XXXII YMMÄRRYSHARJOITUS

Tämänkertaisessa ymmärrysharjoituksessani mietin aihetta ”ministerit”. Ministereitä ideaalitilanteessa sekä todellisessa nykytilanteessa ja ennen kaikkea sitä, mitkä ovat nykytilanteen ministereitten vaikuttimet, syyt ja kannustimet. Eli tuumailen hieman ihmistä ministeritittelin takana. Lähinnä minut sai tätä pohtimaan tuo juuri käyty perussuomalaisten hajoittamisfarssi joka hakee törkeydessään vertaa historiassamme. Koko farssihan pohjautuu loppujen lopuksi siihen, että EU haluaa Brexitin jälkeen kiihdyttää liittovaltioprosessia ja sen myötä suomalaiset quislingimme määrättiin lyömään luu kurkkuun toisinajattelijoille. Ja sehän tehtiin parhaan mukaan mutta se toisinajattelijoitten puolue - piru vie - jäi kuitenkin henkiin. Ehkä sen varalle yritetään jatkossa keksiä jotakin häijyä.

Sitä kautta päädynkin miettimään aluksi ministeriä ideaalitilanteessa. Sellainenkin on joskus ollut. Siinä ideaalitilanteessa ministeri ymmärtää olevansa tärkeässä tehtävässä, edunvalvontakoneistossa nimeltä Suomen Valtio. Hän on ymmärtänyt, että Suomen Valtion päällimmäisin - ja kaiken muun yli menevä tehtävä - on turvata kaikin keinoin suomalaisten turvallisuus, toimeentulo ja hyvinvointi.

Hyvä ja tehtäviensä tasalla oleva ministeri miettii muitten kollegoittensa kanssa luonnollisesti sitä, kuinka nämä tärkeimmät tehtävät suoritetaan. Tietysti päällimmäisenä heillä on mielessä se, että koska Suomi on viiden miljoonan ihmisen kansansirpale, niin silloin suomalaisten asioista ei tietenkään voi päättää muut kuin suomalaiset itse, koska vain suomalaisia kiinnostaa suomalaisten hyvinvointi. Muille kansoille muitten kansojen omat asiat menevät aina suomalaisten asioitten edelle ja sehän on sinänsä normaalia ja luonnollista.

Siksi hyvät ministerit pitävät ehdottoman tärkeänä, että Suomen Valtion tulee säilyttää täydellinen itsenäisyys. Vain sillä tavoin taataan se, että suomalaisten edut voidaan taata mahdollisimman tehokkaasti. Jo se, että Suomi tekisi valtioliiton vaikkapa Ruotsin kanssa kaventaisi suomalaisten etuja huomattavasti, sillä tokihan tässä valtioliitossa ruotsalaiset olisivat luonnollisesti aina astetta kiinnostuneempia omista eduistaan. Kaikkein mielettömintä hyvien ministerien mielestä olisi saattaa Suomi osaksi jotain mantereenlaajuista suurvaltaa, jossa suomalaiset edustaisivat vain hyvin pientä kansallista ja kielellistä vähemmistöä jonka asioista päätettäisiin jossain kaukaisessa kaupungissa jossa suomalaisia olisi ehkä edustamassa muutama merkityksetön - ja keskusvallan täydellisessä talutusnuorassa oleva - edustaja. Suomen oman hallinnon tehtävä kyseisessä tapauksessa olisi vain olla toimeenpaneva yksikkö joka suorittaisi keskushallinnon antamat määräykset. Missään nimessä hyvät ministerit eivät tällaiseen suostuisi.

Aikanaan, vuosina 1939 - 1944 Suomessa oli hyviä ja rohkeita ministereitä jotka eivät suostuneet Suomen liittämiseen suurempaan valtioyksikköön vaikka se yksikkö puolestaan yritti tätä liittämistä sotilaallisella voimalla. Baltian maissa ministerit tekivät toisenlaisen ratkaisun - tosin niitten sotilaallinen asema oli Suomeenkin verrattuna toivoton - ja noitten maitten kohtaloista huomattiin, että hyvät suomalaiset ministerit olivat toimineet oikein pitäessään tiukasti kiinni Suomen itsemääräämisoikeudesta.

Baltian kohtalosta hyvät suomalaiset ministerit oppivat myös sen, minkä tietysti arvasivat jo aikaisemminkin, että kun pieni kansa siirretään osaksi suurempaa valtioyksikköä, niin se tietää väistämättä myös väestönsiirtoja. Suuremmasta yksiköstä siirretään pienempään yksikköön ihmisiä jotka eivät osaa pienemmän yksikön kieltä, kulttuuria ja tapoja ja jotka vaativat pienemmän yksikön ihmisiä hyväksymään mitään kyseenalaistamatta omat tapansa. Samalla pienemmän yksikön ihmisiä siirretään suuremman yksikön alueelle täysin tuntemattomaan kohtaloon.

Silloiset hyvät ministerit estivät päätöksillään tämän kaiken. Tietenkin he joutuivat sodan jälkeen luovimaan ratkaisuissaan mantereenlaajuisen suurvallan tiettyjen vaatimusten mukaan, mutta he säilyttivät Suomen itsenäisenä valtiona jolla oli kaikki itsenäisen valtion tunnusmerkit ja instituutiot.

Mikä oli hyvän ministerin peruste hänen toiminnalleen? Luulisin, että se on hyvin helppoa sanoa. Hän ymmärsi, missä tehtävässä hän on, mitä häneltä siinä vaaditaan, kenen hyväksi hän sen tekee, kenelle hän on vastuussa työstään  ja hän toimi sen mukaan. Hän tiesi toimivansa oikein, sillä hän pyrki toimimaan suomalaisten parhaaksi ja ymmärsi että hänet oltiin valittu vain ja ainoastaan siihen. Toki hän sen tiesi, ettei hän aina välttämättä onnistunut parhalla mahdollisella tavalla mutta suomalaisten - täsmennettynä kantasuomalaisten - etu oli se, joka oli hänen päämääränsä. Moni näistä hyvistä ministereistä joutui tekemään maalleen viimeisen palveluksen istumalla vielä sodan jälkeen vankilassa. Senkin tylyn päätöksen teki ministeri jota saattoi sanoa silloin hyväksi ministeriksi sillä tämä kaljupäinen ministeri tiesi, että jos nämä hyvät ministerit oltaisiin tuomittu Helsingin sijasta mantereenlaajuisen suurvallan pääkaupungissa Moskovassa, niin joka ainoa heistä oltaisiin hirtetty. Suurella häpeällä estettiin vielä suurempi häpeä.

Hyvän ministerin vastakohta on nykypäivän ministeri. Hän on toiminut juuri toisin kuin hyvä ministeri aikanaan toimi. Hän on siirtänyt Suomen Valtion ja myös Suomen kansan osaksi mantereenlaajuista suurvaltaa ja vieläpä vapaaehtoisesti, ilman minkäänlaista väkivallan uhkaa. Siinä mantereenlaajuisessa suurvallassa suomalaiset edustavat vain pientä kansallista ja kielellistä vähemmistöä. Kielellisesti jopa sellaista suomalais-ugrilaista kieltä joka ei viron ja unkarin kielen lisäksi ole mitään sukua niille kielille, joita mantereenlaajuisessa suurvallassa puhutaan. Ja jonka asema ei mantereenlaajuisessa suurvallassa kiinnosta ketään.

Nykypäivän ministeri on suostunut - ja jopa aktiivisesti pyrkinyt - siihen tilanteeseen, että Suomen asioista päätetään jossain kaukaisessa kaupungissa jossa suomalaisia on edustamassa muutama merkityksetön - ja keskusvallan täydellisessä talutusnuorassa oleva - edustaja. Nykypäivän ministerin ansiosta Suomen oman hallinnon tehtävä on vain olla toimeenpaneva yksikkö joka suorittaa keskushallinnon antamat määräykset, mikä mm. persufarssissa hyvin nähtiin.

Nykypäivän ministeri on myös aktiivisesti toimillaan vaikuttanut siihen, että Suomi on väestönsiirtojen kohde. Suomeen siirretään ihmisiä, jotka jotka eivät osaa suomen kieltä, kulttuuria ja tapoja ja jotka vaativat suomalaisia hyväksymään mitään kyseenalaistamatta omat tapansa. Nykypäivän ministeri vaatii suomalaisia hyväksymään vallitsevan olotilan ja pitämään sitä rikkautena. Tässä tapauksessa Suomesta ei tehdä kantaväestön pakkosiirtoja muualle, mutta toisaalta Baltian maitten tapauksessa saapuneet ihmiset tekivät alueella kuitenkin töitä mutta Suomen tapauksessa maahan siirretty väestö ei niitä tee, vaan elää kantaväestön kustannuksella ja sitä loputtomiin jatkuvaa elättämistä täytyy nykypäivän ministerin mielestä pitää yhtä aikaa sekä velvollisuutena että voimavarana.

Olettaisin, että nykypäivän ministeri tietää sen, mitä laki sanoo törkeästä maanpetoksesta, eli:

Törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Hän tietää tekonsa ja niitten merkityksen, mutta hän ei niistä välitä, eikä hänen tarvitsekaan sillä hän saa toiminnastaan palkkioksi korkeita kunniamerkkejä eikä suinkaan vankeustuomioita. Ehkä hän nukkuu yönsäkin hyvin. Hyvä omatunto on toiseksi paras päänalunen ja omatunnon totaalinen puuttuminen se kaikkein parhain. Joka tapauksessa nykyajan ministerin toiminta on selvästi haitallista suomalaisille ja se on juuri päinvastaista kuin hyvän ministerin toiminta olisi ollut.

Ja siitä pääsen varsinaisen ymmärrysharjoituksen aiheeseen.

Mitä nykypäivän ministeri miettii? Mikä on hänen toimintansa pohjimmainen syy?

Uskooko hän todellakin toimivansa niin kuin hyvä ministeri toimii? Uskooko hän, että hänen toimintansa puolustaa nimenomaan suomalaisten etuja ja toimii meidän kaikkien parhaaksi? Jos näin on, niin uskon hänen kärsivän jonkunlaisesta hahmotushäiriöstä, joka on samalla levinnyt kaikkiin ministereihin. En sinänsä pidä tätä todennäköisenä vaihtoehtona. Sillä se vaatisi sitä, että kaikki äänestäjätkin kärsisivät yhteisestä hahmotushäiriön ja masokismin sekoituksesta. Näin ei ole, eikä mukaan lasketa valtamedian jatkuvaa kusetusta joka luonnollisesti vaikuttaa moneen kuuliaiseen hallintoalamaiseen.

Pois laskuista on myös se, että nykypäivän ministeri vihaisi Suomea ja suomalaisia ja toimisi sen vuoksi niin kuin toimii. Ehkä kostaakseen jonkun hirvittävän rikoksen joka on tehty joskus historiassa. Yhden yksittäisen ministerin kohdalla näin saattaisi olla, mutta ei voi olla niin, että hallitus hallituksen perään koostuisi sellaisista.

Mutta miksi nykypäivän ministeri toimii niin kuin toimii?

Onko niin, että hän ammattipoliitikkona on lakannut ajattelemasta Suomea itsenäisenä yksikkönä ja elää jo henkisesti Euroopan Liittovaltiossa ja mieltää ammattinsa mukaisesti, että Suomella ei siinä ole pienenä yksikkönä suurtakaan merkitystä? Miettiikö hän, että Suomi on suuren valtioyksikön syrjäinen reuna-alue, eikä sillä itsessään ole suurtakaan merkitystä kun mietitään suurempia eurooppalaisia linjoja? Silloin voisi ajatella, että hän pyrkii kansalaisten hyvään, mutta hänen kansalaisuuskäsityksensä on vain huomattavasti laajempi kuin esmes eräällä Perskeleen Ykällä.

Vai onko nykypäivän ministeri vain tyly ja älykäs opportunisti joka toimii sen mukaan miten hänen halutaan toimivan ja pyrkii saamaan toiminnallaan itselleen mahdollisimman suuren henkilökohtaisen hyödyn?

On tietysti mahdollista, että nykypäivän ministeri on henkilö, josta esmes eräs Ykä on useammankin kerran kirjoittanut. Eli ihminen, jota voisi sanoa innokkaaksi nykyajan poliitikoksi. Hän on mielipiteetön ja ajatukseton ihminen joka on valinnut poliitikon uran jo nuorena ilman mitään varsinaista poliittista syytä valintaansa. Hän on vain päättänyt ryhtyä poliitikoksi, valinnut uran, tiedostanut sen suomat edut itselleen, onnistunut projektissaan ja hän toteuttaa puoluekoneistossa ylempänä olevien määräyksiä niitä millään muotoa kyseenalaistamatta koska hänen niin älynsä kuin mielenkiintonsa ei riitä niitten kyseenalaistamiseen. Yleensä hän on nainen ja suomen kielessä hänestä käytetään nimitystä kiintiöministeri.

Varmaankin nykypäivän ministeri on joku noista ehdotetuista tai heidän yhdistelmänsä. Heillä kaikilla on kuitenkin kaksi yhdistävää tekijää:

1. Heidän toimensa aiheuttavat kärsimystä tavallisille suomalaisille.

2. He eivät välitä toimiensa seurauksista.

Joka tapauksessa on selvää, että nämä nykypäivän ministerit ajattelevat entisten aikojen hyvistä ministereistä, joita Suomella on joskus ollut että he olivat äärinationalistisia ihmisiä joilla ei olisi  minkäänlaista asiaa nykypäivän hallitukseen. Ja tämä kuvaa nykypäivää ehkä enemmän kuin mikään muu.

Äärinationalistisia henkilöitä, joilla ei olisi minkäänlaista asiaa nykyiseen hallitukseen.

Kansainvälinen, vastuunsa kantava ja suuret linjat hahmottava henkilö, joka löytäisi oikein hyvin paikkansa nykyisessä hallituksessa.