Laitan uusintana kirjoituksen vuodelta
2010, lähinnä siksi että se kertoo varsin hyvin sen, että loppujen lopuksi
viimeiseen kuuteen vuoteen ei mikään ole muuttunut. Kirjoituksen ensimmäisessä
osassa etsitään jälleen asiantuntija selvittämään tiettyä ongelmavyyhteä juuri
niin kuin asiantuntijan sen halutaan selvittävän. Eli:
1. Tavallinen kansalainen on kyrpiintynyt
haittamaahanmuutosta ja syystäkin.
2. Asiantuntija selittää, että
tosiasiassa tavallinen kansalainen onkin kyrpiintynyt asioista x, y ja z ja projisoi
nämä kyrpiintymisensä aiheet maahanmuuttajiin, joitten takia puolestaan ei ole
mitään syytä vedellä herneitä nenäänsä.
3. Asiantuntija näin taas kertaalleen
osoitti, että tavallinen kansalainen ei edes ymmärrä, mikä häntä ottaa päähän
ennen kuin asiantuntija sen hänelle selittää.
Kirjoituksen toinen, kuvitteellinen osa
ei ole vielä toteutunut, mutta selväähän on, että se olisi poliittisen
eliittimme märkä uni. Osa kuvitteellisen osion toimintatavoista on jo kovasti
pyritty saamaan voimaan, minkä huomaa eräitten kansanedustajien kohtelusta.
Yleensä ja erikseen voinee todeta, että
niin vallanpitäjien kuin heidän kanssa symbioosissa elävien asiantuntijoitten
sekä median motto on ollut sekä 2010 että 2016: kansalaisten etu on niin tärkeä, että sitä ei saa missään nimessä antaa
kansalaisten päätettäväksi eikä edes määriteltäväksi.
Siirrymme hotellin respaan lokakuuhun
2010:
*
PROFESSORI JA VALTIONHOITOVIRASTO
Normivirtasen oletettu typeryys esiintyy
mediassa nykyisin varsin taajaan. Normivirtasen oletettua typeryyttä
analysoivat erilaiset asiantuntijat. Tuoreimpaan analyysiin törmäsin aina
valppaan Mediaseurannan kautta (kiitos taas Roopelle).
Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Heikki Hiilamo selvittää niin
kertakaikkiaan sen, mistä muukalaisviha johtuu. Hiilamo selvittää asian
Helsingin Oikeaoppisen mielipideosastolla, ja Uusi Suomi julkaisee sen
luonnollisesti uutisena raflaavalla otsikolla ”Kelan professori lataa:
”Tästä johtuu muukalaisviha”.
Itse tämmöisenä normivirtasena, ja
varmaankin sinne Gaussin käyrän tyhmemmälle puolemmalle sijoittuvana hieman
tosin ihmettelen, että mitähän Hiilamo tarkoittaa termillä muukalaisviha.
Käyttääpä hän myös termiä ”ulkomaalaisvihamielisyys”. En ole varsinaisesti
tommoseen törmännyt, enkä normivirtasena myöskään sekoita esim. työpaikan
perässä tapahtuvaa maahanmuuttoa ja turvapaikkaturismia keskenään, mutta kun
asiantuntija toteaa, että näin minä (kuin muutkin normivirtaset) tehdään, niin
näin se kai sitten on. Me emme vissiinkään hahmota noita suuria linjoja.
No mistäs tämä oletettu muukalaisvihamielisyys, ja sitä myötä mahdollinen perussuomalaisten äänestäminen sitten johtuu?
Yep. No arvashan ton. Työttömyys ja syrjäytymisen pelko. Kun oli nämä lamat peräkkäisillä vuosikymmenillä, eikä sosiaalipolitiikassa ole onnistuttu. Todetaanpa vielä, että ”köyhät on pantu kiistelemään rikkailta jääneistä muruista.”
Ihan kuin olisin kuullut ton selityksen joskus ennenkin.
Hiilamo opettaa tyhmää normivirtasta kuin pientä lasta. Normivirtanen saattoi itse kyllä ajatella, että se aikaisempi lama johtui suomalaisten pankkien lainasähläämisestä ja se seuraava tuli meille ihan ulkoa päin, eikä me oikeastaan sille mitään mahdettu. Hiilamon mukaan me emme ajattelekaan niin, vaan syytämme epävarmoista talousoloista ulkomaalaisia noin yleensä ja erikseen. Kun ei järki enempään riitä.
Siinä se. Selitetty ja analysoitu. Piste. Normivirtasta ei siis suututakaan se, että oikeista valtioista (vaikkapa Somalia, Irak ja Afganistan) hilataan Suomeen jatkuvalla syötöllä porukkaa, niitten perheitä ja yllättäen löytyneitä kasvattilapsia suomalaisten elätettäväksi.
Tai se, että oikeista valtioista tulleet maahanmuuttajat syyllistyvät väkivalta- ja seksuaalirikoksiin kantaväestöä huomattavasti enemmän.
Tai se, että vaikkapa Helsingissä oikeista valtioista tulleet maahanmuuttajat menevät asuntojonoissa suomalaisista ohi, eikä nykyiset neliöt edes riitä, vaan etsitään urakalla suurempia asuntoja.
Tai se, että ns. positiivisen erityiskohtelun myötä julkishallinnon palkkauksessa ulkomaalainen menee suomalaisesta ohi.
Tai se, että virallinen koneisto pitää edellämainittuja asioita nimenomaan normivirtaselle asetettuna velvollisuutena, jota hänen tulisi pitää etuoikeutena.
Tai se, että näitä asioita ei saa kyseenalaistaa. Ja jos kyseenalaistaa, voi päätyä raastupaan. Mielipiteensä vuoksi.
Tai se, että näitä asioita normivirtasille vaahtoavat tutkijankammioista ja lehtien toimituksesta tyypit, joita normivirtaset elättävät ja saavat kaupan päälle vittuilut.
Hiilamolle näitä asioita ei näytä olevan olemassa. Hän vetää mutkat suoriksi, ja pelkää samalla sitä, että tavalliset ihmiset äänestävät jatkossa väärin, tyhmiä kun ovat. Mikä sinänsä hieman ihmetyttää, sillä jos esmes Hiilamon peräänkuuluttama sosiaalipolitiikka on hoidettu pieleen, niin sitähän ovat junailleet vanhat puolueet ja varsinkin ne kolme suurta jo montakytviis vuotta. Eikös silloin kannattaisi ottaa kehiin vähän tuoreempia ryhmittymiä?
Luonnollisesti Hiilamo päättelee, että esim. perussuomalaisille (tai Muutos 2011:lle, Vapauspuolueelle, Katolisille Kalamiehille jne.) valuvat äänet tulevat vain syrjäytyneistä ihmisryhmistä. Mitä tätä blogirintamaa ja Hommafoorumia olen seurannut, näistä Hiilamon mielestä ei-olemassaolevista ongelmista ovat jyrpiintyneet kaikkiin mahdollisiin suomalaisiin kansanryhmiin kuuluvat ihmiset. Työttömät, duunarit, virkamiehet, yrittäjät. Ja Hiilamon tulisi muistaa, että mikäli ihminen joutuu työttömäksi, hänelle ei tehdä lobotomiaa. Kyllä hänellä aivot pelittää työttömänäkin.
Mutta Hiilamo ei tätä halua tajuta. Hän uskoo, että normivirtanen ei pysty päättämään omista asioistaan. Hän tarvitsee opastusta ja ohjeistusta. Ja mieluummin käskyjä. Hiilamoilta, joita on paljon. Veikkaanpa, että lähitulevaisuudessa törmäämme seuraavanlaiseen uutiseen:
TUTKIMUSPROFESSORI: EDUSKUNTA KORVATTAVA VALTIONHOITOVIRASTOLLA
Selitteläätiön ja voimavaltahöpedismin tutkimusprofessori Huita Hujanen esittää tuoreessa mielipidekirjoituksessaan, että nykymuotoinen eduskunta tulisi nopeaan tahtiin korvata ammattilaispohjaisella valtionhoitovirastolla. Hujasen mukaan tämä uudistus on välttämätön, että toimiva demokratia voidaan turvata ääri-, laita-, reuna- ja syrjäainesten uhalta.
Hujanen: ”Varsinkin internetin kautta tapahtuva ääri-, laita-, reuna- ja syrjäainesten vihapropaganda uhkaa demokratiaa ja ihmisten turvallisuutta. Emme pysty rajoittamaan tätä vihapropagandan levittämistä, koska suurin osa kirjoituksista julkaistaan amerikkalaisten palvelimien kautta, eivätkä amerikkalaiset ymmärrä vastuullista sananvapautta samanlaisena arvona kuin demokratiaan vakavasti suhtautuvat suomalaiset virkamiehet ja poliitikot.”
Hujasen mukaan perustettava valtionhoitovirasto toimisi nykyisen eduskunnan tavoin ja koostuisi 200 valtionhoitovirkailijasta, mutta heidät valittaisiin pysyvästi virkaansa normaalin viranhakumenettelyn myötä. Hujasen mukaan pohjana voi käyttää nykyisen eduskunnan kokoonpanoa, mutta ennen virkaan valitsemista heidän sopivuutensa tehtävään selvitetään asiaa varten perustettavan komitean toimesta. Komitean tulisi muodostua hallintotehtävistä kokemusta saaneista lakimiehistä. Mikäli valtionhoitovirastoon hakevalla ehdokkaalla on taustallaan epäilys vakavista rikoksista, esim kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, ei häntä voi valita virkaan.
Hujanen: ”Erittäin tärkeää on se, että virkaan pääsyn eväämiseen tulee riittää jo epäilys rikoksesta, vaikka tuomiota ei tulisikaan. Yhteiskuntaamme pesiytyneet demokratian vastaiset ääriainekset ovat osoittaneet oveluutensa sillä, että vaikka heidän kirjoituksissaan ei löytyisikään rasistisia elementtejä tarpeeksi, heidän kirjoituksistaan voi varsinkin syrjäytyneempi ja vähemmän valveutunut kansanosa tehdä väkivaltaan yllyttäviä johtopäätöksiä, ja tämähän on tietenkin ääriainesten tarkoitus. Tällä esityksellä ei rajoiteta sinänsä kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia, sillä totta kai kenellä tahansa moitteettomalla kansalaisella on oikeus halutessaan hakea valtionhoitovirkailijaksi. Nykyisen raskaan puoluekoneiston aikana ei ihmisillä ole välttämättä edes halua osallistua yhteisten asioitten hoitoon, mutta tämä kevyempi ja toimivampi systeemi takaa kaikille yhtälaisen vaikuttamisen mahdollisuuden. Esityksellä ei ainoastaan turvata demokratiaa, vaan myös kehitetään sitä.”
Hujasen esitys on otettu sekä poliittisessa että virkamieskoneistossa kiinnostuksella vastaan. Tässä eräitä kommentteja:
Helsingin Yliopiston vieraileva dosentti Tirpsvan Lönöttää, bachelor of some science and shit: Hujasen ammattillinen taso on ollut koko hänen uransa aikana niin korkea, ettei tämän kaltaista osaamisen tasoa voi sivuttaa. Hänen teoreettinen tietämyksensä on niin huipputasoa, ettei monia hänen teorioitaan voi edes vielä suorittaa käytännössä. Eli hän on aikaansa edellä. Siis hänen esityksensäkin on aikaansa edellä, ja meillä on mahdollisuus astua tulevaisuuteen jo nyt.
Vähemmistövaltuutetun erityistutkintaprojektisuoritetoiminta-asiantuntija Milla-Lällä Pimpstén, YTM: Esitys on mielestäni hyvin edistyksellinen, sillä sen avulla saamme ensimmäisenä maana maailmassa demokratian toimimaan ilman hävitykseen pyrkiviä ääriaineksia. Lisäksi sillä taataan, että populistit ja ihmisten alhaisimpiin tunteisiin vetoavat ainekset eivät pääse sortamaan mitään väestöryhmiä. Luonnollisesti näen, että valtionhoitoviranomaisiksi on tietenkin palkattava vähemmistöjemme edustajia, koska populistisen häirinnän takia heitä ei ole toistaiseksi saatu valittua kansanedustajiksi. Loistava lisä on se, että vaaleihin käytettävät suuret rahamäärät säästyvät, ja sillä voidaan palkata esim. ammattilaisia suorittamaan kouluissa rasisminvastaista valistustoimintaa.
Sven Kelmen, toimittaja, Muistojemme Sirola ry:n aktiivi: Joo, kyllä jäi Carillo väliin, kun tota luki. Miks hitossa me ei keksitty tota silloin… vallankumouksen etujoukkoa muka… ja pitkät paskat… olis pitäny ne duunarit heivata jo silloin helvettiin…
Mångalångaordetochsovidarepresenteraresekretär Lars Surmjölk, RKP:n puoluetoimisto: Idea on erittäin kehityskelpoinen, mutta RKP:lle tulee varata virkamiespaikoista vähintään 15 prosenttia, sillä mikäli paikkoja ei olisi niin paljon, niin niitä olisi vähemmän ja sehän ei vaan käy.
Kansanedustaja Vepe Tuherola, Kokoomus: No totta helvetissä se on hyvä ehdotus. Loppuu mullakin se torilla ventovieraitten kahvittelu ja muukin tyhjänlässytys. Luuleeko ne että minä vielä tässä töihin lähtisin… hei, ei kai sulla ollu toi mankku vielä päällä?

Ja vielä paluu vuoteen 2016. Juu,
tunnustan ihan sanomattakin, että optimismini perussuomalaisia kohtaan oli
silloin vielä kovin suuri. Sittemmin Soini teki sen, mitä Soini osaa ja on
palauttamassa puoluetta takaisin pienpuolueitten listalle. Niin että hukkaan
meni nekin mutinat. Mutta valoisampaa kohti ollaan menossa. Ainakin näin
vuodenaikojen valossa. Onhan tänään kevätpäiväntasaus. Onni yksillä, kevät
kaikilla.
Tämä voi tulla hyvinkin todellisuudeksi lähitulevaisuudessa, ottaen huomioon kuinka poliitikkomme ottavat jo nyt käskynsä ihmisiltä, joita me suomalaiset emme pääse äänestämään. "Muuten tekisimme kyllä, mutta kätemme ovat sidotut...", on tyypillinen lause nykyiseltä poliitikolta. Kun tämä Suomi -laiva saadaan vihdoin ankkuroitua €U liittovaltioon ilman mahdollisuuksia äänestää, tulee visiosi varmasti olemaan täyttä totta.
VastaaPoistaHiton hyvä huumorilla maustettu syväanalyysi asiantuntijoiden vallasta määritellä aivan kaikki tuntemukset oman agendansa mukaisesti, kiltteihin tai tuhmiin tunteisiin, ja pyrkimyksiin määritellä jonkun ihmisen subjektiivinen tunne yleensäkin. Olen itse aina lueskellut noita "asian"tuntijoiden lausuntoja hiukan ristiriitaisin fiiliksin, pääasiassa ajatellen että ei kai noita hel**tin höpinöitä kukaan oikeasti usko? Mutta kun katsoo tätä internetin ihmeellistä todellisuutta, niin taitaa noihin juttuihin uskoa monikin..Valitettavasti omien aivojen käyttö ei ole muodissa ja varsinkin tuo nuorempi sukupolvi on täysin ulkoistanut ajattelunsa muille. Omaksi onnekseni sain kasvaa lapsuuteni ja nuoruuteni ilman internettiä tai edes kännykkää, oli pakko käyttää omia aivoja...
Mutta ettei mene täysin usko ihmisiin, on onneksi näitä blogeja, joista voi todeta etteivät kaikki ole ulkoistaneet aivotoimintaansa toimittajille. Moni netissä kirjoittavista bloginpitäjistä sekä tietää kirjoittamastaan asiasta, että omaa asiasta käytännön kokemusta rutkasti enemmän kuin yksikään "asian"tuntija. Ollanhan sitä jo nähty toimittajien aivoipieruissa, että kun faktat ovat omaa agendaa vastaan, lisätään juttuun reippaasti tunteen paloa jotta juttu saadaan mieleiseksi. Esimerkkeinä höpinä syyrialaisperheistä, kaikkien kuvien ja videoiden pakolliset "herttaiset" lapsiperheet vetisine,surullisine, suklaasilmäisine lapsukaisineen jne. jne. jne.
Hiton hyviä juttuja kirjoitat Ykä, täyttä asiaa huumorilla höystettynä.. Toimii täällä osoitteessa hyvin :) Lueskelen näitä blogeja kun on joutoaikaa, mutta sellainen hurtti huumori on ehdotonta plussaa, se että ikäänkuin paljastetaan asian ironisuus tai oikeastaan irvokkuus joka kyseiseen asiaan liittyy. Sinullapa näemmä on tuo taito hyppysissä, ei muuta kun kirjaa kirjoittamaan. Kirja voisi alkaa vaikka itäkeskukseen bussimatkalla matkalla olevan, stressantuneen ja synkkyyteen vajonneen miehen ajatuksista sekä tuntemuksista meluavan ählämilauman keskellä... :)
-Mikko-
Tervehdys, Mikko. Euroopan Unioniin vapaaehtoisesti kätensä sitoneet ja sitä kautta vastuutaan pakoilevat (”vastuun kantamiseen” vedoten) toimivat ammattipoliitikkomme ovat varmasti yksi hyvin suuri syy siihen, että tähän on tultu. Oikeastaan siihen tultiin jo siis vuonna 2010, mikään olennainen ei ole muuttunut, paitsi se pikkuasia, että arabimaitten Pönttövuori puhkesi ja meille tuli 30.000 uutta lähimmäistä joita meidän tulee rakastaa, koska viranomaispäätös sanoo niin.
VastaaPoistaMinä olen päätynyt siihen, että nuo tutkijat ihan oikeasti uskovat siihen, mitä ne puhuvat. Miksi on näin, on tietysti vaikeampi kysymys. Olisiko näin, että yhteiskunnallisiksi tutkijoiksi yliopistoihin menee pääosin tällaisia elämänkokemusta vailla olevia tabula rasoja, tyhjiä tauluja jotka täytetään tietyillä teorioilla ja elämänkokemuksen puutteensa vuoksi heillä ei ole mitään mahdollisuutta miettiä asioita muuten kuin heille syötetyn teorian mukaisesti. Eihän se sentään voi olla väärässä, kun he ovat sitä seuraten lukeneet itsensä maistereiksi ja tohtoreiksi? Ei kai se millään voi perustua valheeseen?
Lämmin kiitos kannustuksesta. Mutta sitä kirjaa ei varmaankaan kannata odotella. Ensinnäkään kustannusyhtiöt eivät ole kiinnostuneet blogikirjoittajista eikä minulla ole oikein mielenkiintoa kirjoittaa kirjan mittaista tarinaa. En edes tiedä, että osaisinkokaan. Tämän tyyppinen kirjoittaminen sopii minulle paremmin. Mutta annettu palaute tietysti kannustaa jatkamaan.
Hyvä kirjoitus, jälleen kerran! Aiavn uskomattomia nuo nimet, en tiedä mistä lähteestä jaksat noita ammentaa.
VastaaPoistaMutta: ei kai siitä kauaa ole kun Petteri Orpo, tuo Hadeksen lahja Suomen kansalle, lausui jotenkin niin, että jos asioita Suomessa ei saada järjestykseen, niin TROIKKA tukee ja laittaa ne väkisin järjestykseen, ja silloin kyyti on kuulema kylmää. Siis demokraattisissa vaaleissa valittu demokraattisen valtakunnan kansanedustaja ja sisäministeri heittää ulkoparlamentaarisen tekijän mukaan kuvioihin? Ei saatana, on se ihmeellistä, että suomalaisten pitää puolustautua näemmä ulkoisen vihollisen sijasta enemmän näitä aivan kotoperäisiä paskanjauhajia vastaan. Nopeasti tuo Opon kommentti häipyi, enkä muista edes missä se oli.
Ykälle ihan ystävällisesti: kyllä näistä jutuista melkoisen kokoelman saisi kansienkin väliin, vaan taitaa Ykä haluta toista.
Pääministeri Matti Vanhanen lausui Hufvudstadsbladetin haastattelussa 2009 näin:
VastaaPoista"Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusiota, että he voivat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa äänestämällä esimerkiksi perussuomalaisia"
Hän oli tosissaan ja oikeassa. Tosin hän olisi voinut vähän laajentaakin: äänestäjät eivät voi vaikuttaa mihinkään tärkeään. Voi vain valita, ketkä siellä Arkadianmäellä ovat tällä kertaa, politiikan sisältö ei muutu. Miten tähän on tultu? Milloin valta vietiin kansalta vai onko sitä koskaan vietykään, kun sitä ei ole kansalla ollutkaan? On ollut vain illuusio kansanvallasta.
Asun vielä Helsingissä, mutta olen jo päättänyt äänestää jaloillani, sen ainakin vielä voi tehdä. Suunta ei ole selvä, etelä vaiko pohjoinen, molemmat ovat harkinnassa. Minulla on mökki pohjoisessa, kenties muutan sinne.
Hyvä uusinta kyllä. Toivotaan että tuo on pelkkä kauhuskenaario, joka ei koskaan toteudu. Mitä tulee Timo Soiniin... hmmm... Perussuomalaisten kannatus eduskuntavaaleissa -11: 19,05%, Soinin kannatus pressanvaaleissa -12: 9,4%. Tiedän, että presidentinvaalit ja eduskuntavaalit eivät ole vertailukelpoisia suoraan, mutta jotain osviittaa siitä, mikä on Soinin henkilökohtainen osuus jytkystä, voitanee tuosta kai tehdä. Valitettavasti hemmo vaikuttaa "vahvalta, horjumattomalta johtajalta", ts. kapteenilta, joka ajaa paatin karille mieluummin kuin luovuttaa ruorin.
VastaaPoistaMutta onko tulevissa eduskuntavaaleissa vakavastiotettavaa vaihtoehtoa? Edellisissä vaaleissa ei ollut ja uskoin persujen muuttavan verovarojen jaon priorisointia edes hiukan. Meni syteen sijasta saveen
--Viikon radiokasvo
Juu, nuo tutkiskelijat tosiaan omaavat hyvin vahvan maailmankuvan, joka itselleni tökkää kyllä pahasti. Yksi ystäväni opiskeli yhteiskuntatieteellisessä ja teki huomion, että kaikki tentti- ja muu kirjallisuus oli vasemmistolaista. Siis aivan kaikki luettaviksi vaaditut teokset, eikä vaihtoehtoja ollut. Kukaan ei koko opiskelujen aikana nähnyt sosiologian opinnoissa mitään muuta näkökulmaa kuin vasemmistolaisen totuuden. Joku kauppatieteen opiskelija oli kysynyt tätä jollain sosiologian luennolla edessä puhuvalta proffalta, joka oli vain jatkanut kuin ei olisi edes kuullut kysymystä! Opiskelijat olivat katselleet hiukan hämmästyneinä toisiaan :) Eli jos nuppi on tabula rasa ennen opintoja, on se opiskelujen jälkeen kyllä täynnä maailmankuvaa juu.
VastaaPoistaEli näiden "tiede"naisten totuus on vasemmistolainen, piste. Se on heille totuus, oikein, ja joka ei sitä tajua on heidän mielestään tyhmä tai harhautunut, eikä ymmärrä omaa parastaan. Melkoisia "tieteitä" naistutkimukset ja yhteiskuntatieteet, todentotta!
Joo, eipä ole kapteenia Suomilaivalla ei, ja se on ruvennut oikeastaan huolestuttamaan, vaikken haluakaan huolehtia asioista joille en pienenä kansalaisena vain mahda mitään. Tämä ettei mahda asioille yhtään mitään, on kaikista ikävintä, melko pieneksi tässä olonsa tuntee. Toivottavasti Britit tekevät ensi kesäänä viisaat johtopäätökset Turkin mahdollisista viisumivapauksista ja tulevasta mahdollisesta €U -jäsenyydestä ja tajuavat jättää titanicin. Voi avata näkökulmia muillekin maille, Suomi toki roikkuu mukana viimeiseen asti maksaen muiden liittoon jättämät ulosottolaskut... Tämä tietysti Stubbin irvistellessä hymyään taustalla. Mutta näillä mennään toistaiseksi.
-Mikko-
Pääministeri taas tänää lupasi, että ei saada kuin 3000 pakolaista lisää tästä viimeiseimmästä, Turkille maksetusta erästä.
VastaaPoistaPaljonkohan todellinen lukema lienee?
Tässä taas uutinen tältä päivältä :
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016032021302809_uu.shtml
Paljonkohan tuossa on Stt:n toimittajan mielipidettä ja paljonko poliisin?
Tieteentekijöiden puoluekanta tulee kyllä hyvin selväksi luennoilla käyville. Olen osallistunut muutamille avoimen yliopiston luennoille. Raskasta kuunneltavaa. Onneksi tentissä ei painottunut liikaa vasemmistolaiset teemat.
VastaaPoistaYliopistomaailma muutenkin on aika outo yrittäjäperheen vesalle. Aattellisuus on siellä mennyt jo kahvikuppiinkin, kahvina on jotain luomu/reilu-kauppa/eettistä mokkaa, samoin teelaadut, kahvileipänä jotain itu/siemen/raakaravinto/linnunruokaa.
Tervehdys Castorille, Ukkelille, Viikon radiokasvolle, Mikolle, Ekulle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaCastor: Kiitokset. Noita nimiä vaan ilmestyy tonne stetsonin alle. Ja näinhän se Orpo totesi ja samalla vahvisti että Suomi on valtiona luovuttanut määräysvallan asioistaan aivan muualle, eikä tämä varmasti ollut sitä mitä EU:n puolesta äänestäjät silloin aikanaan halusivat. Kirjasta: Noin periaatteessa ei minulla sitä vastaan mitään olisi, että nämä ilmestyisivät kirjana, mutta itsekseen sitä on vaan varsin vaikeaa järjestellä.
Ukkeli: Muistan tuon, ja jo silloin ja aina siitä eteenpäin on vaahdottu, että pyrkimys Suomen poliittisen linjan muuttamiseen demokraattisin keinoin on demokratian vastaista. Eli tavallaan ”valtionhoitovirasto” on jo olemassa. Tai sitten minä itse olen käsittänyt demokratian hiukka väärin. Suosittelen Helsingistä muuttamista nopeassa aikataulussa, jos se vain mitenkään on mahdollista.
Viikon radiokasvo: Nuo mainitsemasi lukemat kertovat hyvin aiheesta Soini vs. Jytky. Perussuomalaisissa olisi sinänsä vieläkin potentiaali olla vaihtoehtona, mutta Soinin ollessa johdossa sitä on turha odottaa. Niin hyvin Soini on itse harjannut puolueensa ja henkilökohtaisesti hänestä näkee, että koko maahanmuuttokysymys ei todellakaan ole hänen listallaan kovin korkealla. Seuraavien vaalien kohdalla minulla on vielä sormi aivan totaalisesti suussa. Seuraavissa kunnallisvaaleissa voisi persujen veret seisauttava vaalitappio olla hyvä reaalipäivityksen merkki, joka osoittaisi, että persujen suosio ei tullut Soinin vuoksi vaan Soinista huolimatta.
Mikko & Ano: Nuo toteamanne asiat tietysti korostuvat siellä yhteiskuntatieteitten puolella. Kovien tieteitten alueella käsittääkseni ollaan järkevämpiä mikä tietysti johtuu jo aineista itsestään. On varsin vaikeaa ja täysin tarpeetonta ujuttaa politiikkaa vaikkapa lujuuslaskelmiin tai kallioperän malmipitoisuuden mittaamiseen. Mutta poliittisella taholla tuo kymmeniä vuosia kehitetty yliopistovasemmistolainen kupla on sitten vaikuttavassa asemassa ja tulokset nähdään. Eikä se tietenkään halua luopua asemastaan. Sehän tarkoittaisi sen myöntämistä, että asiat sählättiin vituralleen jo aikaa sitten ja nimenomaan heidän oppiensa mukaan.
Ekku: Määrä lienee puheista huolimatta loputon, sillä eihän hallitus ole missään vaiheessa ottanut esille ajatusta, että joskus tälle on lyötävä totaalinen stoppi. Tuosta uutisesta voi todeta, että valtalehtien uutisoinnissa on aina toimittajan omaa näkemystä, mutta toisaalta kun kyseessä on tarpeeksi korkealla pallilla istuva poliisin edustaja, niin kyseessä on byrokraatti joka uskoo sokeasti valvontaan ja kontrolliin ja heppu voi olla ihan oikeastikin tuota mieltä. Sitten kun mennään muutama kerros alaspäin, niin siellä poliisit tajuavat sen, että ei ne heput välttämättä niitä aseitaan luovuta, koska eivät ole niillä mitään töpeksinytkään, ja mitenkäs ne kaikki takavarikoidaan? Siinä uppoaisikin sitten kaikkien poliisien työaika noin pariksi vuodeksi.
Käsittääkseni se ei ole poliisijohdon asia määritellä, mikä olisi "sopiva" määrä aseita yksityisten hallussa.
VastaaPoistaTuo uuraisilla tapahtunut "poliisiampuminen" vaikuttaa lähinnä itsemurhalta, jossa on käytetty poliisia välikätenä. Varmaan sen tyyppinen ihminen, että toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa rekan keulaan.
Ilmeisesti tyypin hallussa ollut ampuma-ase oli laiton?
Tervehdys, Ekku. No ei ole niin. Vaan luulen, että kyseisen poliisijohdon näkemyksen mukaan ”sopiva” tarkoittaa sitä, että mahdollisimman monelta ihmiseltä viedään pyssyt tykkänään. Siihen vaaditaan lainmuutos, eikä poliisi tee lakeja. Yleensäkin tuota poliisin asennetta voi kutsua kärsän toisten ihmisten asioihin tunkemiseksi silloin, kun siihen ei ole aihetta. Tuosta Uuraisten jutusta en tiedä niin paljon, että osaisin sanoa sen tarkemmin.
VastaaPoistaKiitokset tästä, kertaushan on opintojen äiti. Olisi toivotumpi tilanne se, että nåitä
VastaaPoistablogistin vertaansa vailla olevia juttuja lukisi myös tuo "valaistuneempi" väki ja erityisesti vallassa olijat oikein ajatuksen kanssa. Itse olen kuitenkin pessimistinä jo toivoni menettänyt.
Teksti tv tietää tänään, että pressa Sauli on erityisen huolissaan rasismista Suomessa. No onhan se jotain kun 11-vuotiaan härnäämisestä pressakin tekee numeron, mutta kääntäen: jos tinttaan "lentopallomailalla" neekeriä turpaan = rasismia, neekeri antaa köniin minulle = rasisti sai mitä tilasi?
Tervehdys, Ano ja kiitokset sinullekin. Lulen että valaistuneempi väki ei kovin mielellään lue näitä juttuja vaan pitäytyy omiensa keskuudesssa. Katsotaanpas muuten piruuttaan, että mitä Niinistö sanoo kakkoskaudellaan. Silloinhan hänellä on valittavanaan se, että ollakko Poliitikko vai ollakko Mies.
VastaaPoista