- Hyvät kuuntelijat. Täällä vastuuvapautettu Yleisradio. Vappua odotellessa jatkamme ohjelmaamme valistavalla luentosarjalla ”Plumpsis: elämän ilmiöitä ajan akanvirroissa”, jossa sertifikoidut kulturaattorit kertovat tärkeistä asioista edistyksellisestä näkökulmasta. Tällä kertaa kulturaattorina on selitteläätiön ja meitinjyräävän feministispedestetiikan ylivaginaattori Lailatuulikki Yksniitilä. Hän luennoi meille aiheesta työväenluokan lipunkantajatehtävän siirtyminen yhdeltä ryhmältä toiselle ja sen aikaansaama ajattelun positiivinen yleiskehitys, esimerkkinä muuttunut suhtautuminen 1970-luvun iskelmämusiikkiin. Ylivaginaattori Yksniitilä, olkaa hyvä.
- Kiitos. Vappuhan on perinteisesti ollut työväen juhla, ja sillä nimikkeellä sitä edelleenkin usein kutsutaan, vaikka termin todellisuuspohjan voi sinänsä nykyisin kyseenalaistaa. Onhan selvää, että vasemmistolainen ideologia ja tapa ajatella on alun perin kehitetty nimenomaan kansainvälisen solidaarisuuden lisäämiseksi, ja työväestölle tästä oheisseuraamuksena tapahtuva materiaalisen tilanteen parantuminen ei ole ollut suinkaan päätarkoitus, vaan ainoastaan sivutuote prosessissa, jonka myötä yleisinhimillinen ajattelu siirtyy vartioiduista rajoista ja oman, sekä lähipiirin ja kansallisten etujen mustasukkaisesta puolustamisesta laajempaan, hyväksyvämpään ja suvaitsevampaan ajattelumalliin.
- Ikävä kyllä varsinainen työväestö on ollut perinteisesti varsin lyhytnäköinen tässä asiassa ja keskittynyt toimimaan lähinnä kasvavien materiaalisten mahdollisuuksien näkökulmasta. Kun sosialistinen työntekijä on saanut perheelleen talon, auton ja kesämökin, hän onkin muuttunut eräänlaiseksi työläiskapitalistiksi, joka on äänestänyt vasemmistopuolueita lähinnä säilyttääkseen perheensä elintason. Varsinaiset vasemmistolaisuuteen liittyvät yhteiskunnalliset, radikaaliin muutokseen pyrkivät ajatukset eivät ole työväestöä kiinnostaneet, ja työväestö on osoittautunut ajattelutavaltaan valitettavan konservatiiviseksi, suorastaan nationalistiseksi.
- Tämä on käynyt ilmi viime aikoina suorastaan järkyttävällä tavalla, sillä nythän työväestöllä olisi ennennäkemätön mahdollisuus jakaa työllään aikaan saatua hyvää pyyteettömästi kansainvälisille veljillemme ja siskoillemme. Mutta työväestö on suhtautunut tähän historialliseen mahdollisuuteen selkeän vihamielisesti, jopa tavalla, jota ei voi kuvata millään muulla termillä kuin nurkkapatriotismi.
- Onneksi vasemmistolaisen liikkeen ideologisessa keihäänkärjessä tämä tilanne on osattu ennakoida. Näin ollen vasemmistopuolueitten johtotehtävät onkin jo aikaa sitten siirretty epäluotettavalta työväestöltä tiedostavammille, akateemisesti koulutetuille tahoille. Tällä tavoin on onnistuttu estämään vasemmistolaisen liikkeen liukuminen lyhytnäköisesti pelkkiä henkilökohtaisia ja kansallisia etuja ajavaksi ryhmittymäksi ja samoin tällä menettelyllä turvataan tulevaisuudessakin se, ettei työväestön häiritsevä vaikutus pääse estämään edistyksellisen ja kansainvälisen ajattelutavan aina suurempaa osuutta vasemmistolaisessa liikkeessä.
- Koska vasemmistolainen liike on ollut jo pitkään edistyksellisissä akateemisissa käsissä, se on saanut aikaan positiivista ajattelutavan muutosta hyvin moneen elämän ilmiöön. Keskityn luennossani positiiviseen vaikutukseen oman alani, eli meitinjyräävän feministisen spedestetiikan näkökulmasta. Tutkimustyöllämme on voitu osoittaa, että hyvin monet ilmiöt, joita on aikanaan pidetty viattomina ja hellyttävinä, ovatkin vain vastenmielisiä patriarkaalisen yhteiskunnan alistusmuotoja. Esimerkkinä ruodin rikki Anna Babitzinin vuonna 1974 julkaistun kappaleen Pitkätukka Poikafrendi, jota on usein pidetty vain hellyttävänä kuvauksena teinirakkaudesta, mutta kyseessä on jotain aivan muuta. Miettikääpäs kappaleen aloitusta:
”Oot mulle poikafrendi pitkätukkainen,
mä täytän pyyntösi jokaisen,
voin olla nukke taikka pelle taikka hevonen”
- Jo kappaleen alusta käy ilmi, että laulajalle, ja laulajan sukupuolelle yleensäkin on valittu oikeus olla ainoastaan miehisten halujen ja toiveitten täyttäjänä. Tällaista ajattelutapaa on pidetty vielä 1970-luvulla ja valitettavasti osittain myöhemminkin täysin normaalina ja luonnollisena, ja nimenomaan romantiikkaan painottunutta viihdettä on käytetty tämän patriarkaalisen ja konservatiivisen ajattelutavan levittämiskeinona.
- Erityisen vastenmieliseksi asian tekee se, että laulaja on kovin nuori, ja se tarkoittaa, että tytön on lapsesta asti oltava valmis olemaan ”nukke taikka pelle taikka hevonen”, eli pelkästään miehen ja miehisen yhteiskunnan halujen mukaan muovailtavaa muovailuvahaa, ja tytön, ja myöhemmin naisen tulisi vielä olla onnellinen tilastaan.
- On selvää, että taantumuksellisissa ja kouluttamattomissa piireissä on vihjattu, että maahamme rantautuneessa islamissa naista alistetaan vielä huomattavasti voimakkaammin, mutta tämähän on vain selvä osoitus siitä, että ei yhteiskunnallisista asioista pidä tehdä johtopäätöksiä, ellei omaa siihen tarpeeksi laajaa koulutusta ja yhteiskuntatieteellistä näkemystä.
- Suomaisen naisen tasa-arvoon liittyvät kysymykset kuuluvat luonnollisesti tasa-arvo-, sukupuolen- ja naistutkimuksen piiriin ja niitä käsitellään näitten tutkimusmuotojen lähtökohdista. Islamilaisessa kulttuurissa elävien naisten asema luonnollisesti kuuluu toisista lähtökohdista toimivan kulttuurientutkimuksen piiriin, ja nykyaikainen kulttuurientutkimus on osoittanut kiistatta, että kulttuurit ovat tasa-arvoisia keskenään. Meillä on siis oikeus kritisoida vain suomalaisen naisen asemaa. Kritisoimalla islamilaisen naisen asemaa kritisoi eri kulttuurien tasa-arvoisuutta. Yleensäkin on varsin moukkamaista sotkea kahden aivan eri tutkimuksen piiriin kuuluvaa asiaa keskenään. Mutta jatketaanpa kappaletta:
”Oot mulle poikafrendi pitkätukkainen,
mä täytän toiveesi jokaisen,
voin olla kiltti taikka tuhma taikka mahdoton,
leikkaan tukkani tai laitan naamion”
- Niin. ”Leikkaan tukkani tai laitan naamion”. Ihan miten mies vain haluaa. Ja tässä päästään aiheeseen ”läntisen naisen pakkonaamioituminen”. Mitä muuta pakollinen meikkaaminen, hiusten laittaminen ja miestä houkutteleviin asusteisiin pukeutuminen on kuin pakkonaamioitumista. Patriarkaalisen yhteiskunnan vaatimukset pakottavat länsimaisen naisen kulkemaan persoonattomana muotinukkena, ja naista itseään vielä syyllistetään tästä. Aivan kuin hän pukeutuisi ja tällääntyisi näin mukamas omasta vapaasta tahdostaan.
- Länsimainen nainen pukeutuu näkymättömään burkhaan. Islamilaisen naisen burkha on näkyvä, ja se suo mielestäni naiselle suuremman vapauden, sillä se vapauttaa naisen miesten tuijotuksesta ja luo täydellisen ulkonäöllisen tasa-arvon. Tiedän arvostelijoitteni toteavan, että nyt sorruin itse yhdistämään kaksi asiaa, jotka kuuluvat aivan eri tutkimuksen piiriin keskenään, mutta niillä ihmisillä, joilla on asiaan sopiva koulutus voivat luonnollisesti vahvistaa omia tieteellisiä näkemyksiään myös toiseen tutkimusalueeseen kuuluvilla faktoilla. If you know the rules, you can break ´em. Otetaan vielä yksi säe kappaleesta:
“Voin olla sellainen ja tällainen ja kunnollinen”
- Patriarkaalisen yhteiskunnan naista sortava järjestelmä ei ole suinkaan tyhmä. Se antaa naiselle näennäisen vapauden ja valinnan illuusion, jotka kuuluvat kohdassa ”voin olla sellainen ja tällainen”. Mutta mitä ”sellainen ja tällainen” sitten oikeastaan tarkoittavat? Sitä ei selitetä. Ehkä mies sen naiselle selittää. Ja tällöin jääkin jäljelle vain ”kunnollinen”. Ja sitä ei tarvitse selittää, sillä se on ehdoton, miehen sanelema totuus ja käyttäytymismalli. Näihin säkeisiin, jotka nostin tässä esille kiteytyy tämän laulun idea ja synkkä piilosanoma, jonka vain osaava ja koulutettu mieli voi purkaa. Muut säkeet laulussa ovat vain sidetekstiä, joilla pyritään…
…anteeksi, pieni hetki… hei valvomo! Mikä tuo oli!
- Se oli varmaankin vaan virtapiikki tai joku häiriö. Jatkakaa vaan!
- Niin, selitteläätiön ja meitinjyräävän feministispedestetiikan avulla…
- Ei, nyt sinne tuli taas joku häiriö.
- Joo, tää on sabotaasia, me ollaan paikantamassa sitä, jatkakaa vaan, olkaa hyvä.
- Selitteläätiön ja meitinjyräävän femistispedestetiikan avulla kehittynyt musiikkielämä ja erityisesti naispuolinen musiikkielämä on löytänyt nykyisin toisenlaisia lähtökohtia itseilmaisuun. Hyvänä, ja tervetulleena esimerkkinä käyttäisin Mariskan kappaletta ”Suloinen Myrkynkeittäjä”, jossa, sinänsä melko raaoin keinoin eli puoliso murhaamalla muistutetaan, että naisella on kaikki oikeus irtaantua liitosta, mikäli hänen miehensä ei kykene häntä emotionaalisesti ja muilla tavoin tyydyttämään. Naisella on oikeus ajatella itseään subjektina, ja vapautua historiallisesta objektin osasta.
- Samoin Erinin kappaleessa ”Vanha Nainen Hunningolla” on toivottua otetta. On selvää, että vuosikymmenien liitossa naisesta suorastaan ryöstetään hänen naiseutensa, ja sen uudelleen löytäminen toisen suhteen avulla ei ole edes pettämistä, vaan korvaus jostain, mikä naiselta automaattisesti vietiin hänen suostuttuaan patriarkaalisen yhteiskunnan määrittelemiin parisuhteisiin, joita voi pitää eräänlaisena seksuaalisena vankilana, joissa…
- No eihän tästä nyt tule mitään! Täällähän on häirintää jatkuvasti!
- Joo, sori, mutta me ollaan alustavasti paikallistettu se Pinnanmaalle, ja meillä on kyllä melko hyvä aavistus, mistä se tulee. Lähetystehoa on lisätty, jatkakaa vaan.
- Myös Laura Närhen kappaleessa ”Tämä On Totta” on esimerkillinen sanoma. Se on tosin jonkun verran ymmärretty väärin ja luultu, että kappaleessa nainen katuu pettämistään. Tosiasiassahan kappaleessa pyritään luomaan kuulijalle itselleen paha olo sen tajuamisesta,, että minkä ihmeen takia pikkuhiljaa polyamoriaan siirtyvässä yhteiskunnassamme naiselle tulisi tulla katumuksen tunteita seksuaalisen kokemuspiirinsä laajentamisesta. Tietysti mies on pettäessään edelleenkin sika, ja siksi…
- Ja nyt siellä nauraa jo pikkuoravatkin, voi helvetti! Tehkää nyt jotakin! Mullahan menee luento ihan pilalle!
- Se häiriölähetys on paikannettu Huitsinnevadaan, me lyödään lisää tehoja! Jatkakaa vaan!
- Yhteiskunta on itseään korjaava ja kehittävä organismi. Jos se ei suostu kehittymään, se näivettyy. Äsken kertomani oli vain hyvin pieni osa siitä yhteiskunnallisesti välttämättömästä kehityksestä ja ymmärryksen lisäämisestä, jota niin omani, kuin sitä sivuavat tutkimusalat kuten monikulttuuri-, maahanmuutto- ja rasismitutkimus ovat saaneet aikaiseksi. Jatkuva kehitystyö vaatii jatkuvan rahoituksen, ja vaikka lähestymme työväen juhlaa vappua, on hyvin todennäköistä, että mikäli puoluekentän johdossa olisi vielä konservatiivista perinteistä työväestöä, ei tätä rahoitusta olisi tullut ainakaan tässä mittakaavassa ja mahdollisesti ei ollenkaan.
- Johtopäätöksenä totean, että työväenliikkeen tulee ottaa kokonaisuudessaan askel eteenpäin, ja muuttua työväenliikkeestä puhtaasti akateemiseksi vasemmistolaiseksi liikkeeksi. Jo suojellakseen työväestöä työväestöltä itseltään. Näin ollen tulisi niin vasemmisto- kuin muitenkin puolueitten keskuudessa syntyä laaja konsensus siitä, että puolueitten johtotehtäviin jatkossakin tulisi nimittää ainoastaan…
- ETTEKÖ TE PERKELEET SAA TUOTA LOPPUMAAN!
- Hyvät kuuntelijat. Täällä vastuuvapautettu Yleisradio. Vuorossa on nyt ylimääräinen ohjelmasiirtoketjun mittaustauko.
*
*
*
Hotelli Yrjöperskeleen, Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin ja Huitsinnevadan paikallisradion henkilökunnat toivottavat hauskaa ja työväenmielistä vappua.
Kuten myös huitsinnevadaan.
VastaaPoistaJa marssilla tavataan ;)
Heh, heh! Taas Ykä ennusti nappiin. Kun olin lukenut juttusi, kuulin uutisista demarien valitettavasta alamäestä. Syrjään sysätty kannattajakunta siirtyy nyt liput liehuen persuihin ja Jutta on niin nöyrää, niin nöyrää...
VastaaPoistaToivotan hauskaa vappua sinne hotellin respaan!
Tervehdys Habahoolle ja Närpes Vargille, kiitokset ja antoisaa vappua.
VastaaPoistaHabahoo: Jep, samalla marssilla ja lippu korkeella.
Närpes Varg: Joo, minäkin huomasin tuon gallupin vasta jutun julkaistuani. Demarit veti kaikkien aikojen pohjat. Puolue ei vaan suostu ymmärtämään, että se on tuunannut itsensä ihan eri näköiseksi, mitä sen kannattajakunta on. Vaan toisaalta osa äänestäjistä näyttää odottavan ihmettä kannatustaan nostavalta kepulta. Ja siitä suunnasta ihmettä odotellessa ei kannata henkeä pidätellä.
Terve Ykä.
VastaaPoistaTaasen mainio pakina, todentotta mutta kyllä tosion että tälle touhulle nauraa pikkuoravat jo nyt. Ketuttaa vain että juuri mitään muuta et voi tehdä, kuin vittuilla ja äänestää, mutta silläkin näyttää olevan vaikutuksia kun puolueiden voimasuhdemuutoksia katsoo.
Hauskaa Vappua Ykälle, respanporukalle, äänimiehille ja kaikille muille:)
Sopivasti tulikin koululta pari päivää sitten viestiä, että nyt olisi paikkoja jaossa. Suora, editoimaton lainaus:
VastaaPoistaHae nyt sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmaan (Helsingin yliopisto)
Nais- ja sukupuolentutkimuksen monitieteinen, 2-vuotinen maisteriohjelma tarjoaa eri aloilta saapuville opiskelijoille mahdollisuuden erikoistua sukupuolentutkimukseen. Helsingin yliopistossa maisteriohjelmasta valmistuu kahden vuoden kokopäiväisellä opiskelulla filosofian maistereita.
Ohjelmasta valmistuvat työllistyvät tehtäviin, joissa tarvitaan kykyä eritellä sukupuolen kulttuuris-yhteiskunnallisia merkityksiä ja vaikutuksia. Valmistuneiden työnantajia ovat olleet esimerkiksi julkishallinto, kulttuurilaitokset ja media. Maisteriohjelma tuottaa myös jatko-opintokelpoisuuden ja valmiudet tutkijanuralle. Oppiaineen tutkimuksellisia vahvuuksia ovat feministinen teoria, feministinen poliittinen teoria, queer-tutkimus sekä feministinen kulttuurintutkimus.
Virallinen hakuilmoitus, tiedot hakukelpoisuudesta ja hakuohjeet löytyvät osoitteesta
http://www.helsinki.fi/hum/opiskelijavalinnat/maisteriohjelmat/sukupuolentutkimus
Lisätietoja maisteriohjelman sivuilla
http://www.helsinki.fi/sukupuolentutkimus/opiskelu/maisteriohjelma/
Tutustu maisteriohjelmassa valmistuneisiin pro gradu -tutkielmiin
http://www.helsinki.fi/sukupuolentutkimus/opiskelu/maisteriohjelma/opinnaytteet.html
Huolisivatkohan nuo minua, jos kävisin syksyllä perusopinnot? Kai niillä on joku vähemmistökiintiö pohjalaisisännille. Ainakin johdantokurssi pitää käydä kun kerkiää, ihan vain nähdäkseni tuon touhun omin silmin.
Ei tuolta ainakaan lennokkuutta tulisi puuttumaan, mikäli noista graduotsikoista voi mitään päätellä. Miltä kuulostaisi "Merimiesten suhde eläimiin sukupuolentutkimuksen valossa"? Entäs "Väkivalta ja sukupuolen rajat digitaalisessa Tekken 5 -taistelupelissä"?
Tervehdys Anolle ja Sandscorpionille sekä kiitos kommenteistanne että antoisaa vappua.
VastaaPoistaAno: Jep, jatketaan vittuilua, ja sehän aikanaan voi näkyä äänestämisessä. Pisarana meressä. Siihen meillä sentään on mahdollisuus.
Sandscorpion: Nyt täytyy sanoa, että todellisuus veti oikealta ohitse. Ja tää tämmönenhän on ehdottoman välttämätöntä, ja siihen täytyy rahoitus järjestyä. Ei vaan taatakseen aikaisemman hilavitkutatutkimuksen ylläpidon, vaan pitäähän uusiakin tutkijoita tulla. Luulin muuten ensin, että nuo loppuun kehittämäsi esimerkit olivat sinun keksimiä huumorin pläjäyksiä, mutta googlettamalla huomasin, että nehän olikin tehty tosissaan. Nääkin on musta aika hyviä:
- Queerit ruumiit ja abjektin politiikka Judith Butlerin teoksissa Hankala sukupuoli, Bodies that Matter ja Undoing Gender
- Onko tutkijan sukupuolella väliä? Kemian ja fysiikan alan tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden tutkijanura IDECAT-verkostossa sukupuoliperspektiivistä
- Queer-teorian politiikkaa. Lee Edelmanin antisosiaalisen teorian ’anti-’ ja ’sosiaalinen
- "People of the rainbow with its end fixed in the earth" 1970-luvun amerikkalaisen feministisen science fictionin utopioiden suhde toisen aallon naisliikkeen poliittisiin teorioihin ja käytäntöihin
Miten me ollaan pärjätty, ennen kuin noita on älytty tutkia? Täytyy ihan miettiä itsekin, että saiskos tehtyä hakemuksen tuohon koulutukseen. Pohjakoulutus ei kyllä riitä, mutta jos osais olla hakemuksessa tarpeeksi queer.
Tuli vaan mieleen vielä se, että jos totean hakemuksessa olevan lauseen:
”Oppiaineen tutkimuksellisia vahvuuksia ovat feministinen teoria, feministinen poliittinen teoria, queer-tutkimus sekä feministinen kulttuurintutkimus.”
olevan vähän puolueellisesti tiettyyn suuntaan painottunutta, niin syyllistynkö vihapuheeseen?
Noista queer-hommista tuli vaan mieleen, että transseksuaalit, joilla ei siis ole kyse pervoilusta eikä mä vaan niinqu haluun kun musta tuntuu että mä niinqu haluun-systeemeistä, vaan ihan lääketieteellisestä tilasta, eivät kuulu setaan, vaan potilasliittoon.
Jaa, että sukupuolimaisterit saavat työtä valtiolta, kulttuurilaitoksista ja mediasta? Miksi heitä ei työllistetä itse substanssissa, ilotaloissa, prostituoitujen katuvälittäjinä jne. Hommia kyllä löytyy.
VastaaPoistaOikein nauratti, kun aamulenkillä metsässä näin kaksi korppia, jotka huutelivat toisilleen, että Queer, queer. Ettei olisi maisterinpaperit niilläkin.
ps. Huumoriksi minäkin ensin niitä hietaskorpionin juttuja luulin. Tietenkin on hienoa, että Helsingin yliopistosta löytyy noin mainiota ironiaa. Jos se sitten on ironiaa...
Hiekkaskorppioni kirjoitti:
VastaaPoistaEi tuolta ainakaan lennokkuutta tulisi puuttumaan, mikäli noista graduotsikoista voi mitään päätellä. Miltä kuulostaisi "Merimiesten suhde eläimiin sukupuolentutkimuksen valossa"? Entäs "Väkivalta ja sukupuolen rajat digitaalisessa Tekken 5 -taistelupelissä"?
Jotta satunnaisillekin lukijoille tulisi selväksi, etteivät ylläolevat tutkimusaiheet ole parodiaa, pilailua tai ilkkumista, niin todettakoon, että ne ovat Helsingin yliopiston Nais- ja sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmassa valmistuneiden pro gradu -tutkielmien nimiä.
http://www.helsinki.fi/sukupuolentutkimus/opiskelu/maisteriohjelma/opinnaytteet.html
acc
Tervehdys Närpes Vargille ja Acc:lle & kiitos kommenteistanne sekä mukavaa vappupäivää. Todellisuus on todellakin tarua ihmeellisempää. Harkitsen tässä vappua viettäessäni edelleenkin, että hakisin tuohon koulutukseen, se alkaa kiinnostaa hetki hetkeltä enemmän. Meinaan, enhän minä kummonen työntekijä ole, mutta paskanpuhuminen sujuu luistavasti ja siinä olis mukava eläkevirka.
VastaaPoistaNärpes Varg muuten: Nyt jäi ihan vaivaamaan noi korpit ja niitten ”queer queer”-raakkuminen. Hitto vie, siltähän se kuulostaa. Ja muutenkin tuo aikanaan uljas metsien yksinäinen lintu on ruvennut parveentumaan, eikä eroa variksesta enää kuin väriltään.
Jaahas. Pitipä sitten katsoa tuo acc:n laittama linkki. Kaikelviisii. Täytyy sanoa että eipä kyllä käy kateeksi niitä, jotka tuollaisia töitä joutuu arvioimaan. Ne kun vissiin joutuu sen ihan vakavalla naamalla tekemään. Mitähän helvettiä esim. tämäkin tarkoittaa: Nainen, eläin – Sukupuolen rooli ja ekofeministiset ratkaisut eläinten vapautuksessa?
VastaaPoistaHyvää vappua Ykälle ja respan henkilökunnalle
Joo, ei tällaista voisi keksiä. Tästähän jää jopa Monty Pythonin Ministry of Silly Walks kauas jälkeen.
VastaaPoista"- Queerit ruumiit ja abjektin politiikka Judith Butlerin teoksissa Hankala sukupuoli, Bodies that Matter ja Undoing Gender"
Wikipedian mukaan "yksittäisistä filosofeista queer-teoriaan on eniten vaikuttanut yhdysvaltalainen filosofi ja feminismin teoreetikko Judith Butler." Onkohan hän sattumoisin sukua Adolf Butlerille? Vaimoksi en kuitenkaan usko.
Ihmetyttää vaan, että nuo ovat ottaneet tuon "queer"-termin tutkimusalansa nimeksi, kun käsittääkseni se on englanninkielessä haukkumasana. Eihän Suomessakaan tehdä "homppelitutkimusta".
Transseksuaalien kuulumisen potilasliittoon kyllä ymmärtää, sillä he poikkeavat muista seksuaalivähemmistöistä siinä, että he eivät ole tyytyväisiä olotilaansa, vaan tahtovat siihen muutoksen, vaikka sitten kirurgian keinoin. SETA:n tavoite on juuri päinvastainen, eli että kaikki pitäisi hyväksyä juuri sellaisina kuin ovat. SETAlaiset helposti jopa närkästyvät siitä, jos joku vähemmistöläinen haluaa kääntyä enemmistöläiseksi.
Olen minäkin tunnettu ja tunnustettu paskanpuhuja, mutta vain piiritason harrastelija. Siihen tosissaan tarvitaan jotain korkeampaa koulutusta,että pystyy jauhamaan kokonaisen gradun verran jostain Tekken-hahmoista.
Kannatan myös Närpes Vargin aloitetta työllistää naisasiantuntijat perinteikkäälle ja alati kasvavalle sutenöörialalle. Siinä on sellainen bisnes, jota talousvaikeudet eivät pahemmin horjuta.
Hyvää vappupäivää sinnekin. Viime yö meni ikävästi töissä, ja kovasti tuo emäntä on sen näköinen, että sillä on jotain ilkeyksiä varalleni ainoalle vapaapäivällenikin.
Mäenpää, Sari: Koira, merimies ja albatrossi. Merimiesten suhde eläimiin sukupuolentutkimuksen valossa.
VastaaPoistaKoira, merimies ja albatrossi! Jumalauta, kuinka ihmeessä todellisuus voi muuttua täydeksi parodiaksi elämästä?
Oman graduni silloin höyryveturien aikaan kirjoitin uudesta tuotevastuulaista. Otsikkoa en muista, mutta jos se nyt pitäisi kirjoittaa, niin kai se olisi jotain sellaista kuin "Kondomi, mies ja lammas. Kondominvalmistajan tuotevastuun toteutumisesta sukupuolikäyttäytymisen valossa".
Sen verran tuosta sukupuolentutkimuksesta että olen harrastanut sitä 14-vuotiaasta saakka, mutta maisterin papereita en vieläkään ole mielestäni ansainnut.
Mäenpää, Sari: Koira, merimies ja albatrossi. Merimiesten suhde eläimiin sukupuolentutkimuksen valossa.
VastaaPoistaKoira, merimies ja albatrossi! Jumalauta, kuinka ihmeessä todellisuus voi muuttua täydeksi parodiaksi elämästä?
Oman graduni silloin höyryveturien aikaan kirjoitin uudesta tuotevastuulaista. Otsikkoa en muista, mutta jos se nyt pitäisi kirjoittaa, niin kai se olisi jotain sellaista kuin "Kondomi, mies ja lammas. Kondominvalmistajan tuotevastuun toteutumisesta sukupuolikäyttäytymisen valossa".
Sen verran tuosta sukupuolentutkimuksesta että olen harrastanut sitä 14-vuotiaasta saakka, mutta maisterin papereita en vieläkään ole mielestäni ansainnut.
Tervehdys Pyrrhokselle, Sandscorpionille ja Castorille & kiitos kommenteistanne. Noin yleensä ja erikseen uskon, että kyllä tuota settiä on pakko vetää vakavissaan, naama näkkärillä ja asiaan uskoen. Eihän siihen muuten oikein pysty. Sitä vaan mietin, että onko tää rinki keksitty ihan puhtaassa suojatyö- ja puuhastelumielessä, vai onko sillä ihan oikeasti tarkoitus vaikuttaa yhteiskunnallisesti johonkin. Toivottavasti sentään ei.
VastaaPoistaEikö noille vois maksaa vaikka kertakorvauksena mojovat lahjukset siitä että jättävät noi spedestiset pelletieteet pois ja hakeutusi ihan muihin töihin? Vaikka 200000 euroa per akka? Ois halvempaa kuin pumpata rahoja Kyprokselle.
VastaaPoistaMissä on Antero ja äänimiehet?
Jääkaapissa on vielä kaksi litraa torilta hommattua simaa.
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/ford_ja_breznev_tapasivat_helsingissa_2311.html#media=2318
VastaaPoistaIdässä oli vappu tärkeä merkkipäivä. Arvelen että Leonid-setä ei olisi tykännyt noista spedestiikoista ainakaan Neuvostoliitossa. Ei varmaan olisi jakanut virkoja, apurahoja tms. etuja. Päätin pistää tuon videon kun Brežnevin eleet olivat hieman hupaisia.
Tervehdys, Vieras ja kiitos kommentista & linkistä. Itse näkisin, että heidän rahoitus lopetettaisiin ja heille tarjottaisiin mahdollisuus mitata arvonsa vaikkapa yksityisillä markkinoilla, joilla luonnollisesti suorastaan tapellaan heidän palveluksistaan. Antero ja äänimiehet kattovat lätkäkisoja matkatelkkarista Lällävedellä. Tuossa linkissa Brezhnev näytti olevan vielä ihan pirtsakassa kunnossa. Jo pari vuotta myöhemmin heppuhan oli kuin kala kuivalla maalla.
VastaaPoistahttp://www.youtube.com/watch?v=Q2suR6BkZjY
VastaaPoistaLöytyi myös tämmöinen pätkä. En tajua puheesta muuta kuin mitä tulkki kääntää. YLE:n pätkä oli kuvattu Tehtaankadun lähetystön edessä, tuosta pätkästä osa on kuvattu Amerikan lähetystön edessä.
Tervehdys, Vieras, ja kiitos linkistä. Tuli mukula-ajat mieleen. Muistan nimittäin ETYKin vallan hyvin.
VastaaPoista