RADANVARREN PYSSYJAHTI

Radanvarsikaupungin heinäkuu vuonna 2019 oli ollut erittäin kaunis, suorastaan täydellinen lomakuukausi. Tänäkin päivänä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila oli mukavat 23 astetta varjossa. Juuri sopivasti että keli oli kesäisen hellivä olematta kuitenkaan tukahduttavan kuuma. Jos taivaalle katsoi, niin näytti kuin auringollakin olisi ollut hymynaama aivan niin kuin niin monissa piirroksissa. Kaupungin kaduilla kohti Ärvähtälän kaupunginosaa ajavassa poliisin partioautossa istuvilla vanhemmilla konstaapeleilla Valle Väylämöllä ja Hannes Höökillä mieli oli kuitenkin synkkä kuin läheisen Pthyijärven selällä nouseva tumma ja uhkaava ukonpilvi. Heidänkin olisi pitänyt olla lomalla, mutta kaikkien järjestyspoliisien lomat oltiin peruttu hallituksen toimesta. Nyt oli kiireellisempää toimitettavaa eikä mielipidettä kysytty.

Hallituksen niin… vanhemmat konstaapelit tuumivat, että Suomi oli koko lailla erilainen maa kuin mitä se oli ollut vielä vuosi sitten, silloin kun he viettivät edellisiä kesälomiaan. Eikä välttämättä erilainen mitenkään miellyttävällä tavalla. Mutta kuluneen vuoden maaliskuussa oltiin sitten pidetty uudet eduskuntavaalit. Nysävaaleiksikin niitä nimitettiin, sillä politiikkaan uskonsa menettäneet ihmiset jäivät joukolla nukkumaan ja äänestysprosentti oli 50,2. Tiedostavat ihmiset puolestaan muistivat käydä äänestämässä. Mikä tiesi sitä, että Suomen oli totuteltava vasemmistoenemmistöiseen eduskuntaan. SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreitten, RKP:n ja Feministipuolueen yhteishallituksella oli eduskunnassa ehdoton ja kiistaton enemmistö. Joten se sai tehdä suurin piirtein mitä se lystäsi.

RAZMYARIN I HALLITUS

Pääministeri:

Nasima Razmyar (sdp)

Valtionvarainministeri:

Li Andersson (vas)

Ulkoministeri:

Emma Kari (vihr)

Ulkomaankauppaministeri:

Liisa Jaakonsaari (sdp)

Oikeus- ja maahanmuuttoministeri:

Eva Biaudet (rkp)

Sisäministeri:

Veronika Honkasalo (vas):

Puolustusministeri:

Jani Toivola (vihr)

Kunta- ja uudistusministeri:

Antti Lindtman (sdp)

Opetus- ja kulttuuriministeri:

Päivi Lipponen (sdp)

Maatalous- ja ympäristöministeri:

Ozan Yanar (vihr)

Liikenne- ja viestintäministeri:

Dan Koivulaakso (vas)

Elinkeinoministeri:

Annika Lapintie (vas):

Sosiaali- ja terveysministeri:

Tarja Filatov (sdp)

Perhe- ja peruspalveluministeri:

Rosa Meriläinen (vihr)

Tasa-arvoministeri:

Tiina Rosenberg (fem)

Salkuton ihmisten asioihin kärsänsä työntävä yleistakapiruministeri:

Erkki Tuomioja (sdp)

Ensimmäinen loukkaantuva ministeri:

Abdirahim ”Husu” Hussein (kiintiö)

Toinen loukkaantuva ministeri:

Maryan Abdulkarim (kiintiö)

Ja sehän lystäsi. Lempinimen Nysäri saanut hallitus olisi vallan saatuaan ottanut mielellään maahan vaikka kuinka suuren elintasopakolaisten invaasion, mutta ympäröivät valtiot olivat laittaneet rajavalvonnan siihen kuosiin, että virran sijasta oli tarjolla vain pieniä puroja. Näin ollen hallitus joutui tyytymään siihen, että pylväspyhimyksiksi nostettujen toiseuden edustajien pylväitä nostettiin vielä muutaman metrin korkeammalle. Sen enempään ei pystytty ja sekös harmitti. Pettyneenä Nysärihallitus kuitenkin muisti erään toisen asian ja päätti tehdä kiusaa tavallisia arvokonservatiivisia kansalaisia kohtaan. Nysäriä edeltänyt SSS-hallitus oli kaikkine puutteinensakin kuitenkin kautensa aikana eri tavoin kikkailemalla saanut venytettyä EU:n määräämää puoliautomaattiaseitten kieltoa, joka toteutuessaan olisi aiheuttanut korvaamatonta haittaa niin ampujaharrastajille kuin metsästäjillekin. SSS-hallitus oli myös sentään hoksannut ymmärtää, että kuinka suuret – ehkä mahdottomat – käytännön ongelmat kiellon toteuttaminen olisi aiheuttanut.

Uutta hallitusta ei tämän kaltainen käytännön asioihin rajoittunut ja insinööritodellisuuteen pohjautuva ajattelu haitannut, vaan nyt jyllättiin todellisuutta uuteen kuosiin ideologisin perustein. Myöskään kiellon käytännön toteuttaminen ei uutta hallitusta mietityttänyt, sillä kontrolli- ja sanelupolitiikan vankkumattomana kannattajana se yksinkertaisesti totesi että kun asiasta on sekä poliittinen- että virkamiespäätös, niin totta kai kansalaiset tottelisivat. Niinhän ne olivat aina tehneet. Mikseivät nytkin? Hallitus ajatteli, että tässä toimittaisiin myös edistyksellisenä esimerkkinä muille Euroopan maille, joten eihän mikään laimea puoliautomaattikielto suinkaan riittänyt.

Näin ollen eduskunta hallituksen esityksestä nuiji 27. toukokuuta vuonna 2019 läpi lain, jonka mukaan kaikki suomalaisilla olevat tuliaseet, merkistä, mallista ja kaliiberista riippumatta on luovutettava viranomaisille ilman minkäänlaista rahallista korvausta ja viranomaisten toimesta tuhottava. Päätös siihen, ettei takavarikoiduista aseista maksettu mitään korvauksia perusteltiin hallituksen puolesta niin, että aseet ovat tarkoitettu vain ja ainoastaan tappamiseen, eikä sellaisten välineitten takavarikoinnista ollut mitään perustetta maksaa korvauksia. Aikaa aseitten luovuttamiseen annettiin kesäkuun loppuun ja asian tiimoilta haastattelun antanut uusi sisäministeri Veronika Honkasalo totesi optimistisesti, että todennäköisesti suomalaisten asekanta tulisi olemaan luovutettu jo kesäkuun puoleen väliin mennessä noin 95-prosenttisesti.

Kesäkuun puolessavälissä hallitus huomasi olevansa sen tilanteen edessä, että aseita oli luovutettu kaksikymmentä prosenttia. Ja ne oltiin luovutettu kesäkuun kymmenenteen päivään mennessä jonka jälkeen virta ehtyi tyystin. Ne, jotka aikoivat aseensa luovuttaa, olivat sen tehneet ja näytti siltä, että loput jäisivät niille sijoilleen. Poliisiviranomaiset olivat kulissien takana käydyissä keskusteluissa ehdottaneet, että antakaa ihmeessä ihmisille vielä kahden vuoden siirtymäaika, niin että he ehtivät pureksia asiaa enemmän ja ettei mitään pikaistuksissa tehtyjä ratkaisuja tehtäisi. Olihan tässä kyseessä kuitenkin sellainen satojen tuhansien ihmisten yksityisomaisuuteen kajoaminen, mitä Suomessa ei oltu tehty oikeastaan koskaan ennen. Niin että hallituksen kannattaisi panna jäitä hattuun, perstupakit palamaan ja miettiä, että tuliko ehkä oltua hieman liian innokkaita.

Sinänsä järkevä ja maltillinen ehdotus sai hallituksessa aikaan sen mitä arvattiinkin eli armottoman ideologisen itkupotkuraivarin. Sisäministeri Honkasalo ilmoitti, että mikäli minimissään 90 % aseista ei oltu luovutettu juhannukseen mennessä, järjestyspoliisien lomia lykättäisiin, kolme neljäsosaa partioista laitettaisiin ratsaamaan aseitten omistajien koteja sekä takavarikoimaan aseita ja hälytystehtäviä hoidettaisiin vain yhden neljäsosan luurankomiehityksellä. Lisäksi oikeus- ja maahanmuuttoministeri Eva Biaudet ilmoitti antaneensa oikeusviranomaisille muistutuksen ja  ohjeistuksen, että maksimirangaistus ampuma-aserikoksesta on kaksi vuotta ehdotonta ja tuomioissa tulee tässä tapauksessa käyttää nimenomaan rangaistusasteikon yläpäätä. Sillä tässähän ei ollut enää kyseessä mikään järjestyksenvalvonta vaan punavihreän hallituksen ideologinen arvovalta ja kasvojen säilyttäminen.

Määrättyjen käskyjen perusteella ajoivat nyt etsintä- ja takavarikointitehtävässään myös vanhemmat konstaapelit Väylämö ja Höök vaikka he tuumivat, että ehkä heillä saattaisi olla tähdellisempääkin tekemistä. Heidän mielialaansa oli laskenut vielä enemmän se tieto, että määräykset tultaisiin toteuttamaan kirjaimellisesti ja sen myötä tähdellinen toiminta muuttui toissijaiseksi. Sen sai Radanvarsikaupungissakin aikaan sisäministeriön antama määräys, jossa tarkennettiin poliisiviranomaisten pätevyysvaatimuksia. Mikä tahtoi sanoa suomen kielellä sitä, että kaupungin poliisipäällikön pätevyydeksi vaadittiin ainoastaan oikeustieteiden maisterin pätevyys nimenomaan siviilipuolelta. Ilman poliisikoulutusta ja -kokemusta joka sisäministerin mukaan haittaisi työn objektiivista ja puolueetonta suorittamista.

Määräys astui voimaan välittömästi. Kaupungin vanha poliisipäällikkö oli pitkän linjan poliisimies joka oli toukokuussa joutunut alentumaan avustavan poliisipäällikön virkaan ja hänen tilalleen valittiin nopeutetussa järjestyksessä oikeustieteitten maisteri Eilanillukka Vätkytän-Läkittäinen, ikä 32 vuotta, joka oli toiminut aikaisemmin Suomen Pakolaisapu ry:n lakimiehenä. Vätkytän-Läkittäinen oli tehnyt harvinaisen selväksi, että prioriteettina on aseitten etsiminen eikä mikään muu. Erityisesti rivipoliiseja vitutti se, että kyseinen naikkonen oli antanut määräyksensä mittatilauksena tehty poliisiunivormu yllään vaikkei hän ollut nähnyt poliisin työtä kuin korkeintaan tv-sarjoissa.

Ensimmäiset etsintä- ja takavarikointipäivät olivat menneet juuri niin kuin poliisit olivat arvanneetkin. Etsien, mutta ei löytäen. Totta kai aseet olivat jo kadonneet. Moni aseen omistaja vastasi, että no, nehän pöllittiin hiljattain, mutta eipä tuosta jaksanut lähteä ilmoittamaan, kun te olisitte kohta pöllineet ne kumminkin. Jotkut aukaisivat asekaappinsa oven ja totesivat hämmästyneenä että kas perkelettä, täähän onkin tyhjä. Meillä tais jäädä ulko-ovi auki kun käytiin viimeksi kaupalla. Meillä on tainnut käydä varkaita. Hyvin moni ilmoitti että siinähän kuskaatte sen asekaapin huutvittuun kun kerran sitä vaille olette. Sattui vaan toi avain hukkumaan. Yleensä pois kärrätty asekaappi oli sitten ollut pakattu täyteen harjaterästä, kulmarautoja tai sen semmoista. Olipa eräs humoristi muurannut kaappinsa sisuksen täyteen tiiliä.

Yhteistä näille ihmisille oli, että vaikka kukaan heistä ei aktiivisesti vastustanut tarkastusta, niin heistä aisti suunnattoman halveksunnan tehtäväänsä suorittavia poliiseja kohtaan. Eiväthän konstaapelit itse asiaan syyllisiä olleet, mutta tajusivat kyllä että järjestelmä oli ampunut Reinikaisen ja antanut tilalle miliisin. Miliisin, jonka oli pakko ratsata kaikki asunnot, joista ei suostuttu luovuttamaan aseita vapaaehtoisesti. Jokainen ratsia kesti vähintään tunnin. Minimissään. Miesten oli pakko tehdä huolellista työtä, sillä he tiesivät, että muuten heidät piru nokkii. Poliisipäällikkö Vätkytän-Läkittäinen oli lukenut kaikille poliiseille sisäministeri Honkasalon vain virkakoneiston sisäiseen käyttöön tarkoitetun salaisen ohjekirjeen jossa hän ilmoitti selkeästi että ellei aseita löydy, niin se aiheuttaa epäilyksen siitä, että poliisit ovat kätkijöitten kanssa samassa juonessa. Mikä taas vaarantaa kyseisten poliisien uralla etenemisen ja jopa sen jatkumisen yleensäkään.

Niinpä he jatkoivat sitä, mitä syvästi inhosivat eli häiritsivät tavallisten lainkuuliaisten ihmisten kotirauhaa. Ihmisten, joista hyvin monet he tunsivat henkilökohtaisesti. Ja nyt oli tullut ilmoitus, että urakka vain suurenisi. Sillä ympäri Suomea poliisille oli alkanut tulla vihjesähköposteja laittomista aseista. Aseista, joihin ei ollut lupaa alunperinkään. Vihjeet oli lähetetty Tor-verkon kautta, lähettäjäksi oltiin mainittu ”Huolestuneiden Lainkuuliaisten Kansalaisten Yhteenliittymä” ja ennen kaikkea nämä vihjeviestit tuli ottaa vakavasti, sillä niissä oli aina liitteenä valokuva tai valokuvia ihmisistä, joilla oli käsissään selkeästi aseeksi tulkittava esine. Viesteissä oltiin vielä aina todettu pahoitellen, että vihjeviesti on lähetetty Tor-verkon kautta, sillä lähettäjä pelkää ilmiantamansa, selkeästi epätasapainoisen henkilön kostoa. Viestejä oli tullut poliisille kautta Suomen, Radanvarsikaupungissakin niitten määrä oli tähän mennessä jo useita kymmeniä.

Ja näitä viestejä vanhemmat konstaapelit Väylämö ja Höök olivat nyt tarkastamassa. Kuvatodisteet viesteissä olivat kiistattomat. Mutta se ihmetytti, että viesteissä mainituilla henkilöillä ei ollut minkäänlaista rikosrekisteriä ja muutenkin heidät oltiin tunnettu tasapainoisina ja pidettyinä ihmisiä. Oliko suomalainen asekuri sittenkin ollut näin totaalisen höllä? Tavallisten ihmistenkin keskuudessa. Viranomaisten siitä mitään tietämättä. Piileksikö suomalaisen rauhallisen ihmisen julkisivun alla jotain synkkää ja pelottavaa? Pianhan se saataisiin selville ja poliisiauto saapui Ärvähtälän lähiöön.

Ensimmäisenä listalla oli vaimonsa kanssa vanhassa, mutta remontoidussa ja laajennetussa rintamamiestalossa asustava Tuomas Högkö. Iältään 52-vuotias, ammatiltaan leipuri, kahden jo täysi ikäisen tyttären isä. Harrastanut kitaransoittoa ja amerikkalaisia moottoripyöriä. Ei aselupia, ei tietoa aseharrastuksesta. Mutta poliisille lähetetyssä kuvaliitteessä hän oli talonsa rappusilla ja esitteli käsissään olevaa selvästi AR15-kivääriksi tunnistettavaa asetta tuntemattomalle hupparipäiselle miehelle, joka oli kuvassa selin kuvaajan päin.

Poliisiauto saapui Högkön pihalle ja mies olikin jo siellä leikkaamassa ruohoa. Hän pysäytti ruohonleikkurin ja asteli poliisien luokse kysyen, mitä asia koskee.

- Nyt on Tuomas kuulkaa niin, että meillä on syytä epäillä sinulla olevan hallussasi laittoman automaattiaseen.

Högkön ilme muuttui hetkessä juuri sellaiseksi kuin muuttuisi kansalaisella joka luuli pihalleen saapuneen Reinikaisen mutta huomanneen hänen päässään olevan SS:n koppalakin. Saattoi sanoa, että tunnelma oli kerrasta pilalla. Hän raapi hieman sänkistä poskeaan ja kysyi:

- Jaa kukas teille semmosta on väittänyt?

- Sitä me emme voi kertoa. Mutta jos sinulla on sellainen ase täällä, niin luovutatko sen meille välittömästi? Silloin selviät suhteellisen lievillä sakoilla. Niin kuin tiedät, niin nykyisen aselain aikana näissä hommissa ei vankilan kynnys ole kovin korkealla. Jos et luovuta meille asetta vapaaehtoisesti, niin meidän on pakko tarkastaa talo ja tilukset.

- Uhkailette vielä, perkeleet. No menkää ja tönkikää sitten. Yksikään ovi ei ole lukossa. Ellei minua ole suoriltaan pidätetty, niin ehkäpä saan jatkaa ruohonleikkuuta. Tulkaa kysymään jos on jotain kysyttävää.

Högkö käveli takaisin ruohonleikkurille, nykäisi sen käyntiin ja jatkoi pihahommiaan. Poliisit totesivat, että loppujen lopuksi mies otti asian yllättävän tyynesti. Tontilla oli siis talo, perinteinen rintamamiestalo johon oltiin joskus 1980-luvulla tehty lisävinkkeli. Lisäksi tontilla oli ulkorakennus jossa oli varastotilaa, liiteri ja pihasauna. Aluksi poliisit kiersivät tontin ympäri ja katsoivat oliko maassa tuoreita kaivuujälkiä. Niitä ei löytynyt, jolloin seuraava looginen kohde oli piharakennuksen ylisillä jonne poliisit kiipesivät koluamaan taskulamppujensa kanssa. Pölyisen ja sahanpuruisen puolituntisen jälkeen miehet totesivat että ei täällä mitään ole ja tarkastelivat piharakennusta muuten.

Piharakennuksen saunassa he huomasivat, että saunan padan kansi oltiin vedetty kiinni tukevalla kettingillä ja munalukolla. He marssivat pihalla puuhailevan Högkön luo ja kysyivät:

- Tota noin, viitsisitkös avata tuon saunan patasi kannen?

- No en viitti niin.

- Se on kuule kylläkin jo virkavallan vastustamista.

- Eikä oo, vaan sitä, että avain on hukassa. Mutta kai teillä jonkunlaiset jyrsimet siellä partioautossanne on?

Olihan heillä. Mutta kettinki oli niin tukevaa, että jo silmämitalla he näkivät, että ei heidän pihtinsä siihen purisi. Näinollen Väylämö läksi hakemaan asemalta rälläkkää ja Höök jäi kytille, ettei Högkö pääsisi tekemään mitään muuripadalle. Puoli tuntia siihenkin tuhraantui. Lopulta Väylämö palasi, veti rälläkällä kettingin poikki, aukaisi muuripadan kannen… 

…ja otti käteensä siellä kelluvan kumiankan.

- Miksi ihmeessä sinä et kertonut, mitä siellä oli? Olisit säästänyt meidät paljolta vaivalta.

- Ettehän kysyneet. Eikä muuripadat, kettingit, munalukot ja kumiankat kuulu aselain piiriin. Ja käsittääkseni mulla on vielä oikeus panna kumiankka kotiarestiin, jos se on käyttäytynyt huonosti. Vai onko eläinsuojelulakiakin hiljattain laajennettu?

Poliiseille ei tarvinnut vääntää rautalangasta sitä, että heihin kohdistetaan preussilaista vittuilua, mutta toisaalta ei tässä ollut tapahtunut myöskään mitään varsinaisesti laitonta. Niinpä he siirtyvät Högkön talon sisälle jatkaen etsintää. Seuraava tunti meni alakerrassa laatikoita ja kaappeja availlessa, sänkyjä pöyhiessä, seiniä koputellessa mahdollisia salalokeroita etsien sekä tietysti alati kasvavassa vitutuksessa. Lopulta he siirtyivät rakennuksen vintille. Siellä tietyn tönkimisen jälkeen Höök pani merkille että eräs välikattolaudoista oli naulaton, vaikka siinä oli selvät naulanreiät. Hän nosti laudan irralleen. Ja sieltähän se sitten löytyi. Käärittynä läpinäkyvään muoviin. Sen verran hyvin poliisit aseet tunsivat, että kyseessä oli jo nopeasti katsottuna AR-15 tai ehkä jopa sen sarjatuliversio.

- Tää ei nyt tiedä kyllä hyvää tuolle Högkölle. Jos tuo on vielä sarjatuliversio, niin ei taida vuosi koppia riittää. Olis nyt helvetissä antanu ton meille, niin olis selvinny sakoilla.

Höök nosti aseen piilostaan ja…

- Hei hetkonen, mutta täähän…

Hän otti veitsen, irrotti suojamuovin ja totesi:

- Täähän on saatana airsoft-ase. Sillä on ollut tää siinä kuvassa.

Poliisit marssivat pihalle Högkön luo ja ihmettelivät:

- Miksi et kertonut tästä samantien?

- Mulla kun oli vähän epäselvää tuon aselain uusien tulkintojen kanssa että mikä sitä olikaan laillista ja mikä ei. Sen voin vielä kertoa, että mulla on vielä vesipistooli piilossa tuolla pihasaunan pesässä. Takavarikoittekos te tämän lelupyssynkin minulta?

- Eihän se ole laiton ase. Emme vaan olleet kuulleet airsoft-harrastuksestanne. Mistä te tuon muuten hankitte?

- Ja vittuakos se teille kuuluu? Jos te ette meinaa enää pöyhiä tonttia enempää, niin mitäs jos häipyisitte?

Poliisit totesivat että mitäs jos ja häipyivät. Seuraava epäilty oli vielä epäuskottavampi. Tämä henkilö ei varmaankaan ajellut Harley-Davidsonilla niin kuin Högkö. Mutta niin vain hänetkin oltiin mainittu vihjeviestissä ja liitekuvassa hänellä oli kädessään selvästi järeä pistooli, jota hän piti kädessään keittiön pöydässä. Kuva oli otettu jostain pusikosta ja siinä vielä näkyi kuinka henkilö oli juuri työntämässä puhdistusrassia pistoolin piippuun.

Kyseinen henkilö, tai tällä hetkellä siis teknisesti ottaen epäilty oli Tilta Helvattula, ikää 82 vuotta, iästään huolimatta vielä hyvin pirteä ja aktiivinen eläkeläinen, leski, neljä lasta, seitsemän lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta. Ja siis myös epäilty laittoman aseen hallussapitäjä. Poliisit alkoivat tuntea olevansa kuin jossain David Lynchin Twin Peaks-sarjassa jota oltiin vielä terästetty sopivilla sienillä. Mutta ei auttanut. Käsky ei jättänyt tulkinnanvaraa. Helvattula asui mukavassa rivitalokaksiossa, noin puolen kilometrin päässä Högköiltä. Poliisit ajoivat rivitalolle ja soittivat ovikelloa. Tilta Helvattula tuli ovelle, aukaisi ja katoi poliiseja yllättyneen näköisenä:

- Jaa, tämäpä yllätys. Mitäs te nuoret ja komeat konstaapelit vanhalta mummolta haette? Onko tää joku poliisien varainkeräys? Tokihan minä muutaman lantin…

- Tuota noin rouva… nyt kun on niin, että teitä epäillään laittoman aseen hallussapidosta… niin että jos teillä on sellainen, niin olisitteko niin ystävällinen ja luovuttaisitte sen meille?

Tilta kallisti päätään ja hymyili oikein sydämellisesti:

- Jaa että pyssyjä ihan? Onkohan teillä pojilla nyt ihan oikea osoite?

- Kuulkaa kun meillä on vähän tuota näyttöäkin, niin että mikäli teillä sellainen ase on, niin jos luovuttaisitte sen? Se olisi niin kovasti helpompaa.

- Minulla ei kuulkaa ole niin laitonta kuin laillista asetta, joten en voi semmosia teille luovuttaa. Vai lasketaanko tuo minun keittiöveitseni ja taikinakaulin sellaisiksi?

- Meidän on kuulkaa siinä tapauksessa pakko tarkastaa teidän asuntonne.

- Herrat aseistetut punakaartilaiset tekevät mitä heitä huvittaa. Milläs minä vanha hauras nainen sen estän?

- Niin tota me olemme kylläkin poliisikonstaapeleja emmekä mitään…

- Mies on sitä mitä mies tekee ja viimeksi kun tämmösiä hommia on tässä maassa tehty niin sen tekivät punakaartilaiset. Niin että herrat punakaartilaiset alkavat ratsaamaan vaan. Pärjäätte varmaan ilman minunkin apua.

Miehet alkoivat jälleen sen työnsä minkä he oikein mielellään olisivat jättäneet tekemättä ja Tiltan takapihalla tärppäsikin sitten melkein heti. Väylämö erotti tuoreet kaivuujäljet joita oltiin yritetty naamioida, kävi lapion ja alkoi töihin. Työtä olikin paljon, sillä Väylämö ehti kaivaa jo puolen metrin syvyyteen, kun lapio kolahti johonkin metalliseen. Lopulta kuopan pohjalta löytyi metallinen lukitsematon laatikko.

- Ei tuo vanha nainen taida kyllä ihan niin hauras olla kun sanoi, kun on tään noinkin syvälle saanut jemmattua. Johan tässä tuli hiki aikamiehellekin.

Tämän sanottuaan Väylämö aukaisi laatikon…

… ja otti esille muoviin käärityn Raamatun. Helvetinmoinen vaiva ihan turhan takia. Miehet marssivat sisälle ja kysyivät:

- Kuulkaas rouva, mitäs tää on?

- Se on kuulkaa laatikko. Se on rautaa. Sitä käytetään erilaisten tavaroitten säilyttämiseen. Ja sitten siellä on Raamattu. Käsittääkseni omalle pihalleen saa haudata mitä lystää kunhan ne ei ole miinoja tai ruumiita. Herrat punakaartilaiset muuten voivat pitää tuon Raamatun. Siellä on tiettyjä viisauksia, mitä teidän olisi hyvä pohdiskella. Niin kuin vaikka se, että älä varasta. Äläkä himoitse lähimmäisesi omaisuutta. Sitä te nimittäin tällä hetkellä teette, vaikka ehkä jonkun teitä ylemmän nimissä. Ja siellä lukee myös älä tee huorin. Tekin varmaan hoksaatte, että huorata voi muutenkin kuin pelkällä jalkovälillään.

- Meidän täytyy rouva jatkaa tätä tarkastusta.

- Herrat punakaartilaiset jatkavat vaan. Valitettavasti en nyt keittele teille kahvia.

Siinä sitten kuluikin tunti kun miehet kävivät läpi kaksiota ja yrittivät kovasti olla sotkematta paikkoja. Lopulta Höök huomasi, että yksi sohvatyynyistä oli painavampi kuin muut. Sieltähän se pistooli sitten löytyi. Muoviin käärittynä. Mukana oli se piippurassi, joka Tiltalla oli…

… hetkonen… eihän tuo mikään piippurassi ole. Tuohan on pulloharja. Mitäs helvettiä tää taas…

Höök aukaisi muovin ja huomasi pitelevänsä kädessään replikamallia Colt M1911-pistoolista. Tästähän näytti tulevan tapa.

- Kuulkaas rouva. Miksi te ette kertoneet meille tästä replika-aseesta?

- Te kysyitte vain tuliaseista.

- Mutta miksi te olette piilottaneet tämän? Kun se kerran on laillinen?

- Miksi en olisi? Onko se laitonta?

Poistuessaan Tiltan luota poliisit alkoivat hahmottaa oikein hyvin, että mistä tässä kuviossa on kyse. Nehän perkeleet tiesivät odottaa heitä ja veivät koko hemmetin poliisilaitosta samalla kuin litran mittaa. Ja he alkoivat samalla tajuta myös kansalaisten vittuuntumisen määrän. Tässähän olivat jo mukana myös virallisesti aseettomat kansalaiset. He olivat jo varmoja, että vesiperää tulee jokaisesta vihjeviestistä ja ilmoittivat siitä asemalle, josta vastattiin tylysti:

- Kyllä noita samoja havaintoja on muillakin partioilla. Mutta kunnioitettu poliisipäällikkömme on ilmoittanut, että jokainen havainto tarkastetaan. Ja tuloksia on tultava. Vaikka tässä haamupyssyjen perässä juostaankin.

Seuraava, ja poliisien mielestä onneksi sentään päivän viimeinen tarkistuskohde oli entinen Radavarsikaupungin kirkkoherra Aatos Blönnblom joka oli eläkkeelle jäätyään alkanut puhua hyvin voimakkaasti monikultturistiseen uskoon kääntynyttä evankelis-luterilaista kirkkoa vastaan. Olipa hän jopa julkisesti eronnut kirkosta. Mutta hän ei ollut koskaan kirjoituksissaan kehottanut ihmisiä minkäänlaiseen väkivaltaan. Siksi Väylämöä ja Höökiä oli syvästi ihmetyttänyt se ilmiantoviestin mukana ollut liitekuva, myös jostain pusikosta kauko-objektiivilla otettu, jossa hän istui keittiössään ja hänen pöydällään oli aivan selkeästi Suomi-konepistooli. Pöydässä istui myös toinen mies, selin kameraan ja näytti siltä, että hän saattoi olla se sama hupparimies, joka oli myös kuvassa Högkön kanssa.

Konstaapelit kaartoivat eläkkeellä olevan kirkkoherran pihaan ja kas vain, hän näyttikin olevan rappusillaan polttelemassa komeaa käyrävartista piippuaan. Konstaapelit olivat jo melko varmoja tämänkin kupletin juonesta mutta kysyivät asiansa esitettyään kuitenkin että jos kirkkoherralla on joko airsoft-, replika- tai deaktivoituja aseita niin riittää kun hän näyttää ne heille ja he häipyvät. Kirkkoherra Blönnblom totesi että johan toki ja toi näytille replikan saksalaisesta Parabellum-pistoolista samalla oikein vittumaisesti hymyillen. Kun kerran replikan merkki ja malli ei myöskään täsmännyt, oli miehillä taas edessään parin tunnin etsimissessio, joka päättyi lopulta Suomi-konepistoolin löytymiseen. Se ei ollut replika. Ei se ollut airsoft-ase. Eikä myöskään dekottu pyssy. Olipahan vain kirkkoherran tekemä, veistämä, sorvaama ja maalaama ehkä hienoin puupyssy mitä konstaapelit olivat koskaan nähneet. Parin metrin päästä se meni jo aivan täydestä. Kirkkoherra totesi:

- En tainnut pojat muistaa sanoa, että minä olen noitten saarnamiehen hommien lisäksi harrastanut jo pienestä pojasta alkaen puutöitä. Minusta on tullut niissä aika hyvä.

Väylämö vastasi:

- Kieltämättä. Myöntää täytyy. Mutta tämä toistuu liian useasti. Tämä on jo jonkun sortin viranomaisen vastustamista.

Blönnblom katsoi Väylämöä kiinnostuneena:

- Ai jaa? Toistuu? Mikä toistuu? Onkos tämmöstä sattunut muuallakin? Minä kun ajattelin että tämä oli vaan tämmönen onneton sattuma.

Sen jälkeen hän sytytti juuri latailemansa piipun, otti nautinnolliset sauhut ja aloitti hiljaisen yksinpuhelun. Konstaapelit olisivat voineet poistua, mutta joku piti heitä paikallaan. Ehkä entisen kirkkoherran voimakas karisma. Sellainen, jota ei nykykirkon edustajissa ollut.

- Mutta se on pojat sillai, että teillä on nyt joka tapauksessa tällä kertaa liian kyinen pelto kynnettävänä. Minähän olen tietysti vain pahainen kirkosta eronnut evp. kirkkoherra mutta minä osaan seurata aikaani, minulla on tiettyjä yhteyksiä ja ennen kaikkea osaan laskea. Teillä on koko maassa hukassa, no, eikö lie liki miljoona asetta. Ja hukassa ne pysyvätkin. Ne on jo kätketty. Mutta tämä sosialismin nimeen vannova feministifasistinen hallitus jolta te käskynne saatte ei anna periksi, koska nyt on polkaistu sen ideologisille varpaille. Te jahtaatte niitä aseita niin pitkään kun tämä hallitus on vallassa. Jolloin teidän pääasiallinen tehtävänne muuttuu järjestyksen turvaajista virallisiksi kotirauhan rikkojiksi.

- Eikä tämä riitä. Sen lisäksi, että te joudutte etsimään aseita joista tulette löytämään murto-osan puolikkaan neljänneksen ja nekin lähinnä vahingossa te joudutte vahtimaan jatkuvasti myös niitten oletettavaa käyttöä. Te joudutte kyttäämään metsästämistä. Kas kun sekin on kielletty. Te joudutte kiertelemään soramonttuja ja mäensyrjiä etsimässä sitä, jos joku sattuisi olemaan siellä ampumassa. Ennen kaikkea ne ihmiset, joita te kyttäätte ovat niitä ihmisiä jotka vielä hetki sitten olivat täysin lainkuuliaisia kansalaisia. Jotka tästä eteenpäin nakkaavat paskat laille ja järjestysvallalle. Ja  sattumoisin olen myös kuullut, ja aika luotettavasta lähteestä että tämä hallitus suunnittelee jonkunlaista lakimuutosta. Sellaista lakimuutosta jolla kaikki aseensa hävittäneet laitetaan rikosoikeudelliseen vastuuseen ja suunnitteilla on jopa ehdottomia vankeustuomioita. Nyt puhutaan sadoista tuhansista ihmisistä. Missä ne tuomitaan? Käräjäoikeudet menevät vuosiksi totaaliseen tukkoon. Ja minne ne laitetaan lusimaan? Perustetaanko uusia Hennaloita ja Tammisaaria?

Jälleen uusien sauhujen jälkeen Blönnblom osoitti konstaapeleita piipullaan ja totesi vielä:

- Katsokaas, hyvät herrat. Suomen kaltainen yhteiskunta on rakennettu toimimaan nimenomaan sen varaan, että äärimmäisen suuri valtaosa kansalaisista noudattaa lakia tinkimättä. Ja tähän asti se on tehnytkin niin. Siksi, että se on nähnyt tilanteen oikeudenmukaisena. Silloin kansa on tavallaan valtiovallan vapaaehtoisena panttivankina. Nyt tilanne on muuttunut ja valtiovalta sekä asettaa rikollisen asemaan että rankaisee satoja tuhansia kansalaisia rikoksesta, jota se ei ole tehnyt. Silloin muutkin ymmärtävät, että kun tämän kaltainen päätös on ensimmäisen kerran tehty, niin seuraava on helpompi. Ensimmäinen kertahan se naidessakin on hankalin. Se seuraava, mitä tämä minihame päällä kulkeva natsihallitus haluaa poistaa on sananvapaus. Kun se on päässyt jo kertaalleen pakkokeinojen makuun, niin sillä ei ole asian suhteen mitään moraalista ongelmaa.

- Mutta jo tässä vaiheessa systeemi kusee. Hallituksenne ei sitä tajua, mutta te tajuatte. Suomessa ei ole sellaista väkivaltakoneistoa joka pystyisi väkisin alistamaan satojatuhansia ihmisiä, mikäli ne eivät siihen itse suostu. Ja nyt ne eivät enää suostu. Tosiasiassa olemme tilanteessa, jossa valtakoneisto on itse kansalaisten panttivankina. Se voi tietysti kuvitella tekevänsä liikekannallepanon ja laittamaan armeijan  asialle. Ainoa suunta mihin se armeija suuntaisi olisi Helsinki. Te tiedätte sen. Siksi teidän kannattaa miettiä, mille puolelle asetutte. Neuvostoliitto pysyi niinkin pitkään kasassa diktatuurin ja nimenomaan väkivaltakoneiston avulla. Nykyhallituksella ei ole valtaa muuttaa perustuslakia. Eikä voimaa ottaa valtaa pysyvästi itselleen väkisin. Neljän vuoden kuluttua pidetään uudet vaalit. Miettikää, mitä teistä siinä vaiheessa ajatellaan.

Vanhemmat konstaapelit Väylämö ja Höök poistuivat eläkkeellä olevan kirkkoherran luota hämmentynein mielin. Illalla kotonaan kumpikin kaivaisi tietokoneeltaan työvoimahallinnon sivustosta kohdan ”avoimet työpaikat”.

Myöhemmin samana iltana muuan mies ajoi autollaan kohti Helvattulan Tiltan asuntoa. Hän saapui sinne kutsuttuna vieraana. Hänen nimensä oli Teuvo Täpp, hän oli 42-vuotias kirvesmies ja puuseppä. Hän oli se mystinen hupparimies joka oli ollut mukana poliisille lähetetyissä valokuvissa. Hän oli myös se mies, joka oli lähettänyt tiedostot poliisille. Yhdessä hyvin monen suomalaisen kanssa. Hän soitti ovikelloa, Tilta avasi hymyillen oven ja pyysi Teuvoa peremmälle. Pöydässä oli muitakin. Tuomas Högkö ja Aatos Blönnblom. Lisäksi siellä oli heidän yhteinen tuttavansa Erkki Eskonerkki, joka puolestaan oli ottanut ne kyseiset valokuvat ja haudannut myös poliisien löytämän Raamatun Tiltan takapihalle. Teuvolla itsellään ei ollut minkäänlaisia aseita, mutta hänen kesämökillään olivat tällä hetkellä hyvin kätkettyinä niin Erkin kuin kuuden muunkin miehen aseet.

Teuvo kaivoi taskustaan vanhan Astran 6,35-millisen pistoolin ja luovutti sen takaisin kirkkoherra Blönnblomille, joka oli antanut sen hänelle säilytettäväksi odotettavissa olevan ratsian ajaksi. Kirkkoherra kiitti ja totesi, että hengenmieskin tarvitsee joskus maallista turvaa. Sitä oli itse asiassa tulossa lähiaikoina enemmänkin, sillä Teuvon tuntema venäläinen liikemies Jevgeni Peliverkkarinov saapuisi lähiaikoina paikalle käymään Ärvähtälän kaupunginosan ihmisten kanssa neuvotteluja konkreettisista kauppapoliittisista kysymyksistä.

Tilta kaatoi kaikille kahvia ja kehotti ottamaan juuri leipomaansa vehnästä. Pyyntöä noudatettiin oikein mielellään. Kaikki pöydässä olijat totesivat, että sääliksihän noita kelpo poliiseja käy. Eiväthän ne mitään SS-gefreitereitä olleet. Mutta samalla he totesivat, että niin hallinto- kuin virkavaltaa vastaan tulee toimia. Toimillaan se oli menettänyt kaiken legitimiteettinsä. Ensiksi se luopui kansallisesta itsemääräämisoikeudesta vapaaehtoisesti. Sitten se muutti Suomen, niin kuin monessa muussakin maassa oltiin tehty ideologisen etnisen väestörakenteen muutoskokeilun koe-eläinpuistoksi. Ja nyt se oli päättänyt riisua kansalaiset aseista etteivät he  pystyisi puolustamaan itseään ja läheisiään.

Kun se vallan makuun oli päässyt, ei se suostuisi lopettamaan. Siksi vastarinta oli välttämätöntä. Ja koska sitä ei vielä haluttu tehdä asein, niin vaihtoehtona oli virkakoneiston täysi jumiuttaminen. Tämä oli vasta alkua. Jo tällä hetkellä verohallinnossa ihmeteltiin sitä, että ihmiset olivat alkaneet maksaa sille kuuluvia maksuja euron suoritus kerrallaan, ilman viitenumeroa, laskun tiedot kohdassa ”lisätietoja”. Järjestelmä oli tuukkiintumassa. Vihjesähköpostiin tuli jatkuvasti uusia niin ase-epäilyjä kuin epäilyjä kiihotuksesta kansanryhmä vastaan. Aina useammassa viestissä oli hyytävä tarina, mutta valokuvatodisteena olikin vain kuva kumiankasta. Mutta joka ainoa viesti piti lukea.

Tilta kaatoi uudet kupilliset ja vieraat santsasivat vehnästä ahneesti. Kuinka hyvältä se maistuikaan. Sen maku toi mieleen toiset, selkeämmät ja turvallisemmat ajat. Tiltan asunnossa kello raksutti mennyttä, parempaa aikaa.