ERÄÄN VITTUILUN ANATOMIASTA

Vittuilu. Siinäpä vasta jalo taito. Moni sitä harrastaa, mutta harva sen kunnolla taitaa. Pyrin itsekin aika ajoin käyttämään vittuilua blogikirjoituksissani tehokeinona, mutta tunnustan kyllä olevani tässä taiteenlajissa kevyttä piirisarjakamaa todellisiin ammattilaisiin verrattuna.

Vittuilua on mielestäni kahta päätyyppiä. Ensimmäinen laji on Kevyt Kenttävittuilu, joka ei itse asiassa ole vittuilua ollenkaan, vaan semmoista verbaalista pullantuoksua, jolla piristetään jo muutenkin mukavaa tunnelmaa. Esimerkkinä voidaan ajatella tilannetta, jossa Perskeles, Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen viettävät oluella ja makkaralla maustettua saunailtaa. Siinä voidaan heittää ankaraakin läppää puolin ja toisin, eikä siitä kukaan hermostu. Asia vaatii tietysti sopivan seuran, ja kyvyn nauraa itselleen.

Vittuilun toinen päätyyppi on Raskas Rynnäkkövittuilu. Sillä on selvä kohde, yksittäinen henkilö tai ryhmä ihmisiä, joille pyritään saamaan aikaiseksi Armoton Vitutus.

Raskaaseen Rynnäkkövittuiluun törmää aika ajoin, ja viimeksi törmäsin siihen Pakolainen-lehden numerossa, jonka bongasin aina valppaasta Mediaseurannasta (kiitos Roopelle). Raskaan Rynnäkkövittuilun otsikkona on ”Suomalainen kerrostalo somalialaisin silmin”, ja taitavana rynnäkkövittuilijana toimii neito nimeltä Maiju Korpela. Kehotan lukijaa lukemaan jutun ensin tuosta linkistä ennen kuin jatketaan.

.
.
.

No niin, mikäli juttu on luettu, niin jatketaan. Pyrin käsittelemään näin alkuun tuota Korpelan tuotosta ihan teknisenä suorituksena, puhtaasti Raskaan Rynnäkkövittuilun näkökulmasta. Osuuko erillisläppä kohdalleen? Saadaanko aikaan Armoton Vitutus? Mietitään mahdollisia esimerkkejä:

*

Työvoimatoimistossa juuri suomalaisesta teollisuusyrityksestä toiminnan ulkomaille siirtämisen takia kalossinkuvan persuuksiin saanut kokenut metallimies odottaa aikaa työvoimaneuvojalleen, joka tulee ohjaamaan hänet jollekin ”löydä portti sisältäsi niin kuin Pekka Streng – opi soittamaan ovikelloa molemmilla käsillä”-kurssille. Ennen sovittua aikaa hän pläräilee aikansa kuluksi työvoimatoimistosta löytyvää Pakolainen-lehteä ja törmää Korpelan tuotokseen.

Metallimies lukee, kuinka jutussa ihastellaan somalialaista yhteisöllisyyttä ja asiakseen mainitaan somalialaisen yksinhuoltajaäidin Syyriasta saakka tilaama kahdentoista hengen sohva. Metallimies muistelee, että nehän ovat pirun kalliita noi ihan tavallisesta IKEAsta ostetut kolmenkin hengen sohvat. Joo, käsitöinä tommonen pitää tehdä. Varmaan jossain Syyriassa sitten. Mitähän ne rahtikulutkin sieltä asti mahtaa olla? Mitähän toi homma kaikkiaan maksaa?

Pitkäaikaistyöttömän elämään totuttelevan miehen päässä alkaa taskulaskin raksuttaa. Otsanahka rypistyy. Ohimosuoni tykyttää. Lehti rytistyy kourissa palloksi ja lentää puhtaalla kolmen pisteen heitolla paperikoriin.

Tehtävä on onnistunut. Metallimiehelle on saatu aikaan Armoton Vitutus.

*

Helsinkiläisessä sosiaalitoimistossa asioiva, ihan kantaväestöön kuuluva yksinhuoltajaäiti alkaa myös lukemaan Korpelan juttua. Hänkin törmää jutussa ns. kollegansa eli somalialaisen yksinhuoltajaäidin kahdentoista hengen sohvaan. Huomaapa hän, että ”kollega” keittelee aina ruuat viidelle, vaikka syöjiä on kolme. Jos vaikka joku sattuis käymään. Suomalainen yksinhuoltajaäiti tuumii, että eipä taida hänellä olla sama sosiaalityöntekijä kuin minulla. Hampaat alkaa kirskua muutenkin.

Tehtävä on onnistunut. Yksinhuoltajaäidille on saatu aikaan Armoton Vitutus.

*

Helsingissä asuu paljon Esimerkkihenkilön tyyppisiä ihmisiä. Esimerkkihenkilö on muuttanut aikanaan pieneltä paikkakunnalta työn perässä Helsinkiin. Hän asuu kanakopin kokoisessa yksiössä, johon ei oikein kunnolla mahdu minkäänlaista sohvaa, ja maksaa siitä törkeää hintaa. Hän lukee kämpässään tietokoneen ruudulta Korpelan juttua ja oppii lukemastaan, kuinka hienoa ovat somalialaistyyppiset tiiviit perhe- ja sukulaissuhteet. Olis ehkä suomalaisillakin oppimista. Esimerkkihenkilö tuumii, että olishan sitä perhettä ja sukua mukava tavata tiiviimminkin, mutta kun vanhemmat asuvat Luhangalla, veli Vaasassa, sisko Oulussa ja Esimerkkihenkilö itse Helsingissä, ja kun tota työtäkin täytyy tehdä, niin eihän se ehkä yhtä helposti käy kuin eräillä.

Esimerkkihenkilö on saattanut aikaisemmin lukea lehdestä, että somalit voisivat opettaa suomalaisille sovittelua, koska se on heillä yleisessä käytössä. Nyt Esimerkkihenkilö lukee Korpelan jutusta kuinka suomalainen kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri ei palvele tarpeeksi hyvin tietyn vähemmistön yhteisöllistä elämää. Niin juu, Esimerkkihenkilö muistaa myös tekevänsä hommia konepajalla ja ymmärtää maksavansa sekä tietyn vähemmistön että erään Korpelan elämisen.

Esimerkkihenkilö pystyy hillitsemään ensimmäisen mielihalunsa, koska hän ymmärtää, että tietokoneen näyttö hajoaa, jos hän sitä lyö, ja hän joutuu ostamaan uuden näytön omilla rahoillaan. Joka tapauksessa Esimerkkihenkilön päässä pyörii pitkiä, rumia, karvaisia, rikinkatkuisia ja jo ammoin kuolleilla ja kielletyillä kielillä lausuttuja Julmia Sanoja.

Tehtävä on onnistunut. Esimerkkihenkilölle on saatu aikaan Armoton Vitutus.

*

Perskeleen Ykäkin luki Korpelan jutun ja hänellekin tuli Armoton Vitutus.

*

Näkisin, että teknisenä suorituksena Raskas Rynnäkkövittuilu on onnistunut.

Se on sitten eri asia, oliko Korpela tarkoittanut tämän vittuiluksi. Jos ei, niin ehkä hän on aidosti ylpeä tuotoksestaan, ja uskoo muittenkin olevan. Meillähän on tässä maahanmuuttohommassa näitä suojatyöllistettyjä ihmisiä, jotka vakaasti uskovat heidän ammatillisen hiekkalaatikkonsa olevan koko maailman keskipiste, ja muulla maailmalla on siihen lähinnä jatkuva ruokkimis- ja hyväksymisvelvollisuus.

Tietysti kyseessä voi olla tämmönen julkishallinnossa yleinen asia, että kun kerran virassa ollaan tai jotakin tutkitaan, niin se otetaan sitten yliviedyn haudanvakavasti. Jos vaikka valtio kehittää perseenpäristysviraston, ovat sen työntekijät, varsinkin johto- ja tutkijaportaassa sitä mieltä, että perseenpäristäminen on ihan oikeasti ensiarvoisen tärkeää. Muuten ei hengissä selvitä. Lopulta he sitten kehittävät perseenpäristimen joka ei mahdu perseeseen eikä pärise. Ja marmattavat sitten siitä, kun tuote ei ihmisiä innosta, ihmiset naureskelevat teoriassa ihan hyvin suunnitellulle perseenpäristimelle ja pitävät heitä muutenkin pelleinä ja koko touhua silkkana rahantuhlauksena.

Mitä tulee jutussa haastateltuihin somaleihin, en ensimmäisenä lähtisi osoittamaan heitä sormella. Kun he ovat olleet tarpeeksi tekemisissä tämäntyyppisten maijukorpeloitten kanssa, kai siinä heillekin tulee vauhtisokeus, ja he alkavat uskoa siihen, että suomalaiset ovat heidän tänne tulostaan ihan oikeasti innoissaan. Mutta kannattaisi vähän miettiä näitä juttuja. Jos somalialainen yksinhuoltajaäiti mainostaa Syyriasta asti tuotua kahdentoista hengen sohvaansa, se ihan oikeasti voi aiheuttaa kantaväestössä Armottoman Vitutuksen. Kuinka monella meistä on edes semmonen kämppä, johon moinen möhkäle mahtuisi?

Puhutaan, että rasismia tulisi vastustaa. Minä olen asiasta samaa mieltä. Mutta tuonkaltaiset kirjoitukset ovat juuri niitä, jotka rasismia lisäävät. Jos joku ei ymmärrä, että miksi, ei asia varmaan selviä hänelle edes Raskaalla Rynnäkkövittuilulla.