sunnuntai 5. helmikuuta 2017

YRJÖTYT IKÄVUODET

Ja lisäksi hieman uutta normaalia

Laitoin viime vuoden puolella lukijoille gallupkyselyn, jossa tiedusteltiin lukijoitten ikää. Kyselyyn osallistui kaikkiaan 1115 henkilöä jota voi pitää oikein mukavana lukemana tällaiselle marginaaliblogille. Lämmin kiitos kaikille osallistujille. Mitä tulee itse kyselyn tuloksiin, niin ne olivat oikeastaan juuri sellaisia, mitä alun perin ounastelinkin:

alle 20           26                  2%

20 – 30          117                10%

30 – 40          212                19%

40 – 50          314                28%

50 – 60          263                23%

60 – 70          149                13%

yli 70             34                  3%

Eli nopean Lälläveden laskuopin mukaan keskimääräinen lukija on noin suurinpiirtein osapuilleen ottiatuota 47-vuotias. Merkille pantavaa on se, että alle 30-vuotisia lukijoita blogissa on vain 12 prosenttia. Alle 20-vuotiaita on vähemmän kuin yli 70-vuotiaita. Nuoressa väessä on kyllä huomattavan paljon nuivaa porukkaa, veikkaisin että reilusti enemmän kuin omassa, 1960-luvulla syntyneessä ikäluokassani. Ja nuorisossahan on se tulevaisuus. Silti tämä blogi on selkeästi vanhemman väen herkkua.

Syitä on todennäköisesti kaksi. Ensimmäinen, varmaan luonnollisin sellainen on tietysti se, että blogin kirjoitustyyli ei yksinkertaisesti kiinnosta nuoria. Siitä voi tietysti syyttää vain kirjoittajaa itseään.

Toinen, myös mahdollinen syy on se, että nuoret ihmiset elävät koko lailla erilaisessa viestintämaailmassa kuin me iäkkäämmät. Jo facebook on so last century ja viestintä tapahtuu whatsupilla, askfm:llä, instagramilla, snapchatilla ja mitä  hittoja niitä onkaan. Yhteiskunnallisiin asioihin liittyvässä viestinnässä luonnollisesti myös twitterin osuus on lisääntynyt. Itselleni tuon kaltaiset alustat eivät kertakaikkiaan sovi, sillä esmes twitterin merkkimäärä ei minulle riitä alkuunkaan. Facebookista en taas muuten välitä.

Jaska Brown tuumaili hiljattain, että onko blogistanin toiminta pikkuhiljaa siirtymässä Twitterin puolelle. Itse tuumailen samaa, ja miellän sen suurena menetyksenä mikäli näin käy. Blogialusta tarjoaa huomattavasti paremman tavan käsitellä vallitsevaa yhteiskunnan tilaa ja eritellä ajatuksensa tapahtumista huomattavasti selkeämmin. Näen pienenä – enkä välttämättä ihan pienenäkään – pelkona sen, että yhteiskunnallinen keskustelu kaikkiaankin siirtyy aina vain kasvavassa määrin näihin nopeisiin ja lyhyisiin formaatteihin. Ne kyllä täydentävät osaltaan myös blogimaailmaa mutta jos toiminta siirtyy kokonaan niitten varaan, ollaan jossain vaiheessa siinä tilanteessa että kilpaillaan vain siitä kuka tekee parhaat meemit ja kuka levittää niitä agressiivisimmin.

Itse pysyn blogialustassa ja laitan sitä myötä uuden kyselyn, eli tiedustelen lukijan sukupuolta. Vaihtoehtoja on tarjolla vain perinteiset kaksi, eli LGBTQTiiTyy-standardien mukaisia vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Huhtikuussa blogini täyttää kymmenen vuotta ja silloin laitan pystyyn Greatest Shits-gallupin, eli käyn läpi kirjoitukset koko ajalta, etsin jokaiselta vuodelta mielestäni suurimman suvaitsevais-tiedostavan hölmöntölväyksen ja laitan ne puntariin.


Ja laitetaanpa tähän vielä sitä uutta normaalia eli yksi uutinen, mikä noin henkilökohtaisesti herättää meikäläisessä lievää suurempaa ihmetystä. Eli jälleen on valittu vuoden homo. Eikä siinä sinänsä mitään. Voidaan valita vuoden homo. Voidaan valita vuoden hetero. Voidaan valita vuoden motokuski. Voidaan valita vuoden pioneerionkija. Voidaan valita vuoden vitunvirkkaaja. Voidaan valita vuoden ortodoksinen mormuskapilkkimies. Voidaan valita vuoden ihanmitätahansa. Ihan kaikessa rauhassa.

Mutta kun vuoden homoksi valitaan 15-vuotias poika, niin pistää miettimään, että tuliko asia funtsattua ihan loppuun saakka? Jo siinä ehdokkaitten asetteluvaiheessa. Suomessa kun on seksuaalinen suojaikärajakin 16 vuotta. Olen ollut siinä käsityksessä että homoseksuaalit haluaisivat sellaista tavallisen ihmisen tavallista arvostusta kaikilta. Ymmärrän sen, ja hyväksyn sen. Vaan tavalliset ihmiset ovat varsin arvokonservatiiveja ja jos pidettäisiin vuoden hetero-äänestys ja siinä olisi ehdokkaana 15-vuotias tyttö, niin palaute voisi olla aika kyistä. Tällä tavalla ei hankita arvostusta. Niin kuin ei tietysti millään Helsinki Pride-tyyppisellä pervoilullakaan:



Juuri kun tavallinen ihminen on oppinut ajattelemaan, että homovähemmistö on ihan tavallista porukkaa joka eroaa muista vain siinä yhdessä asiassa joka ei todellakaan ole koko elämä, niin sen jälkeen tarjolla on materiaalia joka korostaa vain sitä yhtä. Vai liekö sitten niin, että olen ymmärtänyt asian täysin väärin, eikä homoväestö haluakaan tavallisen ihmisen tavallista arvostusta vaan sillä on noussut oma hypetyksensä hattuun ja sitä kautta se haluaa sanella mihin meidän on mukauduttava sekä mitä meidän on siedettävä ja hyväksyttävä. Arvostettava siksi, kun niin vaaditaan. Mene ja tiedä. Jotenkin vaan nykypäivää hyvin kuvaava on tuo seuraava kuva. Eli 15-vuotias, vielä lapsen kirjoilla oleva heppu saa vuoden homo-palkinnon ja palkinnon jakaa Helsingin piispa Irja Askola:


Kaipa tämänkin kirjoituksen sitten saattoi tulkita erääseen vähemmistöryhmään kohdistuvaksi vihakirjoitukseksi. Ja takapihakin on meillä viljelty täyteen transfobista slurria.


48 kommenttia:

  1. Kiitos Ykä! Minähän kuulun sitä elämän viimeistä neljännestä käyvään (jos tuuria on) ja lukutottumukset ovat toisenlaiset kuin sillä twitter-porukalla. Säälittävää, että tapaan jopa kolmissakymmenissä olevia, joita kirjojen lukeminen ei "huvita". Ehkäpä proosa ei sitten tuo samoja kicksejä kuin nuo lyhyet pläjäykset, en osaa sanoa.

    Samoilla jäljillä olen kirjoittajan kanssa myös tuosta lapsen valitsemisesta vuoden homoksi. Ehkäpä olen itsekin sitten niin kieroutunut, että ajattelin tuota suojaikärajaa. Mutta minulle sillä on kyllä merkitystä. Ja samoin, jos vuoden heteroksi olisi valittu joku 15-vuotias tyttö, niin viimeistään femakoiden kuolaus olisi ollut valtameret täyttävää. Übertolerantti piispankuvatus kukittamassa lasta vuoden homoksi saa minut voimaan pahoin. Kuten olen maininnut, en ole kuulunut kirkkoon vuosikymmeniin, mutta se ei estä minua arvostamasta kristinuskon merkitystä yhteiskuntien luomisessa ja länsimaisen kulttuurin merkittävänä osatekijänä. Länsimaissa papistolla näyttää olevan kova halu totalitarismin suuntaan. Muistetaan nyt vaikka katolista kirkkoa ja fascismia ja natsismia. Jostain kumman (?) syystä natsien pahimmat tuhoamisleirit olivat äärikatolisessa Puolassa. Väitän, että niitä ei olisi voitu perustaa esimerkiksi luterilaiseen Tanskaan.

    Askola ja arkkipelle Mäkinen eivät ymmärrä, että veljeily islamin kanssa ei ole ekumeniaa, vaan itsetuhon tie. Askola ei ilmeisesti lainkaan ymmärrä, että homoja aivan oikeasti teloitetaan mm. Iranissa ja Saudi-Barbariassa. Mitähän nuo kaksi tavoittelevat, ehkäpä taivaspaikka on jossain palavassa pusikossa luvattu varmana nakkina ainakin näille kahdelle.

    VastaaPoista
  2. Vai että rupeat Greatest Shitsia kokoamaan? Tiedän, että idea oli, että itse kokoat aivopieruja tiedostavammalta kansanosalta - ja tiedän että alaikäisen valitseminen vuoden seksuaalivähemmistön jäseneksi on jo "voittaja-ainesta" - ja sen jälkeen listaat ne meidän lukijoiden silmien eteen mietittäväksi itse kellekin tahollaan, mikä niistä pahin on. Seuraava oli mielestäni vähintään kunniamaininnan arvoinen, kun puhutaan "Finlayson, Fazer, Gutzeit & Sinebrychoff"-argumentoinnista:

    "- Jokainen voi kokeilla mielessään sitä - ja minä nyt tahallaan vähän provosoin - että jos sanan kaksoiskansalainen tilalle laittaisi sanan juutalainen, ja sitten alettaisiin selittämään, että miten se menee, niin jokainen huomaisi sen, että yhtäläisyys -30-luvun Eurooppaan olisi aivan liian suuri, vertasi Halonen..."

    Halonen kun on huolissaan ainoastaan Venäjän kaksoiskansalaisten "niputtamisesta" turvallisuusuhkiksi. Näyttö "niputtamisesta" kansanryhmän perusteella on missä? Halosen päässä? Voisiko se perustua Venäjän sotilaallisen doktriinin torjuntaan? Siinä kun seisoo selvästi, että "Venäjä puolustaa kansalaistensa oikeuksia myös rajojensa ulkopuolella". Gruusiasta ja Ukrainasta nähdään mitä tämä "oikeuksien puolustaminen" käytännössä tarkoittaa. Better be safe than sorry, sanotaan jossakin päin maailmaa. Tokihan se on niputtamista ja ennakkoluuloisuutta.
    --Viikon radiokasvo
    lähde: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702042200065364_uu.shtml

    VastaaPoista
  3. Anteeksi maalaisuuteni mutta mitä hittoa tuossa toisessa kuvakaappauksessa oikein tapahtui ja puhuttiin? Siis ilmeisesti jonkun erikoisalan sanastoa mutta en ihan rehellisesti ymmärtänyt mikä siinä oli niin kauhean pahaa että kohteliaasti kyselevä tyyppi piti bannata. Voidaanhan asia tietysti ilmaista vaikka seuraavasti "..ja sit me vedettiin vesipyssyllä kolmikko laulaen ja kahvat maassa kun mutkan takaa tuli rysä esiin. Tikkari vaan heilu ja oli pakko heittää ankkuri, hyvä ettei nakumalli vetäny stoppia. Repsikka kyllä säikähti ja meinas pudota koko pilleriltä. Mulla oli röörit kii enokunnanmutterilla raamissa ja ajattelin, että tulee kauden loppu mutta sitten siitä häksätti joku kopteri ohi, gyyt jätti rysän silleen ja otti pandan allensa. No mä vedin tietty uukkarin ja kurmootin menee niin että vyöruusu vaan huusi sladeissa..." Lainattu ilman lupaa Bajahill: Motoristin slangisanakirja

    VastaaPoista
  4. Tuo viimeinen pläjäys sai aamipäiväkahvit väärään kurkkuun. En ole aikonut ymmärtää, enkä tule ikipäivänä ymmärtämään. Hävettää olla osa ihmiskuntaa.

    VastaaPoista
  5. Kyllä taas voisi Yrjö esittää sen vanhan kysymyksen että voiko tämä olla totta?. Kyllä tälläiset tietysti kertoo omaa kieltään siitä millaisessa tilassa yhteiskunta on.

    VastaaPoista
  6. Tervehdys Castorille, Viikon Radiokasvolle, Heikki Välimäelle, Unknownille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Castor: Sitä kun sillä huomattavasti myöhemmällä elämänpuoliskolla on itsekin niin ajattelee, että kaikki on mennyt jotenkin niin lyhytjänteiseksi. Ihmiset eivät enää pysähdy fundeeraamaan, polttelemaan perstupakoita ja miettimään oikein kunnolla. Silloin se lukeminen ei huvita ja kirja on jäännös jostain historiasta.

    Minulle tuo suojaikäraja merkkaa huomattavasti jo työni puolesta. Mitä tulee Askolaan ja Mäkiseen, niin ajattelen, että heillä se suvaitsevaisuuden ja edistyksellinen julkinen esittäminen ja julistaminen on muuttunut jo tärkeämmäksi kuin aate sen takana. Jos sitä edes onkaan. Kyse voi olla myös vain ihmisen egosta ja sen helposta ruokkimisesta. Mutta sitä on pakko joka tapauksessa lisätä jatkuvasti ja suvaita aina vain enemmän todistaakseen oma edistyksellisyys niin itselleen kuin erityisesti muille. Heitä voisi verrata keilapalloiksi, jotka menevät jyrkkää rinnettä alaspäin aina vain kiihtyvällä vauhdilla tajuamatta että alamäki loppuu joskus, ja edessä on törmäys, jota kutsutaan nimellä realismi. Hyvällä tuurilla se törmäys on vain tasainen nurmikenttä jolloin keilapallon vauhti vaan loppuu. Mutta todennäköisempää on se, että rinne päättyy louhikkoon. Islam on ainakin sellainen. Se louhikko saattaa löytyä täältä Suomestakin.

    Viikon Radiokasvo: Kun käy läpi Greatest Shits-aineistoa ja ehdokkaita niin urakka on suuri ja tarjokkaita on paljon. Halosen avautuminen on hyvä tarjokas. Sinänsä koko tämä kaplakka on minusta ihan älytön. Ei kai nyt helvetti soikoon maan turvallisuuden kannalta olennaisiin tehtäviin oteta kaksoiskansalaisia. Totta kai siinä voidaan menettää muutaman erikoisyksilön osaaminen mutta sota ei yhtä miestä kaipaa ja he voivat kouluttautua vaikka kirurgeiksi tai siltainsinööreiksi tai jotakin. Heistä on yhtä lailla hyötyä silloinkin. Jos muuten suomalainen hakee Venäjän kansalaisuutta, niin mahtaakohan hän päästä Venäjän sotilastiedustelupalveluun töihin? Halosta voi myös verrata siihen rinnettä alas vyöryvää keilapalloon, mistä puhuin vastauksessani Castorille. Onneksi hän on enää vanha katkera ämmä, joka harmittelee, ettei saanut tätä maata tuhottua vielä enemmän kuin sai. Mikä ei ollut ihan vähän se.

    Heikki & Unknown: Täytyy sanoa, että en minäkään ymmärrä, mikä siinä sai ihmiset niin vihan kostajiksi. Sen kyllä ymmärrän, että heitä on hyvin vaikeaa ottaa vakavasti. Ja olen heille myös kiitollisia, sillä heidän kauttaan jatkuvasti kasvava pinnanmaalainen saaga sai uuden viljelyskasvin eli transfobisen slurrin. Sitähän lannoitetaan närkästyneellä paskapuheella, sitä ei käytetä varsinaiseksi ruokaviljakasviksi vaan luomolannoitustarkoituksiin sillä se on niin muhevaa ja ravinnerikasta että se syksyllä sotketaan peltoon luomulannoitteeksi ja sen päälle kylvetään ruista.

    Ano: Vastaus kysymykseen: tämä on totta. Tämä ei ole mitään italialaisen surrealistin tekemää elokuvaa.

    VastaaPoista
  7. No perskutarallaa, jatkanpas tällä homoteemalla eli "Suomen Tomppa" elokuva voitti jonkun kilpailun Ruotsissa. Heh, toi otsikko on tosin lievästi sanottuna kaksimielinen "yleisö osoitti suosiotaan seisten"; sopii tosi hyvin teemaan! Pitäisikö oikein piruuttansa katsella k.o. taidepläjäys? Ne Tomppa postimerkit jo hiukan laittoivat hymyillyttämään, lakanoista nyt puhumattakaan. Mitähän seuraavaksi keksitään, Tomppa kondomi?

    Joo, toi naispappi veti kyllä riman nyt nollapisteen alapuolelle, en vaan tällaisena wanhahkona äijänä ymmärrä tuota erilaisuuden toitotusta ja "riemusanomaa". Pitäisikö siitä olla ylpeä ja meuhkata somessa, jotta tykkään naisista? Ja v*ttu tuoksuu hyvälle (à la R. Meriläinen) vai onko tämä sitten vain feministi-lesbojen yksinoikeus?

    Ykän ja Castorin kanssa samaa mieltä siitä, että tämä nykymaailma menee yhä hektisempään suuntaan. Tämä on nähdä esim. eräistä autontuunausohjelmista, kuvakulma hyppii nopeaan tahtiin sinne sun tänne, eikä autoa (eli lopputulosta) näytetä kunnolla. Jotenkin tulee mieleen joku ADHD-potilas. Kait se on sitä J. Sarasvuon mainitsemaa "huomiotaloutta"....

    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  8. No mutta missä on vuoden 15-vuotias transu? Lesbo? Biisami? Lasta odottavaa äitiä ei huhujen mukaan saa kutsua enää äidiksi, vaan odottavaksi ihmiseksi (jotakin sellaista). Entäs jos tämä odottava äiti, ei kun odottava ihminen, haluaa tietää lapsen sukupuolen! Siitähän nousee käsittääkseni helvetinmoinen rähinä, koska sukupuolen purkitus on epätasa-arvoa. Epätoivoinen äiti, ei kun odottava ihminen, kysyy lääkäriltä että mitä virkattua sieltä sitten on tulossa? Transu, joka 16-vuotiaana huomaa, että ei olekaan transu, vaan biisami, vai vuoden vielä syntymätön lesbo?

    VastaaPoista
  9. Katsoisin tilannetta enemmän täydentymisenä ja laajentumisena kuin siirtymänä.

    Nopeat, lyhyet näpsäytykset lisääntyvät koska niitä on nopea tehdä, nopea vastaanottaa, niihin on nopea reagoida. Ne eivät kuitenkaan korvaa juuri mitään. Ne ovat vähän kuin lätkämatsissa urheiluselostajien ja yleisön välihuutajien suhde toisiinsa. Eivät no korvaa toisiaan eivätkä edes mene kovin paljoa toistensa tonteille.

    Turpatapetti on kyllä korvannut blogeja ihan urakalla. Oikeastaanhan se onkin blogialusta, johon voi perustaa henkilökohtaisen blogin ilman mitään osaamista. Ei tarvitse osata ylläpitoa eikä sisällöntuottamista.

    Turpatapetillakin ajattelukykyinen ja älyllisesti vähemmän laiska osa väestä keskustelee, keskinkertaisempi juttelee ja tyhmimmät välihuutavat.

    Tosta vuoden homo -jutusta olen samaa mieltä. Ensi vuonna varmaan valitaan sitten myös vuoden Aisha eli joku 9-vuotias tyttölapsi, joka...

    Iso osa homoväestöstä ei halua tavallisen ihmisen arvostusta vaan sekä tavallisen ihmisen arvostuksen että huomiohuoran linssiluderoolin - ja aina mielialojen mukaan vaihtuvalla tavalla.

    Lisäksi vielä heillä täytyy olla rajaton uhriutumismahdollisuus. Se taas edellyttää sitä, että heillä pitää olla oikeus keksiä omasta päästään muille ajatuksia, tunteita ja tavoitteita. Todellisuus olisi liian rajoittava. Silloin ei voisi pillastua aina kun haluaa purkaa omat käsittelemättömät tunnekuonansa jonkun muun niskaan.

    VastaaPoista
  10. Eipä olisi ikinä uskonut että tällainen keski-ikäinen koti-uskonto-Isänmaa arvokonservatiivi joutuu Suomessa joskus elämään pahkasika-todellisuudessa. Sen verran överiksi tuo homostelun ja kaikkien sairaiden ilmiöiden ylistäminen on maassamme mennyt. Suomi nousi maailman otsikoihin Nokia-brändillä. Nokia oli ja meni. Ja nyt meidät tunnetaan Tom of Finland -brändistä. Tekstiileistä, joiden kuvissa kaksi miestä leikkii toistensa ulosteilla. Vahvasti uskon, että korjausliike perinteisiin arvoihin vielä tulee ja tämä hulluus loppuu.

    Kitupiikki

    VastaaPoista
  11. Irja Askola jakamassa homopalkintoa alaikäiselle on ihan täyttä "Sodoma ja Gomorra"-meininkiä. Mitä seuraavaksi:
    - Pedofiilipalkinto yli 80 vuotiaille ?
    - Muhammed -palkinto alle 8 -vuotiaasta vaimosta ?
    - Muhammed -siitospalkinto (vain Islaminuskoisille) suurimmasta lapsilukumäärästä. ?

    VastaaPoista
  12. Itse en näe asiota blogin ja sosiaalisen median välillä Ykän tavoin.

    Blogit ovat sisällöntuotantoa ja some on jakelukanava. Ei sinne Twitteriin ole tarkoituskaan pitkiä sepustuksia laittaa, mutta linkkejä hyviin kirjoituksiin siellä on pilvin pimein.

    VastaaPoista
  13. Lyhyestä virsi kaunis, sanotaan. Itse en ole koskaan kyennyt lyhyisiin, nopeisiin ja hätäisiin lauseihin, siksi myös minulle sopii blogin rajoittamaton merkkimäärä. Perustelu kun vaatii enemmän kuin T4Y kaltaisia merkkejä.

    Helsingin piispa Askola on lukenut raamattunsa väärin päin ja onneksi se on Helsingissä. Sieltähän kumpuaa kaikki nämä nykyajan hienoudet ja siellä ne saisi pitää. Suosittelen muurin rakentamista kehärinkula kolmosen jälkeen.

    15 vuotias valitaan vuoden homoksi. Tämä hieman on minulle loikannut, sillä miten lapsi voi tietää ollakko vai ei. Ilmeisesti aivot kehittyvät nykyisin nopeammin.

    VastaaPoista
  14. Twitter ja feisbuuk on kyllä ihan hanurista. Olen aina tykännyt blogialustasta, joten toivottavasti säilyy.

    Teillä vanhemmilla hemmoilla on kyllä ihan loistavaa hetulaa. Nauran usein ääneen juttujasi lukiessani. Nuoret kundit ja kundittaret jäävät kauas taakse. Ihmettelen, että niin harva käy täällä lueksimassa.

    VastaaPoista
  15. Toi Irja Askola on kyllä sellainen (Castorin sanoin) piispankuvatus, että sillä ei ole edes näköyhteyttä oikeaan piispuuteen.

    Piispan pitäisi olla seurakunnan paimen. Paimen pitää lauman koossa. Hän estää lauman jäseniä eksymästä. Hän varjelee laumaa vaaroilta. Paimen karkoittaa pedot.

    Askola hajoittaa laumaa. Hän eksyttää lauman jäseniä. Hän johdattaa lauman vaaroihin. Askola tuo pedot lauman pariin. Hän vastaa täydellisesti sitä, mitä Raamattu puhuu vääristä paimenista.

    Mäkinen on aivan samaa kastia. Susi lampaan vaatteissa - noin hengellisesti ja moraalisesti arvioiden.

    Taivaspaikan suhteen... Raamatussa puhutaan aika tylysti näiden erilaisten eksyttäjien ja väärien paimenien ikuisuuskohtalosta. Jos joku on niille jonkun paikan luvannut, niin Alakerran Konttori ehkä vuosikymmenen parhaan työntekijän diplomin eksyttämisosaston pappisjaostossa.

    VastaaPoista
  16. Viikon radiokasvolle noista kaksoiskansalaisuuksista:

    Venäjä-Suomi -kaksoiskansalaiset eivät ole asevelvollisia Venäjällä jos heillä ei ole Venäjällä asuinpaikkaa sopivassa ikävaiheessa. Tai siis ovat, mutta heitä ei kutsuta, koska he eivät kuulu minkään sotilaspiirin piiriin.

    Venäjän lain mukaan he ovat kuitenkin velvollisia toimimaan Venäjän hyväksi.

    Heitetääs ajatusleikki:

    Venäjä tekee lain tai hallinnollisen päätöksen, jolla viranomaiset voivat sijoittaa "asevelvollisuutta pakenevat" osoitteetomat kaksoiskansalaiset vaikka Pohjois-Siperian Arktisen mosurirykmentin Erikoisvittumoisen ja aika vaarallisen palvelun pataljoonan kurikomppanoihin. Sitten kaikki sopivan ikäiset osoitteettomat siirretään kutsuntoihin kutsuttavaksi ja ne joita ei tavoiteta, laitetaan sotarikossyytteiden alaiseksi. Ja vähän tiedustellaan asioita Venäjällä olevilta perheenjäseniltä ja sukulaisilta.

    Sitten todetaan, että asepalvelus voidaan suorittaa erikoisluvalla myös tiedustelutoimintana ja siihen verrattavana toimintana.

    Siinä on joidenkin henkilöiden suhteen aika rajusti vipuvoimaa. Toisten suhteen sitten vähemmän. Kolmansien suhteen tilanne olisi se, että sotilaskarkuruus ja turvapaikan hakeminen Venäjän (ja Suomen) ulottumattomista olisi iso houkutus.

    Oikeassa elämässä mikään ei estä Venäjää muuttamasta kaikkia Venäjä-Suomi -kaksoiskansalaisia Venäjällä asevelvollisiksi.

    Tämä pitää huomioida Suomessa.

    VastaaPoista
  17. Kuvakaappaus meni minultakin ohi niin, ettei hilsekään pölähtänyt, mutta minähän olenkin kalkkis tuolta Ykän taulukon alapäästä. Tulee kyllä mieleen, että tuollaista kirjoittava porukka ei ehkä puolestaan ymmärrä kaunokirjallisuutta, koska ei lue kirjoja, eikä kai edes tajua, että esim. tapahtumia ja luontoa voidaan kuvata niin kuin ne olisivat tuossa silmiemme edessä, sillä se vaatii keskittymiskykyä, mielikuvitusta ja asioiden ymmärtämistä. He ovat kasvaneet kuvalliseen informaatioon toisin kuin me vanhemmat, joilla ei aikoinaan ollut kuin yksi tv-kanava, siinäkin mustavalkoinen kuva ja Kekkosen Uudenvuodenpuhe kova juttu. Nuorisokulttuuria edusti puoli tuntia kevyttä musiikkia radio-ohjelman "Lauantain toivotut levyt" lopussa. Sääli sinänsä heidän kannaltaan; kyllä hyvä kirja hakkaa monesti vastaavasta tarinasta tehdyn elokuvan.

    Olen alkanut ihmetellä myös itseäni siitä, että jostakin kumman syystä roikun yhä valtionkirkon helmoissa, vaikka kirkkoon kuuluminen nostaa harva se päivä verenpainetta, johtuen sen julkisuudessa olevista kellokkaista. Jos piispa Irja Askola ei joulun alla löytänyt muuta jouluun liittyvää J:llä alkavaa sanaa kuin jännityksen, on nyt ojentanut homo-palkinnon alaikäiselle pojalle/lapselle, arkkipiispa Mäkinen lupaa turvaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille laittomasti maassa notkuville ja saarnaa siitä, kuinka meillä suomalaisilla on enemmän kuin meille kuuluu. Kun molemmat tukevat vielä moskeijan rakentamista Helsinkiin, niin viimeistään tämä saa huomaamaan, että olen ihan väärässä leirissä. Ehkä kirkollisveron maksamisen sijaan voisi saman summan lahjoittaa "Uskontojen uhrit"-järjestölle.

    Tätä kirjoittaessani tuli auki olevasta tv:stä Yhteisvastuu-keräyksen mainos; nyt pitäisi sitten kukkaron nyörit avata ihmiskaupan uhreille. Tämäkin Suomessa uusi asia kertoo karua kieltään EU:sta, vapaasta liikkuvuudesta ja avoimista rajoista. Kaikenlainen rikollisuus on ainoa, joka kukoistaa ja siksi tällekin keräykselle sanon, että se on kyllä nou tänk juu, hoitakaa tunkkinne!

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  18. Ruotsissa jopa kymmenvuotiaat kakarat soittelevat ns. lasten palvelupuhelimiin (BRIS = Barnen Rättighet I Samhället eli lasten oikeudet yhteiskunnassa - järjestö)ja fundeeraavat että ovatko homoja vai heteroita. Toisaalta se on aivan ymmärrettävää, sillä svennet ovat trenditietoisia ja näinollen on kovasti trendikästä olla erimieltä jalkojenvälin kanssa. Toisaalta maassa jossa kulttuurimarksisitinen Pride - kulkue on vuoden suurin juhlatapahtuma, pistää kyllä herkässä puberteetissa olevan ihmisen alun pohtimaan, että olenko setä vai täti. Ja sekin vielä että mediassa itsensä sukupuolisesti poikkeavaksi havainneet julkistavat sen riemunkiljahduksin ja isoin etusivun otsikoin.
    En koe mitään sen kummempia homofobioita, leben und leben lassen on minun kantani on, eli elää ja antaa Lassenkin elää, mutta tuo friikkien elvistely pistää välillä ottamaan kupolista. Mutta tuo pride ilveily on eräs länsimaisen yhteiskunnan hitaan tuhoutumisen muodoista.

    Ja nyt kun elämme maailmassa jossa jokaisella kaikki maailman tieto saatavilla tietokoneruutuun, niin vaikuttaa siltä, että vissi tyhmenenminen vain lisääntyy.
    Zombit kun eivät edes tajua omaa parastaan.

    VastaaPoista
  19. Kyllähän tuo 15-vuotiaan teinipojan kohottaminen "Vuoden homoksi" panee miettimään, kuinka paljon asianosaisilla on ollut harkintaa mukana. Voin toki uskoa sen, että poika kokee itsensä nyt ja varmaan myös esim. 15 vuoden kuluttua edelleen homoseksuaaliksi. Ei siinä olisi sinänsä mitään sen kummempaa, jos siitä ei olisi nyt median ja jopa valtionkirkon (eli siis valtion) toimestä tehty nimenomaan sitä kummaa.

    Edellisessä bloggauksessa kommentteineen mainittiin Miley Cyrus, joka sivuaa tätäkin asiaa enemmän tai vähemmän. Hänhän oli kiltin imagon omannut lapsitähti, joka tiettävästi totesi myöhäisteinivuosinaan: "Minun täytyy murhata Hannah Montana!" Kyllä minä sen ymmärrän; samoinhan on tehnyt Daniel Radcliffe päästäkseen eroon Harry Potterin roolista. Sitä minä en sitten enää ymmärrä, miksi Miley on tehnyt sen sillä irvokkaalla tavalla kuin on tehnyt, eikä niinkuin Radcliffe: Cyrusin tytöllä kun on, halusi tai ei, kuitenkin melkomoinen vastuu miljoonien pikkutyttöjen idolina ympäri maailman.

    Niinpä siis 15-vuotiaan pojan eräänlainen aateloiminen the Homoksi on omiaan synnyttämään pahoja aavistuksia. Voiko poika tämän jälkeen elää sellaista elämää kuin useimmat homomiehet: ollaan niin kuin heterotkin konsanaan, opiskellaan, käydään töissä ja työkavereiden kanssa saunassa naureskellaan homo-, ruotsalais-, juutalais- ym. -vitseille, pitäen parisuhteen sänkykamarijutut siellä sänkykamarissa, kuten ne heterokaveritkin tekevät? Vai onko tämä poika tuomittu nyt elinkautiseen julkiseksi homo-omaisuudeksi, josta jokaisella on oikeus ottaa niin paljon kuin kokee haluavansa?

    Ettei kaikki näyttäytyisi vain negatiivisena, tuli mieleeni parissakin edellisessä bloggauksessa mainittu Hesburger, jonka menestystarinasta luin joskus viime vuosituhannella erään lehtiartikkelin. En taaskaan muista enää mistä, mutta Heikki Salmela oli kuitenkin siinä kertoillut yrityksensä perustamisesta ja alkuajoista. Varsinainen kliimaksi tuli, kun McDonald's saapui Turkuun:

    McDonald'sin edustaja oli ottanut yhteyttä Salmelaan tarjoten hänen yrityksensä ostamista runsailla seteleillä. Salmela vastasi, ettei myy. Sitten McDonald's uhkasi, että siinä tapauksessa me syömme teidät pois markkinoilta! Salmela vastasi, että senkus yritätte. Ja sitä he yrittivät. Mäkkäreitä perustettiin Turkuun ja sen lähialueille myymään huikeaan alihintaan niin, että putiikki kärsi rankkaa persnettoa. Mutta pahuksen turkulaiset vain kävivät syömässä Hesburgerissa, kuten muutamat muutkin.

    McDonald'sin oli pakko antaa periksi. Olisiko tämä ensimmäinen, tai peräti ainoa kerta, kun suuren ja mahtavan Mäkkärin on ollut pakko perääntyä pienen paikallisen kilpailijan edessä?

    VastaaPoista
  20. Nuorempien lukijoiden puutteella tuskin on mitään tekemistä somesovellusten kanssa, kyllä ihmiset blogeja lukevat ja yllättävänkin monella on oma viritelmä pystyssä. Nuivan blogosfäärin setähenkisyydellä luultavasti on vaikutuksensa, itsekin varsin nuivassa tuttavapiirissäni (olemme kaiken kaikkiaan siirtymässä yliopistosta työelämään) taidan olla ainoa joka seuraa suomenkielistä nuivaa blogosfääriä aktiivisesti. Tämä on kyllä silti ylivoimainen suosikkiblogini.

    Sen sijaan ihmiset seuraavat YouTuben sisällöntuottajia (Stefan Molyneux, Sargon of Akkad, Rubin Report jne.). Noita vastaavia kanavia on kymmeniä hyvin suosittuja ja satoja mainitsemisen arvoisia. Ja noiden katsojat ovat enimmäkseen pari-kolmekymppisiä ja taatusti aktiivisia seuraajia, toisin kuin tavan vuoksi kymmenen uutisia töllöttävät kuluttajat. Väitän noiden merkityksen olevan valtava vuoroveden kääntymisessä. Kotimaan asiathan tuolla tavalla jäävät ikävästi varjoon, mutta aatteiden, argumenttien ja ajatusten leviäminen on varmasti tehokasta.

    Lisäksi monet hakevat tietonsa suoraan 4chanistä, 8chanistä ja Redditistä the_Donaldin kaltaisilta sivuilta. Twitter on muuttunut läpimädäksi, mutta tiedonkeräämiseen se on toistaiseksi hyödyllinen.

    VastaaPoista
  21. "Hetero" on homonormatiinen käsite ja tavallisille ihmisille jokseenkin vieras; ei kukaan ajattele itseään oikeasti "heterona", siis ikäänkuin yhdensorttisena tuon "LGBTQTiiTyy" -litanian jatkeena.

    Hypoteettinen "vuoden hetero" -palkinto olisi mahdollinen vain "pride" -piirien toimesta. Ensinnäkin tuon piirin ulkopuolelta toteutettuna sellainen ilman muuta katsottaisi pride-jengiä vastaa suunnatuksi "vihateoksi". Toisekseen virallisia "heteroja" ei tuon piirin ulkopuolella voi edes olla.

    VastaaPoista
  22. Oman blogini paras kirjoitus (jota en nyt enää edes muista) oli sellainen, jossa oli varmaan 30 linkkiä. Sain rakennettua siitä melkoisella työmäärällä loogisesti etenevän kuvauksen nykyajan länsimaisesta kulttuurista. Se oli tärkeä virstanpylväs ennen kaikkea itselleni. Vihdoin vuosien jälkeen sain jäsenneltyä filosofisesti kestävän maailmankuvan. Lukijamäärät nousivat silloisiin ennätyksiin, joten ilmiselvästi moni muukin sai siitä itselleen lisäarvoa.

    Noihin aikoihin olin itsekin vielä epävarma omien ajatusteni moraalisesta pitävyydestä. Ilman sen aikaisia blogiveljiäni en varmasti olisi kyennyt muodostamaan sellaista arvomaailmaa joka minulla nyt on. Lisäksi omat kirjoittajan taitoni kasvoivat huomattavasti, ja nykyisin ärsyttää lukea huonosti kirjoitettua tekstiä, joka yleensä on vielä kytköksissä matalan moraalin omaaviin aiheisiin (kuten nyt vaikka tuo lapsen nimeäminen homouden ikoniksi).

    Mutta aika aikaansa kutakin; kirjoitustaitoni on toki laskenut mutta siihen voi vaikuttaa myös ikääntyminen. Lisäksi olen saanut Twitterissä sellaisia seuraajia, jotka tuntevat minut tai ainakin ovat oppineet tuntemaan, koska moni on ollut seuraajani todella pitkään. Sen takia minun ei tarvitse enää kirjoittaa ja linkata blogissa ajatuksiani, vaan kohtuullisen tiiviillä twiittausvauhdilla minua seuraavat saavat monta kertaa päivässä itseään kiinnostavista aiheista linkkejä ryyditettyinä omilla kommenteillani.

    Vasarahammer minut Twitteriin taisi saada houkuteltua, vaikka olin itsekin hyvin skeptinen moisen "uuden" kanavan kykyyn sopeutua oman viestini esiintuomiseen. Nyt kun olen sitä puolitoista vuotta harjoitellut, alan omaksua sen logiikan ja mielestäni olen kohtuullisen hyväkin siinä nykyisin.

    Twitterin merkittävä ero on myös sen avoimuus. Vaikka joku blokkaisi minut, voin lukea kyseisen twiittaajan viserrykset toisella selaimella kirjautumatta sisään. Blogi jos on suljettu (no sekin mahdollisuus Twitterissä on, mutta eipä sitä kukaan käytä) niin sitähän et sitten näe. Esimerkiksi toimittaja Maria Pettersson lipsautti ärsyynnyksissään minuun, että minä "stalkkaan" häntä, kun kävin kopioimassa hänen aivopierujaan. Eli tärähtäneistön mielestä heidän aivopierujensa julkaiseminen vastoin heidän tahtoaan on vainoamista. Nykyisin Pettersson ei kauhean provosoivasti enää twiittailekaan.

    Kun Mari Pudas uutisoi että Vuosaaren mielenosoituksen yhteydessä raskaana oleva somalinainen oli pahoinpidelty ja #valemedia paljastui kaikessa karuudessaan, mediatalojen toimituksissa näyttää kiertäneen laajalti määräys pysytellä sosiaalisessa mediassa kieli keskellä suuta. Iso osa median edustajista on saatu sordiinolle Twitterissä. En mitenkään väitä sen olevan minun kunniaani, satuin vaan todistamaan tuota muutosta aitiopaikalta.


    Lisäksi - ja tätä ominaisuutta ei voi riittävästi painottaa - Twitter on erittäin nopea tiedonvälityksen kanava. Omalla tavallaan Twitter torjuu etulinjassa hulluimpia hyökkäyksiä, jotta blogisteille jää aikaa purkaa enigmallaan internatsien viestien sisältö. Väitänkin, että ilman blogitaustaa en minäkään näkisi niitä yhteyksiä eri internatsien twiiteistä samalla ymmärryksellä kuin nyt.

    Esimerkiksi, eräs mielestään oikeistolainen nainen Twitterissä (ei siis Tiina Wiik vaan ihan joku tavis) piti itseään konservatiivina (oikeistolaisena). Samaan aikaan hän on kovan linjan feministi. Huomautin että ihminen voi pitää itseään oikeistolaisena jos äänestää Sekoomusta, mutta silti nykyfeminismi on luonteeltaan sosialistinen.

    En tietenkään väitä, että Ykän tarinat mitenkään mahtuisivat Twitterin 140 merkkiin, joten suutari pysyköön ryssän piipussa, kuten meille armeijassa opetettiin.

    VastaaPoista
  23. Uskovaisen, konservatiivisen kristityn on parempi jättää ev.lut-kirkko, ja liittyä sellaiseen kristilliseen seurakuntaan, joka kustantaa oman toimintansa vapaaehtoisilla jäsenmaksuilla sekä muilla tavoin, kuten kolehdeilla, lahjoituksilla, myyjäisillä, kiinteistöjen tuotoilla jne. Lähetyshiippakunnan lisäksi katoliset, vapaat suunnat kuten helluntailaiset, vapaakirkko jne. sekä muut kirkkokunnat, kustantavat toimintansa näillä tavoilla. Se joka haluaa tukea toimintaa, maksaa omantuntonsa mukaan.

    Jos luterilaispohjainen Lähetyshiippakunta järjestäytyisi kirkkokunnaksi niin silloin se voisi ottaa ne uskovaiset konservatiiviset kristityt. Jos se keräisi ajan oloon lisää rahaa niin se voisi yksitellen ostaa rappiokirkon kirkkorakennukset, muut kiinteistöt sekä hautausmaat.

    Luterilaispohjaiset herätysliikkeet (lestadiolaiset, herännäiset, rukoilevaiset, evankeliset, viidesläiset) voisivat järjestäytyä omiksi kirkoikseen jotka pyörittäisivät omia seurakuntiaan, tai sitten liittyisivät osaksi Lähetyshiippakuntaa.

    Ortodoksinen kirkko perii veroa, mutta se kuitenkin noudattaa omia oppejaan ja on pysynyt uskollisena niille.

    VastaaPoista
  24. Olen monta vuotta pähkäillyt täällä Ykän blogissa että pitäisikö tosissaan toivoa sitä talousromahdusta? Jos ei kertakaikkiaan ole enää pennin pyörylää, niin viimeistään silloin hullutus loppuu.

    Vähän kuin painaisi tietokoneen reset-nappia ja yrittäisi uudestaan. Tai, jos ei sekään auta niin pitäisikö asentaa kokonaan uusi rauta ja softa?

    VastaaPoista
  25. "Musta Orkidea" on kirjoittanut jutun transsukupuolisuudesta Oikeassa Mediassa. "Transsukupuolisuus ja konservatiivisuus eivät sulje toinen toistaan pois". Tällaisista jutuista pitäisi tehdä jonkinlainen oppikirja meille, jotka emme tarkkaan ymmärrä mistä on kysymys. Meikä oppi jutusta paljon.

    VastaaPoista
  26. Tervehdys Soomepoisille Eestist, Lemminkäiselle, Ano1:lle, Kitupiikille, Ano2:lle, Vasarahammerille, Kryptalle, Sametille, Ano3:lle, Ano4:lle, Rouva Anolle, Beckerille, Qroquius Kadille, Kristian Nevantaustalle, Nyreälle, Kumitontulle ja Vieraalle & kiitos hyvistä kommenteistanne, joita tulikin sen verran paljon, että jokaiseen ei erikseen ehdi eikä varmaan tarvitsekaan vastata.

    Mitä tulee aiheeseen blogit vs. twitter niin näkisin, että Kumitonttu omalla kommentillaan putsasi pöydän ja selitti aiheen filosofian erittäin hyvin. Jos blogimaailma ja twitter säilyvät, niin ne pystyvät täydentämään toisiaan. Jos vertaa asiaa vanhaan, tietokoneettomaan mediaan niin ehkä twitteriä voi verrata radion sähkeuutisiin ja blogia taas seuraavana päivänä kirjoitettuun sanomalehtiartikkeliin samasta uutisesta. Sekä Kumiksella ja Vasarallahan ovat molemmat formaatit hallussa. Kumikselle vielä toteaisin, että mielestäni nykyinen feminismi ei ole edes sosialistinen aate, vaan totalitaristinen. Sehän ei hyväksy mitään muuta ajattelutapaa kuin omansa ja pyrkii kaikin keinoin vaientamaan muun keskustelun.

    Erityinen kiitos myös Kristian Nevantaustalle nuoremman sukupolven terveisistä. Setähenkisyydeltä en voi välttyä, sillä tällainen vanha setähän minä olen. Mutta huomattavaa on (ja mikä minulta totaalisesti unohtui) tuo youtuben merkitys. Nämä vloggaajathan ovat kovasti suosittuja ja pelialusta asioitten levittämiseen on varmasti erittäin toimiva. Itselläni sen seuraaminen on jäänyt vähemmälle ja rajoittunut ihmisten tänne laittamien linkkien seuraamiseen. Siellä on kyllä olemassa erinomaisia tyyppejä jotka haastavat kovasti järkeä.

    Mitä taas tulee tähän homohypetykseen niin se aikaisemmin käyttämäni keilapallo mäessä-vertaus sopii siihen. Mikään päämäärä ei hypettäjille riitä. Joka ainoa tavallisen ihmisen arvostama arvo on raastettava alas ja häpäistävä. Tuossa hypetyksessä on jotain hihhulimaisen hysterian piirteitä. Ja evlut kirkkomme on hyvää vauhtia muuttumassa täysin maalliseksi yleiseksi hyve- ja suvaintovirastoksi joka hylkää kristillisen perinteensä. Arvothan se on jo hylännyt. Lemminkäisen mainitsemaa Musta Orkidea-blogia olen minäkin aika ajoin lukenut ja nostan kirjoittajalle peukkua. Esmes se transsukupuolisuus ja konservatiivisuusjuttu oli täysin järkevää ja asiallista tekstiä.

    VastaaPoista
  27. Yksi syy ikäjakaumaan on varmasti ruuhkavuodet. Kas kun mua ei alle kolmekymppisenä maailman meno juuri kiinnostanut. Elin omaa pientä kivaa kuplaani.
    Kun eka muksu meni päiväkotiin ja todellisuus veti turpaan oikein huolella niin johan alkoi kiinnostamaan. Nyt vanhin on menossa yläasteelle ja kertoilee hivenen "nuivaan" sävyyn koulumaailman asioita - terve nuori mies siis...
    Ruuhka vuodet littyy tähän siten ettei aika oikein tahtoisi riittää blogeihin mutta jostakinhan sitä toivoa on yritettävä etsiä. Nelikymppisenä sitten olisi jo aikaakeskittyä näihin paremmin...

    VastaaPoista
  28. Bittiviilojen aikaudella sovelluksia ja alustoja tulee ja menee. Lärvikirja on tosiaan jo enämpi meidän pappojen juttu. Penskojen jutuista ei pysy jyvällä, eikä oikein kiinnostakaan.

    Luulenpa kuitenkin, että blogit tulevat säilymään. Ihan siitäkin syystä, että blogi ei ole erityisen sovellusriippuvainen.,

    Twittuilut ja wotsapit loppuu sillä sekunnilla kun ko, sovelluksen ylläpito niin päättää. Blogi taas on tekstiä mikä pysyy netissä niin kaukan kuin netti yleensäkään toimii.

    Jaha, johan se olikin vaihteeksi aika taas vähän homottaa. Eipä olekaan hetkeen mitään kummempaa homotusta mediassa ollutkaan.
    Veikkaanpa, että niitä tavallisia ihmisiä jotka nyt sattuvat tykkäämään oman sukupuolensa edustajista ottaa nämä homohypetykset pattiin.
    Tiedostaville homottaminenkin toki on kiva väylä päästä tyntemaan itsensä kovasti avarakatseiseksi ihmiseksi. Ja mikä parasta, pääsee vittuilemaan tavalliselle perusjuntille.

    -KKi-

    VastaaPoista
  29. Tervehdys Hemulille ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.

    Hemuli: Tuo on kyllä kovasti totta. Alle kolmekymppisellä menee muutenkin aika ja energia niitten elämän palikoitten paikalleen pistämiseen ja nykyisessä pätkätyömaailmassa se on vielä huomattavasti vaikeampaa kuin mitä minun ikäisellä aikanaan oli.

    KKi: Alustoja tulee ja menee niin. Mahtaakohan se irc-galleria olla hengissä enää ollenkaan? Kyllä kai Bloggerkin pystyisi sensuroimaan blogeja mutta en ole pahemmin moiseen törmännyt. Mitä nyt Markus Janssonille kyllä tekivät hieman jäynää joku aika sitten. Tää Bloggerin yksinkertaisuuskin miellyttää. Se sopii meillekin, jotka emme kauhean hyviä näissä tietokoneasioissa ole.

    Tuossa homohypetyksessä on kyllä mukana paljon tiedostavien heterojen egonkohotusta. Veikkaan muuten, että pian aletaan vaatimaan että termiä hetero ei enää käytettäisi virallisessa kielenkäytössä ollenkaan ja sen sijaan alettaisiin puhumaan cis-sukupuolisista. Ja ehkä sanan ”normaali” käyttöä vaaditaan kiellettäväksi. Kas kun normaaliuskin on vain sosiaalinen konstruktio.

    VastaaPoista
  30. Jos Irja Askola pitää oikeutetaan kukittaa suojaikärajan alla elävän lapsen vuoden homoksi, niin mitähän tapahtuisi jos jokin muu taho valitsisi Irja Askolan vaikka Vuoden Saatananpalvojaksi, Vuoden Eksyttäjäksi, Vuoden Vääräksi Paimeneksi, Vuoden Virkapultsariksi tms.?

    VastaaPoista
  31. Tässä on kehittymässä varsin erikoinen tilanne.

    Osa nuorisosta kohtaa sekä monikulttuurisen todellisuuden ja nuivistuu että poliittisen korrektiuden vaatimuksen ja oppii pärjäämään new(s)speakin maailmassa. Heille kehittynee sekä kätketysti että avoimesti parodioiva tapa puhua todellisuudesta ja kuplista.

    Suvaitsevaiston parissa tuo johtaa helposti nuivaan isäkapinaan. Nuivalliston parissa tuo johtaa helposti jatkuvuuden rakentamiseen ja edellisten sukupolvien nuivan perinnön kunnioittamiseen.

    Samaan aikaan iso osa nuorisosta menee ihan täysillä ja jopa vähän ylikierroksilla monikultturismiharhaan. Osa toki saa siellä siipeensä ja kääntyy sen jälkeen päinvastaiseen suuntaan.

    Syntymässä voi siis olla aika jyrkkä jakolinja.

    Noin äkkipäätä veikkaan että asia tulee näkymään myös äänestämisen ja muun yhteiskunnallisen vaikuttamisen puolella.

    VastaaPoista
  32. Täytyy tunnustaa sivistymättömyyteni. Eipä ole oikein käsitystä mikä ...ttu se cissukupuoli oikein on. Olen sillai yksioikoinen, että minusta on olemassa naisia ja miehiä.

    Se on sitten kunkin yksityisasia kenen kanssa vällyjä heiluttelee. Ainakaan asia ei käsittääkseni kuulu millään tavalla valtakunnan mediaan, eikä torijuhlissa toitotettavaksi.

    -KKi-

    VastaaPoista
  33. Cissukupuolinen on transsukupuolisen vastakohta. Transsukupuolinen kokee olevansa vastakkaista sukupuolta kuin mitä biologisesti edustaa. Cissukupuolinen kokee olevansa juuri sitä sukupuolta mitä biologisesti edustaa.

    Liikaa alkaa olla kaikenmaailman termistöä liikkeellä.

    Olen ollut iloinen siitä, että jengi on kokenut Oikeassa Mediassa julkaistut transaiheiset kirjoitukseni mielenkiintoisiksi. Olen siis onnistunut siinä, mitä lähdin tekemään vuonna 2014 perustettuani Musta orkidea-blogin. Olen käynyt yhden miehen sotaa setalaisuutta ja feministejä vastaan tällai transleiristä käsin ja yrittänyt rakentaa siltaa LGBT-ihmisten ja tavisten välille, mutta viime aikoina seuraan on alkanut liittyä muitakin. Olen alkanut vakuuttua siitä, että valtaosa homoista ja transuista ei hyväksy setaöyhötystä sen enempää kuin taviksetkaan. He vaan eivät uskalla sanoa mitään.

    VastaaPoista
  34. Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, KKi:lle ja Sametille & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Luulen, että siitä seuraisi viharikosilmoituksia jotka saisivat aikaan ainakin esitutkinnan ja tekisivät sen ”muun tahon” elämän hyvin vittumaiseksi.

    Ano2: Jyrkkä jakolinja on varmasti syntymässä. Mutta että se realisoituisi äänestämisen muodossa, niin tarvitsisi silloin tietysti olla se vaihtoehto jota äänestää. Valtapuolueemme eivät ole sellaisia. Ne ajattelevat, että mennään vaikka helvettiin, kunhan me päästään sinne ensimmäisessä luokassa. Jos persut ns. halla-aholaistuvat, niin se on yksi mahdollisuus. Mutta en paukuta vielä henkseleitä. Tässä on tullut matkan varrella niin monta pettymystä

    KKi & Sametti. No Samettihan sen cissukupuolisen määritteli. Tai kertoi sen, minkä joku toinen määrittelee. Minähän en hyväksy moista määritelmää, sillä miellän asian niin, että siinä epänormaali määrittelee normaalin puolesta sen, mitä normaali on. Minä totean siihen, että siinähän määrittelet. Ei minun tarvitse elää sinun määrittelyjesi mukaan.

    Sametille erikseen: Blogisi on hyvä, olet käyttänyt järjen ääntä ja on hienoa, että kirjoituksesi näkyvät nyt myös Oikea Media-sivustolla. Toivottavasti sitä kautta tulee lisää lukijoita. Pidän sinulle peukkuja ja toivotan kaikkea onnea ja menestystä.

    VastaaPoista
  35. Ano 09:27 :lle,

    Kuvailit juuri entisessä DDR:ssä olleen tilanteen, tiettyjen aiheiden repostelu oli ankarasti kiellettyä. Joten ihmiset oppivat puhumaan kierrellen ja monimerkityksellisesti, jolloin tuomioilta vältyttiin. Knoppitietona mainittakoon, että Till Lindemann (Rammstein) sanoo moniselitteisten sanaleikkiensä alkuperän olevan juurikin tässä entisessä DDR-speakissa.

    VastaaPoista
  36. Katsokaapas, Ruotsista löytyi rohkea poliisi! Ei mikään mielenhallintavihapuhekyttä, vaan aito oikea poliisi oman kansan puolesta puhuja!

    Missä meidän ensimmäinen rohkea, joka USKALTAA OLLA POLIISI, eikä kivapuhepelle?

    https://www.facebook.com/groups/279528999133185/permalink/281056818980403/?comment_id=281081472311271&notif_t=group_comment_reply&notif_id=1486376361751756

    VastaaPoista
  37. Joskus nuorena, kun kemiantunnilla käytiin läpi trans- ja cis-isomeereja, mietittiin naureskellen jälkeenpäin, että jos on transseksuaaleja, minkähänlaisia ne cisseksuaalit sitten mahtavat olla. Oli jännää havaita, että cisseksuaali onkin ihan oikea termi, ja vieläpä hyvin kurttuotsaisesti käytetty sellainen.

    Mutta joo, minä voin tulkita ja selittää tuon Facebook-keskustelun.

    Ilmeisesti ensimmäinen kommentoija on aluksi käyttänyt termiä "transu", josta muut ovat sitten järkyttyneet ja pahoittaneet mielensä. Nykyäänhän kyseiselle sanalle on käynyt kuten "neekerille", eli sitä käyttävät enää vain muotia seuraamattomat ja sitten ne, jotka tarkoituksella yrittävät pahoittaa mieliä sillä. Sen käytön jälkeen on enää turhaa yrittää saada kavereita oikeamielisistä, koska on Kutsunut Pahaa ja käyttänyt Pahaa Sanaa.

    Äkkiä hän korjasi virheensä, kun siitä huomautettiin, mutta se oli liian vähän liian myöhään. Oikeutettu Viha oltiin jo saatu aikaan, eikä sitä niin vain lepytelläkään. Kyllähän turpaanvedostakin joutuu käräjille, vaikka pyytäisikin anteeksi.

    Tästä voidaan päätellä kaksi asiaa. Tai siis ovathan ne jo olleet tiedossa, mutta tulipahan taas kerrattua:

    1) Sillä ei ole väliä, missä tarkoituksessa sana sanotaan, vaan sana itsessään voi olla paha. Selitykseksi ei riitä, ettei tiennyt, vaan pitää ottaa asioista selvää ennen kuin tulee huutelemaan. Ja muistakaakin, ettei selvänottoa saa suorittaa kysymällä keneltäkään asianosaiselta, koska sellainen se vasta loukkaavaa onkin.

    2) Silläkin on väliä, kuka sanan sanoo. Esimerkiksi "transu" on väkivaltaa, mutta "vitun cispaska" ei.

    Lisäksi on turha ihmetellä tai valittaa, jos oikeamieliset joskus antavat väärämieliselle turpaan, koska itsehän väärämielinen on tappelun aloittanut olemalla väkivaltaisesti jotain mieltä.

    Mutta se kuitenkin on hyvä, että kaikki osapuolet kehuvat kannattavansa ja toivovansa avointa dialogia kaikenlaisista asioista. Siitä tulee aika mielenkiintoista, kun toinen osapuoli saa sanoa mitä tahansa ja toinen ei mitään, mutta demokratiaa se on kansandemokratiakin, tai jotain.

    VastaaPoista
  38. Tässäpä Teille & meille syntisille tiedoksi!

    Ylisanapapitar fobbis kertoo: https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/fobba%20liikennevalo-61084

    Voi hyvää päivää / hyvä luoja / perkele

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  39. Ei jaksa kommentoida, lukekaa. :)http://nyheteridag.se/forbud-att-fotografera-60-talet-blombuketter-som-skickats-till-peter-springare/

    VastaaPoista

  40. Peter Springare sai aikaan kunnon härdellin. Uskaltaako poliisijohto edes tuomita häntä mistään?

    http://mvlehti.net/2017/02/06/poliisi-kielsi-peter-springarelle-tulvivien-kukkalahetysten-kuvaamisen/

    https://paavotajukangas.com/2017/02/06/springaren-lausunto-sai-valtavat-mittasuhteet-valtamedialle-kiusallista/

    Johan

    VastaaPoista
  41. No nyt alkaa jo näkyä kuvia niistä kymmenistä kukkapuskista joita on lähettetty/ viety ruotsalaispoliisi Peter Springarelle. Eihän sitä koskaan tiedä mitä puskissa saattaa olla.
    Svennepoliisi on nimittäin kaikista maailman poliiseista se pelkurein. Niinpä ruusuissa saatta olla piikejä, joista voi tulla fyysinen pipi ja Springaren saamasta tuesta tulee sitten se henkinen pipi.
    http://snaphanen.dk/upload/2017/02/Screenshot-2017-02-06-at-18.53.22.png

    Tukholman Södermalmilla, siis tässä herkkupersekaupunginosassa, on nyt kovasti muotia alkaa laskemaan kerjäläisiä ruokatunnille tai vapaalle ja alkamaan hoitaa kerjäämistä paikallisväestön toimesta. Paikalliset saattavat jopa alkaa kerjäämään rahaa varsinaisille kerjäläisille. Seuraamme mielenkiinnolla, sillä svenssonien kyky ideoida uutta on jotain aivan ainutlaatuista.

    Ja vielä ruotsalaisissa pysyäksemme, meitä persaukisia varmaan ilahdutttaa tieto, että Zlatan Ibrahimovic:in liksa on 2,8 miljoonaa kruunua viikossa. Siis viikossa potkupallon pelamisesta! Eikä hän ole edes seuransa kovimmin palkattu. Futispelaajien, joiden älykkyys ei välttämättä ole sitä kaikkein korkeinta tasoa, niin heidän ajopelejään ovat usein kaksioviset Bentleyt tai Lamborghinit. Joita sitten ajetaan romuiksi kohtuullisen tasaista tahtia.

    VastaaPoista
  42. Maahanmuutto kehittää uusia työpaikkoja Ruotsissa. Iloinen uutinen Suomen maahanmuuttomyönteisille. Aikaisemmin puhuttiin että Ruotsi tarvitsee 2000 uutta poliisia, mutta viimeisten tietojen mukaan tämä tarve onkin 4000-5000 uutta poliisia. Maahanmuutto on rikkaus. Ei mulla muuta. (Ruotsi on jännä maa, siellä ammutaan 5 kertaa enemmän mitä muissa Pohjoismaissa yhteensä).

    VastaaPoista
  43. Tervehdys Juhalle, Ano1:lle, Sandscorpionille, Taisteluvälineupseerille, Ano2:lle, Johanille, Beckerille ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

    Juha: Näinköhän muuten Rammsteinin synkkää soundia olisi koskaan kehitetty jos heput olisivat syntyneet Bundesrepublik Deutschlandin puolella?

    Ano1, Ano2, Johan & Becker: Tää tapaus Springare kuvaa kyllä ruotsalaista hulluutta ehkä paremmin kuin mikään muu. Jätkä ansaitsisi mitalin ja on sen sijaan syyteharkinnassa.

    Sandscorpion: Juuri siitähän tässä oli kysymys. Ja jos nuo tyypit ymmärtäisivät minkälaisen määrän tahatonta huumoria heidän pyhä vihansa on saanut aikaiseksi täällä Voiman Pimeällä Puolella niin sitten ne vasta vihan kostajia olisivatkin.

    Tvälups: Noissa kyseisissä liikennevaloissaan Fobba totesi, että ysimillisestä Buranasta puhuminen on laitonta. No okke. Mutta tuli vaan mieleen opus nimeltä Koraani, jossa kyllä puhutaan selvin sanoin vääräuskoisten tappamisesta. Jotenkin vaan tuntuu, että Fobba toteaa että ”no joo, mut sehän on ihan eri juttu se…”.

    Lemminkäinen: Joo. Ruotsi oli kansankoti. Nyt se on kansojen koti. Toisin sanoen ei enää kenenkään koti.

    VastaaPoista
  44. Valtiosalaisuuksien paljastamisesta joutuu kyllä maassa kuin maassa syytteeseen.
    Eihän Ruotsin tilanteesta kellään ollut harmainta aavistustakaan enne Springaren ulostuloa.

    VastaaPoista
  45. Tervehdys, Becker. Joo, kyllä tää oli mullekin yllätys ja suorastaan järkytys. Minä kun perustin luuloni Ruotsista Maria Petterssonin artikkeliin Malmösta. Ja Ruotsinhan piti olla turvallinen kansankoti ja humanismin suurvalta.

    VastaaPoista
  46. Kyllähän Rammstein DDR:n tarvitsi syntyäkseen, ihan kuten Lada Neuvostoliiton!

    VastaaPoista
  47. Tervehdys, Juha. Ja olihan Lada siihen maailman aikaan tavallaan ihan soiva peli. Olipahan Suomen eniten myyty auto. Sittenhän ne 1990-luvun alussa hävisivät melkein kokonaan.

    VastaaPoista
  48. Eräs uudehko sosiaalisen median alusta, jota kannattaa pitää silmällä, on Steem. Se on rakennettu lohkoketjun päälle, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että siellä julkaistuja kirjoituksia on mahdoton sensuroida. Kun teksti on julkaistu, se on siellä ja pysyy (joka myöskin tarkoittaa, ettei varmuuskopioinnista tarvitse huolehtia).

    Steem on nykymuodossaan enimmäkseen blogialusta, joten se soveltuu myös niille, jotka eivät ole jaksaneet siirtyä vielä perinteisestä blogosfääristä muualle.

    Systeemi on kuitenkin vielä alkutekijöissään, joten porukkaa ei ole kovin paljon (suomalaisia ei juuri lainkaan) eikä käyttäjäystävällisyyttä ole vielä hiottu kovinkaan paljon. Kehitys menee kuitenkin koko ajan eteenpäin ja tänä vuonna on tulossa isoja parannuksia.

    Plussat:
    - Sensuroimaton.
    - Hyvä kirjoittaja voi ansaita rahaa. Koska systeemi toimii lohkoketjussa, on mukaan otettu luonnollisesti myös oma kryptovaluutta. Kirjoittajia palkitaan sen perusteella kuinka paljon tykkäyksiä he saavat (yksinkertaisesti ilmaistuna, todellisuudessa palkitsemisalgoritmi on toki hieman monimutkaisempi).
    - Oma valuutta mahdollistaa talouden pyörittämisen ilman turvautumista valtiolliseen valuuttaan. En muista nähneeni kryptovaluuttaviittauksia tässä blogissa vielä kertaakaan, joten aihepiiri taitaa olla Ykälle melko tuntematon? Niin kauan kuin vain on nettiyhteys, tietokone/älypuhelin ja sähköä, kryptovaluutat ovat erinomainen apuväline kaupankäyntiin.
    - Ilmaiset transaktiot. Toisin kuin muut lohkoketjuprojektit, Steem ei veloita mitään transaktioista (kuten kirjoituksen julkaisemisesta tai rahansiirrosta). Spammaamisen esto on toteutettu rajoittamalla vuorokaudessa tehtävien transaktioiden määrää.

    Miinukset:
    - Salasanan täytyy olla erittäin vahva. Mikään helppo salasana ei ole turvallinen julkisessa lohkoketjussa. Ihmisille, jotka eivät normaalisti välitä tietoturvastaan, tämä voi tuntua aika rasittavalta.
    - Rahaliikenne ei ole salaista. Jos siirrät rahaa toiselle käyttäjälle, tämä näkyy kaikille. Salaustekniikan lisäämistä ollaan kyllä suunniteltu jo pitkään, mutta ei vielä otettu käyttöön. Ensin on tiedossa parannuksia lohkoketjuarkkitehtuuriin, jonka jälkeen transaktioiden salaaminen on helpompi toteuttaa.
    - Ei mahdollisuutta poistaa vanhoja kirjoituksia. Saattaa olla vähän noloa joissain tapauksissa. Mutta tämänkin voi ennaltaehkäistä miettimällä jokaisen kirjoituksen ja kommentin kohdalla, että voiko kuka tahansa lukea sen myös kymmenen vuoden päästä. Kuten viidakon vanha sananlasku sanoo: Internet ei unohda. Steemin kohdalla tämä pitää täydellisesti paikkansa.

    Kuten sanottu, tällä hetkellä siellä ei vielä ole kovin paljon porukkaa. Jos sinne haluaa rakentaa oman yhteisön, se vaatii jonkin verran vaivannäköä. Mutta onnistuessaan siitä seuraisi paljon hyötyä tällekin skenelle: ei tarvitse enää huolehtia sensuuriuhkasta (tuli se sitten valtion tai some/blogi-firman taholta), ja samalla kaikki käyttäjät tulevat avanneeksi itselleen kryptovaluuttalompakon, joka helpottaa kummasti kaupankäyntiä kun valtion ote rahaliikenteen seuraamisesta ja kontrollista kiristyy.

    Steemit.com on ensimmäinen käyttöliittymä Steem-lohkoketjulle. Muitakin on olemassa ja tulossa lisää lähiaikoina, kuten eSteem (jonka suomennos on kuulemma melko valmis, jos sille on kysyntää niin voisin varmaan itsekin vääntää sen loppuun).

    VastaaPoista