LASTENSUOJELUSTA RUOHONJUURITASOLTA

Lukijalle tiedoksi. Tämä kirjoitus ei sisällä varsinaisesti uutta. Se on Uutiskynnystä varten tehty juttu, johon olen yhdistellyt asioita aikaisemmista lastensuojeluun liittyvistä kirjoituksistani. Vaan laitoin sen tännekin, varsinkin lukijoille, jotka ovat tulleet mukaan ns. kesken ottelun. Uutiskynnystä kannattaa lukea paljon, runsaasti ja vielä vähän lisää. Tuosta linkistä:

Olen työskennellyt lastensuojelulaitoksissa parikymmentä vuotta. Tänä aikana olen kerännyt melkoisen määrän kokemuksia ja väitän voivani varsin hyvin hahmottaa, mitä suomalainen lastensuojelu on, ja mitkä sen suurimmat ongelmat tällä hetkellä ovat. Kokemukseni ovat julkishallinnollisista laitoksista. Näkökulmani on tietysti yksittäisen riviohjaajan näkökulma. Esim. lastensuojelun sosiaalityöntekijä voisi kirjoittaa toisenlaisen ongelmalistan ja vaikkapa Stakesin korkea virkamies hyvinkin erilaisena.

Pääongelmia lastensuojelun laitostyössä ovat mielestäni tällä hetkellä seuraavat:

1. Teorian korostaminen käytännön kustannuksella
2. Uhriajattelu ja irrallisuus muusta yhteiskunnasta
3. Alan naisvaltaisuus
4. Maahanmuuttajien aiheuttamat ongelmat

1. Teorian korostaminen käytännön kustannuksella

Lastensuojelusta ja sosiaalialasta yleensäkin on kirjoitettu tolkuton määrä erilaista teoreettista materiaalia. Niin kuin meillä monessa muussakin asiassa, tulee asioihin löytää teoreettinen viitekehys. Muuten se asia ei oikein ole olemassa.

Täältä sammakkoperspektiivistä katsottuna tilanne on hieman toinen. Laitokseen sijoitetaan nuoria. Monista syistä. Monen ikäisiä. Monen näköisiä. Monenlaisilla huolto- ja hoitosuunnitelmilla. Siitä huolimatta on laitoksen ohjaajan tarjottava nuorelle opeteltavaksi ja läpikäytäväksi seuraavanlainen perussetti:

a. Pidä yllä säännöllinen vuorokausirytmi. Mene ajoissa maate, että jaksat herätä ajoissa. Syö säännöllisesti ja terveellisesti. Hoida hygieniasi ja pidä muutenkin huoli itsestäsi.

b. Käy säännöllisesti koulua.

c. Älä käytä päihteitä.

d. Opettele käytöstavat ja suhtaudu kunnioittavasti muihin ihmisiin. Älä haistattele, älä huorittele.

e. Älä käytä väkivaltaa ongelmien ratkaisemiseksi.

Noin yksinkertaista se loppujen lopuksi on. Jos nuo viisi kohtaa onnistuvat, ollaan jo aika pitkällä.

Lastensuojelussa vaan valitettavasti on vahvasti vallalla tämä ”väärin sammutettu”-ilmiö. Nämä viisi kohtaa eivät vain sellaisenaan jostain syystä riitä. Asia täytyy tehdä jotenkin hienommin. Siksipä ohjaajien tulee osallistua erilaisiin projekteihin. On esim. Osaava lastensuojelu -projektia, Lapsitiedon Keskus -projektia, Laituri-projektia, Lastensuojelun verkkokollega-projektia, Laavu-projektia, Lastensuojelun kirkastamis- ja vakiinnuttamisprojekti KIRVAa ja ties kuinka monta erilaista kehittämisprojektia. Pääpaino on sanalla kehittäminen. Pääkokemukseni näistä projekteista on se, että ”analysoidaan työmenetelmiä ja rakenteita, jotta jatkossa pystyttäisiin analysoimaan työmenetelmiä ja rakenteita”.

Noin yleensäkin näissä projekteissa pyritään keksimään jo kertaalleen keksitty pyörä uudestaan. Näinpä ohjaajat sitten istuvat luennoilla, käyvät kokouksissa ja tekevät asiaan liittyvää kirjallista työtä osallistuakseen projektiin joka yleensä jossain vaiheessa jää kesken, kun alkaa uusi ja vielä hienompi projekti. Kaiken tämän ajan ohjaajat ovat poissa osastoltaan, varsinaisesta työtehtävästään. Kasvatustyön perusidea on se, että sitä tekee ihminen ihmiselle. Tämä jatkuva luento/kokous/kirjausrumba syö vain resursseja pois varsinaisesta tehtävästä.

Miksi näin sitten on? Itse näen siihen pari syytä. Yliopistosta jonkun kasvatustieteen maisterin paperit saanut ihminen valitettavasti kehittää jossain opiskelun vaiheessa ajattelutavan, että vain akateemisen koulutuksen saanut ihminen pystyy ajattelemaan. Ja tämä maisteri sitten voidaan palkata lastensuojelun johtotehtäviin, vaikka hänellä ei olisi päivääkään kokemusta alan käytännön työstä.

Toinen syy on mielestäni se, että yliopistosta valmistuu nykyisin aivan liikaa maistereita juuri näistä käyttäytymis-, valtio-, yhteiskunta-, ja humanististen tieteitten alueelta. Näinpä ollen heille on keksittävä suojatyöpaikkoja mm. näistä projekteista. Tokihan heitä sijoitetaan muillekin aloille, nimenomaan julkishallinnollisiin tehtäviin, mutta kyllä lastensuojelu kantaa oman kortensa näihin työllistämistalkoisiin. Mitä luulette, tarvitseekohan lastensuojelu loppujen lopuksi hallintojohtajia, hallinto- ja kehittämisjohtajia, projektipäällikköjä, arviointipäällikköjä, hallintopalvelupäällikköjä, henkilöstöpäällikköjä, kehittämispäällikköjä, sijaishuollon aluekehittäjiä, erityissuunnittelijoita, strategiapäällikköjä, tulosaluejohtajia, tulosaluesihteereitä, ryhmäpäälliköitä ja henkilöstövisiosuunnittelijoita.

Mutta tilanne on nykyisin valitettavasti se, että jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, vika on käytännössä.

2. Uhriajattelu ja irrallisuus muusta yhteiskunnasta

Lastensuojelu on alana hyvä esimerkki yhteiskuntamme nykyisestä ylihoivaavuudesta ja yliymmärtämisestä. Huostaanotettuja nuoria pidetään lähtökohtaisesti uhreina, joille on tehty pahaa toisten eli vanhempien ja yhteiskunnan taholta. He eivät ole vastuussa omista teoistaan, vaan tilanne on ajanut heidät pois raiteilta. Tosiasiassa hyvin suurella osalla huostaanotetuista nuorista on takanaan rikollista toimintaa. Omaisuus- ja väkivaltarikoksia, päihteitten väärinkäyttöä, jopa prostituutiota.

Ihminen tekee tietoisen valinnan tehdessään rikoksen. Viina ei lorise kurkkuun itsestään. Se tilanne, joka ajaa nuoren pois raiteiltaan on yleensä juuri se, että kukaan ei ole pitänyt heitä kurissa (hyvin suuri osa on muuten yksinhuoltajaäitien lapsia). He ovat tehneet juuri sitä, mitä ovat lystänneet. Ja parhaassa tapauksessa heidät sijoitetaan sellaiseen laitokseen, jossa pakkokeinojen käyttäminen on kokonaan pannassa. Eli he voivat jatkossakin tehdä mitä lystäävät.

Jos nuorta ei voida pakottaa mihinkään, ei häntä voi myös pakottaa opettaa huolehtimaan itsestään. Ja tämän pitäisi olla vielä lastensuojelun perusidea. Lastensuojelussa unohdetaan herkästi, että koko alan toimintaa mahdollistuu veronmaksajien rahoilla. Ja ala on silloin myös veronmaksajille vastuullinen. Aivan tavallinen Virtanen tuumii alastamme, että pitäkää nulikat kurissa ja tehkää niistä kunnon kansalaisia. Ja hän on oikeassa.

Ja tällä ylihoivaavalla uhriajattelulla tehdään väkivaltaa myös sijoitetulle nuorelle. Ollakseen onnellinen ihminen tarvitsee tunteen, että hän pärjää omin voimin ja taidoin. Valitettavasti laitoksistamme sinkautetaan maailmalle paljon poispassattuja uusavuttomia nuoria aikuisia, jotka eivät osaa mitään, koska heidän ei ole tarvinnut opetella mitään. Kaikki on tehty valmiiksi ja nuoren esittämät haistattelut siedetty. Laitoksissamme kasvatetaan paljon hyviä hoidokkeja, kun tulisi kasvattaa kansalaisia.

Selvää on, että osa laitoksiin sijoitetuita nuorista pärjää elämässään. Ei sijoitus laitokseen välttämättä tarkoita tuhottua elämää. Joillekin huostaanotto on ollut ainoa mahdollisuus. Mutta jos nuori haluaa lyödä kaiken läskiksi, se kyllä onnistuu.

Aikanaan median toimesta käytännössä teloitettu yksityinen Kuttula oli tunnettu kovista otteistaan. Mutta sieltä kaikki kirjoittivat ylioppilaiksi. Oma urani julkishallinnollisisa laitoksissa on siis kestänyt parikymmentä vuotta ja odottelen edelleenkin ensimmäisiä lakkiaisia. Oikean ammattikoulunkaan käyneitä nuoria ei monta ole.

3. Alan naisvaltaisuus

Heti alkuun tulee täsmentää, että kohdan kolme otsikolla en halua halventaa naisia. Arvostan suomalaista naista suunnattomasti, ja alallani on töissä paljon hyviä naispuolisia työntekijöitä.

Laitoksissa joudutaan kumminkin välillä laittamaan kova kovaa vastaan ja on nuoria, jotka eivät usko kuin voimaa. Nämä nuoret ovat myös tarvittaessa valmiita käyttämään väkivaltaa saadakseen tahtonsa läpi. Asiat eivät aina selviä puhumalla, vaikka niin toivottaisiinkin. Tässä tapauksessa törmätään hyvin monien naistyöntekijöitten kohdalla ongelmaan pelko / hoidollinen selitys. Tulee annettua nuorelle periksi siksi, että väkivallan uhka pelottaa. Ja tämähän on aivan viisasta. 16-vuotias, jo aikuisen kokoinen sälli pystyy tekemään pienikokoisesta naisohjaajasta muusia. Apua ei välttämättä muualta saada, sillä yksinäisiäkin työvuoroja on.

Pelon tunnustaminen julkisesti taas on mahdotonta, joten seurauksena on suuri määrä hoidollisia selityksiä tyyliin ”tein hoidollisen ratkaisun”, ”käytin tervettä järkeä” tai esmes ”sääntöjen orjallinen noudattaminen ei tue nuoren kasvua ja kehitystä”. Seurauksena on sitten osastolla nuorten anarkia, jossa kukkona tunkiolla on röyhkein ja härskein.

Nainen ei pysty voimankäyttötilanteessa tai sen uhassa samaan kuin mies. Tämä on tervejärkiselle ihmiselle selvää. Mutta alallamme se on tabu. Siitä ei keskustella. Nainen ja mies ovat kaikilta osiltaan samaan kykeneviä työntekijöitä. Piste.

Tilannetta ei voi muuttaa palkkaamalla asiakseen lisää miehiä, sillä se on taas tasa-arvolain vastaista. Toisaalta tilannetta ei aiotakaan muuttaa, koska virallisestihan ongelmaa ei ole.

4. Maahanmuuttajien aiheuttamat ongelmat

Maahanmuuttajataustaisten nuorten aiheuttamissa ongelmissa ongelmakohdat 2 ja 3 korostuvat.

Nämä nuoret - erityisesti islamilaisesta kulttuuripiiristä tulevat - eivät arvosta suomalaisia eivätkä suomalaisuutta. Ja miksi arvostaisivatkaan, koska heille on paikallisen hoiva- ja ymmärryskoneiston kautta korostettu jatkuvasti heidän erikoisasemaansa. He ovat huomanneet, että suomalainen virkakoneisto halveksii itsekin suomalaisuutta nostamalla heidät jalustalle erikoisongelmineen ja -oikeuksineen. He tietävät olevansa erityiskansalaisia, joiden ei tarvitse sopeutua valtaväestön kulttuuriin ja toimintatapoihin vaan valtaväestön täytyy sopeutua heihin. He tietävät, että rasistikortin esiin nostaminen kannattaa aina.

Heidän arvomaailmassaan ei suomalaisen nuoren ryöstö ja pahoinpitely ole rikos. He ovat myös oppineet, että uhriajatteluun taipuvainen hoivakoneistomme sellaisessa tapauksessa aloittaa vakavahenkisen keskustelun siitä, kuinka pahoinpitelyn tehnyttä maahanmuuttajanuorta voidaan auttaa hänen pahassa olossaan. He tietävät myös, että hoivakoneistomme ei ajattele selkäänsä saanutta suomalaisnuorta ollenkaan. Se ei kuulu heidän tehtäviinsä, sillä heidän tehtäväkenttäänsä kuuluvat vain lastensuojelulaitoksen sateenvarjon alle sijoitettavat nuoret. Muita nuoria varten ovat toiset virkamiehet.

En itseasiassa voi hirveästi syyttää maahanmuuttajanuoria tästä asenteesta. Hoivakoneistossamme rasismi alkaa olla murhaa suurempi rikos ja rasistimaineen pelossa työntekijä ei välttämättä uskalla rajoittaa tällaista nuorta ollenkaan. Jolloin tietysti nuoren sijoitus laitokseen muuttuu pelkäksi paperisijoitukseksi. Alunperinhän hänet sijoitettiin juuri häiriökäyttäytymisen vuoksi. Kaiken tämän jälkeen nuori pitää suomalaisia täysinä lampaina, joita ei tarvitse kunnioittaa. Ja jos nykytilannetta ajattelee, niin hänhän on oikeassa.

Islamilaisesta kulttuurista tulleitten kohdalla korostuu suurena ongelmana myös suhtautuminen naisiin. Naispuolinen ohjaaja ei ole heille yhtään mitään. Sellaisen käskyjä ei tarvitse totella, ja yleensäkin naisen esittämä käsky miehelle on jo synti itsessään. Isokokoista suomalaista miestä nämä tyypit kyllä uskovat, ihan silkalla voiman uhalla.

Koska maahanmuuttajataustainen ei halua sopeutua osaston sääntöihin ja rajoihin ollenkaan, vaan toimia omien sääntöjensä mukaan, vie hän vuorossa olevan henkilökunnan työpanoksen kokonaan. Tulemme resurssikysymyksiin. Normaalisti laitoksessa on osastolla 5 - 8 nuorta. Ja ohjaajia vuorossa yleensä kaksi (joskus voi olla yksikin). Pahasti häiriköivä nuori vie ohjaajien työpanoksen kokonaan, ja muut nuoret ovat sillä aikaa osastolla vain säilytyksessä. Ketään ei hoideta, ketään ei kasvateta.

Suomalaisia yleensä syytetään rasistisuudesta, asenteellisuudesta ja suvaitsemattomuudesta. Tämmöisiä syytöksiä on esitetty myös omaa alaani kohtaan. Syytöksiä on tullut useista suunnista. Kuvaava esimerkki näistä oli viime keväänä lehtiin tullut juttu, jossa Varatuomari Leeni Ikonen kommentoi huolissaan, että: "Lastensuojelussa on pohjatonta tietämättömyyttä ja asennevammaisuutta maahanmuuttajia kohtaan. Koko järjestelmän asennekulttuuri on huolestuttava". Samassa jutussa maahanmuuttajavammaisten tukiyhdistyksen perhekoordinaattori Mia Pöllä vaatii lastensuojeluun pikaisesti lisää erilaista kulttuuria ja mentaliteettia ymmärtäviä työntekijöitä.

Näihin syytöksiin voisi vastata pitkillä jaarituksilla, mutta otan esille jälleen kohdassa 1. mainitut perustehtävät:

a. Pidä yllä säännöllinen vuorokausirytmi. Mene ajoissa maate, että jaksat herätä ajoissa. Syö säännöllisesti ja terveellisesti. Hoida hygieniasi ja pidä muutenkin huoli itsestäsi.

b. Käy säännöllisesti koulua.

c. Älä käytä päihteitä.

d. Opettele käytöstavat ja suhtaudu kunnioittavasti muihin ihmisiin. Älä haistattele, älä huorittele.

e. Älä käytä väkivaltaa ongelmien ratkaisemiseksi.

Mikäli lastensuojelulaitoksen ohjaaja kurssitetaan ”erilaista kulttuuria ja mentaliteettia ymmärtäväksi” työntekijäksi, millä tavalla silloin tulee näitä viittä kohtaa muuttaa? Esimerkiksi islamilaiselta pohjalta tulevien nuorten naisiin, varsinkin vääräuskoisiin naisiin kohdistama halveksunta on tosiasia. Onko kohta d silloin poistettava heille opetettavista asioista? Kohtia a - e tuskin vastustaa kukaan tervejärkinen ihminen. Ne on opetettava, oli kulttuuri mikä hyvänsä. Mikäli aiotaan saada aikaan suomalaisen yhteiskunnan uusia jäseniä.

Ikonen ja Pöllä unohtavat autuaasti myös resurssikysymykset. Olen urani aikana törmännyt jo parinkymmenen kansakunnan edustajiin. Jos kaikkien kanssa pitää asioida heidän omalla kielellään ja omaa kulttuuriaan mukaillen, niin voidaan samantien heittää hanskat tiskiin. Ei siitä tule kertakaikkiaan mitään. Ei riitä ihmiset, ei riitä rahat. Sitä paitsi ohjaajien perustehtävä on edelleenkin kasvattaa kansalaisia suomalaiseen yhteiskuntaan. Sitä ei ole millään lailla vielä muutettu.

Tässä kirjoituksessa pidän myös maahanmuuttajanuorten puolta ymmärryskoneistoamme vastaan. Kohdassa 2 kirjoitin että ”ollakseen onnellinen ihminen tarvitsee tunteen, että hän pärjää omin voimin ja taidoin”. Näen että ymmärryskoneistomme riistää tämän mahdollisuuden maahanmuuttajilta. Halutaanko heille mahdollisuus olla osana suomalaista yhteiskuntaa? Vai onko heidän oltava jatkuvasti hoivattavia, jotta ymmärryskoneistolle itselleen tulisi hyvä mieli?

Suomalainen kansa ei ole rasistista. Puheet ”rakenteellisesta rasismista” ovat silkkaa puppua. Sen todistaa Suomen juutalais- ja tataariväestö. Heitä vastaan ei kenelläkään ole mitään, sillä he ovat integroituneet osaksi suomalaista yhteiskuntaa. He tekevät työtä, elättävät itsensä, maksavat veronsa ja elävät ihmisiksi. He ovat saaneet ansaitun arvostuksen. Nykyisille maahanmuuttajille ei sitä mahdollisuutta tunneta annettavan. Esteenä vaan ei ole Matti Meikäläinen, jota ymmärryskoneistomme syyttää, vaan ymmärryskoneisto itse.

LOPUKSI

Arvostan työtovereitani. Yleensäkin arvostan lastensuojelulaitoksissa toimivaa väkeä. He ovat pääsääntöisesti hyvin tervejärkistä ja vastuuntuntoista porukkaa. Eivät nämä ongelmat ovat heidän aikaansaamiaan. Syyksi näen sen, että kun akateemiset vasemmistohumanistit pääsivät aikanaan alaa huseeraamaan, niin siitä alamäki alkoi.

Mikä neuvoksi? En ole sateentekijä. Jotain vinkkejä voisin antaa. Palkatkaa jatkossa huomattavasti vähemmän hallintojohtajia, hallinto- ja kehittämisjohtajia, projektipäällikköjä, arviointipäällikköjä, hallintopalvelupäällikköjä, henkilöstöpäällikköjä, kehittämispäällikköjä, sijaishuollon aluekehittäjiä, erityissuunnittelijoita, strategiapäällikköjä, tulosaluejohtajia, tulosaluesihteereitä, ryhmäpäälliköitä ja henkilöstövisiosuunnittelijoita. Palkatkaa tilalle ohjaajia. Tätä työtä tehdään ihmisillä. Ja unohtakaa turha ylikoulutusvaatimus. Ei sosionomi (AMK)-koulutus tähän työhön valmista. Se opitaan työtä tekemällä. Joku evp. vääpeli tai työtön metsuri voisi olla näissä hommissa aivan ässä.

Maahanmuuttajanuoria taas autettaisiin parhaiten sillä, että muistettaisiin heidän siirtyvän laitoksesta suomalaiseen yhteiskuntaan joka toimii suomalaisilla arvoilla. Ei jokaiselle erikseen räätälöityyn ”Vain minulle”-yhteiskuntaan. Ei sellaista ole olemassakaan.