Rintamalla tykkien jylinä oli hiljennyt ja pöly alkoi laskeutua. Hommasotilaat nousivat juoksuhaudoista, ihmettelivät hiljaisuutta ja puistelivat hiekat lakeistaan. Vain muutamia hetkiä aikaisemmin taistelu oltiin nähty toivottomaksi ja antautumiskäsky eteni pitkin rintamaa. Hommasotilaat odottivat, että kukkakypäräiset viholliset tulisivat vangitsemaan heidät.
…hävittiin, pojat… meiltä kun loppu ruuti…
Aikaisemmin samana päivänä, marraskuun kolmantenatoista armon vuonna 2010, tarkalleen klo 14.16 oli vihollinen ampunut kaikkiin viestintäverkkoihin psykologisen aseen, joka vei taistelutahdon ja muutti hommasotilaitten kasvot jäisen kauhun jähmettämiksi naamareiksi:
Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla.
Katastrofin laajuus oli selvillä kokonaisuudessaan vain esimiesten keskuudessa, mutta juoksuhaudoissa kyykkiville hommasotilaille ei jäänyt epäilystä tilanteen toivottomuudesta. Ei kenenkään-maalle kyhätty miinoitus, joka oli tehty nyrkkipajatasoisista Octavius-, Perskeles- ja Kullervotyyppisistä kielletyistä henkilöblogimiinoista oli räjähtänyt itsestään jättäen jäljelle vain joitain savuavia johdonpätkiä.
Myös raskaampi kalusto kuten 155 K Halla-aho, 130 K Lahtinen ja 122 H Hirvisaari oli poissa pelistä. Suuntauslaitteet olivat muuttuneet puuroksi, ja ammushuolto oli lakannut toimimasta. Vihollinen oli ollut voimakas, ovela ja sitkeä, ja sen viimeinen isku oli murtanut hommajoukkojen taistelutahdon.
Vanhala lorotti pönikästä kenttäpulloonsa viimeiset hommakiljun rippeet:
- Vähän ääriainesten aaltoja, khi-hi-hi.
Salo: Ei tullu siitäkään simasta Suomen kansallisjuomaa.
Määttä: Välikö hällä. Loppuupa kumminkin tämä koohotus.
Honkajoki: Heikot sortuu elon tiellä ja jätkä siinä sivussa.
Keskinäinen naljailu ei voinut peittää epävarmuutta tulevaisuudesta ja jäytävää pelkoa. Kukkahattujen armottomuus oli sodan aikana tullut tunnetuksi. Hommaupseerit tiesivät kohtalonsa varmuudella, alempiarvoiset elättivät vielä jonkinlaista toivoa, mutta tiesivät, että kukkahattujen valta perustui täydelle mielivallalle. Kukkahattujen viimeisimmän hyökkäyksen julmuus, ja kaiken toivon riistävä ylivoimaisuus jyskytti vieläkin heidän päässään:
Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla.
Silti miehet pyrkivät nuotion äärellä tunnelmaa nostattavaan rupatteluun. Honkajoki kaivoi taskustaan muistitikun ja heitti sen Vanhalalle:
- Pistä, Priha nuotioon. Siinä oli jotain bloggeria varten, mutta minä olen kadottanut johtoajatuksen.
Vanhala: Olis ny vielä se kakskakkonenkin, khihihi…
Honkajoki: Hjaaha. Mutta kun se perkeleen kukkahattu, anteeks tiedostava kansalainen pääsi sinne aseman sivuun… Siinä minä kärsin tämän sodan raskaimman tappion.
Vanhala: Viherdemlalaisten Neuvostojen Liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni ja sisukas Homma.
Kaukana metsässä istui vänrikki Jalovaara. Hän istahti mättäälle ja painoi päänsä käsiinsä. Mielessä liikkui vain yksi ajatus, aina uudelleen ja uudelleen... Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla. Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla. Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla.
Silmäluomet kostuivat. Pitkän aikaa puri Jalovaara hampaitaan yhteen koettaen terästäytyä. Mutta hartiat alkoivat nytkähdellä, ja katkera, väkivaltainen miehen itku vavisutti häntä:
- Me kuulimme… saimme kuulla… Homma on kuollut… ja sen… ahoja peittävi halla… halla…
*
*
*
Lisäys 14.11.2010:
Vihollinen on osoittanut sen verran armoa, että on vetänyt psykologisen aseensa pois viestintäverkoista. Kiitos viholliselle siitä, tää on muutenkin ollut niin vaikeaa kestää. Viestintäverkoissa on psykologisista aseista jäljellä enää säteilymittaustulokset, jotka näkyy tuossa kuvassa. Kuvahan suurenee klikkaamalla:
Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunnalla on myös hallussaan valokuva juuri räjähtävästä psykologisesta aseesta. Muistutamme, että tämä ei ole lasten eikä herkkähermoisten katseltavaa:
Mää ny sevverra sano vaa, ett vaik täsä kui huanoste käve, ni mää ole yhä viäläkki tavalise hualetom poik.
VastaaPoistaMää otam paati ja soura juur vikkeläst Ruatti kaikki noit mokuttaji ja kukkahatui pakko ja siält mä sitt huutelen teil: "Ett tulkkast Suamem poja hakema sialiha teijä leipän pääl,,,"
Jaa, vettas vähä,,, kuin täsä oikke näin kävikä,,,?
Iltaa, Ykä!
VastaaPoistaPyydän tarkennusta tarinaan. Osaatko sovittaa tarinaan muutaman vertauskuvan?
1. Mikä tuossa tarinassa olisi verrattavissa Natsi-Saksaan, joka aluks myi meitin Neukkuryssälle joka hyökkäsi meitin päälle? Ja joka jonka kanssa myöhemmin tehtiin yhteistyötä koska Neukkuryssä oli myöhemmin sille vihollinen yhtä paljon kuin meitille, joskin eri syistä? Ja jonka valtaideologiasta ei tykätty yhtään, mutta jota pidettiin sillä hetkellä piedempänä pahana kuin antautua puna-armeijalle ja setä-Joelle?
2. Mikä ryhmä tuossä tarinassa olisi verrattavissa länsiliittoutuneisiin, joille antautuminen olisi taktinen temppu, ettei vaan tarvitsisi antautua puna-armeijalle? Ikään kuin sanoisi puna-armeijalle ja setä-Joelle että "lällällää punikit, nuo ehti ekaks tänne! Tepä ette pääsekään!"
3. Mikä tuossa tarinassa olisi verrattavissa NATO:on, joka perustettiin siksi että sillä torpattaisiin kommunismin ja Neukkuryssän vaikutuksen leviäminen ja jotta sillä pidettäisiin jo pelkän olemassaolonsa avulla Neukkuryssä jotenkuten kurissa?
4. Mikä tuossa tarinassa olisi verrattavissa asekätkentäjuttuun, joka oli tehty worst case scenario-laskelman tuloksena? Siltä varalta jos tulee puna-armeijan miehitys jota vastaan pitäisi taistella. Toivottavasti tuossa tarinassa asekätkentä pysyy salassa ja vain oikeiden ihmisten tiedossa, ja josta kukaan ei vuoda ulos tietoa. Ja jos joku aikoo vuotaa, niin vuotaja saadaan ajoissa kiinni ja siirretään toiseen hiippakuntaan saman tien.
...aika velikultia...
VastaaPoistaTervehdys Anolle, Vieraalle ja Dr. Doctorille & kiitos kommenteista.
VastaaPoistaAno: Ooksää varma, että sun paatti on treevattu kunnolla ja sillä päässe Ruatti pualel? Onk sun paatis viäl vapait paikkoja? Karkku tartte päästä, kun toi vihollinen on nimbali gauhia. Syärä sit porukal sianliha leivä pääl, kunnes ruattalaiset huoma, et me olla hommasotilaita. Sit mennä porukal hirtte, mut on meil senttä maha täynnä.
Vieras: Sulla on perskeleen hyviä tarkennuspyyntöjä, mutta mulla ei ole mahdollisuutta miettiä nyt niitä tarkemmin, koska toi postraumaattinen stressireaktio iskee päälle sen verran pahasti. Kädet alkaa vapiseen ja hiki tulee pintaan ja löysää on tullut housuun iltapäivästä asti.
Kyllä tää on yhtä etulinjaa, vaikka onkin töpinässä. Ja perkele, just kun näytti hyvältä, kerrankin.
Dr. Doctor: "Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä. Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen. Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin heitä kohtaan."
Et ole muuten päivittänyt blogiasi aikoihin. Mitäs sun elämään kuuluu nykyisin?
No voit sinä Ykä tai joku upseereista tehdä tarkennuksen, sitten kun siihen on jonkinmoinen tilaisuus. Tosiaan olisi kiinnostavaa tietää minkälaisia ne olisivat.
VastaaPoistaKiitos kovasti. Oli mukava lukea. Käy jopa vähän kateeksi.
VastaaPoistaTervehdys Vieraalle ja Tapiolle & kiitos kommenteista.
VastaaPoistaVieras: Enhän minä upseeri. Töpinän miehiähän minä.
Tapio: Kiitos ja terveiset Pomolle.
Yrjö, kollegoja ollaan ...
VastaaPoistalikimain.
Eihän tämmöisestä vaalitavasta tule niin mitään. Mennäänpäs tuon Uudenmaan vaalipiirin yli että heilahtaa
VastaaPoista* haavoittuu kuolettavasti sirpaleesta *
Sanokaa mitä sanotte. Demla se on. Piru.
Hieno juttu, mutta Väinö Linnan "ne jyrää meitin" on muuttunut muotoon meitän??
VastaaPoistaTuli vaan mieleen, että tuossa parinkymmenen vuoden päästä joku saattaa kirjoittaa hävitystä mokutussodasta opuksen Tuntematon bloggaaja.
VastaaPoistaRokka sulki kannettavansa, nappasi muistitikun mukaansa ja sanoi:
- No nii, poika. Tule! Issäis opettaa siut bloggaamaa.
- Mitä aiheita?
- Siel on kyl.
He marssivat nettikahvilaan, ja Rokka kuljetti Hauhian pimeään nurkkaukseen, jossa oli kukon kuvalla varustettu ovi.
- Täss on käymälä.
- Onko noi Hesareita?
- On. Erkko meil laitteloo käymäläpaperinkii.
Rokka näytti uutista, jossa perussuomalaisten kannattajia kehotettiin muistamaan, että Soinia saa äänestää vain Uudellamaalla ja siirtymään muiden puolueiden kannattajiksi.
- Näät sie mitä täs lehes sanotaa? Tämmöne jos kellä on mukana ku joutuu mokuttajien kynsii ni sille taataa hyvä kohtelu. Jot piä sit mielessäis. Ota mukkaa ko lähet.
Sitten he aloittivat surffauksen.
- Tuos on toisen netsin blogi. Sitä ei päivitetä ko harvoi. Nää tääl on Hommafoorumin keskustelupalstoi. Tuol on heiän mode. Hei, näkkyyk mittää?
Halla-ahoa lukeva moderaattori tarkisti uusimmat viestit ja vastasi:
- Ei näy.
Rokka selitti Hauhialle:
- Älä sie luve moderoides vaik tuo Ukkola lukkoo. Ei tartte rasistihäirikön kommentin olla ku hetki liikaa näkyvillä, ni Hommawatch iskee. Ja nyt. Paina häntäis päähä ast tämä: älä millokaa kirjota omal nimel. Melkein kaik tuomion saaneet tääl on sellasii, jotka on pistäneet omal nimellää asiaa väärää paikkaa. Nimimerkil senko kommentoit.
- Juu juu.
- Juu juu. Et sie huomaa jot hää justii paino ilmiantoo.
Rokka klikkasi Hauhian ulos keskustelupalstalta.
- Mie en lase leikkii. Joka sana on asjaa täys. Kukaties hää jo sulle syytettä kirjottel. Kesäiltaha tää on mut älä käy uneksimmaa. Kukkahattutäti hää on näät sellane jot ei ihhaile maisemii. Eikä se kuule piä päivitystaukoi. Onk siul Bloggerin tunnukset?
- Kyllä. Mut en tiiä mistä kirjottais.
- Mie neuvon kyl. Oikotiedost ja Uutisvirrast saat moneks viikoks aiheita. Kuule mitä hää haastaa!
"Perussuomalaiset. Syrjäyttäkää rasistiset johtajanne ja tulkaa tänne. Mekin keskustelemme teidän esiin nostamistanne asioista."
Ääni tuli presidentinlinnan suunnasta ärrää sortaen.
- Rasistit on aikoja sitten syrjäytetty. Nyt on fasistit menossa, ilmestyi bloggeriin Vanhalan teksti.
"Perussuomalaiset! Tulkaa hakemaan valtaa!"
- Tu sinä hakeen vallalles kansan tuki! khihihi.
- Tuota hää hitto tekköö yleaikaa.
Rokka oli puoliksi vihainen, vaikka häntä huvittikin Vanhalan iankaikkinen härnäily. Ukkolakin hymyili ja kommentoi blogiinsa:
- Se on keksinyt uuden twittauksenkin. Pari viestiä harvaan ja sitten kolme peräkkäin. Tap .. tap .. tap tap tap. Ja sieltä vastataan. Tietysti toinen samanlainen honkkeli.
"Soinin rasistiset joukot ovat menettäneet suunnattomasti ääniä ja uskottavuutta. Suomen työläiset! Te joudutte raatamaan tolkuttomasti, ellemme me tuo maahanmuuttajia paikkamaan tulevaa työvoimapulaa!"
- Niin, ja työtä riittää niiden kaikkien elatuksen maksamisessa!
Papapapapapapapapa.
Koko netti kaatui ja Hauhia boottasi koneen.
- Joutuikohan se syytteeseen? kysyi hän hätäisenä.
- Kukkahattutäti mokutus, hutoi mokutus, khihihi.
- Siin kuulit. Männään nyt me bloggaamaan vuorostamme.
Tervehdys Dr. Doctorille, Kokolihalle, Anolle ja Jaskalle & kiitos kommenteista.
VastaaPoistaDr. Doctor: Jos näin on, niin voimia eloon vielä tuplasti entistä enemmän.
Kokoliha: Tommosta tietä sitä Demla tuskin. Eppäillä tuota soppii. No aina eppäillä soppii, vaan Demla se on siitä huolimatta. Hakkaa päälle Homman poika!
Ano: Joo, oikeessa olet. Kirjassa se menee niin, mutta elokuvassa muistelisin, että se kaveri huusi että "ne jyrää meitän". Otin sen siitä. Sallinet tekotaiteellisen vapauden.
Jaska: Toi sun juttus on kyllä niin mainio, että mitäpäs jos löisit sen blogiisi ja kirjoittaisit sen myös loppuun saakka? Pitäähän siinä olla mukana myös Hauhian kauhea kohtalo ja Rokan harmittelu asiasta. Mites se meni, "Jos ois henkiin jäänyt, niin keppiä antasin parhaillaan. Mie kun hälle viis tuntia sitä selitin."
Sanattomaksi vetää pari asiaa.
VastaaPoistaEnsimmäinen on kiistaton kirjallinen lahjakkuutesi, jota en jaksa olla kehumatta.
Toinen asia on STT. Ei voi maalaispoika ymmärtää, että miksi vitussa uutistoimisto haluaa tuhota uskottavuutensa? En ymmärrä?
Tuo yksi uutinen maksoi STT:lle enemmmän kuin he nyt edes ymmärtävätkään.
Dr:lle terveisiä ja voimia klapien polttoon.
Tervehdys Octaviukselle ja kiitos kommentista. STT tosiaan on kussut oman uskottavuutensa kengille. Ja sitä kun on aikanaan pidetty äärimmäisen vakavasti otettavana tietotoimistona. Tuo uutinen maksoi STT:lle todellakin enemmän, kuin he saattavat ymmärtää.
VastaaPoistaKiitos kehuista, taidanpa tehdä niin. En vain halunnut ryöstöviljellä mainiota ideaasi. Ehkä ensi viikon jutuksi, jos saan loppupään tarinasta toimimaan.
VastaaPoistaAnna palaa, Frank.
VastaaPoistaMiul iha tul veet silmii ku tota jaska praunin juttuu luin...
VastaaPoistaJaska on mainio. Jäämme odottamaan juttua kokonaisuudessaan.
VastaaPoistaMahtavia jäpikkäitä molemmat, Jaska ja Yrjö. Perskeles.
VastaaPoistaRokka
Kiitos Rokalle niin minun kuin Jaskankin puolesta. Perskeles.
VastaaPoistaHarvoin on joutunut blagauksen kommenteille repeilemään ähkyyn saakka.
VastaaPoistaMoiset kommentit matkaansaattanut blogauskin on toki mitä mainioin, ja tuo kansamme parhaimmistolle mieleen että Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla.
Muuten sanoisin että Hommankätkentä tästä seuraa, versio 2.0.
Ette sitten sille Valvontakomissiolle sitten huutele että meillä on puute tämän epäluotettavan ränkylän, suomi24fi:n lippaista. Niitä Husqvarnan tekemiä 40 hengen lippaita tarvitaan kun ne alkuperäset rumpulippaat on monikulttuuriset pieksäneet jo toimimattomiksi.
Tekisi mieli kyllä jo melkein painua uurnille ja raapustaa jonkun numero siihen lappuun, ihan sama kenen, kunhan se on ps-ehdokas. Alkaa oikeasti vituttamaan tuo nenä pystyssä päteminen.
VastaaPoistaUskon, etten ole ainoa joka on tupannut olemaan nukkuvien puolueessa miltei koko aikuisen elämänsä, mutta joka saattaa aktivoitua ihan vaan vittuillakseen.
Mitä enemmän näitä "uutisointeja" lukee ja ylimielisten maailmanparantajien huseeraamista tunkee ovista, ikkunoista, viemäreistä ja muista toosista minun kotiini ja minun elämääni laittamaan sanoja minun suuhuni, sitä enemmän alkaa kirjoituskäsi kutista ja tanssikenkä vetämään vaaliuurnille päin.
Loistavaa.
VastaaPoistaKiitäen kumarretaan.
Kiitos Anolle, Antille ja Lakeudenmiehelle & voimia eloon.
VastaaPoistaSTT on unohtanut tehtävänsä olla uutistoimisto. Nyt se julkaisi mielipidekirjoituksen uutisena.
VastaaPoistaJos tuo teksti on laadittu muualla kuin STT:n toimituksessa, niin silloin STT:n olisi pitänyt tehdä uutinen kirjoituksesta ja mainita kuka tuon mielipiteen Soinin ehdokkuuden vaikutuksista on keksinyt. Uutiseen olisi pitänyt sisällyttää myös Soinin lausunto.
Jos kirjoitus on tehty STT:n omana työnä, niin ehkäpä asia selittyisi sillä, että STT kirjoittaa ja myy valmispääkirjoituksia mokuttajalehdille ja että kirjoitus on vahingossa luiskahtanut uutisten joukkoon. En tosin tiedä kirjoittaako STT pääkirjoituksia lehdille muka niiden omina hengentuotteina julkaistaviksi.
acc
Tervehdys acc:lle ja kiitos kommentistasi. Mielipiteen julkaiseminen uutisena on ajan henki. Viimeksi sen teki kansan Uutiset, josta tuoreeltaan kirjoitin.
VastaaPoista