Hotellin respassa valmistellaan vielä
uuden vuoden kirjoitusta, mutta sitä ennen voi hetken aikaa raapia kaljua päätä
ja kommentoida hieman paria asiaa. Ensimmäisestä kiitos vinkistä Arskalle, joka
lähestyi aiheesta sähköpostitse.
1.
Uusi supersankari. Tai pyhimys. Tai jotakin.
Sehän ei liene kenellekään epäselvää,
että aikavälillä suurinpiirtein just nyt viiva helmikuun alku on virallinen
media plus Naisten Lehti täynnänsä erään kartalta hieman ulkona olevalla
ilmeellä katselevan naisen pärstävärkkiä. Vihreä Lankahan ehti aloittaa ja
aiheestahan on tulossa ilman muuta brändi. Liekö ensimmäiset t-paidat jo
painettu:
Eli meillähän on nyt käsissä ikioma
vihreä melkein James Bond ja sitähän tulee hehkuttaa. Tietysti kyseinen Bond ei
onnistunut ihan niin kuin leffan käsikirjoituksessa eli pyrki venäläiselle
öljynporauslautalle, epäonnistui surkeasti, jäi kiinni, sai selkäänsä ja
laskettiin sitten armosta pois Venäjältä, jonka jälkeen hänen urotöistään
voidaankin tehdä gloriaa tavalla, joka epäilemättä ottaa mallia egyptiläisestä
sotapropagandasta vuosien 1967 ja 1973 suurista voitoista.
Saarelahan itse totesi sankarina Suomeen
palattuaan, että ei häntä olisi tarvinnut armahtaa, koska heidät
oli laittomasti pidätetty kansainvälisiltä vesiltä. Koska tällainen
yksinkertaisempi ihminen kuten Yrjö ei ymmärrä laajempia kokonaisuuksia, niin
tyhmässä päässä voisi kuvitella kansainvälisillä vesillä tapahtuvan laittoman
pidätyksen vaikkapa niin, että jos Greenpeacen alus seilaa sanotaanko
kilometrin päässä venäläiseltä öljynporauslautalta ja paikalla oleva venäläinen
korvetti yllättäen ajaa kiinni botskin kylkeen ja valtaa aluksen, kyseessä on
laiton pidätys.
Sen sijaan kun nämä törpöt asiasta
tehden pyrkivät öljynporauslautalle ja saavat selkäänsä, on kyse lähinnä
tyhmyydestä. Mutta Saarela ymmärtänee ne laajemmat kokonaisuudet ja kyse lienee
siitä, että nää törpöt oli niinqu oikeessa. Ja silloinhan heillä on lupa tehdä
mitä lystää. Jokseenkin pelottavaa vaan on, että sen, mikä on niinqu oikein
määrittelemisen yksinoikeus on luovutettu vihreille. Jos Greenpeacea edes
vihreiksi voi luetella. Bisnestä mitä bisnestä.
Vaan Saarelalle on löytynyt myös oikein
rotuvalioita viherymmärtäjiä. Läjän päällimmäisenä korkeasti kunnioitettu
ympäristöministerimme Ville Niinistö, joka on ehtinyt innoissaan verrata
Saarelaa jo Gandhiin. Erityisen kiitollinen Niinistö on siitä, että Saarela on
onnistunut lisäämään ihmisten tietoisuutta ilmastonmuutoksesta ja esittää huolensa siitä, että ympäristön
suojelu ei saa julkisessa keskustelussa tarpeeksi huomiota. Ja toden totta,
nyt kun meikäläinen muistelee, niin kuluneen vuoden aikana saattoi olla
kolmekin päivää, ettei mediassa vouhkattu ilmastonmuutoksesta ja suomalaisten
vastuusta.
Niinistö jatkaa sitten blogissaan:
Olen
usein kokenut riittämättömyyden tunnetta siksi että ympäristökriisien
ratkaiseminen ei nouse riittävän korkealle suomalaisessa yhteiskunnallisessa
keskustelussa. Puolueet ovat hiljaa, julkisuutta ei kiinnosta. Ihmiselle ja
ympäristölle kestävän talouden rakentaminen on aikamme suuri kysymys, mutta
silti siitä ollaan monilla tahoilla hiljaa, välinpitämättömiä. Aivan kuin
vaitiolo voisi poistaa vastuumme tai silmien sulkeminen estää ympäristön
tuhoutumista.
Ympäristöriskien
ratkaisemisessa on kyse ihmisen valinnasta: joko me kannamme vastuuta oman
toimintamme seuraamuksista, tai sitten syystä tai toisesta jätämme sen
tekemättä. Minä olen tullut politiikkaan kantamaan tätä vastuuta ja saan siihen
voimaa siitä, että näen ympäröivässä yhteiskunnassa ihmisiä omalla
vilpittömällä ja sydämellisellä toiminnallaan nousemassa välinpitämättömyyden
yläpuolelle.
Tämä on jotenkin kuvaavaa. Niinistö
kuuluu poliittiseen eliittiin, jonka toiminnan edesauttamana suomalainen
teollisuus – ja sitä myötä poliittisen eliitin kipeästi kaipaamat verotulot –
näivettyy, ja tavallisen ihmisen elämä varsinkin haja-asutusalueella tehdään
aina vain hankalammaksi. Niinistön toiminnan vuoksi ei Suomen ulkopuolella
yksikään tehdas ole lopettanut toimintaansa eikä vähentänyt päästöjään. Ja jos
maailman saastumista mietitään, niin aletaanpas etsiä saastuttajia sieltä,
missä saastuttajat ovat. Mutta eihän Niinistö siihen pysty. Näin ollen hän
pyrkii kiusaamaan edes omaa kansaansa. Tärkeintähän on kumminkin tiedostava
hyvä mieli.
Pistää vaan miettimään tuo sallitun ja
kielletyn raja. Miksi se on tavallisen kansalaisen ja Greenpeacen kohdalla
erilainen. Miksi tavallinen kansalainen X ei voi, vaikka mieltäisi asian
tärkeänä? No siksi, että ei niin saa tehdä. Greenpeace taas saa tehdä, koska
Greenpeace. Kuka antoi Greenpeacelle valtuudet olla kansainvälinen häiriköivä
sirkusryhmä? Miksei Greenpeaceen tuhlattua rahaa anneta mieluummin vaikka
Harlem Globetrottersille? Showtahan sekin on, mutta eivät ne väkisin kenenkään
tontille tunge ja yleisölläkin on hauskaa.
Yleensäkin kysymys: voiko aktivisti olla
ammatti? Ja kenellä on oikeus määritellä, mitä aatetta tukevaa aktivismia voi
harjoittaa ammatikseen, ja minkä aatteen aktivistit taas ovat pelkkiä
huligaaneja.
No, yhtä kaikki. Niin Saarelaa kuin
V.Niinistöä ajatellessani päädyin suunnittelemaan elämäni ensimmäisen
aktivisti-iskun. Tai voihan tuota luokitella terroristi-iskuksikin. Eihän
meikäläisen rikinkatkuisessa päässä suunniteltuja asioita voi muuksi sanoa.
Iskuun tarvitaan 50 – 100 aktivistia.
Tai koska he eivät välttämättä ole oikealla asialla, niin käytän heistä termiä
passivistit. Passivistit ajavat pakettiautoilla Helsinki-Vantaan lentokentän
kiitoradalle, jättävät pakut kiitoradalle ja sen jälkeen hajaantuvat, poraavat
tukevat metallilenkit kiitorataan sopivin välimatkoin, kahlitsevat itsensä
kiinni lenkkeihin estäen lentoliikenteen täysin ja sen jälkeen rullaavat auki
banderollit, joissa lukee ”PYSÄYTTÄKÄÄ HUMANITAARINEN MAAHANMUUTTO”.
No tämähän saa aikaan tietysti
totaalisen yleishälytyksen, jonka seurauksena Helsinki-Vantaalle tulee kaikki
mahdolliset poliisipartiot, Karhu-ryhmä ja kaksi komppaniaa jalkaväkeä
Santahaminasta. Siinä vaiheessa kun Pasi-Sisujen jyrinä alkaa kuulumaan
kiitoradalle, passivistit rullaavat banderollit kiinni ja avaavat uudet, joissa
lukee ”PYSÄYTTÄKÄÄ HUMANITAARINEN MAAHANMUUTTO. SE KASVATTAA HIILIJALANJÄLKEÄ
JA KIIHDYTTÄÄ IHMISEN AIKAANSAAMAA ILMASTOMUUTOSTA. GREENPEACE! KUULITTEKO
JÄTKÄT? GREENPEACE”.
Tämä taas saa aikaan päättävillä
tahoilla niin ankaran akateemisen painetilan, että eräskin verisuoni katkeilee
päänupeista. Ja lentoliikenne Helsinki-Vantaalla seisoo sitten päiväkaudet.
No, joka tapauksessa meillä on nyt
sitten ikioma vihreä supersankari. Toteaa nimimerkki ”saako toisen tontille
tunkeutua, jos mieltää olevansa oikealla asialla”.
2.
Vihavitsejä. Tai peukkubassoa. Tai jotakin.
Hommaforumilla tuli törmättyä juttuun,
joka on julkaistu Ruotsin Television nettisivuilla. Jutussahan henkilö nimeltä
Maria Lindahl on pahalla päällä ja toteaa, että se rasististen vitsien
kertominen kahvipöydissä saa ensi vuonna sitten luvan loppua. Tämmösessähän ei
sinänsä ole mitään uutta, myös Suomesta löytyy ihmisiä, joitten elämä kulkee
koko ajan silmänräpäyksen päässä loukkaantuneesta itkupotkuraivarista.
Kahvipöydissä tällaiset ihmiset tunnistaa sinänsä varsin helposti, jolloin
vähänkin ajattelukykyinen ihminen natustaa nopeasti korvapuustin poskeensa ja
häipyy paikalta.
Jutun tiimoilta vaan meikäläiselle tuli
mukava väärinymmärrys. Siellä kun oli tyypillisten fobioitten lisäksi termi ”funkofobi”.
Ja minäkös sitä ihmettelin. Onko olemassa ihmisiä, joita vaivaa jonkunlainen
totaali-inho funk-musiikkia kohtaan? En minäkään sitä niin suuresti fanita,
mutta täytyy sanoa, että siinä musiikinlajissa löytyy kyllä uskomattoman
taitavia peukkubasisteja. Vaan eihän tässä nyt funkista ollut tietoakaan, sillä
asiaa hieman tönkimällä se selvisi:
Eli justiinsa. Tässähän olikin kyse
tästä vammaisten halveksunnasta. Mikä ei sinänsä henkilökohtaista
hämmennystilaani vähennä yhtään, sillä en minä kyllä mihinkään
vammaishalveksuntaan ole ikänäpäivänä törmännyt. Sen sijaan suomalaisessa
keskustelussa olen kyllä törmännyt useammankin kerran siihen logiikkaan, että
mikäli arvostelet humanitaarista maahanmuuttoa, niin jonkun ihmeen
ajattelusilmukan kautta haluat kyykyttää vammaisia.
Kyseisen mamman ns. punainen lankahan
selvisi sitten jutun myötä, eli hän haluaa Ruotsidemokraatit pois paikallisesta
eduskunnasta. No, Ruotsihan kulkee valitsemallaan tiellä, myös suhteessa
vitseihin ja sen tien päässä ollaan sitten varmaankin tilanteessa, jossa
suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menevät porukalla baariin nauttiakseen
oluen, ja tähän baarimikko toteaa, että onko tää joku vitsi vai? Ei rasisteille
mitään tarjoilla. Suksikaa helvettiin.
Saunakulttuuriin mieltyneessä Suomessa
asian voisi panna vielä paremmaksi, eli mikäli Perskeles, Lötjönen, Kutvonen,
Pöntinen ja Pätinen haluaisivat viettää keskenään oluella ja makkaralla
höystetyn saunaillan, sitä ei voisi pitää, ellei lauteille istumaan tilattaisi
saunavihapuhevalvojaa, joka vahtisi, että kerrotut vitsit eivät ylitä
loukkaavuuden rajaa ts. niitä ei kerrota ollenkaan.
Kokemuksen pohjalta voi todeta, että
tällaisia ääriloukkaantujia on enemmän naissukupuolessa, joten oletettavaa on,
että kyseinen saunavihapuhevalvoja olisi myös nainen. Tämän seurauksena
saunailta täytyisi pitää shortsit jalassa, sillä mikäli saunavihapuhevalvoja
näkisi viidet suomalaiset vitjamunat yhtä aikaa, niin asiahan muuttuisi
vihavitsinkerronnasta sukupuoliseksi ahdisteluksi ja hepuille heilahtaisi häkki
ennen kuin ensimmäistäkään löylyä olisi heitetty. Tällainen saunominen ei tosin
olisi kovin hygieenistä, ja sen seurauksena olisi miehillä pian ns. majavan
kokoinen vaahto munissa, mutta sillä tavoin tietysti vältettäisiin vihavitsit
ja kaikilla olisi mukavaa.
Paitsi ehkä Perskeleellä, Lötjösellä,
Kutvosella, Pöntisellä ja Pätisellä.
3.
Ilmastomuutos. Totanoin. Ottiatuota. Ämmätentiijjä. Tai jotakin.
Huitsinnevadassakin lumi otti ja suli
jouluna ja maa on mustalla muralla. Ilmastonmuutos M.O.T.
Viime talvena oli tolkuttomasti lunta ja
paljon pakkasta. Silloinkin ilmastonmuutos M.O.T.
Siinä vaiheessa, kun osaatte
lopullisesti päättää, kertokaa. Lähettäkää sähke. Osoite Poste Restante.
Terve Ykä!
VastaaPoistaJokohan tämä rinnastus on täällä ollut, mutta Saarela/Räsänen ja kommentointi on hieman vaihdellut.
Muuten tämä ei liity tähän juttuusi, mutta päähäni pälkähti blogin linjan mukaisesti muslimeista noin yleensä, että mm. Ramadanin aikana yösyöpöttely on ok, koska Allah ei näe sitä silloin. Tulee mieleen, että kuinkahan korkeasti tuollaista olentoa todellisuudessa palvotaan jos se ei kykene edes yöllisiä touhuja valvomaan.
No. Hyvää alkavaa vuotta!
Tervehdys!
VastaaPoistaKyllä Räsästä mätkittiin, mutta Saarelaa ei.
Muuten liittymättä juttuusi, mutta yleistä linjaa noudattaen mieleeni pälkähti kuinka muslimit Ramadanin aikana syöpöttelevät yöaikaan kun Allah ei silloin näe. Voiko sellaisesta jumalasta kovin korkeasti ajatella jos se ei kykene edes ihmisten yöllisiä touhuja seuraamaan.
No. Hyvää alkavaa vuotta.
p.s Toivottavasti ei tullut kahteen kertaan. Oli hieman ongelmia.
Tervehdys Ensiolle ja kiitos kommentistasi/kommenteistasi. Tuli kahteen kertaan juu, mutta kun olivat hieman erilaisia, niin julkaisin molemmat.
VastaaPoistaTuohon Saarela/Räsänen-kommentointiin en ole törmännyt. Laitatko lisäinfoa. Räsänenhän tietysti on sinänsä henkilö, jota tiedostava väki rakastaa vihata.
Mitä tulee Allah-vertaukseen, niin olen tainnut joskus Hössen sanoin sitä tuumia Antero Lärvänen jutussa.Minähän en sinänsä ole kovin uskonnollinen. Mutta kristittyjen Jumala tuumii opetetun opin mukaan, että eläkää valintanne mukaan, katotaan sitten Pietarin portilla onko pelut pieniä ja kummalle osastolle lähdetään.
Allah taas opetetun opin mukaan tarvitsee maan matosilta jatkuvaa tukea jo maan päällä.
Siitä voisi herkkään tehdä johtopäätöksen, että kristittyjen Jumala voittaa Allahin kädenväännössä.
Ja äärimmäisen hyvää ja menestyksen täyttämää uutta vuotta sinullekin.
Venäjä itse asiassa hoiti koko jutun yllättävän fiksusti. Otti aktivistit kiinni, eikä kukaan saanut vammoja. Israel tappoi aktivisteja turkkilaisella laivalla, toki nämä olivat aseistautuneita, mutta kuitenkin.
VastaaPoistaVenäjä istutti aktivisteja muutaman kuukauden linnassa ja armahti sopivasti ennen Sotšin olympialaisia hyvän tahdon eleenä.
Tässähän saa tosissaan ruveta pelkäämään Venäjää, koska siellä tuntuu nyt olevan pitkästä aikaa taitavia ja fiksuja johtajia.
Tervehdys, Kari. Täytyy tietysti vielä muistaa, että pääosin nuo Venäjän nykyiset johtajat ovat Venäjällä edelleenkin melko suosittuja. Mitä tulee rohkeaan kansalaisaktivismiin ja vankiloista Sotsin olympialaisten takia vapautettuihin tyyppeihin, niin nostaisin esille tämän Pussy Riot-porukan. Minä en välttämättä heidän kanssaan ole samaa mieltä, kun en ihan tarkkaan tiedä, että mitä mieltä he oikeastaan olevat, mutta Saarelaan verrattuna heissä on se huomattava ero, että he ovat edelleenkin Venäjällä, he soittavat poskeaan Venäjällä, eikä heillä ole mitään Greenpeacen ”diplomaattista statusta”. He ovat oikeasti vaarassa. Nostan heille lätsääni huomattavasti enemmän kuin jollekin Saarelalle, josta tulee epäilemättä hetkeksi aikaa suomalaisen median lempilapsi ja mainio rahankeruuapu liikeyritykselle nimeltä Greenpeace.
VastaaPoistaMitä muuten tulee siihen turkkilaiseen laivaan, niin siellä tapetut voivat vain syyttää itseään. Jos laivaan tulee israelilaisia erikoisjoukkoja, joilla ei ole käsissään kuin värikuulapyssyt mutta kuitenkin tykit vyöllä holsterissa, niin tyyppien kannattaisi mennä rau-hal-li-ses-ti maahan, koska on selvää että israelilaiset erikoisjoukot eivät jaa kuin hopeamitaleita. Vaan kuinkas kävi? Lähdetään rautaputkien kanssa höökimään niitä päin. Epäilemättä siinä käy huonosti.
Kirjoitin tuosta laivaepisodista aikanaan tarkemmin tuossa jutussa:
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2010/06/kaljupaisia-uutishavaintoja-osa-xiii.html
Poliittisesti non-correct vitsi, jolle jostain syysta kiinalaiset jaksavat nauraa: mita tulee kiinalais-meksikolaisesta lapsesta? Autovaras joka ei osaa ajaa autoa.
VastaaPoistaYeps, Saarela kuuluu samaan porukkaan kuin useimmat Nobelin rauhanpalkinnon saajat.
Kattelin tuon YLE:n videon/uutisen Sinin saapumisesta Hesan rautatieasemalle, muutama asia uutisoinnista pisti silimään:
VastaaPoista1)
Hyeenat oli huonotapaisia kärkkyessään/kytätessään siinä junanvaunun ovella GP:n prinsessan tuloa.
Mitä ne saman junan venäläiset turistitkin nyt meistä aattelee. ;)
2)
Joku lehti-hyeena oli uutisoinut uutiskuvansa halailusta: "Sini Saarela halaa äitiään..." tai jotain sinnepäin.
Videossa vaihdettiin kuitenkin myös sylkeä, miltei Honecker-Brezhnev suudelman tasoisesti. ;)
Ihan sama mitä aikuiset ihmiset keskenään tekevät, mutta kyllä lehti-hyeenoilta(kin) toivoisi jonkinlaista ammattietiikkaa.
PS.
Ilmeisesti GP järjestää samanlaisen media-sirkuksen kaikkien armahdettujen kotiinpalujen yhteydessä?
Siniäkin näytti saattavan junassa ainakin 1 GP-läinen ja pari valokuvaajaa/toimittajaa.
Kommenroiraas ensteks kommentteja eli tarinan ulkopuolelta ja viaraskirjan sisäpuolelta tota..
VastaaPoista"Siitä voisi herkkään tehdä johtopäätöksen, että kristittyjen Jumala voittaa Allahin kädenväännössä."
..kohtaa sen verran että kristittyjen Jumalahan on omassa alan käsikirjassaan kuvannut inhimillisten kirjoittajien käsialalla että "näinsilleen se sit menee ku me lähretään vääntämään kättä ton alakerran ketkun kanssa". Kun nimittäin kattoo sen alakerran ketkun ja Allahin yhteisiä piirteitä niin siitähän tuppaa hakemattakin mieleen sellainen mahdollisuus että sama hyypiö mutta muutama alias. Ja tän perspektiivin mukaan kristittyjen Praystation -opus vihjaisi että väärä rohveettahan se Muu Hammetti taitaapi olla.
Sit siitä itte pakinasta...
Väkevästi todistaa veli Yrjö niin Sini "Bond" Saarelasta kuin Ville "Autovero" Niinistöstäkin. Kyllä se kivihiilipuolueen omahyväinen ja itteriittoinen pyrkyri osaa sitten suhteuttaa asioita taitavasti - vähän silleen puolueensa pitkien perinteiden mukaan. Tosin moni heteronormatiivinen kalapuikkoviiksinen lihaasyövä saunanahkainen varmaankin jatkoi mielessään Ville "Itse Rehellisyys" Niinistön lausetta...
"Olen usein kokenut riittämättömyyden tunnetta siksi että..."
jollain ihan muulla tavalla kuin Ville itte. Ainakin mulle tuli heti mieleen tusina sellaista asiaa joista Ville voisi kokea riittämättömyyden tunnetta eikä yksikään niistä mene lähellekään sen omaa ehdotusta.
Mut siihen Ykän ilmastomuutoskiukutteluun...
Virheet eli De Rödahan on ollut tässä maassa se suurin kivihiilen kulutusta lisäävä puolue kun kaikki muut ovat koittaneet saada aikaan edes jotain hyvääkin. Näin ollen asia lienee niin että Virheän politiikan aikaansaamat hiilidioksidi- ja rikkivetypäästöt auttavat puita kasvamaan ja kaloja ottamaan aurinkoa myös vatsanahkalleen ja se on hyvä kun taas pahan porvarillisen politiikan tuottamat paljon pienemmät ja puhtaammat päästöt tuhoavat luontoa ja ovat siis paha asia.
Minä edelleen ihmettelen sitä että viheriöiden tukijat edelleen väittävät ettei tämä viherrauhan porukka mitään siellä tehnyt, kunhan katselivat vain maisemia ja heidät syyttä suotta vangittiin.
VastaaPoistaSe julkaistu video osoittaa selkeästi että he yrittivät kaataa vennään merivertioston veneet nurin ja suistaa miehet Jäämereen.
Sellainen tehtynä oman maansa omaisuutta suojeleville viranomaisille, vaikka miten kansainvälisillä vesialueilla, on minkä tahansa sääntöjen mukaan rangaistava teko.
Noissa olosuhteissa se on vähintään tapon yritys, onnistuessaan pahimmillaan jopa tappo tai murha. Ihmisen suistaminen jäämereen ei nimittäin ole samaa kuin pudottaminen mökkilaiturilta. Siellä jäämerssä ei ihminen selviä pitkään hengissä edes kunnon varusteissa. Se nimittäin näytti ihan suunnitellulta toiminnalta että ne kaksi isompaa venettä yrittävät pitää törmäämällä ne viranomaiset poissa siitä kiipeilypaikalta.
Ja mistä näillä viherrauhalaisille on tullut sellainen käsitys ettei maiden viranomaisilla olisi toimivaltaa kansainvälisellä merialueella? siellä kansainvälisellä alueella ne merirosvotkin aikoinaan tuhottiin laivastojen yhteistoiminnalla ja siitä toiminnasta on nimenomaan kehittynyt kansainväliset sopimukset kansainvälisen merialueen käytöstä. Homma on pelittänyt siten jo satoja vuosia. Itseasiassa venäläisten tulkinta merirosvoudesta on aivan validi.
Se on nimittäin lain edessä aivan sama tunkeutuuko vieraaseen laivaan sen haltuunottaakseen Somalian rannikolla vai Jäämerellä. No, Somalian rannikolla voisi saada herkemmin luodin nahkaansa, jos menisi siinä yrityksessään samalla puskemaan jonkun merivallan militaarivenettä joka tulisi sitä alukseen nousua estämään.
Tervehdys Castorille, Ano1:lle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaCastor: Tuostapa muuten saisi aikaan mainion kirjan: ”Poliittisesti epäkorrektit vitsit ympäri maailman”. Nobelista: Barack Obamakin sai Nobelin palkinnon, enkä kyllä keksi siihen muuta perustetta kuin jätkän orvaskeden värin. Vesittää koko idean aika kiitettävästi.
Ano1: Maltapas, kun Naisten Lehti pääsee asialle. GP-sirkuksesta voi todeta, että johan se argentiinalainen GP-aktivisti ehti esittää Venäjälle vaatimuksen anteeksipyynnöstä. Sitä odotellessa ehtii play off-parta kasvaa komeaksi.
Ano2: Teologisiin kysymyksiin en sinänsä puutu, mutta kyllähän tuo islamilainen meininki on käytännön tasolla koko lailla perkeleestä ittestään. Tavallista kalapuikkoviiksimiestä ja tuulipukunaista auttaisi huomattavasti, jos V. Niinistö kokisi riittämättömyyden tunnetta pudottuaan eduskunnasta. Vihreistä ja kivihiilestä: no näinhän se menee. Kun ihqu tuulivoimala seisoo tuulen puuttuessa, on verkkoon syötettävä virtaa varavoimalasta, ja millähän se mahtoikaan toimia…
Ano3: Olen nähnyt pätkän ja kyllä siinä tapahtui juuri niin kuin sanoit. Se video linkitettiin blogiinikin syyskuussa. Etsin sen käsiini, löysin, ja kas kummaa, mikä ilmoitus siinä olikaan:
”"нападение на платформу «При..." Videoon liittyvä YouTube-tili on suljettu, koska kolmannet osapuolet ovat tehneet useita ilmoituksia tekijänoikeusloukkauksista.”
Ei ehkä liity tähän mutta uutisissa oli juttu jonka mukaan 1980-luku oli suomalaisten mielestä paras aika. Keskustelua täällä:
VastaaPoistahttp://hommaforum.org/index.php/topic,90620.0.html
Olin tuolloin lapsi joten muistini ei ole tarkka. Silti väitän että 1980-luku oli sodanjälkeisen historian paras aika. Tarkalleen ottaen ehkä vuodet 1980-85. Perustelen väitteeni sillä että silloin oli alhainen työttömyys, silloin oli parempi työllisyystilanne, silloin sai helpommin työpaikan, silloin sai helpoimmin toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen.
1989 oli työttmyys 3,1 prosenttia vuosikeskiarvona. Sitä ennen olevalta ajalta mainitaan täällä:
http://www.kysy.fi/kysymys/onko-missaan-nahtavissa-tyollisyys-ja-tyottomyyslukuja-ennen-vuotta
Silloin harjoitettiin tiukempaa ulkomaalaispolitiikkaa. Eila Kännökin oli virassa 1984 saakka. Harmi kun ei jatkanut muutaman vuoden kauemmin.
Tuo hyvä aika ajoittuu 1980-luvun ekalla puoliskolle tuonne vuosiin 1980-1985. Kun kerta Holkerin hallitus 1987-1991 oli se joka aloitti vaivihkaa mokutuksen kun otti lisäsi ulkomaalaisten oikeuksia ja otti lisää pakolaisia. Yhdessä presidentti Koiviston ja Suomen Pankin kanssa se sai aikaan sen tapahtumakulun joka johti talouslamaan ja jonka seurauksia kärsitään edelleen.
Harmi kun talvikisat ovat juuri Venäjällä. Jos ne olisivat jossain muualla niin silloin Vanja olisi hyvin voinut tuomita tuon ämmän vankilaan ja/tai pakkotyöhön ja vapauttaa sitten sellaisena vuonna jolloin Suomessa ei ole vaaleja, tai että seuraavat eduskunta-ja eurovaalit eivät ole ihan lähellä.
VastaaPoista2015: eduskuntavaalit
2016: kunnallisvaalit
2017: ei vaaleja
2018: presidentinvaalit
2019: eduskunta-ja eurovaalit
2020: kunnallisvaalit
2021: ei vaaleja
2017 ei ole vaaleja, se on vaalikauden puoliväli mutta tuoho ajankohtaan ei ole sinänsä hirveän pitkä aika. 2020 on kunnallisvaalit mutta onko asia ehditty unohtaa siihen mennessä? Virheet de Röda saattaa valita hänet kunnallisvaaliehdokkaaksi mutta vain yhteen kuntaan. 2021 ei ole vaaleja joten ehkä silloin voisi päästää.
Tervehdys, Vieras.
VastaaPoistaViesti 1: Jaa, tarttee ihan miettiä. 1970-luku oli minulle se nostalgisin, mutta sehän johtuu siitä, että olin itse vielä pikkunen poika. Ja se oli loppulaskussa vielä nykyaikaan verrattuna sellainen viattomuuden vuosikymmen. Varmaankin näkemyksesi 1980-luvusta ovat pitkälti kohdallaan näin jälkeenpäin muistellen. 1980-luvun loppupuolellahan tuli sitten se snobbailu ja juppi-ilmiö, sekä mahdoton kulutusjuhla ja holtiton lainarahan jakelu joka sitten purkautui 1990-luvulla suurlamana. Tosin vitutti kyllä, kun 1990-luvulla poliitikot julistivat, että ”me elimme 1980-luvulla yli varojemme”. Ketkä me? Minäkin olin silloin persaukinen opiskelija, jolla ei ollut kulutusjuhlasta tietoakaan.
Viesti 2: En sinänsä usko, että kyseinen neito on tulossa suomalaiseen politiikkaan, vaan hän jatkaa liikeyritys Greenpeacen mannekiinina.
Joo, se on helppoa protestoida kun uskaltaa. Venäjän homojen oikeuksistakin sitä maalaillaan kynsiä ja aiheutetaan MM-kisoissa kohua. Ei sen puolesta, siitä vaan ja voi olla ihan aiheellistakin protestoida, en tunne asiaa tarkemmin. Vaan eipä Emma Green-Tregaro maailaillut kynsiään osallistuessaan (tuli viidenneksi) yleisurheilun MM-hallikisoihin Qatarissa pari vuotta sitten. Aihetta olisi ehkä ollut vähän enemmän, siinä missä Venäjällä homoilta oli kielletty propagandan levittäminen, Qatarissa kakkosrappuun paukuttaminen on täysin lailla kielletty ja siitä voi pamahtaa viisi vuotta linnaa. Oliskohan niin että muslimeille ei uskalla vittuilla (anteeksi asiayhteyteen sopimaton sananvalinta), mutta venäläiset ovat astetta sivistyneempiä?
VastaaPoistaTervehdys, Jaska. Olen monta kertaa aikaisemminkin todennut. että niin Suomessa kuin pohjoismaissa on helppoa leikkiä leikkipartisaania täysin turvallisissa oloissa. Poliisi ei ammu, ei edes pamputa ja poliittinen eliittikin on samaa mieltä ns. protestoijien kanssa. Jopa pitkälti näitten Tampereella riehuneitten pellejen kanssa.
VastaaPoista