EPÄILYKSEN PIRU JA ERÄS PÄÄMINISTERI

Elettiin erään pohjoisen maan pääkaupungissa jota saattoi sanoa vaikkapa Helsingiksi. Oli elokuu 2017. Viihtyisässä virka-asunnossaan istuva pääministeri istui tietokoneellaan. Hänellä oli ollut työntäyteinen päivä joka jatkui työntäyteisellä tietokoneen äärellä jatkuvalla illalla ja sen myötä pääministeri nautti jo kolmatta tuoppia kylmää piimää. Hän oli miettinyt pitkään, minkälaisen twitter-viestin hän laittaisi hallintoalamaisille luettavaksi. Se vanha ja hyväksi havaittu ”ei saa antaa pelolle valtaa” oli jo niin puhkinaurettu että sitä ei voinut enää käyttää. Tosin pääministeri ei sitä itse hoksannut vaan hänen avustajansa oli huomauttanut hänelle asiasta hyvin vakavaan sävyyn ja olihan pääministerikin sen lopulta ymmärtänyt kun avustaja oli sen rautalangasta vääntänyt. Tai ratakiskon puolelle se vääntäminen oli mennyt ennen kuin se meni pääministerin jakeluun.

Täytyi siis keksiä jotain muuta. Jotain tuoreempaa. Jotain oivaltavampaa. Hän oli miettinyt aikansa ja päätynyt sitten mielestään erinomaiseen lopputulokseen. Hän naputteli twitteriinsä:

”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan ei vastata vihalla”.

Hän mietti asiaa hetken. Joo… toi on kyllä hyvä. Siinähän sanotaan selkeästi mutta hienosti kiertäen että kansalaisten pitäisi edelleenkin uskoa siihen että hallitus toimii nimenomaan heidän parhaakseen ja minkäänlaisia vastatoimenpiteitä eikä myöskään protestointia saa tehdä vaikka suomalaisia taas kerran lahdattiin haittamaahanmuuttajien toimesta. Ennen kaikkea siinä sanottiin, että mikään ei saa muuttua. Kaiken on mentävä niin kuin ennenkin. Eräs Pääministeri ymmärsi itsekin, että jos tuon sanoisi suoraan noilla sanoilla niin se aiheuttaisi sellaisen sekä röhönaurun että vittuuntumisen potpurrin että ei mitään rajaa. Mutta toi ”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan ei vastata vihalla”. Se oli hyvä. Se oli jotenkin kaunista. Eräs Pääministeri oli ylpeä itsestään.

Hän painoi enteriä ja viesti läksi hallintolampaitten luettavaksi. Pakkohan se oli laittaa. Se oli vähän kuin aikanaan katolisessa kirkossa maksettu aneraha. Kun viesti twitteriin kilahtaa, niin sielu monikulttuuriseen taivaaseen vilahtaa ja ennen kaikkea asiaa ei tarvinnut sen enempää ajatella. Olipahan edes näennäisesti tehty jotain ja sehän olikin tärkeintä. Se näennäinen tekeminen. Nyt hän voisi keskittyä tyytyväisenä hetken aikaa toisiin asioihin. Voisi käydä vaikkapa pienellä metsäreissulla rentoutumassa. Reppu vaan oli jo kovasti huonossa kunnossa. Jos katsoisi vaikka Varustelekan sivut. Siellä oli aina myynnissä hyvää, halpaa ja kestävää tavaraa. Hetkonen… napu napu ja napu… ja sitten enter…

…ja mitähän maan tulen palavaa helvettiä?

No nytkö se perkele taas siihen ilmestyi? Just kun ajatteli hetken huilata.

- Mitäs jäbä? Kattelitko kantolaitteita? Tommosia sotilasmallisia? Ne on kyllä käteviä pelejä ne. Ja sullahan on niistä kaikenmaailman kantolaitteista melko tuoretta henkilökohtaista kokemustakin. Ainakin noin kiertotien kautta.

Pääministeri ihmetteli:

- Jaa miten niin tuoretta kokemusta? En minä vaan…

Epäilyksen Piru nauraa kätkätteli:

- Jaa et vai? Sinähän toimit syksyllä 2015 melkein niin kuin itsenäisen maan pääministerin tulisi toimia. Pistit sotilaat länsirajalle.

- En ymmärrä. Ja miten tää liittyy kantolaitteisiin?

- No sillä lailla että kun sellainen oikea pääministeri pistäisi sotilaat torjumaan maahantunkeutujia vaikka asein, niin sinä puolestaan laitoit sotilaat rajalle kantamaan niitten kapsäkkejä. Ettei arabipojuilla kädet väsy. Voisiko tuon suurempaa alistumisen merkkiä enää oikeastaan antaakaan? Montakoskymmentä tuhatta niitä tulikaan?

Eräs Pääministeri vastasi närkästyneenä:

- Ei meillä ollut muuta mahdollisuutta. Ne kansainväliset sopimukset, joihin Suomi on sitoutunut velvoittivat meidät siihen.

Epäilyksen Piru päästi meteliltään Motörhead-tasoisen naurun, höhötti suu ammollaan ja lopuksi pamautti hampaansa yhteen. Hampaat menivät murskaksi ja lensivät ympäri Erään Pääministerin työhuonetta. Sen jälkeen hampaanpalaset muuttuivat sokeripaloiksi joilla oli siivet selässään ja alkoivat lennellä pöristen ympäri huonetta kuin valkoiset neliskanttiset kärpäset. Epäilyksen Piru oli samantien kasvattanut uudet hampaat ja ne kimallellen hän totesi:

- Ai Dublinin sopimustako jätkä meinaa? Mitäs sotaa siellä Ruotsissa silloin vuonna 2015 käytiin? Tai Tanskassa? Tai Saksassa? Tai niissä kaikissa maissa joitten läpi noi geelitukat tulivat hakemaan leveämpää hallintoalamaistesi kustantamaa leipää? Tai ehkä jopa sitä asuntoa, jonka sinä lupasit? Oletkos muuten laskenut montako kuollutta, hakattua, ryöstettyä ja raiskattua suomalaista sinun hallituksesi – jota muuten sattumoisin sinä johdat ja päävastuullinen olet – on saanut aikaiseksi?

- Tuo on merkityksettömiin yksityiskohtiin takertumista. Täytyy hahmottaa suuremmat linjat. Me olemme osa Euroopan Unionia ja toimimme sen periaatteitten mukaisesti.

Epäilyksen Piru muutti ilmettään, katsoi pää kallellaan Erästä Pääministeriä ja totesi äänellä jota saattoi sanoa lähes sympaattiseksi:

- Niin… niinhän teidän täytyy tehdä… mutta oletko ajatellut, että sinullakin olisi mahdollisuus nousta suurten suomalaisten valtiomiesten ketjuun? Rinnalle, ja osittain ylikin. Eikös se tuntuisi hienolta ajatukselta? Verraten siihen että sinun arvostuksesi on tällä hetkellä alempana kuin käärmeen maha. Joka on melko alhaalla se.

- Kuinka se voisi olla mahdollista? Tiedän kyllä, etten ole kovin suosittu. Ainakaan tuon Turun tapauksen jälkeen.

- No, eihän sinun tarvitsisi kuin lyödä hallituksessa nyrkkiä pöytään, ilmoittaa että jokainen ns. paperiton otetaan poliisin tai tarvittaessa puolustusvoimien toimesta kiinni, eristetään ja ja toimitetaan Suomesta huuthelvettiin. Sinun ei tarvitsisi edes alkaa miettiä, että milläs perusteella niitä turvapaikkoja ja ennen kaikkea kansalaisuuksia on täällä Suomessa oikein myönnetty. Se jäisi seuraavalle hallitukselle. Tuo olisi jo sellainen toimenpide, että ottaisit oppositiosta totaalisen niskalenkin ja varmistaisit pääministerin paikan seuraavallekin kaudelle. Sinua arvostettaisiin. Sinä olisit suuri valtiomies. Nimesi mainittaisiin samassa lauseessa vaikkapa Risto Rytin kanssa.

Eräs Pääministeri näytti hetken miettivän sitä tilannetta, mistä Epäilyksen Piru puhui. Hän näytti suorastaan kasvavan pituutta ja leveyttä. Ehkä hän ajatteli itseään suurena suomalaisena valtiomiehenä. Mutta sitten hän lysähti kuin puhjennut ilmapallo ja totesi:

- Ei niin voi tehdä?

- No miksi ei?

- Me olemme osa Euroopan Unionia ja toimimme sen linjan mukaisesti. Ja sen linjan mukaista on kehitysmaalainen, itsetarkoitukseksi ylennetty ja arvostelematon maahanmuutto.

- Älä nyt jätkä viitti puhua paskaa niin tutulle miehelle kuin itsellesi. Mitä se EU loppulaskussa tekisi? Lähettäisi pommikoneet Helsinkiin koska Suomi toimisi voimassaolevan sopimuksen mukaan? Vaan ettei asiaan olisi joku toinenkin syy…

Eräs Pääministeri katsoi Epäilyksen Pirun ilmettä jota saattoi sanoa vittumaiseksi potenssiin kuusi, mietti hetken ja vastasi sitten:

- On siihen se toinenkin syy. Se tosiasiallinen syy.

- Mikäs niin? Sano reilusti vaan.

- Ketjureaktio.

- Kerro lisää. Tunnustaminen tekee hyvää sielulle. Yläkerran firmakin sitä mainostaa. Eikä se ihan väärässä olekaan.

- No… jos me hallituksessa tunnustaisimme, että olemme tehneet virheen, niin sitä virhettähän alettaisiin tutkia, että se korjattaisiin. Ja sen virheen suuruus paljastuisi. Tai no, onhan se paljastunut jo aikaa sitten. Mutta silloin se sanottaisiin julkisesti. Ja asiaa tutkittaessa kävisi ilmi, että virhe täyttäisi rikoksen tunnusmerkit ja siihen olisi osallistunut niin poliittinen eliitti, korkea virkamieskunta sekä koko valtamedia. Jo vuosikausia. Vuosikymmeniä itse asiassa. Kaikki menisi uusiksi.

- No kaatuisiko Suomi siihen?

- Ei tietenkään. Mutta nuo kaikki yllämainitut saattaisivat kaatua. Minä niitten mukana. Ajattele nyt helvetti minua tavallisena kansalaisena jolla ei ole henkivartijaa mukanaan.

- Olisihan se vallan kauheeta niin. Tavallisella kansalaisella ei muuten ole henkivartijaa mukanaan yleensäkään. Ei ollut siellä Turussakaan. Ja aikanaan sitä ei tarvittu poliitikollakaan. Mutta unohditkos sinä jonkun pikku asian? Tai ei ihan pientäkään. Semmonen… lakijuttu… näinköhän sinä olisit edes tavallinen kansalainen… kun sitä lakia oikein mietittäisiin…

Eräs Pääministeri otti ryypyn piimää ja vastasi:

- Niin no… meillä kun laissa on vielä se kohta törkeästä maanpetoksesta… sitä kun piru vie ei olla saatu poistettua…

- Mahdatkos muistaa sen ulkoa?

- No joo, muistanhan minä: ”Törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.” . Ja onhan selvää, että niin minun, kuin aikaisempien hallitusten toiminta täyttää törkeän maanpetoksen tunnusmerkit. Maa on saatettu vieraan vallan alaisuuteen. Suomalaisia on kuollut sen toiminnan vuoksi. Ja sen vuoksi – perkele – minä aion jatkossakin twiitata, että ”Nyt on pidettävä yhtä. Vihaan ei vastata vihalla”.

- Eli jatkat täysin samalla linjalla kuin tähän mennessäkin? Vaadit suomalaisia hyväksymään sen, että ulkoa tuotu väkivalta on uusi normaalitila?

- Kyllä.

- Ja toteat, että ongelma itsessään ei ole ongelma, mutta ongelmasta ääneen puhuvat ihmiset ovat ongelma?

- Juuri niin.

- Ja se, että suomalaisia tapetaan, raiskataan, ryöstetään ja piestään on pienempi paha kuin se, että sinä ja kaltaisesi joutuisivat kantamaan vastuunsa siitä, mitä ovat saaneet aikaiseksi?

- Pitää paikkansa.

Epäilyksen Piru otti jälleen ilmeen jota saattoi sanoa filosofiseksi:

- Tiedätkös, pääministeri… minulla on ollut pitkä ura… olen tavannut paljon ihmisiä jotka ovat olleet henkisesti hyvin suuria… esimerkillisiä, etten sanoisi… mutta sinä… sinä olet hyvin, hyvin pieni ihminen…

Pääministeri vastasi vakaalla äänellä:

- En minä sitä kiistä. Tiedän sen itsekin. Mutta minulla on suuri valta. Ja vain sillä on merkitystä.

Epäilyksen Piru vaihtoi ilmeensä filosofisesta jälleen vittumaiseen:

- Ei sinulla ole valtaa. Sinä olet vain vallankäyttäjän maakunnallinen lähettipoika. Eikä se vallankäyttäjä puhu suomea. Sinä olet mitätön mies. Nolla. Mutta olit sinä sentään rehellinen tässä keskustelussamme. Siksi minä annan sinulle lahjan. Itse asiassa kaksikin.

- Minä olen kuullut sinun lahjoistasi. Niistä ei kukaan ole mielissään. Mitäs ne minun kohdallani ovat?

- No… toinen lahja ovat nuo sokeripalat. Saitte niistä itsellenne uudet lemmikit. Ja toinen on taiteellinen lahja.

- Mikäs se sitten on?

- Huomaat sen kyllä. Mutta minun tarttee lähteä. Mulla on tapaaminen erään arkkipiispasta rakkipiispaksi muuttuneen häiskän kanssa. Mutta minä palaan kyllä. Som´moro!

Epäilyksen Piru katosi keltaiseen rikinhajuiseen pilveen. Eräs Pääministeri katseli ympärilleen. Taiteellinen lahja… mikäs… sitten hän hoksasi katsoa seinällä olevia tauluja.

Jaahah… no enpä olis arvannut…

Samalla hänen vaimonsa ryntäsi keittiöstä työhuoneeseen.

- Mitä helvettiä tää meinaa? Ympäri kämppää lentää siivekkäitä sokeripaloja jotka hoilaa jotain vanhaa Pulmun mainosta!

Eräs Pääministeri vastasi väsyneellä äänellä:

- Älä välitä niistä… yritä tottua niihin vaan… ei ne lähde minnekään… koskaan…