KUN PALAT EIVÄT LOKSAHDA

Tuolla länsinaapurissammehan on käyty muutama päivä pienimuotoista kevytsisällissotaa, jossa toisena osapuolena on ruotsalainen yhteiskunta ja toisena taas tämä kuuluisa nuoriso, joka ei ole etunimeltään Håkan tai Göran. Kyseessähän on kevytsisällissota, sillä oikeassa sisällissodassa vastapuolet ampuvat toisiaan kaikella mitä vyöltä löytyy, mutta ruotsalaisessa kevytversiossa ruotsalaisen osapuolen osana on vain miettiä, että mitähän pahaa se poliisi on taas tehnyt, kun vessukat noin suivaantuivat.

Oman näkemykseni mukaan tämäkin kevytsisällissota johtuu utopiaan pohjautuvasta yhteiskuntakokeilusta, jossa kaksi toisilleen täysin sopimatonta elementtiä pistetään yhteen ja väitetään kivenkovaan, että tämä on rikkautta ja voimavara. Todellisessa elämässä palaset eivät loksahda yhteen, mutta kerrankos se on utopioita haitannut.

Kirjoituksessani en puutu noihin käynnissä oleviin mellakoihin sinänsä sen enempää, vaan yritän selvittää erästä palasten loksahtamattomuuteen liittyvää asiaa, joka minulle on työni puolesta tuttua, itsestään selvääkin, mutta jollekin lukijalle ehkä vieraampaa. Tuumin asiaa sekä ammattini sosiaalipiipertäjän ja myös ammatin kautta tutuksi tulleesta maahanmuuttajan näkökulmasta.

Ne palaset, jotka eivät loksahda kohdalleen suhteessa suomalaiseen kulttuuriin ovat pääosin tietysti tietyt maahanmuuttajaryhmittymät, jotka tulevat lähinnä arabimaista, keski-idästä ja somaliasta. Näitä ryhmittymiä yhdistää islamin usko, ja se, että heidän kulttuurinsa on suomalaisesta vastaavasta suurinpiirtein niin kaukana kuin vaan voi olla. Miltä sellaisen porukan rantautuminen Suomeen vaikuttaa tavallisen sosiaalipiipertäjän näkövinkkelistä?

En nyt puutu siihen, että Suomeen tultaisiin noista suunnista vain ja ainoastaan länsimaisen elintason vuoksi (tätä taatusti tapahtuu), vaan otan hieman sosiaalipiipertävämmän näkökulman. Näitten ryhmittymien maahanmuuton syissä ja Suomeen asettautumisessa on oikeastaan neljä pääkohtaa.

1. He haluavat varmistaa itselleen länsimaisen hengen turvan. Tämä kohtahan on täysin ymmärrettävää, sillä heidän lähtömaissaan se ei ole ollenkaan itsestäänselvä.

2. He haluavat länsimaiset ihmisoikeudet, tai ainakin jotakin mitä mieltävät sellaisiksi. Ymmärrettävää tämäkin, tosin asian toteutuminen heidän haluamallaan tavalla aiheuttaa tiettyjä ongelmia. Tästä hieman myöhemmin.

3. He haluavat itselleen länsimaisen elintason, mikä tietysti on ymmärrettävää sekin, sillä he ovat pääosin köyhistä oloista. Tässä kohdassa tosin törmätäänkin jo ongelmaan, sillä heistä ei ole Suomelle varsinaisesti mitään hyötyä. Tylysti ehkä sanottu, mutta kieli- ja ammattitaidoton ihminen ei ole voimavara, vaan rasite. Tällöin elintason korottaminen tapahtuu luonnollisesti sosiaaliturvan avulla, ja automaattinen sosiaaliturva osaltaan tietysti varmistaa, että he pysyvätkin kieli- ja ammattitaidottomina.

Huomattavaa muuten on, että vaikka näihin ryhmittymiin kuuluvat ihmiset ovat saavuttaneet täällä haluamansa kohdat 1, 2 ja 3, en ole heiltä vielä kuullut kiitosta näistä asioista. Sen sijaan esim. venäläisiltä on kyllä kuultu useinkin positiivista palautetta Suomen vakaista ja tasaisista oloista. Varsinainen ongelma tuleekin nyt, eli kun näihin maahanmuuttajaryhmittymiin kuuluvat ihmiset ovat saavuttaneet kohdat 1, 2 ja 3, on jäljellä vielä yksi kohta:

4. Saavutettuaan kohdat 1, 2 ja 3, he haluavat jatkaa elämistään täsmälleen niillä tavoilla ja sen maan kulttuurin mukaan, mistä he läksivät pois.

Tämä aiheuttaa tietysti ongelmia jo kohtaan 2 eli länsimaiset ihmisoikeudet. Niihin kun kuuluvat myös naisten oikeudet, ja varsinkin näihin kulttuureihin kuuluvien miesten on vaikeaa, jopa mahdotonta asioida naistyöntekijöiden kanssa. Ja esim. lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä valtaosa on naisia.

Ja heidän tapauksessaan ollaan valitettavan usein tekemisissä lastensuojelun kanssa. Mikäli kyseessä olisivat ainoastaan Suomeen muuttaneet aikuiset ihmiset, ei asiassa välttämättä olisi heidän kohdallaan ongelmaa. He eristäytyisivät omiensa pariin. Mutta heillä on huomattava määrä lapsia, ja Suomessa lapsilla on tapana mennä kouluun.

Näitten ryhmien kotikasvatus on tiukka ja autoritaarinen. Suomalaisten nuorten elämä taas on varsin toisenlaista, ja se voi näitten ryhmittymien aikuisten näkövinkkelistä näyttää suorastaan roomalaisilta orgioilta. Heidän lapsensa joutuvat sukkuloimaan kahden täysin erilaisen kulttuurin välissä ja siitä aiheutuu ilman muuta ongelmia. En väitä, että nämä nuoret ovat pohjimmiltaan yhtään sen huonompia kuin suomalaisetkaan. Mutta kokemus on osoittanut, että näitten kahden kulttuurillisen ääripään välissä sukkuloivilla nuorilla lähtee hyvin usein mopo käsistä. Koulu jää käymättä. Alkaa ajelehtiminen, päihteitten käyttö ja rikokset, jotka tapahtuvat nimenomaan kantasuomalaisia kohtaan monietnisessä seurassa.

Jossain vaiheessa asiaan puuttuu suomalainen lastensuojelu, mikä jo itsessään tietää perheelle, varsinkin isälle täydellistä kasvojen menetystä joka kulminoituu katastrofiksi siinä vaiheessa kun naispuolinen lastensuojelun sosiaalityöntekijä tekee perheen nuoresta huostaanottopäätöksen.

Vanhemmat ovat vanhempia täysin kulttuuristaan riippumatta, ja luonnollisesti he ovat huolissaan lapsistaan. Perheen isä olisi tosin mielellään käyttänyt oman kulttuurinsa jo aikoja sitten keksimiä keinoja ja antanut urpoilevalle mukulalleen selkään, mutta vanhemmat ovat oppineet, että sillä keinolla huostaanotto vain varmistuu ja he ovat mahdollisesti itse oikeudessa. Näin ollen heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää luottaa sen laitoksen henkilökuntaan, johon heidän lapsensa sijoitetaan, ja uskoa että jämäkkä laitos kitkee nuoresta törppöilyn pois, ja palauttaa kaidalle tielle. Jos ei ehkä heidän kulttuurinsa mukaiselle sellaiselle, niin ainakin valtaväestön mukaiselle kaidalle tielle.

Ja tässä vaiheessa he törmäävät siihen varsinaiseen kulttuurishokkiin.

Koska laitoksessa touhu muuttuukin vain kahta villimmäksi. Suomalaiset lastensuojelulaitokset ovat uuden lastensuojelulain ja varsinkin sen tulkinnan myötä riisuttu täysin hampaattomiksi paikoiksi, joissa kurinpito on muuttunut erilaisten lankettien täyttämiseksi. Laitoksessa perheen nuori tulee yleensä monietniselle osastolle, jossa on kantasuomalaisten lisäksi hyvin monia kansallisuuksia. Laitokseen sijoitetut nuoret ovat tulleet laitokseen pääosin samoista syistä kuin perheen oma nuorikin ja joukossa jälleen tyhmyys tiivistyy ja entisestään jalostuu. Yhteisillä hatkareissuilla päihteiden käyttö ja rikoskierre eikun pahenee. Seura tekee kaltaisekseen ja tukee jo alkanutta kehitystä, ja henkilökunta on sormi suussa koska sillä ei juuri muutakaan mahdollisuutta enää ole. Luonnollisesti nuoren mahdollisuudet kunnolla sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan yhtä lailla vähenevät ja alkaa se kuuluisa yhteiskunnasta syrjäytyminen.

Vanhemmat ovat tässä vaiheessa jo paniikissa ja äärimmäisen hämmentyneitä, ja hämmennystä lisää lastensuojelun ilmoitus, että nuori on osaavissa käsissä ja tällä toimenpiteellä tuetaan parhaalla mahdollisella tavalla hänen kasvua ja kehitystä. Lastensuojelu edustaa virkakoneistoa, ja virkakoneisto ei tee virheitä.

Luonnollisesti vanhemmille kehittyy tässä vaiheessa kasvava viha suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, ja he ovat sitä mieltä että turmeltunut länsimaa on tuhonnut heidän perheensä. Vihaa lisää se, että he ovat edelleen taloudellisesti riippuvaisia siitä turmeltuneesta länsimaasta ja tietävät olevansa jatkossakin. Vihaa jalostaa kateus, sillä he toki tietävät, että tämä heidän turmeltuneeksi luokittelema yhteiskunta toimii siitä huolimatta paremmin kuin heidän omansa. Jopa niin hyvin, että se elättää heidätkin, vaikkei siihen mitään varsinaista velvollisuutta olisikaan.

Viha siirtyy luonnollisesti perheen nuoriinkin, sillä vaikka he ovat vanhempiensa mielestä suomalaisten turmelemia, eivät he kuitenkaan ole suomalaisiakaan, vaikka suomalainen edistyksellinen väestönosa sitä kuinka väittäisi. Ja vaikka edistyksellinen väestäönosa syyttää asiasta juuri suomalaisia, niin katkeruus omista epäonnistumisistaan on helppo mieltää muitten syyksi näissäkin ryhmissä. Niin vanhemmille kuin nuorillekaan ei tule mieleen, että ehkäpä he ovatkin itse vääriä ihmisiä väärässä paikassa. Pullasta ei voi syödä pelkkiä rusinoita. Suomalainen yhteiskunta, samoin kuin sen sosiaalijärjestelmä on tehty suomalaisia ihmisiä varten, ja ikiomaa kulttuurinmukaista designmuotoiltua elämää ei meilläkään ole varaa eikä mahdollisuuksia kaikille tarjota. Itse mietin, että onko meillä siihen velvollisuuttakaan. Oli miten oli, palat eivät loksahda yhteen.

Näitä tapauksia tulee jatkuvasti lisää, ja tällaisen tavallisen sosiaalipiipertäjän näkökulmasta me elämme paradoksissa. Kaksi täysin vastakkaista kulttuuria ei liukene yhteen. Ne törmäävät yhteen. Se aiheuttaa ongelmia. Se aiheuttaa särkyneitä perheitä ja pilalle menneitä elämiä. Se aiheuttaa tolkutonta haittaa kantaväestölle sekä juuri niitä mellakoita, joita näemme länsinaapurissamme.

Siitä huolimatta virallisen Suomen näkökulma on se, että näiden suomalaiseen kulttuuriin nähden täysin vastakkaisten kulttuurien tukeminen on itseisarvo ja velvollisuus, ja sitä kautta näiden kulttuurillisten enklaavien ylläpitäminen ja säilyttäminen on tavoiteltava ihannetila. Virallinen suomalainen käsitys integroitumisesta on käytännössä eriyttämistä. Ja virallisen käsityksen mukaan näitä maahanmuuttajaryhmiä on saatava tänne vielä lisää. Sama ilmiö näkyy myös ns. monikulttuurisissa perheissä. Niitten perheitten jälkeläisiä kun riittää laitoksissa viljalti. Niissäkään tapauksissa eivät palat vaan tunnu loksahtavan yhteen.

Ruotsin mellakoitten tiimoilta on suomalaisessa mediassa käyty keskustelua siitä, kuinka nämä mellakat tulevaisuudessa voidaan estää täällä Suomessa. Noin kuudestatoista eri suunnasta on tullut maininta, että ne estetään siten, että maahanmuuttajien syrjäytymiskehitys pysäytetään.

Termi ”pysäytetään” kuvaa ajattelua hyvin. Siinä siirretään vastuu taas kerran kantaväestölle ja sitä kautta myös meille sosiaalipiipertäjille. En ole kuullut esitettävän, että ”maahanmuuttajien on otettava itse vastuu syrjäytymiskehityksensä pysäyttämisestä”. Ja miksi he ottaisivatkaan? Elanto on varma ja se tulee ilman työvastiketta. Suomen kieltä ei tarvitse opetella, sillä suomalaiset järjestävät aina tarvittavat tulkkipalvelut ja mainostavat vielä ylpeänä, kuinka heidän kielensä ja kulttuurinsa ylläpitämistä tuetaan täysin sydämin. Arabian, somalin, pashtun, darin tai kurdinkielen sujuva osaaminen ei millään tavoin edesauta integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Ja nämä heidän mainostetut ja tuetut kulttuurinsa pitävät omaamme heikkona, hölmönä ja hyväksikäytettävänä.

Suomalaiset ovat jo nyt kehittäneet valtaisan tukimyllyn, puolestaloukkaantumiskoneiston ja käänteisen diskriminaatiojärjestelmän. Ruotsalaisilla se on vielä jalostetumpaa. Lopputuloksen olemme nähneet. Minunkin alaltani kysellään uusia fiksuja keinoja, joilla pysäyttää nykyinen kehitys. Ei ole mitään uusia keinoja. Entisetkään eivät toimi. Kaiken sinisilmäinen mitään kyseenalaistamaton hyväksyminen, uhriuttaminen, kantaväestön syyllistäminen ja jatkuva uusien tukipönkkien rakentaminen entisten tukipönkkien tueksi eivät ole saaneet mitään aikaiseksi. Siitä huolimatta, että mediamme mielellään tekeekin vuoronperään ”Ahmed osaa ja menestyy”-juttuja ja vuoronperään järkyttäviä suomalaisen rasismin paljastuksia. Ne ovat vain silmänlumetta. Sosiaalipuolelle jää vain jälkien paikkaaminen. Yhden nuoren huostaanoton ja sijoituksen kustannukset ovat yli 100.000€ vuodessa. Tuo hinta kattaa vain pelkän laitossijoituksen. Ei muita yhteiskunnalle koituvia kuluja.

Suomessa tehdään paljon yhteiskunnallista nollatutkimusta, jossa suomalainen avoin ja piilevä rasismi löydetään kerta toisensa jälkeen. Joku tutkija voisi tehdä vaihteeksi hyödyllisenkin tutkimuksen, joka pohjautuisi kahteen näihin maahanmuuttajaryhmittymiin kuuluville ihmisille esitettyyn kysymykseen:

1. Mitä teille oikeastaan kerrottiin Suomesta, ennen kuin päätitte tulla tänne?

2. Kuka kertoi?


*

Kiitokset mainioille vakikommentoijille Beckerille ja Närpes Vargille inspiraatiosta kertoa sosiaalipiipertävää näkökulmaa.