UUSI SUUNTA OSA I

Radanvarsikaupunki, seitsemästoista helmikuuta vuonna 2028

Radanvarsikaupungin läntisen peruskoulun yhdeksäsluokkalaiset oppilaat olivat kokoontuneet yhteiselle historian teematunnille. Tuntia piti Aatos Väätämö, 42-vuotias kokenut ja pidetty opettaja joka tunnettiin myös paikallisena puuhamiehenä niin metsästys- kuin reserviläistoiminnassakin. Metsästysharrastuksen myötä hänet tunnettiin myös nuorisotyöstä sillä hän oli muitten metsästäjien kanssa järjestämässä joka kesä Metso-leiriä, joka tutustutti nuoria metsästys- ja erätaitoihin ja jonka aikana nuoret saattoivat suorittaa metsästäjän tutkinnon. Metso-leirejä oltiin kehitetty maanpuolustusjärjestöjen kanssa yhteistyössä niin, että nuoret saattoivat kokeilla ampumaradalla myös sarjatuliaseilla ampumista. Väätämö aloitti oppitunnin, jota oppilaat kuuntelivat hiljaisina ja keskittyneinä.

- Niin kuin kaikki tiedätte, niin me vietämme huomenna Vapautuksen Päivää jota vietetään maassamme nykyisin yleisenä vapaapäivänä. Seitsemän vuotta sitten, vuonna 2021, kahdeksastoista päivä helmikuuta alkoi se tapahtumaketju, jonka seurauksena Suomi irtaantui Euroopan Unionista, julistautui uudelleen itsenäiseksi ja irrottautui maan kuilun partaalle ajaneesta monikultturismin, federalismin ja feminismin syövästä kaikkine lieveilmiöineen. Mutta sehän ei ole vielä tämän tunnin aihe, vaan nyt kerrataan aikaisemmin opittua ja mietitään kuinka tähän tilanteeseen päädyttiin. Oletan, että läksyt on luettu.

Luokka hieman hörähti, ja syystäkin. Maassa oltiin palattu takaisin aikaan, jolloin läksyt luettiin ja oppituntia piti opettaja eikä luokassa itseään toteuttava selkärangaton räyhääjälössi jonka itseilmaisun vapautta suojeli vasemmistolaisten lakimiesten yhtä lailla selkärangaton lössi. Väätämö jatkoi:

- Niin kuin muistatte, niin Vapautuksen Päivänä loppui se pitkä ajanjakso jota maamme historiassa on nimitetty Toisiksi Vaaran Vuosiksi. Kuinka pitkä tämä ajanjakso olikaan? Mistä sen katsotaan alkaneen? Jaana:

- Opettaja. Toiset Vaaran Vuodet olivat hitaasti etenevä ja koko ajan pikkuhiljaa pahemmaksi käyvä kriisiaika, jota on myös nimitetty sammakon hitaaksi elävältä keittämiseksi. Varsinaisesti kyseisen ajanjakson voi sanoa alkaneen vuonna 1990 kun somaliväestöä alettiin laskea Suomeen täydelle, pysyvälle ja vastikkeettomalle elatukselle vastoin silloisen presidentin Mauno Koiviston nimenomaista vaatimusta. Mutta tällä ajanjaksolla on ollut myös sitä edeltävä vaihe, joka osaltaan mahdollisti ja tavallaan valmisteli yhteiskunnan – tai ainakin osan siitä – muuttumisen siihen tilaan, ettei se pystynyt eikä edes halunnut panna hanttiin niin monikultturismille kuin federalismille. Vaikka näitten ideologoioitten kannatus ei loppujen lopuksi kovin korkea koskaan ollutkaan. Mutta näitä ideologioita kannattava osa oli kovaääninen, sai äänensä helposti kuuluviin, se sai ajan kuluessa itselleen absoluuttisen valtamedian tuen eivätkä lauhkeat ja hitaat suomalaiset hallintoalamaiset uskaltaneet tai oikeastaan edes älynneet panna hanttiin. Sellaiseen ei vaan oltu oikein totuttu vaan äänestettiin kiltisti samoja puolueita kuin ennenkin vaikka kyseinen syöpä oli levinnyt niihinkin.

- Oikein, Jaana. Milloin tämä edeltävä vaihe mielestäsi oli, mitä silloin tapahtui ja missä instansseissa erityisesti?

- Opettaja, tämä vaihe alkoi joskus 1960-luvulla, jolloin Suomi oli siirtymässä suomettuneisuuden synkimpään vaiheeseen. Silloinhan tietysti kumarrettiin Neuvostoliittoa, mutta asian rakenne oli pääosin sama. Yliopistoissamme, varsinkin ja nimenomaan sen yhteiskunnallisissa tiedekunnissa alkoi vaikuttaa huomattava vasemmistolaistuminen, samoin kuin kulttuurielämässä. Tämän myötä alkoi näissä piireissä tulla itseisarvoksi perinteisen suomalaisuuden mitätöiminen ja ulkopuolelta tulevan toiseuden mitään kyseenalaistamaton ihannointi. Silloinhan se ihannoitu toiseus oli neuvostoihanuutta. Suomalaisuuden mitätöinti oli jo silloin oikotie arvostetuksi intelligentsian jäseneksi ja se oikotie oli olemassa aina Vapautuksen Päivään saakka. Kun sanoi oikeat ulkoa opetellut suomalaisuutta halveksivat sanat, sai arvostusta ja aseman ilman vastaavaa substanssia.

- Kun Neuvostoliitto sitten lopulta romahti, niin ihannointi siirrettiin nopeasti kehitysmaalaisiin, erityisesti islamilaisiin sellaisiin ja federalismiin. Yliopistollisen kehityksen myötä alkoi toimittajien poliittinen kanta jatkuvasti vasemmistolaistua ja kun päästiin varsinaisiin Toisiin Vaaran Vuosiin, se oli kehittynyt muodikkaaksi vihervasemmistolaisuudeksi joka hylkäsi ideologiassaan realismin kokonaan, eli pääkopassaan kehittämässään muodikkaassa yhteiskunnallisessa utopiakuvassa ja vaati muitakin tekemään niin. Tosin kun puhutaan vielä 1990-luvun alusta, voidaan sanoa, että kehitys ei ollut vielä aivan niin pitkällä ja maassa oli silloin vielä melko puolueeton, moneen tekijään hajaantunut ja uutisointiin keskittyvä media. Kynnys mediasyövän nopeaan leviämiseen ylitettiin joskus 1990-luvun puolessa välissä.

- Aivan oikein. Lassella näyttää olevan kysymys.

- Opettaja. Tämä ei varsinaisesti liity aiheeseen, ainakaan suoraan, mutta voitaisiinko ajatella, että suomettuneisuuden ajan neuvostoedistyksellisessä kulttuurivyöryssä jonkun Hurriganes-yhtyeen fanittajat olivat itse asiassa tietyllä lailla kovia patriootteja?

Väätämö naurahti ja vastasi: 

- Kun asiaa miettii, niin kyllähän näin voi ajatella. Sinänsä Hurriganes ei ollut millään lailla poliittinen yhtye, ei minkään puolesta eikä mitään vastaan. Se vaan pisti menemään että rock´n´roll ja houlama houlama. Mutta tavallaan, kun ajattelee sitä aikaa niin sehän oli poliittista. Silloisilla taistolaisillahan oli iskulauseena että jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Ja kun Albert Järvinen silloin kaivoi kitarastaan Get Onin ensimmäisen riffin, se jyräsi tylysti nurin tuhansia tunteja aktiivista propagandatyötä. Oma isäni osaisi muuten kertoa tästä enemmän. Minäkin kun synnyin vasta vuonna 1986 ja Hurriganes ilmiönä on jäänyt minultakin kokematta. Mutta osaatteko kertoa tästä esivaiheesta vielä muuta? Mauno:

- Opettaja. Tulee muistaa se, että kun Toiset Vaaran Vuodet alkoivat, niin maan poliittinen johto koostui niistä henkilöistä jotka olivat saaneet poliittisen oppinsa suomettuneisuuden aikana ja toisin kuin sitä edeltävä, toimintansa realismiin perustava poliittinen sukupolvi se oli oppinut ja omaksunut YYA-liturgian selkäytimeensä uskoen siihen täysin. Ajatus täysin itsenäisestä ja itsepäisestä Suomesta joka ei asiakseen kumartanut ihannoidulle toiseudelle oli heille täysin vieras ja sehän alkoikin sitten toteuttaa 1990-luvun alussa sitä kehitystä joka johti myöhemmin maamme sekä kaaoksen että taloudellisen romahtamisen partaalle. Voitaisiin sanoa, että tämän poliittisen sukupolven vuoksi Suomi ei ollut varsinaisesti itsenäinen kuin hyvin lyhyen pätkän ajan vuosien 1991 – 1994 välillä.

Väätämö oli Maunon vastauksen aikana kävellyt luokassa hiljalleen ja istahti sitten opettajanpäydälle.

- Oikein tämäkin. Hyvä Mauno. Tällä ajalla tehtiin vielä tulevaisuutta ajatellen pahaa myyräntyötä, joskaan sitä ei silloin osattu myyräntyönä ajatella. Tehtiinpähän vain virhearvio. Mikähän tämä mahtoi olla? Venla:

- Luulen, että opettaja tarkoittaa sitä, että Suomessa jo 1970-luvulta lähtien alettiin ylikorostaa akateemista koulutusta ja samaan aikaan alettiin paisuttaa virkamieskuntaa erityisesti sen hallintopuolella. Tavallaanhan nämä asiat kulkivat käsi kädessä. Siihen aikaan virkakoneisto oli pienempi ja siihen – vieläpä aivan perustellusti – luotettiin, mutta myöhemmässä vaiheessa se turposi ja kasvoi valtioksi valtiossa keskittyen itsensä turvottamiseen ja valitsemansa ideologian ylläpitämiseen. Se unohti täysin sen perustehtävän jota toteuttamaan se oltiin perustettu eli peruspalveluitten takaamisen kansalaisille. Siitä tuli akateeminen suojatyökoneisto joka eli itsensä vuoksi. Mainittakoon vielä, että kyseinen julkishallinto etsi johtajikseen nimenomaan ajatus- ja arvostelukyvyttömiä ihmisiä joilla virkaohjeistus korvasi oman ajattelun kokonaan. Eli toisin sanoen totalitarismin uskollisia palvelijoita.

Väätämö napsautti sormiaan ja nosti peukalon pystyyn:

- Juuri näin, Venla. Siirrymme nyt niihin varsinaisiin Toisiin Vaaran Vuosiin, jotka siis on määritelty alkavaksi vuonna 1990. Pitäydytään vielä 1990-luvulla. Minkälaisia huomioita teillä siitä ajasta on? Kauko:

- Opettaja, ensimmäinen merkittävä tapahtuma Neuvostoliiton hajoamisen lisäksi oli tietysti somalien ensimmäinen aalto, joka alkoi saapua maahamme vuoden 1990 lopulla. Kysehän ei ollut siinä mielessä oikeista pakolaisista kuin aikaisemmat chileläiset tai vietnamilaiset vaan kyseinen aalto tuli Suomeen Moskovasta, lähinnä Lumumba-yliopistosta. Silloinen Neuvostoliittohan alkoi olla aika lailla kuolintoreissaan ja oli tuumannut, että tämän internationalismin rahoittaminen on ajatuksena loppujen lopuksi aika hutoi. Rahoituksen menettäneet somalit eivät palanneet kotimaahansa, vaan tulivat joukolla Suomeen ja selvää on, että joku niille siitä mahdollisuudesta Suomen puolelta vihjasi. Vieläkään ei ole täysin selvää, kuinka suuri osuus asiassa oli niin SPR:llä kuin Suomen Pakolaisavulla näitten eräänlaisten kävelevien solidaarisuuspokaalien hankkimismielessä sekä ennen kaikkea retuperällä olevan taloutensa korjaamisessa. Siinä ne kyllä onnistuivat ja varsinkin SPR oli Toisten Vaaran Vuosien loppuvaiheissa muuttunut röyhkeäksi viraston ja liikelaitoksen yhdistelmäksi joka toimi sekin kuin valtio valtiossa. SPR:n johtohenkilöthän polasivat huomattavan osan pulaakin kassasta Vapautuksen Päivän jälkeen ja pakenivat veroparatiiseihin, joista KRP metsästää heitä talousrikosten vuoksi vieläkin. Osa on saatu kiinni ja heille on langetettu erittäin raskaat tuomiot. Veripalveluhan on siirrettu SPR:ltä pois jo aikaa sitten Suomen Verireservi ry:lle.

- Tämä somaliaalto toteutui, vaikka silloinen presidentti Mauno Koivisto oli sitä kovasti vastustanut ja ennustanut, ettei siitä seuraa kuin vuosikymmenten mittaista harmia. Niin somalien itsensä röyhkeän ja väkivaltaisen käytöksen sekä taloudellisen rasituksen vuoksi kuin myös sen vuoksi, mitä se saa aikaan maassamme itsessään. Hänhän totesi jo silloin: ”minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan” ja juuri näinhän Suomessa sitten aikanaan tuli tapahtumaan. Se nimenomainen eliitti kaappasi itselleen oikean ja väärän määrittelyvallan ja käytti sitä törkeästi hyväkseen.

Väätämö: Ja juuri näinhän se meni. Valitettavasti. Somalien tulon myötä betonoitui niin sanottujen tiedostavien ja suvaitsevaisten suomalaisten keskuudessa hyvin nopeasti Suomessa siihen mennessä täysin vieras ilmiö. Mikähän se mahtoi olla? Tuula:

- Opettaja. Se ilmiö, mitä tarkoitatte on varmaankin uskonnon asemaan kasvanut monikultturismi-ideologia jota alettiin pikkuhiljaa varsinkin vihervasemmistolaistuvassa ja samalla yhteiskunnallista valta-asemaansa kasvattavassa mediassa viljellä valitettavan suurella menestyksellä. Siihen aikaan hyvin moni poliitikkokin alkoi muodikkaasti hokea termiä ”monikulttuurisuus on rikkaus”, aivan kuin se olisi tipahtanut taivaasta heidän lausuttavakseen ja vaikkeivat he oikein edes käsittäneet, että mitä se tarkoitti. Tietyllä tavalla se tuli ulkoa opetellun YYA-liturgian tilalle ja se oli pakko lausua mahdollisimman monessa yhteydessä ollakseen vakavasti otettava politiikko. On muistettava, että Suomessa oli ollut jo aikaa hyvin sopeutunut juutalais- ja tataarivähemmistö mutta heidän kohdallaan ei koskaan oltu puhuttu monikulttuurisuudesta. Ei koko Suomen historian aikana. Miksi olisikaan, sillä nuo vähemmistöt olivat täysin integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan. Heitä saattoi sanoa aivan hyvällä omatunnolla suomalaisiksi. Ei ollut mitään monikulttuurisuutta.

- Somalien kohdalla näin ei tapahtunut silloin eikä koskaan myöhemminkään, sillä yksi monikultturistisen opin ydinkohdista oli, että integroitumista ei tarvitse tapahtuakaan, vaan maahantulijoitten oman kielen, kulttuurin ja tapojen säilyttäminen on integroitumista tärkeämpää. Keksittiin puppulausegeneraattoritermi ”kotouttaminen” joka tarkoitti juuri sitä, että somaliväestön, ja jatkossa muittenkin vähemmistöjen ei tarvinnut integroitua ja tätä eriytymistä pidettiin yllä suomalaisten kustannuksella sekä kyseenalaistamattomana itseisarvona. Tämän myötä alkoi virkakoneistossa niin sanottu ”positiivinen diskriminaatio” jonka perusteella nämä tietyt vähemmistöryhmät menivät suomalaisista oikealta ohi niin asuntojonoissa kuin julkisten työpaikkojen haussa. Jo 1990-luvulla havaittiin selkeästi, että maahan oli saatu ristiksi suomalaisten elättämä, työllistymätön, röyhkeä, kiittämätön, tarpeeton ja suuressa määrin seksuaali- ja väkivaltarikoksia tehtaileva vähemmistö jonka maassa olemista pidettiin kuitenkin niin suurena suvaitsevaisena itseisarvona, ettei sitä saanut arvostella.

Väätämö hyppäsi opettajan pöydältä luokan lattialle ja alkoi jälleen kävellä hissukseen:

- Erinomaista, Tuula. Tähän voidaan lisätä ne varsin ontot perusteet, millä etnisesti edistyksellisten ihmisten maahanhilaamisen välttämättömyyttä ihannoitiin. Sanottiin heidän tuovan väriä, hymyä, positiivista elämänasennetta ja hyviä bileitä. Siihenhän se perustelu sitten oikeastaan loppuikin, ja jäljelle jäi jatkossa hyvin ahkerasti käytetty rasisti-termi jota käytettiin kaikesta mahdollisesta millä vallitsevaa tilaa arvosteltiin ja vastustettiin. 1990-luvulla Suomi, tai ainakin sen päättävä osa sairastui monikultturismiin. Toinen maahan tullut sairaus oli federalismi. Mitä osaatte kertoa siitä? Mikko:

- Opettaja. Suomessahan ei sinänsä 1990-luvulla – ainakaan tavallisten kansalaisten keskuudessa – edes tunnettu termiä federalismi. Mutta sen aikainen poliittinen johto oli kyllä tietoinen siitä, että Euroopan Unionia ei oltu tarkoitettu miksikään eurooppalaisten valtioitten konfederaatioksi millä koko ideaa suomalaisille myytiin, vaan ideana oli kehittää kansallisvaltioitten itsenäisyyden lopettava liittovaltio jossa valta oli keskittynyt demokraattisen prosessin ohi valitulle politbyroolle.  Tavalliset suomalaisethan kuvittelivat EU-jäsenyyden myötä lähinnä saavansa halpaa ruokaa, halpaa viinaa ja turvan Venäjän uhkaa vastaan samalla säilyttäen kansallisen itsenäisyytensä. Ja niin valtamedia kuin poliittinen koneistohan mainostivat silloin että suomalaisilla on vaihtoehtona joko liittyä Euroopan Unioniin tai sitten joutua persaukiseen tsuhnan helvettiin. Soraäänet sanoivat tosin, että Suomesta tulee EU-päätöksen myötä Euroopan Takahikiän Perähikiä jota pidetään lähinnä utopian maksajana. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Sitä, mitä tapahtui sitten 2010-luvulla ei osattu silloin edes kuvitella. Siihenhän kuului myös se, että poliitikot hylkäsivät Suomen edun kokonaan ja pyrkivät korkeisiin EU-tehtäviin. Tilannetta voisi verrata siihen, että suomettuneisuuden ajan poliitikot olisivat pyrkineet Kremliin politbyroon jäseniksi ja jopa noina synkkinä vuosina ajatusta oltaisiin pidetty käsittämättömänä.

Väätämö: Mikko tiivisti asian hyvin. Siirrytään sitten 2000-luvulle. Sanotaanko vuosiin 2000 – 2015. Mikä merkittävä asia tapahtui vuonna 2000 ja kuinka se vaikutti yhteiskuntaamme? Ritva:

- Opettaja, sehän oli tietysti Tarja Halosen valinta Suomen presidentiksi.

Väätämö: Ja millä tavalla hänen valintansa oli merkityksellinen ja ennen kaikkea vahingollinen?

- Opettaja, jos ajatellaan, että EU-äänestys oli kaikkein aikojen suurin suomalainen kusetus, niin Halosen valinta on siinä mukavasti kannoilla. Halonenhan oli vasemmistososialisti joka valittiin naisten äänillä vain ja ainoastaan siksi, että hän on nainen. Sen kummemmin miettimättä. Voi sanoa, että naiset katsoivat porukalla mikä värkki heillä on hameensa alla, tekivät sen myötä johtopäätöksen asiaa sen kummemmin miettimättä ja tyrivät oikein urakalla siirtäen Suomen ns. pillusentriseen aikaan. Halosen aikana sekä monikulttuurisuus että feminismi alkoi saada Suomessa dominoivan yhteiskunnallisen valta-aseman ja luonnollisesti Halonen oli myös yksi niistä tekijöistä jotka vähensivät Suomen maanpuolustuskykyä erityisesti jalkaväkimiinojen kieltämisellä. Vaikka yksikään varastossa ollut suomalainen jalkaväkimiina ei ollut koskaan tappanut ensimmäistäkään viatonta afrikkalaislasta. Halonen mainosti itseään ”arvojohtajana” ja kyseisen naisen arvot levisivät noina kahtenatoista vuotena katastrofaalisen laajalle.

- Erityisesti Halosen tukema feminismi alkoi nakertaa yhteiskunnan moraalista selkärankaa nimen omaan siksi, että feministiseen ”niin mut kun mä haluun ja mun pitää saada kun mä oon nainen”-joukkorääkymiseen ei uskallettu vastata niin poliittisen kuin virkakoneiston toimesta ja mediahan taas nieli sen kokonaisuudessaan mitään kyseenalaistamatta. Näin teki jopa pääosa miespuolisista toimittajajista jotka itsekin ilmoittivat olevansa feministejä. Feminismi alkoi määrittää asioita eikä kukaan päättävissä asemissa oleva uskaltanut sanoa enää sille vastaan vaikka tiesikin feministisen ideologian olevankin lähinnä pilalle hemmoteltujen ja yhteiskunnan kannalta täysin tarpeettomien naisten julkista kiukuttelua ja vallanhimoa. Ainoa vastarinta tuli pikkuhiljaa kasvavan sosiaalisen median puolelta mutta se oli 2000-luvun alkupuolella vielä aivan liian heikko ja hajanainen. Ja sen seurauksena maasta tuli egohumanististen suvaitsevien feministien hiekkalaatikko jossa ne saattoivat tehdä aivan mitä lystäsivät.

Väätämö napsautti jälleen sormiaan ja nosti peukaloaan.

- Juuri näin tapahtui. Hienoa Ritva. Näinä samoina aikoina tapahtui kaksi asiaa, joilla taputeltiin selväksi Suomen itsenäisyyden lopullinen tuho. Osaako Jyrki kertoa, mitä ne olivat?

- Opettaja! Ensimmäinen niistä oli Suomen liittyminen eurovaluuttaan. Sillä vietiin suomelta taloudellinen itsenäisyys ja mahdollisuus vientiteollisuuden tukemiseen mahdollisella devalvaatiolla. Suomen pankki muuttui sitä myötä maakuntapankiksi joka noudatti pääkonttorin ohjeita ja pääkonttoria eivät maakunnan asiat pahemmin kiinnostaneet. Sinänsä täysin sairaaksi muuttunut Ruotsikin ymmärsi säilyttää oman valuuttansa. Eurosta voisi sanoa, että se ei ollut taloudellisiin perusteisiin pohjautuva ratkaisu, vaan puhtaasti poliittinen sellainen, jolla pyrittiin sitomaan kansakunnat Brysselin vallan alaisuuteen.

- Ja se toinen asia oli tietysti se, että vuonna 2011 Suomen Eduskunta muutti perustuslakiaan ja vahvisti Suomen maakunta-aseman Euroopan Unionissa. Tämän päätöksen seurauksena Suomeen ei tullut enää maahanmuuttoa vaan se muuttui käytännössä ulkorajansa aukaisseen liittovaltion sisäiseksi maassamuutoksi joka realisoitui kaikessa kauheudessaan vuonna 2015 ja siitä eteenpäin. Asiasta vastuullisiahan on etsitty KRP:n toimesta mutta heistä suurin osa on pysynyt Brysselissä, joka toimii vielä Euroopan Liittovaltion – tosin huomattavasti pienentyneen sellaisen – pääkaupunkina. Ja siellä uudestaan itsenäistyneen Suomen poliisilla ei ole toimintavaltaa. Kyseinen liittovaltiohan on itsessään ollut jo pitkään sekä pankrotin että täyden sisällissodan kynnyksellä mutta jatkaa itsepintaista utopian ylläpitämistä.

Niinhän se valitettavasti on, totesi Väätämö ja jatkoi:

- Vuosi 2015 oli eräänlainen kulminaatiopiste. Osaako Tuija kertoa siitä?

- Opettaja! Se vuoden 2015 tapaushan oli tietenkin Invaasio 2015, jolloin Suomeen tuli kerralla kymmeniä tuhansia röyhkeitä ja elatusinterreilaajiksi maahamme tulleita pääosin arabijätkiä. Virallinen Suomen valtio olisi voinut kyllä estää niitten tulon, mutta se päättikin tehdä invaasiosta itseisarvon jota itseisarvoa feministinen utopistikoneisto komppasi. Mitä voi pitää sinänsä sen ajan yhtenä suurimpana paradoksina, sillä kyseiset feministit olivat näille maahantunkeutujille otuksina jo sukupuolensa mukaan alempana kuin käärmeen maha. Tilannetta voisi verrata siihen, että kärpänen alkoi fanittaa hämähäkkiä.

- Yhtä kaikki, ketään ei estetty tulemasta maahan ja me saimme siinä samalla itsellemme aina vain suuremman haitallisen, väkivaltaisen, röyhkeän, vaarallisen ja kiittämättömän väestönosan. Aktivoituneessa ja kasvaneessa sosiaalisessa mediassa vastustettiin tätä käsittämätöntä kehitystä mutta siihen valtiovalta vastasi perustamalla vuonna 2016 poliittisen poliisin joka keskittyi niin sanottuihin vihakirjoituksiin. Jotka itsessään olivat tietysti täysin asiallisia ja perusteltuja vallitsevan asiantilan arvosteluja. Poliittinen poliisi toimi sekä ovelasti että röyhkeästi ja aloitti esitutkinnan kaikista rikosilmoituksista. Tutkinta ei välttämättä johtanut syytteisiin, mutta tutkittavien ihmisten henkilöllisyys tuli julkisuuteen ja sai aikaan tutkittavien irtisanomisen töistään, erityisesti jos he olivat töissä julkisella sektorilla.

- Myös ehdottomia tuomioita jaettiin, muitten muassa esim. tapaus Janitskin, neljä vuotta ja tapaus Jansson, kaksi ja puoli vuotta. Ennakkotapauksena näissä tuomioissa käytettiin jo aikaisemmin tuomittua Seppo Lehtoa joka sai suunsoitosta kaksi ja puoli vuotta ehdotonta vankeutta. On huomattavaa – niin kuin siihen aikaan case Lehdosta tiettyjä vertailuja tehtiin – niin samaan aikaan törkeistä, aivovammaan johtaneista pahoinpitelyistä ei saanut kuin ehdollista. Samaan aikaan tapahtui ns. Riku Rantala-case jonka myötä Suomen asianajajaliitto siirtyi poliittiseksi järjestöksi ja kielsi jäseniään avustamasta niin sanottuja viha-ajattelijoita. Ainoastaan kunnallista oikeusapua saattoi liiton luvalla näille ihmisille tarjota, mutta tätä tarjottua lakiapua ei voinut millään muotoa pitää ammatillisena. Tosiasiassa nämä tuomiot tulivat kaikki näytöstuomioistuimissa joissa rangaistus oli päätetty jo ennen prosessia ja voidaan perustellusti väittää, että kyseisissä tapauksissa syyttäjä ja puolustus olivat samalla puolella.

- Näin ollen sanallinen vastarinta siirtyi kokonaan nimimerkkien taakse ja amerikkalaisille palvelimille. Valtiovalta lisäsi edelleen vihatutkijoitten määrää ja sai apua myös vapaaehtoisilta vihapuhujien metsästäjiltä joita kutsuttiin termillä ”feminiitta”. Vuonna 2018 oltiin siinä tilanteessa jossa pelkkä epäily viha-ajattelusta sai aikaan tarkoituksella vuosien mittaisen esitutkinta- ja syyteprosessin sekä automaattisen työpaikan menettämisen. Prosessi itsessään oli jo ankara rangaistus. Lisäksi media kertoi näistä epäillyistä runsaasti pyrkien kaikin mahdollisin keinoin demonisoimaan heidän persoonansa sekä tuhoamaan heidän avioliittonsa ja perhe-elämänsä. Ehdottomia tuomioita vääristä mielipiteistä alettiin jakaa aina aikaisempaa enemmän ja niistä tuli standardi. Ihmisiä alkoikin paeta Suomesta EU:sta eronneeseen Viroon joka otti heidät vastaan pakolaisstatuksella.

Tässä vaiheessa opettaja Väätämö kysyi, että pidetäänkö välitunti vai jatketaanko tunnit yhteen. Oppilaat olivat sitä mieltä että jatketaan. Tällöin Väätämö sytytti opettajan pöydälle kynttilän ja sanoi:

- Niin kuin muistatte, niin näitä toisinajattelijoita myös murhattiin valtion toimesta. Ei virallisen tuomion kautta vaan niin, että vankilaviranomaisten päätöksellä heitä sijoitettiin samoihin tiloihin maahantunkeutujista koostuvien kriminaalivankien kanssa. Heitä kuoli kaikkiaan seitsemän. Samoin tulee muistaa, että maahan yleensäkin laskettiin valtiovallan toimesta potentiaalisia tappajia joitten potentiaalisuus myös realisoitui. Heidän uhreinaan kuoli kaduilla Toisten Vaaran Vuosien aikana kymmeniä suomalaisia. Tämä kynttilä on kaikkien niitten suomalaisten muistolle, jotka kuolivat monikultturistisen ideologian vuoksi. Heidän kunniakseenhan on nykyisin Hietaniemen hautausmaalla muistokivi. Muistaako Jaakko, mitä siinä lukee?

- Opettaja. Muistokivessä lukee isommalla ”Egohumanistisen monikultturismin suomalaisten uhrien muistoa kunnioittaen” ja sitten pienemmällä siinä alla ”Suomalainen. Muista nämä rikoksen uhrit, ettei samaa rikosta enää koskaan tehtäisi”. Ja haluaisin tässä sanoa, että kun noista ajoista puhutaan, niin siinä vaiheessa niin sanottu punavihreä kupla tuli tietyllä lailla tietoiseksi olemassaolostaan. Vähän samoin kuin joku Skynet Terminator-elokuvassa. Se ymmärsi sen, että se oli tavallisten kansalaisten elatuksen varassa eikä sillä ollut minkäänlaista kosketuspintaa näihin tavallisiin kansalaisiin. Se ymmärsi sen, että se oli saanut vallan, vaikkei kukaan sitä tarvinnutkaan eikä se sitä missään nimessä ansainnut. Eikä se ollut halukas luopumaan vallastaan. Se aikoi pitää siitä kiinni kaikin mahdollisin keinoin. Tätä varten poliisi keskittyi sen käskystä etsimään aina vain enemmän väärinajattelijoita joka termi oltiin otettu hallinnossa käyttöön. Enää ei edes teeskennelty etsittävän ns. viha-ajattelijoita. Eikä toiminnan myötä edes varsinaisesti suojeltu maahantunkeutujia. Ne menivät vain siinä sivussa. Pakkovalta suojeli punavihreää kuplaa ja järjestelmää itseään.

- Oikein, Jaakko. Ja siinä päästäänkin sitten seuraavaan kulminaatiopisteeseen eli vuoteen 2019. Jatkatko Jaakko ja kerrot mitä silloin tapahtui?

- Opettaja. Ensimmäinen tapaus olivat tietenkin eduskuntavaalit. Joissa äänestysprosentti putosi viiteenkymmeneen. Ihmiset olivat kyllästyneet. Vaaleissa oli ehdolla myös perussuomalaisista eronnut Uusi Perustuslaillinen Puolue, mutta se oli myöhässä eikä ehtinyt koota kunnolla voimiaan. Kaikesta huolimatta se sai kahdeksan edustajaa läpi, mutta toimintansa aloittanut Suomen historian ensimmäinen punavihreä eduskunta sääti perustuslakijärjestyksen mukaan puolueen kielletyksi rasistisena ja äärioikeistolaisena ja vangitutti niin sen kansanedustajat kuin puolueen muut aktivistit. Näistä ihmisistä kuoli ennen Vapautuksen Päivää suomalaisissa vankiloissa neljä. Valtavirran puolueeksi itsensä määritellyt – ja sitä myötä vain kymmenen kansanedustajaa vaaleissa saanut – perussuomalaiset äänestivät punavihreän hallituksen esityksen mukaisesti.

Opettaja Väätämö nosti kättään ja totesi:

- Oikein, Jaakko. Ennen kuin jatkat, niin muistuttaisin, että ne ihmiset jotka ovat vastuussa näistä kuolemista istuvat tällä hetkellä elinkautista vankeustuomiota lukuunottamatta niitä, jotka pääsivät Liittovaltion puolelle karkuun. Ja tuomio siis todellakin tarkoittaa elinkautista. Ehkä uusi järjestelmämme on heille kuitenkin armeliaampi kuin mitä he aikanaan olivat, sillä he saavat istua tuomionsa pelkääjien osastolla ja heidän turvallisuutensa on taattu. Ja tulee muistaa, että KRP etsii vieläkin pakoon päässeitä vastuullisia eikä heidän rikoksensa koskaan vanhene. Mutta ole hyvä Jaakko ja jatka.

- Opettaja. Silloin vuonna 2019 tapahtui vielä monta asiaa. Ensinnäkin uusi eduskunta kielsi kaikilta siviileiltä kaikki mahdolliset aseet. Tosin ei niitä luovutettu kuin kymmenen prosenttia mutta niitten etsimistä jatkettiin säännöllisesti mikä söi valtavasti poliisin voimavaroja järjestyksenpidosta. Eduskunta sääti myös uuden lain jonka mukaan sekä poliittisen koneiston, virkakoneiston, federalismin, maahanmuuttajien että median edustajien julkinen arvostelu tulkittiin vankeudella rangaistavaksi vihapuheeksi. Sitten elokuussa 2019 tapahtui Invaasio 2019 jonka seurauksena Suomeen tuli kahdeksankymmentätuhatta ihmistä, pääosin nuoria miehiä akselilta Marokko – Pakistan. Uusi hallitus väärinkäytti valmiuslakia ja pakkoluovutti suomalaisilta kesämökkejä ja kakkosasuntoja maahantunkeutujien käyttöön. Tosin maahantunkeutujat pyrkivät mahdollisimman nopeasti siirtymään suomalaisiin kaupunkeihin, pääosin Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Heidän jäljiltään kesämökit olivat jääneet siivottomaan kuntoon joitten siivoamisen kustannukset jäivät mökkien omistajille. Osasta mökeistä tuli asuinkelvottomia.  Tosin osa mökkien omistajista mieluummin poltti mökkinsä kuin luovutti ne elintasosurffareille. Kaikki mökkinsä polttaneet joutuivat oikeuteen ”omaan omaisuuteen kohdistuvasta rasistisesta vihatuhopoltosta” syytettynä. Kun maahantunkeutujat olivat keskittyneet Helsinkiin ja muihin suuriin kaupunkeihin, niin osa näistä kaupungeista muuttui alueiksi jossa Suomen valtiovallalla ei ollut mitään otetta. Aivan kuin Ruotsissa aikaisemmin. Läksyt olivat olleet tarjolla mutta niitä ei luettu. Media piti näitten alueitten tapahtumia täydessä uutispimennossa.

- Lisäksi hallitus lisäsi jatkuvasti vihapuhetta tutkivien poliisien määrää. Järjestyksenvalvontaan ei riittänyt enää kenttäpoliiseja joten hallitus päätti ottaa käyttöön siviilikaartit jotka koostuivat Antifan jäsenistä. Sinänsä pääosin vasemmistoanarkisteista koostuvat joukot ottivat paradoksaalisesti ja ideologiansa vastaisesti mielellään vastaan valtion myöntämän virka-aseman. Varsinaista työtähän ei heistä ollut kukaan koskaan muutenkaan tehnyt vaan he olivat olleet valtion elättejä. Kaartien johtajaksi nimitettiin ”päivystävä anarkisti” Suvi Auvinen joka osoittautui anarkististatuksestaan huolimatta tiukaksi järjestelmän kannattajaksi. Sinänsä näitten kaartien varsinaista järjestyksenpitotyötä ei voinut juurikaan pitää järjestyksenvalvontana vaan valtion laillistamana mekkalointina. Alun perin nämä virallistetut Antifa-joukot oltiin aseistettu vain kaasuaseilla mutta sen homman kanssa kävi niille huonosti. Kuuluisin tapaus oli se, kun Antifat menivät riekkumaan erään laukaalaisen hirviporukan peijaisiin, ja seurauksena oli neljä kuollutta ja kaksitoista loukkaantunutta Antifaa. Kaksi hirvimiestä loukkaantui lievästi.

- Tämän jälkeen hallitus aseisti Antifat pistooleilla ja määräsi ne suojelemaan maahantunkeutujia jotta ne voisivat harjoittaa vapaata itseilmaisua suomalaisissa kaupungeissa. Määräys tosin muuttui nopeasti kun maahanmuuttajat säännöllisesti veivät Antifa-porukoilta aseet itselleen. Näin ollen pidätysoikeuden saaneitten Antifa-järjestysjoukkojen tehtävä oli lähinnä kiusata tavallisia suomalaisia ja estää niitä puolustamasta läheisiään. Suomalaisilla oli toki perustettuna paikallisia järjestyksenvalvontajoukkoja mutta ne olivat paikallisia, yksittäisiä eikä niillä ollut yhteistä organisaatiota. Hallitus suhtautui näihin joukkoihin vihamielisesti ja useita joukkojen aktivisteja tuomittiin vankeustuomioon olosuhteisiin joissa heidän turvallisuutensa oli kaikkea muuta kuin taattu. Myös kolme järjestyksenvalvojaa kuoli vankilassa ulkomaalaisten kriminaalivankien toimesta.

Aatos Väätämö keskeytti Jaakon ja totesi:

- Aivan oikein, Jaakko. Kuinka voisit kuvailla tavallisia suomalaisia sanotaammeko vaikka vuoden 2020 heinäkuussa?

- Opettaja, ihmiset olivat täynnä vihaa, mutta alistunutta sellaista. He olisivat olleet silloinkin valmiita aivan mihin tahansa, mutta kuuliaisina hallintoalamaisia he odottivat, että heille annettaisiin lupa.

- Ja sitten se lupa tuli. Miltä taholta?

- Opettaja, ei mistään varsinaiselta viralliselta taholta mutta tulipahan kumminkin. Vuoden 2020 syksyllä puolustusvoimien joukko-osastoissa everstitasoa alemmat upseerit alkoivat keskenään miettiä, että mitäs varten ne puolustusvoimat yleensä ovat olemassa. He tekivät johtopäätöksen ja ottivat yhteyttä tiettyjen kansalaisjärjestöjen luotettuihin edustajiin. Lähinnä siis metsästysseuroihin, ampumaseuroihin ja reserviläisjärjestöihin. Sen jälkeen asiat etenivät melko nopeasti.

Opettaja Väätämö nosti vielä kerran peukaloaan.

- Ja tietäisin siitä jotakin, olinhan siellä minäkin. Seuraavalle kerralle lukekaa historiankirjan sivut 88 – 112 jossa käsitellään näitä asioita tarkemmin. Ja muistuttakaa vanhempianne siitä, että he muistavat huomenna polttaa jätkänkynttilää. Siitähän on tullut uusi vapauden symboli. Ottakaa tuosta pöydältäni Päivälehden näitä tapahtumia käsittelevä erikoisnumero joka on jaettu kaikkiin kouluihin. Hyvää Vapautuksen Päivää teille kaikille.

Hotellin respasta toivotetaan kaikille lukijoille onnen ja menestyksen täyttämää uutta vuotta 2017.