ANTERO LÄRVÄNEN JA HALLITTU AKTIVISMI

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen täällä Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä tällä kertaa täällä Helsingissä. Aiheemme liittyy tiettyihin viimeaikaisiin nujakointeihin ja mielenilmaisuihin ja sitä kautta median kautta esiin tulleisiin henkisiin pipeihin, joista median mielestä jotkut ovat oikeutettuja ja jotkut taas eivät, eli Jyväskylässä saman kolikon eri puolilla elävät lutopäät olivat nujakoineet, Talvivaara-yhtiön toimistoon heitettiin savupommi, ja kun Suomen Sisu piti sääntömääräisen kokouksensa, niin asian tiimoilta takkutukat tulivat pitämään paikalle kovaa älämölöä vastustaakseen sananvapauden nimissä pidetyn kokouksen pitämistä sananvapauden nimissä.

- Lähetyksemme tarkoituksena ei ole sinänsä käsitellä näitä varsinaisia tapauksia, vaan kartoittaa viime vuosien aikana esilletullutta media-ajattelua yleensäkin aiheesta siitä, että mikä on niin sanottua oikeutettua aktivismia, oikeutettua huolta yhteiskunnan tilasta ja mikä taas jotakin huomattavan vaarallista toimintaa, joka kertoo jotain pelottavaa yhteiskunnastamme, vaikka kyseessä olisi ollut humalaisen hepun facebook-päivitys.

- Valitettavasti tällä kertaa emme saaneet haastateltavaksemme tohtori Adolf Butleria, mutta häntä sijaistaa hänen luotettu apulaisensa tohtori Edward James Hölmös Helsingin Yliopistosta. Mainittakoon, että asiaan liittyvä selittelätiivinen osaaminen on hänelläkin hallussa, sillä sen lisäksi että hän omaa pitkiä oppiarvollisia sanoja suomalaisesta yliopistoelämästä, hän on myös PhD of selling my own mother for some political reasons with no doubt whatsoever, from University Of New Jerk. Tohtori Edward James Hölmös, kiitos, että suostuitte haastattelupyyntöömme.

- Tervehdys, Antero, ja terveisiä kaikille kuulijoille. Jaan mielelläni teille kaikille selitteläätiön viisautta, ja muistutan, että tunnen Adolfin, hänen ideologiansa, ja olen kaikessa sen takana. Hän on oppi-isäni. Niin että Adolfin hengessä tässä mennään.

- Tohtori E. James Hölmös. Näin aluksi voidaan verrata kahta asiaa toisiinsa. Yhdessä paikassa pari lutopäätä pyrkii sisälle poliittisen kirjan mainostustilaisuuteen, ja siitä tulee kahina. Paha juttu, kovin paha. Ei pitäisi sattua näin, ja siitä onkin Suomessa kirjoitettu niin paljon uhkakuvia median puolesta, että painettuun paperimäärään ei muutama hehtaari riitäkään. Sitten taas toisaalla täysin laillinen järjestö Suomen Sisu pitää kokouksen, ja saa kimppuunsa takkutukkien lauman, jonka mielestä tätä kokousta ei ole oikeutta pitää. Maassa, jossa on kumminkin sanan- ja yhdistymisen vapaus.

- En puutu sinänsä näihin yksittäisiin tapauksiin, vaan yleiseen linjaan jo useamman vuoden ajalta. Lähinnä median kannalta. Henkilö, joka edustaa sekä vallitsevaa maahanmuuttopolitiikkaa että eurooppapolitiikkaa arvostelevaa linjaa, päätyy helposti lööppeihin jo pelkän sanomisensa tai kirjoittamisensa perusteella, ja hänen sanomisensa ovat viesti jotain pelottavasta ja siitä, että Suomi on äärioikeiston saastuttama. Sen sijaan nämä ns. takkutukat ovat voineet sanomisen lisäksi jo vuosikausia voineet riekkua kaduilla, tukkia ihmisten kulkuväylät, sotkea paikat ja viskoa niin tiiliä kuin savupommia ikkunasta sisään, mutta tällainen toiminta nimitetään edelleenkin virallisesti vain aktivismiksi. Tohtori E. James Hölmös, ovatko nämä punavihreät riekkuvat takkutukat olleet jo vuosia valtiovallan virallisessa suojeluksessa?

- Ovathan toki, Antero, mutta kysymys ei ole niin yksiselitteinen kuin äkkinäinen luulisi. Ensiksi tietysti täytyy miettiä toiminnan kohdetta, niin kuin vaikka tässä tuoreimmassa tapauksessa Suomen Sisua. Meillähän spedestetiikan laitoksella ollaan toki sisälukutaitoisia, ja tiedetään hyvin, että ei tuoreimmassa Suomen Sisun kokouksessa eikä sen toiminnassa yleensäkään vertailla muodikkaita neliöviiksiä, eikä tuuletella oikeaa kainaloa.

- Toki mekin tiedämme, että kyseessä on yhteiskunnallinen tervejärkisten ihmisten keskustelukerho, jonka jäsenet pyrkivät omalta osaltaan vain vaikuttamaan ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ihan demokraattisen prosessin puitteissa. Vaikuttamisen kanavat yhdistyksen jäsenillä ovat nimenomaan sen demokraattisen prosessin puitteissa ja sen pelinappuloitten mukaan, ja itse Suomen Sisu on siihen liittyvää asiaankuuluvaa puhua mälkyttämistä, minkälaista näillä foorumeilla nyt on yleensäkin. Ihan puoluekannasta riippumatta.

- No miksi sitten moinen vastarinta?

- Kyseessähän on tietysti viesti Suomen Sisun kautta tahoille, jotka haluavat murtaa järjestelmän, joka jo yli kaksikymmentä vuotta sitten perustettiin. Konsensus-Suomi, tiedäthän. Kaksi edessä, yksi levossa ja kiilapojat apuna. Tätä vastustaa niin Suomen Sisu kuin Hommafoorumi kuin piru vie huomattavan aseman saaneet perussuomalaisetkin ja sitä kautta ne Pelottavat Hiljaiset. Viesti on taholtamme selvä: älkää muuttako olemassa olevaa. Jos yritätte, niin lopettakaa ja katukaa. Ja mieluummin julkisesti. Mutta tätä kun ei piru vie oikein ihan suoraan saa sanoa vaikka mieli tekiskin, kun toi perustuslakikin siinä, ainakin vielä, vähän jaanaa vastaan. Niin siksi täytyy saada aikaan näkyvää protestia ääriajatteluksi meidän puolelta nimitettyä ajattelua vastaan, ja nimenomaan voimassaolevan järjestelmän puolesta. Tässä on sentään monen järjestelmässä mukana olevan hepun leivästä kyse.


- No mutta mitä näillä aika ajoin riekkuvilla takkutukilla sitten tämän asian kanssa on tekemistä? Miksi te pistätte ne asialle osoittaakseenne jotain yleistä närkästystä?

- No siihenhän on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että ei meillä oikein muita ole laittaa riekkumaan. Ja toinen, huomattavasti tärkeämpi syy on se, että tässä on järjestelmän tukema kevytprotesti järjestelmää muuttamaan pyrkiviä tahoja vastaan. Tässä niin kuin näytetään nätisti ja annetaan ymmärtää. Vähän sillai niin, että rynkky on käsissä, mutta räkäpäitä lippaassa, kun ei muutakaan ole, siitä pitäis sitten kumminkin jo ottaa opiksi.

- Kevytprotesti?

- Kevytprotesti niin. Kun toimittaja armeijan käyneenä miehenä katsoo näitä niin sanottuja aktivisteja, niin onko niistä Vietnamin sisseiksi, Ranskan vastarintaliikemiehiksi tai edes Baader – Meinhof- terroristeiksi? Koko touhuhan on ollut sillä porukalla aina vain turvallisissa suomalaisissa oloissa tehtyä elämysmatkailua, jossa voidaan leikkiä mukavasti partisaania, eikä poliisi edes pamputa. Suurin tekeminenhän poliisilla kai on pitää pokkansa, ettei ala näitten cheguevaraa leikkivien herranterttujen kanssa naurattaa. Ja kun kuitenkin me apuvälineenämme toimivan median taholta sallimme tämän ja jopa tuemme tätä, niin voimme kuitenkin nimenomaan median kautta esittää otsikoita, että järjestelmää vastustavat ekstremistitahot ovat kohdanneet voimakasta kansalaisvastarintaa. Tai no, ainakin niin sanottua kansalaisvastarintaa. Vaikka eihän niistä takkutukista oikeasti mihinkään vastarintaan olisikaan, eivätkä ne varsinaista työtä tekevää väestöä edustakaan. Suuta niillä on kyllä kuin naakan pojalla persettä. Mutta sitä suuta ja meteliä me tarvitsemmekin. Että siitä voitaisiin uutisoida mediassa.

- Eli koko tämän takkutukkaporukan niin sanottujen mielenilmausten pään silittämisen takana on media? Näin näytetään, että kansa tai ainakin kansan puolesta takkutukat vastustavat äärioikeistolaisia tai ainakin sellaiseksi määriteltyjä? Mutta tohtori unohtaa kyllä nyt sen, että nämä aktivistit koostuvat lintukirjan mukaan pääosin liimatilheistä, punavihervästäräkeistä, rastanaakoista ja sukkahousukoppeloista. Näinköhän lehtiä lukeva ja työtä tekevä yleisö mieltää tämän porukan esittävän protestia nimenomaan heidän nimissään?

- Toimittaja taas unohtaa sen, että painettu sana on edelleenkin tehty aamukahvia varten. Tavallinen Taavitsainen keittelee sumpit ja hän tykkää siitä, että hänellä on kahvipöydässä jotain, joka rapisee. Unenpökkyrässään ensimmäisen kahvikupin ääressä hän käy lehden ensimmäisestä puoliskosta läpi lähinnä vain otsikot, ja silloin hänen päähänsä jää esim. otsikko ”Aktivistit vastustivat äärioikeistolaisten kokousta”. Ei hän sitä juttua lue, mutta otsikko jää mieleen ja hän saattaa tuumia, että on ne äärioikeistolaiset vaan ihan perseestä. Sitten hän ottaa toisen kupillisen, alkaa pikku hiljaa heräilemään, siirtyy lehden kakkospuoliskoon eli olennaiseen ja katsoo sään, urheilun, B.Virtasen, Viivin ja Wagnerin sekä Fingerporin. Nämä meidänkin mielestä naurettavat aktivistit ovat silloin tehneet tehtävänsä. No, onhan tätä tehty ennenkin.

- Jaa millä tavalla?

- No, maailman sivu. Toimittaja esmes on varmaankin sitä ikäluokkaa, että muistaa niin sanotun nuorisokapinan 1970 – 1980-luvun vaihteessa. Silloin oli punk ja uusi aalto ja voi jeesus, että porukalla oli silloinkin kaunis angsti päällä. Ja sen angstihan suuntautui lähinnä iskulauseisiin jenkit pois ameriikasta ja ydinaseetonta pohjolaa ja ei nyt helvetissä NATOn neutronipommia ja rauhaa niin perkeleesti ja ynnä muuta sellaista plus sitten omaa pahaa oloa jota piti olla, kun Suosikissa luki, että pitää olla paha olla, ja koko touhuhan oli niin sanottua kapinaa, joka tuki itse asiassa ihan pellemiljoonalla Kekkosen Suomea.

- Eihän niillä mitään valtapolitiikan ulkopuolelta tulevaa vaatimusta edes ollutkaan. Muuta kuin se jatkuva uikutus, että ”me vaadimme nuorisotiloja”. Ja senkin Butlerin Adolf oli nuorena maisterina ministeriössä keksinyt itse ja pisti piruuttaan vaatimuksen liikkeelle ja sehän otti tulta tuohuksiin. Ja sitä ne sitten uikuttivat. Kunnes saivat ne nuorisotilat, eivätkä siltikään olleet tyytyväisiä, kun siellä ei saanut ryypätä. Piti juoda pakkasessa pussikaljaa ulkona. Näin ollen senkin ajan nuorisokapina oli vain pönkkää YYA-Suomen tueksi. Samalla kaavalla tämä menee nykyisinkin. Sillä erotuksella tietysti, että sen ajan punkkareista kyllä suurin osa meni myöhemmin töihin, kun ne kasvoivat aikuisiksi. Tästä nykyisestä aktivistisukupolvesta en ole niin varma.

- Niin, nyt kun oikein muistelen, niin olihan silloisessa opettajakunnassa huomattavaa ymmärrystä tätä porukkaa kohtaan. Jotain ymmärtämisen tynkää ainakin yritettiin, kun siinä oli olevinaan jotain yhteiskunnallista tiedostamista. Nuivemmin suhtauduttiin näihin amerikkalaiseen rock-kulttuuriin suuntautuneihiin nuoriin. Ensin Hurriganesia ja sitten rockabillyä, mutta joka tapauksessa rutkasti enemmän Teksasia ja vanhoja Letukoita ja kovasti Amerikan Yhdysvaltoja eikä niinkään sopivaksi katsottua yhteiskunnallista valveutumista. Pitää paikkansa kyllä ja selittää varsin hyvin tiettyä sen ajan nuorisokulttuuria,mitä minä itse en oikein ikinä ymmärtänyt. Kun heavyähän minä silloin tykkäsin kuunnella, enkä paljon muusta perustanut.

- Mutta jos siitä siirrytään takaisin tähän päivään. Niin tämän lehtemme ja paikallisradiomme henkilökunta, kuin yleensäkin teidän näkövinkkelistä katsottuna ”voiman pimeälle puolelle” kuuluva porukka pyrkii nimenomaan vaikuttamaan puhumalla ja kirjoittamalla ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. Ja tämähän on täysin laillista. Teillä on selkeä tarve esittää närkästyneitten kansalaisten joukkoprotestia toimintaamme kohtaan, ja haitata sillä tavoin tavoitteitamme, mutta miksi te laitatte siihen tehtävään elämysmatkailevia roolipelaajia, joilla on enemmän rautaa naamassa kuin tavallisella duunarilla kalupakissa, ja muutenkin touhu on enempi tuollaista ihmisen omassa päässä tapahtuvaa leikkipartisaanitouhua. Eikö löytyisi vakavammin otettavia mielenosoittajia?

- No kun ei meillä oikein ole muita. Niin no, onhan meillä tolkuton lauma tutkijoita ja toimittajia metelöimässä mediassa. Mutta kun pitäis saada näkyville myös sitä aitoa kansan suuttumusta. Eikä tuon kummempaa oikein ole tarjolla. Jokainen pelaa niillä nappuloilla, mitä käytettävissä on.

- Tohtori Edward James Hölmös, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Helsinki. Jahah, äänimiehet, eiköhän panna rojut Transittiin ja häivytä Lällävedelle, ennen kuin ensimmäinen liimatilhi tai sukkahousukoppelo sattuu kohdalle.

- Äänimies Hösse: Vaan mitenkäs se on noitten liimatilhien, punavihervästäräkkien, rastanaakkojen ja sukkahousukoppeloitten kanssa noin yleensä? Riistaeläimiä? Haittaeläimiä? Rauhoitettujako?
Näin mettämiehenä tuumailen.

- Äänimies Pertta: Vaan mitenkä sattuikaan, kävin hiljattain sumpilla Huitsinnevadan Veijo Essolla ja siellä oli paikallinen riistanhoitopiirin päällikkö, jolla oli sattumoisin mukanaan vastaava heppu tuolta etelämpää. Satuinkin kysymään samaa. Vastaus jäi vähän epäselväksi, mutta se noitui rumia sanoja ulos mennessään ja puhui jotain rapurutosta.