Hommaforumilta huomasin että Jyväskylän yliopisto wokeltaa täysillä, vaikka jossain päin maailmaa kyseinen tauti on jo häviämässä. Eli se hankkii suojatöitä huonosti suomea osaaville:
Jyväskylän yliopisto avaa kolmeen ammattiin oman väylän hakijoille, jotka ovat opiskelleet suomea toisena kielenä.
Ja perusteitahan löytyy:
Suomi on monikielisempi ja -kulttuurisempi kuin koskaan aikaisemmin. Koulutuksessa, kasvatuksessa ja sosiaalityössä tarvitaan siksi osaajia, jotka tulevat erilaisista taustoista ja tuovat oman kokemuksen kautta vähemmistöjen näkökulmaa työpaikoille. Samalla he ovat esikuvina sille, että vähemmistöt voivat työllistyä eri aloille.
Jyväskylän yliopisto avaa tämän kevään yhteishaussa oman hakuväylän S2-taustaisille eli suomea toisena kielenä opiskelleille hakijoille. Tämän väylän kautta valitaan yhteensä 15 opiskelijaa opiskelemaan luokanopettajaksi, varhaiskasvatuksen opettajaksi ja sosiaalityön asiantuntijaksi.
Suomihan on jo aivan täynnä akateemisia suojatyöpaikkoja. Ja nyt siis halutaan lisää akateemisia suojatyöntekijöitä. Huonolla suomenkielellä ja jotka eivät muuten pääsisi tuohon koulutukseen.
Korjaan vielä yhtä lehtijutun lausetta. Senhän pitäisi olla ”samalla he ovat esikuvina sille, että vähemmistöjä voidaan suojatyöllistää eri aloille”.

Jos huonosti suomea puhuva opettaa lapsia, oppivatko lapset hyvää suomea? Onneksi "rahaa on" tähänkin puuhasteluun. Mutta mitä tapahtuu kun lainahanat sulkeutuvat?
VastaaPoistaKiitoksia vain taas, wokettavat Jyskälän ja Tampereen yliopistot ! Teillähän tämä laji on voimissaan ja henkilökunta taattua marksilaista jo aikaa !
VastaaPoistaYliopisto etsii vähemmistöjen 'kokemusasiantuntijoita', koulutus, kasvatus ja sosiaalityö on yliopiston avustamana ravisteltava mukaan monikulttuuriseen arvomaailmaan, asenteiden ja arvojen moninaisuuteen ja siitä seuraavaan kaaokseen.
VastaaPoistaMitä siitä, että yhä painokkaammin Euroopassa todetaan, että monikulttuurisuus on epäonnistunut. Kun aletaan kouluttaa periaatteella, että valmistuvat voisivat toimia esikuvina, että vähemmistöt voivat työllistyä eri aloille, niin hyväksytään implisiittisesti antimeritokraattinen järjestelmä, missä yksilön suoriutumsen, kykyjen ja koulutuksen ei tarvitse vastata yleisesti vaadittavaa tasoa. Eräänlainen pisteytysjärjestelmä, missä vieras etnisyys, kieli ja muu vähemmistötausta priorisoidaan pääsyvaatimuksissa.
Kun nämä ihmiset ehkä puutteellisella suomen kielen taidolla ja mahdollisesti omasta kulttuuristaan perimillään vinoutuneilla asenteilla lähtevät kentälle hoitamaan työtehtäviään, niin vähemmistöjen näkökulmasta voi olla pelkkää haittaa.
Taas meitä syrjitään. Laillisesti. Siis kantakirjasuomalaisia. Ja meidän velvollisuus on vain pitää suu kiinni. Koska rasismi.
VastaaPoistaJyväskylä siis kunnostautuu.Ou jee. Pekkarisen Maukkakin siellä kunnostautui taannoin nuijimalla nuijaa pöytään vähän väliä persu Kaisa Garedewin pitäessä puhetta kaupunginvaltuuston kokouksessa. No, nuija oli nuijan varressa. Ja metri-Maurin keskusta on nykyään vasemmistopuolue, joka ei kestä kuulla faktoja.
Tapsa vaan
Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Yliopistot kerta kaikkiaan elävät omassa kuplassa, jota ei reaalimaailma heilauta.
VastaaPoistaOlenko ymmärtänyt oikein, että jkylän yliopistossa koulutetaan varhaiskasvatukseen/ala- asteelle monikulttuurisia opettajia?
VastaaPoistaNykyisin ei varmaan tarvita enää ammattimiehiä eikä -naisia minnekään. Ammattikoulutuksistakin on enimmät rahat leikattu. Turha on kouluttaa levyseppiä hitsareita puuseppiä ja kirvesmiehiä tms. Eikä noista hommista kukaan enää maksaisikaan yhtään mitään. Halvalla pitää saada. Nyt tarvitaan eniten mm kehonkieltä tuntevia huuliltalukevia yhteiskuntavaikuttajia.
VastaaPoistaTarvittaisiin kyllä ammattitaitoisia rakentajia työmaille, mutta suomalainen on liian kallis. "Parempi" on valtionkin maksaa osaaville rakentajille työttömyyskorvauksia ja työnantajien palkata alihintaan ulkomaalaisia, joiden työnjälki jättää toivomisen varaa, tekevät töitä pimeästi tai eivät edes maksa veroja Suomeen. Etlan Aki Kangasharjulla on ratkaisu Suomen talousongelmiin; kun saadaan rakennusala taas vauhtiin ja ulkomaalaiset rakentamaan uusia kerrostalokomplekseja toisille ulkomaalaisille, niin avot! Kyllähän pääkaupunkiseudun jatkuvasti kasvava maahanmuuttajaväestö tarvitsee asuntoja ja mieIelellään ihan uusia tai lähes uudenveroisiksi remontoituja. Lystin maksaja jätetään taas pimentoon.
PoistaRouva Ano
Sää oot ny käsittäny ihan väärin, sanoi Jouko Turkka.
VastaaPoistaEi näitä ole tarkoitus mihinkään suojavirkoihin säilöä.
Näitä koulutetaan varhaiskasvatuksen opettajiksi eli lastentarhatädeiksi (joskin suurin osa lienee setiä),
peruskoulujen luokaopettajiksi ja
sosiaaliasiantuntijoiksi.
Eli siis
pitämään päivähoitoon tuoduille hoitolapsille kuria, joosa Oikeauskoisten Pyhää sotaa vääräuskoisia äpäriä kohtaan ei rajoiteta mitenkään,
opettamaan alakoululaisille Oikeauskoisten kaikenpuolista ylemmyyttä vääräuskoisia kohtaan sekä
antamaan oikein paljon vääräuskoisten maksamaa jizyaa Oikeauskoisille;
sehän on Allahin rahaa kuten kaikki hyvä tässä maailmassa.
Olisivatkin vain turhiin suojavirkoihin valmistettavia.
Vaan kun eivät ole!
Noista tehdään Suomen aktiivisia tuhoajia!
Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno1: Olet ymmärtänyt oikein.
Ano2: Valitettavasti tuo on totta.
Qroquius Kad: Tuo ei todennäköisesti ole tarkoitus mutta niin siinä voi käydä.
Kyllähän somali opettaa somalin kieltä parhaiten somalioppilaille mutta miksi.
VastaaPoistaMauri tupeen alta jupisee: Hiljaa siellä äärilaitaoikeistoss nyt kun MINÄ NUIJA TÄÄLLÄ KOPUTAN. Eikö se muka kuulu häh?? Me ollaan täällä suvaittu aivan liian kauan teidän faktapuheitanne!!! Nyt kaisa suu kiinni!!!
VastaaPoistaJa juu. Jyväskylää joskus ammoisina aikoina mainittiin, että Suomen Ateena. Kaus on niistä ajoista tultu. Liekö liikaa Päijänteen vettä virrannut vantaankoskeen kun nykyistä hullutusta sinne suunnitleellan vai ei vielä tarpeeksi?
Huru-ukko
On todella tärkeätä nähdä yhteiskunnalliset vääryydet sellaisina kun ne ovat ja tarttua työhön. USA:ssa on jo oivallettu, että kaikki liikennelentäjät ovat valkoisia miehiä, joten siellä on ryhdytty kouluttamaan mustia naisia liikennelentäjiksi. Heidän avullaan maailma tulee paremmaksi ja olemme jo lähestymässä täydellistä utopiaa.
VastaaPoistaOlen sitä mieltä, että Suomen kirurgikoulutuksessa tarvittaisiin osaamispanos maahanmuuttajilta, koska on niin tärkeää minkä värinen ihminen avaa lapsesi vatsan umpisuolileikkauksessa. Se, että emme kerää kaikkea maahanmuuttajien tuomaa tietoa ja taitoa maan hyvinvoinnin ja talouskasvun edistämiseksi on rikollista. Tämä lahjakkuus ja tietotaito on ollut Suomessa jo yli kolmekymmentä vuotta. Otetaan se käyttöön, sillä Suomi rakettimaiseen nousuun!!
Tervehdys Anolle, Huru-ukolle ja alianor d’aquitanelle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Joo, ja mitä sillä Suomessa tekee?
Huru-ukko: Tähän taitaisi sopia Kalevauva-yhtyeen kappale Jyväskylä:
https://www.youtube.com/watch?v=HsCXvMRTVVk
alianor d’aquitane: Se yksi diversiteettilentäjähän pamautti helikopterilla matkustajakoneeseen.
Sopii hyvin tuo kappale:))
PoistaHuru-ukko
Onnea vain opintielle! Itellä on dippainssin lisäksi ma-fy-aineenopettajan pätevyys, ja voin sanoa että kasvatustieteen kirjatentit olivat ylivoimaisesti vaikeimmat kurssit opintojen aikana. Jos nämä sankarit eivät kunnolla osaa suomea, niin mitenköhän luonnistuu esim. 4 kirjan kasvatussosiologian tentti? Omana aikana muutama tekniikan opiskelija lopettikin leikin kesken noissa kasvatustieteen opinnoissa, kun ei raaka ulkoaopettelu maistunut, vaikka itse käytännön opetusharjoittelu olikin lastenleikkiä.
VastaaPoistaTervehdys, Juhox. Ehkä – todennäköisesti – heille etsitään oikotie.
VastaaPoistaTervehdys Huru-ukolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaHuru-ukko: Kalevauvalla on kyllä osuvia kappaleita.
Rouva Ano: Jep. Ei ole pulaa rakennusmiehistä. On pula halvoista ulkomaalaisista rakennusmiehistä. Itse aiheutettu alennustila.
Jos haluaisin herättää kaunaa jotain kansanosaa kohtaan, antaisin sille juurikin erioikeuksia, kuten palkkaamme sinut, kun sulla on tommonen tummempi iho!
VastaaPoistaMutta ainakin omalla alallani iso ero aiempaan suojatyöpaikkamaailmaan on se, että kun 90-luvulla dingdong-reppanaa veti perässään 10 kollegaa, niin nyt vetäjiä on 5. Painoa on ihan eri tavalla.
Kävin yhdessä työpaikassa pari tuntia tuuraamassa viime viikolla. Toinen tuuraaja oli kiintiösomali, joka tuli vartin myöhässä, ei jostain syystä kyennyt korjautumaan työkoneelle sisään, ja lähti vartin etuajassa. Oli oikein suojatyöpaikkalaisen klassikkosuoritus.
Valtsu
Ellei suorastaan mustattua niin ainakin jonkin verran tummennettua historiaa on tämäkin:
VastaaPoistaViime vuonna Suomessakin esitettiin uusi Lumikki-elokuva, joka perustui samannimiseen hyvin tunnettuun satuun. Se sai tosin varsin huonot arvostelut, mutta päätin silti, ihan uteliaisuuttani, käydä elokuvateatterissa katsomassa sen.
Paljolti tarina muistuttikin jo lapsena tutuksi tullutta satua, mutta ei aivan. Ehkä huomattavin ero tuli vastaan jo heti alussa: elokuvassa ei nimittäin missään viitattu Lumikki-sadusta tunnettuun kauneusihanteeseen: "iho valkea kuin lumi, huulet punaiset kuin veri ja tukka musta kuin eebenpuu."
Elokuvassa Lumikki saikin tämän nimen vain siksi, koska hänen syntyessään vallitsi rankka lumipyry. Eikä elokuvan Lumikin (tai siis häntä esittävän näyttelijän) iho todellakaan ollut lumivalkea, vaikka sentään olikin lähempänä tyypillisten eurooppalaisten kuin tyypillisten afrikkalaisten vielä paljon tummempaa ihonväriä.
Wikipediasta kävikin ilmi, että tuon näyttelijän, Rachel_Zeglerin isä oli puolalainen ja äiti kolumbialainen. Lieneekö hänellä siis sekä sekä eurooppalaisia, afrikkalaisia että ns. alkuperäisiin amerikkalaisiin (muinaissuomeksi intiaaneihin) viittaavia sukujuuria.
Tää on ihan mahtava idis! Iltapäivälehdet ja muut mamutusmediat tarttee pian eläköityvien toimittelijoidensa tilalle korvaavaa suamen kiältä taitamatonta työvoimaa. Ei näitä hommia oo ennenkään ammattitaito, vaan agenda edellä tehty!
VastaaPoista