PETTÄJÄN TIE

Eli ymmärrysharjoitus 11 ja ½

Kirjoituksessa käsittelen hieman sitä, miten viimeisen parin kuukauden tapahtumat ovat vaikuttaneet minuun itseeni ja minkälaisia mielikuvia ne ovat luoneet. Käsittelen asiaa nimenomaan sellaisena henkilönä, joka on toiminut vuosikausia voimakkaasti sen eteen, että juuri perussuomalaiset menestyisivät puolueena. Toiminta on pohjautunut tietenkin siihen toiveeseen, että perussuomalaisten kautta voitaisiin parhaiten vastustaa sekä EU:n liittovaltiokehitystä että hallitsematonta maahanmuuttoa, jonka seuraukset nähtiin Ruotsissa jo siihen aikaan kun aloitin blogini vuonna 2007.

Tässä vaiheessa kirjoitusta voisin siirtyä henkilökohtaiseen historiaani. Niin kuin olen ennenkin kertonut, niin minähän fanitin pikkupoikana kovasti Hurriganesia. Fanitin sitä silloinkin, kun tajusin yhtyeen tuotannon olevan varsin huonoa. Mutta Hurriganesia fanitettiin, koska Hurriganesia piti fanittaa. Kyse ei oikeastaan ollut yhtyeen tuotannosta, vaan fanittamisen ilosta itsestään ja tietystä vapaaehtoisesta fanaattisuudesta. Eihän se sinänsä vaarallista ollut ja siitä kasvoi aikanaan pois.

Rock-bändin fanittaminen on oma asiansa, eikä sillä ole mitään tekemistä jonkun poliittisen ryhmän tukemisessa. No, tietysti vihervasemmistolaisella osastolla löytyy paljon porukkaa, jotka fanittavat vihervasemmistolaisuutta koska sitä vaan kuuluu fanittaa. Ehkä heitä voisi verrata sifonkihuivisiin Dingo-faneihin joskus 1980-luvun puolivälissä. Aikanaan ne sifonkihuivitytöt kasvoivat siitä fanittamisesta pois ja heistä tuli aikuisia. Vihervasemmistolaiset taas eivät kasva fanittamisesta pois koskaan. Vihervasemmistolaisuus ei ole poliittinen liike, vaan jatkuvat bailut, jotka toiset rahoittavat. Mutta meille tavallisille ihmisille poliittisen ryhmän tukeminen tarkoittaa sitä, että hän haluaa tiettyjen asioitten joko säilyvän tai muuttuvan (ihmisestä ja asiasta riippuen) sen poliittisen ryhmittymän toiminnan myötä.

Siksi olen tukenut voimakkaasti perussuomalaisia, enkä ole keikuttanut persuvenettä vaikka se onkin Timo Soinin johdolla nöyrästi kerta toisensa jälkeen kumartanut niin muille valtapuolueille kuin mediallekin. Olen kuitenkin ollut tietoinen siitä, että perussuomalaisissa on huomattava joukko kansallismielisiä, Suomen maan ja kansan edun puolesta toimivia ihmisiä ja olen (niin kuin moni kaltaiseni ihminen) omalta osaltani tukenut heidän toimintaansa. Jos ei muuten, niin poskea soittamalla, mutta kun posken soitolle löytyy lukijoita, niin on se rikkana rokassa sekin. Nimenomaan heitä olen pyrkinyt tukemaan. Tuki ei ole tapahtunut Timo Soinin vuoksi, vaan Timo Soinista huolimatta. Olen mieltänyt hänet aina varsin vastenmieliseksi ihmiseksi.

Nyt kun sitten tämä niin sanottu Välimeren Pönttövuori pari kuukautta sitten puhkesi, on minullekin käynyt selväksi, että tuki on mennyt hukkaan. Perussuomalaiset eivät ole puolue sanan varsinaisessa merkityksessä, tai ainakaan sellaisessa millaiseksi minä sen olen kuvitellut. Perussuomalaiset ovat yhtä kuin Timo Soini. Ja Timo Soini puolestaan ajattelee poliittisen ryhmittymän toiminnan juuri samalla tavalla kuin rockbändin johtaja. Tärkeintä ei ole se, mitä bändi soittaa. Tärkeintä on saada bändi listoille. Ja nimenomaan niin, että bändin albumin kannessa on Timo Soini etualalla ja bändin nimi on Timo Soini & Taustaorkesteri Perussuomalaiset.

Ne, jotka tukivat ja äänestivät perussuomalaisia eivät tehneet sitä sen karisman vuoksi, jollaisen Timo Soini kuvittelee omaavansa. Maisteri ei muutu maisterisjätkäksi sillä, että hän ilmoittaa olevansa maisterisjätkä ja kirjoittaa blogin plokina. Ihmiset näkivät perussuomalaiset juuri sellaisena vaihtoehtona, joka vastustaa niin EU:n liittovaltiokehitystä, Etelä-Eurooppaan upotettuja tukimiljardeja ja ennen kaikkea hallitsematonta maahanmuuttoa joka rapauttaa maamme taloudellisen pohjan ja pirstoo yhteiskuntarauhan.

Kuinka Soini vastaa?

Soinin linja selviää hyvin parissa haastattelussa. Ensimmäisen hän antoi saksalaiselle Der Spiegel-lehdelle (jutun julkaisi Suomessa MTV3, joten siihen voisi suhtautua varauksella, mutta juttu on julkaistu jo 4.10, ja Soinilla olisi ollut hyvin aikaa ilmoittaa, jos hänen sanomisiaan oltaisiin tulkittu väärin):

Der Spiegel-lehti kirjoittaa, että oikeistopopulisti Timo Soini on muuttanut linjaansa pehmeämpään suuntaan pakolaiskriisin hoidossa.

– Vanhoja linjauksia pitää nyt miettiä uudelleen ja meidän täytyy kantaa vastuumme, sanoo Soini ensimmäisessä haastattelussa ulkoministerinä saksalaisessa mediassa.

…

Joka viikko tulee Saksasta Tanskan ja Ruotsin kautta Suomeen 1500 turvapaikanhakijaa. Perussuomalaiset ovat äänekkäästi vastustaneet pakolaisia.

– Sellaista elämä nyt on. Kun ongelma on niin valtava, kuten pakolaiskriisi tällä hetkellä, muuttuu kaikki. Tässä tilanteessa pitää muuttaa aiempia käsityksiä ja kantaa vastuuta. Sen me teemme nyt, sanoo Soini lehden haastattelussa.

…

Erityisesti Itä-Euroopan maat kieltäytyvät EU-sopimuksista jakaa turvapaikanhakijoita. EU-maiden sisäministerit päättivät 22.9. äänestyksessä pakolaisten siirroista ja jäsenmaiden vastuista heidän sijoittamisessaan. Neljä Itä-Euroopan maata eli Unkari, Tshekki, Slovakia ja Romania äänestivät siirtoja vastaan. Suomi jätti äänestämättä.

– Ei se niin voi mennä, että jäsenmaa sanoo, että tämä ei käy meille, olemme suveneeri maa ja päätämme omista asioistamme. Suomi äänesti tyhjää, mutta me silti kannamme vastuumme asiasta.

Soini välätyttää Der Spiegel - lehden haastattelussa myös sitä vaihtoehtoa, että kieltäytyjät saisivat sanktioita ja esimerkiksi EU-tukia leikattaisiin näiltä mailta.

– Kyllä, se voisi olla yksi vaihtoehto.

…

– Immonen ylitti rajat. Nähtäväksi jää palaako hän nyt lokakuussa. Jos hän pysyy puolueen linjoilla, niin miksipä ei. Joka tapauksessa hän ei saa enää toistaa vastaavanlaisia mielipiteitä.

Itse asiassa tämän kaltaista puhetta olisin voinut aikanaan odottaa vaikkapa Astrid Thorsilta. Persujen kolmas varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen puolestaan nousi esille ja totesi, että näin persut eivät voi jatkaa. Missä hän tietysti oikeassa onkin. Hallituspuolue perussuomalaiset eivät ole tehneet mitään hallitsemattoman ihmistulvan pysäyttämiseksi. Ja mitä vastaa Soini:

- Kyllä minä niin roisisti sanon, että en pidä rintamakarkureista.

…

Onko perussuomalaiset hajoamassa?

- Ei. Mihinkä ne nyt menisivät? Ei niillä ole mitään, minne mennä. Ei siellä maantiellä mukavaa ole.

…

- Nuoret miehet ovat kärsimättömiä. Niin Hauhiallekin kävi Tuntemattomassa sotilaassa, ei pidä olla liian kärsimätön. Pitää malttaa. Mutta nuoret miehet ovat vähän tällaisia. Ei siinä mitään, olen itsekin ollut sellainen.

Minähän en ole nuori mies, vaan suurin piirtein Timo Soinin ikäinen ja silti ymmärrän, että hätäilemällä saattaa tulla muutakin kuin kusipäisiä mukuloita. Sebastian Tynkkynen hätäilee, mutta Soini malttaa mielensä ja sillä aikaa kun hän malttaa mielensä, tulee Suomeen satoja elintasosurffareita päivässä eikä Soini tee asian eteen mitään muuta kuin malttaa mielensä. Samoin ihmettelen Soinin termiä ”rintamakarkuri”. En ollutkaan tietoinen, että Suomen puolustusvoimien reserviyksiköt ovat mobilisoitu turvaamaan elintasosurffareitten mahdollisimman jouheva maahantulo.

Soini on kussut niin minun kuin monen muuhunkin muroihin. Kirjoituksen otsikko oli ”Pettäjän Tie”. Mutta pidänkö minä Soinia petturina? Syytänkö minä Soinia? No en. Minä syytän itseäni. Olen ollut typerä. Kun tarkkaillaan Soinin toimintaa viimeisten vuosien aikana, niin hänhän on tehnyt hyvin selväksi, että hän on perinteinen ammattipoliitikko ja opportunisti. Hänelle ei ole ollut muu tärkeää kuin se, että hänen bändinsä nousee listoille ja hän itse pääsee Suosikin kanteen, niin kuin Jussi Raittinen joskus lauloi. Ei hän sitä ole millään lailla edes yrittänyt kieltää.

Kun tämän asian käsittää, nousee tietysti pintaan katkeruus, sillä niin minun kuin hyvin monen muun ihmisen suurinpiirtein viimeisen kymmenen vuoden ajan tekemä työ on mennyt hukkaan. Halusimme puolueen, joka taistelee Suomen kansan puolesta. Saimme Timo Soinin ja hänen bändinsä listoille. Karmeinta tässä on se, että olemme samassa nollatilanteessa kuin blogia aloittaessani vuonna 2007. Silloin ei ollut käytännössä mitään kanavaa, jota kautta kansallismielistä ajattelua olisi voinut tulla esille. Nyt ollaan edelleenkin samassa tilanteessa. Lisättynä sillä, että rajamme vuotaa ja maahamme tulee tänne päivittäin satoja elintasosurffareita, jotka ovat tulleet tänne jäädäkseen ja loppuiäkseen elätettäväksemme. Maahan, joka ei korvaansa lotkauta näitten surffareitten tekemille rikoksille, mutta joka etsii kaikin mahdollisin voimin jotain häiskää, joka on esiintynyt lakanat yllään.

Jos silloin kymmenen vuotta sitten oltaisiin perustettu vaikkapa ”Suomidemokraatit-puolue”, meillä saattaisi olla poliittinen ryhmittymä, joka toimisi oikeasti Suomen puolesta. Nyt meillä ei ole kuin Timo Soini.

Heitän perussuomalaisille kansanedustajille kysymyksen ja haasteen. Tähänkö te tyydytte? Tämäkö on se, mitä te halusitte? Timo Soini on vain yksi mies. Ei hän ole mikään jumala. Ettekö te saa häntä syrjäytettyä? Ja jos ette saa, niin olisiko aika perustaa uusi puolue, tähdätä vuoteen 2019 ja yrittää pelastaa se, mitä pelastettavissa on? Soinin kanssa ei tapahdu muuta kuin se, että bändi on listoilla ja bändin albumin ostajille jää vain tuulen huuhtoma perse.

Itse olen blogitoimintani aikana pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että asioita hoidetaan puhumalla. Poski solisee ja leuka laulaa. Tällä menolla minäkin joudun väistymään ja tilalle tulevat heput, jotka eivät puhu. Vaan toimivat muuten.

Sitäkö halutaan? Sitä on nimittäin jatkossa taatusti tarjolla. Suomalaisia ei olla keitetty niin kuin sitä kuuluisaa sammakkoa hitaasti lämpiävässä vedessä. Niin kuin ruotsalaisille on tapahtunut. Meidät heitettiin suoraan kiehuvaan soppaan.

Ja Timo Soini on yksi niistä, jotka sitä soppaa hämmentävät. Täysiverisenä ammattipoliitikkona. Audin takapenkillä.

Ja tähänhän käykin hyvin kommentoija S.E.P:n lähettämä lukijan kuva. Tuo masiina näyttää henkilökohtaisen vitutusasteen mittarilta.

Blogikollegani Vasarahammer on myös kirjoittanut samasta aiheesta osuvasti. Kannattaa lukea.

*

Lisätty myös linkkilistalleni blogi Varakaani.