VYÖHYKE

Ensimmäinen osa

Federaatio, Finlandian alue, Helsinki, vuonna 2080

Federaation opetus- ja oikeinkasvatushallinnon alaisuuteen kuuluva Sisäoppilaitos Helsinki 13 valmistautui yöhiljaisuuteen. Kello oli muutamaa minuuttia vaille 22. Laitoksen oppilas Heikki Autio tarkasti vielä kaappinsa kunnon ja totesi tyytyväisenä, että kaikki hänelle annetut kansalaisoppilaan varusteet olivat siististi laskostettuina juuri niillä paikoilla kuin kuuluikin. Sitten hän sulki kaappinsa oven ja siirtyi vuoteeseensa. Kaapin ovea ei tarvinnut lukita, sillä oppilastuvan kaikilla kansalaisoppilailla oli yhtenäinen, yhteiskunnan antama varustus. Tarvetta varastamiseen ei ollut sillä oppilastoverin kaapissa ei ollut mitään, mitä omassa kaapissa ei olisi jo ollut.

Heikki oli iältään päivää vaille 18 vuotta ja ollut tässä opetus- ja oikeinkasvatuslaitoksessa aina viisivuotiaasta saakka. Asia ei sinänsä ollut Heikille mitenkään omituinen, sillä nykyisin kaikki lapset kasvatettiin Federaation ammattikasvattajien toimesta. Se nähtiin välttämättömänä, sillä vanhanaikainen perheeseen keskittyvä ja eräänlaisessa kouluttamattomassa anarkiassa tapahtunut kasvatus oli Federaation (sukupuolesta riippumatta) feminististen filosofistibyrokraattijohtajien mukaan ollut yksi suurimmista syistä siihen miksi vanha maailma oli aikanaan päätynyt itsekkyyteen, nationalismiin, väkivaltaan, ahneuteen ja sitä kautta tuhoonsa.

Vanha Maailma. Kaikki se, mikä oli Federaation ulkopuolella. Federaatio sisälsi entisen Länsi-, Etelä-, Keski- ja Pohjois-Euroopan. Muu oli kuollutta vyöhykettä. Vuonna 2062 puhjennut ja räjähdysmäisesti levinnyt Uusi Surma oli levinnyt Pohjois-Amerikasta ja tappanut kaiken Federaation – silloisen Euroopan Liittovaltion – ulkopuolella olevan väestön. Tauti oli alkanut kovalla kuumeella joka nopeasti eteni keskushermoston täydelliseen romahtamiseen ja kuolemaan. Myös Federaation alueella tauti oli saanut aikaan paljon tuhoa. Erityisesti tauti oli iskenyt Euroopassa olevaan afrikkalaiseen ja lähi-itäläiseen yli kymmenvuotiaaseen väestöön, mikä oli saanut aikaan epäilyn siitä että tauti oli peräisin jostain Yhdysvaltojen aselaboratoriosta. Eurooppalaiset tiedemiehet olivat saaneet kehitettyä rokotteen jolla pelastettiin valtaosa Federaation ihmisistä kuolemalta mutta muun maailman osalta oltiin liian myöhässä, vaikka rokotteesta oltiin tehty aerosolimuoto jota levitettiin Liittovaltion lentokoneista ympäri maailmaa. Tauti oli ehtinyt liian pitkälle, eikä Liittovaltion ulkopuolista maailmaa voitu enää pelastaa.

Vastuuntuntoiset ja viisaat feministiset byrokraattijohtajat olivat päättäneet, että paluuta entiseen ei voisi eikä saisi olla ja vanhan maailman kuoltua tulisi kuolla myös sen vanhat vastenmieliset patriarkaliset, militaristiset ja rasistiset tavat. Niinpä jäljelle jäänyt Eurooppa yhdistyi Federaation lipun alle ja siirtyi viherfeministiseen uussosialistiseen utopiaan. Utopiaan, joka takasi rauhan, harmonian ja tasa-arvon. Federaation peruskirjassa määriteltiin, että sitä johtavassa Byroossa tuli naissukupuolella olla kahden kolmasosan enemmistö, sillä viha, vallanhalu, manipulointi ja tarve alistaa olivat nimenomaan miessukupuolelle ominaisia.

Viha. Se tunne, jota ihminen oli kantanut mukanaan aina luolamiesajoista. Vastenmielinen jäänne. Jäänne,  josta se oli Federaation myötä päässyt eroon. Sen varmisti tieteen uusin ja edistyksellisin keksintö. Istute. Istute asennettiin jokaisen ihmisen aivoihin sinä päivänä kun hän täytti kahdeksantoista. Se tunnisti ihmisessä nousevan vihan tunteen ja viha-ajatteluun liittyvät aivoimpulssit ja aiheutti hetken kestävän lamaantumisen, jolloin ihminen ymmärsi lopettaa sen ajattelurakennelman, mitä hän oli päässään miettinyt. Samalla hän otti vyössä olevasta rasiasta pienen, mutta tehokkaan rauhoittavan tabletin joka antoi myös välittömän hyvänolon tunteen palkkiona vihan lieventämisestä. Tabletteja oltiin ajateltu nimittää erään edesmenneen kirjailijan kehittämällä nimellä Soma, mutta Byroo ymmärsi, että se olisi saanut aikaan vääriä mielleyhtymiä. Ajatuksia siitä, että kyseessä olisi jonkunlainen diktatuuri ja alistava pakkovalta vaikka kyseessä oli ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa saavutettu täydellinen, kaikkien ihmisten hyvään pyrkivä utopia. Niinpä tablettia kutsuttiinkin vain nimellä tasoittaja.

Federaatio ei ollut missään nimessä diktatuuri. Niin Byroo kuin tiedotuksesta vastaavat mediaatit painottivat sitä jatkuvasti. Ihmisille annettiin mahdollisuus valita. Istutetta ei ollut pakko ottaa. Valinta tehtiin kahdeksantoistavuotiaana, ja mikäli nuori aikuinen ei suostunut istutteen asettamiseen, hän sai luvan muuttaa Vaihtoehtoisvyöhykkeelle. Näitä vaihtoehtoisvyöhykkeitä oli jokaisessa Federaatioon kuuluvassa hallintoalueessa, joita ennen kutsuttiin valtioiksi. Finlandian alueella vaihtoehtoisvyöhyke sijaitsi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueella.

Vaihtoehtoisvyöhykkeelle muutto oli lopullinen. Paluuta ei enää ollut. Samoin jos ihminen suostui ottamaan itselleen istutteen, hän ei ollut enää oikeutettu poistumaan Federaation alueelta ellei hän suostunut istutteen kirugiseen poistamiseen. Samoin ehdoton määräys oli että vyöhykkeelle muutettiin, siellä ei vierailtu. Mutta lopullinen valinta oli silti ihmisen oma, eikä Federaatio puuttunut siihen millään tavoin. Noin kymmenen prosenttia ikäluokasta päätti elää ilman istutetta ja muuttaa vyöhykkeelle. Elämä vaihtoehtoisvyöhykkeillä oli taloudellisesti selvästi köyhempää kuin Federaation alueella. Sitä saattoi verrata ehkä Suomen elintasoon joskus 1950-luvulla. Vyöhykkeillä ihmiset joutuivat ponnistelemaan elantonsa eteen aivan eri lailla kuin Federaation kansalaiset, joille viherfeministinen uussosialistinen ideologia ja sen käytäntö oli taannut turvatun ja tasa-arvoisen toimeentulon. Oli kuitenkin selvää, että Federaatio kunnioitti niitten ihmisten ratkaisua, jotka olivat päättäneet elää ilman istutetta. Federaation ja vyöhykkeitten ihmiset olivat jatkuvassa yhteydessä toisiinsa kehittyneen tietokonetekniikan mahdollistamilla yhteyksillä.

Niillä yhteyksillä Heikkikin oli ollut koko sisäoppilaitosajan ollut yhteydessä omiin vanhempiinsa, Lauri ja Liisa Autioon. Kun istute oli tullut käyttöön vuonna 2067 he olivat päätyneet ratkaisuun, että eivät halunneet ottaa sitä. Toisaalta Federaatio ilmoitti, että alle 18-vuotisia lapsia ei lasketa vyöhykkeille, vaan heille taataan mahdollisuus elää Federaatiossa koko aikuisikänsä niin halutessaan. Täyttäessään kahdeksantoista valinta oli heidän ja valinta oli vapaa. Niinpä Liisa ja Lauri joutuivat tekemään raskaan päätöksen ja luopumaan Laurista. He olivat kuitenkin puhuneet Laurin kanssa videopuhelun kerran viikossa aina siitä eteenpäin. Lauri oli oppinut paljon elämästä vyöhykkeellä. Raskasta. Federaatioon verrattuna köyhää. Mutta jotenkin hänen vanhempansa olivat vaikuttaneet siltä, että he olivat onnellisia ratkaisustaan. He olivat saaneet vyöhykkeellä myös uuden lapsen. Tyttären. Heikillä olisi sisko, jota hän ei ollut vielä koskaan nähnyt kuin videopuhelussa.

Tieto tästä oli jo aikaa sitten saanut Heikin vakuuttuneeksi omasta päätöksestään. Hän ei suostuisi ottamaan istutetta, vaan muuttaisi itsekin vyöhykkeelle. Ennen kaikkea hän halusi jälleen nähdä vanhempansa sekä sisarensa jota hän ei ollut vielä koskaan nähnyt ja elää heidän kanssaan. Ja häntä kiinnosti myös vyöhykkeen tietynlainen epävarmuus, epäennustettavuus ja seikkailun tuntu. Elämä Federaatiossa oli liian ennustettavissa olevaa ja helppoa. Elanto oli turvattu, hän sai kaksi kertaa päivässä hyvän aterian joka koostui yleensä joko perunasta, makaronista, pavuista tai linsseistä ja sen lisäksi jauhelihakastikkeesta joka oltiin tehty Federaation maataloushallinnon ylläpitämissä in vitro-lihankasvattamoissa. Tuotantoeläimiähän ei oltu käytetty lihantuotantoon aikoihin. Itse asiassa niitten käyttö lopetettiin samaan aikaan, kun istutteet tulivat käyttöön. Lehmiä, sikoja, lampaita ja kanoja saattoi vielä nähdä niitä varten varatuissa suurissa eläintarhoissa jossa ne saattoivat elää virikkeellistä ja turvallista elämää. Niitten määrä oli luonnollisesti vähentynyt huomattavasti siitä,  mitä niitä tehokarjatalouden aikaan oli.

Heikkiä oli harmittanut myös se, että hän halusi olla jotain enemmän. Enemmän toiminnan mies, aikaansaava, yrittävä, eteenpäin ponnisteleva. Mutta koko hänen sisäoppilaitoksessa saamansa opetuskasvatus ei kannustanut häntä siihen. Feminiittaopettajien antama opetus koostui puoleksi federaatiokansalaiseksi kasvattamisesta ja vain puolet oli varattu varsinaisille oppiaineille. Feminiitat olivat toki kertoneet, että kansalaisuuskasvatus on varsinaisen opiskelun kulmakivi ja Heikkikin voisi istutteen saatuaan lähteä opiskelemaan mitä tahansa oppialaa. Varsinaisen kovan työn, joka ennen oli riistettyjen työläisten osuutena tosin suorittaisivat pääosin robotit, mutta tarjolla oli kymmeniä erilaisia humanistisia ja taiteellisia aloja ja vielä jonkun verran välttämättömiä ammattilaisten töitä esim. energiantuotanto- ja terveysaloilla sekä kaikenlaisissa huoltotehtävissä.

Heikki oli nähnyt videopuheluissaan elämää vaihtoehtovyöhykkeellä. Hän halusi ajaa traktoria ja kyntää peltoa. Hän halusi tuntea, minkälaista oli kaataa puu moottorisahalla. Miksei hän saattaisi tehdä ihan puhtaita lapiohommiakin. Robotteja ei vaihtoehtovyöhykkeelle luovutettu, eikä niitä siellä haluttukaan mutta vyöhykkeelle toimitettiin Federaation toimesta vanhanaikaisia maatalouskoneita joille oli käyttöä. Vanhemmistaan hän saattoi aistia, että vyöhykkeellä jokainen ateria tuntuisi ansaitulta. Hiellä ja vaivalla hankitulta. Joltain aivan muulta kuin Federaation suurkeittiöstään tarjoama almu. Hän haluaisi tuntea ansaitun nälän, ansaitun janon ja sammuttaa ne ansaitulla aterialla.

Lisäksi – huolimatta ahkerasta opetuksesta ja oikeinkasvatuksesta – ei Heikki tuntenut olevansa Federaatiossa kotonaan. Feminiittojen jatkuvalla toistolla antama opetus tuntui hänestä vieraalta. Miksi he jatkuvasti toistivat valkoisen miehen vastuuta menneistä julmuuksista ja rasismista? Eihän Federaatiossa ollut rasismia. Toisen värisiä ihmisiä oli Federaatiossa ehkä kymmenen prosenttia, mutta he olivat kaikki samanlaisen sopeuttamiskasvatuksen kuuliaisia tuloksia kuin Heikkikin. Tai ehkä he olivat oppineet pitämään mölyt mahassaan ja jättäneet kysymykset esittämättä. Niin kuin Heikkikin oli tehnyt. Ensimmäisen opetuksen jälkeen.

Opetuksen oli antanut feminiitan vyöllä vakiovarustuksena oleva ase, jota kutsuttiin nimellä vääristin. Heikki muisti hyvin kun hän oli ihmetellyt opettajafeminiitalle sitä, että miksi Federaatiota kutsutaan monikulttuuriseksi kun eihän täällä ollut muuta kulttuuria kuin viherfeminististä uussosialismia jota kaikki edustivat ja jota kaikki tottelivat täysin rodusta riippumatta. Feminiitta oli mitään sanomatta kaivanut vääristimen vyöltään, suunnannut sen kohti Heikkiä ja painanut liipaisinta.

Toiset kansalaisoppilaat, jotka olivat joutuneet vääristimen käsittelyyn olivat sanoneet Heikille, että kokemus on hirveä, ja he eivät halunneet kokea sitä koskaan uudelleen. Ehkä he olivat kertoneet asian liian lievästi, sillä vääristin oli aiheuttanut Heikissä ensin tasapainon menetyksen ja sen jälkeen häneltä katosi käsitys ajasta, paikasta ja lopulta omasta minuudesta pudottaen Heikin jonkunlaiseen pohjattomaan olemattomuuden kuiluun, mutta ei kuitenkaan armahtavaan tajuttomuuteen. Hän tajusi joka hetken, eikä kauhun pudotus tuntunut loppuvan koskaan.

Tosiasiassa aikaa oli mennyt vain noin puoli minuuttia. Hän havahtui luokan lattialla ja näki kauniisti hymyilevän feminiitan, joka sanoi hänelle hyvin lempeällä äänellä:

- Tämä kokemus oli sinulle opiksi ja hyväksi. Se antoi sinulle uusia voimia tulla vastuulliseksi kansalaiseksi. Toista tämä.

Heikki toisti saman ääni vapisten:

- Tämä kokemus oli minulle opiksi ja hyväksi. Se antoi minulle uusia voimia tulla vastuulliseksi kansalaiseksi.

Feminiitta jatkoi, edelleen kauniisti hymyillen:

- Liittovaltio pyrki monikulttuurisuuteen. Federaatio saavutti monikulttuurisuuden. Federaatio on monikulttuurinen. Monikulttuurisuus on kyseenalaistamaton totuus. Se on arvo itsessään. Sitä ei kyseenalaisteta.

Heikki toisti:

- Liittovaltio pyrki monikulttuurisuuteen. Federaatio saavutti monikulttuurisuuden. Federaatio on monikulttuurinen. Monikulttuurisuus on kyseenalaistamaton totuus. Se on arvo itsessään. Sitä ei kyseenalaisteta.

Jatkossa Heikki älysi jättää kysymykset esittämättä, mutta hän oli ymmärtänyt kohtauksesta jotain. Oli olemassa pyhiä asioita, joitten sisältö ei itsessään ollut tärkeä. Ne olivat vain hokemia, joilla vahvistettiin uskoa järjestelmälle ja jotka sallivat järjestelmän itseään ylläpitävät toimenpiteet. Monikulttuurisuus oli yksi niistä. Tosiasiassa Federaatio oli monietninen mutta yksikulttuurinen, mutta pyhä sana oli jäänyt voimaan. Eikä pyhää sanaa saanut kyseenalaistaa, vaikka sen alkuperäinen merkitys olisi lakannut olemasta.

Kohtaus oli myös osaltaan varmistanut sen päätöksen, että Heikin paikka täysi-ikäisenä olisi vyöhykkeellä. Virallisesti häneltä kysyttäisiin asiaan vahvistusta vasta huomenna, mutta tokihan hän oli keskustellut asiasta oppilasryhmänsä vastuufeminiitan kanssa. Hän oli pelännyt sitä, kuinka feminiitta suhtautuisi hänen päätökseensä. Vaikka federaatio oli jatkuvasti painottanut sitä, että jokaisen henkilökohtaista päätöstä kunnioitetaan, hän oli silti odottanut kauhulla että feminiitan käteen ilmestyisi pelätty vääristäjä. Mutta feminiitta oli pitänyt kätensä toimistopöydällään ja puhunut lempeästi:

- Voi olla, että tuo ratkaisu on sinulle oikea. Ehkä mielesi ja sydämesi lopullinen paikka on vyöhykkeen kovassa työssä ja ankarissa oloissa. Lisäksi tosiasia on se, että istutetta ei voida asentaa ihmiselle, jonka mieli on liian epäilevä. Sellaisen ihmisen aivot alkavat hylkiä istutetta ja lopputuloksena on kooma ja kuolema. Tämä näkyisi ennen istutetta tehtävässä aivojen skannauksessa joka tapauksessa. Mutta koska olet varma päätöksestäsi, ei sitä sinulle tarvitse tehdä.

Heikki oli nukkunut yönsä levollisesti ja herännyt aamulla Federaation tunnussävelmään Oodi Ilolle niin kuin joka aamu aikaisemminkin.

Freude, schöner Götterfunken,

Tochter aus Elysium!

Wir betreten feuertrunken,

Himmlische, Dein Heiligtum.

Aamiaisen jälkeen tänä päivänä kahdeksantoista vuotta täyttävät kansalaisoppilaat Helsingin alueelta siirrettiin suureen auditoriumiin, jossa heille pidettiin vielä videoluento elämästä niin vyöhykkeellä kuin Federaation alueella. Heille tehtiin selväksi, että elämä vyöhykkeellä oli raskasta ja vaivalloista mutta lopullinen päätös oli heidän.

Ja sen päätöksen aika oli nyt.

Luokassa oli kaikkiaan 38 kansalaisoppilasta. Heistä viisi, Heikki yhtenä, päätti siirtyä vyöhykkeelle. Muut päättivät ottaa istutteen ja muuttua pysyvästi Federaation kansalaisiksi. Vyöhykkeelle lähtevät jättivät hyvästit muille oppilaille, kuittasivat varusteensa kirjurifeminiitalle ja saivat tilalle uudet, ulkotyöhön tarkoitetut varusteet jotka oltiin pakattu putkikassiin. Sen kummempia seremonioita ei järjestetty, vaan hetken kuluttua vyöhykeläisiksi siirtyvät kansalaisoppilaat siirtyivät linja-autoon jonka päämääränä olisi Etelä- ja Pohjois-Karjalan välillä oleva Kesälahden raja-asema, josta he siirtyisivät vyöhykkeelle. Matkan aikana linja-autoon tuli muista paikkakunnista lisää nuoria ja lopulta autossa oli kuljettajan ja valvojafeminiitan lisäksi kaikkiaan yksitoista juuri täysi-ikäiseksi tullutta nuorta. Kahdeksan poikaa ja kolme tyttöä.

Heikki ei ollut koskaan ollut näin pitkällä automatkalla ja joskus Lappeenrannan kohdalla häntä alkoi ankarasti väsyttää. Hän huomasi, että monen muunkin matkustajan pää alkoi nuokkumaan. Pian uni vei voiton ja hän nukahti istuimelleen.

Hän havahtui siihen, että auto oli pysähtynyt ja valvojafeminiitta kehotti muitakin nukahtaneita nuoria heräämään. Edessä oli raja-asema. Muiden mukana Heikki alkoi kulkea putkikassi olallaan kohti vyöhykettä ja sillä puolella vastassa oli paljon ihmisiä, jotka vilkuttivat iloisena käsiään. Tarkemmin katsottuna Heikki tunnisti heistä kolme. Hänen vanhempansa olivat vanhentuneet kovasti siitä valokuvasta, joka Heikillä oli mukanaan. Tokihan hän oli nähnyt heidän vanhenemisen viikottaisissa videopuheluissaan. Ja nyt hän kohtaisi ensimmäistä kertaa myös sisarensa. Heikki ei enää malttanut kävellä, vaan juoksi rajan yli, saapui perheensä luo, pudotti putkikassinsa ja halasi heitä. Heikin isä sanoi:

- Tervetuloa, Heikki. Sinä olet tullut nyt kotiin.

Siltä Heikistäkin tuntui. Hän oli tullut kotiin. Kotiin, joka oli odottanut hänen saapumistaan kahdeksantoista vuotta.

Toinen osa

Imatralla sijaitsevan Federaation Virtuaaliympäristökombinaatin päävalvojafeminiitta Tiina Ruusuvuori katseli valvomostaan, kun insinööri Martti Juvola varmisti että jälleen yhdet ruumiistaan irroitetut ihmisaivot oltiin saatu liitettyä onnistuneesti elossapitokoneistoon. Sen jälkeen hän kytki aivot virtuaaliympäristöön. Tiina katsoi näyttöruutuaan… jaa, näyttää olevan kansalainen Heikki Autio… hänkin pääsi sitten sinne haluamalleen vyöhykkeelle. No, ainakin  tavallaan. Teknisesti ottaen Heikki oli täysin elossa oleva, tunteva ja ajatteleva yksilö joka opettelisi tällä hetkellä isänsä avustuksella moottorisahan käyttöä. Isänsä, jonka aivot olivat olleet kytkettynä elossapitojärjestelmään ja virtuaaliympäristöön jo viimeiset kolmetoista vuotta.

Niin Heikki kuin hänen vanhempansa eivät tienneet olevansa enää pelkkiä lasiastiassa olevia aivoja, jotka elivät elämäänsä pelkkinä bittijonoina liikkuvina nollina ja ykkösinä. Heille vyöhyke oli niin totta kuin ihmiselle saattoi olla. He elivät, puhuivat, kuulivat, tunsivat, söivät, palelivat ja hikosivat. Ja ennen kaikkea he pitivät yhteyttä Federaation puolelle. Ja kertoivat Vaihtoehtovyöhykkeestä ja elämästä siellä. Antaen epävarmoille ihmisille toivon ja ajatuksen erilaisesta elämästä. Virtuaaliympäristö oli kartoittanut heidän aivonsa ja dna:nsa hyvin tarkkaan ja ihmiset Federaation puolella näkivät heidän vanhentuvan samaan tapaan kuin muutkin ihmiset. Tai ehkä hieman nopeammin. Elämä vyöhykkeellähän kun oli raskasta ja kuluttavaa.

Aikanaan virtuaaliympäristö lopettaisi heidänkin elämänsä. Tarkkaan lasketun kaavan mukaan. Heikki eläisi varsin onnellisen elämän, menisi naimisiin ja saisi kaksi lasta. Ne lapsetkin tietysti olisivat vain virtuaaliympäristön rakentamia malleja niin kuin hänen siskonsakin, mutta nykyiset tietokoneet olivat niin tehokkaita, ettei Heikki ja hänen tuleva vaimonsa koskaan tajuaisi eroa. Heikin onnellinen elämä päättyisi 52-vuotiaana traktorionnettomuuteen, kun vanhan mallinen kattamaton Valmet kääntyisi ojassa ympäri ja hän jäisi sen alle.

Heikki pääsi vyöhykkeelle. Mutta saihan Heikki myös istutteen. Vaikka hän ei sitä tajunnutkaan. Heikin aivot olivat vapautetut. Tavallaan. Mutta hänen ruumiinsa kuului Federaatiolle. Ja sille oli käyttöä. In vitro-lihan tuotanto oli ei ollut toiminut läheskään niin hyvin kuin sitä oltiin mainostettu eikä se pystynyt lähestulkoonkaan kattamaan tarvetta. Siispä Heikkikin sai luovuttaa ruumiinsa Federaation kansalaisten hyvinvointiin. Poistettujen aivojen tilalle oltiin laitettu istute, joka piti Heikin aivotonta ruumista siinä määrin elossa, että se selviäisi seuraavan kuuden kuukauden mittaisesta lisäravinne- ja hormonikuurista. Sen aikana Heikinkin lihapaino nousisi nykyisestä neljästäkymmenestä kilosta jopa yhdeksäänkymmeneen. Virallisesti Federaation Virtuaaliympäristökombinaatti olikin nimeltään Imatran In Vitro-lihanjalostamo. Ihmisliha oltiin opittu käsittelemään niin, ettei mitään prionitautien vaaraa ollut ja kannibalismi oli täysin turvallista. Ennen kaikkea se oli välttämätöntä.

Päävalvojafeminiitta Tiina huomasi, että insinööri Juvolaa näytti heikottavan. Juvola istahti tuolille, otti vyölaukustaan tasoittajan ja nielaisi. Tiina zoomasi kamerakuvan Juvolan kasvoihin ja näki rauhoittumisen ja nautinnon miehen kasvoilta. Juvola oli ajatellut vääriä ajatuksia ja istute oli ottanut ohjat. Olihan Juvolan työ kovaa, sen Tiina myönsi, eikä asiaa auttanut se, ettei Juvola saanut koskaan poistua kombinaatin alueelta. Jos Juvolalla olisi liikaa epäileviä ajatuksia, istute ilmoittaisi siitä Tiinalle,  joka erityisvaltuuksillaan no, sammuttaisi Juvolan ja loppuunpalanut insinööri siirtyisi osaksi ravintotuotantoa. Missään tapauksessa sellaista riskiä ei voinut ottaa, että hän menisi kertomaan mitä vyöhyke tosiasiassa oli. Eli että sitä ei ollut olemassakaan.

Tiinalla itsellään ei ollut istutetta vaikka hän oli iältään 42-vuotias. Hänet oltiin valittu eliittiin jo syntymässään ja kasvatettu omassa sisäoppilaitoksessa muitten eliitin jäsenien kanssa, jotka olivat kaikki 2000-luvun alun niin poliittisen-, virkamies- kuin mediaeliitin edustajien jälkeläisiä. Federaatio ei edes näytellyt olevansa demokraattinen, vaan siinä piti valtaa Byroo, jota avusti Pääfeminiittaneuvosto ja molemmat valitsivat jäsenensä hyväksi katsomallaan tavalla. Demokratia meinasi aikanaan kaataa Federaatiota edeltävän Euroopan Liittovaltion, eikä samaan virheeseen tultaisi enää sortumaan.

Eliitin jäsenenä ja istutteettomana ihmisenä Tiina Ruusuvuori tiesi miksi Euroopan Liittovaltio aikanaan muutti itsensä Federaatioksi ilman Eurooppa-etuliitettä ja ennen kaikkea hän tiesi kuinka se tapahtui. Liittovaltiohan oli pohjannut toimintansa feminismin, vihersosialismin ja monikultturismin sekä täysin rajattoman maahanmuuton ideologiselle pohjalle. Vuosisadan puoleenväliin mennessä uusrälssin jäsenetkin ymmärsivät, että se tie johti kohti tuhoa niin Euroopan kuin koko maailman tasolla. Väestönkasvu jatkui räjähdysmäisenä ja miksei olisi jatkunut, kun niin Afrikassa kuin Lähi-ja Keski-idän islamilaisissa maissa ymmärrettiin, että ylijäämäväestön saattoi dumpata Eurooppaan elätettäväksi ja samalla niin Eurooppa kuin Amerikka pumppasivat näille alueille jatkuvasti rahaa jolla varmistettiin väestön liikakasvun jatkuminen.

Uusrälssinkin jäsenet huomasivat, että nämä kymmenet miljoonat uuseurooppalaiset eivät suinkaan olleet sellaisia feministisiä vihervasemmistolaisia mitä he olivat niitten julistaneet olevan jo kymmeniä vuosia. Eurooppa alkoi olla kaaoksessa ja täydellisen konkurssin partaalla ja uusrälssin jäsenet ymmärsivät, että heillä oli valittavanaan kaksi vaihtoehtoa:

1. Tunnustaa tilanne julkisesti, pyytää anteeksi tekemäänsä vahinkoa, luopua vallasta ja luovuttaa se niille ihmisille, jotka ehkä osaisivat korjata heidän tekemänsä vahingon. Jos se olisi enää mahdollista. Sekä menettää kasvonsa täydellisesti ja  saada tuomion tekemästään vahingosta.

2. Pitää kiinni itsepintaisesti niin vallastaan kuin siihen pohjautuvasta ideologiastaan ja alkaa muokata todellisuutta teorian mukaiseksi. Keinolla millä hyvänsä.

Uusrälssi valitsi vaihtoehdon kaksi. Ja se keino oli olemassa. Sitä oltiin valmisteltu jo hyvän aikaa. Kaiken varalta. Uusi Surma ei suinkaan ollut karannut mistään amerikkalaisesta aselaboratoriosta, vaan se oli tarkoituksella levitetty koko maailmaan eurooppalaisesta vastaavasta. Kyseessä ei ollut virus, vaan naniitti. Naniitit olivat kehitetty alun perin hoitamaan sairauksia. Yhtä käteviä ne olivat myös levittämään niitä. Uuden Surman naniittikanta eli isännässään latenssivaiheessa puoli vuotta, eli se oli levinnyt käytännössä koko maailmaan, kun ensimmäiset oireet alkoivat. Itse tauti tappoi ihmisen muutamassa päivässä, eikä mitään apua ollut.

Paitsi tietenkin vastananiitit, joita oltiin kylvetty Liittovaltion alueella sopiviin ihmisiin. Niihin eivät kuuluneet yli kymmenvuotiaat afrikkalaiset ja islamilaisista maista tulevat maahanmuuttajat. Heitä oli yksinkertaisesti liikaa, eikä heitä voinut hallita. Jäljelle jääneet lapset taas olivat muokattavissa halutun ideologian kannattajiksi. Selviytyjiin eivät kuuluneet myöskään suurin osa sotilashenkilökuntaa. He olivat liian vaarallisia. He saattoivat haistaa juonen. Ja heillä oli kyky toimia. Heidän tuli siis kuolla. Ihmisten valikointi elämän ja kuoleman välillä oli helppoa, sillä jokaisen ihmisen dna oltiin kartoitettu rutiinitoimenpiteenä jo parikymmentä vuotta. Naniitit iskivät juuri sinne ja juuri niihin ihmisiin, minne niitten haluttiinkin iskevän.

Maailma oli tuhon partaalla. Viestit muista maanosista hiljenivät ja loppuivat sitten kokonaan. Tauti eteni myös Liittovaltion alueella. Kunnes Liittovaltio ilmoitti saaneensa aikaiseksi rokotteen, jota levitettiin aerosolina ilmateitse. Liittovaltio oli pelastanut jäljelle jääneen ihmiskunnan olemassaolon. Jälkeenpäin Liittovaltiossa syytettiin Uudesta Surmasta Yhdysvaltain aseteollisuutta ja sen tekemää kohtalokasta virhettä jonka seurauksena tauti oli päässyt leviämään. Sitä oli helppo syyttää, sillä Yhdysvaltoja ei enää ollut eikä se voinut puolustautua sitä syyttäjää kohtaan joka oli itse sekä syyttäjä että syyllinen ja jota ei pystyttäisi koskaan saamaan vastuuseen teoistaan. Liittovaltion ulkopuolella eli enää vain kourallinen ihmisiä joillain äärimmäisen syrjäisillä alueilla joten todellisuutta saattoi alkaa muokata teorian mukaiseksi.

Päävalvojafeminiitta Tiina Ruusuvuori ei ollut millään muotoa tyhmä ihminen. Hänellä oli vahva ironian taju. Toki hän ymmärsi, että viherfeministinen uussosialististinen ideologia oli ajanut maailman tuhon partaalle. Ja se oli ratkaissut ongelman tuhoamalla lähes koko maailman. Minkä jälkeen se esittäytyi maailman pelastajana. Tiina ajatteli, että olisipa hauskaa, jos hänellä olisi ollut käytettävissä aikakone. Hän olisi sillä mennyt hetkeksi Joseph Göbbelsin toimistoon ja sanonut, että kyllä sulla poika hyvä yritys on, mutta todella suuresta valheesta sinä et vielä tiedä mitään.

Kun kaikki tarvittava oltiin tehty, niin Euroopan Liittovaltio muuttui Federaatioksi. Eurooppa-etuliitettä ei enää tarvittu, sillä Federaatio käsitti koko jäljelle jääneen maailman. Federaation itsensä aikaansaama ongelma oltiin ratkaistu rankimmalla mahdollisella tavalla, mutta edessä oli vielä  tilanteen vakiinnuttaminen ja pysyväksi muuttaminen. Siihen oli kaksi keinoa.

Ensimmäinen oli istute. Tietysti helpointa olisi ollut jos naniitit olisivat ohjanneet rahvaan ajattelua uusrälssin määräämään suuntaan. Mutta siihen tiedemiehet sanoivat, että sitä saatte odottaa vielä seuraavat sata vuotta. Teknologia ei yksinkertaisesti riitä. Naniitit pystyvät lähinnä tuhoamaan elämää. Mikä tuli juuri todistettua. Naniitit eivät pysty vielä edes säilyttämään elämää.

Jäljelle jäi siis istute. Hienovarainen, vain hieman ihmistä muokkaava laite joka tultaisiin jatkossa asentamaan jokaiseen yli 18-vuotiseen Federaation kansalaiseen. Se ei muokannut ajatuksia, mutta pystyi löytämään tiettyjä aivoaaltojen yhdistelmiä, jotka antoivat merkin vihan tunteista ja väärästä ajattelusta, lamauttamaan ihmisen hetkeksi ja antamaan hänelle käskyn ottaa vyöstään kielensä alle tasoittajan. Joka antaisi hänelle mielihyvää muistuttaakseen, että väärää ajattelua ei kannattanut harrastaa.

Niitä, mitkä olivat niitä vääriä aivoaaltoja, jotka todistivat väärän ajattelun oltiin jo vuosia selvitetty vangittujen viha-ajattelijoiden kanssa tavoilla, jotka olisivat saaneet aikanaan erään Nürnbergin oikeuden pysäyttämään purkkansa. Mutta sitä oikeutta ei enää ollut ja voittaja määräsi edelleenkin sen, mikä oli oikein ja mikä väärin.

Istute – vaikka se olikin ehdottoman välttämätön – aiheutti myös tiettyjä ongelmia. Sen lisäksi että se blokkasi vihan tunteita, se teki miehistä jonkunlaisia tahdottomia ja alistuvia miehen irvikuvia. Tämä haittasi seksuaalielämää. Mikä oli suuri ongelma. Federaatio oli tietysti äärimmäisen seksuaalivapaamielinen, mutta suurin osa ihmisistä oli silti heteroita. Niin kuin oli Ruusuvuorikin. Eivätkä häntäkään tahdottomat ja alistuvat miehet kiinnostaneet. Onneksi hänellä oli henkilökohtainen etu, mitä harvalla naisella oli eli hän saattoi säätää rakastajansa istutetta takaisin miesmoodiin ja sitä myötä nauttia oikeasta miehestä. Jälkeenpäin hän tietysti sääti miehen tottelevaiseksi zombieksi.

Istutteen miehisyyden riistävä vaikutus vaikutti myös koko yhteiskuntaan. Siitä puuttui tietty aggressiivisuus, halu löytää ongelma ja ratkaista se, halu toimia paremmin ja tehokkaammin. Halu saada asiat toimimaan keinolla millä hyvänsä. Ne tyypilliset maskuliiniset piirteet. Piirteet, jotka saivat asiat toimimaan. Miehet tekivät. Naiset selittivät. Siksi istutetta täytyi säätää toimivampaan moodiin niille miehille, jotka tekivät järjestelmää ylläpitäviä välttämättömiä töitä. Samoin kuin niille sadalle tuhannelle Federaation miehelle, jotka olivat töissä Saudi-Arabian ja Kuwaitin hyljätyillä öljykentillä. Tekemässä välttämätöntä työtä, sillä se paljon mainostettu vihreä energia ei sittenkään riittänyt ja ydinvoimalat oli pitänyt jo aikaa sitten sulkea pätevän henkilökunnan puutteen vuoksi. Öljyä tarvittiin ehdottomasti.

Istutteella oli omat hyvät ja huonot puolensa. Mutta se oli välttämätön. Toinen välttämätön asia oli vaihtoehtovyöhyke. Vaikkei sitä tosiasiassa ollutkaan ja sille vyöhykkeelle siirtyneet luovuttivat ruumiinsa lihantuotantoon ja elivät loppuelämänsä lasipurkissa olevina aivoina virtuaaliympäristössä joka ei ollut kuin tietokoneella olevia ykkösiä ja nollia. Mutta ajatus siitä oli tärkeä ja siinä Federaatio oli ymmärtänyt jotain, jota aikaisemmat diktatuurit eivät olleet ymmärtäneet.

Ne diktatuurit kaatuivat loppujen lopuksi siihen, että ne olivat ehdottomia. Ne eivät tarjonneet vaihtoehtoja. Ne totesivat vain, että hyväksy, sopeudu tai kuole. Viherfeministinen uussosialistinen yhteiskunta ymmärsi, että aina oli tarjottava vaihtoehto. Ainakin näennäinen sellainen. Se sai diktatuurin näyttämään siltä, ettei se ollutkaan diktatuuri. Se tarjosi illuusion valinnann vapaudesta. Ja jo pelkkä ajatus valinnan vapaudesta sai suurimman osan ihmisistä hyväksymään diktatuurin. Ne, jotka sitä eivät hyväksyneet saivat täyden valinnan mahdollisuuden, jota he saattoivat toteuttaa niin, että heidän lasipurkkeihin säilötyt aivonsa elivät elämää, jota ei ollut olemassakaan. Mutta Federaation puolella eläville nuorille ihmisille se oli reilusti tarjottu vaihtoehto.

Päävalvojafeminiitta Tiina Ruusuvuori katseli näyttöruudustaan Heikki Aution aivoja. Heikin, joka eli tällä hetkellä virtuaaliympäristössä täysipainoista elämää vaihtoehtovyöhykkeellä. Heikin, jonka ruumista hormoonikuurin jälkeen jauhettaisiin  jauhelihaksi nälkäisiin Federaation kansalaisten suihin.

Päävalvojafeminiitta Tiina Ruusuvuori ymmärsi sen, että feministinen Federaatio oli onnistunut siinä, mitä kaikki sitä edeltävät diktatuurit olivat yrittäneet ja epäonnistuneet.

Se oli toteuttanut historian suurimman kansanmurhan.

Se oli selvinnyt siitä sankarina.

Se oli lopettanut historian ja muuttanut jäljelle jääneen maailman nukkekodiksi. 

Siitä kannatti olla ylpeä.

Kirjoitus on virtuaalikaljan velkaa sekä Harry Harrisonin kirjalle ”Make Room! Make Room!” sekä eräälle – muistaakseni japanilaiselle – scifinovellille jonka nimen olen jo aikaa sitten unohtanut, mutta missä eläkepommi ratkaistiin myös ns. aivoja käyttämällä.