LYHYESTI SORTOPERUNASTA

Niin kuin lukija hyvin tietää, on Helsingin Sanomilla (tunnetaan myös nimellä Pravda, mistähän moinen lempinimi lie tullut) kansalaisiin kohdistuva valistustehtävä. Viime lauantaina tehtävää suoritti toimittaja Katriina Pajari, joka kirjoitti jutun Keravan vankilassa lusivan neekerin (pardon my perussuomi) Pablon (nimi muutettu, toimittajan nimeä ei muutettu) kärsimyksistä.

Juttuhan nyt oli sinänsä semmosta tavallista kollektiivisen syyllisyydentunnon herättelyä, eli kyseessä oli musta mies Dominikaanisesta tasavallasta joka oli olosuhteitten pakosta ihan vaan vähän välittänyt kokaiinia ja joka kärsii nyt tuomiotaan kuuden miehen sellissä, jossa ei ole kuin yksi kahvinkeitin, yksi jääkaappi, yksi televisio ja yksi Playstation, johon ei saa tuoda kuin 20 cd:tä per mies, ja josta touhusta joku Sverdlovskissa tuomiota istuva Aleksandr Gangsterinov toteaisi että istuuks noi jätkät hotellissa vai onks tää trikkikuva.

Mutta ei tosta hiuksia ruveta halkomaan. Tää oli tämmönen juttu ja tämmöset jutut pitää kirjoittaa tietyllä tavalla.

Mutta tämmösissä jutuissa on aina mielenkiintoista kattoa, että käyttääkö toimittaja papukaijametodia, vai löytääkö hän jonkun uuden monikulttuurisen koukun. Ja meidän Katriinammehan löysi. Meinaten ton perunan. Kun Pablo joutuu kehno vie päivä toisensa jälkeen natustamaan perunaa.

”Täällä tarjotaan joka aterialla perunaa. Miten kukaan voi syödä niin paljon perunaa?”

Tähän en ole vielä törmännyt. Pinnat Katriinalle. Tämmönen vähän rajoittuneempi ihminen saattaisi tuumia, että jos heppu on itsensä ineen järkännyt, niin luulis olevan tyytyväinen, että lautasella on ylipäänsä jotain lusikoitavaa. Mutta eihän niin saa ajatella, koska se on rasismia, fasismia, konservatiivisuutta ja muita pitkiä ja ikäviä sanoja.

Neutraalimpi henkilö voisi tuumia, että tässähän voisi olla vaikka jonkunlainen tutkimuksen aihe. Tyyliin: ”kuinka paikallinen perustuotanto vaikuttaa vankiloissa tarjottavaan muonaan” ja lopputulos menis varmaan jotenkin niin, että Pekingin vankilassa tarjoillaan pääosin keitettyä riisiä, Kansas Cityn vankilassa maissipuuroa, Habarovskin vankilassa kaalisoppaa ja Keravan vankilassa perunaa.

Mutta edistyksellinen henkilö ymmärtää mennä pitemmälle, ja tönkiä kaapista suomalaisia luurankoja. Perunahan on meinaten varsin imperialistista ja ryöstämällä hankittua sortotavaraa. Ainakin täällä Suomessa. Perunahan tuli meille aikanaan siten, että suomalaiset hakkapeliitat polttivat ja ryöväsivät jotain Pommeria ja nyysivät sieltä ihmisten siemenperunatkin. Niitten veriperunoitten jälkeläisiä me vieläkin natustelemme läskisoosin lisukkeena posket pullollaan, eikä meitä juuttaita edes hävetä.

Kun ajatellaan vielä, että Pablon esi-isät on aikanaan kuskattu rapakon taakse orjaksi suomalaisella tervalla tervatuilla laivoilla ja pään päälle kaveri joutuu syömään jatkuvalla soitolla imperialistista sortoperunaa niin onhan se kiistatta melko traumaattinen kokemus ja onhan siitä ilman muuta kirjoitettava mm. Helsingin Sanomissa.

Tietysti Pablolle voisi sanoa lohdutukseksi, että mikäli hakkapeliitat eivät olisi niitä perunoita tänne tuoneet, niin hänkin joutuisi vankilassa perunan sijaan jälttäämään lanttua, ja silloin lusiminen rupeaisi ihan oikeasti tuntumaan lusimiselta.

Tässähän olisi edistykselliselle toimittajalle ihan suuremmankin sensaation paikka. Miksei esitetä vaatimuksia, että vankiloihimme kuskataan vaikkapa mangúa Dominikaanisen Tasavallan miehelle, sambuzi-piirakkaa somaleille ja kevätkääryleitä kiinalaisille vangeille. Eväät tulisi luonnollisesti kuskata reilun kaupan purjelaivoilla, jotka on tervattu suomalaisella solidaarisuustervalla.

Noin henk koht minusta peruna on erinomaisen maittavaa evästä. En ole kyllästynyt siihen, vaikka olen sitä eräitäkin laareja eläissäni suuhuni lapioinut. Perunakokemuksia on tietysti monenlaisia. Ehkä tympein oli armeijassa se noppasopassa (tunnetaan myös nimellä pataljoonasoppa) ollut kuivattu arpanopan muotoinen peruna, josta ei sinänsä voinut sanoa, että se maistui pahalle, kun se ei maistunut millekään. Toisaalta siinä sopassa oleva säilykeliha (yhtä lailla nopan muotoinen) oli ihan pisteltävää. Ja kun sopassa oli mausteena nälkä, niin söihän sitä.

Äärimmäisen perunaglorian taas annan Lapin puikulaperunalle. Voi jösses, että se osaakin olla hyvää evästä. Ei se mitään soosia kaipaa. Ei muuta kuin voita ja suolaa. Harmi, että asun itse liian etelässä, eikä se täällä kasva. Jos kasvais, niin pistäisin parin aarin puikulaperunamaan heti kasvamaan, eikä Hotelli Yrjöperskeleessä muuta syötäisikään.

Hotelli Yrjöperskeleen respan henkilökunta lähettää sympatiat Pablolle (nimi muutettu), jota päivästä toiseen kidutetaan suomalaisella sortoperunalla. Ja toisaalta peukunnostot sille, että heppu on selvästi älykäs mies, joka osaa kertoa surusilmäiselle hippitoimittajatytölle, mitä surusilmäinen hippitoimittajatyttö haluaa kuulla.

Hämy sellin on minun seuranain
kun täällä vietän pitkää iltaa niin.
Ja katson hetken muiston helminauhaa
ja noihin kolkkoihin vankilan muureihin.

Helähtää täällä raudat kahleiden
On punaraitapuku ylläni
Ja sydämessäin surun täysi malja
Se täyttyy vain, ei täyty aika vaan

Perunaa on lautasellain ain
En täällä saa mä lempiruokiain
Vartijat mua ruualla kiduttaa
Ei täällä saa edes merianturaa