EPÄILYKSEN PIRU JA VIRHE EVOLUUTIOSSA

Helsingin Kalliossa sijaitsevassa yksiössä istui tietokoneensa äärellä eräs tiedostava ihmisyksilö. Tarkemmin sanottuna kyseinen yksilö oli tiedostava neiti-ihminen ja vielä tarkemmin sanottuna 28-vuotias Nannastiina Herpiö joka opiskeli Helsingin Yliopistossa feministisesti sovellettua poliittista sovellushistoriaa sekä naisnäkökulmapainotteista naistutkimuksen tutkimusmenetelmien tutkimusta. Sen lisäksi hän oli aktiivinen toimija vihreissä nuorissa, Amnestyssa, veganismin ja halal-lihan tukiryhmittymässä sekä LBGT against islamophobia worldwide-ryhmittymässä. Hän siemaili verkossa surffatessaan punaviiniä ja söi samalla hieman idätettyjä linssejä. Vaikka hän oli tällä hetkellä vierailemassa niin sanotuilla vihasivustoilla niin hän tunsi silti olonsa rauhalliseksi ja tyytyväiseksi.

Hänen yliopistolliset ystävänsä olivat aikaa sitten lopettaneet kyseisillä vihasivustoilla käynnin ja keskittyivät lähinnä omiin Rasmus-, Tesmus-, Humus-, Nännys-, Onanus- ja Ryhmäonanus-ryhmiinsä joissa löytyi aina samanmielinen tiedostava ystävä joka tiesi mitä rakastaa ja ketä tuli vihata. He olivat hieman ihmetelleet sitä, että Nannastiina vielä jaksoi vierailla mokomissa internetin kloaakeissa joista ei saanut itselleen muuta kuin tiedostavaa närästystä sekä akateemisen painetilan josta ei yhdellä punkkulasilla selvinnyt. Ne kuvottavat sivustot olivat täynnä vihapuhetta ja ennen kaikkea väärässä tarkoituksessa käytettäviä faktoja. Ne perkeleet olivat muuttaneet faktatkin vihan välineiksi eivätkä ymmärtäneet että faktat tuli ensiksi määritellä siihen koulutettujen ihmisten toimesta. Eihän helvetti soikoon maaöljyäkään voinut raakana laittaa bensatankkiin. Se tuli jalostaa ensin.

Kyllähän Nannastiina sen tiesi. Mutta se ei haitannut häntä. Hän kävi vihasivustoilla vahvistamassa uskoaan ja sai jokaisesta vierailusta lisää vahvistusta. Sillä noista sivustoista puuttui olennainen ja sen myötä kaikki. Toki siellä vedottiin faktoihin. Eivätkä ne olleet vääriä. Ei Nannastiina sitä kiistänyt.

Kyllä Nannastiina ihan hyvin tiesi, ettei kehitysmaalaisesta maahanmuutosta ollut koskaan ollut Suomelle hyötyä vaan sitä vastoin se oli tullut hemmetin kalliiksi.

Nannastiina tiesi myös sen, että tietyt kehitysmaalaiset väestöryhmät syyllistyivät niin seksuaali- kuin väkivaltarikoksiin parikymmentä kertaa enemmän kuin tavalliset etniset suomalaiset.

Hänelle oli myös hyvin selvää että kenen tahansa valtamedian hehkuttaman sankarikehitysmaalaisen kaapista saattoi löytää yllättäviä luurankoja jos vain vähänkin viitsisi tönkiä ja media yritti pitää epätoivoisesti yllä jonkunlaista maahanmuuttajasankarikuvaa.

Totta kai hän tiesi senkin, että tavallisten suomalaisten ihmisten keskuuteen pykätty vastaanottokeskus jonne oli sijoitettu sata arabimiestä sai aikaan levottomuutta ja turvattomuutta ja sen saivat aikaiseksi nimenomaan ne arabimiehet. Eivät tavalliset suomalaiset.

Nannastiinalle oli myös selvää, että ei miesten ja naisten palkkauksessa ollut aikoihin ollut mitään eroja. Kyse oli ammatinvalinnasta ja siihen nähden naisilla oli aivan samanlainen vapaus kuin miehilläkin. Hän tiesi että yksi euro oli yksi euro.

Mutta millään noista asioista ei ollut merkitystä. Noitten viha-ajattelijoiden kirjoitukset olivat täynnä lukuja, numeroita, käyriä, metrejä, tunteja, minuutteja, kiloja, litroja, faktoja, tylsiä faktoja, todistettuja faktoja, analysoituja faktoja, eteenpäin jaettuja faktoja.

Ja juuri siksi he olivat väärässä ja Nannastiina oikeassa. Heiltä puuttui se olennainen joka Nannastiinalla puolestaan oli.

Tunne.

Palava tunne.

Oikeassa olemisen juovuttava tunne.

Se palava tunne, joka sytytti liekin elämän kynttilään ja jota ilman kynttilä olisi vain mitattavissa oleva määrä merkityksetöntä ainetta. Nuo viha-ajattelijat panostivat merkityksettömään ja unohtivat olennaisen. Ja niihin kirottuihin faktoihinsa turvautuessaan he myös syyllistyivät rikoksista suurimpaan. Ne hyökkäsivät Nannastiinan tunnetta vastaan. Ne yrittivät sammuttaa Nannastiinan elämän kynttilän liekin ja tehdä hänestä kaltaisensa faktojen tuijottajan. Kaltaisensa mitattavissa olevan määrän merkityksetöntä ainetta. Nuo ihmiset loukkasivat hänen elämänsä suurinta motivoijaa, inspiroijaa, esikuvaa ja suoranaista jumalatarta. Eli häntä itseään.

Ja siksi Nannastiinan itseään rakastava pyhä viha kasvoi joka kerta kun hän luki näitä tekstejä. Samalla kasvoi usko siihen, että hän oli oikeassa. Tunne riittäisi. Tunne oli se eteenpäinvievä asia jota mitattavissa ja laskettavissa olevat faktat saisivat nöyränä palvella. Tunne sai aikaan ideat ja visiot. Mittojensa parissa pyörivien työläismuurahaisten tehtävä oli toteuttaa se, mitä visionäärit ideoivat. Laskematta merkityksettömiä lukujaan ja voimavaroja. Lukujen ja voimavarojen tuli aina kumartaa visioitten edessä. Ja kun ne oltaisiin alistettu palvelemaan nöyränä tunnetta, niin silloin kehitysmaalaiset olisivat voimavara. Kun vain tuntisi niin. Silloin kehitysmaalaiset eivät tekisi sen enempää rikoksiakaan kuin kantasuomalaiset. Kun vain tuntisi niin. Silloin jokainen sankariksi mainostettu kehitysmaalainen oli oikeasti sankari. Kun vain tuntisi niin. Silloin levottomuuden ja turvattomuuden saisivat aikaiseksi vain kantasuomalaiset ihmiset. Kun vain tuntisi niin. Silloin naisen euro oli kahdeksankymmentä senttiä. Kun vain tuntisi niin.

Ja Nannastiina tunsi. Voi kuinka paljon hän tunsikaan. Siksi Nannastiina oli oikeassa. Tunne riittäisi. Kaikki muu oli merkityksetöntä.

*

Nannastiinan takana, kirjahyllyllä kaiutinkaapin vieressä istuskeli vanha tuttavamme Epäilyksen Piru raapien päätään joka oli hieman kallellaan. Se oli ihmettelevän näköinen. Itse asiassa se ei ollut tällä hetkellä suorittamassa varsinaista työtehtäväänsä epäilyksen piruna ja kyseisen Nannastiinan kohdalla se olisi ollut joka tapauksessa hukkaan heitettyä kallista helvetillistä aikaa. Nannastiina ei pystyisi koskaan edes näkemään sitä saati sitten keskustelemaan sen kanssa. Hän oli ylittänyt sen mahdollisuuden rajan jo aikaa sitten.

Sen sijaan Epäilyksen Piru toimi tällä kertaa tarkkailevana ja tilastoivana piruna. Suorittamassa hälytystehtävää joka oli ensisijalla niin ala- kuin yläkerran firmoissa. Pääperkele oli komentanut tehtävää suorittamaan jokaisen joutavan sarviparin ja todennut että nyt ei ylitöistä pihtailla eikä helvetin dollareita säästellä. Sama linja oli yläkerrassakin. Oli nimittäin herännyt vahva ja perusteltu epäilys siitä, että ihmisen evoluutio oli ottamassa pikaloikan huitvituralleen ja ihminen lajina oli jakautumassa kahtia. Ensimmäisenä asiaa uumoilivat Helvetin sekä antropologi- että biologidemonit jo joskus 1920-luvulla ihmisten ajanlaskua mutta olivat samalla todenneet että vaikka mahdollisuus on sinänsä olemassa, niin se on teoreettinen ja häviävän pieni. Mutta nyt näytti siltä että teoria oli kumminkin muuttumassa todellisuudeksi.

Sitä Epäilyksen Pirukin oli todistanut ja tilastoinut kuluneen viikon aikana. Jo kolmekymmentä varmaa tapausta. Ja kyseinen Nannastiina Herpiö oli kolmaskymmenesensimmäinen. Yksilö, joka ei ollut enää Homo Sapiens Sapiens vaan Homo Sapiens Premenstrualsyndromicus. Pääosin tämän uuden ihmislajin edustajat olivat naaraita, tosin joitain miehiäkin oli mukana.

Se, mikä ihmetytti niin ylä- kuin alakerran väkeä suuresti oli se tosiasia, että kun normaalisti evoluutio vie lajia eteenpäin, niin Homo Sapiens PMS edusti puolestaan selvää taantumista. Aikanaan ihmiset olivat eläneet koko lailla viettien, tunteitten ja vaistojen varassa mikä oli tietysti luonnollista ja ymmärrettävää vaarallisessa elinympäristössä. Kehittyessään laji alkoi sitten käyttää enemmän järkeä sekä logiikkaa ja tavallaan piilotti eläimen itsestään aina vain syvemmälle. Mutta Homo Sapiens PMS oli palannut evoluution portaita valtavan harppauksen taaksepäin ja oli jälleen puhtaasti viettiensä ja vaistojensa vietävissä ja se jopa suhtautui vihamielisesti asioihin joita yritettiin perustella tunteitten ulkopuolisilla faktoilla. Nuo faktat saattoivat saada aikaan primitiivireaktioita joita normaalisti esiintyi lähinnä kolmevuotiaalla ihmislapsella.

Miksi se toimi näin? Kun ympäristö ei sinänsä ollut muuttunut kivikautiseksi, jolloin vaistoja tarvittiin ihan eri lailla ja aivan perustellusti. Siinä oli miljoonan helvetin dollarin arvoinen kysymys. Ja arvoitus meni vain vielä vaikeammaksi sillä sen lisäksi että Homo Sapiens PMS kohdisti tunteensa ja viettinsä oman egonsa rakentamiseen ja suojelemiseen niin sen lisäksi se kehitti voimakkaita suojelevia ja ylistäviäkin tunteita juuri niihin Homo Sapiens Sapiens-lajin nimenomaan miespuolisiin edustajiin jotka olivat Homo Sapiens PMS:lle kaikkein vaarallisimpia ja puolestaan vihasivat katkerasti juuri niitä lajin miespuolisia edustajia jotka tosiasiassa olivat heidän suurin turvansa.

Paljon vaikeita kysymyksiä. Yksi suurimmista kysymyksistä oli se, että mistä tämä ihmislajin hajoaminen saattaisi johtua. Maantietellisesti sen pystyi paikallistamaan länsimaisiin demokratioihin. Helvetin biologidemonit tutkivat kuumeisesti sitä vaihtoehtoa, että olisiko jonkunlainen sienilaji saanut aikaan muutoksia ihmissuvun aivoissa. Olisiko kyse eräänlaisesta ihmisten rapurutosta? Sen puolesta puhui se havainto, että Homo Sapiens PMS pyrki levittämään lajilleen ominaista käyttäytymistä erittäin aggressiivisesti myös Homo Sapiens Sapiens-lajin edustajiin mikä selkeästi viittasi jonkunlaisen tartuntataudin mahdollisuuteen.

Helvetin yhteiskuntatieteilijädemonit kuitenkin olivat sitä mieltä, että kyseessä oli nimenomaan yhteiskunnallisten ilmiöitten aikaansaama evoluution vääristymä. Ihmisyhteiskunta oli läntisissä maissa jossain vaiheessa muuttunut liian helpoksi ja turvalliseksi ja sitä myötä kääntänyt hierakkisen työnjaon päälaelleen niin, että varsinaisesta työstä täysin vieraantuneet osa-alueet olivat pyramidin huipulla ja pyramidin huippu alkoi kasvaa leveämmäksi kuin sen varsinainen, tuotantoa ja infrastruktuuria ylläpitävä osa. Tämän vuoksi sen vääristyneen pyramidin huipulla olevissa ihmisissä on tapahtunut jonkunlainen aiheettomasti turvonneen egon aikaansaama joukkotaantuma. Näkemystä tuki se, että vaikka kyseinen ihmislaji oli lisääntynyt räjähdysmäisesti läntisissä demokratioissa, niin muilla alueilla sen osuus oli vähäinen ja hitaasti kasvava. Nykyaikaisen matkailun myötä sieni-infektion olisi kuulunut levitä jo paljon laajemmalle.

Löytyi myös kolmas koulukunta joka uskoi tämän evoluution harha-askeleen olevan yhdistelmä sekä yhteiskunnallisia että biologisia syitä. Valtaosa tähän mennessä havaituista Homo Sapiens PMS:n edustajista oli melko nuoria naisia jotka olivat peräisin ylemmästä keskiluokasta, eläneet suojatun ja turvallisen lapsuuden sekä  sen lisäksi omasivat säännöllisesti hyvin narsistisen persoonan. Tutkijat olivat esittäneet hypoteesin, jonka mukaan näissä ihmisyksilöissä jotka olivat päätyneet tuon vääristyneen pyramidin huipulle narsismi oli kehittynyt luonteenpiirteestä suoranaiseksi näköön tai kuuloon verrattavissa olevaksi aistiksi joka luonnollisesti tarvitsi itselleen jatkuvaa ja voimakasta stimulaatiota. Ehkä näissä ihmisissä oli kehittynyt ns. narsistinen hermojärjestelmä jota ei vielä oltu onnistuttu havaitsemaan. Yhteiskunta itsessään auttoi narsismiaistin kehittymisessä siten, että kyseiset yksilöt edustivat yhteiskunnan toimivuuden kannalta täysin merkityksettömiä ja jopa haitallisia aloja joitten ylläpitäminen miellettiin yhteiskunnan kannalta kuitenkin tärkeämpänä kuin infrastruktuuria ylläpitävien ihmisten hyvinvointi. Nämä seikat yhdessä aiheuttivat sen, että ihmiskunta jakaantui nyt kahteen erilliseen lajiin.

Oli ongelma sitten biologinen tahi yhteiskunnallinen, niin sekä ylä- että alakerran firmoissa ymmärrettiin että käsillä oli nyt erittäin vakava ongelma. Olihan nimittäin selvää että vaikka avoimia kysymyksiä oli paljonkin, niin se tiedettiin varmaksi, että Homo Sapiens Premenstrualsyndromicus oli loinen. Kyseisen ihmislajin edustajia ei löytynyt ollenkaan niistä ihmisryhmistä jotka toimivat tuotannossa ja ylläpitivät infrastruktuuria. Homo Sapiens PMS tarvitsi isäntäeläimen – tai tässä kyseisessä tapauksessa siis orja- ja palvelijaeläimen. Muuten se kuolisi nälkään. Ja tämä tieto oli hälyttävä. Mikäli kyseisen lajin osuus ihmispopulaatiosta ylittäisi kriittisen pisteen, niin se tietäisi ennen pitkää koko ihmiskunnan tuhoutumista tai ainakin taantumista johonkin, jota ei vielä voitu ennustaa.

Olihan yläkerran firmalla siihenkin varasuunnitelma. Operaatio Ilmestyskirja eli niin sanottu totaalinen reset-nappulan painaminen, ihmisten siirtäminen historian ö-mappiin ja uuteen yritykseen skorpioneilla. Kaipa nekin sitkeät vessukat saisivat aikanaan kehittyneen yhteiskunnan aikaiseksi mutta niin ylä- kuin alakerrassa ei vielä haluttu antaa periksi ihmisten suhteen. Olihan ihmiskunta sentään selviytynyt monesta kusisesta paikasta ennenkin. Osasihan se jopa aikanaan olla aloittamatta sitä totaalista ydintuhoa vaikka oli kehittänyt siihen mahdollisuuden. Ehkä se nytkin osaisi korjata ongelman, jonka oli itse saanut aikaiseksi. Ja jos kyseessä kumminkin oli sieni-infektio tai joku muu vastaava sairaus, niin sekä inspiraatiopirut että -enkelit vuotaisivat kyllä sopivaa tietoa ihmiskunnan lääketieteen tutkijoille, kunhan lääke tuonpuoleisissa firmoissa ensiksi saataisiin kehitettyä.

On tämä pirullista hommaa tämä tilastopirun homma, tuumi Epäilyksen Piru naputellessaan Nannastiina Herpiön tietoja helvetilliseen tablettiinsa. Kun tämä urakka on ohi, niin minä kyllä anon henkilöstöperkeleeltä viikon ylimääräisen loman. Täytyy soitella vaikka Hotelli Yrjöperskeleeseen, jos pääsisi saunomaan Persaukistenniemen mökille Ykän, Anteron, Hössen ja Pertan kanssa. Saunaa, lenkkiä ja raikasta Tsuhnan Kostoa. Ai helevettiläinen että se tekisi ihan pirullisen eetvarttia.

Näitä tuumaillen se hävisi Nannastiinan asunnosta rikinkatkuiseen pöllähdykseen ja sai Nannastiinan itsekseen ihmettelemään, että mitenkäs multa pääsi noin pajanhajuinen leija. Minähän olen kumminkin vegaani.

SUULLINEN LUPAUS JA LUNASTUS

Elettiin kahdeksatta päivää marraskuuta vuonna 2016. Päivä oli merkittävä, sillä juuri sinä päivänä valittaisiin Yhdysvalloille uusi presidentti. Vaaleja seurasi myös tunnettu yhdysvaltalainen laulaja, näyttelijä ja glamourhahmo Madonna Louise Veronica Ciccone, tunnettu lähinnä taiteilijanimellään Madonna. Hän istui mukavalla sohvallaan katsellen koko seinän kokoista televisiotaan. Yleensä hän asui Lontoossa sijaitsevassa Marylebonen kartanossaan mutta oli tullut seuraamaan vaaleja New Yorkin residenssiinsä. Täytyi kokea hetken tunnelma ihan paikan päällä tai jotain sellaista.

Madonna tyhjensi viinilasinsa ja komensi tämänhetkisen rattopoikansa hakemaan lisää. Mikä hitto sen nimi nyt taas olikaan… no, mitä niistä nimistä. Ei hän tuotakaan sälliä ollut keskustelukumppanikseen hankkinut. Lappalaisittain sanottuna rykiminen ei sinänsä kiinnostanut Madonnaa tällä hetkellä ollenkaan, vaan hän seurasi vaaleja suurella mielenkiinnolla. Olihan hän kannattanut koko vaalikamppailun ajan voimakkaasti Hillary Clintonia ja ennen kaikkea vastustanut Donald Trumpia. Hän otti asian hyvin vakavasti, niin kuin tiedostavan viihdealan ihmisen kuuluikin ottaa.

Suora lähetys siirtyi vaalipaikalle jonne Donald Trump oli juuri tullut äänestämään. Se rasistinen ja seksistinen pässi. Joka, piru vie, saattaisi jopa voittaa. Jostain syystä se ketku oli tullut äänestämään vasta kun äänestysaikaa oli enää kymmenen minuuttia jäljellä, mikä oli presidenttiehdokkaalle hyvin epätavallista. Kameramiehet tulivat Trumpin pyynnöstä hänen mukanaan äänestyskoppiin ja Trump siirtyi sellaiseen asemaan että äänestys näkyisi kuvaruudussa aivan varmasti. Hän sanoi vielä kuvaajille että zoomatkaahan pojat kunnolla ja pitäkää huoli siitä, että kuvaus myös tallennetaan ja laitetaan verkkoon. Sitten hän pyöräytti suurieleisesti etusormeaan…

… ja painoi Hillary Clintonin nappia. Tämän jälkeen hän nosti peukalonsa pystyyn, iski silmää kameroille ja sanoi:

- I´ll see you soon, honey! I´ll just have to win these elections first!

Mitä helvettiä? What the fuck? Sehän meni… sehän meni ja äänesti Hillarya… mitä se oikein… 

Sitten Madonna muisti.

Hänhän oli itse aikaisemmin syksyllä luvannut ottaa suihin niiltä, jotka äänestäisivät Hillary Clintonia. Ja luvannut sen suuren väkijoukon edessä Madison Square Gardenissa. Mutta ei toi ny kumminkaan… nääh… kunhan mokasi… alkaa vissiin olla vanhuudenhöperö… ja rattopoikakin tuli uuden viinipullon kanssa… aletaas taas jännäämään…

Muutamaa tuntia myöhemmin Madonna istui edelleen sohvalla ja häntä vitutti kuin amerikkalaista maaoravaa jolla oli käpy jäässä. Se Trumpin perkele oli sitten mennyt ja voittanut ne vaalit. Vielä suhteellisen selvästi. Olishan se ollut kyllä komeeta jos Trump olisi hävinnyt yhdellä ainoalla äänellä. Sillä omallaan. Mutta nyt…

… vaan mikä helvetin meteli tuo on… sehän on helikopteri… ja laskeutumassa tontille… mikäs erinomainen nyt on…

Palvelija juoksi Madonnan luo.

- Rouva, siellä on hallituksen turvamiehiä! Asia olisi hyvin tärkeä!

Madonna käveli alakertaan ja ulko-ovelle jossa odotti pari ilmeetöntä ja leveäharteista turvamiestä. Miehet tervehtivät Madonnaa kohteliaasti ja sitten toinen heistä sanoi:

- Rouva Ciccone. Yhdysvaltain seuraava presidentti Donald Trump on hetken kuluttua tulossa luoksenne. Teillä on lupaus lunastettavana…

En vaan millään malttanut. Kiitokset vakikommentoija Soomepoisille Eestist vinkistä.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXXX

1. Husu. The Man.

Täällä hotellin respassa ihan oikeasti tykätään Abdirahim ”Husu” Husseinista. Palataan tykkäämisen syihin hieman myöhempänä mutta annetaan Husulle ensiksi puheenvuoro jossa hän taas kertaalleen takoo järjen viisautta yksinkertaisen pottunokkakansan karttuisiin kalloihin. Husu nimittäin kertoo että ei somaleitten työttömyydestä kannata pahemmin olla huolissaan eikä varsinkaan nostaa meteliä:

Hussein somalien työllistymisestä: En lähtisi nostamaan isoa haloota

…

Husseinin mielestä on turhaa pelottelua väittää, että somalialaistaustaiset henkilöt eivät sulautuisi suomalaiseen yhteiskuntaan.

Ja sitten Husu pläjäyttää kunnon perustelutkin peliin:

- En lähtisi nostamaan isoa haloota muutamasta tuhannesta ihmisestä, jotka eivät ole työllistyneet. Meillä on yli 300 000 työtöntä, ja ehkä 5 000 heistä on somalitaustaisia, Hussein sanoo.

Tästä täytyy antaa kyllä jonkinlainen erityismaininta sillä myrkynvihrein suvakkikaan ei olisi iljennyt heittää tuon sorttista perustelua peliin. Sillä suvakkikin olisi tiennyt että Suomessa somaleita on noin 17.000 ja huomattava määrä noista somaleista on työvoiman ulkopuolella joten tuollaisesta työttämyyslukemasta kannattaisi ehkä ennemminkin olla hiljaa kuin silakan halstarissa. Ainakin jos omaa edes välttävän prosenttilaskutaidon. Mutta ehkä Husun perustetta voi verrata housuunsa pissijän lohduttautumiseen tyyliin että eihän mulla oo kumminkaan kuin vasta toinen puntti märkänä. Niin että jos pissis vielä lisää. Mutta ehtiipä Husu kuitenkin luoda toivetta kirkkaasta taksiautoilevasta somalitulevaisuudesta:

Nuorten tulevaisuus näyttää hyvältä. Esimerkiksi Uberin vuoksi monet nuoret ovat hankkimassa autoja.

Saattaa olla, että Taksiliitossa lyödään Husun lausunnon jälkeen yläviitosia sillä sen kilpailija Uber-taksi otti juuri ehkä historiansa pahimman markkinointitappion.

Mutta miksi hotellin respassa digataan Hususta ihan kybällä?

No tietenkin siksi, että Husu on selvä ja näkyvä symboli sille, kuinka suomalainen puoluejärjestelmä matelee monikultturismin edustajien edessä. Husu on koko julkisen uransa aikana kunnostautunut pärskimällä suustaan sellaisen määrän tuubaa ja verbaalisia härkäsammakoita että tavallisen vaaleaorvasketisen puolueenjäsenen turpa olisi puoluekoneiston taholta tukittu jo ns. alkuerävaiheessa. Mutta eihän Husulta, sillä (siksi että hän edustaa sopivaa uhriutumispääomaa) hän on aina ja uudestaan järkevä ja asiallinen mies. Vaikka hän puhuisikin vähän sekavia. Tilannetta voi verrata koululuokkaan, jossa ns. oppimisrajoitteiselle suosikkioppilaalle on pakko antaa pelkkiä kymppejä vaikka niin sisälukutaito kuin käytöstavat ovat vielä hiukka hakusessa.

Husuhan sai huseerata kepussa minkä lystäsi mutta sitten hän hiljattain otti ja erosi puolueesta, mistä manööverista kepun puoluejohto on mitä todennäköisimmin ollut hyvin helpottunut. Varsinkin kun se paha pallo sitten putosi seuraavien vaalien pääkilpailijan eli demareitten syliin. Mikäli demarien omassa koneistossa on vielä edes hieman ajattelukykyisiä yksilöitä siellä on taas puolestaan noiduttu (kaikessa hiljaisuudessa) raskaimman jälkeen, sillä pakkohan Husu oli ottaa puolueeseen. Vaikka hänen puhuukin sujuvaa horinmummoa niin hän on silti jalustalle nostettu toiseusikoni, sellaisena pysyy ja vain sellaisena häntä ja muita toiseusikoneita voi käsitellä. 

Ehkäpä demarikoneistossa elätetään toivetta että Husu noin vuodessa suivaantuu demareihinkin kun puolue ei sitten kumminkaan ollut tarpeeksi Husun näköinen ja sitten alkaa husupudotuspeli puolestaan vihreitten ja vasureitten välillä. Tämä olisi demareitten kannalta hyvin toivottavaa, varsinkin kun sen monikulttuurimannekiini Rami Adhamin kanssa touhu meni lievää pahemmin reisille.

Tietysti kaikkein taktisin veto olisi että Husu anoisi perussuomalaisten jäsenyyttä. Mikäli perussuomalaiset vastaisivat ei, siitä saataisiin aikaan mitä varmimmin taas uusi Meillä On Unelma-mielenosoitusten sarja ja mikäli puolue vastaisi puolestaan kyllä, niin sehän toteaisi silloin lopullisesti että ori on nyt ruuna eli raviveto uusiksi.

Ehkäpä tästä Hususta saataisiin aikaan uusi poliittinen  joukkuepeli. Pelin nimi voisi olla ”Väistä Husu” ja se muistuttaisi säännöiltään polttopalloa. Jos otteluita näytettäisiin televisiossa niin niitä seurattaisiin ilman muuta myös hotellin respassa. Tietysti matsia varten pitäisi varata sopivaa juotavaa ja purtavaa.

2. Suomalaisten äänioikeus jenkkien presidentivaaleissa?

Hotellin respassa ei olla juurikaan puututtu käynnissä oleviin Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Täällä meinaan oletetaan melko realistisesti että jenkit osaavat käydä ehkä vaalinsa ilmankin. Suomalaiselta valtamedialta puolestaan näyttää asian tiimoilta tietty realismin taju hävinneen kokonaan. Jos ajatellaan tilannetta että maassamme olisi oikea, puolueeton media niin se uutisoisi että:

Pääehdokkaina vastakkain ovat:

Donald Trump, joka sanoo tätä, tätä, tätä ja tuota

sekä

Hillary Clinton, joka sanoo tuota, tuota,  tuota ja tätä

Ja sen jälkeen media tarkkailisi vaalikamppailua ja seuraisi galluppeja sen perusteella mitä niitten numerot kertovat. Lopulta media uutisoisi että tiukan vaalikamppailun voitti xx xxx lukemin zz – zz ja analysoisi sitä, kuinka vaalitulos saattaa vaikuttaa tai olla vaikuttamatta Yhdysvaltojen neljän seuraavan vuoden politiikkaan.

Sen sijaan kotimainen ns. laatumediamme on viimeiset puoli vuotta vaahdonnut kyseisistä vaaleista turpa kuolassa ja uutisointi on muuttunut jatketuksi toimittajien yleisönosastoksi. Puolet uutisista kertoo siitä että Trumpin on pakko hävitä, neljäsosa siitä että Trump on jo hävinnyt ja neljäsosa siitä että Trump on yleensäkin paska jätkä.

Eli valtamediamme ei uutisoi Yhdysvaltain vaalikamppailusta, se käy Yhdysvaltain vaalikamppailua, tekee sitä aivan tosissaan ja näyttää vielä enemmän tosissaan uskovan vaikuttavansa kyseisiin vaaleihin. Mikä puolestaan taas saa tällaisen vähemmän koulutetun miettimään että miksi ihmeessä? Onko syynä:

1. Suomalainen valtamedia pelkää ihan tosissaan että suomalaiset äänestävät tulevissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Trumpin puolesta. Jos näin on, niin valtamedialtamme on jäänyt huomaamatta yksi varsin olennainen asia ja ehkä jonkun kannattaisi muistuttaa mediaa siitä, että kenellä niissä vaaleissa äänioikeus on. Ja ennen kaikkea siitä, että kenellä sitä ei ole.

vaiko

2. Suomalainen valtamedia uskoo ihan tosissaan että Yhdysvalloissa puhutaan ja ymmärretään Suomea hyvinkin laajalti, jenkit lukevat kylmä rinki persesilmän ympärillä suomalaista mediaa ja tekevät sen perusteella Hillary Clintonia puoltavan johtopäätöksensä. Mikäli puolestaan on näin, niin sen saman jonkun ei tarvitse tehdä eikä sanoa medialle yhtään mitään, sillä absoluuttisesta suuruudenhulluudesta paranemisen ennuste on yleensä varsin huono ja tilanne lähentelee toivotonta.

Yhtä kaikki, täällä Huitsinnevadan suunnassa pidetään peukkua Trumpin puolesta.  Jos ei mistään muusta syystä niin sitten siitä, että mikäli Trump voittaa, niin sitä armottoman tiedostavan joukkovitutuksen määrää on mukava seurata nauttien taas hieman Tsuhnan Kostoa ja sipsejä. Ja pitäähän toimittajillekin tietysti varata omat, tilanteeseen sopivat juomat:

3. Kun caustinnälkä yllättää

Suvaitsevais-tiedostava ihminenhän alkaa kärsiä mielenmasennuksesta, turhautumisesta ja tarpeettomuuden tunteesta jos se ei pääse aika ajoin kunnolla suuttumaan ts. nauttimaan kunnon caustista. Nythän näyttää siltä, että Asema-aukion causti saattaa olla kuihtumaan päin ja Valtterikaan ei ole vähään aikaan jäänyt pysäkille. Pekka ja Pätkä-caustikin tuli ja meni. Uuden samansorttisen caustin olisi saanut tietysti aikaan sotilaitten kasvojenvärjäämisestä mutta britit, piru vie, kerkesivät ensin.

Mutta hätähän ei ole tämän näköinen ja avuksi tulee supisuomalainen sauna ja ihonhoito.

Loukkaavaa ja rasistista kuin fan. Eli toisin sanoen täydellistä. Nyt ei muuta kuin kuva facebookiin ja joukkorääkymään. Siinä tuntee itsensä jälleen kerran niin ihanan eläväksi.

OPETUSHALLITUS PRIORISOI

Myös hotellin respassa huomattiin tuore uutinen jonka mukaan opetushallituksemme on taas kertaalleen romuttamassa noin viiteentoista kertaan jo valmiiksi romutetut ja silti jostain syystä sitkeästi hengissä olevat sukupuoliroolit. Hotellin respassa ei kysytä sitä kysymystä että oliskos nämä roolit olemassa pääosin ihmisten omasta halusta ja kannattaako niitä siis romuttaa ensinkään sillä moinen kysymyshän olisi yksityiskohtiin takertumista ja kun puhe on opetushallituksesta niin tällä respassakin tulee pyrkiä ajattelemaan laajasti ja ajatella suuria linjoja joista täällä ei välttämättä oikein tajuta kaikkea olennaista. Voi olla, että koulutus ei riitä tai ainakaan se ei ole oikeansuuntainen.

No, joka tapauksessa uudet ohjeistukset tulevat voimaan vuoden 2017 alussa ja asiaa koskevan uutisen mukaan vaikutus on seuraavanlainen:

Opetushallitus: Pojat eivät ole poikia ja tytöt tyttöjä - ensi vuonna kouluissa saa puhutella vain nimillä

Jos opetushallituksen suositukset otetaan käyttöön, ensi vuoden alusta lähtien pojat eivät ole poikia ja tytöt tyttöjä Suomen kouluissa.

Opetushallituksen mukaan sukupuolen jatkuva mainitseminen antaa lapselle ylikorostuneen käsityksen sukupuolen merkityksestä.

Suomen kouluissa ei tulisi puhua ensi vuoden alusta lähtien tytöistä ja pojista. Sen sijaan lapsia tulisi puhutella nimillä.

Linjauksen takana on opetushallitus, joka on julkaissut oppaan "Tasa-arvotyö on taitolaji".

- Sukupuoli on vain yksi ominaisuus monien ominaisuuksien joukossa. Sen jatkuva mainitseminen antaa lapselle ylikorostuneen käsityksen sukupuolen merkityksestä, oppaassa lukee.

…

- Sukupuolitietoisessa opetuksessa tunnistetaan sukupuolittavia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia rakenteita ja puretaan niitä.

…

Esimerkiksi draamapedagogisia työtapoja käytettäessä pitäisi kiinnittää huomiota siihen, ettei sukupuolia esitetä stereotyyppisesti. Tyttöjen ei tulisi sipsuttaa ja poikien kävellä rehvakkaasti.

Vieraissa kielissä tulisi opetella "sukupuolen moninaisuudelle tilaa antavia persoonapronomineja sekä sukupuolineutraaleja ja naisten siviilisäätyä määrittelemättömiä puhuttelusanoja".

Historian opetuksen tulisi taas haastaa perinteistä "suurmieshistoriaa": naiset tulisi voida esittää historian aktiivisina osapuolina "mikrohistoriallisen tarkastelun" kautta.

Oppassa kehotetaan myös keksimään vaihtoehtoisia ilmaisuja muun muassa nimityksille "virkamies" ja "lakimies".

Täällä hotellin respassa kun kaikista yrityksistä huolimatta aika ajoin takerrutaan niihin yksityiskohtiin niin tulee mieleen se, että kuinkas poikien liikunnanopettaja sanoo jatkossa oikeaoppisesti lauseen: ”pojat pelaa tänään liikuntatunnilla pesäpalloa”?

Sanooko hän (muistilappuun vilkaisten):

”Ake, Make, Pera, Jussi, Antti, Esko, Kimi, Jone, Jässe, Jösse, Lärä, Luru ja Liri pelaa tänään liikuntatunnilla pesäpalloa”.

Vai olisko näin:

”Ne henkilöt, joitten henkilötunnuksen toiseksi viimeinen merkki on pariton luku pelaavat tänään liikuntatunnilla pesäpalloa”.

Vai olisko sopivampi sittenkin:

”Olen (virkarykimistä) liikunnanopettaja Könönen. Tänään (virkarykimistä) liikuntatunnilla pelataan pesäpalloa”.

Vaan ei sinänsä huolta sillä opetushallituksen edustaja Satu Elo ilmoitti jo tuoreeltaan, että ei tässä vaatimuksessa oo perää:

Opetushallituksen mukaan kyseessä on väärinymmärrys eikä kyse ole edes mistään uudistuksesta, vaan uusi tasa-arvosuunnitelma tuli voimaan perusopetuksessa kaksi vuotta sitten.

Myöskään kouluille laadittu tasa-arvo-ohjeistus ei ole sen enempää uusi kuin pakottavakaan.

- Opasta on väärinymmärretty ihan olan takaa. Kukaan ei ole sanonut, ettei poikia saisi kutsua pojiksi, eikä opetushallitus voisi tällaista säätääkään, kertoo opetusneuvos Satu Elo Opetushallituksesta STT:lle.

Okke. Tosin ensinnäkin kyseessä on uudistus sillä se tulee voimaan vuoden 2017 alusta ja asiaa koskevan uutisen loppuosa saa hieman miettimään että oliko se asia kumminkin niin kuin kyseinen Elo sanoo. Eli:

 Ei voi vetäytyä

- Vaikka kaikki eivät olisikaan edelläkävijöitä ja innokkaita kokeilijoita, on tärkeää varmistaa, että kehittämistyötä ei vähätellä tai sabotoida, raportissa todetaan.

Opetusneuvos Satu Elo, varaudutte siis siihen, että kaikki eivät ole varauksetta tasa-arvotyössä mukana?

- Opetushallitus yrittää vihjata, että se on lakimääräistä työtä, josta ei voi vetäytyä, jos se ei satu kouluja kiinnostamaan.

Miten opettajien työ käytännössä muuttuu, kun tasa-arvo-oppaan suositukset jalkautetaan kouluihin?

- Näkisin, että meillä on paljon kouluja, joissa opettajan työ ei muutu juuri millään tavalla. Sitten saattaa olla kouluja, joissa vahvistetaan stereotypioita ja joissa seksuaalivähemmistöihin kuuluvat tulevat kiusatuiksi. Niissä kouluissa pitää miettiä, mitä muutetaan ja millä tavalla.

”Lakimääräistä työtä, josta ei voi vetäytyä”.  Jokainen voi tehdä tästä omat johtopäätöksensä. Hotellin respassa johtopäätös on se, että joka tapauksessa tässä korjataan jotain, joka ei ole rikki. Kysehän tässä ei ole varsinaisesta tasa-arvosta vaan tytöistä ja tytöt voivat Suomessa aivan oman halunsa mukaan kouluttautua rahtareiksi, ahtaajiksi, metallimiehiksi (anteeks siis metallihenkilöiksi) tai jopa kapiaisiksi jota täällä hotellin respassa pidetään äärimmäisenä mokana sillä naisten vapaaehtoinen asevelvollisuus perustuu siihen että naisten täytyy saada, jos niitä huvittaa ja miesten täytyy tehdä, vaikka niitä ei huvittaisi. Kyseisellä uudistuksella ei ole mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa vaan puhtaan naisten yhteiskunnallisen suosimisen kanssa.

Tietysti voi todeta, että opetushallituksemme on pyrkinyt tässä avittamaan näitä ns. transsukupuolisia ihmisiä mutta kuinka pitkälle siinäkään täytyy mennä ja kuinka monta promillen murto-osaa näitä ihmisiä oppilaissa on? Respassa todetaan että opetushallituksemme on yksi niistä julkishallintomme pahimmin utopistien mädättämistä sektoreista joka keskittyy jatkuvasti itselleen niin kovin tärkeän tyhjän paskan hiertämiseen. Jos se ei sellainen olisi, se olisi ymmärtänyt jo aikaa sitten että peruskoulussa on kyllä ongelma ja se ongelma ei ole tasa-arvopropagandan liian vähäinen määrä.

Ongelma on se, että juuri näitten utopistien vuoksi peruskoulumme on saatettu tilanteeseen jossa opettajien kurinpidolliset keinot ovat nollan ja olemattoman puolivälissä ja koulujen työrauha on muuttunut anarkiaksi. Jopa sellaiseksi anarkiaksi jota kuvataan älykännyköillä ja levitetään suorana youtubeen. Opetushallituksemme on onnistunut muuttamaan peruskoulun tosi-tv:ksi. Laitetaanpa vielä muistutukseksi hieman sitä, kuinka opetushallituksemme utopistit haluavat monikulttuurikasvattaa neljäs- ja viidesluokkalaisia oppilaita:

Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:

* nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota

* nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia

* edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta

* näin kerätään näyttöä sille, että ilmapiirissä tai jonkin ryhmän käytöksessä muutos on mahdollista, muutoksesta on myönteisiä esimerkkejä ja että juuri minun ryhmäni jäsenillä on positiivisia kokemuksia ja he ovat muuttaneet asennettaan." 

Yleensä ja erikseen hotellin respassa tuumitaan että opetushallituksessamme on monta suurta ongelmaa, mutta ehdottomasti niistä suurin on opetushallitus itse.

Miksi ihmeessä aloittaa uudelleenkasvatus termeistä kun Suomea edistyksellisemmissäkin maissa älyttiin aloittaa pukeutumisesta? Siitä oli sitten helppo siirtyä eteenpäin toverikasvatuksen linjoilla.

MAAKUNTAKOMISSAARI JA TURHAT IHMISET

Joskus tulevaisuuden Pohjois-Savossa 

Pohjois-Savon maakuntakomissaari Minni Törstendaa-Huusonen aukaisi toimistonsa oven, katsoi vielä toimiston kokovartalopeilistä että niin hänen minimittainen jakkupukunsa kuin hän itsekin näytti hyvältä, tai no, täydelliseltä ja istui sitten mukavalle toimistotuolilleen. Minni oli pitkäaikaisen hymyily- ja päännyökyttelykoulutuksen saanut poliittisen broilerikoneiston tuote jolla ei varsinaisesti ollut omia ajatuksia eikä hän niitä juuri kaivannutkaan koska ei tiennyt, että mitä niitten pitäisi olla joten hän keskittyi siihen minkä hallitsi eli jos vaatteet ja meikki olivat ok, niin kaikki oli ok. Työssä tarvittavat ajatukset hänelle sitten kyllä kerrottaisiin muitten taholta. Minni siunasi tätä uutta pestiään virkakoneiston korkeana johtajana ja Pohjois-Savon tosiasiallisena, tosin virkakoneiston taholta avustettuna ja kultalusikalla syötettynä yksinvaltiaana. Eihän hän itse oikeastaan osannut tehdä mitään eikä tiennyt että mitä mieltä hänen pitäisi olla. 

Hänen puolueensa ne tyypit, jotka asioista jotain ymmärsivät olivat sanoneet hänelle ennen edellisiä vaaleja että hänen  - sinänsä täysin puolueen määräysten mukaan hoidettu – pestinsä edellisen hallituksen mukuloitten mielenmuokkaus- ja aivopesuministerinä oli aiheuttanut kansalaisten ja erityisesti lapsiperheiden taholla laajaa suuttumusta ja saisi hänelle seuraavissa vaaleissa mitä varmimmin aikaan veret seisauttavan vaalitappion ja putoamisen eduskunnasta. Mutta hätä ei ollut tämän näköinen sillä uuden maakuntakomissiouudistuksen myötä hänelle olisi tarjolla varma mukava eläkevirka joka kestäisi niin kauan kuin Euroopan Unionikin kestäisi ja sen myötä hänelle tietysti myös oli tarjolla henkilökunta joka hoitaisi varsinaisen työnteon.

Minni ei ollut koskaan oikein tajunnut sitä, että mitä hän oli ministerin pestissään tehnyt väärin. Hänhän oli tehnyt niin kuin häntä oltiin käsketty tekemään ja kuuliaisesti opettanut – tai vaatinut opettajia opettamaan – alaikäisille nuorille niin tiukkaa rasisminvastaista epistolaa kuin vain olla voi, tarvittaessa tosiasiatkin ohittaen. Eihän hän tosin opettamastaan itse niin hirveästi ymmärtänyt, sillä hän oli keskittynyt esiintymään, olemaan ja elämään ministerinpestissään niin kuin innostunut lukiolaistyttö joka oli päässyt aivan liian aikaisin kävelemään sellaisilla kengillä, jotka olivat hänen jaloilleen liian suuret.

Eihän hänellä lukiovuosista itse asiassa kovin pitkä aika vielä ollutkaan ja nuoren ihmisen innolla hän oli itsekseen ihmetellyt, että miksi hänen innokkuuttaan oltiin vielä jäljellä olevissa vaihtoehtomedioissa niin kovasti irvailtu. Sillä olihan se ministerinpesti tuntunut kumminkin niin hyvältä. Voi vitsi, mä oon ministeri. Eikä ikää ole kuin kolkyt ja risat. Vähänkö mä oon huipulla. Hänelle oltiin kyllä puoluekoneistonkin taholta huomauteltu siitä, että ehkei sitä innostumista kannattaisi tuoda valokuvissa niin selvästi esille ja kannattaisi ehkä olla enemmän naama näkkärillä mutta hän ei vaan ollut millään malttanut.

Mutta nyt sen aika oli ohi. Ja tavallaan se oli Minni Törstendaa-Huusoselle helpotus. Ei enää niitä tylsiä vaalikiertueita. Ei enää niitä keskusteluja hänelle vieraitten ja hänelle täysin merkityksettömien ihmisten kanssa, jotka puhuivat kyllä teknisesti ottaen samaa kieltä kuin hän itsekin mutta joitten puhetta hän ei silti ymmärtänyt. Ihmisiä, jotka tuntuivat hänelle vastenmielisiltä. Rahvaanomaisilta. Haalarinhajuisilta. Ihmisiä, joitten kieltä hän ei edes halunnut ymmärtää. Jossain helvetin vaaliteltoilla. Teltoilla, helvetti soikoon. Ei sivistynyt ihminen mihinkään telttaan kuulu. Hän ei halunnut enää koskaan mielistellä persaukiselle rahvaalle saadakseen heiltä vahvistuksen neljän vuoden pestilleen. Hän ei halunnut enää nähdäkään niitä. Hän oli viimeisen huoraamisensa tuolle rahvaalle huorannut. Hän ansaitsisi parempaa. Nyt hän huoraisi vain omantasoisilleen ihmisille. Ja maakuntakomissiouudistus tarjosi sen mahdollisuuden hänelle. Hänen puolueensa nokkamies oli kertonut hänelle:

- Näyttää siltä, että suosiosi on niin alhainen, että sinulla ei ole mitään mahdollisuutta tulla enää valituksi kansanedustajaksi. Mutta se ei ole ongelma. Sinusta tulee maakuntakomissaari. Niitä virkoja ollaan maakuntauudistuksen myötä parasta aikaa perustamassa.

- Komissaariksi minne?

- Pohjois-Savoon.

- Mutta enhän minä ole koskaan siellä käynytkään.

- Joo, tiedän, mutta oman maakuntasi paikka on varattu vasemmistoliiton Li Anderssonille. Kas kun vasureitten rankkaa akateemista työtä tekevä kenttäväki teki puoluekokouksessaan johtopäätöksen että Li on liian tylsä ja konservatiivinen puolueen johtoon niin ne valitsivat uudeksi puheenjohtajaksi sen uussuomalaisen gambialaissyntyisen jätkän joka on tehnyt elämänuransa saksalaisissa sadomasokistisissa homopornoleffoissa. Ja eihän Litä nyt sentään ihan tyhjän päälle voi jättää, kai sinä sen ymmärrät. Establishmenttikaveria ei jätetä, puoluekannasta riippumatta. Samassa liigassahan hänkin on pelannut ja samoilla säännöillä kuin me kokkaritkin. Mutta kyllä sinä siihen Savoon totut. Ja muista, että maakuntajohtajan tehtävässä sinä voit tehdä ihan mitä vain lystäät ja erittäin hyvällä palkalla.

- Joo… se kyllä kuulostaa hyvältä… mutta… mitä minä sitten oikeastaan haluan tehdä? Kun en minä itse ole siitä itse niin varma. Niin kuin en ole koskaan ollut noissa ministerin hommissakaan. Minä tarvitsen ohjeistusta. Enhän minä muuten pärjää. Ei kai minua puolestaan jätetä tyhjän päälle?

- No ei tietenkään jätetä. Sinä teet tietysti sitä mitä ennenkin. Eli sitä, mitä me kerromme sinun pitävän tehdä. Ja niin kuin ennenkin niin sinähän haluat tehdä sitä mitä sinulle kerrotaan.

- Niin että työni ei varsinaisesti muutu kansanedustajan eikä ministerin toimesta?

- Ei muutu niin. Kun vaan suoritat ne käskyt, mitä sinulle annetaan, niin sen ulkopuolella sinä olet diktaattori. Tai ainakin erittäin hyväpalkkainen virkahenkilö. Sulle on hankittu jo oikein mainio edustusasunto Kallaveden rannalta.

- Eikä minun tarvitse… tiedäthän… niinku… päättää mitään… siis niinku itse… kun enhän minä osaa…

- Eihän toki.

- Mutta täähän on just siistiä! Tätä mä haluan!

Minni oli tottunut uuteen tehtäväänsä varsin nopeasti. Itse asiassa se oli vielä helpompaa kuin ministerin hommat sillä hänen ei ollut koskaan tarvinnut varsinaisesti perustella tekemisiään mediassa. Kunhan laittoi tiedotteen aika ajoin ja senkin kirjoitti hänen kansliapäällikkönsä Göran Öristén joka itse asiassa oli se mies joka kertoi hänelle mitä pitää tehdä. Öristén oli monissa virastoliemissä kivenkovaksi byrokraatiksi keitetty virkamies joka oli täysin vapaa empatian aiheuttamista rajoituksista. Hän oli käytännössä hoitanut Pohjois-Savossa maakuntauudistuksenkin. Se oli tietyllä tavalla nerokas. Tosin eihän sitä varsinaisesti Öristén ollut keksinyt vaan Helsinki. Öristén vaan toteutti käskyjen mukaan sen Pohjois-Savossa niin kuin kunnon virkamiehen kuuluikin tehdä ja Minni katsoi silmät pyöreinä vieressä. Mitä nyt löi allekirjoituksensa asiaa koskeviin papereihin.

Kaikki vanhat kunnat palautettiin. Ainakin tavallaan. Pohjois-Savossakin Iisalmen Maalaiskunta, Karttula, Kuopion Maalaiskunta, Maaninka, Muuruvesi, Nilsiä, Riistavesi, Säyneinen, Varpaisjärvi ja Vehmersalmi perustettiin uudestaan. Tosin ne perustettiin vain niin sanottuina kunniakuntina, eli kunnan rajalle ilmestyi jälleen vaakuna mutta tosiasiallisesti Pohjois-Savossa oli vain yksi varsinainen kunta ja se oli Pohjois-Savon maakunta. Pohjois-Savo päätti sekä sosiaali- että terveydenhuollosta ja teknisistä palveluista että niitten rahoituksesta ja ennen kaikkea verotuksesta ja verorahojen käyttämisestä. Ehkä valtiohallinnossa ajateltiin, että se niin kallis ja kaunis vaakuna näennäisellä kunnan rajalla riitti hyväuskoisille kansalaisille.

Kunniakunnille jäi vastulleen kulttuuritoimi sekä opetus- ja valistustoimi mikä oli sinänsä erittäin käyttökelpoinen uudistus sillä opetus- ja valistustoimen rasismin- ja vihapuheen vastaiseen työhön saatiin kunniakuntiin palkattua huomattava määrä akateemisia suojatyöläisiä. Perusopetuslakihan määräsi, että perusopetuksen avulla on edistettävä suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä ymmärrystä ja asiaa vahtivat kiertävät luokkavalvojat jotka pitivät huolen siitä, ettei suvaitsevaisuuskasvatuksesta luisteltu missään olosuhteissa eikä millään tekosyyllä. Näitten virkahenkilöitten palkat jäivät kunniakuntien kontolle ja asiasta vittuuntuneena useampi kunta oli vaatinut että kun tilanne on tällainen niin opetustoimikin joutaa siirtää maakunnan alaisuuteen. Ja ennen kaikkea maksettavaksi. Mutta minkäs pieni isolle mahtaa. Kunniakunnissa suvaittiin kun oli pakko suvaita. Tosin lähinnä ala-asteella sillä yläasteet oltiin keskitetty pelkästään Kuopioon, Varkauteen ja Iisalmeen. Se tiesi myös maakunnalle silkkaa tuloa sillä vaikka yläasteen oppilaita koski oppivelvollisuus niin maakuntaa puolestaan ei koskenut oppilaitten majoitusvelvollisuus. Näin ollen maakunnan perustamat oppilaskasarmit jäivät vanhempien maksettavaksi ja se toi maakunnan hupenevaan kassaan mukavasti kahisevaa.

Sinänsä kunniakunnat eivät merkinneet varsinaisesti mitään. Ne eivät olleet kuntia. Ne olivat vain vaakuna tien vieressä. Tosiasiassa Pohjois-Savossa oli yksi kunta eli Pohjois-Savo, eli käytännössä Kuopio. Siihen keskitettiin lähes kaikki terveyspalvelut. Terveyspalveluja oli lisäksi Varkaudessa ja Iisalmessa sekä jonkun verran perusterveyspalveluja muissakin taajamissa mutta maakuntakomission päätöksellä (jonka vaaleilla valittu mutta komission leimasimena toimiva maakuntaneuvosto siunasi) tehtiin päätös että pienempien taajamien ympärille piirrettiin viiden kilometrin harppiympyrä ja sen ulkopuolisia haja-asutusalueitten ihmisiä eivät julkiset terveyspalvelut enää koskeneet. Heillä oli mahdollisuutena joko muuttaa taajamaan ja luovuttaa talonsa maakuntahallinnolle korvaukseksi kuutioasunnosta tai sitten heidän terveyspalveluistaan perittiin sama hinta kuin yksityisellä lääkäriasemalla eikä kela-korvaus koskisi mitään heidän lääkitystään.

Kansliapäällikkö Öristén oli todennut Minnille että helvettiäkö niitä kuusen juurella asuvia juntteja yleensäkään vaivaudutaan enää hoitamaan. Eläkeläisiähän ne pääosin olivat. Tai yli viisikymppisiä työttömiä. Hyödyttömiä kulueriä. Tekisivät kansalaisvelvollisuutensa ja kuolisivat pois. Ja koko uudistus oli yleensäkin liian lievä. Se harppiympyrä olisi kuulunut piirtää vain Kuopion, Varkauden ja Iisalmen ympärille. Minni oli samaa mieltä. Hän oli aina ollut samaa mieltä. Hän oli ollut eri mieltä vain sen yhden kerran kun häneltä kysyttiin, että eikö sinua kyllästytä vastata kaikkeen ”kyllä”. Poliittinen päännyökyttäminen oli kannattanut. Hän oli nyt maakuntakomissaari. Demokraattisen prosessin ulkopuolelta valittu vaikutusvaltainen ja kaikesta poliittisesta vastuusta vapaa päättäjä. Joka tosin ei tiennyt että mitä hänen pitäisi päättää mutta hän ei ollut koskaan takertunut yksityiskohtiin ja Göran Öristén kertoi kyllä hänelle sen, mitä mieltä hänen tuli olla. Voi vitsi, tää oli siis niin… siis niin siistiä… siis niin…

Samaan aikaan Vesannon kunniakunnassa

78-vuotias Matti Penttinen ja hänen 76-vuotias vaimonsa Martta valmistivat itselleen sitä samaa ruokaa mitä oli tullut valmistettua viime aikoina niin monta kertaa ennenkin eli keitettyjä perunoita ja ruskeaa jauhokastiketta. Palan painikkeena oli näkkileipää. Perunat olivat omasta penkistä jota he jaksoivat vielä nippanappa pitää yllä ja ruskeaan kastikkeeseen tarkoitetut jauhot ja voi oltiin ostettu paikallisesta kyläkaupasta joka oli vielä hengissä. Matti oli entinen sähköasentaja ja Martta puolestaan entinen terveyskeskuksen vastaanottoapulainen. Heiltä molemmilta oli loppuneet työt noin 55-vuotiaana, liiton rahat olivat loppuneet pari vuotta myöhemmin ja sen jälkeen työvoimahallinnolle epähenkilöiksi muuttuneina he olivat eläneet peruspäivärahalla kunnes pääsivät lopultakin eläkkeelle. Mikä eläke ei kovin suuri luonnollisesti ollut. Mutta he tykkäsivät elää keskenään vanhassa omakotitalossaan eivätkä halunneet muuttaa sieltä keskustaan vanhusten kuutiokasarmiin.

Matti söi köyhää lounastaan ja sanoi Martalle:

- Muistatkos, muuten… aikanaan meillä oli lihaa joka ruualla ja käytiin joskus ihan ulkomaanmatkoillakin… Sotsissa käytiin… ja Rhodoksellakin…

Martta mietti hetken ja vastasi:

- Olihan meillä…  ja käytiinhän me… mutta eihän me enää oikeastaan olla ihmisiä… oltu aikoihin… ainakaan hallintokoneiston mielestä… vaan hyvä kun tuota perunaa sentään on… ja leipää… kyllä sillä pärjää… ja mitä me enää siellä ulkomailla… tää Suomihan on itsekin jo ulkomaa… kai sen näit kun viimeksi Kuopiossa käytiin…

Köyhään särpimeen oli onneksi tulossa mukavaa lisää seuraavana päivänä sillä paikalliset nuoremmat miehet olivat tuomassa heille pakastimeen hirvenlihaa, jota oltiin ammuttu porukalla ilman lupaa. Metsästyshän oli kielletty niin Pohjois-Savon maakuntahallinnossa kuin koko Suomen EU-maakunnassa jo aikaa sitten, mutta se sai lähinnä aikaan sen, että entisiin virallisiin metsästysaikoihin oltiin alettu suhtautua varsin luovasti kun niitä aseitakaan ei oltu saatu takavarikoitua. Jonnekin ne vain olivat kadonneet. Patruunoitakin oli hamstrattu ja lisää sai ostettua venäläisiltä. Suojelukaartiksi itseään nimittävä nuorten ja keski-ikäisten miesten porukka sekä samanlainen Lottakaartiksi itseään nimittävä naisporukka oli parantanut paikallisten eläkeläisten ruokatilannetta huomattavasti. Korvausta ei kysytty. Omalta pieneltä osaltaan Matti oli auttanut näitä nuorempia miehiä antamalla heille käyttöön oman hirvikiväärinsä ja jäljellä olevat patruunat. Matti kun itse ei jaksanut enää metsällä käydä vaikka joskus aikaisemmin oli itsekin ollut innokas metsämies.

Nämä nuoret miehet ja naiset olivat auttaneet myös Mattia ja Marttaa halkohommissa. Kummallakaan kun ei selkä ja nivelet enää tahtoneet kestää raskaita töitä, mutta halot olivat elintärkeitä sillä haja-asutusalueella sähkölämmitys oli yksinkertaisesti liian kallista ja muutenkin ympäristödirektiiveillä säänneltyä. Matti ja Martta olivat jo aikaa sitten oppineet sen, että sähkövalo oli päällä vain siinä huoneessa missä oleskeltiin ja aamukahvit ja ruuat tehtiin mieluummin puuliedellä. Siitä huolimatta viikottain maakunnan ympäristöviraston toimesta etäluettavat ympäristörasituspisteet tahtoivat mennä viimeistään lauantaisin umpeen jolloin sähköt katkesivat automaattisesti  joten sunnuntaina piti pärjätä valopetroolilampun valossa, peittää pakastin täkeillä ja vilteillä ja käydä ulkohuussissa kun vesipumppu ei enää toiminut ennen maanantaita jolloin ympäristörasituspisteet nollautuivat tullakseen jälleen täyteen perjantaina tai lauantaina.

 Köyhyyttä syvensi myös eläkkeestä peritty kahdeksan prosentin ylimääräinen haja-asutusvero. Mutta he eivät silti halunneet lähteä pois. Minnekäs ihminen kotoaan lähtisi? Olihan heidän luonaan käynyt myös Pohjois-Savon maakunnan sosiaaliviranomainen. Nuori ja innokas Pirketta Etanainen joka oli tarjonnut heille mahdollisuutta luopua asunnostaan ja saada sen tilalle kuutioasunto kaupungista. Matti muisti kysyneensä:

- Onkos niitä kuutioasuntoja täällä Vesannossa?

Sosiaaliviranomainen Etanainen oli miettinyt hieman ja vastannut:

- Niin no, onhan niitä täälläkin… muutamia… mutta ne ovat kyllä kaikki täynnä. Jonot ovat pitkiä eikä uusia Vesantoon muutenkaan tehdä. Vesanto kun on vähän viime vuosituhatta muutenkin. Mutta Kuopiossa niitä olisi kyllä aivan riittävästi. Voisitte muuttaa vaikka heti.

- Ja kontrahtiko olisi sitten sellainen, että me luovutamme talomme ja manttaalimme maakunnalle ja saamme siitä sitten vastineeksi asumisoikeuden yhdeksän neliön vanhuskuutioasuntoon jossa on kerrossängyt kahdelle ja josta vielä joudumme maksamaan vuokraa?

- Kyllä ja kaikki yli viidentuhannen euron ylittävät säästönne ajalta vuotta ennen mahdollisen sopimuksen solmimista kuuluvat myös siihen keinottelun estämiseksi, mutta muistuttaisin että siinä kuutioasunnossa on kumminkin seinään upotettu pieni televisio, minikeittiö mikrolla, keittolevyllä ja pienellä jääkaapilla sekä pieni wc. Mukavat suihkutilat ovat sitten käytävällä. Kun täytyyhän teidän ymmärtää että te ette ole olleet varsinaisia veronmaksajia enää yli kahteenkymmeneen vuoteen ja niin valtio kuin maakunta tarvitsee rahaa myös paljon muuhun. Kyllä tämä on mielestäni aivan reilu ehdotus.

- Veronmaksajia? Niin kuin esmes sinä? Joka toimii nettoveronmaksajien elättämänä julkishallinnon sosiaalityöntekijänä jonka tehtävänä on realisoida ihmisten omaisuus, saada ne muuttamaan laajennettuun paskahuussiin ja vielä kiittämään siitä?

- Niin. Minähän olen kyllä veronmaksaja. En oikein ymmärrä irvailuanne. Enkä myöskään suuttumustanne.

- Menkää pois.

Ja niinhän se kyseinen nainen meni. Mutisten mennessään että on se kumma kun yhteiskunnan toiminnan kannalta täysin turhat ihmiset eivät edes ymmärrä osoittaa kiitollisuutta siitä mitä yhteiskunta olisi halukas tekemään heidän hyväkseen. Hän ei tullut enää koskaan häiritsemään.

Mutta Matti ja Martta arvostivat suuresti noita paikallisia nuoria miehiä ja naisia. Saman ikäisiä kuin kyseinen viranomainen mutta aivan eri puusta veistettyjä. He olivat jääneet haja-asutusalueelle ja heissä oli eräänlainen uudisraivaajahenki. Täältähän te ette meitä saa pois kuin ampumalla ja silloinkin me ammutaan hyvin perkeleesti vastaan. Matti ajatteli että ehkä tuo porukka saa vielä aikaiseksi sen kapinan, mitä tämä itsenäisyydestään vapaaehtoisesti luopunut ja kantaväestön näivettämisestä ja halveksimisesta sekä maahantunkeutujien elättämisestä itseisarvon tehnyt maa todella tarvitsisi. Mitä Matin ja Martan sukupolvi ei ollut saanut aikaiseksi. Vaikka tarvetta olisi ollut.

Kovin paljoahan Matti ja Martta eivät sitä suojelukaartilaisten tuomaa lisäsärvintä enää tarvitsisi. Itse asiassa he olivat pyytäneet noilta nuorilta miehiltä vain yhden pienen paistin. Se syötäisiin pian. Perunaa ja kastiketta pistellessään he välttelivät sitä aihetta joka tulisi joka tapauksessa ottaa lopulta esille.

Kuolema.

Matti oli käynyt yksityisellä lääkäriasemalla Kuopiossa koska hän ei ollut haja-asutusalueella sen kuuluisan harppiympyrän ulkopuolella asuvana oikeutettu kunnalliseen terveydenhuoltoon. Tai olihan hän, mutta maksu olisi ollut sama kuin yksityisellä ja kohtelu olisi ollut tylyä joten helpompaa oli mennä suoraan yksityiselle. Käynti oli vienyt ikävän suuren osan jäljellä olevista säästöistä ja sen tulos oli tyly. Matilla oli keuhkosyöpä joka oli levinnyt koko elimistöön. Elinaikaa maksimissaan vuosi. Hyvällä tuurilla. Yksityisen lääkäriaseman lääkäri oli todennut osaa ottaen:

- Mikäli hoitoja ei aloiteta, niin sinä kuolet viimeistään vuoden kuluessa. Tässä lääkäriasemassa hoidot ovat kalliita ja on selvää ettei teillä siihen ole varaa. Eikä Vesannossa pystytä hoitamaan sairauttanne vaikka muuttaisitte asumaan sen keskustaan. Ainoa mahdollisuus on että muutatte Kuopioon, luovutatte asuntonne maakuntahallinnolle, siirrytte asumaan kuutioasuntoon. ja sitä kautta saatte tarvittavaa julkisen sektorin hoitoa. Muuten olette omillanne. Tämä on valitettava tosiasia. Olen todella pahoillani. Minä en ole keksinyt tätä systeemiä enkä sitä hyväksy, mutten myöskään voi sille mitään.

Matti kysyi puolestaan:

- Ja oliko se niin että niillä hoidoilla minä elän ehkä vuoden sijasta kolme vuotta ja lopulta katsotaan että tappoiko minut tauti vai hoito?

Lääkäri totesi:

- Se on mahdollista. Todennäköistäkin. Tauti on jo niin pitkällä. En viitsi selvässä asiassa valehdellakaan… ja sitten minun on pakko sanoa se mitä en haluaisi sanoa. Syöpä aiheuttaa kovia kipuja. Hyvin kovia kipuja. Kipuun tarvitaan morfiinia. Ja sinä et ole oikeutettu siihen koska asut harppiympyrän ulkopuolella. Sinä joudut maksamaan siitä. Ja se on kallista. Kela ei sitä sinulle korvaa.

Matti mietti hetken ja totesi:

- Niin… vaan onhan se kolmaskin vaihtoehto… mutta se ei sinänsä kuulu lääkärille… kiitokset rehellisestä diagnoosista… jos me tästä lähdetäänkin… kotiin kuolemaan…

Maakuntakomissaari Minni Törpstendaa-Huusonen aloitti jälleen uuden työpäivänsä ja katsoi totuttuun tapaan toimistonsa kokovartalopeiliä todeten taas kertaalleen, että vaatteet hyvin, tukka hyvin, meikki hyvin, kaikki hyvin. Aamupäivän rutiinien jälkeen olisi aika siirtyä itse asiaan. Tämä olisi tärkeä päivä. EU:n uusi taakanjakodirektiivi astuisi voimaan lähimmän kuukauden sisällä. Suomalaiset olivat onnistuneet hieman viivyttämään väistämätöntä mutta nyt sen aika olisi tullut. Ja se koskisi myös Pohjois-Savoa. Hän katsoi muistiota jonka kansliapäällikkö Öristén oli hänelle antanut luettavaksi.

- Olenko siis ymmärtänyt oikein? Kymmenen prosenttia?

- Kyllä. Pohjois-Savon tuore taakanjakovastuu on kymmenen prosenttia maakunnan väkiluvusta. Eli siis noin 25.000 turvapaikanhakijaa siis toisin sanoen pysyvästi asutettavaa ja elätettävää afrikkalaista ja lähi-itäläistä. Eiväthän ne täältä koskaan minnekään lähde kun kerran ovat tänne päässeet.

- Mutta miten ihmeessä me tästä selvitään? Miten tuo saadaan menemään läpi?

- Jaa mitenkö? No käskemällä niin kuin aina ennenkin. Maakunta päättää sosiaalipuolen asioista eikä kunniakunnilla ole siihen nokan koputtamista. Koko lössi sijoitetaan maakuntaan ja jaetaan suhteellisesti väkiluvun mukaan. Helppoa jakolaskua. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

- Niin mutta… entä jos ne kunniakunnat panevat hanttiin…

- Hanttiin? Millä? Laki on selvä. Kunniakunnat eivät päätä maakunnan eivätkä siis omankaan alueensa sosiaali- ja terveyspalveluista. Maakunta päättää. Ei niillä ole muuta mahdollisuutta kuin suostua. Kun tosiasiassahan ne ovat vain kaupunginosia joilla ei ole enää muuta kuin oma vaakuna.

- Entä yksittäiset ihmiset? Kun noitten turvapaikanhakijoitten kohdalla on niin paljon niitä väkivalta- ja seksuaalirikoksiakin? Valtamedia tietysti kantaa vastuunsa eikä kerro niistä juurikaan mutta kun on tuo vaihtoehtomedia… joku voi hermostua…

- Siitä, joka ensimmäisenä nostaa kätensä vastarintaan tehdään varoittava esimerkki. Ja mikä vaihtoehtomedia? Niin MV-lehti kuin Hommaforum on saatu oikeuden päätöksellä hiljennettyä ja lopetettua. On enää yksittäisiä blogeja ja muita viritelmiä ja jos niitten pitäjiä ei saada selville ja tuomittavaksi niin ne saadaan palvelunestohyökkäyksillä kyllä hiljennettyä. Meillä on enää Yle, Helsingin Sanomat ja maakuntalehdet. Ja sinun tulee muistaa se, että  vihakirjoittamiseen suhtaudutaan nykyisin hyvin ankarasti. Meillähän laki sallii itse asiassa varsin ankaratkin tuomiot. Niitä vaan on tupattu aikaisemmin antaa sieltä lievemmästä päästä mutta onneksi linja on muuttunut. Kuopion käräjäoikeus ja Itä-Suomen hovioikeus on sen verran demlalainen että se ei tuota ongelmaa. Ole huoletta. Kyllä hallintolampaat ovat edelleenkin hallintolampaita. Mitä ne muka tekisivät? Räjäyttelisivät pommeja vai, häh häh?

Maakuntakomissaari Minni Törstendaa-Huusonen katseli hetken ajan edessään olevaa muistiota ja sanoi sitten:

- Niin… tiedän että olen poliittinen broileri enkä myöskään ole mikään järjen jättiläinen. En minä sitä kiistä. Ja se kai lienee menestykseni salaisuuskin. Olen vain aina mennyt junan mukana ja nyökytellyt päätäni kun sitä on vaadittu. Kun enhän minä muuhunkaan pysty enkä muuta osaa. Mutta nyt minun on pakko kysyä, että millä nuo 25.000 elätettävää varsinaisesti elätetään?

Öristén hymyili tavalla jota rahvaanomaisempi ihminen olisi saattanut sanoa vittumaiseksi, kohenteli hieman kravattinsa asentoa ja vastasi:

- No, ei se niin vaikea homma ole. Ensiksi me pienennämme sitä pienempien taajamien sosiaali- ja terveysharppiympyrää viidestä kilometristä kahteen kilometriin. Sitten me lopetamme kouluruokailun kokonaisuudessaan. Keittäjiä tarvitaan kumminkin tekemään ruokaa uussuomalaisille tulijoille. Ja sitten nostamme maakuntaveroa kolme prosenttiyksikköä ja haja-asutusalueen rangaistusveroa vielä kaksi yksikköä. Luonnollisesti keskeytämme kaikki tietyöt. Autot ovat nykyisin sen verran hyviä että kyllä ne pärjää vähän kuoppaisemmallakin tiellä. Näin minä ainakin omien kokemusteni perusteella kuvittelisin. Tosin en minä paljon muualla ajele kuin Kuopiossa eikä minua muu niin kinnostakaan. Eli me siirretään rahaa momentilta toiselle. Ei se sen vaikeampaa ole.

- Mutta mihin ne me uussuomalaiset ihmiset sitten sijoitamme? Niissä kunniakunnissa?

- Siellähän on tyhjiä omakotitaloja vapaana vaikka huru mykke. Ja varsinkin maakunnan pakkolunastamia sellaisia kun niitten aikaisemmat asukkaat ovat muuttaneet kuutioasuntoihin sosiaali- ja terveysharppiympyrän sisälle. Eihän tässä ole mitään ongelmaa.

- Niin mutta eikös ne lunastetut omakotitalot ole sen harppiympyrän ulkopuolella?

- Entäs sitten? Eihän se harppiympyrä uussuomalaisia turvapaikanhakijoita koske. Itse asiassa näytänkin  sinulle tämän suunnitelman – joka on lähtöisin Helsingistä – eli Maakunnallinen Sosiaalilähettipalvelu. Sillä kuskataan uussuomalaisia sosiaalitoimistoon, lääkärille, kaupalle ja harrastamaan. Ja sillähän työllistetään ihmisiä uussuomalaisia palvelemaan. Se nostaa bruttokansantuotetta.

- Bruttokansantuotetta… niin, eikös se ollut niin että mitä isompi bruttokansantuote niin sen paremmin meillä menee?

- No juuri niinhän se oli.

- No… ehkä me sitten selviämme tästä. Ja ehkä siitä on hyötyäkin. Laitetaan rattaat pyörimään ja toivotetaan 25.000 uussuomalaista tervetulleeksi Pohjois-Savoon. Wippajei! Ei muuta kuin pullahalaamaan!

Vesannossa Matin ja Martan pihalle oli tullut kaksi autoa ja niitä olivat kuskanneet kolmikymppiset vakavailmeiset miehet. Jouko Jääskiä ja Pertti Grönstrand. Toinen autoista oli Nissanin pick-up ja toinen melko vanha Volkswagen Transporter. Miehet poistuisivat paikalta Nissanilla ja Transporter jäisi Matille ja Martalle. Miehet kättelivät pariskuntaa ja kysyivät sitten vakavana:

- Oletteko aivan varmoja? Teidän ei ole pakko tehdä tätä.

Matti vastasi:

- Ei varmaankaan ole. Mutta jonkunhan se on tehtävä. Jossain vaiheessa edes. Jonkunlaiseksi aloitussignaaliksi. Kun muukaan ei auta. Kai se puhumisen aika on sitten kumminkin ohi. Vaikka sitä niin pitkään yritettiin. Ja parempi että me kuin te. Teillä on nuoret perheet ja teillä on vielä elämä edessänne. Meillä tilanne on toinen. Minähän olen jo itse asiassa kuollut. Kroppa vaan ei ole ymmärtänyt tajuta sitä vielä. Parempi kertarytinä kuin pitkä kituminen.

- Mutta entäs Martta? Sinulla ei ole syöpää. Me auttaisimme sinua kyllä.

- Ei ole syöpää niin. Mutta ei ole myöskään kykyä pitää yllä tätä taloa ilman Mattia. Ettekä te joka hetki ehdi olla täällä auttamassa vaikka uskon vilpittömään auttamisen haluunne. Ja me olemme olleet viisikymmentä vuotta naimisissa. En minä osaa elää ilman häntä. Varsinkaan jossain helvetin yhdeksän neliön eläkeläiskuutiossa. Päätös on tehty ja eilen se varmistettiin niin kuin hyvin tiedätte. Eihän täällä ole enää muuta kuin seinät.

Edellisenä päivänä kyläläiset olivat käyneet Matin ja Martan kotona sillä evästyksellä että viekää täältä kaikki mistä teille suinkin on hyötyä. Me emme sitä enää tarvitse. Maksua ei oteta sillä sille ei ole enää käyttöä. Melko tyhjäksi asunto oltiin saatukin. Pääosan vei kylätoimikunta joka otti tavaroita talteen sen vuoksi että sillä voitaisiin auttaa sekä kylän kiertokoulua että taloudellisesti hankalaan asemaan joutuneita kyläläisiä. Sekä televisio että tietokone oltiin viety kiertokoulun käyttöön. Varsinaista peruskoulua kun kylällä ei enää ollut aikoihin.

Matti vinkkasi Transporteria kohti peukalollaan ja kysyi:

- Paljonkos siellä on?

Jouko vastasi:

- Neljäsataa kiloa. Ja sytyttimenä kahdenkymmenen kilon hävityspanos. Ja niitten ympärillä on melkoinen määrä rautaromua.

Matti oli hetken hiljaa ja sanoi sitten:

- Hyvä. Teettehän te meille sen viimeisen palveluksen josta sovittiin?

- Tulee tapahtumaan.

Kun Jouko ja Pertti kuulisivat sen, minkä uutisista epäilemättä tulisivat kuulemaan, he polttaisivat Matin ja Martan talon. Sitä ei annettaisi maakuntahallinnolle eikä siinä tulisi asumaan ensimmäistäkään uussuomalaista.

- No niin. Kiitos sitten kaikesta. Ja hyvästi.

Matti ja Martta kättelivät Joukoa ja Perttiä. Sen kummempia seremonioita ei tarvittu. Matti ajoi ensiksi Vesannon keskustaan jossa hän tankkasi auton. Hän vilkaisi samalla iltapäivälehtien lööppejä. Ilta-Sanomissa joku wanna be-julkkistyrkky näytti olevan pahoillaan kun häntä ei otettu vakavasti. Ja Iltalehdessä lööppinä näkyi olevan lista viidestätoista tavasta jolla selviäisi kun oli pettänyt puolisoaan. Matti ja Martta tiesivät, että paras tapa selvitä oli se kun ei pettänyt ollenkaan.

Sitten he jatkoivat matkaansa. Ja he tiesivät myös että huomenna lööppeihin olisi tarjolla ihan oikeaa uutisaihetta.

Kiitokset kaverilleni Lötjöselle kirjoituksen pohjaideasta jota hieman laajensin. Miesten metsästysreissujen saunaillat ovat ehkä maailman mahtavinta korpifilosofian polttoainetta. Samoista istunnoista on kehitetty myös d´Lötjösen vaalimenetelmä jonka käyttöönottoa voisi harkita vakavasti.