perjantai 15. helmikuuta 2019

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CI


Siirrytäänpäs sitten Kannaksen taivaalta takaisin tähän päivään. Olennaista tälle päivälle on etteivät lentokonemoottorit jyrise eivätkä pyssyt piere vaan eetteri on täynnä suvaitsevais-tiedostavia avautumisia joista esitellään kolme tuoretta:

1. Kulissi



Ilta-sanomat uusimmassa jutussaan on huolissaan siitä, että suomalaisvanhemmat – nuo juudakset – mielellään siirtävät lapsensa pois monikulttuurisista kouluista. Otsikkokin on raflaava:

”Suomalaisten vanhempien uusi tapa uhkaa repiä kuilun kouluihin – opettaja kertoo huolestuttavasta kehityksestä”

Näin äkkiseltään voisi todeta, että ehkä sitä kuilua repii nimenomaan se että monikulttuurisissa kouluissa työrauha on muuttunut työrauhattomuudeksi, kantasuomalaiset oppilaat ovat etnisesti edistyksellisen aineksen rääkättävinä ja jos vanhemmat valittavat asiasta he huomaavat ettei silloin tapahdu mitään muuta kuin selitystä siitä että ei kyse ole oppilasaineksesta vaan jostakin ihan muusta. Kirjoitus jatkuu:

Voivatko vanhemmat todella vaikuttaa lapsensa menestykseen kouluvalinnalla? Takaako keskiluokkaisen alueen koulu paremmat eväät jatko-opintoihin kuin työttömien ja maahanmuuttajien lasten kansoittama koulu?

Aihetta on tutkittu myös Suomessa, ja tulokset ovat selviä: yläkoulujen välillä on suuria eroja oppimistuloksissa mutta ei oppimisessa. Hyvämaineisten koulujen oppilaat eivät kehity omaan lähtötasoonsa nähden yhtään sen enempää kuin huonomaineisten koulujen oppilaat.

Tässähän oikeastaan vahvistettiin se asia mitä ei saa sanoa ääneen. Eli etnisesti edistyksellisen oppilaitten lähtötaso on heikompi. Vaan otetaanhan kirjoituksessa esille tutkimuskin:

Onko koulushoppailu siis turhaa?

Helsingin yliopiston tutkijan Venla Berneliuksen mukaan näyttää siltä.

– Jopa USA:ssa keskeinen tutkimustulos on se, että koulushoppailu ei kannata. Siellä koulut ovat vielä paljon eriytyneempiä kuin Suomessa

Luonnollisesti kyseisessä jutussa ei kerrota että mistä tutkimuksesta on kysymys eikä siinä myöskään yhtään selitetty sitä, että minkä takia suomalaisen vanhemman ei kannata siirtää lastaan monikulttuurisesta ghettokoulusta rauhallisempaan kouluun. Tässä vaan todettiin että ei kannata. Mutta sitten muuan jakomäkeläinen opettaja sanoo sen, mistä asiassa ehkä on kysymys:

Väittäisin, että täällä oppii taitoja, joita tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitsee, sanoo Jakomäen koulun opettaja Vappu Laine.

Totta. Jos ne taidot ovat sitä, että opitaan alistumaan rääkkäämiseen, turpaan saamiseen, pelkoon ja siihen että rääkkääjä on erityissuojeluksessa. Oikeastaan – jos Ilta-Sanomat olisi rehellinen – se olisi voinut otsikoida uutisen näin:

”Suomalaisvanhempia kiinnostaa lastensa turvallisuus ja viihtyvyys enemmän kuin monikultturismin kulissien ylläpitäminen. Kuinka ne kehtaavat?”

2. Maskuliininen jortikka pystyssä auton ratissa

Valtamediammehan on siitä tunnettu että siinä voi lasketella ihan mitä tahansa tuubaa kun se vaan on utopistiseen viitekehykseen sopivaa. Utopistisessa tuubassa Ylen kanssa kilpailee Ilta-Sanomat  joka sukupuolittaa liikkumisen otsikolla:

Tutkija: Miesten pitäisi siirtyä yksityisautoistaan naisille tyypillisiin kulkumuotoihin, syyt ilmasto ja tasa-arvo.

Ja tätä otsikkoa tukemaan on sitten löydetty muuan tutkiskelija Tiina Männistö-Funk joka täsmentää asiaa:

”Liikennesuunnittelussa ja myös kestävästä liikkumisesta puhuttaessa sukupuoli on yleensä häivytetty, vaikka sen sosiaalinen merkitys liikkumistapojen valinnassa on suuri.”



Ja hän jatkaa vielä:

”Voi olla, että miehet kokevat nolona, jos pitää mennä yksin bussilla. Eivät tietenkään kaikki. Auto liittyy vahvasti miehenä olemiseen. Sitähän ruvetaan heti tyrkyttämään, kun pojaksi oletettu vauva syntyy”

Hotellin respassa väitetään vahvasti että kyseinen tutkiskelija ei ole kysynyt asiaa yhdeltäkään mieheltä ja heittää muutenkin väitteensä mustaniinqutuntuusiltä-menetelmällä mutta valtamedialle – joka ei ole enää aikoihin ottanut viestejä reaalimaailmasta – se riittääkin. Ehkäpä oikeampi otsikko tällekin uutiselle olisi ollut:

”Muuan tutkiskelijan mielestä monet miehet ajavat autolla tunteakseen itsensä miehiksi. Varsinaista näyttöä tästä ei ole mutta eipä takerruta yksityiskohtiin”.

Sekä tutkiskelijalle että valtamedialle voisi sanoa pari reaalimaailman faktaa tuosta autolla ajamisesta:

1. Syrjäseuduilla ts. suurimmassa osassa maatamme jossa joukkoliikenne ei juurikaan toimi: Täällä ajavat autolla niin miehet kuin naisetkin johtuen siitä syystä että joukkoliikennettä ei ole ja pisteestä A pisteeseen B täytyy jollain tavoin kumminkin päästä.

2. Taajamissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla: Omalla autolla ajamisessa on se etu että vierustoverina ei ole narkkia, sekopäätä tai etnisesti edistyks… sori, meinasi tulla rasismia mutta joka tapauksessa omassa autossa saa määritellä sen, että kuka siinä vieressä istuu. Nimimerkillä ”hyvin monia vuosia Helsingin julkisissa liikkunut”.

3. Vihreää kärsäntyöntämistä ja tiedostavaa hyvää mieltä

Saimme sitten luettavaksemme uutisen jonka mukaan ”Helsingissä suunnitellaan lihan ja maidon kulutuksen puolittamista kouluissa, päiväkodeissa ja vanhainkodeissa”. Kyse on (keidenkäs muiden kuin) vihreiden aloitteesta joka liittyy tietysti – mihinkäs muuhun – kuin ilmastonmuutokseen ja epäilemättä tällä maailma pelastetaankin. Vihreitten Emma Kari oli asiasta innoissaan:



Vihreäthän ovat porukkaa joka on vapauttanut itsensä täydellisesti niin logiikan kuin reaalimaailman kahleista ja jos ne olisivat esmes sirkuspellejä niin ne olisivat täysin vaarattomia. Mutta valitettavasti ne eivät sitä ole ja tulee muistaa että mitä todennäköisimmin vihreät ovat seuraava hallituspuolue ja kyseinen Emma Kari ministeri joka ihan oikeasti uskoo että mm. Kiina ja Intia seuraavat suomalaisten cityvihreitten esimerkkiä. Hän on vahva uskossaan.

Ja hänen uskonsa pääasiahan ei ole siinä että maailma pelastuu vaan se, että cityvihreälle tulee hyvä ja tiedostava mieli siitä että he saavat tunkea kärsänsä mahdollisimman monen tavallisen suomalaisen asioihin. Niitten suomalaisten, jotka elättävät nuo kärsäntunkijat.



Kaupunkivihreä tekee sitä mitä kaupunkivihreä parhaiten osaa

80 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vanha uutinen, mutta kaiken perustella rasistia.

https://yle.fi/uutiset/3-10621371


Mitäpä muuta laatujournalismilta voi odottaa..

HS 11.2.

Sote-alan töissä tarvitaan monikulttuurisuustaitoja

Tiukka-meno kirjoitti...

Onneks on viina,kossu 38volttista.

Anonyymi kirjoitti...

Terve Yrjö. Tuon "tutkiskelijan" - hyvä ammattinimike muuten, suhtautuneeko tutkijaan samalla tavalla kuin toimittelija suhtautuu toimittajaan - avautumista riepotellessasi unohdit yhdenlaiset miehet listastasi pois: sellaiset, jotka eivät voi työmatkoihinsa käyttää julkista liikennettä. Oman auton käyttömahdollisuus - tai työporukan kimppakyyti - on aikataulujen sanelema pakko, eikä mikään sukupuolen julistamiseen liittyvä vapaa valinta. Valitettavasti kyseisenkaltaiset tutkiskelijat elävät sukupuolen(sa) julistamisesta. En edes viitsi puuttua tutkijatööttäyksessä käytettyyn termiin "pojaksi oletetettu". Pojat ovat poikia ja miehet miehiä.

Mitä tulee tuohon vihreiden viimeiseen avautumiseen, on hellyttävää huomata, että helsinkiläisvihreät parantavat maailmaa poistamalla liha- ja maitotuotteet julkisista laitoksista. Pidetään sitten se ilmasto samana, ettei vaan pääse muuttumaan. Ainakaan niin paljon kuin jos lapset ja vanhukset söisivät lihaa ja vihreät edustajat rälläisivät entiseen malliin taksilla veronmaksajien piikkiin. Ihme ja kumma(tm), että Emma Kari unohti ilmastonmuutoksen aiheuttajista liikenteen tyystin. Ennustan tässä tulevaa: kunhan vaalit ovat ohi, taksiralli jatkuu entiseen malliin. Ainoa mikä ilmaston lisäksi muuttuu, on median himo julkaista aihetta käsitteleviä uutisia.
--Viikon radiokasvo

Ekku kirjoitti...

Aiemmin ollaan kavereiden kanssa puhuttu aiheesta nainen,mies ja parisuhde melko paljon. Kaikki muut on pitkäaikaisissa parisuhteissa ja omaavat siis aiheesta tietoa, jota minulla ei ole kuin sivustaseuraajana.

Yleinen käsitys tuntuu olevan, että naiset tarvitsee työhevosia ja nämähän on perinteisesti ruunattu, kuten monet miehetkin nykyään.

Tähän autoilu-aiheeseen lainaan tähän kaverini kommenttia, kun se vaikuttaisi osuvan asian ytimeen :

"Jos miehiltä otetaan pois autot ja moottoripyörät niin se johtaa siihen, että ne täyttävät lisääntyneen vapaa-ajan sillä, että alkavat puhua sille naiselle tunteistaan. Siinä käy sitten juurikin niin että kun mies nyyhkyttää naisen olkaa vasten tuntemuksiaan ja kuinka maailma ahdistaa, niin nainen lähtee menemään. Koska Ei hän "tuommoisen miehen kanssa aikanaan mennyt naimisiin". Taitaa lopulta ruunaus olla ainoa mahdollisuus ja ruunat on sijoitettava sopivaan hoitokotiin, jossa ne voivat puhua keskenään tunteistaan ja askarrella piippurasseista ja paperipalloisa jotain kivaa. Jotkut ehkä oppivat virkkaamaankin."

Kyllä miehet jollain tasolla puhuu tunteistaan ainakin hyville ystävilleen. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että ne autoilevat miehet vastaavat aika isosta osasta bkt:tä, jota tarvitaan, että saadaan naisten harrastukset ja iso osa näennäisistä työpaikoista rahoitettua.

Strix Senex kirjoitti...

"Voivatko vanhemmat todella vaikuttaa lapsensa menestykseen kouluvalinnalla? Takaako keskiluokkaisen alueen koulu paremmat eväät jatko-opintoihin kuin työttömien ja maahanmuuttajien lasten kansoittama koulu?"

Hyviä kysymyksiä. Ja vastaus molempiin on myönteinen. Se selviää, jos ei tieteellisesti niin suuntaa-antavasti ottamalla kohtuullinen otos elämässään menestyneistä ja tämän maan hyvinvointiin vaikuttaneista ihmisistä ja katsomalla, mistä lukioista he ovat tulleet sekä katsomalla, mistä kouluista niihin parhaisiin lukioihin on menty.

Toisaalta, tutkimusta ei vielä ole tehty siitä, miksi se koulushoppailu herättää niin kauheasti paheksuntaa, jos siitä hyvämaineisiin kouluihin hakeutumisesta ei ole lapselle mitään hyötyä ja jos se ei vaikuta siihen, miten oppilaat edistyvät lähtötasoonsa nähden. Vanhemmille ja lapsille toki saattaa koitua jotakin vaivaa kaukana olevan koulun valinnasta, mutta sehän on heidän oma valintansa. Miksi siitä koulushoppailusta siis pitää esittää moraalisesta närkästyksestä väräjävällä äänellä tuollaisia paheksuvia puheenvuoroja?

Taas kerran herättää pientä ihmetystä tuo vasemmistolainen tieteellinen todistelu. Se kun todistaa, että kaikki ihmiset ovat syntymässään samanlaisia, puheet perinnöllisistä lahjakkuuseroista ovat fasismia. Koulukaan ei vaikuta oppilaiden edistymiseen. Jostakin syystä sen homogeenisen putken läpi kulkeneista homogeenisista ihmisenaluista kuitenkin tulee eri tavoilla pärjääviä aikuisia. Sillä suunnalla vallitseva maailmanselitys tuntuu olevan, että tämä epäkohta johtuu siitä, että kodin vaikutusta ei ole pystytty eliminoimaan. Niinpä sitä putkea halutaan jatkaa aloittamalla se homogeeninen varhaiskasvatus jo yksivuotiaana. Seuraavassa vaiheessa ne lapset otetaan huostaan ja siirretään homogeenisiin kasvattamoihin. Tosin siinä vaiheessa kukaan ei enää tee lapsia.

Anonyymi kirjoitti...

"...opitaan alistumaan rääkkäämiseen, turpaan saamiseen, pelkoon ja siihen että rääkkääjä on erityissuojeluksessa."

Lasteni koulukokemuksista sen verran, että nuoremman poikani kaveripiiriin peruskoulussa kuului niin kantasuomalaisia, kiinalaisten lapsia kuin muslimejakin. Ja ainoa koulukiusaamisyritys tuli erään kantasuomalaisen pojan taholta, mutta loppui onneksi lyhyeen ja johti myöhempään ystävyyteen.

Tämä on tietenkin yksittäistapaus, mutta puolustuksekseni voin sanoa että olen vain tavallinen vanhempi enkä tilastotieteilijä.

Anonyymi kirjoitti...

Omalla autolla liikkumisesta:

Itse kuljen talvisin bussilla, onhan tässä kaupungissa on erittäin hyvin toimiva joukkoliikenne ja minulla on parempaakin käyttöä rahalle kuin tuhlata sitä autoiluun. Kuten esimerkiksi syöminen.

Mutta aikuisikäisiä miehiä busseissa näkyy todellakin erittäin vähän, ainoastaan:
- hyvin iäkkäitä herrasmiehiä
- juopompia naapureitani
- mamuja (sossu ei ilmeisestikään osta autoja kaikille)
- minä

Kumitonttu kirjoitti...

Tiina Männistö-Funk toteaa: "Auto liittyy vahvasti miehenä olemiseen. Sitähän ruvetaan heti tyrkyttämään, kun pojaksi oletettu vauva syntyy" ja ensimmäisenä kyllä silmään tarttuu tuo pojaksi oletettu vauva. Nää idiootit ei uskalla rikkoa omia dogmejaan, joista yksi on sukupuolien hävittäminen.

Siinä Tiina on toki oikeassa, että auto on (nuorelle) miehelle sama kuin cowboylle hevonen. Se saa olla nopea ja hyvän näköinen. Mies tarvitsee sitä työhönsä ja sillä voi tehdä vaikutuksen kauniisiin naisiin. Kukaan mies ei hanki karvanoppia corollaansa saadakseen takapenkille tiinamännistön, vaan sinne hankitaan ehkä vähän vähemmän yliopistossa aivopieruja opiskelleen lehmän sijaan ihan oikea kaunis blondi, joka arvostaa pojissa luotettavuutta, huumoorintajua ja rehellisyyttä.

Siis sellaista poikaa, joka ei oleta olevansa poika vaan tietää sen ja on aina tiennyt, koska kaikki kaveritkin ovat poikia ja salibändi-ottelun jälkeen hän käy poikien pukuhuoneen suihkussa. Sillä tyttöystävällä taas kaikki kaverit ovat tyttöjä, koska hän ei halua leimautua kiertopokaaliksi vaan on aikeissa perustaa perheen, ja miesvalikoima on huomattavan paljon laajempi, jos tytön maine on puhdas.

Tiina Männistö-Funk ei ymmärrä, että miehen pitää ponnistella saadakseen itselleen perheen. Islamilaisissa maissa miehet ovat yhteistuumin päättäneet minimoida ponnistelun tarpeen, mutta esimerkiksi Suomessa kilpailu naisista on kovaa. Perheettömäksi jäävät miehet kuolevat nuorempina kun parisuhteessa elävät lajitoverinsa, ja ovat keskimäärin onnettomampia. Nyt jo 20% miehistä jää perheettä, ja siitä ei oikein voi syyttää kuin näitä Männistö-Funkeja, jotka ovat luoneet niin idioottimaisen yhteiskunnan sen vanhan tilalle, jota me tämän blogin lukijat elimme Neuvostoliiton aikaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Nimimerkki Joku toinen kommentoi:
"Mutta aikuisikäisiä miehiä busseissa näkyy todellakin erittäin vähän, ainoastaan:
- hyvin iäkkäitä herrasmiehiä
- juopompia naapureitani
- mamuja (sossu ei ilmeisestikään osta autoja kaikille)
- minä"

Yksi keskeinen syy, miksi miehet eivät kulje busseissa on se, että harva bussi kulkee esimerkiksi rakennustyömaalle, jossa miehiä paljon työskentelee. Rakennustyömiehen palkka on sen verran pieni, että hän joutuu asumaan Järvenpäässä tai Hyvinkäällä.

Virastot, jotka ovat paikallaan hyvien kulkuyhteyksien varressa, ovat täynnä hyväpalkkaisia naisia, joilla on varaa hankkia asunto sopivan matkan päästä. Ne naiset, joita näkee tienpäällä paljon, ovat myyjiä, konsultteja ja yrittäjiä. Eli he tekevät samanlaisia töitä kuin ne autoilevat miehet.

Minusta on suoraan sanottuna tyhmyyttä kuvitella, että nykyisillä autoveroilla autoilu on erityisesti miehinen pahe. Monessa perheessä ei ole autoa, jos sitä ei työhön liikkumiseen tarvita. Jos tarvitaan, yleensä se autoilee, jonka on helpompi hakea lapset tai tekee pidempää päivää tai käy kauempana töissä. Monet varakkaat perheet asuvat väljästi, esimerkiksi Karhusaaressa tai Westendissä, ja siellä autoillaan, koska autoilu nyt vaan on aivan älyttömän paljon nopeampi tapa liikkua ydinkeskustan ulkopuolella. Miksi istua julkisissa 1,5 tuntia jos kulkee Mellunmäestä Tiilismäkeen Espooseen, ja molemmat ovat sentään Kehä kolmosen sisäpuolella.

Tuo naisoletettujen viha autoilua kohtaan on tunteenomaista. Se on vaan muodikasta ajatella että autoilu on paheellista.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on tutkija Männistö-Funk kokonaan jättänyt huomioimatta, että yksityisautoilusta kerätään huomattavasti enemmän veroja kuin yhteiskunta investoi liikenteen infrastruktuuriin ja sen ylläpitoon. Samaan aikaan joukkoliikennettä tuetaan huomattavan paljon niistä samoista verorahoista.

Toisin sanoen se, että miehet ajavat yksityisautoilla ja naiset joukkoliikenteellä tarkoittaa merkittävää tulonsiirtoa miehiltä naisille, mikä arvatenkin on feminismiä eli sen täytyy olla Oikein. Jos miehet siirtyvät yksityisautoilusta joukkoliikenteeseen, tulonsiirrot miehiltä naisille vähenevät eli tapahtuu ns. backlash, ts. patriarkaalismilitaristisen ja heteronormatiivisen sortoyhteiskunnan hyökkäys Edistyksen Voimia vastaan.

Yksityisautoilun vastustamisen täytyy siis olla misogyniaa, toksista maskuliinisuutta, taantumusta ja sovinismia, eli käytännössä natsismia. Tähän suuntaan viittasi tietysti jo sekin, että tutkija puhui vain miesoletettujen ja naisoletettujen liikennekäyttäytymisestä, ja ylläpiti lisäksi keinotekoista binääripolaarista dikotomiaa myös jakamalla liikenteen vain yksityisautoiluun ja julkiseen liikenteeseen, aivan kuin muunsukupuolisten kokemaa liikennevälinedysforiaa ei edes olisi olemassa.

Minä irtisanoudun heti kaikesta yksityisautoilun vastustamisesta ja tällaisista transfoobisista natsitutkimuksista.

Anonyymi kirjoitti...

Joukkoliikenne ja naiset... Kävinpä tuossa viikko pari sitten tilaisuudessa, jossa oli n. 12 naista ja 3 miestä. Minulla oli sinne matkaa reilu 700 km suuntaansa, toisilla enemmän ja joillakin vähemmän. Julkisilla sinne saapui 2 naista ja 2 miestä. Noin äkkiseltään voisi todeta, että miesten ja naisten välillä vallitsi täydellinen tasa-arvo... ja hiilijalanjälkikin taisi mennä aikas lailla tasan, kun junalla saapui mies ja nainen, lentäen nainen ja linja-autolla mies.

Koulut... joo, en jaksa, vituiksi on mennyt ja ja siitähän ei voi muuta kun pahentua. Tulevien vaalien tuloksista aivan sama.

Saako muuten Suomesta mistään kunnollista naudan säilykelihaa? Aikanaan Lidlistä sai Argentiinalaista sellaista, mutta ei enää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Tiukka-menolle, Viikon radiokasvolle, Ekulle, Strix Senexille, Jollekin Toiselle, Kumitontulle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kun valtamedian uutisessa lukee ”asiantuntijat” niin tietää, mitä on tulossa. Työntekijöiltä muuten vaaditaan rikosselvitys ennen töihin pääsyä mutta vieraaksi pitäisi saada tulla sellaisetkin joitten henkilöllisyyttä ei tiedetä.

Tiukka-meno: Itse tykkään enempi oluesta mutta joo.

Viikon radiokasvo: Oli nämä kaverit mulla kyllä mielessä mutta taisin kirjoittaa huonosti. Kerrankos se vahinko sattuu. Tuo ”elävät sukupuolen(sa) julistamisesta” on muuten varsin mainio termi. Ja näille yleistä on että he eivät varsinaisesti elä ”työstään” vaan heidät elätetään. Tuo Helsingin touhuhan on pelkkää hyvän tiedostavan mielen hankkimista. Vaalien jälkeen muuten julkisuudesta häviää myös tuo vanhustenhuoltokysymys.

Ekku: Luulisin, että suurin osa suomalaisista naisista on ihan tervejärkisiä mutta nimenomaan nämä ruunaushaluiset tättähäärät saavat äänensä kuuluviin valtamediassa.

Strix Senex: Kaiken kaikkiaan hyviä havaintoja.

Joku Toinen: On kovasti hyvä että lapsesi ovat saaneet olla rauhassa. Mutta onko minun tulkittava viestisi niin ettei mitään ongelmaa siis olekaan? Kakkosviestiisi ehti Kumitonttu jo vastata erittäin osuvasti.

Kumis: Molemmissa viesteissäsi oli erittäin hyviä havaintoja.

Ano2: Hyviä havaintoja tässäkin ja voit olla varma että irtisanouduttavaa tulee jatkossakin lisää. Vauhti vain kiihtyy.

Ano3: Joo, älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon. Suomalaisten pientuottajien säilykkeet ovat varsin hyviä. Suurten ketjujen tavara on rasvavelliä. Kokeilepa esmes tuota:

https://sailykeherttua.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Olen työurani aikana kulkenut työmatkoja kävellen, jopolla, retkipyörällä, maantiekilpapyörällä, mopolla, rojuenkelillä, tuutilla, lietepumpulla, noin tusinalla erilaisia henkiloautoja ja paikallis- ja pitkänmatkanbussilla. Eivät ole tuossa missään järjestyksessä.

Nuorna miesnä oli kiva puuhastella teknisten kapistusten kanssa, fixata ja viritellä. Tuntui ihan järkevätä ajaa hiivatti mirafiorilla - suorahampainen, synkronoimaton vaihdelaatikko ja sintrattu kytkin ja äksyä äksympi moottori -normaalit päivittäisajot. Silloinen tyttöystävä kokeili 50 metriä ko. värkillä ajoa, on riittänyt tähän päivään asti hiivattia se kokeilu. Tuo oli siis ralliauto ilman kylkinumeroita. helevetin hauska ajettava, ja voi sitä sinfoniaa imusarjasta ja pakoputkesta kun oikealla kierrosluvulla ojensi jalkaa, ah niitä aikoja...

Nykyään ajan pikkuruista automaattiavaihteista jaappanialaista hyrysysyä. Rentoa köröttelyä ja parkkipaikka löytyy helposti, jopa Eirasta. Joskus on asiaa nimittäin syrjäseudullekin. Miksi mokoma koppimopo: Työpäivän aikana asiakkaalta veloitettavasta työajasta napsahtaa noin euro per minuutti tilille - arvaa kiinnostaako odotella ilmaiseksi bussia tai etsiä maantielaivalle pysäköintipaikkaa.


Lady of the house ei aja bussilla vaan kartanovolvolla. Helppoa köröttelyä, parkkipaikka pihassa ja työpailla on ihan riittävän suuri. Puolitutuille henkilöoletetuille autovalintamme tuottaa välillä hämmennystä - ja epäilemättä tutkijaoletuillekin tuottaisi.

Oma auto on kolmea kilometriä pitemmillä matkoilla nopein. Se on myös sikäli kätevä, että mukana voi kuljettaa kaikenmoista kamaa, mm. ostokset kotimatkalla ja työpäivän aikana tarpeelliset kamat. Sopii yrittää kuljettaa paikallisbussissa vaikka paria 21" putkinäyttöä, täyskokosta tornitietsikkaa ja tulostinta. Tai vaikka poravasaraa, jiirisahaa, paineilmanaulainta ja kompressoria. Tai hoitotarvikereppua. Myös pukeutuminen on helpompaa, huhtikuusta lokakuuhun voi kulkea pikkutakkisiltaan, sateensuoja kulkee ovitaskussa.

Pitkällä matkalla toisaalta voi bussissa ottaa nokoset, aamuin illoin. Kätevää. Bussissa on joskua ihan mukavaa juttuseuraa, yhden työpaikkani pysäkille kulki myös pari proffaa ja keskustelumme olivat avartavia ja varmaankin muiden matkustajien mielestä sekopäisiä. Toisaalta ihan samassa bussissa matkusti ihan aito sekopää sekoilemassa, raparipa sotkemassa penkkejä ja liuta puhelimeen höpöttäjiä. Ja alleen laskevia, haisevia puleja. Välillä lauma teineileviä teinejä. Bussin ajoaika pysäkiltä pysäkille oli sama kuin omalla autolla ovelta ovelle. Oma auto lähtee kummastakin päästä justiin kun olen valmis lähtemään. Pysäkille pitää kävellä ja bussi lähtee kun lähtee. Ovelta ovelle matka-aikojen ero keskimäärin tunti. Eikä penkilleni ole juuri kussut joku random spuge. Autossani ei myöskään haise oksennus, tupakki, partavesi eikä hajuvesi.

Tutkijaoletulle terkkuja: ime vaidekeppiä.

Avautui Pyssymies

vieras kirjoitti...

Donald Trump ja Kim Jong Un tapaavat Vietnamissa helmikuun lopulla.

https://en.wikipedia.org/wiki/2019_North_Korea%E2%80%93United_States_Vietnam_Summit

Oltiinko Persaukistenniemen mökkikylälle tehty tiedusteluja voisiko ze toimia vierailupaikkana? Missä kunnossa se on talviaikaan? Oltaisiin saatu rajavalvonta päälle siksi aikaa kun Trump ja Kim ovat maassa. Antero, Hösse ja Pertta olisivat johtaneet tapaamisen mediajärjestelyt. Vanhemmat konstaapelit Köyriäinen ja Lärvänder avustaisivat Trumpin ja Kimin turvamiehiä, tai keitä muita poliiseja on Huitsinnevadalla tai Pinnanmaalla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Hyviä huomioita. Meillähän on huushollissa kaksi autoa sillä meillä joukkoliikenne on nollan ja olemattoman puolessavälissä. Kouluaikoina kulkee koulubussi ja kesällä on sitten vähän hiljaisempaa.

vieras: Persaukistenniemen mökkikylä toimii 24/7/365 mutta päätimme antaa vietnamilaisille mahdollisuuden tapaamisen järjestämiseen. Pidetään tapaamiselle peukkuja ja toivotaan, että siellä syttyisi vaikka se rauha.

Anonyymi kirjoitti...

1. Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että lapseni on saanut käydä osan varhaisteinivuosistaan turvallisessa koulussa jossa tosin oli oppilaita monesta eri maasta, mutta ei etnisiä jännitteitä. Hän oli koulun ainoa länkkäri mutta mitään kiusaamista ei koskaan ollut. Tämä siis Itä-Berliinissä. Olisin voinut koulushoppailla hänet Länsi-Berliiniinkin, mutta koska olin itse joutunut kokemaan Suomen stallarimafian ja Kekkos-ajan, päätin antaa lapselleni sellaisen reaalisosialismin rokotuksen että on aatteelle immuuni loppuikänsä. On muuten tehonnut. Kerran viikossa koululaiset kävivät tehtaassa töissä, siis oikeissa hikisissä töissä eikä vain tutustumassa arjen raatajiin, eivätkä penskat panneet pahakseen. Siinä vaiheessa kun yläluokalla opetuksessa alkoivat pomminheittokurssit (oikeasti) katsoin parhaimmaksi shoppailla lapsen Suomeen.

2. Aivan kaikesta voi nykyään tehdä sukupuolikysymyksen, selvä se. Monta hum.kandia tienaa sillä mutta olisi törkeää väittää että he kaikki olisivat naisia vaikka tietenkin ovatkin. Ja auto - mikä loistava uhri iljettävien alistavien karvaisten käsien kuristuksessa. Ratti symboloi miehen alitajuntaista halua murtaa tuon itseään älyllisemmän olennon eli fem eiku naisen niska. - Kävin parikymppisenä autokoulun ja ilmeisesti säälistä läpäisin. Muiden tielläliikkujien onneksi huomasin, että olen surkea kuski enkä sen jälkeen koskaan ajanut. Jos mies haluaa ajaa autoa niin antaa ajaa, eipä tuo ole naisiltakaan kiellettyä. Suomessa. Kivasti ropisee veroeuroja valtion kassaan - onko tässäkin joku epäkohta kenties että tulevat väärältä sukupuolelta?

Ykä ilmeisesti ei ole käyttänyt stadin julkista liikennettä viime aikoina? Nuo kotoisat narkit ja spugethan ovat kuin raikas tuulahdus kun vertaa etnisiin (unohda se sana edistyksellisyys, vihapoliisit puuhastelevat nyt suomalaisten julkisliikenteessä rodullistettuja kammottavasti häiriköivien parissa). Itämetrossa matkustaminen iltaisin on selkeä turvallisuusriski, muuten lähinnä raivoa herättävä kokemus. Onneksi nuo stahanovilaiset heräilevät vasta iltapäivällä joten vinkki kaupungissa vierailijoille: jos käytät metroa niin käytä ennen klo 15.00, silloin se on metro eikä raidebasaari.

3. Joo, lisää vaan kouluihin chiaa ja goijia, vihreän logiikan mukaan lanttu, nauris tai punajuuri eivät ole kasviksia vaan junttijuureksia. Ja hyvänen aika, protskuthan saa näppärästi vaikkapa ötököistä. Tosin ne pitää piilottaa suklaaseen että joku saisi kurkustaan alas. Ja menihän se sirkkafarmikin jo konkkaan kun kilohinta oli 450 euroa, jättipakkauksessa vain 150. On kyllä kumma ettei valtion tukia herunut tälle huippuhankkeelle. Persutko taas yrityistuista päättämässä?

Koulun kasvisruokapäivän voi päätellä mm. siitä, että lähi-Lidlissä on koulun jälkeen valtaisat juniorijonot ja jokaisella kourassaan pullo energiajuomaa ja pussillinen paistopisteen tuotteita. Jokainen vanhempi tietää mikä gargantuamainen ruokahalu teini-ikäisillä pojilla on. Ja kyllä, törkeästi sukupuolittelin. Jos isompikokoiset tarvitsevat enemmän energiaa, niin tämä on biologiaa eikä sitä tarvitse ideologiaksi vääntää.

Tämä kouluruokajuttu jäi käsittääkseni vielä roikkumaan ilmaan, mutta yksi nopea päätös (taas tuli savu korvista) satiin aikaan. Ihmisoikeusliitolle päätettiin myöntää 40.000 euroa että voitaisiin palkata alkuunsa vuodeksi somaliankielinen MIESpuolinen henkilö. Toimenkuvanaan kutakuinkin keskustelu silpomisen kokeneiden kanssa, ei sen estäminen. Jep, kyllä se silvottu somalinainen auliisti avautuu tuntemattomalle somalimiehelle kun ei avaudu naispuoliselle lääkärille tai hoitajallekaan.

Siis mitä ihmettä seuraavaksi?
tira+

Anonyymi kirjoitti...

"Voivatko vanhemmat todella vaikuttaa lapsensa menestykseen kouluvalinnalla? Takaako keskiluokkaisen alueen koulu paremmat eväät jatko-opintoihin kuin työttömien ja maahanmuuttajien lasten kansoittama koulu?"

Tähän voisin omasta puolestani vastata, että on niissä monikulttuurisissa kouluissakin eroja.
Omat vanhempanikin yrittivät aikoinaan, 1960-luvulla, vaikuttaa tulevaan opintomenestykseeni koulun valinnalla, kansakoulun ensimmäisestä luokasta ja itse asiassa jo lastentarhasta alkaen. Mutta päinvastoin kuin monet samasta syystä nykyisin, he valitsivat sellaisen koulun, jossa keskimääräistä suurempi osa oppilaista ja osa opettajistakin oli ulkomaalaistaustaisia. Nimittäin Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun. Suurin osa koulun oppilaista kyllä oli täysin suomalaisia, mutta joukossa oli jonkin verran ulkomaalaisiakin, jopa muutamia Afrikassa syntyneitä. Mutta enimmäkseen he ilmeisesti olivat diplomaattien lapsia, jotka asuivatkin Suomessa vain pari vuotta. Vaikka koulu oli, niin kuin nykyisin sanottaisiin, monikulttuurinen (tosin kenties nykyisten poliitikkojen mielestä väärällä tavalla, ja sitä paitsi en muistaakseni ollut tuota sanaa koskaan kuullutkaan ennen kuin vasta monta vuotta kouluaikani jälkeen), tuskin siellä työrauha oli ainakaan sanottavasti huonompi kuin täysin suomalaisissa kouluissa, ehkä pikemminkin päinvastoin. Koulukiusaamista sielläkin valitettavasti esiintyi jonkin verran enkä itsekään siltä täysin välttynyt, mutta luokallani olleiden ulkomaalaisten kanssa olin kyllä yleensä hyvissä väleissä. Oliko, ja onko se koulu nykyisten poliitikkojen mielestä väärällä tavalla monikulttuurinen?

Onko se koulu nykyisin muita rauhattomampi, siitä minulla ei ole omakohtaista kokemusta. Mutta jotakin voisi kyllä päätellä jo siitä, että kun eri kouluja vuosittain lehdissäkin vertaillaan ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella, se on yleensä ollut yksi parhaista. Alkuvuosina, muutaman ensimmäisen ikäluokan kirjoittaessa siitä koulussa, niin ei tosin ollut, mutta kyllä melko selvästi jo kymmenkunta vuotta myöhemmin, kun oli oma vuoroni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

tira+: Kaiken kaikkiaan kiitos hyvistä huomioista. Minä itse olen liikkunut Helsingin julkisissa viimeksi vuonna 2007 ja meinasin etten liiku enää koskaan.

Ano: Oletan, että kyseinen koulu ei ole ollut mikään nykyinen Itä-Helsingin koulu.

Becker kirjoitti...

Vai piti oikein USA:sta käydä tutkimustuloksia kaivelemassa kun niitä saa naapurimaasta oikein konkretian kanssa. Ruotsissa on tuhansien opettajien vajaus eikä siihen auta edes kova palkka kun suurin ongelma ei ole laiskat oppilaat vaan opettajan henkilökohtainen turvallisuus. Multikultikoulujen tulokset ovat alle arvostelun, joten ei siis ihme että vanhemmat pyrkivät saamaan penskansa johonkin oppilaitokseen jossa edes teoreettisesti voidaan opiskella rauhassa. Tosin ruotsalaiset koulut ovat pääsääntoisesti aivopesulaitoksia, joka kyllä näkyy keskivertosvenssonin suoritusten ja älyn jatkuvassa alamäessä.

Tämä "tutkija" ei ilmeisesti ole koskaan edes istunut kunnon autossa, eli ei ottanut riskiä että kyyti saattaisi miellyttää. Luojan kiitos että ei tarvitse enään harrastaa työmatkailua. Olen nuorempana istunut busseissa ja ratikoissa sen tuhannet kerrat. Ratikoissa ja busseissa oli siihen aikaan järjestys josta piti huolen katonrajassa istunut yleensä isokoinen rva Könduktööri. Ja piru vieköön kun sieltä kiekaistiin "Framåt i gången!" niin arvoon ja kokoon katsomatta porukka noudatti "kehoitusta" mukisematta. Sen harvan kerran kun olen julkisia käyttänyt niin päivän pilaa jonkun sompun näkeminen. Ruotsissa bussit ovat jatkuvasti talvikeleissä ojassa tai metikössä ja syy siihen on että ratin takana harvemmin istuu Anders tai Johan.
Meidä rouvaa ei julkisiin saa pakottamallakaan.

Mistä pirusta nuo viherpunaämmät ovat saaneet päähänsä että pojille pitää tuputtaa autoilua. Se on jo geeneissä. Naapurin pikkupoika taapersi meillä käymään kesällä asunaan vain vaipat ja tutti. Ja eikös tuo huomannut tallin nurkassa kököttävän V-8:n moottorin, varmaan ensi kerra elämässään. Ei osannut vielä puhua, mutta näytti konetta sormellaan ja totesi että "Brumm". Tämä olisi pitänyt tutkijan nähdä.

Itsekkin suurimman osan elämästäni normaalissa maailmassa eläneeni on todettava että on muutamia asioita mitkä saa lihaa syövän rasistisen heteromiehen veren kiertämään varmaan hautaan asti ja ne ovat Pystykorvan potkaisu ja Bemarin bensa V-8:n käynnistyminen.

Ja näin ystävänpäivän jälkimainigeissa on todettava että kaikkien mukavien ja viisaiden kommentoijien joukosta erityisesti Rva Anon ja tira+n kommentit ovat mieluista luettavaa. Ihania naisia!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Ruotsi on tuhoutumassa oleva maa. Maa, joka tekee tuhoutumisestaan kyseenalaistamattoman itseisarvon. Sääliksi käy maata. Itsekin olen noissa julkisissa kulkenut aikanaan enemmän kuin sen verran ja käytän nykyisin autoa yhtään häpeämättä. Ja Rva Ano ja tira+ ovat ihania naisia.

Anonyymi kirjoitti...

Satuitko huomaamaan iltapäivän pikku-uutisen siitä kuinka koirat on Suomessa verolle pantava?

Tai siis ei vielä mutta hurtat ja rekut on rekisteröitävä sekä merkittävä 2022 mennessä.
Kissojen vuoro seuraavaksi, kuten uutisessa kerrotaan.

Tätä rekisteriä ylläpitää sitten ruokavirasto (!) joka onkin luonnollista huomioiden kuinka aasiassa koirat ja kaikki muukin on ruokaa, eivät lemmikkejä.

Tarvetta perustellaan eu:n vaatimuksella sekä vedotaan siihen kuinka tämä lopettaa pentutehtailun.
Luonnollisesti koska rikollisethan kunnioittavat lakeja ja määräyksiä!

Sitä uutinen ei mainitse kuinka tämä toiminta rahoitetaan ja minkälainen pönötysosasto tuonne virastoon tämän perusteella askarrellaan mutta voin kertoa, että jatkossa kaikesta peritään maksu ja nämä maksut eivät alene vuosittain...

Registeration leads to confiscation kuten amerikoissa sanotaan mutta ilmeisesti meitä suomalaisia ei ole vieläkään kyykytetty tarpeeksi? Sillä ei tämä tähän(kään) jää.

Jännä kuinka koirat ja kissatkin on kohta sirutettava ja luotava tunnistustiedostot mutta rajojen yli tänne voi lonnia kuka vaan ja mistä vaan koska se on luonnonvoima.


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Tää oli mulle kyllä ihan uutta. Onko sulla linkkiä tuohon?

Anonyymi kirjoitti...

https://yle.fi/uutiset/3-10649371

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

"Oletan, että kyseinen koulu ei ole ollut mikään nykyinen Itä-Helsingin koulu."
Ei tosiaankaan. Minun kouluaikanani se sijaitsi Eirassa, mutta myöhemmin se on muuttanut suurempiin tiloihin Munkkivuoreen, joka on pikemminkin Helsingin länsilaidalla.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa hieman mallia kuinka asiat voitaisiin hoitaa monessa muussakin koulussa, jopa Suomessa.
Koulu, jossa oppilaat tottelevat!
Artikkeli Älvsjön kansainvälisestä englantilaisesta koulusta
https://mvlehti.net/2017/11/02/koulu-jossa-oppilaat-tottelevat/

Johan

Anonyymi kirjoitti...

Siitä Taisteluvälineupseerin mainitsemasta, suunnitteilla olevasta koira- ja kissaverosta.
Koirien osalta se ei ole uutta, vaan pikemminkin paluuta vanhaan. Suomessahan on ennen tosiaan peritty koiraveroa, joka kylläkin meni kunnalle eikä valtiolle. Koiran kaulapannassa oli oltava veromerkki osoituksena siitä, että koiravero oli maksettu. Koiraveron suuruudesta päätti kunnanvaltuusto, kuitenkin siten että laissa oli säädetty yläraja, mutta valtuusto saattoi myös päättää, ettei sitä lainkaan peritä, ja useimmat Suomen kunnat luopuivatkin siitä jo ennen kuin sitä koskenut laki kumottiin. Vuosina 2016-2017 sitä perittiin enää vain Helsingissä ja Tampereella, nykyisin ei missään.
Niinhän sanotaan täällä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Koiravero
Sen sijaan kissoista ei tiettävästi ole veroa ennenkään peritty.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ensin ne siruttavat koirat... https://yle.fi/uutiset/3-10649371

Sitten ne siruttavat kissat... https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006002925.html

Sitten ne siruttavat ....

Martin Niemöllerin runoa mukaellen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensin_ne_tulivat...

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin mokoman siru-uutisen luin, olisiko olut tämä oma pravdamme, joka siitä kertoi. No se siitä ja päivän epistolaan eil kulkemiseen.
Itse olen ollut matkustajana julkisela, ja taasen ollut myös siellä toisella puolella, eli töissä julkisessa liikenteessä. Silloin vielä "vanhoina" hyvinä aikoina, kun tsadissakaan ei ollut somppuja juurikaan kuin Jakomäessä. Yksikin lampsi peräpenkille assan pysäkillä, kun olin sinne jakiseen lähdössä, ei puhettakaan lipunnäytöstä. Huusin perään, että hei apina tuunäyttään lippus, hyvin nöyränä toteutti määräkseni, muut matkustajat hymyili, jotku jopa ääneen.
Toinen jakisen linjan tapaus, herra? solmio vinossa, vanhan viinan haju, vilutti lippuan sormi sopivasti kelpoisuuspäivän päällä, tosin vain osittain, niin että se päivä näkyi. Minä siihen että sun on toi lippu menny perjantaina vanhaksi, ei ole, mistä sinä sen muka tiedät. No itsehän sitä vilautit, että katsotaanpa ihan rauhassa. Ja niinhän se oli kuin minä sen näin ja tuumasin tyypille, että rahaa olla pitää jos matkalle mielit mukaan. Alkoi vänkääminen niin kysäisin "herralta" että missä hän on töissä? Mitä se tähän kuuluu,niin tuumasin, että minulla on huomenna vapaapäivä, voisin tulla sun työpaikalle kännissä rähisemään ja kettuilemaan, tarkoituksella sanoin sen äänekkästi, että takapenkkikin varmasti kuuli. Pystynyytti päällä ja koko porukka räjäähti nauruun, sekunnin päästä tyyppiä ei näkynyt missään. Tuumasin että sellasta,eiköhän lähetä jakikseen. Porukka sano et menneenään vaan.
Olisihan näitä juttuja, sieltä kiskoiltakin jotka vievät etelään vaan toisella kertaa sitten.
Huru-ukko

Strix Senex kirjoitti...

”Becker: Mistä pirusta nuo viherpunaämmät ovat saaneet päähänsä että pojille pitää tuputtaa autoilua. Se on jo geeneissä. Naapurin pikkupoika taapersi meillä käymään kesällä asunaan vain vaipat ja tutti. Ja eikös tuo huomannut tallin nurkassa kököttävän V-8:n moottorin, varmaan ensi kerra elämässään. Ei osannut vielä puhua, mutta näytti konetta sormellaan ja totesi että "Brumm". Tämä olisi pitänyt tutkijan nähdä.”

Ihan hyvä episodi, mutta ei se olisi niihin ”tutkijoihin” mitään vaikutusta tehnyt. Syitä on monia. Ensinnäkin, tuohon porukkaan on iskostunut syvälle rajaton usko tuputtamiseen ja tuputtamisen halu. Niinpä he uskovat, että oli pieni ihminen kiinnostunut mistä tahansa, se on tuputtamisen tulos. Sitä uskoa ei horjuta mikään, ei edes heidän jatkuva ja toistuva epäonnistumisensa omissa tuputtamisyrityksissään, sillä heidän kykynsä selitysten keksimiseen on rajaton. Kun marxilaiset teoreetikot ovat kirjoittaneet, että ihminen on ympäristön tulos eikä perimällä tai synnynnäisillä taipumuksilla ole siinä osaa eikä arpaa niin se on totuus, jota mitkään havainnot eivät horjuta.

Joppos123 kirjoitti...

Uskokaa tai älkää mutta seuraavan 10 vuoden kuluessa meitä Matti Möttösiä aletaan siruttamaan ja varsinkin meitä.
Syyksi tullaan lanseeramaan kaiken helppous ja niin edelleen.
Meillä ei tule olemaan mitään hajua mitä nämä kaupalliset sirut oikeasti tekevät ja mitä tietoa ne meistä keräävät.
Ihan vaan esimerkkinä jokin naamakirja, mihin en onneksi ole koskaan liittynyt.

Löylyniemi kirjoitti...

Morjens Ykä,

Mekin muutettiin tässä taannoin etnisesti edistyksellisestä kaupunginosasta maalle. Yksi syy juurikin oli etninen värinä, toinen narkkarit, kolmas slaavilaiset autoja tuhoavat nuorukaiset ja suurimpana tietenkin myös se, että "maalta sinä olet tullut ja maalle pitää sinun jälleen tuleman" poltteli takaraivossa muutenkin jo pitemmän aikaa.

Luokkakoko putosi yli 20 lapsesta kymmeneen. Pikkuisen paremmin riittää opettajalla aikaa oppilaille. Värinän taajuus on huomattavasti matalampi.

On se meille vanhemmillekin mukavampaa päästä kuutioasumisesta vaihteeksi merkityksellisen asumisen pariin. Vapaa-ajalla on nyt paljon järkevää tekemistä kuten puutarhan ja kasvimaan laittoa, polttopuiden tekemistä, talon kunnossapitoa, lumien auraamista ynnä muuta hyödyllistä ja mukavaa vastapainoa palkkatyön tekemiselle.

Kuutiossa illat oli töiden jälkeen totaalisen erilaisia. Ihme, että jaksettiin sitä niinkin pitkään. Jälkikäteen ajateltuna tavallaan hukkaan menneitä vuosia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Ano1:lle, Johanille, Ano2:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Huru-ukolle, Strix Senexille, joppos 123:lle ja Löylyniemelle & kiitos kommenteistanne.

Tvälups, Ano2 ja VNV: Joo, haiskahtaa veron valmistelulta. Valtiohan tarttee pohjattomaan kankkulan kaivoonsa lukemattoman määrän riikintaalereita. Ja ei tuolla mikään pentutehtailu lopu. Asiassa on sama logiikka kuin jos sanoisi että ”Suomessa ei ole yhtään luvatonta asetta sillä luvattomien aseitten hallussapito on kielletty laissa”. Joka tapauksessa tuossa hommassa saa virkakyöstit taas suojatyöpaikkoja ja koneiston niin kovasti rakastama valvonta vaan lisääntyy.

Ano1: Okke.

Johan: Vaikuttaa hyvin asialliselta meiningiltä.

Huru-ukko: Nuo muistelman pläjäyksesi olisivat sopineet aikanaan Suomessa olleeseen ”Suomalaisia tähtihetkiä”-ohjelmaan.

Strix Senex: Kyllä. Voisi puhua ammatti- ja tapatuputtajista.

joppos 123: Tuo on täysin mahdollista. Sanon kyllä tässä vaiheessa että jos meikäläiseen meinataan tökkiä jotain mikropiiriä niin kannattaa hankkia paljon miehiä paikalle. Minä nimittäin pistän pitkälle hanttiin.

Löylyniemi: Nostan teille peukkua. Hienoa, että tuo on onnistunut. Kaikillehan se ei vaan onnistu vaikka mielikin tekisi.

Anonyymi kirjoitti...

Ja vielä autoasiaa:

Suunnilleen kaikki pojat käyvät autokoulun - kalliota ja muita etelärannikon kehitysalueita ei lasketa mukaan. Nimittäin inttiaika omalla autolla on vissisti helpompaa reissujen kannalta. Vaikka olenkin jo vaari-ikäinen osaan ajaa karttaan katsomatta pariin tusinaan varuskuntaan, tarkemmin niiden ampumaradoille. Miten niihin pääsisi julkisilla, ei mitään ideaa. Keuruulle ja Parolaan selvitin joskus ammoin reitin ja kummassakin tapauksessa päädyin iha ite ajamaan omalla autolla.

Muuten kustantavatko vanhemmat otaniemeen dipppainssiksi opiskelemaan tähtäävälle pojalle vai ruotsinopeksi tähtäävälle tytölle ajokortin todennäköisemmin. Kumpi ostaa todennäköisemmin kesäduunirahoilla auton.

Tyttöjä ja poikia päätyy ammattikouluun, autonasentajien on aika luontevaa kiinnostua autoista, parturikampaajien ei ehkä niinkään. Kosmetologi ei välttämättä tarvitse autoa työssään, raksalinjalainen tarvii ihan varmasti.

Parisuhteissa on aika yleista, että mies on vanhempi, 2 - 5 vuotta on aika normaalia. Mitenkähän lie, onko 20 vuotias vai 18 vuotias todennäköisemmin ehtinyt tienata autorahat. Osaako autonasentaja vai kosmetologi paremmin fixata halvasta rytökasasta toimivan auton. Kummallakohan on enemmän ajokilometrejä takana. Kumpaa pelottaa ajaa oudossa kaupungissa enemmän. kummallakohan jää ajaminen.

IT-alan yleissählärinä olen myös koulutellut nuoria ja vanhempiakin, arvatkaas olenko kohdannut kölvejä joita on innoittanut marja kurjen huivi tai joku helevetin kallis merkkikäsilaukku, neitokaisten en muista koskaan intoilleen tosi päheästa kaasuiskarisarjasta tai edes etevistä lisävaloista. Parantaako käsilaukku vai kaasuiskarisarja auton ajettavuutta enemmän, jaa-a.

Siihen, että naiset kulkee bussilla ja miehet omalla autolla on järkeävät syyt, osittain naisten ihan omat valinnat. Eivät mitkään patriarkaaliset sotorakenteet tai se, että mihillä stondais ratissa.

Kun tyttöystävästä tuli lady of the house, opetin ajamaan ja pakotin ajamaan. Hommaa helpotti se, että opetettavalle oli selvää, etten ikinä anna periksi. Paitsi sen mirafiorin suhteen, oli pakko. Salilla, itämaista liikunnallista meditaatiota opiskellessa kun oli tullut selväksi, että palautteeni on pelkkää asiaa ja tiedän mitä vaadin. Harva pariskunta jaksaa moista opettelujaksoa. Mutta panostus kannatti, meillä kummallakin on nyt oma autonkuljettaja.

Ammoin, dinosaurusten, Elviksen ja Kekkosen eläessä vastustivat kommarit yksityisautoilua, nimittäin neukkulandia ei pystynyt tuottamaan autoja. Sittemmin trabantin kaatama berliinin muuri ja työläisten paratiisi ddr:n kaatuminen on lisännyt katkeruutta. Se, että ei autojen kieltäminen palauta kumpaakaan paratiisia ei lie valjennut vouhkoille.

Pyssymies

Becker kirjoitti...

Strix Senex: Juu, tiedän kyllä. Muistan hyvin nuo ajat kun yritin jotain järkevää keskustelua silloisten Sinisalolaisten ja muiden kommareiden kanssa, niin huomasin kyllä nopeasti että minkäänlainen älyllinen mielipiteenvaihto oli ajanhukkaa. Iskulauseita iskulauseen perään. Ihmetytti vain että miten tuo Marxilaisuus imi puoleensa. Ämmät kyllä tarjosivat yhteistä hyvää jahka jätkältä löytyi halpaa punkkua ja oikeita mielipiteitä. Ja niitähän löytyi.

Anonyymi kirjoitti...

Kumipyöriltä vielä: Mamma kysyy Hakaniemen torin pysäkillä, että pääseekö tällä autolla Malmin hautausmaalle? Minä että ei, ne on Monosen miehet kun vie sinne, mutta jos kyyti portille kelpaa niin nouse rattaille. Mamma kapusi kyytiin ja jäi siihen etupenkille turisemaan, perillä kiitteli, että olipa mukavaa kun sai samaan rahaan juttukaverin. Meni joitakin päiviä kun taas mamma kyselee ovella, että pääseekö tällä autolla Malminhautausmaalle? Sattui tuo edellinen kyselijä olemaan siinä jonossa ja sanoi sieltä takaa rälle kysyjälle, että ei veikkoset tämäpoika vie meitä kun siihen portille, ne on eri pojat kun kuska perille. Mää mää sisälle vaan. Että sellaista.
Huru-ukko

vieras kirjoitti...

Jussi vieraili tänään Ykkösaamussa. Haastattelija oli toimittelija Kirsi Heikel joka yleensä on huonotapainen kun keskeyttää, puhuu päälle, sanoo ääliömäisyyksiä ja on muutenkin suvakki. Nyt Heikel malttoi mielensä kun antoi Jussin sanoa kokonaan sen minkä halusi. Oliko Jussi sanonut etukäteen ettei tule ohjelmaan jos ei saa sanoa vastauksiaan rauhassa loppuun asti, vai oliko Heikelin esimiehet käskeneet että älä nyt keskeytä äläkä puhu päälle. Piti sen Heikelin höpistä aika pitkään jostain ilmastosta mutta Jussi klaarasi senkin. Muutoin haastattelu meni paremmin kuin arvasin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Beckerille, Huru-ukolle ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Kiitos lisäyksistä.

Becker: Taistolaisten aika elää nykyisin punavihreänä aikana. Sinänsä olen kateellinen sukupolvellesi sillä minun sukupolvelleni sitä ”yhteistä hyvää” ei niin helposti irronnutkaan.

Huru-ukko: Ja tässä oli taas lisää suomalaisia tähtihetkiä.

vieras: En ole nähnyt tuota haastattelua mutta ehkä Ylekin alkaa olla hieman varovainen Jussin kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Muilla kommentoijilla sen verran hyvää settiä, ettei ole paljon lisättävää, joten jos Yrjö sallinee niin tässä tulee OT:tä.

Ylen tarjonnasta löytyy vielä sentään jotain helmiäkin, kuten tämä dokkari Sergio Leonesta, kaikkien spagettiwesternien isältä. Pätkissä vilahtaa mm. Clint Eastwood, oli mielenkiintoista nähdä noi pätkät italiaksi dubattuna jotka olen nähnyt englanniksi. Moni voisi luulla miestä italianooksi?

Vain muutaman dollarin tähden lienee se paras leffa tuosta genrestä, unohtamatta Hyviä, pahoja ja rumia? Lee van Cleefistä tehtiin Lucky Luke sarjiksista se tuttu palkkionmetsästäjän stereotyyppi/irvikuva, kaikkine asusteineen, piippuineen ja viiksineen. Toki Leonen Huuliharppukostaja oli myös mainio, siinä näytteli pääosassa se kivikasvoinen Charles Bronson, pähein hänen elokuvistaan lienee kuitenkin Väkivallan vihollinen-sarja. Kun poliisisedät eivät pystyneet pitämään kuria kaduilla, niin mies astui kuvaan aseistuksineen. Ja sitten alkoi sattumaan ja tapahtumaan. Jos tämä meno jatkuu nyky-EU:ssa jatkossakin niin voimme kenties nähdä samanlaista "actionia"?

Myös Sam Peckinpahin ohjaama "Wild bunch" eli Villi joukko oli hyvää settiä. Siinähän ne pankkirosvot pettyivät kun rahasäkeistä löytyikin pelkkiä prikkoja eli he joutuivat k*setuksen uhreiksi! Leffan loppupuolella hemmot sekaantuvat Meksikon sisällissotaan, he kun joutuivat "loikkaamaan" USA:sta Meksikon puolelle. Etsintäkuulutettuja kun olivat eli maa alkoi sananmukaisesti polttamaan heidän jalkojensa alla ja taisi heidän hengestänsä olla luvassa tukku dollareita (Wanted dead or alive).

Hyviin, pahoihin ja rumiin palatakseni, tässä hyvä kohtaus Branstonin sillalta, pohjois- ja eteläosavaltiolaiset haluvat sillan haltuunsa ehjänä ja sen seurauksena siitä käydään katkeraa taistelua. Joukkoja komentava kyyninen kapteeni on lievästi sanottuna huppelissa ja hän toteaakin vapaaehtoisille taistelijoille "enjoy the spectacle" eli nautitaanpas esityksestä!

Kertonee karulla tavalla sotimisen mielettömyydestä tuon ajan asein, eikä se siitä taida paljonkaan olla nykyajalla muuttunut? Kuten hra kapteeni eräässä kohdassa toteaakin "stupid useless bridge"....


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois ja kiitos linkistä. Eihän siinä sotimisessa muutenkaan järkeä ole. Parempi olis kun elettäis ihan rauhassa vaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Tapahtuihan "Väkivallan vihollinen"-leffan (ja itse asiassa sen kakkososankin) jälkeen USA:ssa tällaistakin:

https://en.wikipedia.org/wiki/1984_New_York_City_Subway_shooting#Shooter

josta taidettiin kauhistella, ottiko tekijä Bronsonista mallia? Yleinen mielipide taisi olla kylläkin, että lisää samanlaista, jos poliisi ei toimi!

Elämme vaikeita aikoja, jossa kulttuuripersoona toisensa jälkeen jättää meidät.
Ensin meni Matti, sitten Olli.

Tänään oli vuorossa Bruno Ganz, joka jätti maailmaan pysyvän jäljen tulkitessaan Hitleriä Elokuvassa "Perikato".
Roolisuoritus taidetaan kyllä tuntea paremmin hieman muista yhteyksistä, mutta yhtä lailla ne pitävät poistuneen Taiteilijan muiston kuolemattomana.

QroquiusKad kirjoitti...

Sotimisessa taas on se kelju piirre, jonka Kari Väänäsen näköinen everstiluutnantti Matti Laurila toi elokuvan "Talvisota" itsenäisyyspäivän puheessaan esiin (muistinvaraisesti):
"Me emme sotaa tahtonehet. Me taharoimma rauhaa! Mutta sitä eivät toiset meille suonehet."

Tutkiskelijatar Tiinan aatoksiin liittyen on Tuomas Enbuske kirjoittanut omituisen järkevän oloisen kolumnin:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/10060b44-a03e-4d27-b6f9-70b560890ce9

Mahtaako Tuomas voida hyvin? Onkohan hänellä kuumetta tai jotain, kun hän noin kirjoittaa? Ehkä tämä on vain ohimenevä häiriö?

Anonyymi kirjoitti...

Kuten muutama muukin jo kommentoi niin onhan se autolla ajaminen myöskin aika miehekästä. Ja se pitäisi kertoa kovaa ja kuuluvasti. Omaa luontoaanko tässä pitäisi ylen määrin ruveta häpeämään. Sehän tässäkin hyökkäyksessä oli takana. Sillä ei tässä ilmastosta ole kyse vaan feministin/vassarin valtapelistä. Kuten aina. Näille pitäisi häpeämättä tehdä selväksi, että kyllä olemme miehiä ja siihen kuuluu tällaisia juttuja. Siihen kuuluu myös aggressiivisuus ja tietyn lainen fyysinen voimankäyttö josta olemme yhteisestä sopimuksesta päättäneet pidättäytyä. Varsinkin naisia ja heikompia kohtaan. Kun nyt olette tälle linjalle lähteneet niin mikä ihme saa luulemaan, että pidämme kiinni sopimuksesta. Se ei ikinä lakkaa hämmästyttämästä kuinka tiedostamattomia noi on siitä kuinka hataralla pohjalla noi heikommasta positiosta harrastettavat valtapelit oikeasti ovatkaan. Ei ilmeisesti ikinä ole käynyt mielessäkään että mitä sitten jos vastapuoli toteaakin että: EN PELAA.

Taidan pukeutua foliopipoon. Olen aina naureskellut niille jotka ovat vaahdonneet, että tämän nykyhullutuksen takana on jokin taidokas suunnitelma. Itse olen ajatellut että ihmiset ja varsinkin poliitikot ovat vaan tyhmiä. Vaan mitenkähän on...siinä on jotain vähintäänkin pahaenteistä kuinka kaikki aikamme hullutukset tuntuvat olevan sùunnattuja perinteisten länsimaisten arvojen ja instituutioiden tuhoamiseen. Monikulttuuri, islam, feminismi, ilmaston lämpeneminen, menestyvien ja pätevien/rikkaiden demonisointi jne ja on and on. Siinä on jotain saatanallista kuinka nämä kaikki tuntuvat ainakin itselle nyt yllättäen osoittavan aivan selkeästi vain yhteen suuntaan: kommunismiin/sosialismiin. Ajan ja ideoiden virtaukset ovat oikullisia. Luulenpa että vasemmiston on hyökättävä nyt, ilmapiiri ei tästä enää muutu otollisemmaksi. Ja jos onnistuvat seuraa lopullinen finaali. Islam vs. Vasemmisto.

No sellasta foliota tänään...palaan reaalimaailman. Toistaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Olen joutunut seuraamaan muuatta kahdenkin "väärän koivun kautta" sukua olevan perheen jälkikasvun varttumista. Julistetusta genderneutraliikasta huolimatta poikalapsi osoittaa vanhempia kiusaannuttavaa kiinnostusta sotaleikkeihin ja jyrisevään teknolookiaan. Minkäs sille voivat? Jos voivat, tekevät pojasta henkisen kuohilaan.

Poikalasten ja nuorukaisten geneettinen moodi on kisata äijämäisissä asioissa, jopa hengenvaaraa uhmaten. Tällä tavoin he harjoittelevat, kuten mekin aikanamme, urheuden hyvettä. Itse olen perseillyt viritetyillä mopoilla, moottoripyörillä, traktoreilla, autoilla... nyt vanhempanakin vieläpä mönkijällä. Ennen moottorikoneita poikasten kiinnostus kohdistui hevosiin - aika usein vieläkin. Tuo klassinen voiman ja liikkumisvapauden symboli. On tunnustettava, että taistelupelissä nimeltä shakki mun suosikkinappula on juurikin ratsu, sääntöihin viistosti rakennetun liikkuvuutensa vuoksi.

En lainkaan sano, etten käyttäisi julkisia paljonkin, jos asuisin kaupungissa alueella, jonka julkiset yhteydet olisivat riittävän tiheät ja hyvät. Tai käyttäisi noissa oloissa fillariakin. Kävinhän Helsingissä asuessani useinkin kaukaa idästä asti keskustassa pyörällä - ruuhka-aikana nopeus peittosi kaikki muut kulkutavat. Mutta vapaalla miehellä on oltava reservissä oikeasti vapaan, kompromisseihin nöyrtymättömän liikkumisen mahdollistava ajopeli. Ja kun se on reservissä, on pääomakulujen minimoimiseksi sitä hyödyllistä muutenkin käyttää. Se vaan on niin.

Lemmikkiveroista näyttää tulevan helppoa riistaa verottajalle. Ilmastoperusteella palautettaneen voimaan myös kiinteistöveroon ehkä liitettävät, jo 1700-luvulla tunnetut ikkuna- ja korsteeni(savupiippu)verot. Ikkunat ym. aukot kun aiheuttavat rakennuksen seinärakenteeseen erityistä lämpövuotoa. Kattoikkunat ovat tässäkin suhteessa kaikista syntisimpiä... Savupiiput taas tupruttavat niitä pahoja pienhiukkasia lähiympäristöön, eikä puupolttoainetta ole vielä onnistuttu koukkaamaan energiaverotuksen piiriin, vaikka siitä syntyy moottorisahojen syntistä polttoa ja vaikka mitä kauheaa äijähikeä sivutuotteena.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...


Suomi on mädätetty tällä loputtomalla ilmastouutisilla.
Tähän on syyllinen kotimainen laatujournalismi.

https://yle.fi/uutiset/3-10648838

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Minä kun muistelen että peruskoulun olemassa olon ja vanhaan hyvään kansakouluaikaankin esimerkiksi tiedostavat stalinisti vanhemmat huolehtivat että jälkikasvu pääsi Helsingissä SYK tai ressuun etteivät poloiset joutuneet rupusakin tavalliseen oppikouluun. Yrjöperskeleeltä pitää oikein kysyä ammattimiehenä että onko tässä maassa tehty yhtään huostaanottoa perheissä lasten genitaalielinten silpomisen, lasten pakkonaittamisen tms. kulttuuriin kuuluvan rikkauden takia jos romanit unohdetaan pois mitä me rassistiset ja ennakkoluuloiset aborginaali pottunokat emme tietämättömyyttämme ja ennakkoluulojen takia ymmärrä.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Veroista ylellisyystavaroista vanhoina hyvinä aikoina oli 1700 luvulta peräisi korttipakan leimaaminen ja sitten mikä kävisi Orpolle ja Sipilälle jos on kanttia. Pitää muistaa että itänaapurissa oliko Nikolai II vai Kerenskin virhe leivän ja votkan hinnan nosto. Mutta 1700 luvulla oli myös kahvi ankarasti verotettu, mitä jos kahville laitettaisiin tupakan verotus ja perusteena ilmaston muutos.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Kiellä leikkipyssyt ja jätä lautaa sekä puukko. Hetken kuluttua rauhantyöhön koulutettu ja sisäistetty pojanmölli on veistänyt tankolippaallisen Suomi Kp ja sitten kiven takaa alkaa kuulu Ai että on ovela suunnitelma... tuon näreen varjoon kun sattuu sitten alkaa tullaa... Huolimatta sukupuolineutraalista lasten kasvatuksesta pojanmöllikät eivä leiki käpylehmillä elleivät ole Atrian tai Poutun korkealaitaisen kuskeja ja tytöt tykkää rinssessoista niistä mistä äippä ja mummikin lukevat iltapäivälehdistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Ano1:lle, Achtungille, Ano2:lle ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tuo New Yorkin homma oli minulle uutta. Se Ganzin näyttelijäsuoritus oli kyllä huikea, mutta eikös Laurilaa näytellyt Esko Salminen? Enbuskella on näköjään ollut ajattelukohtaus mutta eiköhän mies pian palaa tuttuun ja turvalliseen tyylittömyyteensä.

Ano1: Olet oikeassa. Kyseiset tyypit kun ovat tavallisten ihmisten elättejä.

Achtung: Olet oikeassa sinäkin. Pojilla on oma tapansa ja kyseiset tutkiskelijat haluaisivat muokata ne jollain lailla itselleen sopivaksi. Se vaan ei onnistu. Minäkään muuten en Helsingissä asuessani omistanut autoa. Asustelin sellaisissa paikoissa että ei sille ollut tarvetta. Näinköhän joku hoksaa sen ikkunaveron?

Ano2: Lapsukaiset leikkii aktivistia ja saa hyvän mielen itselleen.

Pate Pankavaarasta:

Viesti1: Minulla on työstäni tietysti salassapitovelvollisuus mutta henk koht en tunne yhtään tapausta. Mutta minä olen vain yksi työntekijä ja ala on kuitenkin varsin laaja.

Viesti2: Ja äläpä unohda sitä vanhaa venäläistä partaveroa.

Viesti3: Totta. Vyö syöttäjään ja äkkiä…

Joppos123 kirjoitti...

Ihan sama mitä jotkut "Lenni-Pirkitat" sanovat niin kyllähän se niin menee, että antaa poikien olla vapaasti poikia ja tyttöjen tyttöjä.
Jos pojat tappelee niin antaa tapella.
Oma faijavainaa opetti sen taidon ja olen välittänyt sen myös omalle jälkikasvulle. Ei se tarkoita sitä, että pitää olla ilkeä, päin vastoin. Tarvittaessa täysi kusipää muutoin mukava kuin kumimuna.
Sotajutut ovat taas ihan erikseen. Niissä joko pärjää tai sitten ei, hopeaa ei juurikaan ole tarjolla.

QroquiusKad kirjoitti...

Näin tässä käy, kun olen muistini varassa, vaikka ei pitäisi. Salminenhan se Laurila oli, ja mielleyhtymä Väänäseen taisi tulla elokuvasta "Lakeuden kutsu", josta en ole edes nähnyt kuin klippejä.

New Yorkin metroampujan suhde Bronsonin näyttelijäsuoritukseen ei myöskään ole aivan tarkoin tiedossani. Aihepiiri itsessään elää ja hengittää; onhan "Death Wish" saanut jo uusintaversion Bruce Willisin tähdittämänä.

Siinä ei ole mitään uutta:
olihan italo-westernin mestariteos "Kourallinen dollareita" tribuutti Akira Kurosawan samurai-antisankarielokuvalle "Yojimbo", jonka Kurosawa puolestaan kertoi olleen tribuutti Hollywood-westerneille. Kuitenkin tarina kerrottiin alunperin Dashiell Hammettin dekkarissa "Red Harvest", ja tarinan uusin(?) elokuvasovitus "Last Man Standing" pääosassaan myöskin Brews oli itse asiassa originaalitarinalle uskollisin.

Aiemmassa kommentissani mainitsin jossain mainitun arvion, että maailmassa on vain noin 25 tarinaa. Ne kerrottiin aikoinaan luolaihmisten nuotioilla, ja niitä kerrotaan yhä uudestaan, koska eihän kukaan enää kerta kaikkiaan voi luoda täysin omaa tarinaa.

Vaan nytpä Hollywood onkin ottanut asiaan uuden näkökulman:
koska "Väkivallan vihollinen" on tehty uusiksi ilman Bronsonia, koska häntä ei enää ole, tehdäänkin uusi elokuva joka ei ole "Death Wish" vaan sinne päin, mutta jonka pääosassa on Charles Bronson vaikka ei olekaan!

Here you go:
https://www.youtube.com/watch?time_continue=19&v=k1qWWyRztgE

Becker kirjoitti...

Tupakanmyyjät maksavat valtiolle vuosittaista 500:n €uron vittuiluveroa. Siinä saa aika monta toppaa myydä jotta jotain jää viivan alle.
Vastaavaa voitaisiin kehittää vaikka banaanin myymisestä tai kaljan myymisestä.
Peilivero oli myös ennenvanhaan. Siksi monet suuret peilit olivat useammasta palasta koottuja.

Mutta ei hätä ole tämännäköinen. Uudet liikennekamerat lisäävät liikenneturvallisuutta vielä sadoillatuhansilla euroille jahka saadaan kaikki käyttöön. Hallinnossa istuvat rosmot ovat nyt jo kovin töpinäissään.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö,

joo se Matti Laurilaa näytellyt oli Esko Salminen, tässä hänen puheensa sotureille Suomen itsenäisyyspäivänä. Todella hyvä näyttelijäsuoritus, kuten se Ganzin vastaava kun Aatulta menee hermot koska hänen käskyjänsä ei noudateta. Tuosta pätkästä onkin sitten tehty monia pilailuvideota. Hieman vakavammin puhuen, millä ihmeen joukoilla sen Steinerin olisi pitänyt hyökätä ylivoimaisia venäläisiä vastaan?

Villiin länteen palatakseni tässä se kohtaus kun pankkirosvoille paljastuu rahasäkkien sisältö, siitä sitten vaan prikat jakoon ja tuon vanhan äijän p*skainen nauru päälle kruunaa kaiken. En viitsi tähän linkittää sitä leffan loppukohtausta jossa ruuti palaa ja tapahtuu kunnon verilöyly, löytyy muutaman pätkän takaa tuosta sarjasta.

Vain muutaman dollarin tähden leffasta sitten Lee van Cleefin ja Clint Eastwoodin esiinmarssi, mielestäni klassikkokohtauksia tuosta genrestä. Van Cleefilla oli ainakin satulalaukussaan kunnon työvälineet! Elokuvamusiikki on ainakin legendaarista ja mukaansatempaavaa. Pahus, kuinka unohdinkaan mainita Ennio Morriconen edellisessä viestissäni?!

En muista leffan nimeä, mutta tässä kohtauksessa Eastwood toteaa hauturille, jotta laita 3 arkkua valmiiksi. Kavereiden olisi vissiin kannattanut pyytää anteeksi siltä muulilta? Lopussa hän toteaa hautausurakoitsijalle, jotta niitä arkkuja tarvitaankin 4. Kaikessa tylyydessään pähee kohtaus, hehheh. Näissä leffoissahan Clintin tavaramerkkinä oli toi poncho ja kaikkien terveysintoilijoiden kunniaksi sikari suupielessä. Silti mies on saavuttanut kunnioitettavan iän, vai oliko toi sauhuttelu vain elokuvarooleja varten ja muuten mies ei ole poltellut. Mene ja tiedä?

Sitten urbaanimpaan miljööseen jossa Charles Bronson näyttää ryöstäjille kaapin paikan, puukko ei tällä kertaa tehonnut. Pätkän alussa on erään matkustajan lehden otsikkona raflaavasti "Stop vigilante mayor demands", siinähän sitten pormestari vaatii jolleivät viranomaiset hoida hommiansa. Olikohan se Death Wish 2 vai 3 jossa on se kohtaus kun mies alkaa suolaamaan katujengiläisiä kk:lla?


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Qroquius Kadille, Beckerille ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Tietysti nuo lennipirkitat ovat vain pieni osa suomalaisista naisista mutta toisaalta heillä on mediavalta ja sekös juovuttaa. Ei voi välttyä ajatukselta että näitten feministien näkemys feminismistä tarkoittaa miessukupuolen alistamista ja jatkuvaa nöyryyttämistä.

Qroquius Kad: Väänänen puolestaan näytteli Lammiota siinä Mollbergin versiossa josta en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Mutta täytyy sanoa että pysäytit purkan tuolla linkillä. Toi unkarilainen jätkähän on enemmän Bronson kuin Bronson itse.

Becker: Minähän ehdottelin aikanaan orgasmiveroa:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2014/02/antero-larvanen-ja-orgasmivero.html

Jos joku virkakyösti hoksaa tuon ja esittelee hallitukselle niin minusta taisi tulla kerralla Suomen vihatuin mies.

Soomepois: Kiitos linkeistä. Bronson toteutti linjaa ”puhumalla asiat selviävät”…

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Hyvä esimerkki oli kaverin eräliike missä olin kasakkana. Ensimmäinen asiakas oli pariskunta noin 10 vuotiaan pojan kanssa. Mies oli parempi tussun alla kuin taivas alla kategoriaa. Isä innostui katselemaan vaappuja jälkikasvun kanssa ja kyseli että saiskos tällä mitään paikallisista vesistä. Pomo kertoi valinnan olevan oikein passeli isompia ahvenia ja kuhia varten sekä suurempia haukia. Jössös emännän ääni nousi useamman oktaavin ylös ja kimitys ettei sitä oteta kun hauki on vaarallinen kala puree vielä poikaa käteen. Seuraavaksi tuli arastellen miespuolinen seniorikansalainen ja ajatteli ostaa tyttärenpojalle puukon kun se tuli täysi-ikäiseksi eikä äityli voi enää kieltää. Päivän pelasti virkeä eläkeläisrouva joka osti alle kouluikäisille kolmelle lapsenlapselle puukot. Sanoi että oppivat vuoleskellessa ja sormia laastaroidessaan käytännössä varomaan puukon käyttöä. Ennen puukot saatiin siinä vaiheessa kun isän paras puukko oli tylsä, onnistuttiin katkaisemaan kärki tai hukattiin se. Jotenkin 1980 luvulta lähtien mekkoeinarit ja kukkahattutädit yhdistettynä demarien kaikentunkevaan valvontaa ovat varsinkin tuhonneet pikkupojilta virikerikkaan lapsuuden. Ei tykäreitä, ei kiinalaisia, ei papatteja ei edes tähtisadetikkuja. Pyörällä ei saa veivata yksin, vanhemmat tunkee harrastuksiin. Heti jos pojat ovat poikia ja tytöt tyttöjä omissa touhuissaan paikalle työntyy legioona missä on vanhempien lisäksi kaikki asialleen omistautuneet varhaiskasvatuksen asiantuntijat. Ykäkin on sitä ikäluokkaa että rippikoulu ja rokotus oli edellytys iltahyppyihin. Maaseuduilla jokainen itseään kunnioittava 15v poika hommasi mopon, parhailla monttu/peltoauto ja sitten mistä tämän päivän kouluissa paskotaan housuihin niin aseenkantoluvan ja mettästyskortin. Yläasteella rehtori (nainen) ilmoitti kun sorsan-, kanalintujen, jäniksen- ja hirvenmetsästys alkoi että hän vaatii poikien poissaoloista lääkärintodistuksen tai keskustellaan jälki-istunnon merkeissä. Isän mielestä viisitoistavuotiaan miehenalun varusteisiin kuuluu grossikortonkeja ja lasten leikkikaluleimasin sarja. Koulussa liikunnanopettaja sanoi sukupuolivalistuksesta kyllä se luonto tikanpojan ajaa puuhun ja kännissä tässä maassa ennenkin on leivottu isiä. Jotenkin elämä taisi huomattavasti helpompaa miehen aluille kuin tänään, hölmöilyynkin oli lupa. Nämä tutkiskelijat eivät koskaan ole olleet lauluautokulttuurissa, kuten sata-amppeerissa, korollassa, escortissa tai vaikkapa zigulissa, kuski rattiin ja vänkärin puolella narautetaan ja korkki akkunasta mäelle ja kyytiläiset tyhjentää pullon yhdellä kierroksella sekä lähdetään kattoon joko kimuleilla on kesäretongit päällä. Siinä sitä opitaan yhteisöllisyyttä ja miesten tavoille kun isommat neuvoo nuorempia. Hojo hojo.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Olihan Lee Van Cleef esimerkiksi Sheriffissäkin pahis ja kuka on nähnyt You are in the navy now, Bronsonin ensimmäinen elokuvarooli.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Kourallisessa dollareita Clint selittää kuinka hänen muulinsa on herkkähipiäinen eikä tykkää jos sille keljuillaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli mieleen miehikkäin menopelini ikinä, millään muulla värkillä en ole ajanut niin lujaa. Ei, ei oo tuutti, ei se mirafiori, ei turbo bemari. Ei jääpursi - tämä onkakkosena - eikä edes helevetin iso katamariini, jolla lensin 5 metrin korkeudessa irlannin meren yli. Olin mukana painolastina, ei minnuu päästetty edes kajuuttaan, roikuin laidalla vaijerin varassa, halssia kun vaihdettiin singahdin kannen poikki toiselle laidalle. Ja se värkki kulki ihan helevetin lujaa. Kuulemma joku hurrikaanin jäännös antoi vauhtia.

Nopein ja miehekkäin menopeli on maantiekilpapyörä, ehdottomasti. Kaikki voima tulee pohkeista, reisistä ja selkälihaksista. Ja keuhkoists. Ja tahdosta, maitohappo polttaa reisiä, siltä pitää tehdä helevetinmoisessa yjämäessä irtiotto. Pätäkällä ei pärjää. Eikä ollut edes kallis, mittojen mukaan, parhaista osista koottu pyörä maksoi 5 donaa. Siis jummalauta: polkupyörien Ferrari viidellä tonnilla.

Ja se vauhti, ken on kerran matkannut myrskyn kiidättämänä, ihan tyyneesä kuplassa, tievieren pusikkojen taipuessa mlkein maahan asti. Muistaa kyydin pitkään. Myrskyn pauhu pientareelta, renkaan vaimea vihellys asfalttia vasten. Tämä muisto ei katoa ikinä.

Ugh, olen puhunut. Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Pate Pankavaarasta:

Viesti1: Tuossa oli kyllä hyvin paljon sellaista minkä itsekin muistan ja melkein tulee tippaa linssiin. Ja joo, minullakin oli sekä metsästyskortti että aseenkantoluvat (silloin vielä rinnakkaisluvat isäukon aseisiin) 15-vuotiaana.

Viesti2: Onkohan Lee Van Cleef muuten saanut koskaan näytellä hyvistä?

Viesti3: Muuleillehan ei tunnetusti vittuilla.

Pyssymies: Olen minäkin monenlaisella fillarilla sotkenut mutta tommosta kilpapyörää en ole päässyt kokeilemaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Miten määritellään hyvis?
John Peter McAllister, "ainoa amerikkalainen, joka on koskaan saavuttanut sotataidossa Ninjan tason" oli tietystä syystä teini-ikäni idoli:

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Master_(U.S._TV_series)

tai tarkasti ottaen tuosta tv-sarjasta leikattujen VHS-elokuvien sarja.
Voi rietale, että olisin silloin halunnut olla käsistäni ja jaloistani yhtä hyvä kuin Hyvät ja ennenkaikkea sarjan Paha:
legendaarinen Sho Kosugi!

Edellisvuosikymmenellä kun näyttivät "Ninjan kosto" -leffojen sarjan tv:ssä piti katsoa nostalgian merkeissä...ja taivastella, että oliko tuo 1980-luvulla todellakin kadehdittavan taitavan oloista taistelua?
Meno oli kuin reumapotilaiden näytelmäkerhosta, mikäli sellaisia olisi olemassa. En halveksi tällä reumapotilaita, vanha äitimuorinikin on sellainen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tuon tyyppisistä elokuvista kolahti itselleni aikanaan Steven Seagalin ensimmäiset elokuvat. Nehän olivat ihmissuhde-elokuvia joissa asiat ratkaistiin aina puhumalla.

Anonyymi kirjoitti...

Miehisistä hyveistä vielä.

Hankkikaahan, hyvät veljet ja siskot, käsiinne Adrian Goldsworhty-nimisen jampan kirjoittama "Caesar". Kyseessä ei ole ihan perinteisesti kuvaileva Caius Iulius Caesarin elämäkerta, vaan historiallisiiin dokumentteihin nojaava kuvaus senaattorin taipaleesta tämän omasta persoonasta ja arvomaailmasta käsin (itse löysin kirjan alle kympillä Suomalaisen tarjouskorista - kannattava ostos siis). Tuo roomalaisten aristokraattien arvopohjahan tunnettiin nimellä "mos maiorum" eli "esi-isiemme tavat". Sisälsi kaikenlaisia vieläkin nimeltä tunnettavia seikkoja kuten "pietas", "veritas", "honor", "dignitas" sekä sotapäällikölle erittäin tärkeän "virtus". Anglosaksit ovat laajentaneet "virtuksen" tarkoittavan kaikkia hyveitä yleensä (virtue), mutta Caesarin maailmassa kyse oli ennen kaikkea miehekkyydestä (vir=mies). Tämä tarkoitti sotapäällikön näkökulmasta sitä, että pystyi tarvittaessa itse vaaraan asettuen luomaan legioonalaisten keskuuteen luottamuksen itseensä ja äijämäisen hengen. Ja näin saavuttamaan näiden keskuudessa luottamuksen (fides) ja "auctoritas":n. Malttiin, stategiseen järkeen sekä harkittuun riskinottoon yhdestettynä nämä toivat hänen legioonilleen uskomattoman näköisiä voittoja määräylivoimaisia vihollisia vastaan. Niin Galliassa barbaareja kuin myöhemmin sisällissodassa roomalaisia legioonia vastaan esim. Kreikassa. Ja vielä Africassa.

"Joka tästä pahaa ajattelee, vetäköön vitun silmiensä yli", vai kuinkas sen Sukkanauharitarikunnan vaakunalause menikään?

Tämä kuitenkin liittyy käsillä olevaan aiheeseen miehen ja naisen erilaisista ajatusrakenteista. Kannattaa perehtyä.


Terv. Achtung

Hokki kirjoitti...

Jos otaksuu että poliitikot vasemmiston ja vihreiden (eli kommareiden) oikealla puolella olevat poliitikot eivät ole täysin dorkia, on pakko uskoa että jokainen heidän tekemänsä päätös pohjautuu oman edun tavoitteluun.
En laske Persujen edustajia tähän porukkaan - ainakaan vielä. Ja nuo kommarit ovat tietysti täysin hulluja.

Suurin osa noista raha-ahneista ei varmaan ymmärrä mitä maailmassa oikein tapahtuu, mutta ovat kyllä heti hollilla kunhan fyrkantakomisen mahdollisuus ilmaantuu.

Koulujen kautta voi tehdä mehevästi hilloa kunhan koulujen taso ensin ajetaan lähes pohjaan.

Mitä enemmän maahanmuuttajia luokassa, sitä enemmän ongelmia. Niin, siis jos nämä oppilaat ovat neekereitä tai ählämejä.
Jokainen varteenotettava tutkimus osoittaisi tämän. Se on ihan selvä.

Pääkaupunkiseudulla Granissa, Westendissa, Kaivopuistossa, Eirassa ja muissa rikkaissa paikoissa tuskin tarvitsee vanhempien miettiä joutuuko Pikku-Kalle, Pikku-Liisa tai Pikku-Göran kärsimään koulussa tästä holtittomasta maahanmuutosta.

Pääkaukupunkiseudun tulevissa No-Go-Zoneissa sen sijaan pitää kantaväestön olla hyvin tarkkana tässä asiassa ja ennemmin tai myöhemmin myös näihin ääripäiden keskelle jääväät henkilöt.
Keskiluokaksi sitä ainakin ennen kutsuttiin.

Mutta pelastava enkeli on tulossa ja sen nimi on: yksityiskoulu.

Eli siinä vaiheessa kun maailman kautta aikain ehkä menestynein koulujärjestelmä on poliitikkojen ja matujen johdosta ajettu täysin alas, avataan kouluja joiden maksut ovat sitä suuruusluokkaa että matujen normituet eivät kata vuosimaksuja.

Eli matuttomat koulut keskiluokalle.

Jotkut matut tietysti rikastuvat kaiken maailman (hämärä)bisnekseillä ja saavat kakaransa kouluun esim. Westendiin, mikä tietysti johtaa siihen, että myös siellä laitetaan yksityiskouluja pystyyn ja yksityinen koulu voi kyllä omilla säännöillään pitää matut koulun ulkopuolella jos oikein haluaa.

Ja yksityisellä koululla voi tietysti tehdä helvetin paljon fyrkkaa - kunhan sitä on sijoittaa kohteeseen.

Näinhän tässä käy väistämättä.

Ellei tehdä jotain juuriongelmalle: matut on saatava aisoihin.

Nykypäivän pullahetket ja paijaamiset sen kun pahentavat tilannetta.
Mikään muu paitsi kova-kovaa-vastaan ei tepsi.

Siis samantapaista hommaa kuin jenkeissä kun joku tyyppi häiriköi kunnolla. Sinne lähtee sellaiset 20 kyttää ja jos mies ei ole aisoissa heti, lähtee paikalle 50 lisää.

Opettajille on annettava oikeus pitää kuria tunnilla vaikka kovin ottein ja poliisilla pitäisi olla joku erikoisryhmä joka istuu maijassa kypärät päässä ja etälaumauttimet käsissään 24/7 vain odottamassa jonkun opettajan soittoa.

Hyvässä tiedossa olisi tietysti se, että pikku-Mohammedin isä jossain vaiheessa lähtee kouluun räyhäämään jos poikaa on kuritettu, ja silloin "matuforcepoliisi" tietysti on oikein hollilla.

Mutta eihän opettajille anneta oikeuksia kurittää kakaroita eikä poliisilta ole tulossa apua.

Eli ajetaan tämä loistava koulujärjestelmä pohjaan asti.
Aika monilla/useimmilla kantaväestön vanhemmilla ei olisi varaa laittaa kakaransa ykityiseen kouluun joten nämä joutuisivat kärsimään ja sitä kautta koko maa.


Joku jälkeenpäin monen vuoden kuluttua varmaan kysyy: miksi tehtiin noin?


















Veijo Hoikka kirjoitti...

Lyhyt mielipide elokuvista.

Mielestäni surkein esitys C Bronsonin arpista naamaa matkivasta tumpiolta on seuraava Ö-sarjan tuotos.
Pieni oksennuspussiksi kelpaava kornipussi riittää seuraksi:

https://youtu.be/fQDxj29kQBo

Hokki kirjoitti...

Kiitos Huru-ukko.
Hienoja stooreja!

Normaalissa maailmassa joku kustantamo maksaisi sinulle siitä, että kirjoittaisit kirjan näistä hauskoista episodeista.

Veikkaan tosin että juna meni siinä 1990-luvun loppupuolella.

Itse voit toki kirjoittaa kirjan, maksat printtauksen itse ja huomaat sitten että yksikään iso lafka ei halua myydä kirjaa koska se on fasistinen/rasistinen/"ei vastaa tämän päivän arvoja".

Joten kirjoita tänne vain lisää noita juttujasi.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Miehekäs menopeli kilpapyörä? Siinä ei ole mitään mikään viittaisi oikeaan äijään, ennemminkin neiteihin village people shortseissa. Äijien pyörä on valtion all terrain mountainbike eli SA-int, ei mitään herkkiä laakereita vain ruvelle hinkattu persus. Ei neiti kypäriä vaan Värtsilän teräspotta päähän ja voidaan avata kuuskekkosesta kaulusnappi ja pikkuisen kääriä hihansuita. Kaikki asiaan kuuluvat romut ja rensselit kyytiin, lähin joka ymmärtää todellisen pyöräilyn on vietkongin sissi romukuormansa kansa Hot Chiminin reitillä kiroten ärräpäitä jossain Laosin vuoristossa. Sen jälkeen on ollut turha selittää minulle kuinka pyöräily on kevyttä liikennettä, varusveijarina se oli varmasti sitä raskaampaa hien kera.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten koirat ja kissatkin (2022) niin myös uunit, takat ja kiukaatkin on taas verolle pantava sillä luuletteko tosiaan, että asioista "uutisoidaan" ilman tausta-agendaa?

https://yle.fi/uutiset/3-10644819

Ennustin tuon koira/kissa-veron jo pari vuotta sitten kun kansan mielipidettä alettiin muokata tappajakoira sekä pentutehtailu-uutisoinnein ja tämä "pienhiukkase tappaa" noudattaa 1:1 samaa kupletin juonta...

Pessimisti ei pety ja edes hiukan tarkkaavaisempi osaa jo kopittaa näitä ajan merkkejä.

-Tvälups-

Joppos123 kirjoitti...

Aikoinaan lukasin everstiluutnantti Nikke Pärmin elämänkerran ja olihan sekin melkoinen velikulta.
Eräs kohta kirjasta jäi erityisesti mieleen.
Pärmihän oli rangaistuspataljoona "mustan nuolen" komentaja ja kerran etulinjaan mennessään kysyi vartiomiehiltä on vastapuolisella mäellä ryssiä, tähän linnanvenkulat vastasivat "ei tietoa, mene katsomaan".
Eihän siinä ollut Nikellä muuta vaihtoehtoa kuin käydä katsomassa, ei ollut mäellä ryssiä mutta siitä eteenpäin venkulat seurasivat Nikkeä vaikka helvettiin.

Simo kirjoitti...

"Onkohan Lee Van Cleef muuten saanut koskaan näytellä hyvistä?"

Kyllä hän on näytellyt myös sankarin roolin mm. elokuvassa Barquero 1970. Sankaruus ja hyvyys on tosin myös suhteellista niin elokuvissa kuin elämässäkin. Ihan riippuu millaiseen roistoon verrataan.

Hyvä ja osuva kirjoitus Yrjöltä taas kerran.

Joppos123 kirjoitti...

Noita "tutkijoita" kuten tuo Ykän esittelemä "naisoletettu" on aina ollut ja aina tulee olemaan. Tutkimusten tieteellinen pohja voi olla ihan mitä tahansa ja näiden kohdalla se onkin lienee lähellä olematonta.
Tunnen aika monta kovan luokan tiedemiestä ja on CBRN:n puolella aika kovia mimmejäkin niin nehän huutonauravat noille "tutkijoille".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Hokille, Veijo Hoikalle, Patelle Pankavaarasta, Taisteluvälineupseerille, joppos 123:lle ja Simolle & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Kiitos vinkistä.

Hokki: Hyviä huomioita ja se viimeisen lauseesi kysymys tullaan esittämään monta kertaa. Terveiset Huru-ukolle välitetty.

Veijo: Joo. Siinä raiskauksenestovideossakin oli tahatonta komikkaa mutta tämä on vain ärsyttävä.

Pate Pankavaarasta: Vieläköhän niitä munamankeleita on sotavaltiolla? Meidän aikaanhan kaikki jäksterit sotkivat sillä.

Tvälups: Luulenpa ja pelkäänpä että ennusteesi osuu oikeaan.

joppos 123: Joo, Pärmi on ollut melkoinen persoona. Ja noilla ”tutkijoilla” on jo pitkään ollut linja että ensin tehdään poliittiseen ideologiaan sopiva johtopäätös ja sitten etsitään sitä tukevia väitteitä.

Simo: Kiitos lisätiedosta ja kannustuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Jouduin surukseni toetamaan, että uppoutuessani harrastuksiini (tosi naisellisiin sellaisiin) jäin vähän jälkeen näistä Ykän blogeista. Onneksi asia on korjattavissa. Kun niin hyviä ja nasevia kommentteja on paljon, totean vain, että kyllä naisihmisestäkin autolla ajo on mukavaa; itsekin ajan varmaan niin pitkään kuin kortti on lompakossa. Kuljin viimeiset 30 vuotta töihin omalla autolla ja sen etuihin kuului ehdottomasti se, että ei tarvinnut olla ruuhkissa napit vastakkain yskivien, aivastavien ja niistävien ihmisten kanssa. Tulin työnantajalle halvaksi, enkä kuormittanut työterveyttä, koska en sairastanut flunssaa juuri koskaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikanakin minulla oli yhteensä kaksi sairauslomapäivää syystä että sain sireenipensasta leikatessani oksan suoraan silmääni. Se siitäkin olettamuksesta, että ikäihmiset sairastavat eniten ja ovat jatkuvasti pois töistä. Onkohan muuten koskaan tehty tutkimusta, jossa olisi verrattu työikäisten suomalaisten sairastamista sukupuolen perusteella?

Tämäkään kommentti ei nyt ollut kovin tärkeä, mutta halusin kirjoittaa jotakin ja varsinkin kiittää Beckeriä ja Ykää kauniista sanoista. Tira+ kirjoittaa paljon fiksummin kuin minä, mutta ehkä tuon tänne jotakin oman ikäluokkani naisten ajatusmaailmasta. Ja uskokaa pojat, että meitä tällaisia tavallisia, jalat maassa olevia naisia on paljon ja minullakin useita ihania naispuolisia (ei oletettuja) ystäviä.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

ad Pankavaaran Pate: niinpä, eihän toki Ferrari ole miehekäs auto, T-Ford on.

Pyöräilyvaatetus on ollut toistasataa vuotta samanlainen, syynä käytännöllisyys: puupohjaiset tiukat kengät - kiinni polkimissa klossilla ja hihnalla - tehoa pyörittämiseen. Valkoiset sukat, erottuvat hämärässäkin kuin valkohäntäpeuran persus - keksintö ajalta ennen heijastimia ja ajovaloja.Mustat shortsit, lika ei näy eikä kangas kinnaa polvissa. Ajopaita on leikkaukseltaan ja materiaaliltaan tyköistuva, ei lepata ajoviimassa, väriltään räikeä - joukkueen värejä tai kisaa johtavan paitaa kannetaan ylpeänä.Monen pyöräilijän suurin haave on saada sateenkaaripaita. Ei muuten viittaa osuusliikkeeseen eikä homoihin. Päässä ei pideta alien-kypärää tai muuta pottaa, päässä on lippalakki, lippa on lyhyt ja sen voi nostaa ylös otsaa vasten. Hanskat on samantapaiset sormettonat kynsikkään kuin voimanostajilla ym. väellä. Tuplanahka kämmenissä vaimentaa tärinää ja kaatuessa voi liu'uttaa kämmeniä pitkin tien pintaa - käsiin ei tule asfaltti-ihottumaa eikä naama kopsahda katuun. Kostyymin idea selviää parhaiten kun polkee kippurasarvea edes muutaman sata kilometriä. Miehelle asu riittää hyvin 6 asteen kelissä, tuulen tuodessa kylmää tihkua sivusta. Ja on vielä hikikin.

Persus menee ruvelle jos istuu satulassa, miehellä on sen verran voimaa kintuissa, että persus on irti satulasta suurimman osan ajasta - alamäessä on viisainta istua - paitsi jos tien pinta on kovin epätasainen.

SA:n Munamankeli on etevä polkupyörä, siis etevä kulkupeli poluille ja kärryteille. Ja vanhoille sorateille. Asfaltoidulle maantielle se on basistin valinta. Tilannetta pahentaa vielä mopoille tehdyt jäynät: laakerit tiukalle yms. jekut. Kaikkien polkupyörien laakerit saa säädettyä herkiksi, jos ei niitä ole ruostutettu tai vedetty uhkatiukalle, niin että laakerikehään painunut kolot kuulien kohdille. Poikkeuksena muutamat made in CCCP pyörät, näihin piti vaihtaa kuulat, kartiot ja kehät - hinta meleki tuplaantui, arvo ei.

Ameriikan ihmemaan vuoristo, maasto- ja temppupyörä ovat aika joutavaa kekkulointia, unohtivat polkupyörän ja keksivät sen sitten uudelleen. Eurooppalaisten katkeamattoman perinteen tuotteet olivat niin NIH.

Ho-sedän rauhansotilaiden rauhanpyörät ovat kanssa oma lajinsa, neukku tai kinuskipyörän sarviin ja satulan alle tarakkaan siddottiin parin metrin seiväs - siitä oli avustajien hyvä lykkiä pahoissa paikoissa pyörää etiäppäin - muutama riisisäkki ja heittimen kranaatti kyytiin. Sitten vaan Hanoista kohti Saigonia, riisi kului evääksi ajajalle ja päivystäville tuuppareille. Sitä vaan ihmettelen, että **ttiko kansansankaria kun heittimeen sen kranun puottanut hemmo kääntyi ja sanoi: Annas toinen.

Kevyen liikenteen väylä on muuten ureakefaalisten virkakyöstien X*ttuilua. Pyörät - siis ajoneuvot, jalankulkijat, koirankusettajat, lastenvaunujen lykkijät, rullasuksijat, taaperot ja rollaattorimummot - näähän on kaikki samaa jengiä. Kas kun ei ole raskaan liikenteen väyliä, pakettiautot, junat, kuorma-autot kokonaisella ja puolikkaalla peräkärrillä ja ilmankin, eikä tässä kaikki, kyllä sopu sijaa antaa: käyttäkööt jumbojetitkin samaa baanaa - rahaa säästyy.

Oikeasti pyörällä on vaikea ajaa alle 20 km/h, 30 km/h on asiallinen, kiireetön tasamaan vauhti. Alamäessä, nousuun vauhtia varatessa 40 - 60 km/h on tavallinen vauhti.
Jalankulkija lontii 3-6 km/h, ipana 1- 2 km/h, koirankusettajista ei tiedä ovatko tulossa vai menossa, eikä rollaattori-mummoista. Vajaa 10% kulkijoista tietää mikä on oikea ja mikä vasen ja mitä siitä seuraa. Ihanan stressitöntä ja turvallista.

No, nyt tuli ihan OT:ä, sori siitä. Kunnon blogit tuppaavat keräämään keskustelua.

Pyssymies

Vähän OT:

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Itäsaksasta tuotiin kolme asiaa meikäläiseen yhteiskuntaan rikoslain uudistus, peruskoulu ja terveyskeskus. Kaksi viimeistä epäonnistui kun preussilainen (ei negatiivisessa mielessä koska preussi oli myös tekniikan ja sivistyksen kehto) selkeä johtamiskulttuuri unohtui. Serkkupoika joutui umpisuolen puhkeamisen takia 1990 Munchenissä vakuutusyhtiön yksityispotilaana leikattavaksi. Hoitajille ei potilaat huudelleet, frau oberscwesterin tullessa paikalle oli kuin komppanian vääpeli olisi tarkastanut, hoitajatkin asennossa ja herr professor oli kuin taivasten valtakunta olisi laskeutunut. Kaikki tiesivät tehtänsä ja suorittivat motivoituneina. Itäsaksalaisessa peruskoulussa ei pikku Heidit ja Hanssit aukoneet päätäänsä ja haistatelleet opettajilleen ihan kuin meidän vanhoissa kansakouluissa eikä kukaan saanut siitä elinikäistä traumaa.

Trilisser kirjoitti...

Muutaman kerran mainittiin elokuva Hurja joukko. Kun sen aikoinaan katsoin, niin kyllä tuli mieleen, että miksi niin huonoa elokuvaa kehutaan? Esim. luotien aiheuttamat veriroiskeet ovat aivan huuhaatasoa. Ja jos muistini ei petä, niin siinä on autokin. Eikä autot kuulu länkkäriin.

Toinen samalla tavalla yli kehuttu elokuva on Rautaristi. Itärintamaelokuva, jossa puhutaan englantia yhdistettynä täydelliseen saksalaisen sotilaskulttuurin ymmärtämättömyyteen takaa arvostelun 0 tähteä viidestä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, Pyssymiehelle, Patelle Pankavaarasta ja Trilisserille & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Pistäydy blogissa kun kerkeät. Ihmisillähän on oma elämänsä ja se menee tietysti ohi tämän blogin, niin kuin kuuluukin. Kommenttisi ovat aina tervetulleita ja uskon että kaltaisesi naiset ovat kuitenkin tässä maassa enemmistönä.

Pyssymies: Kiitos lisäyksistä. Aihehan voi aina turvota uusille urille.

Pate Pankavaarasta: Minulla on vähän semmonen kuva oman muistini mukaan – kun aikanaan olen kansakoulusta itse aloittanut – että juuri peruskoulun myötä alkoi se opettajille haistattelu ja nykyisinhän opettajilla ei ole minkäänlaisia kurinpitomahdollisuuksia.

Trilisser: Hurja joukko on tehty 1969 joten sen tehostepuolta lienee turha arvostella nykypäivän mahdollisuuksien mukaan. Mitä tulee Rautaristiin niin olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kun ”saksalaiset” puhuvat englantia niin koko asetelma muuttuu samantien täysin keinotekoiseksi.

Trilisser kirjoitti...

Ykä: En arvostele Hurjan joukon tehosteita tekniikkamielessä. Todennäköisesti elokuvan yliampuva verenroiske on ihan "taiteellinen" valinta. Jos normikiväärillä ammutaan vaatetettua ihmistä esimerkiksi rintakehän alueelle, ei todellisuudessa siitä roisku verta yhtään minnekään. Näitä ampumisia on ainakin vuosia sitten näytetty erinäisissä uutisfilmeissä. Ts. realistinen tehoste (=hyvin hillitty) olisi ollut täysin tehtävissä 1969.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Trilisser. Niin no, tehokeinohan se. Vähän sama kuin niissä japanilaisissa ninja/samuraileffoissa. Niissä kun heppuun työnnetään miekka ja vedetään ulos niin siitähän purskahtaa kerralla enemmän verta kuin mitä ihmisessä yleensä onkaan.

Anonyymi kirjoitti...

@Trilisser, siinä olet oikeassa jottei kunnon Villin lännen leffaan kuulu autot, mutta kun tuo Meksikon sisällissota (1910-1920), johon tuo Peckinpahin elokuva sijoittuu noin aikajanaltansa, niin silloin oli jo noita "automobiileja" jopa Meksikossa käytössä (tosin vain harvoilla). 1. MS:n jälkeen vasta Henry Ford autoisti esim. USA:n sillä uudella liukuhihnatekniikalla jossa saatiin auton hinta tarpeeksi alhaiseksi, että jopa tehtaan duunarilla oli varaa ostaa palkallansa se T-Ford. Pääsääntöisesti ne olivat mustanvärisiä, koska se maali oli tuolloin edullisin vaihtoehto massatuotantoon. "Kauramoottoreillahan" ne desperadot noin pääsääntöisesti liikkuivat 1800- ja 1900-lukujen taitteen Villissä lännessä.

En vain viitsinyt linkittää Ykän blogiin sitä leffan veristä loppukohtausta, mikä on todellista väkivallan sinfoniaa. Hmmmm, montakohan osumaa se eräskin tyyppi otti vastaan kun tulitti kk:lla päälleryntääviä meksikolaisia sotilaita? Ei realistista, viimeistään haavoittumisesta aiheutuva shokki hoitaa tyypin pois pelistä, vaikka "vain" käsivarteen osuisi. Ehkä Peckinpah tahtoi tällä näyttää lainsuojattomuuden verisyyden & mielettömyyden tuolloisessa tilanteessa?

Kuriositeettina mainittakoon, että ennen kuin jenkkilään perustettiin se FBI eli liittovaltion poliisi, niin esim. Arizonan osavaltiossa pankin/junan ryöstänyttä hemmoa ei voitu haastaa oikeuteen Kaliforniassa, jos hän siis onnistui pakenemaan yli osavaltion rajan toiseen. Sen vuoksi noi lainsuojattomat suosivat tuolloin harvoinasuttuja seutuja ratsain. Pahimmat tapaukset tosin siirtyivät Rio Granden eteläpuolelle....

Ykän ja Trilisserin kanssa olen samaa mieltä tuosta kielikysymyksestä sotaleffojen suhteen, mutta kait se taitaa olla noita Hollywoodin hömpötyksiä että saksmannit puhuvat englantia? Senpä vuoksi se mustavalkoinen Atlannin valli murtuu (The Longest Day) elokuva on yksi lajityyppinsä parhaista leffoista, siinä sentään kaikki sodan osapuolet puhuvat omaa äidinkieltänsä. Mutta muuten juoneltansa se Rautaristi onkin hyvä, jos siis sivuutetaan tuo kielikysymys. Heh, mutta kun James Coburn (elokuvan Steiner) ei vissiin osannut saksaa, minkäs teet?!

OT:nä suosittelen tätä venäläistä sotaleffaa Avgust 1944 - elokuu 1944, jossa joku on ystävällisesti laittanut englanninkieliset tekstit kehiin, perustuen Vladimir Bogomolovin samannimiseen romaaniin.

Juoni lyhykäisyydessään, tuossa veli-venäläisten vastavakoiluorganisaatio Smersh (lyhenne sanoista "Smert shpionam" eli kuolema vakoilijoille. Voisiko yhtään paremmin nimittää tuon organisaation nimeä?) yrittää tutkimuksissaan eliminoida saksalaisten vakoiluverkostoa Valko-Venäjällä, mikä välittää Wehrmachtille tietoja puna-armeijan sotaosastojen ryhmityksistä juuri ennen operaatio Bagrationia.


- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Perskeles, blogger hukkasi tai sitten Ykän koira söi timanttisen kommenttini. No, teen uuden.

Hurjan joukon aikaan oli taidettu keksiä tuo veriroiskejuttu. Noissa tehosteissa on outoja muoteja.

60-luvulla kaikki ammutut luodit kimposivat - PAM piuu. Hullunkurisemmillaan osuneetkin. Ja semmoiset jotka eivät käytännössä ikinä kimpoa. Yhteen aikaan kaikki luodit iskivät kirkasta kipinää, osuivat sitten kiveen, ouuhun, rautaan, peltiin tai lihaan. Kupariseosvaippainen tai lyijyluoti ei iske reaalimaailmassa ikinä, milloinkaan kipinää. Edes RäSy tai PsRäSy ei iske niin kirkasta kipinää kuin nuo leffaluodit. Ceriumrautainen ehkä voisi mutten ole semmoista koskaan tavannut. Saksalainen räjähtävä tekee kirkkaimman liekin, mutta ei sekään näy yleensä kuin savunpöläyksenä. Sekin on aika kummallista, että portaita kiipeävää kohti ammutut luodit osuvat kaikki kaiteseen. Tarkemmin mietittynä avokärkinen uraanikeerna luoti voisi tehdä aika kirkkaan kipinän, niitä ei vaan taida olla 9mm parabelluniin tai mihinkään AK-perheen aseeseen saatavilla. ½ tuumaiseen taitaa olla pienimmät.

Yksi kummallisuus on sekin, että Kurosavan vanhoissa leffoissa ei kaulaan kuolettavasti viilletty vuoda laikaan verta. Eikä tyyppi joka on viilletty olkapäästä lantioon auki. Esimerkiksi seitsemän samuraita-elokuvassa on kohtaus jossa miekkataituri tulee elokuvaan, samurai ja miekkataituri taistelevat ensi oksilla, sitten miekoilla. Tyhmä samurai ei tunnusta hävinneensä ja vaatii uusintaa miekoilla. No, tyhmältä kaulasuonet poikki - ei verta. Kohtaus on hieno, sen miekkataiturin asento pystyy torjumaan tehokkaasti kaikki hyökkäyssuunnat. Ja mahdollistaa monta hyökkäystapaa. Tämä on hieno kohtaus - olen sen katsonut parisataa kertaa ainakin, samoin Samuraimiekan loppukohtauksen: Veto huotrasta vasemmalla kädellä, kääntö oikeaan asentoon ja viilto oikealla voimaa antaen. Mutta tässäpäs viilletyltä tulee verta kuin letkusta.

Samoin luotiin kuolleiden koreogafiat ovat outoja, sinkoutuvat metritolkulla taaksepäin, läpi ikkunnan, loikkaavat katolta/kalliolta/parvekkeelta eteenpäin kädet ojossa alas. Oikeasti osumaan kuollut tippuu alas kuin rätti. Suoraan alas. Jos on vaikka jouksuun ammuttu, niin eteen alas. Kuin hernesäkki. Olen tästä nähnyt vain yhden poikkeuksen, isukkini ampui 60-luvulla pellolla jolkottelevan ketun, osuman saatuaan kettu pomppasi ilmaan, suoraan ylös - näytti ihan nurinpäin olevalta U-kirjaimelta. Osuma rikkoi sydämen. Ja Vallesmanni maksoi tapporahaa ja turkkuri maksoi lisää nahasta, aika hyvin vielä.

Ai niin, mistäs minä tiedän: kolme veteraania on tuon "tippuu ku rätti" -jutun kertonut. Ei toista laukausta/sarjaa kuolleeseen. Yksi hemmo oli tarkka-ampujana, pari vaaria kertoivat kysyttäessä oudoille oleilleensa enimmäkseen takalinjoilla. Joillekin harvoille kertoivat olleensa kaukopartiopoikia. Toisella paperipussllinen prenikoita, toisella Mannerheimin risti sen pussillisen lisänä.


Kommentoi sujuvasti asian vierestä Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Pyssymiehelle & kiitos lisävalaistuksista. Käsittääkseni se ns. villi länsi on muuten aika paljon tarua ja ei se ole ollut sellaista jatkuvaa pyssyllä räiskimistä kuin mitä leffat kertovat. Ja elokuvissahan asioissa on sitä elokuvalisää eli jos katsoo jotain perinteistä konetuliaseilla räiskimistä niin tavalliseen UZI-konepistoolin lippaaseen näyttää mahtuvan kerkeästi ainakin kolmesataa patruunaa…