Eli pieniä täysin epäpoliittisia
hetkiä salomailta
1. Ristikolla
Pienehkö
varisparvi lenteli Nyhtänköljän aamutaivaalla päästellen välillä tyypillisen
rienaavia ja räkäisiä raakkumisterveisiään niille maan matosille jotka eivät pärjänneet
orjuuttavalle ja maahan sitovalle painovoimalle. Parvi ylitti Oy Firma Ab:n
erän teollisuusalueen jota ympäröi tuotannon saastuttama vyöhyke josta
variksetkaan eivät löytäneet itselleen mitään mielenkiintoista vaikka ne eivät
tunnetusti turhan ronkeleita olleetkaan. Pilalla mikä pilalla.
Saastunut
alue ei yltänyt loppujen lopuksi kovin pitkälle ja sitä reunustavan mäen yli
lennettyään varikset lensivät kivikkoiselle hakkuuaukiolle, jonka takaosassa
oli muutamia korkeita siemenpuiksi jätettyjä mäntyjä. Aukiolle lennettyään eräs
variksista huomasi yhden kiven takana passissa olevan ihmisurosyksilön jonka
kädessä oli variksienkin hyvin vaaralliseksi tietämä kovaa ääntä päästävä
keppi. Varis rääkäisi varoituksen jolloin koko parvi teki nopean immelmannin,
käänsi laivueen etenemissuunnan 180 astetta ja poistui tarinastamme niin että
peräsulat vaan väpätti.
Elettiin
syyskuuta 1981, joskaan se ei kyseisiä variksia pahemmin kiinnostanut. Variksen
ajanluku oli kuitenkin kovasti toisenlainen kuin ihmisten. Se kiven luona
kyttäillyt ihmisuros, tai vielä kovasti nuori sellainen, oli Perskeleen Ykä
jolle ajankulun merkitys oli huomattavampi. Olihan hän saanut sentään
metsästyskortin jo vuosi sitten ja ampunut jo eräitäkin sorsalintuja mutta se
ensimmäinen teeri odotti vieläkin jossain tuntemattomassa puunlatvassa.
Isä-Perskeleen kanssa oli kyllä kierretty metsiä ja mantuja mutta se sauma ei
vaan ollut vielä tullut. Joskus vuonna 2016 saattoi vanhempi Ykä muistella
tuota hetkeä ja muistaa myös sen poltteen ja malttamattomuuden. Ymmärtäen olla kuitenkin
hymyilemättä vaikka nykyisin miehellä saattoi mennä parikin vuotta ettei tullut
ammuttua laukaustakaan. Eikä asia millään muotoa häirinnyt. Tuolloin, 35 vuotta
aikaisemmin asia oli nuorelle Ykälle enemmän kuin vakava. Tietyn kynnyksen
ylitys ja samalla näyttö Isä-Perskeleelle ettei tässä ihan rähmäkouria itsekään
olla tälläkään metsästyksen osa-alueella.
Tälle
aukolle, joka sijaitsi melko lähellä Oy Firma Ab:n aluetta tuleminen oli ollut
Ykän kummisedän Ranen idea. Rane oli todennut että siellähän ei olla käyty
vuosiin, ja se kuuluu Nyhtänköljän Erän aivan reunimmaisiin metsästysalueisiin.
Saattaisihan tuolla taas kertaalleen pyörähtää. Niinpä sekä Rane, Isä-Perskeles
että Ykä olivat tulleet eräänä syyskuisena sunnuntaiaamuna sinne, vielä liki
umpipimeässä. Kun lippaat oli ladattu ja auton ovet kolahtivat kiinni kuului
jostain kaukaisuudesta lupaava pulina. Isä-Perskeles totesi:
-
Ei tää ihan tyhjä oo kumminkaan. Tuo pulina kuuluu sen verran kaukaa, että ei
ne noissa siemenpuissa oo, mutta ne saattaa nousta sinne. Tuo aukko on sen
verran pitkä että siinä on sopivat passipaikat joka miehelle. Jos minä meen
tonne perälle aukon tuohon päähän, Ykä menee puoleenväliin tuohon ison kiven
suojaan ja Rane jää tähän reunaan. Siinä on joka kiväärille omat paikkansa.
Niin
tapahtui. Kaksi miestä ja yksi miehen kenkiä havitteleva poika menivät
paikalleen ja alkoivat metsästäjille niin tyypillisen odottamisen. Ykällä oli
Sakon .243-kaliiberinen kivääri ja sen lisäksi yksipiippuinen Baikalin IJ
18-haulikko joka oli jo tehnyt Ykän kädessä tuhojaan sekä sorsavesillä että
nuoren pojan olkapäässä komeitten mustelmien muodossa. Into oli kuitenkin
päästä ampumaan kiväärillä. Muuallakin kuin radalla. Isä-Perskeles oli tuolla
kyseisellä aseella pudottanut jo lukemattomat linnut. Mutta Ykän kuparinen oli
rikki. Ja siksi Ykä joutui taistelemaan myös sitä asiaa vastaan joka oli hyvin
monelle nuorelle metsästäjälle tuttu. Eli asioitten kuvittelemista etukäteen.
Tietenkin onnistumista. Isä-Perskeleen ja Ranen tyytyväistä myhäilyä. Mutta
kyllä Ykä hyvin tiesi, että eihän asiat kuvittelemalla valmistu, eli
toivekuvien sijasta kannatti kytätä noita noin sadan metrin päässä olevia
mäntyjä.
Tällä
kertaa kävi niin, että ei jäänyt pahemmin aikaa kuvitella aikä odotellakaan.
Sillä juuri Ykän hollille mäntypuihin lensi puolen tusinan teeren karja. Ykän
päässä kuohahti se, mitä vanhempi Ykä nimittäisi ”ajatusmyrskyksi ilman
ensimmäistäkään ajatusta”.
Perkele.
Ilman huutomerkkiä.
Ison
kiven takana oli pienempi kivi, johon Ykä oli jo pannut reppunsa valmiiksi
tueksi kiväärille. Siihen makuulle.
Perkele…
Kuti
piippuun. Hengitystä rauhallisemmaksi (vitullakomä sitä rauhotan kun pumppu
panee toistasataa). No, jotenkin se onnistui, johtuen radalla ammutuista
monista laukauksista. Ainakin tekniikka oli hallussa.
Per…
…ttu tässä jouda kiroomaakaan.
Tuo
reunimmainen… ristikolle… rauhallisesti…
Ristikko
alkoi asettua. Tuulta ei ollut, eikä oksat heiluneet. Nyt ei pystyisi
syyttämään olosuhteita vaan pelkästään ampujaa. Ykän ei tarvinnut käskeä
itseään laukaisemaan rauhallisesti puristamalla.
Laukaus.
PERKELE!
(huutomerkillä)
SEHÄN
PUTOS! JA IHAN KYNTTILÄNÄ!
Ykä
läksi siemenpuita kohti vierestään kaappaama haulikko käsissään. Niin
Isä-Perskeles kuin Ranekin tulivat pian paikalle. Koska koiraa ei ollut, niin
pudonneen teeren löytäminen ei ollut koskaan helppoa, sillä se ei juurikaan
erottunut maasta. Kyseinen teeri oli kuitenkin pudonnut suoraan männyn juurelle,
joten se löytyi helposti.
Niin
Isä-Perskeleen kuin Ranen suut puhuivat sanoja mutta ei Ykä niitä kuullut.
Ilmeet olivat tärkeämmät. Ne paloivat kiinni sieluun. Ei polttaen, vaan vielä kymmeniä
vuosia myöhemmin viisikymppisen Ykän mieltä lämmittäen.
Laukaus
oli muuten ollut liian hyvä. Se selvisi sitten teertä käsitellessä. Sitä
saattoi luokitella harppikympiksi. Se loi liiallista itseluottamusta joka
sitten kostautui seuraavaa teertä ampuessa. Isä-Perskeles oli kiertämässä
Pientä Hutoijärveä ja Ykä oli passissa. Kulkiessaan isä sai teerikarjan
liikkeelle, ja se tuli puun oksille Ykän hollille.
Laukaus.
Ja
perkele. Selvä osuma. Mutta se sai siivet levitettyä. Mikä tiesi
suolisto-osumaa ja sitä, että teeri saattoi leijailla satojakin metrejä ennen kuin
tuli tonttiin. Kyllä sitä etsittiin. Mutta ei löydetty. Päivä oli pilalla. Niin
kuin monta seuraavaakin päivää. Se oli oma opetuksensa ja pudotti terveellä
tavalla maan pinnalle. Sen jälkeen kävi joskus niin, että Isä-Perskeles kysyi:
-
Et sitten ampunut?
-
En ampunut niin. Kun en ollu varma.
Isä-Perskeles
oli vastannut siihen.
-
Se oli hyvä peruste olla ampumatta. Parempi aina olla ampumatta kuin roiskia
summamutikassa huono osuma.
2. Uusi, mutta ei niin
miellyttävä tuttavuus
Elettiin
edelleenkin sitä 1980-luvun alkua ja Ykä sekä Isä-Perskeles olivat niissä
samoissa metsästyspuuhissa. Tällä kertaa kaksikon saattoi erottaa nuotiotulilla
Hölö-Pekan Lammen pohjoispäässä. Kaksikko siemaili termospullossa ollutta teetä
odotellessaan makkaroitten paistumista. Vaikka muisti kultaa paljonkin niin sen
ajan perusslörde oli huomattavasti parempaa kuin nykyinen grillimakkarakin.
Termospulloon kannatti laittaa teetä sillä vaikka Perskeleilläkin juotiin
lähinnä kahvia niin se kahvi mäljääntyi termospullossa nopeasti pahanmakuiseksi.
Nykyisen suodatinkahvin kohdalla tämä vain korostuu.
Hölö-Pekan
Lammelta lähti polku luoteeseen päin. Itse asiassa Isä-Perskeles kertoi että
siinä oli ollut aikanaan kärrytie ja tien päässä oli ollut jo aikaa sitten
purettu mökki. Siinä oli asunut aikanaan eräs sotaveteraani joka oli
haavoittunut hyvin pahasti jatkosodassa mutta selvinnyt hengissä. Isä-Perskeles
kertoi käyneensä pienenä poikana joskus 1950-luvun alkuvuosina siellä itsekin
ja saunoneensa siellä olleessa rähjäisessä, mutta löylyiltään erinomaisessa
saunassa.
Kyseinen
mies oli ollut kovista sotakokemuksistaan ja vakavasta haavoittumisestaan
huolimatta oikein mukava ja iloinen mies. Sellainen mies, joka sai
ympärilläänkin olevat ihmiset hyvälle tuulelle pahemmin edes yrittämättä. Joku
siinä asenteessa vain oli. Joku sellainen positiivisuutta huokuva ja
merkityksettömiin pikkuasioihin puuttumaton. Ykälle tuli kyseisestä miehestä
mieleen tätinsä mies Tane joka oli aivan samanlainen. Tuo isän kertoma
veteraani oli jo kuollut melko nuorena mutta Tane eli vielä silloin. Eihän Tane
ollut silloin kuin vasta 57-vuotias.
Tanekin
oli veteraani, aina Tali-Ihantalan taisteluja myöten. Mutta hän oli sen toisen
veteraanin tavoin onnistunut murtautumaan pelon ja katkeruuden vankilasta,
keskittynyt elämän positiivisiin asioihin ja löytänyt niistä voiman, jota hän
säteili toisillekin. Hänen hymyntirristään oli tullut eräänlainen dynamo, joka
oli auttanut Ykääkin vaikeina aikoina. Vaikkeivat ne olleet tietenkään
lähellekään niin vaikeita kuin mitä Tanella oli ollut mutta nuorelle ihmiselle
oman elämän ongelmat tuppaavat olemaan niitä maailmanhistorian suurimpia. Tane
ei koskaan verrannut omaa elämänhistoriaansa Ykän vielä kovin pieneen
sellaiseen, eikä koskaan tuominnut. Tane kannusti.
Nämä
ajatukset saivat 16-vuotiaan Ykän mielen varsin korkeaan lentoon, mutta pian
tuli paluu maanpinnalle ja sen hetkisiin asioihin sekä hetken kuluttua
kohdattaviin uusiin tuttavuuksiin. Tulet huolellisesti sammuksiin, reput
pykälään, pyssyt kantoon ja eteenpäin eräälle kankaalle.
-
Täällä on muuten paljon tuoreita hirvenjälkiä.
-
Joo, ja hirvenpaskaa on kanssa.
Siinä
eteenpäin kulkiessa eräs tuntoaistimus muistutti Ykää tietyistä fysiikan
perusasioista eli neste ei virtaa ylöspäin. Ei siis hikikään, joten niskassa
oli joku pöppiäinen. Ykä nippasi sen pois siihen edes paljon katsomatta mutta
kun seuraava hikipisara virtaili taas ylöspäin, niin pitihän sitä katsoa. Jaa,
se taisi olla hämähäkki. No, huitvittuun moinen ja uutta juntua vaan isäukon
perässä. Se kun oli parempi haulikkoampuja kumminkin. Isä-Perskeleelläkin
näytti olevan sama ongelma, käsi kävi aina vain useammin niskassa ja jossain
vaiheessa kaksikko alkoi tarkemmin tarkastella niitä ylöspäin virtaavia
hikipisaroita joita oli edeltänyt korviin kuuluva hurh-ääni.
-
Hei isä, mikä tää oikein on? Täähän on niinku joku lentävä hämähäkki. Minä oon
kaivanu näitä päästäni jo useemman.
-
No näitä minäkin oon kaivellu. Tää taitaa ny olla se hirvikärpänen, mistä ne on
puhunu. Leviää Venäjältä päin tännekin. Kai se nyt on sitten tullut. Mutta on
tää jotenkin vittumainen otus. Eihän tää meinaa kuollakaan. Tää pitää kynsien
välissä murskata. Näitä jos tulee enemmän, niin näistähän tulee varsinainen
riesa. Ja tuleehan niitä. Jos on hirviä niin sitten on näitäkin. Perkele, tuli
taas toteen näytettyä että idästä ei tule mitään hyvää. Tai no, pyssyjä ne osaa
kumminkin tehdä.
Siinähän
sitä tuli kahden sukupolven Perskeleillä tutustuttua ensimmäisen kerran tähän
Suomen luonnon uuteen, mutta ei millään tavalla tervetulleeseen elinmuotoon.
Ajan myötä tuli tavaksi opittua että jos metsään miehen mieli, niin niitten
kanssa pitää vaan elää ja metsäreissun jälkeen tehdä uuden ajan täisavotta
(hirvikärpänen eli Lipoptena cervi kuuluu täikärpästen heimoon) ja kaivella
kamppeistaan useampi kymmen näitä veikeitä veitikoita. Pitkätukkaisille
ihmisille asia on tietysti vielä hankalampi. Ykän kaljuun päähän niitten on
vähän hankalampi piiloutua. Ja onneksi ne eivät pure Ykää. Se on vähän henkilökohtaista.
Joitakin Ykän kavereita ne purevat ja saavat aikaan pahoja paukamia.
Joka
tapauksessa voi todeta, että väite ”luonnon suuressa ekosysteemissä jokaisella
lajilla on paikkansa” ei välttämättä pidä ainakaan Suomen kohdalla paikkaansa.
Jos hirvikärpänen häviäisi Suomesta, niin tuskin yksikään edes hyönteis- tai
niveljalkaislaji kuolisi sukupuuttoon. Oli niillä ennen hirvikärpästä syömistä
suomalaisissakin pöppiäisissä. Eihän se tietysti yhtä tuhoisa vieraslaji ole
ollut kuin rapurutto mutta ylen vittumainen kumminkin.
Moi! Saanks mä muuttaa teille asumaan?
3. Sopeudu tai kuole
Siirrymme
2010-luvun puolenvälin Pinnanmaan maakuntaan, tarkemmin sanottuna Uuteen Hyisianaan,
jossa sijaitsee muutamia valtion metsästysalueita. Eräällä näistä, tarkemmin
sanottuna Hyijärven alueella löydämme kaksi viisikymppistä miestä istumassa
nuotiotulilla. Nehän näyttävät olevan Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka
natustelevat parhaillaan Lälläveden Läski & Leivonnaisen vanhan ajan
lenkkiä joka tuo makumuistiin ja mieleen tuulahduksen 1970- ja 1980-luvun nuotiotulilta.
Miehet
olivat kulkeneet läpi Rytöpaskanpuottamansalon ja olivat nyt ansaitulla
tauolla. Reppuun ei ollut matkan varrella tullut lisää painoa eikä
laukaustakaan ollut ammuttu. Oli jälleen huono lintuvuosi. Se ei miehiä sinänsä
harmittanut, sillä näitten miesten reissujen pääidea ei ollut saalis vaan
reissu kokonaisuutenaan. Miehethän olivat myös tunnettuja viha-ajattelijoita.
Mennäänpäs vakoilijaksemme suostuneen hömötiaisen avulla kuuntelemaan mitä nämä
viha-ajattelijat siinä makkaraa natustellessaan rupattelivat.
-
Vaan on se mukava otus tuo hömötiainen. Tuossa oksalla se nytkin nakottaa eikä
oo meistä moksiskaan.
-
Joo. Se kun ei oikein säiky ihmisiä, mulla semmonen on kerran tullu kiväärin
kiikaritähtäimen päälle.
-
Minun kummisetä Rane kertoi että kun hän oli kertaalleen hirvipassissa niin
hömötiainen oli tullut sen aurinkolasien sankojen päälle ja ei ollu
kummisedästä moksiskaan.
-
En muuten ihmettele. Vaan taas me törmättiin niihin metsoihin hakkuuaukealla.
-
Ja isolla sellaisella. Niitähän oli kaksi ihan vierekkäin. Eivät tosin jääneet
ammuttavaksi. Eikä oo ensimmäinen kerta. Metso muuttaa näemmä ihan oikeasti
tapojaan. Ei niitä ennen ole siellä nähnyt. Nuoria metsojahan nuo kaikki ovat
olleet. Ei mitään homenokkia.
-
Ei niin. Enempi ne on tykänneet elellä vaan synkissä kuusikoissa. Mitä
synkempi, niin sen varmemmin sieltä homenokan löysi. Se on muuten komee ääni
kun se lähtee lentoon. Se on ryskettä se. Niin kuin menis ryteiköstä oksia
poikki.
-
No elä muuta virka. Vaan kai se on tuon metsonkin pakko muuttaa elintapojaan. Sopeudu
tai kuole. Kun nää synkät kuusikot alkaa olla hakattu nurin ja mettätietä on
metsä täynnä. Pirun ikävää. Opettele uimaan, perkele. Vaan toisaalta Suomi elää
niistä hakkuista aika pitkälti vieläkin. Pidetään peukkua siitä, että metso
selviää uusillakin alueilla. Olis se niin sääli jos se häviäisi.
Miesten
yli lensi korppiparvi raakkuen. Lötjönen katseli niitä, sytytti Voimasavuke
Bostonin ja tuumasi tuhahtaen:
-
Vaan niin ne on sopeutuneet nuokin. Muuttuneet variksiksi, mokomat.
-
Joo, silloin aikanaan korppi oli yksinäinen ja arka korpimetsän lintu. Sen
lentoa katteli mielellään. Ihan pysähtyi ja jäi kattelemaan. Se oli jotenkin
uljas. Nyt niitä löytää kaatopaikoilta sadan korpin parvina. Urbaanilintuina.
Ei varista ja harakkaa kummempana.
-
Vaan tietysti se on korppikin ajatellut viisaana lintuna että hittoako sitä
vaivaa nähdä korvessa kun ihmisten jätteistä saa evään niin paljon helpommalla.
Mutta eikös me jatketa reissua? Katos tonne länteen päin. Sieltä näkyy tulevan
synkkä pilvi ja se näyttää olevan täynnä ihan selvää päivänpolitiikkaa.
-
No niin näyttää olevan perkele… eihän siitä tuu kuin mahahaavan alku... anskumä katton karttaa… joo, tuo pilvi menee
itään ja tossa pohjoisessa alkaa Ronttosensuontakasenkönyämänkangas. Eiköhän me
mennä sinne. Kierretään siitä sitten tuota Munienhuljuttamansuon itäreunaa
pitkin tolle vanhalle kärrytielle niin siitä me päästään sitten suoraan autolle.
Sitten pannaan sauna lämpiämään, korkataan kylmät Tsuhnan Kostot ja jatketaan
sitä mettäreissujen ulkopuolella tapahtuvaa normivihaamista.
-
No jumalauta.
Toverukset
sammuttivat nuotion huolellisesti, jatkoivat eräreissuaan vielä pari tuntia ja
sen jälkeen saunassa jatkoivat synkkiä kulkujaan vielä synkemmillä
viha-ajattelun poluillaan.
Parantumattomia
ja sopeutumattomia yksilöitä. Jotka eivät koskaan oppineet uimaan. Vaikka metsokin
oppi muuttamaan elintapojaan.
Idästä tulleisiin hyviin asioihin lisäisin vielä mormyskat ja kahvakuulan.
VastaaPoistaAuts!
VastaaPoistaNyt riipas sielusta.. pitäisi olla kainuussa tämä viikko. Kaartojärvellä ja silleen valitettavasti minusta tuli yhteishuoltajan sijaan yksinhuoltaja. Tuonen viikate halusi nuorehkoa tuleentumatonta viljaa. Uskossa elän että ensivuonna jossain salolla..
Lisäisin vielä sinkkiämpärit ja Ladat, noi autot omalta osaltaan edesauttoivat suomalaista kenkä- ja vaateteollisuutta. Ladan pari hyvää puolta, yksinkertainen korjata ja lämmin ajettava talvella. Jossain vanhemmissa malleissa taisi olla jopa ns. veivikäynnistys, siltä varalta jos akku on hiukan hyydyksissä jossain Siperian takametsien pakkasissa.
VastaaPoistaSomessa ainakin kuhisee sen helsinkiläisen nuorehkon miehen kuolemantapaus, tässä parit näkökulmat Kurinpalautusta kuolemalla ja Natsitkin ovat ihmisiä. Keskustelu tosiaan käy kuumana. Eipä ole valtionjohto pahoitellut sitä Kajaanin miehen kuolemaa, vaan tämän toisen kohtalosta toitotetaan niin että itseäni alkaa ainakin pännimään.
Tässä videonpätkässä on tuosta Vuosaaren häiriköstä, alkoholilla lienee osuutta asiaan? Jollei toi aukene oikeaan kohtaan niin 40. minuutilla ilmestyy kuvaan toi häirikkö. Tämä on ilmeisesti sitä sallittua toimintaa? Tuossa olisi muuten ollut samankaltaiset mahdollisuudet ja ainekset lyödä päänsä asfaltille, kuolettavasti. Mutta kun on pakko tulla häiriköimään.
OT, valtameedia koittaa olla kauheasti uutisoimatta siitä USA:n ostoskeskuksen sankarista, joka niittasi sen "puukkoveijarin", ei oikein taida sopia sankariksi, entinen poliisi ja ammunnanharrastaja. Tuo puukkohippailija sai ihan sitä mitä pyysikin.
OT 2, huumorijuttu noista SJW:stä ja mielensäpahoittavista feministeistä, eli heistä tehty meemi Hugh Mungus. Kannattaa katsoa sivun alalaidasta tuo Tube-pätkä. Ihme että nainen on myös jonkunlainen BLM-aktivisti. Nainen kysyy miehen nimeä ja hän vastaa "It's Hugh Mungus" eli mies heitti läpällä tuollaisen sananmuunnostyylisen nimen, koska tuohan on melkein kuin sana "humongous" eli iso tai valtava. Nainen ymmärsi sen tarkoittavan miehen sukupuolielintä ja alkoi siksi syyttää miestä seksuaalisesta ahdistelusta sekä sai jonkunlaisen raivokohtauksen. Huumorintaju on joskus vaikea laji.
Suomeksi vastaavantyylinen pilailunimi voisi olla vaikkapa Janis Petke, Jorma Kovanen tai Jorma Ojos.
- Soomepois Eestist -
Termospullokahvi ei oikein kestä kuin yhden korkinavauksen ja ottaa herkästi kaikenmoisia sivumakuja.Pannujauhatus voi vähän auttaa vaikka keittäisikin suodattimella.
VastaaPoistaTästä vielä asemeemi:
https://twitter.com/TweetBrettMac/status/777589833736781826
Vaikken metsästä, niin nuo Ykän luomat tunnelmat luovat sellaisen fiiliksen, että ulos luontoon olisi nyt mukavaa lähteä. Etenkin syksyn raikkaat kelit ja ruska ovat upeata aikaa.
VastaaPoistaTiedän että moni pitää paussia metsästämisessä pahimpaan hirvikärpäsaikaan. Saas nähdä milloin niitä ilmestyy tänne, elleivät ole jo ilmestyneet.
Tuosta viime aikojen mölinästä tuli mieleen, että Asemamaukion tapauksessa ei ollut tarkoituksena tappaa, vaan kyseessä oli puhdas tapaturma (yksittäistapaus), mutta Otamäesssä oli nimenomaan tarkoitus tappaa. Mutta tällä faktalla ei ole mitään merkitystä sillä sekakäyttävän häirikön kuolemalla oli selvä tilaus.
Alkaa vaikuttaa vähän siltä että Suomi-Neito oikein odottaa kulttuuurimarksisimin ja islamismin tunkeutuvan emättimeensä jossa on jo orastavaa kuppaa todettavissa. Ehkäisyä yrittävä nuiva pilleri on suurissa vaikeuksissa yrittäessään torjua massiivista suvakkien propagandasyöksyä.
Välillä tuntuu siltä että opetus ja sen seuraukset on käytävä läpi ennekuin kansa uskoo. Siperian laki.
Ykän eräjorinoita lukee aina mielellään. Näitä lisää vaikka päivittäin (hyvää vastapainoa massamedian roskalle).
VastaaPoistaToissayönä oli taas ja kaikesta päätellen ensi yönäkin tulee olemaan pakkasta, joten tuonne uskaltaa lähteä ilman pelkoa puolen vuoden tulehduksesta (mitä ne riivatun lentävät hirvitäit ainakin minulle aiheuttavat puremillaan).
Kaikesta päätellen ulkomaalaisten tekemät murhat, tapot, ryöstöt ja raiskaukset ovat nyt uusi normi sillä ne eivät aiheuta politbroileriston pöyristymistä? Saulikin lähti tuohon mukaan mikä ikävällä tavalla kertoo sen kuinka päättäjiemme todellisuuskuva muodostuu iltapäivälehtien otsikoiden kautta. Moiset vihajulkaisut sietäisi lopettaa niin ehkä poliitikotkin joutuisvat kuuntelemaan kansaa, suoraan ilman filttereitä ja vääristelyjä?
-Tvälups-
Tervehdys Turbojuudakselle, Ano1:lle, Soomepoisille Eestist, Ano2:lle, Beckerille ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaTurbojuudas: Ja onhan Lada Niva ihan vetokelpoinen maastoauto.
Ano1: Osanottoni. Toivottavasti sitten ensi vuonna.
Soomepois: Siitähän on noin neljännesvuosisata kun suomalaiset Latukat ostettiin parissa vuodessa kaikki Venäjälle. Mitä tulee siihen kuolleeseen sälliin, niin en tee asiasta vielä varsinaista blogikirjoitusta. Asian tutkinta on vielä kesken ja kun narkista on kyse niin kuolisyy saattaa olla vähän muukin. Valtamediahan on suorittanut asian tiimoilta ennenaikaisen joukkolaukeamisen ja riemuitsee kun se mieltää saaneensa oman Horst Wesselin.
Katselin tuon Vuosaaren pätkän ja tuon perusteella voi todeta että ei noi vastapuolen iskujoukot ole kovin kaksisessa kunnossa. Ei silti, jos näen, että menossa on joku suvakkimielenosoitus niin minulla ei ole minkäänlaista tarvetta lähteä sinne häiriköimään. Valitsen sen, että poistun paikalta. Vastapuoli toimii toisin, niin kuin nyt useamman kerran on nähty.
USA:n tapauksen kohdalla voi todeta, että valtamediallamme on kyllä varsin tarkkaan valittu linja. Julkaistaan vain se, mikä pönkittää omaa utopiaa.
Mainitsemistasi nimistä tulee tietysti mainita myös pidetty ja arvostettu Huitsinnevadan kunnanjohtaja Jorma Kankinen.
Ano2: Näin on. Itse suosin lihalientä. Se on sen verran maukasta ja tukevaa juomaa että se käy myös eräänlaisena eväänä.
Becker: Näitä tämmösiä on mukava väsäillä aika ajoin. Tuo mainitsemasi tapaus osoittaa hyvin valtamedian tekopyhyyden. Nythän on sekä haittamaahanmuuttajien että vasemmistolaisten väkivalta kerralla nollattu. Lopputulos on Suomi-neidon kohdalla tällä menolla sama kuin Ruotsissa ja siitä Paavo Tajukangas kertoo varsin osuvasti:
https://paavotajukangas.com/2016/09/20/ruotsalainen-poliisi-norjan-ylessa-katastrofi-edessa/
Ja tuo ei paljon ikeniä naurata.
Tvälups: Ajattelen näitä eräjuttuja (samoin kuin 1970-luvun juttuja) kirjoittaessani, että varmasti monella lukijalla on samanlaisia kokemuksia. Kirjoitit että ”päättäjiemme todellisuuskuva muodostuu iltapäivälehtien otsikoiden kautta” ja osuit siinä ikävällä tavalla asian ytimeen. Poliitikkojen on pakko toistaa suvaitsevan synnitöntä epistolaa ettei vaan media heitä haisunäädän kusimyrskyä niskaan. Tähän epistolaan kuuluu myös se, että ulkomaalaisten tekemästä väkivallasta ei saa kommentoida muuta kuin sen toivomuksen, että toivottavasti tämä ei lisää rasismia.