THORSILAISTA TEORIAA JA KÄYTÄNTÖÄ

Jos todellisuus ahdistaa ihmistä, niin hänhän voi toimia esim. niin, että pistää kädet korvilleen ja alkaa kovaäänisesti huutaa wääwääwää ja toivoa, että todellisuus häipyisi pois unelmia pilaamasta. Toisaalta hän voisi toimia perinteiseen goebbelsiläiseen henkeen ja jatkaa unelmiensa ääneen hokemista ja toivoa, että kun niitä tarpeeksi hokee, ne muuttuisivat todeksi, tai että niihin ainakin alettaisiin uskoa.

Tämmöisiä ajatuksia pyörähtää mielessä, kun tutustuu Astrid Thorsin tuoreimpaan avautumiseen (kiitos taas Roopelle). Onhan se selvää, että Thorsin edesottamuksista kirjoittaminen alkaa olla jo perin väsynyttä läppää, mutta tulee muistaa, että kyseessä on kuitenkin ministeri, jolla on vaikutusvaltaa tavallisten ihmisten asioihin. On hyvä muistuttaa aina välillä minkälaisia ministereitä meillä on.

Sinänsä ei voi sanoa, etteikö Thorsilta puuttuisi pokkaa. Tietysti joku koiranleuka voisi todeta, että tässä tapauksessa pokka tarkoittaa tilannetajun puutetta, mutta hotellini respassa ei takerruta pikkuasioihin. Thorshan kertoo meille, mitä pienempien markkina-alueitten eli Saksan ja Englannin pääministerit oikeasti ajattelevat. Angela Merkel totesi, että monikulttuurinen yhteiskunta on täysin epäonnistunut. David Cameron taas on sanonut, että maan monikulttuurisuuspolitiikka on epäonnistunut. Thors tarraa kiinni tohon Cameronin sanomaan termiin monikulttuurisuuspolitiikka ja selittää, että eihän itse asia mitenkään pieleen ole mennyt:

Se, mistä Eurooppa itse asiassa keskustelee, on onnistuminen kotoutumisessa. Eurooppalaisten poliitikkojen kannanotot kritisoivat voimakkaasti maidensa epäonnistunutta kotouttamispolitiikkaa, eivät monikulttuurisuutta sinällään. Hyvä kotoutuminen on avain onnistuneeseen monikulttuurisuuteen.

Tämmöselle vähempiosaiselle tulee ensiksi mieleen toi termi kotoutuminen. Onko semmoselle termille oikeastaan vastinetta muissa kielissä vai onko se ihan kotikutoista virastolatinaa? Yritetäänkö Saksassa kotouttaa? Se taisi olla Halla-aho, joka aikanaan totesi, että bullshitin tunnistaa siitä, että sanaa tai lausetta ei voi kääntää muille kielille ymmärrettävään muotoon.

No, ehkä tässä sittenkin tuli takerruttua pikkuseikkaan. Yhtä kaikki, Thorsin sanoma sinänsä kansalaisille eli unelman maksumiehille on selkeä: Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset se, että kyllä monikulttuurisuus on teoriassa ihan hyvä ja toimiva juttu. Ainoastaan käytännössä se menee päin helvettiä joka puolella. Ja koska idea on ainetta mahtavampaa, ja monikulttuurisuus on ainakin hänen mielestään ihan hyvä idea, niin eiköhän jatketa edelleen samoilla linjoilla. Thors jatkaa opetuksiaan pienemmille markkina-alueille:

Niissä maissa, joissa nyt kritisoidaan kotoutumista tai monikulttuurisuutta – pyrittiinkö siellä koskaan integroimaan maahanmuuttajia? Englannissa on aiemmin puhuttu vähemmän yksilöiden integroinnista ja enemmän eri ryhmien tilanteesta. Ranska taas on ajanut assimilaation politiikkaa ja Saksassa ei uskottu, että vierastyöläiset, ”gastarbeiterit”, jäisivät maahan. Tarjottiinko kotiäideille paikkaa yhteiskunnassa?

Ja tämä opetushan on sinänsä varsin mielenkiintoinen, kun ottaa huomioon sen, että Suomessa pyritään kaikin mahdollisin keinoin nimenomaan estämään sitä integroitumista. Oikeista ilmansuunnista tulevan ei tarvitse opetella kieltämme eikä opetella elämään tapojemme mukaisesti. Jos oikeasta ilmansuunnasta tulevan yksilön toimintaa arvostelee, niin syyllistää automaattisesti koko ryhmän, joten vaikkapa sudanilaista hiv-raiskaajaa ei saa arvostella. Kun Saksassa ei uskottu, että vierastyöläiset jäävät maahan, niin Suomessa taas automaattisesti hyväksytään se, että ilman turvapaikkaperustetta Somaliasta tänne tuleva sälli luonnollisesti jää maahan lopun iäkseen ja hänen sukunsakin kuskataan tänne lentoteitse suomalaisten rahoilla. Vaikka itse asiassa ei olis aavistustakaan kuka tää sälli edes on. Jeesustelua on myös kysellä, että tarjottiinko kotiäideille paikkaa yhteiskunnassa. Ennemmin tulis kysyä, että antoivatko kotiäitien ukot heille mahdollisuutta edes yrittää. Vastaus on tietysti että ei, johon voi todeta, että ei sitten. Ei väkisin, muuten rasismi.

Jos ihminen elää omaan päähänsä rakentamassaan keinotodellisuudessa niin eihän se tietenkään laitonta ole. Mutta laitonta ei liene myöskään se, jos tämmöinen enempi reaalimaailmassa viihtyvä sitä hieman ihmettelee. Thorsin maailma menee näin:

Jos tuomitsee monikulttuurisuuden, tähtää silloin ilmeisesti monokulttuurisuuteen, eristäytyneisyyteen. Sellaisia yksilöitä, jotka eivät tunnusta, mitä muualta tulleet virikkeet ovat merkinneet meille, on myös yhteiskunnassamme. Sellainen asenne riistää meiltä mahdollisuuden olla avoin ja menestyvä yhteiskunta – niin kuin Ruotsi on tänä päivänä.

Ruotsalaisen monikulttuurisuuden tuomat siunaukset todella tunnetaan. Vaan asiathan voi ihminen tulkita omalla tavallaan. Jos menestyksen mittaa sillä, kuinka suuri osuus valtion budjetista menee tämän monikulttuuriunelman toteuttamiseen, niin ollaanhan me Suomessa kiistatta vielä vähän jäljessä. Thors tietysti yrittää kiriä rakoa kiinni ja tarjoaa lääkkeeksi jälleen lisäprojekteja ja lisäresursseja (lue: verorahaa) lisäprojekteihin, joilla ei tähänkään mennessä ole saatu aikaan muuta kuin joutosuojatyöpaikkoja maistereille.

Lisäksi Thors toteaa että asukasrakenteeltaan monimuotoisten alueiden syntyä voidaan jossakin määrin edistää asuntopoliittisin keinoin sekoittamalla eri asumismuotoja, vuokra-asumista ja omistusasumista ja erilaisia asuntoja kaupunkien eri alueiden sisällä, ja ideahan on sinänsä tietyllä tavalla varsin toimiva, sillä siten saadaan kerrankin asunto-osakkeitten hinnat voimakkaaseen laskuun ja sitähän esim. tuolla Helsingin suunnalla ei ihan äsken olekaan tapahtunut. En ole tosin ihan varma siitä, kuinka suurella innolla voittoa tavoittelevat rakennusfirmat asiaan suhtautuvat, mutta tunnustan suoraan, etten hallitse suuria talouspoliittisia linjoja niin hyvin kuin jotkut toiset.

Mutta ei pelkkää risua, vaan ruusuakin sekaan. Astrid Thors osaa kyllä herättää ajatuksia. Hän kysyy:

Kysynkin heiltä, jotka kritisoivat monikulttuurisuutta – mitä kaikkea te haluatte poistaa Suomesta?

Oletan, että Thors tarkoittaa poistettavilla asioilla tämmösiä positiivisia asioita. Pistää ajattelemaan. Jos mietin, että maahamme ei olisi koskaan asiakseen raijattu vaikkapa somali-, irakilais- ja afgaanivähemmistöä, niin mitä peruuttamattoman hyvää ja kaunista me oltais silloin menetetty? Oliskos meidän elämä jotenkin köyhempää? Vajaampaa? Oltaiskos me ihmisenä jollain tavoin huonompia? Jyskyttäiskös takaraivossa alituiseen ajatus, että jotain puuttuu, jotain puuttuu?

En minä vaan keksi mitään. Keksiskös joku muu?

Niin muuten, Thors toteaa vielä: älkää antako monokulttuurimiesten taas omia hyvää termiä ja kääntää se negatiiviseksi. Monokulttuurimiesten? Uskookohan se, että kaikki suomalaiset naiset ovat hänen kanssaan samaa mieltä? Joka tapauksessa tuo monokulttuurisuusmies jää taatusti elämään. Kiitos, Astrid.

Antoisia pakkaskelejä lukijoille. Toivottaa monokulttuurisuusmies. Yksi monista. Nimeni on Leegio, sillä meitä on monta.