FEMINIITTA

Suomi, joskus tulevaisuudessa

Mäntyharjun feminiittaluostarissa soitettiin aamuherätystä. Kello oli seitsemän. Ulla heräsi ja oli onnellinen. Tämä päivä olisi hänen toiveittensa täyttymys. Tänään hänet vihittäisiin täysivaltaiseksi feminiitaksi. Takana oli kolme vuotta kovaa koulutusta, ja tämä päivä oli sitä, mitä Ulla oli innokkaasti odottanut. 

Ulla oli aikansa tuote. Suomi oli muuttunut paljon vuodesta 2015. Silloin Suomessa alettiin hyvin voimakkaasti vaatia, että Suomen tulee muuttua ruotsalaistyyppiseksi avoimeksi yhteiskunnaksi, joka hävittäisi vanhan konservatiivisen, maskuliinisen ja kansallismielisen ajattelun viimeisetkin rippeet. Vaatimuksia pidettiin jatkuvasti ja aina vain suuremmalla volyymilla yllä vuoden 2015 ja 2019 välillä ja se sai kannatusta perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikissa puolueissa, erityisesti niitten naiskansanedustajissa. Vuonna 2019, perussuomalaisten kärsittyä vaalitappion ja jäädessä 29:ään kansanedustajaan, todettiin, että miksei perustuslakia voisi muuttaa. Perustuslakiin lisättiin pykälä, että Suomi on avoin yhteiskunta, johon kuka tahansa voi muuttaa ilman mitään perustetta ja saada valtion takaaman elatuksen, eikä vallitsevaa järjestelmää saisi arvostella, sillä samalla myös rasismi määriteltiin perustuslaissa rikokseksi ja vapaan maahanmuuton arvostelu tulkittiin suoraan rasismiksi. Rangaistavaksi sellaiseksi.

Perussuomalaiset vastustivat esitystä, ja seuraava vaihe oli Perussuomalaisten, niin kuin muutaman muun pienpuolueen toiminnan kieltäminen. Nehän olivat selvästi perustuslakia vastaan. Perussuomalaisten laittomaksi julistaminen meni eduskunnassa heittämällä läpi. Monet kansanedustajat totesivat kyllä, että tämä ei välttämättä ole demokratian mukaista, mutta on poliittisesti tarkoituksenmukaista äänestää puolueen linjan mukaan. Perussuomalaisten toiminta kiellettiin laittomana. Kielto vaikutti myös muihin, jäljelle jääneisiin laillisiin puolueisiin, jossa ruotsalaistyyppisen avoimen yhteiskunnan etenemistä ei uskallettu enää vastustaa. Moni miespoliitikko luopui politiikasta todeten, että Suomi on menossa kohti naisdiktatuuria, mutta heillä ei ole voimavaroja vastustaa tulevaa kehitystä, koska he eivät saa tukea mistään. Termi ”tyhjähousut paskat” mainittiin eräissäkin haastatteluissa.

Vuonna 2023 pidettiin uudet vaalit. Vaalien äänestysprosentti oli vain 48%. Kävi ilmi, että miehet jättivät äänestämättä, koska mielsivät, ettei heille ollut mitään vaihtoehtoa tarjolla ja miesehdokkaatkin olivat kaikonneet. Ei ollut ketään, ketä äänestää. Pitäkää tunkkinne. Uuden eduskunnan kokoonpanosta 85 prosenttia oli naisia. Ja silloin naisten ylivaltaan kääntynyt eduskunta päätti tehdä seuraavan, tärkeän askeleen. Suomen perustuslakia muutettiin uudestaan. Suomi ei ollut enää Suomen Tasavalta. Suomesta tuli Suomen Progressiivis-Feministinen Tasavalta. Ja eduskunta viisaudessaan ymmärsi, että ne aikaisemmat vääryydet, mitä Suomen silloisessa tasavallassa olivat naiskansanedustajien määritelmän mukaan tapahtuneet, olivat miesten aikaansaamia. Tarvittiin naisten valtaa. Ehdotonta sellaista.

Naisvaltainen eduskunta ymmärsi, että pelkkä eduskunnan valta ei riittäisi. Tarvittaisiin toimeenpanevaa, asioihin nopeasti puuttuvaa toimijaa täysillä valtuuksilla. Vihreitten kansanedustajat keksivät idean feminiitoista. Feminiitat olisivat puoliksi virkanaisia, puoliksi papittaria, jotka solutettaisiin yhteiskunnan kaikille tasoille. Heitä saattaisi verrata neuvostoliittolaisiin politrukkeihin, joilla olisi lopullinen määräysvalta kaikissa yhteiskunnan asioissa. Ajatus sai kannatusta kaikissa jäljelle jääneissä eduskuntaryhmissä. Ajatus avoimesta yhteiskunnasta ei perustunut sinänsä faktoihin, vaan puhtaaseen tunteeseen, joten tämänkaltainen sisaruskunta tuntui luonnolliselta seuraavalta askeleelta. Toiminnan ei tarvinnut perustua faktoihin. Riitti, että toimeenpaneva ja absoluuttista päätäntävaltaa hallussaan pitävä  feminiittaorganisaatio saattoi käyttää valtaa ilman arvostelua. Perustelun aika oli lopullisesti ohi. Nyt alkoi tottelemisen aika.

Äänestys feminiitoista meni yksimielisesti läpi Suomen Progressiivis-Feministisen Tasavallan eduskunnassa. Harvat mieskansanedustajatkaan eivät uskaltaneet äänestää vastaan. Eduskunta ymmärsi myös, että perinteinen yliopistotyyppinen koulutus ei riittäisi feminiittojen koulutukseen, vaan siihen tarvittaisiin jotain muuta. Koska eduskunnassa tajuttiin, että nykyinen yhteiskunnallinen linja ei perustu sinänsä faktoihin, vaan voimakkaaseen uskonnolliseksi verrattavaan tunteeseen, päätettiin perustaa luostarilaitos, joka koulutti feminiittoja progressiivis-feministisen yhteiskunnan tarpeisiin. 

Ja se koulutus sopi Ullalle. Hän oli vallanhimoinen nuori nainen. Lisäksi hän uskoi vilpittömästi siihen avoimen yhteiskunnan ideologiaan, jota feminiittaluostari hänelle opetti. Hänellä oli myös itseensä rakennettu halu alistaa ja nöyryyttää toisia ihmisiä. Hän sai siitä nautinnon. Hän tiesi, että hänen henkilökohtaiset voimavaransa eivät riittäisi siihen, mutta organisaatio, se ihana organisaatio tarjoaisi hänelle sen mahdollisuuden. Ennen kaikkea hän ei halunnut hukata kuutta, seitsemää vuotta aikaansa yliopistossa. Kolme vuotta feminiittaluostarissa riittäisi. Sen jälkeen hänellä oli vain taivas rajanaan. Kun hän olisi valmis feminiitta, hänen ei tarvitsisi enää perustella tekemisiään. Riitti, että hän määräsi. Ja sitä hän oli halunnut koko ikänsä. Hän oli käynyt lukion, mikä oli valinnan edellytys. Hän oli nainen, mikä oli valinnalle välttämätöntä. Ja hän oli saanut valintakokeissa feminiitat vakuuttumaan vakaumuksestaan. Hänet valittiin koulutukseen maksimipisteillä.

Kolmivuotinen koulutus oli kova. Herätys oli joka aamu kello seitsemän. Ulla pani aamulla päälle univormunsa, johon kuului harmaa minihame, harmaa sotilastyyppinen, mutta naisten muotojen mukaan leikattu takki ja sekä rauhanuskontoa että seksuaalista tasa-arvoisuutta kunnioittava pään ympäri kiedottava sateenkaaren värinen huivi. Se olisi hänen univormunsa hänen valmistuttuaankin, Aamulenkkiä ei ollut, sillä se oli jotain, joka kuului armeijalle, ei ajatusten ylimmälle eliitille. Sen sijaan koulutuksessa oli ennen aamiaista Orwellilta omaksuttu Kahden Minuutin Viha. Koulutuksessa oleville feminiitta-alokkaille, -oppilaille ja -kokelaille näytettiin suurelta videoscreeniltä internetin vihakirjoittajien kuvia ja toistettiin heidän puheitaan. Heille näytettiin myös natsien toimintaa keskitysleireillä ja Palestiinassa. Näytetyt kuvat, äänet ja videot ruokkivat heidät sellaiseen vihaan, että adrenaliini takasi heille hyvän ruokahalun aamiaisella.

Kahden Minuutin Vihan jälkeisellä aamiaisella heille tarjottiin hyvää ja terveellistä kasvisruokaa. Suomen Progressiivis-Feministisen Tasavallan eduskunta oli harkinnut lihansyönnin kieltämistä kokonaan, mutta oli kuitenkin päätynyt siihen, että sen aika ei vielä ollut. Tämä johtui osittain siitä, että rauhanuskonnon edustajat halusivat syödä halal-lihaa, ja sitähän ei voinut heiltä kieltää. Siksi rahvaskin sai syödä vielä lihaa. Ullaa ei kasvisaamiainen haitannut, sillä hän oli ryhtynyt vegaaniksi jo sopeutuskoulun yläasteella. Sopeutuskoulua oltiin aikanaan nimitetty peruskouluksi.

Ulla uskoi progressiivis-feministiseen yhteiskuntaan kaikesta sydämestään. Ja siksi hänen mieltään kaihersi se, että Suomi ei ollut siihen vielä kokonaan valmis. Suomessa oli noin parisataa niin kutsuttua vapaavyöhykettä, jotka olivat irtautuneet progressiivis-feministisestä yhteiskunnasta. Hallitus oli alun perin vaatinut ensiksi poliisia, ja poliisin kieltäydyttyä armeijaa pistämään nämä alueet kuriin. Armeijakin oli kieltäytynyt. Silloinen puolustusvoimien komentaja oli sanonut suoraan, että vaikka me sotilaatkin alamme olla virastospedejä, niin siihen me emme kuitenkaan rupea, että alamme tappamaan ihmisiä teidän utopianne vuoksi.

Hallitus huomasi myös ikäväkseen sen, että vapaavyöhykkeillä asuvat ihmiset olivat nimenomaan niitä, joita tarvittiin yhteiskunnan ylläpitämiseen. He olivat välttämättömiä, vaikka feministinen hallitus heitä toisinajattelunsa vuoksui vihasikin. He olivat osaavaa ja välttämätöntä työvoimaa. Ilman heitä ei yhteiskunta toimisi. Siksi hallitus ymmärsi vapaavyöhykkeiden pitävän valtiota eräänlaisena panttivankinaan. Valtaapitävä naisrälssi ei osannut tehdä varsinaista työtä. Se oli heille täysin vierasta. Jotain, mistä oli helppo puhua, mutta jota ei haluttu itse tehdä. Työntekijöitä tarvittiin jo siitäkin syystä, että rälssi, ja heidän maahanmuuttajalemmikkinsä täytyi elättää. Siksi hallituksen oli ollut pakko hyväksyä se tilanne, että vapaavyöhykkeet olivat osa suomalaista yhteiskuntaa, mutta sen lainsäädäntö-, tuomio- ja toimeenpanovalta ei koskenut niitä. Ihmiset ajoivat vapaavyöhykkeiltä autoillaan töihin progressiivis-feministisen Suomen alueelle, tekivät työnsä ja palasivat koteihinsa vapaavyöhykkeille, johon sen tuomiovalta ei ulottunut, ja johon avoimen yhteiskunnan ikoninaan pitämien etnisesti edistyksellisten ihmisten ei todellakaan kannattanut mennä. Feminiitatkaan eivät mahtaneet tilanteelle mitään, vaikka heillä avoimen yhteiskunnan alueella totaalinen valta olikin.

Ulla vihasi vapaavyöhykkeitä. Ja hän oli katkera siitä, ettei hän voinut niille tällä hetkellä mitään. Kun hän valmistuisi, ehkä hän voisi tehdä jotain. Siksi hän oli ottanut feminiittakoulutuksensa hyvin vakavasti. Ensimmäinen, feminiitta-alokasvuosi oli ollut kova. Sitä kutsuttiin teflonointivuodeksi. Hänelle oltiin jatkuvasti syötetty vihollisen ajatuksia, niin ulkomailta tulevasta mediasta kuin suomalaisesta, Bloggerin ylläpitämästä blogimaailmasta. Samoin kuin Hommaforumilta, joka, saatana, eli vieläkin. Ne kirotut amerikkalaiset eivät vieläkään olleet suostuneet deletoimaan suomalaisten regressiivisten toisinajattelijoiden blogeja. Mokomat paskat.

Koulutus sopi Ullalle hyvin. Siinä opittiin, että ne kiistattomat faktat, joita esitettiin rasistisin perustein eivät olleet hyväksyttäviä faktoja, koska ne esitettiin väärin perustein ja väärin tarkoitusperin. Ja niissä unohdettiin humanistinen ja feministinen tunne. Tunne, joka perusteli kaiken ja joka antoi hyväksynnän kaikelle toiminnalle. Väärin perustein esitetyt faktat voitiin siis todeta vihapuheeksi. Ja vihapuhe oli laitonta. Ullalle opetettiin tietty sabluuna, jolla vastata näihin faktojen poliittiseen ja uskonnolliseen väärinkäyttöön. Hän opetteli sen ulkoa. Ulla muisti, kuinka hänet alokasvuonna oltiin kokelasfeminiittojen toimesta useita kertoja herätetty keskellä yötä, ja hänelle oltiin kerrottu ikäviä faktoja, joita ei pystytty perustelemaan vääriksi niin tilastollisesti kuin muutenkaan. Ja hänen piti vastata, ja perustella ne vääriksi. Hän oli selvinnyt joka testistä liehuvin lipuin. Hänelle opetettua sabluunaa käyttäen. Hän oli unentokkurassakin pystynyt osoittamaan, että tunne on tärkein, ja todistetut faktat ovat tunteen vastaisia faktoja ja sen vuoksi myös vaarallista fasismia ruokkivaa ainesta.

Koulutus oli kovaa ja vaativaa myös siinä muodossa, että niin Ulla, kuin muutkin feminiitoiksi koulutettavat joutuivat sitoutumaan kolmen vuoden selibaattiin. Tosin selibaatti koski vain miehiä, ja feminiitaksi koulutettavien keskinäinen seksi oli sallittua ja jopa kannustettavaa. Joillekin sisarille tilanne oli vaikea, mutta ei Ullalle, vaikka hän itsensä pääosin heteroseksuaaliksi mielsikin. Hän oli avoin uusille kokeiluille ja hän oli omaksunut sen iskulauseen, mitä luostarissa oltiin 1960-luvulta hieman tuunattu, eli ”seksuaalisuus on henkilökohtaista, henkilökohtainen on poliittista, poliittinen on moraalista, moraalinen on välttämätöntä, välttämätön on väistämätöntä”. Näin ollen hänen oli helppo nauttia sisaristaan.

Luostarissa oli kyllä myös miehiä. Heitä tarvittiin, sillä välttämättömät huoltotoimenpiteet eivät kuuluneet feminiittojen velvollisuuksiin. Feminiittojen osana oli ajatella, johtaa ja tuomita. Miespuolista haalariväkeä kutsuttiin kuhnureiksi, sillä he olivat – korkeaa palkkaa vastaan – suostuneet kemiallisesti kastroitavaksi. Sukupuolisen halun ja kyvyn vievä lääke annettiin heille ruiskeena, ettei petoksen mahdollisuutta olisi. Sen jälkeen kun miehet lopettaisivat työnsä ja poistuisivat luostarin alueelta, halu ja kyky palautuisi puolessa vuodessa.

Ullan ensimmäinen luostarivuosi oli siis opinkappaleitten ulkoa opiskelu. Toinen vuosi keskittyi julkishallinnon rakenteisiin, epäilyttävien ihmisten painostamiseen eli siis tarkemmin sanottuna työpaikkakiusaamiseen. Julkishallinnosta täytyi saada toisinajattelijat savustettua pois, ja heidän löytämiseensä täytyi käyttää niin paljon voimavaroja, kuin vain oli mahdollista. Avoimen yhteiskunnan uskonnoksi muuttunutta ideologiaa ei saanut vain passiivisesti hyväksyä, vaan sitä tuli tukea aktiivisesti ja julkisesti. Asiaan kouluttautuneet, uskoutuneet ja jo tehtäväänsä vihityt feminiitat osasivat koulutuksen suoman taidon avulla tarkkailla niitä ihmisiä, jotka eivät olleet asiassa mukana täydellä sydämellään. Epäilevien tai epäileväksi tulkittujen kohdalla vähintäänkin heidän eteneminen ja yleneminen työssään tuli estää ja tarvittaessa heidät piti erottaa tai hienovaraisemmin painostaa pois työstään niillä keinoilla, jotka julkishallinnossa hyvin hallittiin ja joita feminiitat olivat kehittäneet täydellisyyden tasolle. 

Ulla nautti koulutuksensa tästä vaiheesta. Niin monta tapaa saada ihminen epäilyttäväksi, niin monta tapaa saada ihminen irtisanotuksi ja niin monta tapaa saada ihmisen elämä tuhotuksi. Ihmisen elämän tuhoaminen aiheutti hänelle tiettyjä väreitä, joita hän ei olisi ehkä muualla iljennyt edes tunnustaa, mutta sisarten kesken se oli helppoa. Sehän oli tietenkin selvää, että jos irtisanominen tapahtui sillä perusteella, että henkilö vastusti avointa yhteiskuntaa, hän ei ollut oikeutettu liiton rahoihin. Tämän tyyppinen irtisanominen ei koskaan ollut laiton. Irtisanottu ihminen joutui kärsimään asian omana kipeänään. 

Kolmantena vuonna koulutuksessa alkoi erikoistumisjakso. Ulla halusi erikoistua kansallismielisten blogikirjoittajien paljastamiseen ja käräyttämiseen. Ulla otti kohteekseen erittäin suositun Ahmablogin. Blogilla oli paljon lukijoita, useita tuhansia viikossa ja siinä kyseenalaistettiin avoin yhteiskunta ikävästi, perustellusti ja myös huumoria käyttäen. Ulla vihasi huumoria. Hän ei itse ymmärtänyt sitä. Hänen elämänsä perustui valmiiksi asetettuihin oppirakenteisiin ja siihen, että hän saattoi itse alistaa ja hyväksikäyttää toisia ihmisiä. Huumori oli jotain, joka oli täysin sen ulkopuolella. Ulla ymmärsi kyllä sen voiman, se vaikutti ihmisiin, vaikka hän itse sitä vihasi eikä sitä ymmärtänyt. Siksi vitsinkertoja täytyi hiljentää, ja hänen elämänsä tuli tuhota.

Ulla seurasi Ahmablogia tarkasti. Hän sai myös apua sisaruskunnan tietoteknisestä osaamisesta. IP-osoite oli melkein paljastettu. Ulla seurasi blogin kommenttiosastolla käytäviä keskusteluja. Hän opetteli blogikirjoittajan tyylin kommentoida. Hän etsi lauseita, tapoja sanoa asioita, toistuvuutta. Hän kopioi sitä googlen hakukenttään tuhansia kertoja. Ja sitten hän onnistui. Eräs kalastussivusto. Omalla nimellä. Täysin samoja lauseita, täysin samoja fraaseja. Ja mies oli vielä tehnyt sen mokan, että oli mainostanut omaa Ahmablogiaan kalastusblogissaan.

Sittenhän ei tarvinnut kuin hieman apua sisaruskunnan tietotekniseltä osastolta. Mies käräytettiin. Ulla oli mukana, kun poliisit tulivat miehen kotiin. Hän muisti ilolla, kuinka hän feminiittakokelaana saattoi lausua miehelle:

”Teidät on todettu syylliseksi avoimen yhteiskunnan vastaiseen toimintaan. Teitä kohtaan langetetaan yhteisöllinen rangaistus. Te olette välittömästi irtisanottu opettajan toimestanne, ettekä te saa enää osallistua mihinkään julkishallinnolliseen tehtävään. Te ette ole oikeutettuja liiton rahoihin, ja teillä on velvollisuus osallistua uudelleenkasvatuskoulutukseen. Mikäli ette osallistu tähän, te ette saa edes sosiaaliturvan peruspäivärahaa.”

Sitten Ulla oli kääntynyt miehen vaimoa kohti ja sanoi:

”Teillä on oikeus välittömään avioeroon miehestänne. Avioero voidaan asettaa voimaan minun kenttäpäätökselläni. Mikäli ette suostu avioeroon, teidän tulkitaan silloin kannattavan miehenne fasistisia mielipiteitä, jolloin yhteiskunta ei voi hyväksyä, että te toimitte lastenne kasvattajana. Tällöin lapsenne otetaan välittömästi huostaan, ja heidät kasvatetaan laitoksessa, jossa heille opetetaan se, kuinka avoimen yhteiskunnan ihmisen kuuluu elää ja ajatella”

Mies nyökkäsi vaimolleen. Vaimo ilmoitti olevansa valmis avioeroon. Myöhemmin Ulla kuuli, että niin mies, vaimo ja lapset olivat paenneet vapaavyöhykkeelle. Mokomat regressiiviset paskat. Mutta yhtä kaikki, Ulla oli voittanut ja näyttänyt arvonsa sisarkunnalle. Hän oli osoittanut olevansa ykkösluokan feminiitta.

Ja nyt oli se päivä. Hän heräsi, teki aamutoimensa, kävi läpi Kahden Minuutin Vihan, söi maittavan ja terveellisen kasvisaamiaisensa ja sitten oli aika valmistujaisjuhlien. Ulla seisoi rivissä, yhdessä sisariensa kanssa ja sitten hänen nimensä mainittiin. Luostarin ylifeminiitta totesi, että Ulla oli valmistunut feminiitaksi vuosikurssinsa priimuksena. Hän irrotti Ullan rintapielestä feminiittakokelasmerkin ja laittoi tilalle täysivaltaisen feminiitan aidosta kullasta tehdyn midsommarfittan-merkin. Se oli omaksuttu suomalaiseen feminiittaluostarijärjestelmään Ruotsista. Onnen kyyneleet valuivat Ullan silmistä.

Samalla kun kaikille valmistuneille feminiitoille oltiin annettu heidän asemaansa kuvaava midsommarfittan, eli kotoisammin juhannusvittu, heille annettiin kirjekuori, jossa kerrottiin heidän tuleva työtehtävänsä. Ulla aikaisi kirjekuorensa kolmen parhaan sisarystävänsä kanssa. Anna aukaisi kuorensa. Hänet oltiin nimitetty THL:n lastensuojelufeminiitaksi, tehtävänään etsiä sellaisia lastensuojelutyöntekijöitä, jotla eivät uskoneet avoimeen yhteiskuntaan. Sitten kuorensa aukaisi Birgitta. Hänet oltiin nimitetty yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoon. Hänen silmänsä loistivat onnesta. Seuraavaksi kuorensa aukaisi Maria. Hänestä tulisi Tampereen kaupungin nuorisotoimen monikulttuurisuutta vastustavien työntekijöiden etsivä-, löytävä ja rankaiseva feminiitta. 

Ullaa jännitti. Hän aukaisi oman kirjekuorensa. Luki siinä olevan tekstin. Ja tunsi, että kaikki tämä uhraus ja työ, minkä hän oli tehnyt, oli kantanut hedelmää. Hänet nimitettäisiin Keskusrikospoliisin ajatusrikosyksikön tutkivaksi ja tuomitsevaksi feminiitaksi. Tämä oli juuri se, mitä hän oli halunnut. Hän voisi käyttää valtaa, hän voisi alistaa, hän voisi tuhota ihmisten elämiä ja hänen takanaan olisi Järjestelmä. Tämä oli hänen elämänsä onnellisin päivä.

Juhlat alkoivat. Luostarin pihalle olivat kuhnurityöntekijät rakentaneet kymmenen metriä korkean Midsommarfittanin. Luostarin toimesta tarjolla oli punkkua ja pilveä niin paljon kuin vain tuoreet feminiitat tarvitsivat. He alkoivat tanssia midsommarfittanin ympärillä. Ja alkoivat heittää vaatteitaan pois. Ilmoille alkoi kuulua ääniä, joita oltiin joskus kuultu maallikkosaarnaajien pitämissä herätyskokouksissa jossain pohjoisessa Suomessa. Sielläkin oltiin uskottu täydellä sydämellä. Aina hurmokseen saakka.

Ulla oli niin onnellinen.