TOINEN TUOMIOHUOMIO

Niin kuin muistamme, kuluvan vuoden helmikuussa siirsi Helsingin käräjäoikeus Helsinkiä terrorisoineen ”löyhän kaveriporukan” tuomiot vaalien yli ”yleisen työtilanteen” vuoksi. Muutamalle mamulle oltiin kyllä annettu jo ehdoton tuomio, ja heräsi kysymys, onko tälle varsinaiselle ryppäälle tulossa lievempää ja tuomion julistaminen siirrettiin ns. yleispoliittisista taktisista syistä.

No, tänään ne tuomiot sitten julistettiin, ja… hei Lötjönen, pistäs vähän rumpuja!

Kiitos, Lötjönen! Eli kahdestatoista syytetystä neljä jäi kokonaan ilman tuomiota ja kahdeksalle tuli ehdollista, viidestä kuukaudesta vuoteen ja kymmeneen kuukauteen. Tämän kaltaisille häiskille ehdollinen tuomio tarkoittaa samaa kuin ei tuomiota, ja se kannustaa jatkamaan ”löyhien kaveriporukoitten” ylläpitämistä ja siihen liittyvää harrastustoimintaa.

Laitetaanpa vertauskohteena helmikuinen tuomio Oulusta. Siinä täysin pottunokkasuomalainen toimi juuri niin sikamaisella tavalla kuin nämä kulttuurinrikastajat, joten johdonmukaisesti ajatellen hänen olisi kuulunut saada suurinpiirtein samanlainen ehdollinen tuomio. Kuinkas kävi? No, Oulun käräjäoikeus räppäsi jätkälle kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta ehdotonta vankeutta. Sinänsä tuomio ei ole millään muotoa oikeudentajuni vastainen, mutta erot tuomioissa pistävät jälleen kerran miettimään oikeuslaitoksemme poliittisuutta. Samoin kuin tietysti poliisinkin, sillä sehän keskittyi asiassa todistelemaan että suurella joukolla tehty organisoitu ja järjestelmällinen väkivalta ei ole suurella joukolla tehtyä organisoitua ja järjestelmällistä väkivaltaa.

Muistutetaan vielä jatkoa ajatellen, että koska nämä tyypit ovat alaikäisiä, he ovat kaikki lastensuojelun asiakkaita. Työni puolesta tiedän, että oikeuslaitoksen näkemyksen mukaan kyseiset henkilöt ovat jo ”toimenpiteitten kohteena”, joten jatkossakaan ei vankilatuomioita tarvita ts. he ovat lastensuojelun oikeussateenvarjon suojaamia. Heillä on siis villi kortti jatkaa riehumistaan. Näistä osa, ehkä kaikki, on sijoitettuina laitoksiin, joissa heidän ylöspitonsa maksaa veronmaksajille yli satatuhatta euroa vuodessa per lärvi. Vankilavuorokausi on kieltämättä kalliimpi, mutta sillä ainakin suojellaan kansalaisia silmittömältä väkivallalta.

Ja halvin ratkaisuhan luonnollisesti olisi se, mistä tehtiin kansalaisaloite. Mielenkiintoista nähdä, kuinka eduskunnassamme sitä käsitellään. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikki vuoden 1990 jälkeen myönnetyt Suomen kansalaisuudet pitäisi ottaa uuteen käsittelyyn. Uudelleen henkiin manatun Eila Kännön johdolla.