perjantai 5. helmikuuta 2016

KUUDESTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

Lukijallekin lienee hyvin selvillä, että maamme mielipideilmastossa tai ainakin sen virallisessa määrittelyssä on inkvisiittorin asemaan päässyt tietty vähemmistö, jota voidaan kutsua suvaitsevais-monikultturistisen ideologian kannattajiksi. Ideologian pääpointtihan on varsin yksinkertainen, joten sen kannattajaksi voi ilmoittautua yksinkertaisesti vaatimalla, että Suomeen on saatava aina vain enemmän ihmisiä, joitten kuuluu olla mahdollisimman erinäköisiä kuin suomalaiset itse ovat.

Luonnollisesti ideologian kannattajat myös muistavat mainita, että he ovat sekä naisten, seksuaalivähemmistöjen ja yleensä ihmisoikeuksien rohkeita puolustajia, mutta kun he toisaalta ovat aivan avoimesti vaatimassa maahamme ja nostamassa jalustalle nimenomaan islamilaisväestöä (lähinnä kai siksi, että kun sitä on kovasti tarjolla ja tarjontaan tulee tyytyä kun kysyntää kerran on), eikä islam tunnetusti ei ole aivan täysin rinnoin erikoistunut niin naisten, seksuaalivähemmistöjen kuin yleisten ihmisoikeuksienkaan ylläpitämiseen niin tyhmemmälle tietysti herää kysymys, missä maailmassa he oikein elävät. Koska lopputulema joka tapauksessa on islamilaisen väestön jatkuvasti kasvava aalto, eikä tämä aalto tänne tullessaan suinkaan muuta tapojaan ja asenteitaan sellaiseksi, mitä suomalainen suvaitseva yksilö pitää arvossa, jää väite em. oikeuksien edistämisestä kuolleeksi kirjaimeksi ja jäljelle jää edelleenkin vain itseisarvoksi nostettu etnisesti edistyksellinen maahanmuutto, ja tämän ideologian kannattajat eivät suostu vastaamaan kysymyksiin ”paljonko on tarpeeksi” ja ”paljoonko meillä on varaa”. Ne kysymykset ovat tabu.

Viimeinen puoli vuotta on tuonut meidän suomalaistenkin yhteiseksi iloksi invaasion, joka on tuottanut tänne kymmeniä tuhansia nuoria, eikä välttämättä niin hyvin käyttäytyviä miehiä islamilaisista maista. Invaasion seuraukset suomalaiselle yhteiskunnalle niin talouden kuin inhimillisen kärsimyksen myötä eivät ole salaisuus kenellekään eikä niitä kukaan, joka edes hieman tervettä järkeä omaa, yritä kiistää. Niin kuin aikaisemmassa kirjoituksessani totesin, nyt olisi myös suvaitsevais-monikultturisteilla mahdollisuus istahtaa, poltella perstupakit ja tuumailla, että olisimmeko sittenkin saattaneet tehdä virhearvion. Ehkä me sittenkin olemme vaatineet jotain, joka on perustunut pelkästään omiin unelmiimme ja ruusunpunaiseen ihmiskäsitykseemme? Ehkä todellisuus ei sittenkään mene niin, kuin me olimme sen omissa teorioissamme määritelleet? Olisiko ehkä virhearviomme syynä voinut olla jopa se rakastamamme tunne oikeamielisyydestämme? Se tunne, joka meitä on niin kovasti miellyttänyt, tunne joka on antanut meille ansiotonta arvonnousua ja josta luonnollisesti haluamme pitää kiinni?

Kun katsotaan viimeisen puolen vuoden aikana tapahtuneita suvaitsevais-monikultturistisia avautumisia, joita osaltaan aikaisemmassa kirjoituksessani käsittelin, huomataan että ne perstupakit ovat jääneet polttamatta ja tuumailut tuumailematta. Vauhti vain kiihtyy, raivo kasvaa ja päällimmäinen huomio keskitetään siihen, että ongelma ei ole ongelma, vaan ne ihmiset, jotka puhuvat ongelmasta ääneen ovat ongelma. Ongelman, tai ainakin siihen liittyvän keskustelun häivyttämisen tukipönkäksi on omalle ideologialle kaivettu jälleen han-kortti, ja tällä kertaa suomalaisten miesten lääppiminen onkin se veruke, jolla selitetään etnisesti edistykselliset rikokset joko kerta kaikkiaan tapahtumattomaksi tai ainakin täysin merkityksettömäksi. Hyvänä esimerkkinä oli tuore Ylen ”kuinka torjut raiskaajan”-video, jossa ongelmana ei ole arabien tekemä joukkoraiskaus vaan hipelöimään tuleva suomalainen mies, jonka nainen torjuu jeditekniikan ja yksitavuisen puhejudon yhdistelmällä. Videollehan nauretaan tällä hetkellä ympäri maailmaa, ja kieltämättä aivan syystä. Ikävä vaan, että maailmalla pidetään kokonaista kansaa hyväuskoisina pelleinä tietyn todellisuudentajunsa tarkoituksella ja vapaasta tahdostaan menettäneen porukan takia.

Huolimatta siitä, että reaalimaailma kolkuttelee ikävästi meidän kaikkien takaraivoon, niin suvaitsevais-monikultturistien keskuudessa ei näytä viimeisen puolen vuoden aikana tapahtuneen minkäänlaista järkiintymistä tai edes alkeellista ajattelua. Näin ollen tällainen yksinkertaisempi ihminen ei voi oikein päätyä muuhun johtopäätökseen kuin että suvaitsevais-monikultturismi on todellakin jossain vaiheessa ottanut sen askeleen jossa se on muuttunut ideologiasta uskonnoksi. Uskonnoksi, jonka pääidea eli vaatimus jatkuvasta ja lisääntyvästä etnisesti edistyksellisestä maahanmuutosta ei ole enää vaatimus, vaan siitä on tullut dogmi, pyhä uskonkappale, jota ei voi kyseenalaistaa, sillä silloin kyseenalaistaisi koko uskon perustan. Tämä tietysti myös vapauttaa ideologian kannattajista uskovaisiksi siirtyneet ihmiset kaikelta perusteluilta ja loogisen ajattelun vaatimuksilta. Uskonsa myötä he ovat oikeassa ilman muuta, eikä vääräuskoiselle tarvitse perustella mitään. Riittää, kun tuomitsee hänet.

Kaikki uskonnot – myös suvaitsevais-monikultturistinen uskonlahko – ovat luonnollisesti uskovaisille voimakkaan henkilökohtainen kokemus. Se antaa uskovalle mahdollisuuden ajatella olevansa muita ihmisiä valaistuneempi ja moraalisesti heidän yläpuolellaan. Käsittelemäni uskonto on vielä siihen uskovalle siinä mielessä mainio, että se antaa hänelle oikeuden ajatella olevansa myös älyllisesti huomattavasti ylemmällä tasolla kuin ei-uskovat, vaikka hänen ei älyllistä ylivoimaansa tarvitse missään vaiheessa edes perustella. Riittää kun hokee sitä samaa dogmia, mitä muutkin uskovat. Se antaa älyllisesti laiskalle, mutta nälkäisen egon omaavalle ihmiselle hyvin varteenotettavan vaihtoehdon sekä egonsa ruokkimiseen että viimeisen parinkymmenen aikana myös sujuvan urakehitykseen. Lisäksi se antaa uskovaiselle oikeuden määritellä ”meille kaikille yhteiset suomalaiset arvot”, jotka eivät tosin vastaa ei-uskovaisen arvoja, mutta ne hänen kuuluisi joka tapauksessa niellä, omaksua ja hyväksyä.

Wikipediassa asiaa käsitellään tavalla, joka mielestäni oikein hyvin sopii myös suvaitsevais-monikulttuurisuususkontoon ja sen totaaliseen ehdottomuuteen, eli:

”Dogmi on uskon ydinkohta, jonka katsotaan olevan käytännössä pakollinen kaikille kyseisen uskonnon seuraajille.”

Dogmin hylkäämisestä seuraa tällöin käytännössä uskonnon omakohtainen hylkääminen tai henkilökohtaiseen epäilyksen tilaan joutuminen.”

Dogmin hylkääminen on harhaoppia eli heresiaa. Tämä voi johtaa uskonnollisesta yhteisöstä pois sulkemiseen”

Nämä kohdathan sopivat hyvin myös näille suvaitsevais-monikultturismiuskovaisille. Mutta sinänsä eihän se ole uutta, että on olemassa joukko ihmisiä, jotka elävät jossain omassa ideologisessa / uskonnollisessa / molempia kuplassaan, eivätkä suostu ottamaan vastaan mitään informaatiota kuplansa ulkopuolelta tai jos suostuvat, niin uskon vastainen, realismiin pohjautuva tieto ainoastaan lisää uskon lujuutta, sillä tietoa reaalimaailmasta voidaan verrata siihen, että Perkele kuiskuttelee uskovaisen korvaan hunajaisia sanoja joitten taustalla kuitenkin on vain iänkaikkinen piina tsuhnan helvetissä. Onhan näitä porukoita nähty maailman sivu. Miksei siis meilläkin.

Siitä päästäänkin kysymykseen, joka askarruttaa omaa mieltäni.


Miksi?

Miksi tällä porukalla on maassamme nykyisin niin suuri valta, että tasavallan presidentinkin täytyy pitää maahanmuuttoa käsittelevä puheensa kieli mahdollisimman keskellä suuta, vaikka Niinistökin on ilman muuta tajunnut, että tällä menolla päädytään niin taloudelliseen kuin inhimilliseen perikatoon. Ehkä Niinistö toimi tilanteen huomioon ottaen fiksusti ja sanoi viestinsä hyvin varovaisin sanankääntein. Sillä jo nekin saivat aikaan suvaitsevais-monikultturistisen joukkorääkymisen jota toteutettiin uskonnon pyhän dogmin mukaan eli etnisesti erityisen maahanmuuton lopettamisesta tai edes rajoittamisesta ei tulisi edes keskustella sillä se on kyseenalaistamaton itseisarvo ja kysymys siitä, mikä määrä on liikaa tai edes tarpeeksi on kysymys, jota ei tule, eikä saa esittää. Ja koska presidenttimmekin sen edes hienovaraisesti esitti, hänen puheensa torjutaan viittaamalla demoniin jota tässä uskonnossa kutsutaan nimellä Äärioikeisto. Itse asiassa suvaitsevaisuskovaisten puolella Niinistön kerettiläisyyttä voidaan pitää samanlaisena uskonrikoksena kuin jos islamilaiselle väitettäisiin Mohamedin olleen tosiasiassa indonesialainen levyseppä-hitsaaja ja koraani olikin alun perin vain kokoelma paikallisia possuruokareseptejä.

Totta kai tämän uskonnon edustajat joukkorääkyvät, sillä he tietävät että heitä kuunnellaan ja heidän inkvisiittorin tuomiota jopa pelätään. Mutta silti – loppujen lopuksi –  he käyttävät vain valtaa, joka on heille annettu. Heistä ei olisi varsinaisesti sitä ottamaan. He ovat kuin voodoo-uskonto, sillä heillä on vaikutusta vain niihin, jotka antavat sen vaikuttaa itseensä.

Sillä mitä varsinaista valtaa heillä tosiasiassa on? Kyseessä ovat pääosin toimisto-, opiskelija-, ja mediaportaan ihmiset, joista valtaosan työ on oikeastaan vakuuttaa,  että heidän työnsä on tarpeellinen. Heitä ei juurikaan näy suorittavan portaan tehtävissä. Heitä ei näy yhteiskunnan infrastruktuuria ylläpitävissä tehtävissä. He puhuvat ja kirjoittavat toisille samanlaisille ihmisille, ja tämä, ja vain tämä on sitä, mitä he tekevät. Mitä tapahtuisi, jos kyseisen uskonlahkon edustajat ryhtyisivät lakkoon? Pysähtyisikö Suomi? No paskan marjat. Ehkä ihmisiä vain vähän ihmetyttäisi, että mikähän on kun tänään ottaa päähän jostain syystä huomattavasti vähemmän kuin eilen.

Heidän tosiasiallinen painoarvonsa tässä maassa on nolla. Miksi siis, ja missä vaiheessa näille ihmisille annettiin valta määritellä se, mikä on oikein ja mikä väärin ja mitä on soveliasta ajatella? Koska näitten ihmisten todellisuudentajua voi verrata lähinnä houretilaan, niin ainakaan mikään yhteiskunnallinen pakko ei maatamme siihen ole ajanut.

Alkoiko kaikki vuonna 1990, kun käytiin yksi historiamme merkittävimmistä, tosin harvoin mainitusta taistelusta. Silloin presidentti Mauno Koivisto ymmärsi, että somalien maahan päästämisestä ei seuraa mitään hyvää ja pyrki estämään sen. Taistelussa häntä vastaan oli silloinen hallitus, joka ei sitten lopultakaan tajunnut, että kansallinen itsekkyys on joskus ei pelkästään hyve, vaan myös välttämättömyys. Se hallitus avasi ovet. Samalla se antoi mahdollisuuden sille, että Koiviston pelkäämä ennustus toteutuu:

- Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan.

Ehkä Koivisto näki jo tuolloin, että on olemassa suvaitsevais-monikultturismin ideologian nimeen sokeasti vannovia ihmisiä, ja jos heille annetaan vapaat kädet, sillä luodaan maahamme elätettäväksi lihava hirviö, joka keskittyy ammatikseen halveksimaan sitä maata ja kansaa, joka hirviön elättää. Eräänlainen uusrälssi. Ja miksei olisi nähnyt? Olihan heitä jo silloin, ja somalien tulo oli heille kuin taivaan lahja päästä toteuttamaan ideologiaansa ja samalla rakentamaan omaa uraansa sen ideologian varaan. Hyvänä esimerkkinä on erittäin menestyneen virkamiesuran rakentanut Johanna Suurpää, joka silloin nuorena juristina oli voimakkaasti edistämässä somalien Suomeen tuloa ja aikalaistiedon mukaan oli estämässä poliiseja tekemästä työtään, kun Tallinnasta saapui laiva somalilasteineen. Joka tapauksessa hänen silloinen lausuntonsa elää edelleenkin suoranaisena legendana:

- Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.

Suurpää julisti jo silloin ideologiaa, joka aikanaan muuttui uskonnoksi. Tuosta lauseesta on kulunut jo enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, ja historia on osoittanut, että jos joku oli kohtuuton, niin se ei suinkaan ollut puhe pakolaisten (tosiasiallinen termi on ollut jo yli kaksikymmentä vuotta elatussiirtolainen) aiheuttamista kustannuksista, vaan Suurpään oma, pelkkään uskoon ja mielikuvitukseen pohjautuva lausunto.

Ajan kulku Suomessa on kuluneen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana mennyt niin, että vaikka Suurpää toimi päänsisäisten harhojensa mukaan, niin hän on nykyisin siitä huolimatta hyvin korkeaan asemaan päässyt virkamies. Hän toimii nykyisin oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtajana. Ja nyt hän pystyy vaikuttamaan siihen, että muittenkin on elettävä hänen päänsisäisten harhojensa mukaan.

Onnettominta tilanteessa on se, että Suurpää ei ole ainoa. Nykyinen niin hallintomme kuin mediamme on täynnä suurpäitä, ja valitettavasti poliittinen koneistommekin on mieltänyt aikaa sitten sen, että ollakseen uskottava poliitikko, on poliitikon joko jaettava tai ainakin hyväksyttävä suvaitsevais-monikultturistisen uskonnon kyseenalaistamattomat dogmit. Olemme päätyneet tilanteeseen, jossa houreisiin uskominen ainakin julkisissa puheissa on välttämättömyys uran edistymisen kannalta.

Henkilökohtaisesti luulen, että presidenttimme Niinistö tajuaa tämän. Luulen myös, että suuri osa poliitikoista ja virkakunnan edustajistakin tajuaa tämän. Mutta kuka heistä ensimmäisenä uskaltaa sanoa ääneen, että jostain syystä annoimme syntyä houreisiin perustuvan hirviön ja tiesimme sen vahingollisuuden maallemme. Mutta kukaan meistä ei kehdannut sanoa sitä ääneen, sillä se olisi niin suuren typeryyden tunnustamista että siihen verrattuna sähköpaimeneen pissijää voi kutsua järjen jättiläiseksi.

Olisi ehkä jo aika tunnustaa. Kyseinen suvaitsevais-monikultturismiuskonto ei nimittäin ole nimestään huolimatta kovin suvaitseva. Se on totalitaristinen aate, joka ei hyväksy väärinajattelua. Ja totalitaarisilla aatteilla on se yhteinen piirre, että ne etenevät juuri niin pitkälle kuin niiden annetaan edetä. Tavallinen ihminen voi nykyisin hyvin helposti päätyä ajattelemaan, että niin poliittinen ja virkakoneistomme kuin mediammekin on täynnä Ulrike Meinhofeja, jotka voittivat taistelunsa laukaustakaan ampumatta. Koneisto pyysi heidät johtajakseen.


52 kommenttia:

  1. Ykä pääsee lopussa ongelman juurille. Virallinen totuus tarjoaa niin paljon julkisen sektorin ja EU-tason työpaikkoja, että sitä ei kenenkään järjestelmän palvelijan kannata asettaa kyseenalaiseksi.

    Ilman samalle aatteelle sitoutunutta valtamediaa tuollainen ei kuitenkaan olisi mahdollista. Ihmiset pysyvät hiljaa, jos totuutta kaunistellaan ja väärinajattelijat demonisoidaan. Nykyiset länsimaalaiset on lisäksi ehdollistettu pelkäämään rasistin leimaa kuin ruttoa.

    VastaaPoista
  2. Miksi? Tuo on aiheellinen kysymys, lyhykäisyydessään tulee mieleen jotta kuolleen ja kuopatun Neuvostoliiton kritiikittömän ihannoinnin tilalle on tullut toinen totalitäärinen ideologia, eli on tapahtunut siirtymä sosialismi => islam. Kuten blogin lukijat hyvin tietävät, kumpikin aate pohjautuu maailmanvalloitukselle. Voivat kulkea jopa käsikynkässä, ja jos tarkkailee nyky-Suomen verojärjestelmää ja viranomaisten laatimia sääntöviidakkoja, niin Suomi vaikuttaa sosialistiselta järjestelmältä.

    Tässä sitten Rasmusryhmän pahimpia heittoja osa 1, osa 2, kuinka vammaisia....

    Tuosta osa 2-pläjäyksestä suora lainaus erään neron laittamasta listasta, lisäilin tähtiä muutamiin voimasanoihin (että heh joo syyllistyin myös sensuuriin!):

    "Naisten oikeuksia on lisättävä!"
    Kannata kiihkeästi islamia, joka on suurenkuuluisa naisen aseman p*skuudesta

    "Suvaitsevaisuus kaikenlaisia ihmisiä kohtaan on erittäin tärkeää!"
    Älä suvaitse lainkaan ihmisiä, joilla on eriävät mielipiteet kanssasi

    "Halua lisätä homojen oikeuksia"
    Kannata kiihkeästi islamia, joka on suurenkuuluisa homojen aseman p*skuudesta

    "Suomalaisia naisia ja lapsia lähti sotaa pakoon n. 70 vuotta sitten Ruotsiin ja palasivat sitten Suomeen sodan jälkeen takaisin"
    Olemme ikuisesti velkaa kaikille Afrikan ja Lähi-idän maille tästä hyvästä

    "Suomalainen hakkaa vaimonsa kännissä"
    Voi v*tun junttikulttuuri, kaikki suomalaiset samaa p*skaa

    "Somali hakkaa suomalaisen vaimonsa, koska kulttuuri"
    Ei voin kuin ymmärtää! Harmittava yksittäistapaus, eikä kaikkia tule tuomita!

    "Pukeudu kuin sirkuspelle julkisesti ja elehdi mallia "katsokaa minua v*tun normot!""
    Itke ja valita, kun muut tuijottavat

    "Sivuuta kaikki mamuihin koskevat negatiiviset uutiset natsipropagandaksi, keksityksi p*skaksi ja lietsonnaksi"
    Pidä takku.net julkaisuja absoluuttisena totuutena

    "Amerikkalaiset orjuuttivat mustia 1600- ja 1700-luvuilla"
    Kaikki maailman valkoiset ovat edelleen velkaa tästä

    "Kyllä mamut on ihan yhtä älykkäitä kuin mekin!"
    Heille tulee opettaa, että tappaminen ja raiskaaminen on väärin ja myös naiset ovat ihmisiä

    "V*tuttaa tämmöinen fasistinen p*ska maa, joka ei pidä huolta vähäosaisista!"
    Ainii kelan tuet tulee huomenna

    "V*tuttaa tää suomalaisten alkoholikulttuuri kun aina pitää olla kännissä"
    Taidankin vetää pilveä loppuillan, että rauhoitun

    Sanoisin hyvällä omatunnolla jotta suomalaisena en voi potea "valkoisen miehen taakkaa" mitenkään, koska Suomella (eikä Virolla) ei ole koskaan ollut siirtomaita, eikä maamme ole osallistunut kansainväliseen orjakauppaan silloin 1500-1800-luvuilla. Niin, se terva ei käy syyksi! Syyt miksi eräät maat ovat kehityksestä jäljessä tai ne ovat takapajuisia, löytyy ihan heidän tavoistansa toimia ja hallintotyylistä. Kaiken takana ei voi olla Länsimaiden riisto ja menneisyydessä tapahtunut kolonialismi. Onhan Afrikan maihin jo lähetetty vuosikymmeniä kehitysapua, ja Tony Halme vainaa tokaisi hyvin "Kaikki kehitysapu pitäisi antaa kortsuina".

    Eli pitääkö tässä odotella uskonpuhdistuksia ja kenestä puhdistajaksi? Tarkoitan siis rauhanomaista keinoa, mutta noissa se kun tuppaa menemään aina välillä "överiksi".

    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  3. Tässä juuri nuorta koiraa kouluttaessani ihmettelen, miten tuo Vasarahammerin mainitsema ehdollistuminen on päässyt käytännössä tapahtumaan? Kuka on tarjonnut ne makupalat tavalliselle kansalle siitä, että he eivät uskalla julkisesti (edes työpaikalla) sanoa mitä oikeasti ajattelevat. Omien havaintojeni mukaan duunari kyllä pystyy mielipiteensä sanomaan julkisestikin, mutta edes alimman tason toimihenkilöltä sitä ei kuule ikinä.
    Vai onko se koulutus tapahtunut "vanhan mallin" mukaan kepillä? Jos näin on käynyt niin kaikkihan tietävät millainen "koira" siitä tulee.

    Simo

    VastaaPoista
  4. Tere Ykä.
    Olen tässä tuuminut, että jos Niinistö tiesi, ja miksi ei oli tiennyt mikä älämölö puheesta nousee, niin eikö olisi samaan huutoon kannattanut sanoa asia suoraan ja kiertelemättä. Koskien ainakin tätä kotimaan osuutta. Sanoa kuin Urkki-vainaa aikoinaan, että SAATANAN TUNARIT!!!
    Arvelee Huru-ukko
    PS. Opposiittiössä näkyypi kommenttien mukaan olevan pahasti vikaa kuullun ymmärtämisessä.

    VastaaPoista
  5. Suvaitsevais-monikultturistinen uskonlahko = ”sumo-uskovaiset” …Hahahahaha!
    Heh… erittäin hyvä kirjoitus, btw.

    Riku Raunioilla

    VastaaPoista
  6. Ruotsiin perustetaan 50 uutta vastaanottokeskusta joka viikko. Mulleja arvioidaan tulevan tänä vuonna 140 000 varovaisen arvion mukaan. Miten se on mahdollista, eikös sen rajan pitänyt olla jotenkin kiinni?

    Olen joutunut tästä asiasta niin pihalle kuin ihminen vain voi olla. Niinistön asiallista puhetta rääpivät sellaiset toisen luokan kyvyt kuin Razmyar, Emma Kari, Yanar, Rinne ja tietenkin nämä Martin "transujen avulla terrrorismista eroon" Scheinin ja Koskenniemi, professorit, jotka eivät osaa olla hiljaa.

    Lähden Balille kiinalaiseksi uudeksi vuodeksi ja unohdan hetkeksi tämän kaiken. Takaisin 15.2.

    VastaaPoista
  7. Olen aivan ehdottomasti vastaan näitä Odinin sotilaita, joilla ei ole mitään yhteistä minun kanssani.

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Vasarahammerille, Soomepoisille Eestist, Simolle, Huru-ukolle, Rikulle Raunioilla ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

    Vasara: Tosi kuin vesi. Ja jos tuota suojatyöpaikkakoneistoa ryhdyttäisiin purkamaan, niin siinä menisi sormi suuhun, sillä tajuttaisiin, että meillä on tolkuton määrä aivan hyödyttömiin tehtäviin koulutettuja suojatyöläisiä, joista ei ole tekemään mitään järjelliseksi katsottavaa työtä. Mitä tulee mediaan niin totta sekin ja näen, että ainoa, mitä me tavalliset ihmiset voimme tällä hetkellä tehdä, on pitää yllä omaa vaihtoehtomediaamme ja sitä myötä nakertaa valtamedian arvostusta ja ennen kaikkea lompakkoa hetki hetkeltä ja pala palalta.

    Soomepois: Sinänsä minun mielestä nämä uususkovaisemme eivät symppaa islamia islamin vuoksi vaan siksi, että tavallinen konservatiivinen suomalainen ei hyväksy islamia ja se, mitä tavallinen konservatiivinen suomalainen ei hyväksy, uususkovainen hyväksyy ilman muuta, vaikka tajuamattaan samalla tahkoaisi saippuaa omaan hirttoköyteensä. Suomi on kieltämättä hyvinkin sosialistinen järjestelmä eikä yrittäjäpako Viroon ole mikään varsinainen ihme.

    Nuo Rasmusryhmän pläjäykset ovat jotain, mitä kuuluisimmatkaan koomikot eivät osaisi kieli poskessa kirjoittaa. Tuotanto on yksinkertaisesti liian absurdia. Monty Pythonkin kehitti sentään ministry of silly walkin, mutta tällaista ne eivät olisi keksineet.

    Tuosta listasta (erinomainen) pari kommenttia:

    "Suomalaisia naisia ja lapsia lähti sotaa pakoon n. 70 vuotta sitten Ruotsiin ja palasivat sitten Suomeen sodan jälkeen takaisin"

    Suuresti arvostamani Jaska Brown hiljattain muuten muistutti, että jatkosodan aikana likimain kaikki suomalaiset evakot palasivat asuinsijoilleen, vaikka sota oli käynnissä. Hyvä pointti.

    "Amerikkalaiset orjuuttivat mustia 1600- ja 1700-luvuilla"

    Ja lopettivat orjuuden jo 1800-luvulla. Mutta koko maailmasta orjuutta ei suinkaan ole lopetettu, ja missähän päin maailmaa sitä vielä onkaan…

    Kehitysavusta voin todeta sen, mitä joskus ennenkin, eli katselin aikaa sitten, joskus 2000-luvun alussa dokumentin, missä haastateltiin älykkäitä ja länsimaissa koulutuksen saaneita afrikkalaisia yrittäjiä ja he totesivat yhteen ääneen, että jos haluatte auttaa Afrikkaa, niin lopettakaa helvetissä se kehitysapu. Se vain passivoi ihmisiä ja haittaa paikallista yrittäjätoimintaa.

    Simo: Tietysti meillä on tietty itsesensuurin perinne jo suomettumisen ajoilta, mutta kuinka sen uusi versio pääsi tapahtumaan ihmetyttää hieman itseänikin. Omasta elämänhistoriastani voin todeta, että omalla alallani jo heti 1990-luvun alussa alkoi tietty antirasistinen ja hyvin aggressiivinen rääkyminen, mitä harrastivat pääosin naiset. Siinä tuli aikansa mietittyään tuumineeksi, että ehkä hulluja ei kannata ärsyttää, niin saa ainakin itse olla rauhassa. Näin jälkeenpäin tulee ajateltua, että ehkä niitä olisi sittenkin kannattanut ärsyttää vähän enemmän. Ajattelisin, että asiat vaan pääsivät tapahtumaan ja joskus 2000-luvun alussa olikin sitten liian myöhäistä. Silloin hulluudesta oli tullut jo standardi.

    VastaaPoista
  9. Huru-ukko: Niinistöhän on pitkän linjan ammattipoliitikko, joten tämä varmasti oli se maksimi, mihin hän pystyi. Veikkaan muuten myös, että hän pyrkii toiselle kaudelle. Jos ei pyrkisi, hän olisi saattanut sanoa asiat vielä suoremmin.

    Riku Raunioilla: ”Sumo-uskovaiset” olisi muuten varsin hyvä termi, mutta nyt noudatan poliittista korrektiutta, enkä käytä sitä, sillä sehän saattaisi loukata japanilaisia, jotka ovat tässä asiassa meitä huomattavasti järkevämpiä. Ja siellähän sumo-paini on yksi niitä suosituimpia lajeja.

    Castor: Ruotsi ei ole valtio, se on ennakkotapaus, joista muitten kannattaisi ottaa oppia. Ruotsin on pelastanut sen voimakas talousveturi. Jos Suomi olisi toiminut niin kuin Ruotsi, niin maa olisi ollut pankrotissa jo kymmenen vuotta sitten.

    Toisen luokan kyvyistä: Elämme maassa, jossa toisen (ja kolmannen) luokan kyvyt määrittelevät ensimmäisen luokan kyvyille, kuinka toimia. Oikein hyvää reissua sinne Balille. Minä vaan täällä Huitsinnevadassa vietän aikaani ja mikäs täällä on ollessa.

    Soldiers of Odinista: Kaikki mielipiteet sallitaan. Mutta tulee muistaa, että kyseinen porukka ei ole tehnyt ensimmäistäkään väkivallantekoa, mutta aivan taatusti se jo olemassaolollaan on estänyt niitä muutaman.

    VastaaPoista
  10. Täällä ei ole pirukaan kun tuo kiinalainen uusi vuosi alkaa ja juhlitaan apinan vuotta. Mäiske on mahdoton. Hindulaisella Balilla on rauhallisempaa. Ne kulttuurierot...

    OK, Odinin pojat saattavat olla pelote, mutta avoimet nasse-tunnukset eivät ole minulle mieleen. Enkä ole vielä valmis ajamaan pirua ulos beldebuubin avulla.

    VastaaPoista
  11. Tuon Soldiers of Odinin kohdalla tulee mieleen palopäällikön toteamus VPK:lle. "Väärin sammutettu" :)

    Varmasti joukossa on ihan niitä oikeitakin rasisteja eli kansallissosialisteja, mutta niin kauan kuin estetään vain rikoksia tapahtumasta niin siihen ei paljon voi olla mussuttamista kellään.

    Simo

    VastaaPoista
  12. Simo, kyllä minä nyt vaan mussutan. Sinun mussuttamisesi menee samaan suuntaan kuin näiden valaistujen, joille mikä tahansa keino on sallittu, jotta päämäärä saavutetaan. Olisi parempi, jos tuollaisten tunnusten alla ei liikuttaisi, koska se ei ole itse asialle hyväksi. Jos tehdään sellainen mentaalinen kuperkeikka, että kuvitellaan katupartio, jonka kokoontumispaikassa on Stalinin kuva ja muita kommunistisia symboleja, niin epäilen, että olisin edelleen tuollaista vastaan yhtä hanakasti.

    VastaaPoista
  13. Tervehdys Castorille ja Simolle & kiitos kommenteistanne. Näistä katupartiohemmoista tulee muistaa, että heistä natseja on tehnyt nimenomaan valtamedia ja sen juttuja kannattaa aina lukea filtterin läpi. Heppujen kohdalla kiinnitettiin huomiota mm. dekottuihin aseisiin. No, on minullakin hallussani dekottu Suomi-konepistooli, mutta ei se minusta natsia tee. Samoin ulkonäköni riittäisi valtamedian edustajalle tuomitsemaan minut natsiksi ja te molemmat aika hyvin tiedätte, etten sellainen ole. Noita militariamuistoja ja natsikamaa oli myös edesmenneellä Lemmy Kilminsterillä, koska hän harrasti niitten keräämistä, eikä häntä ole koskaan natsiksi haukuttu.

    Ja edelleenkin totean, että kyseinen porukka ei ole tehnyt ensimmäistäkään väkivallantekoa. Sen sijaan ne porukat, joilla on paidassa Stalinin tai Che Guevaran kuvia ovat ainakin kovasti yrittäneet täällä Suomessa ja Ruotsissa varsin hyvin onnistuneetkin. Vaikkei niistä paskoista miksikään sisseiksi ole. Kunhan leikkivät ja elämysmatkailevat.

    VastaaPoista
  14. "ja tämän ideologian kannattajat eivät suostu vastaamaan kysymyksiin ”paljonko on tarpeeksi” ja ”paljoonko meillä on varaa”."

    Kyllä sanoisin että he tekevät vastaukset varsin selviksi. Mitä olen sosiaalisen median ympyröitäni seuraillut, vastaus ensimmäiseen on "Turvapaikan hakeminen on kansainvälisin sopimuksin turvattu ihmisoikeus, jota ei voi kieltää keneltäkään halukkaalta", ja jälkimmäistä voi lähestyä näkökulmasta "Köyhä Libanon on ottanut vastaan (Syyrian) pakolaisia neljänneksen asukasmäärästään, kyllä rikkaalla Suomella on varaa parempaan."

    VastaaPoista
  15. Tervehdys, AnttiT: Ja joo, kyllä tuo on valitettavan totta. Se, että millä se kustannetaan ja mitä inhimillisiä seuraamuksia se aiheuttaa kantaväestölle on tietenkin rahvaanomainen kysymys, joten sen voi ohittaa rahvaanomaisena kysymyksenä.

    VastaaPoista
  16. Ja muistuttaisin sitten, että tämän kirjoituksen aihe ei ollut Soldiers of Odin, vaan se toinen, huomattavasti vaarallisempi jengi. Vaikkei sillä takkiensa selkämyksessä mitään tunnusta olekaan.

    VastaaPoista
  17. Terävää asioiden analysointia jälleen Ykältä.
    Olen jo pitemmän aikaa muodostanut itselleni käsityksen (yleistyksen) siitä, että minkälaista väkeä nämä kaikkein sokeimmin maahantunkeutujia "nuoleskelevat" ovat. Ykä määritteli hyvin tarkkanäköisesti näiden henkilöiden merkityksen yhteiskunnallemme. Se on tasan nolla. Näiden työnä on koettaa pitää itseään keinolla millä hyvänsä esillä ja tunkea mielipiteineen kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin missä saa naamansa näkösälle. Television aamuohjelmat ovat erinomaisia foorumeita näille, kun kyselijätkin ovat tietty saman henkisiä. Siellä sitä sitten pilkkua viilataan oikein porukalla ja sen päivän työthän tuli sitten tehdyksi. Sittenhän sitä voikin iltapäivän shoppailla ja juoda tyttöjen kesken lattea kahvilassa.

    Presidentti Niinistö on rohkea mies. Vaikka vähän kiemurtelikin sanomisissaan, niin ainakaan minulle ei jäänyt epäselväksi hänen sanomansa. Nyt on tullut raja vastaan tulijoiden suhteen. Nyt on viimeiset hetket saada rajat kiinni ja pelastaa Eurooppa. Viimeisimmät uutiset kertovat Saksan tiedustelupalvelun tunnustaneen ääneen, että Isis lähettää taistelijoitaan ns. pakolaisten joukossa. Tämänhän on Möttönen tiennyt jo pitemmän aikaa.

    Vähän kotouttamisesta. En oikein enää jaksa lukea kaikkia artikkeleita kokonaisuudessaan, mutta huomasin päivänä muutamana otsikoita joissa touhotettiin tarvittavan paljon islamin opettajia kouluihin. Käsitykseni on, että mikäli tulijoita halutaan kotouttaa suomalaiseen yhteiskuntaan, niin ei ainakaan ole viisasta ruveta enempi opettamaan islamia. Sehän on vieras juttu suomalaisessa elämässä. Toisaalta, ei kait kukaan täyspäinen usko, että arabi-islamisti kotoutuu tähän meidän kulttuuriimme. Sehän on aivan absurdiajatus. Homma on heidän vinkkelistään tasan päivastoin. He tulevat ja vaativat meitä elämään heidän metkujensa mukaan. Ja sitten, kun koko kotoutushomman huomataan menneen täysin pieleen ja yhteiskuntamme kokolailla tuhottu, niin tottakai meidän viimeisten pottunokkien kuuluu syyttää itseämme, kun emme osanneet kotouttaa niin kävi näin. Amen!

    VastaaPoista
  18. Katupartioista sen verran, että ne ovat varsin hyvin demonisoitu, vaikka eivät ole mihinkään syyllistyneet. Matupartiot ovat kylläkin suvaittavampia, vaikka syyllisyyttä moneen rötökseen löytyykin. Kas kun se rikkaus. Olisiko ollut Tajukankaan blogi vai se suuresti "kiitetty" MV-lehti, jossa oli ruåtsin maahanmuuttoviraston johtajan haastattelu. Hän totesi, että maahanmuutto ja tarhapaikanhaku ruåtsista on universaali ihmisoikeus, joka menee jopa pottunokkaruotsalaisten oikeuksien edelle.
    Ja näiden kanssa me muka alettas tekeen puolustusyhteistyötä. Va helvete fy fan, vai miten ne ruåttalaiset sanoo..
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Anolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Täytyy varmaan erottaa toisistaan ne ihmiset, jotka ihan tosissaan uskovat tuohon epistolaansa ja sitten virka- ja poliittisessa koneistossa olevat opportunistit. Aidot uskovat ovat sekopäisiä loppuun saakka, mutta opportunistit kääntävät tietysti takkinsa, jos tilanne niin vaatii. Valitettavasti se ei vielä vaadi, eli virallisesti eletään vieläkin maassa, jossa maahantunkeutujien motiiveita ei arvostella, sillä samalla arvosteltaisiin maahanmuuttoteollista koneistoa. Ja sitähän ei saa arvostella.

    Niinistö teki sen minkä tässä tilanteessa voi. Odotan hyvin mielenkiinnolla kakkoskautta.

    Noista islamin opettajista: tuo on kyllä totaalisen huvittavaa, että puhutaan suureen ääneen ihmisten kotouttamisesta ja samalla vaaditaan veronmaksajien rahoilla palkattavaksi tyyppejä, jotka nimenomaan estävät tuon kotouttamisen. Sinänsä sana ”kotouttaminen” on muutenkin sanahirviö, joka tarkoittaa sitä, että tänne tulleet ihmiset voivat elää tyylillään meidän rahoillamme ja samalla saadaan palkattua suomalaista virkamieskoneistoa, joka asiakseen mahdollistaa sen.

    Huru-ukko: Joo, kyllähän nämä matupartiot ovat saaneet aikaan sitä väkivaltaa, ja se nimenomaan tulisi estää. Mitä tulee tuohon puolustusyhteistyöhön Ruotsin kanssa, niin olisin erittäin mielissäni, jos meillä olisi puolustusyhteistyötä vuoden 1986 Ruotsin kanssa. Silloin sillä oli voimakas armeija. Nyt tilanne on hieman toinen ja Ruotsin maanpuolustus on lähinnä vitsi.

    VastaaPoista
  20. Tekninen välihuomautus: ainakaan minulla ei näy Ymmärrysharjoitus-tagi tässä tekstissä.

    VastaaPoista
  21. Tervehdys, Tuumailija. Täsmennätkö. Mikä ei näy?

    VastaaPoista
  22. Castor, Ei tuo minun "mussutus" ollut henkilökohtaista sinua kohtaan, enkä todellakaan ole "tarkoitus pyhittää kaikki keinot"-tyyppiä. En itse pidä siitä että joku kantaa muinaisen ja väkivaltaisen pakanauskonnon tunnuksia, yhtään sen enemmän kuin noista kommunismin symboleistakaan, mutta minkä minä sille voin. Jokainen saa vapaassa ja demokraattisessa maassa kantaa juuri sitä tunnusta kuin huvittaa, ja niin kauan kun ei vahingoita ketään syytöntä niin ei voi mussuttaa..ainakaan minä.

    En myöskään pidä "rikollisjengi"-ajattelua länsimaiseen oikeuskäsitykseen sopivana. Nythän on esitelty Odinin johtohahmojen rikollistaustaa ja sillä yritelty perustella miksi kyseiset heput ovat kaikki läpeensä pahoja. Jokainen vastaa kuitenkin vain ja ainoastaan omista tekemisistään. Jos minun vaimoni pistää hengiltä naapurin, niin ei se ole minun vastuullani, vaikka joku ilkikurinen voisi todeta että syy siihen oli kuitenkin minussa.

    Simo

    VastaaPoista
  23. islam tunnetusti ei ole aivan täysin rinnoin erikoistunut naistenihmisoikeuksien ylläpitämiseen

    Täysin rinnoin :)

    Castorin kanssa samaa mieltä, että Soldiers of Odinin kaltaisia kansallissosialistisia joukkoja ei tarvita. Sen sanottuani en kuitenkaan ihmettele että niitä nousee kuin sieniä sateella.

    Joku kommentoi yllä, että miksi. Kun poliitikot keskittyvät jakamaan etuisuuksia - jotka ovat siis yritteliään kansanosan tuotoksien hedelmiä - niin onhan se päivänselvää, että väkivaltaan taipuvaiset porukat alkavat niistä väkivalloin taistella niiden hiipuessa. Curley-ilmiö, josta olen aiemminkin puhunut.

    Käytännössä olemme jo sisällissodassa Nyt mielenkiintoni kohteena on lähinnä se, voittavatko internationalistiset Virheät vaiko Odinin nationalistit. Pahasti näyttää siltä, että ne ns. tolkun ihmiset maksavat tämän näytelmän, vaikka he ovat niitä, jotka haluaisivat vain elää elämäänsä kaikessa rauhassa.

    Ongelma ei ole maahanmuuto vaan islam ja laajemmin katsottuna sosialismi. Jos hyväksymme ajatuksen, että toiselta saa ottaa pois sen takia, että toiselle "pitää" antaa, olemme juuttuneet pitkäkestoiseen, väkivaltaiseen sissisotaan. Jos haluaa nähdä sen lopputuloksen, voi seurata Israelin kehitystä. Jossain vaiheessa meilläkin aidataan Helsinki pois muusta maasta kuten Gaza.

    VastaaPoista
  24. Tervehdys Simolle ja Kumitontulle & kiitos kommenteistanne.

    Simo: Meillähän pitäisi olla se periaate, että, se joka on rangaistuksensa suorittanut, on maksanut velkansa yhteiskuntaa kohtaan ja hänelle pitää antaa toinen mahdollisuus. Mitä tulee SoO:n velkaan, tulee muistaa, että sitä määrittelee pääosin valtamedia, joka mielellään kaivelee esille kaiken mahdollisen. SoO ei tee katujamme turvattomaksi. Aivan toiset häiskät tekevät. Ilman niitä toisia häiskiä ei SoO olisi koskaan kaduille lähtenytkään.

    Kumis: Ei ole todistettu, että SoO on tosiasiassa kansallissosialistinen porukka. Se, mikä on selvää, on se että ne ovat huolissaan kulmiensa turvallisuudesta ja tekevät sitä, mitä virkakoneistomme ei tee. Ja meitä ns. tolkun ihmisiä on kuitenkin valtaosa tämän maan väestöstä. Me vaan luonnollisesti maksamme kaiken tämän, aivan niin kuin totesitkin.

    VastaaPoista
  25. "Rauhan saarelle" laskeuduttu onnellisesti. Täällä pitäisi jonkun tiedon mukaan olla väestöstä muslimeja alle 15% mutta näyttäisi siltä, että ainakin Denpasar on aika hunnutettu nykyään. Sääli hinduja.

    Jos ei rikosta, ei rangaistustakaan. Eiväthän Odinin sotilaat ole mihinkään rikoksiin syyllistyneetkään. Poliisin suulla on ilmoitettu, että nimenomaan pyritään soveltamaan rikoslain 17 luvun 1 a §:ää (järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen) tähän ryhmään. Siis tietoisesti yritetään löytää peruste sen toiminnan rikolliseksi katsomiseksi ja sitten kieltämiseksi (josta ei kuitenkaan ole edes lakia!). Tehtävä on vaikea, kun tuo määrittely edellyttää rikollisen teon tai yrityksen toteuttamista, ei siis olemassa olevaa rikosrekkaria, vaan ihan uutta tekoa. Kannattaa siis siellä Odinin porukoissa olla todella varovaisia, ettei joku jää kiinni näpistyksestä, silloinhan innokas syyttäjä saattaisi katsoa koko ryhmän suunnittelevan aseellisia ryöstöjä ja siis järjestäytyneen niitä varten. Hullumpaakin on Suomessa tapahtunut laintulkinnan alalla. Ja jos pelkkä järjestäytyminen olisi riittävä syy, paikalliset Martat olisivat suurissa vaikeuksissa. En tietenkään hyväksy tällaista toimintaa poliisin taholta. Nykyään tuntuu vain olevan muotia tuo pykläakrobatia kaiken muun voimistelutoiminnan ohella.

    Melkoista akrobatiaa harrastetaan tuon monikulttuurin käsitteen (uus)tulkinnassakin. Joku Miksu Mäenpää on kirjoittanut aiheesta. Hänen mukaansa länsimaalainen ihminen on kovasti paha ja ilkeä, on alistanut löytöretkillä ja valloituksilla alkuperäiskansat ensin valtaansa ja nyt sitten sodilla pitää niitä muuten ikeessä.

    Juu, kyllä Suomi on monikulttuurinen: on suomalaiset, suomenruotsalaiset, juutalaiset, tataarit, mustalaiset, saamelaiset ja assimiloituneet muualta tulleet. Ja vaikutteita on tullut joka ilmansuunnalta, välillä väkisin ja välillä vähemmän väkisin. Joskus niitä vaikutteita on omaksuttu ihan vapaaehtoisestikin. Mutta nämä miksut näemmä haluavat luoda Suomeen voimakkaan (islamilaisen), täydellisesti sopeutumattoman alakulttuurin oman monikulttuurisvaikutteisen kulttuurimme rinnalle, vaikkeivät ne sitä näytä käsittävän. Eli hänen ja muiden miksujen edustama/halajava monikulttuuri ei ainakaan minulle kelpaa, tuo vanha monikulttuuri oli paljon parempi. Suomi-nimisellä maapalalla ei ole koskaan vaikuttanut vain yksi kulttuuri, uusien monikultturistien hokemaa monokulttuuria ei ole koskaan ollut olemassakaan. Suomi-nimisessä valtiossa on vallinnut tähän päivään (?) asti suomalainen monikulttuuri, johon merkittävän suuri osa Suomessa asuvista on sopeutunut. Sen vuoksi Suomi on kyennyt luomaan siinä maassa asuville kohtalaisen hyvän elämän edellytykset. Me, elämää tosiasioiden pohjalta tutkailevat, tiedämme ja ymmärrämme, mihin tuo uusi monikulttuurisuus johtaa. Sen takia me rakastamme vanhaa kunnon monikulttuuria, joka meillä on aina ollut.

    VastaaPoista
  26. Olin hiljan tilaisuudessa, jossa valtionhallinnon korkeat virkahenkilöt esittelivät suunnitelmiaan. Kerrottiin, miten maahanmuuttajissa on monenlaista väkeä, osalla on korkea koulutus, osalla ei edes luku- ja kirjoitustaitoa omalla äidinkielellään. Mietin siinä, millainen ennuste näillä on tässä maassa, jos ei kolmikymppisenä osaa lukea ja kirjoittaa.

    Kysyin korkealta virkahenkilöltä, miten maahanmuuttaja voi osoittaa osaamisensa, onko heillä tutkintotodistus tai osoitetaanko osaaminen esimerkiksi näyttötutkinnolla. Hän pohdiskeli Ruotsin mallia. Tähän viereinen virkahenkilö huomautti, että se perustuu itsearviointiin eli jos mamu sanoo olevansa lääkäri, hän on sitten lääkäri. Ei meillä voi itsearviointiin luottaa. Eli eivät virkahenkilöt aivan pihalla ole.

    Keskusteltiin eri malleista. Näyttötutkintojen ongelmana on, että se vaatii työvoimaa, jonkun pitää se näyttötutkinto hyväksyä. Kun mamuja on tuhansia, ei tähän riitä työvoimaa, kun nytkin te-toimistoissa yhtä virkailijaa kohden on satoja mamuja.

    Tilaisuudessa keskusteltiin myös vaikeastityölistyvien siirtämisestä kuntien vastuulle. Nythän valtio vastaa työttömistä, on typpejä ym. palveluja. Mietin hiljaa mielessäni, mitä ihmisiä nämä vaikeastityöllistyvät mahtavat olla lähitulevaisuudessa? Sinänsä kätevää valtiolle, kun jatkossa voi syyttää kuntia, jos kotoutuminen ei toimi.

    VastaaPoista
  27. Ei ole merkitystä, onko SoO oikeasti "kansallissosialistinen" vai ei. Epärehellinen valtamedia yrittää mustamaalata järjestöä ja siihen kelpaavat mitkä tahansa keinot eli lähinnä valehtelu ja vihjailu, joissa valtamedia on erityisen hyvä. Valtamedia on myös hyvä olemaan hiljaa pellepartion jäsenten taustoista, jotka löytyvät takku.netistä ja vasemmistoanarkisteista.

    Todellisuudessa SoD:n jäsenet edustavat suomalaista työväenluokkaa eli sitä porukkaa, jonka lukioon ja akateemiseen koulutukseen menevä näkee viimeisen kerran yläasteella ja seuraavan kerran ehkä armeijassa. He eivät ole ilkeitä ja ylimielisiä koulukiusaajia tyyliin Stubb vaan niitä vähän hiljaisempia kavereita, jotka saavat kutosia kokeista ja menevät melko pian yläasteen jälkeen töihin ja mahdollisesti ehkä ammattikoulutukseen.

    Osa on sortunut pikkurikollisuuteen lähinnä, koska viina ja huumeet saavat aikaan epäsopivaa käytöstä. Se, että SoD ei tarttunut pellepartion täkyyn, kertoo, että he osaavat hillitä aggressiiviset impulssit ainakin selvin päin.

    Jos elettäisiin Englannissa, tämän porukan erottaisi aksentista. Suomessa etäisyys keskiluokkaisen ihmisen ja SoO-jäsenen välillä ei ole niin suuri.

    SoD ei ole syy vaan oire siitä, että luottamus valtiokoneistoon on vähentynyt. Jos homma etenee enemmän anarkiaa kohti, vastaavia porukoita syntyy lisää ja niiden välille kähinöitä.

    VastaaPoista
  28. Kun sanon että SoO on kansallissosialistinen porukka, niin se perustuu niihin seikkoihin että porukka on tunnetusti kansallismielistä ja toisaalta tukee sosialistisia päämääriä. Se, että joku porukka on kansallissosialistinen EI TARKOITA että he kannattaisivat joukkotuhontaa tai sotilaallista ryöstöretkeä naapurimaihin. Eivät kaikki lehmät sairasta hullunlehmäntautia.

    Suomessa on ollut kansallissosialisteja iät ajat kuten Väinö Tanner, Kalevi Sorsa tai Mauno Koivisto. Jos kansallismielisyys käsitteenä häväistään yhdistämällä se natsi-Saksaan, niin sen seurauksena menetämme keskustelussa tärkeitä käsitteitä. Kansallissosialismi oli Ruotsin johtava ideologia Myrdalin ajoista 50 vuotta. Internationalistinen Palme muutti Ruotsin kurssin tähän suuntaan, ja aivan kuten esikuvansa Neuvostoliitto, sekin lopulta hajoaa lukuisiksi etnisiksi saarekkeiksi ja loppuu olemasta itsenäinen valtio.

    Kuten Jaska uusimmassaan hyvin totesi, monikulttuurisuus on valutettu liittovaltiotasolta kansallisvaltioiden läpi kaupunkeihin ja kaupunginosiin. Tällöin monikulttuurisuus ei ole paha asia vaan johdonmukainen - vaikkakin älyllisesti epärehellinen - lopputulos.

    VastaaPoista
  29. Hyvä kirjoitus taas, Ykä, perskeles. Pari kohtaa pisti miettimään: ensiksi tuo monikultturismin muuttaminen uskonnoksi ja sen jatkuva syöttäminen kansalaisille, jotka eivät jaa sitä ajatusta, että maahanmuutto itsessään (ja varsinkin nykyinen humanitaarinen maahanmuutto ei ole hyvä idea. Uskonnon tuputtaminen haluttomalle muistuttaa tilannetta, jossa hihhuli kuvittelee, että julistus menee perille paremmin, jos käyttää lisääntyvässä määrin tuomitsevia äänenpainoja vääräuskoista vastaan ja/tai lisää äänenvoimakkuutta. Dialogi hihhulin kanssa muistuttaa vieraskielisen kanssa käytettävää laitetta, johon kirjoitetaan suomeksi jokin kysymys ja sitten kone kääntää kysymyksen puhumalla vieraalle kielelle. Hyvä idea, mutta millä kielellä tämä vieraskielinen sitten vastaa? Esimerkki alla:
    Kansalainen: "Mitä tämä lysti maksaa?"
    Kone: "Kansalainen esittää vaikean kysymyksen: 'mitä tämä maksaa'"
    Vieraskielinen/hihhuli: "Ei ihmisiä saa esittää kuluerinä. Kaikilla on ihmisarvo ja ei saa laittaa ihmisten päähän hintalappuja"
    Kansalainen: *huokaus* "Jahas"

    Toinen kohta on se, joka on "äärioikeistolaisuuteni" (kannatan siis oikeudenmukaisuutta ja ihmisten tasavertaista kohtelua ja yhteiskuntaa, joka pitää huolen vähempiosaisista kansalaisistaan sekä kannatan myös sananvapautta) alkuajoista lähtien pelottanut minua, on vähemmistövaltuutetun toimiston kaltaisen uskonnollisen miliisiviraston johtajien korottaminen yhteiskunnassa oikeasti merkittäville paikoille. Ensin oli Mikko Puumalainen, josta tehtiin apulaisoikeuskansleri. Hänen tilalleen tuli Johanna Suurpää, josta tehtiin "demokratiajohtaja" (puuttumatta tässä siihen, millainen yhteiskunta tulee mieleen, jos demokratia on "johdettua". Se ei ole äärioikeistolainen vaan -vasemmistolainen). Mitä tämän kyseisen suojapestin haltijasta voidaan tehdä, kun yksi edeltäjistä valvoo viranomaisten toimien lainmukaisuutta ja toinen johtaa demokratiaa? Äärioikeistolaisena minua pelottaa, kuinka pelottavia skenaarioita voidaan saada aikaan.
    --Viikon radiokasvo

    VastaaPoista
  30. Tervehdys Castorille, Ukkelille, Vasarahammerille, Kumitontulle ja Viikon Radiokasvolle & kiitos kommenteistanne sekä hyvää saamelaisten kansallispäivää. Tuo SoO pyrkii nyt tulemaan kovasti tapetille, joten antaa tulla.

    Castor: Hyvä huomio sinulta. Koneistomme näyttää todellakin löytäneen syyllisen, ei tarvita enää kuin rikos. SoO:n kannattaa todellakin pitää nassunsa mahdollisimman puhtaana, sillä kyttäys on kova. Lukaisin tuon Miksi Mäenpään (aivan uusi tuttavuus minulle) jutun ja sehän on sitä vanhaa tuttua settiä, jossa suomalaistenkin päälle kaadetaan siirtomaa-ajan syyllisyys. Sinänsä monikultturismin kannattajat miettivät, että suomalainen yhteiskunta on jotenkin rikki ja se tulee korjata. Minä sanoisin, että se on toiminut vallan hyvin ja saavuttanut melko korkean hyvinvoinnin huolimatta vähistä raaka-ainevaroista. Jos toimivaa konetta korjataan lisäämällä siihen rikkinäisiä varaosia, niin kone yleensä yskii ja pysähtyy.

    Ukkeli: Tää on yksi niistä esimerkeistä jossa yritetään myydä meille tulevaa täysin hyödytöntä porukkaa potentiaalisesti joskus hyödyllisenä. Olisivat edes rehellisiä ja tuumisivat ääneen, että tämä on taakka, joka on annettu teidän kannettavaksenne, vaikka kuinka vituttaisi.

    Vasarahammer: Valtamedia suhtautuu noihin heppuihin juuri niin kuin virkakoneisto, eli syyllisyys on jo todettu, ei tarvita kuin rikos ja sitähän etsitään täikammalla. Varmaankin kaverit kuuluvat pääosin tavalliseen työväenluokkaan ja sitä myötä ihmisiin, jotka pitävät yhteiskunnan pyöriä pyörimässä. Toisin kuin heidän suurimmat arvostelijansa, jotka saavat nimenomaan palkkaa puolestaloukkaantumisen kokopäivätyöläisinä.

    Kumis: SoO:ssa on epäilemättä myös kansallissosialisteja, mutta myös paljon muita, eli ei SoO:n ja SVL:n välille voi vetää suoria yhtäläisyysmerkkejä. Tuo oli muuten hyvä huomio tuo kansallismielinen/sosialisti-huomio. Koska aikanaan oli Natsi-Saksa, niin nykyisin joudutaan kikkailemaan termeillä, ettei vaan millään tulisi vääriä johtopäätöksiä.

    Viikon Radiokasvo: Kiitokset. Tuo vertauksesi on kyllä varsin osuva, sillä jos vastapuolelta kysyy kysymyksen, joka ei miellytä sitä, se vastaa johonkin aivan muuhun ja mieltää voittaneensa. Ja tuo, mitä mietit virkakoneistossa etenevistä ihmisistä pitää täysin paikkansa. Lisätään yhtenä esimerkkinä vielä Ritva Viljanen, joka on osoittanut jo aikaa sitten olevansa totaalikuutamolla, mutta jolle on aina räätälöity mahdollisimman korkea virka. Tulee muistaa, että kyseinen rouva mieltää ”kotoutumisen” onnistumista mitattavan siihen upotetulla rahamäärällä.

    VastaaPoista
  31. Ja vielä erikseen Tuumailijalle: Sori, pitkät piuhat ja kylmäjuotoksia välissä. Se tagi on nyt lisätty.

    VastaaPoista
  32. keski-ikäinen pikkupoika6. helmikuuta 2016 klo 17.11

    Sivuseikkaan puuttumalla: kyllä kai Suomikin voisi ottaa vaikka saman verran turvapaikanhakijoita kuin tuo auvoinen Libanon. Jos siis sovitaan, että vastaanoton tasokin saa pysyä samana. Meinaan että kyllä Suomestakin löytyy telttoja ja piikkilankaa.

    Jos taas pitää pystyä tarjoamaan lämmintä sisätilaa, huonoa ruokaa ja diskorahaa niin sitten nykyinenkin määrä on liikaa.

    VastaaPoista
  33. Kumitonttu, mielestäni kansallissosialismi nimenomaan tarkoittaa rotuoppeihin uskomista, ja sitä että joku geeniperimä on automaagisesti parempi kuin joku toinen. Samaten kyseisen uskonnon harjoittaja vihaa rotujen sekoittumista, ja tähän perustuu halu estää maahanmuuttoa. Mauno Koivisto on kansallismielinen sosiaalidemokraatti(ainakin ollut), mutta ei tietääkseni kansallissosialisti.

    Mielestäni Kumitonttu siis sekoittaa kansallissosialismin ja kansallismielisyyden (=isänmaallisuuden) varmaankin vahingossa?

    Kansallismielinen nimittäin voi hyväksyä neekerin tai arabin osaksi suomalaista yhteiskuntaa, jos he elävät maassa maan tavalla. Kansallissosialisti ei heitä hyväksy koskaan.

    Simo

    VastaaPoista
  34. Tervehdys Keski-ikäiselle pikkupojalle ja Simolle & kiitos kommenteistanne.

    Keski-ikäinen pikkupoika: Näinpä. Libanon ei tarjoa sitä samaa kuin Suomi ja jos edes yrittäisi tarjota, niin asiasta seuraisi pankrotti nopeammin kuin turaparta sanoo allahu akbar.

    Simo: Itse asiassa tuo ei pidä täysin paikkaansa, sillä esmes Italiassa, jonka fasismi oli melko lailla samanlainen kuin Saksan kansallissosialismi ei näitä rotuoppeja ollut.

    VastaaPoista
  35. Simo, kansallissosialismissa rotuoppi on vain yksi tekijä. Tälläkin hetkellä sosialismissa on rotuopilla merkittävä vaikutus. Jo ennen pakolaistulvaa Suomessakin ajettiin ns. positiivista diskriminaatiota, joka perustui yksilön sijaan siihen syntyperään, jota hän edusti. Koska rasismi on jo ihan määritelmällisesti sitä, että eri ihmisryhmiä kohdellaan eri tavalla heidän etnisen taustansa takia, on esimerkiksi mustien pitäminen niin huonoina, että he eivät voi menestyä valkoisessa yhteiskunnassa ilman virkakoneiston suojelua, silkkaa rasismia.

    Myrdalin sosiaalidemokraattinen Ruotsi harjoitti rodunjalostusta samoin kuin sosialismin onnela (tai helvetti) Neuvostoliitto, joka loi homo sovieticuksen. Jos mennään sosialismin aatteelliseen ytimeen, niin jopa Marx itse uskoi, että sosialismi hävittää (sekoittaa) kaikki rodut ja luo uuden ihmisen - siis juurikin tuon homo sovieticuksen.

    Minulle on ihan sama mitä mieltä olet termistä kansallissosialismi, mutta sinun on kuitenkin hyvä ymmärtää, että rodunjalostus on kuulunut kaikkiin vähänkään merkittävämpään sosialistiseen suuntaukseen - jopa siis Suomessa positiivisen diskriminaation myötä.

    Ja kuten Ykä jo totesikin, jos kansallissosialismia kutsutaan (isä Stalinin määräyksen mukaisesti) fascismiksi, niin silloin myös Italian fascismissa olisi pitänyt olla rotuopeilla merkittävä sijansa. Hitlerin Taisteluni-kirjan vankkumaton suosio muslimimaissa osoittaa, että kyseinen opus ei ole kuitenkaan niin paljoa rotupainotteinen kuin taloudellis-uskonnollinen manifesti.

    Hitler uskoi, että (Blut und Boden) saksalaisilla oli oma erityisasemansa muinaisten pakanauskontojen opetusten mukaisesti omaan maahansa, kun taas maattomat juutalaiset eivät voineet samaa asemaa saada. Myös itäinen valloitusretki oli kirjassa selvästi perusteltu: kun Saksa ei enää siirtomaita ilman sotia voi saada, on halvempaa ja menestyksekkäämpää vallata maita lähialueilta. Rotuoppi nousi vasta paljon myöhemmin siihen asemaan, josta kansallismielisyys nykyisin tunnetaan.

    VastaaPoista
  36. Tämä jeppe saisi tulla saarnaamaan Suomeen koska vaan: https://www.youtube.com/watch?v=KAPKYKhTp8U. Myös tiedostaville!

    VastaaPoista
  37. Tuo monikulttuurisuus uskonto käy tosiaan vallan hyvin uskonnosta, sillä uskonnossa uskotaan johonkin satuolentoon jossakin, jumala, jehova, allah jne. Monikulttuuriuskovaiset uskovat rauhantahtoiseen, eri uskonnot tasavertaisina hyväksyvään, sukupuoliset poikkeavuudet ymmärtävään ja miehen ja naisen tasa-arvon itsestään selvyytenä pitävään muslimiin.
    Ja silloinhan on kyseessä taruolento, joten uskonnon ehto on täytetty.

    Itse olen kyllä täällä mielipuolisuuden keskuksessa sen verran radikalisoitunut, että minulle on varsin yhdentekevää kuka noi parasiitit pitää järjestyksessä. Kunhan vaan pitää. SoO:n porukat saavat minulta peukutusta. "Parempi tuttu paha kuin tuntematon hyvä".

    EU:ssa muuten valmistellaan käteisen rahan kieltämistä. Tätähän me kerran pohdittiin. Kortin kautta kotrolli lisääntyy ja käteisen käyttö on rikollista.
    Arvaa luopuuko britit punnastaa. EU on pikkuhiljaa kaivamassa omaa hautaansa.

    Ruotsissa saa muuten matu ajaa ilman korttia. Jos väittää kaikkien dokumenttiensa sis. ajokortin hävinneen, niin Absurdistanin oikeuden mukaan hän saa ajaa autoa, koska ajokortin todenperäisyyden varmistaminen esim. Irakista on tällä hetkellä mahdotonta. Valehteleva muslimi saa kortin, kun taas paikallinen maksaa pitkän pennin vastaavasta dokumentista. Ja matut myös ajelevat ja jopa ostavat autoja itselleen vaikka elävät kantaväestön kustannuksella. Liikenne maassa muuttunee entistä enemmän mielenkiintoiseksi.

    VastaaPoista
  38. Tervehdys Kumitontulle, Castorille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

    Kumis: Lisätäänpäs kommenttiisi vielä tämä Italia-asia, eli jos Mussolini olisi älynnyt tehdä kakkosrähinässä ykkösrähinät eli kääntää takkinsa akselivalloista liittoutuneisiin päin, niin fascismi olisi nykyisin täysin salonkikelpoinen aate. Sillä oikeus seuraa vain ja ainoastaan voittajan miekkaa. Ja no, tavallaan Mussolini voitti, sillä minun on melko vaikeaa ajatella nykyistä komissaarivetoista eurooppalaista federalismia miksikään muuksi kuin fascismiksi.

    Castor: Kiitos linkistä. Yllättävä. En tosin veikkaa hepulle kovin pitkää elämää. Oli sen verran ankaraa tekstiä islamilaisille.

    Becker: Joo, täysin kuvitellun satuolennon perässähän tässä ollaan ja tavallisille ihmisille vakuutellaan, että kyllä se on tosi. Sitä ei tosin olla vielä missään nähty, mutta kun oikein kovasti uskoo, niin ehkä se sieltä jostain ilmestyy. Minullekin on suht yhdentekevää, kuka parasiitit pitää järjestyksessä, kunhan joku pitää. Poliisi ei pidä. Rivipuolella olisi varmasti halua, mutta toimistopuoli elää ns. poliittisten realitettien mukaan.

    Tuosta ajokortista: Mennäänköhän tässä vielä eteenpäin? Suomalainen häiskä joutuu töihin päästäkseen näyttämään, että hänellä on ammattiajotutkinto, tulityötutkinto, trukkitutkinto yms. Todetaanko etnisesti edistykselliseltä väeltä, että heillä oli kyllä samat tutkinnot, mutta paperit sattuivat jäämään kotimaahan?

    VastaaPoista
  39. https://www.youtube.com/watch?v=nR7VhRq2yns

    Hyvin väännetty,mutta tuo kymmenen vuotta taitaa olla ylioptimistista.

    VastaaPoista
  40. Tervehdys, Ano ja kiitos kommentista ja linkistä. Idea ymmärretty. Katsotaan, meneekö kymmenen vuotta vai enemmän.

    VastaaPoista
  41. Kumitonttu, toki rotuoppi on vain yksi tekijä kansallissosialismissä, mutta erittäin merkittävä sellainen. Italia on selitettävissä hyvin yksinkertaisesti, sillä siellä ei ollut ennen sotaa tai sen aikana merkittävää rodullista vähemmistöä. Tarve rotuopin korostamiselle siis puuttui, ja koska se puuttui se ei noussut puheissa esille.

    Olet oikeassa tuosta marx-sosialistien rotuopista ja siitä, että se on aivan sama asia myös silloin kun se tehdään kääntäen positiivisen kautta.

    Taisteluni- kirjan suosiosta muslimimaissa: Voihan se arabi tai neekerikin uskoa rotujen puhtauden olevan ensiarvoisen tärkeää? Vai epäiletkö että vain valkoinen voi ajatella oman rotunsa olevan paras?

    Simo

    VastaaPoista
  42. Näiden Odinin sotilaiden rikollisuudesta sen verran, että olisi mukava, jos joku vertaisi sitä kansanedustajien ja ministerien rikollisuuteen. Tästähän on netissäkin listoja olemassa, ja väkivaltarkollisiakin tästä joukosta löytyy.

    Minua jonkin verran ärsyttää tämä nimi "Soldiers of Odin". Kun sentään on kyse skandinaavisesta kuvitteellisesta jumalolennosta, niin parempi nimi olisi "Odins soldater". Vai olisko tämäkin pakkoruotsia?

    Toinen professori

    VastaaPoista
  43. Päivän uutisvirrasta pari poimintaa, herättänee kysymyksiä

    Turkin ulkoministeri lupaa rajojen pysyvän auki pakolaisille. Duoda duoda, sitten ne pakolaiset voi päästää vapaasti kulkemaan tuolta EU:n puolelle, kuten tähänkin asti. Onko tarkoituksena kiristää EU:lta lisää varoja pakolaisleireihin vai/ja nopeuttaa EU-jäsenyyttä, jos laittavat itärajansa kiinni? Muistaako kukaan 90-luvun alun EU-hypetyksestä sitä, että Turkin EU-jäsenyysneuvottelut avattiin joskus 80-luvun alussa ja maan mahdollisesta liittymisestä EU:hun? Mikä ihmeen Euroopan Unioni jos sinne otetaan jäseniksi alueen ulkopuolisia valtioita?

    Ilonkyynelistä katkeruuteen, tämä ehkä karulla tavalla summaa tämän koko touhun. Meille "pahiksille" tämä uutinen ei tainnut tulla yllätyksenä? Paluulippujen hinta lähteekin sitten veronmaksajien varoista. Moniko koittaa tulla uudestaan takaisin ja jälleen palautus, jäänee arvoitukseksi? Joka tapauksessa siinä on oikea ikiliikkuja ja noidankehä.

    Pyhäpäivän huumoripläjäyksenä unkarilaisen rekkakuskin normipäivä Ranskanmaalla, lähellä Calais'n kaupunkia ja Eurotunnelia. Kielenkäyttö on ainakin värikästä ja sana "kurva" esiintyy usein, vapaasti suomennettuna "h*ora", sen verran mitä muistan alkeellisella unkarin kielen taidollani (ihme että ovat aina voimasanoja). Kommenttiosioon eräs avulias hemmo oli laittanut yhden kokonaisen lauseen tuon kuskin manailusta eli "Bazmeg a kurva anyad!" ja googlen kääntäjää apuna käyttäen se on "F*cking son of a b*tch".

    Virtuaaliset hatunnostot ja vodkapaukku sukulaiskansan rekkakuskille!

    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  44. Pohdit,Ykä,taas osuvasti asiaa,jota ei tosiaan voi käsittää,eli missä vaiheessa tämä vanhojen stalinistien ja Neuvostoliittoa nuoleskelleiden "oikeistopoliitikkojen" lauma kaappasi vallan ja on saanut mukaansa nuorta verta tyhjäpäisistä,lähinnä tulonsiirtojen varassa elävistä,omasta mielestään fiksuista,lässynlässyntieteen opiskelijoista ja näille lässynlässyä opettavista ns.professoreista?
    Kun lisätään joutoaikaa oman elämänsä kustantaneita suomalaisia haukkumalla ja uhkailemalla viettävät anarkoidiootit,niin on meillä siinä sellainen sakki,että mielisairaalan suljettu osastokin taitaa olla selväjärkisempää.Ja,kuten kirjoitat,heidän arvonsa yhteiskunnan toiminnalle on tosiasiassa nolla-mutta taloudellisesti sanoisin,että heidän vaikutuksensa alkaa olla katastrofaalisen negatiivinen.Vahinkoja,mitä tämä itse itsensä eliitiksi nimittänyt kusipäiden sakki on saanut,ja tulee vielä saamaan,aikaiseksi ei maksa seuraava eikä sitä seuraavakaan sukupolvi-jos silloin on suomalaista yhteiskuntaa ylipäänsä pystyssä.Liittovaltiokiimassaan ja kansallisvaltioiden tuhoamiskiihkossaan nämä urpot kaivavat myös omaa hautaansa,mutta ei tunnu itseään haittaavan,kun orjalaivat ja syyllisyys ja yhteinen maapallo ja ...Jos perkele tuntevat olevansa jotain velkaa muslimeille ja muille kehitysmaalaisille,niin maksakoon velkaansa ihan itse ilman,että muita ihmisiä tai kokonaisia valtioita valjastetaan joukkosyyllisyydentunnon vuoksi uhraamaan itsensä monikulttuurialttarilla näiden hihhuleiden kanssa!
    Vielä,etenkin jos Clintonin akka voittaa Usan presidentinvaalit ja Obama saa ostettua muslimien ja hyödyllisten idioottien avulla itselleen YKn pääsihteerin viran,sehän on katkolla vuoden lopussa sopivasti,alkaa YKn vallan kasvattaminen,ja gloobalihörhöjen unelmaa aletaan ajamaan koko maailman mittakaavassa.En ylläty,jos näemme vielä jonkunlaisen maailmanhallituksen syntymänkin-sitten alkaa lopullinen valkoisen rodun hävitys.
    T:Vesku

    VastaaPoista
  45. Tervehdys Simolle, Toiselle professorille, Soomepoisille Eestist ja Veskulle & kiitos kommenteistanne.

    Simo: Tuosta Taisteluni-kirjan suosiosta arabimaissa tulee mieleeni kysymys, että johtuuko suosio vain sen selkeästä juutalaisvastaisuudesta vai onko kiinnostaako kansallissosialismi siellä muutenkin? Tästä ei ole pahemmin tietoa.

    Toinen professori: Niin, maassammehan on tapa, että kun on rangaistuksensa suorittanut, on samalla maksanut velkansa yhteiskunnalle ja voi yrittää uudestaan puhtaalta pöydältä. Osalle se kai sallitaan, mutta osalle ei. Samaa mieltä tuosta nimestä. Olisin itse tykännyt ihan suomalaisesta nimestä. Jos ei muuta olis keksitty, niin vaikka järjestyskaarti. Mutta tuo nimihän on nyt jo vakiintunut ja jäänyt elämään.

    Soomepois Eestist: Turkki tietysti käyttää tilannetta hyväkseen minkä ennättää. Ja se ei ole eurooppalainen valtio, vaikka osa siitä Euroopan puolella onkin. Atatürkin ja sotilasvallan aikana oli ehkä hieman toisin. Silloinhan maa oli korostetun sekulaari valtio.

    Tuo kakkoslinkki oli mainio. Niin notta liian kallista tupakkia. Jos mies esittää hädässä olevaa, niin kannattaisi ehkä miettiä, mitä suustaan päästää. Mutta ehkä näillä turvapaikkahuilailijoilla on ollut ihan oikeasti se käsitys, että nämä tietyt pohjoiset maat ovat olemassa ainoastaan siksi, että arabit pääsevät toisten maksamien lihapatojen ja mallukartonkien ääreen.

    Seuraava linkki aiheutti kyllä repeilyä. Tuolla päin maailmaa muuten varmasti kirotaan rekkojen komuuteissa hyvin monilla kielillä.

    Vesku: No eipä mulla tuohon ole pahemmin lisättävää. Poislukien nuo jenkkien vaalit, mutta se johtuu siitä, että en tiedä tarpeeksi tilanteesta, enkä osaa oikein muodostaa mielipidettä.

    VastaaPoista
  46. "...herää kysymys, että missä maailmassa he oikein elävät?"

    He elävät narratiivien maailmassa, Sagaworldissä eli Terra Konstruktionismissa.

    Siellä todellisuus on sosiaalinen konstruktio. Hyvin puhuttu on puolivalmis. Todellisuus rakentuu turinoiden mukaiseksi. Tulevaisuutta voi ennustaa ja laskelmoida erilaisten narratiivisten rakenteiden mukaan. Ihmiset eivät ole sellaisia, millaisia he ovat, vaan erilaisten narratiivisten arkkityyppien mukaisia. Kun jokin asia menee vähänkin matkaa johonkin suuntaan, niin on itsestäänselvää, että se tulee menemään siihen suuntaan reunimmaiseen ääriarvoon asti. On olemassa hyvää (he itse) ja pahaa ja molemmat esiintyvät arkkityyppiensä mukaisina.

    Sagaworld sijaitsee täältä pois. Lähde ensin taaksepäin, irti logiikasta. Empiirisen kokemuksen kohdalta käännyt vasemmalle. Jatkat suoraan siihen suuntaan kunnes saavutat parodiahorisontin. Lennä sen yli - joko linnun tavoin, lehmäkyydillä tai Pravdaa ja sen narratiivista journalismia riippuliitimenä käyttäen. Siinä vaiheessa kun kuvittelet olevasi parodiahorisontin todellisuudenmukaisella puolella, olet perillä.

    Terra Konstruktionismissa tapaat useita tunnettuja poliitikkoja, "tutkijoita", kansalaisjärjestövaikuttajia, itänaapurin tiedustelupalveluiden palveluksessa - tieten tai tietämättään - toimivia mulkkendaaleja... Ja yllättäen moni puuttuu sieltä kokonaan. Sieltä et löydä niitä ideologioiden tai opportunismin pöhöttämiä tapauksia, jotka kyllä tuntevat todellisuuden, mutta valitsevat silti huonontaa sitä.

    Kysymykset "paljonko on tarpeeksi" tai "paljoonko meillä on varaa" eivät ole Sagaworldissä tabu. Ne... miten sen sanoisi... eivät jäsenny kyseisen maailman logiikan puitteisiin. Sagawworldissä kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen kohtaamispinta kuuluu kvalitatiiviseen eikä kvantitatiiviseen kenttään.

    "Paljonko kiduttamattomuus maksaa - entä kolme kiduttamattomuutta?" "Myytkö mulle yhden tasa-arvon ja kolme veljeyttä velaksi?" "Mitä tekee suvaitsevaisuus jaettuna neljällä kertaa luovuus?" Tuossa esimerkkejä minkä henkisenä sagaworldiläinen kokee jotkin "mihin meillä on varaa" -kysymykset. Hänelle niistä puuttuu sisäinen yhteismitallisuus, joten koko kysymys on niin mielipuolinen ettei siihen kannata tuhlata aikaa tai ajattelua.

    He ovat aina oikeassa, koska he ovat he. Reaalitodellisuus taas on heille epäluotettava ketku, joka ei osaa säilyttää moraalista ja narratiivista johdonmukaisuutta vaan heiluu milloin mihinkin suuntaan. Sitten ovat ne eksyneet ressukat ja roistot, jotka antavat reaalitodellisuuden jymäyttää itseään niin pahasti, että uskovat siihen.

    VastaaPoista
  47. Niinistön puheella on eräs vähälle huomiolle tai huomiotta jäänyt ulottuvuus, jonka Niinistö itse taatusti tajuaa.

    Nyt kun Suomen Tasavallan Presidentti on tuonut virallisesti ja julkisesti julki sen, että tänne tulee pakolaisten sijaan tarha- ja turhapaikanhakijoita, sen, että kuka vain tietyistä maista tuleva saa ikuisen elatuksen jos osaa sanoa taikasanan ja sen, että hommaa pitäisi järkevöittää isolla kädellä, voi virkakoneistoissa (ainakin osassa niistä) paljon helpommin tunnustaa väriä ainakin sen verran että toteaa että on jossain määrin samaa mieltä kuin presidentti, ymmärtää ulkoministerin pointin siinä ja tässä, arvostaa sitä, että sisäministeri on aktivoitunut työssään...

    Hallintokoneistossa Tasavallan Presidentti on aika järeä lumiaura. Oli samaa mieltä tai eri mieltä, niin ylempi hallintopeikko ei voi kiusata alempaa duunaria määrättömästi siitä, että tämä noudattaa jossain asiassa Tasavallan Presidentin julkilausumaa kantaa.

    VastaaPoista
  48. Ykä...

    Mainitsit, että 2000-luvun alussa hulluudesta oli tullut jo standardi.

    Mutta missä on hulluudenstandardoimisvirasto? Edustaako Rakkauden ja Hyvinvoinnin ministeriö sellaista? Vai tapahtuuko standardointi akateemisesti Butlerin ja kumppaneiden tiedekunnassa? Vai mitämitämitä?

    Oppotunistien takinkääntötarpeesta...

    Niinistön ja Selänteen ulostulot antavat opportunisteille aika kovan vinkin siitä, että mikä on tullut valtavirraksi ja mikä on marginalisoitumassa. Pian saapuvat propelliomppapäivät.

    VastaaPoista
  49. Tervehdys Ano1:lle , Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

    Ano1: Vaan perskeles, tuosta Sagaworldistahan saataisiin aikaan vallan mainio scifi-pätkä. Terry Prachett voisi olla hyvä käsikirjoittaja. Harmi, että heppu vaan ehti kuolla viime vuonna. Tuohon sanaan ”he” palaan muuten huomenna, mutta tosin ”he” tarkoittaa siinä ”meitä”.

    Ano2: Ymmärrän pointin. Jäämme seuraaman katseella.

    Ano3: Hulluudenstandadoimisvirasto on levittynyt koko julkishallinnon alueelle. Mutta ehkä se perustetaan vielä virallisesti. Vaan noin henk koht lasken kyllä, että opportunistit pysyvät edelleenkin suvaitsevaisella puolella.

    VastaaPoista
  50. Kiitos myös Vieraalle sähköpostiviestistä.

    VastaaPoista
  51. Miksin sijaan tarjoan versiotani Mitä ja Miten. Ykähän on tätä tematiikkaa käsitellytkin laajasti.

    Voisiko olla että kun 90-luvulla alettiin olla sivistynyttä valtiota ja perustella tasa-arvokomiteoita jne, oli näihin toimiin hommattava ihmisiä. Jos on auki virka aiheessa XYZ, tulee siihen salakavalasti valikoiduksi henkilö joka on toiminut alalla. Ei siis välttämättä järkevästi, viisaasti tai suomalaisten etua ajaen. Kokemus painoi enemmän kuin se oliko tuo kokemus arvokasta viranhoidon kannalta. Ja mitenpä sen olisi osannut arvioida? Hakija väittää olevansa rautainen ihmisoikeusasiantuntija N. sektorilta, josta kukaan ei tiedä mitään ja on tämä pirun lamakin tässä. Pääsee tyttöpolo pois kortistosta.

    Aluksi homma oli tietysti harmitonta, mikä mahdollisti ilmiön ja sen edustajien vaikutusvallan kasvun. Nämä toimet varmaan menivät alkuun läpi ajatuksella että onpahan nyt tuollainenkin ymmärtäjä, eivät pääse ruotsalaiset meille YK:ssa vittuilemaan. Ja eihän yksi vaahtosuu kovin paljon pahaa saa aikaan, vaikka olisi miten hullu.

    Suvaitsevalla kansanryhmällä on paljon (ääni)voimaa, koska kunnon fundamentalistikunnan lailla he uskovat asiaansa täydellisesti. Järjellä ei voi päätyä samanlaiseen paloon kuin islamistifundamentalistilla tai kunnon suvakilla, sillä järjellä toimivalla yksilöllä on aina pieni terve epäilys matkassa. Fiksu ihminen kääntää takkinsa jos todisteet niin vaativat ja hän on aina avoin tälle mahdollisuudelle.

    Kunnon dogmin lailla multikulti on niin pyhä, ettei mikään toimi, valhe, älyllinen kuperkeikka tai lain väärintulkinta ole pois laskuista. Tarkoitus pyhittää keinot, koska se tavoiteltu autuus on niin suuri, että sillä kumotaan kaikki ne vääryydet jota sen tavoittelussa joutuu tekemään. Jos nyt edes pitää fasistisen lapsiperheen kivittämistä 6.12. vääryytenä.

    Tarvitaan mekanismi ja mahdollisuus. Luonto hoitaa loput. Jos rehellisiä ollaan, niin arvostettu ja helppo virka kelpaisi itsellenikin. Tämä on valitettavasti vasta alkua. Vastaanottokeskusten ja muiden kanssa piilee samankaltainen institutionalisoitumisriski. Aika monen elanto voi jo riippua noista. Ja näin ollen vastaanottokeskuksista voi tulla työllistävä itseisarvo. Ja sitten tarvitaan vastaanotettavia. Olisi mielenkiintoista kuulla jokin sisäpiiriläisen näkemys esimerkiksi Ruotsista.

    Hölmöimmät menevät ilakoimaan vastaanottoteollisuuden tuomalla BKT:n kasvulla. Niitä ajatusten Tonavia sattuu katsoa aamutelkasta. Leikataan sitten vaikka tutkimuksesta ja koulutuksesta - eihän tästä muuten kunnon kehitysmaata saadakaan.

    VastaaPoista
  52. Tervehdys, Ano. Tuokin voi olla hyvinkin totta, Ja kannattaisi aina muistaa se, mitä eroa on bruttokansantuotteella ja nettokansantuotteella. Niillä kun on se pieni oleellinen ero. Jos minä maksan sinulle kymppitonnin siitä, että sinä syöt koiran paskan ja sinä maksat minulle sen jälkeen sen saman kymppitonnin, että minä syön koiran paskan, niin me ollaan nostettu bruttokansantuotetta kahdellakymmenellä tonnilla, mutta tosiasiassa meillä molemmilla on suu täynnä koiran paskaa.

    VastaaPoista