lauantai 14. maaliskuuta 2015

LYHYESTI KUVISTA JA MIELIKUVISTA

Yhdellekään tämän blogin lukijalle ei ole jäänyt epäselväksi, että Helsingissä on joukkoraiskattu suomalainen nainen ja tekijänä ovat nimenomaan somalit. Kunnioitetut uussuomalaiset ovat kunnostautuneet niin seksuaali- kuin väkivaltarikollisuuden parissa aikaisemminkin ja aivan toisilla prosenttilukemilla kuin suomalaiset. Yleensä mediamme on kieltänyt ilmiön, mutta nyt se on siirtynyt uuteen vaiheeseen, eli ilmiötä ei kielletä, mutta jostain syystä syyllisyys laajennetaankin koskemaan kaikkia suomalaisia miehiä, jotka aiheuttavat suomalaisille naisille turvattomuutta. Erityinen vastuu on nettiin kirjoittavilla miehillä.  Maahanmuuttajia ei edes mainita. Tällä tavoin maahanmuuttoon liittyvä ongelma muutetaankin feministiseksi ongelmaksi ja feministillehän ei väitetä vastaan. Asiassa ovat kunnostautuneet niin HelsinginSanomat kuin Vantaan Sanomat.

(Ja tähän väliin kirjoittajan virhe. Vaikka Vantaan Sanomien juttuun käytetyssä blogikirjoituksessa ei siinäkään mainittu, että mikähän se mahtaakaan aiheuttaa naisille turvattomuutta julkisilla paikoilla, se on kirjoitettu vuonna 2013, joten se ei ole reagointi tuoreisiin tapahtumiin. Pahoitteluni epätarkkaavaisuudesta.)

Tätä uutta ja hämmästyttävää havaintoa tuetaan tietenkin myös mielikuvilla. Muistutetaan: viisi somalia raiskasi suomalaisen naisen. Kuinka MTV uutisoi asiasta, ja ennen kaikkea kuinka se kuvitti uutisoinnin? No näin:



Valveutunut lukija saattaa huomata kuvan ja uutisen kesken lievää suuremman ristiriidan. Mennäänpä toiseen kuvaan ja ajatellaan taustaksi sitä teoreettista tilannetta, että joukkoraiskaukseen olisi syyllistynyt viisi suomalaista nuorta. Heidän omaisensa eivät varmaankaan olisi oikeussalissa kovin ylimielisiä, vaan he olisivat järkyttyneitä ja täynnä äärimmäistä häpeää. Somaliväestöllemme tämä ei ole välttämättä itsestään selvää:



Vaikka mediallemme tämän tyyppiset tapaukset tulevat joka kerta ensimmäistä kertaa tapahtuneena yllättävänä yksittäistapauksena, on näitä tapauksia sattunut jatkuvasti. Media vain nollaa asiaan liittyvän matkamittarinsa ja alkaa odottaa seuraavaa ensimmäistä kertaa sattuvaa yllättävää yksittäistapausta. Hyvin samanlainen tapaus tapahtui kolme vuotta sitten, jolloin koraanikoulusta palanneet nuorukaiset raiskasivat suomalaisen tytön. Laitetaanpas siltä ajalta vielä yksi kuva, joka kertoo uussuomalaisten suhtautumista tällaisten vastenmielisten rikosten uhreiksi joutuneita kohtaan:



Empatia on yleismaailmallista. Se vaan esiintyy hyvin erilaisissa muodoissa. Hotellin respassa ei olla kuluneen kolmen vuoden aikana havaittu minkäänlaista tapauksen uussuomalaisissa aikaansaamaa ryhtiliikettä iskulauseella ”ei koskaan enää”. Nytkin kyseiset somalit onnistuvat uhriuttamaan itsensä ja luonnollisesti media tukee heitä. Mikään ei ole muuttunut kolmen vuoden takaa. Mikään ei tule muuttumaan seuraavan kolmen vuoden aikana.

Suvaitsevaistomme saattaa miettiä, että miksi se paljon puhuttu kotouttaminen ei ole onnistunut. Hotellin respassa ollaan asiasta toista mieltä. Kotouttaminenhan on onnistunut juuri sillä lailla, kuin on haluttukin. Jos ihmisryhmä nostetaan jalustalle, heidän rikoksensa toistuvasti peitellään, selitetään mitättömäksi tai syytetään siitä tavallisia suomalaisia sekä sen lisäksi heihin suhtaudutaan jatkuvasti mitään kyseenalaistamattomalla sinisilmäisellä hyväksynnällä, niin mitä muuta kotoutumista voi edes olla lopputuloksena? Kuninkaita haluttiin, kuninkaita saatiin. Ja kuningas saattaa olla myös hirmuhallitsija.

Hotellin respan henkilökunta onnittelee suomalaista poliittista ja virkamieskoneistoa sekä mediaa onnistuneesta uussuomalaisten kotouttamisesta.

*


Lisäys samana iltana, teknistä juttua:

Siivoilin tuota linkkilistaani. Poistin blogeja, jotka ovat lopettaneet toimintansa. Valitettavasti jouduin poistamaan myös mahtavat Keskiolutkommandot. jotka olivat blogistanin äärimmäistä huippua. Mutta he ovat deletoineet bloginsa totaalisesti. Jos Paha Kani ja Don Nalle aloittaa toimintansa jossain vaiheessa uudestaan, niin viitsittekö ilmoittaa siitä tännekin?

Edesmenneen Tapio Tuurin blogin sijoitin erilliselle kunniapaikalle. On todella suuri suru, että hänen sukulaisensa ovat deletoineet hänen bloginsa. En usko, että tämä oli hänen tahtonsa.

Ne blogit, jotka eivät ole olleet toiminnassa vuoteen, sijoitin omaan osastoonsa. Toivon erityisesti, että Octavius, VonPee ja Yhden Miehen Tietotoimisto vielä aktivoituisivat. Hei, Octavius ja YMTT eli Poropoliisihan olivat kanssani helvetissäkin. Tulkaa takaisin.

Ja sitten lisäsin uusia blogeja:

Riikka Purra ja Professori: kaksi harvinaista järjen ääntä yliopistolta.

Oinomaos: Järjen ääni jostain, en tiedä tarkkaan mistä.

Kyuu Eturautti: Maltillinen kansallismielinen, atk-ammattilainen ja kieltämättä omituisen näköinen cosplay-harrastaja. Mutta häiskä puhuu järkeä usein ja taajaan.

Ibn Matti: Nuiva jätkä, joka on tutustunut koraaniin ehkä enemmän kuin kukaan nuiva. Hän on myös Tsuhna MC:n täysivaltainen jäsen. Jos haluatte tutustua Matin tuotantoon, se kannattaa ehkä aloittaa tästä kirjoituksesta.

En ole yhdenkään näitten kirjoittajien kanssa kaikista asioista samaa mieltä. Niin kuin en ole noista aikaisemmin ”suositeltaviin lukemistoihin” lisäämieni kanssa. Mutta hyvin suuresta määrästä olen. Ja  hei, se heppu, jonka kanssa olen eniten asioista eri mieltä ja riitelen aika ajoin kovastikin, olen minä itse. Niin kuin luulen blogilistalla olevien heppujen ja mimmien myös tekevän. Ehdoton varmuus ja usko asiaansa on varattu vain Tiedostaville Ihmisille. Mutta hehän ovatkin uskovaisia.

***


Lisäys vielä myöhemmin:


Laitetaanpa vielä hieman kuuluisan sovittelijakansan esittämiä empatian tunteita. Tällä tavoin ei siltoja rakennella:



61 kommenttia:

  1. Olisihan kauhean kiva jos tälläiset tapahtumat herättäisi nukkuvat. Jos edes osa nukkuvista heräisi? Rakennettaisiin jytky2...

    No Toivossa on hyvä elää ja Uskossa kuolla (sano kirppu kun isäntää vaihto).

    VastaaPoista
  2. Facebookista:
    Rakkaan ystäväni tyttären, ja sitä kautta heidän koko perheen tuskaa on vaikea käsittää. Ja vaikea pukea sanoiksi tätä järkytyksen määrää, tai yleensäkään ymmärtää koko tapahtunutta. Puhun siis Tapanilan raiskauksesta. Sain luvan lainata ystäväni ystävän kirjoittamaa tekstiä, jossa on mielestäni kiteytetty täysin myös omat ajatukseni. Ole ystävällinen ja lue alla oleva teksti. Tätäkö nyky-Suomi on ja miten sitä voisi muuttaa?

    Jorma Autio: "Joukko 15-18 v nuoria somalimiehiä raiskasi hyvän ystäväni tyttären ahdistelun jälkeen kotipihalla hänen ollessaan palaamassa töistä kotiin. Asiasta ovat uutisoineet useat lehdet ja Helsingin Sanomat on kommentoinut asiaa parista eri näkökulmasta, toinen liittyen siihen pitäisikö tekijöiden tausta kertoa ja toinen liittyen fyysiseen loukkaantumiseen.
    Tekijät suhtautuivat tapahtuneeseen naureskellen ”sulka hattuun” meiningillä. Poliisitalon aulaan oli kokoontunut rikoksentekijöiden omaisia, joiden hymyjen ja naurujen ohi ystäväni joutuin kulkemaan. Jos olisin ollut mukana näkemässä tilanteen, roikkuisi nahkurin orsilla vereksiä kiveksiä. Ehkä hyvä etten ollut.
    Kirjoitan tätä ystävänä jonka sydän vuotaa verta, vanhempana ja suomalaisena joka tuntee raivoa, surua ja pelkoa. Pelkoa koska tämäntyyppiset seksuaalirikokset ovat kasvamassa ja surullisen usein tekijänä on ulkomaalaistaustainen mies.
    Teko on törkeä ja tuomittava, se on kiistaton tosiasia. Tämä ei ole pojankloppien hevosen leikkiä vaan nuorten miesten tekemä rikos jolla on vakavat seuraukset. Tätä asiaa ei saa hissutella.
    Se mistä teko kertoo kokonaisuutena naureskeluineen ja sekä se, olisiko tekijöiden tausta pitänyt kertoa on monitahoisempi asia.
    Teko on mielestäni törkeä rikos pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvoja vastaan, joihin kuuluu väkivallan vastustaminen, koskemattomuus, tasa-arvo (tuntuu hassulta joutua sanomaan itsestään selvä asia) ja kunnioitus. Arvopohja on osa kulttuuria, nuoret oppivat sen katsomalle oman yhteisönsä tekoja ja niiden seurauksia. Näen tässä kulttuurien törmäyksen. Siksi asiasta pitää puhua ja puheiden pitää muuttaa tekoja. Siksi kerroin myös ketkä teon tekivät. En sen takia, että heidän yhteisönsä tuomitaan, vaan sen takia, että emme elä Intiassa vuonna 2015 vaan Suomessa. Me emme ratkaise asioita väkivallalla, me kunnioitamme toisiamme, me arvostamme naisiamme (ja joskus miehiäkin), me kunnioitamme koskemattomuutta. Uusi kulttuuri syntyy teoista ja niiden tuomitsemisesta. Haluan Somaliyhteisöjen tuomitsevan tämän teon, ei sen takia kun siitä voi joutua vankilaan ja siellä on huono ruoka, vaan sen takia että se on väärin!!! Siksi tästä pitää puhua ja keskustella."

    IL: Karu totuus raiskauksista - jopa 13-kertainen ero Tutkijan mukaan ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemien raiskausrikosten suurta määrää on vaikea selittää. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031319350781_uu.shtml

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  3. Heimokulttuurissa kasvaneille empatia ei ulotu toisheimoisiin puhumattakaan vääräuskoisista.

    VastaaPoista
  4. Varmaankin jaettu jo aikaisemminkin mutta muistutuksena jos joku ei ole vielä allekirjoittanut:

    Rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkoittaminen

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Hemulille, Taisteluvälineupseerille ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne.

    Hemuli:

    Viesti 1: Luulen, että Jytky 2 ei riitä. Tarvittaisiin sisällissota muissa suurpuolueissa. Siellä kun on pakko olla myös järkeviä ja asiallisia ihmisiä. Luulin lapsellisuuttani vuonna 2011, että Jytky 1 sen olisi saanut aikaiseksi, mutta olin väärässä. Nyt en usko sellaiseen. Toivottavasti olen jälleen väärässä.

    Viesti 2: Osallistuttu on, ja toivon puolestani, että mahdollisimman moni muukin osallistuu. Tarvitaan pankkitunnukset tjmv, mutta on sen arvoinen.

    Taisteluvälineupseeri: Tuon miehen kirjoitus kannattaa lukea ajatuksella. Ja median tulisi kantaa vastuunsa. Kansalaisilla on oikeus tietää, mistä suunnasta vaara uhkaa, eikä vaaraa saa väheksyä. Median linjaa voi verrata siihen, että jos maahan on tulossa paha lumimyrsky, se ilmoittaa, että ”hyvä ajokeli, painakaa nappi laudassa vaan”. Tuo Iltalehden uutinen on siinä mielessä merkittävä ja poikkeuksellinen, että se on julkaistu myös paperiversiossa. Niille, jotka hakevat tietonsa netistä, tuo ei ole uutinen, mutta paperilehti on vieläkin se suurin median väline television lisäksi. En usko vielä suunnan kääntymiseen, mutta eihän tuo huonokaan merkki ole.

    Vasara: Totta joo. Tämä kepun toteemi/ikoni/pakkoehdokas Husu Husseinhan hiljattain siirsi taas syyn tapahtumasta suomalaiselle yhteiskunnalle, kun lapsia ei saa kasvattaa somalien tapaan:

    http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/188881-koko-kyla-tarvitaan-lasten-kasvattajiksi

    Hän vaan unohtaa sen pikku seikan, että sama koskee suomalaisia, mutta missä ne ovat ne suomalaiset joukkoraiskaajat? No, somaleillahan on mahdollisuus palata Somaliaan ja alkaa somalialainen kasvatus. Win-win tilanne molemmille. Tai no, ainakin suomalaisille.

    VastaaPoista
  6. Olen pitkään ihmetellyt median (ml Pravda) tapaa käsitellä esim pientäkin lento-onnettomuutta. Uutisen yhteydessä kaivetaan kaikki sattuneet lentokonehaverit viimeisen 10-15 vuoden ajalta, ja luetellaan suhteellisen yksityiskohtaisesti. Näissä raiskausjutuissa toimittajien viitseliäisyys ei ole lainkaan samaa luokkaa.

    VastaaPoista
  7. Tervehdys, Juha R. Totta tuo. Mutta lento-onnettomuuden syyhän voidaan selvittää, syynä voi olla tekninen vika tai inhimillinen erehdys ja asialle voidaan löytää syyllinen. Oli se sitten kulunut pultti tai väärän lentokorkeuden antanut lennonjohtaja.

    Näissä asioissa taas syyllinen on epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka. Ja sitähän ei voida tunnustaa. Jos tiedostavalle ihmiselle annettaisiin erään kauhuleffan tyyliin eteen boksi, jossa on punainen nappula ja kerrottaisiin, että jos painatte tuota nappulaa, niin lentokone syöksyy maahan ja siinä kuolee kolmesataa ihmistä, mutta toisaalta vastapainona te ette koskaan menetä kasvojanne, niin ne taatusti painaisivat sitä punaista nappulaa.

    VastaaPoista
  8. http://mikael.puheenvuoro.uusisuomi.fi/189796-maahanmuuton-turha-jankkaus

    Soija-Tomikin(olisko joku Huuskon trolli vai onko selitys Turku?)tuolla taas kommentoi.Kuvassa tomppa ei valitettavasti ole valmistautumassa airbag-testiin.

    VastaaPoista
  9. Tervehdys, Ano. Täytyy tunnustaa, että mulla jäi vähän epäselväksi, että mistä tuossa loppujen lopuksi oli kysymys. Mutta Uuden Suomen blogien kanssa niin käy kyllä usein.

    VastaaPoista
  10. Konekivääriä ja Lahtist mää kaipasin15. maaliskuuta 2015 klo 2.19

    Tämän sisältöinen tiedote on useamman kerran poliisin sivuilla, pitäisiköhän siitä jotain tulkita? ;)

    http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/lansi-uudenmaan_poliisilaitoksen_paivittaistiedote_27901

    Enivei.
    Tuli taannoin (vähän säälistä orvonoloisia julkisella paikalla kauppittelijoita kohtaan) tilattua viikonloppu-Pravda näin vaalikevään viihteeksi.
    (Tiedän. Ei olisi pitänyt.)

    Nyt alkuviikosta sen "6 minuutin uutiskorjauksen" jälkeen meni kuppi nurin ja ilmoitin Pravdalle, ettei tarvitse jatkaa tilausta.

    Sieltä sitten joku onneton oli saanut tehtävksi soitella, jotta miten nyt näin kävi?
    Totesin että sisältö on paskaa ja ettei määräaikaistilausta tarvitse uusia.

    Onneton: Eli voiko laittaa peruutuksen syyksi tyytymättömyyden lehden toimitukselliseen sisältöön?
    Minä: Ei, kun laitat että sisältö on paskaa.

    Tiedä sitten laittoiko. :)

    Pitäisköhän laittaa oma blogi pystyyn? Nämä yhtiöt tukevat Tapanilan joukkoraiskauksen peittelyä:
    - ja alle listaus kaikista viikonloppu-Pravdan mainostajista

    PS. Sattuneesta syystä en ehkä käytä vakionimimerkkiäni.






    VastaaPoista
  11. Moi Yrjö!

    Sattuneesta syystä olen viime päivinä kovin muistellut erästä vuosien takaista kirjoitusta jossa kuvailit erään jatkuvasti ja toistuvasti perseily.. eikun yksittäistapauksia tarjonneen kansanryhmän spekulatiivista yöhönkatoamis-skenaariota kun kantikset ovat tarpeekseen saaneet. Siihen liittyi ainakin puhelinyhteyksien "katkeaminen" ja sanatonta yhteisymmärrystä erinäisten virkamiestahojen välillä.

    Otsikoiden perusteella en tätä lukunautintoa uudelleen onnistunut paikallistamaan. Josko sinulta ystävällistä apua tähän etsintään saisi? Kiitos jo valahimiksi!

    VastaaPoista
  12. Muisti on lyhyttä.

    Tutkinnanjohtaja Jyri Hiltunen Helsingin poliisista kommentoi aikaisemmin Iltalehdelle pitävänsä tapausta monessakin mielessä hyvin poikkeuksellisena.

    - Useamman tekijän juttuja tapahtuu joskus, mutta en muista, että tämänkaltaisissa olosuhteissa olisi tapahtunut sellaista edes ihan lähivuosina, Hiltunen sanoi.

    Meniköhän sanat sekaisin ja tarkoitti "lähimuistissa"

    VastaaPoista
  13. Mannilan Veikko kutsui pojat rihiin käytvälle pituusjärjestykseen.

    Aloitti lyhyemmästä päästä; kysyi "sinäkö se olit?"

    Jos vastaus oli Ei, niin kopautti höyläpenkin harjalla otsaan.

    Puolessa välissä joku jo tunnisti. Veikko löi tekijää harjalla otsaan niin että varsi katkesi. Mutta sitten me pojat juostiin. Niin puhasta puutyöverstasta ei ole ollut. Siivojakin maanantain aamuhartauksessa kehu, että ei tarvinnut luutua heilauttaa.

    ////////

    Ettäko te saa muutamaa neekeriä ruotuun sillä!?

    Jos me pistettäis täältä teille alkajaisiksi 100 000, niin koko Suomi romahtais.

    VastaaPoista
  14. Rähmiksen sivuilta löytyi linkki pohdintaan, josta seuraava siteeraus on.

    "Väitän, että muslimien ongelmat Euroopassa, kuten korkea rikollisuus ja erityisesti terrorismi yritetään selittää pois, koska me olemme oman historiallisen viitekehyksemme vankeja. Islamilaiselle terrorismille ja fundamentalismille koetetaan epätoivoisesti etsiä jotain muuta syytä kuin islam, vaikka kaikki fundamentalistit ja terroristit huutavat kuorossa toimivansa Allahin nimeen."

    http://rahmispossu.net/wp-content/uploads/2015/02/islam-ja-maahanmuutto-tapio-holopainen.pdf



    Kyseessä on ote pdf-kirjasta (47 sivua) "Maahanmuutto, islam ja Suomi" kirjoittaja Tapio Holopainen.

    Linkki esittelyyn:
    http://rahmispossu.net/maahanmuutto-islam-ja-suomi/



    acc

    VastaaPoista
  15. Anonyymin isän kirjoitus:
    "Vituttaa kun nämä ketjut poistuu. Olen kirjoittanut samat asiat jo moneen ketjuun mutta hups ne ovat hävinneet. Asun itse Tapanilan lähellä. Olen seurannut mamujengien toimintaa jo pitkään, käyn töissä Malmilla ja näen maahanmuutto-jengejä ihan joka päivä liikkuessani noilla kulmilla. Tapanilassa ei juurikaan ole mamu-ongelmaa, nämä nuoret eivät ole sieltä. Pohjois-Helsingin arabi-afrikkalaismamut koostuvat Tapulikaupungin, Malmin, Puistolan ja Pukinmäen mamuista, ryhmä ei ole mitenkään järjestäytynyt mutta jotain yhteistyötä he tekevät, ja esim. heillä on vihanpitoa Itä-Hgin mamujen kanssa. Muutama vuosi sittenhän oli iso joukkotappelu (mamut tappeli keskenään) Pukinmäen koulun pihalla.

    Nämä Tapulin-Malmin mamujengit ovat jo aikoja sitten ottaneet tavaksi kulkea I- ja N-junilla päärautatieaseman ja Tikkurilan väliä ja jäädä milloin missäkin asemalla pois ja rötöstellä. Mitä on tapahtunut tän vuoden aikana: Mamuporukka ryösti pe-aamuna klo 10 (!!) nuoren pojan Oulunkylän asemalla. Sunnuntai-aamuna samat jätkät tekivät samanlaisen ryöstön Puistolan asemalla ja sitten vielä Malmin aseman lähettyvillä. Tapanilan asemalla puolestaan tuli nyt joukkoraiskaus. Ihmettelen, miksei poliisi enempää kiinnitä tähän Keravan-radan asemilla tapahtuviin jatkuviin rikoksiin.

    Nämä tän alueen mamujengit koostuvat lähinnä semmoisista 16-20-vuotiaista nuorista miehistä, jotka norkoilevat päivät pitkät junissa ja asemilla sekä Malmin ostarilla, uudella ja vanhalla puolella. Olen sen verran pitkään niillä nurkilla asunut ja seurannut, että tunnen sitä porukkaa jo naamalta. Lapseni on 16-vuotias ja hänen FB-profiilin kaverien kavereitten myötä olen löytänyt tätä sakkia myös Facesta, ja he leveilevät rikoksillaan, puhuvat avoimesti huumeista, pelottelevat toisia yms. Lapseni ja hänen ystävänsä ovat lukuisia kertoja kertoneet ihan uskomattomia juttuja, miten nämä mamujengit ryöstävät jopa kymmenvuotiaita, lintsaavat koulusta ja koulussa sitten saattavat tehdä törkeitä jäyniä esim. varastavat reppuja tai urheilutavaroita, rikkovat pyöriä kesken koulupäivän välkällä, kerran tämmöinen porukka spreijasi spraymaalilla toisten poikien vaatteisiin!!! En tiedä mitä tästä oli heille seurannut, ei välttämättä mitään koska normaalit nuoret pelkäävät näitä mamujengejä, jotka uhkailevat ja nuoret ennemmin vaikka valehtelevat vanhemmilleen hukanneen kännykkänsä kuin kertovat että sen varasti se ja se tyyppi, koska siitä seuraa nuorelle itselleen sit hankaluuksia.

    Tämmöinen on ollut tilanne Helsingissä jo useamman vuoden! Kun nämä uutiset mamujen tekemistä järjettömistä katuväkivalta-tempuista tulivat julki niin useat meidän alueen aikuisista ja nuorista sanoivat, että tätä oli odotettu, ajan kysymys vain milloin tilanne eskaloituu tä

    Aina kuvitellaan, että Itä-Helsingissä olisi jotenkin iso mamuongelma ja ehkä siellä onkin mutta tämä Pohjois-Helsingin jengi on kyllä nyt aktivoitunut ja tekee ryöstöjä varmaan joka päivä, koska suurin osa ei mene poliisin tietoon. Eikä aina edes vanhempien tietoon. Lähes poikkeuksetta uhrit ovat lapsia, nuoria tai sitten nuoria aikuisia, joskus vanhuksia. Porukalla käydään heikomman päälle. Voi vittu kun pääsisi vetämään turpiin tätä laumaa! Enkä väitä, että jokainen tämän alueen mamuista kuuluisi näihin jengeihin mutta loppujen lopuksi tän alueen kaikki nuoriso-mamut tuntee toisensa ja vaikka joku ei syyllistyisikään rikoksiin niin on kyllä niistä tietoinen eikä vuoda poliisille mitään vaan pitää omiensa puolta."

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  16. Osa mediasta on lopettanut vaikenemisensa viime hetkellä. Veikkaan nimittäin että ollaan jo aika lähellä sitä tilannetta, jossa hyvin moni uhrien läheinen tai uhreihin ja heidän läheisiinsä voimakkaasta samaistuva alkaa ihan oikeasti kokea asian niin että tappaminen on ainoa mikä enää voi kääntää kehityksen suunnan.

    Raiskaaviin somaleihin ei tehoa juridiikka. Raiskaaviin somaleihin ei tehoa julkisen häpeän uhka. Raiskaaviin somaleihin ei tehoa järkipuhe. Mutta jos joku tappaa raiskaavan somalin ja mahdollisestä myös muutaman hänen perheenjäsenensä niin ainakaan se somali ei raiskaa enää ketään eikä se perhe kasvata enää lisää raiskaajia.

    Suomalaiset eivät taatusti tartu kovin helposti aseisiin. Se on se viimeinen keino. Mutta sitten jos kaikki muut keinot on käytetty, niin sitten tulee ihan varmasti aseisiin tarttuminen eteen. Ja nyt ollaan monen henkilön suhteen taatusti jo hyvin lähellä sitä rajaa.

    Ja jos tilanne menee siihen, että kantaväestö joutuu tappamaan somaleita/islamilaisia/arabeita/tieskeitä saadakseen itse elää rauhassa, niin olen aivan 100% varma siitä, että silminnäkijöitä, aihetodisteita tai juridisesti kelvollisia dna- tai sormenjälkinäytteitä ei löydy mistään.

    Mitä enemmän media vaikenee, peittelee, kirjoittelee ihailevia satuja humiksista ihmisille jotka näkevät todellisuuden omin silmin jne. - sitä lähempänä ollaan tappamisen alkamista.

    Pelottavinta tuossa tilanteessa on se, että sitten kun tappaminen alkaa, niin se tuppaa lisääntymään ja lisääntymään ja….

    VastaaPoista
  17. Pohdin jo joitakin vuosia sitten kahta kysymystä, joihin en keksinyt enkä saanut vastausta, jotenkin nämä kysymykset ovat taas erittäin ajankohtaisia.

    Jos meillä on käytettävissä kotouttamisohjelma, jolla niinkin vieraasta kulttuuripiiristä tulevat ihmiset kuin somalit saadaan kunnialla kotoutettua suomalaiseen yhteiskuntaan, eikö tätä samaa kotouttamisohjelmaa voisi soveltaa myös suomalaisiin romaneihin, jotka satojen vuosienkin jälkeen ovat koulutus-, työllisyys- ja rikostilastojen perusteella kotoutuneet varsin kehnosti?

    Jos taas kotoutusohjelma ei tehoa kotoperäisiin romaneihin, niin kuinka ihmeessä sen voidaan kuvitella sitten tehoavan somaleihin, jotka ovat kuitenkin kaikin puolin paljon kauempana suomalaisesta normista kuin romanit?

    VastaaPoista
  18. Helsingin uutiset 25.11.2013
    Lääkäri: 10-vuotias tyttökin saa pelätä ahdistelua Helsingissä

    Teini-iän kynnykselläkin olevat tytöt joutuvat pelkäämään Helsingissä koskemattomuuttaan, sanoo asiantuntijalääkäri.

    Armi Suojanen

    Tyttöihin ja naisiin kohdistuva ahdistelu on Helsingissä niin yleistä, että alle teini-ikäiset tytötkin muuttavat käyttäytymistään ja kulkureittejään itseään suojatakseen. Näin sanoo Väestöliiton Nuorten seksuaaliterveyden osaamiskeskuksen asiantuntijalääkäri Miila Halonen, joka kirjoittaa asiasta Väestöliiton blogissa.

    Halonen kertoo tapauksesta, jossa hän sattui Rautatieaseman alikulkukäytävään, jossa kaksi miestä huuteli ohikulkijoille ja liikkui levottomasti. Hänen edellään käveli tuskin kymmenvuotias tyttö, joka miehet nähtyään ensin hidasti ja kääntyi lopulta ympäri.

    Halonen kertoo menneensä tytön luo kehottaneensa tätä tarttumaan kädestä.

    – Vieras tyttö tarttuu käteeni ja kävelemme nopeasti eteenpäin. Miesten kohdalla tyttö puristaa lujaa. Kävelemme miesten ohi sivullemme vilkaisematta, Halonen kirjoittaa.

    Halosen mukaan esimerkki ei ole ainoa laatuaan. Hän kirjoittaa tapauksista, joissa teinityttö kiertää joka ilta ylimääräisen kilometrin treeneistä kotiin, koska ei uskalla mennä pahamaineisen puiston poikki.

    Pikkujouluista palaava nainen ei puolestaan uskaltaudu juna-aseman hämärään alikulkuun, vaan valitsee kotikyydikseen aikaa vievän bussin.

    Tytöt välttelevät myös tyhjiä metrovaunuja ja ovat oppineet tunnistamaan, millaisten ihmisten perässä kannattaa kävellä, Halonen luettelee.

    – Tätä on pelon oppikoulu, oppiaineena pelon maantiede. Tätä koulua käy lähes joka nainen. Opit ovat niin arkipäiväistyneet ja rutiininomaiset, ettei niitä huomaakaan. Ja se tässä onkin pelottavinta, Halonen kirjoittaa.

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  19. Jotenkin tulee tästä Euroopan islamisoitumisesta mieleen nykyajan kansainvaellukset. Historiasta löytyy varoittavia esimerkkejä miten käy hallitsemattoman maahanmuoton kanssa, ensimmäisenä tulee mieleen Länsi-Rooman romahtaminen ja Amerikan intiaanien kohtalo.

    Se mikä jäi turkkilaisilta kesken Euroopan valloitusyrityksissä 1500- ja 1600-luvuilla, niin nyt se tehdään hienostuneemmin, hyväksikäyttäen hyödyllisiä idiootteja. Mutta tarkoitusperät lienevät samat, eli saada Eurooppa haltuun tavalla tai toisella. En haluaisi maalata piruja seinille, mutta muuta johtopäätöstä en voi tästä menosta vetää.

    Ironisinta asiassa lienee se, että nykyään me vielä maksamme tästä ”huvista”. Maahanmuuton kustannukset kun otetaan veronmaksajilta, ja ne ovat pois joltain muulta tärkeältä sektorilta, kuten terveydenhuollosta, infran kunnossapidosta tai puolustuksesta. Ei tarvitse kuin katsoa länsinaapurin asevoimien nyky-tilaa, verrattuna siihen mitä se oli 1980-luvulla.

    Jossain vaiheessa tällainen kehityskulku pitää muuttaa/pysäyttää, ja jollei media ala käsittelemään tilannetta totuudenmukaisesti tai jollei oikeuslaitos langeta tarpeeksi kovia rangaistuksia k.o. p*rseilijöille, niin en yhtään ihmettelisi kantaväestön katupartioita tai oikeuden ottamista omiin käsiin.

    Tällaistako kehityskulkua nyky-poliitikot sitten haluavat? Ei rasismia poisteta vaikenemalla maahanmuuttajien tekemistä rikoksista tai vähättelemällä eräiden mamu-ryhmien yliedustusta tietyntyyppisissä rikoksissa.

    Mielestäni se vain lisää rasismia ja pahimmillaan johtaa väkivaltaisuuksiin, jos ja kun oikeuslaitos menettää uskottavuutensa (jollei ole jo menettänyt)....


    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  20. Eikö hitaasti ymmärtävä tsuhna tajua sitä, että toi somaliämmän keskisormen osoitus oli mielenilmaisu joka kohdistui koko Suomen alkuperäisväestöön.

    Siihen väestöön, joka heidät on elättänyt ja elättää. Siihen väestöön joita he häiriköivät,ryöstelevät sekä raiskaavat ja naureskelevat perään.

    Olettaisin että vielä se hymy hyytyy.

    VastaaPoista
  21. Laitatteko linkkiä tuohon Miila Halosen kirjoitukseen? ei löydy haulla.

    VastaaPoista
  22. Tervehdys Konekiväärin ja Lahtisen kaipaajalle, Ano1:lle, Ano2:lle, Buurille Johannesbuurista, acc:lle, Taisteluvälineupseerille, Ano3:lle, Ano4:lle, Soomipoisille Eestist, Beckerille ja Ano5:lle & kiitos kommenteistanne.

    Konekiväärin ja Lahtisen kaipaaja: Tuommoinen blogi aiheesta Helsingin Sanomat vs. mainonta (ja luultavasti vähenevä sellainen) voisi olla hyvinkin mielenkiintoinen.

    Ano1: Voisiko se olla tämä:

    http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2012/01/eraanlainen-talvitarina.html

    tai tämä:

    http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2013/07/tarina-seitsemastoista-heinakuuta.html

    Vaikka aika ajoin kirjoitan kirjoituksia, jotka sisältävät väkivaltaa, niin siltä varalta jos joku ns. tiedostava yksilö lukee tätä, totean, että en kehota ketään käyttämään väkivaltaa. Nämä ovat tulevaisuudenkuvia, fiktioita, joitten toteutumisen nykyinen tilanne vaan valitettavasti tekee päivä päivältä mahdollisemmaksi.

    Ano2: Joo, ja tietysti tässä tapauksessa voidaan myös käyttää termiä ”virkamiehen poliittinen muisti”.

    Buuri: Ainakin virkakoneistomme on jo niin lammasmainen, että voin todeta, että ei, ei me saada.

    acc: Kiitos linkistä. Erittäin hyvin todettu tuolta Holopaiselta.

    Taisteluvälineupseeri:

    Viesti 1: Tuo kertoo hyvin tämän hetken tilanteen. Hurjinta on, että tuollaista oli jo viisitoista vuotta sitten, mutta siitä vaiettiin.

    Viesti 2: Joo, toi oli jo linkkinä kirjoituksessani. Naisten turvallisuudesta vaahdotaan, mutta yksi ihan pikkunen juttu unohtuu…

    Ano3: Valitettavan totta. Mutta jos tavallinen ihminen huomaa, että poliisi ei suojele häntä eikä poliittinen koneisto ole edes kiinnostunut hänen turvallisuudestaan, niin mitä jää silloin vaihtoehdoksi? Täydellisen alistumisen lisäksi?

    Ano4: Voisiko olla jopa niin, että nimenomaan nämä kotouttamisohjelmat ovat syyllisiä nykytilanteeseen? Kun ihmisellä on tulenaan virkakoneisto, joka varmistaa ettei ihmisen tarvitse integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, niin miksi hän integroituisi?

    Soomepois Eestist: Nykypoliitikkojen kohdalla uskon siihen inhimilliseen vaihtoehtoon, että kun tähän junaan on hypätty, siinä ollaan vaikka Helvettiin asti. Jos todetaan, että junan suunta oli alunperinkin väärä, silloin poliitikko menettää kasvonsa ja sitähän se ei kestä. Siinä ei ole millään faktoilla väliä.

    Becker: Juuri tuolla tavoin minäkin tuon keskisormen ymmärrän.

    Ano5: Näyttääpä muuten siltä, että se kirjoitus on deletoitu Väestöliiton blogista.

    VastaaPoista
  23. Opimme taas että tuollaiset kirjoitukset/sivut joissa joku avautuu näistä asioista tulee kopsata talteen välittömästi....

    VastaaPoista
  24. Onko jutussasi oleva somalinaisen kuva siitä oikeudenistunnosta, missä viisi "velikultaa" saivat syytteen suomalaisnaisen joukkoraiskauksesta? Jos on, se pitäisi saada jos ei nyt, niin aikanaan oikeuden päätöksen kanssa jokaisen suomalaisen sanomalehden etusivulle! Siinä kulminoituu suomalaisen maahanmuuton koko kuva!

    VastaaPoista
  25. Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

    Ano. Nyt myönnän oman virheeni. Blogikirjoitusta ei ole deletoitu, mutta se on vuodelta 2013.

    http://vaestoliitonblogi.com/2013/11/25/pelon-oppikoulu/

    Sinänsä ei tuo mitään muuta, sillä sekin unohtaa naisten turvallisuuden kannalta erään olennaisen pikkuasian, jota ei tietenkään saa mainita.

    Ano2: Kyllä on. Tuossa sama pätkä youtubessa:

    https://www.youtube.com/watch?v=ZdJFhWElTPs

    VastaaPoista
  26. Jos mietimme pitkällä tähtäimellä kehitystä, niin pännii jo valmiiksi tulevat tapahtumat. Eli kun tälläistä perseilyä tapahtuu vielä muutamia kertoja, niin joku ihan aikuisten oikeasti ryhtyy sanoista tekoihin.

    Ja senhän arvaa, minkälaista menoa sen jälkeiset kuukaudet ja vuodet tulevat mediassa olemaan. Jos joku kuvitteli, että maahanmuuttopolitiikan kritisointi tai epäonnistuneen kotouttamisen kyseenalaistaminen on hankalaa nyt, niin odottakaapa vain niitä aikoja.

    Tämän helpommaksi ei tilanne tästä tule muuttumaan.

    VastaaPoista
  27. Nimenomaan naisten olisi syytä lakata äänestämästä vihreitä, vasemmistoja sekä muita suvaitsevaiston tahoja. Jos tätä roskaväen tänne tuppautumista ei saada kuriin, niin vielä pahempaakin on tiedossa. Ja voi sitten olla tilanne, että ainoastaan voima pätee. Siihen vain täytyy ryhtyä vaikka tavallisen suomalaisen käden kautta.

    VastaaPoista
  28. Tervehdys Anolle ja Korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Täysin mahdollista. Ei tarvita kuin se, että jonkun väärän tyypin lapselle tehdään näin. Ja hoosianna tulee sen jälkeen olemaan taivaan korkeaa, keskittyen luonnollisesti suomalaiseen rasismiin, eikä siihen, että teolla reagoitiin toistuvaan kantasuomalaisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Joka reagointi tehtiin siksi, että suomalainen virkamieskoneisto ei sitä halua tehdä.

    Korpisoturi: Ainakaan seuraavissa vaaleissa naiset eivät äänestyskäyttäytymistään vielä muuta. Kyse on kai imagosta. Ei haluta tulla verratuksi rahvaanomaiseen haalariväkeen. Imagon ylläpitäminen on tärkeämpää, kuin se, mitä maassamme tapahtuu. Ja mikä tulevaisuudenkuva tuolla tiellä on, sitä voimme katsella Ruotsista.

    VastaaPoista
  29. Medialla tulee nyt olemaan aivan ratkaiseva rooli sen suhteen että lävähtääkö tilanne avoimeksi kansanryhmien väliseksi väkivallaksi. Jos hyssyttely, sensurointi, ihannoivien humissatujen keksiminen ja muu kusetus jatkuu entisellään niin kosto- ja puolustautumisväkivaltaa estää tuskin mikään.

    Media on aika pitkälle luonut tämän tilanteen. Se on sitä kautta myös vastuussa tästä tilanteesta. Tästä syystä luulen, että jos touhu menee väkivaltaiseksi, niin muutaman pahimman median toimittajat tulevat olemaan ihan samalla tavalla tulilinjalla kuin raiskaajat, ryöstäjät, heidän kasvattajansa, radikaali-imaamit, pahimmat moskeijat…

    VastaaPoista
  30. Minun oikeudentajuani tämä ajatusleikki ei loukkaa.

    https://jamesgonzo.wordpress.com/2013/03/07/kuubalainen-ratkaisu-raiskausepidemiaan/

    Jos normaali pedagogia ei auta niin dokudraama voi ehkä auttaa.

    Toki tuollaiseen pitäisi liittyä videointi ja videon pistäminen nettiin koko maailman ja etenkin raiskaajia kasvattavien perheiden, uskonnollisten yhteisöjen ja kulttuurien nähtäväksi.

    Rangaistuksen jälkeen karkoistus ja otsaan tatuoituna tieto sitä että kyseinen henkilö on harrastanut seksiä sian kanssa.

    VastaaPoista
  31. http://www.liveleak.com/view?i=b10_1426395873

    Samantapaista menoa rapakon takana

    VastaaPoista
  32. Jos suomalainen raiskaa, niin tekee sen yleensä yksin. Nainen voi selvitä tilanteesta, kun muistaa, että "pyörivään pölkkyyn ei naula uppoa", (Päätalon Kallea).
    Mutta nämä mamuroskasakit tekee sen ryhmän voimalla. Siinä ei voi mitään, vaikka nainen olisi kuin karatemestari.

    Silti tätä brutaalia touhua halutaan tänne lisää tiettyjen tahojen ajamana.

    VastaaPoista
  33. "Tytöt välttelevät myös tyhjiä metrovaunuja ja ovat oppineet tunnistamaan, millaisten ihmisten perässä kannattaa kävellä, Halonen luettelee.

    – Tätä on pelon oppikoulu, oppiaineena pelon maantiede. Tätä koulua käy lähes joka nainen. Opit ovat niin arkipäiväistyneet ja rutiininomaiset, ettei niitä huomaakaan. Ja se tässä onkin pelottavinta, Halonen kirjoittaa."

    Pelottavaa minun mielestä on se, että joku väestöliiton mikäliemaisteri leimaa pelottavaksi sen, että tytöt ymmärtävät suojella turvallisuuttaan em. keinoin..

    -Kärähtänyt Sulake

    VastaaPoista
  34. Kiitos Ykä.

    Arvostus ja kunnioitus pitää ansaita, eivät ne ole itseisarvoja.

    Asioista saa ja pitää olla eri mieltä - mistä me muuten keskustelisimme? Asiat kuitenkin asioina, vai mitä veljet ja siskot?

    VastaaPoista
  35. Jep,jep...
    Tohon somppuakan keskarinnäyttöön ja vittumaisen halveksivaan ilmeeseen kiteytyykin oikeastaan kaikki tarpeellinen nåiden muslimirottien kotoutumisesta-hyvin ovat kotoutuneet.Kotoutushan on käsitetty sopeutumisena uuden kotimaan tapoihin ja kulttuuriin,tai näin on siis tahallaan annettu ymmärtää tiedostavien politrukkiemme toimesta,mutta todellisuudessa kotoutus kiteytyy vanhaan tapaan,kun ystävä tulee kylään,jolloin sanotaan,että ole kuin kotonasi.Ja muslimithan ovat,joka maailmankolkassa mihin tunkevat,todella kuin kotonaan.Niin kotonaan,etteivät anna isäntäväen häiritä elosteluaan,jos isäntää häiritsee,niin HÄN voi lähteä.Todellakin,näiden aavikkokultin seuraajien kotoutus on onnistunut juuri,niin kuin kok-vas-dem-kes-vih-rkp-puolueen poliitikot ovat tarkoittaneetkin-ja kansan tuella,eiköhän tämä Suomen kansan uusdemokraattinen liitto taas nappaa yli 80% äänistä.Ja eniten ihmetyttää naisten itsetuhoinen äänestyskäyttäytyminen,vai onko se juuri sitä uhriutumista,että tuetaan politiikkaa,jonka seuraukset on näkyvillä jo pitkin Eurooppaa.No,
    vuoden 2019 vaaleissa on sitten myöhäistä tehä enään mitään,kotoutuneiden määrää tullaan taatusti
    lisäämään rajusti,ja sitten musulmaaneja onkin jo sen verran,että perseily siirtyy taas pykälän pahempaan suuntaan,eli aletaan ottamaan alueita hallintaan,poliitikot sallii sharia-lain käyttöön oton "islamilaisissa" asutuskeskuksissa,suomalaiset pottunokat eivät saa liikkua "meidän alueilla",kehityksestä ääneen huolestuneita kuolee "yksittäistapauksissa",jne...Eli kaikille hallituksille vuodesta 1990 aina tähän asti:KIITOS!
    T:Vesku

    VastaaPoista
  36. Alkuun anteeksipyyntö Ykälle, että en ole enempää ehtinyt kommentoimaan täällä. On ollut sen verran remonttihommia ja töitä että ei vain jaksa jäsentää enää illalla ajatuksiaan siihen muotoon että kehtaisi ne täällä ulos oksentaa - edes nimimerkillä. Seuraan kuitenkin aktiivisesti.

    Ja sitten siihen varsinaiseen asiaan: Iltalehti taisi iskeä melkoiseen kysyntään tuolla paperilehden raiskaustilastojutullaan ja laittamalla sen vielä lööppiin. Nimittäin paikallisista marketeista IL oli sunnuntaina järjestään loppu, vaikka IS:ää oli reilusti tarjolla joka räkissä. Elämme toivossa että kansa heräisi.

    VastaaPoista
  37. Tuosta median suhtautumisesta on muuten hyvä esimerkki tämä tapaus ja taannoinen junakausti, jossa aamuruuhkassa väitteiden mukaan joku tuuppaisi koululaistyttöä ja murisi jotain apinasta. Silminnäkijöitä ja valvontakamerakuvia ei siis koskaan tapauksesta löytynyt.

    Silloin kuitenkin HS:n johdolla asiaa rummutettiin päiväkausia, avoimesti puhuttiin "suomalaisesta rasismista", ministeritasolta kommentoitiin tilannatte, yleinen järkytys oli suurta, jne.

    Tässä tapauksessa HS peittelee tekijöiden taustoja, uutinen häviää nopeasti mediasta, puheet "somalien asenteista" saisivat vastaansa valtavan huudon rasistisesta syyttelystä ja muutenkin asia enemmän tai vähemmän painetaan villaisella nettiä lukuunottamatta.

    Ei voi välttyä ajatukselta, että tässä maassa toiset ovat arvokkaampia kuin toiset, kun oletettavasti tapahtunut töytäisy on suurempi rikos kuin työmatkalla tapahtunut joukkoraiskaus.

    VastaaPoista
  38. Tuo keskisormen ja näyttäminen ja ivallinen ilme kertookin kaiken oleellisen. Sitten vielä ihmetellään mistä kumpuaa niin kovin negatiivinen suhtautuminen maahanmuuttajiin, tuollainen käytös tuskin ainakaan parantaa suhtautumista. Niin joo, mutta eihän maahanmuuttajissa mitään vikaa ole, vika on rasististen Suomalaisten.

    VastaaPoista
  39. Kirjoitin tuossa jo toiseen postaukseen, ettei näistä uutisista irtoa yhtään sisäsiistiä ilmaisua, mutta yritetään sittenkin tupakkitauon jälkeen:

    "Suomessa on täkäläisiä elättäjiä ja muualta tuotuja elättejä. Heidän todellisuushorisonttinsa eivät vastaa toisiaan, kuten tämäkin uutinen todistaa. En usko sitä edes mahdolliseksi, mikä tosin ei ole negatiivinen asia elättäjien kannalta.

    Siitä, miten hyvin nämä kaksi todellisuushorisonttia vastaavat reaalimaailman haasteisiin, voimme ottaa esimerkiksi elättäjien kulttuurin historian ja nykypäivän, sekä elättien kulttuurien historian ja nykypäivän.

    Se on paljonpuhuvaa jo itsessään.

    Uskon, että näiden ryhmien tulevaisuudet määräytyvät niin ikään heidän toisistaan poikkeavien todellisuushorisonttiensa tarjoamissa viitekehyksissä.

    Suorastaan toivon sitä."

    Eipä tästä sen enempää.

    VastaaPoista
  40. Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Korpisoturille, Kärähtäneelle Sulakkeelle, Oinomaokselle, Veskulle, Ghettomaksajalle, Ano4:lle, Ano5:lle ja YYZ:lle & kiitos kommenteistanne. Nähtäväksi jää, toimiiko media jatkossa niin kuin Iltalehti nyt toimi. Päälinja on kuitenkin vielä edelleenkin se, että ongelma ei ole tiettyjen vähemmistöjen tekemät väkivalta- ja seksuaalirikokset, vaan ongelma on se, että me kantaväestön edustajat kommentoimme asiasta vihaisesti esim. tässä blogissa. Niin kuin Ano4 totesi, eräs toteennäyttämätön tönäisy sai aikaan jumalattoman joukkorääkymisen ja suomalaisten kollektiivisen syyllistämisen. Toteennäytetty vähemmistöjen tekemä väkivalta taas saa aikaan, kas, jumalattoman joukkorääkymisen ja suomalaisten syyllistämisen. Ei siksi, että olisimme tehneet itse väkivaltaa. Vaan siksi, ettemme sitä hyväksy.

    Lisäsin tuohon kirjoitukseni loppuun pari uutta esimerkkiä erään kansanryhmän uhriin kohdistamasta empatiasta.

    Oinomaos: Lätsän nostoa ja lyckaa Voiman Pimeillä Poluilla.

    Ghettomaksaja: Kommenttisi ovat aina tervetulleita, mutta eiväthän ne suinkaan velvollisuus ole. Naputtele, kun jaksat ja kerkeät. Meillä on kaikilla tämän tietokoneen ulkopuolinenkin elämä.

    VastaaPoista
  41. Olis hyvä kouluttaa muutamia "naiskommandoja", jotka kuljeskelisivat vaarallisilla alueilla houkutuslintuina. Näillä naisilla olis käsilaukussa taittuvaperäinen, äänenvaimetimella varustettu konepistooli. Kun roskasakki alkaisi ahdistella, niin kommando vetäisi "paollaan" sakin jonnekin pimeeseen alikulkukäytävään.
    Ja sitten ISKUN jälkeen keräilisi rauhallisesti hylsyt ja sotkisi jäljet pois. Kengänpohjiin tippa tabasco-maustetta. Kahdeksikon muotoisten päällekkäisten lenkkien jälkeen muihin maisemiin.
    Eikä tekijää koskaan löytyisi.

    VastaaPoista
  42. Tervehdys, Korpisoturi. Jos jatkossakin ongelma kiistetään ja ainoa asia, mitä virallinen Suomi sen tiimoilta tekee on kantasuomalaisten jatkuva asennekasvatus, niin tuokin voi olla joskus todellisuutta.

    VastaaPoista
  43. Kaikki nämä ovat yksittäistapauksia. Mikään niistä ei edes vihjaa siihen suuntaan että kyse voisi olla laajasta, kulttuurillisesta lähtökohdasta, jota mikään vapaaehtoisuuteen pohjaava ulkoinen paine ei muuta.

    Somalikulttuurin ihana ja rikas luonne näkyy parhaiten Somaliassa, jossa se ei joudu kohtaamaan patriarkaalista, rasistista, marginalisoivaa ja islam-vihamielistä VHM-massaa.

    Uskontonsa ja kulttuurinsa ansiosta somalit ovat onnistuneet rakentamaan maastaan ihanan idyllin jossa on mukavaa, turvallista ja mahdollisuuksia rakentavaa niin vierailla kuin asua pysyvästikin.

    Työllistymis- ja rikostilastot eri maissa kertovat riittävällä tarkkuudella sen, että miten hyvin somalikulttuuri haluaa ja kykenee integroitumaan mihinkään läntiseen kulttuuriin.

    Ehkä Suomen tulisi kannustaa politiikan, byrokratian ja talouden keinoin somalikulttuurin integroitumishaluttomia edustajia palaamaan takaisin kotimaahansa. Siellä mahla virtaa, työllistyminen onnistuu, ei ole uskonnollista ennakkoluuloisuutta, ei pelkoa rodullistavista katseista tai apeista verhoista.

    Kaikilla noilla kolmella tärkeimmällä kannustamisen alueella on varmaan hyvä soveltaa sekä ns. positiivisia että ns. negatiivisia kannusteita. Julkisen talouden tiukan tilanteen vuoksi negatiivisten taloudellisten kannusteiden käyttöön ottamisella samoin kuin negatiivisten byrokraattisten kannusteiden soveltamisella alkaa olla tosi kova kiire.

    VastaaPoista
  44. Pahoittelut Ykä, jos se pitkä kommenttini aiheutti harmaita hiuksia. Tarkoitus ei ollut paha :-)

    -Kärähtänyt Sulake

    VastaaPoista
  45. Korpisoturi:

    Yhden yksittäisen konepistooli-naiskommandon sijaan pitäisi käyttää ryhmää. Syötti, syötin suojajoukkue ja väijyjoukkue. Ei ryhmänä liikkumista. Ei sellaista liikkumista, missä mennään samaan suuntaan samaan tahtiin. Ei näkyvää katseseuraamista. Tarkkaan katsottuna etukäteen missä kameroita ja missä ei.

    Tummat tai muuten huomiota herättämättömät vaatteet joissa on helppo liikkua ja joissa ei ole (etenkään kauas tai kameroille) näkyviä merkkejä tai värikuvioita. Erilliset pra paid -kännyt niille keikoille. Autot kauempana. "Erillään mutta ryhmänä" toimimista ja liikkumista pitäisi harjoitella etukäteen. Kaikki mukana olevat välineet laillisia. Taskulamppuja, kävelykeppejä, pulloja, kovaa ruokaa (esim. metwurstipötkö muovipussissa pampun tavoin käytettynä)…

    Jos tieto saalistavasta porukasta on saatu etukäteen niin syöttiä ei tarvita.

    Taktiikat, tekniikat ja viestintä pitää olla etukäteen harjoiteltua. Samoin puhe/äänikontrolli niin ettei kukaan sano tai huuda mitään paljastavaa.

    Se on joka tapauksessa käynyt selväksi, että media pitää huolen, ettei millekään lailliselle tavalle estää näitä perseilytä jää tilaa sen enempää viranomaisrakenteissa kuin kansalaistenkaan tasolla. Laiton toiminta lienee siis ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto. Ja ikävä kyllä laiton toiminta tarkoittaa tässä tapauksessa lähinnä suunnitelmallista ja laskelmoivaa väkivaltaa joka kohdistuu pahimpiin tekijäryhmiin ja heidän perseilyään voimakkaimmin mahdollistaviin ja tukeviin tahoihin.

    Nyt alkaa olla sata vuotta siitä kun Suomessa oli edellisen kerran sisällissota. Samantyylisesti sekin alkoi. Äärivasemmisto vyörytti todellisuuden kanssa ristiriidassa olevaa propagandaa kunnes oli saanut synnytettyä niin pahan vastakkainasettelun, että sen selvittäminen onnistui vain julman ja puolisummittaisen väkivallan kautta.

    VastaaPoista
  46. Ykä:

    Juuri tuo ongelman kiistäminen on ratkaiseva asia sen kanssa, että onko tämä kulttuuriristiriita ratkaistavissa hallinnollisesti johdetuin keinoin vai meneekö tilanne väkivaltaan.

    Jos media, viranomaiskenttä, tutkijat ja etenkin "tutkijat" sekä poliitikot koittavat esittää asian niin kuin ainoa tai suurin ongelma olisi se, että joku kehtaa kokea pakkorikastuksen ja kulttuurillisen värähtelyn helvetissä negatiivisia tunteita, niin kosto- ja estoväkivalta (jonka tekijät eivät jää kiinni) on ainoa mahdollinen toimiva vaihtoehto.

    Jos taas ongelma otetaan tiedotusvälineissä, hallinnossa, politiikassa ja yliopistoissa tosissaan, niin ei kulu kuin pari vuotta niin 95% ongelmasta on poissa.

    Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa että kukkahattuuston pitää valita että väkivalta vai poliittiset keinot. Samalla se toki valitsee sen, että kummalla puolella se on jos tilanne kehittyy kosto- ja estoväkivallan suuntaan.

    Nuivallisto on koittanut saada poliittista ja hallinnollista tietä käyttöön jo niin kauan että kärsivällisyys tuskin enää kauan riittää.

    VastaaPoista
  47. Anolle:

    Loistavaa stradekiaa. Ilo lukea!

    Kyllähän se kouliintunut ryhmä pystyisi toimimaan tehokkaasti ja huomaamattomasti. Tietty, ISKUN hetkellä olis näkyväkin, mutta sitten hajoaisi kuin huokaus saharaan.

    VastaaPoista
  48. Tervehdys Ano1:lle, Kärähtäneelle Sulakkeelle, Ano2:lle, Ano3:lle ja Korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Niin kuin tuossa aikaisemmin totesin, kepulaisten täyte/ikoni/toteemiehdokas Husu Hussein oli kirjoittanut, että koska suomalainen virkamieskoneisto tarttuu somalien elintapaan, heillä ei ole mahdollisuutta harjoittaa kyläyhteisöllistä kasvatusmetodiaan. Miksemme antaisi heille mahdollisuutta siihen ja auttaisi heitä palaamaan kotiinsa? Siellä suomalainen virkakoneisto ei puutu heidän tapoihinsa ja ne tavat ovat kiistatta toimivia, sillä en ole kuullut ennen vuotta 1990 tapahtuneesta somalin suomalaiseen kohdistamasta väkivallanteosta ensinkään.

    Kärähtänyt Sulake: Olen ymmälläni. Ei sinulta ole tullut tänne pitkää kommenttia. Se on voinut kadota virtuaaliavaruuteen. Tai sitten kärsin hahmotushäiriöstä, mikä voi kyllä myös olla mahdollista. Jopa todennäköistä.

    Ano2 ja Korpisoturi: Julkaisin vielä nämä kommentit, että vittuuntumisen taso tulisi oikein selkeästi ilmi, mutta jatkossa en julkaise näitä kuolemanpartiosuunnitelmia. Minä kun olen koko ajan pyrkinyt siihen, että ei ensimmäistäkään laukausta tarvitsisi ampua, ja luulen, että blogini lukijoista valtaosa on samaa mieltä.

    Ano3: Tuota olen itsekin paljon miettinyt ja luulen, että naputtelen siitä piakkoin ”ymmärrysharjoituksen”.

    VastaaPoista
  49. Hienoa Ruotsi:
    Amorellan raiskaajat on sitten päästetty vapaalle jalalle odottamaan oikeudenkäyntiään!
    Hienoa Suomi:
    Poliisi on hyvin huolestunut Tapanilan raiskauksen kommentoinnista netissä.Vantaalla ollaan mm. moskeijojen valvontaa tehostettu lisää liikehdinnän pelosta.
    Kuka suojaa kantasuomalaisten kulkemista ja olemista liikehdinnän heitä kohtaan jo alettua aikoja sitten?Ei ilmeisesti kukaan.
    T:Vesku

    VastaaPoista
  50. Tervehdys, Vesku. Onnittelemme Ruotsia valitsemallaan tiellä. Niin kuin Suomeakin. Kantasuomalaisten suojelun tarpeeseen vastasikin eläkkeellejäävä poliisin ylijohtaja Mikko Paatero, joka ei ole poliisi. Ja vastasi siten, että tarvitaan lisää maahanmuuttajataustaisia poliiseja. Kielitaitovaatimuksia tulisi laskea. Että siten sitä turvallisuutta varjellaan.

    VastaaPoista
  51. Viestini päättäjille koskien maahanmuuttoa:

    PYSÄYTTÄKÄÄ TUO SUKLAAJUNA!!!

    VastaaPoista
  52. Tervehdys, Juho. Tämä eduskunta ei sitä pysäytä. Ei seuraavakaan. Katsellaan sitten vuonna 2019. Josko oltaisiin Ruotsin taholla.

    VastaaPoista
  53. Terveisiä Nuorgamista, viikko vasta odoettu kuormaa.

    Nyt on ollut aikaa oikein lueskella ihmetellä tätä Tapanilan kulttuuritapahtumaa.

    On ihmetelty miksi somalit raiskaa. Luettuani tapauksesta ja ihmeteltyäni noita FB päivityksiä olen tullut siihen yksinkertaiseen päätelmään, että somalit raiskaavat koska ovat somaleita.

    Vaikuttaisi tosiaan olevan heidän geneettinen ja kulttuurinen erityispiirre.

    Huimaa kuinka somalitytötkin tuntuvat oikein olevan ylpeitä savannien uroidensa urotöistä.

    -KKi-

    VastaaPoista
  54. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja18. maaliskuuta 2015 klo 20.18

    "Kantasuomalaisten suojelun tarpeeseen vastasikin eläkkeellejäävä poliisin ylijohtaja Mikko Paatero, joka ei ole poliisi. Ja vastasi siten, että tarvitaan lisää maahanmuuttajataustaisia poliiseja. Kielitaitovaatimuksia tulisi laskea."

    Poliisiauton tuleva henkilöitys:
    - 1 lukeva poliisi
    - 1 kirjoittava poliisi
    - 1 maahamuuttajapoliisi
    - 1 maahanmuuttajapoliisin tulkkaajapoliisi
    +
    - jos maahanmuuttajapoliisi on musliminainen
    - 1 maahanmuuttajapoliisin miespuolinen muslimisukulainen-poliisi

    Perhana, niitähän on kohta koko linja-autollinen per partio. :D

    Ja voiko miespuolinen muslimi-maahanmuuttajapoliisi olla partion 2:nen jos 1:nen on naispuolinen pottunokkapoliisi?

    VastaaPoista
  55. Eikös tässä männävuosina ollut juttua Britannian kulttuuririkkaista polliiseista.

    Muistelen, että korruptiosta oli muodostunut pienoinen ongelma.

    Toisekseen kuvitteleeko joku, että somalipoliisi uskaltaisi sakottaa tai pidättää heimolaisensa?

    Veikkaan, että yhteisöllisyys ylittäisi äkkiä virkavelvollisuuden kuffarihallintoa kohtaan.

    Mikä ihme siinä on, että ei vain tunnu menevän jakeluun sellainen asia,ettei klaanilaisesta tule sekulaaria pohjoismaista demaria samalla sekunnilla kun sandaali koskettaa Helsinki-Vantaata. Eikä toisessakaan ja tuskinpa kolmannessakaan polvessa.

    Ei tule koska kotoutus ja kun näille oikein selitetään miten arvokas se heidän paskanistaneiden kulttuuri onkaan.

    -KKi-

    VastaaPoista
  56. Tervehdys KKi:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne. Ennen tätähän somalit ovat mainostaneet yhteisöllisyyttään vähän joka nurkalla, mutta kyseinen raiskaustapaus (niin kuin viime syksyn väkivaltakin) olivatkin yksittäisiä. Niin kuin KKi muistuttikin, niin naispuolisilta somaleilta on tullut kommentteja, joita ei ainakaan voi kutsua empatiaksi uhria kohtaan.

    VNV:n poliisiautokokoonpanoon voisi vielä sitten lisätä mukaan yhdenvertaisuusvaltuutetun edustajan per auto.

    Anon kommentti jäi vähän mysteeriksi

    Mitenkäs muuten KKi, vieläkö siellä Nuorgamissa on se omituinen tilanne, että vaikka kylä on pieni kuin mikä, niin siellä on silti kaksi kauppaa ja molemmat K-kauppoja?

    VastaaPoista
  57. Moi

    Jaa käsittääkseni molemmat ovat saman yrittäjän ja se Norjan puoleinen ei enää ole toiminnassa.

    Tämä isompi jomka pihalla pidän leiriä on kohtalaisen hyvin varustettu.

    Lihatiski aivan mahtava. Auton grilli huutaa leipää ja samassa kombinaatissa olevan Alkon liikevaihto noususuunnassa.

    Norjalaisethan tuon putiikin elättävät. Ainakin tässä viikon ajan on ollut joka päivä piha piukassa Norjalaisia.

    Entinen kollega asustaa tossa lähellä joten sosiaaliset palvelutkin kunnossa.

    Kattoo ny josko huomenna pääsis kalakuorman lastaamaan ja kohti DK.

    Vähän kieltämättä alkaa käydä pussin päälle viikon seisonta.

    -KKi-

    VastaaPoista
  58. Tervehdys, KKi. Vaan mikäs niitä norjalaisia vaivaa, kun ei saa lastia täyteen? Eikös ne yleensä tuota sitä turskaa yhtenä köytenä?

    Käsivarren Lapissa Kilpisjärvi on samanlainen paikka. Siellä paikallisen Kilpis-Hallin liikevaihdosta muistaakseni 90% on norjan kruunuja. Siellä Nuorgamissa taas ihan siinä rajan pinnassa oli, ja eiköhän tuo lie edelleenkin mainio Länsmanin lihakauppa. Hemmetin hyvää poronlihaa heppu möi.

    VastaaPoista
  59. Tervehdys,

    Muuten erinomainen kirjoitus, mutta tuo somalinaisen kuva saattaa olla väärin valittu todistaja. Tässä linkissä on esitelty ns. kolikon kääntöpuoli: http://sakutimonen.com/2015/03/sormennayttajan-puheenvuoro/

    Tiivistäen, kuvan ottanut kuvaaja oli naisen kertomuksen mukaan käyttäytynyt häiriköivästi eikä lopettanut kuvaamista edes pyynnöstä.

    VastaaPoista
  60. Jep, Kilpinenkin on tuttu paikka.

    Ei tunnu kalakulkevan. TT Norgen päällikkö totesi tehneensä näitä hommia kakskytäviis vuotta, eikä ennen ole nänyt tällaista talvea.

    Koko alkuvuosi on ollut myräkkää myräkän perään.

    Toivonpa vain jotta pikkuhiljaa normalisoituisi.

    On se Länsmanin puoti.

    VastaaPoista
  61. Tervehdys AT:lle ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.

    AT: Tuo Sakari Timonen vaikuttaa paljastettu.fi-sivustolla jossa kunnostautuvat mm. Reija Härkönen ja Panu Höglund, joten sattuneesta syystä en ota tätä lähdettä ihan sataprosenttisena totuutena. Se on totta, että kyseinen keskisormen näyttäjä ei ole raiskaajan äiti, mutta sitä en ole väittänytkään.

    KKi: Toivotaan, että tilanne suttaantuu. Ettei tartte kallista kalustoa seisottaa tyhjän panttina.

    VastaaPoista