ANTERO LÄRVÄNEN JA MUSTA KUILU

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä joka käsittelee viime aikoina melko kuumana käynyttä rasismikeskustelua. Olemme Tampereen Yliopistolla ja vieraanamme on tohtori Adolf Butler, jota pidetään suomalaisen yhteiskunnallisen tutkimuksen Grand Old Manina, jonkinlaisena protoprofessorina. Hänen alkuperäinen oppiarvonsa on PhD of some weird political science and shit (yo man), jonka hän on hankkinut Aintworthin yliopistosta Iso-Britanniasta. Lisäksi hänellä on Suomessa hankitut tohtorinarvot selitteläätiöstä, sovelletusta spedestetiikasta, yleistävästä luokkanillityksestä ja käsitehässimisestä. Tohtori Butler, kiitos että olette saapuneet haastatteluun, ja jos voin udella, kuinka niinkin lahjakas mies kuin te olette valinneet juuri Suomen?

- Kiitos Antero. Tuon mielelläni yhteiskuntatieteellistä näkemystä tähän varsin brutaalisia muotoja saaneeseen keskusteluun. Jaa miksikö juuri Suomi? Miksi ei? Minähän olen jo ulkomaalaisen nimeni perusteella täällä jonkin asteinen guru, vaikken olisi vielä ehtinyt sanaakaan sanoa. Miksi yrittää vaikeamman kautta, jos kerran helpommallakin pääsee?

- Tohtori Butler. Yhteiskunnallisen tutkimuksen piiristä on tullut lausuntoja, jonka mukaan suomalainen oikea rasismikeskustelu on vasta nyt, viimeisien avautumisten myötä päässyt varsinaiseen alkuun. Kuitenkin on esitetty näkökantoja, jonka mukaan rasismikeskustelu on ollut täsmälleen samanlaista viimeiset kaksikymmentä vuotta, eli siinä on painotettu vain suomalaisten rasismia, mutta säännöllisesti jätetty käsittelemättä maahanmuuton ja varsinkin niin sanotun sosiaaliperäisen maahanmuuton aiheuttamat ongelmat. On myös esitetty kasvavissa määrin näkemyksiä, että tämä niin sanottu virallinen ja hyväksytty rasisminäkemys yritetään saattaa jatkuvan toiston kautta totuudeksi. Mikä on näkemyksenne tähän asiaan?

- Tietyssä mielessä termi toiston kautta totuudeksi pitää paikkansa, mutta ehkä eri tavalla kuin toimittaja luulee. Nythän ei ole kysymys varsinaisesti siitä, mitä mieltä näistä kysymyksistä ollaan, vaan sitä, kuka saa olla niistä jotain mieltä. Luonnollisesti maahanmuuttoon liittyvät kysymykset ovat varsin arkaluontoisia, joten niitä tulisi julkisuudessa voida käsitellä vain tämäntyyppiseen ajatteluun koulutetut akateemiset ammattilaiset, jotka osaavat käsitellä näitä asioita kulttuurisesti etnosensitiivisellä tavalla ja näin ollen vähentää julkisuudessa esiintyviä vastakkainasetteluita. Tietyntyyppinen jatkuva toisto on vain eräänlainen vihje kouluttamattomalle ja näin ollen myös vastakkainasetteluihin pyrkivälle väestönosalle siitä, että suutari pysyköön lestissään.

- Tällä lailla hienovaraisesti on toimittava, sillä tuota äsken sanomaani ei oikein voi sanoa sivistymättömälle väestönosalle päin naamaa. Ne kun ovat jostain syystä hirvittävän herkkänahkaisia siitä, että heitä viisaammat ajattelevat ihan hyvää hyvyyttään heidän puolestaan. Toimittaja varmaankin nyt ymmärtää, että tällä menettelytavalla me itse asiassa pidämme yllä yhteiskunnallista vakautta.

- Mutta eikös tiettyjen maahanmuuttoon liittyvien ongelmien maton alle lakaiseminen ennemminkin lisää yhteiskunnallista epävakautta? Jos joku ongelma on olemassa, ja sen olemassaolo kielletään, niin eihän ongelma itsestään korjaannu, vaan yleensä vaan pahenee? Ajatellaanpa vaikka tilannetta tietyissä Ruotsin kaupungeissa, Ranskasta nyt puhumattakaan.

- Niin minä tarkoitin vakaudella tietenkin vakautta yhteiskunnallisessa keskustelussa, en yhteiskunnassa laajemmassa mitassa. Keskustelu on meidän leipälajimme. Me tykkäämme puhua tekemisestä, mutta varsinainen tekeminen on sitten pikkusen turhan rahvaanomaista meidän hipiällemme. Meille riittää tietenkin, että keskustelu etenee vakaassa ja yksimielisessä hengessä ja silloin olemme kiistämättä jo tehneet oman osuutemme. Me kerromme, kuinka räkä pyyhitään seinältä, ja joku muu sen sitten vuorostaan saa luvan tehdä. Kyseessä on yhteiskunnallinen työnjako, jonka toimittajakin varmaan tietää.

- No tiedänhän toki. Joillakin on talk to talk ja joillakin walk to walk, ja ne joilla on right to talk kertovat how to walk. Vaan otetaanpa tähän väliin yleisökysymys. Mirkku Ala-Tölöviöstä esittää tohtori Butlerille seuraavan kysymyksen: ”A ja B olivat katolla. A putosi ja B katosi. Mitä jäi jäljelle?”

- Tähän kysymykseen ei pysty suoraan vastaamaan, sillä kysymyksenasettelu on harhaanjohtava. Kysymyksestä saa sen kuvan, että A ja B olisivat henkilökohtaisessa vastuussa heille sattuneista onnettomuuksista. Oikea kysymyksenasettelu menisi näin: ”Mitkä katossa olleet suunnitteluun ja rakentamiseen sisältyneet virheet saivat aikaan A:lle ja B:lle tapahtuneet väistämättömät tragediat?”

- Tässähän voimme selvästi todeta, että kyseessä on ollut harjakatto, jossa ei ole ollut minkäänlaista turvaverkkoa joka olisi estänyt putoamisen, vaikka katon reunalla roikuttaisiin. Yhteiskuntatieteellisen näkemyksen mukaan katto olisi pitänyt rakentaa maljamaiseksi, reunoiltaan korkeammaksi kuin keskeltä. Näin ollen putoaminen ei olisi mahdollista. Painotan vielä, että A:ta ja B:tä ei voi syyllistää heille tapahtuneista onnettomuuksista.

- Vaan tuon sorttinen katto se näillä lumisilla leveysasteilla saisi aikaan sen, että ennen pitkää tulisi kyllä vesi katosta läpi huoneistoon.

- Eihän tässä mistään rakennusteknisistä seikoista keskusteltu. Katto symbolisoi yhteiskuntaa ja A ja B siitä syrjäytyneitä ihmisiä.

- Ei Mirkku toisaalta kyllä kysellyt yhteiskunnasta mitään.

- Ja tämähän selvästi osoittaa, että ei Mirkun tyyppisten, selkeästi yhteiskunnallista akateemista koulutusta vailla olevien ihmisten tulisi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun millään tavalla. Sillä ei saa aikaan kuin ajatusten anarkiaa, kontrolloimattomia mielipiteitä, vääriä johtopäätöksiä ja – mikä pahinta – poikkeavaa äänestyskäyttäytymistä.

- Nyt kun olen keskustellut kanssanne, ja aikaisemmin muitten alanne ammattilaisten kanssa, alan päätyä johtopäätökseen, että näkemyksenne mukaan yhteiskunnallinen keskustelu tulisi tapahtua vain tutkijoitten ja muitten asiaan vihittyjen kesken, ja jos asiasta suurelle yleisölle jotain lausuu, se pitää tehdä niin monimutkaisesti solkaten, että normivirtanen tuumii jotta pitäkää tunkkinne ja palaa kiltisti lukemaan Tex Willeriä.

- Niin… voihan sen tietysti noinkin ajatella… on tuossakin vinha perä sinänsä… sinänsä niin. Mutta tuo on kuitenkin vain osatotuus. Toimittaja on sanoisinko villakoiran rippeillä, mutta ei varsinaisesti ytimessä. Me yhteiskuntatieteilijät nimittäin pidämme itseämme eräänlaisena ritarikuntana.

- Ritarikuntana? Nyt putosin kärryiltä. Saisinkos täsmennystä?

- Katsokaas toimittaja, kaikki tämä jaanaaminen, toistaminen, ongelmien kieltämien, epäolennaisuuksien jalustalle nostaminen, ja yleensäkin se käsitehässiminen mitä me harrastamme johtuu siitä, että haluamme saada aikaan ihmisissä suuttumusta ja hämmennystä nimenomaan niistä asioista, jotka me nostamme tietoisesti esille. Ja tällä tavoin varmistamme, etteivät ihmiset satu vahingossakaan esittämään pelottavaa Perimmäistä Kysymystä, jota me yhteiskuntatieteen ritarit keskenämme kutsumme nimellä Musta Kuilu.

- Ja mikä tämä pelottava Perimmäinen Kysymys sitten on?

- ”Mikäli ammattikuntaamme ei olisi olemassakaan, mahtaisiko sitä kukaan edes huomata”.

- A-haa, nyt ymmärrän. Tämähän selittääkin varsin paljon. Ja onhan se selvää, että jos kuiluun katsoo, niin kuilu saattaa katsoa takaisin. Tohtori Adolf Butler, kiitän teitä haastattelusta. Hyvät kuulijat, täällä Antero Lärvänen, Tampere. Hei äänimiehet! Seuraavaksi sitten ei puhuta Lällävedelle lähdöstä, vaan ihan konkreettisesti lähdetään Lällävedelle.

- Äänimies Hösse: Näin tehdään juu. Vaan nyt kun rupesin miettimään sitä Perimmäistä Kysymystä, niin mahtaisko tuota tosiaan kukaan edes huomata?

- Äänimies Pertta: No ehkä närästystä olis vähemmän. Mutta jos sen sijaan sauna, saunalenkki ja saunaolut häipyis maailmasta, niin kyllä elämä olis paljon tylsempää.

- Vaan voishan tuota yrittää korvata kerrostalosuihkulla, cafe au lattella, tofunakeilla ja sivistyneellä yhteiskunnallisella keskustelulla.

- Hösse & Pertta: Milloinkas sinä Lärvänen olet viimeksi saanut turpaasi? Siitä taitaa olla turhan pitkä aika.

.
.
.
.
.

Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti ja Huitsinnevadan paikallisradio kiittävät pohjaideasta Hotelli Yrjöperskeleen pidettyä vierailijaa Castoria.