Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta törmäsi mainion Hommaforumin kautta siihen suomalaiseen hirvittävään rasistiseen todellisuuteen, joka tiettyjä suomalaisia hirvittää, koska he pelkäävät, että ne ihmiset maailmalla, joilla ei ole harmainta aavistusta siitä, mikä Suomi on, saattaisivat pitää Suomea rasistisena maana. Kysehän on siis Lohjan kaupungille ehdotetusta sloganista.
On nimittäin kuulunut ääniä, että slogan on rasistinen. Eräs Matti Tukiainenkin on asiasta ollut pahalla päällä, ja tokihan meistä jokainen tietää, kuka Matti Tukiainen on. Ennen kuin Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta kommentoi asiaa itse, kysytäänpä asiaa tähtilaiva Enterprisen kapteenilta Jean-Luc Picardilta:
Kiitos, Jean-Luc. Mutta tulee kumminkin muistaa, että kapteeni Picard on ammattisotilas, joka ei välttämättä tajua asioihin liittyviä pikku nyansseja. Hän on myös science fiction-henkilö, joten hänen mielipidettään ei välttämättä tarvitse ottaa tosissaan.
Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta on tavattoman järkyttynyt Lohjan rasistisesta sloganista. Henkilökunta myös noudattaa suvaitsevaa nykysuomalaista linjaa. Eli Hotelli Yrjöperskeles ei sijaitse Lohjalla, eikä lähimaillakaan, mutta siitä huolimatta tungemme kärsämme oikein mielellämme toisten asioihin ja nuhtelemme Lohjalaisia.
Tässä oma esityksemme Lohjan uudeksi sloganiksi:
LOHJA: Somalien, gambialaisten, kongolaisten, venäläisten, virolaisten, kirgiisin näköisten suomea taitamattomien inkerinsuomalaisten, Helsingin Sanomien toimittajien, irakilaisten, afganistanilaisten, ennen kaikkea tanssiohjelmissa esiintyviä afgaaninaisia vihaavien afganistanilaisten, siitä asiasta suunsa kiinni pitävien ammatti- ja tapanillittäjien, suomalaisia vihaavien retoromaanien sekä muittenkin retoromaanien, jos suomalaisia vihaavia retoromaaneja ei löydy täikammallakaan ynnä färsaarelaisten sekä Huippuvuorella asustavien jääkarhujen ynnä niitten turkissa elävien täitten ja tietysti vielä kerran Helsingin Sanomien toimittajien ja kansallisuutensa kieltäneitten helsinkiläisten naistutkijoitten onneksi.
Niin ja sit tietysti niitten pesukoneitten, jotka teloitettiin sen Smedsin Tuntematon Sotilas-näytelmässä onneksi ja tietysti niitten naisten onneksi, jotka Kaapelitehtaalla olivat alasti ja örisivät ja törmäilivät toisiinsa ja tekivät näin taidetta ja myös niitten onneksi, jotka eivät sitä taidetta ymmärtäneet, mutta Jumala armahda heitä, sillä he ovat ymmärryksessään vähäosaisia.
Ja sit tietysti Gibraltarin apinoitten onneksi ja pakollisten kasvisruokapäivien onneksi ja tietysti tuulivoimaloitten onneksi ja sen toivon onneksi, että tuulivoimalassa tuulee aina, eikä tartteis olla hiilivoimalaa varavoimana, vaikka tosiasiassa tartteekin, mutta siis tietysti sen asian onneksi, ettei aina tarttee takertuu yksityiskohtiin jos asia tuntuu sillai muuten niinqu hyvältä.
Ja sit tietysti madagassien, borneolaisten, mongoolien, vermontilaisten, Amazonin intiaanien, Vanessa Redgraven, Jodie Fosterin, örkkien, hobittien, narnien ja centaurien onneksi, vaikka heitä tuskin Lohjalla on, mutta millä helvetin oikeudella tässä ruvetaan onnea jakamaan vain sataprosenttisesti todistetuille omille, saattahan niitä joskus Lohjalle tullakin, hävetkää perkeleet, jos osaatte.
Niin sit tietysti onnea kiinalaisille kuviouimahyppääjille, Vancouverin saaren länsipuolella eläville miekkavalaille, jokaiselle, joka opiskelee hankkenilla, ehdottomasti kaikille suomessa opiskeleville nigerialaisille sekä kaikille huippuosaajille ikään ja rotuun katsomatta ja niin, niitä rotujahan ei ollut ollenkaan, joten onnea myös sille.
Ja tietysti onnea niille muualta tulleille sankareille, jotka estävät 24/7-nojaamisturvaoperaatiollaan Helsingin steissin seinien romahtamisen, ja onnea liito-oravan paskakikkareille, niin ja kun siitä nyt puhe oli, niin onnea vihreille, demareille, vihreille nuorille, kepulle, vihreille naisille, vasemmistoliitolle, vihreille vanhoille, kokoomukselle, perus3mTT6xx… Cc89Qqöörk… (sori, ongelmia kirjoitusohjelmassa)… ja vielä kerran onnea vihreille naisille.
Ja jos nyt jossain Kanadan luoteisterritoriossa elävä arktinen sipavillahämähäkki ei vahingossa saanut onnentoivotusta, niin onnea sinnekinpäin vaan täältä Lohjalta.
Niin juu, ja onnea sit suomalaisillekin, mutta suurin varauksin.
Ja pitäähän se tuotemerkkikin sloganin kanssa olla. Kas tässä:
Ja sitten päälle jotain muuta. Ei slogania, vaan kansallislaulu. Nimittäin Udmurtian kansallislaulu. Harvoinpa olen kuullut näin kaunista kansallislaulua. Toivotaan, että Udmurtian kansa voi jossain vaiheessa laulaa tätä itsenäisyyspäivänsä kunniaksi. Vaikka he ovatkin sivistymätöntä kansaa, joka ei osaa hävetä itseään niin kuin tietyt valaistuneet suomalaiset. Youtube-lähetys on vähän katkonainen, mutta älkää antako sen haitata. Tuosta.
Tuo ehdotus uudeksi sloganiksi on muuten erittäin hyvä, mutta viimeinen lause on vähintäänkin epäilyttävä. Mahtaakohan se olla äärimielipiteen sisältävä iskulause?
VastaaPoistaTaisitpa valita tarkoituksella tuon vihreän pohjan.
VastaaPoistahttp://www.ts.fi/online/kotimaa/171184.html
Tervehdys VonPeelle ja Jari S:lle ja kiitos kommentista.
VastaaPoistaVonPee: Joo, reisille meni. Ei kantakirjasuomalainen saa aikaiseksi uskottavaa suvaitsevaisuushoilaahoilaata. Epäilyttäviä aineksia on aina mukana.
Jari : Enpä niin. Hommaforumilta kopsasin kuvan.
Kumma kun Veikkaus saa mainostaa jopa televisiossa että Suomalainen voittaa aina ... ihme kun ei siihen ole vielä kukaan puuttunut.
VastaaPoistaTervehdys, Ano. Joo, näin on. Eikä toi "suosi suomalaista, osta kotimaista" taida myöskään olla kovin korkeassa kurssissa.
VastaaPoistaTietysti ainahan hätäisempi ihminen voisi vetää johtopäätöksen esim herra Tukiaisen sanomisista, että muita ei halua suomalaisiksi...
VastaaPoistaTyyliin: Ulkomaalainen sinä olet, ja ulkomaalaisena sinun tulee aina oleman. Älä koskaan kotiudu ja oleta että sinua kutsuttaman suomalaiseksi...
Tervehdys Hannekselle. Joo, voi olla. Itse lähinnä uskon, että meillä on olemassa porukkaa, joilla on kilpailu siitä, mistä kaikesta sitä rasismia voi löytää.
VastaaPoistaJean-Luc on scifiä ja mattitukiaiset totta. Ehkä olis parempi toisinpäin.
Ehdotan Veikkaajan uudeksi tunnuslauseeksi: Verottaja voittaa aina! Se on sekä täysin korrekti että ehdottoman totuudenmukainen.
VastaaPoistaEhdotan Ollille pääpalkintoa ideasta.
VastaaPoistaAi jaa, joutuuko veikkausvoitoista nykyään maksamaan verot? Luulin että niistä on maksettu verot ennen arvontojen suorittamista...
VastaaPoistaNo joo, mutta mainoslause oli kyllä komea. Ja sopii moneen muuhunkin kuin veikkaukseen. Eikös me tommoset 60-70 pinnaa tuloistamme makseta erilaisina veroina.
VastaaPoistaOli valtiolla 1920-30-luvuilla tiettyjä tehtäviä ja velvoitteita. Tsaarinkin aikana jo oli. Kunnillakin oli jotain mutta ei mitenkään siinä määrin kuin viimeisten 60 vuoden aikana. Velvoitteita oli sen vähemmän ja niistä oli helpompaa selvitä. Jos vertaa nykyaikaan.
VastaaPoistaPitäisi jostain etsiä verohistorian tietoja 1920-30-luvuilta, minkälaiset prosentit siihen aikaan meni. Tasavero oli yleisempi tulovero ennnen kuin progressiivinen vero yleistyi.
Mahtaako Ykä tietää, mutta olen muistellut että tuohon aikaan Suomi oli velaton tai hyvin vähän velkainen. Taisi jopa lainata muille rahaa.
Vaihtoehtohistoria on vaikeata, mutta...Jos ei olisi ollut talvisotaa, jatkosotaa eikä ns. sodanjälkeistä aikaa, niin liekö sitten valtio pysynyt pääpiirteissään sen tyyppisenä mitä 1920-30-luvuilla. Ainakin verotus lienee maltillisempaa.
Tervehdys Vieraalle. En pysty varmaksi sanomaan noihin mitään, mutta muistan törmänneeni joskus kaavioon, jonka mukaan valtion kassasta just 1920 - 1930 leijonanosa tuli tulleista.
VastaaPoistaSen jälkeenhän on kaikenlaisia mukavia ja ehdottoman tarpeellisia veroja kehitetty. Eikös se ollut aikanaan myös tämä vetokoukkuvero?
Otetaanko Ykä yhdessä projekti työn alle. Nyt naulataan tämä Matti Tukiainen seinään.
VastaaPoistaKaverihan on SAK:n järjestöpäällikkö. Levitetään sanaa tästä kentälle piirijärjestöjen kautta kaikin mahdollisin tavoin.
Tavoitteena on saada rasismia vastaan taisteleva Matti Tukiainen pois nykyisestä duunistaan.
Eiköhän laiteta demokratia toimimaan. Kyllä vittuilullekin pitää jokin raja saada.
Tervehdys, Octavius. Puskaradioon olen vuotanut näistä tyypeistä jo aikaisemmin, mutta tosiasiahan on, että nykymeiningillä ei mattitukiaisia saa viroistaan pois millään. Mikäli seuraavassa eduskunnassa on huomattava määrä tervejärkisiä kansanedustajia, saattaa vaikutus levitä liittoihinkin. Toivottavasti ainakin.
VastaaPoistaSiks toiseks toi naulaaminenhan on ikävä termi, joista voikukkapäät saavat traumoja. Mielestäni tässä voisi käyttää termiä, mitä olen käyttänyt ennenkin, eli "mielestämme mattitukiaisille tulisi ehdottomasti antaa mahdollisuus kilpailuttaa osaamistaan yksityisellä sektorilla".
Tervehdykset hotelli Yrjoperskeleeseen.
VastaaPoistaTäytyy myöntää että havaintosi rasisminjulkihavainnoitsijan ammattinimikkeestä on varsin osuva. Tunnustan sen että tuota slogania mutustellessani ja Masan jutun likiessani jäi kyllä monttu hieman auki. Ei meinaan tavan jätkän äly tuollaiseen päättelyyn taivu.
Mutta meidänhän tulee muistaa se että rtasismihan ei välttämättä ole sitä mitä tekee tai sanoo, vaan se voi olla myös jotakin minkä jättää sanomatta tai tekemättä tai jopa sitä mitä antaa jonkun ymmärtää.
Toki ongelmalliseksihan tämän tekee se että jokainen voi tulkita saamaansa informaatiota ympäristöstään aivan omalla tavallaan, ja silti meiltä oletetaan täysin korrektia, tasaista, kiihdyttämätöntä ja rasismitonta ulosantia.
Tervehdys Lakeudenmiehelle ja kiitos kommentista.
VastaaPoista