KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXXXVIII

1. No nyt vois tiedostaa mut ei sit kumminkaan

Kun Hotellin respassa on seurattu viimeaikaisia uutisointeja, on täällä päädytty johtopäätökseen, että Etelä-Venäjällä pidettiin hiljattain kahden viikon mittainen Sotshi Gay Pride-festivaali, jossa oli lisukkeena hieman talviurheilua. Festivaaleilla ihmisoikeustaistelijoiden ykkösenä oli korkeasti kunnioitettu ministerimme Paavo Arhinmäki joka jo viime vuonna uskalsi heiluttaa sateenkaarilippua Moskovan stadionilla ja nyt rohkeasti ilmoitti, että hänen tarkoituksenaan on tavata festivaaleilla / olympiakisoissa / whatever homoja ja tämähän luonnollisesti on hänen olennaisin tehtävänsä kulttuuri- ja urheiluministerinä. Tosin epäilemättä tämä voi olla hyvinkin se pääasiallinen syy miksi häntä on vaaleissa kannattajiensa taholta äänestetty. Jokainen valitsee omansa.

Yhtä kaikki, Paavoa suojeli hänen ihmisoikeussessionsa aikana monituhatpäinen hampaisiin asti aseistettu venäläinen turvallisuuskoneisto, joka piti taatusti huolen, että heppuun ei ota kipeää vaikka jätkä räkii kisajärjestäjien kengille ja pää humalapäissään vähän pöytään kopsahtaisikin. Myös Suomessa on asian tiimoilta monelta taholta poski solissut ja leuka laulanut ja kieltämättä manikyyrissä on käyty ottamassa useatkin sateenkaaren väriset tekokynnet ja sehän vastaa tekona vähintäänkin Sotkan tuhoamista panssarinyrkillä.

Venäjän suhtautuminen homoseksuaaleihin on varsin nuiva, joten on selvää, että tiedostava väkemme jaksaa muistuttaa asian tiimoilta. Pari päivää tuli sitten median kautta esille, että homoja kohtaan on olemassa maailmalla vielä huomattavasti nuivempaa kohtelua. Meinaten Ugandan presidentti  Yoweri Museveni allekirjoitti lain, jossa homoseksuaalisuudesta voidaan rangaista elinkautisella vankeudella. Alkuperäisessä lakiesityksessä rangaistuksena oli vielä mukana kuolemantuomio, mutta sen parlamentti poisti. Suuria humanisteja kun ovat.

Lisäksi ugandalainen Red Pepper-lehti julkisti listan kahdestasadasta yhteiskunnallisesti merkittävästä henkilöstä, jotka ovat homoseksuaaleja. On selvää, että nämä henkilöt voivat olla ihan perustellusti huolissaan turvallisuudestaan ja jopa hengestään. Afrikkalainen tapa sovitella asioita kun ei ole välttämättä aivan niin kehittynyt kuin Helsingin Sanomat joku vuosi sitten väitti.

Elikkä. Ugandalainen tapa kohdella homoja on monta astetta rankempi kuin venäläinen tapa. Ja kun venäläisestä tavasta on vedetty eräitäkin poroja nokkaan mm. koivun ja tähden alla, voisi tästä asiasta ainakin respan henkilökunnan käsityksen mukaan vedellä tiedostavan väen puolelta herneitä nenukkiin kokonaisen pellollisen. Ainakin loogisen ajattelun mukaan. Seurataanpa hieman reaktioita sellaisten henkilöitten taholta, joitten puolelta näitä reaktioita voisi odottaa. Reseptinä google ja hakusanaksi henkilön nimi ja homovastainen laki Uganda. Aikaa on mennyt kaksi vuorokautta ja mikäli esmes perussuomalainen puhuu tai kirjoittaa jotain epämiellyttävää, ensimmäiset avautumiset tulevat varttitunnissa. Tuorein päivitys on tehty hetkeä ennen tämän kirjoituksen julkaisemista.

Katsotaanpa reaktioita.

Paavo Arhinmäki: ei mitään

Pekka Haavisto: ei mitään

Anni Sinnemäki: ei mitään

Jani Toivola: ei mitään

Oras Tynkkynen: ei mitään

Päivi Lipponen: ei mitään

Krista Kosonen: No, oli melkein lesboillut kapakan vessassa. Sen verran rohkea veto, että lasketaan lausunnoksi myös tässä asiassa. Josta tosin varsinaisesti ei ole kommentoinut mitään.

Tarja Halonen: ei mitään

Eva Biaudet: ei mitään

SETA: ei mitään. Mainostaa sateenkaarinuorten leiriä Islannissa.

Tässä nimenomaisessa tilanteessa ollaan ns. tiedostavassa noitaympyrässä. Pari hyvin tärkeää tiedostavaa periaatetta kun ovat seuraavat:

a) Homojen kyykyttäminen on Herrasta Perkeleestä. Jos homoutta ei avoimesti hypetä, sekin on jo homojen kyykyttämistä.

b) Afrikkalaisten veljiemme kyykyttäminen on Herrasta Perkeleestä. Mikäli afrikkalaisten veljiemme toimintaa arvostellaan millään muotoa, perustellustikin, sekin on jo afrikkalaisten veljiemme kyykyttämistä.

Ja tässä vaiheessa meneekin sitten tiedostava sormi suuhun. Mielessä voi käydä tietysti se loihelausuma, että ”ymmärrän afrikkalaisten veljiemme toimintaa siinä mielessä, että he mieltävät tämän tavan tulleen länsimaisilta miehittäjiltä ja siksi olevan eräänlainen vastenmielinen muisto kolonialismista” mutta sehän tarkoittaisi sitä, että homoutta ei avoimesti hypetettäisi, homous miellettäisiin jopa jonkunlaiseksi ongelmaksi ja sehän olisi taas meidän kotimaisten homojen kyykyttämistä ja absoluuttisesti Herrasta Perkeleestä. Tietysti asiaan voisi todeta myös että ”millä oikeudella me pyrimme rajoittamaan itsenäisen valtion itsemääräämisoikeutta” mutta siihen tiedostavakin henkilö tietää saavansa vastaukseksi että ”just niin, millä oikeudella me pyrimme rajoittamaan itsenäisen valtion itsemääräämisoikeutta” ja röhönaurun myötä vastaajan peukalo vinkkaa kohti inhaa itää.

Joten seurauksena tiedostava henkilö joutuu kulkemaan eräänlaista Möbiuksen nauhaa ja kommentoi hän miten hyvänsä, niin reisille menee. Näin ollen suukki loksahtaa niin tiukasti kiinni, ettei se aukea taltallakaan. Tilanne voi olla sinänsä vaarallinenkin, mikäli henkilöllä on paha nuha. Silloin nenän kautta on vaikea hengittää.

Mainittakoon, että eliittimme ulkopuolelta on toimittaja Petri Burtsov kommentoinut asiaa aivan asiallisesti ja vielä Ylen sivuilla. Lisäksi ruotsalainen ministeri Anders Borg lensi tuoreeltaan asian tiimoilta Ugandaan.

Sen sijaan oma ”ykkösketjumme” mitä todennäköisimmin istuu facebookin ääressä ja tutkii, löytyisikö sopivia persujen homovastaisia lausuntoja tai ehkä persujen kännisekoiluja, joilla saataisiin ihan ikioma kotimainen skandaali aikaiseksi, niin että ugandalainen meininki voitais kerralla unohtaa. Sillä kotimaassa ja omissa porukoissa tapahtuvasta tiedostavasta pätemisestä tässäkin touhussa on kyse. Niin kuin koko vihervasemmistolaisessa piipertämisessä yleensäkin. On aivan sama pumppaako Kiina ilmakehän täyteen paskaa ja ihan yks lysti onko afrikkalaisten homojen henki höllässä. Kunhan päästään kotona pätemään. Omassa turvallisessa ja samanhenkisessä porukassa.

2. Kuolleet sielut ja poliittinen kaivosvaltaus

Sosialideodoraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman taas tuuletteli listavaalien puolesta. Näitähän mainostetaan aika ajoin, varsinkin vanhojen suurpuolueitten taholta. Ideana on tietysti se, että omankin puolueen mahdolliset harvat toisinajattelijat saadaan dumpattua sinne listan loppupäähän ja muutenkin vaalit saadaan pelkäksi muodollisuudeksi niin kuin ne hyvin pitkään olivatkin. Ei mitään uutta auringon alla sinänsä.

Jotenkin vaan pisti huvituksella silmään tuo Backmanin lause:

Valittavat edustajat noudattaisivat nykyistä tarkemmin kansalaisten, jopa äänestämättömien, koostumusta.

Tavallaan aika upea idea Backmanilta. Demareitten kannatus laskee jatkuvasti, mutta demarithan voivat tehdä eräänlaisen poliittisen kaivosvaltauksen toteamalla, että he edustavat myös äänestämättömiä ihmisiä. Luonnollisesti demarit voivat pokkana sanoa, että ne äänestämättömät kannattaisivat luonnollisesti listavaalien demarilistan kärkipäätä, mutta vaalipäivänä oli liian kylmä / liian kuuma ja ennakkoäänestyksen aikaan autosta oli jakopään hihna irti.

Samaa logiikkaa kun käytetään, voidaan toki etukäteen tehdä poliittinen tulkintasopimus siitä, kuinka moni ihminen mitäkin poliittista linjaa kannattaa. Säästytään kalliilta vaaleilta. Ehkä tulkinnan perusasetukset voidaan tehdä 1990-luvun demarivaalien pohjalta. Silloinhan päästäisiin samalla eroon politiikan nykyisestä häiriötilasta, jota ei saa ääneen sanoa sillä siitä tulee Paha Karma ja ahoillemme laskeutuu jo elokuussa julma halla.

Tai tietysti demarit voivat jatkossa etsiä lisää kannattajakuntaa vanhoista kirkonkirjoista. Meinaan, vaikka ihminen on kuopattu, niin aatetta ei.

3. Tavallinen suomalainen tenava

Tulipa hotellin respan henkilökunnan tietoon myös uutinen, että äitiyspakkaukseen palautetaan takaisin kuolalappu. Hieno juttu. Mikäs siinä. Tämä äitiyspakkaushan on asia, mitä muualla maailmassa ihmetellään ja todetaan, että Suomi on kyllä edistyksellinen maa. Ja niinhän me monessa mielessä ollaan. Varsin edistyksellisesti valokuvan muodossa asiaa uutisoi myös Iltalehti:

4. Maahanmuuttoteollisesta kompleksista

Vielä tuli törmättyä tuoreeltaan erääseen Ylen uutiseen. Siinä kerrotaan, että Lieksan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti äänestyksen jälkeen esittää kaupunginhallitukselle, että perheryhmäkoti Tuikkuun otettaisiin enintään yhdeksän alaikäistä kiintiöpakolaista. Tarkemmin sanottuna Syyriasta. Tämähän ei ole varsinainen uutinen sinänsä, mutta uutinen jatkuu, ja siinä tunnustetaan maahanmuuttoteollisuus olemassaolevaksi ja välttämättömäksi teollisuudenalaksi:

Tavoitteena on turvata Kylänlahdessa sijaitsevan perheryhmäkodin toiminta ja 13 työpaikkaa. Suuri osa Tuikussa asuvista maahanmuuttajalapsista on tulossa täysi-ikäisiksi.

Uutiseen sattuu vielä perheryhmäkodin nimeen sattuva, ja kieltämättä osuva tahaton / tahallinen typo:

Tukkua ylläpitää Lieksan kristillisen opiston kannatusyhdistys.

No, tämä uutinen on varmastikin työntekijöille iloinen sellainen. Työt jatkuvat. Mutta asian moraalista oikeutusta voi hieman kyseenalaistaa (varsinkin kun Lieksassa on sattunut asian tiimoilta tulemaan julki eräitäkin sotkuja, vyyhtejä ja kytkentöjä). Jos tavallinen lastensuojelun työntekijä perustaa yksityisen, suomalaisiin keskittyvän lastensuojelupulaakin, hän tietää, että mikäli sijoituksia ei tule, pulaaki menee pankrottiin, työntekijät joudutaan irtisanomaan, kiinteä ja irtain lyödään lihoiksi velkojen kuoletukseksi ja se siitä sitten.

Mutta jos valitsee kohderyhmän oikein, niin asiakaskunta lennätetään toiminnan ylläpitämiseksi vaikka ulkomailta. On tietysti hyvä, että tässä tapauksessa tunnustetaan ihan rehellisesti, että kyseessä on maahanmuuttoteollisuuden ylläpitäminen eikä mikään muu.

Tietysti kun ottaa huomioon missä kaupungissa päätös on tehty ja minkälainen asian tausta on, niin ehkä lieksalaisilta päättäjiltä olisi odottanut hieman  tilannetajua.

Vaan ehkä he eivät kertakaikkiaan välitä.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XXXXVII

Tämä niin sanottu maahanmuuttokeskusteluhan on jo hyvän aikaa ollut siinä vaiheessa, että meidän vastapuolellamme ei ole oikein muuta sanottavaa kuin että tämä on väistämätöntä ja että asiasta keskustelu itsessään, vaikka se faktoihin pohjautuukin, on jonkun sortin rasismia, joten asiasta ei luonnollisesti tule keskustella. Laitetaanpa pari lyhyttä esimerkkiä (kiitos taas Roopelle) ennen kuin pronssiottelu alkaa:

Ensimmäisessä esimerkissä kunnostautuu luonnollisesti Kansan Uutiset, jossa meitä oppimattomia valistaa vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja Teppo Eskelinen, joka on kovasti suivaantunut siitä, että Jussi Halla-aho on rahvaanomaisesti kysellyt, että mitähän tämä sosiaaliperäinen maahanmuutto oikein maksaakaan.

Eskelinen on asiasta pahalla päällä ja toteaa että ”kustannusten laskeminen” (juu, se oli siinä kirjoituksessa lainausmerkeissä) on  mitä suurimmassa määrin politiikkaa. Tämä on sinänsä vasemmistolaiselta melko hämmästyttävä havainto, eikä sen hoksaamiseen mennytkään kuin kai sata vuotta ja risat. Verovaroilla maksettavien toimintojen kustannusten laskeminen on kieltämättä politiikkaa, mitä harrastetaan mm. eduskunnassa. Ehkä Eskelisen mielestä kustannusten laskeminen em. asiassa on jotenkin rahvaanomaista, eikä sellaista tulisi harrastaa. Ehkä sosiaaliperäinen maahanmuutto on asiana itsessään niin pyhä, että se on politiikan yläpuolella.

Tämän jälkeen Eskelinen toteaa että häneltä pöllittiin fillari, minkä asian tosin Ne Luumäet-yhtye esitti aikanaan paljon uskottavammin. Sitten hän toteaa, että hänen tyttärensä käy muskarissa mikä on varmaan ihan ok-juttu, mutta arvoitukseksi jää, millä tavalla nämä asiat liittyvät sosiaaliperäisen  maahanmuuton aiheuttamiin kustannuksiin.

Jutun jatko taas ei jää epäselväksi. Eskelinen toteaa:

Maahanmuuton kustannuksista puhutaan ikään kuin ne olisivat vältettävissä olevia kuluja.

Vasemmistolaisella omahyväisyydellä Eskelinen ottaa itselleen oikeudeksi määritellä sen, mitkä ovat välttämättömiä kuluja ja mitkä ei. Sanotaanko esimerkiksi suomalaisten talojen lämmittäminen on kulu, jota ei voi välttää. Sosiaaliperäisen maahanmuuton aiheuttamat kulut eivät näitä ole. Jos tämä menoerä loppuu, ei Suomi pysähdy eikä edes palele. Päinvastoin käytettäväksi jää huomattavasti enemmän rahaa. Minkä Eskelinen tietysti hyvin tietää itsekin, mutta toteaa vain yksinkertaisesti:

Vielä parempi strategia on kieltäytyä kustannuspuheesta kokonaan ja keskittyä ihmisten oikeuksiin.

Luonnollisesti ilman rajoja ja rajoituksia. Vasemmistolaisen ajatuksenjuoksun mukaan kustannus ei ole ongelma, jos sitä ei lasketa. Vaan näinköhän keksittiin vihapuheen lisäksi uusi termi: ”kustannuspuhe”. Onko odotettavissa lööppejä:

”Skandaali! Jussi Halla-aho syyllistyi julkiseen kustannuspuheeseen!”

Toinen esimerkki tulee Kaleva-lehdestä, joka on kieltämättä kantanut mokutusvastuunsa raskaimman jälkeen ja nyt siinä loihelausumista harrastaa Jyrki Iivonen, joka toteaa heti alkuun, että maahanmuuton vastustaminen on väistämättömän vastustamista. Iivonen muistuttaa, että Suomesta on lähdetty siirtolaiseksi muualle maailmaan ja tämä muistuttaminen on kieltämättä tarpeellista, sillä siitähän ei ole muistutettu ainakaan viikkoon.

Iivonen kyllä löytää uusiakin perusteita maahanmuuttohypetykselle, eli:

Suomalaisetkin ovat omalla alueellaan suhteellisen uusia tulokkaita. Samalla tavoin ovat englantilaiset vakiinnuttaneet asemansa omalla saarellaan vasta viimeisten tuhannen vuoden aikana.

Ja tästähän yksinkertaisempi henkilö voisi esittää kysymyksen, että kuinka pitkään tietyn kansakunnan tulee asustella alueellaan, ennen kuin se saa siihen jonkunlaisen omistusoikeuden? Tuhat vuotta ei näemmä riitä.

Seuraavaksi Iivonen esittelee Australian ja Uuden Seelannin maahanmuuttopolitiikkaa, joka pyrkii nimenomaan ammattitaitoisen väestön hankkimiseen. Ihan hyvä näin, mutta yksinkertaisempi taas miettii, että:

a) Millä perusteella se, että jotkut muut valtiot eivät harrasta sosiaaliperäistä maahanmuuttoa on jonkunlainen peruste sille, että suomalaisten nimenomaan tulisi sitä harrastaa? Meillä Voiman Pimeällä Puolella kun on koko ajan puhuttu sosiaaliperäisestä maahanmuutosta.

b) Missä on se suomalainen ylikuumentunut talous, joka vaatii enemmän ja enemmän maahanmuuttajia liukuhihnojen ääreen?

Iivosella on epäilemättä vastaukset näihin kysymyksiin, mutta häneltä ne lienevät vaan unohtuneet tuossa jutussa, aivan kuin somalialaisilta koneinsinööreiltä unohtui päästöspettarit kotiin. Mutta tämän kappaleen Iivonen voisi kyllä meikäläiselle selittää:

Siirtolaisuudesta on ollut Suomelle hyötyä. Aikana jolloin elintasomme oli huomattavasti nykyistä alhaisempi, työikäisten suomalaisten muuttaminen muualle helpotti yhteiskuntamme kehittämistä. Mikäli suomalaisia olisi kahdeksan miljoonaa vajaan viiden ja puolen sijasta, olisi nykyisen sosiaaliturvan ja koulutusjärjestelmän ylläpitäminen vaikeampaa. Myös suomalaisia ja muita eurooppalaisia vastaanottaneet maat ovat hyötyneet, koska ne ovat saaneet nuoria, innokkaita ihmisiä tehtäviin, joihin omat kansalaiset eivät ole riittäneet.

Jos väkiluvun vähentäminen oli niin hyvä asia nimenomaan sosiaaliturvan ja koulutusjärjestelmän kannalta, niin minkä logiikan mukaan sitä väestömäärää täytyy kasvattaa väestöllä, joka siirtyy Suomeen tullessaan suoraan sosiaalituen piiriin ja siinä myös koko ikänsä pysyy?

Ehkä kyse on siitä väistämättömyydestä, mutta kuka sen väistämättömyyden osaksemme määräsi?

Ja niin no, tuleehan meille kieltämättä nuoria ja innokkaita ihmisiä, tavallaan.

TYÖSTÄ JA TURHASTA TYÖSTÄ

1. Työstä

Käsittelen nyt hetkisen verran omaa ammattiani, eli sosiaalipiipertämistä. Periaatteessa asiaa olisi voinut käsitellä noin puolitoista kuukautta sitten, kun eräs youtubessa näkyvä video oululaisten huostaanotettujen lasten noutamisesta kotoaan herätti melkoisen kohun. Siinä vaiheessa päätin olla hiljaa, sillä seurasin toki keskustelua ja siellä oli pääasiassa vallalla koko alaan kohdistuva lynkkausmieliala ja alani on muutenkin sellainen, että siitä kovin helposti julistetaan puhdasta mutu-tuntua puhtaana faktana.

Kyseisestä Oulun tapahtumasta en voi sinänsä sanoa mitään, sillä en tiedä taustoja. Ja toisaalta jos tietäisin, en siltikään voisi kommentoida, sillä minulla on salassapitovelvollisuus. On helppo sanoa, että piiloudutaan salassapitovelvollisuuden taakse, mutta kuinka muuten toimittaisiin? Tällä alalla käsitellään huomattavan intiimejä ja raakojakin ihmisten yksityisasioita, eikä niitä kerta kaikkiaan voi huutaa turuilla ja toreilla ihmisten kuultavaksi.

Kirjoitan siis yleisellä tasolla, ja totean, että tässä asiassa ei ole varsinaista ehdotonta totuutta. Juoksuhaudat on kaivettu, eikä kummissakaan montuissa olevat ihmiset ole varsinaisesti väärässä, jos kohta eivät täysin oikeassakaan. Kolikossa on todellakin kaksi puolta. Niistä puolista voi todeta ammattini puolelta, että ihmisiä se ei koskaan miellytä. Kyseisessä Oulun tapauksessa lastensuojelu reagoi, ja sen seurauksena siltä vaaditaan päitä vadille. Ei ole pitkäkään aika, kun oli järkyttävä pikku-Eerikan tapaus, jossa lastensuojelu ei reagoinut. Siinäkin vaadittiin päitä vadille, enkä pidä ollenkaan mahdottomana, että molemmissa tapauksissa hyvin moni sama ihminen on vaatinut näitä päitä vadille. Tuomitseminen on helppoa, ja molemmat tapaukset muuttuivat hyvin nopeasti sosiaalipornoksi.

Näin alkuun tulee muistuttaa, että minä en ole niitä henkilöitä, jotka tekevät sijoittamispäätöksiä. Minä olen niitä, joitten tykö huostaanotetut sijoitetaan laitokseen. Mutta aika hyvä näppituntuma näihin huostaanottoihin ajan myötä kehittyy. Ja suurin osa huostaanotoista on kyllä aivan aiheellisia, ja niissä ainoa ongelma on oikeastaan se, että ne tehdään liian myöhään. Kunnat haluavat säästää, ja silloin ne satsaavat ns. avohuollon tukitoimenpiteisiin.

Avohuollon tukitoimenpiteissä on vain se ongelma, että ne ovat vapaaehtoisia, ja ne nuoret, jotka niitä eniten saattaisivat tarvita, eivät ota niitä vastaan. Ja nämä tukitoimenpiteet loppujen lopuksi kuitenkin ovat pääosin keskustelua, vaikka esim. jotain loma-, leiri- ja virkistystoimintaakin on. Yhtä kaikki, jos nuori on aloittanut vakavan häiriökäyttäytymisen ja päihteitten käytön, nämä keinot eivät riitä, sillä niillä ei pystytä tätä kehitystä pysäyttämään jos nuori ei itse halua pysähtyä. Ja valitettavasti aina useammin mukana on vanhempien avuttomuus. Aina useammin häiriökäyttäytyviä nuoria tulee perheistä, joissa puitteet ovat aivan kunnossa ja vanhemmat työssäkäyviä ja ns. yhteiskunnan rullissa täysin mukana olevia ihmisiä. Ei siis mitään ns. syrjäytyneitä. Ongelmana vain on, että he eivät ole missään vaiheessa oppineet sanomaan lapselleen ei. Ja silloin jossain elämänvaiheessa alkaa hihna luistamaan.

Ollaan siis tilanteessa, jossa avohuollon tukitoimenpiteet eivät auta, mutta niillä on saatu lykättyä huostaanottoa ja sijoitusta pari vuotta ja ongelmat ovat tietysti siinä vaiheessa kärjistyneet. Tässä vaiheessa kunta sitten yrittää löytää nuorelle sijaisperheen tai pienen, max nelipaikkaisen perhekodin, sillä ne ovat halvempia kuin laitokset. Tässä on vain ongelmana se, että eivät niin sijaisperheet kuin pienet perhekoditkaan halua ottaa vastuulleen valmiiksi päihdeongelmaista ja rikoskierteen aloittanutta 15 – 16-vuotiasta nuorta. Ja se on täysin ymmärrettävää. Ei sellaisissa paikoissa resurssit riitä.

Ja lopulta edessä on sitten laitossijoitus. Joka maksaa yhteiskunnalle tommoset +300 euroa vuorokaudessa. Kun seurasin tuosta eräästä huostaanotosta kertoneesta videosta liittyvää keskustelua, niin huomasin, että siellä suurimmassa vihan tähtäimessä olivat yksityiset lastensuojelulaitokset. Niitä pidettiin puhtaina rahankeräämisyrityksinä, joita kunnalliset lastensuojelun sosiaalityöntekijät ruokkivat.

Sehän on selvää, että mikäli jollain kunnallisella sosiaalityöntekijällä on yhteyksiä yksityiseen laitokseen, niin tällaiset ihmiset täytyy jäävätä tehtävistään. Mutta minulla on jonkun verran yhteyksiä niihin ihmisiin, jotka ovat sen yksityisen laitoksen pistäneet pystyyn. Itse asiassa olen heille hieman kateellinen, sillä itse olen ollut aina luonteeltani hieman renki, eikä minusta sellaiseen yritykseen olisi ollut.

Totta kai yksityisen lastensuojelulaitoksen pystyyn pistäneet ihmiset ovat halunneet lisää rahaa työstään. Esimerkiksi yksityisissä lääkäriasemissa työskentelevien lääkärien kohdalla asiassa ei nähdä mitään ongelmaa. Mutta laitosten perustamiseen on ollut toinenkin syy, sillä nämä ihmiset ovat olleet kuitenkin myös ammatillisesti kunnianhimoisia, ja halunneet todellakin saada työssään aikaan jotakin. Samoin he ovat halunneet ottaa työn omaan käsiinsä ja päästä eroon byrokraattisista julkishallinnon johtajista, joitten ainoa merkittävä piirre on se, että he eivät kyseenalaista vallitsevaa järjestelmää millään tavalla.

Osa yksityistä laitoksista toimii paremmin kuin julkiset laitokset. Osa toimii huonommin, osa on todella huonoja. Julkiset laitokset ovat siinä jossain välissä. Ja voidaan todeta, että julkiset laitokset toimivat täsmälleen samalla tavalla kuin yksityiset laitokset. Julkisten lastensuojelulaitosten pääprioriteetti ei ole se, että ne tarjoavat mahdollisimman hyviä lastensuojelupalveluja. Niitten pääprioriteetti on vain ja ainoastaan se, että niitten täyttöaste on mahdollisimman korkea. Sinne sijoitetut nuoret ovat ainoastaan bensaa koneeseen, että laitos itsessään pystyy näyttämään sen, että se on kustantanut toimintansa itse. Mikä tietysti on paskapuhetta, sillä kyse on ainoastaan julkisen rahan siirtämistä yhdeltä julkiselta toimijalta toiselle julkiselle toimijalle. Penniäkään ei tienattu.

Itse pitkään tätä ammattia tehneenä näen, että laitoksia pitäisi verrata palokuntiin. Me annamme apua tarvittaessa. Mutta toimintamme ei ole nykyisin sellaista. Tilanne muuttui tämän kaltaiseksi silloin 1990-luvun laman myötä, jolloin talouspuolesta vastaavat tahot määrittelivät toimintamme, vaikka heillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä toimintamme on.

Jos lukija haluaa syyllistää yksityisiä laitoksia, hänen täytyy muistaa, että ne tarjoavat palveluja siksi, että julkisia palveluja ei ole tarpeeksi. Jos lukija haluaa muutosta asiaan, hänen tulee vaatia lisää julkisia palveluja. Vaikka en itse sosialismin kannattaja olekaan, niin näkisin, että lastensuojelu tulisi irrottaa kunnista ja siirtää kokonaan valtion taakse. Silloin kunnat voisivat keskittyä itse ongelmiin, eikä siihen, onko siihen varaa, ja täytyykö kunnan saada valtiolta kierrätettyä rahaa.

Mitä taas tulee noihin lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin, on minulla siihen oma, pitkän uran tuoma näkemykseni. Kun olen seurannut tuota sosiaalipornoa, olen huomannut, että ongelmana pidetään sitä, ettei tarjolla ole tarpeeksi paljon koulutettuja sosiaalityöntekijöitä. Itse olen ollut melko paljon tekemisissä näitten ns. koulutettujen sosiaalityöntekijöitten kanssa, eivätkä kokemukset ole olleet kovin kaksiset. Pelkkä koulutus ei anna ihmiselle ihmistuntemusta, pelisilmää eikä tilannetajua, mitä heidän työssään tarvitaan. Itse kaipaan niitä vanhoja vielä 1990-luvulla vaikuttaneita sosiaaliämmiä, joilla ei ehkä ollut niin hyvä koulutus kuin nykyisillä, mutta heillä oli tilannetaju ihan muuta toista kuin näillä nykyisillä yliopistokoulutetuilla kollegoillaan.

Ehkä oikea ratkaisu lastensuojelun sosiaalityöntekijöitten kohdalla olisi jonkunlainen oppisopimus/kisällijärjestelmä, jossa aloitteleva sosiaalityöntekijä olisi vanhemman opastuksessa ja oppisi työtään käytännön kautta.

Tämmöinen oppisopimus/kisällijärjestelmä olisi mielestäni hyvä, sillä nykyinen lastensuojelujärjestelmä tekee myös virheitä. Eli väärin perustein tehtyjä huostaanottoja. Kyllä niitäkin tapahtuu, aivan turha siitä on väittää vastaan. Ja ne ovat raakoja tapauksia, koska niissä tapauksissa sosiaalikoneiston on hyvin vaikeaa tunnustaa olleensa väärässä, ja koneistolla itsellään on enemmän massia käydä käräjiä kuin väärin perustein huostaanotetun lapsen vanhemmilla. Järjestelmä ei saa olla väärässä, ainakaan se ei voi tunnustaa olleensa väärässä ja sen vuoksi se tukee virkamiestä, vaikka tietää sen tehneen virheen. Ja tämä aiheuttaa inhimillistä kärsimystä. Tässä on moka, se tulisi korjata, ja vähän äkkiä tulisikin.

2. Turhasta työstä

Kun julkisuudessa keskustellaan aiheesta ”lastensuojelun tila”, keskustelua käydään nimenomaan sosiaalityöntekijöistä ja huostaanotoista. Ne, jotka tekevät tätä työtä ammatikseen, tietävät, että alalla on myös toinen, hyvin merkittävä ongelma. Ja se on työkalujen puute.

Asiaa taustoittaessa tulee muistuttaa, että laitoksiin sijoitetuilla nuorilla kun on aivan oikeasti hyvin vakavaa häiriökäyttäytymistä, alkava rikoskierre ja hyvää vauhtia kehittymässä oleva päihdeongelma. Sijoituksella laitokseen tämä kierre pyritään katkaisemaan. Aikanaan asiaan saattoi vaikuttaakin, mutta tilanne on pikkuhiljaa päätynyt päälaelleen, eikä laitosten työntekijöillä ole oikein mahdollisuutta tehdä mitään.

Tämä johtuu uudesta lastensuojelulaista, sen ylitiukasta tulkinnasta ja ennakkotapausten pelosta. Alasta itsestään aivan kuutamolla olevat lakimiehet ovat määritelleet alan kuvan, ja lopputulemana on se, että laitoksiin sijoitettujen nuorten oikeuksia vahditaan jo niinkin tiukasti, että oikeastaan sijoitukset alkavat olla täysin turhia, sillä häiriökäyttäytymiseen ei pysty puuttumaan. Sanotaanko että noin viisi minuuttia kestävä ratsaus (jos siihen ylipäänsä saadaan lupa) saa aikaiseksi puolitoista tuntia paperityötä. Kaikenlainen fyysinen rajoittaminen alkaa pian olla täysin mahdotonta.

Kun laitoksiin sijoitetaan nuoria, joille ei puhe ole tehonnut, ja laitoksissa työskentelymenetelmänä alkaa olla enää pelkkä puhe, ovat laitokset tavallaan tekemässä itsensä tarpeettomiksi. Miksi maksaa yli satatuhatta euroa vuodessa pelkästä säilyttämisestä? Ja tilanne on se, että hyvin monessa laitoksessa vallitsee jo nykyisin täydellinen nuorten anarkia, ja se tietysti polttaa henkilökunnan loppuun. Tilanne ei palvele ketään. Ja vähiten se palvelee näitä sijoitettuja nuoria. Nyt tilanne on sellainen, että hyvin usein laitokseen tulevalla nuorella on alkava itsetuhoinen kierre, Keravan kokoinen ego ja onnettomat elämäntaidot. Ja laitoksesta lähtiessään hänellä on paheneva itsetuhoinen kierre, Teksasin kokoinen ego ja onnettomat elämäntaidot.

Virallisesti alalla ei tietenkään ole mitään ongelmaa. Alan henkilökunta (enemmistönä jo pitkään naispuoliset työntekijät) ovat koulutetumpia kuin koskaan. Ja silloin tilanteen täytyy olla parempi kuin koskaan, sillä alallamme – niin kuin julkishallinnossa yleensäkin – tuijotetaan pelkkiä papereita, ei käytännön työtaitoa. Lastensuojelu on osa järjestelmää. Ja järjestelmähän ei ole koskaan väärässä.

TARINA OHIMENNEN

Eli Venäjän armeijan musta päivä

10. kesäkuuta vuonna 2020, jossain Viipurin pohjoispuolella

Kenraali Ivan Kalugin istui maastossa sijaitsevassa komentopaikassaan, tutki karttojaan ja antoi käskyillään vielä viimeisiä hienosäätöjä muutenkin tarkkaan suunniteltuun operaatioon joka alkaisi hetken kuluttua. Päivä tulisi olemaan historiallinen. Venäjän Federaation armeija tulisi lopultakin lopettamaan Suomen itsenäisyyden, mitä niille tsuhnille ei olisi koskaan pitänyt antaakaan. Satakolme vuotta tuo epäluonnollinen maa oli ollut vuotavana haavana Äiti-Venäjän iholla. Nyt se haava lopultakin ommeltaisiin umpeen.

Suomalaisilla ei tulisi olemaan minkäänlaista mahdollisuutta. Maassa oltiin kyllä tehty täydellinen liikekannallepano, mutta huonosti aseistetut joukot eivät tulisi kestämään venäläisten murskaavaa materiaalista ylivoimaa. Suomalaiset maksaisivat nyt armeijaan kohdistuneista raskaista säästöistä. Lisäksi tsuhnat olivat ryhmittäneet joukkonsa päin persettä. Tiedustelun mukaan päähyökkäyssuunnissa ei tsuhnilla olisi joukkoja ollenkaan kolmenkymmenen kilometrin etäisyydeltä rajasta. Sen sijaan korpimaastoon ne olivat sijoittaneet varsin suuria joukkoja aivan rajan pintaan. No, jos ne halusivat ehdoin tahdoin motittaa joukkonsa, niin sopiihan se meille, tuumi Kalugin. Puolustusministeriksin ne torvet olivat nimittäneet vihreän.

Hävittäjä- ja rynnäkkökoneet olivat jo ilmassa. Samoin kuljetuskoneet, jotka pudottaisivat tuhansia VDV-laskuvarjojoukkojen eliittisotilaita Helsinkiin. Merellä Venäjän laivasto eteni myös kohti Helsinkiä ja oli valmiina laskemaan irti suurikokoiset Zubr-maihinnousualukset, jotka tekisivät myös maihinnousun Helsingin rannikolle ja purkaisivat sisuksistaan tuhansia merijalkaväen sotilaita ja niitä tukevia taistelu- ja rynnäkköpanssarivaunuja.

Kalugin antoi käskynsä. Hetkeä myöhemmin venäläisen tykistön lähtölaukaukset täyttivät ilman valtavalla pauhulla. Pian tsuhnalla olisi tukala olla, ajatteli Kalugin ja määräsi tiedusteluosastot ylittämään rajan. Se oli alkanut.

Ja pian se myös loppui. Kärkikomppaniat lähettivät jokainen samanlaista radioviestiä:

- Keskeyttäkää hyökkäys! Keskeyttäkää hyökkäys välittömästi!

Kalugin tiesi, että kärkikomppanioitten päälliköt olivat tehtäväänsä erityisesti valittuja taitavia ja kokeneita upseereita, ja hän ymmärsi, etteivät he antaisi tällaista määräystä leikinpäiten. Hän määräsi hyökkäyksen keskeytettäväksi ja ajoi itse rajan tuntumaan, jossa tapasi tiedustelukomppanian päällikön kapteeni Venjamin Volkovin.

- Mitä helvettiä siellä tapahtui? Miksi annoitte määräyksen keskeyttää hyökkäyksen? Eihän siellä ole edes tsuhnien joukkoja?

- Toveri kenraali, ei ole niin. Mutta siellä on jotain paljon pahempaa.

- Mikä voi olla pahempaa kuin hampaisiin asti aseistettu vihollinen?

- Toveri kenraali. Tsuhnat ovat kylväneet maaston täyteen liito-oravan paskaa. Aluetta ei saa käyttää sotatoimialueena.

Kaluginin suu aukesi järkytyksestä ammolleen. Tätä ei oltu hyökkäyksen valmistelussa muistettu ottaa huomioon. Ja tämä selitti suomalaisten joukkojen oudon ryhmityksen. Hän ryntäsi komentovaunuunsa ja alkoi ottaa yhteyden muihin päähyökkäyssuuntiin. Sama tilanne joka puolella. Kaikki päähyökkäyssuunnat olivat täynnä liito-oravan paskaa. Se olisi este, jota edes mahtava Venäjän armeija ei pystyisi ylittämään. Jäljellä olisi vain yrittää edetä tiettömien korpien läpi, mutta ne olivat täynnä suomalaisia joukkoja ja venäläisillä ei olisi siellä hyötyä materiaalisesta ylivoimastaan. Tilanne oli muuttumassa täydeksi katastrofiksi ja Kalugin tajusi, että hänellä ei olisi keinoja läpäistä suomalaisten kirjaimellisesti paskamaista puolustusta.

Äkkiä hän muisti jotakin ja kuristava kauhu valtasi hänen mielensä.

Helsinki!

- Ottakaa välittömästi yhteys Helsinkiin hyökkäävien VDV-joukkojen johtajaan eversti Petroviin!

Yhteys saatiin järjestettyä nopeasti.

- Eversti Petrov.

- Täällä kenraali Kalugin! Keskeyttäkää hyökkäys välittömästi ja palatkaa kotiin! Te olette menossa ansaan!

Radiossa oli jonkun aikaa hiljaista. Sen jälkeen Petrov vastasi alistuneella äänellä:

- Myöhäistä, toveri kenraali. Maihinlasku on jo tehty. Olemme tavoitteessamme. Joukkomme ovat niin Helsinki-Vantaan kuin Malmin lentokentillä. Ja alue on kylvetty täyteen liito-oravan paskaa. Tsuhnat ovat kolmen kilometrin päässä. Ne eivät ole ampuneet laukaustakaan. Ja miksi ampuisivatkaan? Emmehän me voi tehdä mitään. Kätemme ovat sidotut. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin antautua.

- Ymmärrän. Ja annan teille valtuudet siihen. Tämä ei ole teidän syynne. Meidät houkuteltiin ansaan. Toivottavasti suomalaiset ovat teille armollisia. Hyvästi, eversti Petrov.

Eversti Petrov kuittasi viestin, sulki radion ja antoi joukoille määräyksen. VDV:n sotilaat irrottivat aseistaan lippaat, laskivat aseet maahan, riisuivat sen jälkeen maihinnousukenkänsä, sitoivat ne nauhoista yhteen ja asettivat ne niskaansa riippumaan. Alueella mahdollisesti sijaitsevaa liito-oravapopulaatiota ei haluttu häiritä tuhansien raskaitten sotilassaappaitten rumpseella. Venäläiset erikoisjoukot alkoivat kävellä sukkasillaan kohti suomalaisia, jotka kolmen kilometrin päässä ottivat heidät sotavangeiksi. Suomalaiset lupasivat kohdella heitä hyvin.

Kenraali Kalugin istui komentovaununsa kannella ja painoi päänsä käsiinsä. Kaikki oli menetetty. Erikoisjoukot olivat vankeina Helsingissä. Rajaa ei voisi ylittää. Kalugin antoi määräyksen Suomea pommittavien koneitten kutsumisesta takaisin tukikohtiinsa. Me joutuisimme vielä maksamaan jokaisen tiilen, mitä siellä ehdittiin möyhiä. No, onneksi tämä ei voi mennä enää pahemmaksi, tuumasi Kalugin. Aallonpohja on saavutettu.

Siinä hän oli väärässä.

Tulenjohtotutkan miehet huusivat varoituksen:

- Tsuhnien puolelta ammutaan! Raskaita raketinheittimiä! JA KOHTI TULEE!

Kaikki suojautuvat parhaansa mukaan. He tiesivät, että hetken päästä heidän päälleen sataisi valtava määrä suomalaisten rypäleammuksia. He eivät olleet odottaneet suomalaisten iskua ja sen vuoksi eivät olleet kaivautuneet. Tuho tulisi olemaan hirvittävä. Kalugin näki pienen notkelman ja maastoutui siihen.

Suomalaisten raketit räjähtivät yllättävän korkealla, puolessa kilometrissä. Ja tulimerta ei tullutkaan. Sen sijaan joka puolella alkoi kuulua merkillinen ropina. Jotain kopsahteli Kaluginin kypärään ja siitä sitten hänen nenän eteensä. Ymmärrettyään, ettei räjähdystä kuulunut, hän aukaisi silmänsä ja katsoi, mikä hänen kypäräänsä kopsahti. Ja eihän se ollut enempää ja vähempää kuin Venäjän asevoimien totaalinen nöyryytys:

Voi paska, totesi Kalugin. Hän määräsi joukkonsa välittömästi selvittämään tuhon laajuuden. Kävi ilmi, että kakkakikkareita oli komentopaikalta vielä kymmenen kilometrin päässä idässä. Ja suomalaisten uusi keskitys lensi heidän ylitseen vielä idemmäksi. Kaikki oli menetetty. Hän määräsi joukkonsa välittömästi vetäytymään. Nyt oli poliitikkojen aika neuvotella aselevosta suomalaisten kanssa. Hinta tulisi olemaan kallis.

Kolme viikkoa myöhemmin, Sheremetjevon lentokenttä, Moskova

Venäjän viranomaiset odottivat, että suomalaisten valvontakomissiota kuljettava lentokone laskeutuisi. Välirauha oltiin solmittu pari viikkoa aikaisemmin ja hinta oli ollut venäläisille kova. Koko Petsamo siirtyi Suomelle, mukaan lukien koko Kalastajasaarento. Myös Salla ja Laatokan Karjala palautettaisiin suomalaisille. Kannaksella raja kulkisi melko suorasti Viipurin itäpuolelta Käkisalmen itäpuolelle. Myös Suursaari ja Suur-Tytärsaari palautettaisiin Suomelle. Pelottavinta oli kuitenkin se, että Venäjä joutuisi alistumaan suomalaisten valvontakomission alaisuuteen. Komissio olisi maassa seuraavat viisi vuotta, jonka jälkeen solmittaisiin lopullinen rauhansopimus. Venäjä sai säilyttää presidentinviran ja duumansa, mutta tosiasiassa maassa ei tehtäisi mitään ilman valvontakomission hyväksyntää.

Finnairin kone laskeutui, ja sisältä marssi ulos ilmeettömiä ja jotenkin robottimaisia jakkupukuisia naisia, jotka alkoivat marssia täsmällisellä tahtimarssilla kohti heitä odottavia linja-autoja. Heillä kaikilla oli rinnassaan Vihreät – De Gröna-pinssi ja käsissään pelottavan näköiset asiakirjasalkut. Valvontakomissio asettautui Lubjankaan, josta venäläiset tiedusteluviranomaiset oltiin karkoitettu.

Venäjällä alkaisivat Vaaran Vuodet.

ERÄS VIHREÄ JA EPÄILYKSEN PIRU

Helsingin keskustassa mukavassa kerrostaloasunnossa vietti iltapuhdettaan eräs vihreä, tarkemmin nimeltään Eräs Vihreä. Hän istui olohuoneensa mukavalla tv-tuolillaan ja nautti toista lasillistaan punaviiniä. Kalliin punaviinin aromi kutkutteli makuhermoja ja lämmitti nielaistessa mukavasti. Eräs Vihreä oli varsin tyytyväinen ja hänen mielentilansa oli levollinen, jopa voitonriemuinen. Elämä oli kohdellut häntä oikeastaan aika mukavasti. Hänhän oli aikanaan ollut vain yksi tiedostavista tytöistä yhteiskuntatusinatieteen laitoksella. Ehkä hän oli ollut jotenkin sanavalmiimpi, ehkä astetta röyhkeämpi tai ehkä hänen ulkonäössään oli jotain, joka oli imaissut hänet politiikan maailmaan ja saanut hänet menestymään siellä.

Hän oli valmistunut tusinatieteen tusinamaisteriksi, mutta hänen ei tarvinnut huolehtia tusinatyöpaikasta, sillä hänet oltiin valittu eduskuntaan vihreitten listalta. Hänestä tuli kansanedustaja. Eipähän tarvinnut harjoittaa sitä rahvanomaista työn hakemista. Saati sitten tekemistä. Ja nyt hän oli jo tottunut olemaan kansanedustaja. Hän ei mieltänyt sitä enää voitetuksi luottamustehtäväksi, vaan asemaksi, joka kuului hänelle ilman muuta.

Hänen poliittisen uransa aikana vihreät olivat onnistuneet oikeastaan yli odotusten. Heistä ei tosin tullutkaan sitä suurpuoluetta, mitä aikanaan uumoiltiin, mutta jollain ihmeellä heidän ideologiansa pääkohdista olikin yllättäen tullut myös valtakunnan politiikan pääkohtia. Niistä asioista, mitä Eräs Vihreä ja muut tiedostavat tytöt yliopistovuosinaan tunsivat kuppilassa ihanaa humalaista maailmantuskaa, puhuttiin nyt politiikan permannoilla naama vakavana ja totisin mielin.

Ympäristöasiat olivat nousseet Suomessa äärimmäisen merkittäväksi, ympäristöajattelu meni yli kaiken muun ja heidän ideologiansa voimalla oltiin niin suomalainen teollisuus kuin tavallinen kuluttajakin – varsinkin haja-asutusalueella – saatu ymmärtämään, tai ainakin voimattomana hyväksymään, että niin tehtaan kuin kansalaisen tulee kantaa globaalinen vastuunsa. Ja sen vastuun määrittelivät vihreät, ja muut puolueet olivat hyväksyneet vihreitten määrittelyn. Se kai jotenkin miellettiin vihreitten tontille kuuluvaksi. Yhtä kaikki, kansalaisille tehtiin selväksi, että nyt ei voitu enää elää kuin pellossa. Ja tämän selväksi tekemisen mukaan oli nyt sitten jatkossa elettävä. Suomesta tehtäisiin vihreän vastuullisen ajattelun edelläkävijä koko muulle maailmalle. Maksoi mitä maksoi.

Globaalisuus. Globaali vastuu. Vastuu globaalista ympäristöstä. Globaali esimerkki. Ne olivat Eräälle Vihreälle niin kauniita sanoja. Ne olivat kuin ilmassa leijailevia saippuakuplia leppeänä kesäpäivänä jossain kaupungin puistossa.

Eräs Vihreä kaatoi itselleen uuden lasin viiniä ja jatkoi ajatteluaan globaalilla linjalla. Globaali vastuu lähimmäisistä. Se oli ollut myös heidän linjanaan. Ja he olivat onnistuneet siinäkin. Suomen rajat olivat nyt auki kaikkien tulla. Veljiemme ja sisariemme, Afrikasta ja Aasiasta. Eikä heitä enää voinut käännyttää pois, jos he eivät sitä itse haluaisi. Ja miksi haluaisivat? Vihreä humanistinen ajattelu ei ehkä ollut suuren hiljaisen enemmistön tapa ajatella, mutta siellä, missä päätökset tehtiin, se oli vallassa. Ja se pakotti hiljaisen enemmistönkin kantamaan globaalin vastuunsa lähimmäisistään kaikkialta maailmasta. Koska hiljainen enemmistö ei sitä pystyisi itse ymmärtämään, tarvittiin Erään Vihreän kaltaisia eliittiyksilöitä, jotka ajattelisivat heidän puolestaan.

Tilanteessa oli jotakin niin kaunista. Kun kansainvälinen veljemme tai sisaremme sai vain jalkansa Suomen maaperälle, hän sai pysyvän asumis- ja elatusoikeuden. Ja hänestä tuli heti suomalainen. Tietysti hän oli myös ulkomaalainen, silloin jos se palveli myös Erään Vihreän ylläpitämää ideologiaa. Tilanteen mukaan valittu ja vaihdettu kansalaisuus. Tarkoituksen mukaan korostettu samanlaisuus tai korostetusti esille nostettu etnisyys. Aina tilanteen ja tarkoituksen mukaan. Ja kukapa muu tilanteen ja tarkoituksen määrittelisi kuin Eräs Vihreä.

 Ja nyt se kaukana Suomesta syntynyt, syrjitty, köyhä, loukattu ja alistettu ihminen nostettaisiin täällä rikkaassa pohjoisessa jalustalle, asetettaisiin ikoniksi, vain siksi, että hän on syntynyt sellaiseksi, minkälaiseksi syntyikään. Ja valkoiset, heikompiaan alistamaan tottuneet ihmiset saivat hyväksyä sen, ja niellä kiukkunsa, sillä he tiesivät, ettei heiltä enää kysyttäisi. He maksaisivat velan niitten puolesta, jotka sen joskus ottivat. Ja yksi heistä, jotka tätä velkaa perivät, oli Eräs Vihreä.

Omassa maassaan Eräs Vihreä ja hänen ideologiset kumppaninsa olivat kääntäneet historian päälaelleen. He olivat voittaneet. Eräs Vihreä kaatoi itselleen uuden lasin viiniä, ja mietti myös tyytyväisenä Euroopan Liittovaltiokehitystä. Ei hän oikeastaan ihan tarkkaan hahmottanut, mitä se tarkoitti. Liikaa lukuja, liikaa puhetta teollisuudesta, liikaa puhetta koroista, liikaa puhetta pankeista. Mutta sen hän ymmärsi, että se tarkoitti rajojen poistumista vielä entistäkin enemmän. Ja ennen kaikkea hän ymmärsi, että ne raappahousuiset, hienhajuiset ja persuja äänestävät junttijätkät joita hän niin syvästi inhosi, vihasivat ajatusta Euroopan Liittovaltiosta. Ja silloinhan Euroopan Liittovaltion täytyi olla hyvä asia. Ei Eräs Vihreä siihen sen enempää perusteluja tarvinnut. Se tuntui hyvältä. Tunne oli tärkeä. Faktat eivät. Ne kuuluivat vanhaan maailmaan.

Periaatteessa Erään Vihreän elämä olisi varsin kohdallaan ja hänen mielialansa kuuluisi olla hyvin levollinen. Mutta sitä se ei ollut. Hän kaatoi taas uuden lasin viiniä, ja odotti. Tulisiko se taas? Se, mikä viime aikoina hänen viiniä nauttiessaan oli aina ilmestynyt.

Silmäkulmassa vilahti jokin. Sitten toisessa. Sitten tuntui, kuin hänen takanaan olisi joku. Hän kääntyi ympäri. Ei ketään. Hän kääntyi takaisin. Ja siinähän se perkele istui taas hänen edessään. Semmonen puolimetrinen sarvipäinen, kiiluvasilmäinen otus, joka röyhtäili rikkihöyryjä.

Se oli tullut häiritsemään hänen tiedostavaa rauhaansa ensimmäisen kerran muutama viikko takaperin. Silloin se oli tyynesti odottanut, että Eräs Vihreä olisi selvinnyt alkujärkytyksestään, ja esitteli sitten itsensä:

- Morjens, Eräs Vihreä. Sinä saatat tunteakin minut. Tai ainakin olet ehkä osannut odottaa minua. Tiedän sen, sillä kollegani Kalvava Ajatus on majaillut päässäsi jo pari viikkoa. Se kertoi, että mielessäsi on aika kypsä siihen, että minä ilmestyn.

- Kuka… tai mikä sinä olet?

- Olen Epäilyksen Piru. Ja olen nyt tullut kiusaamaan sinua. Saatan olla seuranasi pitkäänkin. Mikäli onnistun tehtävässäni, saat seuraavaksi seuralaiseksi kollegani nimeltä Omatunto. Mutta siihen on vielä pitkä matka.

Epäilyksen Piru oli käynyt sen jälkeen piinaamassa Erästä Vihreää säännöllisesti. Varsinkin silloin, kun hän innostui juomaan. Mikä ei ollut kovin harvoin, pakko tunnustaa. Ja siinä se taas oli. Yhtä virnuilevana kuin ennenkin. Ja eihän se tietenkään malttanut olla hiljaa.

- Morjens, Eräs Vihreä. Muutama ansaittu viinilasillinen menossa, häh? Kyllähän sinä ne olet ansainnutkin. Kun menit ja pelastit maailman, häh hää, eiks vaan?

- Älä virnuile. Kyllä me sitä pieneltä osaltamme olemme pelastaneet. Niin kuin tiedät, Suomessa on nyt varmaankin maailman tiukimmat ympäristösäädökset ja ankarin ympäristöverotus. Suomi voisi olla esimerkkinä koko maailmalle.

- Voisi olla niin. Vaan onko? Mitenkäs tuolla Kiinassa? Siellä kun meinaan vähän niinkun saastutetaan edelleen. Oikein Kiinan mitalla. Onko otettu esimerkkiä? Onko laitettu suotimia piippuun? Onko siellä edes kuultu suomalaisesta ympäristöutopiasta? Olekko käynyt kertomassa ja opettamassa? No et oo käyny niin. Suomessa olet vaan kaltaistesi kanssa säätänyt, säveltänyt ja elänyt unelmaasi. Entäs siellä unelmien Afrikassa sitten? Porukka kasvaa siellä väkiluvultaan toiseen potenssiin. Ne tarttee sapuskaa ja kaikenlaista muuta. Kiinnostaakohan niitä toimia Erään Vihreän oppien mukaan? Mahtaako ne edes tietää, kuka Eräs Vihreä on?

- Tiedätkös, Eräs Vihreä, ja tiedäthän sinä, että niillä sinun ympäristösäädöksilläsi ja energiaverotuksellasi sinä olet onnistunut lähinnä tuhoamaan suomalaista teollisuutta ja aikaansaamaan työttömyyttä. Ja vähentämään verotuloja. Joita sinä taas paikkaat kiristämällä veroja lisää. Ai että tavalliset ihmiset tykkäävätkin sinusta. Ne tavalliset ihmiset, jotka elättävät sinut. Ja elättäisivät myös, vaikka et olisi kansanedustaja. Silloin sinä olisit varmasti ja turvallisesti verovaroilla elätetty tusinamaisteri tusinavirastossa tekemässä jotain tusinatutkimusta, jonka tarkoitus olisi osoittaa, että on ehdottoman välttämätöntä, että niillä tavallisilla ihmisillä on velvollisuus elättää tusinavirastossa tusinatutkimuksia tekevät tusinamaisterit.

- Ne tavalliset ihmiset, tiedäthän sinä ne. Eivät ne ole kaukanakaan. Ne asuvat tuolla lähiöissä. Ne, jotka puolestasi joutuvat kantamaan ”globaalin vastuunsa lähimmäisistään kaikkialta maailmasta”, niin että sinun ei tarvitse, vaan voit keskittyä pelkästään puhumaan asiasta. Heidän kokemuksensa tästä globaalista lähimmäisenrakkaudesta ovat hieman toisenlaisia kuin omasi. Niin joo, mutta eihän sinulla varsinaisesti ole niitä. Muissa kuin valvotuissa ja turvallisissa oloissa.

- Ja sitten sinun piti jatkaa Disneylandisi kehittämistä änkeämällä tänne väen väkisin sitä tuulivoimaasi. Koska se ei saastuta. Tosin silloin, kun se ei toimi, mikä on usein, joudutaan sinun vuoksesi sitten valtakunnan verkkoon syöttämään voimaa kivihiilellä. Joka saastuttaa ja joka on muualta ostettu. Kalliilla rahalla. Olisihan täällä ollut kyllä tuota turvettakin yllin kyllin. Ei olisi mennyt penniäkään energiataalereita ulkomaille. Ja se olisi tuonut työpaikkojakin. Niille tavallisille suomalaisille. Jotka elättävät sinut. Mutta se ei käynyt sinulle, koska se ei sopinut sinun vihreään Disneylandiisi. Ainoa asia, minkä toiminnastasi voi näyttää maailmalle esimerkkinä on se, kuinka toteuttaa omia utopioitaan toisten rahoilla ja kiitokseksi kuivattaa kaikki kaivot.

- Annas kun minä kerron sinulle salaisuuden, Eräs Vihreä. Tai no, tiedäthän sinä sen itsekin. Sinä et välitä. Sinua ei edes kiinnosta. Sinä tiedät hyvin, että et sinä ole maailmaa pelastanut. Eikä sinulla ollut edes tarkoitusta tehdä niin. Halusit vain päästä pätemään omissa, hyvin pienissä ja sisäänlämpiävissä piireissäsi. Ja se riittää sinulle aivan hyvin. Sinä nostit ilmaan pingispallon, senkin teit jonkun toisen lihaksilla ja jälkeenpäin uskottelit itsellesi nostaneesi ilmaan kahdensadan kilon puntit. Omilla voimillasi.

- Tiedätkös, Eräs Vihreä. Sinä olet yksi itsekkäimpiä ihmisiä, mitä olen pirun urani aikana tavannut, ja usko huviksesi, että se ura on pitkä. Sinua ei kiinnosta se, että sinulla on ympärilläsi kokonainen kansa ihmisiä. Miljoonia. Niitä lähimmäisiä. He eivät merkitse sinulle mitään. He ovat olemassa sinulle vain siksi, että he voivat kustantaa sinun kaukaisten kuvien palvontasi. Miten sinä voisit oikeasti kantaa huolta kaukana asuvasta lähimmäisestäsi, kun sinua ei kiinnosta sekään lähimmäinen, joka on vierelläsi? Sinua ei kiinnosta kuin oma egosi ja sen ruokkiminen. Ja sen nälkä on loputon.

Eräs Vihreä oli kuunnellut aikansa, ja nyt hän puhui vuorostaan:

- Niin. Oikeassahan sinä olet. En minä heistä välitä. Ja miksi minun pitäisi välittää? Eivät he ole mielenkiintoisia. Mielenkiintoisia ihmisiä on vain vähän, ja valta tulee olla heillä. En kiistä olevani itsekäs. Mutta pitääkö minun muka hävetä sitä? Minä olen mä haluun-sukupolvea ja sen esimerkillinen edustaja. Ehkä suurin osa ikäluokastani kasvoi siitä ulos, mutta minä en, koska minun ei tarvinnut. Minä olen Minä. Ja minulla on mahdollisuus määritellä, mikä ja millä tavalla tarkoittaa Me. Ja minä olen määritellyt sen omalla tavallani. Jaa miksikö? No siksi, että mä haluun. Ja siksi, että mulla on siihen mahdollisuus.

- Tiedätkös, Epäilyksen Piru. Jokaisella aikakaudella on oma aatelistonsa. Aina on se porukka, joka elättää, ja ne, joita elätetään. Ja minä nyt satuin tuurilla päätymään tämän aikakauden aatelistoon. Tämän aikakauden rahvas saa luvan elättää minut, ja vielä parempaa, se saa luvan elää minun oikkujeni ja utopioitteni mukaan. Ja tiedätkös vielä, piruseni, nämä pari uusinta versiota aatelistosta on vienyt tämän niin sanotun Disneylandin vielä pidemmälle kuin vanha maa-aateli. Sille vanhalle maa-aatelille riitti, että rahvas painoi selkä vääränä. Mutta minulle se ei riitä. Nykyisen rahvaan on rakastettava minua ja sitä minun kaukaisten kuvien palvontaa. Ja palvottava niitä itsekin. Jos ei hyvällä, niin sitten väkisin. Koska minä haluan niin. Koska minä en voi olla väärässä. Koska minä en jumalauta saa olla väärässä!

Epäilyksen Piru katseli Erästä Vihreää ovelasti alta kulmien ja sanoi:

- Olet sanonut tuon saman jo monta kertaa. Mutta tiedätkös, minulla on piruna kyky tiettyihin asioihin, ja yksi niistä on kuunnella ihmisten ääntä. Ja paatoksesi taso on laskenut joka kerta. Olet vielä tietenkin hyvin paatunut, etkä ole lähellekään valmis siihen, että luovuttaisin tehtäväni kollegalleni Omatunnolle. Mutta sen aika tulee vielä. Lähden nyt, mutta tiedät, että tulen takaisin.

Epäilyksen Piru katosi rikinkatkuiseen savunpöllähdykseen. Palaahan se vielä, piru vie, sehän on selvää, tuumi Eräs Vihreä. Mutta sainhan sentään karkoitettua sen vähäksi aikaa. Tuon pikkupirun  täytyy olla oikeasti olemassa. Jos näkisin näkyjä, niin silloinhan kaikki, mitä se puhui olisi tullut omasta päästäni. Ja sehän ei voi olla mahdollista. Se ei saa olla mahdollista. Ja tämähän tarkoittaa myös sitä, että se olento nimeltä Omatunto on todellakin olemassa. Minkähänlainen hirviö se mahtaa olla, kun tuokin on jo niin karmean näköinen? Valtaisiko se Omatunto ruumiini ja mieleni, niin kuin demoni sen pienen tytön siinä Manaaja-elokuvassa? Jäisinkö vangiksi omaan ruumiiseeni kun Omatunto pakottaisi minut toimimaan tahtonsa mukaan?

Ajatus puistatti Erästä Vihreää. Hän joi vielä yhden lasin viiniä, käveli makuuhuoneeseen ja nukahti päiväpeiton päälle vaatteita riisumatta. Yöllä hän näki painajaista. Hän oli töissä vanhainkodin vuodeosastolla ja joutui koko vuoronsa ajan vaihtamaan vaippoja. Jostain kaukaisuudesta kuului tutun kuuloinen ilkeä nauru ja pilkkahuuto:

- Tämä vuoro ei lopu koskaan…

PROTEKTORAATTI

Eli tarina, kymmenes helmikuuta

Elettiin helmikuuta vuonna 2020. Helsingissä, presidentin virka-asunnossa Mäntyniemessä oli kokoontunut huomattava määrä niin maan poliittista, hallinnollista, taloudellista kuin sotilaallista johtoa. Heille oltiin esitetty pyyntö kolme kuukautta aikaisemmin, pyynnön perusteita ja siihen liittyviä faktoja oltiin tutkittu kellon ympäri, tarvittavat johtopäätökset oltiin lopulta tehty, ja nyt oltiin siinä tilanteessa, että lopullinen poliittinen päätös oli tehtävä.

Vain hetkeä aikaisemmin oli presidentin adjutantti tuonut presidentille tiedon, että kaksi muuta hankkeeseen liittyvää maata, Tanska ja Norja olivat näyttäneet vihreää valoa. Käydyn selvitystyön ja näissä tiloissa käytyjen keskustelujen jälkeen alkoi olla varsin selvää, ettei Suomikaan voisi kieltäytyä. Presidentti määräsi käsi ylös-äänestyksen.

Hankkeen puolesta: kaikki kädet.

Hanketta vastaan: ei yhtään kättä.

Päätös oli tehty. Asian hoitaminen eduskunnassa tulisi olemaan enää vain muodollisuus. Suomesta tulisi lähimmän vuoden aikana yhdessä Norjan ja Tanskan kanssa siirtomaavalta.

*

Kolme kuukautta aikaisemmin:

Presidentti: Siis oletko ihan tosissasi?

Ulkoministeri: Kyllä olen. Näytänkö siltä, että vitsailen?

Presidentti: No otapa vielä uusiksi.

Ulkoministeri:

- Niin minähän tapasin afrikkalaisen Babumban valtion edustajan majuri Esheto Eshebubalan eilen. Niin kuin tiedät, Babumbassa tehtiin kuukausi sitten sotilasvallankaappaus. Siinähän nyt ei ole mitään ihmeellistä, siellä päin tehdään sotilasvallankaappauksia. Kuuluu kuvioon. Maassahan tappeli pitkään vallasta presidentti, varapresidentti ja vielä sisäministerikin, sen lisäksi heimotkin siellä sotkevat kuvioita ja tappelu meinasi ihan oikeaa tappelua missä asioita ei todellakaan hoidettu puhumalla. Babumban armeija sai tarpeekseen ja otti vallan, eversti Georgo Bukondon johdolla.

- Armeija meni ja ampui kaikki nämä kolme vallasta kamppailevaa tyyppiä ja riisui heidän kannattajansa aseista. Sen jälkeen se rauhoitti kadut melko afrikkalaisella tyylillä ja onnistuikin siinä. Ja vaikuttaa siltä, että siellä on tällä kertaa vissiinkin tavallista fiksumpi sotilashallinto, joka on ihan oikeasti kiinnostunut maastaan ja sen kansalaisista, sillä välittömästi tilanteen rauhoitettuaan ne ottivat yhteyttä niin Suomeen, Norjaan kuin Tanskaan ja yhteydenoton viesti oli selvä:

- Suomen, Norjan ja Tanskan valtioitten ja kansojen virallisille edustajille: Babumban valtio pyytää teiltä seuraavaa palvelusta. Valtiomme haluaa luopua itsenäisyydestään ja alistua maittenne yhdessä hallitsemaksi protektoraatiksi seuraavaksi kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

- Tällä protektoraattiasemalla toivomme, että te ette opeta, vaan pakotatte maamme hallintokoneiston toimimaan, ja sitä kautta kitkette maamme kehittämistä estävän korruption ja autatte meitä maamme rakentamisessa elinkelpoiseksi ja kansalaisille turvalliseksi maaksi, sillä olemme kuluneitten vuosikymmenien aikana oppineet, että itse emme siihen pysty. Olemme halukkaita siihen, että virkakoneistomme on teiltä tulleitten osastopäälliköiden johdossa ja että heillä on ehdoton valta tämän virkakoneiston toiminnassa. Lisäksi luovumme presidentinvirastamme ja alistumme teidän nimittämänne kenraalikuvernöörin alaisuuteen.  Toivomme lisäksi, että tuotte maahamme sotilaallista voimaa auttamaan maamme järjestyksen ylläpitämisessä ja tässä Babumban armeija tulee auttamaan teitä teille alistettuna.

- Maassamme on huomattavia raaka-ainevaroja, mutta niitä ei ole päästy tehokkaasti hyödyntämään johtuen maamme kaoottisesta tilanteesta ja rehottavasta korruptiosta. Mikäli autatte meitä, lupaamme raaka-ainevarojemme kaikesta tuotosta teille huomattavan osan tämän protektoraattikauden aikana. Vaikka osa raaka-ainevarojemme tuotosta meneekin teille, pääsemme silti voiton puolelle, kun maatamme riipivä korruptio, tehottomuus ja yleinen kaoottisuus saadaan aisoihin. Kun oma teollisuutemme opastuksellanne alkaa pikku hiljaa kehittyä, osuus pienenee tekemämme sopimuksen mukaan.

- Babumban armeija ajattelee kansalaisiaan. Me pystymme kyllä pitämään kadut rauhallisina ja kansan kurissa. Mutta me emme pysty kehittämään toimivaa siviilihallintoa. Joskus on viisautta tunnistaa se, mihin ei itse pysty. Ja vielä suurempaa viisautta on osata hakea apua. Ja ymmärtää, että ilmainen apu on kerjäläisen apu, ja me haluamme ansaita paikkamme kansakuntien joukossa.

*

Helsinki, maaliskuu vuonna 2020. Kaksi ulkoministeriön virkamiestä keskustelee.

- No niin, Suomi siis tulee olemaan Norjan ja Tanskan ohella ainakin seuraavat kolmekymmentä vuotta Babumban siirtomaaisäntä. Miksikähän ne eivät muuten kysyneet Ruotsia mukaan?

- Niin no, minähän juttelin majuri Esheto Eshebubalan kanssa ja kysyin samaa ja hän totesi että ”being African does not mean being stupid” ja itse asiassa kun Ruotsista puhutaan, niin minä olen kyllä hepun kanssa ihan samaa mieltä. Mutta itse asiasta Eshebubala pulisi kyllä hyvin fiksusti, ja järkijätkältä vaikutti muutenkin. Hän totesi, että voihan Babumban tilannetta tietysti syyttää siirtomaa-ajan viivottimella vedetyistä rajoista. Mutta hän totesi myös, että maassa on viisi eri heimoa, eivätkä he voi vetää rajoja heimojen mukaan. Tuloksena olisi joka tapauksessa tilkkutäkki ja muutama täysin elinkelvoton minivaltio.

- Lisäksi hän totesi, että ei Babumban vallitsevaa tilannetta voi syyttää siitäkään, että maata hallinnut Iso-Britannia läksi sieltä pois liian nopeasti, eikä antanut maan oman hallinnon kehittyä rauhassa. Hän sanoi ihan selvästi, että maa on ollut itsenäinen jo yli neljäkymmentä vuotta ja mikäli he omin neuvoin onnistuisivat, se olisi jo tapahtunut.

- Joo, tottahan tuo. Vaan aletaanpas käydä läpi tuota sopimusta.

- No ensimmäisenä hallinto. Babumban hallinnon johtoon laitetaan pohjoismaalaisia hallintovirkamiehiä noin suurinpiirtein tasolla yksi pohjoismaalainen vs. 50 – 100 babumbalaista. Täysillä valtuuksilla. Heillä on ehdoton valta toimintaan nähden. Onneksi Babumba on ollut brittiläisen imperiumin jäsen aikanaan, joten siellä pärjää englannilla melko mukavasti. Lisäksi palkataan mukaan pohjoismaisia kirjanpitäjiä, ja yksikään babumbalainen penni ei liiku ilman, että he ovat hyväksyneet rahaliikenteen. Tällä on sotilasjuntan sataprosenttinen tuki.

- Entäs kenraalikuvernööri? Siihen tarvitaan sekä tiukka että sovittelukykyinen jätkä.

- Niin norjalaiset kuin tanskalaiset ovat suostuneet siihen, että kenraalikuvernööriksi nimitetään Huitsinnevadan kunnanjohtaja Jorma Kankinen. Hänellä tulee olemaan täydet diktaattorin valtuudet ja Babumban armeija tukee häntä. Hallintoviranomaisista puheenollen taas niin Suomi, Norja kuin Tanska ovat sitä mieltä, että niitä kannattaa pestata nimenomaan yksityiseltä puolelta. Toimivista firmoista. Ei omasta julkishallinnosta. Kas jos Babumban julkishallinto on sutta ja sekundaa, niin ei kai me lähetetä sinne ratkaisuksi sitä samaa. Luonnollisesti olemme jo ottaneet yhteyttä Sveitsiin. Sieltä lähetetään mukaamme asiantuntijoita, joitten kanssa voimme selvittää, kuinka pitkälle Sveitsin hallintomallia voidaan Babumbassa soveltaa. Lopullinen tavoite on tietenkin liittovaltio mahdollisimman pitkälle viedyllä aluehallinnolla.

- Niin tuo on totta kyllä. Entäs sotilaallinen puoli?

- Utista lähetetään aluksi maahan erikoisjääkäreitä samoin kuin sotilaspoliisikomppanioita. Norjalaiset lähettävät maahan miehiä Forsvarets Spesialkommandosta ja tanskalaiset Særlig Støtte- og Rekognosceringskompagnista. Lisäksi jokaisesta maasta lähetetään yksi moottoroitu jalkaväkipataljoona ja raskaita tukiyksiköitä. Babumban armeija on kenraalikuvernöörin alaisuudessa ja tottelee hänen käskyjään.

- Mutta onko meillä vastassa sissiliikkeitä? Emmehän me halua itsellemme ikiomaa Vietnamia?

- Yksi ainoa. Yksi maan viidestä heimosta on islamilainen. Se haluaa sharia-lakia koko maahan. Sotilasjuntta on todennut meille, että sen kanssa ei neuvotella, vaan se niitataan. Ja siihen omat sotilaamme kyllä pystyvät. Mitä tulee muuhun kansaan, niin ehdotus on vuodettu siellä julkisuuteen, ja vaikuttaa siltä, että meitä lähinnä odotetaan. Sillä ollaan perin juurin kyllästytty kurjistumiseen, korruptioon ja jatkuvaan valtataisteluun. Yleinen ilmapiiri siellä on sellainen, että me tulemme nollaamaan tilanteen, ja kansakunta voi aloittaa alusta.

- Uusittavana on tietysti myös poliisi ja oikeuslaitos.

- Kyllä, niin Suomesta, Norjasta kuin Tanskasta lähtee poliiseja kouluttamaan ja johtamaan toimintaa. Osa Babumban armeijaa koulutetaan nimenomaan poliiseiksi, sillä sitä voidaan pitää luotettavampana kuin nykyistä korruptoitunutta poliisia. Ja mitä taas oikeuslaitokseen tulee, niin lienee tässäkin tapauksessa selvää, että sitä uusimaan lähetetään lakimiehiä yksityiseltä sektorilta. Kun meillä itselläkin se oikeuslaitos pitäisi uusia. Babumbalaisten vaatimuksena on rehelliset tuomiot ilman korruptiota, poliittisia syitä ja sukulaisten suosimista, mutta he ovat myös sanoneet, että rikollisia ei silitellä päästä niin kuin meillä. Ja siinä tulee muistaa, että vaatimuksenamme on, että niin raiskauksiin kuin genitaalialueitten rituaalisilpomisiin on nollatoleranssi ja babumbalaiset ovat tämän hyväksyneet. Ja se taas tietää sitä, että tuomioitten on oltava sitä myöten että pelote tehoaa. Eli tuomiot alkavat vankeudesta ja päättyvät nappituomioon, ja niitäkin on alussa jaettava, että viesti menee perille. Emmekä me silloin voi lähettää sinne ketään Anni-Helena Pulla-Pitkosta, joka tarjoaa 60 tuntia yhdskuntapalvelua sekä velvoitusta osallistua seksuaaliterapiaan. Ehkäpä tätä Babumban oikeuslaitoksen uusimista voisi pitää molemminpuolisena oppimis- ja oivaltamisprosessina.

- Tuo pitää kyllä paikkansa. Ja väestönkasvuunhan meidän on puututtava myös. Eihän tää homma muuten toimi ollenkaan.

- Näin on, ja Babumban sotilaat ovat sen myös tajunneet. Tietysti maassa aloitetaan ankara ehkäisy- ja perhesuunnitteluvalistus, mutta muitakin keinoja tietysti tarvitaan. Maan teollistaminen tarjoaa työpaikkoja ja parempia asuntoja, ja näissä tulevat etusijalla olemaan ne perheet, joitten isä suostuu strerilisointiin. Lisäksi tietysti aloitetaan yleinen väestön koulutus, ja keskitytään erityisesti tyttöihin, joitten koulutus maassa on ollut täysin retuperällä. Ja paikallisten naisten pienyritysideoita tuetaan mikrolainoilla.

- Koulutuksessahan keskitytään pääosin koulutukseen nimenomaan Babumbassa.

- Ehdottomasti. Suomeen, Norjaan ja Tanskaan ei oteta mitään siirtolaisvyöryä. Oleskeluluvan saavat vain ne, jota tulevat insinööri-, teknikko- tai lääkärikoulutukseen. Ja oleskelulupa loppuu, kun tutkinto on saavutettu. Jos matkan varrelta löytyy se suuri rakkaus, se voi sitten halutessaan lähteä valmiin insinöörin mukana Babumbaan. Ideana on tietysti sekin, että babumbalaiset haluavat koulutetun väen rakentamaan maataan eikä häviämään maailmalle.

- Vaan käydäänpä vielä läpi tämä taloudellinen puoli.

- No joo, ensinnäkin Suomihan pudottaa ensi budjetissa kehitysapumäärärahat nykyisestä miljardista kolmeensataan miljoonaan euroon, jolla kustannetaan Babumban operaatio. Kaikki muu tyhjän paskan hiertäminen jää pois. Mihinkään muuhun ei laiteta penniäkään. Ensimmäiset kaksi vuotta Babumban raaka-ainevaroista käytetään vain Babumban hyväksi, että operaatio saadaan sujuvasti alkuun. Sen jälkeen seuraavat kymmenen vuotta 50% Babumban raaka-ainevaroista kuuluvat Suomelle, Tanskalle ja Norjalle. Tämän jälkeen osuutta ruvetaan pikku hiljaa pienentämään. Maahan tietysti investoidaan, ja niissä tapauksissa tuo kymmenen vuoden määräaika alkaa tietysti sitten, kun investointi alkaa jotain tuottamaan.

- Ja pikkuhiljaa sitten aletaan lisäämään babumbalaisten omaa vastuuta.

- Kyllä joo, näin mietittiin. Pohjoismaalaiset kouluttavat babumbalaisia hallintovirkamiehiä ja luonnollisesti myös teollisuuden työntekijöitä ja siirtävät pikku hiljaa vastuuta heille. Kolmenkymmenen vuoden siirtymäajalla. Tosin babumbalaiset ovat vaatineet, että siirtymäaikaa voi jatkaa, mikäli he eivät miellä olevansa vielä valmiita uuteen itsenäisyyteen.

- Media tästä tulee kyllä rääkymään ja valittaa, että suomalaiset lähtevät miehittämään vieraita maita.

- Vastataan rehellisesti että totta munassa lähdetään miehittämään. Sitähän ne babumbalaiset pyysivätkin, eivätkä mitään kirjekurssia. Ja babumbalaiset ovat itsekin valmiita sanomaan medialle, että jos munakkaan meinaa tehdä, niin munia on pakko rikkoa. Jos niitä ei riko, niin ne jäävät kyllä ehjäksi, mutta sitten tulee pirunmoinen nälkä.

- No, mitäs tässä sitten sen enempää munimaan. Pannaan homma rullaamaan. Meillä on vajaa vuosi aikaa.

*

31. joulukuuta 2020, pian itsenäisyydestään luopuvan Babumban pääkaupunki Banaga.

Banagan kaupungissa juhlittiin. Ulkopuolinen ei olisi voinut uskoa, että maa juhlii itsenäisyytensä menettämistä. Ennemminkin menossa näytti olevan karnevaalit.

Rakennuksessa, joka pian muuttuisi Babumban presidentinlinnasta kenraalikuvernöörin virastoksi, oli kokoontunut väkeä niin Babumbasta, Suomesta, Norjasta ja Tanskasta. Lisäksi paikalla oli runsaasti kansainvälisen niin median kuin talouselämän edustajia. Virkakautensa aloittavan kenraalikuvernööri Jorma Kankisen ja Babumban sotavoimien komentajan eversti Georgo Bukondon kanssa näytti keskustelevan intialaisia autoteollisuuden edustajia. Heillä oli tarkoitus rakentaa Banagaan autotehdas, jossa valmistettaisiin halpoja henkilö-, paketti- ja kuorma-autoja Afrikan markkinoille.

Paikalla oli luonnollisesti myös suomalaisia talouselämän edustajia, erityisesti Outokumpu Oy:stä, Nesteestä, metsäteollisuudesta ja pika pikaa pystyyn laitetusta Valtion Uraani Oy:stä. Lisäksi mukana oli matkailualan ihmisiä. Babundasta tulisi suosittu lomakohde.

Kansainvälisen median kiinnostuksen kohteena oli myös kaksi ulkomaalaista ryhmää. Toinen koostui australialaisista ja uusiseelantilaisista ja toinen ryhmä sveitsiläisistä ja itävaltalaisista. Tietoon oli nimittäin tullut, että kaksi muutakin afrikkalaista maata oli esittänyt halunsa luopua itsenäisyydestään määräajaksi.

Sivummalla majuri Esheto Eshebubala ja hänen suomalainen kollegansa majuri Harri Hänninen skoolasivat ja puristivat sen jälkeen kättä. Sotilaat olivat saapuneet Babumbaan ensimmäisinä ja molemmat majurit olivat olleet hajoittamassa Babumban pohjoisen maakunnan ääri-islamilaista sissiliikettä. Sissien aikaisempi menestys oli perustunut siviiliväestöön kohdistettuun äärimmäiseen julmuuteen, jolloin siviilit eivät olleet uskaltaneet olla tukematta liikettä. Hyvin koulutetuille pohjoismaalaisille sotilaille ja parhaille babumbalaisille joukoille niistä ei ollut vastusta, ja sissiliike oli kuukaudessa joko luopunut aseistaan tai paennut naapurimaahan.

Pohjoiselle maakunnalle oli annettu vaihtoehdoksi joko alistua kenraalikuvernöörin hallintoon ja liittyä protektoraattiin jolloin maakunta toimisi vain ja ainoastaan maallisten lakien alaisuudessa tai sitten irrottautua kokonaan Babumbasta. Kansanäänestys oli vasta tulossa, mutta tähän mennessä oli jo käynyt selväksi, että maakunta haluaisi hyvin selvällä enemmistöllä olla osa Babumban Protektoraattia. Islamistien julmuus pelotti, paikalliset ihmiset pelkäsivät niitten palaavan ilman aseellista suojelua, ja houkutus mahdollisesta lisääntyvästä vauraudesta ja tasaisesta elämästä sai ihmiset maallistamaan ajatteluaan muutenkin.

Majuri Eshebubala tulisi pian siirtymään Suomeen, jossa hän opiskelisi alueellista sodankäyntiä ja aikanaan tulisi kehittämään siitä oman, Babumbaan sopivimman version. Tuli ajatella tulevaisuuttakin. Tulevaisuus näytti Babumballe tällä hetkellä valoisalta, mutta naapurimaissa sekä kaaos ja hillitsemätön väestönkasvu tulisi aiheuttamaan uhkatekijöitä, joihin pitäisi pystyä vastaamaan aseellisesti ja mahdollisimman tehokkaasti.

Vuorokausi ja vuosi vaihtuivat. Babumban Tasavallan lippu laskeutui salosta.

Ja tilalle nousi Babumban Protektoraatin lippu.

Kunnes kolmenkymmenen vuoden kuluttua sekin laskeutuisi salosta, ja tilalle nostettaisiin Babumban Liittotasavallan lippu.

Kaupungilla alkoi ilotulitus. Juhlat jatkuivat.

*

Tukholma, ensimmäinen tammikuuta vuonna 2021.

Ruotsin puolustusvoimien komentajan puhelin soi:

ÖB: Kenraali Jonsson.

- Ne tekivät sen! Ne saatanan perkeleet tekivät sen!

ÖB: Anteeksi, ketkä tekivät ja mitä? Ja kuka soittaa?

- No tämähän on pääministeri Magda Rasmusson, Miljöpartiet, ettekö te nyt helvetti soikoon minua tunnista?

ÖB: Pahoittelen, henkilötoveri pääministeri.

- Ja niillä minä tarkoitan näitä röyhkeitä naapurimaitamme, jotka sitten ottivat ja menivät siirtomaaisänniksi. Eivätkä edes kysyneet meidän mielipidettämme!

ÖB: Mutta henkilötoveri pääministeri, babumbalaisethan itse halusivat sitä.

- No sitä suuremmalla syyllä. Me ollaan täällä tehty niin mahtavat utopiat valmiiksi niitten puolesta ja nyt ne perkeleen neekerit eivät suostukaan elämään niitten mukaan.

ÖB: Mutta henkilötoveri pääministeri, kuinka tämä asia liittyy Ruotsin puolustusvoimiin?

- No teihinhän se vasta liittyykin. Asetatte heti armeijan täydelle liikekannalle ja lopetatte tämän irvokkaan farssin!

ÖB: No johan nyt toki, henkilötoveri pääministeri. Meillä onkin vakinaisessa väessä aseissa ihan kokonainen jalkaväkipataljoona. Ja reservistä me saamme toisen. Hemvärnetin komppanioista saamme muodostettua kaksi pataljoonaa lisää. Nyt henkilötoveri pääministeri vaan kertoo minulle, että mikä pataljoonista valtaa Suomen, mikä Norjan, mikä Tanskan ja mikä käy vapauttamassa Babumban…