KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXI

Onhan selvää, ettei tulevan hallituksen ohjelma vastaa ollenkaan sitä, mitä hotellin respassa oltaisiin toivottu, mutta oletettavaa oli, ettei respan mielipidettä kysytä eikä tässä vaiheessa tätä pitemmälle varmaankaan paukkuja ollut. Jotain edistystä kuitenkin tapahtui, varsinkin kun muistaa, minkälainen farssi edellinen hallitus oli. Aikansa tuumittuaan hotellin respastakin todetaan, että ei kannata syyllistyä vauhtisokeuteen ja odottaa kerralla liikaa. Siitä tulee mieleen vuosi 2009 ja se, kun Jussi Halla-ahoa yritettiin saada EU-vaalien ehdokkaaksi omalta listaltaan ja kuinka sitten petyttiin, kun hän ei suostunut. Mikäli hän olisi suostunut, ei hän omalta listaltaan olisi kuitenkaan läpi päässyt, ja melko todennäköisesti kaikki se edistys siitä hetkestä tähän päivään olisi jäänyt tapahtumatta. Siis eteenpäin pienin askelin ja saavutettuun tyytyen.

Sillä tulee muistaa, että kun vanhan vallan törppöilyjä aletaan korjaamaan, siinä samalla kustaan vanhan vallan kengille ja sekä keskusta että kokoomus kuitenkin edustavat sitä vanhaa valtaa. Kannattanee siis kusta heidän kengilleen hissukseen ja ruikkimalla, joskus tulevaisuudessa tapahtuvaa suurempaa lorottelua odotellessa. Ja toivoessa, että sekä kepussa että kokoomuksessa oleva (onhan sitä pakko olla) järkevämpi aines saattaa hoksata, että ehkä ne kengät kannattaakin vaihtaa kokonaan.

Sen verran respassakin jo politiikkaa ymmärretään, että ympäripyöreät lausunnot antavat tarvittaessa hyvinkin suuria mahdollisuuksia. Sen vuoksi hallitusohjelman maahanmuuttoa koskevassa osiossa tämä lause on hyvin merkittävä:

Laaditaan riippumaton selvitys maahanmuuton kustannuksista ja vaikutuksista yhteiskunnassamme, joka mahdollistaa tosiasioihin pohjautuvan keskustelun ja paremman kotouttamispolitiikan sekä päätöksenteon.

Lauseesta kannattaa heti napsaista tarpeettomana pois tämä osa:

ja paremman kotouttamispolitiikan sekä päätöksenteon.

Sillä se on laitettu siihen pehmentämään varsinaista sisältöä ja sisältää pakollista poliittista pehmoliturgiaa. Lauseen ydin on tässä:

Laaditaan riippumaton selvitys maahanmuuton kustannuksista ja vaikutuksista yhteiskunnassamme, joka mahdollistaa tosiasioihin pohjautuvan keskustelun.

Sillä tämähän on se kohta, jota tiedostava, suvaitseva ja val(a)istunut väestönosamme on pelännyt jo vuosia, pelännyt jopa enemmän kuin joutumista tsuhnan helvettiin. Muistutettakoon, että tätä selvitystä on vaadittu eduskunnassa jo silloin, kun Astrid Thors oli maahanmuuttoministerinä. Puhutaan siis ajasta ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja. Lähinnä käsittämätöntä on se, että Suomessa ei ole suostuttu tätä vieläkään tekemään. Kyse ei ole siitä, etteikö sitä pystytä tekemään, sillä niin valtion kuin kuntien rahat ovat kyllä budjetoitu, kirjattu ja ynnätty. Joka rahapenni löytyy kyllä räknättäväksi. Kyse on siitä, että sitä ei ole haluttu tehdä.

Mikäli tämä selvitys tehdään  ja siihen lyödään hallituksen leima, se on huomattava voitto, sillä sen jälkeen ei suvaitsevaistomme pysty enää piiloutumaan sumun taakse ja väittämään että humanitaarinen maahanmuutto on taloudellemme eduksi. Ehkä osa suvaitsevaistosta jopa intoutuu hoksaamaan, että vaikka maahanmuuttoteollisen kompleksin ylläpitäminen näennäisesti kasvattaa bruttokansantuotetta, sitä tosiasiassa voi verrata tilanteeseen, jossa kaksi heppua syö keskenään annoksen koiranpaskaa ja maksavat siitä toisilleen 5000 euroa kumpikin. Tällöin he ovat kyllä tehneet kymppitonnin liikevaihdon, mutta tosiasiassa heillä on ainoastaan suu täynnä paskaa.

Joskus asioita kannattaa tarkastella negaation kautta tajutakseen, että hommahan saattoi mennä paremmin kuin itte ensiksi ajatteli. Hallitusohjelman kohdalla siitä lienee todisteena se sarjaitkupotkuraivareitten määrä, mitä valveutunut, ja jo kolmannessa sukupolvessa haalareista itsensä vapauttanut väestönosa on asian tiimoilta päästänyt. Erityisesti kehitysavusta leikkaaminen on saanut aikaan hillitöntä alahuulen väpätystä, vaikka ei se leikkauksen määrä vielä edes tolkuttoman suuri ole. Alaleuan väpätys on tietysti odotettua, sillä onhan kehitysavussa kyseessä se pysyväksi ja ikuiseksi kuviteltu asia, jossa toisten tekemillä rahoilla ostetaan oikeaoppista hyvää mieltä toisille, vaikka itse raha kohteessaan menisikin ns. murrin perseeseen.

Monista esimerkeistä ehkä osuvimpia on tämä vasemmistonuorten puheenjohtajan Anni Ahlakorven asiasta päästämä loihelausuma:

Välimeren kriisiä yritetään nyt ratkaista vaikeuttamalla hädässä olevien ihmisten tilannetta entuudestaan. Suomen pitäisi taata subjektiivinen turvapaikkaoikeus, ei syöstä hädässä olevia ihmisiä entistä pahempaan tilanteeseen. Erityisen epäjohdonmukaista on, että hallitus esittää samaan aikaan pakolaiskiintiöiden jäädyttämistä ja kehitysavun leikkauksia, vaikka apua tarvitsevien ihmisten määrä kasvaa päivä päivältä.

(boldaus oma)

Selväähän on, että kyseiseltä, epäilemättä nousevalta vasemmistotähdeltä menee sekaisin niin avuntarvitsijat kuin ne, jotka tulevat Eurooppaan toisten kustantaman varman elatuksen perässä, mutta hotellin respassa ei takerruta yksityiskohtiin, vaan todetaan, että epäilemättä näitä ihmisiä on jatkossakin enemmän. Totta kai on, koska riittää, että saa tossunsa Euroopan maaperälle. Sen jälkeen ei enää pois ajetakaan.

Mitenkäs, jos elettäisiin kyseisen Ahlakorven ja vasurinuorten logiikan mukaan? Hehän vaativat, että pakolaiskiintiö kasvatetaan kahteen tuhanteen vuodessa. Okei, kasvatetaan. Vuoden kuluttua huomataan, että vaikka Suomi otti kaksi tuhatta lisää, niin apua tarvitsevien ihmisten määrä kasvaa päivä päivältä ja kas, niitä onkin taas enemmän kuin vuosi sitten. Koska tämän logiikan mukaan ei olla koskaan katsottu tai ainakaan ymmärretty sitä purkkapallovideota, niin silloin nostetaan kiintiö kahteenkymmeneen tuhanteen. Vuoden kuluttua huomataan, että edelleenkin apua tarvitsevien ihmisten määrä kasvaa päivä päivältä eikä hoksata, että ehkä se onkin myös Suomen houkuttelevuus, joka kasvaa päivä päivältä.

Siispä vasurilogiikan mukaan kääritään omalla yhteispäätöksellä joidenkin toisten hihat ja nostetaan kiintiö sataan tuhanteen. Vuoden päästä tilanne on, kas perkelettä, edelleenkin se että apua tarvitsevien ihmisten määrä kasvaa päivä päivältä ja tätä porukkaa on enemmän kuin mitä oli silloin, kun käytettiin ensimmäisen kerran vasurilogiikkaa. Tässä vaiheessa vasurinuoret lyövät viisaat päänsä yhteen ja tuumivat, että on ehdottomasti harkittava kiintiön nostamista neljännesmiljoonaan. Tässä vaiheessa tosin valtionvarainministeri tulee paikalle, antaa vasurinuorille paketin kynttilöitä ja tikkuaskin ja toteaa, että valdelta aukesi perse. Sähköt katkeaa tunnin päästä.

Vasurinuoret tosin eivät tätä valtionvarainministerin piipahdusta edes huomaa, sillä he keskittyvät hokemaan keskenään sitä, mitä he hokivat jo muutama vuosi aikaisemmin, eli:

Maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaa tulee tehdä ihmislähtöisesti ja globaalin vastuumme tunnustaen

Hotellin respassa mielletään tosin tuo nimenomaan suomalaisille osoitettu ”globaali vastuu” siten, että sillä samalla viedään avun kohteena olevalta maalta niin velvollisuus kuin osittain mahdollisuuskin harjoittaa kohdallaan ”kansallista ja paikallista vastuuta”, mutta kohteena oleva maa onkin tässä tapauksessa törmännyt yhteen pahimmista luonnonkatastrofeista nimeltään ”länsimaisen ihmisen osallistuva hyvä mieli”.

Koska hotellin respalta sitä ei kukaan kysy, niin vastataan sitten kysymättä kysymykseen, että kuinkas huitsinnevadalaisen näkemyksen mukaan kehitysapu hoidettaisiin? Helppoa kuin heinänteko. Ensiksikin luovuttaisiin koko termistä kehitysapu ja historiantunneilla siitä käytettäisiin termiä ”kehitysmaiden kehityksen jarruttamiseen ja korruptioon käytetty osuus Suomen valtion budjetista”.

Tämän jälkeen budjettiin varattaisiin yhteensä vuosittainen 100 miljoonaa euroa, joista puolet käytettäisiin välittömään avustukseen maailman nykyisten kriisialueitten pakolaisleireillä. Toiset 50 miljoonaa varattaisiin katastrofirahastoon, joista avustettaisiin esim. Nepalin maanjäristyksen kaltaisissa tilanteissa. Katastrofirahaston kautta tulisi hankkia valmiiksi varastoon nopeasti käyttöön otettavaa huolto-, pelastus- ja lääkintäkalustoa, jonka määrittelisivät tarkemmin alan ammattilaiset. Mikäli jonain vuonna kyseiset summat eivät tule kokonaan käytetyksi, jäljelle jäänyt raha luonnollisesti sijoitetaan seuraavan vuoden budjettiin samalle momentille, ja kyseisen vuoden rahoitusta pienennetään jäljelle jääneen summan verran.

Kun vuoden 2015 budjettiin oltiin budjetoitu kehitysapuun 811 miljoonaa euroa, säästäisi Suomen valtio tällä tavoin kerralla 711 miljoonaa euroa, joista voitaisiin saman tien korvamerkitä 400 miljoonaa euroa puolustusvoimien materiaalihankintoihin, mikä kerralla tuplaisi hankintamäärärahat. Luonnollisesti varsinkin Ruotsista alkaisi asian tiimoilta valtaisa joukkorääkyminen, mutta siihen puolustusministerimme voisi vastata, että ainahan te voitte mobilisoida koko nykyisen armeijanne plus ne kenttätykistönne kaikki kaksikymmentä putkea, vallata Suomen ja realisoida Suomen pankin kultavarannon kehitysaputarkoituksiin ja sitten samma på svenska eli dra åt helvete, för helvete.

Myös demareille jäi vaalien tuloksesta armoton henkinen pipi ja sehän kulminoitui eduskunnan puhemiehen valinnassa. Demareita jurppi, kun ne jäivät puhemiehistön ulkopuolelle, vaikka tapanahan on, että ne valitaan kolmen suurimman puolueen edustajista mikä demareillekin on tähän mennessä kyllä hyvin kelvannut. Erityisesti jurppimista sai aikaan se, että eduskunnan puhemieheksi valittiin Nuivan Vaalimanifestin allekirjoittanut Maria Lohela, ja silloinhan demarien pitikin panna ruikutusasialle omasta mielestään katu-uskottavin aineksensa eli heidän uusin pehmolelunsa Nasima Razmyar, joka suurella arvovallallaan totesi omissa nimissään koko eduskunnan puolesta, että Lohela ei nauti koko eduskunnan luottamusta ja muutenkin vaati Lohelalta kaikensorttisia anteeksipyyntöjä ja irtisanoutumista lähes kaikesta mahdollisesta paitsi ehkä omista hermoradoistaan.

Hotellin respasta katsottuna tilanne näyttää demareitten kohdalta säälittävältä. Demareitten olisi ollut Razmyarin avautumisen jälkeen viisasta todeta vaikkapa näin:

”Me olimme siinä luulossa, että uskoimme uuden kansanedustajan ymmärtävän eduskunnan toiminnasta sen verran, että puhemiestä ei valita yksittäisen kansanedustajan henkilökohtaisten mielikummitusten perusteella. Ymmärrämme toki, että kyseisellä edustajalla on hänen pehmolelun asemansa kihahtanut hieman hattuun ja pidämme hänelle hieman kurssitusta. Myönnämme toki sen, että jos tilanne olisi ollut toisinpäin ja joku persujen ykköskauden edustaja olisi toiminut samalla tavalla, olisimme päästäneet ilmoille melkoisen joukkorääkymisen, ja syystäkin sillä tämän kaltainen toiminta on mautonta, teki sen kuka tahansa mihin suuntaan tahansa.”

Mutta näinhän demarit eivät toimineet, vaan luottavat sokeasti esille nostettuun raz-korttiin ja tämä on selkeä merkki siitä, millä korteilla demarit vaaleissa pelasivat ja mikä on nykyiselle demaripuolueelle tärkeää. Demariressukat eivät tosin tajua, että he esittelevät samalla juuri niitä kortteja, millä ne hävisivät, mutta millä ne aikovat siitä huolimatta pelata jatkossakin.

Demareista tulee mutkan kautta mieleen Kansallinen Edistyspuolue, joka myöhemmin oli Kansanpuolue ja sitten Liberaalinen Kansanpuolue. Lähes kaikki muut puolueet imivät puolueesta itseensä tiettyjä liberaaleja vaikutteita, jolloin ajan myötä puolue tavallaan teki itsestään tarpeettoman, kuihtui ja kuoli pois.

Demareilla on omalla tavallaan sama tilanne. Nykyisessä puoluekentässä kaikki puolueet ovat omaksuneet matkan varrella tietyt sosialidemokraateista lähteneet vaikutteet ja joka puolueessa on palanen sisäistä demaria. Mutta toisin kuin Edistyspuolue, joka luovutti muitten käyttöön tiettyjä vaikutteita itsestään samalla säilyttäen puolueen alkuperäisen hengen, demareista kaikkea järkeväksi laskettavaa sosialidemokratiaa ei ole puolueesta kopioitu, vaan se on leikattu, eikä demarit ole enää kuin akateemis-feministis-monikulttuurinen irvikuva alkuperäisestä itsestään.

Edistyspuolue oli aikanaan merkittävä tekijä Suomessa. Se oli presidenttipuolue. Se oli pääministeripuolue. Ja sitten se kuihtui ja kuoli pois. Mitä Suomelle tapahtui puolueen kuoltua?  Vastaus: ei mitään. Suomi jatkoi eloaan ja kulkuaan. Edistyspuolue siirtyi historian kirjoihin. Huolimatta ammoisista suuruuden päivistään se ei ollut Suomen elämän edellytys ja sitä ilman tultiin aivan hyvin toimeen. Sen katoaminen ei aiheuttanut minkäänlaista kansallista katastrofia.

Demarit pitävät ehkä itseään Unescon maailmanperintökohteena, jonka säilyttäminen on välttämätöntä, mutta tosiasiassa sekin on vain puolue, jonka kohdalla voidaan esittää aivan samat kysymykset kuin Edistyspuolueesta. Jos SDP kuihtuu ja kuolee pois, mitä Suomelle tapahtuu? Vastaus: ei mitään. Suomi jatkaa silloin eloaan ja kulkuaan ja siirtää SDP:n historian kirjoihin. Huolimatta ammoisista suuruuden päivistään SDP:kään ei ole Suomen elämän edellytys ja sitä ilman tultaisiin aivan hyvin toimeen. Sen katoaminen ei aiheuttaisi minkäänlaista kansallista katastrofia.

Menetetty valta on epäilemättä puolueelle kipeämpi asia kuin amputaatio tavalliselle ihmiselle. Mutta demarit aikovat vakaasti jatkaa itsensä amputoimista ja pelaavat jatkossakin niillä korteilla, joilla ne ovat hävinneet erän toisensa jälkeen. Aikanaan demareita saattoi pitää Suomen tärkeimpänä puolueena. Demarit tarjosivat työllään kansalaisille lisääntyvää hyvinvointia, vaurautta ja vakautta. Mitä ne tarjoavat kansalaisille tänään? Tämän:

Käytyjen eduskuntavaalien ja sitä seuranneen hallitusratkaisun myötä tapahtui myös jotain, mikä hotellin respassa toivotetaan erittäin tervetulleeksi. Niin sanottu Halosen – Tuomioja aika on sitten lopultakin ohi, ja mitä varmimmin Erkki Tuomiojaa ei nähdä enää koskaan ulkoministerinä. Johan tuota joka suuntaan tapahtunutta besserwisseröintiä on kuunneltukin.

Hotellin respassa toivotetaan sekä Erkki Tuomiojalle että Tarja Haloselle pitkää ikää ja hyvää terveyttä. Ihan sen takia, että he ehtisivät nähdä, kuinka pioneerivarikoille aletaan kuskata jälleen jalkaväkimiinoja. Sen kauniin mielikuvan myötä hotellin respasta toivotetaan kaikille lukijoille oikein mukavaa alkanutta kesää.