maanantai 17. lokakuuta 2011

VILPITÖNTÄ ALKOHOLIVALISTUSTA

Niin kuin valistunut lukija tietää, niin viinahan se on sen kaiken pahan alku ja juuri. Sitä ei pitäis liikaa törpötellä, tai muuten törpöttelijä saattaa tehdä turmiolantommit. Tämmönen tavallinen suomalainen mieshän ei sitä itse oikein tajua, mutta onneksi meillä on apuna valistunut lehdistö, tällä kertaa Iltalehti, joka varoittaa meitä perussuomalaisten kautta tulevasta alkoholismin ja yleisen turmion vaaroista.

Iltalehtihän muistuttaa pääkirjoituksessaan, että perussuomalaisten presidenttiehdokas Timo Soini päästi sammakon suustaan, ja totesi, että ei kopsu viinaa silloin tällöin turmioksi ole. Soinihan on eräänlainen roolimalli, joten on selvää, että viinankulutus kasvaa välittömästi kun mies tuollaista lausuu.

Onneksi Iltalehti iskee vastaan ja muistuttaa, että Soinin ajama työväenpuolue ilman sosialismia on tässäkin törpöttelevässä tapauksessa palvelemassa väärää herraa, ja ihan oikeassahan Iltalehti on, koska se muistuttaa työväenliikkeen raittiustaustasta niin kuin ilman muuta pitääkin. Onhan meinaan selvää, että perinteisen vasemmistolaisen työväenliikkeen pitkälti aikaansaaman kieltolain aikana alkoholijuomien litramääräinen kulutus oli selkeästi pienempää kuin nykyisin, jos kohta se kulutus silloin koostui 96 %:sta Varsovan Laulusta, mutta Hotelli Yrjöperskeleen respassa ei pikkuasioihin takerruta.

Joka tapauksessa Iltalehti selvästi yrittää pitää huolta Suomen kansasta, ja varoittaa sitä Timo Soinin härskisti glorifioiman alkoholin aiheuttamista vaaroista. Näin minä hyvänä hallintoalamaisena ainakin pyrin ajattelemaan. Tiedänhän minä, että on ikäviä ja negatiivisia ihmisiä, jotka tuumivat, että nyt meni Iltalehti persuvastaisuudessaan epätoivon ja tekopyhyyden puolelle. Varsinkin, kun lehdistössä tuon tutkivan journalismin ja litkivän journalismin välinen ero on tunnetusti ollut aina veteen piirretty viiva.

Vaan piru vie, vaikka kuinka yritän olla hyvä hallintoalamainen, niin eikös se epätietoisuuden perkele, nimeltään Ottiatuota ala taas takoa takaraivoa. Enhän minä sinänsä epäile, etteikö Iltalehti olisi ihan oikealla ja täysin epäpoliittisella raittiusasialla, mutta mielessä kaihertaa se kysymys, jos demareitten presidenttiehdokas Paavo Lipponen olisi heittänyt saman kopsulausunnon.

Jotenkin se Ottiatuota heittää myrkkyään aivoihini ja saa ajattelemaan, että kyllä siitäkin varmaan olisi kirjoitettu, mutta ei pääkirjoituksessa, vaan Iltalehden viikonloppunumerossa otsikolla Tuleva presidenttipariskunta: Lipposet ovat ihania viisaita järki-ihmisiä ja asianomainen juttu olis voinut mennä asianomaiselta osaltaan vaikka näin:

… taisteltuaan koko viikon aidon ja vastuullisen sananvapauden, todellisen kansanvallan ja rajoittamattomien ihmisoikeuksien puolesta myös Paavolla on oikeus hetki rentoutua. Ankarien löylyjen jälkeen hän siirtyy takkahuoneen sohvalle, laittaa voimakkaan kätensä ihastuttavan vaimonsa olkapäille ja ehkä vähän alemmaksikin ja ottaa hörpyn kylmää saunaolutta. Saunaoluen jälkeen hän saattaa ottaa, niin kuin haastattelussa sanoikin, vielä yhden kopsun.

Tässä on kyseessä Ansaittu Jano. Vihakirjoittajat väittävät, että Paavo on kansasta etääntynyt elitisti, mutta tämän perheidyllin nähtyään tietää paremmin. Todelliset maisterisjätkät löytyvät aivan muualta kuin perussuomalaisista. Paavo tekee työnsä, vaativan sellaisen, ja ottaa päälle kopsun, eikä edes pahemmin irvistele…

Jotenkin näin minä luulisin Iltalehden kirjoittavan. Hiukkasen minulla käy sääliksi Timo Soinia. Hänhän kun on yrittänyt suht mallikkaasti olla hyvää pataa lehdistön kanssa. Menihän hän ihan vapaaehtoisesti tohon panssarimiinaankin, jonka seurauksena Suomessa muutama päivä päiviteltiin, että haluaakohan se Halla-aho ihan oikeasti jyrätä Jorkoksen alatoopiksi telaketjun alla, samaan aikaan kun eduskunnassa väännettiin semmosesta pikkuasiasta kuin perustuslain muuttamisesta.

Vaan ei auttanut. Vaikka kuinka mukavasti Timo yrittäis olla, niin Moraa tulee selkään joka tapauksessa. Timo kun edustaa toiseutta. Sellaista väärää toiseutta. Ei semmosta ihqua muualta tulevaa toiseutta, jota lehdistö fanittaa pöksyt märkänä sukupuolesta riippumatta. Timon edustama toiseus tulee Hangon ja Nuorgamin välistä, ja se sisältää uhan, ettei se enää olekaan toiseutta, vaan enemmistöä.

Ja sitähän vastaan tulee taistella kaikin mahdollisin keinoin. Hotelli Yrjöperskeleen respassa ymmärretään, että toimittajakunta on tässä asiassa meitä oppineempaa, kokeneempaa ja fiksumpaa, joten me heitämme ennakkoluulomme nurkkaan ja pyrimme omalta osaltamme auttamaan. Ensiksi tuli mieleen, että pistämme kaikkien kavereitten kesken hatun kiertämään, ja ostamme toimittajille viinaa, että kielenkärjet oikein aukeaisivat. Toimittajallehan viina ei ole mikään ongelma. Meille muille vain.

Mutta sitten hoksasimme, että eiköhän toimittajilla sitä viinaa ole ihan omasta takaa, joten ajattelimme, että mitäs jos antaisimme muutamia valmiita ideoita. Ihmettelimme mm. sitä, että missä seuraavanlainen pääkirjoitus oikein viipyy:

KUINKA SUURI VASTUU TIMO SOINILLA ON KASVAVASTA JALKAPALLOHULIGANISMISTA?

FC Lahden ja FC Hämeenlinnan välisessä ottelussa tapahtunut jalkapallohuliganismi, johon meillä Suomessa ei olla totuttu, antaa aihetta laajempaan pohdiskeluun. Kentälle pyrkineitä jalkapallofaneja joutui estämään ja pidättämäänkin parikymmentä poliisia. Jalkapallohuliganismi on ilmiö, mikä ei liity sinänsä urheiluun, vaan se antaa mahdollisuuden heijastaa omia väkivaltaisia ja rasistisia ambitioita sinänsä täysin viattomaan urheilulajiin ja samalla liata koko lajin maineen.

Tällainen ilmiö ei synny itsestään, eikä siihen voi syyllisenä pitää tavallisia suomalaisia jalkapallofaneja, jotka uskollisesti kannattavat suosikkijoukkuettaan ja samalla antavat arvon vastustajalle. Urheilu parhaimmillaan ei erota, vaan yhdistää, ja tämähän on suomalaisessa joukkueurheilussa ollut ihastuttava piirre tähän mennessä.

Ei voi olla sattumaa, että jalkapallohuliganismi ja perussuomalaisten nousu on tapahtunut samaan aikaan. Tulee muistaa, että perussuomalaisten johtaja ja presidenttiehdokas Timo Soini on fanaattinen englantilaisen Millwall-jalkapallojoukkueen kannattaja. Joukkueen, joka on kuuluisa väkivaltaisista faneistaan. Faneista, joille tärkeämpää on väkivalta, ei jalkapallo. Tulee muistaa myös se, että Soini ei pidä ollenkaan pahana suomalaista humalahakuista juomiskulttuuria, joka usein johtaa silmittömään väkivaltaan. Asian naamioiminen muutamaan kopsuun ei hämää ketään. Ja me lehdistössä emme ole vielä saaneet Soinilta täydellistä irtisanoutumista jalkapallohuliganismista.

On selvää, ettei Soini itse ole jalkapallohuligaani. Eikä hän ainakaan avoimesti ole huliganismia kannattanut. Mutta tulee muistaa, että perussuomalaisten kannattajat koostuvat kouluttamattomista ja syrjäytyneistä kansalaisista. Vaikka täytyy tunnustaa, että Soini ei ole itse koskaan kehottanut kannattajiaan väkivallan tekoihin, hän ei voi olla tajuamatta sitä, että hänen kaulassaan roikkuva Millwall-huivi voi olla perussuomalaisten kannattajille selkeä signaali aktiiviseen väkivaltaan. Niin Millwall-huivi kuin vaikkapa SS-joukkojen tunnus on signaali väkivallan oikeuttamisesta, ja Soini tämän taatusti tietää. Mutta onko hän tehnyt mitään väkivaltaa estääkseen? Passiivinen väkivallasta kieltäytyminen ei presidenttiehdokkaalle riitä, eikä tarpeeksi aktiivista ole tullut. Voisiko asiasta tehdä johtopäätöksiä?

”Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe”. Jäämme odottamaan Soinilta täydellistä irtisanoutumista jalkapalloon liittyvästä väkivallasta koska jäädi jäädi jäädi yhteishenki jäädi jäädi jäädi reilu peli jäädi jäädi jäädi urheilun yhdistävä vaikutus jäädi jäädi jäädi kai RoPsissa pelaa pari suomalaistakin jäädi jäädi jäädi mun kaveria ei tönitä jäädi jäädi jäädi mun kaveria ei raiskata… eikun perskeles, deletoidaan toi, ne pääsee vaan vittuilemaan siitä… jäädi jäädi jäädi Suomen kansainvälinen maine jäädi jäädi jäädi työvoimapula jäädi jäädi jäädi afrikkalainen osaamisreservi jäädi jäädi jäädi ja mainitaan se Halla-ahokin tässä vaikken tiedä, seuraako se jalkapalloa…

Näillä perusteilla pyydän Timo Soinia miettimään, onko hän todellakin oikea ihminen johtamaan Hangon ja Nuorgamin välissä sijaitsevaa EU:n osa-aluetta, joka koostuu suomalaisista toimittajis… eiku perskeles, deletoidaan toi, piti olla siis suomalaisista ja uussuomalaisista. Mehän olemme kaikki suomalaisia. Nekin, joille ei sitä vielä ole älytty kertoa.


Ton nyt voi luovuttaa vapaasti paskalehtien, mm. Helsingin Sanomien käyttöön. Jos käyttävät, en pyydä rahaa ittelleni, mutta heittäkää vaikka muutama ropo sotainvalideille. Ja annetaan nyt lisää juttuvinkkejä, kun kerran aloitettiin. Perussuomalaisten kansanedustajasta Olli Immosestahan saisi helposti lööpin:

Ilta-Ryönän toimittaja Varma-Impi Löyrälä-Hchrybdylläh yhyttää perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen eduskunnan kahviossa:

V-I L-Hchr: Kansanedustaja Immonen, te olette tehneet esityksen, että vähemmistövaltuutetun määrärahat tulisi puolittaa.

O.I: Joo, pitää paikkansa.

V-I L-Hchr: Oletteko myös tietoinen siitä, että Kiuruvedellä on rasismi roihahtanut liekkeihin? Maahanmuuttajan pitämää pizzeriaa kohtaan on tehty jatkuvaa ilkivaltaa. Näin kirjoitti Iisalmen Sanomat, sinänsä pahemmin tarkentamatta, mutta onhan se ilman muuta näin, kun sen koulutettu toimittaja kirjoitti. Ei ole millään tavoin todistettu, etteikö vaatimuksenne olisi omalta osaltaan aikaansaanut tämän rasistisen toiminnan. Vieläkö väitätte, että vähemmistövaltuutun määrärahoja tulisi pienentää?

O.I: No totta munassa väitän. En minä ensinnäkään ole käskenyt kenenkään tehdä ilkivaltaa minnekään. Ja siks toiseks, vähemmistövaltuutetun toimisto ottaa vastaan syrjintäsoittoja arkisin vain klo 10 – 12, enkä ole kuullut kenenkään maahanmuuttajan valittavan, että ei linjojen läpi pääse, vaikka aikaa on vain kaksi virastotuntia päivässä. Niin että ei siellä vissiin hirveät ruuhkat taida olla. Jos linjoille joutuis jonottamaan enemmän kuin kolme sekuntia, niin Ilta-Ryönä olis siitä ihan varmaan jo uutisoinut.

V-I L-Hchr: Kiitos, tää riittääkin.

12 tuntia myöhemmin…




Ja tietysti jotain jäynää voisi keksiä sille ittelleen pääperkeleelle. Voiskos se mennä vaikka näin?

Puhelin: brdlbrdlbrdl nokia tune tai joku vapaavalintainen soittoääni.

Jussi Halla-aho: Jussi Halla-aho puhelimessa.

Ilmar Kivenkääntelemä: Täällä Ilta-Ryönän toimittaja Ilmar Kivenkääntelemä päivää.

Jussi Halla-aho: Päivää vaan.

Ilmar Kivenkääntelemä: Haluaisin sinulta haastattelun, jossa tunnustat yhteytesi Anders Behring Breivikiin.

Jussi Halla-aho: En voi antaa sellaista haastattelua, sillä minulla ei ole mitään yhteyttä mainittuun heppuun.

Ilmar Kivenkääntelemä: Jos et suostu tunnustamaan yhteyksiäsi Norjan joukkomurhaajaan, me pistämme lehtemme juoruosioon väitteen, että sinulla on avioton lapsi Lappeenrannassa. Suuri osa ihmisistä lukee vain lööpit ja otsikot, ja jos me siitä vähän sakkoja saammekin, niin kyllä meillä perse sen kestää.

Jussi Halla-aho: Kuules häiskä, minulla ei ole aviottomia lapsia niin Lappeenrannassa, Turengissa, Vaasassa kuin helvetti soikoon vaikka Borneossakaan. Niin että älä jätkä yritä. Eiköhän tää ollu tässä.

Ilmar Kivenkääntelemä: Kiitti, tää riittääkin.

Jussi Halla-aho: Tiäräks, Hilla. Mää ole taistellu monil poliittisil tantereil, mut en mää tommotti nilviäissi viäl tavannu ole.

12 tuntia myöhemmin…





Luonnollisesti apua tarvitaan myös korkeammalta taholta, eli Tasavallan Ensimmäinen Toveri Tarja Halonen voisi palkita jutut tehneet toimittajat Suomen valkoisen ruusun vähänköehkäkorkeen luokan kultaisella ja hennatatuoidulla bambuämpärillä lisättynä ristikkäisillä punkkupulloilla ja biodynaamisesta parsasta väkerretyllä sädekehällä perusteella järkähtämätön taistelu sen asian puolesta, että suomalaiset saavat nauttia puolueettomasta ja objektiivisesta tiedonvälityksestä.

Vaan mennäänpäs presidentinlinnan korkeuksista takaisin tänne Huitsinnevadaan. Mitä tosta Ilta-Sanomien pääkirjoituksesta jäi käteen tämmöselle tavalliselle häiskälle? No varmaan se, että piruako se jollekin helsinkiläiselle toimittajanplantulle kuuluu, otanko minä vapaalla ryypyn vai enkö ota vai jätänkö ottamatta. Jos heppu tulee sitä kynnykselleni selittämään ja opettamaan, niin osaan minä sitä virpoa turpaan vaikka selvinpäinkin.

Jaa, mokasin…

12 tuntia myöhemmin…



Yep. Vuorotyöläisellä on perjantai silloin, kun on vapaata. Ja mulla on pari vapaata nyt. Taidanpa lähteä saunaan. Otan ehkä muutaman huurteisen oluen. Eikä ole takuita, etten ottais saunan päälle pari kopsuakin. Ei se minun kohdalla niin paljon haittaa. Minä joudun helvettiin muutenkin. Minä kun oon tämmönen vihakirjoittaja.

34 kommenttia:

  1. Eppäillä sopii, että poliittisten lausuntojen järkevyysaste kulkee seuraavassa marssijärjestyksessä:
    1. Perussuomalaiset selvinpäin
    2. Perussuomalaiset räkäkännissä
    3. Vihervasurit räkäkännissä
    4. Vihervasurit selvinpäin

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Jaska. Nyt kun hetken aikaa mietin, niin just noinhan se taitaa mennä. Kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista
  3. Ilta-Ryönä -uutistesi takaa paistaa vankka ammattitaito. Et kai sinä saatana ole joskus toiminut lehtialalla?
    Puhuin äsken ystäväni kaikentietäjän kanssa, joka sanoi tunnistavansa tyylistäsi toimittajan, joka muutama vuosi sitten sai potkut arvostetusta sanomalehdestä jatkuvan juopottelun ja esimiehille vittuilun takia. Ystäväni mainitsi ohimennen sinun nykyisin asuvan veneen alla jossain Rysäkaria (ent. Ryssänkari) vastapäätä. Blogisi kirjoitat lähimmän kirjaston ilmaisella koneella.
    Että näin on näreet. Onkin jo aika laajojen kansanjoukkojen tietää, millainen liero viattoman YP-nimimerkin taakse kätkeytyy. Hänhän on vain entisille kollegoilleen katkeroitunut hyypiö, joka haluaa kostaa, kostaa ja vielä kerran kostaa jouduttuaan muka aiheettoman vainon kohteeksi.
    Juuri litkivä journalismi vei YP:n itsensä jatkuvaan alamäkeen, jonka loputuloksena on naamaltaan sinisenä pakkasesta löydetty korvikeaineiden juoja.
    Mutta kyllä YP kirjoittaa osaa, vaikka harmaita aivosoluja ei enää moniaita terveinä liene. Uusimmallekin jutulle nauroin niin, että meinasi kopsu lentää korvista pihalle.

    VastaaPoista
  4. Suomalaisten toimittajien toiminnassa ehkä kaikkein naurettavinta on se, että ne väittävät ihan tosissaan, että Soinia on mukamas käsitelty silkkihansikkain ja tämä positiivisen kuvan luominen mahdollisti Jytkyn. En ole koskaan lukenut yhtään positiivista juttua Perussuomalaisesta puolueesta tai sen jäsenistä yhdestäkään valtalehdestä. Tämä on saattanut kyllä toisaalta kasvattaa persujen suosiota, koska kaikki ihmiset eivät onneksi ole niin tyhmiä, että nielevät toimittajien kirjoittaman tuuban sellaisenaan, vaan he ottavat asioista itse selvää ja lukevat esimerkiksi sinun mainiota blogiasi

    VastaaPoista
  5. Nimim. "Joukkoliikenne" taitaa osua asian ytimeen. Jokainen persuja vastaan väsätty "uutinen" sataa puolueen laariin. Soinin kopsuttelun nostattama tekoraivo vei takuulla tuhansia sosdem-duunariääniä Paavo Lipposelta.
    Joskus on käynyt jopa mielessä, josko Soini ja kumppanit olisivat omineet Urho Kekkosen vaalitaktiikan. Hänen takanaanhan oli - siihen aikaan salainen - ryhmä kansannaurattajia, jotka panivat liikkeelle huhuja Urkin naisseikkailuista ja juopottelusta. Kansa hihitteli ja äänesti Urkkia.
    Oli miten oli, tätä menoa pers. on kohta Suomen suurin puolue. Muutama persuskandaali vielä ja se on siinä.

    VastaaPoista
  6. Tervehdys Närpes Vargille ja Joukkoliikenteelle & kiitos kommenteistanne.

    Närpes Varg:

    Viesti 1:

    Nimimerkin YP takana on kiistatta aikamoinen liero, joka on harmaita aivosolujaan kopsuilla tuhonnut. Muuttuukohan toi kopsu muuten pian vihakopsuksi? Jos sen ottaa nuivahko VHM? Jos taas Anni Sinnemäki tuhoaa pari 600 euron punkkupulloa, niin ne ovat vissiin niitä rauhankopsuja.

    Mutta kirjoittamisesta minä en ole kyllä koskaan tienannut latiakaan. En tosin epäile, etteikö toimittajakunnasta löytyisi vastaavanlaisia tyyppejä. Joku rajahan se meinaan huoraamisellakin on. Tapio Tuurihan otti ja jyrpiintyi touhuun, mutta hänkään ei asu Ryssänkarilla vaan Kyröjoen kupeessa.

    Viesti 2:

    Joo, muutama skandaali vielä, niin se on siinä. Vaan en usko, että tuo on persujen masinoimaa. Kylmän taktisesti tota on melko vaikeaa tehdä, vaan kyllä siihen tarvitaan ihan aitoa tunteen paloa. Ja sitähän toimittajakunnasta löytyy.

    Joukkoliikenne:

    Entistä enemmän uskon, että toimittajat kirjoittavat juttuja toisilleen ja uskovat, että tämähän riittää ja näinhän sen pitää ollakin. Persujen eduskuntavaalikampanjaa ei oltu tehty lehdistölle vaan äänestäjille, ja lehdistön & muitten puolueitten mielestä se oli jotenkin epiä.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys Yrjölle sinne Huitsinnevadaan.

    Suuret kiitokset erinomaisesta blogista! Aloitin seuraamisen joskus vuoden 2007 alkupuolella, kun eräs tiedostamisviallinen ystäväni haastoi minut lukemaan scriptaa. Jos joskus perustat Otto -ja Janne Kivivuorelaisen sosiaalidemokraattisen puolueen, lupaan liittyä välittömästi!

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Anolle, kiitos kannustuksesta ja muutenkin tervetuloa tiedostamisvialliseksi. Ton kivivuorelaisen demaripuolueen perustaminen olis kyllä ideana varsin kutkuttava.

    VastaaPoista
  9. Jos Antero Lärvänen ois tehny nuo haastattelut, niin haastattelut ja niiden pohjalta tehdyt jutut ois tasokkaampia.

    VastaaPoista
  10. Tervehdys Vieraalle ja kiitos kommentistasi. Ja juu, epäilemättä olis. Tai Antero olis ehkä keskittynyt ihan oikeisiin uutisiin. Harmi vaan, että Antero on keksimäni mielikuvitushahmo. Mutta hahmoa keksiessäni olen kyllä ajatellut ihan oikeaa ihmistä, ja hänhän asustelee Kyrönjoen varrella.

    VastaaPoista
  11. Voi voi ykä kun menit sen kopsun ottamaan. Siinä meni vasurivisertäjien jäsenkirjat sun muut sivu suun. Pitäisi opetella pikkutilli pystyssä haistelemaan bordeaux:ta tulppaanilasista että kehtaisi julkisesti mainita.

    Lööpeistä tuli sellainen tuntuma että kuvitteleeko joku suomalaisen perusjätkän olevan niin hölmö että tuollaisia lukee ja uskoo, mutta tarkemmin ajatellen asia taitaakin olla juuri niin. Omituisinta on että ykän vasemmalla kädellä väsäämät piruilulööpit näyttäisivät olevan sitä samaa tavaraa mitä keltainen lehdistö tuubastaan pukistaa. On muuten hyvä nimitys tuo keltainen lehdistö, ihan oikea väri sille.
    T:Hep0nen

    VastaaPoista
  12. Jos lukija uskoo täysin kaikki mitä noissa lukee niin silloin lehti on saavuttanut tavoitteensa, ja lukija on täysin lehden varassa.

    Tietenkin se että on eri mieltä kuin lehtijuttu eikä tykkää lehtijutusta, on merkki siitä ettei tavista voi huijata aivan miten tahansa. Itse asiassa jos noista jutuista alkaisi polttaa käämit ja vitutus nousta päälle, niin jollain tavalla se on merkki siitä että mokulehdistöllä on vielä ote henkilöön. Ja vielä kun hölmö on ostanut tai tilannu lehden...maksanut siitä että saa polttaa käämit...

    Noita juttuja siis ei ole tarkoittu Yrjöperskeleelle, Tanhuavvaarille, Kalle Kehvelille eikä punaniska-juntille indoktrinaatioksi, valistukseksi, käännyttämiseksi, syyllistämiseksi, eikä moraalisaarnaaksi. Ne on tarkoitettu mokutoimittajien ja mokuttajien keskinäiseen kehumiseen ja uskonvahvistukseen.

    Kun muistaa sen että toimittajat kirjoittavat noita juttuja toisilleen, keskinäisenä uskonvahvistuksena, rituaalina, niin silloin nuo jutut menee paremmin ohi. Silloin niihin ei jumitu eikä niitä tarvi lukea vitutus päällä. Ne vaan menee saman tien ohi korvien, silmien ja aivojen. Mä luen mieluummin vaikka Raamattua, mikä on oikeastaan kiinnostava kirja.

    Ainakin aluksi on hankalaa tehdä noin, jos ei ole rutiinia, jos ei ole luja luonne, ja tarpeeksi turtunut ja kykeneväinen olankohautukseen ja haukotteluun. Muistaa vaan ettei itse osta rahalla noita eikä mainosta niissä.

    Ehkä pitäisi tietyissä tilanteissa ikään kuin ohjelmoida itseni ulkomaalaiseksi turistiksi joka ei osaa suomea, joten silloin nuo lehdet eivät vaikuta mitään vaikka olisi nokan ja silmien edessä. Turisti päättelee vaan että tuosta saisi pehmusteita joihin käärii kotiin vietävät tuliaiset.

    VastaaPoista
  13. Tervehdys Hep0selle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne. Itse asiassa Vieras kiteytti asian ytimen melko täydellisesti ja Vieraan mainostamaan stoalaiseen tyyneyteen asian tiimoilta olisi hyvä pyrkiä. Tietysti asian tiimoilta saa myös kehitettyä huomattavat määrät pirunkuria, enkä minä millään malta. (tähän pitäisi kai laittaa se trollface)

    VastaaPoista
  14. Tämän päivän Hesari tarjosi vastauksen siihen, miksi nyt on tärkeää puhua vihakirjoituksista ja kopsujen vaarallisuudesta.
    Meidän nauraessamme kippurassa Katainen& Co järjestivät niin, että Suomi joutuu takaamaan mahdollisesti 24 miljardin euron lainat. Hyvä luoja! Se on kuulkaa 24 tuhatta miljoonaa euroa. Sen kun vielä kertoo kuudella, ollaan markkasummassa, jota on lähes mahdoton ymmärtää.
    Ja nyt puhutaan jo aivan kevyesti, että EU:n pitäisi porukalla taata 2000 miljardin roskalainat. Ja me olemme siinä mukana. Nyt on kiire muuttaa perustuslakia, jossa sanotaan, että Suomi on EU:n jäsen ajasta ikuisuuteen.
    Nyt ei naurata enää yhtään.

    VastaaPoista
  15. Tervehdys Närpes Vargille ja kiitos kommentistasi. Piti ihan ottaa laskin käteen ja kertoa sillä 5,6-kertoimella ja loppusumma oli 134,4 miljardia markkaa. Muistan kuinka 1970-luvulla nousi meteli siitä, kuinka kuvaputkitehtaaseen Valcoon saatiin hässittyä 300 miljonaa markkaa. Pientä, niin pientä.

    Ja tämä ei vissiin ole loppu, vaan alku. Espanjan ja Italian manãna-taloudet kaipaavat katajaisen kansan pennosia.

    Juu, ei ikeniä naurata enää yhtään.

    VastaaPoista
  16. Karjalan ja Petsamon palautus olisi varmaan halvempaa kuin mitä ollan tähän asti pistetty noihin kankkulan kaivoihin ja mitä vielä aiotaan pistää.

    Tästä välähti päähän, että mitä jos Venäjä palauttaisi luovutetut alueet, ja ottaisi tilalle Italian, Kreikan tai Espanjan velkoineen päivineen? Lisäksi ryssä veisi Karjalassa ja Petsamossa olevat sotilasosastot vahtimaan noihin maihin että velat saadaan perityiksi...Ainakin mamulähiöt rauhoittuisivat ja rajoilla ja merialueilla pakolaiset ja turvapaikkaturistit saisivat nuivan vastaanoton. Tai sit ne miettis uudestaan että oisko parempi palata kotiin.

    Ai niin. Huomasitko sähköpostin.

    VastaaPoista
  17. Tervehdys, Vieras. Sähköpostissa oleva arviosi on varsin kattava, joten minulla ei siihen ole lisäämistä.

    Tuo Karjala-Petsamo jne. ehdotuksesihan on suorastaan kutkuttava. Tosin voi olla, että em. valtiot eivät olisi asiasta kovin mielissään. Ja myös Puola, Tsekki, Slovakia, Unkari ja Romania saattaisivat suhtautua ajatukseen venäläisten divisioonien kauttakulusta tässä uudelleenjärjestelyssä melko nuivasti.

    VastaaPoista
  18. Unohdin sanoa että tässä ei olisi maata pitkin tapahtuvaa kauttakulkua. Nuo joukuot kulkis maata pitkin vain silloin kun ne Venäjän sisällä vietäisiin Mustallemerelle satamaan josta ne jatkais laivoilla Välimerelle. Ja se Petsamossa oleva osasto puksuttaisi laivoilla Välimerelle suoraan.

    VastaaPoista
  19. Tervehdys, Vieras. Niin no joo, mikäli venäläiset bulibotskit lähtisivät Kuolasta seilamaan Pohjanmeren läpi etelään, saattaisi Englannin, Saksan ja Hollannin laivasto siteerata alik. Lahtista tyyliin "jos se ryssä luulee mokomilla valtionkropsuilla jotain tekevänsä, niin vieköön, perkele!" Ja pitäisivät omat kipponsa satamassa.

    VastaaPoista
  20. Ehkä nuo laivat vois tuolla matkan varrella poiketa joissakin maissa jos niissä on tarvetta kurinpalautukseen mamulähiöissä. Elokuussa Lontoossa olisi ollut tarvetta virka-avulle...

    Jos nuo laivat tarttee vahvistuksia niin Venäjä vois ottaa mukaan Kaliningradin alueen sotilaat. Nekin saa vietyä laivoilla ilman kauttakulkua maata pitkin. Samalla Venäjä vois palauttaa Kaliningradin takaisin Saksalle joka nimeäisi sen uudestaan Itä-Preussiksi.

    Itä-Preussista on juttu täällä ja täällä.

    VastaaPoista
  21. Tervehdys, Vieras und vielen Danken für diesen komment und linken tai jotain sinnepäin. Unglücklich ist einem Fakt, das mich Deutsch ist nicht gut, so Ich verstehe diesen linken nicht gut, aber olihan noista suomen- ja englanninkieliset wikisivut.

    Ja tota Itä-Preussia on silloin tällöin tullut pläräiltyä muutenkin. Tommoset keinotekoiset eksklaavit eivät sinänsä ole mikään hyvä asia, koska niistä saadaan helposti sotia aikaiseksi. Eihän tota Kaliningradia tullut sillai sinänsä sen Suuren ja Mahtavan aikana mietittyä, kun se oli sitä samaa Suurta ja Mahtavaa Vladivostokista Saarenmaalle.

    Vaan mistäs sen tietää, ettei tosta aluetta erottavasta Liettuan ja Puolan rajasta tulis aikanaan uusi Danzigin käytävä. Pienemmästäkin on kärhämiä aikaiseksi saatu.

    VastaaPoista
  22. Du hast etwas Grammatikfehler in deinem Text...Joo tota saksa-wikin jutut ovat sisällöltään kattavampia joten siks pistin linkit tolleen. Mitä Ykä luulee voisko noista ottaa yo-kokeeseen tekstipätkiä?

    Niin tota noin...Länsi-Preussin provinssi oli se alue, jossa sijaitsi ns. Puolan käytävä. Periaatteessa kakkosrähinän alkamistodennäköisyys olisi pienentynyt mikäli Länsi-Preussin provinssi olisi pysynyt Saksalla 1919 rauhansopimuksessa. Ainakin Aatulta olisi puuttunut yksi propagadavaltti. Saksan ja Puolan välisen rajan ois voinu pistää kulkemaan niinku se meni Varsovan herttuakunnan ja Preussin välillä. Saksa ois tällöin luovuttanut Puolalle Posenin provinssin mutta pitänyt Länsi-Preussin. Danzig ois pysynyt samanlaisena kaupunkina niinku se oli aiemminkin 1800-luvun puolella ollut.

    Länsi-Preussista on täällä ja
    täällä. Ja, ich weiss, dass du nicht diese Texte verstehe. Aber diese Seiten beinhalten viele Information.

    VastaaPoista
  23. Jos rajaseuduilla asuu molempia kansoja, niin kansanäänestyksillä ois ollut yksinkertaista ratkaista kumpaan maahan alue kuuluu. Vuoden 1919 jälkeen tietyt kohdat Puolan ja Liettuan välillä sekä Puolan ja Saksan välillä ois edellyttänyt tätä. Ja jos tämän jälkeen tehdyn rajamuutoksen jälkeen kummankin valtion alueella asuu naapurivaltion kansallisuutta (Saksassa puolalaisia, Puolassa saksalaisia, Liettuassa puolalaisia, Puolassa liettualaisia) niin valtiot tekevät keskinäisen sopimuksen vähemmistöjensä vastavuoroisesta kohtelusta. Kyse olisi jonkin sortin vähemmistöstatuksen myöntämisestä. Ei ny mitään mokutusta kun kyse on historiallisesta ja kiinteästä asutuksesta joka tulee omillaan toimeen.

    Kreikka ja Turkki vaihtoivat päittäin kansalaisiaan. Turksta siirtyi kreikkalaisia Kreikkaan ja Kreikasta siirtyi turkkilaisia Turkkiin. No käy se näinkin.

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Vieraalle und vielen Danken ja kaikkeesemmosta. Mulla on tosiaan tota saksan kieltä tullut viimeksi käytettyä vajaa kolmekymmentä vuotta sitten, joten se on kyllä taantunut Korkeajännitystasolle. Joten en lähde yo-lautakuntaa neuvomaan.

    Olis vissiin se Danzigin käytävä pitänyt laittaa lainausmerkkeihin. Kaliningrad on eksklaavi, ja siitä saa Venäjä halutessaan aikaan vaikka minkälaista kärhämää. Vaan siellä päinhän sitä ikävää rajanvetoa on tehty iät ja ajat ja mulla on lukkarinrakkautta Puolaa kohtaan ihan jo senkin takia, että maata ja kansaa on rautasaappaalla potkittu puolelta sun toiselta. Onhan se Itä-Puolakin nykyisin osa Ukrainaa, ja jos rajoja lähdetään palauttamaan, niin tietysti tulee mieleen kysymys, että rangaistaanko Ukrainaa Neuvostoliiton tekosista. Pirun hankala kysymys.

    Yleensäkin tietysti toi Versaillesin rauhansopimus, jolla toi Danzigin käytävä tehtiin perustui Saksan äärimmäiseen nöyryyttämiseen, ja luulen, että saksmannit olisivat jossain vaiheessa yrittäneet revanssia, oli erästä Hitleriä tai ei.

    Tosta kakkosviestistä voi tuumia, että vissiin Kreikka ja Turkki käyttivät molemmat järkeään ja tuumivat, että tää on kumminkin se pienimmän riesan tie.

    VastaaPoista
  25. Tuollaisia otsikoita nehän voisi olla Ilta-sanomissa, kuin noissa kuvissa.

    Sattui valaistuminen tuosta lehtileikkeestä.

    Samoja puolueita vuosikymmeniä, Suomi on yhden totuuden maa. Ei ihmekään kaikki mitä PS tekee niin aiheuttaa valtavan kirjoittelun. on ajatuksia ettei sellaisia osaa käsittää. Tarvitaan samoja tylsiä ajatuksia, mistä ei nouse niin kohua.

    Lehtileike

    Suomen puoluekartta on ollut vuosikymmeniä Euroopan vakaimpia. Uusia yrittäjiä on ollut harvakseltaan ja keskeisten puolueiden peruskannatus on pysynyt vaaleista toiseen ennallaan. Hallitusvallan vaihdokseen on usein riittänyt prosenttiyksikön tai kahden kannatusmuutokset.

    Siellä on taas natsivertaus.

    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/10/perussuomalaisten_vaihtoehtobudjetti_lisaa_veroja_rikkaille_2960688.html


    Alma-median lehdestä aiheuttaisiko tämä suurta keskustelua, no ei kun Kokoomus puolueelta asumisen ohjailua. En muista mikä oli Anna-Kaisan virka mutta kuului Kokoomus puolueeseen. Lehdestä on myös kirjoitusvirhe.

    Millainen maamme on vuonna 2015, Anna-Kaisa Ikonen?

    On syntynyt isoja, elinvoimaisia peruskuntia ja rakentunut alueita, joiden yhtenä tärkeänä kriteerinä on työssäkäynti. Asumisen liiallista hajautumista on pystytään hallitsemaan.

    Kuinka monta kuntaa Suomessa silloin on.

    Ei ihan valtavaa määrää. -En halua lähestyä asiaa lukumäärä edellä. Sitä tärkeämpää on, mitä uusi yhdyskuntarakenne tarkoittaa arkisen elämän kannalta.


    HS 13.10

    Miten lienee? Otin kuvat talteen keväällä. En asu Lieksassa. No ainakin tyhjät asunnot on saatu täyteen.

    Virkamiesten mukaan puheilla ei ole katetta: etuudet ovat samat kuin kaikilla muillakin, kaupunki ei ole kustantanut tulijoille autoja, heidän vuokra-asuntojaan ei ole varusteltu sen paremmin. Nyt kolmikerroksisissa taloissa on enää vähän tyhjää, kun Lieksaan hakeutuneet maahanmuuttajat ovat täyttäneet asunnot.

    http://aijaa.com/v.php?i=001518912657.jpg

    http://aijaa.com/v.php?i=003128912656.jpg

    Mitä enemmän lukee näistä työläisistä, kaikissa on sama juttu surkea palkka. Miksei vain yleisesti myönnetä että Suomi tarvitsee halpatyövoimaa.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011101914602197_uu.shtml

    Alkuperäinen juttu HS 14.10

    1400 euron nettopalkka.

    Hän haluaisi maalata vajaan kympin tuntipalkalla tv-tasoja ja sänkyjä pienessä pohjalaisessa kalustefirmassa.

    Hän kuuluu kahdenkymmenen vietnamilaisen halpatyöntekijän ryhmään, jota pohjalaiset kunnanisät kävivät kolme vuotta sitten houkuttelemassa Vietnamissa.

    Tuli halpatyövoimaa puuseppiä, hitsaajia, sähkömiehiä, työpaikoille, jotka eivät näin surkeilla palkoilla suomalaisille kelvanneet. Samaa surkeaa palkkaa maksettaisiin suomalaisillekin.

    Uusitalo tietää Kauhajoen seudulla toisen alipalkatun Vietnamilais perheen jota uhkaa sama tilanne.

    Työperäinen halpatyövoiman maahanmuutto on tärkeää alueillakin, jotta firmat pysyvät täällä eivätkä siirrä tuotantoaan johonkin muualle.

    VastaaPoista
  26. Ranska oli se suurin emäkyrpä joka tuota nöyryytystä yritti. Sotakorvauksissa oli kylliksi tekemistä yksinäänkin. Ja ylimitoitetut alueluovutukset vielä päälle niin johan käämit saattaa palaa. Tietysti aiheutetut fyysiset tuhot pitää hyvittää jotenkin mutta joku realismi kuitenkin siihen mukaan. Muuten se kääntyy itseään vastaan niinku kävi.

    Britannia ja USA ei niinkään ollu kiinnostuneita vaatimaan Saksalta alueiden luovustuta eikä kummoisia sotakorvauksia. Itse asiassa USA ei tunnustanut Versaillesin sopisusta vaan teki Saksan kanssa oman sopimuksen.

    Ja Venäjä, joka oli ekassa rähinässä Saksan vihollinen, kommareiden valtaannousun jälkeen tehnyt rauhan Saksan kanssa jo 1918 eikä vaatinut kovin kummoisia. No tietysti saksalaiset perääntyivät varsinaisen Venäjän alueelta mutta siinä se olikin.

    Puola ei se aina ole ollut mikään avuton nyhverö. Oli se joskus suurvalta 1500-1600-luvuilla. Sillä oli alueita idempänä ja kaakossa melkein Mustalle merelle asti.

    Puola ei 1500-1600-luvuilla pitänyt hallussaan niitä maita jotka se sai Saksalta 1945 kun Stalin keksi antaa ne sille. Sillä oli osa niistä vielä 1300-luvulla muttei sen jälkeen. Puola itse asiassa menetti 1945 enemmän maata kuin se sai, joten niiden on aika joutavaa kerskua sitä että ne saivat "takaisin" maata Saksalta. Ja tuohon vielä päälle se että siitä tuli Neukkulan vasalli.

    1920-30-luvun Puolassa asui puolalaisten lisäksi muita kansallisuuksia. Olisi kiinnostavaa tietää olisivatko tuohon aikaan ukrainalaiset ja valkovenäläiset halunneet kuulua Neukkulaan vai pysyä Puolassa?

    Józef Piłsudskilla oli ilmeisesti kohtalaiset diplomaatin taidot sekä Saksan että Neukkulan suhteen, niin kauan kuin oli elossa. Ois "Jooseppi" saanut elää ainakin kymmenen vuotta kauemmin mikäli se ois auttanut.

    VastaaPoista
  27. Tervehdys Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Erityisesti kiitos noista valokuvista. Mulla saattaa olla niille käyttöä. Onkohan muuten Karjalaisen latoja salaa nuiva? ”Vastaaonttokeskuksessa”.

    Vieras: Ymmärtääkseni muuten Saksan ja Venäjän/Neuvostoliiton viime vuosisadalla käymät kaksi ottelua ovat historian valossa poikkeus, ja nyt aletaan olla taas hyvää kaveria. Mikä ei välttämättä pienille maille ole mitään plussaa.

    VastaaPoista
  28. En toivo että Saksa ja Venäjä olisivat varsinaisesti huonoissa suhteissa. Asiaperusteiset normaalisuhteet on paras. En toisaalta toivo mitään suomettumista Saksan suunnalta. Tietty ero aikaisempaan on siinä että Saksassa ei ole samanlaista hallintoa kuin 1930-luvulla. Eikä Venäjälläkään ole. Venäjän itsensä kannattaisi mieluummin tarkkailla Keski-Aasiaa ja Kiinaa kuin foliohattuilla lännen suhteen.

    Saksan luopuminen ydinvoimasta tekee sen aika rammaksi sähkön suhteen ellei se peru päätöstä. No, Suomi voisi sille myydä sähköä.

    Weimarin Saksan suhde Venäjään vuosina 1919-33 oli ilmeisesti kohtuu asiallinen ja pidättyväinen. Suomettumisesta ei varmaan voida puhua. Kummallakin oli omia ongelmia mikä piti maat riittävän etäällä toisistaan. Hitlerin valtaannousu vasta sekoitti tilannetta.

    Ne kaksi suurta rähinää olivat poikkeusjaksoja verrattuna aikaisempiin vuosisatoihin jolloin ei Venäjän ja Saksan (tai mitä sen edeltäjiä oli) välillä tainnut edes olla sotia. Hallitsijoiden hovit vaihtoivat keskenään poikiaan ja tyttäriään diplomatian keinoina. No, Baltiassa se Saksalainen ritarikunta soti keskiajalla joitakin kertoja Novgorodia vastaan. Ruotsi soti aikonaan monet kerrat Venäjän kanssa ja niissä Suomi oli leikkikenttä. Ruotsi soti joskus 1600-1700-lukujen sodissa Saksassa sijanneita valtioita vastaan.
    Ruotsin sodat

    Tämä on jo karannut otsikon aiheesta mutta se ei varmaan Ykää pahasti haittaa. Mä lupasin joskus että lähetän sähköpostissa niitä aiemmin tehtyjä Saksa-pohdintoja luettavaksi, kunhan saan ne järjestettyä siistiin pinoon jollaisena ne voi lähettää.

    VastaaPoista
  29. Tervehdys Vieraalle. Juu, ei se haittaa, vaikka keskustelu rönsyileekin. Yleensä rönsyilevän keskustelun tiimoilta suosittelen luettavaksi (jos et ole sattunut jo lukemaan) evp everstin Erkki Nordbergin kirjaa "Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla". Siinä mies kartoittaa noita asioita varsin mielenkiintoisesti ihan sieltä Novgorodin ajoilta.

    VastaaPoista
  30. Tuo varmaan pitäs lukea jos sais jotenkin aikaiseksi. Venäjälle on jäänyt jokin pakkomielle lännen suhteen, kylmän sodan aikojen peruja. En osaa lukea sinun ajatuksiasi mutta niin kuin aikaisemmin totesin, Venäjälle olisi tähdellisempää tarkkailla Keski-Aasian alueita ja Kiinaa. Noilla suunnilla on enemmän riskitekijöitä kuin ns. lännessä.

    Pietarin kohdalla oli ennen Nevanlinna. Se on vanhaa suomensukuisten heimojen aluetta. Nimen Moskova väitetään perustuvan suomensukuisten heimojen kieliin.

    Pietarissa oli enimmillään jotain 20000 suomalaista ennen vallankumousta. Isän äidin äiti asui 1890-luvulla Pietarissa kun hänen vahemmat työskentelivät siellä. Hän oppi siellä venäjää. Mummo kertoi että hänen mielestä suomalaisten koulujen venäjän opettajat eivät osanneet ääntää venäjää.

    Tsaarin ajan Pietarin suomalaisiin ei varmaan kohdistettu kotouttamistoimenpiteitä eikä ne elänny sossun rahoilla.

    VastaaPoista
  31. Tiedän ettet käytännössä katso töllöä, mutta tänään näkyy Jerry Cotton elokuva kakkosella iltakymmeneltä.

    VastaaPoista
  32. Tervehdys, Vieras. Ehkäpä Venäjää hiertää myös se, että imperiumi ei ole saman kokoinen kuin ennen. Ja tosihan on, että Kiina kattelee varmasti noita Siperian luonnonrikkauksia sillä silmällä. Vaan eikös kiinalaisten aikakäsitys ole vähän toinen kuin meillä, eli ne malttavat odotella.

    Juu, ei tainnut tsuhnaa ruokkia sossu Pietarissa. Vaan eikös tsuhnille naureskeltu, kun ne höhlät olivat niin rehellisiä? Toi Jerry Cotton jäi väliin, kun oli muuta. Ja Jerryhän on oikea Jerry vain paperiversiona.

    VastaaPoista
  33. Ylioppilas Larvanto24. lokakuuta 2011 klo 22.51

    Tää keskustelu ryöppyää, enkä tiedä onko tämä sopiva kommentti tähän, mutta ehkä on. Ykän palsta on näissä asioissa hieno.

    Olen keskustellut parin noin 40 vuotiaan saksalaisen kanssa. Mulle on vasta nyt auennut silmät kuinka paljon propagandaa sällit ovat saaneet. Oikein säälittää. Kekkosen aika ja YYA on olleet kevyttä kamaa siihen verrattuna mitä sakut on kokeneet sodan jälkeen. Mikään ei oikein ole riittänyt tuomitsemaan natsien touhua, länsivallat vaan jatkaa sitä syyllistämistä ja pistää propagandaa. Siksi saksalaiset on nykyään niin pehmeetä sakkia.

    VastaaPoista
  34. Tervehdys Ylioppilas Larvannolle ja kiitos kommentistasi. Tuossa käsityksessä olen minäkin. Siinä pakollisessa itseruoskinnassa ei ole mittaa eikä määrää.

    Itänaapurimme taas juhlii Suurta Isänmaallista Sotaansa antaumuksella, eikä siitä taas hirveän paljon muistutella, että kun fritzit aloittivat kakkosrähinän Puolassa, niin Neuvostoliitto tuli idästä Puolan haaskalle melkein välittömästi. Niin ja olihan siinä sitten se yks pikkunen rajakahakkakin, vähän pohjoisempana.

    Sota on paljasta pahantekoa, ja oikeus seuraa aina voittajan miekkaa. Mutta mun puolesta saksalaiset voisi tosiaan jättää jo rauhaan.

    VastaaPoista