OUTOJA KIELTOJA ELI TEHKÄÄ TEKEMÄTTÄ

Olen viime aikoina kirjoittanut omasta alastani varsin vähän. Siitä kun olen periaatteessa sanonut sen, mitä sanoa voin. Törmäsin nyt kuitenkin hiljattain Iltasanomissa olleeseen alaani koskevaan uutiseen, ja se kirvoittaa muutamia ajatuksia. Uutinen menee kokonaisuudessaan näin:

Yllätystarkastus lastenkoteihin paljasti outoja kieltoja

Lapsille oli asetettu erikoisia rajoituksia, jotka koskivat läheisten tapaamista, liikkumista ja pukeutumista.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin tutkii, miten kunnat ovat valvoneet lastenkotiin sijoitettujen lasten lainmukaista kohtelua. Kohteena on 15 eteläsuomalaista kuntaa.

Päätös johtuu yhteen lastenkotiin tehdystä yllätystarkastuksesta. Siinä ilmeni, että laitoksessa käytettiin lastensuojelulain vastaisia rajoituskeinoja ja käytäntöjä.

Yksityisessä eteläsuomalaisessa lastenkodissa sijoitettuja lapsia oli estetty tapaamasta läheisiä ihmisiä ja joskus myös lasten liikkumisvapautta oli rajoitettu. Lapsilta oli myös kielletty näkyvissä olevat lävistykset, suukorut ja hiusten "räikeä" värjäys. Lisäksi tyttöjen pukeutumiselle oli omat sääntönsä.

Sakslin kiinnitti huomiota myös siihen, että kaikista käytetyistä rajoituksista ei ollut tehty asianmukaisia päätöksiä. Lisäksi rajoituksia oli kohdistettu lastensuojelulain vastaisesti lapsiin, jotka oli sijoitettu avohuollon tukitoimenpiteenä.

Tästähän joku lukija saattaa tuumia, että on se vaan järkyttävää, kun laitoksissa harjoitetaan tuollaista mielivaltaa. Sosiaalipiiperryksessä pitkän uran tehneenä haluaisin hieman valaista näitten ”outojen” kieltojen perusteita.

Ensinnäkin tämä liikkumavapauden rajoittaminen. Laitokseen sijoitettavalla nuorella on hyvin usein taustallaan ajelehtimista, johon liittyy koulunkäymättömyyttä, holtitonta päihteiden käyttöä, rikollisuutta ja tytöillä usein seksuaalista hyväksikäyttöä. Sijoittava sosiaalityöntekijä tekee huostaanotto- ja sijoituspäätöksen siksi, että tuo nuoren kasvua ja kehitystä vaarantava itsetuhoinen käyttäytymismalli saadaan loppumaan.

Nuori ei yleensä halua lopettaa sitä, vaan pyrkii laitoksesta hatkaan, jotta voi aloittaa saman rallin uudestaan, ja kun hatkareissu on kestänyt tommosen kolme viikkoa, niin tyyppi on siinä vaiheessa aika romuna. Tätähän ei kukaan halua. Silloin tätä liikkumavapautta on pakko rajoittaa.

Sama koskee läheisten tapaamista ja yhteydenpidon rajoittamista. Kas kun läheisiksi tupataan mieltämään usein (sosiaalityöntekijän vaatimuksesta) myös nuoren kaveripiiri, joka itsessään on ollut osaltaan vaarantamassa nuoren kasvua, kehitystä ja yleistä turvallisuutta, ja seura ei ole aina kovin kehittävää ja usein suorastaan vaarallista. Ei näissä rajoituksissa minusta mitään outoa ole.

Niin kuin tuskin on Sakslininkaan mielestä, sillä hän tietää kyllä, että nämä rajoitukset ovat ihan lastensuojelulain mukaisia. Uskoisin hänen kiinnittäneen suurimman huomion näihin päätöskysymyksiin ja avohuollon tapauksiin, joita ei sinänsä ole mitään järkeä sijoittaa samaan paikkaan kuin huostaanotettuja. Rajoitusten suurin outous oli mitä todennäköisimmin toimittajan omassa päässä. Vaan aivan varma en siitä ole, sillä uutinen itsessään kertoo hyvin sen, mihin alani on ajautunut, eikä tämä uutisiin päässyt tapaus ole siitä ollenkaan ainoa esimerkki.

Eli laitokset ovat tässä mahdottoman ongelman edessä. Hatkaaminen, ajelehtiminen ja itsetuhoinen käyttäytyminen pitäisi estää, ja pitäisi estää se, ettei nuori ajaudu takaisin siihen kaveripiiriin, joka tätä aiheuttaa. Toisaalta liikkumavapautta ei saisi rajoittaa, niin kuin ei yhteydenpitoakaan.

Eli laitoksen pitäisi saada aikaan jotakin, mutta se pitäisi saada aikaan tekemättä mitään. Laitoksissa kun tuppaa olemaan niin, että sinne sijoitetaan nuoria, joille pelkkä puhe ei ole kertakaikkiaan riittänyt, mutta vaikuttamisen keinona saisi silti olla pelkkä puhe.

Mitä taas tulee noihin lävistyksiin, niin siitähän on yhtä monta mieltä kuin on miestäkin (tai tässä tapauksessa kai pääosin naista), mutta minun mielestäni 14-vuotiaan tytön oikeus hankkia naamaansa seitsemän Rapalan uistinta ja vielä kieleensä yksi ihan sillä perusteella että kun mä vaan haluun ei välttämättä ole ihan niitä suurimpia ihmisoikeuskysymyksiä. Vaan minähän olen tietysti alani dinosauruksia, enkä täysin ymmärrä lävistyskorujen välttämätöntä merkitystä nuoren ihmisen identiteetin muotoutumisessa. Joka tapauksessa Iltasanomat piti asiaa sen verran tärkeänä, että ainoa tekstissä ollut kuva oli tämä:

Uuden lastensuojelulain, ja ennen kaikkea sen tulkinnan ja siihen liittyvien ennakkotapausten pelon myötä alani on ajautumassa siihen, että tehdä pitäis, mutta mitään ei sais kuitenkaan tehdä. Tämä on ylemmillä tasoilla nähty oikeaksi linjaksi, enkä minä siihen pysty vaikuttamaan mitään. Sen tiedän kyllä, että lastensuojelulaitoksen osastolla pitää valtaa aina joku. Jos valtaa ei pidä henkilökunta, niin silloin sitä pitävät nuoret, ja silloin kyseessä on anarkia, enkä ymmärrä, kenen etuja se palvelee.