VÄÄRISTYMÄVYÖHYKE OSA II

Myönnän toki syyllistyväni toistoon, mutta palaan vielä Alppilan koulun tapahtumiin ja varsinkin sen jälkiselvittelyihin, jossa uusia käänteitä tulee kuin sieniä sateella. Nythän Helsingin opetuslautakunta yllättäen löysi jostain housut jalkaansa ja perui erotetun opettajan Antti Korhosen potkut äänin 10 – 0. Tietysti lautakunta pesi kätensä asiasta siinä mielessä, että se totesi, että opettajan tulisi saada varoitus, koska sen mielestä opettajan voimankäyttö tilanteessa oli kohtuuton.

Voimankäyttöön tottuneena voisin tästä päätellä, että lautakunnassa ei juuri ole kokemusta siitä, mitä on kohtuuton voimankäyttö tai voimankäyttö yleensäkään. No, yks lysti. Tästähän voitaisiin päästä sitten kuitenkin mukavasti eteenpäin, opettaja voisi palata töihin ja varoituskin työntekijän henkilötiedoista aikanaan pyyhkiytyy.

Vaan eihän se sillai mene.

Helsingin opetustoimen johtaja Rauno Jarnila nimittäin totesi, että tuskinpa heppu palaa töihin. Jarnilan kohdalla voi todeta parikin seikkaa, mitkä kuvaavat varsin hyvin virkamiesajattelua. Ensinnäkin Korhosen potkut perui ihan laillinen ja demokraattinen luottamuselin, mutta Jarnila totesi että perukaa keskenänne, me teemme mitä lystäämme. Toisekseen Jarnila totesi, että ”työnantajan on voitava luottaa, että lasten kanssa toimiva henkilö toimii laillisesti”. Ja tässä on mielenkiintoista se, että poliisi totesi, että Korhosen toiminnassa ei ollut mitään lainvastaista. Virkamiehelle tämä ei ole ongelma, vaan hän määrittelee itse sen, mikä on laillista ja toimii sen mukaan.

Äkkinäisempi voisi miettiä, että minkähän ihmeen takia Jarnilan piti avautua julkisesti. Erotetulla opettajalla on määräaikainen työsuhde ja siihen, ettei sitä jatketa löytyy Otto Kivivuorta lainaten kyllä yhdeksänkymmentäyhdeksän keinoa ja vielä vippakonsti. Mutta pointti onkin siinä, että tällaista asiaa ei voida hoitaa hiljaisuudessa.

Johtuen siitä, niin kuin olen aikaisemminkin todennut, nyt on kyseessä asetelma The Järjestelmä vs. yksi heppu, ja Järjestelmähän ei tee virheitä. Järjestelmän virheettömyys on myös toteen näytettävä, ja siinä mielessä onkin selvää, että kyseinen opettaja on sekä hirtettävä että nöyryytettävä ja näin ollen on varsin selvää, että opetustoimen johtaja Jarnila julkisesti paheksuu sitä, ettei opettaja Korhonen esitä julkisesti katumusta.

Muistutanpa, kuinka johtaja- ja sitä ylempi virastotaso toimii sekä koulupuolella että omalla sosiaalipiiperryksen alallani. Siellä käsitys työstä tarkoittaa paperia, tiedostoja, sähköposteja, kokouksia, seminaareja ja yleensäkin puhua mälkyttämistä. Työ kulminoituu ”meillä ei perseillä”-mappiin, joka löytyy opettajainhuoneesta ja ”Kiva koulu”-julisteisiin, joita löytyy luokkahuoneitten seinältä. Tällä tasolla ajatellaan työstä suurinpiirtein niin, että "Me toivomme, että olisi näin, joten kaikkien tulee toimia, niin kuin näin olisi. Tästä on virkamiespäätös. Ja kun asiasta on virkamiespäätös, se on jo toimivaa todellisuutta jonka mukaan eletään”.

Toisin sanoen kouluissamme ei voi olla järjestyshäiriöitä, jotka vaatisivat kurinpitämistä ja voimankäyttöä. Asiasta on virkamiespäätös. Varsinkaan monikulttuurisuuttaan mainostavassa Alppilan koulussa ei voi olla järjestyshäiriöitä, jotka vaatisivat kurinpitämistä ja voimankäyttöä. Tästä vinkkelistä katsottuna opettaja Antti Korhosen rikos ei ollut se, että hän aiheutti jollekin rääväturvalle henkisen pipin, vaan hän toiminnallaan kyseenalaisti unelmiin pohjautuvan todellisuuskuvan. Ja siitähän on rangaistava ankarammin kuin ketään koskaan.

Näin ollen kouluissamme pidetään yllä työrauhaa keinoilla, jotka saattaisivat sopia hyvin johonkin yksityiskouluun, johon tullaan äärimmäisen motivoituneena ja ankarien pääsykokeitten jälkeen. Suomalaisesta ja helsinkiläisestä lähiöstä vaan harvemmin löytyy Cambridgea, ja korkean virkamiesportaan ulkopuolella asia on tapauksen tiimoilta varsin hyvin hahmotettu.

Kun asia suurella joukolla hahmotetaan, saattaa seurata kysymys, että toimiiko järjestelmä todellakin niin, kuin korkea virkamiestaso unelmiensa mukaan väittää sen toimivan. Ja kun asiaa tutkitaan, huomataan, että eihän se toimi. Tällöin korkealle virkamiestasolle esitetään vaatimus, että korjatkaa tilanne. Ja siinä tuleekin tenkkapoo ja menee sormi suuhun. Kuinka korjata jotakin, jota ei toimistostaan pysty edes hahmottamaan. Tämän porukan on helppo sanoa ”mitä”. Kysymys ”miten” onkin sitten paljon vaikeampi.

Ja sitä kauttahan päästään vielä hurjempiin kysymyksiin:

1. Mitä varten julkishallinto on olemassa? Vastaus: tarjotakseen kansalaisille välttämättömiä palveluja.

2. Voiko todellakin olla niin, että näistä palveluista päättävillä johtavilla virkamiehillä ei ole mitään kosketuspintaa siihen työhön, josta he päättävät?

Josta päästään sitten vielä pelottavampaan kysymykseen:

3. Olisiko asiantilaa ehkä muutettava radikaalisti?

Ettei näitä kysymyksiä esitettäisi, on mahdollisimman julkisesti toteen näytettävä, että järjestelmässä ei ole vikaa, vaan vika on ihmisessä, joka ei toimi yläkerran unelmien mukaan. Sanoi sitten lautakunta tai poliisi mitä tahansa. Nopea teloitus ja sitten takaisin virastoon talviunille. Koulut ovat ehkä todellisessa maailmassa anarkiassa edelleenkin, mutta se ei virkamiestä haittaa, sillä hän ei sitä näe. Korkeita virkamiehiä voisi verrata aikanaan Maa 2-scifisarjassa olleisiin terriaaneihin, joille todellisuus on vain unta, ja uni oikeaa todellisuutta.

Laitetaan vielä yksi Jarnilan lause:

"Korhonen ilmoittaa yhä olevansa syytön kaikkeen. Päästäisitkö oman lapsesi tällaisen opettajan suojiin?"

Kysymystä voisi tietysti hieman täsmentää. Eli: ”haluatko lapsesi luokkaan, jossa valtaa pitää opettaja, vaiko luokkaan jossa valtaa pitää pahimmat perseilijät ja kiusaajat?”

Tietysti mieleen tulee toinenkin kysymys, eli kuka antoi opetustoimessa toimivalle tyypille oikeuden määritellä rikosoikeudellinen syyllisyys. Vaan sitähän on tietysti Jarnilalle ihan turha esittää, sillä korkeana virkamiehenä hän on muutenkin teflonia ja hänhän elää uniajassa, jossa todellisuus on vain unta.

Ja siinähän meidän muidenkin on elettävä. Siitä on virkamiespäätös.

Täytyy vielä huomauttaa, että kun joku tässä revohkassa on joka tapauksessa hirtettävä, niin ainoa mahdollisuus on tämä opettaja. Fyysisessä hirttämisessähän ihmisen selkäranka napsahtaa niskasta poikki hirttolavalta pudotettaessa. Kuvaannollisessa ja työsuhteeseen liittymisessä hirttämisessä napsautetaan poikki henkinen selkäranka. Julkishallinnon korkeammalla tasolla toimivilla virkamiehillä ei sellaista ole, joten mitä hirttää?