tiistai 17. joulukuuta 2013

ANNA JA RAJATON PIIKKI

Hotellin respassa on pari päivää pureksittu arvostetun kansanedustajamme Anna Kontulan tuoreinta avautumista. Lähinnä on tullut mietittyä, että pyrkiikö Kontula saavuttamaan itselleen akuliinasaarikoskismaisen pulinaperformanssitaiteilijan aseman, vai onko mamma ihan vallan tosissaan. Kysehän on avautumisesta, jossa Kontula vaati suomalaisen sosiaaliturvan ulottamiseen myös ei-kansalaisiin. Sinänsä Suomessahan on asumisperustainen sosiaaliturva jo nyt, ja sehän koskee myös ei-kansalaisia, mutta Kontula ei näytä olevan nykysysteemiin kuitenkaan tyytyväinen. Hän toteaa:

- Vapaan liikkuvuuden olosuhteissa on sosiaaliturva ja hyvinvointipalvelut pakko avata myös ei-kansalaisille. Jos näin ei tehdä, syntyy Suomeenkin vähitellen etninen ryysyköyhälistö, joka puolestaan rapauttaisi vähitellen koko yhteiskuntajärjestelmämme.

- Rajojen sulkeminen ei enää ole taloudellisesti tai inhimillisesti mahdollista.

Koska Suomen rajoja ei voi nykyiselläänkään pitää kovin suljettuina, ei respassa nähdä oikein muuta vaihtoehtoa, että hän näkee ulkomalaaisväestön asettautumisen suomalaiselle sosiaaliturvalle jonkunlaisena tuettavana itseisarvona. Asiana, jonka tulee tapahtua. Tässä tapauksessa lienee sitten kyse siitä, että ei vaadita pysyvää asumista. Tosin, mikäli täällä saa sosiaaliturvan ihan ilmoituksella ja Suomesta ei ole pakko muuttaa pois ellei halua, niin asuminen muuttuu aivan varmasti pysyväksi ja tiettyä asioitten kertaantumista alkaa varmasti tapahtua. Puskaradio tiedottaa ja jatkaa. Pistää vaan ihmettelemään, että miksi tämän tyyppinen rajojen sulkeminen ei ole nimenomaan taloudellisesti mahdollista? Sosiaaliturva on kansakunnalle aina rahallista persnettoa mutta omiin kansalaisiin nähden täysin ymmärrettävää. Mutta millä tavalla asiakseen ulkomaalaisille maksettava sosiaaliturva on sitten sitä välttämätöntä persnettoa? Miten meillä ei ole taloudellisesti mahdollista olla tekemättä persnettoa?

Suomalainen sosiaaliturva ei kata pelkkiä velliseteleitä, vaan se kattaa elatuksen ja asumisen. Euroopan persaukiselle väestölle tämä on hyvin suurelle osalle jo riittävä kannustin. Suomessa oli 2011 toimeentulotuen piirissä 371 898 henkilöä. Tämä rasittaa jo kansantalouttamme valmiiksi suuresti, varsinkin kun verorahoja tahkoava vientiteollisuus menettää koko ajan työpaikkoja.

Mitä tapahtuu, jos Suomi ottaa ohjenuorakseen täydellisen sosiaaliturvan kaikille tulijoille, eikä estä tulemista millään tavalla? Sanotaan, että mikäli Euroopan mustalaisväestöstä siirtyy tänne vaikkapa viisi prosenttia, määrältään siis noin 180.000 henkeä? Tämän lisäksi löytyy luonnollisesti Euroopan ulkopuolisista maista tulijoiksi sanotaanko 100.000 halukasta jos kerran todetaan, että tervetuloa. Heiltähän ei tällöin enää vaadita esmes turvapaikkahakemusta, vaan heille vain Kontulan vision mukaan avataan suomalaiset sosiaali- ja hyvinvointipalvelut.  Silloin loppuu rahat ja suomalainen sosiaalipakka jo kaatuukin. Kontulan ratkaisu luonnollisesti on, että lisätään rahoitusta, mutta hän ei kerta kaikkiaan tajua, että kakku täytyy leipoa, ennen kuin sen voi jakaa.

Kontulahan voi tietenkin tuumata, että no ei niitä niin paljon tule kuitenkaan, johon tyhmempi taas voi todeta, että vilkaisepas piruuttasi tuonne länsinaapuriin. Siihen maahan muutetaan, joka ottaa vastaan ja ylläpitää. Ja tyhmempi voi myös kysyä, että paljonko sitten saa tulla? Mikä on piikin lopullinen raja? Onko sitä ollenkaan? Kontula ei mieti määriä, eikä hän mieti sitä, millä ne määrät elätetään. Hän on ihmisiä, joitten on niin kovin helppo sanoa mitä. Jonkun toisen tehtävä on miettiä, että miten.

Omalla alallani Kontulan vision seuraukset tiedän hyvin. Meinaten, jos laitoksista käsin maatamme katselee, ei Suomi ole tälläkään hetkellä enää mikään etnisesti yhtenäinen kokonaisuus. Ja Kontulan vision myötä laitospaikkoja tarvitaan lisää, ja muistuttaisin, että yksi paikka lastensuojelulaitoksessa maksaa tommoset 100.000 – 120.000 euroa per kärsä per vuosi. Jostakin sekin on maksettava. Plus sitten kielitaidottomien vanhempien tulkkipalvelut. Sosiaaliturvan ehtonahan ei voi olla suomen kielen pakko-oppiminen sillä kyseessähän ovat vain ihmiset, jotka ovat sijoitettu suomalaisen sosiaaliturvan ja hyvinvointipalvelujen piiriin.

Voi tietysti olla, että Kontula mieltää maailman jonkunlaisena globaalina yritysryppäänä. Yksi yrityksen toimiala on pahasti tappiollinen, mutta senhän voi paikata vielä toistaiseksi voittoa tekevistä yritysaloista ja toivoa samalla kovasti, että ne perseeseen mahtumattomat perseenpäristimet alkaisivat jossain vaiheessa käydä kaupaksi.

Kontula varoittelee:

- Jos näin ei tehdä, syntyy Suomeenkin vähitellen etninen ryysyköyhälistö, joka puolestaan rapauttaisi vähitellen koko yhteiskuntajärjestelmämme.

Hotellin respassa ei kylläkään ymmärretä, että mitä Kontulan visiolla saadaan aikaiseksi ellei sitten sitä etnistä ryysyköyhälistöä, jonka elättäminen rapauttaa yhteiskuntajärjestelmämme. Mutta voi olla, että vasemmistoliitto nimenomaan tarvitsee tätä lumpenproletariaattia. Kun tavalliset suomalaiset työläiset ovat puljun hyljänneet, niin tokihan se tarvitsee jotain, jolla oikeuttaa olemassaolonsa. Kotimainen kurjuus ei ole tarpeeksi seksikästä, joten hankitaan asiasta tehden tilalle ulkoistettua kurjuutta, jota voidaan sitten porukalla päivitellä.

Säälittäväähän on sinänsä, että niin hallituksen suurpuolueissa kuin vasemmistoliiton reservaattiin ajetussa ajattelu- ja laskukykyisessä porukassa tajutaan aivan hyvin, että mamma puhui sujuvaa horinmummoa, mutta kukaan heistä ei uskalla sanoa sitä ääneen. Semmonen kun kuulostaisi jo pahemman kerran persulta.

Tiedostavien puolueitten häröosastoissa sana on todellakin vapaa.

22 kommenttia:

  1. Parempaa vaalityöntekijää eivät persut löydä! Tammat senaattiin. "Ateria oli vaatimaton, mutta niukka."

    VastaaPoista
  2. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja17. joulukuuta 2013 klo 16.07

    Eikös se meijän entinen valtakunnankamreeri, nykyinen piällysmies Jyrki Käteinen(Sekoomus r.p.) sanonu että Suomi tarvitsee 1 800 000 maahanmuuttajaa seuraavan 10 vuoden aikana?

    Siitähän päästään, kun otetaan vain(tm) 50% euroopan mustalaisväestöstä.

    Sssdaan samalla sitä kukkahattutätien & -setien kaipaamaa eurooppalaista värinää. ;)

    VastaaPoista
  3. Oli nyt pakko ihan lukea tuo avautuminen itsekin, kun en meinannu edes uskoa ja mitä helvettiä tämä.

    Miten ihminen voi olla noin pihalla todellisuudesta?

    Jonkun täytyy pistää adressi pystyyn, että ne sossu-tulijat sijoitettaisiin vasemmistoliiton äänestäjien koteihin asumaan, saavat miettiä kerrankin syvään ja kunnolla what have I done.

    VastaaPoista
  4. En voi millään uskoa, että edes Anna Kontula olisi niin yksinkertainen, että tekisi tosissaan em. ehdotuksia. Vanhana poliittisena kärppänä hän vain tietää, ettei ole yhtään mitään väliä mitä puhutaan, kunhan puhutaan. Jokainen Annaa tavalla tai toisella koskeva juttu, kommentti tai uutinen sataa suoraan hänen pussiinsa seuraavissa vaaleissa. Vaalien alla äänestäjäparka muistaa, että "Siitä Annastahan on ollut usein puhetta. Hän taitaa olla aktiivinen ihminen."

    VastaaPoista
  5. Närpes varg (heh,heh)17. joulukuuta 2013 klo 18.56

    No nyt selvisi Annan avautumisen tausta. Hän haluaa ystävänsä Abu Hannan takaisin Suomeen. Mainittu Abu lähti, kuten tiedetään, suomalaista rasismia pakoon Amsterdamiin, joka on niin ihqu, niin ihqu. No onkos siellä rasismia, kysyi Hesari:
    ”Totta kai, ja olen tajunnut, kuinka naiivi olen, vasta tyttäreni kanssa näen sen selkeästi. Minä vielä menen vaikka amerikkalaisesta, brasilialaisesta tai sisilialaisesta, mutta tyttäreni on musta."
    Abu suunnittelee nyt siis muuttoa takaisin Suomeen. Mutta kun hän ei ole pakolainen, ei turvapaikanhakija, eikä mitään hommiakaan ole, saattaa sossun täti katsoa hitaasti Abun tullessa luukulle. Siksi Annan täytyy tasoittaa hänelle tie ilmaisen elatuksen lähteille. Kun "kuka tahansa" pääsee meillä sosiaaliturvan piiriin, miksi ei Abukin", on tarinan kuuma kysymys.
    Aika hieno salaliittoteoria, vaikka itse sanonkin!

    VastaaPoista
  6. Abu Hannan toimeentulo maksetaan Suomesta apurahojen avulla. Tänä vuonna n.50000 puhtaana käteen.Jaksaa haukkua suomalaisia rasisteiksi.Hinne,hinne ne veronmaksajien rahat menee.Muutaman kerran Hollannissa matkanneena,voin sanoa, ei Suomeen silmät päässä seisovia heroiinihörhöjä. RI

    VastaaPoista
  7. "Erotu positiivisesti,tarina sompuille."Yli 30 vuotta sitten olin Saudeissa töissä medina ascarissa(sotilaskaupunki),johon tarvittiin kulkulupa.Minulla oli virhe ko.läpyskässä.Komendantin tstosta saisi uuden,mutta se oli täynnä kaluunaherroja ja tiesin,että ainakin viikko tässä menisi.Olimme nähneet,alokkaiden harjoituksia ja naurulla ei ollut rajaa.Ovi aukeni, sisään astui arvokkaan näköinen kenraali.Meikäläinen ampaisi pystyyn ja tervehti kuin suomalainen upseeri,muilla oli vielä perseet penkissä.Kenu ei varmaan ollut nähnyt koskaan sellaista sotilaallisuutta.Muistan iäti,kun hän katsoi halveksivasti jokaista upseeriaan kuin koiraa(sikaa). Minulle hän hymyili ja pyysi huoneeseensa.Kyseli kaikenlaista ja oli äärimmäisen ystävällinen. Sain lupani ja säästyin monien päivien odotukselta.PS.mulla oli somppu timpureita töissä,opetin sarjatyönä tekemään kattotuoleja.Sanoivat tekevänsä rutosti rahaa niillä opein,toivottavasti onnistui.RI

    VastaaPoista
  8. Tervehdys RI:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Lonegaru Sesshille ja Närpes Vargille & kiitos kommenteistanne.

    RI:

    Viesti 1: Tavallaan joo, tosin oliskos niin, että vasemmistoliitossa ei ole enää jäljelläkään muuta kuin härö-osasto? Tavallaan tilannetta voisi verrata SKDL:ään ja todeta, että saarislaiset läksivät ja taistolaiset jäivät.

    Viesti 2: Mikäli oikein muistan, niin UAH saa jotain Kone Oy:n apurahaa. Ainakin sai jossain vaiheessa.

    V.N.V: Taisipa olla, ja joku liike-elämän tyyppi sanoi samanlaista myös. Himanen taisi kuuluttaa sataatuhatta per vuosi, niin saadaan kestävyysvaje häviämään. Työvoimapulaa on nyt uumoiltu jo vissiin sen kolmekymmentä vuotta. Ja ne suuret ikäluokatkin, kehnot, jäivät eläkkeelle eikä se tullut sittenkään. Tässähän tyhmempi alkaa pelätä, että eikös se ehkä tulekaan.

    Lonegaru Sesshi: Kontulahan on siitä ihan tyypillinen vsemmistolainen, että hän halua jonkun asian tapahtuvan, kun se on hänen mielestään niinqu oikein, eikä mammalla ole mitään kykyä hahmottaa, että miten asia tehdään, kuka sen tekee, millä rahalla se tehdään ja mitä vaikutuksia sillä on. Mutta niin vaan hänellekin äänestäjiä löytyy. Adressissa tietysti voisi olla lisänä vihreät ja ylensäkin valtapuolueitten tiedostava osasto.

    Närpes Varg:

    Viesti 1: Pitkälti sinänsä totta. Puhut termistä nimeltä ”poliittinen muisti”. Ja tietysti on ihmisiä, jotka ovat päättäneet äänestää Kontulan kaltaisia tyyppejä, sanoivat ne mitä hyvänsä. Kun henkilökohtainen tiedostava elämänkatsomus on jo betoniin valettu.

    Viesti 2: No enpä olis arvannukkaan. Routa taitaa ajaa porsaan kotiin. Ämmällä oli Suomessa ammattina olla kiukkuinen Abu-Hanna, ja senhän Abu-Hanna osaa. Hollannissa se siten kohtasi sitä mainostamansa monikulttuurisuutta ja huomasi olevansa siellä pelkkä itseään täynnä oleva täysin turha ämmä. No, ei kun maitojunalla takaisin Suomeen, jossa hänelle räätälöidään monikulttuurisuusasiantuntijan virka. Ja sitten taas poski solisemaan ja leuka laulamaan.

    VastaaPoista
  9. Yli 50-vuotiaalle naiselle on vihdoin selviämässä ettei maan päältä sitä paratiisia löydykään, vaan ihmiset ovat ihmisiä kaikkialla, vain kohteliaisuusaste vaihtelee?

    No hyvä jos edes tuossa vaiheessa alkaa valjeta. Ilmeisesti sitä itse on sitten ollut kyyninen paskiainen, kun tuo asiantila on ollut selvillä jo suunnilleen parkymppisestä, ei sillä että olisi vaatinut muita erityistoimenpiteitä kuin että on lähinnä osannut suhteuttaa asioita toisiinsa, eikä ole tarvinnut jumittaa idealismeihin.

    UAH tulee mieleen se vitsi siitä miten lääkärille tultaessa potilas kertoi miten joka paikka on kipeä, kun sattuu kun koskettaa polveen, sattuu kun koskettaa mahaa ja sattuu kun koskettaa vaikka otsaansa. Joka paikka mihin vain sormensa pistää tuntuu aiheuttavan kipua.

    Lääkärin tutkittua diagnoosi oli selvä. Sormi on murtunut.

    - lihapuhe

    VastaaPoista
  10. Tervehdys RI:lle ja Lihapuheelle & kiitos kommenteistanne.


    RI (meni näköjään kommenttini ja uusi viestisi ristiin): Tuo tapahtuma olis myös pitänyt saada videolle ja lisätä sarjaan ”suomalaisia tähtihetkiä”. En tiedä Saudi-Arabian sotilaskoulutuksen tasosta, mutta aseita ne on ainakin ostaneet ihan pirusti. Eikös ne suomalaisetkin myyneet sinne niitä NEMOja? Ja lyckaa niille sompputimpureille. Työmies on palkkansa ansainnut.

    Lihapuhe: Sulla ja UAH:lla lienee varmaankin se ero, että et kärsi alkuunkaan niin pahasta narsismista kuin UAH ja olet oppinut, että ihminen ei kumminkaan ole maailman napa, vaikka se niin kuinka kuvittelisi. Ei ehkä pitäis sanoa tätä, mutta joskus tulee mietittyä, että kun UAH metelöi tästä adoptiotyttärestään ja hänen kohtelustaan, niin olispa mukava joskus kuulla mitä se tytär itse on mieltä. En nimittäin ihan äkkiseltään jaksa uskoa esmes sitä, että tytär olisi itse muutaman vuoden ikäisenä kirjoittanut sitä protestikirjettä Haloselle, missä hän valitti sitä, että häntä ei oltu kutsuttu Linnan juhliin. Ei muutaman vuoden ikäinen mukula edes tajua, mitä on Linnan juhlat. Pistää miettimään UAHn juttujen todenperäisyyttä muutenkin.

    VastaaPoista
  11. Närpes varg (heh,heh)18. joulukuuta 2013 klo 10.40

    Eikös Ykä ole joskus palstallaan leikitellyt nimillä? Joku Paavo-Kyllikki on saattanut vinkua jostakin ja Ella-Elmeri valitti, kun kiusataan.
    Oli miten oli, nyt ruotsalaiset ajavat ojan kautta ohi, että kahahtaa. Päivän nettihesari kertoo:
    "Ruotsissa 42 ihmistä on virallisesti muuttanut etunimensä Klaus-Heidiksi osallistuakseen lentoyhtiö Lufthansan järjestämään kilpailuun, jossa palkintona on ilmainen lento Berliiniin ja asunto vuodeksi."
    Tekisi mieli sanoa, että eikös Ruotsissa näitä Klaus-neitejä ole ollut maailman sivu, mutta en sanokaan, koska tämä on asiallinen blogi, jota lapsetkin voivat lukea.

    VastaaPoista
  12. Tervehdys, Närpes Varg. Pitipä googlata tuo juttu, niin saa muutkin lukea:

    http://www.hs.fi/ulkomaat/Ilmainen+lento+houkutti+42+ruotsalaista+vaihtoi+nimens%C3%A4+Klaus-Heidiksi/a1387252640068

    Ja jos HS:n lukukiintiö on täynnä, niin sehän oli se ctrl + shift + N millä sen kiersi.

    Minun täytyy todeta, että en kerta kaikkiaan hahmota, että mikätään jutun idea mahtaa olla. Kilpailun voittaja Michael Klaus-Heidi Andersson on ilmoittanut pitävänsä nimen jatkossakin. Siksi että se on mainio keskustelun avaaja.

    Minkä keskustelun? Mistä asiasta?

    VastaaPoista
  13. Vaihteeksi jotain positiivista. Sotavaltiolle meinataan ostaa Hollannista 100 kpl Leopard 2 A 6-tankkia. Meinaakohan ne pistää sen panssariprikaatin taas sota-ajan kokoonpanoon? Kun en meinaan oikein jaksa uskoa, että niitä vanhempiakaan Leopardeja sulatettaisiin niin kuin T-72:t. Ampumatarvike on kumminkin tankeissa sama, samoin kuin tekniikka ja huoltosysteemi on yhtenevä.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013121717848338_uu.shtml

    VastaaPoista
  14. Ruotsissa äänestettiin uudesta kunnallisvaalilaista. En tiedä Ruotsin aikarajoja, mutta Suomessa käsittääkseni edellytetään, että EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleva henkilö "joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta ja jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää ja jolla on tuolloin ollut kotikunta Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan."

    "Suomen ja muun Euroopan unionin jäsenvaltion kansalainen sekä Islannin ja Norjan kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta ja jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää."

    Uutisen mukaan Ruotsin maakäräjä- ja kunnallisvaaleissa saisivat äänestää sellaiset EU-kansalaiset, jotka eivät ole edes kirjoilla ko. kunnassa (mantalskriven på svenska), mutta jotka ilmoittavat kiinnostuksensa (!!!) äänestää vaaleissa 30 päivää ennen vaalipäivää. Siis kuka tahansa EU kansalainen, joka "asuu" kunnassa. Miten se näytetään, jos ei ole kunnassa kirjoilla?

    Informaatio on Avpixlat-sivustolta, joten en aivan välttämättä luota siihen. Joka tapauksessa Ruotsidemokraatit vastustivat asiaa, mutta läpihän tuo meni.

    Suomessa siis täytyy kuitenkin muun kuin EU-ETA -kansalaisen olla asunut vähintään kaksi vuotta ja olla kirjoilla ko. kunnassa, ja noiden eu-laistenkin olla kirjoilla kunnassa.

    Koskahan tämä jokamiehenoikeus saatetaan samanlaisena voimaan Suomessa? Kontuloille tämä varmaan sopisi. Lisätään nyt vielä, etten saa äänestää kunnallisvaaleissa, koska en ole kirjoilla Suomessa. Veljelläni on Tukholmassa asunto, joten saisin mahdollisesti äänestää Tukholmassa, jos ilmoittaisin kiinnostukseni ja väittäisin asuinpaikakseni hänen osoitteensa, kirjoilla kun ei siis tarvitse olla. Voihan viddu!

    VastaaPoista
  15. "Mielestäni kaikki jotka ajavat tällä maanalaisella ovat ruotsalaisia", sanoo Ruotsin ympäristöpuolueen (kansan)edustaja Åsa Romson.

    Hjuu, ajelin vuonna 1997 Luoyang-nimiseen kiinalaiseen kyläpahaseeen (6,5 miljoonaa asukasta) Henanin maakuntaan. Luoyang on yksi vanhoista pääkaupungeista ja sijaitsee Kiinan sivistyksen kehdossa, niin kuin sanotaan.

    Vaan rasismin peikkohan se sinnekin oli tullut, vaikka mikä sivistyksen kehto onkin. Kuuma kevätpäivä kun oli, niin minulla oli lyhythihainen paita päällä. Ja eivätkös peijoonit kiinalaiset, vauvasta vaariin, ruvenneet kaduilla ja toreilla hypistelemään karvaisia (mutta lihaksikkaita) käsivarsiani! No, minä tein välittömästi valituksen Kiinan tasa-arvoasiamiehelle ja vaadin korvausta henkisestä kärsimyksestä, sairaalakuluista ja rauhoittavien lääkkeiden hankinnasta...vai miten se nyt menikään...

    Valkoihoisena tulee sietää kaikkea sitä, mitä tummahipiäisen ei lähtökohtaisesti tarvitse edes kuvitella sietävänsä: ihmisten luontaista uteliaisuutta erilaisuuden kohdatessaan.

    VastaaPoista
  16. Ykälle Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta !
    Seppä Högmannin sanoja mukaellen : Yksi Sinulla on ja sen mukana kaikki : HYVÄ SYDÄN !

    VastaaPoista
  17. Suosittelen Annalle kuuluisaa venäläistä naistentautien lääkäriä
    Nikolai Kopeloi

    VastaaPoista
  18. Wikipedia tiesi kertoa, että Kontula oli ainoa hallituspuolueiden kansanedustaja, joka äänesti Kreikka-tukipakettia vastaan. Varmaan kaikista vääristä syistä, mutta kyllä sokea kanakin ja sitä rataa.

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Castorille, RI:lle, Anolle ja Ensiolle & kiitos kommenteistanne.

    Castor:

    Viesti 1: Ruotsissahan tapahtuu toisessa potenssissa se, mitä Suomessa nyt, mutta meidän nilkit painaa kyllä perässä. Minä en pysty hahmottamaan tuota ruotsalaista vaalilogiikkaa, mutta ehkä kyse on jostain ruotsalaisesta ylimielisestä ajattelusta, että kun heidän systeeminsä on se maailman paras ja inhimillisin, niin ilman muuta kunnallisvaaleissa äänestävästä Abdulkaderistakin tulee välittömästi perinteinen ruotsalainen vapaamielinen lällerö. Ja jos Abdulkader ei muutukaan sellaiseksi, niin silloinhan ruotsalaiset eivät vielä olleetkaan tarpeeksi vapaamielisiä lälleröitä ja asiahan täytyy korjata.

    Viesti 2: No juu, kun toiseuden edustaja hypistelee Castorin karvaisia käsivarsia, niin se on aitoa ystävällismielistä inhimillistä kiinnostusta. Sen sijaan jos pottunokka katsoo toiseuden edustajaa kummissaan, on kyse vihamielisestä suhtautumisesta, josta Umayya Abu-Hanna kirjoittaa lehdessä reklamaation ja sitten me kaikki taas porukalla hävetään. Ja ai että me hävetäänkin.

    RI: Lämpimimmät kiitokset sekä hyvää ja rauhallista joulua sinnekin päin. Ynnä aina vaan suuremman menestyksen täyttämää uutta vuotta.

    Ano: Huhunahan kerrotaan, että eräs tamperelainen (miespuolinen) gynegologi oli ehdokkaana aikanaan kunnallisvaaleissa ja hepun vaalilauseena oli ollut ” useiden vuosien näppituntuma Tampereen naisiin”.

    Ensio: Pitää paikkansa. Wikipedian mukaan Kontula oli vaatinut tilalle ”vasemmistolaista vaihtoehtoa”, mutta se on hieman epäselvää, että mitä hän tällä tarkkaan ottaen tarkoitti.

    VastaaPoista
  20. Tarkoittaako Anna Kontula mitä sanoo, vai onko kyseessä julkisuuden tavoittelu, jolloin ei ole väliä mitä sanoo, pääasia että sanoo mitä tahansa. Tällöin mediahuomio on taattu ja äänestäjät huomaavat että hän on yhä olemassa. Aluksi voisi kuvitella että hölmöt kommentit karkottavat äänestäjiä. Täytyy kuitenkin muistaa että eri puolueita ja henkilöitä äänestävät eri äänestäjät. Tuollaiset kommentit houkuttelevat niitä äänestäjiä jotka ovat tuosta valmiiksi samaa mieltä. Media ei tietenkään laita Kontulaa koville koska huomattava osa toimittajista äänestää vasemmistopuolueita ja vihreitä.

    Hommassa on nimimerkki Reinhardt42 jolla on hyvät kommentit tuosta Kontulan aivopierusta.

    1.
    Kontulan kaltaiselle kommarille ei realiteeteilla tai faktoilla ole mitään merkitystä.
    Hänen äänestäjäkuntansa ei niistä yksinkertaisesti välitä joten turha niihin on missään yhteydessä tukeutua.
    Riittää kun vakuuttaa että hän puolustaa kaikkien oikeutta ikuisiin bileisiin, rajattomuuteen ja loisimiseeen samalla koko maailmaa halaten. Tällä reseptillä eduskuntapaikka on taattu jatkossakin, täytyy vaan saada päätön viesti tasaisin väliajoin kuuluviin että äänestäjä voi luottaa Annan vakaumuksen säilyneen entisellään.
    Annallehan tällainen menettely on puhtaasti win-win. Vaikka taikaseinä romahtaisi kommarien (suurin osa puolueista tällä hetkellä) toiminnan johdosta aiheuttaen totaalisen kurjuuden koko Suomeen, ei Kontulalla olisi hätäpäivää sillä hänhän on ollut proletariaatin/prekariaatin asiaa ajava kaaderi alusta saakka.
    Senkun syyttää kapitalisteja ja riistäjiä kaikesta ja vaalimenestys on taattu.
    Suorastaan nerokasta opportunismia, ja mikä kaikkein parasta: Annan ei milloinkaan tarvitse pelätä oman elintasonsa putoamisen puolesta.


    2.
    Vallankumous voi syntyä vain kurjuudesta ahdingosta. Vallankumous hyödyttää usein suuresti sen esitaistelijoita, varsinkin niitä jotka onnistuvat pysymään kabineteissa pois tulilinjalta. Anna nauttii jo nyt korkeasta elintasosta vailla pelkoa sen menetyksestä, vallankumous on jokaisen kommunistin perimmäinen tavoite
    ja varsinkin Anna hyötyisi siitä todennäköisesti suuresti.
    Sitä odotellessa voi prekailla ja lupaamalla kaikille ilmaista hyvää nakertaa pohjaa pois tuntemaltamme "hyvinvointiyhteiskunnalta"


    3.
    En sanoisi aivan noinkaan. Ei Kontula tyhmyyttään latele moisia mottipäisyyksiä.
    Tuollaiset idioottimaiset epäloogiset ulostulot palvelevat hänen tarkoituksiaan täydellisesti. Ne alleviivaavat kaiken oleellisen nykysosialismissa. Rajat auki ja kaikille kaikkea kivaa ilman velvotteita mihinkään, kapitalistin (valtion, duunareitten, rasistien, whatever) maksaessa viulut. Huomisesta ei vitunkaan väliä.

    Vaikka ideansa eivät koskaan toteutisikaan käytännössä, nämä uskontunnustukset takaavat hänelle äänestäjiensä tuen jatkossakin. Mitä surrealistisempaa maailmanhalausta, aina parempi.

    VastaaPoista
  21. Tervehdys, Vieras. Pitkälti totta sinänsä. Vasemmistoliiton äänestäjät ovat vuosien myötä pikku hiljaa jalostuneet sellaisiksi, että ne nimenomaan haluavat kuunnella sitä, mitä Kontula julistaa. Mutta en usko Kontulan olevan puhdas opportunistikaan vaan ihan oikeasti uskovan epistolaansa. Yliopistolta eduskuntaan päätyneelle ihmiselle, jolle maailma on ollut yliopisto, kirjoituspöytä, eduskunta ja toinen kirjoituspöytä on tietysti helppoa päätyä näihin johtopäätöksiin, kun ei koskaan joudu siivoamaan jälkiä. Joku Anni Sinnemäki vihreissä on hyvä vastaava esimerkki.

    Kontulan ja Sinnemäen tehtävä on paljon helpompi kuin esmes tuoreimmassa kirjoituksessa mainitsemani Anne-Mari Virolaisen. Kokoomuksen kannattajakunnassa kun vielä löytyy ihan ajattelukykyisiä ihmisiä.

    Ennen vanhaan kommaritkin kannattivat raskasta teollisuutta, koska tiesivät sen tuovan työpaikkoja. Jos heille olisi sanottu, että aatteenne perilliset vuonna 2013 pitävät taloudellisesti välttämättömänä rahan uunissa polttamista, niin olis ne ihmetelleet.

    VastaaPoista
  22. Anna Kontulan kymmeniä kertoja livenä tavanneena totean että puolet puolet kanoottiin asti päässeistä inkkareista soutaa, puolet huopaa, mutta kanootti ei silti ole vaarassa ratketa sillä kaikki vähänkin kyvykkäämmät inkkarit ovat jättäytyneet kanootin ulkopuolelle. Tai vähän silleen niinku Muumilaakso jossa on pelkkiä hattivatteja.

    VastaaPoista