Niin kuin hyvin tiedämme, elää Suomi syvällä ilmastohysteriassa. Turvetta ei saa käyttää, vaikka siinä on valtavat energiavarannot ja tilalle tuputetaan propelleilla toimivaa toivioenergiaa joka ei toimi juuri silloin, kun sen pitäisi toimia.
Yksi tämän hysterian lieveilmiöistä tuli hyvin esille Metsälehdessä. Siinä kerrottiin yhdestä (1) tähän liittyvästä sähkölinjasta. Linja on 200 kilometriä pitkä ja sata metriä leveä. Se tarkoittaa 2000 hehtaarin avohakkuuta. Ja vihreillehän avohakkuut ovat tavallisesti totaalisen haram. Mutta tällaiset avohakkuut sitten eivät olekaan. Metsälehdessä esitetään asiaan liittyvä hyvä kysymys:
Miettikääpä, millainen mediameteli syntyisi, jos vaikkapa joku kyläkunta, saati metsäyhtiö tai Metsähallitus ilmoittaisi suunnittelevansa 2 000 hehtaarin avohakkuuta. Riittäisi otsikoita ja yleistä älämölöä luontokadosta, metsäkadosta, ekokatastrofista ja ties mistä metsän kulttuuristen arvojen raiskaamisesta
Ja siihen voi lisähuomautuksena esittää, että siihen metsäyhtiön avohakkuuseen istutetaan uutta metsää. Toivioenergialinjoille sitä ei istuteta. Mutta sehän ei vihervasemmistoa haittaa, koska se on tiedostavan muodin mukaista.

Moi Ykä, kysyin tekoälyltä. Tällä hetkellä todennetut energiamäärät. Suomi, turve 12800,00 Twh ja Norja öljy 11255,40 Twh. Öljyä voi tietysti löytyä lisää ja sitä on helpompi hyödyntää, mutta onhan tämä aivan järjetöntä.
VastaaPoistaMuistakseeni Stalin sanoi:"Suomalaiset ovat harvinaisen kovapäistä kansaa."
Eihän vihreitä huolestuta nekään hakkuut, joita tehdään "tuulivoimapuistoja" varten rakennettavia teitä. Ihan kevyitä toimenpiteitä ei tehdä, koska ylileveät ja raskaat kuljetukset vaativat kunnon pohjatyöt. Tarkoitus ilmeisesti pyhittää keinot. Elokapinakaan ei viitsi vaivautua; ei haittaa, vaikka sähkön hinta nousee kun ei tuule tai myllyjen lavat jäätyvät kovilla pakkasilla eli juuri silloin kun sähköä eniten tarvittaisiin, kunhan vaan Kelan kustantamassa kaupunkiyksiössä lämpöä piisaa ja älylaitteet toimii.
VastaaPoistaP.s. Mielestäni tuulivoimapuisto-nimellä kaunistellaan maisemaa pilaavia häkkyröitä, jotka karkottavat sekä ihmiset että eläimet niiden lähettyviltä. Muutenkaan koko hommassa ei ole mitään järkeä näin pohjoisessa maassa.
Rouva Ano
Todellakin, nyt olisi syytä huolestua vetyverkon, suunniteltujen tuulivoimaloiden, uusien siirtoverkkojen aiheuttamista avohakkuista. Mutta hiljaista on ...
VastaaPoistaSK
Se se on tätä tuubaa täyskäännös tarvittaessa, eiku joo jos, vastapäivään vaihdettaessa what so ever. Jos vielä leikitään demokratiaa, niin seuravissa vaaleißa ei ääniä vihvasdemrkp ainaskaan, kok kepu säälistä vähäse. Jos asiat varmasti korjaantuis, tarvittas isänmaallinen juntta puikkoihin siirtymäajaksi, kuten viime vuosisadalla Turkissa oli tapana kun välillä islamisit alko liiaks ärhenteleen demokratiaa uhaten (nyt se peli siellä on menetetty)...Mutta sitten heräsin ja kauhulla kauhustelin!! Sääntöpohja uhattu! Ihmisarvoa loukataan! Uli uli kela tuli!
VastaaPoistaOnhan nuo toivioenergian vahvuudet tullut nyt talvella esiin. Sähkön hinta ollut tolkuton kun aurinko ei paista ja pakkasilla ei tuule.
VastaaPoistaSuomen kansa taitaa vain nauttia tilanteesta, pelastammehan maailmaa.
Suomalaisille annetaan usein ymmärtää, että olemme muka suuria ilmastopahiksia, vaikka pitkälti kyse on vain poliittisesta retoriikasta. USA:n avaruushallinnon Nasan satelliittimittauksen mukaan Suomi ei ole edes hiilineutraali, vaan jopa plussan puolella eli hiilinegatiivinen.
VastaaPoistaUSA:n avaruushallinnon Nasan hankkeessa on satelliittimittauksilla kerätty maittain tietoja hiilidioksidipäästöistä sekä hiilinielujen määrästä eri maiden alueilla. Tiedot koskevat maiden hiilipäästöjä vuosina 2015-2020.
Nasan julkaisema kartta näyttää keskimääräiset hiilipäästöt ja hiilinielut Nasan OCO-2-satelliittimittausten arvioiden perusteella. Maat, joissa hiilipäästöt ovat korkeita, näkyvät kartalla tummanruskeina, ja vaaleampien sävyjen kautta vihreään siirtyvät sävyt kuvaavat niitä maita, joissa puolestaan hiilinielujen määrä on suurempi.
Suomi erottuu kartalla vaaleanvihreänä. Suurimpien hiilipäästöjen maita ovat kartan mukaan Kiina ja Yhdysvallat. Odotetusti myös Intian, Brasilian ja eräiden Afrikan maiden valtioalueet on kuvattu tummemmalla värillä.
NASA Space Mission Takes Stock of Carbon Dioxide Emissions by Countries
https://www.jpl.nasa.gov/news/nasa-space-mission-takes-stock-of-carbon-dioxide-emissions-by-countries
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/34231926-d083-4fd3-8d78-e8dc00163918
Maailman terveysjärjestö WHO:n päivitti vuonna 2021 kansainvälisen ilmanlaadun ohjeistuksia.
https://apps.who.int/iris/handle/10665/345329
Vain kuudessa maassa ilma on terveellistä
Vain kuusi maata maata maailmassa alittivat WHO:n määrittämät raja-arvot terveellisestä ilmasta. Australia, Viro, Grenada, Islanti, Uusi-Seelanti sekä Suomi.
Maapallolta löytyi lisäksi 7 aluetta Karibialta ja Tyyneltämereltä, kuten Yhdysvaltoihin kuuluvat Guam ja Puerto Rico, joissa pienhiukkasten määrä alitti raja-arvot.
Huonointa ilmaa hengitetään Irakista, Pakistanista, Bahrainista, Burkina Fasosta, Kuwaitista, Egyptissä ja Intiasta. Kaikista huonoin ilmanlaatu oli Tšadin tasavallassa.
Raportissa kuitenkin korostetaan huolestuttavaa tilannetta seuranta-asemien puutteen osalta. Etenkin kehittyvissä maissa tilanne asemien osalta heikko. Afrikan 54 maasta vain 19 sai riittävästi tietoa seuranta-asemista, joiden määrä on kuitenkin lisääntynyt edellisvuoden aikana. Tilanne on asemien osalta heikko myös Etelä-Amerikassa sekä Lähi-idässä.
No mutta eihän Vihreillä ole enää mitään tekemistä luonnon ja sen suojelun kanssa!
VastaaPoistaMyös itselleni luonto on tärkeä. Siksi äänestän Perussuomalaisia, sillä ainoastaan he pyrkivät toimimaan tosiasioiden perusteella ja suojelemaan luontoamme EU:n tuhotoiminnalta, järjettömiltä direktiiveiltä ja liittovaltiokehitykseltä!
Tiedätkö sinä esimerkiksi, että:
1. että jokaisen tuulimyllyn rakentaminen Suomeen huoltoteineen ja siirtolinjoineen vaatii 1 - 8 hehtaarin metsäalan tuhoamista peruuttamattomasti?
2. että tuulimyllyistä irtoava mikromuovi ja yhdisteet myrkyttävät sekä pinta- etttä pohjavedet?
3. että Suomi ON JO tosiasiassa hiilineutraali? Tuulimyllyjen rakentaminen ajaa meitä tässä huonompaan suuntaan tuhoten luontoa ja pilaten lisäksi maisemat!
Tuulimyllyt ovat ympäristölle tuhoisia! Ne eivät käyttöaikanaan pysty tuottamaan takaisin niiden rakentamiseen käytettyä energiaa, ne pilaavat maisemat ja niistä irtoava mikromuovi myrkyttää pinta- ja pohjavedet:
VastaaPoista”A turbine with 120M diameter, such as those intended for erection by Viking Energy will shed around 62kg of microplastics per year in the form of epoxy resin. Epoxy resin contains bisphenol A (BPA).
The World Health Organisation states that drinking water should have a maximum of 0.1 micrograms of BPA per litre to be safe. One kg of BPA is sufficient to render 10 billion litres of water unsafe to drink.”
https://www.shetnews.co.uk/2021/10/19/microplastics-from-wind-turbines/
”Kiina dominoi uuden sukupolven tuulivoimaloiden valmistukseen tarvittavien harvinaisten maametallien ja niitä käyttävien kestomagneettien tuotantoa. Tutkijat ovat analysoineet myös tuulivoimaloiden eri osien globaaleja toimitusketjuja.
Tuulivoimaloiden elinkaareen loppuvaiheisiin liittyy omat haasteensa, koska kokemusta isojen tuulivoimaloiden purkamisesta ja kierrätyksestä on toistaiseksi kertynyt vähän.
Harvinaiset maametallit tärkeässä roolissa”
https://www.kriittisetmateriaalit.fi/mista-on-isot-tuulimyllyt-tehty/
Brittitutkimus: Joidenkin sähköautojen akun elinikä on vain noin 8 vuotta
Jotkut akkutakuut sallivat akkukapasiteetin laskevan jopa 70% asti ennen kuin takuu korvaa. Huolestuttavaa tässä on se että tuo 70% asti heikkenemisen jälkeen akun kunto voi romahtaa jopa nopeammin:
" Olemme havainneet, että akun kunnon laskiessa noin 70 prosenttiin alkuperäisestä varauksesta, se alkaa heikkenemään aiempaa nopeammin, sanoo Silver Power Systemsin projektipäällikkö Liam Mifsud Autocarille."
Jotain esimerkkejä
-"Tesla Model S -mallien akut olivat kuluneet 4,5 vuoden jälkeen keskimäärin 10 prosenttia." eli akku vaihtokunnossa keskimäärin 13,5v ikäisenä
-"Nissan Leaf -yksilöiden keskimääräinen akun kuluminen kuuden vuoden jälkeen oli 23 prosenttia" eli akku vaihtokunnossa jo 8v jälkeen
https://www.iltalehti.fi/sahkoautot/a/93f915b9-08c8-4570-994d-b131ee48a0c1
Vetytalous se pelastaa maailman?
VastaaPoistaTämmöisille vetyputkille on olemassa 30 metrin suojarajat, molemmin puolin putkea. Jossakin oli vielä sellainen kaavakuva tähän projektiin minkä asuinalueiden läpi/vierestä ko. putki vedetään:
https://www.munoulu.fi/talous/vetyyn-latautuvat-nyt-valtavat-odotukset-oulussa-ja-maailmanlaajuisesti/
Vanha kunnon Osara hakkautti sentään 10000 hehtaaria kerralla,vaan nykyään siellä paljon enemmän puuta mitä aikanaan hakattiin
VastaaPoistaKyllä vihreät ja yleisesti vasemmisto on hassuja tuon ilmastovouhkaamisen suhteen. Siteeraus kertoi hyvin nurinkurisuuden tilan. Vinkuvat metsien kaadosta teollisuuteen, mutta vihreät tai elokapinalliset eivät lotkauta mitään tuulimyllyhankkeiden metsien tilasta.
VastaaPoistaTervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne sekä lisäyksistä. Tämä Suomen ilmastohysteriahan on pelkkää oman egon ruokkimiseen kehitettyä täysin turhaa hyvesignalointia.
VastaaPoistaTulipa mieleeni metka ajatus.
VastaaPoistaMitä jos IMF:n Mustapukuisten Mustasalkkumiesten tullessa panemaan Suomen suu säkkiä myöten seuraava hallitus eli Viisi V**ittua Kakkonen kiekaiseekin:
"Ei tarvitse, me maksamme valtionvelkamme tässä ja nyt!"
Sitten Suomen turve, kaikki kaivokset, valtionyhtiöt ja metsät sekä pinta- sekä pohjavedet lahjoitetaan velkojille.
Halleluja!
Suomesta on tullut kertaheitolla velaton maa, jonka kirjaimellisesti omistavat muut.
Suomalaiset tanssivat onnesta, kun Pyhä Canna ja Sisaret ovat niin kauniita ja rohkeita.
Meidän aikamme Hyvien Ihmisten päähän mahtuu aina useampi ajatus yhtä aikaa. Kuten: meille halutaan tuoda enenevässä määrin maahan miehiä, joille naiset ovat vain kolme reikää, mutta arvoltaan vähäisempiä kuin vuohi. Kuitenkin kaikkien ongelmien ydin on toksinen kantaväestön mies, joka on "maailman väkivaltaisin".
VastaaPoistaTai mies voi olla nainen pelkällä ilmoituksella, vaikka hänellä olisi sekä parta että sukuelimet mutta tänne tuotettujen naisten on peitettävä huolellisesti itsensä päästä jalkoihin ollakseen yhtä aitoja naisia kuin nuo miehet.
Suomessa suurin riskiryhmä itsemurhille ovat meidän nuoret miehemme, mutta vihervasemmiston mukaan itsemurhia ei tapahdu, jos ajoissa estetään mieheksi kasvu kemikaaleilla, heiltä poistetaan sukuelimet ja heitä kutsutaan tytöiksi.
Ja meidän tulee kantaa syvää häpeää neekeriorjuudesta ja keskustella jatkuvasti rakenteellisesta rasismista suomalaisessa yhteiskunnassa huolimatta siitä, että USA lakkautti neekeriorjuuden yli 160 vuotta sitten ja ensimmäiset jalot afrikkalaiset tulivat Suomeen vain 36 vuotta sitten.
Joten vihreä energiapolitiikka tulee heti ymmärrettäväksi kun hyväksyy sen, että aivoihin voi mahtua hyvin erilaisia ajatuksia samaan aikaan.
Tervehdys Qroquius Kadille ja alianor d’aquitanelle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaQroquius Kad: Vihervasemmistolaiselle tietysti kaikki on mahdollista.
alianor d’aquitane: Ja niistä ajatuksista puuttuu logiikka aivan täysin. Mutta sehän ei vihervasemmistolaista haittaa.
OT Kaikki suomalaiset, me olemme alkuperäiskansaa!: Youtubekanava urbaani erakko "Keskustelua suomalaisten alkuperästä" (on helpompi kuunnella jos nopeuttaa kelausta). Minua suuresti ilahdutti herrojen ivalliset huomautukset suomalaisen eliitin nöyristelystä eri puolille.
VastaaPoistaMeillä oli joskus sellainekin politiikka kuin energiapolitiikka. Valtio rakennutti voimalaitoksia kun ymmärrettiin että sähkö on perustarve teollisuudelle ja kotitalouksille. Tuottaja myi sähköä kohtuullisella katteella, sähkö oli halpaa mutta tulosta tehtiin silläkin aikastalailla mukavasti. Se olikin liian tuottoisaa jättää valtion haltuun. 80-luvun lopulla alkoi yksityistämisvimma eli valtio-omaisuuden ryöstö ja tässä ollaan. Direktiivit määräsivät eriyttämään sähkön tuotannon ja myynnin. Saatiin tuottajan ja kuluttajan väliin välistävetäjien seurakunta. Vihreys kruunasi vielä sähköpulan rakentamalla toiviomegawatteja joita saadaan kun luonto sattuu antamaan.
VastaaPoistaRuotsin valtio omistaa Vattefalista 100 %. Eivät ole antaneet kansalaisten perustarvetta pörssipelureille. Näin pitäisi olla Suomessakin Fortumin omistus. Mutta täällä ei valtio-omistus käy kokoomuksen ja eekoon pirtaan. Kaikki pitää lahjoittaa, mieluummin ulkomaisille "institutionaalisille" (mitähän helvettiä ovat) sijoittajille jotka vievät osingot ja myyntivoitotkin ulos maasta ilman veroja. Fortumin hallituksessa ei edes ollut valtion edustajaa. Oli rosvojen temmellyskenttä joka menee aika monen hallituksen piikkiin.
Valtiolla olisi ollut mahdollisuus hankkia Fortum 100 % omistukseensa kun sen taitava johto ajoi yhtiön täysin persielleen. Olisi ostettu osakkeet halvalla. Mutta mitä, se paljon parjattu viisi veetä hallitus antoi valtion tukea joka taisi ylittää senhetkisen pörssiarvon. Pelasti Fortumin taitavan johdon, kokoomuksen ja eekoon mieliksi. Meille kansalaisille jäi maksajan osa ja siitä ei kukaan ole huolissaan.