KUUDESTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

Lukijallekin lienee hyvin selvillä, että maamme mielipideilmastossa tai ainakin sen virallisessa määrittelyssä on inkvisiittorin asemaan päässyt tietty vähemmistö, jota voidaan kutsua suvaitsevais-monikultturistisen ideologian kannattajiksi. Ideologian pääpointtihan on varsin yksinkertainen, joten sen kannattajaksi voi ilmoittautua yksinkertaisesti vaatimalla, että Suomeen on saatava aina vain enemmän ihmisiä, joitten kuuluu olla mahdollisimman erinäköisiä kuin suomalaiset itse ovat.

Luonnollisesti ideologian kannattajat myös muistavat mainita, että he ovat sekä naisten, seksuaalivähemmistöjen ja yleensä ihmisoikeuksien rohkeita puolustajia, mutta kun he toisaalta ovat aivan avoimesti vaatimassa maahamme ja nostamassa jalustalle nimenomaan islamilaisväestöä (lähinnä kai siksi, että kun sitä on kovasti tarjolla ja tarjontaan tulee tyytyä kun kysyntää kerran on), eikä islam tunnetusti ei ole aivan täysin rinnoin erikoistunut niin naisten, seksuaalivähemmistöjen kuin yleisten ihmisoikeuksienkaan ylläpitämiseen niin tyhmemmälle tietysti herää kysymys, missä maailmassa he oikein elävät. Koska lopputulema joka tapauksessa on islamilaisen väestön jatkuvasti kasvava aalto, eikä tämä aalto tänne tullessaan suinkaan muuta tapojaan ja asenteitaan sellaiseksi, mitä suomalainen suvaitseva yksilö pitää arvossa, jää väite em. oikeuksien edistämisestä kuolleeksi kirjaimeksi ja jäljelle jää edelleenkin vain itseisarvoksi nostettu etnisesti edistyksellinen maahanmuutto, ja tämän ideologian kannattajat eivät suostu vastaamaan kysymyksiin ”paljonko on tarpeeksi” ja ”paljoonko meillä on varaa”. Ne kysymykset ovat tabu.

Viimeinen puoli vuotta on tuonut meidän suomalaistenkin yhteiseksi iloksi invaasion, joka on tuottanut tänne kymmeniä tuhansia nuoria, eikä välttämättä niin hyvin käyttäytyviä miehiä islamilaisista maista. Invaasion seuraukset suomalaiselle yhteiskunnalle niin talouden kuin inhimillisen kärsimyksen myötä eivät ole salaisuus kenellekään eikä niitä kukaan, joka edes hieman tervettä järkeä omaa, yritä kiistää. Niin kuin aikaisemmassa kirjoituksessani totesin, nyt olisi myös suvaitsevais-monikultturisteilla mahdollisuus istahtaa, poltella perstupakit ja tuumailla, että olisimmeko sittenkin saattaneet tehdä virhearvion. Ehkä me sittenkin olemme vaatineet jotain, joka on perustunut pelkästään omiin unelmiimme ja ruusunpunaiseen ihmiskäsitykseemme? Ehkä todellisuus ei sittenkään mene niin, kuin me olimme sen omissa teorioissamme määritelleet? Olisiko ehkä virhearviomme syynä voinut olla jopa se rakastamamme tunne oikeamielisyydestämme? Se tunne, joka meitä on niin kovasti miellyttänyt, tunne joka on antanut meille ansiotonta arvonnousua ja josta luonnollisesti haluamme pitää kiinni?

Kun katsotaan viimeisen puolen vuoden aikana tapahtuneita suvaitsevais-monikultturistisia avautumisia, joita osaltaan aikaisemmassa kirjoituksessani käsittelin, huomataan että ne perstupakit ovat jääneet polttamatta ja tuumailut tuumailematta. Vauhti vain kiihtyy, raivo kasvaa ja päällimmäinen huomio keskitetään siihen, että ongelma ei ole ongelma, vaan ne ihmiset, jotka puhuvat ongelmasta ääneen ovat ongelma. Ongelman, tai ainakin siihen liittyvän keskustelun häivyttämisen tukipönkäksi on omalle ideologialle kaivettu jälleen han-kortti, ja tällä kertaa suomalaisten miesten lääppiminen onkin se veruke, jolla selitetään etnisesti edistykselliset rikokset joko kerta kaikkiaan tapahtumattomaksi tai ainakin täysin merkityksettömäksi. Hyvänä esimerkkinä oli tuore Ylen ”kuinka torjut raiskaajan”-video, jossa ongelmana ei ole arabien tekemä joukkoraiskaus vaan hipelöimään tuleva suomalainen mies, jonka nainen torjuu jeditekniikan ja yksitavuisen puhejudon yhdistelmällä. Videollehan nauretaan tällä hetkellä ympäri maailmaa, ja kieltämättä aivan syystä. Ikävä vaan, että maailmalla pidetään kokonaista kansaa hyväuskoisina pelleinä tietyn todellisuudentajunsa tarkoituksella ja vapaasta tahdostaan menettäneen porukan takia.

Huolimatta siitä, että reaalimaailma kolkuttelee ikävästi meidän kaikkien takaraivoon, niin suvaitsevais-monikultturistien keskuudessa ei näytä viimeisen puolen vuoden aikana tapahtuneen minkäänlaista järkiintymistä tai edes alkeellista ajattelua. Näin ollen tällainen yksinkertaisempi ihminen ei voi oikein päätyä muuhun johtopäätökseen kuin että suvaitsevais-monikultturismi on todellakin jossain vaiheessa ottanut sen askeleen jossa se on muuttunut ideologiasta uskonnoksi. Uskonnoksi, jonka pääidea eli vaatimus jatkuvasta ja lisääntyvästä etnisesti edistyksellisestä maahanmuutosta ei ole enää vaatimus, vaan siitä on tullut dogmi, pyhä uskonkappale, jota ei voi kyseenalaistaa, sillä silloin kyseenalaistaisi koko uskon perustan. Tämä tietysti myös vapauttaa ideologian kannattajista uskovaisiksi siirtyneet ihmiset kaikelta perusteluilta ja loogisen ajattelun vaatimuksilta. Uskonsa myötä he ovat oikeassa ilman muuta, eikä vääräuskoiselle tarvitse perustella mitään. Riittää, kun tuomitsee hänet.

Kaikki uskonnot – myös suvaitsevais-monikultturistinen uskonlahko – ovat luonnollisesti uskovaisille voimakkaan henkilökohtainen kokemus. Se antaa uskovalle mahdollisuuden ajatella olevansa muita ihmisiä valaistuneempi ja moraalisesti heidän yläpuolellaan. Käsittelemäni uskonto on vielä siihen uskovalle siinä mielessä mainio, että se antaa hänelle oikeuden ajatella olevansa myös älyllisesti huomattavasti ylemmällä tasolla kuin ei-uskovat, vaikka hänen ei älyllistä ylivoimaansa tarvitse missään vaiheessa edes perustella. Riittää kun hokee sitä samaa dogmia, mitä muutkin uskovat. Se antaa älyllisesti laiskalle, mutta nälkäisen egon omaavalle ihmiselle hyvin varteenotettavan vaihtoehdon sekä egonsa ruokkimiseen että viimeisen parinkymmenen aikana myös sujuvan urakehitykseen. Lisäksi se antaa uskovaiselle oikeuden määritellä ”meille kaikille yhteiset suomalaiset arvot”, jotka eivät tosin vastaa ei-uskovaisen arvoja, mutta ne hänen kuuluisi joka tapauksessa niellä, omaksua ja hyväksyä.

Wikipediassa asiaa käsitellään tavalla, joka mielestäni oikein hyvin sopii myös suvaitsevais-monikulttuurisuususkontoon ja sen totaaliseen ehdottomuuteen, eli:

”Dogmi on uskon ydinkohta, jonka katsotaan olevan käytännössä pakollinen kaikille kyseisen uskonnon seuraajille.”

” Dogmin hylkäämisestä seuraa tällöin käytännössä uskonnon omakohtainen hylkääminen tai henkilökohtaiseen epäilyksen tilaan joutuminen.”

” Dogmin hylkääminen on harhaoppia eli heresiaa. Tämä voi johtaa uskonnollisesta yhteisöstä pois sulkemiseen”

Nämä kohdathan sopivat hyvin myös näille suvaitsevais-monikultturismiuskovaisille. Mutta sinänsä eihän se ole uutta, että on olemassa joukko ihmisiä, jotka elävät jossain omassa ideologisessa / uskonnollisessa / molempia kuplassaan, eivätkä suostu ottamaan vastaan mitään informaatiota kuplansa ulkopuolelta tai jos suostuvat, niin uskon vastainen, realismiin pohjautuva tieto ainoastaan lisää uskon lujuutta, sillä tietoa reaalimaailmasta voidaan verrata siihen, että Perkele kuiskuttelee uskovaisen korvaan hunajaisia sanoja joitten taustalla kuitenkin on vain iänkaikkinen piina tsuhnan helvetissä. Onhan näitä porukoita nähty maailman sivu. Miksei siis meilläkin.

Siitä päästäänkin kysymykseen, joka askarruttaa omaa mieltäni.

Miksi?

Miksi tällä porukalla on maassamme nykyisin niin suuri valta, että tasavallan presidentinkin täytyy pitää maahanmuuttoa käsittelevä puheensa kieli mahdollisimman keskellä suuta, vaikka Niinistökin on ilman muuta tajunnut, että tällä menolla päädytään niin taloudelliseen kuin inhimilliseen perikatoon. Ehkä Niinistö toimi tilanteen huomioon ottaen fiksusti ja sanoi viestinsä hyvin varovaisin sanankääntein. Sillä jo nekin saivat aikaan suvaitsevais-monikultturistisen joukkorääkymisen jota toteutettiin uskonnon pyhän dogmin mukaan eli etnisesti erityisen maahanmuuton lopettamisesta tai edes rajoittamisesta ei tulisi edes keskustella sillä se on kyseenalaistamaton itseisarvo ja kysymys siitä, mikä määrä on liikaa tai edes tarpeeksi on kysymys, jota ei tule, eikä saa esittää. Ja koska presidenttimmekin sen edes hienovaraisesti esitti, hänen puheensa torjutaan viittaamalla demoniin jota tässä uskonnossa kutsutaan nimellä Äärioikeisto. Itse asiassa suvaitsevaisuskovaisten puolella Niinistön kerettiläisyyttä voidaan pitää samanlaisena uskonrikoksena kuin jos islamilaiselle väitettäisiin Mohamedin olleen tosiasiassa indonesialainen levyseppä-hitsaaja ja koraani olikin alun perin vain kokoelma paikallisia possuruokareseptejä.

Totta kai tämän uskonnon edustajat joukkorääkyvät, sillä he tietävät että heitä kuunnellaan ja heidän inkvisiittorin tuomiota jopa pelätään. Mutta silti – loppujen lopuksi –  he käyttävät vain valtaa, joka on heille annettu. Heistä ei olisi varsinaisesti sitä ottamaan. He ovat kuin voodoo-uskonto, sillä heillä on vaikutusta vain niihin, jotka antavat sen vaikuttaa itseensä.

Sillä mitä varsinaista valtaa heillä tosiasiassa on? Kyseessä ovat pääosin toimisto-, opiskelija-, ja mediaportaan ihmiset, joista valtaosan työ on oikeastaan vakuuttaa,  että heidän työnsä on tarpeellinen. Heitä ei juurikaan näy suorittavan portaan tehtävissä. Heitä ei näy yhteiskunnan infrastruktuuria ylläpitävissä tehtävissä. He puhuvat ja kirjoittavat toisille samanlaisille ihmisille, ja tämä, ja vain tämä on sitä, mitä he tekevät. Mitä tapahtuisi, jos kyseisen uskonlahkon edustajat ryhtyisivät lakkoon? Pysähtyisikö Suomi? No paskan marjat. Ehkä ihmisiä vain vähän ihmetyttäisi, että mikähän on kun tänään ottaa päähän jostain syystä huomattavasti vähemmän kuin eilen.

Heidän tosiasiallinen painoarvonsa tässä maassa on nolla. Miksi siis, ja missä vaiheessa näille ihmisille annettiin valta määritellä se, mikä on oikein ja mikä väärin ja mitä on soveliasta ajatella? Koska näitten ihmisten todellisuudentajua voi verrata lähinnä houretilaan, niin ainakaan mikään yhteiskunnallinen pakko ei maatamme siihen ole ajanut.

Alkoiko kaikki vuonna 1990, kun käytiin yksi historiamme merkittävimmistä, tosin harvoin mainitusta taistelusta. Silloin presidentti Mauno Koivisto ymmärsi, että somalien maahan päästämisestä ei seuraa mitään hyvää ja pyrki estämään sen. Taistelussa häntä vastaan oli silloinen hallitus, joka ei sitten lopultakaan tajunnut, että kansallinen itsekkyys on joskus ei pelkästään hyve, vaan myös välttämättömyys. Se hallitus avasi ovet. Samalla se antoi mahdollisuuden sille, että Koiviston pelkäämä ennustus toteutuu:

- Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan.

Ehkä Koivisto näki jo tuolloin, että on olemassa suvaitsevais-monikultturismin ideologian nimeen sokeasti vannovia ihmisiä, ja jos heille annetaan vapaat kädet, sillä luodaan maahamme elätettäväksi lihava hirviö, joka keskittyy ammatikseen halveksimaan sitä maata ja kansaa, joka hirviön elättää. Eräänlainen uusrälssi. Ja miksei olisi nähnyt? Olihan heitä jo silloin, ja somalien tulo oli heille kuin taivaan lahja päästä toteuttamaan ideologiaansa ja samalla rakentamaan omaa uraansa sen ideologian varaan. Hyvänä esimerkkinä on erittäin menestyneen virkamiesuran rakentanut Johanna Suurpää, joka silloin nuorena juristina oli voimakkaasti edistämässä somalien Suomeen tuloa ja aikalaistiedon mukaan oli estämässä poliiseja tekemästä työtään, kun Tallinnasta saapui laiva somalilasteineen. Joka tapauksessa hänen silloinen lausuntonsa elää edelleenkin suoranaisena legendana:

- Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.

Suurpää julisti jo silloin ideologiaa, joka aikanaan muuttui uskonnoksi. Tuosta lauseesta on kulunut jo enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, ja historia on osoittanut, että jos joku oli kohtuuton, niin se ei suinkaan ollut puhe pakolaisten (tosiasiallinen termi on ollut jo yli kaksikymmentä vuotta elatussiirtolainen) aiheuttamista kustannuksista, vaan Suurpään oma, pelkkään uskoon ja mielikuvitukseen pohjautuva lausunto.

Ajan kulku Suomessa on kuluneen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana mennyt niin, että vaikka Suurpää toimi päänsisäisten harhojensa mukaan, niin hän on nykyisin siitä huolimatta hyvin korkeaan asemaan päässyt virkamies. Hän toimii nykyisin oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtajana. Ja nyt hän pystyy vaikuttamaan siihen, että muittenkin on elettävä hänen päänsisäisten harhojensa mukaan.

Onnettominta tilanteessa on se, että Suurpää ei ole ainoa. Nykyinen niin hallintomme kuin mediamme on täynnä suurpäitä, ja valitettavasti poliittinen koneistommekin on mieltänyt aikaa sitten sen, että ollakseen uskottava poliitikko, on poliitikon joko jaettava tai ainakin hyväksyttävä suvaitsevais-monikultturistisen uskonnon kyseenalaistamattomat dogmit. Olemme päätyneet tilanteeseen, jossa houreisiin uskominen ainakin julkisissa puheissa on välttämättömyys uran edistymisen kannalta.

Henkilökohtaisesti luulen, että presidenttimme Niinistö tajuaa tämän. Luulen myös, että suuri osa poliitikoista ja virkakunnan edustajistakin tajuaa tämän. Mutta kuka heistä ensimmäisenä uskaltaa sanoa ääneen, että jostain syystä annoimme syntyä houreisiin perustuvan hirviön ja tiesimme sen vahingollisuuden maallemme. Mutta kukaan meistä ei kehdannut sanoa sitä ääneen, sillä se olisi niin suuren typeryyden tunnustamista että siihen verrattuna sähköpaimeneen pissijää voi kutsua järjen jättiläiseksi.

Olisi ehkä jo aika tunnustaa. Kyseinen suvaitsevais-monikultturismiuskonto ei nimittäin ole nimestään huolimatta kovin suvaitseva. Se on totalitaristinen aate, joka ei hyväksy väärinajattelua. Ja totalitaarisilla aatteilla on se yhteinen piirre, että ne etenevät juuri niin pitkälle kuin niiden annetaan edetä. Tavallinen ihminen voi nykyisin hyvin helposti päätyä ajattelemaan, että niin poliittinen ja virkakoneistomme kuin mediammekin on täynnä Ulrike Meinhofeja, jotka voittivat taistelunsa laukaustakaan ampumatta. Koneisto pyysi heidät johtajakseen.