Asiathan tapahtuvat yleensä suhteellisen hitaasti. Ihminen tottuu asioihin niin kuin sanonnan mukaan sammakko aina kuumenevaan veteen. Epänormaali muuttuu uudeksi normaaliksi. Kunnes joitain lukuja laitetaan kerralla näkyville ja kerrotaan, mitä on tapahtunut. Näin teki Suomen Uutiset (kiitos sille) joka julkaisi pari hälyttävää tietoa. Se ensimmäinen:
Islam
on Suomen alakouluissa toiseksi suurin uskonto. Yhä useampi alakoululainen
opiskelee katsomusaineenaan islamia. Uudellamaalla lähes joka kymmenennen
alakoululaisen katsomusaine on islam.
Ja sehän
pistää miettimään. Että kuinka tämä on mahdollista. No, Suomen Uutisilla on
asiaan selkeä selitys. Joka pistää miettimään vielä enemmän:
Vuodesta
1990 lähtien muslimien määrä Suomessa on 160-kertaistunut.
Suomen
muslimifoorumi ry:n mukaan Suomessa on vähintään 130 000 muslimia. Tarkkaa
lukua on vaikea määrittää, sillä muslimit harvoin rekisteröityvät
uskonnollisiin yhdyskuntiin. Islamilaisia yhdyskuntia löytyy Patentti -ja
rekisterihallituksen sähköisestä rekisteristä yli 60.
Tilastokeskuksen
lukujen mukaan Suomessa oli vuonna 1990 vain 810 muslimia, joista suurin osa
oli tänne Venäjän vallan aikana asettuneiden tataarikauppiaiden jälkeläisiä.
Vuodesta 1990 lähtien muslimien määrä Suomessa on siis 160-kertaistunut.
160-kertaistunut.
35:ssä vuodessa. Mitä se on seuraavan 35 vuoden jälkeen? Eikä tätä voi selittää
muulla kuin suomalaisten päättäjien – ja valtamedian – sinisilmäisellä typeryydellä.
Me olemme saaneet 160-kertaisen annoksen ihmisiä, jotka suhtautuvat
suomalaiseen yhteiskuntaan vihamielisesti, joille suomalaiset eivät ole muuta
kuin elättäjiä ja jotka ovat tuoneet maahamme jatkuvasti kasvavan määrän
väkivalta-, seksuaali- ja huumerikollisuutta ja vieneet kouluista työrauhan.
Ja se
lukumäärä vain kasvaa. Mikään suomalaisten kehittämä ”kotoutumistoimenpide” ei
auta, sillä se on sanahelinää, jolla lepuutetaan suomalaisen hyödyllisen
idiootin omaatuntoa.
Ilman
mitään todellista perustetta tänne tulleitten islamilaisten oleskeluoikeus ja
elatusautomaatti ei ole mikään loukkaamaton ihmisoikeus. Se on vaara koko
maalle ja kansalle.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti