Täytyy todeta, että täällä hotellin
respassa ihan oikeasti tykätään Mikael Jungnerista. Tässä maailmassa meinaan ei
parempaa tahattoman huumorin suvereenia mestaria löydy. Mehän ollaan ehditty jo
toipua siitä Jungnerin ehdotuksesta että napsitaan suomen kielestä turhat sijamuodot
pois ja näyttää siltä, että Mikael haluaa taas kertaalleen muistuttaa, että
hänkin on olemassa. Tällä kertaa hän on suivaantunut siitä, että Ylen
tehtävänkuvauksesta ollaan hallituksen esityksen mukaan poistamassa
monikulttuurisuuden edistäminen. Annetaanpa puheenvuoro hänelle:
Uudesta
Yle-laista on poistettu Yleltä yksi tehtävä. Monikulttuurisuuden edistäminen.
Small
decision. Big mistake.
Ymmärrän
hyvin että yleinen mielipide on kääntynyt kylmempään suuntaan. Pidetään huolta
omistamme, ei olla solidaarisia muille kansoille, Suomi ensin ja kaikkea muuta
roskaa. Ajan henki harhailee.
Sitä
en ymmärrä että tuolle kaikelle annetaan näin helposti periksi. Tuo
monikulttuurisuus kun ei ole mikään nice-to-have hippielementti
suomalaisuudessa. Se on must-have ominaisuus. Osa kansallista
selviytymisstrategiaa. Menneiden päättäjäpolvien pohdittua viisautta.
Suomi
tarvitsee monikulttuurisuutta enemmän kuin monikulttuurisuus Suomea.
Sitten Jungner povailee vielä
protektionismia ja kauppasotia. Ehkä hän ei ymmärrä, että monikultturismin vastustajat
eivät vastusta kansainvälistä kauppaa. Ehkä hän ei myöskään ymmärrä, että tänne
pysyvän elatusautomaatin piiriin hankitut arabit ja afrikkalaiset eivät ole
kansainvälistä kauppaa vaan ylijäämäväestön ja ylijäämäongelmien siirtämistä suomalaisten
elätettäväksi ja vaivaksi. Kansainvälistä kauppaa ei ole myöskään tämän
ylijäämäväestön tekemät väkivalta- ja seksuaalirikokset.
Ehkä Jungner hahmottaa asian niin, että
monikultturismin mukanaan tuomat persnetto, pelko, väkivalta ja turvattomuus
ovat jonkunlaisia kansainvälisen kaupan menestysartikkeleita. Sitä hän ei vaan
hahmota, että Suomen osalta nuo menestysartikkelit ovat tuontitavaraa.
Ehkä Jungner kärsii hahmotushäiriöstä. Eikä
siinä mitään. Eihän hahmotushäiriöstä kärsivää ihmistä sinänsä pidä pilkata. Ei
se mikään häpeä ole. Mutta ei hahmotushäiriötä myöskään pidä julistaa poliittiseksi
opinkappaleeksi eikä vaatia että toiset alkavat ajattelemaan hahmotushäiriöisen
ajatuksia.
Mitä muuten tulee tuohon Ylen tehtävän
muuttumiseen niin lienee turha odotella että mikään muuttuisi. Vaikka
monikulttuurisuuden edistäminen laista poistuisikin, niin tilalle tarjotaan
sitä, että Ylen tulisi ”tukea suomalaisen
kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa
ja kulttuurista moninaisuutta”. Eli tuohan on täysi valtakirja jatkaa
täysin samoilla linjoilla.
Shamaani syödä lisää sieni. Shamaani kokea uusi visio. Shamaani vihata
maakuntakylän toriparlamentti.
Kuuluneeko tämä myös tämänpäiväisiin hahmotushäiriöuutisiin?
VastaaPoistahttp://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703042200080527_ul.shtml
Jugner kuuluu siihen samaan sarjaan suomalaisia kuin Jari Tervo. Jokunen päivä sitten kuuntelin kauppareissulla hetken autoradiosta Tervon haastattelua. Hän kertoi, kuinka aikoinaan ilahtui Suomen KANSAINVÄLISTYMISESTÄ, kun Rovaniemen Palloseura otti riveihinsä AFRIKKALAISIA jalkapalloilijoita. Vaihdoin kanavaa melkein välittömästi.
VastaaPoistaOlen joskus yrittänyt lukea jonkun Tervon kirjoista, mutta lopettanut lukemisen melkein yhtä nopeasti kuin vaihdoin kanavaa autossa. Vaikeaa tekstiä, johon keskittyminen vei lukemisesta kaiken ilon. Sen sijaan Ykän tätä edellinen viimeinen osa mahtavasta trilogiasta oli sujuvaa kerrontaa, jossa mielenkiinto ei herpaantunut hetkeksikään. En vain ehtinyt sitä kommentoida, mutta kiitokset siitä tulevat tässä! En pysty ymmärtämään alkuunkaan edellä mainittujen "herrojen" ajatusmaailmaa; missä kohtaa elämää ja miksi se on vinksahtanut noin pahasti?
Rouva Ano
Mehän Yrjön kanssa ollaan aina oltu samoilla linjoilla. <3
VastaaPoistaTervehdys, Kaleidoskooppiihmispään, Rouva Ano ja Kari & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaKaleidoskooppiihmispään: No hemmetti, nehän ovat kuin kaksi marjaa. Miten ihmeessä opettaja erottaa ne toisistaan? Ja ennen kaikkea kiitos Iltalehdelle äärimmäisen tärkeästä uutisoinnista joka ilman muuta piti esittää täälläkin. Varmaankin nyt se rasismin selkäranka katkesi.
Rouva Ano: Olen lukenut Tervolta pari kirjaa. Minusta ne olivat raskaslukuisia enkä erityisemmin pitänyt. En sinänsä puutu miehen kirjailijanuraan mutta muussa toimissaan hän kyllä kilpailee valtakunnanpellen tittelistä Jungerin kanssa. Lämmin kiitos kommentistasi aikaisempaan kirjoitukseen. Ja kysymykseen missä kohdassa se vinksahtaminen on tapahtunut, en osaa todellakaan vastata. Ehkä historia selvittää.
Kari: No, ainakin pääosin. Pienet rönsyt sallittaneen.
Demarit ovat yhä epätoivoisesti etsimässä puolueelle sopivaa presidenttiehdokasta. Miksi he enää etsisivät, koska heillä on riveissään mainio erityisosaaja ja multitiedostava, leipäjonotuksenkin apostoli Mikael Jungner!
VastaaPoistaJungnerilla on matuilustakin heti laajempi käsitys kuin meikäläisellä, sillä matutushan on osa suurta ja kasvavaa internatsinaalista kauppaa, ihmiskauppaa. Ostaja eli tässä tapauksessa suomalainen veronmaksaja hankkii kansanryhmittäin kiihottavia ihmisiä tietyistä maista ja maksaa heistä jokaisesta huippuyksilöstä, kaikkine sukulaisineen ja jälkeläisineen ajan kanssa ainakin miljoonan per pää.
Nyt kun hirveä ilmastonmuutoskin etenee, me täällä kylmässä tarvitsemme ehdottomasti yleiseen verenperintöömme lämpimien ja kuumien ilmanalojen, sekä trooppisten tautien sietokykyä. Samassa Euroopan laajuisessa ihmiskaupassa saamme toki paljon muutakin. Pieni, mutta niukkuudessa kieriskelevä yhteinen Yleisradiomme ei koskaan lakkaa hartaasti päivittäin mainostamasta meille matujen meille tuomia äärettömiä etuja ja arvaamattomia mahdollisuuksia.
Osto- eli maksukyky maaltamme kyllä loppuu pian, mutta suuri lämmin sylimme on aina kaikille vieraille yhtä avoimena kuin yhteinen mielemme, se Yle. Olenko väärässä? No, enpä tietenkään. Kautta Jungnerin!
Tervehdys, Intrigööri. Hitto vie, sinähän perustelit oikein hyvin sen, miksi Jungnerin tulisi olla demareitten presidenttiehdokas. Tuosta tulee mieleen se Mauri Kunnaksen Nyrok City-sarjakuva Saimaa-ilmiöstä jossa Martti Syrjä tarttui kaljapulloon todeten ”Sökö keikka. Unohdin sanat. Unohdetaan loputkin”.
VastaaPoistaHommaforumilla muuten nimimerkki Vaniljaihminen muuten putsasi asian suhteen pöydän toteamalla:
” Jungner lienee historian ensimmäinen henkilö, joka on liian typerä jopa demariksi.”
Lähetän Vaniljaihmiselle Hotelli Yrjöperskeleen kunniamaininnan.
"Tuo monikulttuurisuus kun ei ole mikään nice-to-have hippielementti suomalaisuudessa. Se on must-have ominaisuus. Osa kansallista selviytymisstrategiaa. Menneiden päättäjäpolvien pohdittua viisautta".
VastaaPoistaMenneitten päättäjäpolvien viisaus,kuten Jungner sanailee ei oikein avaudu minulle,vai tarkoittaako hän vuotta 2015, jolloin päättäjäpolvet päättivät,että 33.000 irakin, yms. turhaketta must-have,ei nuo päättäjät ole menneitä, vaan päättävät tälläkin hetkellä.
Minä kyllä väittäisin että Jungnerilla on suurempi vision ja päämäärä. Väittäisin että pian demareissa tarvitaan manttelinperijää Erkki Tuomiojalle ja Jungner petaa paikkaa tätä varten. Lausunnot ovat sisällöltään ja tasoltaan samanlaisia ja itseään toistavia. Tuomiojan ongelmahan on ollut se että joku kelju kaveri varasti taskukalenterin 70-luvun alussa joten Erkki ei ole sen jälkeen päässyt kiinni oikeaan aikaan. Jungner luultavasti menetti kalenterinsa noin viisi vuotta sitten joten tämänkaltaiset jorinat jatkuvat vielä pitkään.
VastaaPoistaJungnerilta voisi kysyä: Kuinka monta pakolaista Suomi voi ottaa vastaan seuraavan kymmenen vuoden aikana? Yhden? Tuhat? Satatuhatta? Miljoonan? Kymmenen miljoonaa? Jos Jungner alkaa raapimaan persauksiaan ja vilkuilemaan kattoon ja lattiaan samanaikaisesti sekä mutisemaan että: "Tasa-arvo, työvoimapula, ihmisoikeudet ja tuo 10 miljoonaa on tietenkin, sanoisinko aika paljon ja HEI TARJOILIJA, sitä sienisoppaa lautanen vielä, sitä punaista sellaista ja mitä se kellokin on että jutellaanko huomenna lisää, jooko." Jungnerin harvinaisen selväsanaisesta vastauksesta voi vetää sellaisen johtopäätöksen että jos 10 miljoonaa pakolaista on liikaa, niin silloin on vedettävä raja, kuinka monta pakolaista Suomen infrastruktuuri kestää.
VastaaPoistaTervehdys Anolle, Heikki Välimäelle ja Lemmikäiselle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaAno: Samaa mieltä. Päättäjät joskus menneitten sukupolvien aikana ehkä ajattelivat ulkoa tulevasta rikastuksesta hieman toisin kuin Jungner. Heidät muistetaan valtiomiehenä. Jungner tullaan muistamaan aikansa kuvana eli kansalaisille haitallisena pellenä.
Heikki: Molemmilta on kyllä kieltämättä pöllitty almanakka mutta Jungneriin verrattuna Tuomioja vaikuttaa jopa järkijätkältä. Mikä ei siis kerro varsinaisesti mitään Tuomiojasta vaan Jungnerista joka on onnistunut ylittämään Tuomiojankin ns. älylliset saavutukset. Jolla ylityksellä kilpaillaan näistä Darwin-palkinnoista.
Lemminkäinen: Näitä kysymyksiä olen minäkin tässä blogissani esittänyt eräänkin kerran. Mikä on piikin raja? Vastauksia suvakkipuolelta ei ole koskaan tullut.
"Suomi tarvitsee monikulttuurisuutta enemmän kuin monikulttuurisuus Suomea."
VastaaPoistaOma sukutaustani sukututkimuksen mukaan, ja unohtakaa joku perkeleen ylpeily tai uhoaminen tässä, mutta kaksi suvun pappia oli Kustaa Vaasan hovissa. Lähtivät sitten Suomeen, nimiä en mainitse ettei tule Lippos-draamaa, eikös Lipponen ole sukua kaikille kuninkaallisille, minä en. Kundit vaan sattuivat olemaan töissä siellä Tukholmassa(kin). Tämä isäukon puoleiselta suvulta, mutta ei ollut KV.n sukua...
Muorin suku on karjalais-balttilaista. Minä olen syntynyt Helsingissä ihan "normaaleista" vanhemmistra, sukuhistoria on eri asia. Kuinkahan perkeleen monikulttuurinen minä nyt sitten olen olen kun vaimo on kiinalainen, vaimon sukuun kuuluu niin amerikkalaisia kuin australialaisia, ja kaikki tässä on yritetty elää sovussa. Kauppaakin on tehty.
Jungner saa vetää sen beaverin hattuunsa kun haluaa koko ajan käyttää ihmeellisiä anglofiilisia ilmauksia, kun suomi ei kerran riitä.
Olenko suomalainen vai joko monikulttuurisuus on vienyt voiton?
Nyt täytyy muistaa Miihkalin persooona. Miihkali on rumahko nörtti jolla ns. flaksi täysin riippuvainen imagosta suvakkien joukossa.
VastaaPoistaAi mistäkö tämän tietää. No jos aikuinen? ihminen julistaa juutuupissa kun on ekan kerran saanut niin, eikös.
Nämä Miihkalin avautumiset ovat siis ns. vonkaamista, ei mmitenkään vakavasti otettavaa poliittista julistusta.
Tosin kovin vakavasti ei voi ottaa ihmistä, josta tulee mieleen tyyppi jonka pottatuotteita esitellään kympiuutisissa, No fiktiossa tosin mutta kuitenkin.
Timo Soini ilmeisesti on sitten saanut itselleen eläkevakanssin ja hänen osaltaan puolue on työnsä tehnyt. Nyt tulee kiintoisia aikoja. PS:n kohtalo riippuu nyt ihan uudesta puheenjohtajasta ja hänen linjastaan.
Juttakin oli pitkästä aikaa Aamulehdessä. Kun Jutan kaltainen broileri mainostaa mediassa äityyttään voitaneen todeta vaalikamppailu alkaneeksi.
-KKi-
Teki mieli ottaa analyyttinen ote tuohon Jungnerin kirjoitelmaan, mutta vaikeaksi osoittautui. Niin paljon hämärää, ellei suorastaan sekavaa ajattelua se sisälsi. Yhtenä syynä varmasti on, että se monikulttuurisuuden käsite on niin epämääräinen. Jos sillä tarkoitetaan sitä, että pohjalaiset, hämäläiset, savolaiset ja hurrit tulevat toimeen toistensa kanssa, niin ei se mitään erityistä edistämistä tarvitse. Se on toiminut luonnonmenetelmällä iät ja ajat. Jos sillä taas tarkoitetaan, että täytyy edistää toisistaan erillisten kulttuuristen enklaavien muodostumista kuten vaikkapa hajonneen Jugoslavian alueella, niin sellaisen monikulttuurisuuden edistäminen on vastuutonta ja jopa suorastaan rikollista.
VastaaPoistaMutta jotakin itse tekstistä. Miten ihmeessä joku voi nähdä kielteisenä sen, että pidetään ensin huoli omista. Sehän on kaikkien toimivien yhteiskuntien perusta.
Sitten tuo ontto liturgia, jonka mukaan ”Suomi tarvitsee enemmän monikulttuurisuutta kuin monikulttuurisuus Suomea” ja jonka mukaan ”Monikulttuurisuus on must-have ominaisuus ja osa kansallista selviytymisstrategiaa”. Noita väitteitä ei mitenkään perustella ja se johtuu varmasti siitä, että minkäänlaisten uskottavien perusteluiden löytyminen olisi jokseenkin mahdotonta, koska väitteissä ei ole päätä eikä häntää. Esimerkkejä monikulttuurisuuden riskeistä silloin, kun yhteen saatetaan yhteen sopimattomia kulttuureja, on enemmän kuin tarpeeksi. Nimetään nyt tuon Jugoslavian verisen hajoamisen lisäksi vaikka vain hutut ja tutsit, sunnit ja shiiat, itsenäistyneen Intian verinen hajoaminen Intiaksi ja Pakistaniksi. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälti. Asia on täsmälleen päinvastoin. Silloin, kun kulttuurien erot ovat liian suuret, raja on hyvä ratkaisu. Rajojen vetäminen palautti rauhan Jugoslavian alueelle ja ehkäisi Tsekkien ja Slovakkien konfliktin syntymisen.
Protektionismin ja kauppasotien povaaminen sillä perusteella, että monikultturismin edistäminen poistetaan Ylen tehtävistä on jo sitten samaa luokkaa kuin siinä iltasadussa, jossa tammenterho putoaa maahan, ja Tipi-tip tulee siitä siihen tulokseen, että taivas putoaa.
No joo. Täytynee lopettaa tässä vaiheessa. Kun kirjoittajan ajattelu on sekavaa, kirjoituksen faktat loistavat poissaolollaan ja puurot ja vellit ovat iloisesti sekaisin, niin yhden liuskan päättömyyksien perusteelliseen korjaamiseen menee helposti kymmenen liuskaa tekstiä.
Tänään saatiin valtamedialle uudet itkupotkuraivarit. Soini ilmoitti ettei jatka puheenjohtajana. Halla-Ahon parjaaminen sai välittömästi uutta intoa.
VastaaPoistaMedia vain sujuvasti jo unohti, että Soini vetäytyy, koska alkoi näyttäämään silttä ettei Soini voi voittaa Halla-Ahoa. Soinille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin yrittää saada oma sylikoira "perijäksi".
"
VastaaPoistaSoinille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin yrittää saada oma sylikoira "perijäksi"
"
Joo, ja eiköhän se Soinilainen vaihtoehto tule olemaan Jussi Niinistö. Ennenkuin kamalasti palailee PS faniksi kannattanee katsoa kenestä persupomo leivotaan. Jos Niinistöstä, niin nuivien kannattanee lopullisesti todeta persuille jotta pitäkääpä tunkkinne.
Tässähän nyt katsotaan voimasuhteet nuivan ja SMP siiven välillä. SMP persut ovat aivan samanlainen konsesuspuolue kuin muutkin. Eli Niinistön valinnan myötä persut sementoivat asemansa osana The Puoluetta.
-KKi-
Sijamuodot ja muut kielemme rikkaudet vaikuttavat kehitykseemme yksilöinä ja luovuuteemme myös kulttuurisesti, taloudellisesti ja teknisesti. Se tapahtuu lasten kehittyvien aivojen kautta. Jungnerin idea sörkkiä jotakin toimivaa on selkeää epäviisautta. Suomeksi myös tyhmyydeksi kutsutaan sitä.
VastaaPoistaMiten me olisimme muka kehittäneet yhden maailman parhaista yhteiskunnista ja talouksista, jos kielemme olisi lähtökohtaisesti värrä ja kehitykseen sopeutumaton? Olisiko luovuus? Muistan hyvin, miten isoäitini piti huolta veljessarjamme lukivalmiuksista; jokainen osasi kansakouluun mennessä molemmat; luettu oli, keskusteltu oli ja aivot olivat saaneet virikettä pienestä pitäen, lapsesta pitäen. 2/3 veljeksestä on vastuutehtävissä omilla aloillaan, julkaisuja on. Se yksi veli on palomies, mutta ei kai se mitään, sillä rehti työ sekin on.
Jungner on aivan oikeassa huolestuessaan monikulttuurisuus termin vaihtamisesta moninaisuuteen. Monikulttuurisuus on edellyttää paljon täsmällisempää suvaitsevaisuutta kun taas moninaisuus voi on huomattavasti väljempi. Pelkästään erilailla ajattelevien ihmisten ryhmittymää voi pitää moninaisempana kun taas monikulttuurisuus vaatisi nimenomaam perinteisten syrjittyjen vähemmistöjen, (kuten esim. muslimien ja afrikkalistaustaisten) läsnäoloa.
VastaaPoistaIkävää että niin harva kiinniittää tähän huomiota. Ehkä lähes kaikki suomalaisetkin asiantuntijat ovat rasisteja.
https://postmodernitiede.wordpress.com/2017/03/05/noin-90-asiantuntjoista-on-rasisteja/
Minä en ole koskaan tajunnut sitä, että jokainen joka suhtautuu kielteisesti elätettävien ja tähän yhteiskuntaan huonosti sopeutuvien ihmisten haalimiseen Suomeen kielteisesti, on automaattisesti rasisti ja haluaa sulkea rajat kokonaan.
VastaaPoistaOikeassa elämässä asia ei todellakaan ole noin mustavalkoinen. Kyllä matkailu avartaa maahanmuutto-kriitikkoakin ja siinä samalla huomaa, että myös muissa maissa on asiaan järkiperäisesti suhtautuvaa väkeä, joka ei ole suinkaan mitään rasisteja.
Äänestysikäraja pitäisi muuten mielestäni nostaa jonnekin 30 ikävuoden tietämille. Useimmille on jo siihen ikään mennessä kertynyt sen verran elämänkokemusta, että ei usko ihan jokaisen haihattelijan puheisiin...
Lisäksi voitaisiin myös vaatia vaikkapa muutama vuosi veronmaksajan hommaa jostain muustakin kuin yhteiskunnan tuista tai tukitöistä.
En minä nyt Vaniljaihmisen tavoin lyttäisi Jungneria typeräksi, vaikka tiettyjä viitteitä siihenkin ehkä on. Itse kun jaottelisin älykkyyttä karkeasti nopeaälyisyyteen (josta voisi käyttää termiä nokkeluus, jota itse kaihtaisin koska sillä on tietty negatiivinen vivahde) ja viisauteen. Nopeaälyisyys on kykyä nopeaan ongelmanratkaisuun; viisaus puolestaan kykyä toimia älykkäästi pitkällä aikajatkumolla.
VastaaPoistaNopeaälyisyyden vastakohta on tyhmyys ja viisauden vastakohta typeryys: jos ihminen on nopeaälyinen mutta typerä, hän selvittää nopeasti eteensä tulevan pulman, mutta joutuu saman tien uuteen pulmaan, jonka ratkaisee nopeasti joutuakseen taas uuteen pulmaan. Viisas katselee tätä vierestä ihmetellen, miten tuo ei voi käsittää juoksevansa uudestaan ja uudestaan samanlaiseen pulmaan, jota joutuu ratkomaan.
Vastaavasti viisaan mutta tyhmän ihmisen täytyy pulmaan jouduttuaan käyttää rutkasti aikaa (ja halutessaan tupakkaa) ongelman ratkaisemiseen, mutta sen ratkaistuaan hän ei enää koskaan joudu samaan pulmaan: hän tunnistaa sen jo kaukaa ja kiertää sen.
Tyhmän ja typerän ihmisen elämänennuste on lohduton. Ehkä yllättävää, mutta minusta Mikael Jungner on sekä nopeaälyinen että viisas, ja se toimii häntä vastaan: hän on kyennyt nopeaälyisyyden ja viisauden yhdistelmäteholla hankimaan ensin vahvan koulutuspohjan, jolta ponnistaa. Nopeaälyisyys on auttanut häntä luomaan uraa Ylen toimitusjohtajaksi, jossa asemassa hän saattoi tokaista kilometritehtaalle potkaistemilleen työntekijöilleen: "Kanava lähti, so fucking what?"
Jungnerin viisaus näkyy epämiellyttävän selvänä juuri tässä tapauksessa: hän osoitti julkisesti omaavansa huipputason liikkeenjohtamisen brutaaleja ominaisuuksia. Nämä ominaisuudet ovat nostaneet hänet eliittiin, johon hän yhtään epäilemättä kokee kuuluvansa. Ja eliittimmehän on jo toistakymmentä vuotta sitten omaksunut statussymbolikseen aggressiivisten, impulssikontrollittomien ja pohjoismaiseen yhteiskuntaan millään mittarilla sopeutumattomien kehitysmaalaisten väestönvaihdonomaisen maahanmtuonnin. Sitä kannattamalla he voivat osoittaa olevansa niin paljon korkeammalla pahalta haisevaa rahvasta, ettei heidän tarvitse kärsiä kehitysmaalaisten tuhoisasta vaikutuksesta alempitasoisten ihmisten keskuudessa.
Jungnerin mahdollinen viisauden puute tulisikin siis esiin vasta siinä vaiheessa, jos hän ei ymmärtäisi häipyä ajoissa johonkin toiseen maahan luomaan uutta business-uraa tähän mennessä havaituilla ominaisuuksillaan ja omaisuuksillaan. Enpä niin uskokaan käyvän, vaan sanoisin, että voimme odottaa lähivuosina Jungnerin ilmoitusta siirtyä uusiin tehtäviin Australiaan, Uuteen-Seelantiin tai mahdollisesti jopa Unkariin...
Jari Tervon motiivit ovat vaikeammin avattavissa, muta muistelen hänen kuvailleen romaaniensa syntyvaiheita nuoruuteensa apupoikana isänsä rovaniemeläisessä maalarinliikkeessä. He olivat viettäneet vapaa-aikojaan Pisto-pubissa, joka Tervon mukaan on rovaniemeläisen alamaailman kantapaikka, johon hänen lukuisat romaaninsakin ovat sijoittuneet. Olisiko niin, että Tervo nuorena poikana Pisto-pubin pöydässä isänsä kanssa istuessaan ja paikallisten pikkurikollisten juttuja kuunnellessaan viehättyi yhteiskunnanvastaisesta ilmapiiristä, haluten itsekin tulla osaksi pahamaineista alamaailmaa? Kun hänestä ei sellaiseen ollut, päätti hän korottaa yhteiskunnanvastaisuutensa korkeammalle asteelle kirjailijana leniniläiseen "ihmismielen insinöörin" tapaan?
Lopuksi Timo Soinin ilmoituksesta: ei tullut yllätyksensä, kuten olen täällä pariinkin otteeseen asiasta kommentoinut. Halla-aho ei ollut tätä ennen ilmeisesti edes ajatellut haastavansa Soinia puoluejohtajakisassa, vaikka viime puoluekokouksessa olisi ollut ainakin näennäiset mahdollisuudet. Haluaisin nähdä, että hän on ollut Brysselissä kasvamassa korkoa ja on nyt saanut hiipuvan Timosauruksen siunauksen ryhtyä lunastamaan kaikkia niitä lupauksia, joilla Jytky ja Jatkojytky luotiin.
Mutta edelleen: Halla-aho ei tätä kirjoitettaessa liene vieläkään vahvistanut puheenjohtajaehdokkuuttaan. Niinpä siis odotellaan ja katsotaan.
Jos meillä jaettaisiin vuosittain ulosantien "Facepalm" -palkintoja, olisi Mikael pokannut omassa sarjassaan jo useamman. Jungnerin kanssa samassa Facepalm -sarjassa kilpailee talouden ihmemies Juhana Vartiainen, joka aikanaan rummutti varvastossuvieraista Suomen talouden pelastajaa.
VastaaPoistaPäivän aamulehti jaksaa yllättää joka päivä. Aamukahvin lomassa on mukava etsiä lehdestä juttuja, joihin on piilotettu tätä "Suomi ensin on roskaa" -viestiä eli kansallisen identiteetin tarkoituksellista alasajoa. Aamulehti oli uhrannut peräti kaksi aukeamaa pohtiakseen tai oikeastaan vähätelläkseen Suomalaista kulttuuria. Otsikkona oli "Suomen kansaa ei ole olemassa". Olemme historiallista sattumaa, samassa paikassa sattumalta asuva kokoelma heimoja. Luonnollisesti juttu huipentui nykyiseen maahanmuuttoon, kun ensin oli perusteltu Karjalan evakkojen asuttaminen.
En osaa sanoa mistä tuo suunnaton alemmuuskompleksi ja itseinho suomalaisuutta kohtaan oikein kumpuaa, mitä nämä itseään älyköiksi ja sivistyneistöksi kutsuvat harjoittavat.
Kitupiikki
"
VastaaPoistaNopeaälyisyyden vastakohta on tyhmyys ja viisauden vastakohta typeryys: jos ihminen on nopeaälyinen mutta typerä, hän selvittää nopeasti eteensä tulevan pulman, mutta joutuu saman tien uuteen pulmaan, jonka ratkaisee nopeasti joutuakseen taas uuteen pulmaan.
"
Aivan. Meillä ammattipiireissä sanotaan, että älykäs kuljettaja selviää tilanteesta mihin viisas kuljettaja ei olisi edes joutunut.
-KKi-
Tervehdys Castorille, KKi:lle, Strix Senexille, Hemulille, Matille, Virtukselle, Ekulle, Qroquius Kadille ja Kitupiikille & kiitos monista hyvistä kommenteistanne. Kai Jungnerin kohdalla on niin, että hän mieltää olevansa The Jungner, jolloin hänen lausumansa asiat ovat faktaa itsessään, eikä niitä tarvitse perustella. Se vain ihmetyttää, että on paljon ihmisiä, jotka kuuntelevat häiskää ihan tosissaan.
VastaaPoistaPersujen tilanne muuttuu mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa jos Jussi Halla-aho tulee peliin mukaan. Jään odottamaan sitä. Jos puolue jatkaa ns. soinilaisena, niin minulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa kyseistä pulaakia kohtaan. Se pyrkii olemaan ja myös on täysin samanlainen konsensuspuolue kuin muutkin. Haaparannasta tuli Suomeen 35.000 hyvää syytä olla luottamatta konsensuspuolueisiin.
Miihkaliin vielä palatakseni. Miihkali on tyyppiesimerkki nyky demarista. Jakkupukukalkkunasta jolla tuskin on mitään käsitystä edes maitolitran hinnasta. Hänelle kauppalasku on vain numerosarja pankkitilillä.
VastaaPoistaMiihakali ei vain ymmärrä millaista elämä on jollakin peruspäivärahalla elävälle perheelle. Miihkali kun elää maailmassa jossa sata €uroa on kiva tippi jätettäväksi kahvi au latista taroilijalle kivassa etnisessä kippolassa.
Miihkali on kova puhumaan työteosta. Miihkali tuskin erottaa lenkkiavainta ja lista-avainta toisistaan.
Miihkali ei millään voi ymmärtää mitä ihmettä ne keltaliiviset sedät siellä kadulla oikein tekee.
-KKi-
Tervehdys, KKi. Kyllä. Tuo on täysin totta. Demarit olivat joskus aikanaan duunaripuolue ja sellaisena Suomelle tärkeä. Nyt demareitten poliittisesta peilistä katsoo vastaan kyseinen Jungner. Demareitten tilaa ei oikein voi sanoa alennustilaksikaan, sillä se olisi terminä liian lievä.
VastaaPoistaJungner on sen verran fiksu että tietää, että joka kerta kun hän ulostaa jotain täysin päätöntä soopaa, niin lehdistö on kiimaisena julkituomassa demarin aivopierut.
VastaaPoistaOngelma on siis lehdistö eikä Jungner. Jos kyseisen herran horinat jätettäisiin omaan arvoonsa, niin tuo tyhjänpäiväisyyksien latelu jäisi johonkin Uuden Suolen blokeihin.
Tämä Soinin siirtyminen "siviliin" oli jo ajat sitten tiedossa. Saatuaan kauan kaipaamansa ministeripostin oli hän saavuttanut sen minkä katsoi mahdolliseksi.
Enään ei ole mitään annettavaa eikä saatavaa. Siispä siirtyminen hyväpalkkkaiselle eläkkeelle on paikallaan. Tuo Halla-ahon paluu voisi mukavasti sekoittaa hallituksen pasmoja. Siinäpä voisi olla hyvä syy äänestämään.
Hyvää tässä on se että Soini älysi ja nimenomaan uskalsi sanoa että ettei jatka enää. Olisko vaimo joka on lääkäri, sanonut että nyt on paras kiinnittää huomiota siviilipuoleen ja alkaa samalla katsella työpaikkailmoituksia, vahtia milloin se Lontoon-suurlähettilään paikka vapautuu. Sinne minä sijoittaisin hänet.
VastaaPoistaOnko vertailukelpoinen tapaus mutta Nikita Hruštšov nimitti Vjatšeslav Molotovin suurlähettilääksi Ulan Batoriin jossa hän oli 1957-1960. Sivistynyt tapa pistää poliittinen vastustaja pois lähettyviltä ja riittävän kauas. Olisi ollut tarjolla myös karkeampiakin menettelytapoja, Ykä varmaan tietää mitä vaihtoehtoja ne olsivat olleet...?
Jussi Halla-ahon valinta puheenjohtajaksi olisi eräänlainen testi. Jos valtavirtamediat ja akateemiset piirit jne. ovat jo nyt aloittaneet mölyn, niin se tarkoittaa sitä että Jussin valinta olisi nimenomaan oikea ratkaisu.
Jos Jussin valinnan myötä puolueesta lähtisi soinilaista porukkaa sekä kaikenlaiset siipeilijät ja opportunistit pois niin tervemenoa. Siihen pitäisikin pyrkiä. Sen jälkeen jäljelle jäävät ovat ne joilla on edellytykset tehdä töitä. Saisivat vihdoin sen puolueen käsiin, ettei tarvitsisi kokonaan uutta puoluetta perustaa, kun se olisi pitänyt tehdä jo kymmenkunta vuotta sitten.
Puheenjohtajuudesta huolimatta Jussin kannattaisi kiinnittää pääasiallinen huomio niihin mitkä ovat hänen mukavuusalueellaan eli maahanmuuttoon, mielipiteenvapauteen, aseisiin ja kielikysymykseen. Ne joista ei tajua tarpeeksi tai jos eivät kiinnosta, ne pitäisi suosiolla delegoida muille, siis niinku elinkeinopuoli, sosiaali- ja terveyspuoli, liikennepuoli jne. Jossain määrin Jussin toimenkuvaan voi kuulua valtiontalous, juridinen sektori, ulkosuhteet ja maanpuolustus.
Maikkarin haastattelusta välittyi vaikutelma että Jussia kiinnostaisi valtiovarainministerin salkku. Silläkin voi nuivailla vaikka mieluiten näkisin hänet sisäministerinä. Tai joo, minun puolesta Jussi voisi olla valtiovarainministeri jos hän valitsisi sisäministeriksi sellaisen jolla on samat näkemykset.
Näköjään Leena Meri sanoi että hakee puheenjohtajaksi, mutta veikkaan että hän tavoittelee varapuheenjohtajaksi. Jos minä voisin valita puoluejohdon, niin puheenjohtajaksi Jussi Halla-aho, varapuheenjohtajiksi Laura Huhtasaari, Leena Meri ja Olli Immonen.
Soinin edesottamukset ovat olleet pitkään tiedossa. Suurempi kysymys on miksi ja miten hän on sellainen kuin on ja miksi hän on tehnyt niin kuin on tehnyt. Onko hän ollut aina sellainen vai onko jotain tapahtunut joskus menneisyydessä. Hirvisaarelta oli hyvää pohdintaa parissa viestissä:
http://hommaforum.org/index.php/topic,118255.msg2566000.html#msg2566000
http://hommaforum.org/index.php/topic,118255.msg2566314.html#msg2566314
Ai niin, huomasitko sähköpostin?
"Suomi kantaa vastuunsa eurooppalaisesta rajaturvallisuudesta" sanoi ministeri Paula Risikko ja lähetti viikonloppuna Merikarhun puoleksi vuodeksi Väimerelle valvontatehtäviin ts. onkimaan merestä laittomia maahanmuuttajia lähetttäväksi aikanaan varmaan Suomeenkin osana EU:n taakanjakoa. Tänään taas sai lukea jugoslavialaisista korkea-arvoisista sotarikollisista, jotka on lähetetty suomalaisten suostumuksella tänne kärsimään rangaistuksiaan, 55 000 euroa per vuosi.
VastaaPoistaTämä nyt ei tietenkään blogin tämänkertaiseen aiheeseen kuulu, mutta pisti niin vihaksi, etten voinut olla kirjoittamatta tänne. Millä poliiitkot voivat perustella tällaisen rahan kylvämisen taivaan tuuliin? Jälkimmäisellä asialla ainakin on myös moraalinen puoli, mutta ehkä se päättäjien moraali tai paremminkin moraalin puute näkyy juuri tässä. Onko tosiaan niin, että kansalla on juuri sellaiset johtajat kuin se ansaitsee? Olemme me siinä tapauksessa onnetonta väkeä!
Rouva Ano
Äijä. Niistämätön Karju. Löytyykö näitä perusominaisuuksia tulevasta persujen capo di tutti capista? Jos ei löydy niin onnea, onnea vaan ja terkkuja perseestä. Sampo on mielestäni yksi harvoista poliitikoista joka osaa argumentoida ymmärrettävästi ja loogiselta pohjalta. Mutta entäs jämäkkyys ja niistämättömyys! Onko Sampolla kanttia kusta vastatuuleen! Ja EU-Jussi! Tuleeko hän mainostamaan EU:ta Suomen pelastajana ja täytyyhän kreikkalaistenkin syödä joten auttaaksemme heitä niin laittakaamme Suomessa puolet petäjäistä. Mutta tuskinpa EU-Jussin pää on niin paljon pehmennyt paremman auton takapenkillä. Toivottavasti. Jussihan ainakin ennen osasi rytistellä, niinkuin kunnon Karjun tulee tehdäkin.
VastaaPoista
VastaaPoistaDemariruoska piiskaa demaripuoluetta.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000001182886.html
Huomasiko Ykä että "Saksa varoittaa terrori-iskun vaarasta Ruotsissa"
VastaaPoistahttp://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201703042200080598_ul.shtml
Onko Saksa ryhtynyt lämmittämään uuneja, kuuluuko saranoiden narinaa ja luukkujen kolinaa, tuoksuuko palaneen käry, tyhjennetäänkö uunista tuhkat...?
Tervehdys Beckerille, Vieraalle, Rouva Anolle, Lemminkäiselle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaBecker: En ole muuten varma, että onko Jungnerin tämänkertaista aivopierua noteerattu mediassa mutta niin kuin sanoit, niin siellä suunnassahan se ongelma on. Luulen Soinin tehneen omaa tiedusteluaan ja huomannut häviämisen mahdollisuuden kisassa Halla-ahon kanssa. Timbehän ei halua lopettaa uraansa häviöön. Omaan kunnallisvaaliäänestämiseeni tilanne ei vielä vaikuta. Katsotaan, rupeaako Jussi ehdolle ja jos rupeaa, niin voittaako.
Vieras:
Viesti1: Tähän mennessähän persut ovat olleet Timo Soinin bändi, jonka hän halusi listoille ja saikin ne nuivien äänillä joilla hän pyyhkäisi hanuria. Katsotaan, että tuleeko tuosta vielä puolue, joka tarjoaa vaihtoehdon. Matkaa siihen on vielä. Siksi en lähde jakamaan mitään salkkuja etukäteen. Soinin mahdollista suurlähettilään pestiä en ryhdy pohtimaan, koska asia on mulle suht yhdentekevä. On sillä häiskällä talous turvattu joka tapauksessa. Huomasin viestin, kiitos.
Viesti2: Huomasin joo. Ehkä Saksan turvallisuusviranomaisissa löytyy vielä ammattilaisia eikä poliitikkoja.
Rouva Ano: Tuo turvapaikkahuilailijoitten merestä onkiminen ja elatusautomaatin tarjoaminen on se suurin syy miksi niitä tänne yleensä tulee. Sattuneesta syystä Australiassa tilanne on toinen. Voisi sanoa, että suvaitsevan egon pönkittämisen vuoksi ihmisiä hukkuu Välimerellä. Päättäjien moraalinen puute näkyy eniten siinä, että he tietävät kyllä katastrofaalisen virheensä mutta eivät ole halukkaita tunnustamaan sitä ja kantamaan vastuutaan.
Lemminkäinen: Sampo Terhon varaan en laske mitään. Jussi taas on viime aikoina selkeästi ilmoittanut halunsa Suomen eroamisesta EU:sta. Toivotaan, että hän teki maunokoivistot ja kasvoi korkoa. Ei Suomen Pankissa vaan Brysselissä. Mitä tulee tapahtumaan, sitä en voi tietää.
Ano: Lehtinen olisi voinut tehdä tuon kirjoituksensa vaikka vuonna 1985.
vieras said...
VastaaPoistaHuomasiko Ykä että "Saksa varoittaa terrori-iskun vaarasta Ruotsissa"
Aftonbladet pisti paremmaksi: Yhteistyö RD:n kanssa voi johtaa uuteen holokaustiin
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=41158.0
http://www.friatider.se/aftonbladet-ms-samarbete-med-sd-kan-leda-till-ny-forintelse
Omega
Tervehdys, Omega. Ja kas perkelettä. Eikös ne ole nimenomaan ne islamilaiset, jotka tuumivat että Hitleriltä jäi homma kesken? En ole missään vaiheessa huomannut että Ruotsidemokraatit haikailisivat kaasukammioita. Mutta Aftonbladet on Göbbelsin linjoilla eli kun kerrotaan vale, niin kerrotaan iso ja jatketaan sen toistamista.
VastaaPoistaRuotsidemokraatit taitaa olla ainoa puolue joka on perillä Ruotsin juutalaisten olosuhteista Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä ja Norrköpingissä. Tai ottaa tosissaan heidän turvallisuushuolet. Noissa kaupungeissa on juutalaisyhteisöt kun noissa on synagogat.
VastaaPoistaMinä voisin ottaa kaikki Ruotsin n. 20000 juutalaista Suomeen ja myöntää heille turvapaikan tältä istumalta. Järjestelyt tehtäisiin niin että he saavat otettua mukaansa kaikki rahat ja irtaimen omaisuutensa. Synagogarakennuksetkin saa mukaan jos ne purkaa pala palalta niin että ne voidaan taas koota uudessa paikassa. Helsingin ja Turun juutalaiset seurakunnat voisivat tarjota apua mm. logistiikassa ja rahajärjestelyissä sekä tarjota suomen kielen opetusta.
Tässä vaihdettaisiin päikseen joten antaisin vaihdossa saman verran rauhanuskonnon edustajia, vaikka niitä jotka valuivat Haaparannasta tänne. Win-win-tilanne. Mitä Ykä arvelee tällaisesta tuumailusta?
Niin miksi minä olen tuosta suurlähettilään pestistä höpöttänyt jo jonkin aikaa? Syynä on jollain tavoin sama kuin siinä kun Hruštšov lähetti Molotovin sinne Ulan Batoriin. Arvatenkin hän halusi varmistaa sen että Molotov ei ole ihan lähellä ja ettei hän ihan heti ole palaamassa. Se liittyi siihen kun Stalinin kavereita alettiin savustaa ulos hallinnon tärkeimmiltä paikoilta, eri keinoja varmaan käytettiin eri tyyppien kohdalla....
VastaaPoistaTervehdys, Vieras.
VastaaPoistaViesti1: Arvelen tällaisesta tuumailustasi että se sopisi minulle oikein hyvin.
Viesti2: Ymmärrän pointin. Suomi ei ole kuitenkaan Neuvostoliitto. Ainakaan vielä. Sinänsä noitten säätiöjärjestelyittensä kanssa Soini on pitänyt huolen siitä, että ei hänellä rahat lopu joten ei hän suurlähettilään pestiä tarvitse.
Alankomaissa pidetään vaalit ja sen Ykä tietääkin. Geert Wilders kertoo minuutissa paljon.
VastaaPoistahttps://twitter.com/SkyNews/status/838383775213998085
Onko Ykällä kokemusta alankomaalaisesta oluesta? Sitä on Alkossa ja joitakin voi olla baarien valikoimissa, riippuen baarista.
Ykän blogissa on ajoittain mainittu Saudi-Arabia kun se on ollut tapetilla. Kumitonttu löysi tämän:
VastaaPoistahttps://twitter.com/OnlineMagazin/status/837988916250705920
Onko tämä sitä parempaa karkottamista? Vai onko se niin tylsä aihe jos saudit karkottavat 40 tuhatta pakia, ei siitä saa edes jutun juurta?
Sampo Terho näyttää asettuvan Persujen puheenjohtajaehdokkaaksi.
VastaaPoistaVoisi olla erittäin hyvä siinä hommassa.
En tiedä onko Ykä huomannut, mutta minä en ole huomannut kovin montaa demaria jonka mielestä jäsenyys eurorahassa oli huono ja vahingollinen ratkaisu. Taloustoimittaja Jan Hurri arvioi demarivaikuttaja Pekka Korpisen kirjan täällä:
VastaaPoistahttp://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005113442.html
Tässä olisi aika hyvin tehty asiallinen dokumentti tämän päivän Ruotsista. Se on suht tuore ja tekstitetty englanniksi. Kertojina useat ulkolaiset jotka elävät mm. Malmössä.
VastaaPoistaKannattanee katsoa, kesto on noin tunti.
https://vimeo.com/204969267
Tervehdys Vieraalle, Anolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.
VastaaPoistaVieras:
Viesti1: En minä tunne kuin Heinekenin, mutta toivotan parhainta onnea Wildersille.
Viesti2: Kai se on niin, että ainoastaan länsimaalaisten tekemä karkoitus on paha karkoitus.
Viesti3: Tuo kirjoitus kuvasi kyllä kaikenkaikkiaan hyvin euron merkitystä ja kabinettipolitiikkaa.
Ano: Henkilökohtaisesti ajattelen, että Terho on aivan liian konsensusmies. En oikein luota häneen.
Becker: Kiitos linkistä.
Mitäpä olisitte mieltä konseptista progressiivinen omistajalähtöinen kotouttaminen?
VastaaPoistaFaktat on täysin suuntaa-antavia kun en jaksanut laiskana miehenä tehdä työtä tarkkuutuksien suhteen.
Maailmassa on ollut viime aikoina +/- 65 miljoonaa pakolaista, eli noin 1% maailman 7 miljardin väestöstä. Suhteutettuna Suomen väkimäärään tarkoittaa noin 50 000 sijoitettavaa.
Ajatuksena olisi että poistetaan pakolaisten sijoitus pois valtiolta ja kunnilta ja siirretään se kansalaisille. Varsinkaan varakkaimmille meistä ei ole varmaan mikään ongelma ottaa yksi ylimääräinen suu ruokittavaksi perheeseen. Suomessa keskimääräinen perhekoko on noin kolmen ihmisen luokkaa joten siirtymä neljään on triviaali.
Lähdetään liikkeelle tulopuolen – ansio- ja pääomatulo – haitarin yläpäästä. Kun 50 000 varakkainta perhettä ovat saaneet täydentävän perheenjäsenensä siirrytään 50 001 perheeseen ja niin edelleen.
Tällä periaatteella saamme sijoitettua lähes 2 miljoonaa pakolaista. Tai enemmänkin jos lähdetään uudelle kierrokselle jälleen tuloluokkien yläpäästä aloitettuna.
Tällä menettelyllä saataisiin molemminpuolinen koskettava inhimillinen komponentti pakolaissijoitteluun. Sekä oletetusti emergenttiä reaalipolitiikkaa koska oletetusti varakkaimmilla meistä on taustapoliittista painoarvoa ja päättävien poliitikkojen ansiot on reilusti yli mediaanin.
Tällä päästäisiin myös nopeasti testaamaan mitä ylin prosentti on mieltä rikastavista vaikutuksista käytännössä.
Tervehdys, Ano. Kannatettava ajatus. Tosin luulen, että se varakkaampi väestönosa nuivistuisi tällä tyylillä äkkiä. Suvakeilla kun on ollut tähän asiaan perinteisesti se musiikkivertauksellinen asenne eli ei ”ain laulain työtäs tee”, vaan aina ”ain laulain teetäs työ”.
VastaaPoista