ETNISESTI SENSITIIVISTÄ TYÖOTETTA

On tiedossa, että tietyt ulkomaalaisryhmät tekevät Suomessa suuren määrän rikoksia. Erityisesti väkivaltarikoksissa ovat nämä ryhmittymät kunnostautuneet. Leena Suurpää Nuorisotutkimusverkostosta ja Päivi Honkatukia Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta ovat ottaneet asiakseen tutkia, mistä tämä mahtaa johtua. Ja syyhän sitten selvisi, ja se oli tietenkin näiden ryhmien kohtaama arkipäivän rasismi. ”Toistuvat omaan tai perheen etniseen taustaan tai ihonväriin perustuvat epäoikeudenmukaisuuden kokemukset koetaan arkipäivän rasismina. Nuoret ovat kokeneet suullista häirintää, syrjiviä eleitä ja fyysistä väkivaltaa niin kadulla kuin koulussakin.”

Koska työskentelen itse lastensuojelussa, voisin todeta, että fyysisen väkivallan puolella nämä vähemmistöryhmittymät ovat kylläkin enempi sillä antavalla puolella. Yleinen kaava on se, että mennään porukalla pienemmän kimppuun, viedään rahat ja kännykkä ja sen jälkeen annetaan selkään. On hyvin epätodennäköistä, että se selkäänsä saanut on ennen selkäsaunaansa esittänyt suullista häirintää ja syrjiviä eleitä, koska normaalisti ihmisellä on tietty itsesuojeluvaisto.

Vaan tutkijoita ei se asia näytä hirveästi kiinnostavan, ja kuinka voisikaan, kun kerran jo ennen tutkimusta on päätetty vapauttaa rikoksen tekijät vastuusta ja siirtää vastuu sille suurelle suomalaiselle piilorasismille. Tää on sinänsä niin tuttua. Tutkijat ovat sitä mieltä ja täähän on vielä, ainakin teoreettisesti vapaa maa. Olkoot sitten sitä mieltä.

Vaan tässä kirjoituksessa yritän hahmottaa sitä, kuinka teoria muutetaan käytännöksi. Tutkijat peräsivät viranomaisilta ”etnisesti sensitiivistä” työotetta. Kun itsekin olen lastensuojelun henkilökuntaa, niin olisi mukavaa tietää, mitä tällä etnisellä sensitiivisyydellä oikein tarkoitetaan, ja miten se tulisi toteuttaa?

Lastensuojelulaitoksissa on niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin asiakkaita. Ja heille tarjotaan tätä perussettiä, josta olen kirjoittanut ennenkin. Eli:

a. Pidä yllä säännöllinen vuorokausirytmi. Mene ajoissa maate, että jaksat herätä ajoissa. Syö säännöllisesti ja terveellisesti. Hoida hygieniasi ja pidä muutenkin huoli itsestäsi.

b. Käy säännöllisesti koulua.

c. Älä käytä päihteitä.

d. Opettele käytöstavat ja suhtaudu kunnioittavasti muihin ihmisiin. Älä haistattele, älä huorittele.

e. Älä käytä väkivaltaa ongelmien ratkaisemiseksi.

Ei se siis tuon yksinkertaisempaa ole. Mitä näitä kohtia tulee muuttaa, jos toimimme ”etnisesti sensitiivisellä” työskentelytavalla? Ja miten niitä tulee muuttaa? Täytyykö työntekijöiden esmes ryhtyä pitämään naistyöntekijöitä ja naispuolisia asiakkaita alempiarvoisena? Silloinhan syyllistytään sukupuoliseen syrjintään? Vai onko meidän annettava erivapauksia säännöistä esim. ihonväriltään tummemmille? Nimenomaan silloin me nähdäkseni syyllistymme rasismiin. Pitääkö meidän antaa näille tyypeille ylimääräisiä lomia, jotta heidän kosketus ystäväpiiriinsä ei katoa? Silläkin uhalla, että rikollinen toiminta jatkuu. Kun kerran ”rikollisesta elämäntavasta luopuminen on vaikeaa muun muassa siksi, että se voi merkitä samalla myös ystäväpiirin hajoamista.” Yksi yleinen syy huostaanottoon muuten on se, että nuori saadaan irroitettua rikollista toimintaa harjoittavasta kaveripiiristä. Onko tämäkin käytäntö sitten muutettava?

Vai mitä hittoa meidän sitten pitäisi tehdä, että se miellyttäisi tutkijoita? Jotain hajua saa ehkä tästä lauseesta:

”Viranomaisten ei tunnu olevan helppo puhua rasismista. Tekemissämme haastatteluissa aihe ohitettiin helposti niin ilmiönä kuin käsitteenäkin. Etenkin kysymys rasismikokemuksista institutionaalisten järjestelmien sisällä on vaikeasti käsiteltävä aihe. Jos rasismi ymmärretään kapealla tavalla tai kiistetään, monia arkipäivän rasismin piiloisia muotoja ei välttämättä
tunnisteta tai tulkita ongelmallisiksi.”

Elikkä meidän täytynee löytää työstämme rasismin ”piiloisia muotoja”. Vaan mitä hittoa ne sitten ovat? Tosiasia kun on, että laitoksissa jo tällä hetkellä suojellaan ulkomaalaistaustaisten asiakkaitten etnistä egoa kuin pikkulapsen silmää. Onko meidän siis jatkossa hyväksyttävä ulkomaalaistaustaisten nuorten kaikki teot ja asenteet (jotka ovat suomalaisia kohtaan välillä äärimmäisen halveksivia) ilman minkäänlaista kyseenalaistamista, kaiken hyväksyen?

Vaan jonkunlaisia erivapauksia ja etuoikeuksia tutkijat ymmärtääkseni haluavat vähemmistöryhmille tarjota. Ainakin tästä lauseesta voi päätellä niin:

”Näkemyksemme mukaan erityiskohtelu on kuitenkin laajempi ilmiö. Sen tavoitteena on kehittää sellaisia vuorovaikutuksellisia työvälineitä, joiden avulla on mahdollista tunnistaa erityistarpeita myös nuorten omista lähtökohdista. Tärkeää on myös olla valmis perustelemaan erityiskohtelun oikeutusta muille – niin toisille asiakkaille (esim. vankilassa) kuin viranomaisille.”

Juu, ”vuorovaikutukselliset työvälineet” muuten ovat näissä hommissa semmonen yleinen heitto, jota käytetään, kun halutaan sanoa jotain hienon kuuloista, vaikka ei mitään sanottavaa oliskaan. Vaan nämä erityistarpeet me sinänsä kyllä tunnistetaan. Ennen erityistarpeitten vaatimista kuuluu yleensä lause ”vittu mä haluun”, ja nimenomaan tämäntyyppisten erityistarpeitten rajoittaminen on osa työtämme. Ideana kun on opettaa nuorille, ihonväristä riippumatta, että kaikkea ei saa, mitä haluaa.

Olis muuten hienoa kattoa kärpäsenä katossa, kun kun tutkijamme perustelevat ”erityiskohtelun oikeutusta” muille asiakkaille.

Yleensäkin aika ajoin tulee allekirjoittanutta viisaammat esittämään, että me (niin kuin myös esim. poliisit) emme toimi oikein maahanmuuttajien kanssa. Selittäkää nyt kerrankin, mitä sitten pitäisi tehdä. Älkääkä taas kertaalleen selittäkö ”erilaisen kulttuurin ja mentaliteetin ymmärtämisestä”, ”etnisestä sensitiivisyydestä” tai ”aidosta vuorovaikutuksesta”. Vaan vääntäkää ihan rautalangasta, että mitä näitten kanssa sitten teidän mielestä pitäisi käytännössä tehdä.

Vai olisikohan koko tutkimuksen idea sittenkin työvoimapoliittinen? Niin sosiaalialan ihmiset kuin esmes poliisitkin tarvitsevat suuren määrän kurssitusta siitä, että he löytävät itsestään aina vaan uusia ja uusia piilorasismin piirteitä. Tarvitaan myös paljon kurssitusta siitä, että näistä piirteistä päästään eroon. Ja kurssittajaksihan ei käy tietenkään ihan kuka tahansa, vaan sopivan akateemisen koulutuksen saanut henkilö. Ja koska tavalliset suomalaiset ovat läpeensä piilorasismin saastuttamia, on työpaikka varma monelle akateemiselle, aina eläkeikään saakka.

Tämähän tietysti maksaa, ja koska esmes sosiaalialalle tuleva rahamäärä ei ole radikaalisti lisääntymässä, ennemminkin säästää pitäisi, niin tietysti tämä piilorasismin poistokoulutus on sitten poissa siitä varsinaisesta työstä. Mutta resurssointi ei muutenkaan ole ollut teoreetikkojen vahvoja puolia.

PS: Toisin kuin me ns. piilorasistit, suhtautuvat nämä tutkijat, niin kuin muutkin diplomiymmärtäjät vähemmistökansallisuuksiin mielestäni avoimen rasistisesti. Meinaan, jos ihmiseltä viedään toistuvasti vastuu omista teoistaan ja syytetään jotain ihmeellistä arkipäivän rasismia, niin silloinhan ihminen alennetaan holhottavan lapsen tai muuten vaan syyntakeettoman asemaan. Aika loukkaavaa, sanoisin.

PS 2: Jotain muuta eli lisää kulturointia. Tää on ässä. Helsingin Pravdan kuukausiliite laittoi maitten lippuja kauneusjärjestykseen. Kakkoseksi tuli Kenia:

Mikäs siinä, ihan simpsakka lippuhan se. Mutta osaava kulturaattori tietää enemmän: ”Primitiivistä energiaa, värien magiaa, haastaa katsojan tekemään tiliä suhteestaan postkolonialismiin”.

Lakki! Lepo! Lakki! Päästä!