja ihminen pieni. Tämä näytelmä, mitä oikeudessa nyt näytellään on toistunut pienemmässä mittakaavassa turhan monta kertaa. Voidaan ajatella, että kyseessä on joukko koulukiusaajia, jotka tykkäävät kyykyttää muita, ja saavat toisten pahasta olosta egolleen ruokaa. Sitten on joku kaveri, joka ilmoittaa opettajalle, että nuohan rääkkäävät toisia. Opettaja ei puutu asiaan, koska ei uskalla.

Kiusaajat, joilla on heikko itsetunto, saavat asiasta armottoman henkisen pipin ja alkavat itkeä asiasta opettajalle, joka yllättäin meneekin kiusaajien puolelle. Huomataan taas kertaalleen, että ongelma ei ole ongelma. Se on ongelma, jos joku puhuu ongelmasta ääneen. Kiusaajille tulee hätä siitä, että he eivät saisikaan enää kiusata ja opettajan on helpompi mennä vahvempien – tai ainakin röyhkeämpien – mukana. Samalla lailla demlalaiset lakianarkistit pyörittävät koko oikeusjärjestelmää. Oikeusjärjestelmässä on varmasti suurin osa sellaisia työntekijöitä, jotka ymmärtävät, että kahden lauseen vatvominen ja siitä seurannut show yhden miehen hirttämiseksi on naurettavaa, mutta helpompi on olla hiljaa, ettei itse joudu kiusatuksi.

Lueskeltuani materiaalia Halla-ahon oikeudenkäynnistä, ajattelen noin niinkun terveellä järjellä, että kyllähän tässä oikeuden on pakko voittaa, syyte nähdään järjenvastaisena ja Halla-aho todetaan syyttömäksi. Mutta tulee muistaa, että elämme maassa, jossa koulu- ja työpaikkakiusaajat pääsevät säännöllisesti pälkähästä ja kiusatut vaihtavat koulua tai työpaikkaa. Elämme myös maassa, jossa melkoinen osa virkamieskunnasta on palkansaajia eikä työntekijöitä ja heidän olennaisin tehtävänsä on pysyä näkymättömissa kenenkään huomaamatta.

Joka tapauksessa peukkua ylös Jussi Halla-aholle ja armottoman paljon voimia eloon, sekä hyvää alkanutta syksyä meille kaikille.




Jäkälä- ja rykimätieteen tohtori Uula-Andaras Hirvas kerkesi kiireeltään hieman kommentoimaan kohua näillä sanoilla: ”Poron homma ei ole helppoa ensinkään. Jäkälän tönkiminen jäisen hangen alta on kypsää hommaa. Muutenkin tämä poron elo on päivästä toiseen raskasta ruumiillista työtä. Toisaalta siinä oppii arvostamaan pieniä asioita, eikä ala helposti riekkumaan tyhjästä. Suosittelisin näille etelän demlalaisille aika ajoin tehtävää raskasta ruumiillista työtä. Eiväthän ne poroiksi opi olemaan, mutta olisivatpahan ehkä ihmisiksi”.

MITÄTÖIJÄT

Tässä aikansa kuluksi on joskus tullut tuumailtua tätä ihmisen työelämää, tai tarkemmin sanottuna työnjaon kehittymistä. Alunperinhän ihmiset keskittyivät vain välittömään hengissä selviytymiseen ja siihenhän kaikki aika menikin. Myöhemmin, työmenetelmien kehittyessä saattoi osa ihmisistä siirtyä muihin, kaikkia hyödyttäviin tehtäviin. Vaikkapa sepäksi, suutariksi tai mylläriksi.

Ennen pitkää touhu kehittyi niin pitkälle, että osa ihmisistä saattoi siirtyä semmoisiin tehtäviin, joista ei oikeastaan ollut välitöntä hyötyä kenellekään, mutta jotka nähtiin sinänsä ihan hyvänä olla olemassa. Tämmöisiä tehtäviä ovat esimerkiksi kuvanveistäjä, kapellimestari, sirkusklovni ja filosofi.

Tää systeemi on selkeästi ymmärrettävissä ja siinä on selkeää järkeä. Minä tykkään asioista, joissa on järkeä. Olen myös ajatellut, että tämä työnjako on kehittynyt lakipisteeseensä, eikä se siitä voi enää sen kummemmaksi muuttua. Nykyisin huomaan olleeni väärässä, sillä työnjaon evoluutio näkyy edelleenkin kehittyvän. On syntynyt uusi ammattikunta, joita voisi kutsua nimellä mitätöijät.

Mitätöijien tehtävänä on nollata sinänsä ihan hyvin pärjänneen kansakunnan saavutukset ja pyrkiä kaikin keinoin todistamaan, että itsestään suhteellisen ylpeän kansakunnan tuleekin painaa päänsä alas ja hävetä olemassaoloaan.

Mitätöijiä ovat mm. Akuliina Saarikoski, joka julistaa vihaamansa (ja hänet elättävän) suomalaisen heteronormatiivisen yhteiskunnan tuhoksi lesbolaista sissisotaa. Jota ei tietenkään koskaan tule. Mitätöijäksi voisi sanoa myös Mervi Virtasta, jonka näkemyksen mukaan suomen kielen merkitys julkishallinnossa on kovasti liioiteltua. Katariina Lillqvist mitätöi suomalaista historiaa nukkeanimaation keinoin. Päivi Lipponen mitätöi helsinkiläiset opettajat toteamalla että ette vaan osaa ja sai armottoman henkisen pipin, kun opettajat eivät olleetkaan samaa mieltä hänen kanssaan. Jaana Haapasalo mitätöi muutaman sataatuhatta suomalaista metsästäjää mielenköyhiksi. Mitä suuremman porukan saa kerralla mitätöityä, sen hienompaa.

Tuore tyyppi mitätöijien rintamaan on eräs Sarkamo, joka niputtaa suomalaiset miehet uusisänmaallisiksi soturikulttuurihörhöiksi, jotka harrastavat säännöllisesti toistensa pieksämistä ravintoloitten edessä. No, itsehän asuin aikanaan Helsingissä pitkään niillä kulmilla, jossa tämmöistä olis voinut tapahtua, mutta aika harvassa noita ottaanlyöntikilpailuita kyllä oli. Tietysti se on totta, että jos jollekin tyypille on myyty paljon lässytys-opetusviinaa, niin jonkun toisen juoma viina saattaa muuttua rähinäviinaksi. Kai siinä voi käydä niin ihan kansallisuudesta riippumatta.

Sinänsä minä kestän sen tilanteen paremmin, että kaksi humalaista miestä selvittää välejään hetken mielijohteesta, kuin sen että täysin selvät ihmiset kaivavat suunnitelmallisesti ja tieten tahtoen alaikäisiä tyttöjä maakuoppaan hengiltä kivitettäväksi.

Mitä muuten on uusisänmaallisuus? Rinnastetaanko siinä isänmaallisuus jollain lailla esim. uusnatsismiin? Voinko minä rinnastaa uusvasemmistolaisuuden uusavuttomuuteen?

Ei siitä sinänsä sen enempää. Hän oli vain yksi esimerkki mitätöijistä. Mitätöijät siis mitätöivät niin suomalaisia kansana kuin suomalaisten saavutuksia. Yhteistä mitätöijille on, että he suuntaavat ns. valistustyönsä ns. tavalliselle väelle ja vaativat heitä jollain tavoin muuttamaan ajatusmaailmaansa ja tapojaan elää. Yhteistä on myös se, että valistustyö on turhaa, sillä tavalliset ihmiset elävät niin kuin ennenkin. Eli kyse on sinänsä täysin hukkaanheitetystä työstä.

Mihin tällä pyritään? Onko mitätöijien tuotanto tarkoitettu sittenkin vain toisille mitätöijille?

Se voidaan joka tapauksessa todeta, että valtiovalta näkee mitätöijät tarpeellisena. Mitätöijäthän toimivat ja saavat elantonsa julkisella rahoituksella. Yksityinen sektori ei perusta kehäteitten varteen mitätöintikeskuksia, koska niille ei ole kysyntää. Poikkeuksena voi mainita tietyt sanomalehdet, jotka antavat mitätöijille paljon palstatilaa. Mutta niitten logiikkaa en ole enää aikoihin ymmärtänyt.

Ajatteleeko valtio niin, että me suomalaiset olemme oikeasti pahoja ihmisiä, ja meidän tulisi kertakaikkiaan vaan hävetä. En oikein usko, sillä esmes hallituksemme koostuu yhtälailla suomalaisista henkilöistä, enkä ole huomannut siinä suunnassa minkäänlaista häpeämistä.

Vai ajatteleeko valtio niin, että meillä suomalaisilla on liian hyvä olla, ja mitätöijät toimisivat jonkunlaisena reset-nappulana?

Vai onko kyse eräänlaisesta suojelutyöstä, jossa kerätään turvallisiin sisätiloihin sellaiset yksilöt, jotka ennenvanhaan olisivat hukkuneet suohon, kun eivät olisi puhua mälkyttämiseltään älynneet katsoa eteenpäin?

Joku tarvehan näitten mitätöijien olemassaololle on, mutta mikä? Toivottavasti sen joku selvittää.

Ainoa asia, mistä tällä kohdalla olen varma, on se, että mikäli näitä mitätöijien halveksimia tavallisia suomalaisia ei olisi, loppuisi mitätöijiltä leipä.

Sen sijaan mitätöijien poissaoloa ei huomaisi ensinkään. Tai no, ehkäpä sitä ihmettelisi, miksi päivän lehden lukeminen ottaa päähän jotenkin vähemmän kuin ennen.