JULKISHALLINTOA JA VAPAAHENKILÖITÄ

Lomaillessani pohjoisessa törmäsin tämän nykyajan ihmevehkeen mokkulan avustuksella pienehköön uutiseen, jonka olisin toivonut nousevan huomattavasti suuremmaksi. Uutisessa eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ennusteli, että julkishallinnon talous tulee jatkossa keittämään ankarasti yli näillä sanoilla: ”Hän myös maalaili, että Suomessa saatetaan parhaillaan jo istuttaa seuraavan talouskriisin siementä, kun syntynyttä kuplaa pidetään yllä julkisen talouden velkaantumisella. Eduskunnan puhemies varoitti, että yhteiskunnan julkiseen puoleen iskevät talouslaman vaikutukset ovat vasta edessä.”

Uutinenhan jäi varsin pieneksi, eikä siitä syntynyt myrskyä edes vesilasiin. Olen itsekin kirjoitellut julkishallinnosta aika ajoin, joten tämä kirjoitus on sinänsä vanhan toistoa, mutta toistaminen kannattaa, sillä ongelmahan ei ole minnekään hävinnyt. Mm. Hannu Visti on myös kirjoittanut usein julkishallinnosta ja siihen liittyvästä jonninjoutavasta turhasta.

Itsehän käytän ns. köyhän kansan karttuisaa järjenjuoksua, jonka mukaan julkishallinto on aikoinaan perustettu tarjoamaan kansalaisille välttämättömiä palveluja. Näitä ovat mm. terveyspalvelut, sosiaalipalvelut, palo- ja pelastustoimi ja vaikkapa kunnallinen vesilaitos ja kirjasto. Täysin järkeviä palveluja, joitten rahoittamisen verovaroilla voi ymmärtää. Saanhan itsekin palkkani sosiaalipiipertäjänä verovaroista, mutta työni nähdään suht tarpeellisena.

Nykyisessä julkishallinnossa tämä perusajatus on hämärtynyt. Säästöjä toki suoritetaan, mutta ne koskevat aina suorittavaa tasoa, eli sitä tasoa, jota varten julkishallinto on yleensä olemassa. Hiljattain uutisoitu vanhustenhuollon alennustila kertoo asiasta hyvin.

Säästöt eivät kosketa eräänlaista aatelisluokkaa, joka julkishallinnossa pesii ja voi hyvin. Säästöt eivät koske esim. omalla alallani sosiaalipuolella yleisiä hallintojohtajia, hallinto- ja kehittämisjohtajia, projektipäällikköjä, projektijohtajia, projektityöntekijöitä, projektitutkijoita, projektikoordinaattoreita, projektisuunnittelijoita, projektisihteereitä, arviointipäällikköjä, hallintopalvelupäällikköjä, henkilöstöpäällikköjä, kehittämispäällikköjä, sijaishuollon aluekehittäjiä, erityissuunnittelijoita, strategiapäällikköjä, tulosaluejohtajia, tulosaluesihteereitä, ryhmäpäälliköitä, henkilöstövisiosuunnittelijoita, palvelussuhdepäälliköitä, henkilöstöhallintapäälliköitä, johtavia neuvojia, johtavia tutkimussosiaalityöntekijöitä, erikoistutkijoita, suunnittelijoita, erityissuunnittelijoita, tutkijatohtoreita, käytäntötutkimuksen professoreita, erityisasiantuntijoita ja johtavia kehittämiskonsultteja.

Näitten työntekijöitten työ vaikuttaa parhaimmassa tapauksessa julkishallinnon suorittavaan tasoon (jota varten koko julkishallinto on perustettu) ei yhtään mitään ja huonoimmassa tapauksessa työtä huomattavasti haittaavasti.

Miksi julkisuudessa ei nosteta kissaa pöydälle ja keskustella siitä, tarvitaanko oikeasti tämmöinen määrä pikkutason, keskitason ja isommankin tason julkishallinnollisia pomoja? Eikö heidän palkallaan voisi palkata suorittavan tason työntekijöitä?

Kissa pysyy pöydän alla. Itse näen syynä sen, että nämä pomot ovat hankkineet itselleen maisterin paperit, eikä maisteria voi mitenkään pistää tekemään muita kuin pomonhommia.

Suomessa on vieläkin voimassa joku ihmeellinen arvostuskoodi yliopistollista koulutusta kohtaan. Meillä koulutetaan aivan liikaa maistereita, joista ei yhteiskunnalle ole mitään hyötyä, joten heidät on sijoitettava akateemisiksi suojatyöllistetyiksi julkishallintoon, vaikka heitä ei siellä tarvita. Heidän työllistämistään ja tarpeellisuuttaan ei saa kyseenalaistaa. He eivät myöskään tee virheitä, koska heillä on akateeminen loppututkinto. Julkishallinnossa kusi valuu lautaa pitkin alaspäin ja syyllinen virheeseen löydetään suorittavalta tasolta. Julkishallinnossa muutenkin, kun joku asia on ryssitty, on tarpeellista löytää syyllinen. Se, että virheestä opittaisiin, ei ole niin tärkeää.

Tämä julkishallinnossa majaileva pomoluokka on mielestäni nykyajan aatelia. Huvittavaa sinänsä, että aateliston olemassaolo on nykyisin vasemmiston mahdollistama. Aikanaanhan he taistelivat aatelistoa vastaan kovastikin. Aatelisnimikkeitähän ovat vanhastaan mm. paroni, kreivi, herttua ja ruhtinas. Paronin suomenkielinen vastine vapaaherra sopii mielestäni hyvin nykyiselle aatelille, tosin hieman nykyaikaistetussa muodossa, eli nykyaatelia voisi kuvata termillä vapaahenkilö.

Vapaahenkilön olemassaoloa ja tarpeellisuutta ei saa arvostella ja hän elää rahvaan rahoilla. Vapaahenkilö on myös vapaa työhönsä liittyvästä osaamisvastuusta. Hyvä esimerkki vapaahenkilöstä on viestintäoikeuden tutkintatohtori Päivi Tiilikka. Hän nillitti Jussi Halla-ahon liian lievästä tuomiosta julkisuudessa, vaikka ei ollut tutustunut koko Halla-ahon kirjoitukseen, josta tuomio tuli. Siitä huolimatta ei hänen pätevyyttään aseteta millään tavoin kyseenalaiseksi. Hän on nykyaikaista aatelia edustava vapaahenkilö, joka on arvostelun yläpuolella. Hänen asemansa on hänen työnsä. Hänen asemansa myös takaa hänen pätevyytensä.

Tämä onnistuu julkishallinnossa. Yksityisellä puolella tämä ei oikein pelitä, koska yksityisen puolen on tienattava ensinnäkin oma leipänsä ja vielä ylimääräistäkin, jotta se pystyisi elättämään virka-aatelin. Jos yksityisellä puolella hitsaaja hitsaa paskaa saumaa, se on paskaa saumaa, vaikka hän kuinka selittäisi.

Näkisin, että ainoa asia, mitä tämä virka-aateli saa aikaiseksi, on asioitten uudelleen nimeäminen. Mikäs siinä sinänsä, voihan päästötodistuksen muuttaa päättötodistukseksi, sairasloman sairauslomaksi, eläkkeelle jäämisen eläköitymiseksi, kulutusmaidon täysmaidoksi ja maaoravan tikutakuksi, mutta onko asiasta välitöntä hyötyä kenellekään ja oliko noita nimenmuutoksia varten ihan välttämätöntä palkata ihmisiä?

Julkishallinto osaa myös tehdä ns. kummitusrahaa. Ajatellaanpa vaikka Hörhölän kaupunkia, jonka alaisuudessa toimii lastensuojelulaitos. Laitos toimii kiinteistöissä, jotka omistaa kunnan kiinteistövirasto. Laitos maksaa tiloista vuokraa sanokaamme 200.000 euroa vuodessa kiinteistövirastolle. Kiinteistövirasto on virallisesti tienannut 200.000 euroa, vaikka se ei tosiasiassa ole tienannut yhtään mitään. Veronmaksajien rahoja on vain siirretty momentilta toiselle.

Minulla ei ole sinänsä mikään tarkoitus halveksia ihmisiä, jotka menevät yliopistoon lukemaan tiettyjä yhteiskunnallisia aineita. Sehän tarjoaa mahdollisuuden saada varsin turvatun työpaikan julkishallinnossa. Mutta onko asiassa sinänsä mitään järkeä? Kuinka paljon tarvitsemme julkishallinnon pikkupomoja, joista ei ole mitään hyötyä? Vai kannattaisiko koko maan koulutusrakennetta muokata hieman järkevämpään suuntaan. Jos kaikki kansalaiset ovat vain puhe- ja kirjoitustyöntekijöitä, kuka meidät silloin loppulaskussa elättää?