torstai 3. elokuuta 2017

TARJATUT TUNTEET

Eli ymmärrysharjoitus utopiasta ja itselleen valehtelemisesta

Tulipa tässä lyhyeltä tauoltaan (tervetuloa) palanneesta MV-lehdestä luettua artikkeli kovasti edistyksellisestä Voima-lehdestä. Artikkelissa korkeimmin kunnioitettu (ja onneksi entinen) tasavallan presidentti Tarja Halonen julistaa sitä, mitä hän ja hänen hengenheimolaisensa ovat julistaneet niin kovin monta kertaa aikaisemminkin.

Ensimmäisenä hän on kovin närkästynyt siitä, että elintasosurffareita palautetaan sinne, minne ne kuuluukin palauttaa. Ja löytääpä hän Voima-lehden mukaan vertaukseksi taas kertaalleen 1930-luvun, eli:

Presidentti Halonen ei hyväksy, että laillisuuden nimissä turvapaikanhakijoiksi saapuneita ihmisiä karkotaan maasta. Hän vertaa pakkopalautuksia 1930-luvun Saksaan, jossa kaikki tapahtui laillisesti, mutta ei suinkaan oikeudenmukaisesti eikä oikein.

Tätä vertausta voisi sinänsä pitää ihan suorana haistatteluna 1930-luvulla Saksassa asuneille juutalaisille. Kas kun he eivät aloittaneet noin vuonna 1931 miljoonaryntäystä jostain Lähi-idästä Saksaan jossa he tulivat saksalaisten automaattiselle ja pysyvälle elatukselle eivätkä myöskään räjäyttäneet väkivalta- ja seksuaalirikosten määrää. Tosin sehän on muutenkin selvää, että tiedostavalle ihmiselle juutalainen kelpaa vain hyvänä ja ennen kaikkea kuolleena esimerkkinä.

Seuraavaksi jutussa päästään ns. kaikkien toistojen äitiin, eli:

Ihmisten liikkuminen on vähentänyt poliitikkojen puhetta ”kestävyysvajeesta” eli julkisen talouden velkaantumisesta suurten ikäluokkien ikääntymisestä johtuen. Kestävyysvajeesta eniten huolissaan olevien tahojen voisi kuvitella riemuitsevan. Suomeen on saatu lisää työvoimaa maksamaan veroja ja julkisen sektorin laskua. Riemunkiljahduksia ei tietenkään ole kuultu.

Siirrytäänpä hetkeksi niin Tarja Halosen kuin jutun kirjoittaneitten toimittajien päänupeista tällaisen tavallisen ihmisen ajatusmaailmaan. Tavallinen ihminen on sentään seurannut jonkun verran aikaansa. Ja hän tietää, että Suomi on saanut nauttia tästä utopistisesta etnis-yhteiskunnallisesta kokeesta pian kolmekymmentä vuotta. Hän ymmärtää myös sen, että sen myötä Suomeen ei olla saatu lisää työvoimaa maksamaan veroja ja julkisen sektorin laskua. Päinvastoin, maamme on saanut huomattavan määrän pysyväiselätettäviä, joka puolestaan nimenomaan kasvattaa julkisen sektorin laskua ja sitä myötä myös yksityisen sektorin verotusta.

Tavallinen ihminen ymmärtää myös, että kestävyysvajetta ei suinkaan korjata sillä, että hankitaan parikymppisiä jätkiä pysyväiselatuksen piiriin ts. siirretään jätkät koko elämän mittaiselle eläkkeelle. Sillä vain pahennetaan kestävyysvajetta. Tavallinen ihminen ei päästä niitä peräänkuulutettuja riemunkiljahduksia muutenkaan, sillä kyseinen ”kestävyysvajeen korjaus” on lisännyt niin väkivalta- kuin seksuaalirikoksia huomattavissa määrin.

Tuttua settiä sinänsä. Tarja & kumppanit puhuvat sujuvaa horinmummoa ja tavallinen kansalainen tietää heidän puhuvan sujuvaa horinmummoa.

Josta päästäänkin varsinaiseen ymmärrysharjoituksen aiheeseen. Meikäläinen, joka elää tässä pahamaineisessa insinööritodellisuudessa on aivan varma siitä, että niin Tarja kuin kumppanit aivan varmasti tietävät puhuvansa paskaa.

Miksi he siis edelleenkin, kerta toisensa jälkeen jatkavat sen puhumista?

Onko näin, että heidän itselleen valehtelun taito on tullut niin suureksi ja suorastaan refleksinomaiseksi, että aina kun he törmäävät heidän utopiansa vastaisiin faktoihin, heidän aivonsa kytkeytyvät pois päältä ja alkavat soittaa tauottomana looppina kappaletta Kenen Joukoissa Seisot ja looppi keskeytyy vasta, kun häiritseviä faktoja ei enää ole tarjolla?

Vai onko ehkä niin, että he tietävät valehtelevansa, mutta eivät välitä, sillä kasvojen menettämisen pelko on yksinkertaisesti liian suuri. Periaatteessa tämä on se todennäköisempi vaihtoehto sillä kun katsoo niin poliittista koneistoa, virkakoneistoa ja mediaa, on monikultturismi-nimisen yhteiskunnallisen kokeilun kohdalla valhe muuttunut viralliseksi totuudeksi ja totuuden ääneen esittäminen on muuttumassa hyvää vauhtia rangaistavaksi rikokseksi.

Ymmärrysharjoitus jää vajaaksi, sillä en voi päästä tiedostavan ihmisen pääkoppaan sisälle. Se on ainakin selvää, että kumpikin vaihtoehto on meille tavallisille ihmisille kohtuuton, sillä me joudumme elämään utopian ja sen seurausten kanssa. Niitten seurausten, jotka eivät hyvätuloista ja turvattua elämää elävän salonkisosialistin rauhaa häiritse. Niitten salonkisosialistien, jotka eivät välitä Einsteinin lauseesta ”hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia”. Miksi välittäisivät, sillä yhteiskunnastamme on tehty heidän utopiansa leikkikenttä.

Ehkä tähän voisi vielä todeta, että kasvojen menettämisen pelko on erittäin vaarallinen asia. Erityisesti tiedostavan ihmisen kohdalla. Tiedostavaa ihmistä ei häiritse, vaikka tavallinen kansalainen menettää päänsä kirjaimellisesti. Kunhan hän itse säilyttää kasvonsa kuvainnollisesti.



36 kommenttia:

  1. Mitä Haloseen tulee, niin kait ne on ulkomaan elävät joutuneet toteamaan, että "Ai tuo setalainen demlaava äksyilijä korkeaan YK-virkaan? Älkää nyt jätkät saatana naurattako!" Mutta tuo tosiasioiden totaalinen kieltäminen, tai fiinimmin kognitiivinen dissonanssi, on kyllä sinänsä mielenkiintoinen ilmiö. Siihen voisi suhtautua ymmärtäväisesti lievää vakavampana mielenhäiriönä, ellei se kävisi niin kovin kalliiksi.

    VastaaPoista
  2. "Luin rivin, luin kaks', vereni tunsin kuumemmaks'". Haloska, tuo ajatusten ja ideoitten likakaivo, ei sitten hyväksy, että "laillisuuden nimissä turvapaikanhakijoiksi saapuneita ihmisiä karkotaan maasta". No voi hyvänen aika, vai laillisuuden nimissä, siis nimellisesti laillisestiko? Ei tänne laillisesti saapuneita ole käsittääkseni koskaan karkoitettu maasta.

    Ja seuraavana, taas ajattelemattomuuden viemäristä: Halonen vastustaa pakkopalautuksia ja luottaisi VAPAAEHTOISIIN PALAUTUKSIIN! Uskomatonta skeidaa, todella loppuun asti mietitty ja harkittu lausuma. Ja millainen mahtaa olla "vapaaehtoinen palautus"? Voisin kyllä ilmoittautua vapaaehtoiseksi palauttajaksi, ei siinä mitään...

    Tuntuu siltä, että näiden typeryyksien, sinänsä äärimmäisen vaarallisten "ajatusten" määrä kasvaa päivä päivältä. Gutmenshen kilpailevat sillä, kuka on vielä suvaitsevampi kuin toinen, näemmä päivittäin. Ja Halonen kun on "arvojohtaja", niin positiivinen vastakaiku on varma. Voi helvetti tuota porukkaa!

    VastaaPoista
  3. Jäi sanomatta juutalaisista: Halonen on epärehellisyyttään rinnastanut nykyiset maahantunkeutujat ja 1930-luvun Saksan juutalaisten tilanteen. Halosen kannattaisi muistaa, että järjestään kaikki arabimaat ovat vannoneet tuhoavansa juutalaiset ja juutalaisvaltion. Muutama maa, esimerkiksi Egypti ja Jordan, on solminut rauhansopimuksen Israelin kanssa, mutta kyse on hallitusten välisestä paktista, arabikansalaisten asennetta tilanne ei ole muuttanut. Juutalaisten suurin uhka tämän päivän Euroopassa ovat mantereelle laittomasti tunkeutuneet ja tunkeutuvat musulmaanit. Gutmenschen vain tietoisesti välttävät aihetta ja puhuvat "natseista", joita esimerkiksi Suomessa lienee rohkeasti arvioiden jopa jalkapallojoukkueen verran.

    P.S. Vältän sanaa "suvakki" ja "suvaitsevainen", koska olen monen asian suhteen aika suvaitsevainen konservatismistani huolimatta. Minusta kumpikaan em. sanoista ei osoita samanlaista halveksumista ja ylenkatsetta noita ajattelemattomia ihmisiä kohtaan kuin "Gutmensch".

    VastaaPoista
  4. Onhan tuo tavjan Suomivastaisuus tullut esille jo monta kertaa. Kaikki mikä maallemme vain on mahdollsimman epäedullista on kyseisen kassialman prioriteettilistalla sitä ykkösagendaa. Yksi todellisista aivopieruista minkä kyseinen kotka ( vieläpä ylipäällikönä) ajoi maaliin oli Ottawan sopimus. Siinä meni Leningradin sotilaspiirin päälliköllä aamuvodkat taatusti väärään kurkkuun kun sai kuulla asiasta.
    Jalkaväkimiinoja ei asejärjestelmänä ole vieläkään korvattu, eikä muuten korvata. Onneksi mikä tahansa nykyaikainen tuotantolinja voidaan varsin vähäisillä muutoksilla laittaa tuottamaan 60g puristettua tnt panosta ja avot taas on miinoja.
    Kassialma elää ja on aina elänyt ihan omassa maailmassaan. Jo DDR:n agenttiajoistaan asti sen mielestä kaikki paitsi Suomalaisuus on vaan jotenkin niin helvetin paljon parempaa.
    Isänmaalliset kuseksivat kassialman haudalle kunhan siitä aika jättää ja Stasilistat perataan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Ykä! Luin MV:stä (jonka myös toivotan tervetulleeksi takaisin) samat tarjan tarinat. Että on ämmä pihalla - ja tuollainen on ollut epätasavallan persedenttinä!!!
    Paha ajatella tietysti, että hänet valittiin kaksi kertaa ykkösämmäksi; vaikka pienelläkin marginaalienemmistöllä, niin kuitenkin.
    Tulee mieleen Paasikiven lausahdus: "Kuinka heikkolahjaista Suomen kansa onkaan"!

    VastaaPoista
  6. Jos ajatellaan tuota "Punamuumin" habitusta, niin hänelle se kasvojen menettämisen pelko pitäisi olla niitä pienempiä murheita.

    Muuten mulle on tosiaan mysteeri mitä hänen ja hännystelijöiden päässä oikein liikkuu.
    Eikö näitä esimerkkejä ole jo ihan konkreettisesti naapurimaassa nähtävillä. Tutkikoon vaikka Beirutin historiaa miten siellä kävi. Einstein totesi myös jotain avaruuden ja ihmisen järjettömyyden äärettömyydestä. Kollektiivinen hulluus tuntuu vaikuttavan suureen osaan ihmisistä. En vaan käsitä, en sitten ollenkaan.....

    VastaaPoista
  7. Vanha koira ei opi enää mitään. Tai oikeasti vanha koira voi oppia, mutta vanha demari ei takuulla opi mitään. Nuo Haloskan jutut olisivat kuulostaneet jossain määrin järkeviltä 20 vuotta sitten, kun emme vielä tajunneet, mihin se "pienimuotoinen" siirtolaisten ja pakolaisten vastaanotto Eurooppaan johtaa.

    Nythän tuo kuulostaa silkalta kettuilulta kansalle. Halonen on kyllä hyvässä seurassa kavereidensa Lipposten kanssa. Toivottavasti nuo joskus tajuavat Tuomiojan kera, viimeistään kuolinvuoteillaan, että Suomi olisi helvetin paljon parempi yhteiskunta, jos he olisivat nuorina suuntautuneet aivan toisiin hommiin kuin politiikkaan.

    VastaaPoista
  8. Tervehdys Olavi Koskelalle, Castorille, joppos123:lle, Terho Hämeenkorvelle, Beckerille ja DuPontille & kiitos kommenteistanne.

    Olavi: Muistan hyvin, että Halonenhan haaveili siitä YK:n pääsihteerin virasta. Liekö Suomen presidenttinä oleminen suunniteltu vaan ponnahduslaudaksi? Ja sitten Suomi ei päässyt edes sinne turvallisuusneuvostoon vaikka niin kauhea hinku olikin. Mielenhäiriöt sallittaneen, mutta se, että niiden mukaan kyykytetään kokonaista kansakuntaa on kyllä kohtuutonta.

    Castor:

    Viesti1: Joo, vapaaehtoinen palautushan on sitä, että palautetaan jos huvittaa. Ts. minkäänlaisia palautuksia ei silloin olisi. Ja mitättömän pieniähän nuo palautuslukemat ovat joka tapauksessa. Näissä gutmenshen-ajatuksissa ollaan varmaankin ylitetty se kriittinen piste, eli hokeminen lisää hokemista ja se itsessään on muuttunut itseisarvoksi. No, toiston voimaanhan sitä uskottiin tietyissä ilmansuunnissa silloin Halosen mainitsemalla 1930-luvullakin.

    Viesti2: Kyllähän arabit ajaisivat (kirjaimellisesti) juutalaiset mereen mikäli vain mahdollisuus olisi. Ehkä ne vähän fiksummat arabijohtajat ymmärsivät, että turha lähteä säännöllisin väliajoin saamaan selkäänsä.

    joppos123: Ottawan sopimukseen liittyminen oli yksi niitä Halosen bravuurinumeroita. Jonka itse miellän maanpetturuudeksi niin kuin sattumoisin sanoi kenraali Lauri Sutela. Halosen ajoilta on voimassa myös se jäänne, että meillä on kyllä raskaita raketinheittimiä mutta niihin ei olla hankittu rypäleammuksia.

    Terho: Kaksi kertaa presidenttinä niin. Syytän siitä median lisäksi silloisia naisia ja heidän hysteriaansa siitä, että nyt on pakko saada presidentiksi nainen.

    Becker: Niinpä. Se Libanonin sota alkoi, kun islamilaisten määrä ylitti kriittisen pisteen. Mutta tuon kaltaiset ihmiset kai yksinkertaisesti ignoroivat kaiken utopiansa vastaisen faktatiedon. Se sitaattihan meni niin, että ”vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestä aivan varma”.

    DuPont: Mainitsemasi ihmiset ovat hyvä esimerkki siitä, että vaikka Neuvostoliitto lopetti toimintansa vapaaehtoisesti, niin suomettuminen jatkui. Sen suunta piti vain vaihtaa. Jos muuten Suuri ja Mahtava palaisi taas, niin arvannet kyllä, mihin päin nämä ihmiset taas kumartaisivat.

    VastaaPoista
  9. Halosta en onneksi koskaan äänestänyt, jos olisin äänestänyt, en pystyisi katsomaan itseäni peilistä. Vakavasti ottaen, kun homma näyttää menevän täällä ja muualla euroopassa päivä päivältä enemmän persiilleen kulttuurivaihdoksen myötä, niin olen miettinyt mikä on suunnitelma B. Jo nyt on selvää, ettei verotettua tuloa kannata tehdä täällä yhtään enempää kuin mitä välttämätön hengissä pysyminen edellyttää. Onko tulevaisuus sitten jonkinlainen kansallismielisten autonominen yhteisö ja asemasota jossain pohjan perukoilla vai muutto isommalla porukalla maahan X paikkaan Y, jossa suvaitsevaiston ja poliittisen korrektiuden hulluus ei vielä ole saavuttanut tällaisia mittasuhteita ts. muutto paikkaan jossa terve maalaisjärki, tolkku ja kunnioitus omia perinteitä kohtaan on arvossaan.

    -kitupiikki

    VastaaPoista
  10. Tervehdys, Kitupiikki. Monenlaista törppöä sitä minäkin olen eläissäni tehnyt, mutta Halosta en sentään ole äänestänyt. Mitä tulee vaihtoehtoon B, niin luulen, että jollain lailla keskusvallasta irtaantuvia autonomisia yhteisöjä saattaa hyvinkin syntyä. Sellaisia, jotka ovat sitten no-go-zoneja kulttuurinrikastuksen edustajille. Hyvin suureen eurooppalaisten diasporaan en usko. Ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi paikkoja maailmassa. Pahoittelen muuten, että jouduin ottamaan tuon reCAPTCHAn taas käyttöön. Ajattelin olla jonkun aikaa ilman, mutta nyt sitä spämmiä tulee taas yksinkertaisesti liikaa.

    VastaaPoista
  11. Tavja pidä hakas
    Älä tule takas
    Ilma sakeana
    On aivopieruistas

    Älköön kukaan muu Tarja loukkaantuko tuosta, huumoria vain...

    -RPR

    VastaaPoista
  12. "yhteiskunnastamme on tehty heidän utopiansa leikkikenttä" Sinäpä sen sanoit! Parempien ihmisten utopioiden tavoittelun jäljiltä yhteiskuntamme ja koko Eurooppa raunioituvat. Kauhistuttava skenaario, jota vielä 1990-luvulla ei olisi osannut ajatellakaan. Nyt se on jopa todennäköinen tulevaisuus.

    Halosen presidenttiyttä muistelen naisten kannattaneen yli puoluerajojen. Ja mitä saimme? Suomen historiansa pahimpaan alennustilaan. Taisi olla naisten äänioikeus vähän ajattelemattomasti päätetty juttu silloin aikoinaan.

    VastaaPoista
  13. Minusta tuntuu, että Tavsu ei noussut ansioillaan pressaksi. Hän oli demareitten tuote, muistakaa se valokuva duffelitakkisesta muumista Hakaniemen nurkilla. Silloin nauratti, mutta nauru loppui lyhyeen. Samanlainen tuote on tämä nykyinenkin.
    Edellä viitattiin Einsteinin lausahdukseen. Jos haluatte lisää kirvelevää sarkasmia, hankkikaa Paul Diracia (suosikkini) ja Richard Feynmania käsittelevää kirjallisuutta! Lukekaa kotona, julkisissa tiloissa saattaa aiheuttaa repeämiä itsehillintään ja virkavallan paikalle saapumista.
    Einstein muuten hävisi mittelön Niels Bohrille! Eli kyllä me skandinaavit ollaan fiksuja.

    VastaaPoista
  14. Tervehdys RPR:lle, Historixille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

    RPR: Ja sävel taisi olla Kake Randelinin?

    Historix: Jep. Verrataanpa nykytilannetta vaikkapa natsi-Saksaan tai Neuvostoliiton imperiumiin. Sielläkin utopistien käsissä oli sekä poliittinen- että virkakoneisto ynnä media. Se teki yhteiskunnasta heidän leikkikenttänsä. Niin se tekee myös toimintaansa aloittavassa Liittovaltiossa. Ja valitettavasti taitaa olla niin, että (ehkä itä-Eurooppaa lukuunottamatta) utopistit ovat betonoineet valtansa ja joudumme odottamaan tällaisen keinotekoisen viritelmän romahdusta. Joka tulee aina jossain vaiheessa. Mutta kuinka se romahtaa? Se onkin hyvä kysymys. Yhtä rauhallista romahdusta kuin itäblokissa tuskin tapahtuu.

    Veijo: Muistelen, että ennen vaaleja vielä joskus joulukuussa 1999 Halosen kannatus oli jotain 14 pinnaa. Mitä sitten tapahtui? Media meni Halosen taakse ja naiset sekosivat. Muistan kun juttelin siihen aikaan aivan tervejärkisinä pitämieni naisten kanssa ja kun puhuttiin vaaleista niin ajattelin, että manaajaako tässä tarvitaan? Mikä helvetti niihin on mennyt?

    VastaaPoista
  15. Kylläpäs tässä nyt naisia kolleektiivisesti syytellään (Ykä ja historix). Julkinen kannatushan on ihan eri asia kuin se salainen annettu ääni. Mene tiedä vaikka se suurin äänivyöry olisikin tullut miehiltä, jotka olivat ihastuksissaan tästä pirtsakasta punapäästä.

    No joo, vitsi vitsinä. Aika suurta osaa näytteli media, joka loi kuvaa lutusesta mutta silti jämerästä Muumimammasta vaikka varsin hyvin tiesi todelliset taustat. Ulkoministerinä ollessaan Halosen käytös alaisiaan kohtaan oli luokatonta. Hänen kuuluisasta "temperamentistaan" alkoi tihkua mediassa hitusen tietoa vasta toisella kaudella, ja se toinen kausi oli vielä surkeampi kuin ensimmäinen. Koska hän tiesi että kolmatta ei enää tule, millään ei ollut enää mitään väliä. Ja toiminta sen mukaista.

    Saksassa on sana "blöd" joka kattaa kutakuinkin kaikki tyhmyyden ja typeryyden eri asteet. Kävisikö Gutmenschin asemesta Blödmensch?

    Koska uskon vankkumattomasti sanontaan "follow the money" vilkaisen usein netistä noita rahoituskuvioita. Voima-lehti toimii pääsääntöisesti mainosrahoilla, muutaman kymppitonnin saavat opetusministeriöltä. Kustantajan osakkaina mm. Suomen Rauhanpuolustajat, Luonto-Liitto ja Heikki Hiilamo (!). Ja mistähän nuo rahoituksensa saavat - ja suurin osa Voimassa mainostavista? Eipä taida osakkaissa ja mainostajissa yhtään nettoveronmaksajaa olla.

    VastaaPoista
  16. Vielä jokin aika sitten olin katkera Sauli Niinistölle hänen käsittämättömästä päätöksestään vuonna 2000 heittää käteensä ojennetut Presidentinlinnan avaimet ojennettaviksi Haloskan käsiin 12 vuodeksi, esittäen perusteluiksi vain omituisia verukkeita. Enpä ole oikeastaan enää.

    Kuten täällä on jo mainittu, media asettui junttaamaan Haloskaa, eikä ilmeisestikään mistään oikusta: tottapa kabineteissa oli jo hyvissä ajoin sovittu, että Suomeen tulee nyt naispresidentti ja se on demari. Niinistökin oli ollut mukana asiaa hyväksymässä, ehkä kokien aidosti ettei haluakaan presidentiksi ainakaan vielä. Asiaa vaan ei ymmärrettävästä syystä voitu kertoa Kokoomuksen puolueväelle.

    Politiikka nyt vain on tällaista. Asioita ei päätetä niin kuin viisainta ja parhaiten olisi, vaan musta tuntuu ja naapuri sanoo -periaatteella. Stalingradin tappiota seuranneena päivänä 3.2.1943 Päämajan tiedustelupäällikkö, eversti Aladár Paasonen antoi Mikkelissä Mannerheimille sekä presidentti Rytille, pääministeri Rangellille, valtiovarainministeri Tannerille ja ulkoministeri Wittingille lohduttoman selonteon:

    Saksa ja sen liittolaiset ovat menettäneet henkilöstöä 60 divisioonan verran ja materiaalia vuoden sotatarviketuotantoa vastaavan määrän. Näitä ei enää kyettäisi korvaamaan. Uuden läntisen rintaman avaaminen on vain ajan kysymys. Saksa häviää matemaattisen varmasti ja vetää mukanaan kaikki puolellaan olevat. Myös Suomen.

    Valtiojohto vakuuttui selonteosta ja pyysi Paasosta esittelemään sen myös eduskunnalle. Marski evästi häntä: "Antakaa edustajien kuulla kunniansa. Älkää säästelkö ruutia, sillä useimmat heistä ovat syylliset sihen, että me olemme siinä missä olemme. Jos he eivät olisi estäneet maanpuolustuksemme rakentamista, emme olisi tässä tilanteessa."

    Paasonen piti selontekonsa kuusi päivää myöhemmin - ja sai vihamielisen vastaanoton. Hänen omien sanojensa mukaan: "Eduskunta ei ollut kypsä kuulemaan näin realistista esitystä." -
    Oli sillä sen verran vaikutusta, että hallitusta muutettiin maaliskuussa: uusi pääministeri oli Linkomies, jonka hallituksesta IKL pudotettiin pois.

    Ei ollut kypsä, ei. Eivätkä ole asiat niistä ajoista tässä suhteessa pahemmin muuttuneet. On se ja sama, vaikka kansanedustajilla olisi käytettävissään kaikki maailman ajantasainen tieto kulloinkin käsiteltävästä asiasta; se vain pyyhkäistään syrjään ja äänestetään puolueen linjojen mukaisesti. Niiden vetäjinä on tällaisia henkilöitä kuin Li Andersson ja Antti Rinne...

    Ei tässä voi kuin toivoa, että Visegrád-ryhmän maat jaksaisivat pitää puolensa eurooppalaisen järjen ääninä alati kasvavaa EU-järjettömyyttä vastaan. Joidenkin autonomisten pikkuyhteisöjen muodostamisesta ja kestävyydestä EU:ta vastaan kun tulee mieleen lähinnä Asterix-sarjakuvat, joissa pieni gallialainen kylä puolustautuu yksinään koko Rooman imperiumia vastaan.

    Niillä kyläläisillä kun on se taikajuoma. Ilman sitä heidät pyyhkäistäisiin olemattomiin suuremmitta vaivoitta. Samoin kävisi kansallismielisille autonomisille kyläyhteisöille. Vapaavyöhykkeitä on vain utopioissa. Me elämme jo nyt dystopiassa.

    VastaaPoista
  17. Sanattomaksi vetää.Mistä saadaan nuoria isänmaallisia tänä päivänä salaa varautumaan koulutuksella ja varustuksella tulevaan,ja missä olisi tämän päivän Kuninkaallinen Preussilainen Jääkäripataljoona 27?Vihollinen on sama kuin 100 vuotta sitten,mutta Saksa ei todellakaan ole.Silloin oli punikeilla tukenaan maassa bolsevikkisotaväkeä ja näiden tykistöä,riviin pantiin hyväuskoiset kansalaiset jotka ns. punaiselle alueelle jäivät.Nyt punikeilla on tukenaan Brysselin kabinetit ja haave EU-joukoista joilla viimeistään voitaisiin nykyajan isänmaalliset hävittää häiritsemästä utopian tieltä.Silloin hoettiin lahtaria,nyt hoetaan natsia-ei mitään uutta auringon alla sadan vuoden jälkeen.Haloska ja anarkistipellekaverinsa vaan unohtavat,että vallankumous syö omat lapsensa-Eurostoliiton tie on edeltäjänsä Neuvostoliiton tie.Se kaatuu,jos ei kymmenen,niin sadan vuoden päästä,mutta se kaatuu.Jos Euroopan kansalaiset eivät sitä kaada,sen kaataa Brysselin itse tuomat kehitysmaalaiset lemmikit,jotka muuttavat tämän maanosan kehitysmaaksi myös.Olihan sillä Kleopatrallakin lemmikki,jota paijata ja jolla pelotella vieraitaan,mutta kuinkas sitten kävikään?Ja muslimiin verrattuna käärme on sentään pienempi paha,se ei taqyaapuhu itseään herttaiseksi pikku pupujussiksi.Nämä EUn lemmikit taas saavat suoltaa ihan uskomatonta sontaa,ja kaikki menee läpi aivan liian isolle osalle kansaa.
    T:Vesku

    VastaaPoista
  18. Vittuuntunut NettoVeronmaksaja4. elokuuta 2017 klo 23.29

    Näin poikamiehenä uskaltanen sanoa: Suomalaiset naiset valitsivat näköisensä presidentin. ;)

    VastaaPoista
  19. Tervehdys Anolle, Qroquius Kadille, Veskulle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

    Ano: Joo, kyllähän Halosen miellyttävät luonteenpiirteet ovat tulleet varsin selviksi tässä matkan varrella. Ja huomasin Voima-lehdestä saman kuin sinäkin, eli käytännössä nuo ilmoitukset kustannetaan verovaroista.

    Qroquius Kad: Sinänsä 12 vuotta Niinistön valta-aikaa silloin olisi ollut vähemmän katastrofaalinen kuin Halosen kohdalla. Ehkä tuo mainitsemasi kabinettipäätös on aikanaan tapahtunut. Jostain syystä se Halosen alkujaan melko alhaalla ollut suosio nousi sitten vaaleihin mennessä riittävälle tasolle.

    Totesit:

    ”Politiikka nyt vain on tällaista. Asioita ei päätetä niin kuin viisainta ja parhaiten olisi, vaan musta tuntuu ja naapuri sanoo -periaatteella.”

    ja olet siinä kovasti oikeassa. Nythän valtapuolueet nimittäin ovat kauhean kiukkuisia siitä, että Halla-ahon aikaan siirtyneet persut eivät toimi niin, että heidän toimintansa miellyttäisi muita valtapuolueita.

    Visegrad-maitten kohdalla tilanne varmasti katsotaan lähiaikoina, sillä EU alkaa varmaankin kohdistaa niitä kohtaan sanktioita koska ne eivät ota vastaan yleisafrikkalaista rikastusta. Jotenkin veikkaan, että ne pysyvät lujana. EU:lla kun ei ole alistuskeinona kyseisiin maihin sijoitettuja muutamia kymmeniä divisioonia niin kuin sillä edellisellä rikastajalla.

    Vesku: Sanattomaksi vetää niin. Ei ole jääkäreitä eikä niillä paikkaa mihin mennä. Ei ne oikein Venäjällekään voi mennä. EU kaatuu jossain vaiheessa luonnollisesti mutta toivotaan, että niin tapahtuu ennen kuin se on ehtinyt betonoida liittovaltioasemansa. Sen jälkeen tilanne on todennäköisesti jumi kymmeniä vuosia.

    VNV: No jaa… jos näin ajatellaan, niin toivotaan, että ne äänestävät tällä kertaa Laura Huhtasaarta.

    VastaaPoista
  20. Onneksi en ole koskaan äänestänyt Tarja Hoota presidentinvaaleissa, niin siinä suhteessa omatuntoni on puhdas. Jos sitten vaikka seuraavaksi äänestäisi Paavoa tai Lauraa. Huhtasaaressa ehkä hieman tökkii toi kreationismi, muuten OK mielipiteet...

    Eilen tuossa tuli luettua lööppejä ja silmiini osui tämän Suomi 100-hankkeen kokouspalkkiot, kuvassa muuan suuresti arvostamani artisti ja piispa. Minäkin haluaisin sellaisen työpaikan jossa saa rahaa, vaikka ei ilmestyisi ollenkaan duuniinsa. Ja kun muistelee niitä kohteita johon toi työryhmä on jakanut valtion varoja, niin kyllä on vedetty 100-vuotiaan Suomen kunnia WC-pytystä alas!

    Ilja Janitskin on sitten napattu Andorrassa ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä hänet tuodaan nopeasti kuulusteluihin Suomeen. Mies ilmeisesti tulee vastaamaan kuulustelijoiden kysymyksiin "en kommentoi". Tässä nykyajan noitajahdissa onkin poltettu ihan kiitettävästi varoja ja poliisi-setien työaikaa, sekä Suomessa että ulkomailla. Saas nähdä passitetaanko mies kuulustelujen jälkeen tutkintavankeuteen valtiolle vaarallisena henkilönä?

    Mahdollisesta oikeudenkäynnistä tulee ainakin kafkamainen farssi....


    - Soomepois Eestist -

    VastaaPoista
  21. Ei sillä että olisin EU:n tai Halosen ylin ystävä, mutta kommentit alkavat täällä muistuttaa jo vähän uskonnollista mantraa "EU kaatuu, EU kaatuu"

    En siis itsekän povaa unionillemme ruusuista tulevaisuutta ja luultavasti jotkut jäaenmaat lähtevät litomaan mutta ei se nyt pomminvarma juttu ole että unioni hajoaa, varsinkin jos jäsenmaiden seperaristinen oppositio saadaan hajotettua keskinäisiin sotkuihin tai jotain. Varmasti moni aikalainen epäili Qin Shi Huangin rakennelman romahtavan kasaan, mutta toisin kävi (~pientä pessimismiä).

    VastaaPoista
  22. Medianeekerit, (esimerkiksi Saska 0-0 Trumpin valinnasta) vihervasemmistoneekerit (punavihreä väkivalta on sitä oikeaa väkivaltaa) ja EU-neekerit (Suomi tarvitsee pari miljoonaa maahanmuuttajaa, oliko se nyt voivajeen täyttämiseksi vai mitä se oli vai oliko se ollenkaan) ovat kengänkuluttajaneekereiden Neekeritotuudentorvi ja kengänkuluttajaneekerit palvelevat vaikuttajaneekereitä ja uhraavat vaikka viimeiset kenkärisansa Vaikuttajaneekereiden Alttarille.

    VastaaPoista
  23. Tervehdys Soomepoisille Eestist, Allaspalolle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

    Soomepois: En ole millään muotoa uskonnollinen, mutta sallin Lauralle luomisoppinsa. Vallitsevan poliittisen järjestelmän puolella nimittäin löytyvät ne varsinaiset hihhulit. Hihhulit, jota mielellään ovat hiljaa kun erään parrankasvatukseen mieltyneen kulttuurin edustajat kertovat tieteellisiä näkemyksiään maailmasta. Mullekin kyllä kelpaisi sellainen duuni, johon ei edes tarvitsisi mennä. Iljalle ollaan epäilemättä tekemässä näytösoikeudenkäynti. Hän on ilmoittanut sairastavansa syöpää ja leikkauspäiväkin oli tiedossa. Nyt sitten nähdään, että viettääkö hän ajan sairaalan sijasta tutkintavankeudessa.

    Allaspalo: Kommentit eivät koske tätä päivää, vaan tulevaisuutta. Ja esimerkkinä on ollut Neuvostoliitto, joka oli ylikansallinen (venäläisten johtama) unioni jolla oli valtava valvonta- ja väkivaltakoneisto. EU:lla ei ole sitä. Eikä sillä ole sitä dominoivaa kansaakaan. Kiinassakin ovat dynastiat vaihtuneet ja nykyisin on vallassa kommunistinen järjestelmä joka pitää yllä kapitalistista järjestelmää (saavutus sinänä, voisiko tulkita että pitkässä juoksussa Tsiang Kai Sek sittenkin voitti?). Mutta mikään noista aikaisemmista viritelmistä ei ole kehittänyt ideologiakseen sitä, että köijätään unionin alueelle pysyvästi miljoonasotalla elätettäviä. EU on siinä ensimmäinen. Ja sen vuoksi se aikanaan hajoaa, jos ei muuhun, niin pankrottiin. Mutta voi olla, että minä en sitä tilannetta enää näe, vaan tässä eletään muutama vuosikymmen federaation vallan alla. Se on täysin mahdollista.

    Lemminkäinen: Näkisin, että ne neekerit ovat toisaalla ja ne, joista puhuit ovat niitä hyödyllisiä idiootteja.

    VastaaPoista
  24. Medianeekerit, EU-neekerit ja kengänkuluttajaneekerit ovat kaikki hyödyllisiä idiootteja jotka eivät kyseenalaista EU:n kehittymisestä liittovaltioksi.

    VastaaPoista
  25. Tervehdys, Lemminkäinen. Käyttäisin silti mieluummin termejä ”idiootit”, ”typerykset” jne. Sillä neekereissäkin löytyy fiksua porukkaa. Esim. Thomas Sowell. Näitten nykyisten idioottien vertaaminen häneen on suorastaan loukkaavaa.

    VastaaPoista
  26. Tarkoitukseni ei ole halventaa mustia ihmisinä, vaan termiä "neekeri" voi mielestäni ihan hyvin käyttää kun puhutaan näistä valkoisista, sanoisinko, älyn jättiläisistä. Esimerkiksi Kataisen lausuma että Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa tarpeen vuoksi, mitä ei ole olemassakaan eikä tule olemaan, koska automaatio, digitalisaatio ja robotisaatio tulee hävittämään kaikki nykyiset rutiinityöt, mm. kassa- virasto- ja liikenteen palveluammatit. Ilman mustia meillä ei olisi bluesia, jazzia, rockia, eikä myöskään Hurriganesta.

    VastaaPoista
  27. Ykän kirjoitukseen ei ole lisäämistä, sillä samanlaista ihmetyksen aihetta se herättää tavallisessa, vähän huonommankin järjenjuoksun omaavassa kulkijassa. Suomalaiset päättäjät sen sijaan taitavat omata itämaiset sukujuuret ja harakirikin on parempi ratkaisu kuin kasvojen menettäminen.

    Katselin mielenkiinnosta tuota Suomi 100 vuotta -hallituksen jäsenlistaa. Miten on mahdollista, että vaikka siinä ei ole ensimmäistäkään maahanmuuttajaa (syrjintää?) ja viimeisten tietojen mukaan osallistuminen kokouksiin on ollut laiskanlaista (mitäpä sitä vaivautumaan, kun liksa juoksee muutenkin...), niin maahanmuuttajiin kohdistuneet projektit ovat yliedustettuina ottaen huomioon heidän juhlaan aiheeseen vaikuttaneet positiiviset aikaansaannoksensa? Vaikea ymmärtää, miten koodaribussi Afrikkaan tai mamujen kaarnalaivaprojekti liittyy tämän pohjoisen valtion satavuotiseen itsenäisyyteen. Kokousten pöytäkirjat ja keskustelut aiheesta voisivat olla hauskaa luettavaa. Tai sitten ei.

    Yhtä outoja muuten kirjoittelee HS: Köyhä ja sulkeutunut Suomi nousi 150:ssä vuodessa maailman huipulle. Sellaista valtiota kuin Suomi ei 150 vuotta sitten ollut olemassakaan ja jotenkin Fazer, Finlayson, Sinebrychoff ym. onnistuivat keplottelemaan itsensä tänne muulta maailmalta sulkeutuneeseen impivaaraan. Myös mittavien sotakorvauksien maksaminen oli jutun mukaan onnenpotku, kun siinä sivussa teollisuus kehittyi. Samanlainen onnenpotku meitä on kohdannut EU:n muodossa; olemme päässet Euroopan ytimeen maksamaan muiden velkoja ja osalllistumaan länsimaisen elämäntavan tuhoamiseen haittamaahanmuutolla. Kiittäkäämme.

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  28. Absurdistanissa on parasta aikaa käynnissä valtakunnan suurin vuosittainen juhlatapahtuma Pride, jossa paikalliset zombiet saavat esitellä sitä mihin parhaiten pystyvät eli mölisemiseen ja itsensä naurettavaksi tekemiseen. Alla olevassa linkissä paikallinen järjestyksen valvoja tuo näyttävästi esille syyn, miksi järjestystä ei pystytä valvomaan.
    Ruotsalaisesta poliisista on sanottu ettei hän pysty pimeässä löytämään edes omaa anusreikäänsä. Hätä ei kuitenkaan ole tämännäköinen, sillä sen löytää toinen poliisi.

    http://tv.aftonbladet.se/abtv/articles/222493

    VastaaPoista
  29. Tervehdys Lemminkäiselle, Rouva Anolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

    Lemminkäinen: No joo, sanottiinhan niitä toimittajiakin aikanaan lehtineekereiksi. Mutta tuo ennusteesi työelämästä pitänee paikkansa. Sen seurauksena työelämästä ulkopuolelle jäänyttä (ja aina kasvavaa) ryhmää voidaan parhaimmillaan elättää jonkunlaisella perustulolla mutta eipä siinä ihminen enää voi paljon haaveilla talosta, autosta ja kesämökistä. Mikä oli se pääasiallinen syy miksi aikaisempi sukupolvi läksi konepajalle hommiin.

    Rouva Ano: Olihan siinä ehdotetussa juhlavuoden rahassakin sentään se Turkin rannikolle isänsä legoremontin vuoksi hukkunut pikkupoika mikä aivan olennaisesti liittyy Suomen historiaan. Ja onhan siinä hallituksessa sentään Paleface jonka pelleilyarvo vastaa kymmentä haittamaahanmuuttajaa. Sotakorvauksethan sinänsä todellakin kehittivät metalliteollisuuttamme mutta EU:n myötä ei olla kehitetty mitään vaan lähinnä purettu, hävitetty ja myyty ulkomaalaisille. Kiittäkäämme ja kumartakaamme.

    Becker: Taas nousi jo muutenkin korkealla oleva luottamus Ruotsin poliisiin. Noin vakavasti ajatellen muuten nuo pride-systeemit alkavat kovasti muistuttaa jonkunlaista uskonnollista massahihhulirituaalia. Tärkeintä on, että on mukana ja tunnustaa oikean uskonsa.

    VastaaPoista
  30. Eihän Suomea toki ollut vuonna 1867 olemassa itsenäisenä valtiona, mutta olihan sillä kuitenkin tunnustettu erillisasema suuriruhtinaskuntana: Aleksanteri II oli Jumalan armosta koko Venäjän keisari, Puolan kuningas ja Suomen suuriruhtinas ynnä muuta ynnä muuta.

    Suomen suuriruhtinaskunnalla oli mm. omia postimerkkejä, oma raha (eikö meillä enää ole...?), isäntämaasta erilliset omat asevoimat (joskin nimelliset, mutta silti) ja oma hallitus eli senaatti, joka tosin käytteli keisarin delegoimaa valtaa. Vuodesta 1906 sillä olikin sitten maailman kansanvaltaisin parlamentti, eduskunta.

    Nämä myönnytykset olivat Venäjän alamaisuuden mittakaavassa ällistyttävän avokätisiä, olkoonkin että niiden pääfunktio lienee ollut pitää tsuhna tyytyväisenä alamaisena, joka ei alkaisi haikailla takaisin Svea-mamman helmoihin. Melkoisen todennäköistä on, ettei itsenäistä Suomen tasavaltaa olisi tänäänkään olemassa ilman näitä valtapoliittisia järjestelyjä vuodesta 1809 alkaen.

    Mikä tärkeintä, se tarjosi esivanhemmillemme mahdollisuuden harjoitella valtionpitoa silleen niinkuin turvallisesti ohjattuna. Tätä mahdollisuutta ei esim. virolaisille, latvialaisille ja liettualaisille suotu, ja heidän demokratiansa kehittyikin 1920- ja 1930-luvuilla hieman puutteellisesti. Se oli osaltaan vaikuttamassa Baltian maiden alistumiselle Neuvostoliiton niiden suvereniteettia syvästi loukkaaviin vaatimuksiin: kansan ja vallanpitäjien välillä ammotti liian syvä kuilu.

    Esivanhempamme sen sijaan kykenivät tämän reilun satavuotisen valtioharjoittelun ansiosta perustamaan varsin ruman ja repivän sisällissodan jälkeen oikeistodiktatuurin sijasta demokraattisen oikeusvaltion, jonka hävinnyt osapuoli kykeni jo kahdessa vuosikymmenessä kokemaan isänmaakseen. Maaksi, jota kannatti puolustaa - ja niin he myös tekivät.

    Ja olihan se 150 vuoden takainen suuriruhtinaskunta tähän päivään verrattuna todella köyhä ja sulkeutunut, kuten oli moni muukin vastaavanlaisessa asemassa ollut alue. Monet niistä ovat sitä tänäänkin. Suomi ei. - Eipä se silti muuta miksikään sitä faktaa, että maamme poliittinen kehitys lähti vähän vajaa 30 vuotta sitten väärään suuntaan, eikä sitä yritetäkään korjata vaan kurssia kammetaan aina vain jyrkemmin vikaan ja kenkää poljetaan aina vain syvemmälle konehuoneeseen.

    VastaaPoista
  31. Tervehdys, Qroquius Kad. Sanoisin, että analyysisi sattui varsin kohdalleen. Ruotsin vallan alla suomalainen valtiokoneisto tuskin olisi kehittynyt mihinkään suuntaan eikä mitään autonomiaa olisi ollut. Ja tiedä hänessä, olisiko suomen kielellä nyt samanlainen tilanne kuin karjalan kielellä Venäjällä.

    Se lisäys pitää tehdä, että Baltian maiden alistumiseen kyllä vaikutti myös se, että siellä nähtiin maitten sotilaallinen tilanne Neuvostoliittoon nähden toivottomana. Onhan esmes Viro ihan eri lailla panssarimaastoa kuin Suomi.

    VastaaPoista
  32. Ex-suurlähettiläs Talvitietä suurempaa miehittäjä-Ryssän desanttia on turha hakea

    On syytä miettiä miksi Suomella on sankarivainajia? Miehittäjä-Ryssän imperialismi on riesanamme Nevan suistoa, Karjalaa ja Petsamoa myöden, kuten monilla muillakin euroopan valtioilla on alueita nykyäänkin Ryssän miehittäminä. Ohessa kartta Saksaa koskien:



    Putinisteille ja muillekin nisteille kenkää ja pistintä:



    Erilaiset putinistit riesanamme: "Eino Mäki" tapaiset fakeprofiilit kylvävät stalinismin valheita keskuuteemme "leningradista ja sen imperialistisesta oikeudesta"; Paskanmarjat, ryssät olisivat voineet lähteä uralille kuten suomalaiset evakkoon, stalin ei päästänyt vaan tapatti ns. kansaansa, joten ime putinisti (eino mäki fakeprofiili ymv kaltaisesi) paskaasi.


    Ihmettelen miksi monilla km-tahoilla on ko miehittäjä-Ryssän fakeprofiileja fb-kaverinaan? Sanoin sopii ihmetellä peter fryckman tapaisten kyseenalaista miehittäjä-Ryssän ihannointiaan stalisnmin = putinismin toimina Ukrainaa vastaan?

    Seppo Lehto historioitsija

    Ketä armeijamme puolustaa? Entä poliisi? Matuinvaasiota? - Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän Federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y. Ulkoasiainministeriön lausunto HEL1011-13 Yhdistysrekisterin Rek.nro. 188.193 rekisteröity 20.11.2003 Y-tunnus: 2023568-3 Aatteellinen yhdistys http://kavkazblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  33. Olihan sotakorvausten maksaminen aivan järjetön kahdeksan vuoden voimanponnistus ja kuluerä köyhälle sodasta toipuvalle maalle. Sitä siis kritisoin, ettei se nyt ihan pelkkä onnenpotku ollut, vaikka teollisuus kehittyikin. Ja kaiken kaikkiaan, pitemmittä puheitta Ykän termillä "lätsää päästä" edellisille sukupolville!

    Rouva Ano

    VastaaPoista
  34. Tervehdys Seppo Lehdolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

    Seppo: Kiitos viestistäsi.

    Rouva Ano: Ja tulee toki muistaa, että suomalainen metalliteollisuus kehittyi tietysti jo sodan aikana sattuneesta syystä. Kun niitä kranaatteja oli pakko sorvata hiukka enemmän kuin rauhan aikaan. Onnenpotku olisi tietysti ollut, ettei koko sotaa olisi tullut. Suomalainen metalliteollisuus kehittyi olosuhteitten pakosta myös sotakorvausten aikana, mutta näen (niin kuin epäilemättä sinäkin) että meillä ei ole silti velvollisuutta kiittää pienten kansojen suurta ystävää Josif Stalinia. Suomalainen teollisuus ja yhteiskunta nousi sodan jälkeen muutenkin ja siihen suurimpana syynä olivat ne ihmiset jotka ensin pelastivat Suomen miehitykseltä ja sen jälkeen rakensivat meille, heitä seuraaville sukupolville varsin hyvän yhteiskunnan.

    VastaaPoista

  35. Jos hyvin käy, niin Ykän esittämä skenaario toteutuu. Sehän ei ole synkkä, koska skenaariossa esiintyy vastarintaa Liittovaltiota vastaan.

    Jos käy huonosti hautamme sijaitsevat Kalifaatin Euroopan alueilla.

    acc

    VastaaPoista
  36. Tervehdys, acc. Tuo pahin vaihtoehtokaan ei ole pois suljettu. Silloin kyse on kokonaisesta mantereesta joka antautui taistelematta.

    VastaaPoista